Florida 2011 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA X

SANTTU AHLMAN

ETELÄINEN

FLORIDA 29.10.–11.11.2011

YHDYSVALLAT

ETELÄINEN FLORIDA 29.10.–11.11.2011 SANTTU AHLMAN

Jollain kumman konstilla sain puhuttua Anin ympäri Floridan reissulle, ja helmikuussa 2011 varasin meille tiketit Orlandoon saman vuoden marraskuulle. Samalla viestittelin sukulaismies Stephen Gehlerille Lakelandiin majoitusmahdollisuudesta heidän tai isotätieni Evan ja Eilan luokse. Homma natsasi ja matkan odottelu alkoi hissukseen. ENNÄTYSPITKÄ SIIRTYMÄ AMERIKKAAN LA 29.10. Meikäläisen vanha Escortti joutui vaihdelaatikkokäsittelyyn edellisen ulkomaan reissun jäljiltä (Lintuja maailmalla IX), joten tällä kertaa rymäytimme Vantaalle Lentoparkkiin Anin Toijotalla. Hän ilmestyi Kaasmarkun pihaan kello 7.30 ja neljä tuntia myöhemmin olimme valmiina lentokentällä lähtöselvitystiskillä. Alku oli jälleen erikoinen, sillä meille sanottiin, että New Yorkin ja Orlandon välinen lento on kadonnut osaltamme. Great. Hetken selvittelyn jälkeen Finnairin palvelija kertoi kyseessä kuitenkin olevan tietokonevirhe ja lennot ovat kunnossa. Vartin yli kaksi odottelimme lentokoneessa lähtöä, kun kapteeni kuulutti viivästyksestä, sillä kolme henkilöä ei ilmestynyt lennolle, vaikka heidän matkatavaransa olivat jo koneessa. Turvallisuussyistä laukut purettiin pois, joten aikaa tuhraantui lähes tunti ylimäärää. Itse lentomatka sujui parin leffan ja lyhyen lintukirjaopiskelun merkeissä. Pienet torkkumisyritykset jäivät jälleen hylsyiksi, mutta lähes kymmenen tunnin siirtymä kului yllättävän kivuttomasti. Loppumatkan aikana alkoivat sen sijaan toistaiseksi suurimmat lentomatkailukoettelemukset, kun jossain kohtaa Kanadan yllä turbulenssiriepottelut ottivat vallan. Ryminät alkoivat varsin maltillisina, mutta muuttuivat pian melkoiseksi vuoristoradaksi. Lystiä jatkui yli tunnin, kunnes pääsimme New Yorkin ilmatilaan ja kapteeni kuulutti lentokentän olevan suljettu lumimyrskyn vuoksi. Polttoainetta olisi kuulemma vielä tunnin kiertelyyn, mikä ei ollut herkkua, sillä turbulenssit jatkuivat edelleen. Lopulta lentoemot jakoivat kaikki oksennuspussinsa kansalle ja vähintään 40–50 henkilöä oksensi lennon aikana, myös Ani. Meikäläinen piteli koko loppumatkan pussia kädessä ja oli ihan hilkun kilkun tuleeko laatta, mutta niin vain ei tullut. Kentälle pääsimme karmean episodin jälkeen lopulta kaksi tuntia aikataulusta myöhässä, jolloin kaikki jatkolennot oli kuulemma peruttu. Tiuku repi paikallista aikaa noin viisi päivällä. Saimme kapsäkkimme melko pian, mutta sitä edeltävä passitarkastus kesti ikuisuuden. Kävelimme jonoon palvelutiskille. Meidän edellä oli lähes sata henkilöä ja ongelmia oli ratkomassa kokonaiset kaksi henkilöä. Jonottaminen vei aikaa yli kaksi tuntia, kunnes oli meidän vuoromme. Selvittelyn jälkeen saimme lennon aamulle seitsemältä paikallista aikaa. Kysyimme pian toiselta henkilöltä oikeaa terminaalia, mutta hän huomasi lipussa olevan varaus BlueJetille yhdeksältä samalle illalle ja American Airlinesille aamuseitsemäksi. Siis kaksi lentoa samassa lipussa! Seuraavaksi aamun lento poistettiin ja ryntäsimme kokonaan toiseen terminaaliin BlueJetin lennon perään. Siirtyminen junaetapin jälkeen tapahtui pääosin juosten. Terminaalissa painelimme jonottamaan lähtöselvitykseen ja aika oli kortilla. Pitkä jono ei edennyt juuri lainkaan ja tilanne vaikutti epätoivoiselta. Pääsimme kuitenkin ajoissa tis-

kille, mutta illan lentoa ei kuulemma edes ollut, eikä meitä näkynyt missään varauksessa. Seuraava reilu tunti kului odotellessa, kun jamppa soitteli American Airlinesille ja yritti hoitaa asiaa. Tulos oli se, että saimme seuraavan lennon yhden aikaan yöllä Orlandoon. No, eipä siinä auttanut itku markkinoilla, vaan perustimme leirin lähtöportin lähelle kylmälle lattialle ja yritimme saada unta, mikä oli mahdotonta. Sitä ennen kävimme tilaamassa hieman ruokaa, mutta minun hamppari jäi syömättä, kun öklöys iski jälleen ja kovaa. Ani sai kuitenkin sapuskaa onneksi alas. KOETTELEMUKSET JATKUVAT SU 31.10. Muutaman tunnin odottelun jälkeen kuulutettiin, että lentomme Orlandoon on peruttu. Voihan vitales – lievästi epätoivoinen ja ärtynyt olo. Kello oli yli puolen yön ja suuntasimme jälleen palvelutiskille, yllättäen jonon viimeiseksi. Tilanne eteni hyvin hitaasti ja noin tunnin epistolan jälkeen olimme kyselemässä kohtaloamme. Saimme uudet lennot, tällä kertaa aamulle puoli kymmeneksi, mikä tiesi koko loppuyön viettämistä lentoasemalla. Jouduimme hakemaan matkalaukkumme pois toisesta paikasta, mutta lähtöselvitykseen oli tuntitolkulla aikaa. Talsimme lähtöselvitystiskien lähelle ja vedimme yllemme rutkasti lisää vaatetta, sillä lentoasema – etenkin lattia – oli aika hileinen. Minulla oli t-paita, villapaita, huppari ja takki, pipo päässä ja pitkät kalsarit jalassa ja olin silti kylmissäni. Perustimme jälleen leirin ja tällä kertaa saimme unen hienosti lähes kolmeksi tunniksi. Heräsimme kylmyyteen, kun läheisestä ovesta lappoi porukkaa sisään. Lähtöselvityksen saatoimme tehdä vasta puoli kuudelta, joten jouduimme vielä odottelemaan pitkään. Selvitys meni h-hetkellä yllättävän nopeasti ohi ja kävimme jälleen turvatarkastuksen läpi. Hakeuduimme oikean portin luokse ja ryhdyimme jälleen odottelemaan. Pian taululle ilmestyi teksti, että lentomme on kaksi tuntia myöhässä ja lähtisi vasta klo 11.20. Ei voi olla totta! No, odottelu jatkui jälleen, takana oli yli 30 tuntia matkaamista, eivätkä fiilikset olleet kovin korkealla. Yritimme jälleen nukkua, mutta lattia oli niin kylmä, ettei siitä tullut mitään. Auringon noustessa lentokentällä oli vielä lunta ja jokunen pakkasaste oli valloillaan. Saimme lajilistaan ensin amerikanharmaalokin, sitten merilokin ja myöhemmin myös kottaraisen ja varpusen. Uutisista toitotettiin jatkuvasti lokakuisen lumimyrskyn historiallisuutta – yleensä lunta ei tule edes marraskuussa mainittavasti. Nyt kolmeen osavaltioon oli julistettu hätätila; 2,5 miljoonaan ihmistä oli ilman sähköjä ja tuhansia puita oli katkennut märän lumen painosta; niissä oli vielä lehdet, joten lumi kerääntyi latvuksiin. Pahimmillaan lunta oli tullut puoli metriä ja ihmisillä oli tietysti kesärenkaat, eikä aurauskalustoa ollut valmiudessa. New Yorkissa selvittiin kuitenkin vähemmällä, sillä lunta tuli vain kymmenisen senttiä. Hieman ennen yhtätoista portin taulussa luki, että lentomme on jälleen myöhässä. Tällä kertaa henkilökunta oli kuulemma kateissa. Voiko enää oudommaksi mennä? Vastaus on ei. Onneksi pääsimme kuitenkin lähtemään vain noin vartin myöhässä ilmoitetusta. JetBluen pieni Airbus oli mukavan tilava ja yllättäen koneessa oli useita tyhjiä paikkoja, yksi Orlandon lentokenttämiljöötä.

jopa minun vieressäni. Yritimme nähdä lähtiessä Vapaudenpatsaan, mutta se ei onnistunut, vaikka Manhattan siinsi kaukana. Kellahdimme pian uniasentoon ja saimme koisittua tunnin, mikä oli suuri suoritus lentokoneessa. Orlandoon laskeuduimme iltapäiväkahden jälkeen, ja matkalaukkumme saimme melko pian. En meinannut kuitenkaan saada sukulaisiani kiinni Lakelandista, joten tilanne oli hieman auki. Sain lopulta yhteyden lentokenttävirkailijan luurin avulla ja sovimme, että odotamme heitä kentällä, kunnes Stephen pääsee neljältä töistä. Odottelu siis jatkui vielä. Kävimme tempaisemassa loistavaa italialaista pastaa, joka oli oikeasti aivan mahtavaa. Ani tosin näki samaisessa paikassa, kuinka tarjoilija teki osittain juoduista limukoista uuden satsin ja kiikutti sen valmiiksi baaritiskille. Ruoan jälkeen menimme pihalle ja aloimme lintujahdin. Pian Ani plokkasi taivaalta pedon, josta kirjasin ensimmäisen eliksen – valkopäämerikotkan! Samaiselta paikalta näimme myös muutaman valkoiibiksen, yhden amerikaniibishaikaran ja neljänneksi uutukaiseksi amerikankäärmekaulan. Muita mukavia olivat kahdeksan turkinkyyhkyä, 60 kalkkunakondoria, pari mustakondoria, 35 kelopääskyä ja pohjankarhepääsky. Molempien silmät olivat väsyneitä, mutta päivystimme reilun tunnin tien poskessa kaukoputken kanssa. Kävimme myös vaihtamassa rahaa huonolla (1,22) kurssilla. Ilmatila oli sen verran lämmin, että luovuin vihdoin myös pitkistä kalsareista, jotka olivat korvaamaton apu yön lentokenttäriennoissa. Puoli kuuden hujakoilla Eva (isotätini) ja Stephen (hänen poikansa) tulivat pelipaikalle hakemaan meitä. Helpotus oli käsittämättömän suuri. Noin tunnin ajomatka Lakelandiin hujahti hetkessä rupatellessa kuulumisia. Sukulaiseni olivat siis muuttaneet vuoden sisällä New Yorkista, jossa kävin Niemeläisen Kaitsun kanssa kahdeksan vuotta aiemmin (Suomenselän Linnut 1/2004). Oli myös erikoista kuulla kiinteistöjen arvon totaalisesta romahtamisesta ja sen vaikutuksesta lähes kaikkeen. Evan ja Eilan (toinen isotäti) kotiin pääsimme seitsemän maissa, jolloin matkustusta oli kertynyt vaivaiset 43 tuntia. Uskomaton taival, mutta suihkun, iltapalan ja rupattelun jälkeen oli hieno olo päästä nukkumaan ennen kymmentä.

Lentokentän staijipaikka.

Kuningastiira aamukalastuksella.

TONNI RIKKI MA 1.11. Nukuin putkeen kuusi tuntia, kunnes heräsin neljältä vessaan. Sen jälkeen uni oli hieman katkonaista ja aamusarastuksen odottelu alkoi hiljalleen. Nousimme hieman ennen seitsemää, eikä aurinko ollut vielä kivunnut ylös. Aamupalan aikana valoisuus lisääntyi hiljalleen ja talon takana olevassa lampareessa pulikoi kymmenen amerikannokikanaa, liejukana ja paksunokkauikku. Rannalla puolestaan päivysti jalo-, amerikanharmaa- ja amerikaniibishaikara. Valitettavasti oli kuitenkin pilvistä ja vettä vihmoi taivaalta. Yhdeksän maissa yritimme lähteä kävelylle, mutta pääsimme vain etupihalle, kun huomasimme mielenkiintoisen näköisen linnun. Nähtävästi opiskelu jäi hieman vähiin, sillä nuoren taiturimatkijan tunnistamista jouduin hieromaan tovin. Lähellä viiletti myös mölyturpiaaleja ja tolpan nokassa päivysti sääksi. Sade alkoi kuitenkin piiskata pian niin voimakkaasti, että jouduimme vetäytymään takaisin sisään. Vettä tippui taivaalta melko pitkään, mutta yhdentoista maissa sade muuttui heikoksi tihkuksi, joten läksimme uudelle yritykselle. Linssien kanssa sai edelleen olla skarppina, mutta elissaldo sai pian täydennystä amerikanpääskyn merkeissä. Valitettavasti valaistusolosuhteet olivat sen verran kehnot, että useat pääskyt jäivät vaille määritystä. Kävelimme White Egret Roadille, josta aukesi näkymä uudelle lampareelle ja suurelle laidunalueelle. Vedessä polski jälleen amerikannokikanoja, liejukanoja ja paksunokkauikkuja sekä käärmekauloja. Aidan päällä pälyili amerikanisolepinkäinen uudeksi lajiksi ja sekä sinisuohaukka että valkopäämerikotka lentelivät pellon yllä. Talojen pihoissa vilisti useita pikkulintuja, jotka olivat joitain kerttuleita. Vailla kokemusta kyseisen näköisistä linnuista, meni määrittämisessä tovi – talvipukuisia ruskokruunukerttuleita. Niitä oli noin 20 yksilöä ja tsippaileva kutsuääni syöpyi nopeasti selkäytimeen. Hetken kuluttua löysimme pedon tolpan päästä, mutta sen määrittäminen olikin yllättävän vaikeaa. Olin aluksi kyyhkyhaukan kannalla, sillä lintu vaikutti Accipiterilta. Katselimme sitä pitkään putken kanssa, ja jouduin häätämään sen vielä lentoon, jolloin siiTowny Parkin lähiöaluetta.

pikuviot näkyivät hyvin ja lajiksi varmistui hieman accipitereita muistuttava nuori ruostehiirihaukka. Vaikeita olivat näemmä kokemuksen puutteessa. Samalla lähilampareen yli lensi kaksi hietakurkea kovasti äännellen. Kälpimme vielä Stephenin talon nurkille ja läksimme takaisin. Tullessa näimme vielä neljän amerikantaivaanvuohen Amerikaniibishaikara. parven, josta kuittasin maailman pinnan numero tuhat. Lupasin Anille, että ostan täytekakun pyöreiden juhlistamiseksi. Paluun jälkeen tutkimme kirjallisuutta, söimme ja lähdimme Evan kanssa Enterprise-autovuokraamoon kyselemään hintoja. Pirssin vuokraus viikoksi vakuutuksineen olisi kuitenkin ollut ankean kallis – 400 dollaria, vaikka Suomesta käsin olisi voinut varata yhdeksäksi päiväksi koslan hintaan 190 dollaria. Jätimme tilanteen vielä auki ja kävimme kaupassa ostamassa retkievästä sekä halloweenmusaa tai oikeammin kauhuefektilevyjä. Kyselimme myös karttoja, mutta ohjasivat toiseen kauppaan, kun heillä ei kuulemma mokomia ole myynnissä. Kassalla huomasin kuitenkin, että niitä on vino pino erilaisia tyrkyllä, joten ostin sekä Lakelandin että koko Floridan tiekartaston tulevia päiviä varten. Eva osti samalla puolen neliömetrin kokoisen perhepitsan. Iltapäivällä tutkimme vielä karttoja ja lähdimme Anin kanssa kävelylenkille lintumielessä, tosin tällä kertaa valtatien varrelle ja Stephenin työpaikan, Geicon, kulmille. Elissaldo nousi jälleen pykälällä, kun lentokentän nurmella vihelteli hienosti kaksi preeriaturpiaalia. Hetken sitä ennen samaisella paikalla pelehti kaksi amerikantuulihaukkaa. Aitausten laiteilla oli muutamia ruskokruunukerttuleita ja Ani löysi pian harmaafiivin aivan lähietäisyydeltä. Langoilla päivysti puolestaan punaolkaturpiaaleja sekä vaikertajakyyhky. Geicon kulmilla Ani kuvaili tielle kuollutta pesukarhua ja kävelimme parkkialueen reunaa pitkin metsänlaitaan, jossa ei kuitenkaan ollut muuta kuin muutama harmaaorava. Palatessamme puusta lähti lentoon minikokoinen suomuvarpuskyyhky. Oikaisimme asutusalueen tielle ja palasimme sitä pitkin tukikohtaan. Lampareen laiteilla pälyili jälleen tuttuja lajeja, kuten valkoiibis ja amerikanharmaahaikara, mutta uudeksi saimme kaksi sinihaikaraa. Lisäksi taivaalla paineli seitsemän pronssi-iibiksen parvi. Iltalenkin maisemaa Geico-yhtiön takamailta.

Pörräävä sudari.

Tämä taapero on aloittanut halloweenuransa melko pienenä.

Juhlistimme Key Lime Piella maailmanpinnan numero 1 000 saavuttamista.

Aurinko laski sopivasti, kun tulimme takaisin. Minä kirjoittelin matkapäiväkirjaa edellispäivien osalta ja Ani jutteli pitkän tovin Eilan kanssa, kun Eva oli Aydenin, Rhean ja Dylanin – elikkäs Stephenin perheen – luona. Illansuussa alkoi halloweenvierailijoiden tyrkky ja porukkaa kävi lähemmäs 80 henkilöä, minkä vuoksi karkit loppuivat kesken, joten Eva siirtyi kolikkojakeluun. Kävin vielä Anin prässäyksen takia katselemassa ”karkki & keppostelijoita” sekä kuvaamassa koristeltuja pihoja. Ilta kuluikin nopeasti kirjoittelu- ja suunnitteluhommien parissa. Key Lime -piirakan avulla juhlistimme tuhannennen lajin rikkoutumista. Maate menimme vähän kymmenen jälkeen.

Dylan poliisiasussa.

Mörkö.

LÄHIRETKEILYÄ TI 2.11. Heräsin viideltä yöllä, kun Anin luurin värinähälytin tärisi. Sen jälkeen torkuin vielä pari tuntia ja heräsimme seitsemän pintaan. Aamupalan aikana Eva yritti soittaa pariin autovuokraamoon, mutta ne olivat vielä kiinni. Stephen toi Aydenin pian ja kokeili itsekin Hertzille pirauttamista – hinta oli kuitenkin vielä kalliimpi kuin Enterprisella. Steve soitti vielä sinnekin ja sai tingattua kymmenen prosenttia pois edellispäivän tarjouksesta, koska on Geicon työntekijä ja heille annetaan yleensä 50 prossan tai jopa 75 prosentin ale. Pakkailimme puheluiden jälkeen ja Steven tuli vielä käymään ja toi lehtiä, joissa oli esitelty lintupaikkoja. Saimme myös Santos pläräilemässä lintukirjaa Circle B Barissa. GPS-navigaattorin lainaan tuleville päiville. Aikaa kului vielä pitkä tovi, kun juttelimme niitä näitä. Stephen oli ravannut jokunen vuosi sitten viidesti vuoden aikana Filippiineille, kun oli tavannut Rhean. Häämatka sinne vuonna 2009 ei mennyt ihan nappiin, sillä hän sairastui yhtä aikaa johonkin tylyyn virustautiin ja salmonellaan. Sairastelu kesti kaksi kuukautta ja mies kuihtui reilusti siinä ajassa. Itse häät menivät kuitenkin hienosti ja sadan hengen kekkerit noin kuution kokoisen kakun kera sekä sukulaisten lennättäminen eri saarilta Rhean kotisaarelle maksoi 8 000–9 000 dollaria, kun se olisi jenkeissä maksanut noin 70 000 taalaa. Uskomaton ero. Aikaa kului sen verran, että ennätimme vasta puoli kymmenen jälkeen autovuokraamoon, josta koppasimme uudenkarhean Chevroletin. Viikon taksa vakuutuksen kera oli 372 dollaria. Ajelimme Anin kanssa Evan perässä takaisin Towne Parkiin, söimme hieman välipalaa, pakkasimme retkitamineet autoon ja läksimme Circle B Bar Reserveen. Autoilu oli sinänsä helppoa, mutta ensimmäistä kertaa automaattivaihteella ajaessa oli hieman höntti olo. Circle B Bar Reserven kosteikkoaluetta kotilokurkineen ja alligaattorivaroituksineen.

Löysimme puiston vaivatta ja löimme pirssin parkkiin. Lähdimme talsimaan kerrassaan upeaa tammimetsän siimeksessä luikertelevaa pientä polkua pitkin. Puista roikkui unenomaisia naavapartoja, jotka olivat parhaimmillaan monimetrisiä ja verhonneet lähes koko puun piiloon. Kello oli jo puolen päivän hujakoilla ja hellekeli velloi yllänsä, joten lintutoiveet eivät olleet kovin korkealla. Latvuksista alkoi kuitenkin pian kuulua pikkulintujen kutsuääniä ja yhytimme kerttuliparven, jossa oli ainakin neljänlaista sorttia mukana. Valitettavasti niiden määrittäminen oli kuitenkin erittäin vaikeaa. Pitkän tahkoamisen jälkeen listoilla oli kiipijäkerttuli ja sinisääskikerttu, mutta kaksi muuta jäi vaille varmaa määritystä. Samalla paikalla oli myös muutama tammiraitatikka. Pitkähkö talsiminen oli mielenkiintoista, joskin lintuja oli vähän. Amerikanpalokärjen tulihiippaa oli kuitenkin mukava katsella ja tunnelma oli yksinkertaisesti niin ”tarusormustenherramainen”, ettei siivekkäitä osannut edes kovin paljoa kaivata. Saavuimme risteykseen, josta pääsi vierailukeskukseen ja pariin muuhun suuntaan. Jatkoimme lähikosteikolle, josta avautui laaja rämealue useine eri vesikasvilajeineen. Lieju-

Vanhoja ja nuoria liejukanoja oli runsaasti lähes kaikilla lampareilla.

Common Snapping Turtle ja kaksi Florida Redbelly Cooteria.

Ruskokruunukerttuli oli kaikkialla yleisin kerttulilaji.

kanoja oli kymmenittäin ja paksunokkauikkuja oli seassa siellä täällä. Haikaroita oli useita lajeja, osa mukavasti kuvaushollilla. Lähietäisyydellä oli myös Anin plokkaama matkan ensimmäinen amerikanalligaattori – yeah! Nähtävää oli sen verran reippaasti, että etenemistahtimme mateli. Polun varrella näimme myös näykkijäkilpikonnan (Common Snapping Turtle) ja toisen gaattorin sekä jättimäisiä mustia kaloja ja kotilokurjen. Pedoista alueella lensi sääksiä ja uusina esittäytyivät kaksi amerikanvarpushaukkaa ja kyyhkyhaukka. Kävelimme avoimelle alueelle, mutta se oli keskipäivän paahteessa niin hiljainen, että banaaninsyöntitauon jälkeen palasimme kosteikolle. Kaukana näimme satoja lieju- tai amerikannokikanoja, mutta ne olivat liian kaukana kiikareille – metsäreitille kun en halunnut ottaa spudea riesaksi. Suuntasimme Alligator Alleylle, josta näimme pienen käärmeen puskan oksistossa, joku

Matkan ensimmäinen käärme – Peninsula Ribbon Snake .

Amerikanmerimetsoja.

Tunnistamaton liskolaji.

Suuntasimme Alligator Alleylle, josta näimme pienen käärmeen puskan oksistossa, jokusen uudenlaisen kilpparin, kolme alligaattoria ja linnuista muun muassa aikuisen ruostehiirihaukan, pihapeukaloisen ja naamiokerttulin sekä kolme kotilokurkea. Saimme muilta kulkijoilta alueen kartan ja jatkoimme edelleen Lake Hancockin rannalle pelikaanien toivossa, mutta suurella järvellä oli vain kymmeniä amerikanmerimetsoja ja joitain käärmekauloja. Rannoilla oli lukuisia haikaroita, joista yksi oli reissun ensimmäinen viherhaikara. Pitkän siivun jälkeen pulpahdimme vierailukeskuksen pihaan, jolloin olimme nähneet uusina matkapinnoina sekä punakardinaalin että naukumatkijan. Jalkamme olivat jostain syystä kovin väsyneet, vaikka emme olleet kävelleet edes kymmentä kilometriä. Kiihdytimme lopuksi askeltahtia, jotta ehtisimme vielä Saddle Creek Parkiin.

Karibianhaikara.

Lumihaikara.

Alkumatkan tammimetsikkö oli vieläkin hiljaisempi, mutta Ani huomasi yhden rungolla mustan, yli metrisen käärmeen (Southern Black Racer). Autolla evästimme ja navigoimme pian Saddle Creekiin. Itse puisto oli kuitenkin suljettu tiistaisin. Kävelimme vähän puiston sisään, mutta se oli hyvin hämyinen ja hyttysiä oli vielä enemmän kuin edellisessä paikassa – eli siis todella paljon, eikä meillä ollut mitään suihketta mukana. Ajoimme pian toiseen paikkaan ja päivystimme hetken kosteikkolintuja ja petoja, mutta mitään erikoisempaa ei tarttunut haaviin. Päivän neljäs sepelkalastaja kuitenkin päivysti eräällä sähkölangalla. Puoli kuudelta jatkoimme Florida Avenuelle ja kävimme kaupassa hakemassa salaattimikstuuraa ja kanaa ruoaksi. Takaisin Towne Parkiin oli helppo osata ja pian olimme syöneet masumme täyteen. Täytin päivän lajilistan ja lähdimme vielä etsimään edellispäiväistä kauppaa, kun Anille tuli pakkomielle päästä hakemaan puoleen hintaan halloweenkarkkeja tuliaiseksi. Säkkipimeässä ei ollut kovin miellyttävä ajella, emmekä toisekseen edes kyseistä kauppaa enää löytäneet. Tullessa näimme kuitenkin kojootin ylittämässä tietä. Ilta meni päiväkirjan ja jutusteluiden parissa. Nukkumaan menimme jo puoli kymmeneltä.

Harmaaorava.

Matkan toinen käärme – Southern Black Racer.

Ani fiilistelemässä upeassa metsikössä.

SANIBEL ISLAND KE 2.11. Heräsin sikeiden yöunien päätteeksi seitsemältä, mutta torkuimme Anin kanssa vielä tovin ennen heräämistä. Aamurutiinit venyivät jälleen, koska pakkasimme vinon pinon varusteita ja vaatteita mukaan tulevaa Evergladesin tourneeta varten. Matkaan pääsimme vasta hieman yhdeksän jälkeen. Lähdimme 98-tietä pitkin etelään ja päryyttelimme menemään suurten laidunalueiden halki. Lintuelo oli kondoreita lukuun ottamatta hiljaista, joskin saimme plakkariin pikaisesti nähdyn pohjantöyhtökarakaran ja tien yli vilahtaneen amerikanilveksen (Bobcat). Ajomatka oli pitkä ja Fort Myersin luona meillä meni pitkä tovi liikennevaloissa odotellessa ja navigoidessa kohti Sanibel Islandin kosteikkoaluetta. Kuljimme mahtavien kaupunkimaisemien halki ja ajoimme upeaa siltaa meren yli saarelle. Tietulli maksoi kuusi dollaria, mutta mieluustihan moisen maksaa hyvillä teillä ajaessa. Sillalta näin erään toivelajin, kun ruskopelikaani lensi tien ohi. Sanibel Islandilla hortoilimme harmillisen pitkään, kun käännyimme kertaalleen harhaan. Lisäksi lintupaikkaopaskirjan (A Birders Guide to Florida) kartta on tehty päin hornaa, eli puiston vierailukeskus on merkitty väärään paikkaan, tai sitten läheinen Rapid Road on aivan väärässä kohdassa. Ajelun aikana näimme kuitenkin noin 60 amerikanpelikaanin parven kiertelemässä taivaalla. Keskuksesta saimme kartan ja myymälästä Ani osti matelijakirjan ja minä puisen minipelikaanin muistohyllyyn. Keskuksessa oli hienoja diodraamoja ja muuta nähtävää, mutta koska kello oli jo puoli kahden hujakoilla, emmekä olleet vielä aloittaneet maastohommia, oli meillä kova polte päästä vihdoin itse asiaan. Ajoimme Wildroadia (5 taalaa maksua) hissukseen noin kolmenkymmenen asteen helteessä. Mangrovekasvustojen läpi kulkeva tie oli yksisuuntainen ja sen varteen Sanibel Islandin puistossa oli tukevahko pariskunta kalastamassa kovassa hellekelissä.

Florida Softshell Turtle.

oikealle puolelle sai lyödä pirssin parkkiin mihin vain. Heti ensimmäisellä avoimella paikalla eteemme avautui näkymä, jota koristi kolme hemaisevaa ruusukapustahaikaraa sekä kymmeniä muita haikaroita. Sinihaikaroita oli yllättävän paljon maisemissa ja Ani löysi yhden klovnihaikaran sekä heti perään viisi suolakkosorsaa. Ja eikös mokomaa seurannut kohtalainen tuulettelu. Seuraavat kolme tuntia hujahtivat hetkessä, kun pysähtelimme useilla eri paikoilla ja ihailimme haikaroiden ja satojen valkoiibiksien sekamelskaa. Yhdellä pisteellä oli parisenkymmentä amerikanpelikaania mainiosti hollilla sekä yksi ruskopelikaani. Samalta paikalta löysimme ensimmäiset amerikanviklot ja yksinäisen preeriaviklon. Lintutornista näimme satoja lintuja, joskin lajisto oli edelleen samaa. Viimeisellä stopilla saimme lajilistaan loistokerttulin ja kaksi uutta kilpparia. Samalla juttelimme ruotsalaispariskunnalle, joka oli juuri tullut kalastusreissulta Evergladesista. He kertoivat juuri nähneensä viereisellä kosteikolla flamingoja (lue: ruusukapustahaikaroita).

Amerikanpelikaanit tulevat talvehtimaan alueelle.

Kolmen upean ruusukapustahaikaran kopla. Taustalla on sinihaikara.

Paikallista lintutorniarkkitehtuuria.

Puistosta jatkoimme sillan lähelle rannalle, jossa kuvasimme hetken riuttatiiroja ja nokisiipilokkeja. Seuraavaksi suuntasimme läheiselle Bunche Beachille, johon ennätimme viideksi. Pitkä hiekkaranta oli komia ja kaukana siinsi satoja kahlaajia. Eli ei muuta kuin lähemmäksi ja seulomaan. Sirrimassan päälaji oli kanadansirri, mutta määrittäminen oli ylipäätään kovin vaikeaa tällä kokemuksella talvipukuisista jenkkisirreistä. Joukossa oli myös jokunen amerikansirri ja kolmen vartin etsimisen tuloksena löytynyt tundrasirri. Pulmus- ja suosirrejä oli useita kymmeniä. Muita lajeja olivat muun muassa lähes sata kanadantylliä ja vihdoin löytyneet kolme huilutylliä, joita metsästin kahdeksan vuotta aiemmin New Yorkissa tuloksetta. Myös ruostekuirin löytyminen oli mahtavaa. Rannalla oli myös satoja kurppeloita, mutta sain määritettyä tuskaisen prosessin aikana vain osan niistä rämesellaisiksi. Näimme myös mahtavasti lähes 30 amerikansaksinokkaa ja lopuksi yhden amerikanpitkäjalan. Kuuden jälkeen lähdimme etsimään majoitusta, mutta ajelimme pitkän siivun aina Naplesiin saakka, kunnes kohdallemme osui pieni motelli, josta otimme huoneen alennettuun 65 dollarin hintaan. Kävimme myös läheisessä raflassa, joka oli tsekkien pitämä. Ani otti jotain linssibratwurstikeittoa ja minä lohta. Lopuksi sai maksaa haluamansa summan. Ani antoi 11 taalaa (josta olut neljä) ja minä 15 USD. Jotenkin nolon tuntuisena lähdimme litomaan paikasta. Illalla ehdimme vielä tehdä iltahuudot kuntoon ja kirjoittaa päivän tarinan koneelle. Ani luki lähes tunnin matelijakirjaa. Nukkumaan menimme tuttuun tapaan kympiltä.

Sinihaikara tornin juurella.

Kaksi hopeatiiraa ja riuttatiira saalistuspuuhissa.

Nokisiipilokit dominoivat lokkirintamaa.

Preeriaviklo oli melko yleinen kahlaaja etenkin merenrannalla.

Ani rannalla.

Vanha ruostehiirihaukka.

EVERGLADESIIN JA KEYSILLE TO 3.11. Heräsimme tuttuun tapaan seiskalta ja reilun puolen tunnin päästä olimme jo tien päällä. Aamupala oli tällä kertaa vain appelsiinin ja suklaan muodossa, koska emme ehtineet edellispäivänä kauppaan kunnolla. Ajoimme suoriltaan 41-tietä kohti Evergladesia ja pysähdyimme Collier-Seminole State Parkiin, johon piti maksaa viiden dollarin pääsymaksu. Parkkeerasimme Chevyn pian ja läksimme etsimään aamuaktiivisia lintuja, oikeastaan ensimmäisen kerran koko matkan aikana. Heti kärkeen Ani näki kaksi tummaa ja valkopäistä kyyhkyä, jotka minä missasin – argh, valkolakkikyyhkyjä! Niitä emme enää kuitenkaan löytäneet uudelleen. Kävelimme pienelle polulle, joka luikerteli märkää metsää pitkin. Listalle saimme heti aluksi sinitöyhtönärhen, joka esittäytyi kovaäänisesti peräti 25 yksilön voimin siellä täällä. Polku oli valitettavan hiljainen, joskin löysimme viitisentoista naukumatkijaa ja hyvin pitkän jallittamisen tuloksena saimme varmistettua matkijapeukaloisen matkapinnaksi ja Anille eliksiin (vaikka listailu ei voisi Ania vähempää kiinnostaa). Polku johti avoimelle näköalapaikalle, josta näimme muun muassa ruostehiirihaukan ja matkan ensimmäisen isotöyhtönapsun. Itse polku oli kuitenkin niin hiljainen, että palasimme sitä takaisin, emmekä tehneet koko lenkkiä. Lisäksi hyttysiä oli julmetusti, eikä ostamamme suihke auttanut juuri lainkaan. Kätemme olivat jo muutenkin eiliseltä punaisia ja kutiavia paukuroita pullollaan. Autopaikan läheltä löysimme vielä amerikanisolepinkäisen ja tiaiskerttulin. Lisäksi läheisessä puussa oli ruostehiirihaukka komeasti hollilla. Poistuimme mestoilta hieman pettyneinä ja jatkoimme Evergladesiin.

Collier-Seminole State Parkin kosteikkoa.

Mölyturpiaalinaaraita ja pilkkasiipikyyhky.

Kun Everglades alkoi, valtava jokialue – jota yleensä kutsutaan rämeeksi – tuntui loputtomalta ja käärmekauloja, merimetsoja sekä haikaroita lensi vähän väliä jossain suunnalla. Sähkövaijerien päällä päivysti yksittäisiä sepelkalastajia tasaiseen tahtiin ja päivän sigma nousi lähes sataan. Lintumeininkien kannalta oli enemmän kuin harmillista, että autoa ei voinut laittaa juuri mihinkään parkkiin tien laidalle, joten lintuja meni kymmenittäin ohi. Elissaldokin olisi ollut kiva korkata kuluvalle päivälle. Jatkoimme lähes yhtä soittoa Oasis Visitor Centeriin, josta ostin tuttuun tapaan matkamuistoksi kävelykepin. Saimme myös kartan Big Cypress National Preserven reiteistä. Tyyppi siellä suositteli muun muassa 45 kilometriä pitkää vaellusreittiä, jota pitää kahlata vyötäisiään myöden vedessä alligaattorien seassa, siis ihan oikeasti. Opastuskeskuksen pihassa kuvasimme kahta järkälemäistä gaattoria ja saimme vihdoin määritettyä amerikanvariksen lajilistalle. Pihassa oli myös jokunen ruskokruunukerttuli, harmaafiivi ja isotöyhtönapsu. Ajelumme jatkui hieman turhaantuneina sopivien stoppipaikkojen uupuessa, mutta Miccosukeen inkkarikylässä kävimme alueen ainoassa marketissa ostamassa hieman muonaa (hodaria, jädeä ja muuta turhaa). Söimme sapuskaa lähes 30 asteen porotuksessa ja pihassa näimme pikaisesti yhden laulusirkun. Seuraavan pysähdyksen teimme erään airboatpaikan luona, kun yritimme nähdä hieman petoja. Kävimme varmuuden vuoksi kysymässä hydrokopterisafarin hintaa ja 23 dollarin tiketit olivat meille sopivan hintaisia. Parkkipaikalla elissaldo aukesi vihdoin, kun

Oasis Visitor Centerin kupeessa oli kaksi alligaattorin rötkälettä upeasti hollilla.

Airboat eli hydrokopteri.

Amerikanharmaahaikara.

Näimme matkan ainoat siniliejukanat hydrokopteripaikalla.

Amerikankäärmekaula.

asfaltilla käyskenteli mölyturpiaalien seassa yksinäinen pilkkasiipikyyhky. Lintu tuli niin lähelle, ettei sen kuvaus edes onnistunut kunnolla. Odottelimme puolisen tuntia seuraavan safarin alkua ja hyppäsimme kyytiin. Joukossa oli jokunen muukin suomalaisturisti. Opas oli lenseä jenkki, jolla piisasi huumoria. Melun vuoksi saimme korvatulpat ja lähdimme hissukseen kohti laajempaa kosteikkoa. Alussa rannalla komeili alligaattori, mutta pian selvisi, että lintuja on turha odotella, sillä niitä ei juuri ollut. Kopterikyyti oli silti mahtava ja suositeltava kokemus, sillä se auttoi hah-

Vedessä pulikoinut käärme ja pieni siivu valtavaa Evergladesin jokialuetta.

mottamaan edes vähän kosteikon luonnetta, mataluutta ja monimuotoisuutta. Suurelta osin alue oli vain alle puoli metriä syvää ja pursuaa etenkin kala-, kilpikonna- ja käärmelajeja. Mekin näimme useita kilpikonnia ja yhden uivan kärmeksen. Linnuista näimme parhaina pari viherhaikaraa ja yhden ruostehiirihaukan. 40 minuutin lenkki hujahti hetkessä ja reissun jälkeen alkoi alligaattorishow. Häkissä oli kuusi pontusta, joille on opetettu ruokailuhommia sun muuta. Jotenkin vähän kornia pitää niitä häkissä, mutta kyllähän lyhyestä performanssista oppi jälleen uutta. Näytöksen jälkeen saimme kiertää aitauksessa, jossa oli gaattoreita, mutta se ei oikein iskenyt, kun olimme juuri nähneet niitä villeinä hienosti. Onneksi sentään mustakondorit tulivat hyvin kuvattaviksi. Lopuksi näimme vielä 11 siniliejukanaa lähilampareessa.

Valkoiibikset olivat yllättävän kesyjä.

Evergladesin pohjoisosa ei ollut niin sykähdyttävä kuin mitä olimme kuvitelleet, mutta kopteriajelu oli hieno välietappi. Päätimme kuitenkin suunnata Flamingo-keskuksen sijaan Florida Keysille etelään. Lopuksi näin harmittavan kehnosti kotilohaukan lennossa tien vieressä, mutta en tietysti voinut pysähtyä hollille ihailemaan kovaa lajia. Ennen Homesteadia kävimme tankkaamassa ja jatkoimme edelleen etelään. Tienpätkä ennen Keysiä meni nopeasti ohi ja pian olimme saariryhmällä. Ajoimme Key Largoon ja turisti-infoon, josta saimme karttoja sun muuta tykötarvetta. Samalla kävimme viereisessä Subwayssa hakemassa jättipatongit matkaan. Minä onnistuin syömisen aikana maustamaan lintupaikkaoppaan sivuja aimo läjällä majoneesia. Menimme John Pennecampin puistoon etsimään lintuja, joskin jouduimme maksamaan yhdeksän dollaria, vaikka puisto menisi kiinni 90 minuutin päästä varttia vaille seitsemän. Suuntasimme mangrovepolulle, joka oli kuolluttakin kuolleempi – emme havainneet yhtään ainoaa lintua. Sama koski myös seuraavaa polkua, jota tosin talsimme vain hetken. Pennecampin parhaaksi havainnoksi jäi tusinan ruskopelikaanin parvi sekä amerikanharmaahaikaran valkoinen muoto (Great White Heron). Häivyimme etuajassa kolmen vartin päästä. Ajoimme lähes auringonlaskuun saakka kohti Key Westiä, kunnes kysyimme eräästä paikasta majoituksen hintaa – reilut 100 dollaria, ei kiitos. Kadun seuraavalla puolella mokoma maksoi vain 50 dollaria, joten otimme hieman homeelle haisevan huoneen, jonka seinässä oli pieni skorpioni. Jatkoimme vielä muutaman mailin Key Westin suuntaan eräälle sillalle kaukoputkeilemaan merilintujen toivossa. Näimme upeasti kolme fregattilintua elikseksi. Lisäksi paikalta ynnäsimme lähes sata kuningastiiraa ja toistakymmentä nokisiipilokkia sekä muutaman ruskopelikaanin. Auringon laskettua palasimme majapaikkaan, kävimme hakemassa gourmet-jäätelöt ja teimme iltapuuhat. Maate pääsimme kymmeneltä.

Tea Table Channel tarjosi auringon laskiessa muutaman keisarifregattilinnun.

Järeähköt kapselit.

KEY WESTIIN PE 4.11. Motellihuoneen puhelin pirisi pääni vieressä mystisesti kello 3.22. Sen jälkeen yöunet olivat hikisen surkeita meillä molemmilla, osin siksi että lämmetessään huone alkoi haista erittäin tunkkaisen homeiselle ja aamulla hengitys oli karheaa. Heräsimme kunnolla seiskalta ja kolmen vartin päästä lähdimme matkaan. Ensimmäinen kohde oli melko lähellä oleva Edna Lake, jossa oli muun muassa klovnihaikara, matkan ensimmäiset kolme keltajalkavikloa ja pieni nippu sinisiipitaveja, joiden joukossa oli yksi jouhisorsa, harmaasorsa ja pari paksunokkauikkua. Muuten meininki oli hiljaista, joten jatkoimme pian Marathonin golfkentälle preeriapöllön perään. Lämpötila nousi pian hellelukemiin, joten aamu alkoi sortsivarusteissa. Talsimme pientä kenttää ympäri tuloksetta, kunnes Ani kysyi kahdelta tyypiltä neuvoa. Pöllön pesäpaikka oli kuulemma nurmella kahden korttelin päässä. Siirryimme sinne autolla ja avot – siinähän se pieni pöllö oli framilla. Mahtavaa, sillä kyseessä oli eräs matkan tärkeimmistä tavoitelajeista. Seuraavaksi ajoimme Marathonin lentokentän laiteille tyrannien ja petojen toivossa. Parkkialueella virkailijajeppe tuli juttusille ja päästi meidät aitauksen sisään havainnoimaan. Muutaman amerikantuulihaukan lisäksi saimme lajilistaan ampuhaukan ja uusiksi lajeiksi neljä viheltäjähiirihaukkaa sekä yhden luhtahiirihaukan. Tyrannit olivat sen sijaan kateissa. Ajoimme aitauksen ulkopuolen kokonaisuudessaan läpi ja haravoimme aluetta, mutta lopuksi saimme havaintoja vain amerikantylleistä ja -vikloista sekä tundrakurmitsoista.

Jalohaikara ja lumihaikara (pieni kuva).

Lähdimme päryyttämään etiäpäin ja pysähdyimme erään sillan jälkeen, koska rannalla vilisti suuri läjä kahlureita. Kaukoputkiseulonnan avulla laitoimme muistiin muun muassa 150 kanadantylliä, 22 preeriavikloa ja 85 rämekurppeloa sekä 90 kanadansirriä. Vastapuolella siltaa oli toistasataa kuningastiiraa asemissa. Kahlaajasetin jälkeen ajoimme Bahia Honda State Parkiin, johon maksoimme yhdeksän dollarin pääsymaksun kahdelta hengeltä. Paikan piti olla hyvä pikkulinnuille ja niin todellakin oli. Ajoimme kielletylle camping-alueelle ja löysimme alta aikayksikön valkosilmävireon ja tulipääkerttulin. Seuraava tunti kuluikin uskomattomasti, sillä edellä mainittujen lisäksi kirjasin eliksiin kaksi mahlatikkaa ja huppukerttulin. Uintitauon jälkeen jatkoimme komppaamista – tai oikeammin hämyisten alusmetsien kyttäämistä – sillä tuloksella, että pian näimme myös kolme punasilmävireota, juovapääkerttulin, sinikerttulin ja vielä läjän tulipääkerttuleita lisää. Oli jotenkin käsittämätöntä, että parissa tunnissa näin kahdeksan uutta lajia, ja nimenomaan kaivattuja kerttuleita ja vireoita. Kello oli jo iltapäiväkahden, eikä pienen aamupalan jälkeen mahaamme ollut mennyt mitään, joten Seven Mile Bridgen jälkeen Big Pine Keyssä kävimme ravintolassa ja sen jälkeen vielä huoltsikalla täydentämässä eväs- ja juomavarastoja. Key Westiä ennen tien laiteilla oli puolimetrisiä vihreitä jättiliskoja, mutta emme päässeet niitä valitettavasti kuvaamaan lainkaan. Itse kohteeseen saavuimme neljän maissa ja huomasimme samalla, että otolliset warbler-paikat olivat juuri menneet kiinni ja ne olisivat koko viikonlopun kiinni. Suuntasimme kuitenkin Little Hamaca City Parkiin, jossa kulki kuppanen ja vanha reitti mangroveiden seassa. Näimme vain pari ruskokruunukerttulia ja yhden tulipääkerttulin. Toisaalla näimme muinoin alueelle istutettuja punaviidakkokanoja. Paahtavassa helteessä ihomme oli jo alkanut punoittaa (ei rasvaa), mutta menimme vielä länsipäähän Fort Zachary Taylor Historic State Parkiin, johon maksoimme kahdeksan dollarin pääsymaksun. Linnake suljettiin kymmenen minuutin kuluttua, mutta ehdim-

Fort Taylorin sisäpihaa.

me nippa nappa ihastella kokonaisuutta ja järeitä tykkejä. Läheisessä kanaalissa uiskenteli kymmenkunta sinisiipitavia, pari amerikannokikanaa ja paksunokkauikku. Talsimme vielä muualla puistossa puolitoista tuntia, jolloin näimme seitsemän viherkerttulia eräällä avoimella alueella ruskokruunukerttuleiden kanssa. Picnik-rannalla Ani keräsi kiviä ja minä fotailin ruskopelikaaneja. Suulastaiji ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Mereltä alkoi puskea synkkiä sadepilviä ja tuuli oli virinnyt jo aiemmin. Key Westin jätimme taaksemme ennen seitsemää ja jouduimme ajamaan sademyräkässä takaisin Marathoniin saakka, josta saimme motellihuoneen 90 taalalla – kallista, mutta kello oli jo kahdeksan ja väsymys alkoi tehdä tuloaan. Maate menimme puoli kymmeneltä.

Viljakäärme – Eastern Corn Snake.

Ruskopelikaaneja Key Westissä.

Saksityranni aamuauringossa.

MIAMIN KAUTTA LAKE OKEECHOBEELLE LA 5.11. Saimme mainion sikeät ja pitkät yöunet miellyttävässä motellissa ja heräsimme tuttuun tapaan seiskalta. Aamutoimissa kului jälleen kolme varttia ja alku päivälle oli hyvä, sillä autoa pakatessa huomasin saksityrannin motellin takapihan langalla. Pian niitä oli paikalla yhteensä 11 yksilöä. Edellispäivänä yritimme jallittaa niitä lentokentältä turhaan, ja nyt ne olivat kuvausetäisyydellä pihassa – mahtavaa! Kävimme vielä pikaisesti rannassa kävelemässä, mutta tuuli oli todella kylmä ja voimakas, joten jatkoimme matkaa. Ajoimme pysähdyksittä mantereelle Homesteadiin saakka, koska matka eteni joutuisasti lauantaiaamun hiljaisuudessa. Stoppasimme aamuhodarille ja kahveelle. Samalla teimme suunnitelmaa päivälle. Lintupaikkaoppaan mukaan lähellä olisi muutama potentiaalinen mesta, joten master plan oli valmis. Ensimmäisenä vuorossa oli pieni Mary Krome Bird Sanctuary, joka oli ehkä hehtaarin kokoinen läntti mango- ja avokadoviljelmien välissä. Se oli kuitenkin valitettavan hiljainen, sillä komppauksen tuloksena löysimme vain sinisääskikertun ja matkan toisen pilkkasiipikyyhkyn. Uusia tuttavuuksia olivat sen sijaan Golden Silk Spiderit eli suuret hämähäkit, joiden verkkoja väistelimme tuon tuosta. Seuraavaksi menimme Camp Owaissa Baueriin, joka oli niin ikään hiljainen paikka. Kolmen vartin koluamisen aikana löysimme vain valkosilmävireon ja onneksi uudeksi lajiksi plokkasimme pensaskerttulin. Parkkialueella kuvasimme myös pitkään erilaisia liskoja, joista ilmeisesti yksikään ei ole alkuperäinen laji Floridalle. Kolmas lähikohde oli Castellow Hammock Park, jossa piti olla perhospuutarha ja ensimmäisen paikan tavoin mahdollisuus kolibreihin. Alku oli hieno, sillä löysimme lähipuusta heti pysähdyksen jälkeen seetrikerttulin. Sisäänkäynnin luona oli myös kaksi tiaiskerttulia. Talsimme puiston sisään ja lähdimme pienelle metsäpolulle, jossa ei ollut linnun lintua. Kysyimme vastaantulijoilta missä perhospuutarha on – se oli kuulemma heti sisäänkäynnin luona, eli ne muutamat pensaat. Zebra Longwing.

Pilkkasiipikyyhkyn päänuppi.

African Rainbow Lizard (agama-liskolaji). Yll채 on koiraita ja alla naaraita.

Palasimme paikalle ja olimme hieman pettyneitä, tosin perhosia oli kyllä mukavasti auringonpaisteisissa kukissa. Yhdestä pensaasta löysimme jälleen uuden lajin, tällä kertaa keltarintavireon muodossa. Piakkoin Ani huomasi mahdollisen kolibrin, mutta se katosi heti. Hetken päästä yksi kolibri piipahti kylään – se oli uskomattoman pieni! Määritys jäi auki, koska se ei pysynyt paikallaan ja lensi korkealla puiden latvuksissa. Kyttäämisen tuloksena näimme niitä neljä, joista kaksi saimme määritettyä rubiinikurkkukolibreiksi. Jepulis jee! Seuraavaksi otimme suunnaksi Etelä-Miamissa olevan Matheson Hammock County Parkin, johon osasimme helposti. Puistossa piti olla papukaijoja ja mahdollisesti kerttuleita, mutta pitkän yrittämisen tuloksena saimme listalle vain pikkulapasotkan, punakardinaalin ja pari sinisääskikerttua. Santos ja Ani Tropical Audubon Societyn Poikkesimme vielä Tropical Audubon pihamaalla. Taustalla on Anin lempparitalo. Societyn konttuurissa Sunset Drivella. Pihapiirissä oli naamiokerttuli, mutta muuta emme löytäneet. Pienessä puodissa oli käytettyjä lintukirjoja, tauluja ja perussälää myynnissä. Kello oli jo neljän hujakoilla, joten läksimme spontaanisti kohti Lake Okeechobeeta. Miamin keskustan ja lentokentän nurkilla ajaminen oli hektistä, kun samaan suuntaan meni rinnakkain vaivaiset kuusi kaistaa ja autoja oli kaikki kaistat pullollaan. Samalla koimme ensimmäisen läheltä piti -tilanteen, kun olin vaihtamassa kaistaa oikealle ja takaa hujahti ohi joku höyrypää kyykkypyöränsä kera liioittelematta lähemmäs kahtasataa – tyyppi puAudubon Societyn takapihan komea puu.

jotteli autojen välissä elokuvatyylillä. Lentokentän ja taajamien jälkeen pysähdyimme ensimmäiselle huoltoasemalle, johon piti ajaa pitkähkö siivu suoalueiden läpi. Tankkasimme, ostimme hieman evästä ja poimimme lajilistaan pihasta 11 munkkiarattia. Matka pohjoiseen oli rauhallista, mutta aurinko alkoi laskea ja näimme upeita suomaisemia silmänkantamattomiin. Valitettavasti suuria alueita on kuivattu ja kuivataan edelleen valtavien kaivettujen kanavien avulla. ”Save the Everglades” -kampanjan tarrat tulivat heti esiin jostain alitajunnasta ja hoksasimme miten uskomatonta aluetta ollaan hävittämässä. Illalla koimme käsittämättömän näyn, kun tien ylitti kymmeniätuhansia pääskyjä iltalennolla. Stoppasimme muutaman kerran ja kiikarislaissilla pääskypuuroa oli taivas täynnä kaikkialla. Jokainen määritetty lintu oli kelopääsky. Alueella oli myös luGolden Silk Spider oli hyvin yleinen hämähäkkilaji, kuisia sinisuohaukkoja ja iltalennolla olivat jonka verkkoon ei olisi ollut mukava törmätä. myös sadat punaolkaturpiaalit. Mölyturpiaaleja oli myös uskomattomia määriä koko matkan ajan, joskin parvikoot olivat selvästi pienempiä. Clewistoniin saavuimme ennen auringonlaskua ja löysimme pian kuppasen meksikolaismotellin 50 dollarin hinnalla. Kävimme kaupassa ostamassa evästä ja lihatiskiltä yritin ostaa kaksi burritoa (nimesimme ne niiksi, vaikka emme oikeastaan tienneet mitä ne olivat), mutta myyjä antoikin meille kaksi suurta pakettia niitä, eli yhteensä 24 kipaletta. Jaksoimme syödä niistä yhteensä vain neljä, eli bisnekset eivät ihan sujuneet. Nukkumaan menimme jo puoli kymmeneltä. Ani suunnittelemassa seuraavan päivän epistolaa. Pienessä kuvassa on illallissatsi.

Floridanpensasnärhi.

LAJITYKITYSTÄ MATKALLA LAKELANDIIN SU 6.11. Liekö edellisiltaisten burritopommien syy, mutta nukuimme molemmat todella huonosti. Känny pirisi jo puoli kuudelta, sillä tarkoituksenamme oli ehtiä ennen auringonnousua Palmdalen lähelle eräälle sillalle rantakanojen toivossa. Pakkasimme tamineet pian autoon ja otimme vain minibanaanit aamupalaksi. Väliamerikkalainen tunnelma pysytteli pinnassa, sillä pilkkopimeässä sunnuntaiaamuyössä kuului meksikolaista musiikkia jostain tyhjiltä kaduilta. Ajomatka tuntui pimeyden vuoksi pitkälle, mutta löysimme helposti oikeaan paikkaan sopivasti varttia vaille seitsemäksi, jolloin oli edelleen täysin pimeää – ja vieläpä kovin kylmä. Paikka oli Fisheating Creek Wildlife Management Area ja tarkemmin Rainy Sloughin ylittävä pieni silta. Vain hetken odottelun tuloksena ruosteluhtakana alkoi huudella lähellä ja pian toinen yhtyi äänimaisemaan. Laitoimme kaikki pitkät vaatteet, takin ja pipon päähän kylmyyden ja kolean tuulen vuoksi, mutta vilu iski silti väkisin. Odottelu kuitenkin palkittiin ruhtinaallisesti, sillä rantakanarintama täydentyi vielä neljällä amerikanhuitilla ja kolmella amerikanluhtakanalla. Eikä siinä vielä kaikki – ylitsemme lensi auringon jo sarastaessa yksinäinen ääntelevä amerikankaulushaikara. Taustalta alkoi kuulua matkijapeukaloisten laulua ja lähipensaissa äänteli naukumatkijoita. Auringon hiljalleen noustessa sadat turpiaalit lähtivät liikenteeseen, samoin tekivät myös kymmenet valko- ja pronssi-iibikset.

Anin rakastama eläin: lehmä.

Laiduntavia hietakurkia.

Ranchien laiteilla päivysti useita amerikantuulihaukkoja.

Ylitsemme lensi kymmeniä kerttuleita, mutta heikon valon vuoksi emme määrittäneet yhtäkään. Sen sijaan lähipuuhun ilmestynyt pikkusieppari oli mukava yllätys. Tien varrella piilotteli lisäksi neljä rämesirkkulia ja kaukaa kuului muutaman kerran amerikanhuuhkajan huhuilua. Uskomatonta – seitsemän eliksen stoppi! Jatkoimme matkaa noin puoli yhdeksältä ja pysähdyimme piakkoin läheiselle tielle, jossa oli useita pikkulintuja. Mäntykerttuleiden seasta löysimme ensimmäiset keltaperäkerttulit ja paikalla oli viisi keijutikkaa. Tunnelma oli jollain tavalla täydellinen – hiljaista, aamuaurinko nousemassa, hieno biotooppi ja runsaasti lintuja. Seuraavaksi pysähdyimme erään ranchin luona appelsiiniviljelmien laidoilla, jolloin kuulimme useita preeriaturpiaalien ääniä ja lähellä viiletti muutamia suomuvarpuskyyhkyjä. Liikenne oli edelleen hiljaista – vain keskimäärin yksi auto varttia kohden. Uusia tuttavuuksia edustivat amerikanniittysirkku ja kenttäsirkkuli. Amerikantuulihaukkoja lensi muutamia siellä täällä. Ajelimme hiljaa ja tarkastimme kaikki sähkölinjoilla olevat linnut, mutta ne olivat yleensä taiturimatkijoita, vaikertajakyyhkyjä, turpiaaleja tai harmaafiivejä. Eräässä kohdassa kuitenkin tärppäsi, sillä langalla oli yhdeksän hohtosinikkaa. Samaisella paikalla oleskeli myös tuhkakirvinen ja peräti toistasataa mäntykerttulia. Ampaisimme Venus Flatwoods Preserveen, mutta mäntysirkkuleita emme löytäneet, emmekä juuri mitään muutakaan kyseiseltä paikalta. Läheisellä laitumella oli karjan seassa kuitenkin yli 30 hietakurkea ja lähimetsässä komea iso-orava (Eastern Fox Squirrel).

Rastaisiin lukeutuva hohtosinikka ja amerikanisolepinkäinen (pieni kuva).

Archbold Biological Stationin tiluksilla löysimme erään kovan toivelajin – endeemisen floridanpensasnärhen neljän yksilön voimin. Yeah! Ihailimme lintuja lähes puoli tuntia kuvaillen. Paikalla oli myös toistakymmentä sinitöyhtönärheä. Hieman pohjoisempaa eteemme osui vielä yhdeksän linnun parvi entistä paremmin kuvaustyrkyllä. Koukkasimme vielä Lake Placid Scrubin kautta, mutta lajistoa emme enää löytäneet lisää. Ajoimme Lake Placidin länsipuolta ja järven rannalla pysähdyimme syömään yhdistetyn aamupalan ja lounaan burritojen muodossa. Kellokin oli jo puolen päivän nurkilla. Eipä siis ihme, että meillä oli nälkä. Vedimme niitä yhteensä viisi, eli yhdeksän oli hoideltu ja vaivaiset 15 vielä jäljellä. Samalta paikalta yritin vääntää purppuraturpiaalista jotenkin kummasti hohtoturpiaalia, mutta eipä siitä parempaa lajia saanutkaan. Lake Placidilta suunnistimme Avon Parkiin pihkatikan ja kalkkunoiden perään. Kyseessä oli ilmavoimien alue, johon vaaditaan pääsylupa. Ensimmäisen kerran hortoilimme oikein urakalla teitä pitkin, kunnes löysimme oikean paikan. Valitettavasti käynti tuotti vesiperän, sillä emme saaneet pääsylupaa, koska metsästyskausi oli juuri alkanut ja alueella oli vaarallista kulkea. Darn. Suuntasimme läheiselle School Bus Roadille vielä kalkkunoiden toivossa ja kuiva alue hiekkateineen todellakin oli kannattava, sillä neljän parvi käppäili hienosti aivan tien vieressä. Great! Lopuksi matkamme kruunasi tiellä luikerrellut parimetrinen, hyvin paksu Eastern Indigo Snake – jepajee! Ani oli tosin hieman ärtynyt, kun menin liian nopeasti käärmettä kohti ja se lähti karkuun.

Tammiraitatikka oli selvästi yleisin tikkalaji reissullamme. Pikkukuvan taiturimatkija oli niin ikään hyvin tavallinen laji.

Floridan kookkain käärme: Eastern Indigo Snake.

Läksimme ajelemaan suoraan kohti Lakelandia. Matka taittui mukavasti, kunnes tulimme Lakelandin nurkille ja bensavaroitus syttyi. Matkaa oli vain kivenheitto, mutta emme enää muistaneet mistä tulla takaisin tukikohtaan. Hortsasimme sinne tänne hieman jo hermot kireällä, kunnes löysimme huoltoaseman ja saimme helpotusta huoleen. Lopulta hiffasimme mistä pamauttaa oikealle tielle ja puoli viiden aikaan olimme perillä. Tuolloin selvisi, että kelloja oli siirretty edellisyönä tunti taaksepäin eli kello olikin vasta iltapäivällä puoli viisi. Suihkun jälkeen lähdimme koko porukka Stephenin ja Rhean luokse syömään lähes uunituoreeseen 250 neliön taloon, joka oli kieltämättä sisustettu hyvällä maulla. Onneksi ehdimme visiitille, sillä emme olleet heitä ajan kanssa aiemmin nähneet. Samalla juhlimme Dylanin neljävuotissynttäreitä. Palasimme Evan luokse kahdeksalta ja loppuilta menikin perushommia tehdessä. Ani, Eva, Eila, Stephen, Rhea ja Dylan potretissa.

Santtu, Eva ja Eila illallishuumassa.

LÄHIRETKEILYÄ LAKELANDISSA MA 7.11.

Kosteikolla oli yhteensä peräti 1 600 amerikannokikanaa.

Heräsimme seitsemältä, jolloin aurinko oli jo kivunnut korkealle kellon siirtämisen vuoksi. Otimme rauhallisen startin ja lähdimme aamupalan ja jutustelujen jälkeen matkaan vasta yhdeksän nurkilla. Suunnittelimme ensin reissua länsirannikolle, mutta jotenkin virta ei piisannut koko päivän revitykseen. Niinpä suuntasimme jälleen Circle B Bar Reserveen. Osasimme paikalle helposti tuttuja teitä ja äimistelimme jälleen naavatammien upeutta. Kävelimme parkkialueelta suoriltaan kosteikolle ja kuvailimme lintuja sekä muuta elämää. Perushaikaroiden ja rantakanojen lisäksi hollilla oli muun muassa viisi kotilokurkea ja matkan ensimmäinen muuttohaukka. Tällä kertaa suuntasimme pengerpolkua suuremmalle vesialueelle yksinomaan vesilintujen toivossa, sillä puutteita oli vielä julmetusti. Polun varrella oli mukavasti pikkulintuja, joiden joukosta poimimme jokapaikanhöyliä, eli sinisääskikerttuja ja ruskokruunukerttuleita sekä hieman parempina lajeina naamiokerttulin, kaksi pihapeukaloista ja valkosilmävireon. Samaiselta paikalta hoksasimme uudeksi maailmanpojoksi keltakurkkukerttulin ja rubiinihippiäisen. Ani oli hetken katkera, kun ei nähnyt kunnolla järkälemäistä alligaattoria, jonka minä kuulemma säikytin pois. Aurinkoinen keli vaihtui hetkelliseen sateeseen, mutta painelimme läheiseen katokseen vettä karkuun. Kopissa oli valokuvaaja, joka oli nähnyt mestoilla aiemmin muutto- ja sinisuohaukan sekä punaviheltäjäsorsia. Kopissa oli myös jokin mystinen rukoilijasirkka. Sateen tauottua seuloimme kosteikkoja kaukoputkella ja massaa oli todella paljon; esimerkiksi toistatuhatta amerikannokikanaa, satoja liejukanoja, 850 sinisiipitavia ja sitä rataa. Joukossa oli pikkulapasotka, kolme amerikantavia, kuusi lapasorsaa, harmaasorsa ja kuusi punaviheltäjäsorsaa. Jatkoimme kävelyä ja tien ylitti vielä seitsemän viheltäjäsorsan perhe. Yksittäisiä amerikankäärmekauloja näkee Floridassa lentämässä siellä täällä.

Punaviheltäjäsorsien perhekunta.

Muuta mainittavaa ei enää kosteikko-osuudelta tarttunut haaviin, mutta tammimetsässä yhdessä puussa oli samaan aikaan mahlatikka, tammiraitatikka ja amerikanpalokärki. Samalla yllämme ilmasiltaa pitkin lipui satoja kalkkunakondoreita ja lähes 40 amerikaniibishaikaraa. Ilmeisesti jotain muuttoa oli meneillään, ainakin haikaroilla. Talsimme suunnilleen neljän kilometrin lenkin ja palasimme autolle syömään burritoja. Anin olkapäälle ilmestyi jokin ihmeellinen ja pelottavan näköinen hämähäkki, joka oli aika karsea ilmestys. Seuraavaksi hakeuduimme Gator Reserveen, joka on pieni puistoalue Lakelandin pohjoispuolella. Tavoitteena oli löytää tammitiainen ja jotain muita maalintuja. Valitettavasti retki jäi lyhyeksi, sillä vaikka suihkimme hyttysmyrkkyä kaikki raajamme märäksi asti, ei siitä ollut mitään apua. Hyttysiä oli kuin Lapissa räkkäaikaan, joten jouduimme palaamaan lyhyen kävelyn jälkeen. Minä jäin hetkeksi uhmaamaan neulapäitä, kun kuulin pikkulintujen ääntä. Sain vihelleltyä esiin rubiinihippiäisen, valkosilmävireon ja kiipijäkerttulin. Palailimme suoriltaan Evan ja Eilan luokse jo neljän maissa. Viiden jälkeen kävimme vielä kävelemässä lähistöllä ja saimme hyviä hietakurkikuvia. Lajilista sai lisäystä kahden amerikantukkasotkan muodossa, mutta halutut valkopäämerikotkakuvat jäivät edelleen haaveeksi. Ilta kului siivillä ensin syödessä, sitten jutustellessa pitkät sukuhistoriat. Minulle selvisi, että isän puolen Vahanka-suku on ollut alun perin Von Wahanka ja peräisin Saksasta. Ja tietysti äidin puolen Ahlman on myös Saksasta. Kovasti siis saksalaista sukujuurta on veressä. Maate menimme kympiltä. Reissun kolmas kenttäsirkkunen, Monarch-perhonen ja Anin olkapäälle hypännyt mörköhämähäkki.

Sirkka ja ruskokruunukerttuli.

LAISKAA RETKEILYÄ TI 8.11. Heräsimme vasta puoli kahdeksalta ja aamupalan jälkeen veimme Evan kanssa vuokraauton takaisin Enterprisen konttuurille ysiltä. Matkamittari näytti ajetun 1 049 mailia ja palautus oli hetkessä ohi. Paluumatkalla poikkesimme erääseen markettiin, josta Ani osti vihdoin odottamiaan halloweenkarkkeja 75 prossan alennuksella. Kymmenen jälkeen lähdin Anin kanssa Evan autolla Bartowin eteläpuolelle Mosaic Peace River Parkiin, johon oli vain reilun puolen tunnin ajomatka. Aamusumu oli ollut jo kauan takanapäin ja aurinko porotti jälleen täydeltä laidalta. Puistossa oli komeat puitteet; parkkialueet, wc-rakennus ja muhkeat pitkosreitistöt, mutta jotenkin tyypilliseen tapaan alueen kartta ja reittien pituudet uupuivat kokonaan. Siitä huolimatta polku oli mahtava suurine puineen. Talsimme vain lyhyen matkan, kunnes kohdallemme osui suuri warbler-parvi, josta laitoimme muistiin kaksi valkosilmävireota, kolme kiipijäkerttulia, rubiinihippiäisen, pensaskerttulin, toistakymmentä sinisääskikerttua ja vajaa kymmenen ruskokruunukerttulia. Porukassa oli myös matkan ensimmäiset kolme puistotiaista. Yhden puun latvaan lensi myös amerikanpalokärki. Hetken matkan päässä maassa tepasteli myös tulipääkerttuli, mutta pitkähkön kävelyn aikana emme enää löytäneet pikkulintuparvia, vain yhden kiipijäkerttulin. Puistossa oli hauska ihmetellä kaiteita pitkin ryömiviä tuhansia karvamatoja sekä erikoisia hämähäkkejä ja jättimäistä vihreää rukoilijasirkkaa. Ani videoimassa kaiteen karvamatoja.

Kalkkunakondoreja näkee joka puolella.

Kuningastiira.

Kävelyn jälkeen palasimme uutta reittiä pitkin Evan ja Eilan luokse, sillä aikaa oli liian vähän manaattiretkelle Tampan eteläpuolelle. Tulimme takaisin noin puoli kahdelta ja otimme rennosti loppupäivän. Hieman ennen auringonlaskua kävelimme vielä katsomaan lintujen iltalentoa, mutta se oli tällä kertaa hyvin heikkoa. Yhdessä lampareessa oli kuitenkin hyvin esillä seitsemän amerikantukkasotkaa. Illalla katselimme Tanssii tähtien kanssa ja uutisia pitkään. Hermot olivat kuitenkin palaa, kun yritimme löytää katseltavaa 1 952 kanavan joukosta. Menimme maate kympiltä. Hietakurjet ruokailivat aivan Evan ja Eilan takapihan tuntumassa.

Käärmekaula illan hämyssä.

Elävä fossiili – molukkirapu.

PAKKAILUA JA BRADENTONIIN KE 9.11. Heräsimme jo puoli seitsemältä, vaikka puhelimen piti soida vasta tunnin päästä. Ani tähyämässä Towne Otimme lunkisti, emmekä suunnanneet miParkin vesilintuja. hinkään retkelle, vaan pakkailimme. Ani otti jopa hetken aurinkoa ja minä ihmettelin teeveen antia. Kahdeltatoista saimme Evan auton käyttöön ja ampaisimme saman tien Bradentoniin manaattien toivossa. Tiesimme, että ajan kanssa on tiukkaa, koska auto piti palauttaa reilun neljän tunnin kuluttua. Siitä huolimatta ajoimme rannikolle eräälle sillalle. Lakelandin keskustasta tuli Floridan mittakaavassa kovin havis, sillä näimme ruskopelikaanin, joka esiintyy yleensä hyvin tiukasti rannikolla. Sessio oli jotenkin surkuhupaisaa, sillä ehdimme olla paikalla vain puoli tuntia ja jouduimme lähtemään takaisin. Plakkaroimme kolme uutta matkalajia: räyskän, kaksi amerikanmeriharakkaa ja rengasnokkalokin. Parkkialueen palmuissa hääri lisäksi 11 munkkiarattia, mutta manaattien kannalta retki oli aivan liian lyhyt, emmekä niitä löytäneet.

Paluumatka oli melkoista härdelliä, kun liikenne jumiutui monin paikoin pahasti. Aikataulut näyttivät erittäin kireiltä, mutta ennätimme viisi minuuttia ennen h-hetkeä perille ja Eva pääsi hakemaan Rheaa töistä. Loppuilta kului pakatessa ja kävimme vielä koko konkkaronkan voimin ravintolassa illallisella. Outback Steakhouse oli todellinen kuningasvalinta, enkä ole koskaan syönyt yhtä herkullista ja mehevää pihviateriaa. Sitä edelsi juustolla ja pekonilla kuorrutettu ranskanperunavuori, jonka tuhosimme porukalla. Illanvietto oli mukavaa, joskin seuraavan päivän lähtö alkoi jo haikeasti kummitella mielessä.

PALUU KOTIMAAHAN TO 10.11. Viimeiseen aamuun oli jotenkin ankea herätä, koska olisi ollut mukava jäädä vielä pidemmäksi aikaa. Aamupalan jälkeen pakkasimme loput romppeemme matkalaukkuihin ja odottelimme hetken Stepheniä lääkärikäynniltä. Hän saapui yhdeksän hujakoilla ja visiitin aikana oli selvinnyt, että hiirikädessä on sen verran ongelmia, että luvassa on pitkä sairasloma - jaiks! Hyvästelimme kyynelehtivän Eilan ja lähdimme käytännössä heti ajamaan Orlandon lentokentälle. Herkkä hetki siis. Kentälle saavuimme pari tuntia ennen lennon lähtöä. Stephen, Eva ja Ayden odottelivat meitä lähtöselvityksen ajan, mutta jouduimme hipsimään pian turvatarkastukseen, eli oli toisten hyvästien aika. Fiilikset olivat sanalla sanoen haikeat, mutta ehkäpä seuraavaa tapaamista ei tarvitse odotella kahdeksaa vuotta. Lentokenttäodottelut menivät joutuisasti, jopa hieman liian joutuisasti, sillä Ani ei ehtinyt katsella kunnolla tuliaisia. Sain tästä pientä palautetta, mutta uusi yritys olisi sitten New Yorkissa. American Airlinesin lentomme lähti kahdeltatoista tismalleen aikataulun mukaisesti ja 2,5 tunnin päästä ihmettelimme jälleen New Yorkin meininkejä. Muutaman tunnin sessio hujahti jälleen hetkessä, joskin tuliaispolitiikka jäi edelleen retuperälle. Saimme kuitenkin kulutettua loput vähät dollarimme ruokaan. Eva soitteli juuri ennen kuin lähdimme ilmaan ja haikeuskerroin vain kasvoi. Noin kahdeksan tunnin siirtymä Nycistä Helsinkiin kului yllättävän jouhevasti. Minä katselin muutaman leffan ja yritin koisia. Ani taas yritti koisia huomattavasti pidempään. VIIMEINEN SIIRTYMÄ KOTIIN PE 11.11. Saavuimme Helsinkiin yhdeksältä täysin aikataulussa, mikä tuntui hämmästyttävältä menomatkan vaikeuksien takia. Laukut saimme pian ja tovin kuluttua olimme Lentoparkissa starttaamassa Toyotaa. Meikäläinen oli heti alkuunsa puikoissa hieman kahveella, kun pitikin jälleen muistaa painaa kytkintä ja heilutella vaihdekeppiä. Ajoimme suoraan Poriin, tosin pysähdyimme kertaalleen Karkkilassa syömään ja Ani hyppäsi kuskin paikalle. Yhden maissa olimme perillä ja reissu takana. Jet lag iski todella raakasti jälleen; seuraavana yönä nukuin 17 tuntia putkeen ja seuraavana yönä vain pari tuntia – rytmit menivät lahjakkaasti sekaisin.

LOPUKSI Floridan reissu meni alun vastoinkäymisistä huolimatta loistavasti – varmasti yksi hienoimmista matkoista ikinä. Mitä suurimmat kiitokset Evalle majoituksesta ja kaikesta muusta. Kiitos myös Stephenille perheineen kaikesta avusta ja mukavista hetkistä, samoin kiitos Eilalle. Ja toki kiitos myös Anille parhaasta matkaseurasta.

Laji

Species

30.10.

31.10.

1.11.

2.11.

3.11.

4.11.

5.11.

6.11.

7.11.

8.11.

9.11.

10.11.

Yheetnsä / total

Paksunokkauikku

Pied-billed Grebe

139

Amerikanpelikaani

American White Pelican

Ruskopelikaani

Brown Pelican

Keisarifregattilintu

Magnificent Frigatebird

Amerikankäärmekaula

Anhinga

215

Amerikanmerimetso

Double-crested Cormorant

250

700

350

120

1 702

Amerikankaulushaikara

American Bittern

Amerikanharmaahaikara

Great Blue Heron

125

Jalohaikara

Great Egret

257

Lumihaikara

Snowy Egret

114

Klovnihaikara

Reddish Egret

Sinihaikara

Little Blue Heron

111

Karibianhaikara

Tricolored Heron

Lehmähaikara

Cattle Egret

260

Viherhaikara

Green Heron

Yöhaikara

Black-crowned Night-Heron

Kruunuyöhaikara

Yellow-crowned Nigth-Heron

Pronssi-iibis

Glossy Ibis

171

Valkoiibis

White Ibis

800

150

220

1 411

Ruusukapustahaikara

Roseate Spoonbill

Amerikaniibishaikara

Wood Stork

125

Punaviheltäjäsorsa

Black-bellied Whistling-Duck

Myskisorsa

Muscovy Duck

Sinisorsa

Mallard

Suolakkosorsa

Mottled Duck

Harmaasorsa

Gadwall

Jouhisorsa

Northern Pintail

Lapasorsa

Northern Shoveller

Sinisiipitavi

Blue-winged Teal

950

1 003

Amerikantavi

Green-winged Teal

Pikkulapasotka

Lesser Scaup

Amerikantukkasotka

Ring-necked Duck

Laji

Species

30.10.

31.10.

1.11.

2.11.

3.11.

4.11.

5.11.

6.11.

7.11.

8.11.

9.11.

10.11.

Yheetnsä / total

Mustakondori

Black Vulture

197

Kalkkunakondori

Turkey Vulture

700

350

150

600

450

700

150

3 440

Sääksi

Osprey

137

Kotilohaukka

Snail Kite

Amerikanvarpushaukka

Sharp-shinned Hawk

Kyyhkyhaukka

Cooper´s Hawk

Sinisuohaukka

Northern Harrier

Ruostehiirihaukka

Red-shouldered Hawk

Luhtahiirihaukka

Short-tailed Hawk

Viheltäjähiirihaukka

Broad-winged Hawk

Valkopäämerikotka

Bald Eagle

Pohjantöyhtökarakara

Crested Caracara

Amerikantuulihaukka

American Kestrel

Ampuhaukka

Merlin

Muuttohaukka

Peregrine Falcon

Kalkkuna

Wild Turkey

Punaviidakkokana *

Red Junglefowl

Ruosteluhtakana

King Rail

Amerikanluhtakana

Virginia Rail

Amerikanhuitti

Sora

Liejukana

Common Moorhen

130

380

619

Siniliejukana

Purple Gallinule

Amerikannokikana

American Coot

1 600

180

2 033

Kotilokurki

Limpkin

Hietakurki

Sandhill Crane

Tundrakurmitsa

Black-bellied Plover

Amerikantylli

Killdeer

Kanadantylli

Semipalmated Plover

150

231

Huilutylli

Piping Plover

Amerikanmeriharakka

American Oystercatcher

Amerikanpitkäjalka

Black-necked Stilt

Amerikanviklo

Greater Yellowlegs

Laji

Species

30.10.

31.10.

1.11.

2.11.

3.11.

4.11.

5.11.

6.11.

7.11.

8.11.

9.11.

10.11.

Yheetnsä / total

Keltajalkaviklo

Lesser Yellowlegs

Amerikansipi

Spotted Sandpiper

Preeriaviklo

Willet

Ruostekuiri

Marbled Godwit

Karikukko

Ruddy Turnstone

110

113

Pulmussirri

Sanderling

154

Suosirri

Dunlin

150

161

Palsasirri

Pectoral Sandpiper

Valkoperäsirri

White-rumped Sandpiper

Kanadansirri

Semipalmated Sandpiper

600

691

Tundrasirri

Western Sandpiper

Amerikansirri

Least Sandpiper

Rämekurppelo

Short-billed Dowitcher

165

Amerikantaivaanvuohi

Wilson´s Snipe

Nokisiipilokki

Laughing Gull

110

294

Rengasnokkalokki

Ring-billed Gull

Amerikanharmaalokki

American Herring Gull

Merilokki

Great Black-backed Gull

Räyskä

Caspian Tern

Hietatiira

Gull-billed Tern

Kuningastiira

Royal Tern

110

140

264

Riuttatiira

Sandwich Tern

Hopeatiira

Forster´s Tern

Amerikansaksinokka

Black Skimmer

Kesykyyhky

Rock Dove (Feral Pigeon)

600

120

350

150

120

1 447

Valkolakkikyyhky

White-crowned Pigeon

Pilkksiipikyyhky

White-winged Dove

Vaikertajakyyhky

Mourning Dove

110

130

525

Suomuvarpuskyyhky

Common Ground-Dove

Turkinkyyhky

Eurasian Collares-Dove

Munkkiaratti

Monk Parakeet

Amerikanhuuhkaja

Great Horned Owl

Laji

Species

30.10.

31.10.

1.11.

2.11.

3.11.

4.11.

5.11.

6.11.

7.11.

8.11.

9.11.

10.11.

Yheetnsä / total

Preeriapöllö

Burrowing Owl

Rubiinikurkkukolibri

Ruby-throated Hummingbird

Sepelkalastaja

Belted Kingfisher

142

Mahlatikka

Yellow-bellied Sapsucker

Tammiraitatikka

Red-bellied Woodpecker

Keijutikka

Downy Woodpecker

Amerikanpalokärki

Pileated Woodpecker

Pikkusieppari

Least Flycatcher

Harmaafiivi

Eastern Phoebe

Isotöyhtönapsu

Great Crested Flycatcher

Saksityranni

Scissor-tailed Flycatcher

Amerikanisolepinkäinen

Loggerhead Shrike

Valkosilmävireo

White-eyed Vireo

Punasilmävireo

Red-eyed Vireo

Keltarintavireo

Yellow-throated Vireo

Sinitöyhtönärhi

Blue Jay

Floridanpensasnärhi

Florida Scrub-Jay

Amerikanvaris

American Crow

Kalastajavaris

Fish Crow

Haarapääsky

Barn Swallow

Amerikanpääsky

Cliff Swallow

Pohjankarhepääsky

Northern Rough-winged Swallow

Kelopääsky

Tree Swallow

1600

1 652

Puistotiainen

Turfted Titmouse

Matkijapeukaloinen

Carolina Wren

Pihapeukaloinen

House Wren

Rubiinihippiäinen

Ruby-crowned Kinglet

Sinisääskikerttu

Blue-gray Gnatcatcher

Hohtosinikka

Eastern Bluebird

Naukumatkija

Gray Catbird

Taiturimatkija

Northern Mockingbird

237

Tuhkakirvinen

American Pipit

Laji

Species

30.10.

31.10.

1.11.

2.11.

3.11.

4.11.

5.11.

6.11.

7.11.

8.11.

9.11.

10.11.

Yheetnsä / total

Kottarainen

European Starling

200

250

850

450

1 891

Pihamaina *

Common Myna

Viherkerttuli

Orange-crowned Warbler

Tiaiskerttuli

Northern Parula

Sinikerttuli

Black-throated Blue Warbler

Seetrikerttuli

Black-throated Green Warbler

Keltaperäkerttuli

Yellow-rumped Warbler

Ruskokruunukerttuli

Palm Warbler

231

Mäntykerttuli

Pine Warbler

160

161

Pensaskerttuli

Prairie Warbler

Keltarintakerttuli

Yellow-throated Warbler

Kiipijäkerttuli

Black-and-white Warbler

Loistokerttuli

American Redstart

Viirupääkerttuli

Worm-eating Warbler

Naamiokerttuli

Common Yellowthroat

Tulipääkerttuli

Ovenbird

Huppukerttuli

Hooded Warbler

Punakardinaali

Northern Cardinal

Loistopipilo

Eastern Towhee

Kenttäsirkkuli

Chipping Sparrow

Amerikanniittysirkku

Vesper Sparrow

Kenttäsirkkunen

Savannah Sparrow

Laulusirkku

Song Sparrow

Kaislasirkku

Swamp Sparrow

Preeriaturpiaali

Eastern Meadowlark

Punaolkaturpiaali

Red-winged Blackbird

450

250

110

921

Purppuraturpiaali

Common Grackle

130

Mölyturpiaali

Boat-tailed Grackle

800

600

140

1 960

Lehmäturpiaali

Brown-headed Cowbird

Varpunen

House Sparrow

Lajeja yhteensä

156

MATKAN REITTI JA KOHTEET

Jacksonville

Tallahassee

Orlando

Lakeland Tampa Bartow Lake Wales Fort Meade Frostproof Wauchula Bradenton Arcadia

Avon Park Sebring Lake Placid Venus

Bayshore

Lake Okeechobee

Moore Haven Clewiston

Fort Myers

South Bay

Sanibel Island Naples

Miami

100 km

Homestead

Key Largo Islamorada Layton Key Colony Beach Big Pine Key Key West