Florida ja Bahama 2017 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA XX

SANTTU AHLMAN

FLORIDA & GRAND BAHAMA 9.â&#x20AC;&#x201C;25.1.2017

YHDYSVALLAT & BAHAMA

FLORIDA & GRAND BAHAMA 9.–25.1.2017 SANTTU AHLMAN

Florida on yksi monipuolisimmista paikoista, joissa olen ryynännyt menemään (Lintuja maailmalla X). Se sattui olemaan myös Minnan toivelistalla, joten toteutimme matkan lopulta melko lyhyen pähkäilyn tuloksena. Erityisesti plussapuolena oli isotätieni ja muiden sukulaisten näkeminen kuuden vuoden tauon jälkeen, sillä majapaikkana tulisi olemaan jälleen Lakeland osavaltion ytimessä. Päädyimme myös varaamaan neljän päivän GrandBahaman paattireissun, jotta näkisimme uusia paikkoja. PITKÄÄ SIIVUA MA 9.1. Heräsimme aamuseiskan nurkilla, ja varttia vaille kahdeksan Skoda oli käynnissä. Ajoimme lumisen Etelä-Suomen halki – Karkkilan ABC:n tankkauspaussin turvin – Helsingin Itäkeskukseen, josta haimme Lauran vaihtamat dollarit. Kello 12.00 saavuimme Flyparkkiin, ja jo jokusen minuutin kuluttua etsiskelimme oikeaa tiskiä. Olimme hyvissä ajoin liikenteessä, ja Icelandairin tiskillä oli vain parisenkymmentä tyyppiä ennen meitä. Kaksi tuntia ja risat oli odotteluaikaa lennon lähtöön. Homma eteni matelemalla, kunnes reilun tunnin kuluttua oli meidän vuoro. Tyyppi sanoi heti, että vaikka meidän ESTA on kunnossa, niin määränpään osoitetiedot uupuvat, eikä meitä päästetä koneeseen ennen niitä – että mitähän hittoa?!!! Alkoi tuskainen puolituntinen, kun aloin selvittää osoitetta. Jenkeissä kaikki nukkuivat vielä, eivätkä tietysti vastanneet. Soitin Karstulaan isotädille, Tellervolle, joka oli juuri jalkahoitolassa ilman osoitekirjaa. Hän antoi tyttärensä Arjan numeron, joka oli kuitenkin jonkin numeron osalta virheellinen. Seuraavaksi katsoin kotisivujeni matkakertomuksesta läheisen White Egret Lanen, ja lopulta googlemapsin avulla kirjoitimme Sandhill Crane Driven ylös. Arvoimme vielä talon numeron street viewin avulla, olin ainakin muistelevinani oikean talon. Minna sai puolestaan jostain haettua Lakelandin postinumeron.

Talvista Islantia lentokoneesta käsin.

Huh huh, täpärälle meni, mutta täytyy sanoa, että lentoyhtiön toiminta oli todella syvältä persiestä, kun ei moista osoitevaatimusta ilmoittanut ennakkoon. Myös virallinen ESTA oli myönnetty ilman osoitetta. Ehdimme nippa nappa oikealle lähtöportille vessapaussin ja äiteelle tekemäni synttärionnittelusoiton jälkeen. Ikävä alku, mutta onneksi reissumme ei tyssännyt siihen. Itse lento lähti hitusen myöhässä, mutta vajaan 3,5 tunnin lento oli melko nopsaan ohi; lintujen opiskelua ja lajiarvauskisa pystyyn. Ehdimme onneksi nähdä hohdokasta Islantia hieman ennen laskeutumista – kaikkialla oli pääosin lumetonta. Yllättäen reissusuunnitelmat alkoivat vyöryä pääkoppaan. Kentällä oli noin tunti aikaa, joten ehdimme lähinnä vain hakea nopeasti kallista juomaa, kunnes lastaus alkoi. Viereeni istui isohko äijä, mutta kone näytti lopulta olevan vain kaksikolmasosaa täynnä, joten hän siirtyi onneksi käytävän toiselle puolelle. Niinpä sain Minnan kanssa kahdestaan kolme istuinta. Mahtijuttu! Itse lento kesti noin kahdeksan tuntia ja oli loppuvaiheeltaan aika tuskainen väsymyksen vuoksi. Katsoin leffat Deepwater Horizon ja War Dogs sekä joitain sarjoja. Ennakkoon tilattu ruoka oli nihkeän pieni setti, ja kaikki lisämuonat tietysti kalliita. Onneksi juomat kuuluivat lentoihin. Koitimme torkkua lopussa pariin otteeseen huonoin tuloksin. Laskeuduimme Orlandoon paikallista aikaa klo 20.05. Lastaus kesti yllättävän kauan ja juutuimme todella pitkäksi aikaa passipisteeseen. Lopulta baggage claimissa kapsäkit pyörivät heti hollilla, mutta harmillisesti huomasin, että täysin uuden ja ökyhintaisen Samsoniten kahva oli kokonaan poissa! Laukun piti olla vähintäänkin pomminkestävä, joten joku oli todellakin pistänyt sen koville. Voihan nyt perdokki. Jäimme vielä tekemään valituksen, mikä sekin kesti hyvän siivun. Lopuksi kävelimme uloskäyntiä kohti ja ampaisimme junalla pääterminaalirakennukseen, josta pääsimme vihdoin ulos. Kello oli reilusti yli 21.30, kun näimme Stephenin ja Rhean, eli isotätini Eevan pojan vaimonsa kera. Hortoilimme jonkin aikaa suuressa terminaalissa, kunnes pääsimme autolle, jota Rhea lähti ohjastamaan. Noin tunnin ajon aikana ehdimme vaihtaa kuulumiset, manailla Trumpin valintaa presidentiksi, harmitella Stephenin niskaleikkauksia ja sitä rataa. Ohitimme loppuvaiheessa Amazonin jäätävän kokoisen hallin, jossa Rhea on töissä. Sisälle mahtuisi vissiinkin vaivaiset 50 jalkapallokenttää. Perillä Lakelandin Towne Parkissa olimme jo aika nuutuneita, mutta annoimme toki kaikille tuliaisia, joihin lukeutui neljä kiloa Oltermannia (Stephen suurfani) sekä pussillinen lakuja ja sisuja. Eila oli vielä hereillä, ja Eeva saapui pian lastenkaitsentahommista Stephenin ja Rhean kotoa. Piristyimme hieman pikasuihkun myötä, emmekä tietysti malttaneet mennä pitkän jälleennäkemisen vuoksi heti nukkumaan. Aloimme koisia vasta puoliltaöin, jolloin tiuku repi jo aamuseitsemää Suomen aikaa. Olimme heränneet tasan 24 tuntia aiemmin Porissa. Molemmat kävivät hieman ylikierroksilla väsymyksen vuoksi.

Ruskokruunukerttuli on Floridassa talvella jokapaikanhöylä.

Circle B Barissa on mahtavia tillandsioilla kyllästettyjä vanhoja tammia.

TUTTUJA PAIKKOJA TI 10.1. Uni ei maittanut enää kunnolla seitsemän jälkeen, vaikka univelkaa oli viljalti. Nousimme lopulta kasin nurkilla, jolloin plokkasin heti ikkunasta ensimmäiseksi reissupinnaksi taiturimatkijan. Samalla lähiprutakossa lillui liejukanoja, amerikannokikanoja ja käärmekauloja. Söimme hieman aamupalaa ja lähdimme vielä melko vilpoisessa säässä tekemään lyhyen lenkin. White Egret Lanen toisella puolelle oli aloitettu massiiviset pohjustustyöt uutta asuntoaluetta varten, mutta lintuja oli silti kivasti siellä täällä: punaolka- ja pronssiturpiaaleja, ruskokruunukerttuleita, taiturimatkijoita, amerikanvaris, useita haikaralajeja, amerikanvarpushaukka, hietakurkia, sinisuohaukka ja sitä rataa. Nähtävää piisasi mukavasti, ja olin yllättänyt miten lajimääritys oli hyvin hanskassa kuuden vuoden jenkkipaussin jälkeen. Kiva oli myös nurmikolle tupsahtanut amerikantaivaanvuohi, joka oli edellisellä reissulla maailmanpinna nro 1 000 tismalleen saman tien varrella! Kävelimme Stephenin talon ohi ja kaarroimme korttelin ympäri, kunnes palasimme majapaikkaan. Otimme hieman apetta ja järjestelimme romppeet matkalaukuista komeroihin. Stephen tuli Rhean ja Leightonin kanssa klo 11.15, ja turisimme niitä näitä – olivat vetäneet jo puolikkaan Oltermannin yötä vasten. Keskustelimme meidän autovarauksesta ja mahdollisesta lisävakuutuksesta, joka maksaisi tietty rutkasti enemmän. Meidän piti lähteä puoliltapäivin hakemaan Enterpriselta kahdeksi viikoksi vuokra-auto, mutta Rhea ehdottikin äkisti, että voimme lainata hänen autoaan. Täh? No, sehän tietty kelpasi – säästimme yli

Sinisääskikerttuja oli paljon etenkin kosteikkojen rannoilla.

Minna suojelualueen polulla.

400 dollaria rahaa, eivätkä he tarvinneet kahta pirssiä, kun Eevallakin on vielä yksi auto. Aivan mahtavaa! Lähdimme pian hakemaan Hyundaita, jolloin Stephen esitteli heidän talonsa Minnalle. Näimme myös 15-vuotiaan Shyla-koiran, joka oli vasta pentu, kun näin sen ensimmäisen kerran 14 vuotta aiemmin New Yorkissa. Säätöjen päätteeksi lähdimme ärhäkkäjarruisella ja -kaasuisella autolla Eevan luo. Pistimme rompetta kasaan, juttelimme Eevan ja Eilan kanssa ja söimme hieman. Seuraavaksi lähdimme kauppaan, jonka löytäminen ei oikein onnistunut, mutta ostimme huoltsikalta komprosomissina nipun wingsejä. Meillä oli hieman alkukankeutta navigoinnin ja ajamisen kanssa, mutta pääsimme kuitenkin oikealle tielle kohti määränpäätä. Kohde oli siis Circle B Bar Reserve, joka oli tuttu edellisreissulta. Pistimme auton parkkiin mahtavilla naavatillandsioilla koristeltujen tammien alle ja söimme eväät rauhassa melko soppelissa säässä – sortsit olivat jees, mutta t-paita toisaalta snadisti liian heppoinen. Jatkoimme vielä autolla opastuskeskuksen pihaan, kun Minna hoksasi mahtavan vyötiäisen tien poskessa – aivan mahtavaa! Ja heti parkkiksen laiteilta M plokkasi toisen vielä paremmin hollilta. Tällä kertaa sain fotojakin aikaiseksi. Superhienoa, sillä kyseessä oli uusi nisäkäslaji, joka oli ollut pitkään toivelistalla. Otimme hieman retkitamineita ja optiikkaa völjyyn, ja lähdimme talsimaan kosteikolle.

Upea vyötiäinen.

Amerikanpelikaani ja matkijapeukaloinen.

Lintuja oli heti aluksi todella hyvin – lumi-, sini-, karibian- ja muita haikaroita, valko- ja pronssi-iibiksiä, sinisiipitaveja, punaviheltäjäsorsia ja kaikkea joka puolella. Jätte bra! Hehkeimpänä lajina meille tarjoiltiin heti kättelyssä harjakoskelo, josta nasahti ensimmäinen lintuelis. Koitimme plokkailla tuon tuosta kilppareita, alligaattoreita ja käärmeitä (Minna ei tosin kärmeksiä halunnut nähdä), kun etenimme polkua hiljalleen. Lajistoa napsui tauotta kehiin: amerikanpelikaaneja, sääksi, ruostehiirihaukka, naamiokerttuli, sepelkalastaja, kotilokurki ja niin edelleen. Jatkoimme risteyksestä vasuriin kanaalin vartta pitkin, jolloin näimme toistakymmentä harmaaoravaa, punakardinaaleja, keltaperäkerttulin, yli 20 sinisääskikerttua, amerikanharmaahaikaroita pesillään, kolme Florida Redbelly Turtlea ja alligaattorin.

Räiskyvän värinen punakardinaalikoiras.

Kovin havainto oli kuitenkin eittämättä nuoren kotilohaukan ilmaantuminen kosteikon päälle. Mokoma laskeutui pienen tolpan nokkaan, jolloin sain vielä muutaman valokuvan. Aiemmalla reissulla sain vain ns. räkähaviksen Evergladesilla, joten ylläri oli mukava. Myös siniliejukanan näkeminen Circle B Barissa oli yllätys. Harmillisesti kello repi niin paljon – kun stoppailimme ihan koko ajan – että jouduimme palaamaan, ettei pääporttia suljeta. Autopaikalla hoksasimme vielä neljä tammiraitatikkaa. Aiemmin ilmassa oli satapäin kalkkunakondoreita. Suunnistimme Heren avulla Florida Avenuelle, mutta navi johdattikin meidät isoja tulliteitä pitkin kauppojen luokse. Jouduimme suhaamaan melkoisesti ja kysymään neuvoa, sillä emme nähneet yhtään markettia, vain muita liikkeitä. Sitten tärppäsi Publix, joka olikin sama kuin edellisreissulla. Ostimme hieman apetta ja jatkoimme kotiin, jossa olimme noin klo 18.30. Eeva oli tehnyt meille kivasti keittoa ruoaksi. Loppuilta kului suihkuttelujen ja kirjoittelun sekä seuraavan päivän retken suunnittelun parissa. Väsyneinä menimme maate jo vartin yli yhdeksän.

Kotilokurki (iso kuva), siniliejukana (vas.), viherhaikara ja lumihaikara (alla).

Käärmekaula.

ROAD TRIP KE 11.1.

Amerikanpalokärkikoiras.

Hitsit, heräsin jo kello 4.15 hyvin sikeiden unien päätteeksi. Jetlag iski siis. En saanut enää nukuttua, ja Minnalla oli sama homma. Nousin kuitenkin vasta kuudelta ylös, jolloin Eeva oli jo jalkeilla. Minna sai vielä hieman horrostettua seitsemään saakka, kun minä tein aamiaista ja keittelin kananmunia. Puoli kasin jälkeen pääsimme liikenteeseen kovassa ilmankosteudessa – kuin olisi satanut, vaikka oli tähtitaivas. Luonto heräsi hiljalleen eloon ja lintuja vilisti kivasti. Langalla oli läjäpäin purppura- ja lehmäturpiaaleja sekä jokunen mölysellainen. Otimme suunnaksi länsiluoteen ja Jay B. Starkey Wilderness Parkin, johon viiletimme osittain nelostietä pitkin. Autoja oli niin maan julmetusti liikenteessä ja matka mateli, sillä liikennevaloja oli vähän väliä ja sen myötä venailua lähes koko ajan. Pääsimme perille vasta yhdeksältä, ja plokkasin ennen puistoa pari hohtosinikkaa langalta. Maksoimme kahden euron automaksun ja jätimme pirssin lyhyeksi ajaksi parkkiin, sillä paikalta kuului monenlaista mökää. Mukavin havis oli komea amerikanpalokärki, mutta muuten tirpat ehtivät tehdä houdinit. Ajoimme keskuksen pihaan ja lähdimme talsimaan randomilla jonnekin. Kunnollista karttaa ei ollut. Hollilla oli heti kivasti lintuja, kuten naukumatkijoita, ruskokruunu- ja keltaperäkerttuleita ja muuta perussettiä. Harmaaoravia oli vino pino liikenteessä. Targettina oli metsälajistoa, joten kävelimme niiden perässä jonkin aikaa päällystetietä pitkin. Parhaillaan yhdessä kohdassa oli kuusi tammiraitatikkaa, keijutikka, toistakymmentä keltaperäkerttulia, puolen tusinaa ruskokruunukerttulia, kiipijäkerttuli, valkosilmävireo, muutama rubiinihippiäinen ja muuta tavaraa. Ei huano! Myös pari kalastajavarista lensi tien yli. Aamupäivän retkeilymaisemia.

Jay B. Starkey Wilderness Parkin aluetta.

Kävimme vielä toista reittiä kosteikon luona, mutta siellä oli vain pari käärmekaulaa ja amerikantukkasotka, eipä muuta. Polun alusta hoksasin kuitenkin elikseksi kaksi tammitiaista. Heti perään Minna kysyi, että mikäs se tuo on, ja samassa puussa kiipeili valkokulmanakkeli mahtavasti hollilla, vaikka lajia ei kuuluisi edes olla lähimaillakaan! Toinen elis perään. Muuten näimme lähinnä sinitöyhtönärhiä, peruskerttuleita. Palasimme autolle reilun tunnin lenkin jälkeen ja koitimme vielä ajaa tietä eteenpäin, mutta päädyimme vain perusparkkikselle, jossa vaihdoimme sortseihin ja evästimme hieman samalla. Keli oli mukava – varmaan hellerajoilla. Lopuksi näimme vielä nipun punarintarastaita. Seuraava etappi oli Honeymoon Island State Park rannikolla. Ajomme mateli jälleen autojen ja liikennevalojen takia. Yllättäen joka puolella oli sääksien pesiä ja lintuja lenteli ostoskeskusten päällä ja motarin luona ja ja ja ja.... Uskomatonta miten yleinen laji!

Pikkutikan kokoluokkaa oleva keijutikkakoiras.

Honeymoon Islandia.

Rannikolla oli todellinen Florida-fiilis, sillä meri alkoi siintää ja tunnelma oli ns. Amerikkaa. Saarelle saavuimme pengertietä pitkin klo 12.00, jolloin maksoimme kahdeksan taalan pääsymaksut. Ajoimme heti opastuskeskukseen lähinnä vessaan. Puiston ranger kertoili heti lintuhommia ja amerikanhuuhkajamestan. Nice. Kalkkarokäärmeitä on alueella kuulemma paljon, mutta päivä oli liian viileä ja niitä on muutenkin hankala nähdä. Painelimme seuraavaksi auringonpaahteessa kahvilaan, jossa vetäsimme hampparit ja kolakolaa, sillä hiuko oli jo melkoinen. Sitten ajoimme oikealle parkkikselle, otimme romppeet ja läksimme tutkimusmatkalle. Keltaperäkerttuleita oli ihan tolkuttomasti, paljon oli myös naukumatkijoita. Sääksien pesiä oli alueella 20 ja niitä lenteli joka puolella – käsittämätön tiheys! Löysimme hienosti nukkuvan amerikanhuuhkajan, mikä oli kiva näköhavis ja toki mainio reissupinna.

Hieman nyrkkiä suurempi suomuvarpuskyyhky.

Mukavin hetki oli kuitenkin komean maakilpikonnan (Gopher Tortoise) löytyminen. Näimme niitä lopulta yhteensä kolme. Hienoa dyynimännikköä oli kiva talsia menemään. Jatkoimme polkua rannalle, sillä gubbe kertoi sen olevan nousuveden aikaan paras kahlaajille, mutta kaveri taisi höynäyttää, koska ranta oli täynnä tiheää mangrovekasvustoa, eikä vettä nähnyt mistään. Darn! No, onneksi näimme muutaman suomuvarpuskyyhkyn sekä erittäin tehokkaasti kähmyilleen mäntysirkkulin elikseksi, joka oli todellinen onnenkantamoinen – löysin sen koloon menneen kilpparin ansiosta tiheästä kasvillisuudesta. Kävelimme havainnon jälkeen melko joutuisasti autolle, sillä tiuku repi jo paljon. Samalla näimme vielä kertaalleen kilpikonnan todella hienosti. Ajoimme vielä toiselle rannalle, jossa oli lemmikkieläinbiitsi. Vitivalkoinen hiekka häiki silmiä raakasti, kun kälpimme rantaan. Nousuveden vuoksi lintuja oli vähän, mutta eräällä saarekkeella oli jonkin verran rantalintuja – 40 amerikansaksinokkaa, räyskiä ja kuningastiiroja, hopeatiira, pulmussirrejä ja preeriaviklo. Muutaman minuutin pikatsekkaus tuotti kuusi uutta retkipojoa.

MINNA SALO

Saarivisiitin jälkeen poikkesimme ensimmäiseen markettiin hankkimaan hieman evästä ja juomaa, joka oli loppunut. Päivän kolmas kohde oli Largon eteläpuolella oleva Florida Botanical Garden, johon ennätimme puoli neljäksi. Pääsymaksua ei onneksi ollut. Vietimme tunnin aikaa sokkeloisessa ja varsin viihtyisässä puutarhassa, joka ei kuitenkaan ollut vuodenajasta johtuen parhaassa iskussa. Minna oli kuitenkin elementissään ja määritti lajeja tuon tuosta, ja veti tieteelliset nimet perään. Linnuista framilla oli lähinnä taas keltaperäkerttuleita ja muuta normitavaraa, mutta ei kolibreja, vaikka kukkivia kasveja oli etenkin wedding-osastolla. Kosteikot olivat myös kivoja. Jatkoimme vielä läheiseen puistoon, jonka lähellä näimme kaksi huppuarattia, mutta pinnakelpoisuudesta ei ollut tietoa. Puiston lammikossa ei ollut kaivattuja sorsia, vain jokunen liejukana, viherhaikara ja pari amerikannokikanaa, joten liukenimme paikalta. Kello oli jo 16.20, joten emme ehtineet enää Tampa Bayn itälaidalla olevaan manaattipaikkaan. Olisimme halunneet ajaa maisemareittiä, mutta se olisi kestänyt varmasti ikuisuuden ruuhka-ajan vuoksi. Niinpä päätimme lähteä paluumatkalle Lakelandiin. Matka

Keltaperäkerttuli.

olikin puuduttava, sillä ajoimme Tampan keskustaa viistäen ja ruuhkaa oli todella raakasti – tuhansia autoja aika hektisellä menolla liikenteessä, joskin meno oli ruuhkan vuoksi välillä täysin seis. Tampa Bayn pengertie oli tosi makea, sillä tyyni meri näkyi hehkeänä ruskopelikaanien ja amerikanmerimetsojen kera. Keskusta siinsi kauempana, kunnes olimme sen kohdalla ja ihmettelimme hyvin erikoista harjakattoista pilvenpiirtäjää. Emmepä olleet vastaavaa aiemmin ikinä nähneet. Molempien olo oli hiljalleen jo todella väsynyt köryyttelystä, kun vihdoin pääsimme perille. Onneksi saimme Eevan tekemää keittoa ja nakkeja oitis. Gutaa teki! Eipä muuta kuin suihkuun ja jutustelua. Minna huomasi illalla, että auton peräloosteri ei ollutkaan lukossa, vaikka auton ovet olivat. Meillä oli kotvan melkosta säätöä sen kanssa, mutta visiitti Stephenin luo auttoi; virta-avain oli niin lähellä, että luukku pysyi auki. Eli avaimet piti viedä pois auton luota, jotta lukitus meni päälle. Nykytekniikkaa. Painuimme unten maille puoli kympiltä täysikuun loistaessa taivaalla.

OCALA TO 12.1.

Ocalan nuoria mäntymetsiä.

Unirytmi tasoittui sentään vähän, sillä heräsimme kello 6.20. Liikenteeseen pääsimme pimeyden muuttuessa hiljalleen hämäräksi kello 7.10. Painelimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan, mutta härveli kysyi zip-koodia – olin ihan kahvilla. Lisäksi käteishomma oli sekaisin, joten jatkoimme matkaa, kunnes stoppasimme Shellillä. Siellä joku heppu jeesasi, ja maksoin 20 dollaria tiskille, jotta saimme bentsiiniä lisää. Ilmeisesti ulkomaan luottokortit eivät pelitä ollenkaan automaateissa, joten systeemi pitää aina hoitaa kassalla. Tankkivisiitin jälkeen alkoi pitkä siirtymä, kun Minna opasti meitä Heren avulla kohti Ocalaa. Tie oli alkua lukuun ottamatta todella mainio, sillä keskinopeus oli vihdoin jees, eikä ankeita liikennevaloja ollut vähän väliä. Alkuvaiheessa oli jonkin verran sumua, mutta pilviä ei ollut ollenkaan. Päästelimme pitkään landea pitkin ja nautiskelimme kyydistä, kun Hyundai kuljetti meitä pohjoiseen Ocala State Forestiin, johon saavuimme vasta hitusen kymmenen jälkeen. Jättimäinen alue olikin yllättävä, sillä siihen lukeutui asutusalueita ja lukuisia isoja tielinjoja. Olin kyllä jotenkin pettynyt, kun odotin jotain luonnollisempaa menoa. Hakeuduimme luoteisosaan eräälle hiekkatielle, jossa oli selvästi vanhempaa männikköä karulla hiekkamaalla. Odotukset olivat jotenkin tippuneet hyvin alhaalle, sillä targettina oli ruskopäänakkeli sekä punaselkä- ja pihkatikka. Etsiminen vaikutti jostain syystä puolimahdottomalta. Hiekkatien alussa oli kieltokyltti, jonka mukaan numeroiduille teille piti olla lupa, mutta me viis veisasimme siitä ja jatkoimme matkaa. Ensimmäisellä stopilla vaihdoimme kevyempään vaatetukseen, sillä lämpöä oli jo hyvin. Linturintamalla oli paljon mänty-, keltaperä- ja ruskokruunukerttuleita sekä jokunen sinitöyhtönärhi. Ajoimme hissukseen etiäpäin ja teimme jokusia pysäyksiä – lintuja oli yllättäen joka stopilla, lähinnä kerttuleita, mutta eräässä risteyksessä oli nasevasti vajaa kymmenen mäntysirkkulia hollilla. Samalta paikalta kuulin kaukaa ruskopäänakkelimaista ääntä ja pistin atrapin muutamaksi kymmeneksi sekunniksi huutamaan, jolloin kaksi tuli hyvin lähelle äyskyämään – loistavaa, elistä paukkui! Hyvin pian Minna kysyi, että ”mikäs tuossa on”, jolloin punaselkätikkakoiras lensi piiloon. Löysimme sen pian naputtelemassa puuta – toinen eldorado paikalta thanks to Minna! Stopit tuottivat myös lisää mäntysirkkuleita, hohtosinikan, muutaman puistotiaisen, rubiinihippiäisiä ja sitä rataa. Oikean tien varrella näimme pihkatikoille merkattuja puita, mutta todennäköisyyys niiden löytämiseen tuntui vähäiselle. Siitä huolimatta jo toisella ”tikkatiepysäkillä” framille ilmestyi kolme kisailevaa pihkatikkaa – aivan mahtavaa! Kaikki tavoitteet hoidettu. Niinpä jatkoimme hissukseen muutamisen pysäysten kerta kohti Salt Springiä.

Reissun harvinaisinta lintuantia: pihkatikka.

Mäntysirkkuli on nimensä mukaisesti männikkölaji.

Siellä kävimme pienessä marketissa – raflan ollessa kiinni – hakemassa gatoradea ja salaattiannokset kylmiöstä. Jatkoimme edelleen kohti lähdettä, mutta jouduimme tekemään hieman paluuajoa parin epäilyttävän pikkulinnun vuoksi. Mokomat osoittautuivat tosin vain harmaafiiveiksi. Sen sijaan pieni floridanpensasnärhien porukka oli naseva havis. Ocalassa on Floridan suurimpia pesimäkantoja lajin osalta. Lähteellä ei ollutkaan mitään järkevää, emmekä sompailleet paikalla sen enempää. Heitimme mainiot salaatit kehiin ja tankkasimme muutenkin parkkiksella. Kello oli jo 13.20, joten jatkoimme itäpuolelle Lake Woodruff National Wildlife Refugeen, joka meinasi jäädä väliin, sillä kriittisen risteyksen kohdalla oli maastopalo. Onneksi pääsimme kuitenkin paloalueen ohi puistoon. Jätimme auton parkkikselle tasan kahdelta, jolloin auringonporotus oli kova. Otimme romppeet ja lähdimme nurmipergerkosteikolle. Targettina olivat morsiosorsa, kaislasirkku ja sarapeukaloinen. Hollilla oli paljon kerttuleita, mutta vettä oli lopulta todella vähän, paitsi kanavissa. Siitä huolimatta haikaroita oli mukavasti läsnä ja fiilis ylipäätään oli tosi kiva. Minna plokkaili kilpikonnia tuon tuosta, ja erityisesti ykköshavis oli amerikansaukko, joka kekkuloi polulla jonkin aikaa. Poikkesimme lintutorniin, josta näki kauempana olevan järven, mutta kaivattuja vesilintuja ei ollut lainkaan – vain pari paksunokkauikkua ja jokunen hopeatiira. Taivasta kynti läjä kalkkuna- ja mustakondoreita sekä vanha valkopäämerikotka. Pienoinen pettymys vessujen suhteen, mutta viihtyisä paikka muuten. Loppukävelyn aikana prutakoissa oli rantakanoja ja vihdoin neljä alligaattoria lisää. Myös ensimmäiset kenttäsirkkulit tulivat hollille. Lake Woodruffin kosteikkoa.

Alligaattori vaanimispuuhissa.

Autolla olimme kolmen jälkeen. Parkkialueella hengaili muun muassa sinisääskikerttuja ja rubiinihippiäinen. Jatkoimme pian matkaa, ja tunnin kuluttua olimmekin jo Emeralda Marsh Conservation Arealla, jonka nuotit olivat ihan persiestä kirjassa. Tie paikalle oli kiinni puomilla, mutta loikimme silti alueelle. Valtava kosteikko oli kuivunut pahasti – kuulimme vain sammakoiden ääniä ja näimme satunnaisesti haikaroita sekä laskeutuneen pronssi-iibisparven. Pettymys oli aika iso, sillä alueella olisi ollut mahdollisuus parhaimmillaan melkoiseen lajimäärään. Onneksi sentään alussa oli heti kaislasirkku mukavaksi lajiksi. Näimme niitä lopulta yhteensä täyden tusinan. Kosteikkojen laitapuskissa oli todella paljon peruskerttuleita sekä yksi mahlatikka. Näimme myös jokusen kenttäsirkkulin ja naukumatkijoita armottoman suhistelun tuloksena. Lopuksi yllärinä esiin pamahti komea sateenkaarikardinaalikoiras, joka oli sekä mahtava väriltään että uusi laji. Jeh! Kello oli hieman yli viisi, joten lähdimme nopsaan kohti Lakelandia, koska jäljellä oli vielä kahden tunnin ajo pitkän päivän päätteeksi. Onneksi siirtymä meni joutuin, tosin E4-tiellä Orlandon lähellä oli paikoin ruuhkaa. Pääosin liikenne veti hyvin, vaikka bensan hupeneminen vähän huoletti – meni varatankille. Perillä olimme pelkkien polttoainehöyryjen kanssa kello 19.05. Päivän saldona oli 355 mailia ajoa. Teimme pastaa ja rupattelimme pitkään vanhoista ajoista Eevan ja Eilan kanssa. Hubaa oli. Maate sukelsimme klo 21.30. Kuivunut Emeralda Marsh.

Amerikanviirupöllön selkämys.

LAKELANDIA PE 13.11. Unirytmi alkoi hiljalleen tasaantua, sillä heräsimme tällä kertaa vasta kello 7.20. Oli mahtavaa, kun kännyä ei pitänyt laittaa taaskaan soimaan. Teimme hissukseen aamutoimet ja päätimme suunnistaa jälleen Circle B Bar Reserveen, tällä kertaa aamuretkelle. Aamu oli varsin lämmin, vaikka pilviä oli reippaasti. Saavuimme puistoon yhdeksältä ja olimme yllättyneitä, kun käytännössä kaikki parkkipaikat olivat piukassa autoja ja väkeä lappoi menemään. Jotain häppeninkiä siis. Aamu alkoi aika nasevasti, sillä huomasin jo parkkipaikalla melko lähellä epäilyttävän möykyn oksalla, joka osoittautui amerikanviirupöllöksi – jepa jee! Kävelimme romppeinemme tuttua polkua kosteikolle, jossa oli jälleen hulppeasti tavaraa. Minna veteli haikarat jo isolla prosentilla lajilleen. Perussettiä olivat ruostehiirihaukka, punaviheltäjäsorsat, naamiokerttuli ja kivasti amerikantaivaanvuohi. Jatkoimme plusristeyksessä vielä suoraan ja katsastimme kosteikot tarkkaan, jolloin ylitsemme lensi kymmenien punaolkaturpiaalien lisäksi vanha muuttohaukka, joka jämähti puun latvaan päivystämään. Välillä päivystimme risteyksessä melko voimakasta tihkusadetta puiden suojassa, mutta viimeisen altaan luona aurinko rupesi porottamaan ja olo oli todella trooppinen ilmankosteuden vuoksi. Punaviheltäjäsorsia.

Aamun suolakkosorsa.

Minna reduilemassa.

Suunnistimme suurimmille altaille kapeaa pengertietä pitkin ja ihmettelimme naavatillandsioiden peittämiä puita, joita on tosin kaikkialla, mutta niihin ei vain kyllästy. Jo alussa oli muutama pieni alligaattori, mutta isoja möllejä emme nähneet lähellä, sillä viimeisten altaiden muutamat yksilöt olivat kaukana. Harmillisesti kaivattuja vesilintuparvia ei ollut, joskin yhdestä poolista plokkasimme suolakkosorsan sinisiipitavien ja amerikannokikanojen seasta. Naseva oli myös yksinäinen ruusukapustahaikara aivan polun laiteilla amerikaniibishaikaran kera. Loppumatka ei tarjonnut mainittavia havaintoja keijutikan lisäksi. Minna hoksasi kuitenkin useita helmimarjoja, joita näimme Wienissä. Loppukävely tuntui pitkälle, ja se olikin vissiin muutaman kilometrin. Autolla vaihdoin sortsit kellon repiessä jo lähes puolta päivää.

Kotilokurki vetämässä kotiloa kupuunsa.

Amerikanharmaahaikara.

Amerikanharmaahaikara (iso kuva), lumihaikara, karibianhaikara ja ruusukapustahaikara.

MINNA SALO

Santos ja sinihaikara.

Suunnistimme seuraavaksi Holloway Parkiin, mutta matkamme keskeytyi heti parkkiksella pyhämainan vuoksi ja hyvin pian villisikapoikueen juostua auton editse piiloon – emot olivat mustia ja viisi poikasta kirjavia. Mukava ylläri. Vyötiäisiä emme nähneet, joten edellisen visiitin havainnot saattoivat jäädä reissun viimeisiksi. Holloway Park oli lähellä, joten olimme melko pian hollilla. Lampareessa oli jokunen kilppari täydentämässä Circle B:n useita havaintoja ja gaattori, mutta lintuja ei juuri ollut, eikä paljoa muutakaan, sillä ulkoilupolku oli jostain syystä suljettu. Paikka oli siis pian nähty. Seuraava etappi oli niin ikään lähellä oleva Lake Hollingsworth, jonka laiteilla tsekkasimme spudella linnuston – amerikanmerimetsoja, muutama hopeatiira, valkoiibiksiä, muutama kymmenen kelopääskyä ja sen sellaista peruslajistoa. Tiuku repi jo puoli yhtä, joten poikkesimme Taco Belliin vetämään lounasta. Minna otti kanaburriton ja minä nachos with steak, joka aika höttöä – pieni pettymys, mutta hoiti hommansa. Kolmas uusi kohde oli Hollins Gardens, jossa oli pieni barokkipuutarha ja ämyreistä soi kuninkaallista musaa – aika skitso fiilis. Sinihaikara päivysti kivasti parhaimmillaan metrin päässä. Lake Mirrorissa oli todella paljon lintuja: amerikannokikanoja, liejukanoja, rengasnokkalokkeja ja tarhalinnuista mm. mustajoutsen, ristisorsa ja mandariinisorsa. PikBarokkipuutarhassa hengaillut taiturimatkija.

Amerikanpelikaani.

Rengasnokkalokkeja.

kulapasotkia oli uutena jokunen kymmentä sekä nippu kuparisorsia. Kivaa settiä kaikkiaan. Valkoiibiksiä heilui myös paljon rannoilla, samoin ruskokruunukerttuleita, joita oli ihan kaikkialla, aivan sama mihin meni. Kävelimme porotuksessa lammen ympäri ja fotailin tuon tuosta. Vessatauon aikana Minna vaihtoi myös vihdoin sortsit ylle, kunnes kävelimme kaksi korttelia läheiselle Lake Morton and Greenbelt Parkiin, jonka laiteilla oli ns. amerikkataloja – mahtavaa, aivan kuin leffoissa. Itse lampi oli täynnä lintuja – rannoilla kolminumeroinen luku valkoiibiksiä ja ruokintapaikoilla jopa amerikaniibishaikaroita. Lisäksi sinisorsia, myskisorsia, satoja amerikantukkasotkia, rantakanoja, pesiviä mustajoutsenia, kuparisorsia, nelisenkymmentä amerikanpelikaania ja muuta oli tyrkyllä. Kävelimme jälleen koko järven ympäri, mikä kannatti, sillä lopuksi näimme yhden pikkutelkän reissupinnaksi. Loppuvaiheessa mustajoutsen tuli vihaisesti kohti puuskuttaen, jolloin meikäläinen lähti sata lasissa karkuun. Tyyppi olisi varmasti muiluttanut meikäläisen. Saimme vielä lopuksi sadetta niskaan ja jouduimme päivystämään tovin puun suojassa, kunnes sää selkeni. Komeita jenkkitaloja.

Amerikantukkasotkia.

Ajoimme Walmartin kautta ostamaan seuraavalle päivälle evästä. Kotona olimme jo neljän huitteilla. Söimme pastaa, suunnittelimme tulevaa, pakkasimme ja siinä se loppuilta sitten menikin. Ulkona satoi pitkään samalla, kun menimme maate klo 21.30.

Amerikanisolepinkäinen.

NAPLESIIN LA 14.1. Heräsin klo 6.20, eikä uni enää maittanut. Nousimme molemmat kuitenkin vasta puolen tunnin päästä, teimme aamutoimet, pakkasimme viikon romut autoon, halasimme Eevaa ja läksimme täyspilvisessä säässä kohti etelää. Aamu-uutisissa kerrottiin, että Lakelandin itälaidalla E4-tiellä oli ollut paha kolari ja koko tie poikki. Onneksi meillä oli eri ilmansuunta luvassa. Ajoimme matalien sumupilvien lomassa Bartowiin ja sieltä tietä nro 17 suoraan etelään Arcadiaan, jossa meille tarjoiltiin hetkellisesti jännitystä, kun auton rengaspaineen merkkivalo syttyi palamaan. Mystisesti Minna tunnisti merkin heti nimenomaan rengaspaineongelmaksi. Stoppasimme hyvin pian, emmekä nähneet silmämääräisesti mitään erikoista. Ajattelimme etsiä huoltamon ja kummallisesti tien toisella puolella oli Shellin huoltsikka auki korjaajineen! Hetken kuluttua paineet oli tsekattu ja kaikki kondiksessa. Hyvä tsäkä. Melko pitkä ajomatka tarjoili muun muassa kaksi amerikanhiirihaukkaa vihdoin elikseksi, paljon haikaroita ja vaikertajakyyhkyjä sekä muuta normikamaa. Näimme myös valtavia appelsiiniplantaaseja ja maalaismaisemia nautoineen. Rauhallisessa liikenteessä oli kivaa pörryytellä menemään. Pulpahdimme Punta Gordan nurkilla 75-tielle, joka halkoo rannikkoa. Jatkoimme edelleen Fort Myersin eteläpuolelle lähelle Sanibel Islandia, jossa poikkesimme Bunche Beachille kahlaajien ja lokkilintujen toivossa. Laskuveden piti olla aiemmin, joten toiveet

Minna rantsumeiningeissä.

olivat korkealla. Olimme perillä yhdentoista hujakoilla. Maksoimme kämäseen parkkimittariin 1,5 tunniksi kolmen dollarin parkkilipun ja lähdimme kovassa auringonporotuksessa rannalle. Härvelin käyttö ei ihan mennyt nappiin, sillä rakkine söi ensin taalan ja koko homma epäonnistui. Toiveet hupenivat hyvin nopeasti, sillä ranta näytti käytännössä tyhjälle. Jokin vastaan tullut lintumies kertoi, että näki jokusia peruskahlaajia. Talsimme nousuveden uhan alla rantaa pohjoiseen jonkin siivun, mikä tuotti onneksi retkilistalle tundrakur- Molukkirapu on elävä fossiili. mitsan, kolme kanadantylliä, suosirrin, kolme riuttatiiraa ja nasevasti kaksi sepelhanhea, jonka pitäisi olla melko kova laji hoodeilta. Minna imi aurinkoenergiaa tohkeissaan ja pyysi vielä, että voimmeko poiketa lähtöpisteen eteläpuolella. Olin hieman nihkeä, mutta lähdimme silti uuteen suuntaan, ja vastaan tullut nainen kertoi kahlaajista ja kuireista, mikä pisti vipinää töppösiin. Kävelyn aikana näimme isoja molukkirapuja, jotka olivat mahtavia. Päätepisteestä näimme saarekkeelle, jossa oli satoja nokisiipilokkeja, kymmeniä saksinokkia, nipun peruskahlaajia sisältäen tundra-, pulmus- ja suosirrejä, toistasataa preeriavikloa ja hieman yli kymmenen eskimokuiria. Kivoja olivat. Harmillisesti edellispäivänä näyttäynyt amerikankuovi ei tullut framille. Sen sijaan lahdella pulikoi neljä amerikanmustalintua redupojoksi. Jeps. Autolle saavuimme takaisin klo 12.30, jolloin nälkä kurni vatsoissamme. Niinpä hakeuduimme lähimpään Publixiin ja ostimme kolme salaattiannosta. Jatkoimme kuitenkin vielä kohti Naplesia, jossa ajoimme suoriltaan mahtavien resorttien läpi North Country Water Reclamation Facilityyn, joka on siis paikallinen jätevedenpuhdistamo. Saimme luvan parkkeerata auton pienen aidatun alueen sisälle. Söimme hieman kämäset salaatit ja sain samalla parit fotot amerikanisolepinkäisestä. Putkella näki joi kui altaisiin, joissa oli jokunen lapasorsa, merimetsoja, makeasti 11 harjakoskeloa, jossa vihdoin hienoja koiraita sekä muutama amerikansipi ja -sirri. Myös pikkulapa- ja amerikantukkasotkia ja kaksi Florida Softshell Turtlea oli holllilla. Paikka oli nähty nopsaan. Molukkiravun kuvailua. MINNA SALO

Preeriapöllö.

Päivän kolmas etappi oli Eagle Lakes Mitigation Site, jossa piti olla nousuveden aikaan hyviä holleja kosteikkolinnuille. Opaskirjan nuotit olivat jälleen kuppaset, mutta olisimme löytäneet oikean polun kolmelle lampareella erään iäkkään pariskunnan avulla. He kuitenkin sanoivat veden olevan niin alhaalla, että paikalla oli lähinnä kolmisenkymmentä sinihaikaraa. Näin ollen skippasimme ne kokonaan, sillä se olisi ollut kolmen kilsan lenkki Poikkesimme kuitenkin urheilukenttien laiteilla olevilla parilla lampareella, joista toisesta näimme matkan kolmannen Florida Softshellin. Toisen yllä lepatteli hieman kelopääskyjä. Kentällä oli myös parit turkinkyyhkyt. Kehnon paikan jälkeen aloimme hiljalleen katsoa sopivia majapaikkoja, mutta Naplesin läheisyyden vuoksi tyrkyllä näytti olevan vain kilokaupalla porvaripaikkoja. Ei kiitos. Ajoimme Marco Islandille saakka hehkeissä maisemissa, ja saari näytti olevan todella viihtyisä ja kalliin oloinen. Minna ohjasi meidät Tigertail Beach County Parkiin, jossa tavoitteena olivat niin ikään kahlaajat. Maksoimme yhteensä kahdeksan taalan tiketit, jätimme auton parkkiin ja kävelimme rannalle, jossa oli lintutorni ja sen vieressä parinkymmenen metrin päässä sääksi pesällä – kesyjä olivat todellakin! Paikka oli ihan heikko nousuveden takia – pieni rantsu, jossa jengiä talsimassa. Yksi rengasnokkalokki ja yksi preeriaviklo. Hiphei. Äkkiä pois. Sympaattisen näköinen supi eli pesukarhu.

Pitkän etsimisen tulos: East Trail Motel.

Olimme jo parkkiksella ajamassa pois, kun Minna panikoi jotain epämääräistä äkisti: ”Mikä tuolla on, mikä tuolla on, racoon, racoon!!!” Ja niin oli rakennuksen takana tiellä pesukarhu menossa! Aivan loistavaa, sillä se oli molemmilla tavoitelaji. Otus katosi, mutta palasi uudelleen, joten veimme auton uusiksi parkkiin ja sain jokusen kuvan siitä. Loistava plokkaus Minnalta. Palasimme samaa tietä ja stoppasimme varuiksi tien poskessa olevan preeriapöllön pesän luokse. Kolon viereen ilmestyi heti tyyppi päivystämään – jeh! Kivaa paikkoa kehiin. Marco Islandilla oli vielä vuonna 2013 peräti 92 aktiivista preeriapöllön pesää, mutta kanta lienee vähentynyt reilusti maankäyttöpaineiden takia. Suunnistimme saaren – ja todellisten ökyameriikkaporvaripytinkien läpi – Goodlandin vieritse 92-tietä majapaikan toivossa, mutta sellaista ei ollut, joten päädyimme CollierSeminole State Parkiin. Jouduimme palaamaan Naplesin nurkille saakka, kunnes löysimme majapaikan 80 dollarin hintaan. Oli yllättävän siisti ja kyseessä ainoa vapaana ollut huone, jota ei olisi saanut kahdeksi yöksi buukkausten vuoksi. Asetuimme taloksi, kävimme saman puljun läheisessä italialaisessa syömässä pastaa – spagettia, kaksi isoa lihapullaa ja tölkkikastiketta. No, hoiti hommansa, vaikka olikin ylihintainen. Loppuilta oli suunnittelua, sillä netti oli ekaa kertaa käytössä Floridan puolella. Sain hitusen työhommiakin hoidettua.

Viimeisen retkikohteen vähenmän hyvä linturanta.

EVERGLADES SU 15.1. Sisäinen kello herätti jälleen 6.20, eikä uni enää maittanut. Heräilimme, pistimme romut kasaan, söimme aamupurtavaa ja starttasimme jo puoli seitsemältä. Ajoimme hiljaisia teitä pitkin manaattimestoille, mutta mitään kylttiä tai muuta emme löytäneet, joten homma sai jäädä. Olimme tosin sen verran aikaisin sunnuntaiaamuna liikenteessä, että toimintaa olisi varmaan muutenkin ollut nihkeästi tyrkyllä. Jatkoimme läheiselle pitkospolulle, jonka alkuun jätimme auton ja lähdimme talsimaan lankonkeja pitkin mahtavaan metsään, jossa oli kasviopasteita ja valtavia sypressejä – ikää ties kuinka paljon. Muuten kasvillisuus saniaisineen ja epifyytteineen oli nasevaa. Linturintamalla oli melko hiljaista – lähinnä sinisääskikerttuja, keltaperäkerttuleita ja ruskokruunukerttuleita. Mukavin havis taisi olla amerikanpalokärki sekä reissun ekat yöhaikarat. Naukumatkijoita oli myös hieman polun varrella. Etappi päättyi katselulavalle, jossa röhki jalohaikaroita ja muita haikaroita. Polku ei ollutkaan silmukka, joten palasimme samaa reittiä. Varsinaista suunnitelmaa ei ollut, joten ajoimme Big Cypress Swampia – sepelkalastajia jatkuvasta langoilta laskien – opastuskeskukseen, jossa olimme joskus puoli kymmenen huitteilla. Kysyimme, että onko läheinen loop ajettavassa kunnossa normiautolla – kuulemma olisi. Tyyppi rupesi markkinoimaan Evergladesin puolella olevaa Shark Valley trammia. Tovin pähkäilyn tuloksena he soittivat sinne ja antoivat luurin – tein varauksen ensimmäiseen vapaaseen aikaan, joka oli klo 14.00. Oikein passeli aika meille. Ihmettelimme vielä pitkään pihan laiteilla olevia useita alligaattoreita ja muutamia kalalajeja. Hubaa touhua. Palasimme takaisin loop roadille, joka on 24 mailia hiekkatietä. Alkupätkä oli yllättävän kuiva ja metsäinen, mutta körryytimme hiljalleen rauhassa, mikä oli mahtavaa, sillä näimme yli puolen sataa alligaattoria; Minna laski kaikki. Siltojen kohdalla oli aina jalohaikaroita ja muita lintuja sekä paljon

Saniaisia oli kaikkialla aamuretkellä.

Minna sypressien valtakunnassa.

gaattoreita. Sypressit olivat huikean hienoja – mieleeni syöpyi ikuisesti näky niistä juurineen ja kirkkaine vesineen. Linnustollisesti näimme pääosin perussettiä: jokunen ruostehiirihaukka, kerttuliparvissa vain peruslajistoa, tosin yhdessä kiipijäkerttuli ja tiaistakerttuli uudeksi sekä valkosilmävireo. Lopuksi luhtahiirihaukka kaarteli komiasti tien päällä. Palasimme tielle nro 41 ja kotvan kuluttua olimme Miccosuceen keskustassa ravintolassa vetämässä kanawrappia ranujen kera. Meille jäi lopulta vain kolme varttia aikaa lähtöön, joten kävelimme vastapuolen tietä Shark Valleyn luo porottavassa auringossa. Meille tulikin kiire, mutta ostimme ensin kahdeksan dollarin puistoliput ja sitten vielä 25 dollaria (66 total) kierroksesta. Jouduimme kävelemään maratonilla takaisin autolle, vaihdoimme sortsit ja otimme vehkeet kantoon. Ja takas. Ehdimme vielä vessaan ja Minna osti meille jädet.

Vanha yöhaikara (pieni kuva) ja nuori viherhaikara.

Ruostehiirihaukka laiskottelemassa.

Florida Softshell Turtle.

Eastern Lubber Grasshopper.

Perävaunullinen ”juna” lähti kuljettamaan lähes täyttä kuormaa klo 14 alkaen. Pysähtelimme tuon tuosta alligaattoreiden ja lintujen perään. Saimme kuulla aika mukavasti faktoja gaattoreista ja koko puistosta, muun muassa pytoneista, joita joku valopää on aikoinaan vapauttanut puistoon. Ne ovat sittemin lisääntyneet järkyttävällä tahdilla, ja joidenkin vuosien kuluttua niitä on enemmän kuin alligaattoreita. Opimme myös kivasti koko ekosysteemistä sekä useista muistakin uhkatekijöistä, joista suurimpiin kuuluvat tuholaismyrkyt, joita valuu Everglades Agricultural Arealta, jossa viljellään eniten sokeriruokoa. Myrkyt tappavat koko ajan eläimiä, ja jopa sukupuuton partaalla sinnittelevä floridanpantteri on kuollut juotuaan liikaa myrkyllistä vettä. Voihan perdokki! Minna laski jälleen kaikki alligaattorit – saldo oli tasan 80 + 20 poikasta, jotka olivat kivan raidallisia. Aika kului siivillä, kun menimme syvemmälle Evergladesiin, joka oli vuodenajasta johtuen yllättävän kuiva. Lintujen osalta näimme lähinnä perushaikaroita, muuten oli hyvin hiljaista – jokunen harmaafiivi ja pari pikkulintua. Mustakondoreita näkee kaikkialla.

Evergladesin kasvillisuutta.

Kiertuemeininkiä.

Reitin kauimmassa pisteessä oli betonitorni, joka on tehty aikoinaan öljyteollisuuden tarpeisiin. Alueelta oli siis tarkoitus alkaa pumpata öljyä, mutta onneksi hurjan vastustuksen myötä mahtava luontoalue säilyi. Tornista näimme iäisyyteen Evergladesin ylle, ja näky oli kyllä vaikuttava. Lisäksi allamme päivysti läjä alligaattoreita ja ohitsemme lensi ruusukapustahaikara. Ennätimme olla paikalla vain vartin, kunnes lähdimme paluumatkalle toista tietä klo 15.20.

Siniliejukana.

Reitin varrella oli jälleen paljon nähtävää alligaattoririntamalla – suurin oli yli nelimetrinen, poikaset symppiksiä ja muutenkin tiheydet suuria. Näimme myös Brown Water Snaken, siniliejukanan ja yöhaikaroita. Varjopuolena oli se, että kulkuneuvo oli kaksiosainen ja opas oli edessä, me takana. Niinpä ensimmäisessä vaunussa olijat näkivät kaiken paremmin, sillä laitos pysäytettiin oppaan kohdalle. Taaempaa ei kunnolla edes pysäytetty oikealle kohdalla, vaan matkaa jatkettiin. Se hitusen sapetti, kun meiltä jäi oikeasti paljon näkemättä, eikä valokuvauksesta tullut oikein mitään. Kokonaisuus oli kuitenkin ehdottoman kannattava kokemus. Lopussa meitä ilahdutti vielä kaksi taistelevaa gaattoria, kunnes olimme takaisin opastuskeskuksella puoli viideltä jo hieman väsyneinä. Kävelimme suoraan autolle ja suuntasimme nokan kohti Fort Lauderdalea. Ajoimme isoja teitä, ja vain tunnin kuluttua kurvasimme oikean paikan pihaan, jonka olin buukannut Airbnb:n kautta. Muuten kiva paikka, mutta sänky oli noin metrin leveä – aivan mahdoton nukkua kaksistaan, todellakin persiestä, eikä esimerkiksi ylimääräistä patjaa ollut. Kävimme käppäillen Publixissa hakemassa keittoa ja wingsejä ruoaksi sekä hieman aamupalaa, sillä lähtö olisi todella aikaisin. Illalla pakkasimme neljän päivän romut kapsäkkeihin ja tuskailimme punkkaa, jossa ei ollut kunnollisia lakanoita, vain yksi tyyny ja pyyhkeetkin uupuivat. Ensimmäinen surkea kokemus Airbnb:n majapaikoista. Menimme maate jo ysiltä, kunhan Minna oli ehtinyt selvitellä aamun ajoreittiä. Iltasella losotti vielä vettä, mutta se loppui melko pian. Shark Valleyn ramppi vanhaan öljytorniin.

Balearia Caribbean.

Minna och lava-auto.

GRAND BAHAMA MA 16.1. Yö oli molemmilla todella kuppainen, sillä heräsimme jo ensimmäisen kerran kello 23.00, kun olimme jättäneet vessan lukkoon, eikä toisen huoneen tyyppi päässyt sinne, joten hän koputti meidät hereille. Lisäksi sänky oli aivan onnettoman pieni, joten jouduimme pelkäämään tippumista koko ajan. Kituliaiden koomausten päätteeksi känny soi tylyyn aikaan neljältä. Piakkoin olimme syöneet vähän evästä ja kantaneet romut autoon. Navigoimme Fort Lauderdalen katuja pitkin Fort Gladesiin, jossa olimme puolen tunnin kuluttua. Pääportilla oli vartija, joka pysäytti meidät ja pyysi henkkareita. Hän antoi ne poliisille ja sanoi, että paikka on suljettu. Saimme kuitenkin ykkösterminaalin suoran osoitteen. Koukkasimme auton ympäri ja saimme ajokortin, kunhan olin panikoinut hetkellistä passin katoamista. Onneksi oli Here, sillä kartan avulla mutkittelu olisi ollut puolimahdoton kireällä aikataululla. Parin ohiajon jälkeen päädyimme oikeaan osoitteeseen, jossa ei ollut mitään. Voi vieteri! Jatkoimme katua ja näimme parkkihallin sekä terminaalikyltit, mutta tie oli suljettu tötteröillä. Että häh? Pähkäilyjen jälkeen ajoimme auton parkkihalliin kolmoskerrokseen. Ja pian vielä uudelleen kerrosta ylemmäs, jotta pääsimme romujen kera ykkösterminaalin viereen. Melkoisten kikkailujen jälkeen pääsimme oikeaan paikkaan, tosin viranomaisjantterit vasta virittelivät paikkaa kuntoon, kun kello huiteli 5.20. Ohjeiden mukaan viimeisin kirjautumisaika oli kaksi tuntia ennen lähtöä, eli klo 6.00. Se oli kuitenkin täyttä tuubaa, sillä me pääsimme sisään hieman ennen kuutta, eikä ketään muita matkustajia näkynyt vielä pitkiin aikoihin missään; vain tyhjä halli vartijoiden ja virkailijoiden kera. Turvatarkastuksen jälkeen jouduin jättämään kapsäkin toisaalle ja maksamaan 25 taalaa lisähintaa. Onneksi Minnan laukku oli sopiva matkustamoon. Fort Lauderdalen päässä oli vielä pientä aallokkoa.

Venailimme lähes kaksi tuntia, kunnes pääsimme pienehköön laivaan sisään vasta viittä vaille kahdeksan. Botski oli sisältä varsin viihtyisä ja kaikille oli istuimia tarjolla. Otimme sopivan hollin ikkunapaikalta, mutta lasit olivat aamusateen vuoksi märät, eikä niistä nähnyt juuri mitään läpitte. Herättelin toiveita, että voisimme hengata koko matkan kannella ja meikäläinen repii merilajistoa tiskiin minkä ehtii, mutta pikainen käynti kannella matkan jo alettua osoitti, että paatti keinui niin huolella, että ei mitään toivoa. Lisäksi ulkona oli viimasta johtuen kylmä, eikä minulla ollut kuin t-paita – muut jäivät isoon laukkuun, jonka en osannut arvella menevän ruumaan. Meikäläiselle tuli jo aluksi huono olo keikutuksesta johtuen – oli useiden metrin aallot ja kävely ylipäätään hyvin vaivalloista paatissa. Minna haki aluksi pienen pitsan puokkiin, ikään kuin aamupalaksi, joskin heräämisen ja lähdön välillä oli ehtinyt kulua jo neljä tuntia. Torkuimme pitkään, ja 3,5 tunnin etappi meni joi kui, sillä sain Minnan hupparin peitoksi – laivalla oli todella kylmä. Bahaman päässä nappasin rannalta amerikanharmaahaikaran ensimmäiseksi maapinnaksi. Muuten odottelimme pääsemistä pois. Itse saari osoittautui heti paljon karummaksi mitä olin ajatellut – pensaikkomaata, merenrannalla jyrkät kivikot ja turkoosia vettä. Kuin eri maahan olisi tullut. Mutta hetkonen; mehän tultiin! Annoimme maahantulolomakkeet maissa, nappasin kassin ja jatkoimme pihaan, jossa oli myyntikojuja. Kyytiämme ei näkynyt, mutta emme joutuneet onneksi odottelemaan kovin kauaa, kun majapaikan Ryan tuli ja tunnisti meidät heti. Hyppäsimme lava-auton lavalle ja matka alkoi. Reilun kymmenen minuutin humussa näimme paikallista maisemaa – ränsistyneitä taloja, väärän puolen liikennettä ja niin edelleen. Uskomaton ero jenkkilään. Linnuista plokkasin kalkkunakondorin, varpusia, kaksi amerikantuulihaukkaa ja joukkion puluja. Majapaikka oli Airbnb:n kautta buukattu huone Jackie ja Ryan Carrollin kotoa. Hyvin viihtyisä, rauhallisella paikalla ja takapihalla pieni allas sekä lintulammikko, jossa muun muassa yli puolen sataa kilpparia, jalohaikaroita, sinisiipitaveja ja amerikantukkasotkia. Paikan varjopuolena oli pitkä etäisyys kauppaan ja ravintolaan – about 2–3 mailia suuntaansa, aivan liikaa. Ryan lähti heittämään meidät kymmenen dollarin maksua vastaan Solomonsiin, jossa kiersimme mahdollisimman nopsaan paikat. Ruoka näytti olevan hieman kalliimpaa kuin Floridassa. Ostimme monenmoista tykötarvetta jääkaappiin.

Jackien ja Ryanin päheä bahamalaistalo.

Takapihan mainio lintukosteikko.

MINNA SALO

Majapaikassa vedimme nuudelia ja nakkeja sekä otimme hetken rennosti. Tosin se hetki venähtikin, sillä olin jo lähdössä puoli kahden maissa pihalle tutkailemaan menoa, mutta Minna pyysi vielä huilimaan vartin. Vartin päästä olimme molemmat jo unen partaalla ja Minnan asettama herätysääni sammui pian. Olimme vielä ”hetken” vaakatasossa, mikä tarkoitti köllimistä neljään saakka. Ramoi ihan törkeästi, mutta toisaalta edellisyö aiheutti melkoisesti univelkaa. Pääsimme vihdoin ylös ja lähdimme pienelle kävelylle. Alue oli vanhaa golfkenttää, mutta hylätty aikoinaan ja kasvanut umpeen sekä rakennettu. Taannoisen myrskyn vuoksi puita oli edelleen kaatuneina, aitoja nurin ja kattotiiliä puuttui lukuisista taloista. Lintuelo vaikutti hyvin hiljaiselle, lähinnä jokunen ruskokruunukerttuli ja taiturimatkija, eipä juuri muuta. Yhden metsikön luona kuulin hieman oudompaa ääntä ja näinkin pian kerttulin, joka osoittautui keltarintakerttuliksi – jeh, uusi reissupinna. Muuten lajilista ei enää lenkin aikana karttunut suomuvarpuskyyhkyä lukuun ottamatta. Talolla kävelimme vielä takapihalle katsomaan tarkemmin lammen lintuja. Jo mainittujen lisäksi vedessä lillui kivasti 22 kääpiöuikkua, mikä oli kiva juttu, sillä olin Welcome! nähnyt lajin aiemmin vain Panamassa, enkä mitenkään makustelumeiningillä. Seassa oli myös jokunen lieju- ja amerikannokikana sekä punakorvakilppareita. Jackie oli tullut kotiin ja rupattelimme niitä näitä – kivan oloinen tyyppi kaikkiaan. Iltasella teimme vielä mikrossa tölkkikeittoa, melkein nam nam. Menimme maate 21.30.

Taustalla siintävät snorklaushollit.

MINNA SALO

PARADISE COVE TI 17.1. Jostain syystä nukuin kehnosti ja heräilin vähän. Lopputuloksena oli se, että aamulla oli ”sairaantuva” olo päänsäryn kera. Ei muuta kuin nappia huuleen, kun nousimme klo 7.30. Meillä oli ajatuksena kysyä, että voisiko Ryan heittää ja hakea meidät Paradise Coveen, mutta Jackie tuli aamupalan aikana kysymään, että haluammeko vuokrata hänen auton 50 dollarin hintaan päiväksi. No mutta, sehän kyllä passaisi! Itse asiassa aivan loistava vaihtoehto, joten tartuimme syöttiin. Meillä oli suunnitelmana kiertää hieman kulmia lintumielessä aamulla, mutta päätimme kuitenkin lähteä auton kanssa heti Paradise Coveen snorklaamaan. Auton kanssa olikin pientä jännitysmomenttia, sillä pienen Hondan ratti oli oikealla puolella ja liikennekin oli väärään suuntaan. Kynnys oli iso, mutta joskus se oli otettava härkää (lue: Hondaa) sarvista. Lähdimme puoli kymmeneltä liikenteeseen. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä huomasin pian, että ajelemme vastaantulijoiden yksisuuntaisella tiellä. Onneksi liikennettä oli kuitenkin vähän. Lisäksi ensimmäisen mutkan vilkutus laittoi pyyhkijät laulamaan. Peruskankeutta. Ajoimme myrskyn runtelemia teitä pitkin länteen puolen tunnin ajan, jolloin näimme huikean ison kaivurin töissä – kunnon Transformers-meininkiä! Matkalla näin kolme ania pensaassa ja amerikantuulihaukan. Perille saavuimme kymmeneltä. Olimme saletteja, että ranta kuhisee turisteja, minkä vuoksi motivaatio alun perin hieman ailahteli, mutta mitä vielä; olimme ainoat turistit mestoilla! Minna plokkasi heti kärkeen Curly-tailed Lizardin lankongeilta – todella hienon näköisiä otuksia! Niitä oli lopulta muutama framilla. Maksoimme neljän euron pääsyliput per nuppi sekä viiden euron (taalan) tallelokeromaksun, jotta saimme romppeet jemeliin. Transformers-nosturi, jonka kauha on pakettiauton kokoinen.

Santtu ja vuokra-Honda.

Minna tähyämässä Atlantille apina-asennossa

MINNA SALO

Keli ei ollut mitenkään kovin lämpöinen vielä, joten Minna jäi hetkeksi rantsulle, kun minä kävin läheisillä poijuilla testaamassa systeemiä. Vesi oli melko kolean oloista ja ranta täysin kuollut – kaksi kalaa kuitenkin jonkinmoisen uinnin tuloksena. Ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Saimme kuitenkin alussa brieffin, jossa kerrottiin korallien olevan kauempana, joten sinne pitäisi pärskiä ehdottomasti. Palasin rannalle, ja kotvan kuluttua lähdin Minnan kanssa kunnon tourneelle. Minna tosin kauhisteli veden kylmyyttä aika tavalla, mutta mystisesti lämpötila nousi useita asteita ulospäin mentäessä, aivan kuten opasjeppe sanoi. Erikoista, kun yleensä rannan tuntumassa on lämpimintä. Hiekkakin oli rannalla kylmää ja hollilla oli ikäviä polttiaisia. Melko pitkän pärskimisen tuloksena näimme vihdoin ensimmäisiä kaloja, joista aloin ampua kuvia minkä ehdin. Jatkoimme riutalle, joka oli harmillisesti myös hyvin kuollut. Poikkesimme kuitenkin ihan vähän pohjoiseen riuttojen väliin ja jo rupesi olemaan elämää – aivan kertaallisen mahtava vedenalainen maisema kymmenine eri kalalajeineen ja koralleineen! Jeh, fiilikset kerta kaikkiaan tapissa. Jo aluksi Minna plokkasi kaukana liemikilpikonnan, joka katosi, mutta sitten hän löysi vielä toisen, joka tuli ihan hollille – yksi suuri haave toteutui! Polskimme pitkän siivun kalojen parissa ja ihmeteltävää oli yllin kyllin. Ammuin kuvia minkä ehdin. Jatkoimme vielä toiselle aukkopaikalla ja ihan sama meininki – törkeän siistiä! Harmillisesti unohdin maskin antifoggerin Suomeen, enkä saanut syljellä hommaa oikeen skulaamaan, joten pientä säätöä oli vermeiden kera. Jossain vaiheessa vedin hepulit ja hälytin Minnaa, sillä näin parinkymmenen metrin päässä jättimäisen rauskun uimassa!

Matthew-hurrikaanin aikaansaannoksia.

Jättisimpukkaläjiä oli useilla rannoilla.

Minna näki sen myös, mutta otus katosi, vaikka ammuin itseni sen perään melkoista kyytiä. Sydän oli pysähtyä, olin aivan tohkeissani siitä. Eikä kulunut kauaa, kun toinen – hieman vaaleampi – ui suoraan altamme kahden remoran kera!!! Huh huh, täydellistä! Viileyden takia palasimme hiljalleen rannalle, jolloin näimme jälleen liemikilpikonnan mahtavasti läheltä. Kahden tunnin setti oli takana ja olo etenkin Minnalla viluinen mutta loistelias. Tiuku repi jo yli puolen päivän, joten hiuko oli melkoinen. Tilasimme paikasta kämäset burgerit ja ranut sekä lämmittelimme myös jonkin aikaa. Riutalle oli niin julmetun pitkä uintimatka, että aluksi ajattelimme lopettaa sessiot, mutta pienen lepotauon jälkeen meidän oli pakko päästä pulikoimaan, vaikka Minna oli aluksi hieman empiväinen. Toisella kertaa painelimme suoraan tykkipaikalle, mikä säästi hieman uintimatkaa. Sama lajirytke jatkui, joten ammuin kuvia minkä kerkesin. On se vaan niin mahtavaa touhua, ei voi käsittää. Paluumatkalla Minna plokkasi jälleen liemikilpikonnan, joka oli valtava. Lisäksi sen päällä oli yksi remora ja alla toinen kellertävämpi ja pienempi. Seurasin aitiopaikalta, kun otus ui selin ja kiinnitti itsensä panssariin. Huikea lopetus. Tunnin sessio oli mitä mainioin. Kello oli kaksi, joten päivän uinnin olivat siinä. Kuivattelimme tovin ja otimme lunkisti. Rannalla oli pari karikukkoa ja parkkikselta kelopääsky ja kaksi ania. Kävelimme rähjäistä mangrovetietä pienen matkaa, mutta ei mitään elämää, joten palasimme. Meillä oli vielä valoisaa aikaa, joten lähdimme ajamaan länteen West Endiin. Matkalla näimme myrskyssä riutuneita puita ja laguunimaisen lahden, jossa oli vain sepelkalastaja ja amerikanmerimetso sekä jättisimpukan kuoria vinot pinot. Itse West End oli rajusti myrskyn runtelema – puita nurin vaikka kuinka paljon, männyistä neulaset poissa, taloja tuhoutunut ja sitä rataa. Todella tyly näky! Pohjoisrannalla oli paljon simpukoita, nokisiipi-, rengasnokka- ja merilokkeja sekä karikukkoja. Paluumatkalla oli jo selvästi enemmän liikennettä. Navigoimme vielä Freeportissa kauppaan, josta ostimme hieman lisää murkinaa. Kämpillä olimme viideltä auringon laskeutuessa kovaa tahtia. Purimme romut autosta ja minä kävin vielä takapihalla nopeasti laskemassa lammen linnut; tällä kertaa 28 kääpiöuikkua ja muuten samat lajit kuin edellispäivänä. Tarkastus kannatti, sillä kaksi tummaa kyyhkyä lensi pihan reunan puuhun – valkolakkikyyhkyjä! Vihdoin elis plakkariin – aidan vieressä kymmenen metrin päässä oli vielä kolmas komeasti framilla ja pari lensi etupihalla lisää. Söimme tölkkikampetta, kävimme suihkussa, pläräsimme tunnin ajan 402 vedenalaiskuvaa kamerasta ja kalakirjaa sekä valmistauduimme seuraavan päivän lintukoitokseen. Nukkumaan menimme jälleen puoli kympiltä.

Laji

Yksilömäärä

Species

Tieteellinen nimi

Kultakeisarikala

French Angelfish

Pomacanthus paru

Harmaakeisarikala

Gray Anglefish

Pomacanthus arcuatus

Vanneperhokala

Banded Butterflyfish

Chaetodon striatus

Nelisilmäperhokala

Foureye Butterflyfish

Chaetodon capistratus

Ulappavälskäri

Ocean Surgeonfish

Acanthurus tractus/bahianus

Kirurgikala

Doctor Fish

Acanthurus chirurgus

Keltapiikkimakrilli

Yellow Jack

Caranx bartholomaie

Keltaevämojara

Yellowfin Mojarra

Gerres cinereus

150

Brassy Chub

Kyphosus vaigiensis

Sinijuovamurisija

Bluestriped Grunt

Haemulon sciurus

Messinkimurisija

White Grunt

Haemulon plumierii

Keisarimurisija

Caesar Grunt

Haemulon carbonarium

Atlantinmurisija

Sailors Choice

Haemulon parra

Keltamurisija

French Grunt

Haemulon flavolineatum

Punaevänapsija

Mutton Snapper

Lutjanus analis

Juovanapsija

250

Lane Snapper

Lutjanus synagris

Keltapyrstönapsija

Yellowtail Snapper

Ocyurus chrysurus

Keltaevänapsija

Schoolmaster

Lutjanus apodus

Dusky Damselfish

Stegastes adustus

Korukoralliahven

Beaugregory

Stegastes leucostictus

Korallikersanttikala

Sergeant Major

Abudefduf vaigiensis

Keltapyrstöperhoahven

Yellowtail Hamlet

Hypolectrus chlorurus

Kuningatarpapukaijakala

Queen Parrotfish

Scarus vetula

Punapapukaijakala

Stoplight Parrotfish

Sparisoma viride

Keltapyrstöpapukaijakala

Yellowtail Parrotfish

Sparisoma rubripinne

Sinipäähuulikala

Bluehead

Thalassoma bifasciatum

Parijuovahuulikala

Slippery Dick

Halichoeres bivittatus

Klovnihuulikala

Clown Wrasse

Halichoeres maculipinna

Atlantinoravakala

Squirrelfish

Holosentrus adscensionis

Lyhtyviilakala

Orangespotted Filefish

Cantherhines pullus

Helmiviilakala

Whitespotted Filefish

Cantherhines macrocerus

Remora

Remora remora

Tähtikotkarausku (täpläkotka-)

Spotted Eagle Ray

Aetobatus narinari

Lajeja yhteensä

Paradise Coven kalasatsuma.

Täpläkotkarausku kahden remoran kera.

Juovanapsijoita, sinijuovamurisijoita, atlantinoravakala ja messinkimurisija.

Keltapyrstรถnapsija.

Vanneperhokala.

Keltapyrstöpapukaijakala.

Punapapukaijakala.

Kuningatarpapukaijakala, lyhtyviilakala ja ulappavälskäri.

Liemikilpikonna kahden remoran kera.

Brassy Chub.

Helmiviilakala, kuningatarpapukaijakala ja kirurgikala.

Sinipäähuulikaloja ja klovnihuulikaloja korallien luona.

Liemikilpikonna.

Common Brain Coral.

Sinipäähuulikaloja ja klovnihuulikaloja Common Sea Fan -korallien yllä.

Aamun retkimaisemia. Pienet palmut ovat luontaista Thatch Palm -lajia.

BIRDING DAY KE 18.1. Kännyt pirisivät kello 5.55, jotta ehdimme tehdä aamutoimet puoli seitsemäksi. Erika Gates koputteli oveen jo muutaman minuutin etuajassa, ja pian hyppäsimme hänen keltaiseen jeeppinsä. Olin buukannut koko päivän linturedun hänen johdollaan 200 dollarin hintaan. Kallista sinänsä, mutta mukaan kuului opastus ja kuljetus koko päiväksi kahdelle hengelle, pääsymaksu Garden of The Grovesiin (16,50 per nuppi) sekä vapaavalintainen lounas ja juoma samaisessa paikassa. Laskimme, että omillaan lysti olisi maksanut noin 130 euroa, joten opastuksen hinta ei ollut paha. Aamu oli hyvin kolea, joten lähdimme ensimmäistä kertaa liikenteeseen niin, että minullakin oli pitkä paita pitkien housujen lisäksi päällä. Ajoimme pimeässä, joskin aamun jo sarastaessa, itään Owl Hole Roadille, joka on hyvä mesta endeemisten lajien etsimiseen. Erika osoittautui hyvin mukavaksi vanhaksi lintunaiseksi, joka on jo eläkeiän ohittanut vissiin. Hän on asunut saarella vuodesta 1969, kunhan hän oli muuttanut ensin muutamaksi vuodeksi Saksasta Floridaan vuonna 1966. Saimme kuulla todella paljon myrskytuhoista, habitaateista, luonnosta ja kaikesta ylipäätään. Erikoista on esimerkiksi se, että valkolakkikyyhky ja mangrovekäki eivät ole mangrovelajeja Bahamalla, kun ne ovat pitkälti nimenomaan kyseiseen habitaattiin sidoksissa jenkkilän puolella.

Yksi aamun kolmesta viherlakkikerttulista.

Antillienrastas.

Mielenkiintoista oli myös kuulla saaren historiaa, kuten herra Grovesin edesottamuksia. Käytännössä hän perusti Freeportin kaupungin ja jakoi saaren itä- ja länsipuoliskoon kanavalla, jotta asutuspaikkoja saatiin enemmän. Hän on myös hakannut paljon metsiä, mutta toisaalta sen myötä on rakennettu tiet ja muuta infraa. Kotvan ajon jälkeen saavuimme mäntymetsään, jossa puiden alla kasvoi luotaisesti esiintyvää palmulajia sekä paikoin pari muuta palmulajia, kuten Silver Thatch. Näimme myös kukkivia agaveja useissa paikoissa. Australian Pine on kaikkialla pahan luokan tulokaskasvi, joka on syrjäyttänyt luontaista puustoa. Ajoimme muhkuraista hiekkatietä metsän siimekseen ja lähdimme talsimaan autolta. Mäntykerttuleiden aavistuksen sirittäjämäistä laulua kuului tuon tuosta. Alku oli ainakin lupaava, sillä atrappi toi paikalle varsin nopeasti viherlakkikerttulin, joka oli yksi

target. Jeh! Niitä oli lopulta kolme. Kävelimme joitain satoja metrejä hissukseen, mutta lintuelämä oli muuten hyvin hiljaista, jopa yllättävän hiljaista. Jossain kohtaa plokkasin tienposkesta komian sirkkutangaran ja paluukävelyn aikana antillienrastaan eliksiin. Molemmat niin ikään tavoitelajeja. Seuraavaksi suuntasimme pieneen Lucaya National Parkiin, joka oli oikeasti todella pieni. Menimme merenrannan puolelle ja kävelimme puolisentoista tuntia mangrovekasvustoa (Red Mangrove), sitten ran- Amerikanhuitti käveli esiin mangrovekasvustoista. taa ja niiden välimaastoa pitkin. Mukavia lajeja olivat muun muassa yhdeksän keltajalkavikloa. Paikka vaikutti hyvin hiljaiselle, mutta pitkän taivalluksen jälkeen yhdestä kohdasta löysin ensin kaksi paksunokkavireota ja perään muita kivoja reissupinnoja, kuten preeria- ja kiipijäkerttulin. Samassa paikassa oli myös loistokerttuli, joka on kuulemma yleensä toiseksi yleisin talvehtija keltaperäkerttulin jälkeen. Onnistuimme myös näkemään hienon isojenantilliensirkun sekä päivän kuudenneksi elikseksi kuubansmaragdikolibrin. Kaikki olivat tavoitelistalla. Kiva oli myös kahden amerikanhuitin näkeminen läheltä. Paluukävely tuntui varsin pitkälle, sillä lintuja oli kuitenkin yleisesti ottaen vähän ja aurinko ehti kivuta taivaalle sen verran, että keli oli jo kuuma ja meillä oli vielä pitkät vetimet päällä. Paikalle saapui muutakin Erikan väkeä; hänen perustama ja omistaja firma on huomattavan laaja puolensadan työntekijän putiikki, joka järjestää turisteille erilaisia elämysretkiä. Erika keskittyy nykyään vain lintuihin, mikä näkyi kyllä maastossa, sillä hän kirjasi hyvin aktiivisesti haviksia vihkoon. Jatkoimme takaisin kohti länttä ja pysähtelimme välillä, mutta harmillisesti bahamankerttuli ja bahamannaamiokerttuli jäivät unhoon. Molemmat olivat vieläpä ns. kriittisiä enSirkkutangarakoiras.

Kuubansmaragdikolibri ja Poor Man´s Orchid Tree.

Amerikanhiirihaukka.

deemejä. Kokeilimme useassa paikasta, mutta näimme vain peruslajeja, joista iso osa oli toki uusia Bahaman pinnoja, mikä oli erittäin jeespoks. Puolen päivän jälkeen menimme Erikan luotsaamaan The Graden of The Grovesiin, jonka portilta hoksasin kuubannapsun, joka oli paikalla kahden yksilön voimin – jeh! Paikalla oli väkeä kuin pipoa, kun menimme sisään sokkeloiseen ja lopulta melko viihtyisään puutarhaan, jossa oli tosin myös lemmikkihäkkejä ym. Settiin kuului lounas, joten tilasimme kanakasadillaa; Minna otti puokkiin Erikan kanssa, minä vedin koko setin, joka oli todella hyvä, samoin kotitekoinen limppari. Harmillisesti paikalla kuhisi mehiläisiä, joista yksi oli juuri pistänyt toista omistajaa. Tankkauksen jälkeen lähdimme noin kahden tunnin kävelylle pienelle alueelle. Näin Minnan kanssa ruusukaijasen, joka on nykyään pinnakelpoinen saarella, joten elis naps. Pian näimme myös karibiantyrannin, josta tuli elis nro 8 kehiin. Lintuja oli hyvin paikalla ja reissulista kasvoi mukavasti: seetri-, huppu- ja rantakerttuli, banaanikerttuli, useita valkolakkikyyhkyjä, antillienrastaita, isojenantilliensirkkuja, sirkkutangaroita ja yhdeksänneksi uudeksi lajiksi rusoposkikerttuli. Näimme myös reissun ensimmäisen kruunuyöhaikaran ja paljon muuta mukavaa. Aurinko porotti jo melkoisesti.

Kuubannapsu.

Banaanikerttuli ja Firecracker Flower.

Erikan takapihaa.

Kuubansmaragdikolibri.

Kahden huitteilla lähdimme toisaalle yrittämään muita endeemejä. Ensin kävimme pikaisesti Reed Golf Coursella, jossa oli jokunen ani, sepelkalastaja ja nippu amerikannokikanona. Kaivattuja bahamanpääskyjä ei näkynyt, eikä kolmea paikalla talvehtivaa lumihanhea. Normaalisti Erika kävisi golfkärryillä läpi laajaa kenttää, mutta paikka oli kiinni, eikä meillä ollut aikaa kävellä koko aluetta. Niinpä ajoimme suoriltaan kaatopaikalle pääskyjahtiin, mutta paikalla oli vain ”ruohonleikkurivuohia”, kalkkukondoreita, jokunen ruskokruunukerttuli ja amerikanhiirihaukka. Damn. Matkan ensimmäinen kruunuyöhaikara.

Karibiantyranni.

Sateenkaarikardinaalipariskunta.

Päivän viimeinen kohde oli Erikan piha. Näimme ensin hienot majoituspaikat, ja hän olisi kovasti kiinnostunut houstaamaan suomalaisia. Piha oli kyllä päheä lintujen kannalta. Kello oli 15.30 ja liikennettä paljon juoma-altaiden ja ruokintojen ansiosta: rastaita, kolme hohtoturpiaalia ja tulipääkerttuli sekä rantakerttuleita, joita Erika ruokki toukilla. Hänelle tuodaan niitä jenkeistä. Pihassa oli lintupolkuja ja kasvikylttejä. Olimme kaksi tuntia hollilla ja venailimme bahamankolibrin ilmestymistä, mutta jouduimme tyytymään kolmeen kuubansmaragdikolibriin. Huikean hieno mesta, jossa kävi myös munkkiaratteja ruokinnalla. Erikan tuttu oli käymässä, joten hän heitti meidät lopulta majapaikkaan, koska asui lähellä. Hyvästelimme Erikan ja päivä oli siltä osin pulkassa. Majapaikassa ehdimme vielä pikaisesti käydä rannalla, jossa olikin paljon kuhinaa: 30 kääpiöuikkua, yhdeksän lapasorsaa, neljä valkoposkisorsaa, viisi amerikanpitkäjalkaa ja muut perussetit vielä päälle; paljon enemmän kuin aiemmin, myös kaksi amerikantavia. Kivasti lisälajistoa päivälle, joka oli todella antoisa, vaikka tietysti useamman kriittisen Bahaman endeeminen missaaminen huonon tsäkän takia hitusen harmitti. Kuvia taisin ampua kuitenkin jotain 700 kipaletta. Teimme tölkkimuonaa ja meidän kitupiikkilinja hitusen kostautui, sillä tölkeissä olikin pelkkää lientä. Onneksi meillä oli kuitenkin toiset tölkit ostettuina. Kirjoittelin vielä kotvan, kunnes meinimme maate puoli kympiltä.

Munkkiaratti.

Rantakerttuli.

Tulipääkerttuli (myös iso kuva).

Kiipijäkerttuli.

Auringonpalvoja.

LÄHIREDUILUA JA TAKAS JENKKILÄÄN TO 19.1. Heräsimme pitkien unien jälkeen seitsemän huitteilla. Minä pyörin jo hereillä hieman aiemmin, mutta en jaksanut nousta. Teimme hissukseen aamutoimia ja Jackie antoi puuroon mansikoita, saksanpähkinöitä ja siirappia – tuli tosi hyvä setti. Nautiskelimme aamiaisen terassilla. Minulle tuli päähänpisto, että olisi kiva vetää tunnin pihabongaus takapihalta, joten tapitin pihassa klo 8.30–9.30 välisen ajan hc-meiningillä. Kaikki kosteikkolinnut tuli plakkariin, tosin edellispäivän harjakoskelot olivat poissa. Saldoksi tuli yhteensä 22 lajia, mikä oli jeespokstulos, hieman enemmän odotin tosin pikkulintupuolta. Lisäksi yksi kolibri lensi liian kaukana. Tapituksen loppuvaiheessa Minna imutti aurinkoenergiaa altaan vieressä. Session jälkeen läksimme talsimaan pientä jo lähes umpeutunutta polkua takapihalle hylätylle kentälle. Asfalttia oli vielä paikoin näkyvissä. Heti aluksi antillienrastas, punaolkaturpiaali ja isojenantilliensirkkunaaras olivat aivan aidan lähellä, mutta ne eivät tulleet pihatsydeemiin mukaan. Rastas ja sirkku olivat kivoja ylläreitä. Muuten pöpeliköissä oli lähinnä naukumatkijoita ja ruskokruunukerttuleita. Kävelimme altaan toiselle puolelle, johon oli näemmä tuotu hillittömät läjät hurrikaanituhon sotkuja. Emme jatkaneet kovin pitkälle, joten palasimme takaisin. Amerikannokikanoja.

Peiliselfie.

Huilimme vain pienen hetken kämpillä, kunnes lähdimme samaa polkua pitkin talsimaan kohti keskustaa ravintolan toivossa. Näimme jälleen useita hylättyjä rakennuksia, myös yhden ison kerrostalon. Basaarialue oli totaalisen kuollut. Jotenkin uskomaton meininki, kun kehitystä on ollut, mutta hylättyjä rakennuksia tosi paljon. Löysimme randomilla pankin ja kävimme kysymässä voiko euroja vaihtaa (Jackie arveli, ettei skulaa) – onneksi saimme hieman lisää taaloja, nimenomaan USD, sillä BSD ei jenkeissä tietty kävisi. Talsimme vähän matkaa keskustan suuntaan, mutta se näytti aika nihkeälle ja nälkä oli jo kova. Kello oli tasan 12, kun löysimme Ryanin suositteleman Sire´s-ravintolan. Minna tilasi grillattua kanaa ja minä katkarapuja riisin, perunasalaatin ja vegejen kera – oli todella hyvä satsi. Minnalla enemmän peruskamaa. Nautimme myös kotitekoista lemonadea, jossa oli hieman enemmän sokrua, joten se ei ollut ihan Garden of The Grovesin veroista. Paluukävely ähkyisenä ja paahteessa tuntui tylylle, mutta puoli kahdelta olimme takaisin. Valkolakkikyyhky.

Kääpiöuikku.

Löhösimme, kävimme suihkussa ja pakkasimme romut kasaan. Ehdin vielä kirjoittaa päivän tarinat, sillä loppupäivä olisikin lähinnä pimeässä reissaamista. Neljän aikaan hyppäsimme Ryanin auton lavalle, ja pian olimme satamassa. Turvatarkastus oli hetkessä ohi, joten odottelimme pari tuntia pienessä odotustilassa muiden matkustajien kera. Onneksi pääsimme lähtemään kuitenkin peräti puoli tuntia etuajassa aikatauluun nähden, mikä oli positiivinen ylläri. Meri velloi hyvin tyynenä, joten tulomatkan kaltaista röykkyytystä ei onneksi ollut luvassa. Itse nelituntinen siirtymä oli kohtalaisen tylsä, sillä ikkunoista näkyi vain pimeyttä. Keskityimme siis jonkin verran torkkumiseen ja vedimme myös ravintolan pullamaista pitsaa hätäavuksi nälkään. Fort Lauderdaleen saavuimme niin ikään puoli tuntia etuajassa, mikä oli mahtijuttu, sillä tiuku oli kuitenkin jo puoli kymmenen. Maahantuloprosessi otti harmillisen kauan aikaa, mutta onneksi saimme kapsäkin nopeasti ja hetken kuluttua starttasimme tutun pirssin parkkihallista. Maksoimme parkkiviulut ja lähdimme navigoimaan kaupungin länsilaidalle Westonin eteläpuolelle. Buukkasimme sieltä edellispäivänä majoituksen Airbnb:n Jose Polancolta. Löysimme oikean paikan reilussa puolessa tunnissa, mutta emme meinanneet päästä sisään, sillä jamppa ei kertonut asutusalueen olevan aidattu ja puomilla kiinni. Vartijaluukulla ei ollut ketään, joten olimme hetken hieman ulalla mitä tehdä. Onneksi jostain pienen kopin uumenista ilmestyi yhtäkkiä vartija, joka soitti Joselle. Näin pääsimme sisuksiin. Otimme autosta vain pakolliset romppeet ja kömmimme unten maille suihkun jälkeen. Talo oli hulppean kokoinen viritelmä aika äveriään oloisella asutusalueella. Hylätty kerrostalo.

Pihabongauksen (8.30–9.30) saldo havaintojärjestyksessä yksilömäärittäin Sinisiipitavi 29 Lapasorsa 9 Amerikantavi 3 Amerikantukkasotka 3 Pitkäjalka (amerikan-) 1 Valkoposkisorsa 4 Kääpiöuikku 24 Taiturimatkija 9 Liejukana 3 Amerikannokikana 1 Ruskokruunukerttuli 8 Amerikantuulihaukka 2 Valkolakkikyyhky 9 Kesykyyhky 3 Ani 1 Naukumatkija 5 Turkinkyyhky 1 Loistokerttuli 1 Suomuvarpuskyyhky 2 Jalohaikara 2 Keltaperäkerttuli 1 Mahlatikka 1

Minnan plokkaama Banded Water Snake.

BACK TO HOME PE 20.1. Damnation, talon teinit pitivät mekkalaa yöllä, musiikkia kuului ja koira haukkui. Eli nukkuminen ei oikein sujunut. Puoli kolmelta vasta hiljeni, great. Tyttö nökötti lopuksi sohvalla kännykkää tuijottaen ja kuulokkeet päässä, ei nähnyt, ei kuullut mitään. Heräsimme seitsemän jälkeen, mutta pääsimme ylös vasta hieman kahdeksan jälkeen. Molemmilla oli hitusen huonot unet. Sikäli harmi, kun valtava sänky oli mitä mainioin ja lämpötila jees. Melupuoli siis kusi. Laitoimme romppeet kasaan ja lähdimme aika lailla suoriltaan liikenteeseen ilman aamiaista. Kartalla oli läheinen puisto, johon menimme heti. Keli oli täysin tyyni ja päivästä olisi selvästi tulossa kuuma. Vedimme jotain keksiä parkkiksella ja lähdimme kävelemään pitkoksia, jotka veivät meidät pienen kosteikon keskelle. Minna plokkasi aika pian vedestä hienon Banded Water Snaken – jei! Muuten oli hyvin hiljaista, ei edes haikaroita yhtä sini- ja karibianhaikaraa lukuun ottamatta – Minna määritti molemmat helposti, hienoa. Kivoimpia haviksia olivat yhdeksän siniliejukanaa ja loistokerttulikoiras. Palasimme reitin jälkeen autolle ja ajoimme näköetäisyydelle olevalle huoltsikalle tankkaamaan ja heti perään Publixiin ostamaan aamusapuskaa. Aamiaisen saimme kuitenkin vedettyä kunnolla vasta hetken ajamisen jälkeen, kun losotimme kohti luodetta ja Okeechobeeta. Stoppasimme kanavan laidalla ja söimme. Haikaroita ja iibiksiä paineli kuivatun Evergladesin päällä aamulennolla tuon tuosta. Ajoimme käytännössä suoriltaan muutaman tunnin siirtymän Lake Walesiin saakka loppumattomien peltojen ja sitrusviljelmien läpi. Päivän kohteena oli Minnan scouttaama Bok Tower Gardens. Maksoimme melko suolaiset tiketit (14 USD per pää) ja talsimme puistoon kellon näyttäessä puoli kolmea. Chapel Trail Nature Preserven kosteikkoa.

Sinihaikaran tiukka katse. Vasemmalla sivulla amerikanharmaahaikara, pesällään, mahlatikka, Bok Tower ja hietakurki.

Kiertelimme puolitoista tuntia viihtyisää puistoa ristiin rastiin. Se oli kuitenkin melko pieni pinta-alaltaan, mutta mukava paikka vierailla kuitenkin erityisesti hienojen kasvien ansiosta; Minna oli tietysti liekeissä. Linturintamalla oli melko hiljaista, mutta ruokailutauon jälkeen poikkesimme vielä feederille varuiksi, ja sain suhistelemalla paikalle kaksi loistopipiloa ja ruostesirppimatkijan uudeksi reissupinnaksi. Lisäksi framille tuli mahlatikka, pari naukumatkijaa, punakardinaali ja valkosilmävireo. Aiemmin näimme 45 punarintarastaan parven sekä tulipääkerttulin. Pieniä liskoja oli paljon paikalla. Itse torni oli kuin Sormusherrain Rautapiha. Se on rakennettu vuonna 1929, mutta harmillisesti sisälle ei saanut mennä. Vierailun jälkeen poikkesimme vielä läheisessä puistossa rannalla, mutta hollilla oli lähinnä peruslajistoa, kuten amerikanharmaahaikara pesällään ja hietakurkipari hautomapuuhissa. Tiuku repi jo sen verran, että päryytimme Bartowin Walmartiin ostamaan sapuskaa. Kulutuskeskeisessä maassa ostoskassihomma oli rasittavaa, sillä vähät tuotteet lastattiin automaattisesti kassikaruselliin niin, että pusseja tuli yleensä ihan älytön määrä. Pahimmillaan yhdessä pussissa oli yksi juomatölkki. Raastavaa. Bartowista jatkoimme suoraan takaisin Lakelandiin. Mittarissa oli jo 1 220 mailia ja viikon reissun oli takana, kun kurvasimme viideltä Eevan ja Eilan pihaan. Kiva oli palata. Purimme romppeet, söimme ja vaihdoimme kuulumisia. Kuuden jälkeen menimme vielä 1,5 tunniksi Stephenin ja Rhean luo vierailulle. Pojilla oli vilske päällä ja mukavaa oli koko köörillä. Palasimme varttia vaille kasi ja menimme jälleen maate ennen kymppiä. Minna puutarhan hämyssä.

Big Bend Power Plant.

MANAATTEJA LA 21.1. Molemmilla oli jostain syystä hieman heräilypainotteinen yö. Nousimme lopulta kahdeksalta ylös, vaikka olisi ollut kiva jatkaa köllöttelyä. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti länttä klo 8.50. Päivän kohteena oli Tampan eteläpuolella oleva Big Bend Power Plantin manaattipaikka, jonka löysimme helposti jälleen Heren avulla. Matkalla langalla oli idänlehtoturpiaalipari uudeksi reissupojoksi. Olimme kymmentä vaille kymmenen pelipaikalla, jolloin portti oli vielä kiinni ja jokunen auto oli odottamassa. Venailun aikana jonoa alkoi kertyä ja kun pääsimme parkkikselle, meno oli kuin karnevaaleista konsanaan. Emme oikein tienneet paikasta mitään, mutta oli positiivista, että pääsymaksua ei ollut. Niinpä kävelimme suoriltaan voimalaitoksen vastapäätä olevalle katselutasanteelle, joka oli mukavasti muutaman metrin veden yläpuolella. Laiturin vieressä kökki kymmenittäin todella suuria kaloja, joista pari suurinta oli yli metrisiä tarponeita. Näimme myös jokusen seeprahammasahvenen. Olimme tasanteella vain jokusen minuutin, kun näimme etäämpänä ensimmäisen manaatin. Yritin fotailla lahden pohjukassa olevia 5–7 manaattia, mutta se oli todella hankalaa, sillä vain sieraimet olivat yleensä pienen hetken hollilla. Seuraavat 1,5 tuntia kuluivat auringon paahteessa sekä kaloja että manaatteja ihmetellen. Onneksi yksi tuli todella hienosti muutaman metrin päästä uiden ohi. Samalla ruskopelikaaneja lenteli lahdella. Kovan luokan haavelaji: manaatti (lamantiini)!

Tyypillinen näky manaattipaikalla.

Kävimme myös lyhyen piston meren suuntaan mangroven läpi, mutta näköalapaikalla ei ollut manaatteja, lähinnä kahdeksan hevospiikkimakrillia, joita näimme jo aiemmin. Näimme myös mystisesti, kun täpläkotkarausku hyppäsi kaksi kertaa yli puolen metrin korkeuteen. Kenties se pakeni haita, sillä paikalla esiintyy mustapilkkahaita, jonka luultavasti näimme pari kertaa, mutta määritys jäi vaiheeseen. Palasimme vielä lopuksi alkuperäiselle paikalle, mutta manaatit viihtyivät hieman kauempana. Onneksi tulimme heti aamulla! Keskuksessa oli rauskuallas, jossa niitä sai kosketella oikein suosituskylttien kera. Että mitä häh? Näytti kyllä hyvin erikoiselle koko kuvio noin niinkuin eläinten kannalta. Tiuku repi reilua puolta kahtatoista, kun lähdimme pois. Varsinaista suunnitelmaa ei ollut, mutta Minna scouttasi Heren avulla idästä melko läheltä Alafia River State Park -nimisen mestan, johon päätimme painella. Melko lyhyen ajon jälkeen saavuimme puistoon, johon maksoimme viiden taalan pääsymaksu autolta. Alueella oli paljon maastopyöräilijöitä. Päivän kuumin aika oli käsillä, kun lähdimme kälppimään autolta. Saamamme kartta oli melko lailla huttua, mutta onnistuimme joi kui navigoimaan polkuja. Paahde oli melkoinen, kun tallustimme avointa paikkaa. Pari kyyhkyhaukkaa lensi ohi. Erikoisinta oli kuitenkin jälleen todeta sääksien tolkuton pesimätiheys – niitä oli pesimässä kolme pari vierekkäisissä suurissa sähkötolpissa. Ensimmäisten isompien tammien luona oli tammiraitatikka, sinisääskikerttuja, rubiinihippiäinen ja pari puistotiaista. Tsekkasimme myös pari lampea morsiosorsan toivossa, mutta ne olivat käytännössä tyhjiä. Emme tehneet kuin noin tunnin lenkin, sillä paahde oli paha ja meno hiljaista. Lopuksi rannalla oli iso pikkulintuparvi, jossa vilisti viitisentoista sinisääskikerttua, keltaperäkerttuleita, sinitöyhtönärhi, valkosilmävireo ja keltakurkkukerttuli Floridan puolen reissupinnaksi. Paikka oli nähty. Palasimme uutta reittiä jälleen suurten mansikkaviljelmien läpi hemboon, jossa olimme jo hieman yhden jälkeen. Teimme heti pastasafkaa ja otimme jonkin aikaa löhöillen, mikä oli mukavaa, sillä varsinaista löhöilyä ei ollut ehditty paljoa harrastamaan päivisin. Kolmen huitteilla lähdimme Stephenin luokse, jossa Eeva oli myös. Tunti leikkiä ja sitä rataa. Sovimme, että menemme puoli seiskalta pitsalle, kun Rhea tulee töistä. Ruskopelikaaneja.

Alafia River State Parkin maisemia.

Eevan luona vedin ankaran pihabongauksen klo 16.25–17.25 välisenä aikana, mikä oli jälleen mahtavaa puuhaa, joskin silmämunankuivurituuli oli varsin voimakas ja paremman suunnan sektorille oli ikävä vastavalo. Lintuja oli kuitenkin todella hyvin liikenteessä, erityisesti turpiaaleja. Petoja näkyi myös hienosti; Minna kävi plokkaamassa pihassa meikäläiselle muiden lisäksi sinisuohaukan. Pikkulintuja oli kuitenkin vähän, mutta keltaperäkerttuleita sentään hitusen liikekannalla. Mukavimpia haviksia olivat pohjankarhepääsky, kuningastiira ja pilkkasiipikyyhky, jonka näin vain kertaalleen edellisellä Floridan reissulla. Sigma oli 34 lajia ja lintuja oikeasti hyvin – aika loppui kesken, sellainen fiilis jäi. Illan pitsasessiot olivat mukavat – olimme tunnin apehtimassa. Eeva teki lähtöä koko sen ajan, tosin lähdimme sitten vasta yhtä aikaa puoli kasilta. Leighton osoittautui olevan todellinen leikkihirmu. Hubaa oli. Erityisen hauskaa oli näyttää Stephenille kuva Jaiks! Eevan pesuhuoneessa olleesta Trump-shampoosta. Nauroimme melkoisesti tilannetta, koska Stephen on eräänlainen Trumpin arkkivihollinen, noin niin kuin kuvainnollisesti. Eipä silti, Eeva ei tosiaankaan lukeudu kaiffarin fanikuntaan, mutta löytö oli silti koominen. Kämpillä oli vastassa perusiltahommat. Painuimme unten maille jo yhdeksältä.

Pihabongauksen (16.25–17.25) saldo havaintojärjestyksessä yksilömäärittäin Liejukana 3 Amerikannokikana 4 Valkoiibis 27 Karibianhaikara 1 Amerikanharmaahaikara 2 Amerikankäärmekaula 9 Sinisorsa 3 Mustakondori 2 Kalkkunakondori 45 Mölyturpiaali 184 Purppuraturpiaali 89 Sinihaikara 2 Kelopääsky 17 Paksunokkauikku 2 Pohjankarhepääsky 1 Lehmäturpiaali 256 Punaolkaturpiaali 22

Sääksi 2 Sinisuohaukka 2 Amerikanhiirihaukka 1 Vaikertajakyyhky 12 Rengasnokkalokki 4 Kyyhkyhaukka 2 Kenttäsirkkunen 2 Lumihaikara 1 Keltajalkaviklo 3 Taiturimatkija 8 Amerikaniibishaikara 1 Kuningastiira 1 Pilkkasiipikyyhky 1 Keltaperäkerttuli 9 Hietakurki 1 Amerikanmerimetso 2 Ruskokruunukerttuli 3

KENNEDY SPACE CENTER SU 22.1. Nukuimme molemmat hyvin aamukahteen saakka ja sen jälkeen katkonaisesti. Kenties alitajunta alkoi jo kääntää rytmiä Suomen aikaan, sillä kello oli kotimaassa aamuyhdeksän. Kännyt soivat lopulta kuudelta, mikä tuntui aika killerille, mutta tovin jalkeillaolon jälkeen helpotti. Pääsimme liikenteeseen kymmentä vaille seitsemän, jolloin oli pilvistä ja melko tuulista. Painelimme suoriltaan valtatielle, jotta pääsisimme mahdollisimman nopeasti itärannikolle Kennedy Space Centeriin. Aamulennolla oli sadoittain turpiaaleja, eniten lehmäsellaisia. Jossain kohtaa tien pohjoispuolella häämötti kaatopaikka, johon lipui tonnikaupalla lokkeja, variksia ja kondoreita. Suurin osa oli kuitenkin liian kaukana, eikä tunnistus onnistunut motarilta käsin. Reissu eteni joutuisasti, sillä liikennettä ei ollut paljoakaan sunnuntaiaamuna. Tullimaksuja kertyi kymmenen taalaa yhteensä. Loppuvaiheessa tiet olivat yllättävän pieniä – oletin, että olisivat valtaväyliä, mutta ei vaan.

Legokuuauto.

Hätälaskeutumiskapselin valtavat tilat.

Kurvasimme avaruuskeskuksen pihaan, näimme kahdeksan ylilentävää ruusukapustahaikaraa ja maksoimme kympin parkkimaksun (rahastusta). Jengiä alkoi lappaa hyvää tahtia, kun kävelimme ostamaan yhteensä 107 dollarin liput, mikä kirpaisi, mutta kyseessä oli meille ikään kuin once in a lifetime -tsydeemi. Talsimme ja ihmettelimme rakennuksia sekä rakettipuistoa juhlallisen musan soidessa taustalla. Hortoilimme noin tunnin ihmetellen sukkuloita ja kaikenlaista avaruusmenoa, kunnes lähdimme bussikierrokselle, joka vei jonotuksen jälkeen kauemmaksi Nasan 56 000 hehtaarin läänille. Alueella oli järkyttävän suuri halli, laukaisualustoja ja vaikka mitä todella massiivista Transformers-meininkiä. Paikka oli todellakin näkemisen arvoinen. Samalla alueella liikkui hyvin paljon haikaroita ja petoja. Päätepiste oli Apollo Saturn 5 -keskus, josta emme tienneet oikeastaan mitään. Alussa oli kaksi elokuvateatterimaista videopätkää kuuhun lentämisestä; jälkimmäisessä oli originaali valvomo vanhoine näyttöineen. Vähän on tekniikka muuttunut 50 vuodessa. Historiaan lukeutui paljon epäonnistumisia, kunnes lento vihdoin onnistui. Videoiden jälkeen pääsimme päähalliin, jossa oli vaakatasossa hulppea raketti, jonka polttomoottorit olivat jäätävän kokoisia. Polttoainemäärä olisi kuulemma räjähtäessään vastannut atomipommia, joten ei mitään pilipalitouhua. Kello oli jo yli puolenpäivän, joten poikkesimme kahvilaan, josta sai harmillisesti vain tuubaa – otimme pulled pork -leivät Apollo Saturn 5 -hallin näkymiä.

ranujen kanssa, mikä oli kyllä huttua; kuin olisi pullaa syönyt. Sen jälkeen kiertelimme tilaa ja katselimme muun muassa kuukiviä ja vanhoja pukuja sekä pelastuskapselia. Hieno mesta! Palasimme bussilaiturille, jossa jäimme venailemaan seuraavaa bussia. Tuuli oli yltynyt ja joku kassatätityyppinen henkilö kertoi, että päivälle on mahdollinen tornadovaroitus. Jaiks. Tarkempaa tietoa ei kuitenkaan ollut tarjolla. Palatessa takaisin avaruuskeskukseen, näimme 45–50 vuotta vanhan valkopäämerikotkan pesän, jossa oli tyyppi kotona. Alueella pesii peräti 21 paria sekä runsaasti alligaattoreita, joita näimme jokusen. Muutenkin alue on todella luontorikas. Itse keskuksessa poikkesimme vielä ostamaan matkamuistot – Minnalle paita ja kotimaahan yhteensä kymmenen pakettia kuivattua jäätelöä eli oikeaa avaruusmuonaa! Jeh. Minä ostin jo aiemmin pari Nasa-paitaa. Olisimme käyneet Imaxin 40 minuutin 3D-show:ssa, mutta kello oli 12.20 ja seuraava esitys olisi ollut vasta kahdelta, joten emme jääneet enää venailemaan. Saimme paikasta sen mitä halusimme. Tekniikka-/avaruusfriikeille olisi ollut varmasti koko päiväksi – tai pariksikin – näkemistä.

Yksi avaruuskeskuksen useista laukaisualustoista.

Järeähkö raketinkuljetusalusta.

Avaruussukkulan osa.

Hätälaskeutumiskapseli.

Suunnistimme yltyvässä tuulessa takaisin mantereelle ja hieman pohjoiseen Titusvilleen, josta edelleen 406-tietä koilliseen meren yli avaruuskeskuksen luoteispuolelle Merrit Island National Wildlife Refugeen. Myrskyn pelossa ajoimme ensin kirjan mukaan parhaalle tielle, jotta ehtisimme köhnäämään sen. Paikalla oli hauska systeemi: kympin tiemaksu pistettiin mystisesti kirjekuoreen ja lappu autoon. Maksussa olisi voinut koijata helposti. Kyseessä oli siis Black Point Wildlife Drive, 6,3 mailin yksisuuntainen soratie, joka risteilee mangrovekasvustojen ja vuorovesilaguunien välillä. Meininki oli aluksi varsin hiljaista – lähinnä paksunokkauikkuja, amerikannokikanoja ja amerikantaivaanvuohi, jotka kaikki Minna onnistui tunnistamaan. Not bad! Samaten onnistui kaikkien haikaroiden tunnistus. Jossain vaiheessa alkoi tulla enemmän lintuja kehiin:;sinisiipitaveja, jokunen amerikantavi ja muuta peruskauraa, myös amerikanpelikaaneja. Lintuja oli sitä enemmän mitä pidemmälle ajoimme, tosin tuuli oli jo todella raaka ja teki havainnoinnista paikoin täysin mahdotonta. Yksi mukuloita täynnä oleva autokunta ajoi ikävästi keskellä tietä ja pysähteli koko ajan plokaten kaiken muun liikenteen. Välillä perässä oli jo aikamoinen letka, mikä oli vähemmän kivaa.

Klovnihaikara.

Jossain kohtaa tien poskessa oli sinisävyinen haikara, josta Minna kysyi, että mikäs tuo on. Minä siihen plottalla, notta eikös se oo ihan vaan sinihaikara. ”Ei vissinä oo”. Katsoin uudemman kerran ja tosiaan – siinä olikin talvipukuinen klovnihaikara! Minna siis hoksasi sen ekaksi, loistavaa. Niitä oli sitten jokusia lisää myöhemmin. Kahlaajista hollilla oli lähinnä keltajalka- ja amerikanvikloja. Ehdoton tähtihetki oli, kun stoppasimme isojen vessuparvien luo; sinisiipitaveja, satoja jouhi- ja lapasorsia ja jeah – vihdoin isopunasotkia! Hollilla oli myös normipunasotkia, mutta isopunasotkasta nasahti pitkään odotettu eldorado, jei. Myös kurppeloita oli paikalla, mutta määrittäminen oli tukalan hankalaa. Olisi pitänyt olla parempi kirja mukana. Mokomat olivat kuitenkin tundrakurppeloita. Aikaa paloi, kun kolusimme altaita. Hieman ennen kolmea tie oli ohitse, mutta olimme nähneet vain kolme alligaattoria lopussa. Tuulen vuoksi näimme pikkulinnuista koko alueella vain yhden keltaperäkerttulin. Paikka olisi ollut kerrassaan loistava hyvällä säällä. Amerikannokikanoja.

Gaattorin alli.

Palasimme päätielle ja suunnistimme opastuskeskukseen, jossa oli tyrkyllä hyvät kirjavalikoimat ja muuta tilpehööriä, mutta pidimme lompakot visusti piilossa. Henkilökunta ei tiennyt tornadovaroituksessa tarkemmin, mutta tuuli yltyi edelleen. Katsastimme myös pihan lampareet, mutta ne olivat tyhjiä. Paluuajon aikana poikkesimme vielä varulta E. Gator Green Roadille, jossa ei tosin ollut kylttiä ja se oli pieni hiekkatie ikävän terävän näköisten kivien kera. Tie osoittautui rajusta tuulesta (hiekanjyväset sattuivat jalkoihin!) huolimatta todella kovaksi paikaksi, sillä muutamien stoppien aikana näimme tuhansia lintuja: suosirrejä, vikloja, kurppeloita, lokkeja, 240 amerikansaksinokkaa ja klovnihaikaroita sekä oikeastaan ihan kaikensortin kosteikkolintuja. Samaan aikaan taivaalla paineli tukkukaupalla amerikanhaapanoita ja muuttohaukka pöllyytti kahlaajia lentoon. Hommat piti jättää sekä nälän että raakan tuulen vuoksi vaiheeseen, mutta visiitti oli kuitenkin tuottelias. Kello oli 16.00, kun poistuimme. Ajoimme Titusvilleen tankille sekä Publixiin tankkaamaan itsemme; minulle pullaleipä ja Minnalle keittoa. Sitten ajoimme Orlandoon saakka valtatietä. Matkalla näimme yllättäen matkan ainoat kalkkunat 13 yksilön lössissä tien laiteilla, mikä oli kiva havis. Orlandon jälkeen päätimme mennä hieman pienempiä teitä Lakelandiin, jotta näkisimme kenties jotain hämäräaktiivisia eläimiä. Keli ja taivas muuttui koko ajan uhkaavammaksi. Pikkuteiden tarkoitus oli myös säästää hieman tulleissa. Todellisuudessa tunnin loppuetappi venyi lähes kahdeksi, sillä olimme perillä vasta seitsemältä. Ehdimme onneksi nähdä randomilla Tupperware-päämajan, jossa oli myös Suomen lippu pihassa – Minna oli liekeissä; voi hehkuttaa kavereille. Muuten teillä oli paljon liikennevaloja, eikä mitään nähtävää pimeyden laskeutuessa. Loppuvaiheessa alkoi sataa ja salamoi lähes koko ajan. Oli karmeaa ajaa, varsinkin kun isoja oksia oli jo katkeillut joillekin teille. Illan mittaan tuuli erittäin rajusti ja vettä tuli vaakatasossa. Sääennusteen mukaan toinen paha säärintama meni Lakelandiin päältä lounaasta koilliseen ja toinen Orlandon itäpuolelta juuri merelle, jossa olimme. Sinne oli annettu tornadovaroitus. Paluumatkan aikana näimmekin miten rannikolla oli lähes mustat pilvet, samoin Lakelandin suunnalla, mutta meidän kohdalla aurinko paistoi. Pahimmillaan katoksesta huolimatta vettä tuli yli puoli metriä Eevan talon sisäpuolelle saakka! Ei tosin paljoa, mutta kuitenkin. Maate menimme klo 21.30 myrskyn riehuessa. Merrit Islandin suojelualuetta.

Rubiinihippiäinen.

MINIRETKEILYÄ JA MATKAMUISTOMEININKEJÄ MA 23.1. Mystisesti heräsin taas umpiunesta tasan klo 2.00, ja sitten oli taas heräilyä silloin tällöin. Unet olivat kuitenkin molemmilla paremmat kuin edellisyönä. Köllöttelimme hyvin pitkään, sillä nousimme vasta kello 8.30, jolloin olimme olleet punkassa jo 11 tuntia. Kunnon lomailumeininkiä siis. Minna tutkiskeli aamulla mahdollista lähiretkikohdetta, mikä oli kelin puolesta mahdollista, sillä saderintama oli jo selkiytynyt, joskin toisella puolen taivasta oli synkkiä pilviä. Tuuli oli maltillinen, mutta voimakas silti. Päädyimme lähtemään lyhyelle etapille Marshal Hampton Reserveen, joka on Circle B Barin nurkilla. Hortoilimme pieniä katuja, ja tällä kertaa navigaattori (lue: Minna) oli hitusen epävireessä, sillä todellakin ensimmäistä kertaa hortoilimme välillä sinne tänne. Vältimme myös Polk Parkwayta, sillä meillä ei ollut enää kolikoita ja exact coins -maksu tullipisteessä olisi ollut kimurantti. Kurvasimme Circle B Barin ohi Lake Hancockin pohjoispuolelle, josta löysimme mestan. Parkissa oli vain yksi auto. Matkalla oli lähinnä katkenneita oksia siellä täällä pihoissa, mutta aamu-uutisten aikana kuulimme, että pohjoispuolella tornado tuhosi joitain taloja ja kaatoi paljon puita. Sama myrsky rynni aina New Yorkiin saakka ja vaati kuolonuhrejakin. Kävelimme aitauksen sisälle viileässä tuulessa ja tarkastimme opastaulun, jossa puhuttiin jotain levottomia floridanpantterihavainnoista alueella. Tosi asiassa paikalla on ilmeisesti kertaalleen ikinä nähnyt jäljet. Lähdimme talsimaan lenkkiä lammen ympäri, mutta opasteet olivat hitusen hankalat. Niinpä kävelimmekin hienon tammihammockin läpi, missä oli villisikojen sotatannerta. Polun varrella oli jokunen pikkulintuparvi, joita

Kiipijäkerttuli tyypillisessä asennossa.

Utelias vyötiäinen.

suhuuttelin esiin – pääosin jälleen samaa perussettiä, kuten sinisääskikerttuja ja keltaperäkerttuleita. Mukava oli kuitenkin kiipijäkerttuli ja vireo, jota fotailinkin, tosin huonoin tuloksin. Kirja jäi hemboon, joten laji piti tsekata myöhemmin. Itse lampi olikin yllättävän iso, emmekä lähteneet kiertämään sitä rapeassa tuulessa. Kiikaroimme muutamista pisteistä, mutta lajisto oli erittäin amerikannokikanapainotteista. Seassa oli toki liejukanoja ja paksunokkauikkuja. Olisi varmaan ollut antoisa kävely hyvässä säässä. Tuumimme, että poikkeamme vielä poismennessä Circle B Barissa. Tuuli tuntui yltyvän edelleen, joten pitkä pusakka oli pakollinen. Menimme kivan vyötiäishavainnon jälkeen opaskeskukseen, mutta se olikin kiinni. Samalla alkoi losottaa vettä huolella, joten pysyttelimme tovin katoksessa. Kuuro meni onneksi nopsaan ohi, joten kävelimme ensimmäisille altaille. Lintuja oli tavallista vähemmän – suurin osa varmasti piilossa. Koomista oli katsella, kun ahneella jalohaikaralla oli nokassaan valtava sammakko, jota se yritti niellä pitkään. Puolen tusinaa valokuvaajaa kertyi fotaamaan tyypin edesottamuksia. Näimme myös 14 punaviheltäjäsorsaa, mahlatikan ja kaksi alligaattoria sekä normisetit päälle. Circle B Barin kosteikkoa.

Ahnas jalohaikara.

Palailimme piakkoin takaisin ja jatkoimme tuliaisostoksille hortoillen Publixiin, josta ostimme lähinnä vaahterasiirappia ja Original Pepsi -limukkaa. Eka kerta, kun onnistuimme välttämään muovipussit koko matkan aikana! Ajoimme vielä autopesulaan, mutta huomasimme, että hinta sisältää imuroinnin, joten pakitimmekin pois, sillä romua oli paljon sisuksissa. Eevan luona olimme yhden hujakoilla, kunhan olimme vielä poikenneet Family Dollariin – Minna osti itselleen Suomeen energiajuomaa! Söimme ja katsoin kirjasta samalla vireon, joka oli silmälasivireo ja siis elis, ou jeah. Muistin, että olen mokoman nähnyt vaan enpä ollut. Otimme lunkisti iltapäivällä. Eeva palaili kaupasta jossain kohtaa, ja kävimme vielä sitä ennen pesettämässä auton. Imuroimme takaloosterin ja Minna pyyhki vielä rätillä kaiken sisältä, jotta meidän olisi kivempi palauttaa laina-auto Rhealle. Juttelimme niitä näitä Eevan ja Eilan kanssa loppupäivän aikana varmaan pari tuntia – kaikki olivat aivan sekaisin ja naurua piisasi. Pakkasimme myös kolmannen laukun valmiiksi ja muutenkin niin pitkälle kuin oli mahdollista. Meillä oli väkisin jo hieman kotiin kääntyneet fiilikset. Viideltä kävimme vielä linturetkellä kävelemässä lähellä, mutta se jäi todellakin tynkäretkeksi, sillä tuuli oli todella kova ja erittäin kylmä – ihan eri meininki kuin aiempina päivinä. Retki taisi kestää viisi minuuttia. Lammella oli sentään keltajalkaviklo. Loppuilta oli syöntiä, oleilua, kirjoittelua ja niin edelleen. Rhealla oli kuumetta ja Stephen myös hieman heikossa hapessa, joten harmillisesti Outback Steakhousen yhteisillallinen piti skipata. No, seuraavaan kertaan. Oli nimittäin aivan huippumesta edelliskerralla. Katselimme illalla uutisia – Trumppia puski edelleen tuutista 24/7. Eeva oli puolestaan tohkeissaan Unelmien poikamies -sarjasta. Painelimme maate kympiltä.

Miehekkään kokoisia jauhelihatötteröitä.

Rhealta lainaan saatu Hyundai.

LÄHTÖMEININKEJÄ TI 24.1. Erikoinen unirytmi jatkui, sillä tällä kertaa herääminen tapahtui klo 2.38, ja siitä eteenpäin luvassa oli aikamoista heräämistä molemmilla. Löhöilimme kuitenkin niinkin myöhään kuin klo 8.45. Meillä oli tarkoitus tehdä lyhyt lähiretki aamupäivällä, mutta emme sitten kuitenkaan enää moista tehneet. Tuuli oli kuitenkin jo selvästi heikompi ja aurinko paistoi, mutta viima oli todella kylmä edelleen. Teimme lyhyen käppäilyn lähipellon reunalle, mutta emme päässeet kävelemään rakennusalueelle, josta olisi nähnyt paremmin pelloille länsipuolelle. Lähilampareessa polski amerikanokikanojen lisäksi pari amerikantukkasotkaa. Kuulin samalla ”ruosteista” vihellystä lentokentän suunnalta, mikä oli selvästi preeriaturpiaalin laulua. Edellisvisiitillä niitä oli tismalleen samalla paikalla. Etenimme kentän laidalle, mutta emme nähneet niitä. Kaksi lintua lauloi kuitenkin aktiivisesti. Kentällä piipersi amerikantylli ja puussa tapitti amerikanisolepinkäinen. Muuten aamupäivä kului loppujen pakkaamisten merkeissä. Otimme myös ryhmäkuvan Eevan ja Eilan kanssa, mikä oli pieni prosessi. Kivaa oli. Keskipäivä hujahti nopeasti rennosti ottaen. Puoli kolmen huitteilla jouduimme jättämään hyvästit Eevalle ja Eilalle, kun lähdimme Stephenin ja Rhean kanssa kohti Orlandoa. Matkalla manailimme erityisesti liikennekulttuuria – edes poliisit eivät käytä vilkkuja kaistan vaihtamiseen. Ajokortin saaminen on kuulemma ihan täyttä spedeilyä. Orlandon lentokentälle saavuimme lähempänä iltapäiväkolmea. Rituaalit ja odottelut olivat nopeasti ohi, ja pian olimme Icelandairin koneessa matkalla Islantiin. Reykjavikissa oli koneen vaihto paikallista aikaa keskiviikon puolella klo 6.10–7.30. Helsingissä olimme iltapäiväyhdeltä ja Porissa kohtalaisen väsyneinä pitkästä siirtymästä viiden jälkeen. Takana oli mahtava reissu. LOPUKSI Floridan matka oli jälleen kerrassaan loistava. Sunshine State osoitti taas, että nähtävää riittää vaikka kuinka paljon, eikä kaikkia paikkoja ehdi mitenkään kiertämään parissa viikossa. Ehdimme kuitenkin rymytä menemään 2 500 kilometriä (1 600 mailia) pitkin osavaltiota nähden kaikkea mukavaa lintujen ohessa: pesukarhun, vyötiäisiä, manaatteja, alligaattoreita ja mahtavia luontokohteita. Sukulaisten näkeminen pitkästä aikaa oli niin ikään hienoa. Olimme kuin kotona koko ajan. Kiitos siis Eevalle, Eilalle, Stephenille, Rhealle ja pojille mukavasta ajasta. Kiitos myös Minnalle matkaseurasta. Reissun jälkeen Minna totesi, että meidän on päästävä takaisin mahdollisimman pian, joten poltteet jäivät uudelle matkalle! Myös Bahaman vierailu oli antoisa erityisesti snorklausten ansiosta. Vedenalainen maailma oli loistelias. Eila, Santtu, Eeva ja Minna potretissa.

Lintuveikkauskisan tulokset. Veikkauskohde Floridan lajimäärä

Minna

Santtu

Tulos

164

163

143

Bahaman lajimäärä

Yhteislajimäärä

185

191

169

Veikkauspisteet

Bahaman iltahuutolista. Laji

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

Yhteensä

SPECIES

Merilokki

Great Black-backed Gull

Rengasnokkalokki

Ring-billed Gull

Nokisiipilokki

Laughing Gull

Sinihaikara

Little Blue Heron

Lumihaikara

Snowy Egret

Amerikanharmaahaikara

Great Blue Heron

Jalohaikara

Great Egret

Kruunuyöhaikara

Yellow-crowned Night-heron

Viherhaikara

Green Heron

Pronssi-iibis

Glossy Ibis

Amerikantylli

Killdeer

Tundrakurmitsa

Black-bellied Plover

Keltajalkaviklo

Lesser Yellowlegs

Karikukko

Ruddy Turnstone

Pitkäjalka (amerikan-)

Black-necked Stilt

Amerikanhuitti

Sora

Amerikannokikana

American Coot

Liejukana

Common Moorhen

Kääpiöuikku

109

Least Grebe

Paksunokkauikku

Pied-billed Grebe

Amerikanmerimetso

Double-crested Cormorant

Lapasorsa

Northern Shoveller

Sinisiipitavi

Blue-winged Teal

Amerikantavi

Green-winged Teal

Amerikantukkasotka

Ring-necked Duck

Pikkulapasotka

Lesser Scaup

Harjakoskelo

Hooded Merganser

Valkoposkisorsa

White-cheeked Pintail

Amerikantuulihaukka

American Kestrel

Amerikanhiirihaukka

Red-tailed Hawk

Kalkkukondori

Turkey Vulture

Valkolakkikyyhky

White-crowned Pigeon

Kesykyyhky

210

Rock Dove

Turkinkyyhky

110

Eurasian Collared Dove

Suomuvarpuskyyhky

Common Ground Dove

Munkkiaratti

Monk Parakeet

Ruusukaijanen

Rosy-faced Lovebird

Ani

Smooth-billed Ani

Kuubansmaragdikolibri

Cuban Emerald

Sepelkalastaja

Belted Kingfisher

Mahlatikka

Yellow-bellied Sapsucker

Amerikankäpytikka

Hairy Woodpecker

Kuubannapsu

La Sagra´s Flycatcher

Karibiantyranni

Loggerhead Kingbird

Kottarainen

European Starling

Kelopääsky

Tree Swallow

Sinisääskikerttu

Blue-gray Gnatcathcer

Laji

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

Yhteensä

Naukumatkija

Taiturimatkija

Gray Catbird

Northern Mockingbird

Antillienrastas Paksunokkavireo

Red-legged Thrush

Thick-billed Vireo

Kiipijäkerttuli

Black-and-white Warbler

Rantakerttuli

Northern Waterthrush

Tulipääkerttuli

Ovenbird

Pensaskerttuli

Prairie Warbler

Ruskokruunukerttuli

Palm Warbler

Keltarintakerttuli

Yellow-throated Warbler

Keltaperäkerttuli

Yellow-rumped Warbler

Viherlakkikerttuli

Olive-capped Warbler

Rusoposkikerttuli

Cape May Warbler

Seetrikerttuli

Black-throated Green Warbler

Mäntykerttuli

Pine Warbler

Huppukerttuli

Hooded Warbler

Naamiokerttuli

Common Yellowthroat

Tiaiskerttuli

Northern Parula

Loistokerttuli

American Redstart

Sinikerttuli

Black-throated Blue Warbler

Viirupääkerttuli

Worm-eating Warbler

Banaanikerttuli

Bananaquit

Sirkkutangara

Western Spindalis

Hohtoturpiaali

Shiny Cowbird

SPECIES

Punaolkaturpiaali

Red-winged Blackbird

Varpunen

House Sparrow

Isojenantilliensirkku

Greater Antillean Bullfinch

Sateenkaarikardinaali

Painted Bunting

Lajeja yhteensä

YHTEISTYÖSSÄ:

Floridan iltahuutolista. Laji

10.1.

11.1.

Paksunokkauikku

Amerikanpelikaani

Ruskopelikaani Amerikankäärmekaula Amerikanmerimetso

12.1.

13.1.

14.1.

15.1.

20.1.

21.1.

22.1.

23.1.

24.1.

Yhteensä

130

188

Pied-billed Grebe

157

American White Pelican

SPECIES

110

201

Brown Pelican

110

125

140

350

943

Anhinga

250

300

794

Double-crested Cormorant

Amerikanharmaahaikara

150

Great Blue Heron

Jalohaikara

150

452

Great Egret

Lumihaikara

205

Snowy Egret

Klovnihaikara

Reddish Egret

Sinihaikara

Little Blue Heron

Karibianhaikara

Tricolored Heron

Lehmähaikara

110

140

180

563

Cattle Egret

Viherhaikara

Green Heron

Yöhaikara

Black-crowned Night-Heron

Pronssi-iibis

115

Glossy Ibis

Valkoiibis

White Ibis

120

230

160

140

1 042

Ruusukapustahaikara

Roseate Spoonbill

Amerikaniibishaikara

101

Wood Stork

Sepelhanhi

Brant

Punaviheltäjäsorsa

Black-bellied Whistling-Duck

Sinisorsa

180

206

Mallard

Suolakkosorsa

Mottled Duck

Harmaasorsa

Gadwall

Jouhisorsa

170

Northern Pintail

Amerikanhaapana

210

American Wigeon

Lapasorsa

350

358

Northern Shoveller

Sinisiipitavi

Blue-winged Teal

850

902

Amerikantavi

Green-winged Teal

Isopunasotka

Canvasback

Punasotka

Redhead

Laji

10.1.

11.1.

12.1.

13.1.

14.1.

15.1.

20.1.

21.1.

22.1.

23.1.

24.1.

Yhteensä

SPECIES

Pikkulapasotka

Lesser Scaup

Amerikantukkasotka

320

327

Ring-necked Duck

Amerikanmustalintu

Black Scoter

Pikkutelkkä

Bufflehead

Harjakoskelo

Hooded Merganser

Kuparisorsa

Ruddy Duck

Mustakondori

180

631

Black Vulture

Kalkkunakondori

450

300

400

270

350

550

250

400

300

220

3 555

Sääksi

233

Turkey Vulture

Kotilohaukka

Snail Kite

Amerikanvarpushaukka

Sharp-shinned Hawk

Kyyhkyhaukka

Cooper´s Hawk

Sinisuohaukka

Northern Harrier

Ruostehiirihaukka

Red-shouldered Hawk

Luhtahiirihaukka

Short-tailed Hawk

Amerikanhiirihaukka

Red-tailed Hawk

Valkopäämerikotka

Bald Eagle

Amerikantuulihaukka

American Kestrel

Ampuhaukka

Merlin

Muuttohaukka

Peregrine Falcon

Osprey

Kalkkuna

Wild Turkey

Liejukana

300

534

Common Moorhen Purple Gallinule

Siniliejukana

Amerikannokikana

250

450

250

1 024

American Coot

Kotilokurki

Limpkin

Hietakurki

Sandhill Crane

Tundrakurmitsa

Black-bellied Plover

Amerikantylli

Killdeer

Kanadantylli

Semipalmated Plover

Amerikanvalkoviklo

Greater Yellowlegs

Laji

10.1.

11.1.

12.1.

13.1.

14.1.

15.1.

20.1.

21.1.

22.1.

23.1.

24.1.

Yhteensä

Keltajalkaviklo

Amerikansipi

102

Lesser Yellowlegs

Spotted Sandpiper

Preeriaviklo

Ruostekuiri

130

166

Willet

Karikukko

Marbled Godwit

Ruddy Turnstone

Pulmussirri Suosirri

Sanderling

1 500

1 506

Tundrasirri

Western Sandpiper

Amerikansirri

Least Sandpiper

Tundrakurppelo

Long-billed Dowitcher

Amerikantaivaanvuohi

Wilson´s Snipe

Nokisiipilokki

120

450

578

Laughing Gull

Rengasnokkalokki

200

700

1 085

Amerikanharmaalokki

American Herring Gull

Räyskä

Caspian Tern

Kuningastiira

Royal Tern

Riuttatiira

Sandwich Tern

Hopeatiira

Forster´s Tern

Amerikansaksinokka

240

355

Black Skimmer

Kesykyyhky

120

407

Rock Dove (Feral Pigeon)

Pilkksiipikyyhky

Vaikertajakyyhky

110

656

SPECIES

Dunlin

Ring-billed Gull

White-winged Dove Mourning Dove

Suomuvarpuskyyhky

Common Ground-Dove

Turkinkyyhky

Eurasian Collares-Dove

Huppuaratti

Black-hooded Parakeet

Amerikanhuuhkaja

Great Horned Owl

Amerikanviirupöllö

Barred Owl

Preeriapöllö

Burrowing Owl

Sepelkalastaja

Belted Kingfisher

Mahlatikka

Yellow-bellied Sapsucker

Laji

10.1.

11.1.

12.1.

13.1.

14.1.

15.1.

20.1.

21.1.

22.1.

23.1.

24.1.

Yhteensä

Tammiraitatikka

Red-bellied Woodpecker

Punapäätikka

Red-headed Woodpecker

Keijutikka

Downy Woodpecker

Pihkatikka

Red-cockadet Woodpecker

Amerikanpalokärki

Pileated Woodpecker

Harmaafiivi

Eastern Phoebe

Amerikanisolepinkäinen

Loggerhead Shrike

Valkosilmävireo

White-eyed Vireo

Silmälasivireo

Blue-headed Vireo

Sinitöyhtönärhi

Blue Jay

Floridanpensasnärhi

Florida Scrub-Jay

Amerikanvaris

250

150

120

300

1 017

Kalastajavaris

Fish Crow Northern Rough-winged Swallow

Pohjankarhepääsky

SPECIES

American Crow

650

3 500

4 305

Tammitiainen

Carolina Chickadee

Puistotiainen

Turfted Titmouse

Valkokulmanakkeli

Red-breasted Nuthatch

Ruskopäänakkeli

Brown-headed Nuthatch

Suopeukaloinen

Marsh Wren

Matkijapeukaloinen

Carolina Wren

Rubiinihippiäinen

Ruby-crowned Kinglet Blue-gray Gnatcatcher

Kelopääsky

Sinisääskikerttu

Tree Swallow

178

Hohtosinikka

Eastern Bluebird

Punarintarastas

American Robin

Naukumatkija

Gray Catbird

Taiturimatkija

Northern Mockingbird

145

Ruostesirppimatkija

Brown Thrasher

Tuhkakirvinen

American Pipit

Kottarainen

300

460

300

1 089

European Starling

Laji

10.1.

11.1.

12.1.

13.1.

14.1.

Pyhämaina

Tiaiskerttuli

Keltaperäkerttuli

250

Ruskokruunukerttuli

300

160

Mäntykerttuli

Pensaskerttuli

Keltarintakerttuli

Kiipijäkerttuli

Naamiokerttuli

Tulipääkerttuli

Sateenkaarikardinaali

Punakardinaali

Loistopipilo

Mäntysirkkuli

Kenttäsirkkunen

Kaislasirkku

Idänlehtoturpiaali

Preeriaturpiaali

15.1.

20.1.

21.1.

22.1.

23.1.

24.1.

Yhteensä

SPECIES

Hill Myna

Northern Parula

120

501

Yellow-rumped Warbler

688

Palm Warbler

Pine Warbler

Prairie Warbler

Yellow-throated Warbler

Black-and-white Warbler

Common Yellowthroat

Ovenbird

Painted Bunting

Northern Cardinal

Eastern Towhee

Bachman´s Sparrow

Savannah Sparrow

Swamp Sparrow

Baltimore Oriole

Eastern Meadowlark

Punaolkaturpiaali

120

347

Red-winged Blackbird

Purppuraturpiaali

350

160

250

170

210

110

1 495

Common Grackle

Mölyturpiaali

190

120

579

Boat-tailed Grackle

Lehmäturpiaali

100

240

110

350

290

650

210

2 158

Brown-headed Cowbird

Varpunen

Lajeja yhteensä

143

Matkan nisäkäslista yksilömäärineen: Vyötiäinen 5 yksilöä, supi (pesukarhu) 1 yks., amerikansaukko 1 yks., villisika 7 yks., valkohäntäkauris 1 yks., harmaaorava 95 yks., pumpulihäntäkaniini 2 yks., lamantiini (manaatti) 6 yks.

House Sparrow

MATKAN REITTI JA KOHTEET

Jacksonville

Tallahassee FLORIDA

Ocala

100 km

Deland

Kennedy Space Center Orlando

Honeymoon Island

Lakeland Tampa Bartow Lake Wales Fort Meade Frostproof Wauchula Bradenton Arcadia

Sebring Lake Placid Venus

Bayshore

Lake Okeechobee

Moore Haven Clewiston

Fort Myers

South Bay

Sanibel Island Fort Lauderdale

Naples

Bahamalle Miami

Homestead

40 km BAHAMA

West End

Paradise Cove

Key Largo Islamorada Layton Key Colony Beach Big Pine Key

Lucayan National Park Freeport Key West