2 minute read

Työ- ja opintoyksikön uusia tuulia s

Mitä tehdä kun perinteisen Fountain house-mallin jokin osa-alue on erittäin vaikeaa toteuttaa toimialueen hallitsevissa olosuhteissa? Silloin täytyy kehittää toimintaa ja näin kävi Salon klubitalon työ- ja opintoyksikön siirtymätyöohjelmalle.

Epätoivoista siirtymätyöpaikan hakua

Advertisement

”Onhan meillä näitä ollut”, vastasi alueen kauppias ja kertoi samaan hengen vetoon, että miksi palkata osatyökykyistä, kun työmarkkinoilta saa työkykyisiä pilvin pimein. Yhteiskunnallista sosiaalista vastuuta voi toteuttaa myös antamalla työpaikan osatyökykyiselle henkilölle, jolle yhteiskunta maksaa työttömyysturvaa. Tällöin on ymmärrettävää, että klubitalomallin mukainen vaatimus siirtymätyöntekijälle maksettavasta alan normipalkasta ei houkuta työnantajaa, vaikka työnantaja saisi pätevän työohjaajan palvelut sopimuksen myötä käyttöönsä.

”Miksi palkata osatyökykyistä, kun työmarkkinoilta saa työkykyisiä pilvin pimein.”

”Tärkein kuntouttava tekijä Salon klubitalossa on kuitenkin työpainotteiseen päivään osallistuminen”

Salon seutu on viimeisen kymmenen vuoden ollut äkillistä rakennemuutosaluetta Nokian, sittemmin Microsoftin, lähdettyä kaupungista. Tästä johtuen alueella on ollut suurtyöttömyys, joista varsinkin nuorisotyöttömyys on kohdellut seutukuntaa kovin kourin. Pikkuhiljaa alueen työttömyyslukemat ovat paranemassa, mutta siirtymätyön kaltaisia työpaikkoja on edelleen vaikea saada. Salon kaupungin ja TE-keskuksen kuntouttava työtoiminta toimii alueella kiitettävästi ja yhtenä vaihtoehtona myös Salon klubitalon jäsenille on ollut ponnistaa työelämään tai työelämän kaltaiseen toimintaan juuri tätä kautta.

”Tiedämme varsin hyvin, että syrjäytymisen ehkäisyssä asiakkaan/jäsenen osallisuus on avainasemassa.”

Osallisuutta ja hyvinvointia

Klubitalojen toimintamallin avainsanoja ovat osallisuus, tasa-arvoisuus ja asiakaslähtöisyys. Tiedämme varsin hyvin, että syrjäytymisen ehkäisyssä asiakkaan/jäsenen osallisuus on avainasemassa. Salon klubitalon työ- ja opintoyksikön onnistuminen jäsenen työ- tai kouluelämään saattamisessa on jäsenestä itsestään kiinni. Mikään klubitalon yksikkö ei toimi yksinään, vaan suurena kokonaisuutena, jonka tavoite on jäsenen hyvinvointi. Klubitalon toimintaa ei tehdä valmiiksi jäsenelle, vaan jäsenen kanssa. Klubitalon ohjaajan tehtävänä on varmistaa, että heikossa ase”Varsinkin nuorisotyöttömyys on kohdellut seutukuntaa kovin kourin.”

massa oleva, joka ei usko omiin mahdollisuuksiinsa osallistua, saa osallisuuden kokemuksen. Tällöin osallisuus ei ole mitään teeskenneltyä sanahelinää, vaan asiakkaan/jäsenen aitoa oikeutta tehdä valintoja ja päätöksiä omasta elämästään.

Siirtymätyöstä henkilökohtaiseen valmennukseen

Siirtymätyön puutetta olemme kompensoineet tukemalla jäseniä yhteistyöverkostomme kautta ammatilliseen kuntoutukseen tai opiskeluun. Salon klubitalolle tuleva kuntoutuja tarvitsee laaja-alaisesti tukea ja apua kuntoutuakseen siihen pisteeseen, että hän on

valmis lähtemään työmarkkinoille. Vaikka yksilöllistä ohjausta ja tukea ammatillisella saralla hoitaa yksi ohjaajistamme, tärkein kuntouttava tekijä Salon klubitalossa on kuitenkin työpainotteiseen päivään osallistuminen ja sosiaalistuminen ja vertaistuen saaminen muilta jäseniltä. Parhaimmillaan osallistuminen Klubitalon työpainotteiseen päivään ja TOY-yksikössä tehtyihin Polku-keskusteluihin auttaa jäsentä saavuttamaan ja palauttamaan kykyään selviytyä arkipäivän välttämättömistä toiminnoista, siihen kuuluvasta vuorovaikutuksesta sekä auttaa jäsentä integroitumaan takaisin yhteiskuntaan ja saavuttamaan toiveitaan koulutuksesta ja työelämästä. Jos mietit olisiko Salon klubitalon kaltaisesta toiminnasta itsellesi tai asiakkaallesi hyötyä, tervetuloa tutustumaan!!

Työ- ja opintoyksikkö tarjoaa jäsenille:

1.Työelämän tuki jäsenille

• Työpaikkojen haun tuki

• Työhakemuksen ja cv:n teon tuki

• Työhaastatteluun valmistautuminen

• TE-palveluihin liittyvien palveluiden haku esim. TE-keskuksen työvalmennuk- seen tai koulutukseen haku, tai työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen

• Kelan kautta ammatilliseen kuntoutukseen haku, hakuprosessi ja kuntoutuk- seen valmistautuminen työhön valmennuksen keinoin

• Työhön valmennus klubilla, suunnitelmallisempi osallistuminen klubitalon työpainotteiseen päivään työelämän pelisäännöin 2. Koulutukseen liittyvä tuki jäsenille • Polku-pohdinta, mikä minusta tulee isona. Omien realististen vaihtoehtojen miettiminen ammatinvalintatestien kautta sekä tutustumalla eri koulutusaloihin ja vaihtoehtoihin

• Kouluihin tutustuminen, sopivaan koulutukseen ja kouluun hakeminen

• Koulutushaastatteluun valmistautuminen

• Ammatilliseen kuntoutukseen Kelan kautta hakeutuminen ja oman alan varmis taminen esim. työkokeilun kautta

3. Sosiaalinen tuki • Jäsen voi halutessaan kartoittaa omaa yhteiskunnallisten tukien tarvettaan ja oikeuttaan työ- ja opintoyksikön ohjaajan kanssa. Tämä tarkoittaa neuvontaa eri palveluiden käytössä ja eri tukimuotojen etsinnässä. Apua ja tukea annetaan arjen erilaisiin pulmiin hyvin laaja-alaisesti yhdessä jäsenen kanssa ratkaisua etsien. Tavoitteena löytää kokonaisvaltainen, keskitetty apu huomioiden kaikki jäsentä rasittavat vaikeat asiat, esim. lapsiin liittyvät etuusasiat

•Kasvokkain tapaaminen, yhdessä tekeminen

•Jäsentä ei käännytetä pois, vaan etsitään sopivat ratkaisukeinot

This article is from: