1 minute read
Ajatuksia työnhausta
Työnhaku kannattaa!
Olen ollut puoli vuotta työttömänä työnhakijana. Tänä aikana olen hakenut 20-30 työpaikkaan ja noin 75% työnantajista on vastannut hakemuksiini. Hakemukset ovat johtaneet kahteen haastatteluun, joista toinen johti työllistymiseeni. En mielestäni saanut tarpeeksi tietoa työttömyyden alussa työvoimatoimistolta työllisyyttä edistävistä tukitoimista kuten työkokeilumahdollisuuksista ja palkkatukiasioista. Tämä tieto tuli enimmäkseen työnantajien puolelta, jonka jälkeen hain itse tietoa työvoimatoimistosta. Työtä hakiessa kilpailu on todella kovaa, työnantaja saa helposti yhtä paikkaa kohden 100-200 hakemusta. Työn haussa on eduksi jos heti hakemuksessa voit mainita mahdollisuudesta esimerkiksi palkkatukeen. Nykyiseen työpaikkaani hain jo marraskuussa 2013 ja haastattelussa kävin toukokuussa 2014. Varsinainen työ alkoi syyskuun alussa. Toivoa ei kannata menettää, vaikka prosessi välillä venyy ja työpaikka on todella työn takana. Hakiessani työtä en ole maininnut olevani mielenterveyskuntoutuja. Mielestäni se ei kuulu työnantajalle ja kuntoutumiseni tässä vaiheessa ei haittaa tulevaa työtehtävää. Jokaisen on itse mietittävä mitkä ovat henkilökohtaiset haasteet työllistymisessä ja mitä näistä kertoo työnantajalle. Klubitalolta saa tukea työhakemusten ja ansioluetteloiden laadintaan. Ohjaajat osaavat myös antaa palautetta hakemuksen sisällöstä ja ulkoasusta. Lisäksi tarvittaessa saa skannaus- ja kopiointiapua. Kolme vinkkiäni työnhakuun: Kolme vinkkiäni työnhakuun: Kolme vinkkiäni työnhakuun: Kolme vinkkiäni työnhakuun:
Advertisement
• MOL-netti työpaikka– ja koultushakuvahdin käyttö • Ota selvää mahdollisista työllistämistukimahdollisuuksista ja muista mainita ne hakemuksessa. • MOL:n ansioluettelo (CV) kuntoon.
Haluaisin palata takaisin työelämään
Olen ollut useamman vuoden pois työelämästä, mutta työhön paluu on ollut mielessäni vuosien myötä välillä enemmän, välillä vähemmän. Viime keväästä lähtien enemmän. Sairaudesta toipumiseni on viimeisen vuoden aikana ottanut kunnon vauhdin ja sitä myöden työasiat ovat vallanneet ajatukseni. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on työsuhde edelleen olemassa ja työnantajan sekä Klubitalon kanssa yhteistyössä on mietitty asioitani. Meillä onkin tehtynä tälle syksylle selkeä suunnitelma, joka parhaassa tapauksessa johtaa työhön paluuseen vuodenvaihteen jälkeen. Klubitalolla on tässä olennainen rooli työvalmennuksen tarjoajana. Työhön paluustani päätetään tulevassa lokakuisessa palaverissa työnantajan kanssa. Entiseen työhöni palaaminen siinä muodossa kuin se oli, ei tule kohdallani enää kysymykseen. Työnantajallani on edessä uusimuotoisen työn etsintä, jos lokakuun palaverissa päädymme siihen, että työsuhdettani ei pureta, vaan aloitan vuodenvaihteen jälkeen uudenlaisen, paremmin soveltuvan työn. Tunnelma alkaa olla sitä jännittyneempi, mitä lähemmäksi lokakuuta päästään... Tässä on kyseessä isot asiat, joilla on monenlaisia vaikutuksia elämääni. Positiivisella mielellä kuitenkin mennään eteenpäin. :) Mirva H