Gambia 2009 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA IV

SANTTU AHLMAN

GAMBIA 15.–23.1.2009

GAMBIA

GAMBIA 15.–23.1.2009 SANTTU AHLMAN Kävin ensimmäisen kerran Anin kanssa Gambiassa helmikuussa 2008 (Lintuja maailmal-la III). Maan lintuelo teki sellaisen vaikutuksen minuun, että päätin järjestää sinne lintumatkan pienelle porukalle. Puhuin aiheesta jo ensimmäisellä reissulla silloisen oppaan Foday Bojangin kanssa, tosin heitin juttua hieman puolihuumorilla. Huumoria tai ei, niin kahdentoista hengen porukka saapui seuraavana vuonna apajille.

RAIMO SALO

YÖKSI VANTAALLE KE 14.1. Lähdimme pörryyttelemään Anin kanssa Porin Kalaholmasta iltapäivällä. Koukkasimme Tuorsniemen kautta hakemaan Leo Salon mukaan matkalle. Samalla karstuset olivat startanneet menopelinsä ja viilettivät toista reittiä lentokentän suuntaan. Lähes kaikki retkikunnastamme yöpyivät Hotelli Pilotissa, sillä aamun lähtö olisi ollut turhan aikainen, jos olisi pitänyt ajaa yötä vasten. Saavuimme pienten harhailujen jälkeen Pilotin pihaan, jossa Salon Raimo odotteli. Muu poppoo oli sisuksissa. Kirjauduimme sisään ja kävimme moikkaamassa Karstulan kulman porukoita. Tammisen Lauri ja Mäkisen Matias olivat hankkiutuneet tyhjään pubiin pelaamaan kolikkouhkapelejä – kiinni jäivät heti kättelyssä! Telefuukkeli huusi nurkassa ja pojat siemailivat limonadia, eli olivat näemmä selvästi jo asettuneet taloksi. Morjenstimme myös Honkosen Airia sekä Mäkisen Timoa ja Anittaa. Pian sisääntuloaulaan ilmestyi Rantalan Kai Jämsästä (omaa sukua Karstulasta). Nälkä kurni vatsoissamme, joten kävimme Anin kanssa hotellin ravintolassa tempaisemassa kitusiimme halvinta mahdollista ruokaa, kun eivät oikein pippuripihvit yötä vasten maistuneet. Otimme antipastoa yhdeksän euron hintaan. Anin ilme oli kohtalaisen hätkähdyttävä, kun pöytäämme tuotiin lautanen, jossa oli ehkäpä pari suullista apetta. Onneksi oli sentään leipiä tarjolla, niin saimme edes jotain täytettä vatsoihimme. Sapuskoinnin jälkeen menimme maate, sillä nousu olisi aikaisin. Las Palmasin välietapilla.

TIMO MÄKINEN

Kotun paikallista väriä.

PITKÄ SIIRTYMÄ GAMBIAAN TO 15.1. Heräsimme neljältä ja kävimme hotkaisemassa aamupalaa sen verran, mitä nyt ylipäätään siihen kellonaikaan saa kurkkutorvestaan alas. Viideltä hyppäsimme porukalla pikkubussiin, joka vei meidät ulkomaanterminaaliin. Lentokentällä joukkoomme lyöttäytyi vielä ryhmän kaksi helsinkiläisjäsentä, Stella Helne ja Jouko Aavikko. Matkalaukkunysväykset ja muut muodollisuudet menivät nopsaan, tosin Tjäreborgin, Thomas Cook Airlinesin ja lentokenttävirkailijan yhteistyö ei näemmä ihan saumatonta ollut. Varmistelin nimittäin jo paljon aiemmin Tjäreborgilta, että pääsemmekö varmasti vierekkäisiin istuimiin. He kertoivat asian hoituvan suoraan lentoyhtiön kautta. Pirauttelin sinne ja siellä sanottiin, että ellei ole varannut tiettyjä paikkoja lisämaksusta, niin istumajärjestyksen voi varmistaa vasta lähtöselvityksestä. No, lähtöselvityksessä virkailija sanoi, että asia olisi pitänyt sopia Tjäreborgin kanssa, koska he määräävät paikoista… Että sillä tavalla. No, onneksi kuitenkin pääsimme kaikki lähekkäisiin penkkeihin. Lentokentän lyhyehkö odottelu kului silmissä ja itse lentokoneessakin aika meni yllättävän joutuisasti pitkään. Lintukirjan tutkiminen on aina matkan alla hyvää ajanvietettä, ja taisipa ohjelmaan kuulua myös Kung Fu Pandan katsominen. Ennen Las Palmasin välilaskua minuun iski kuitenkin melko totaalinen kyllästyminen, ja ilmeistä – Anin mukaan jalkaterien asennosta – päätellen myös kanssamatkaajien aika alkoi käydä pitkäksi. Las Palmasin visiitti oli hyvin lyhyt, eikä Ani nähnyt tällä kertaa loimaalaisia tuttuja matkalla Kap Verdelle. Loppusiivu ilmassa on aina hieman jännittynyt, kun päässä liikkuu monta asiaa, etenkin tietysti lintuasiaa. Ennen laskeutumista yritimme plokata joitain lajeja, mutta edes petoja emme kunnolla nähneet. Matkalla teimme vielä virallisen retkipinna-arvauslistalomakkeen. Lentokentällä matkalaukkurumba meni edelliseen reissuun nähden todella nopeasti ja pian olimme pihalla bussissa odottelemassa matkaa Kotuun. Otimme pienen arvauskisan; montako lajia havaitsemme bussista lentokentältä Bakotu hotellille. Late veti ässän hihasta,

TIMO MÄKINEN

eli oikean lukeman – 15 lajia. Vaikka Ani kuittailee yleensä kaikenlaisista pinnakisoista, niin tällä kertaa hän oli itse maestro, eli yllytti arvauskisaan. Ensimmäiset määritetyt lajit olivat huppukorppikotka ja afrikantäpläkyyhky. Viimeinen puolestaan oli afrikansininärhi. Matkalla näimme myös tolkuttomasti kyyhkyjä, jokusen paimenharakan ja arovarpushaukan. Hotellilla kirjauduimme sisään ja raijasimme laukut huoneisiimme. Olin edellisestä kerrasta oppinut sen, ettei kenenkään kannata antaa kantaa romppeitaan huoneeseen, ellei sitten väkisin halua hotellityöntekijän rahakerjäystä kuunnella heti kättelyssä. Kun sain avaimen, niin muistin sen olevan tismalleen sama huone, jossa olin Anin kanssa edellisenä vuonna. Sanoin kanniskelijoille polleasti, että tiedän huoneen tarkan sijainnin. Melkein muistin oikein. Tovin hortoilun tuloksena minun oli pakko nöyrtyä ja kysyä neuvoa. Sain aluksi vastaukseksi ”Didn´t you just say you were here a year ago…”. No niinpä taisin sanoa. Sitten sain oikeat nuotit ja pääsimme Kaitsun kanssa majoittautumaan. Ani ja Stella olivat melko läheisessä huoneessa. Rami ja Airi, Timo ja Anitta sekä Matias ja Lauri olivat vierekkäisessä löntissä melko lähellä niin ikään. Leon ja Joukon huone oli hieman kauempana hotellin sokkelossa. Lyhyen huoneenmetsästyssession aikana puolet retkikunnastamme oli kerennyt uima-altaalle pulikoimaan, eli ihan oikea meininki. Sitten vain valuutanvaihtoa, vettä lähikaupasta ja oitis kävelylenkille Kotu Bridgelle. Lauri oli jo kerennyt plokkaamaan harmaatuulihaukan hotellin läheltä. Pihapiirissä pyöri tuon tuosta kaunomedestäjiä. Foday tuli moikkaamaan pian ja sovin hänen kanssaan palaverin seuraavalle päivälle. Juttusille tuli myös virallinen turistiopas, joka tuli tutuksi edellisreissulta. Hän tiesi jo, että olin sopinut Fodayn kanssa kuvioista, joten ei sen enempää ruvennut tyrkyttämään palvelujaan. Yllättävän moni muisti Anin ja minut viime reissulta, mikä oli iso yllätys. Kävely sillalle oli aika hidasta kahdentoista hengen iskujoukolla, kun vähän väliä näkökenttäämme osui uusia siivekkäitä. Lähes kaikille alkoi paukkua tasaiseen tahtiin eliksiä. Punaposkipeippoa, kyläbulbulia, pitkäpyrstökottaraista, ruusupeippoa ja niin edelleen. Itse laguunilla oli paljon tavaraa: 40 sahelinpaksujalkaa, 20 kynsihyyppää, peräti 50 tuhkahyyppää sekä yli sata harmaapäälokkia. Tuttuja lajeja edustivat muun muassa tundrakurmitsa, tylli, pikkutylli, valkoviklo, pikkukuovi, rantasipi ja räyskä. Porukalla riitti seulottavaa. Pääsimme myös kalastajien makuun, kun kosteikolla oleili neljä kirjokalastajaa sekä afrikankeisari- ja sinirintakalastaja. Pikkulintupuolen määrityspähkinöitä oli läheisessä puussa viljalti, sillä rytikerttunen piilotteli todella taitavasti, eikä taiturikultarintakaan kovin herkästi tullut kunnolla esille. Sen sijaan tiltaltin ja pensaskertun määrittäminen oli huomattavasti helpompaa. Mukavin yllätys oli kahden sympaattisen nakkelitöpökerttusen ilmestyminen hienosti hollille. Punaposkipeippo tuli tutuksi jo ensi vaiheilla. Vain juhlapukuisilla koirailla on nimensä mukaisesti punainen poskilaikku.

TIMO MÄKINEN

Sympaattinen nakkelitöpökerttunen tuli piipahtamaan Kotu Bridgen kupeessa.

Saimme olla lähes rauhassa opastulvalta, koska kaikki tiesivät, että Foday Bojang on oppaamme. Yksi sälli oli poikkeuksellisen sitkeä, tosin täysin pätevän oloinen, eikä mikään ylimielinen. Raimo antoi hänelle tippiä hetken päästä, johon totesin, että saattaa olla virhe – voi nääs roikkua jatkossakin mukana. Rami totesi siihen tosin, että henkilönä opas oli mukava, eikä tuputtava, mikä piti paikkansa. Jatkoimme vielä pienen matkan kohti riisipeltoa ja nähtävää riitti käytännössä koko ajan. Aurinko rupesi kuitenkin laskemaan hiljalleen ja hyttysiäkin ilmestyi jalkojemme ympärille, joten päätimme palata takaisin hotellille. Matias ja Lauri olisivat painaneet edelleen tukka putkella kasvillisuuden seassa. Hotellin pihasta hoksasimme vielä ylilentävän hadadaiibiksen, mikä oli kova juttu – meikäläiselle napsahti elis. Hetken tauon jälkeen menimme koko köörin voimin läheiseen ravintolaan tempaisemaan kunnon illallisen. Ainakin Butterfishiä ja Tunaa ilmestyi lautasillemme. Kaikkien annokset olivat kommenteista päätellen mainiot, eli ravintola keräsi pisteet. Ruokaa odotellessa keräsin iltahuutolistaan päivän havainnot, mistä tulikin jokailtainen tapa. Laskuja jouduimme odottelemaan pitkän tovin, mutta illan esiintyjinä olleet rumpuryhmäläiset vetivät biittiä sopivasti ilmoille. Eikä muuta kuin maate, jotta seuraavana päivänä jaksaisi aloittaa retkeilyn oikein ajan kanssa.

TIMO MÄKINEN

Kynsi- ja tuhkahyyppien armeija päivysti Kotu Creekilla.

LAURI TAMMINEN

Huppukorppikotka alias huppis alias cemetery inspector on peruskauraa kaikkialla Gambiassa.

PITKÄN AAMIAISEN PÄÄTTEEKSI GOLFKENTÄLLE PE 16.1.

Aamuhavainnointia Kotu Creekilla aivan golfkentän laitella.

LEO SALO

Vihdoin ensimmäinen kunnon retkipäivä luvassa, joten heräsin puoli seitsemältä ja puolen tunnin jälkeen könysimme porukalla aamiaiselle. Einestyksemme piti olla nopea, koska aamutunnit ovat tärkeimpiä lintujen kannalta. Tilasimme kaikki englantilaisen aamiaisen (gambialaista ei ollut tarjolla) – ajattelimme, että näin saamme satsit nopeammin pöytiin, kun ei henkilökunnan tarvitse kymmentä erilaista annosta loitsia. Puoli kahdeksalta oli jo valoisaa, eikä annoksia kuulunut vieläkään. Odottelumme jatkui, kunnes saimme sapuskaa vihdoin, tosin siinä vaiheessa osan pekonit ja omeletit olivat jo kylmiä. Niinpä tietysti. Pääsimme maastoon vasta reilusti kahdeksan jälkeen. Anitta ja Airi läksivät Tjäreborgin tervetulotilaisuuteen ja sieltä järjestetylle markkinaretkelle. Jouko ja Stella kävivät niin ikään miittingissä, mutta eivät eksyneet markkinoille.

LAURI TAMMINEN

Ruusupeippoja.

Hilpaisimme hotellin takaa kosteikon laidalle, jossa oli mukavasti kahlureita: 200 kynsihyyppää, puolensataa tuhkahyyppää ja kolmisenkymmentä sahelinpaksujalkaa sekä kotoisista lajeista muun muassa tundrakurmitsa, pikkukuovi, kuovi, valkoviklo, rantasipi ja sitä rataa. Yllättävin havainto oli afrikaniibishaikaran ilmestyminen lentelemään lähelle. Myöhemmin eksoottisen näköinen otus laskeutui kosteikolle. Pikkulintupuolta edustivat

TIMO MÄKINEN

Kirjokalastaja.

Afrikankeisarikalastaja.

TIMO MÄKINEN

Guineanlepinkäinen.

LAURI TAMMINEN

Palmukyyhkyjä pölisi siellä täällä, eikä määritys tuottanut ongelmia helpon habituksen vuoksi.

esimerkiksi guineanlepinkäiset, pari mustasieppoa ja kolme siniperuukkikerttua, jotka eivät kovin helposti näyttäytyneet vuoden 2008 matkalla. Jatkoimme golfkentälle ja koko ajan ilmestyi uusia siivekkäitä näkyviin – ruskoharakkalepinkäisiä, harmaaturakoja, punanokkatokoja ja vihersäihkyjiä. Yllättäen frankoliinit pysyttelivät kuitenkin piilossa. Pääsimme heti kättelyssä medestäjien makuun, kun kentällä pyöri peräti kymmenen savannimedestäjää, joista osa oli juhlapuvussa. Myös 15 vihermehiläissyöjän saalistuslentoja oli hauska seurata. Kiertelimme pitkin poikin kosteikon laiteilla ja välillä keskemmällä golfkenttää. Peruslajisto alkoi hahmottua porukoille nopeasti, kun listalle tulivat valkokurkku- ja valkosuomutimalit, palmukiitäjät, palmu- ja liskohaukat, pyhäiibikset, kutojat ja monet muut lajit. Välillä meidän oli hieman keskityttävä golfpallojen tarkkailuun, sillä kentällä kiersi muutamia golfaajia ja me olimme monesti tulilinjalla – tai olisimme olleet ilman ennakointia. Edellisvuoden reissuun verrattuna oli todella outoa, että vaikka aurinko kipusi korkealle taivaalle, niin pitkää paitaa oli

Gambiassa esiintyvät ”afrikanhaarahaukat” ovat keltanokkaista alalajia.

LAURI TAMMINEN

Liskohaukan löytää usein öljypalmun latvuksen katveesta, mutta toisinaan lintuja tapaa myös muiden puiden suojista.

syytä pitää yllään pitkälle aamupäivään poikkeuksellisen kylmän tuulen takia. Paikalliset sanoivatkin, että yhtä kylmää jaksoa ei osu Kotun seudulle tammikuun puolivälissä kuin ani harvoin. Retkeilimme puoli kahteentoista saakka ja lopuksi osa jengistämme näki lähellä afrikanlintuhaukan, mikä oli sinänsä harmillista, koska minulta laji uupui, emmekä toista lintua enää matkan aikana löytäneet. Loppuvaiheessa Jouko yritti pirauttaa minulle, mutta luuriini ilmestyi numerot 9999999. Kun vastasin, niin kuulin vain epämääräistä kohinaa. Näemmä yhteydet eivät juuri pelanneet. Tekstiviesti tuli kuitenkin pian perille, joten osasimme etsiä ”Jokkerin” hotellilta kööriimme. Viime metreillä plokkasimme mangrovepuskien siimeksestä vaaleakultarinnnan. Majapaikassa rentouduimme hetken ja kävimme syömässä. Koska Gambiassa ei hoppuilla, niin prosessi vaati jälleen paljon aikaa. Pääsimme lähtemään jätevesialtaille nimittäin vasta kahdelta iltapäivällä. Näimme myös Stellan, joka vietti rentouttavaa matkanavajaispäivää jo hänelle tutuilla kulmilla (toinen visiitti Gambiaan). Kotun sillan suunnassa näimme matkalle uutta lajistoa reippaasti, etenkin pikkulintupuolta: tuhkavarpusia ja -priinioita, kääpiömehiläissyöjä, viirusininärhi ja niin edelleen. Sillalla oli yllättävän vähän oppaita, tosin edellispäiväinen tuttavuus tuli pian meikäläisen juttusille, jolloin jättäydyin hieman porukasta erilleen. Nyt oli miehen kieli muuttunut kellossa, sillä heti ensimmäiseksi hän kysyi ”How much did you pay to Foday?” ja heti perään, notta ”I´ll pay it back, I´m your new guide. I trained Foday, I´m much better.” Jantterin asenne oli lievästi ylimielinen. Samaa jatkui hetken, kunnes möläytin jotain puolitylyä. Sen jälkeen ei onneksi tarvinnut aikaa häneen satsata. Oppaita on laidasta laitaan Gambiassa; osa päteviä, osa ei, osa mukavia, osa ei.

LAURI TAMMINEN

MATIAS MÄKINEN

Kenttähyyppä on vuosittain vakiolaji jätevesialtailla.

Pitkäjalkoja on parhaimmillaan kymmenittäin paskavedessä.

Takaisin lintumeininkeihin. Jätevesialtailla osasimme edellisen matkan perusteella maksaa heti suosiolla oikealle myyjälle liput, eikä bumsterien yritelmiä tarvinnut enää kuunnella. Altailla oli tapahtunut vuodessa todella isoja muutoksia, kun yksi ”lokero” oli täyttynyt kokonaan vesikasveilla. Viime vuonna mokoma oli täysin avoin. Muutenkin lintuja oli yllättävän vähän: 11 naamioviheltäjäsorsaa, pikku-uikku, palmuhaukka, vasarapäähaikara ja vain jokunen lehmähaikara. Palmukiitäjien lisäksi altaiden yllä lenteli kaksi pikkukiitäjää ja guineanhaarapääskyjä. Sieppodrongon löysimme tismalleen samasta paikasta metsänlaidasta kuin edellisvuonna – varmasti jopa saman aarin alueella. Allasvisiitin jälkeen talsimme vielä paikalliseen kauppaan, joka sijaitsee päätien risteyksen kauimmaisella puolella. Ostimme Anin kanssa satsin purtavaa ja hittituotteita, kuten Vimtoa, joka on maanmainiota paikallista limpparia. Muilla oli vielä ilmeisesti kulttuurishokin aiheuttamia epäluuloja autotallia muistuttavaa kauppaa kohtaan, eikä tuotteita juuri irronnut. Lintuköörimme pälyilemässä jätevesialtaiden lintuja.

MATIAS MÄKINEN

Paikalliselämää turisteilla höystettynä kaupan kulmilla.

Hotellilla kerkesimme vielä uiskennella ja jopa värjötellä auringossa hetken. Iltaa vasten menimme jälleen koko konkkaronkalla ravintolaan. Pidimme iltahuudon, eli ynnäsimme päivän lajit ja yksilömäärät tilastoihin. Ruokaa odottelimme silti pitkän tovin, mutta annokset olivat kommenttien perusteella maukkaita. Kasvavina jannuina Matias ja Late vetivät tuon tuosta tolkuttomia annoksia. Ja jos joltain sattui vielä jäämään yli, niin nekin päätyivät usein kaksikon kitoihin. Illallisen erikoisimman jutun heitti Timo, joka totesi kylmänviileästi ruokapöydän lähellä häärivästä kissasta, että ”pitäiskö tökätä haarukka kissan päähän?” Kommentti oli sen verran naseva, ettei siihen voinut reagoida mitenkään muuten kuin nauramalla. Samalla Kaitsu yritti ilmeisesti löytää Afrikantähteä taivaalta. Tusinan kokoiselle porukalle oli näköjään puolimahdotonta saada järkevää laskua, mutta pitkien odottelusessioiden jälkeen saimme maksettua lystin. Ensimmäinen retkipäivä hujahti silmissä, mutta porukkamme sai hyvin tuntumaa peruslajistoon, mikä olikin alkusession tarkoitus. Nukkumaan pääsimme noin puoli yhdeltätoista. Termiittikeot somistavat kuivia lateriittimaisemia.

FODAYN KANSSA MAASTOON LA 17.1.

ANITTA MÄKINEN

Rami ja lapsikatras, jolle kelpasivat lahjoituskaramellit.

TIMO MÄKINEN

Aamupalan jälkeen paikallisoppaamme Foday Bojang saapui hotellin pihaan ennen puoli kahdeksaa. Mukanaan hänellä oli mukavantuntuinen harjoittelija, jota hän kouluttaa kolme vuotta lintuoppaaksi. Lähdimme liikkeelle komealla vanhalla Mitsubishin köriläällä, jossa oli melko hyvin tilaa koko porukalle ja tamineillemme. Ensimmäiseksi suuntasimme Mandina Baan. Jo matkalla näimme vinon pinon lintuja – kuten yöhaikaran – mutta varsinainen lajirytke alkoi vasta jalkautumisen myötä kohteessa. Luulimme Anin kanssa, että Nuori afrikanlaulurastas tuli auliisti kuvaushollille. Mandina Ba on uusi mesta, mutta se olikin sama paikka, jossa kävimme Mustaphan ja Georgen kanssa edellisenä vuonna. Nimi vain ei ollut jäänyt kummankaan mieleen. Pikkubussin ympärille kerääntyi pian tyypilliseen tapaan lapsia ihmettelemään valkolaisten meininkejä. Rami antoi karamelliä heille, mutta vastaanotto olikin yllättävä, kun nassikat rupesivat tosissaan tappelemaan niistä – aiemmin meininki oli ollut rauhanomaista, mutta välillä näemmä syntyi tylyä nahikointia. Jatkoimme pientä tietä pitkin halki viljelysalueiden, ja lintuja vilisti jatkuvasti siellä täällä: kutojia, loistokottaraisia, kyyhkyjä ja tietenkin roppakaupalla petoja. Alkuvaiheessa elissaldoni sai lisäyksen, kun erään pihan katolla oleskeli kyläleski. Ja pian täydennystä toivat kaksi afrikannuolihaukkaa. Hieno alku! Nähtävää ja määritettävää oli mukavasti – parhaimmistoa jo mainittujen lisäksi olivat savanni- ja sirokotka sekä liskohaukka. Maisemissa olivat myös pitkäpyrstö-, viikuna- ja kyläloistokottarainen. Koreaa afrikankuhankeittäjää oli hieno ihailla kaukoputkella. Late plokkasi hetken paikallaan pysyneestä parvesta yhden mustaposkikutojan, joka jäi meikä-

TIMO MÄKINEN

LAURI TAMMINEN

Anin spontaanisti löytämä tornipöllö oli Mandina Ban parasta antia. Pikkukuvassa Santos pälyilee ylävinkkeliin.

läiseltä näkemättä nytkin edellisreissun tavoin. Kutojaparvet olivat toisinaan tuskastuttavan nopeita liikkeissään. Erityisesti naisväen lemppareiksi nousivat metsänlaiteen räikeät loimusepät, jotka tosiaan ovat erikoisia lintuja. Samaisella paikalla oli myös liekkitikkanen, sinitäpläkyyhky ja kaksi afrikankeltarilliä. Lisäksi sieppodrongo sai osakseen ihailua. Reitti halkoi cashewpähkinäviljelmiä, kunnes eräässä kohdassa Ani huomasi puunkolosta kurkistaneen pöllön. Ja eipä aikaakaan, niin tornipöllö säntäsi päivänvalossa ohitsemme. Se oli mielestäni eräs koko matkan hienoimpia havaintoja, vaikka laji ei harvinainen olekaan – spontaanisti löydetyt yöaktiiviset pöllöt ovat kuitenkin harvinaista herkkua päivänvalolla. Loistavaa! Ennen autolle saapumista huomasin Laurin kanssa todella erikoisen näköisen korppikotkan, mutta se vilahti liian nopeasti puiden taakse. Tämä oli varmastikin ainoa havainto, mikä jäi hieman kaivamaan mieltäni, koska se olisi voinut olla hieman parempi laji. Afrikankukaali esiintyy siellä täällä lähes poikkeuksetta yksittäisinä lintuina. TIMO MÄKINEN

TIMO MÄKINEN

Sinitäpläkyyhky on sahelinuikuttajakyyhkyn tavoin maan pienimpiä kyyhkylajeja.

Jouduimme havainnoimaan altaita turhan kaukaa, minkä vuoksi lintutarjonta jäi Pirangissa kovin suppeaksi.

ANITTA MÄKINEN

Seuraavaksi suuntasimme Pirangin jättimäisille altaille, mutta ne olivat suuri pettymys, sillä vettä ei ollut käytännössä lainkaan. Ja kun ei ollut vettä, niin eipä ollut paljon lintujakaan. Viihdyimme kuitenkin jonkin aikaa auringon porotuksessa ja kovassa tuulessa. Listalle saimme muun muassa västäräkin, töpöpeipon, töyhtökiurun, ruostepääskyn ja jokusen muun lajin. Pelikaaniparvessa oli myös afrikanpelikaani. Muuta mainittavaa emme paikalta löytäneet. Pirangista suunnistimme ruokailupaikkaan, joka oli pieni mysteerio. Matkalla näimme keltaotsasepän, joka oli viime matkalla eräs pahimmista puutteista. Saavuimme pitkän ja kiemurtelevan pikkutierumban päätteeksi joen rantaan, jonka edustalla oli hikisen näköinen kyhäelmä. Spekuloimme hetken, että tuossako syömme – emmehän me edes mahtuisi siihen. Pian selvisi kuitenkin, että menemme paatilla läheiselle Baobab Islandille, joka on nimensä mukaisesti apinanleipäpuiden valloittama, vieläpä jättimäisten sellaisten. Timo tamineiston kera Pirangin altailla. Saari oli kokonaisuudessaan upea ja kohde kuulemma vasta valmistunut, minkä näki kyllä rakennusten uudenkarheudesta. Valkoiset osterinkuoripolut johdattivat retkikuntamme pidemmälle saareen ja kaikki olivat positiivisesti yllättyneitä – pisteet Fodaylle paikan valinnasta!

ANITTA MÄKINEN AIRI HONKONEN

Baobab Islandille lähdimme pienen hökkelin laiteilta.

Emmekä jääneet ilman lintujakaan, sillä jo alkumetreillä näytille lennähti harjalintu. Se oli hieno löytö etenkin siksi, että Kai mainitsi juuri edellisenä iltana, että harjalintu on ollut haaveena hänellä jo pitkään. Muuta lajistoa edustivat goljathaikara, lampiviklo, viiksihempot ja isohuiskulepinkäisnaaras. Lounaaksi saimme perinteistä domodaa eli peanut souppia eli riisiä ja lihalla kyllästettyä pähkinäkastiketta. Annos oli kaiken kaikkiaan hyvä ja täyttävä perussatsi, jonka apehdimme persoonallisessa ja suuressa katetussa tilassa. Paikka oli sen verran hieno kokonaiRami, Late, Jouko ja Leo linssiluteina.

ANI LAINE

Seurueemme odottelemassa päivän ensimmäistä lämmintä ateriaa.

suus, että sinne olisi mukava palata uudelleen. Sijaintinsa puolesta saarelle on satunnaisen matkailijan puolimahdotonta eksyä edes vahingossa, mutta toivottavasti paikallisten investoinnit kannattavat ja asiakkaita riittää. Myös majoitusta on tarjolla. Ruokailun jälkeen vierailimme vielä Kuloron pienellä metsäalueella, jossa näimme biotoopille tyypillistä lajistoa, kuten kolme kirjotokoa, taitavasti piilotelleen afrikanparatiisimonarkin ja kylähelttasieppoja. Jälkimmäisten laulu on eräs helpoiten muistettava, mikä koskaan on meikäläisen korviin osunut. Hortoilimme pitkin poikin tiheän metsän siimeksessä, mutta kuten yleensä, on lintujen näkeminen aika vaikeaa sankan kasvillisuuden vuoksi. Paluumatkalla osa porukasta näki auton päällä lentäneen afrikansirohaukan, mikä oli hehkeä yllätys ja vieläpä vaikea laji löytää kyseiseltä seudulta. Kaunis lintu todellakin! Loppuvisiittimme kohdistui Gambiajoen rannalle, josta saimme täydennystä rantalintusaldoon, kun poimimme laskuvesirannalta karikukkoja sekä yhden mustatiiran. Muuten kahlaajia oli yllättävän vähän verrattuna vuodentakaiseen, vaikka vesi ei ollut kovin korkealla. Paikan parhaimmistoon lukeutui myös virtavästäräkki, joka on rari Gambiassa. Retken päätteeksi palasimme hotellille puoli kuudelta. Reilun tunnin uima- ja rentoutumistauon päätteeksi hakeuduimme yhteisillalliselle lähiravintolaan. Annokset olivat jälleen mainioita, mutta laskutuspolitiikka taas hieman mielenkiintoista. Saimme lopulta itse setvittyä ruokalistan avulla kunkin summan. Päivän päätteeksi iski aikamoinen ramo, mutta niinhän sen kuuluukin iskeä hyvän retken jälkeen. Kulorosta lajilistaamme tarttui kirjotoko. LAURI TAMMINEN

ANITTA MÄKINEN

Matias ja peruskokoinen apinanleipäpuu.

Läksimme kohti kuuluisaa Tendabaa vartin yli seitsemän aamulla. Tällä kertaa Fodaylla oli naispuolinen opasharjoittelija mukanaan. Alkumatka meni mukavasti maisemia ja ohilentäviä lintuja pälyillen. Mitsubishi oli melko alkeellinen, mutta ehkä sinänsä juuri varsin kodikas. Ensimmäisen kerran pysähdyimme kunnolla Bama Kunossa, joka on rauhoitettu lintuopasorganisaation toimesta. Päätien varressa – johon automme jäi parkkiin – oli valtava Acapot-puu, jossa kuhisi pikkulintuja satojen ja satojen kukintojen joukossa. Parhaimmistoa olivat keltavatsa- ja ruusurintamedestäjä sekä jokunen punaperäpiispa. Kutojia viiletti tuon tuosta kukintoihin ja mukavana löytönä paikka tarjosi kotoisan mustapääkertun. Äimistelimme puun linNäimme ajomatkan aikana yhteensä tuantia lähes puoli tuntia. Bama Kunon pieni metsäalue oli petty- kymmenen abessiiniansininärheä. mys, sillä lintuelo oli ilmeisesti kovan tuulen vuoksi lähes täysin kateissa. Kirjasimme käytännössä vain sahelinuikuttajakyyhkyn paikalta, emmekä havainneet yhtään pikkulintua. Toiveenani oli jokin herttulaji, mutta haaveeksi jäi. Foday kuuli jostain kaukaa veririntasepän ääntä, mutta sitäkään emme havainneet. Bama Kunon liepeillä olleessa Acapot-puussa oli kymmenittäin lintuja.

LAURI TAMMINEN

AIRI HONKONEN

TENDABAAN SU 18.1.

AIRI HONKONEN

Ruskoharakkalepinkäinen.

Vasarapäähaikara.

LAURI TAMMINEN

Jatkoimme matkaa syvemmälle Gambiajoen yläjuoksua kohti. Stoppasimme erään pienen kosteikon laitamille, josta löysimme yllätyksenä savulyijykertun. Lehmähaikaroita oli tietysti siellä täällä. Pian saavuimme Raptor trackille, joka on yleensä kovan luokan petomesta. Jalkauduimme parin tunnin retkeilyyn, eikä paikka pettänyt taaskaan; naamiokyyhkyjä, violettiturakoja, sahelinvahanokkia, isopunatasku, pilkkasiipipääskyjä ja niin edelleen. Meikäläinen sai uusia lajeja listaan suomukiitäjän ja miljoonakutojan muodossa. Petoja oli paikalle tyypilliseen tapaan mukavasti liikenteessä, mutta varsinaista pommitusta emme kokeneet. Näimme kuitenkin kaksi savannikorppikotkaa ja liitokotkaa. Jälkimmäinen on mielestäni hämärimmän muotoinen peto, minkä olen koskaan nähnyt ja vanhana vieläpä erittäin

LAURI TAMMINEN

ANITTA MÄKINEN

Tyypillinen näkymä – paikalliset ihmettelemässä ornia.

ANITTA MÄKINEN

Raimo, Matias ja Timo Raptor trackilla paahtavalta auringolta suojassa.

ANITTA MÄKINEN

komea. Muuta lajistoa edustivat kaikkialla pyörineet haarahaukat ja huppukorppikotkat, afrikanvuorikotka, sirokotka, savannikotka sekä jokunen arovarpushaukka, harmaatuulihaukka ja keltapäähaukka. Tarkemmin ajateltuna lajistoa tuli mainiosti – ainoaksi pahaksi puutteeksi jäi gasellikotka. Talsimme takaisin Mitsulle, jolloin Raimo huomasi pikkupojan kävelemässä ohi. Hänellä oli puusta kyhätty, narun perässä roikkuva auto, jota hän ulkoilutti tienposkessa. Rami teki nopean liikkeen ja koppasi autosta kirkkaanvihreän lippalakin, jonka poika sai. Hymy oli herkässä, kun upouusi lätsä koristi pojan päätä. Jatkoimme päätietä pidemmälle ja stoppailimme sopivilla paikoilla. Pysähdysten antia olivat esimerkiksi afrikanlauluhaukka, ruskokäärmekotka, heinäsirkkahaukka ja päivän kolmas liitokotka. Eräässä paikassa tienlaiteen heinikossa kähmyili jokin herttu, mutta pitkästä yrityksestä huolimatta emme saaneet sitä tarpeeksi hyvin hollille. Voin myöntää, että olen hieman koukussa noihin pikkulintuihin, kun pöheiköstä voi pölähtää mikä laji tahansa. Timo oli kuulemma todennut AnilMatias teki tuttavuutta paikallisen juniorin kanssa. le, että ”Mitä pienempi lintu, sitä enemmän se Santtua kiinnostaa”. Näin se on. Jossain vaiheessa kuskimme hidasti vauhtia ja selvisi, että biilin takapyörässä oli reikä ja se tyhjeni vauhdilla. Onneksi autossa oli paripyörät, niin matkamme ei tyssännyt kokonaan. Jurruutimme mateluvauhtia kohti korjaamoa ja ruokapaikkaa. Eteneminen oli todella hidasta. Lopulta saavuimme tien alittavan joen rannalle, johon jäimme odottelemaan ruoka-annoksia vaatimattomassa katoksessa. Pikkubussi lähti saman tien korjaamoon.

MATIAS MÄKINEN

Jalaa Kolong -ravintolan seinäkoristeluja.

Annosten odottelu oli yhtä nopeatempoista kuin matkamme eteneminen loppuvaiheessa, eli melko hidasta, vaikka Foday soitti jo aiemmin aikataulumme ruokapaikkaan. Vajaan puolen tunnin kuluttua saimme riisistä ja kanoista koostuvat lautaselliset pöytäämme. Nälkä oli jo hirmuinen, eli ei muuta kuin apetta kitaan. Ruoka oli kuitenkin lähes kaikilta jo jäähtynyt siinä vaiheessa ja kana oli kypsää vain osalla. Salmonellariskiä ei kannattanut ottaa, joten itsekin pysyttelin riisilinjalla. Matias ja Late vetivät jälleen koko setin kitusiinsa. Yllättäen myös Timo tempaisi koko annoksen, vaikka kokoa oli mukavasti – kasvuikä ilmeisesti yllätti kesken matkan. Ruuasta ei pitäisi valittaa, mutta tämä oli matkan ainoa kerta, jolloin saimme sellaista ruokaa, joka ei monista syistä johtuen maittanut. Aterioinnin jälkeen odottelimme Mitsubishiä, mutta eipä sitä näkynyt. Paikalta löysimme kuitenkin liekkitikkasen kolon, josta lintu lähti lentoon. Odottelun hauskin asia liittyi vessavisiittiin. Onneksi vain minulla ja Anilla oli hätä. Kysyimme paikan omistajalta, että missä vessa on. Hän viittoi takapihan suuntaan, jossa oli pyöreitä aitauksia taivasalla. Ani meni ensin aitaukseen ja hätkähdin, kun sieltä alkoi kuulua hillitön naurunremakka. Ihmettelin, että mikä on homman nimi, kun toinen nauraa tauotta. Eikä ihan pientä naurua ollutkaan – yritin katsella muualle, kun omistajakin hieman ihmetteli, että mitä tapahtuu. Ja itsekin nauroin vain sitä, että Ani nauroi. Ani ilmestyi pian aitauksen siimeksestä vedet silmissä ja sanoi, että ”mees kattomaan tota vessaa”. No, minä menin – näky oli aika koominen, kun sementtilaatassa oli pieni reikä, joka kuhisi pieniä valkoisia toukkia. Ani siis nauroi sitä, että kuvitteli koko ajan minut tekemässä tarpeitani toukkien päälle pieneen reikään. Eipä auttanut, siihen oli silti sihdattava, mikä ei selvästi kaikilta vierailijoilta ollut onnistunut kovin hyvällä menestyksellä. Sain toimituksen tehtyä, ja vessa oli varmasti ikimuistoisin ikinä. Airi kävi vielä Anin pyynnöstä ikuistamassa vessan, mutta kuva on niin karmaiseva, ettei se ole julkaisukelpoinen. Kun palasin ”pöntöltä”, niin omistaja tuli kysymään, että onko kaikki hyvin. Sopertelin jotain kiertelevää. Hän sanoi, että heiltä paloi kaikki jokunen viikko sitten ja koko paikka on nyt uudelleenrakennusvaiheessa. Ihan niin ei tainnut kuitenkaan olla, koska muun muassa vessat olivat selvästi vanhoja, Hän mainitsi, että ensi viikolla heille on tulossa ”luksusvessoja”, eli istuttavia versioita. Idea on tosin täysin sama, eli betonilaatassa on kolo. Hän tiesi minun olevan matkanjohtaja, joten esitteli majoitusvaihtoehtoja. Mukava bisnesmies. Vessaepisodin jälkeen lähdimme kävelemään läheisen pikkukylän suuntaan, johon bussi meni. Rengaskorjaajalla oli näemmä ryysis päällä, koska bussimme makasi edelleen jonossa. Hetken päästä hän otti kuitenkin Mitsun työn alle. Toimitus kesti pitkään ja sitä oli sinänsä mukava seurata. Kumimaestro ei tosin itse varmaan olisi halunnut tehdä hommia ”paineen alla”.

Paikalle kerääntyi iso joukkio lapsia, joille monet antoivat kyniä ja juomapulloja. Mäkisen Timo taisi tehdä aloitteen jalkapallon ostamisesta mukuloille ja pian esimerkkiä seurasi moni muukin. Taisi tyhjentyä pikkuputiikin pallovarasto. Ruokailusta kului varmasti lähes tunti ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaamme. Päivä alkoi lähestyä hiljalleen iltaa, mutta stoppailimme silti sopivan näköisillä paikoilla. Heti ruokapaikan vieressä olevan joen jälkeen näimme kolme niittysuohaukkaa. Pysähdyimme myös isoloisnokkeleita ihailemaan erään kylän laiteille. Ne oleskelivat uskollisesti aasien (aaseilta ne ainakin näyttivät) päällä ja niiden jaloissa. Samaisella paikalla oli myös viirusininärhi. Ajomatkan loppuvaiheessa pysähdyimme herkullisen näköiselle savannah woodlandille, mikä oli hyvä valinta, koska yhdestä puusta löysimme ruskeasävyisen pienen tikan, jonka määritimme hetken tarkkailun jälkeen ruskoselkätikaksi. Se oli kerrassaan loistava havainto, jota en odottanut lainkaan. Koska matkamme venyi, emme poikenneet enää alkuperäissuunnitelman mukaan Kiang Westin puistoon, vaan ajoimme suoraan Tendaban lentokentälle. Aurinko alkoi jo laskea, kun pääsimme jalkautumaan laajan aukean laidalle. Tavoitteena oli nähdä kentän laidalla olevalle kosteikolle iltaisin juomaan saapuvia sahelinhietakyyhkyjä, mutta saimme tällä kertaa tyytyä vain ruskosuohaukkoihin, muutamaan kannusfrankoliiniin ja louhikkopyyn ääneen. Tendaban leiriin saavuimme puoli kahdeksalta ja kello 20.00 menimme buffet-illalliselle. Askeettisten huoneiden saanti oli kinkkistä tiheäsanaisen vastaanottovirkailijan takia, kun puhetahti aksentteineen oli puolimahdotonta ymmärtää, ainakin aluksi. Meidän piti peseytyä ennen ruokaa, mutta minun ja Kaitsun huoneessa eivät vesisysteemit toimineet. Saimme hätyytettyä korjaajan paikalle, mutta seremonia tuntui kestävän. Kompromissina kävimme Airin ja Ramin huoneessa pesulla. Kai sanoi hetken päästä korjaajalle, että hän voi lopettaa tältä illalta – oli jo repimässä maasta putkistoa auki… Buffet oli maukas riisin, lihan, kastikkeiden ja muiden höysteiden kera. Leo otti vain alkusopan, koska tunsi olonsa hieman heikoksi. Listasimme jälleen päivän havainnot samalle paperille ja maate pääsimme puoli yhdeltätoista. Pitkä ja raskas päivä, mutta lintuanti monipuolista. Matkanjärjestäjänä olin hieman huolissani rengasrikosta, kun aikataulut sun muut venyivät, mutta porukka ei ollut moksiskaan – päinvastoin! Anitta ja Airi totesivat myöhemmin, että se oli eräs parhaita matkan kokemuksia. Lauri ja Matias hengailemassa gambialaisten kanssa. AIRI HONKONEN

ANITTA MÄKINEN

MUTKIA MATKAAN MA 19.1. Heräsin neljältä yöllä, kun Ani tuli koputtamaan ovea. Leolla oli kuulemma suolitukos ja hänet pitäisi saada pian sairaalaan. En ihan heti unenpöpperössä hahmottanut homman nimeä, mutta pian ymmärsin, että tilanne oli vakava. Tempaisin vaatteet niskaani ja suunnistin äänien perusteella Leon ja Joukon kämppään, jossa oli jo valmiina Anitta, Airi, Rami ja Ani. Leo makasi heikkokuntoisena vuoteellaan, mutta pystyi puhumaan. Keskustelimme Airin ja Anittan kanssa tilanteesta. Lähdin pian Anin kanssa etsimään Fodayta, jotta saisimme kuljetuksen järjestymään. Se ei ollutkaan kovin helppo tehtävä pilkkopimeässä ja sokkeloisessa ympäristössä, kun toinen toistaan muistuttavia pikkurakennuksia oli paljon, emmekä edes tienneet missä hän nukkui. Vastaanottotiskillä ei ollut ketään, emmekä löytäneet edes päärakennuksen sisältä henkilökuntaa. Pienen nuotion kupeessa istuva henkilö tuli luoksemme ja vihdoin hänen avullaan osasimme Fodayn majapaikan lähelle. Koputimme ja huusimme kuiskaamalla (miten sekin on mahdollista?) ikkunanraoista. Saimme hänet hereille ja näytimme paperin, joka Leolla oli onneksi mukana – siinä kerrottiin englanniksi, että hän on ollut aiemmin lääkärihoidossa vastaavan tilanteen vuoksi ja lapussa oli ikään kuin diagnoosi jo valmiina. Lähdimme Anin ja Fodayn kanssa etsimään hotellin omistajaa, mikä ei sekään ollut helppo kuvio. Foday sai jostain hänen puhelinnumeronsa, mutta siitä ei kukaan vastannut. Hortoilusession päätteeksi löysimme tiemme omistajan oven taakse. Talo oli erillään majapaikasta. Pomo tuli avaamaan ja selitimme tilanteen ja painotimme, että sairaalaan on päästävä heti. Koska Gambiassa ei mikään toimi kovin nopeasti, ei kuljetuskaan järjestynyt helposti. Foday ehdotti, että Leo lähtee Mitsubishin kyydissä, jolloin olisimme toisen yön Tendabassa, mutta se olisi muuttanut suunnitelmamme pahasti vinksalleen. Hotellin omistaja sai yhteyden läheisen kylän hemmoihin, jotka lupasivat kiirehtiä paikalle. Tuo läheinen kylä ei sitten ollutkaan kovin lähellä, vaan se sijaitsi edellispäiväisen kumikorjaamon luona, eli matkaa oli aika reippaasti. Vasta kuuden aikaan – jolloin herätyksestäni oli siis kulunut jo tasan kaksi tuntia – pakettiauto ilmestyi ja siitä purkautui valkoisia silmiä pimeään pihaan. Tummaihoiset miehet oli mahdollista erottaa pitkälti vain silmävalkuaisten perusteella, pimeys oli niin totaalista. He tankkasivat auton manuaalisesti ja haimme samalla Leon huoneestaan. Hän oli tokkurainen, eikä kävely ollut kovin helppoa – saatoimme hänet Anin kanssa autoon. Ani oli alusta lähtien sitä mieltä, että hänen on lähdettävä mukaan varmistamaan, että kaikki menee hyvin. Stella lähti onneksi vielä mukaan. Kolmen kopla kiipesi autoon, joka katosi yön pimeyteen.

Gambiajoen eteläistä rantaa.

AIRI HONKONEN

Kaitsu pälyilemässä mangrovekasvustoja.

Afrikankäärmekauloja näimme yhteensä yli 60 yksilöä.

LAURI TAMMINEN

Kurkussani oli aikamoinen jännitys siitä, miten matka menee. Foday arveli, että ajo kestää kuusi tuntia, mikä on pitkä matka potilaalle. Painuin pehkuihin, mutta en saanut enää unta kunnolla ja pian oli noustava aamiaiselle. Fiilikset eivät olleet erityisen korkealla, eikä Anista ollut kuulunut vielä tunnin aikana mitään. Puoli kahdeksalta lähdimme pitkän paatin kyydissä ylittämään Gambiajokea. Vaikka tuulta ei ollut mainittavasti, niin mainingit olivat suuret. Ajattelin, että voisin huvikseni merkata kaikki paattiajelun aikana havaitut linnut, mutta Rami tarjoutui heti hoitamaan kirjurin virkaa avuliaasti. Joki oli odotetusti hiljainen – vain jokunen räyskä ja törmäpääsky ujuttautuivat listallemme. Vastarannalla alkoi hiljalleen olla hieman enemmän eloa, kun näimme ensimmäiset afrikanpelikaanit ja käärmekaulat. Sukelsimme mangrovesokkeloiden kätköihin ja ihmettelimme rauhallista maailmaa. Lintuja lehahti vähän väliä – haikaroita, käärmekauloja, kahlaajia ja monia muita lajeja. Haikaroista riuttasellainen oli selkeästi runsain, sillä näimme niitä yli sata yksilöä (taulukko). Kahlureista puolestaan valkoviklo, rantasipi ja pikkukuovi mittelöivät tiukasti oman lajiryhmänsä runsaimman lajin tittelistä. Myös afrikankäärmekaulat ja vasarapäähaikarat olivat tavallinen näky joenlaiteilla.

Kyyryhaikara.

Atulapyrstömedestäjä.

TIMO MÄKINEN

LAURI TAMMINEN

Vasarapäähaikara.

Viikunakyyhky.

LAURI TAMMINEN

TIMO MÄKINEN

LAURI TAMMINEN (KYYRYHAIKARA)

Goljathaikara.

TIMO MÄKINEN

Riuttahaikara oli ylivoimaisesti jokiretken runsain laji.

Tiheiden mangrovekasvustojen seassa vilahteli toisinaan pikkulintuja, mutta niiden määritys oli hyvin vaikeaa liian nopeiden tilanteiden vuoksi. Kun saimme ensimmäisen hiirimedestäjän – josta minä koppasin jälleen uuden eliksen – määritettyä, niin sen jälkeen niitä kertyi vielä 14 lisää. Atulapyrstö- ja sitruunavihermedestäjä olivat todella hienoja juhlapuvuissaan. Veneajelun parhaimmistoon lukeutuivat myös kaksi silmälasihaikaraa, afrikanpöllönen (jälleen uusi laji Laji Yksilömäärä Laji Yksilömäärä minulle), viikunakyyhky Afrikanpelikaani Viikunakyyhky 1 13 ja aavikkomehiläissyöjä. Vasarapäähaikara Savanniturturikyyhky 1 18 Kaksi ensin mainittua Kaislamerimetso Vaikertajaturturikyyhky 2 5 eivät olisi varmasti löyAfrikankäärmekaula Kesykyyhky 2 61 tyneet ilman paikallisSilmälasihaikara Afrikankukaali 1 2 oppaita, jotka lähtivät Yöhaikara Afrikanpöllönen 1 1 völjyymme Tendabasta. Kyyryhaikara Pikkukiitäjä 5 3 Esimerkiksi pöllönen oli Riuttahaikara Vihersäihkyjä 5 123 visainen löytää oksistoSilkkihaikara Sinirintakalastaja 5 3 jen ja runkojen seasta, Jalohaikara Kirjokalastaja 7 5 vaikka etäisyyttä oli vain Harmaahaikara Malakiittikalastaja 1 12 reilu kymmenen metriä. Goljathaikara Abessiiniansininärhi 1 1 Veneily mangroHuppukorppikotka Aavikkomehiläissyöjä 1 3 vesokkeloissa oli hienoa Haarahaukka Kauluskaija 27 5 ja rentouttavaa puuhaa. Ruskosuohaukka Harmaatoko 2 1 Suihkimme pitkin sokSahelinpaksujalka Törmäpääsky 5 1 keloita lähes neljä tuntia, Kynsihyyppä Keltavästäräkki 2 4 kunnes päädyimme taTylli Kylähelttasieppo 3 3 kaisin Gambiajoelle. Pikkukuovi

Atulapyrstömedestäjä

Valkoviklo

Sitruunavihermedestäjä

Rantasipi

Hiirimedestäjä

Punajalkaviklo

Viikunakottarainen

Räyskä

Pitkäpyrstökottarainen

Tuhkavarpunen

Palmukyyhky Yhteensä

48 lajia

5 488 yksilöä

Taulukko. Jokiajelun aikana havaitut lajit ja niiden yksilömäärät.

Pikkubussimme lateriittipölyn värjäämällä tiellä.

LAURI TAMMINEN

AIRI HONKONEN

Tuuli oli yltynyt merkittävästi ja aallot olivat paljon kookkaammat kuin aiemmin. Pitkä paatti pomppi melkoisesti aallokossa ja joidenkin retkeläisten naamat jo hieman vakavoituivat, kun saimme huvipuistoajelutyylistä veneilyä lopuksi. Kesken röykkyytyksen naisopasharjoittelija antoi minulle lintulistan, jota oli kirjoitellut veneilyn aikana. Tsekkasin sitä ja hän kysyi, että onko se ok. Sanoin, että kyllä, kun en hoksannut mikä se lista oikein oli. Vasta hetken päästä ymmärsin, että se oli lista lajeista, joita hän oli aamun aikana nähnyt. Jos tämän olisin tiennyt, niin en varmasti olisi sanonut ok, koska listalla oli muun muassa valkonaamapöllönen, punakuiri, tornipöllö ja sen sellaista. Toisin sanoen lajit oli vain katsottu kirjasta, mutta eipä se nyt niin vakavaa ole – tosin lintujen todelliseen tuntemiseen oli hänellä vielä pitkä matka. Edellispäiväisellä harjoittelijalla oli jo aika hyvät alkutahdit. Lähtöpaikassa palasimme eri laiturille, koska vesi oli noussut reilusti välillä. Majapaikassa keräsimme kimpsumme ja kampsumme autoon, maksoimme ruokailut ja hyppäsimme pikkubussiin. Siinä vaiheessa Anilta oli jo onneksi tullut viesti, että ovat perillä ja tilanne hallinnassa. Olivat kuulemma viilettäneet rannikolle sairaalaan kolmessa tunnissa! Paluumatkalla ajoimme pitkän siivun ilman sen kummempia pysähdyksiä. Ensimmäisellä stopilla löysimme kaksi isopunataskua, violettiturakoja, veririntaseppiä ja punasiipipeippoja, joista koppasin taas uuden lajin. Peruslajit olivat jo selkeästi hyvin hanskassa koko poppoolla, joten niiden määrittämisellä ei tarvinnut juuri päätänsä vaivata. Noin puolimatkan tuntumassa iski matkan kovin pommi – kalkkunasarvekkaita aivan tien vieressä! Ei voi olla totta! Harvinaisia ne eivät ole, mutta jo viime matkalla haaveilin niistä kovasti. Ovat nimittäin kookkaita ja harvinaisen rumia rötköjä. Pariskunta oli pitkään muutaman kymmenen metrin päässä, kunnes lensivät tien yli toiselle puolelle. Sekin vielä – eipä niitä lennossa kovin helposti näe koskaan. Aivan loistava havainto! Samoilta jalansijoilta kepitimme vielä puhvelikutojaparven. Hetken päästä biilimme pysähtyi petohuutoon, kun pikkukotka lensi tien yli. Seuraava etappi tuli pian vastaan, kun reitillemme osui pieni kauppa, josta haimme leipää ja joitain muita eväitä. Raptor trackin skippasimme tullessa, mutta poikkesimme vielä erään pienen kylän pihapiirissä, jonka puusta Foday näytti meille päivälevolla olevia gambianepolettihekkoja. Vinkerän näköisiä lepakoita oli yhteensä noin 75 hienosti hollilla.

Gambianepolettihekkoja.

AIRI HONKONEN

Nisäkäselikset ovat aina haluttuja! Pihassa käyskenteli helmikana, mutta sitä en listalle hyväksynyt, koska se oli varmasti lemmikki. Lähempänä rannikkoa hilpaisimme vielä yllätyspaikalle, josta minäkään en tiennyt mitään. Otimme Bush trackin laitamilta paikallisoppaan kyytiin ja pörryytimme hiekkatietä jonkin matkaa. Lähdimme talsimaan oppaan perään, emmekä edes tienneet minne menemme. Tahti oli puolijuoksua, emmekä juuri kerinneet muita lintuja ihmettelemään. Tuhkapriinioita kuului vähän väliä ja horisontista nousi ilmaan hulppea yli 300 afrikantäpläkyyhkyn parvi. Liitokotka, savannikorppikotka ja neljä keltapäähaukkaa täydensivät mukavasti päivän petosaldoa. Maraton jatkui pitkään, kunnes saavuimme ”keskelle ei mitään”. Opas etsi palmuista pöllöä ja pian löysikin tuhkapöllön, jota ei löytynyt lainkaan Gambian lintukirjasta. Harmaasävyinen huuhkaja vietti siestaa palmun lehvästössä, mutta eipä tainnut kukaan hehkuttaa kyseistä havaintoa – päinvastoin. Meille kaikille iski liiallinen bongausfiilis, mikä ei sitten maistu miltään, tai sitten vain pahalta. Paluumatka oli jälleen puolijuoksua; sätkää vetävä opas taisi olla liikkeellä tiukalla aikataululla. Bussilla joimme vielä limonadit ja jatkoimme hotellille Kotuun. Päivä oli vihdoin retkeilyn osalta pulkassa, kun hipsimme hotellipihalle puoli kuudelta. Aikaisen herätyksen vuoksi monilla oli jo hieman nuutunut olo, mutta se kuuluu jossain määrin oleellisesti lintumatkoihin. Ani ja Stella olivat hotellilla ja utelin heti kaikki päivän tapahtumat. Leo oli sairaalassa koko päivän, mutta kuulemma noin 160 kilometrin ”nimismiehen kikkarat” tiessä tekivät tehtävänsä niin, että suolitukos oli auennut jo matkan aikana. Hän oli silti tiputuksessa varmuuden vuoksi, sillä kunto oli jo ehtinyt mennä heikoksi. Anin ja Stellan päivä meni pitkälti asioiden järjestelyissä Tjäreborgin oppaiden ja sairaalan välillä, eikä viestintä kaiketi oikein pelittänyt hyvin. Sairaalassakin oli Anin mukaan hieman kinkkistä yrittää kuvailla suolitukosta, mutta pantomiimilla sekin kuulemma onnistui. Illansuussa menimme porukalla uuteen ravintolaan, jossa oli järkyttävän laajat ruokaja jälkiruokavalikoimat. Nyt saimme mättää mitä tahansa, tosin rajansa kaikella. Iltahuutolistaan saimme lajimääräksi 104, eli kelvollinen päivä siinä mielessä, kun retkeilimme periaatteessa vain joella.

TIMO MÄKINEN

Smaragdikäki oli Brufut Woodsin yllättäjä.

TIMO MÄKINEN

BRUFUT WOODS JA TANJI TI 20.1. Lähdimme jälleen tuttuun tapaan retkelle vartin yli seitsemän, kun Foday tuli kuljettajan ja harjoittelijan kanssa pihaan. Airi ja Anitta lomailivat muissa merkeissä. Lisäksi Ani ja Stella jäivät huolehtimaan, että Leo pääsee sairaalasta asiallisesti takaisin hotelliin. Samalla he tutustuivat kuulemma ihaniin paikalliskauppoihin. Timo kirjasi ensimmäisen siirtymän kaikki yksilöt ylös, joten tilastointi jatkui edellispäivän veneretkeltä. Kyyhkymäärät olivat suuria, tosin emme saaneet niitä kaikkia määritettyä liikkuvasta autosta. Brufut Woodsin tie oli kehnossa kunnossa, joten jalkauduimme jo puiston rajalla. Onneksi emme yrittäneet pidemmälle, sillä tie oli verrattavissa juoksuhiekkaan. Seuraamme liittyi edellisvuodelta tuttu paikallisopas, joka oli hiljainen mutta mukava heppu. Hän tuntee metsän erittäin hyvin. Jo muutaman minuutin sisällä hän osoitti meille valkonaamapöllösen, jonka löytäminen puun latvuksista oli vaikeaa. Nyt tuntui pöllöhavainto eiliseen verrattuna makealle – ja onhan kyseinen laji komea. Ihailimme mokomaa jonkin aikaa, kunnes se selvästi ryhtyi osoittamaan mieltään ja käänsi meille peräpeilinsä. Lauri skarppasi samalta paikalta vaaleakiitäjän, pari mustakurkkukutojaa ja vieläpä helmenä kaksi dominikaanileskeä, joista sain pöllön lisäksi uuden lajin. Ei hassumpi havisputki Latelta! Läheisen puun latvasta löysin niin ikään uuden lajin, kun aamuauringossa komeili afrikanviherkyyhky. Harmaaturako oli peruslaji etenkin rannikon lähellä.

TIMO MÄKINEN

Helposti tunnistettavia viiksihemppoja plokkasimme päivän aikana vain kaksi.

Käppäilimme hiekkatietä pitkin ja totesin, että miljöö oli muuttunut valtavasti vuodessa, kun kuloalue oli nyt pullollaan monimetristä elefanttiheinää, jonka seasta ei lintuja pysty löytämään, eikä niitä siellä juuri ollutkaan. Saimme silti pari kovaa havista lähes peräkkäin, kun upea smaragdikäki ilmestyi lähelle ja pian sen jälkeen myös malakiittikäkipariskunta – lähes käsittämätöntä, sillä sain viisi uutta lajia plakkariin puolen tunnin sisällä. Brufut ei petä! Metsän siimeksessä oli paikka, johon oli ripustettu pieniä juottopurkkeja puihin. Niissä viihtyivät muun muassa punaposki- ja ruusupeipot, harmaavahanokat, pronssimanikit ja kyläbulbulit. Polun varrelta napsimme kuparimedestäjänaaraan sekä savanni- ja ruusurintamedestäjän. Reitin puolivälin hujakoilla oleva isohko juottoallas oli kuivunut, joten opas kantoi muutaman ämpärillisen vettä siihen. Linnut eivät kuitenkaan uskaltautuneet juomingeille, vaikka odotimme melko pitkään viereisessä katselukopissa. Brufutin opas osoitti tuntevan lääninsä, sillä hän etsi näytille maassa makaavan nauhakehrääjän. Se oli kinkkinen löytää, vaikka nuotitukset olivat hyvät. Jokkerin silmiin lintu ei tarttunut lainkaan, mutta opas löysi pian toisenkin, joka oli paremmin hollilla hieman eri kohdasta katsottuna. Jouko hiipi asemiin, mutta ei vain lintua löytänyt. Itse asiassa sessiosta kehkeytyi pienimuotoinen spektaakkeli, kun yhteensä kolme opasta ja kaikki me muut yritimme opastaa häntä linnun löytämisessä. Tilanne oli hauska, eivätkä oppaatkaan sitä peitelleet. Pitkien ponnistelujen tuloksena Jouko löysi linnun ja itsekin nauroi tilannetta. Kiertelyn loppuvaiheilla reitti kulki pellon laiteella, josta löysimme vihdoin matkan ensimmäiset afrikantöyhtöhyypät. Viimeksi laji oli taattua tavaraa Kotun golfkentältä, mutta ei näköjään tällä kertaa. Palatessamme autolle kuski lähti ajamaan heikkoa tietä meitä kohti, vaikka Foday kielsi näin tekemästä. Laitos upposi jo heti ensimetreillä hiekkaan, eikä tietä olisi voinut ajaa missään nimessä pidemmälle. Lopputulos oli se, että hetken kuluttua lykimme porukalla bussia hiekasta. Onneksi saimme sen irti. Sitä ennen Rami auttoi auton ohitse aasin kuljettajineen ja rahteineen.

TIMO MÄKINEN

Nauhakehrääjä on lähes mahdoton löytää päivälevolta ilman oppaiden apua.

Seuraavaksi oli vuorossa Tanji, joka käsittää sekä hienon lintukohteen että kylän aivan merenrannan tuntumassa. Parkkeerauspaikalta saimme odotetun varpusen matkapinnalistaan ja näimme myös kivitaskun sekä keltavästäräkin. Rannalla riitti seulottavaa yli 4 000 harmaapäälokin seasta. Löysimme valtavasta massasta 110 etelänharmaalokkia, 80 selkälokkia, kymmenen etelänselkälokkia ja vain yhden ainoan kaitanokkalokin. Tiiroista kirjasimme 150 räyskää, 15 pikkutöyhtötiiraa ja kymme-

Karikukkoja.

TIMO MÄKINEN

Lauri paukuttamassa kuvia kahlaajista.

Punakuiri.

LAURI TAMMINEN

Pulmussirri on takuuvarma laji Tanjista.

JOUKO AAVIKKO

LAURI TAMMINEN

nen kunkkutiiraa. Saimme myös kalatiiran listalle. Muita haviksia kertyi muun muassa neljästä merikihusta, kolmesta leveäpyrstökihusta, 50 pulmussirristä, 20 karikukosta, yhdestä meriharakasta ja banaanikimpuista, jotka ostimme retkievääksi. Päivän viimeinen kohde oli Tujereng, joka oli tällä kertaa onneton retkikohde, koska edellisvuotiset laajat kuloalueet olivat nyt täynnä elefanttiheinää. Tietä käytännössä reunustivat kolmimetriset seinämät, eli havainnointi oli surkeaa. Löysimme kuitenkin toisen tavoitelajeista – kantotaskun. Sen sijaan senegalintöpösieppo jäi näkemättä. Pensastasku oli silti mukava yllätys. Visiitti oli suhteellisen lyhyt ja aurinko vihdoin paahtavan kuuma. Itse poltin olkapääni aika pahasti täysin huomaamatta, kun edellispäivinä ei ollut juuri väriä tarttunut iholle. Palasimme Kotuun jo iltapäiväkahdelta, jotta illaksi jäisi vielä aikaa touhuta mitä kukin haluaisi. Oli erittäin ilahduttavaa nähdä Leo kävelemässä hotellin pihassa. Hän oli kuin uusi mies ja energisen näköinen. Viimeistään tässä vaiheessa saatoin huokaista helpotuksesta – pääsimme todellakin vain säikähdyksellä. Hän oli jo kerennyt kaivamaan kosteikolta uudeksi matkapinnaksi mustapyrstökuirin! Iltapäivä kului rentoutuessa ja moni olikin pian altaalla paistattelemassa tulikuumassa auringossa, myös minä, tosin pyyhe olkapäideni suojana. Lauri kuittaili, että miten sitä nyt noin sain poltettua itseni ja totesi vielä, että ”emmää ainakaan palanu”. Hän lähti altaalle ja käänsi selkänsä, joka oli täysin punainen – siitä sai hyvät naurut! Yhteisillalliselle menimme seitsemältä vastapäätä olevaan ravintolaan, jossa musiikki pauhasi välillä niin kovalla, ettei lajien kirjaamisesta meinannut tulla mitään – se oli ensimmäisen kerran todellinen iltahuuto. Annokset upposivat kitusiimme. Minulla oli pientä kylmyyden tunnetta, mikä toi mieleen Intian reissun (Lintuja maailmalla I) sairastelun alun. Kerroin Airille, että toivottavasti nyt ei toistu. Hotellillamme oli vielä rumpuperformanssia, mutta kymmenen jälkeen oli kömmittävä huoneeseen ja lepäämään.

TIMO MÄKINEN

Liitokotka on mahtava näky.

Tujerengista löysimme yhteensä neljä valkoharjalepinkäistä.

Kantotaskun etsintää Tujerengissa.

OKSENTELUA ABUKOSSA KE 21.1. LEO SALO

Heräilimme Kaitsun kanssa joskus puoli seitsemän hujakoilla. Oloni oli ihmeellisen öklö, mutta söin silti grapefruitin, kun en ihan tyhjin vatsoin viitsinyt lähteä retkelle. Järjestin edellisenä iltana kuljetuksen Abukoon niille, jotka sinne halusivat lähteä. Porukka koostui lisäkseni Anista, Leosta, Joukosta, Timosta ja Kaista. Stella lomaili Kotun seudulla, samoin Matias ja Lauri. Rami jäi puolestaan poikia paimentamaan ja Anitta läksi Airin kanssa Tjäreborgin reissulle Kunta Kinten historialliseen kotipaikkaan, Santos, Jouko, Ani, Timo ja Kaitsu Abukossa. eli luvassa oli jokiajelua. Siirtymä Abukoon oli lyhyt ja olimme pian puiston porteilla lunastamassa lippuja. Syöksyimme hämyisen puuston sisään, jossa luikerteli pieniä polkuja. Odotuslistallamme oli erityisesti pikkulinnut, joita voi nähdä alueella laidasta laitaan. Äänimaailma oli kuitenkin kovin hiljainen, eikä pensaskerroksessakaan juuri ollut elämää. Kirjoantilooppi sentään vilahti äkillisesti piiloon, mutta sitä eivät kaikki ehtineet nähdä. Peruslajistoon kuuluivat afrikanlaulurastaat, kylähelttasiepot, savulyijykertut ja afrikanvarikset. Pienen kosteikon laidalla värjötteli yhteensä tusina yöhaikaraa ja neljä kobolttihaikaraa. Kaksi metsävikloa oli mukava lisä matkan lajistoon. Lampareen laidassa olevasta katselukojusta näimme hyvin läheltä kuusi mustahuittia, viisi tiheikköpunataskua ja krokotiileja. Jatkoimme polkuja pitkin pidemmälle. Olin jo hieman aiemmin sanonut Anille, että oloni on huono, mutta toivoin sen asettuvan. Ja kyllä se asettuikin hetkeksi, kun oksensin kaiken pihalle. Helpotus oli suuri ja oletin huonon olon menevän sillä ohi – ehkä olin syönyt jotain epäkelpoa. Yleisilmeeltään puisto oli yllättävän kuollut, mutta saimme esiin punaparatiisimonarkin, pari kannusfrankoliinia ja guineansukasnokan. Ehdoton huippulaji oli savanninokiKaunomedestäjä oli lajiryhmänsä yleisin edustaja.

TIMO MÄKINEN

pääsky, joka kierteli kahden linnun voimin kuivimman osion päällä. Linnut olivat yllättävän pieniä kooltaan, enkä osannut niistä edes haaveilla. Loppukäyskentelymme aikana oli varsin hiljaista, tosin äänimaisemaa värittivät toisinaan meikäläisen oksentelut; huono olo ei mennytkään pois. Puiston kauimmaisessa laidassa olevalla Animal Orphanagella tapahtui kummia, kun paikalliset myivät siellä banaaneja apinoille syötettäviksi. Puistossa on nimenomaan kiellettyä syöttää villeille eläimille sapuskaa, koska ne alkavat käyttäytyä toisinaan aggressiivisesti juuri sen takia. Nyt muut turistit ostivat innoissaan syöttejä, eivätkä varmasti seurauksia ajattele. Paikka on satavarma lukuisten vihermakakien ja useiden guineanruostegueretsojen havaitsemiseen. Myös gambianaurinko-oravien ja jo mainittujen kirjoantilooppien löytämiseen on hyvät saumat. Siirryimme melko suoraviivaisesti takaisin porteille, eikä oloni ollut kovin hehkeä, minkä vuoksi skarppiustasoni vajosi pohjille – hyvä kun jaksoin kiikarit nostaa. Pääsimme takaisin hotellille ja menin oitis huilaamaan. Siellä selvisi, että myös Lauri oksensi ja myöhemmin sama kävi myös Matiakselle. Loppupäivä kuluikin sängyn pohjalla välillä oksennellen. Onneksi terveet sielut pääsivät retkelle lähialueille ja kokosivat minulle havainnot, niin sain poimittua ne lajitaulukkoon. Fiilikseni ei ollut matkanjärjestäjänä kovin korkealla, kun neljäsosa porukasta oli taudin armoilla ja seuraavana päivänä olisi pitkä kotimatka edessä. Airi ja Anitta palasivat vasta myöhään illalla ja olivat kommenteistaan päätellen hieman pettyneitä retken antiin, koska se oli pääosin lautalla odottelua. Myös siirtymät olivat hyvin pitkiä ja lisäksi aikataulut venyivät reippaasti. LÄHTÖPÄIVÄN RIENTOJA TO 22.1. Viimeisen päivän aamuna oloni oli hyvin pitkälti samanlainen kuin edellisenä päivänä, mutta oksentelu oli onneksi loppunut. Matias ja Lauri tulivat jo aamulla morjestamaan, eikä miehistä näkynyt lainkaan, että olisivat taudissa olleet – hyvä niin! Jossain vaiheessa Kaitsu ryntäsi tohkeissaan sisuksiin intoa puhkuen. Kysyin, että mistäs sitä noin innoissaan ollaan. Kailta tuli simppeli selitys: ”Kyllä tämmöset viiden eliksen aamut piristävät”. Porukat retkeilivät aamupäivällä ja saivat listoille esimerkiksi pitkään odotetun afrikanpikkukalastajan.

TIMO MÄKINEN

Mustadrongoja näkee melko vähän Gambiassa.

Minäkin pääsin ennen pitkää jaloilleni, mutta syömisestäni ei oikein tullut mitään. Hiljalleen piti alkaa pakata ja suunnitella lähtöä. Loppuaika meni nopeasti ja hetken päästä olimme jo bussissa menossa kohti lentoasemaa. Sielläkin aika kului nopeasti ja sain Timon sämpylästä palan, joka maistui tolkuttoman hyvälle parin päivän paaston jälkeen. Toipuminen oli siis selvästi jo pitkällä, kun alkoi ruoka maittaa. Lento oli tyypilliseen tapaan tulomatkaa tylsempi, koska lintukirjoja ei jaksanut enää pläräillä. Helsinkiin saavuimme seuraavan päivän puolella varhain aamulla. Hyvästelimme porukan ja suuntasimme Leon ja Anin kanssa Poriin. Matka hujahti hetkessä ohi, koska minä nukuin takapenkillä ja Ani ajoi. LOPUKSI Vaikka viimeisen täyden päivän tautiepisodi ja Leon vastoinkäymiset hieman värittivät matkaa, jäi se kaikin puolin mieleeni hienona kokonaiVeikkaaja Lajimäärä suutena. Se oli pitkälti mainion porukan ansiosta. MuisTimo 198 tan hyvin, kun Leokin totesi lopuksi, että ”oli kyllä harviLauri 201 naisen mukava ja fiksu porukka”. Ja sitä se oli – ja on toki Kai 202 edelleen. Leo 209 Matkan lajimäärä nousi 221:een, mikä oli retkipinnaMatias 212 arvausten mukaan jackpot Raimolle (taulukko). Laurilta Airi 217 tuli kuitenkin kylmää vettä niskaan, kun hän kaivoi muuRaimo 221 taman viikon päästä matkasta kuviaan ja löysi yhdestä saJouko 229 vannipriinian. Hän oli ikuistanut sen pikaisesti nopeassa Santtu 231 tilanteessa Brufut Woodsissa. Laji nosti saldon numeroon Ani 243 222, mutta Ramin veikkaus oli silti sivuosuma, eli ei todelAnitta 250 lakaan hassummin. Kiitos koko matkapoppoolle sekä kaikille kuviaan tähän kertomukseen antaneille!

Stella

270–660

Yhteensä

222 lajia

Taulukko. Virallinen retkipinna-arvaustaulukko.

TIMO MÄKINEN

Katunäkymää lähtöpäivänä.

Laji

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.

21.1.

22.1.

Yhteensä Species

Pikku-uikku

Little Grebe

Pelikaani

Great White Pelican

Afrikanpelikaani

Pink-backed Pelican

Vasarapäähaikara

Hamerkop

Kaislamerimetso

Long-tailed Cormorant

Afrikankäärmekaula

African Darter

Silmälasihaikara

White-backed Night Heron

Yöhaikara

Black-crowned Night Heron

Lehmähaikara

200

300

100

724

Cattle Egret

Rääkkähaikara

Squacco Heron

Kyyryhaikara

Striated Heron

Varjostajahaikara

Black Egret

Pikkujalohaikara

Intermediate Egret

Riuttahaikara

123

145

Western Reef Heron

Silkkihaikara

Little Egret

Jalohaikara

Great White Egret

Kobolttihaikara

Black-headed Heron

Harmaahaikara

Grey Heron

Goljathaikara

Goliath Heron

Afrikaniibishaikara

Yellow-billed Stork

Afrikankapustahaikara

African Spoonbill

Naamioviheltäjäsorsa

200

281

Pyhäiibis

Sacred Ibis

Hadadaiibis

Hadada Ibis

Sääksi

Osprey

White-faced Whistling Duck

Rosvohaukka

African Harrier-hawk

Palmukorppikotka

Palm-nut Vulture

Afrikanvaris

200

400

150

1 330

Pied Crow

Huppukorppikotka

200

193

205

150

1 368

Hooded Vulture

Savannikorppikotka

White-backed Vulture

Savannikotka

Tawny Eagle

Sirokotka

Wahlberg´s Eagle

Afrikanvuorikotka

African Hawk Eagle

Pikkukotka

Booted Eagle

Liitokotka

Bateleur

Ruskokäärmekotka

Brown Snake Eagle Short-toed Eagle

Käärmekotka

Haarahaukka

100

200

300

500

410

200

1 795

Black Kite

Heinäsirkkahaukka

Grasshopper Buzzard

Liitohaukka

Black-shouldered Kite

Afrikansirohaukka

African Swallow-tailed Kite

Niittysuohaukka

Montagu´s Harrier

Ruskosuohaukka

Eurasian Marsh Harrier

Afrikanlauluhaukka

Dark Chanting Hawk

Afrikanlintuhaukka

Afrikan Goshawk

Arovarpushaukka

Shikra

Liskohaukka

Lizard Buzzard

Keltapäähaukka

Lanner Falcon

Laji

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.

21.1.

22.1.

Afrikan Hobby

Palmuhaukka

Red-necked Falcon

Harmaatuulihaukka

Grey Kestrel

Tuulihaukka

Common Kestrel

Kannusfrankoliini

Double-spurred Francolin

Louhikkopyy

Stone Partridge

Mustahuitti

Black Crake

Afrikanjassana

African Jacana

132

Senegal Thick-knee

Black-headed Plover

Kynsihyyppä

225

190

200

801

Spur-winged Plover

Tuhkahyyppä

197

Wattled Plover

Tundrakurmitsa

Grey Plover

Pikkutylli

Little Ringed Plover

Tylli

Ringed Plover

Kuovi

Eurasian Curlew

Pikkukuovi

127

Whimbrel

Mustapyrstökuiri

Black-tailed Godwit

Afrikannuolihaukka

Sahelinpaksujalka Afrikantöyhtöhyyppä

Yhteensä Species

Punakuiri

Bar-tailed Godwit

Valkoviklo

Common Greenshank

Lampiviklo

Marsh Sandpiper

Rantasipi

Common Sandpiper

Metsäviklo

Green Sandpiper

Liro

Wood Sandpiper

Punajalkaviklo

Common Redshank

Meriharakka

Eurasian Oystercatcher

Pitkäjalka

Black-winged Stilt

Karikukko

Ruddy Turnstone

Pulmussirri

Sanderling

Suosirri

Dunlin

Kuovisirri

Curlew Sandpiper

Leveäpyrstökihu

Pomarine Skua

Merikihu

Arctic Skua

Harmaapäälokki

120

300

4 300

100

4 953

Grey-headed Gull

Kaitanokkalokki

Slender-billed Gull

Etelänselkälokki

Kelp Gull

Etelänharmaalokki

110

Yellow-legged Gull

Selkälokki

Lesser Black-backed Gull

Räyskä

150

166

Caspian Tern

Kuningastiira

Royal Tern

Pikkutöyhtötiira

Lesser Crested Tern

Hietatiira

Gull-billed Tern

Kalatiira

Common Tern

Mustatiira

Black Tern

150

200

155

120

910

Blue-spotted Wood Dove Black-billed Wood Dove

Palmukyyhky Sinitäpläkyyhky Sahelinuikuttajakyyhky

Afrikantäpläkyyhky

360

469

Laughing Dove

Speckled Pigeon

Laji

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.

21.1.

22.1.

Viikunakyyhky

Afrikanviherkyyhky

Naamiokyyhky

Savanniturturikyyhky

150

200

150

200

Vaikertajaturturikyyhky

Sahelinturturikyyhky

Kesykyyhky

Paimenharakka

Afrikankukaali

Malakiittikäki

Smaragdikäki

Tuhkahuuhkaja

Afrikanpöllönen

Tornipöllö

Valkonaamapöllönen

Nauhakehrääjä

Vaaleakiitäjä

Pikkukiitäjä

Suomukiitäjä

Yhteensä Species 1

Bruce´s Green Pigeon

African Green Pigeon

Namaqua Dove

935

Red-eyed Dove

African Mourning Dove

Vinaceous Dove

Feral Pigeon

217

Piapiac

Senegal Coucal

Klaa´s Cuckoo

African Emerald Cuckoo

Greyish Eagle Owl

African Scops Owl

Barn Owl

White-faced Scops Owl

Long-tailed Nightjar

Pallid Swift

Little Swift Mottled Spinetail

Afrikanpalmukiitäjä

100

120

375

African Palm Swift

Vihersäihkyjä

Green Wood Hoopoe

Harjalintu

Hoopoe

Afrikankeisarikalastaja

Giant Kingfisher

Sinirintakalastaja

Blue-breasted Kingfisher

Kirjokalastaja

Pied Kingfisher

Afrikanpikkukalastaja

African Pygmy Kingfisher

Malakiittikalastaja

Malachite Kingfisher

Afrikansininärhi

Broad-billed Roller

Vaaleasininärhi

Blue-bellied Roller

Viirusininärhi

Rufous-crowned Roller

Abessiniansininärhi

Abyssinian Roller

Vihermehiläissyöjä

Blue-cheeked Bee-eater

Kääpiömehiläissyöjä

Little Bee-eater

Aavikkomehiläissyöjä

White-throated Bee-eater

Kauluskaija

Rose-ringed Parakeet

Senegalinkaija

Senegal Parrot

Guineanviolettiturako

Violet Turaco

Harmaaturako

101

Western Grey Plantain-eater

Keltaotsaseppä

Yellow-fronted Tinkerbird

Loimuseppä

Bearded Barbet

Veririntaseppä

Vieillot´s Barbet

Kirjotoko

African Pied Hornbill

Punanokkatoko

125

Red-billed Hornbill

Harmaatoko

African Grey Hornbill

Kalkkunasarvekas

Abyssinian Ground Hornbill

Liekkitikkanen

Grey Woodpecker

Pisamatikka

Fine-spotted Woodpecker

Ruskoselkätikka

Brown-backed Woodpecker

Laji

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.

21.1.

22.1.

Yhteensä Species

Töyhtökiuru

Crested Lark

Metsäkirvinen

Tree Pipit

Savanninokipääsky

Fanti Saw-wing

Ruostepääsky

Red-rumped Swallow

Pilkkasiipipääsky

Pied-winged Swallow

Jouhipääsky

Wire-tailed Swallow

Isoruostepääsky

Mosque Swallow

Guineanhaarapääsky

Red-chested Swallow

Räystäspääsky

Common House Martin

Törmäpääsky

Sand Martin

Afrikankuhankeittäjä

African Golden Oriole

Sieppodrongo

Fork-tailed Drongo

Keltavästäräkki

Yellow Wagtail

Virtavästäräkki

Grey Wagtail White Wagtail

Västäräkki

Kyläbulbuli

150

350

Common Bulbul

Guineansukasnokka

Grey-headed Bristlebill

Siniperuukkikerttu

Oriole Warbler

Valkokurkkutimali

Blackcap Babbler

Valkosuomutimali

Brown Babbler

Pensastasku

Whinchat

Kivitasku

Northern Wheater

Kantotasku

White-fronted Black Chat

Isopunatasku

White-crowned Robin-chat

Tiheikköpunatasku

Snowy-crowned Robin-chat

Afrikanlaulurastas

African Thrush

Rytikerttunen

Reed Warbler

Vaaleakultarinta

Olivaceous Warbler

Taiturikultarinta

Melodious Warbler

Mustapääkerttu

Blackcap

Pensaskerttu

Common Whitethroat

Tiltaltti

Chiffchaff

Savannipriinia

Tawny-flanked Prinia

Tuhkapriinia

Tawny-flanked Prinia

Nakkelitöpökerttunen

Northern Crombec

Savulyijykerttu

Grey-backed Camaroptera

Afrikankeltarilli

Yellow White-eye

Kylähelttasieppo

Common Wattle-eye

Mustasieppo

Northern Black Flycatcher

Afrikanparatiisimonarkki

African Paradise Flycatcher

Punaparatiisimonarkki

Red-bellied Paradise Flycatcher

Atulapyrstömedestäjä

Pygmy Sunbird

Sitruunavihermedestäjä

Collared Sunbird

Keltavatsamedestäjä

Variable Sunbird

Hiirimedestäjä

Mouse-brown Sunbird

Ruusurintamedestäjä

Scarlet-chested Sunbird

Savannimedestäjä

Splendid Sunbird

Kaunomedestäjä

Beautiful Sunbird

Laji

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.

21.1.

22.1.

Kuparimedestäjä

Copper Sunbird

Isohuiskulepinkäinen

Northern Puffback

Guineanlepinkäinen

Yellow-crowned Gonolek

Valkoharjalepinkäinen

White-crested Helmet Shrike

Punapäälepinkäinen

Woodchat Shrike

Ruskoharakkalepinkäinen

Yellow-billed Shrike

Kyläloistokottarainen

Greater Blue-eared Glossy Starling

Viikunakottarainen

Purple Glossy Starling

Pitkäpyrstökottarainen

Yhteensä Species

203

Long-tailed Glossy Starling

Isoloisnokkeli

Yellow-billed Oxpecker

Viiksihemppo

Yellow-fronted Canary

Varpunen

House Sparrow

Tuhkavarpunen

Grey-headed Sparrow

Puhvelikutoja

White-billed Buffalo-weaver

Punaperäpiispa

Northern Red Bishop

Kultapiispa

Yellow-crowned Bishop Vitelline Masked Weaver

Mustaposkikutoja

301

302

606

200

250

1 744

Mustakurkkukutoja

Black-necked Weaver

Punasiipipeippo

Red-winged Pytilia

Harmaavahanokka

Lavender Waxbill

Sahelinvahanokka

Black-rumbed Waxbill

Punaposkipeippo

Red-cheeked Cordon-bleu

Ruusupeippo

Red-billed Firefinch

Hopeanokka

African Silverbill

Pronssimanikki

224

Bronze Mannikin

Dominikaanileski

Pin-tailed Whydah

Kyläleski

Village Indigobird

Töpöpeippo

Quail-finch Red-billed Quelea

Kyläkutoja

Miljoonakutoja

Lajeja yhteensä

110

104

114

222

Village Weaver

MATKAN REITTI JA KOHTEET

50 km

Kotu

Tanji

Brufut

Tendaba Abuko

Tujereng Mandina Ba

Pirang Raptor track