Gambia ja Senegal 2008 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA III

SANTTU AHLMAN

GAMBIA JA SENEGAL 14.–29.2.2008

GAMBIA & SENEGAL

GAMBIA JA SENEGAL 14.–29.2.2008 SANTTU AHLMAN Vuoden 2006 loppupuolella pähkäilin mahdollista seuraavaa lintukohdetta, kun silmiini osui mainos Gambian lintumestoista – olin myyty! Tilasin pian Birds of The Gambia and Senegal ja A Birdwatchers Guide to The Gambia -kirjat. Intoni vain kasvoi, mutta budjetti ja muut tekijät eivät antaneet saumaa matkalle. Silloin päädyin Anin kanssa Intiaan 8.–14.2.2007 väliseksi ajaksi (Lintuja maailmalla I). Gambia jäi unhoon noin vuodeksi, kunnes se pulpahti jälleen jostain mieleni syövereistä esiin. Nyt monet tekijät natsasivat, joten varasin matkan Anin kanssa pariksi viikoksi alkaen 14. helmikuuta 2008. VÄLIETAPPI LOIMAALLA KE 13.2. Matkan valmistelut menivät jälleen omalla painollaan – malarialääkityksen aloitimme jo pari viikkoa aiemmin, koska Lariamista tulee kuulemma usein sivuvaikutuksia. Meille ei onneksi tullut mitään. Ani keräsi vinon pinon vanhoja lastenvaatteita lahjoitettavaksi ja rohmusi Majakasta puoli-ilmaiseksi satoja lyijykyniä, jotka piti vielä kaiken lisäksi teroittaa valmiiksi. Käytännössä toinen matkalaukku oli täynnä lahjoitustavaraa. Helmikuun 13. päivä pörryyttelimme iltasella Loimaan Hirvikoskelle Anin vanhempien, Mikkon ja Riittan luokse (huomaa loimaalaisittain ylimääräiset konsonantit). Meikäläinen tempaisi kitaansa Zopinoxia, joka auttaa nukahtamiseen – aikaisin nukahtaminen kun on täydellisen epätoivoista touhua.

Gambiaa yläilmoista.

SIIRTYMÄ KOTUUN TO 14.2. Helsinkiin suuntasimme varhain, ja kone lähti aikataulussa kello 7.05. Matka taittui pitkälti silmämunat kiinni lintukirjassa, ainakin minulla. Välilasku oli Kanariansaarilla Las Palmasissa, jossa todistimme jälleen kerran, että maailma on pieni – Ani näki siellä nimittäin loimaalaisia tuttujaan matkalla Kap Verdelle! Vajaan tunnin stoppi oli tylsääkin tylsempi, tosin jaloittelu tekee aina terää lentojen välissä. Loppumatka Las Palmasista Banjulin lentokentälle oli melkoista piinaa, kun lintukirjakiintiönikin oli jo täynnä ja oli kovat poltteet päästä määrittämään. My Travel Huppukorppikotkia parveili lähes kaikkialla. Airwaysin kone laskeutui Banjuliin paikallista aikaa iltapäiväkolmelta, jolloin takana oli jo noin 12 tunnin siirtymä. Juuri ennen laskeutumista yritin epätoivoisesti saada jotain määritettyä, ja heti kävi selväksi, että petoja on ilmatilassa aivan tajuttomasti – satoja ja satoja joka puolella! Mokomat olivat kuitenkin sen verran kaukana, ettei niistä ottanut tolkkua. Lentokentällä oli leppoisat 31 astetta lämpöä, onneksi sentään vähemmän sisätiloissa. Matkalaukkujen odottelu oli melkoinen seremonia – noin ikuisuudelta tuntuneen ajanjakson (eli kolmisen varttia) aikana sähköt katkesivat koko laitoksesta pariin otteeseen. Beigeen somistautuneet lentokenttätyöntekijät hääräsivät siellä täällä ja välillä säätivät omiaan matkalaukkujen kanssa. Ja jos jotain laukkua piti siirtää, niin paikallisen tavan mukaan on ilmeisesti tehokkaampaa antaa sille hieman lisävauhtia kohti lattiaa! Eipä ollutkaan ihme, että jalustastani oli murtunut yksi kovaa muovia oleva kiristysnumikka, vaikka olin pakannut sen kovakantiseen laukkuun todella tarkasti (Anin mielestä meikäläisen matkalaukun pakkaus on jo sinänsä oma rituaalinsa…). Tjäreborgin oppaat viittoivat lentokentän aulan luona ja ohjasivat oikeisiin busseihin. Kaivoin taas kiikarit esiin, koska meillä oli hieman aikaa muita suomalaisia odotellessa. Ensimmäiset määritykset olivat nurmikolla viihtyneet tutut lehmähaikarat, kymmenet huppukorppikotkat, kookkaat afrikantäpläkyyhkyt ja mustavalkoiset afrikanvarikset. Parkkipaikan laiteen palmuissa ja muissa eksoottisissa puissa viiletti joitain pikkulintuja, mutta nekin harmillisesti liian kaukana. Pieniä kyyhkyjä lenteli myös siellä täällä, itse asiassa joka puolella.

Haarahaukka osoittautui heti kättelyssä erittäin runsaslukuiseksi petolajiksi. Gambiassa tavataan keltanokkaista alalajia.

Vihermakaki väijymässä hotellin takaportailla.

Bussimatka kesti kolmisen varttia ja oli tyypillisesti todellista luonteenkasvatusta jokaista minuuttia myöden. On nimittäin aika karmaisevaa päästä uuteen maahan uuden lajiston kimppuun ja kököttää likaisilla ja vääristävillä ikkunoilla varustetussa liikkuvassa bussissa, josta määrittäminen on, jos ei nyt mahdotonta, niin vähintään kinkkistä. Lintuja lenteli käytännössä tauotta, tosin suurin osa oli pieniä kyyhkyjä, joita on Gambiassa järkyttäviä määriä – ei suuria parvia, mutta tiheydet ovat suunnattomia. Pedoista edustettuina olivat huppukorppikotkat ja haarahaukat. Ensimmäisen päivän elislistalle pääsivät myös kuusi paimenharakkaa. Bussimatka tarjosi mainion spontaanin havainnon, kun Kotun lähellä erään hotellin pihapalmussa väijyi koko matkan ainoa savannivarpuspöllö. Bakotu Hotel & Apt tuli vihdoin vastaan Kotun alueella. Miljöö oli hieno, tosin selvästi turistipaikka. Vastassa olivat hotellin työntekijät, jotka ottivat laukkuja raahattavakseen aivan yhtä ahnaasti kuin lentokentän jantterit – rahaa tietysti olisi pitänyt tunkea kouraan muutaman kymmenen metrin kävelystä eurokaupalla, vaan emmepä tunkeneet.

Kuningaskalastajaa muistuttavan malakiittikalastajan höyhenpuku on uskomattoman värikäs.

Heitimme romppeemme hotellihuoneeseen, otimme optiikkaa ja lintukirjan mukaan ja suuntasimme Kotu Creekille, joka on vuorovesilaguuni – ja vieläpä aivan hotellin takana. Kadulla paikalliset bumsterit iskivät heti uusiin turisteihin, mikä otti päähän aika raskaasti – ”Hello, terve, terve!” oli ehkäpä yleisin tervehdys pääkadulla. Tuollaiset huutelut kertovat korutonta kieltään siitä, millainen turistipaikka oli kyseessä. Hilpaisimme kosteikon laidalle ja pällistelimme lajistoa: sahelinpaksujalkoja, kynsihyyppiä, tuhkahyyppiä, tundrakurmitsoja ja nippu muita kahlureita. Harmaapäälokkeja oli kymmenittäin ja joukossa myös tuiki tavallisia naurulokkeja. Harmaapään rääkyminen oli hämäävästi lähes identtistä naurulokin ääntelyn kanssa. Eksoottisia lajeja edustivat muun muassa sinirinta- ja malakiittikalastaja, kääpiömehiläissyöjä sekä punanokkatoko. Ensimmäisellä kerralla – ja toki monella muullakin – nämä olivat todella komeita otuksia. Paikalle saapui Mustapha, joka on tietysti lintuopas. Kotu Bridge on kosteikon ylittävä silta ja sen kupeessa on paikallisten lintuoppaiden toimisto, joka on käytännössä neliskanttinen katos. Paikalla päivystää aina oppaita, joiden tieto-taitotaso vaihtelee kovasti. Mustapha vaikutti jokseenkin pätevältä, vaikka veti heti kiikarilla parit virhemääritykset – esimerkiksi etäällä lentäneet kaksi senegalinkaijaa olivat hänen mielestään kauluskaijoja. Niinpä niin. Lajipari ei muistuta toisiaan lainkaan, ja Mustapha totesi vain, että ”I know what I´m saying”. Jotenkin kuitenkin päädyimme siihen, että lähdemme hänen kanssaan puolen päivän retkelle seuraavan täyden päivän jälkeen. Hinnaksi tinkasimme pitkän väännön jälkeen 400 dalasia eli noin 13 euroa.

Mustapha tuli heti kauppaamaan lintuopaspalvelujaan.

Santtu seulomassa Kotu Creekin monipuolista kosteikkolajistoa.

Mustapha yritti vielä onneaan meidän suhteen ja rupesi kauppaamaan matkaa Tendabaan edulliseen 500 euron hintaan! Nyt kärähtivät Anilla käämit, mutta jeppe yritti heti tyynnytellä. ”I´am cheap, definately cheap” (gambialaisittain lausutaan kiip, deffinetli kiip). Kauppoja ei tullut. Enpä oikein voi edes sanoa, että hyvä yritys, kun lähtöhinta oli noin naurettava. Tinkauksien ja höpötysten ohessa päivän lajilistaan tarttui hulppeat 19 uutta lajia. Näistä hotellin pihasta – joka Anin kuvauksen mukaan oli mahtavan upea – näimme muun muassa guineanlepinkäisen ja kaunomedestäjän. Aidattu hotellialue oli tosiaan uskomattoman hieno monipuolisten istutusten ansiosta. Ja äänimaailma lintuineen oli myös vaikuttava. Illan hämärtyessä einestimme vihanneskeittoa hotellin ravintolassa. Sapuskoinnin jälkeen jouduimme odottelemaan huoneeseen pyyhkeitä aika pitkän siivun – olivat pesemättä ja kuivaamatta, kun saavuimme. Odotellessa poikkesin lähimarkettiin ostamaan saippuaa. Noin 30 sentin hinnalla mukaani tarttui Asepsoa, joka värjäsi kädet tummansinisiksi – saippuasta tuli heti hittituote, joka meni Suomessa muutamille tutuille kuin kuumille kiville. Kyseinen ”germ-killer-antiseptic” -saippua herätti kuitenkin hajunsa puolesta monissa vastarintaa… Ani oli illalla vähintään puolihysteerinen (kirjoittajan tulkinta asiasta, Anin huom.) ja tutki tarkkaan huoneen ötökkäpolitiikkaa. Saattoipa moinen olla järkevääkin, kun emme tienneet, että mitä sängyn alta saattaisi löytyä. Muurahaiset ainakin tekivät invaasion Anin sämpylään ja sen jälkeen myös suklaaseen. Ennen valomerkkiä aloitimme jo perinteeksi muodostuneen matkapäiväkirjan kirjoittamisen ja listasimme päivän satsumat ns. iltahuutolistaan.

Yksityiskohtia hotellin pihasta.

Golfkentältä löysi takuuvarmasti kynsihyypän.

Perhonen. MIELENKIINTOISEN YÖN JÄLKEEN MAASTOON PE 15.2. Heräsin puoli yhden aikaan yöllä ja riuhtaisin korvatulpat pois. Ani sanoi heti, että kaskas on sirittänyt huoneessa siitä asti, kun nukahdin, eikä hän ollut nukkunut vielä silmäystäkään. Tutkin vessan ja totesin, että parin sentin mittainen heinäsirkka oli ovenkarmin sisällä, eikä sitä saanut millään ilveellä pois. Otus ristittiin aika pian kotisirkaksi. Ani ei halunnut korvatulppia, joten uni oli sen mukaista. Itse koisin railakkaasti jo hetken päästä tulppineni. Seuraavan kerran heräsin puoli seitsemältä, kun Ani tyrkkäsi minut hereille ja sanoi jonkun yrittävän kammeta väkisin sisään. Ilmeisesti jotkut vain erehtyivät huoneesta. Emme saaneet enää sen jälkeen unta ja heräilimme hiljalleen seitsemän hujakoilla, jolloin oli vielä säkkipimeää. Pian alkoi kuitenkin sarastaa ja teimme tunnin tourneen hotellin takana. Golfkentällä oli paljon elämää: vihersäihkyjiä, punanokkatokoja, kynsi-, tuhka- ja afrikantöyhtöhyyppiä, kyyhkyjä, kannusfrankoliineja, valkosuomutimaleita ja ruskoharakkalepinkäinen. Lisäksi saimme määritettyä erittäin runsaana esiintyneen kyläkutojan. Kosteikon laiteilta plokkasimme kaislamerimetson ja afrikankapustahaikaran. Tunti meni nopsaan ja tahti oli huima – yhdeksän uutta tuttavuutta.

Palmukyyhky.

Tuhkahyyppä.

Hotellin takaa näkee suoraan Kotu Bridgelle, jossa päivystää käytännössä aina lintuoppaita.

Palasimme hotellille ja läksimme Tjäreborgin tervetulotilaisuuteen, joka oli odotetusti tylsä. Miittinki oli lyhyen bussimatkan päässä toisessa hotellissa, jonka pihapiirissä oli lukuisia apinoita ja kutojia. Neljän hienon harmaavahanokan parvi oli mukava yllätys. Tilaisuudesta ei jäänyt paljon kerrottavaa, mutta tulomatkalla näimme sentään afrikanpalmukiitäjiä. Bakotu-hotellilla vaihdoimme heti retkikledjut yllemme ja suuntasimme jälleen hotellin taakse. Tällä kertaa kamerakin tarttui retkivarustukseemme. Takapihan portailla Anille tuli ”tilanne”, kun lähipuuhun ilmestyi apina pällistelemään. Ani kohotti tahattomasti kaukoputkea ja sanoi karvakkeelle ”terve, terve”. Kyseinen otus oli ilmeisesti saanut sanonnasta jo tarpeekseen, sillä se lähti heti kovaa vauhtia oksistoa pitkin kohti. Ja me tietysti ryntäsimme juoksujalkaa karkuun puolipaniikissa. Ilman nopeaa reagointia, olisi apina kerjennyt hyppäämään kimppuun, mikä ei sinänsä olisi ollut ihme, sillä hotellin pihalla monet tumpelot turistit syöttävät niitä, vaikka sen seurauksena osa alkaa käyttäytyä aggressiivisesti. Pian apinan luokse ilmestyi pari poikasta ja ilmeisesti toinen emo. Pääsimme etenemään, kun hotellityöntekijä tuli häätämään veijarit tiehensä. Tässä tapauksessa häätäminen tarkoitti pelkkää kävelyä, eli paikallisia ne pelkäävät. Session jälkeen löysimme itsemme jälleen kosteikon laidalta ja golfkentältä. Peruslajiston – johon kuului muun muassa kääpiömehiläissyöjät ja kirjokalastajat – lisäksi emme löytäneet muuta mainittavaa. Visiitti jäi lopulta aika lyhyeksi, sillä aurinko alkoi porottaa sellaisella teholla, että meidän oli luikittava takaisin hotellille kyllästämään ihomme aurinkovoiteilla. Samalla söimme Bakotu saladin (145 dalasia) hotellin ravintolassa. Satsiin kuului kerrassaan loistavia lihavartaita; jopa Ani nautiskeli niistä, vaikkei juuri lihasta välitä.

Suuntasimme merenrannalle, jolloin saimme hotellin ”paraatipuolella” niskaamme paikallista väkeä. Aivan rannan tuntumassa banaaninainen – tuttavallisemmin Bananalady – onnistui myymään meille kahdeksan banaania sadalla dalasilla. Tinkausvietti ei näemmä ollut meillä aivan kohdallaan. Rannalla Atlantti pauhasi, ja pian vieressämme käveli jälleen jengiä. Bobi ja monet muut kauppasivat meille kaikkea hedelmistä ravintola-annoksiin ja retkeä Pelican Islandille. Talsimme pitkän matkan pohjoiseen, kunnes nousimme rappusia pitkin ylös rannalta. Ajoittain saimme jopa olla rauhassa boomstereilta. Osa näistä ”kaupustelijakerjäläishuijareista” oli ihan mukavaa porukkaa, tosin enemmistöllä kiilui silmissään helppo turistiraha. Indika ja joku toinen oli asiallista väkeä – tarjosivat jopa Anille kuoritun grapefruitin, jossa tosin oli mustia sormenjälkiä. Talsimme golfkentälle – joka ulottui siis pitkän matkan aina hotellillemme saakka. Kuivassa miljöössä viihtyivät muun muassa haaramehiläissyöjät, guineanhaarapääskyt, harmaaturakot, vaaleasininärhet, afrikankukaalit sekä lukuisat kyyhkyt, joiden määrittäminen oli aluksi aika kinkkistä, koska toisiaan muistuttavia lajeja on paljon. Hienoin havainto oli koko matkan ainoa hunajaopas. Hortoilimme kentällä pitkin poikin, kunnes juomavetemme loppui. Yritimme löytää väylän, josta pääsisi takaisin rannalle, mutta alue oli ympäröity melko korkealla kiviaidalla, jonka päällä koreili särjetyistä lasipulloista tehty kerros, josta ei varmasti ehjin nahoin pääsisi yli. Eipä auttanut muu kuin palata takaisin samaa reittiä. Hortoiluepisodista tuli ainakin seitsemän kilometrin taivallus. Ani kirjoitti päiväkirjaan, että meikäläisen jalkaterät veivät useita kertoja täysin väärään suuntaan, mutta sitähän minä en allekirjoita.

Nokka kohti Atlanttia.

Talsimme rannasta ”kukkakujaa” pitkin golfkentälle.

Tästä oli melko vaikea kulkea ilman hedelmätätien armotonta kaupantekoa.

Paluumatkalla haimme vielä Bananaladylta banskut. Hän antoi kaupanpäälle mangon ja tomaatin. Kiva täti, joka muuten näytti täysin sellaiselta pärstältä, joka olisi hyvin voinut näytellä jossain Eddie Murphyn komediassa. Hotellilla Ani rasvasi meikäläisen punastuneen niskan ja oikean käden – aurinko oli todellakin paahtava. Kävin kähveltämässä hotellin ravintolasta veitsen lainaan ja söimme ”karvaista” mangoa, grapefruittia ja sardiineja (20 dalasia purnukka). Ensimmäinen täysi päivä oli kulunut silmissä, mutta kerkesimme vielä puoli viiden aikaan kosteikolle. Kiersimme sinne hotellin takapihan kautta, josta kulkee polku. Nyt käppäilimme Kotu Bridgen suuntaan. Ja eikö tullut taas joku tyrkyttämään opaspalvelujaan – nyt olisi ollut pöllöjä tarjolla. No thanks. Silta oli todella kriittinen paikka oppaiden kannalta, mutta kovan opaspalvelukaupittelun saimme kuitenkin ohitettua lopulta melko luonnikkaasti. Etsimme jonkin aikaa kala-altaita, kunnes hoksasimme kääntyä vasemmalle hieman avoimen näköiselle paikalle. Siellähän ne olivat – eivät tosin kala- vaan jätevesialtaita. Jotkut jannut tulivat kaupittelemaan lippuja hintaan 50 dalasia per pää. Lipunmyyjä kuulemma oli lähtenyt neljän aikaan, joten emme nähneet virallisia lippuja. Pian paikalle saapui virallinen lintuopas, joka hääti bumsterit pois pienen sanaharkan päätteeksi. Jatkoimme altaille oppaan kanssa ja neuvottelimme puolisen tuntia Tendaban ja Georgetownin kahden yön reissusta. Lähtöhinta oli 400 puntaa, mutta tinkauksen päätteeksi 325 euroa. Kova hinta silti, emmekä sopineet mitään. Heppu oli leppoisa, ja plokkasi välillä nopeasti vilahtaneen palmuhaukan. Lippujen rahastaja tuli pian fillarilla paikalle – oikea hinta oli 10 dalasia, minkä mielellään maksoi, kun raha (eli noin 30 senttiä) meni paikallisen lintuopasyhteisön hyväksi.

Ani tähyää jätealtaiden elämää.

Neuvottelujen takia ennätimme altaille hieman liian myöhään valokuvaamisen kannalta, sillä aurinko kerkesi jo laskemaan niin, että alkoi hiljalleen hämärtää. Paikalla oli 80 naamioviheltäjäsorsaa, kymmenen pikku-uikkua, lukuisia lehmähaikaroita, koboltti- ja silkkihaikara, tusina afrikanjassanaa, kymmeniä kynsihyyppiä ja pitkäjalkoja sekä useita rantasipejä ja liroja. Tuttua lajistoa edustivat myös kolme keltavästäräkkiä. Lintuja oli silti yllättävän vähän. Altaita oli yhteensä neljä, joista yksi oli kokonaan kuiva ja tyhjä, yksi oli kasvanut täyteen sankkaa kasvillisuutta ja kaksi olivat avovettä. Kiersimme altaat takakulman kautta ja oikaisimme riisiviljelysten kautta Kotu Bridgen suuntaan. Ani huomasi vielä lopuksi rantakasvillisuuden joukossa piipertäneen mustahuitin, mikä oli hieno yllätys. Altaiden laiteilla hääri lisäksi neljä sieppodrongoa. Riisialueella oli jokunen hyttynen, joista joku kerkesi jo pistämään Ania. Sillalla näimme vielä Mustaphan. Altailla ruokaili kymmeniä pitkäjalkoja.

Hotellilla söimme Butter Fishiä (175 D), jota odottelimme noin tunnin. Kesken aterian alkoi rumpu- ja tanssiesitys uima-altaan vieressä. Paikalliset vetivät aikamoista rytmisettiä menemään – moista ei pohjoisessa näe koskaan. Ani ikuisti touhua videolle. Illalla alkoi ramoa aika reippaasti ja Ani meinasi nukahtaa, kun höpisin jotain omiani ja listasin päivän haviksia. Kotisirkkamme aloitti jälleen soitannan… MUSTAPHAN RETKIPÄIVÄ LA 16.2. Aamullakin sirkka veteli serenadejaan, ja meikäläisen kenkien viereen oli tupsahtanut torakka, joka oli tokkurassa. Ani siirsi sen pihan puolelle puskaan. Seitsemän aikaan odottelimme Mustaphaa hotellin pihassa. Hän tuli hieman myöhässä ja kertoi, että sillalla odottaa eräs suomalainen mies. Muuten ok, mutta meidän retkihinnan piti olla nimenomaan kahdelle hengelle… Kiteeläinen Jorma liittyi seuraamme sillalla, josta jatkoimme poispäin hotelleilta. Ensimmäiset pronssimanikit näyttäytyivät komeasti ja yhdessä risteyksessä huppukorppikotka poseerasi muutaman metrin päässä pitkään. Jatkoimme lummelammelle, jossa oli afrikanjassanoita, matkan ainoa rääkkähaikara, lehmähaikaroita ja muuta peruslajistoa. Kävelymatkan parasta antia olivat harmaatoko, 80 puhvelikutojaa, rusorintakerttu, pari tuhkavarpusta, kuusi tuhkapriiniaa sekä abessiinian- ja afrikansininärhi.

Yksinäinen huppukorppikotka (paikallisen slangin mukaan Cemetery inspector) tonki erään ruokapaikan tähteitä ihmisistä piittaamatta.

Linnut ylhäältä alas: kyläkutojakoiras, kyläkutoja eri vinkkelistä, puhvelikutoja ja sahelinturturikyyhky.

Lummelammelta suuntasimme jälleen jätevesialtaille, joilla oli kokolailla sama lajisto kuin edellisiltana. Mukavin löytö oli kuuden keltavästäräkin joukosta lähtenyt virtavästäräkki, joka on hyvin harvinainen Gambiassa. Altaiden jälkeen kävimme uudella riisipellolla, josta Mustapha kaivoi esiin neljä kultakurppoa. Meikäläinen oli penseä, kun moinen tuntui puhtaasti bongaukselta, eikä muutenkaan opastus maistunut kovin hyvälle. Kurppopaikalta löysimme malakiittikalastajan ja muutaman varjostajahaikaran. Ylitsemme lensi lisäksi muutama käärmekaula ja kaksi kynsihanhea. Viiden tunnin reissusta maksoimme 300 dalasia, mikä ei ole paljon, mutta silti liikaa – spontaani retkeily on huomattavasti mukavampaa! Lounaaksi tempaisimme kitusiimme katkarapuvoileipää (Ani) ja kalaa perunoilla (Santos). Ruokaa kesti jälleen odotella pitkään, mutta samalla sain kirjoitettua matkapäiväkirjaa ja listata havaintoja. Aamupäivän retkeltä tuli kaikesta penseydestä huolimatta 14 elistä. Ani pakotti vielä minut altaalle, eli otimme jopa aurinkoa puoli tuntia ja rohkenimme uimaan. No, olihan sitä lämpöä jotain 35 astetta. Loikoilun jälkeen suunnistimme kymmenen minuutin kävelymatkan päähän kauppaan, josta irtosi muun muassa keksejä, juomista ja muuta herkkua – eli kaikkea elintärkeää. Kaupassakaan ei näköjään saanut olla rauhassa, sillä

Ani.

Mustapha.

Näkymää jätevesialtailta.

Virallinen turistiopas kauppasi iloisena matkaa yläjuoksulle ja Tendabaan. Hänen tarjoama kartta ei ollut kovin hääppöinen, joten etsimme pitkään parempaa versiota.

pari taksikuskia tuli tarjoamaan kyytejään. Kyselin, että mitä maksaa matka Abukoon ja takas. Ja sitten tietysti alkoi hintavääntö. Summa oli aluksi 700 dalasia, johon totesimme heti, että too much. Sitten he alkoivat kehua, että ”finnish are nice people”. Puhdasta psyykkausta. Vääntö tuotti kuitenkin tulosta, sillä sovimme seuraavaksi aamuksi lähdön kaupan läheltä klo 7.30. Lopullinen hinta oli 450 dalasia kahdelta hengeltä (7,5 euroa per pää). Iso mies oli tyytyväinen, mutta niin olimme mekin. Muonavarastoja täydensimme vielä tullessa hedelmäkauppias Fatun banaaneilla, papaijalla ja mainiolla banaanikakulla. Meistä tuli oitis hänen vakioasiakkaitaan. Lähistöllä näimme sopivasti kaksi sympaattista nakkelitöpökerttusta.

Savanniturturikyyhky hotellilla.

Anin monot päivän retkeilyn jäljiltä. Punertava lateriittipöly värjäsi hikiset vaatteetkin tehokkaasti.

Tarkoituksemme oli vielä löytää kartta jostain hotellialueelta. Vaan emmepä löytäneet mistään kaupoista. Tällä kertaa kuikelo nimeltä Babuu tuli kertomaan Jewel of India -ravintolasta ja kauppasi esitettä. Ja samassa herra ”tour guide” – siis virallinen turistiopas – tuli väliin. Hänellä oli tarjota jotain omaa karttaa, mutta se ei ollut hääppönen. Seuraavaksi joku hänen kaverinsa kaivoi autosta jonkun ison mittakaavan läpyskän, mutta kun sekään ei ollut hyvä. No can do. Ja eikä muuta kun sitten lopulta Babuun kanssa kohti Timbuktuu-kirjakauppaa, joka oli hänen mukaansa hyvin lähellä. Kuikelo puhui koko ajan kuin papupata – hän on muslimi, tuomio tulee kun delaa ja niin edelleen. Matka tuntui todella pitkältä. Ja kyllähän se lopulta usean kilometrin mittainen olikin. Kartan löysimme kaupasta onneksi, ja vieläpä parhaan tähän mennessä (300 D). Kirjakauppa oli täysin länsimaisen kaltainen, mutta hinnat olivat järkyttävän korkeita jopa suomalaiselle. Esimerkiksi jotkut luontokirjat maksoivat yli 80 euroa – kuinkahan paikallisilla on niihin varaa? Tulimme taksilla (15 D) takaisin, koska kävelyä kertyi reippaasti. Tourneen päätteeksi menimme tunniksi rannalle heilumaan. Ani videoi näkymiä ja immeisiä. Seuloin merta kaukoputkella. Yleisilme oli kuten lähes kaikissa merissä, eli hyvin hiljaista. Kaukaa löysin kuitenkin muun muassa 15 räyskää, kolme kuningas- ja hietatiiraa, kaksi riutta- ja kalatiiraa, seitsemän mustatiiraa ja yhden leveäpyrstökihun. Hienoin havainto oli kaksi läheltä viilettänyttä etelänselkälokkia, joita oletin löytyvän vain Tanjista. Jorma ja hänen vaimonsa tulivat vielä juttusille. Hotellilla vaihdoimme vaatteemme ja menimme Babuun mainostamaan ravintolaan. Hän sai kuulemma provikkaa kymmenen dalasia per hankittu asiakas. Otimme chicken yassaa, mikä nyt tietysti oli typerää – syödä nyt sitten intialaista ruokaa Gambiassa… Kuulin jostain syystä aiemmin, että ”african jacana” ja luulin tosiaan, että pöytäämme kannetaan jassanaa (oikein veri pakeni Santun kasvoilta ja miehen kurkkua alkoi kuivaa, Anin huom.) Onneksi kuitenkaan ei. Sapuska oli perussettiä, jossa oli tuhti läjä riisiä. Illalla uni tuli nopiaan, vaikka musiikki pauhasi jälleen myöhään yöhön.

ABUKO KUTSUU SU 17.2. Heräsimme kello 6.40, vedimme tamineet niskaamme ja lähdimme baanalle kävelemään kohti Modua ja hänen taksiaan. Puolikasilta läksimme tärskypaikasta vihdoin kohti Abukon tarunhohtoista suojelualuetta, joka on perustettu jo vuonna 1967. Noin 20 kilometrin ajomatkan aikana näimme paljon aitoa gambialaista meininkiä, jolta olimme välttyneet hotellialueilla. Abukon pääportilla oli pieni kottero, josta myytiin lippuja ja vuokrattiin kiikareita. Lippuja ei kuitenkaan ollut, eikä vaihtorahaakaan. Maksoimme lystin ja talsimme metsän kätköihin, vaikka emme saaneet pikkurahoja tai lippuja. Yleisilmeeltään puisto on hyvin tiheäkasvuista metsää (gallery forest), jossa mutkittelee pieniä polkuja siellä täällä. Poluilta ei ole syytä poiketa mihinkään, eikä toisaalta sankan kasvillisuuden seassa mielellään hortoilekaan alueella, jossa esiintyy muun muassa vihreämamba ja mustakobra. Äänimaisema on vaitonaisuudestaan huolimatta varsin mystinen, ja jokainen vastaantuleva lintu voi olla uusi tuttavuus, ellei ole aiemmin kyseisessä elinympäristössä retkeillyt. Reitin alkuvaiheessa huomasimme korkean palmun latvassa kököttävän kirjotokon, joka oli uusi tokolaji meille. Pian puiden hämyssä viipotti pieni kirjoantilooppi ja määritimme ensimmäiset kylähelttasiepot, joiden erikoinen laulu syöpyi oitis mieleeni – varmasti helpoimpia gambialaisia linnunääniä. Erityisesti pikkulintupuoli oli hyvin edustettuna, eikä monia lajeja löydä muualta länsirannikolta helposti. Havaintovihkoon tarttui muun muassa tiheikköpunatasku, kolme punaparatiisimonarkkia, kolme sitruunavihermedestäjää, neljä ruusurintamedestäjää, kahdeksan kuparimedestäjää, kuusi kulta-arokerttua, savulyijykerttu, kaksi keltarinta-apalia, kolme afrikankeltarilliä, pikkubulbuli ja guineansukasnokka. Komeimpia otuksia edustivat neljä guineanviolettiturakoa ja loimuseppää. Etenkin medestäjien määrittäminen oli haastavaa, sillä juhlapukuiset linnut olivat harvassa. Kaiken kaikkiaan pikkulintujen penkominen tiheiköistä oli todellista löytöretkeilyä.

Kirjotoko otti aamuauringon vastaan palmun latvassa.

Ani vakavan näköisenä apinahäkin luona.

Loimuseppä on ulkonäöltään ykköslaji.

Polku kiersi aidatun puiston sisällä muutaman kilometrin lenkin. Kaukaisimmassa kolkassa on ”Animal Orphanage”, joka oli varsin surullinen näkymä – suurissa häkeissä oli apinoita ja joitain lintulajeja. Loukkaantuneiden lintujen ”häkkihoitamisen” jotenkin vielä ymmärtää, mutta täysin kunnossa olevien apinoiden vangitseminen puistossa on eriskummallista. Metsässä oli nimittäin melkoisia määriä hotellialueeltakin tuttuja vihermarakatteja sekä myös guineanruostegueretsoja. Emme viihtyneet kauaa häkkien liepeillä.

Piilokojun antia: krokotiili, varaani ja harmaahaikara.

Jossain vaiheessa löysimme altaan, jonka rannalla oli katselukoju. Lampareella ei kuitenkaan ollut juuri tarjottavaa, tosin kirjoantilooppi oli hetken loistavasti hollilla. Linnuista kirjasimme vain harmaahaikaran. Pian koppiin ilmestyi Kotusta tutuksi tullut lintuopas Moses sekä Bakotu hotellissa asustava britti, jonka kanssa olimme jutustelleet jo aiemmin. He kertoivat, että lähellä on allas, jossa oli hetki sitten krokotiili ja vasarapäähaikaroita. Riensimme oitis nuotitusten suuntaan ja löysimme kyseisen kojun. Pienillä lampareilla oli

Abukon apinoita: vasemmalla vihermakaki, oikealla guineanruostegueretsa, oikealla alhaalla ihmisapina.

todellakin jokunen krokotiili sekä pieni ja iso varaani. Vasarapäähaikaroitakin oli pari maisemisRuusupeippo. sa, mutta muuten oli melko hiljaista. Kojusta oli kuitenkin leppoista tarkkailla krokotiilien ja varaanien laiskottelua. Nisäkäspuoleltakin saimme hieman täydennystä, kun näimme gambianaurinko-oravia. Sitten olikin aika palata pääportille, lunastaa liput ja vaihtorahat sekä hypätä jälleen Modun pirssin kyytiin. Kotussa törmäsimme jälleen sillan kohdalla Mustaphaan, jonka kanssa väänsimme hintaa Tendaban matkasta. Alin tarjous oli 225 euroa, mutta se oli mielestämme liikaa – no thanks! Hotellilla söimme omelettia ja jälkkäriksi toffeekaramelleja. Samalla kirjasimme matkan ensimmäiset kuusi varpusta. Kuumimman hetken olimme uima-altaan laidalla auringonottopuuhissa. Ani kävi mielellään pulikoimassa, mutta minä taisin olla tyypillisen penseä, ilmeisesti märkyyttä peläten. Abukon lajilistan summauksena uusia lajeja tuli peräti 16 kipaletta, mikä oli hieno määrä spontaanina retkenä. Löhöilyn päätteeksi lähdimme metsästämään turistiopasta tarkoituksena udella Tendaban hintoja. Emmepä häntä löytäneet, joten menimme vielä Kotu Creekille linnustamaan. Peruslajiston lisäksi näimme yhden valkokurkkutimalin ja paAfrikankukaali. julinnun. Ja eikö iskenyt Mustapha taas! Nyt väänsimme Bush Trackin hinnasta. Lähtöhinta oli 60 euroa kahdelta. Tinkaamisen päätteeksi hinta oli vain viisi euroa halvempi, mutta sisälsi myös pähkinäsoppaa (peanut soup), joka tosin oikeasti on riisiä ja pähkinäkastiketta lihalla höystettynä. Se kelpasi meille. Mustaphan piti vielä hakea 20 euron ennakko puolen tunnin päästä hotellilta, eli klo 18.45, mutta jeppeä ei näkynyt vielä viisi yli seitsemänkään, jolloin meikäläinen oli jo poistunut raitilta. Jostain hän kuitenkin lopulta putkahti lunastamaan rahojaan. Menimme vielä syömään tiukalla budjetilla, eli Ani otti katkarapucoctailin ja minä saman plus päivän keiton. Odotellessamme Ani kauhisteli muiden turistien väriä, mikä ei suinkaan ollut ruskea, vaan monilla räikeän punainen – siis järkevää auringonottoa… Ruoka-annokset olivat suorastaan törkeän pieniä – noin kolmella katkaravulla kun ei vielä vatsa täyty. Onneksi Anilla oli pieni nälkä ja minulle tuli vielä suolalla kyllästetty keitto, muuten emme olisi jaksaneet nukkua kotisirkan siristessä. BUSH TRACK JA PIRANG MA 18.2. Ylös kello 6.45. Luvassa olisi petopaljoutta Bush Trackilla, eli toiveikkuutta oli ilmassa kovasti, ainakin minulla – Anille käy kaikki. Mustapha odotteli hotellin pihassa Georgen ja hänen vihreän maasturinsa kera.

Mustapha, George ja Ani Mandina Bassa. Paikan antia oli muun muassa liskohaukka. Lapsia näkee viljelyksillä kastelupuuhissa.

Ensin suuntasimme Mandina Baan, jossa on melko kirjavia biotooppeja, enimmäkseen kuitenkin viljelysalueita. Oli loistavaa hiihdellä menemään uudessa paikassa. Oppaat eivät olleet selvästi ihan täysin perillä, että mihin pitäisi kälppiä, kun välillä tuli aita vastaan. Eipä tuo mitään sinänsä haitannut. Lajisto oli pääosin jo tuttua, mutta uusia olivat muun muassa sinitäpläkyyhky, neljä komeaa afrikankuhankeittäjää, isopunatasku, 40 viikunakottaraista, mustasieppo ja 15 kultapiispaa. Jälkimmäiset – eli piispat – olivat aika kinkkisiä määritettäviä talvipuvussa. Vanhoja tuttuja edustivat puolestaan taiturikultarinta, pensaskerttu ja tiltaltti. Pitkähkön kävelylenkin päätteeksi suunnistimme Pirangin altaille, jotka ovat järjettömän kokoisia – horisonttiin saakka siintäviä laajoja altaita! Niissä kasvatetaan pääosin ostereita, mutta nyt lähes kaikki olivat rutikuivia – vain yhdessä oli aavistus vettä. Yleisilme oli siis hiljainen, mutta havaintovihkoon saimme silti kirjoittaa kolme pikaisesti vilahtanutta töpöpeippoa, punapäälepinkäisen, kaksi töyhtökiurua ja tropiikkitöyhtökiurun. Kaukana altaan väreilyssä oli muutamia kahlaajia, kuten valkovikloja. Altaiden liepeillä tähystimme paikallisesta ”lintutornista”, mikä oli maakasan päällä oleva heiveröinen katos. Sen edustalla on suoraviivainen kanava, jonka rannalla tepasteli muun muassa riuttahaikaroita. Kirjokalastajia lenteli lähellä ja kaukana. Jos altaat olisivat vetten vallassa, niin nähtävää olisi varmasti reippaasti, mutta nyt anti oli varsin köyhää. Pirangin jälkeen menimme Kuloroon, jossa oli luvassa pieni kävely metsäisellä alueella. Erään avoimen kaivetun vesikuopan laiteilla värjötteli kymmeniä lehmähaikaroita ja palmun oksalla piileskeli afrikankeisarikalastaja. Metsässä oli monipuolista lajistoa: siniperuukkikerttu, kaksi afrikanparatiisimonarkkia, savulyijykerttu, nakkelitöpökerttu-

Vanha riuttahaikara.

Nuori riuttahaikara.

Vedenpullotusrituaali Georgen pirssillä.

nen, toistakymmentä afrikanlaulurastasta ja niin edelleen. Paikan erikoisuuksiin kuului myös paikallisten alkuasukkaiden apinalahtaamo, jossa apinanhäntiä roikkui puiden oksilla. Olivat nääs joidenkin ravintoa maaseudulla. Lopuksi yhytimme vielä kaksi pilkkasiipipääskyä. Seuraavaksi oli vuorossa einestäminen Mustaphan kotona, jossa asui kolme perhettä. Itse Mustaphalla on viisi veljeä ja neljä siskoa, eli aikamoinen katras pelkästään yhdessä perheessä. Kättelimme tietysti kaikki vastaan tulleet henkilöt, ja yksi Mustaphan pikkuveljistä liittyi kanssamme samaan ruokapöytään. Odotellessa kuulimme, että Georgella on suomalainen tyttöystävä ja 25-vuotias Mustapha aikoo ottaa vaimokseen suomalaisen naisen – muut eivät kelpaa. Tätä läppää tietysti kaikki paikalliset oppaat viljelevät suomalaisille – jos olisimme olleet ruotsalaisia, niin olisivat tietty halunneet ruotsalaisen vaimon. Eteemme kannettiin iso kulho, jossa oli riisiä ja pähkinäkastiketta lehmänlihalla. Ani hieman säikähti, kun pöytään tuotiin vain kaksi lusikkaa. Pelkäsi, että joudumme syömään samasta kulhosta ja vieläpä samoilla kahveleilla. Onneksi lusikoita tuotiin vielä lisää, mutta söimme silti mainiota pea-

nut souppia samasta jättikiposta. Annos oli niin tuhti, että edes viisi henkilöä ei saanut sitä tuhottua. Sapuskoinnin jälkeen päryyttelimme Gambiajoen varrelle, josta aukesi hulppea näkymä valtavalle joelle ja sen rantalietteille. Harmaatuulihaukka lekutteli komiasti aivan automme vieressä ennen jalkautumistamme. Joella ei juuri elämää ollut, mutta rannoilla sitäkin enemmän – kahlureita oli nimittäin sadoittain. Pikkutyllejä, rantasipejä, valkovikloja, suokukkoja, punajalkavikloja, meriharakoita, pitkäjalkoja, tyllejä, kynsihyyppiä ja niin edelleen. Hienoin yllätys oli yksinäinen afrikaniibishaikara. Rannalla hengaili myös lokkeja ja tiiroja. Lopuksi poikkesimme Bush Trackille, jonka piti olla matkan pääkohde. Hakeuduimme avoimelle paikalle petojen toivossa, mutta anti oli lopulta aika niukkaa – kaksi afrikanlauluhaukkaa ja kaksi keltapäähaukkaa sekä tietenkin lukuisa määrä haarahaukkoja ja huppukorppikotkia, joita on kaikkialla Gambiassa tolkuttomasti. Mustapha ja George eivät nähtävästi tätä kohdetta juuri tunteneet, koska tuntuivat olevan kahvilla, että missä linnut ovat ja mihin pitäisi mennä. Latteasta lopusta huolimatta päivä tarjosi paljon nähtävää, mukaan lukien 17 elistä. Samalla pamahti rikki sadan eliksen raja. Eniten jäi harmittamaan se, että emme hoksanneet ottaa mukaan kyniä, vihkoja ja tyhjiä vesipulloja. Ne olisivat kelvanneet kaikille vastaantulijoille. Etenkin pullot olivat kysyttyä tavaraa, sillä maaseudulla ei ole varaa hankkia niitä, eikä tosin muutakaan materiaa. Iltasella kävimme kaupassa hakemassa leipää, limonadia, karkkia ja sardiineja. Peanut soup täytti vatsamme sen verran tehokkaasti, ettei meidän tarvinnut syödä toista lämmintä ruokaa lainkaan. Kaupan pihassa törmäsimme Moduun, jonka kanssa hieroimme bisnestä taksimatkasta Bijiloon, joka oli läheinen palmumetsikkö. Emme suostuneet maksamaan 150 dalasia pienestä matkasta, joten päätimme lähteä sinne seuraavana aamuna kävellen rantaa pitkin.

Gambiajoen rannan lähistöltä plokkasimme harmaatuulihaukan ja kannusfrankoliinin.

Bush Trackilla saimme seuraa kuudesta lapsesta ja heid채n koirastaan.

BIJILO FOREST PARK TI 19.2.

Heräsimme kello 6.30, mutta torkutuksen jälkeen pääsimme jalkeille vasta kymmenen minuuttia myöhemmin. Meidän piti päästä lähdölle seiskalta, mutta pääsimmekin vasta vähän puoli kahdeksan jälkeen. Talsimme retkivarustusten kanssa Kotun sillan ohi ja käännyimme oikealle. Olimme kulkeneet tietä aiemmin Mustaphan kanssa lummelammelle, mutta lammen jäädessä takavasemmalle, kaikki oli uutta. Aamukadut olivat melko hiljaisia. Luigin ravintolan kohdilta oikaisimme hiekkarannalle, jota jatkoimme aina Bijiloon asti. Matkalla tarkastimme ison määrän merilajistoa, joka tosin koostui lähinnä lokeista. Kuusi kaitanokkaja selkälokkia olivat parhaimmistoa, samoin kolme pikkutöyhtötiiraa. Bijilon portilla maksoimme nimellisen pääsymaksun ja meille tarjottiin lintuopasta, yllätys, yllätys. Jamppa sanoi, ettei ole pakko maksaa, mutta halutessaan saa toki. Sanoi myös, että ilman opasta lajit jäävät vähiin. Halusimme kuitenkin tutustua paikkaan rauhassa itse, joten opaspalvelut saivat jäädä. Bijilo on ilmeisesti ainoa säästynyt palmumetsikkö, joka on aikoinaan ollut rannikkovyöhykkeelle tyypillinen luontotyyppi (Rhun Palm forest). Vuonna 1991 perustettu suojelukohde onkin upea palmumetsä, mutta linnustollisesti todella köyhä – jopa lähes täysin kuollut. Ainoa elis oli tosin sitäkin kovempi – bulbulilepinkäinen, joka on melko kovan luokan rari Gambiassa. Muita mainittavia havaintoja olivat savulyijykerttu, jokunen kääpiömehiläissyöjä, kaksi arovarpushaukkaa ja 250 räystäspääskyä, jotka

Matkalla Bijiloon näimme muun muassa harmaavahanokkia, afrikanvariksia, hauskuutuskalan ja varoituslipun.

Ani Bijilon palmumetsässä.

viilettivät rannikkoa pitkin pohjoiseen. Niiden joukossa oli myös kolme törmäpääskyä. Kävelimme muutaman kilometrin hiljaisessa puistossa, kunnes palasimme sisäänkäynnille. Lintuopas tuli heti utelemaan lajistoa. Kaikki muut hänen mainitsemansa lajit (joita tosin oli vain muutama) näimme – myös tuulihaukan – mutta emme louhikkopyitä ja aavikkomehiläissyöjää. Miekkonen harmitteli heti, että hänen kanssaan olisimme nuo löytäneet. Tosiasiassa louhikkopyiden näkeminen on puhtaasti onnesta kiinni, eikä hän onnistunut hetken päästä löytämään aavikkomehiläissyöjää, vaikka sen piti olla satavarma. Sinänsä ihan mukavan oloinen tyyppi, mutta hieman suulas, eikä ihan vähääkään – puhui kuin papupata. Mehiläissyöjän sijaan näimme rusorintakertun, mikä oli tervetullut lisä. Palasimme samaa reittiä merenrantaa pitkin takaisin. Ani nautiskeli jalkapohjia hierovasta hienosta hiekasta ja keräsi joitakin simpukankuoria völjyyn. Lintuja emme pitkällä kävelymatkalla juuri nähneet, mutta päivän kuumin aika olikin jo käsillä. Hotellilla tuntui juuri siltä, että aika pitkän siivun olimme päivän aikana kävelleet. Ja niin olimmekin – noin 15 kilometriä tamineiden kanssa. Ryhdyimme metsästämään pyyhkeitä hotellin marketista, mutta emme viitsineet kymmentä euroa moisista pulittaa. Jostain ilmestyi Sweety-niminen heppu, joka kuulemma tiesi halvemman paikan. Mutta ensin piti saada ruokaa kupuihimme. Sweety ohjasti meidät paikalliseen ravintolaan, joka oli päinvastaisessa suunnassa kuin Kotu bridge. Paikallinen Adidas-restaurant olikin loistolöytö, jossa söimme myös matkan loppupäivinä. Annokset olivat hotellin sapuskoihin verrattuina erittäin maukkaita ja hinnat paljon halvempia. Kahden hengen peanut soupit ja juomat maksoivat yhteensä vain kahdeksan euroa, eli noin puolet hotellin kurimusravintolan hintoihin nähden. Superb!

Sweety opasti meidät vielä markkina-alueelle, jossa oli kaikenmaailman sälää myynnissä, myös pyyhkeitä. Good quality -pyyhkeet maksoivat vitosen kipale, eli kaupat tuli. Tulevina päivinä huomasimme kuitenkin, etteivät ne kovin hääppöisiä olleet, kun märälle iholle jää puolet pyyhkeen ”täytteestä”. No, myyjät puhuivat meidät vielä ympäri niin, että tilasimme minulle kauluspaidan ja Anille mekon. Sovimme, että pyörähdämme hakemaan tekeleet muutaman päivän päästä. Sweety osoittautui loistotyypiksi, eikä häntä oikein voi bumsterina pitää, koska kaikesta avustaan huolimatta hän ei suostunut ottamaan lainkaan tippiä. Koko matkan aikana kukaan muu ei moisesta kieltäytynyt! Sitten altaille aurinkoa palvomaan. Kyseistä lystiä jatkui vain hetken aikaa, kunnes läksimme kauppaan. Matkalla Marcus lyöttäytyi kimppuumme ja kertoi tietävänsä edullisen paikallisen kaupan. Sinnepä siis. Päätien risteyksen jälkeen mokoma löytyi. Se oli Anin kuvauksen mukaan ”ihana pikkuinen kälynen kauppa”. Ja hinnat olivat todellakin edullisia verrattuna arabien omistamaan suureen markettiin, jossa olimme aiemmin käyneet. Marcus oli aikamoinen epeli ja onnistui lahjakkaasti jekuttamaan meitä. Manailimme nimittäin kaupassa, että minun oikea kämmenselkäni oli kärventynyt päivän kävelysession aikana pahasti (talsimme yli viisi kilsaa rantaa pitkin niin, että aurinko paistoi täyttä häkää siihen, kun pidin kaukoputkea olkapäällä – ja tietysti olin unohtanut rasvata kämmenselän). Marcus sanoi tietävänsä lääkkeen, joka on nimeltään Cocoa butter. Hän ilmestyi pian kauppaan purkki kourassaan ja levitti sitä kädelleni. Hinnaksi sanoi kymmenen euroa, eli aika tyyris puteli. Emmepä siitä kehdanneet kieltäytyä, kun oli jo purkin puoliksi käteeni tuhlannut. Samaa tavaraa saa parin euron hinnalla, eli jeppe sai hyvät provikat itselleen. Positiivista oli se, että tökötti oli kertaallisen loistavaa tavaraa ja tehosi palaneisiin paikkoihin hyvin. Siitä tuli vääjäämätön hittituote! Hotellilla törmäsimme vielä Foday Bojangiin, joka on monien muiden tapaan lintuopas. Hän oli kuulemma aiemmin porilaisten Petteri ja Matleena Mäkelän oppaana. Pete oli kertonut meidän tulosta, mutta Foday oli alkuajan matkastamme brittiläisten oppaana poissa pelipaikalta. Uusi tuttavuus vaikutti asialliselta ja lyhyen rupattelun perusteella pätevältä. Sovimme, että suunnittelemme mahdollisia retkiä hänen kanssaan myöhemmin. Illan hämärtyessä poikkesimme vielä sillalle rupattelemaan Fodayn ja Moseksen kanssa. Joku kolmas opas yritti epätoivoisesti saada meidät katsomaan keltakurkkuvästäräkkiä läheiselle riisiviljelmälle, mutta eipä mainostus purrut. Pakollisten iltasuihkuttelujen jälkeen ihastelimme vielä hetken rumputanssiesityksiä, mutta pitkän päivän päätteeksi oli pian mentävä maate. Päivä oli matkan kuumin ja tuntui, että hotellihuonekin kiehui, mutta se ei kotisirkkaamme häirinnyt.

Anin ostama nallepyyhe.

Merenrannalla riitti tutkittavaa. LUPPOPÄIVÄ KE 20.2. Ensimmäinen päivä matkalla, jolloin puhelin ei pirissyt liian aikaisin, eli vuorossa oli vihdoin lomapäivä. Herätys oli kahdeksalta, mutta Ani heräsi jo joskus puoli seitsemältä. Ja aiemmin hän vielä valitteli, että kun joka aamu pitää herätä niin aikaisin. Ja nyt kun olisi saanut nukkua, niin tulos oli tämä. Menimme merenrannalle aurinkoa ottamaan, mikä tarkoitti minulle oivaa tilaisuutta staijata merelle kaukoputken kanssa. Rannalta meidän piti kerätä simpukankuoria, mutta edellispäivään verrattuna niitä oli hyvin nihkeästi. Auringonottopaikalle jouduimme näin ollen talsimaan suunniteltua pidemmän matkan. Päädyimme melko pitkälle etelän suuntaan erään niemekkeen perukoille, josta simpukoitakin hieman löytyi. Rannalta löysimme lisäksi delfiinin pään ja hiekanvärisiä rapuja. Seuraamme lyöttäytyi kaksi poikaa, jotka eivät meitä juuri häirinneet. Toinen lähti Anin kanssa pienelle uinti- ja pulikoimisreissulle. Toinen tuijotti minua, kun katselin putkella lintuja. Satojen tiirojen pääjoukot olivat kalatiiroja, mutta joukossa oli myös 30 pikkutiiraa. Horisontissa viilettävistä talvipukuisista tiiroista jäi kuitenkin iso läjä määrittämättä. Muita mukavia olivat kuningas- ja pikkutöyhtötiira sekä etelänselkälokki. Auringonotto sai riittää, tai oikeammin meille tuli nälkä. Hotellilla vedimme jo tutuksi tulleita patonkia ja sardiineja. Apehtimisen jälkeen menimme vielä altaalle värjöttelemään auringon alle.

Tyypillinen näky rannalla.

Harmaaturako oli peruslaji lähes kaikkialla. Se on helppo plokata kaukaa äänen perusteella.

Lähikosteikolla ei voi käydä näkemättä varsin tavallista kirjokalastajaa.

Patonkiherkut eivät kauaa nälkäämme pitäneet loitolla, joten suunnistimme Adidas-restaurantiin. Sitä ennen eräs rumpujamppa toi Bambuoilia, jonka pitäisi tehota hyvin palaneisiin paikkoihin. Kämänen puteli maksoi 50 dalasia ja sisältö haisi aivan muulin kuselle. Mukava jeppe ei tippiä huolinut. Testasin kyllä myöhemmin tököttiä, mutta lievästi epämiellyttävän lemun vuoksi käyttö jäi aika vähäiseksi. Oikea kämmenselkäni oli edelleen arka, joten se oli muumioituna siteeseen koko päivän ja pari seuraavaakin päivää. Adidaksessa otimme chicken yassat paikallisen huippulimonaadin, Vimton, kanssa. Tulinen herkku maksoi tippeineen yhteensä 250 dalasia. Aterian jälkeen kävimme kyselemässä Tjäreborgin oppaalta tulevasta Senegalin reissusta, mutta tietoa ei juuri herunut. Mangokärpäsistä hän ei ollut kuullut koskaan. Epäilimme nääs, että rystysiini on moisten toukkia jostain syystä pesiytynyt, koska niihin oli alkanut ilmestyä pieniä vesihellukoita aikamoinen määrä. Sen jälkeen jäljitimme Fodayn ja pian olimmekin sillalla puimassa retkisuunnitelmia. Teimme diilin seuraavan päivän retkestä: Brufut Woods, Tanji ja Tujereng. Päivän viimeisen lintusession vedimme golfkentän laiteilla, jonne kahlasimme hotellin takaa. Aiemmin samana päivänä aivan portin laidalla oli julmetun kokoinen varaani vain muutaman metrin päässä – komea! Lintuanti oli melko vähäistä, tosin vaaleakiitäjä tuli uudeksi matkapinnaksi. Muita mukavia olivat Anin plokkaama sieppodrongo, isopunatasku, pelikaani, afrikanpelikaani ja afrikaniibishaikara. Siirryimme hiljalleen yöpuulle hotelliin.

BRUFUT WOODS, TANJI JA TUJERENG TO 21.2. Puhelimeni soi kolmelta yöllä, koska sain veljeltäni Samulta edellispäivänä tekstarin, jossa mainostettiin kuunpimennystä. Valitettavasti yöllä oli pilvistä, joten kuuriennot jäivät meiltä näkemättä. Seuraavan kerran Anin puhelin soi klo 6.40, ja hän heräsi ylös kuin tikka. Ja pian selvisi, että kello onkin vasta 4.40. Mitä sekoilua. Parin tunnin unien jälkeen heräsimme oikeaan aikaan. Foday tuli kävellen hotellin pihaan vastaan ja pian saapui reggaekuski Ciidii (ei varmaan ihan näin kirjoiteta). Nokka kohti Brufut Woodsia. Brufut on metsäinen alue, jossa lajisto on varsin erilaista kuin Kotussa. Alku oli heti lupaava, kun kuulimme louhikkopyiden ääntä. Hiljattain palanut alue oli sopivan avoin lintujen etsimiseen, ja aukolla viihtyivät erityisesti loistokottaraiset, kuten kyläloisto-, viikuna- ja uutena purppuraperäkottaraiset. Foday sanoi, että nyt kuuluu viirukalastajan ääntä – ja pian mokoma löytyikin puusta. Laji on siitä vekkuli, että muiden kalastajien tavoin se ei suinkaan ole kosteikko- vaan kuivien paikkojen laji. Muutamien ensimmäisten satojen metrien perusteella totesin Anille, että Foday tuntee linnut oikeasti. Lajisto oli kirjavaa; altailla pulikoi sahelinuikuttaja- ja savanniturturikyyhky. Seremoniaa seurasi kääpiömehiläissyöjä, ruusurintamedestäjä ja rosvohaukka.

Mukaamme lähti hiljainen mutta mukavapaikallisopas, kun kiersimme pitkin poikin metsäalueella. Brufutin mukavimpia havaintoja olivat mustasäihkyjä, harjalintu, afrikanmustakäpinkäinen, pensaslepinkäinen, kaksi haaramehiläissyöjää, kultakurkkulepinkäistä, pari isohuiskulepinkäistä, loimuseppää ja kaksi hienoa guineanviolettiturakoa, kolme veririntaseppää, savannimedestäjää ja metsäbulbulia sekä 30 punaperäpiispaa. Ilman paikallisopasta emme varmasti olisi löytäneet kasvillisuuden alla pudonneiden lehtien joukossa uinunutta hienoa nauhakehrääjää. Paikan ykkösrari oli kuitenkin pariskunta guineantäplätikkoja, joita ei pitäisi Gambiassa esiintyä lainkaan. Brufut Woods osoittautui kerrassaan loistavaksi mestaksi!

Ani keskittyi jälleen olennaiseen, eli minun ja Fodayn varpaiden dokumentointiin.

Brufutin paikallisopas.

Nauhakehrääjän maastoväritys hipoo täydellisyyttä.

Brufutista oli lyhyt ajomatka rannikon suojelukohteelle Tanjiin, joka on ehdoton paikka ranta- ja lokkilintujen havainnoimiseen. Aivan rannan tuntumassa oli monia markkinapaikkoja, ja meidät piiritti heti pieni katras poikia, jotka hamusivat jalkapalloa läheisestä kaupasta, mutta kauppoja ei heti syntynyt. Rannalta näimme huomattavan laajan alueen, joka kuhisi elämää: lähes tuhat harmaapäälokkia, 150 kaitanokkalokkia, kymmeniä tiiroja, 150 karikukkoa, punakuireja, tyllejä, pikkutyllejä ja muita kahlureita. Matkalle uusia olivat muun muassa isoja pulmussirri, västäräkki ja kaukana merellä viuhtonut leveäpyrstökihu. Parasta oli se, että linnut olivat monin paikoin hyvin lähellä, elikkäs paukutin melkoisen määrän kuvia. Lopuksi Ani heltyi vielä ostamaan Musalle jalipallon 50 dalasilla. Kyllä oli nassikka tohkeissaan. Muille annoimme kynät, vihkot ja tyhjät vesipullot. Oli Aninkin suu messingillä, kun näki iloiset pojat lahjoitusten jäljiltä.

Ani osti Musalle jalkapallon.

Kaitanokkalokki.

Kuningastiira.

Riuttatiira.

Harmaapäälokki.

Päivän viimeinen kohde oli Tujereng, joka oli Brufut Woodsin tavoin kärventynyt eli kulottunut hiljattain. Näkyvyyttä oli siis laajalle, kun ei ollut korkeita elefanttiheiniä missään. Yleisilme oli kovin hiljainen, mutta staijasimme puiden varjossa melko pitkään petojen toivossa – ja kyllä niitä näimmekin. Sirokotkaa, pikkukotkaa, töyhtökotkaa, ruskokäärmekotkaa, kotkaakotkaa… Ja vielä tavallisemmat pitkäkynnet lisänä. Pikkulintupuolen eliittiä olivat kuivien savannah woodlandien kantotasku ja senegalintöpösieppo. Molemmat koreita veijareita paahtavassa miljöössä. Kaiken kaikkiaan uskomattoman hieno lintupäivä, mistä kertoo myös koko matkan suurin päiväkohtainen lajimäärä – 120! Vaikka takana oli jo viikko Gambiaa, niin haaviin tarttui 20 elistä ja yhdeksän muuta uutta lajia matkalle!

Santun kämmenselkä muumioituna. Foday tarkkaavaisena.

Kobolttihaikara päivysti puun latvassa kaukana kosteikoista.

Myöhemmin Adidaksessa einestimme Lady Fishiä tikkuperunoilla. Maukas satsi oli jälleen yhteensä kahdeksan euroa tippeineen – bueno! Illalla yritimme poistaa mahdollisia mangokärpäsen toukkia rystysistäni – näppylöitä oli nimittäin jo satoja ja ne kutisivat julmetusti. Pirautin vakuutusyhtiöni lääkäriin, mutta en saanut tohtorille puheaikaa. No, sitten vaan paikalliseen sairaalaan taksilla. Konsulttimaksu oli 100 euroa käynniltä, eli aika mojova summa. Viiden minuutin tutkailun tuloksena lääkäri sanoi, että eivät ole toukkia, vaan jokin allerginen reaktio. Sain kahta salvaa niiden hoitoon. Lääkärivisiitin jälkeen Foday kiidätti vielä autoon jääneet housuni hotellille. Päivä pähkinänkuoressa minun näkövinkkelistäni: Ani sekoili herätyksen kanssa > huono uni > ei kuuta > lintuja pipona > Ani ihastui poikaan > osti pallon > antoi kynän > lääkärissä käynti 115 euroa! > housut takas > maate. Ja sama Anin näkövinkkelistä: Santos sekoili kuun kanssa > bad night > Ani heräs aikaisena lintuna nappaamaan madon > Santos ihastui Fridäyhyn > jätti housunsakin taksiin > mangokärpäset alko kutittaa liikaa > makso mitä makso, mut housut on saatava takas > uneen rohdot palovammoissa ja kärpäsen toukissa. TOIVEIKKAINA SENEGALIIN PE 22.2. Heräsimme aamukuudelta ja viittä vaille seitsemän hyppäsimme hotellin pihaan saapuneen pikkubussin kyytiin. Määränpäänä oli Tjäreborgin järjestämä kahden päivän Senegalin ekskursio. Reissuun lähti yhteensä vajaa 20 suomalaista turistia. Matkasimme Banjulin satamaan, jossa odotti autolautta. Ensin odottelimme jonkinmoisen siivun lautalle pääsyä ja sitten lautalla vielä toisen siivun ihmisten lappautumista kyytiin. Sinänsä hieno kokemus, kun lautta oli täynnä paikallista porukkaa ja vieläpä aika reippaasti. Ihmisten lisäksi katselimme noin 900 pikkukiitäjää, jotka pörräsivät joen yllä.

Lauttamatka meni nopsaan, vaikkei linturintamalla ollut kauheasti nähtävää. Mainittavia ovat kuitenkin kaksi leveäpyrstökihua, toistatuhatta harmaapäälokkia, neljännestonni kaitanokkalokkeja sekä muutamat isot tiirat – räyskä, kunkkutiira, hietatiira ja riuttatiira. Joen pohjoispuolella saavuimme Barraan, josta oli vain lyhyt ajomatka Senegalin rajalle. Siellä oppaamme keräsi koko lössin passit samaan nippuun ja kävi vilauttamassa niitä rajavartijoille. Samassa autoon tuli valuuttahemmo vaihtamaan dalaseja frangeiksi. Eurolla sai 600 frangia. Banjulin autolautalle lappoi väkeä pitkässä jonossa. Matkalla oli melko tiivis tunnelma, kun ihmiset kyhjäsivät vieri vieressä.

Senegalin puolella aloitimme armottoman peruslajien määrittämisen, koska halusimme listata Senegalin pinnoja parin päivän aikana niin paljon kuin niitä vain vastaan tulisi. Matkalla näimme muun muassa liitohaukan. Kulttuuripuolella oli mukava katsella lukuisia pihapiirejä ja pieniä taloja sekä tietysti paikallista porukkaa, joka Gambiasta poiketen puhuu ranskaa. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa havahduimme siihen, että miten pöyristyttävä ajatus siirtomaavaltioista on. Maassa puhutaan vain siksi ranskaa, että ranskikset ovat aikoinaan maan valloittaneet. Ja vastaavasti Gambiassa britit tulivat heilumaan paikalle laivoilla tykkeineen. Onneksi alkuperäiset paikalliskielet, kuten mandinga ja wolof ovat kuitenkin edelleen voimissaan. Lintuja oli melko vaikea plokata alati liikkuvasta bussista, joten mainittavaa emme juuri nähneet – peruslajit olivat tietenkin jo viikon retkeilyn tuloksena helppoa kauraa. Lopulta saavuimme mainioon hotellimiljööseen, jossa hakeuduimme oikeaan huoneeseen. Huoneet ja pihapiiri olivat todella persoonallisia. Pihatiet oli päällystetty osterien kuorilla ja aurinko suorastaan häiki niistä. Paikka sijaitsi joen rannalla ja oli nimeltään Delta du Saloum. Kävimme pian Anin kanssa käpyttelemässä rannalla, jota komistivat jättimäiset apinanleipäpuut. Rannalla oli ilmeisesti paahteesta johtuen hiljaista, ja esimerkiksi sahelinpaksujalatkin värjöttelivät mangrovekasvuston varjossa piilossa porotukselta. Kävimme myös metsästämässä lähiputiikista minulle matkamuistoksi kävelykeppiä, ja sopiva löytyi jo toisesta kaupasta. Tinkaamisesta tuli koko matkan tähtiprosessi, kun me emme puhuneet lainkaan ranskaa, eikä myy-

Senegalin perusmaisema on varsin karua.

Näimme muutamia harmaatokoja safarilla.

Fathalan reservaatin mainoskyltti.

Hotellin persoonallinen wc-nurkkaus.

jä englantia. Nuori sälli oli leppoisa, mutta meillä ei pokka pitänyt, kun hän laukoi lähtöhinnaksi 60 euroa. Moinen summa vaatimattomasta kävelykepistä! Kävimme välillä toisessa putiikissa, mutta myyjä haki meidät sieltä takaisin omaan puotiinsa. Pitkän naurunsekaisen tinkauksen päätteeksi lopullinen hinta oli noin 8,5 euroa. Myyjälläkin meinasi tulla vedet silmiin, kun nauroi tapahtumaa niin ankarasti. Olimme iloisia, niin oli hänkin, vaikkei ihan 60 euroa saanutkaan… Loikkasimme safarirekan kyytiin hotellilla ja joukkomme päryytteli kyläraitteja pitkin läheiseen Fathalan reservaattiin, jonka aiemmin luulin olevan villieläinten mesta. Kuinka väärässä olinkaan… Pehmustetuilla penkeillä oli leppoista tarkkailla meininkejä, tosin itse safari oli luontoturismin irvikuva – suurelle aidatulle alueelle oli kiikutettu jostain pari kirahvia ja seepraa, antilooppeja ja pahkasikoja antennihäntineen. Pääasia, että porukka tykkäsi, mutta meininki oli jotenkin naurettavaa. Linnuista uusiksi tulivat aavikkomehiläissyöjä, neljä valkoharjalepinkäistä, kuusi isoloisnokkelia ja yhdeksän helmikanaa. Muita mukavia olivat harmaatokot, kaksi loimuseppää ja viirukalastajaa, mustasäihkyjä ja harjalintu. Pedoista näimme muun muassa kolme pikkukotkaa ja ruskokäärmekotkan. Palasimme hotellille seitsemältä illalla ilman sarvikuonohavaintoa – eipä tosin napannut meitä, vaikkemme moista nähneetkään. Jätöksiä kuitenkin näimme. Tunnin tauon jälkeen söimme porukalla tuhdin setin. Otimme mureaa vuohta kuskusin kera – loistavaa! Ja appeen päälle katselimme vielä tovin paikallista rumpubiittitanssiryhmää, joka veti raajat ojossa melkoista tahtia.

Osa porukasta bongaamassa kirahvia.

Hotellipihan vartija.

JOKIAJELULLE JA KOTUUN LA 23.2.

Kello seitsemän aamiainen oli lähes kaikenkattava kokonaisuus: pullia, kakkuja, leipiä, juustoja, makkaroita, mehuja ja niin edelleen. Meidän piti käydä rannassa lintuilemassa, mutta intouduimme jutustelemaan todella mukavan äänekoskelaispariskunnan kanssa matkailusta. Siinähän ne ylimääräiset kolme varttia sitten kuluivatkin. Vartin yli kahdeksan lähdimme kahdella paatilla ajelulle mangrovekasvustojen sokkeloihin. Maisemat olivat upeita, vaikka lintuja olikin melko vähän. Sääksiä näimme tusinan, joista yhdellä oli lukurengas. Muita jokialueen peruslajeja olivat afrikanpelikaanit, kirjokalastajat, yksittäiset haikarat – lähinnä riuttasellaiset – pikkukuovit ja taivaalla vilahtaneet kaijat. Uusia tuttavuuksia olivat kaksi järkälemäistä goljathaikaraa. Myös matkan ainoa nuolihaukka oli naseva havis. Veneilimme erääseen saareen (Sipo), jossa asuu pieni kyläyhteisö, johon kuuluu myös kylänvanhin. Heti aluksi vanhin toivotti meidät tervetulleeksi poskisuudelmin ja heitti eteemme kulhon, johon saattoi halutessaan nakata mammonaa. No, jotain nakkasimme. Kylänvanhin oli kuulemma niin vanha, ettei edes itse tiedä ikäänsä. Kiertelimme pitkin poikin pientä saarta – tai ainakin pientä osaa saaresta – ja pieni poika tarrasi jo alkuvaiheessa kouraani, eikä suostunut päästämään irti. Yritä siinä sitten kiikaroida yhdellä kädellä. Siitäkin huolimatta uudeksi lajiksi löysimme hirssihempon. Ostin muistoksi sympaattisen puisen pikkuvirtahevon ja Ani pienen rummun. Lopuksi käteeni tarrautunut pikkupoika veti herneet nenäänsä, kun emme antaneet hänelle rahaa

Jokiajelulla näimme muun muassa kirjokalastajia, riuttahaikaroita ja sääksiä.

Sipo-saaren asumuksia ja kotieläimiä.

Santos paikallisten kanssa.

– vain tikkarin. Hän veti sormella kaulaansa, eli näytti ns. ”nirri pois” -merkin, kun olimme veneessä. Melko tylyä. Paluumatkalla kirjasimme vielä 12 vihermehiläissyöjän parven, mutta muuta mainittavaa emme enää nähneet. Majapaikassamme söimme vielä lounaan, joka oli aiemmista mätöistä poiketen lievä pettymys – vain juusto- tai tonnikalapatonki. Eipä siitä kenenkään nälkä lähtenyt. Bussimatkalla Barraan yritimme vielä kepittää uusia Senegalin pinnoja, mutta turhaan. Liitohaukka edusti lajiston parhaimmistoa.

Ani käppäilemässä.

Vihermehiläissyöjä.

Ani imuttamassa puuenergiaa â&#x20AC;&#x201C; hippi...

Barrassa meidän piti raijata kaikki kamamme lautalle, koska bussi jäisi kuulemma joen pohjoispuolelle, sillä kaikki kolme Banjulin ja Barran väliä liikennöivät lautat tulisivat pian yhtä aikaa huoltoon, jolloin autoja ei voisi kuljettaa joella lainkaan. Mikähän neronleimaus se oli? Lauttamatkalla juttelimme jälleen äänekoskelaisten kanssa laidasta laitaan matkustuksesta – olivat kiertäneet jo kymmeniä maita läpi ja oli kiva kuulla heidän kohokohtiaan. Perillä Bakotu-hotellilla huomasimme, että paahtava aurinko oli tehnyt tehtävänsä, sillä molemmat Arvoisa kotisirkkamme olivat palaneet. Myös Ani, vaikkei sitä myöntänytoli saanut köniinsä. kään. Jouduimme talsimaan paikallismarkettiin pitkähihaiset yllämme. Sillalla törmäsimme Fodayhin ja hänen kanssaan intouduimme menemään kuulemma vain kilometrin (oikeasti noin kolmen) päähän hakemaan sweet breaddia, joka oli ehdottomasti parasta paikallista leipää mitä löytyy, eikä sen päälle tarvitse mitään lisukkeita, kun on niin maukasta. Ostimme leipiä yhdeksän ja lisäksi paikallisia virvokkeita Vimtoa ja Maltaa. Ja toki myös Fodaylle. Kaupasta menimme Fodayn kotiin jutustelemaan ja maiskuttelemaan leipiä ja limonadeja. Sisälle emme vielä päässeet kurkistamaan, koska avain oli kuulemma hukassa. Foday kertoi, että maksaa kerran vuodessa ruotsalaiselle kiinteistönomistajalle 1 300 euroa vuokraa talosta, eli ei mikään pieni potti gambialaisittain. Saman katon alla asuu kuitenkin kaksi hänen ystäväänsä. Puhuimme lintuasioista todella pitkään, ja oli hauska kuulla miten lintuharrastajaksi sitä myötä myös ammattilaiseksi tullaan Gambiassa. Foday itse oli perheensä ainoa lapsi, joka pääsi kouluun. Kouluaikana ja koulun jälkeen hän keskittyi täysillä lintuihin ja kaikesta huomasi, että hänelle linnut eivät ole pelkkä turistirahan lähde, kuten esimerkiksi Mustaphalle, joka oli luonteeltaan täysin erilainen. Foday saatteli meidät vielä hotellille, jossa jatkoimme leipien mussuttelua. Oli sinänsä rentouttava tunne alkaa nukkua, kun seuraavana päivänä olisi luvassa sapatti. Sitä tosin varjosti hieman se tosiasia, että meikäläisen rystysnäppylät olivat pahentuneet aika tavalla. SAPATTIPÄIVÄ SU 24.2. Meikäläinen heräsi viideltä laittamaan Cocoa butteria punaiholle, ja Ani heräsi tuntia myöhemmin jälleen pirteänä kuin tikka. Minä yritin vielä nukkua, mutta Ani teki kaikkensa, ettei se onnistuisi. Olin hieman huolissani näppyläpolitiikastani, mutta se ei menoa kuitenkaan haitannut, vaikka kutina oli kovaa. Seitsemän hujakoilla päivä alkoi valjeta ja linnut laulaa. Molemmilla oli sama ajatus golfkentälle menosta. Sinnepä siis. Oli mukava olla jälleen hetki tutussa miljöössä rauhassa lintuilemassa. Havaintovihkoomme tarttui muun muassa muutama kannusfrankoliini ja harjalintu, joka oli piristävä yllätys Kotusta. Retkeilyoloni oli jokseenkin vetelä, joten suuntasimme hotellin altaalle kirjoittelemaan matkapäiväkirjaa ja postikortteja. Olihan nyt sentään vapaapäivä! Pitkäaikainen huonetoverimme kotisirkka oleili hotellihuoneen seinässä nuhjuisen näköisenä ja toisen tuntosarvensa menettäneenä. Ani suri sen kohtaloa, vaikka se oli lievästi sanoen piinannut hänen yöuniaan lähes joka yö.

Savanniturturikyyhky hengaili jatkuvasti hotellin pihapiirissä.

Allassession jälkeen yritimme saada vakuutusrahoja pois Tjäreborgin toimistolta, mutta muistimme aukioloajan täysin väärin, eli ohi meni tältä päivältä. Hilpaisimme kuitenkin minimarkettiin hakemaan loput postikortit ja Cocoa butterin ohella tärkeimmäksi hittituotteeksi kohonneita antiseptisiä Asepso-saippuoita. Adidas-ravintolan ovet olivat kiinni, mutta kuin tyhjästä ilmestynyt jamppa vei meidät silti sisälle, jossa oli omistajamiehen sijaan kaksi naista. Tilasimme fish and chipsiä molemmille, mutta saimme vain yhden annoksen. Omistaja oli kuulemma juuri hakemassa tuoretta kalaa, eli varastossa ei ollut ruokavärkkiä tarpeeksi. Tuore kala tarkoittaa muuten Gambiassa 30-asteisesta kadunvarren pöydästä ostettua suomukasaa. Oli miten oli, niin juuri kalaruoat olivat mainioita, ja niitä söimme paljon. Ruoan jälkeen soitin vakuutusyhtiöni lääkärille näppylöistä, ja hän kehotti menemään uudelleen sairaalaan. Ja mehän menimme. Taas paloi toistasataa euroa, tosin tällä kertaa sairaalan pääguru, Ruotsissa opintonsa suorittanut Dr. Sallah, määräsi antihistamiinia ja tuubillisen hydrocortisonia, joista ensin mainittu alkoi tehota pian. Kyseessä oli tosiaan ilmeisesti auringon aiheuttama allerginen reaktio, jonka takia rystysissäni oli satoja näppylöitä, joissa oli jotain nestettä. Ne kutisivat vimmatusti ja levisivät lopulta toiseen kyynärpäähänikin. Se oli omituista, koska olen aiemminkin ollut yhtä kovassa helteessä. No, pääasia, että apu löytyi, ja jatkossa antihistamiinit kulkevat aina matkalaukussamme. Ani muuten meinasi oksentaa sairaalan odotustilassa, kun näki jonkun henkilön limppaavan kauhean limaklöntin kouraansa samalla, kun puhui kännykkäänsä. Tämä on erittäin oleellinen tieto. Lääkärivisiitin jälkeen menimme jälleen Adidakseen tilaamaan lisää kalaa. Odotellessamme ruokaa kävimme hakemassa aiemmin tilatut mittatilausvaatteet. Ja eikö taas vino pino tyyppejä yrittänyt kaupata kaikkea mahdollista. Tatuoinneistakin olisi pitänyt tehdä seinäkaiverruksia ja sitä rataa. Ruokapaikkaan tuli valitettavasti epämiellyttävä turisti, joka Anin kuvauksen mukaan vastasi täysin käsitystä saksalainen sika, koska hänen käyttäytymisensä oli kuin saksalaisen sian…

Ja taas menimme Tjäreborgin toimistolle karhuamaan vakuutusrahoja, joita voi saada jo lomakohteessa, mikäli on Eurooppalaisen vakuutus. Eipä heillä ollut tarpeeksi rahaa, joten homma siirtyi jälleen parilla päivällä, sillä seuraavana päivänä oli luvassa retki Tendabaan. Illalla kerkesimme vielä simpukoiden keruuseen, ja Ani niitä tosiaan aikamoisen läjän ottikin. Sen sijaan kolme kuollutta mustekalaa eivät hänelle matkamuistoksi kelvanneet. Päivä meni mukavasti lähitienoolla etenkin siksi, että minulla oli ripuli koko ajan, mutta ns. ”hallinnassa oleva ripuli”. Ani harmitteli vielä illalla kotisirkan kohtaloa ja totesi, että nyt näyttää sirkkapoloinen menehtyvän.

Ciidii the reggaeman sapuskoi.

KOHTI TARUNHOHTOISTA TENDABAA MA 25.2. Heräsimme paikallisaksentin mukaan ”sikstaati” eli 6.30. Lähdön piti olla hotellin edestä ”seventaati” eli 7.30, mutta Fodayn kanssa jouduimme odottelemaan biiliä kahdeksaan saakka, jolloin paikalle tuli tuttu reggaekuski Ciidii. Autossa oli jotain häikkää, eikä se suostunut enää käynnistymään. Ciidii räpläili akkua jonkin aikaa ja patentoi omiaan, ja sai kuin saikin masiinan käyntiin. Emme uskaltaneet pysähtyä tankkaamaan ensimmäiselle huoltikselle, mutta Brikamassa auton nesteytys onnistui. Samalla Foday haki sapuskaksi maanmainioita sanomalehteen käärittyjä lihatötteröpatonkeja. Päivän ensimmäinen kohde oli Pirangin altaat, jossa kävimme jo aiemmin Mustaphan ja Georgen kanssa. Ensin poikkesimme nursery schooliin viemään koululaisille läjän kyniä, vihkoja ja vaatteita. Lapset lauloivat pirteinä hempeää lauluaan, kun katselimme touhua. Foday oli aikanaan käynyt samaa koulua.

Pirang Nursery schoolin oppilaita.

Pirangin altailla meininki oli odotetun hiljaista, mutta löysimme kuitenkin avosettejä, käärmekauloja, vihermehiläissyöjiä, jouhi- ja pilkkasiipipääskyjä, afrikaniibishaikaran ja hienosti kaksi aavikkomehiläissyöjää. Seuraavaksi tutustuimme Bama Kunon metsäpuistoon, joka on paikallisen lintuopasyhteisön aikaansaama suojelukohde. Lajilista karttui muun muassa varpuskutojilla ja punahertulla. Teitä reunusti paikoin monimetrinen elefanttiheinä. Ciidii vaihtoi retkeilyn aikana auton renkaan, jonka sitten kävimme paikkauttamassa hieman alkeellisen näköisessä korjaamossa, tosin paikan kompressori oli made in Italy. Ei ollut mikään ihme, että rengas puhkesi matkalla, kun tiet olivat paikoin aika järkyttävässä kunnossa. Ja voi sitä hienon lateriittipölyn määrää – sitä oli kaikkialla optiikassakin, eli saimme olla varovaisia, kun putsasimme linssejä.

Pirangin valtavilla altailla näimme muun muassa aavikkomehiläissyöjän ja jouhipääskyn.

Tie oli päällystetty vain pieniltä osin. Tässä asfaltin aukot ovat vielä siedettäviä.

Ani tutustui koulupoikiin. Näin paikataan renkaat Gambiassa.

Kolmen kopla seuraa tarkkaan ammattikorjaajan otteita.

Matkalla pysähtelimme sopivan näköisillä paikoilla, kunnes saavuimme maineeltaan kovaan paikkaan – Raptor Trackille. Nimensä mukaisesti alueella tavataan iso määrä petolintuja. Me näimme yli tunnin session aikana harmaatuulihaukan, heinäsirkkahaukan, kaksi savannikorppikotkaa, sirokotkaa ja afrikanvuorikotkaa, kolme savannikotkaa ja afrikanlauluhaukkaa, neljä keltapäähaukkaa sekä tietenkin arovarpushaukkoja, lukemattomia huppukorppikotkia ja haarahaukkoja. Gasellikotkan näimme heikosti, mutta onneksi moinen viiletti myöhemmin automme yli näytöslentomaisesti. Muita mukavia havaintoja olivat 15 kultapiispaa, kolme metsäkirvistä ja vajaa kymmenen naamiokyyhkyä. Paikka oli maineensa veroinen! Ja lisäksi Ani pääsi toteuttamaan itseään, eli kuvaamaan lehmien turpia.

Palmukorppikotka.

Rosvohaukat.

Isoloisnokkeli.

Paimenharakat.

Ani juomatauolla puun varjossa.

Raptor Trackin jälkeen jatkui huikea havispauke, joka oli ilmiömäistä – harmaalepinkäinen, korallimedestäjä, mehiläissyöjä, viikunakyyhky ja niin edelleen. Matkamme ei juuri edennyt, kun pysähtelimme koko ajan katselemaan. Loppuvaiheessa teimme ”maagisen stopin”, jossa biotooppina oli tyypillinen savannah woodland. Lintusatsi oli käsittämätön, sillä kirjasimme alle vartissa samalta seisomalta senegalintöpösiepon, kantotaskun, nokisavannisiepon, kobolttitiaisen, sinirastaan ja kääpiölepinkäisen, joka taisi olla minulle 800:s maailmanpojo. Sen verran täytyy tuota sinirastasta hehkuttaa, että löysin linnun ja sanoin siitä Fodaylle, joka oli aika skeptinen, koska on kovaa kauraa alueella, eikä hän ole moista koskaan nähnyt. Ja tietysti tirppa katosi, kun annoin putken Fodaylle. No, löysin linnun muutaman minuutin päästä uudelleen ja Foday oli onnellinen uudesta eliksestä ja kiitteli kovasti!

Töyhtökotka.

Valkoharjalepinkäinen.

Isoloisnokkeleita.

Viikunakyyhky.

Poikkesimme vielä Kiang Westin kansallispuistossa illan jo hieman hämärtäessä. Emmekä taaskaan lähteneet paikalta tyhjin käsin, vaan pensaskalliovarpushavainnon kera. Hieman ennen Tendabaa tien yli lensi kookas isoruostepääsky. Yritimme vielä plokata sahelinhietakyyhkyjä lentokentältä, jossa ne käyvät juomassa illalla. Nyt oli kuitenkin kuivuus iskenyt sillä teholla, ettei vettä juuri paikalla ollut. Niinpä jäivät myös hietakyyhkyt näkemättä. Tendaba campiin saavuimme pilkkopimeässä pitkän päivän päätteeksi. Linturevitystä kesti puoli vuorokautta putkeen ilman minkäänlaisia mainittavia taukoja. Vedimme vielä kupumme täyteen illallista ja hedelmäjälkiruokaa. Ja eikä muuta kuin maate! Huoneemme oli lievästi askeettinen luukku, joka oli kuuma kuin pätsi. Virittelimme hyttysverkot sängyn ylle, emmekä antaneet vessassa vilisevien muurahaisten häiritä. Yöunemme jäivät silti surkeiksi, mutta se ei moisen lintupäivän jälkeen harmittanut.

Puiden hautausmaa.

Isoloisnokkelikuvausten aikana autolle ilmestyi parveilemaan paikallista väestöä.

Matkan varella koreili toinen toistaan hienompia apinanleipäpuia.

Jokiajelun aikana törmäsimme seuraaviin siivekkäisiin: afrikanpelikaani, afrikankäärmekaula (toinen ”viikinkilaiva-asennossa”), merimetso ja malakiittikalastaja. Silhuettikuvassa vasemmalla on kaislamerimetso ja oikealla käärmekaula.

MANGROVELAJISTOA TENDABASSA JA PALUU KOTUUN TI 26.2. Vähäunisen yön jälkeen söimme melko tuhdin aamiaisen, joka kuului pakettiin. Vartin yli seitsemän lähdimme reilun kymmenen metrin mittaisen paatin kanssa ylittämään Gambiajokea. Aurinko oli jo noussut, joten unohdin saman tien toiveet afrikanuikkukanasta, jota ei juuri enää päivänvalolla näe. Paattiin hyppäsi viisi brittiä oppaineen, minkä vuoksi lähtö myöhästyikin alun perin – brittien lintuilumentaliteetti ei ole ihan yhtä hc-meininkiä kuin suomalaisilla yleensä. Joella oli hiljaista lintujen suhteen, lähinnä vain yksittäisiä tiiroja. Toisella puolella sukelsimme mangroveviidakkoon, jota halkoi useat voimakkaasti mutkittelevat ja enemmän tai vähemmän kapeat väylät. Lintuja näimme mukavasti ja ennen kaikkea lajistoa, jota ei muista biotoopeista löydä. Kermana kakun päällä oli kaksi silmälasihaikaraa ja atulapyrstömedestäjä. Väylien perustavaraa olivat riutta- ja harmaahaikarat, käärmekaulat, kirjokalastajat, pikkukuovit ja monet muut kosteikkolajit. Tunnelma oli hieno kerta kaikkiaan!

Rannalla komeili afrikaniibishaikara (taustalla tundrakurmitsa). Muita mukavia olivat liejuryömijät, riuttahaikarat, käärmekaulapuut ja kiljumerikotka.

Useiden oppaiden mukaan veneen edessä viiletti vähän väliä hiirimedestäjiä, mutta itse en niitä saanut määritettyä – eivätkä tosin oppaatkaan varmasti oikein kaikkia. Ainoa yksilö, jonka sain kiikareihini kunnolla, oli nimittäin jokin kellansävyinen naarasmedestäjä, mutta ei siis missään nimessä hiirisellainen, vaikka oppaat niin sanoivat. Kaikkeen ei kannata luottaa. Toinen kömmähdys heille sattui, kun vilkaisivat ylimalkaisesti lentävää sirosuohaukkaa, jonka sanoivat heti niittysuohaukaksi – moni ei edes nostanut kiikareitaan haukan takia. Muuten hyvä, mutta lintu oli ilmiselvä naarasarosuohaukka, vaikka huomattavan harvinainen maassa onkin. Ajelimme pitkään sokkeloissa, ja Gambiajoella matkasimme vielä yläjuoksulle bongaamaan kiljumerikotkan, jonka löysimme helposti rantapuustosta. Vesi oli laskenut veneajelun aikana reilusti, ja paljastuneilla rannoilla piipersi monia peruskahlaajia sekä yksi afrikaniibishaikara. Hieno jokiretki!

Jokiretken haikarasatoa.

Riuttahaikara.

Harmaahaikara.

Kyyryhaikara. Vasarap채채haikara.

Paluumatka Kotuun oli melko suoraviivaista pörryyttelyä, eikä edellispäivän revityksen jälkeen vireemmekään enää ollut paras, vaan lähinnä uupunut. Poikkesimme kuitenkin uudelleen Raptor Trackille, jossa staijasimme pitkään. Elikseksi napsahti pikkulauluhaukka. Olimme jo lähtemässä pois, kun huomasin ylitsemme lentäneen aikuisen liitokotkan, joka oli tavoitteena jo tullessa – aivan mahtava laji! Väritys ja erityisesti siivenmuodot ovat niin hämäriä, ettei muista väliä. Takaisin tullessa poikkesimme myös paikalliskaupassa, josta ostimme Cocoa butteria, vettä, patonkia ja namiskuukkelia. Foday osti niin ikään patonkia ja sardiineja, joita hän otti purkista paljain käsin paikallisia tapoja kunnioittaen. Perillä Kotussa olomme oli pölyisyyden ja väsymyksen lisäksi onnellinen – Tendaban tournee meni yli odotusten ja oli kokemuksena mainio. Suihkun jälkeen haukkasimme taas patonkia ja menimme imuttamaan altaalle viimeisiä UV-säteitä. Aurinko ei kuitenkaan juuri enää lämmittänyt ja suuntasimmekin pian Tjäreborgin toimistolle. Saimme sieltä 120 euroa, vaikka aiemmin sanoivat, että kaikki lääkärikulut maksetaan. No, loput saisimme sitten Suomessa. Kopiot olivat kuitenkin edelleen ottamatta, eli meidän pitäisi tulla seuraavana aamuna hakemaan niitä. Muuten Tjäreborgin järjestelyt toimivat mainiosti, mutta vakuutusrahakuvio oli kyllä hanurista. Loppuillan löhöilimme hotellihuoneessa ja kirjoittelimme juttuja muistiin. Hetkellinen rauhoittuminen teki gutaa, tosin Ani olisi ollut menopäällä koko ajan – tai ainakin olisi kovasti halunnut Vimtoa tai Fruit coctailia. Korvikkeeksi hän joutui tyytymään noin 860 pikkumuurahaisen syöttämiseen säilykelihalla. Niiden touhua Ani jaksoi seurata vähän väliä taskulampun kanssa. Iltamyöhään rumpujen pauke kuului jälleen hotellin sisäpihalta.

Paluumatkalla Raptor Trackilla muistikortille tallentui maisemaa ja turpia.

Herkullinen papaija sisäpuolelta.

VIIMEINEN TÄYSI PÄIVÄ KE 27.2. Ani heräsi jälleen kuudelta, enkä minä ollut kovin innostunut asiasta, eli sain suostuteltua Anin maate vielä puoleksi tunniksi – kovat heräämispaineet ilmeisesti johtuivat siitä, että hänen oli päästävä tervehtimään lemmikkimuurahaisiaan. Aikaisen herätyksen Ani ”korvasi” minulle tekemällä aamiaisen, eli kahdella kuoritulla appelsiinilla ja puolikkaan puolikkaalla patongilla sardiinien kera, josta pihan kissa sai isoimman palan. Saimme vihdoin Tjäreborgilta kaikki tarvittavat vakuutuslappuset ja sen jälkeen palasimme ottamaan aurinkoa hotellin altaalle. UV:n jälkeen kävimme syömässä viimeisen kerran Adidaksessa, jonka omistaja oli haikealla tuulella, kun kanta-asiakkaat olivat lähdössä pois maasta. Menimme vielä rannalle keräämään kiviä, ja sopivat löysimme pian, mutta käppäilimme silti melko kaukana eteläpuolella olevaan niemekkeeseen saakka. Kolmelta meidän piti tavata Foday sillalla, mutta kymmenen yli hän oli vielä kotonaan, koska Brufut Woodsin retki brittien kanssa oli venähtänyt – olivat mokomat löytäneet pikkuaavikkojuoksijan ja valkonaamapöllösen…

Sudari.

Aloe vera.

Hotellialueen kukkia.

Lähdimme kävelemään miestä vastaan ja törmäsimme toisiimme jossain Kololin kieppeillä. Meikäläisen vatsa möyrysi aika ilkeästi koko matkan ja loppusiirtymä Fodayn kotiin oli jo puolijuoksua. Ryntäsin saman tien vessaan, mutta siellä ei ollut lainkaan wc-paperia. Oh shit! Tarpeet tehtyäni fundeerasin, että mikäs nyt avuksi, kun ei Anilla ja Fodayllakaan ollut paperia. Kuin ihmeen kaupalla löysin shortsieni pikkutaskusta nenäliinan. Huh! Oli tosin aika ikävä jättää pönttöön ”ylläripylläri”, kun ei mokoma toiminut lainkaan. Foday totesi, että kyllä sen voi myöhemmin vetää. Oloni helpottui kertalaakista. Suuntasimme hetken päästä taksilla Serekundaan torille, jossa oli satoja putiikkeja ja markkinapaikkoja – aika mojova labyrintti. Kiersimme sokkeloissa, mutta bisneksemme menivät hieman persielleen. Olimme suunnitelleet, että Foday kysyy kaikki hinnat, niin saadaan paikallishinnoilla, ettei meidän tarvitse tingata tuntitolkulla. Suunnitelma ei toiminut, koska kauppiaat hoksasivat heti, että me olemme ostajia, eli laukoivat aina ilmoille korkeita turistihintoja. Ani osti neljällä eurolla jalkapallopaidan, jonka lähtöhinta oli 15 euroa, ja molemmat löysimme yhdestä ainoasta kaupasta pari alkuperäistä cd-kiekkoa, jotka ostimme. Vain piraatteja oli muualla tarjolla – kopioivat musiikkia vanhoille c-kaseteille liikkeissä. Lopuksi ostimme yhden dalasin hintaisen kolapähkinän. Porukkaa oli pilvin pimein, ja shoppailut saivat pian riittää. Menimme vielä Fodayn kotiin ja Ani otti pultit, kun taksikuski yritti ottaa meiltä röyhkeän taksan mukaan hintaa Serekundan visiitistä. Pääsimme lopulta kompromissiin. Illalla Fodayn asuinkaveri tuli kotiin ja kokkasi koko porukalle katkarapuaterian, joka oli valehtelematta koko matkan maukkain satsi. Näimme vihdoin talon sisältä, eikä huonekaluja ollut käytännössä lainkaan. Suunnittelimme vielä mahdollista tulevaa reissua Gambiaan isommalla porukalla (Lintuja maailmalla IV). Ilta meni joutuisaan ja palasimme taksilla hotellille valmistautumaan seuraavan päivän matkustamiseen.

PITKÄ MATKUSTUSPÄIVÄ TO 28.2. Viimeisenä aamuna lähinnä pakkailimme romppeita laukkuihimme ja jaoimme ylimäärävaatteita joillekin paikallisille. Yhden kassillisen sekalaista tavaraa veimme vielä Fodaylle sillalle ja toivotimme hyvää jatkoa. Joskus puoliltapäivin hyppäsimme bussiin, joka vei meidät Banjulin lentokentälle. Pitkän odottelun päätteeksi lentokone ampaisi taivaalle neljän jälkeen. Lento Kanariansaarten välilaskun kera oli pitkääkin pidempi, kun enää emme jaksaneet lintukirjaakaan opiskella. Seuraavana aamuna olimme puoli viiden hujakoilla Helsingissä uuvuttavan lennon päätteeksi. Anin olotila meni kummalliseksi lennon aikana, ja kun saimme auton Lentoparkista allemme, tilanne meni vain huonommaksi. Muutaman tunnin ajomatkan aikana Ani oksenteli tien poskeen useita kertoja, eli jokin pöpö iski häneen. Onneksi liikenne oli varhain hiljaista, joten pystyin pysäyttelemään autoa nopeasti. No, tulipa merkattua Vantaan ja Nakkilan väli mukavasti (Anin huom.). Eipä ollut häävi loppu matkalle, mutta Porissa lepäämisen jälkeen vointi parani pian. LOPUKSI Matka oli kokonaisuudessaan mainio, ja yllemme jäi selvästi poltteet palata maahan uudelleen. Sampo Kunttu antoi paljon tietoa omasta retkestään, mikä auttoi meitä huomattavasti. Kiitos siitä! Fodaylle kiitokset mainiosta opastuksesta. Ja ennen kaikkea Anille parhaasta matkaseurasta (ja navigoinnista ynnä muusta)!

Jätimme hyvästit hotellin kilpparille.

Laji

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Pikku-uikku

Pelikaani

Afrikanpelikaani

Vasarapäähaikara

Merimetso

Kaislamerimetso

Afrikankäärmekaula

Yhteensä Species 16

Little Grebe

Great White Pelican

185

Pink-backed Pelican

Hamerkop

Great Cormorant

Long-tailed Cormorant

African Darter

Silmälasihaikara

White-backed Night Heron

Yöhaikara

Black-crowned Night Heron

Lehmähaikara

250

150

180

120

1 205

Rääkkähaikara

Squacco Heron

Kyyryhaikara

Striated Heron

Varjostajahaikara

Black Egret

Pikkujalohaikara

Intermediate Egret

Riuttahaikara

193

Western Reef Heron

Silkkihaikara

Little Egret

Jalohaikara

Great White Egret

Kobolttihaikara

Black-headed Heron

Harmaahaikara

103

Grey Heron

Goljattihaikara

Goliath Heron

Afrikaniibishaikara

Yellow-billed Stork

Afrikankapustahaikara

African Spoonbill Spur-winged Goose

Kynsihanhi

Cattle Egret

300

250

300

150

200

1 445

Pyhäiibis

Sacred Ibis

Sääksi

Osprey

Rosvohaukka

African Harrier-hawk Palm-nut Vulture

Naamioviheltäjäsorsa

Palmukorppikotka

White-faced Whistling Duck

Afrikanvaris

250

300

200

120

150

160

110

1 650

Pied Crow

Huppukorppikotka

300

250

500

150

300

150

120

2 390

Hooded Vulture

Savannikorppikotka

White-backed Vulture

Kiljumerikotka

African Fish Eagle

Laji

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Savannikotka

Yhteensä Species 4

Tawny Eagle

Sirokotka

Wahlberg´s Eagle

Afrikanvuorikotka

African Hawk Eagle

Pikkukotka

Booted Eagle

Töyhtökotka

Lon-crested Eagle

Liitokotka

Bateleur

Ruskokäärmekotka

Brown Snake Eagle

Käärmekotka

Short-toed Eagle

Haarahaukka

100

400

150

100

200

300

120

2 020

Heinäsirkkahaukka

Black Kite Grasshopper Buzzard

Liitohaukka

Black-shouldered Kite

Niittysuohaukka

Montagu´s Harrier

Arosuohaukka

Pallid Harrier

Ruskosuohaukka

Eurasian Marsh Harrier

Afrikanlauluhaukka

Dark Chanting Hawk

Pikkulauluhaukka

Gabar Goshawk

Arovarpushaukka

Shikra

Liskohaukka

Lizard Buzzard

Keltapäähaukka

Lanner Falcon

Nuolihaukka

Eurasian Hobby

Palmuhaukka

Red-necked Falcon

Harmaatuulihaukka

Grey Kestrel

Tuulihaukka

Common Kestrel

Kannusfrankoliini

Double-spurred Francolin

Louhikkopyy

Stone Partridge

Helmikana

Helmeted Guineafowl

Mustahuitti

Black Crake

Kultakurppo

Greater Painted Snipe

Afrikanjassana

African Jacana

Sahelinpaksujalka

119

Senegal Thick-knee

Afrikantöyhtöhyyppä

Black-headed Plover

Kynsihyyppä

120

100

170

702

Spur-winged Plover

Laji Tuhkahyyppä

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Yhteensä Species 55

Wattled Plover

Tundrakurmitsa

Grey Plover

Pikkutylli

300

100

602

Little Ringed Plover

Tylli

150

501

Ringed Plover

Kuovi

Pikkukuovi

420

Whibrel

Punakuiri

Bar-tailed Godwit

Valkoviklo

120

163

Common Greenshank

Lampiviklo

Rantasipi

150

280

Metsäviklo

Green Sandpiper

Liro

102

Wood Sandpiper

Mustaviklo

Spotted Redshank

Punajalkaviklo

Common Redshank

Meriharakka

Eurasian Oystercatcher

Avosetti

Pied Avocet

Pitkäjalka

105

402

Black-winged Stilt

Suokukko

Ruff

Taivaanvuohi

Common Snipe

Karikukko

150

165

Isosirri

Red Knot

Pulmussirri

Sanderling

Suosirri

Dunlin Pomarine Skua

Leveäpyrstökihu

Eurasian Curlew

Marsh Sandpiper Common Sandpiper

Ruddy Turnstone

Naurulokki

115

Black-headed Gull

Harmaapäälokki

200

150

300

800

1 100

800

200

4 090

Grey-headed Gull

Kaitanokkalokki

150

250

488

Slender-billed Gull

Etelänselkälokki

Kelp Gull

Etelänharmaalokki

Yellow-legged Gull

Selkälokki

Lesser Black-backed Gull

Räyskä

156

Caspian Tern

Kuningastiira

Royal Tern

Laji Pikkutöyhtötiira

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Yhteensä Species 4

Lesser Crested Tern

Riuttatiira

Sandwich Tern

Hietatiira

Gull-billed Tern

Kalatiira

250

252

Common Tern

Mustatiira

Black Tern Little Tern

Pikkutiira Palmukyyhky Sinitäpläkyyhky Sahelinuikuttajakyyhky

200

150

200

100

200

100

150

200

350

400

100

300

250

2 820

Blue-spotted Wood Dove

Laughing Dove

150

286

Black-billed Wood Dove

280

Speckled Pigeon

Viikunakyyhky

Bruce´s Green Pigeon

Naamiokyyhky

Namaqua Dove Red-eyed Dove

Afrikantäpläkyyhky

Savanniturturikyyhky

200

100

150

250

150

200

120

110

1 690

Vaikertajaturturikyyhky

100

200

150

957

African Mourning Dove

Sahelinturturikyyhky

100

120

250

995

Vinaceous Dove

Kesykyyhky

Feral Pigeon

Paimenharakka

255

Piapiac

Afrikankukaali

Senegal Coucal

Savannivarpuspöllö

Pearl-spotted Owlet

Nauhakehrääjä

Long-tailed Nightjar

Vaaleakiitäjä

Pallid Swift

Tervapääsky

Common Swift

Pikkukiitäjä

900

200

1 199

Afrikanpalmukiitäjä

200

555

African Palm Swift

Mustasäihkyjä

Black Wood Hoopoe

Vihersäihkyjä

Green Wood Hoopoe

Harjalintu

Hoopoe

Afrikankeisarikalastaja

Giant Kingfisher

Sinirintakalastaja

Blue-breasted Kingfisher

Viirukalastaja

Striped Kingfisher

Harmaapääkalastaja

Grey-headed Kingfisher

122

Kirjokalastaja

Little Swift

Pied Kingfisher

Laji

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Afrikanpikkukalastaja

Yhteensä Species 1

African Pygmy Kingfisher

Malakiittikalastaja

Malachite Kingfisher

Afrikansininärhi

Broad-billed Roller

Vaaleasininärhi

Blue-bellied Roller

Viirusininärhi

Rufous-crowned Roller

Abessiniansininärhi

Abyssinian Roller

Haaramehiläissyöjä

Swallow-tailed Bee-eater

Vihermehiläissyöjä

Blue-cheeked Bee-eater

Mehiläissyöjä

European Bee-eater

Kääpiömehiläissyöjä

Little Bee-eater White-throated Bee-eater

Aavikkomehiläissyöjä

Kauluskaija

235

Rose-ringed Parakeet

Senegalinkaija

Senegal Parrot

Guineanviolettiturako

Violet Turaco

Harmaaturako

200

448

Western Grey Plantain-eater

Loimuseppä

Bearded Barbet

Veririntaseppä

Vieillot´s Barbet

Kirjotoko

African Pied Hornbill

Punanokkatoko

279

Red-billed Hornbill

Harmaatoko

African Grey Hornbill

Liekkitikkanen

Grey Woodpecker

Guineantäplätikka

Little Green Woodpecker

Pisamatikka

Fine-spotted Woodpecker

Hunajaopas

Greater Honeyguide

Töyhtökiuru

Crested Lark

Tropiikkitöyhtökiuru

Sun Lark

Metsäkirvinen

Tree Pipit

Ruostepääsky

Red-rumped Swallow

Pilkkasiipipääsky

Pied-winged Swallow

Jouhipääsky

Wire-tailed Swallow

Isoruostepääsky

Mosque Swallow

Haarapääsky

Barn Swallow

Laji

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Guineanhaarapääsky

Yhteensä Species 152

Red-chested Swallow

Räystäspääsky

250

Common House Martin

Törmäpääsky

Sand Martin

Afrikankuhankeittäjä

African Golden Oriole

Afrikanmustakäpinkäinen

Red-shouldered Cuckoo-Shrike

Sieppodrongo

Fork-tailed Drongo

Keltavästäräkki

Yellow Wagtail

Virtavästäräkki

Grey Wagtail White Wagtail

Västäräkki

Kyläbulbuli

400

150

200

120

300

1 629

Metsäbulbuli

Yellow-throated Leaflove

Pikkubulbuli

Little Greenbull

Guineansukasnokka

Grey-headed Bristlebill

Bulbulilepinkäinen

Western Nicator

Siniperuukkikerttu

Oriole Warbler

Valkokurkkutimali

Blackcap Babbler

Valkosuomutimali

111

Brown Babbler

Kivitasku

Northern Wheater

Kantotasku

White-fronted Black Chat

Isopunatasku

White-crowned Robin-chat

Tiheikköpunatasku

Snowy-crowned Robin-chat

Leppälintu

Common Redstart

Afrikanlaulurastas

African Thrush

Sinirastas

Blue Rock Thrush

Taiturikultarinta

Melodious Warbler

Lehtokerttu

Garden Warbler

Pensaskerttu

Common Whitethroat

Rusorintakerttu

Subalpine Warbler

Pajulintu

Willow Warbler

Tiltaltti

Chiffchaff

Punaherttu

Rufous Cisticola

Heinäkerttu

Zitting Cisticola

Common Bulbul

Laji

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Ruokokerttunen

Savannipriinia

Tuhkapriinia

Kulta-arokerttu

Nakkelitöpökerttunen

Savulyijykerttu

Keltarinta-apali

Afrikankeltarilli

Kobolttitiainen

Nokisavannisieppo

Kylähelttasieppo

Senegalintöpösieppo

Mustasieppo

Afrikanparatiisimonarkki

Punaparatiisimonarkki

Atulapyrstömedestäjä

Sitruunavihermedestäjä

Keltavatsamedestäjä

Ruusurintamedestäjä

Korallimedestäjä

Yhteensä Species 2

Sedge Warbler

Red-winged Warbler

Tawny-flanked Prinia

Green-backed Eremomela

Northern Crombec

Grey-backed Camaroptera

Yellow-breasted Apalis

Yellow White-eye

White-shouldered Black Tit

Pale Flycatcher

Common Wattle-eye

Senegal Batis

Northern Black Flycatcher

African Paradise Flycatcher

Red-bellied Paradise Flycatcher

Pygmy Sunbird

Collared Sunbird

Variable Sunbird

Scarlet-chested Sunbird

Olive-bellied Sunbird

Savannimedestäjä

Splendid Sunbird

Kaunomedestäjä

134

Beautiful Sunbird

Kuparimedestäjä

Copper Sunbird

Pensaslepinkäinen

Black-crowned Tchagra

Harmaapäälepinkäinen

Grey-headed Bush Shrike

Kultakurkkulepinkäinen

Sulphur-breasted Bush Shrike

Kääpiölepinkäinen

Brubru

Isohuiskulepinkäinen

Northern Puffback

Guineanlepinkäinen

Yellow-crowned Gonolek

Valkoharjalepinkäinen

White-crested Helmet Shrike

Punapäälepinkäinen

Woodchat Shrike

Ruskoharakkalepinkäinen

Yellow-billed Shrike

Laji

14.2.

15.2.

16.2.

17.2.

18.2.

19.2.

20.2.

21.2.

22.2.

23.2.

24.2.

25.2.

26.2.

27.2.

28.2.

Kyläloistokottarainen

130

Purppuraperäkottarainen

Viikunakottarainen

Pitkäpyrstökottarainen

Isoloisnokkeli

Hirssihemppo

Viiksihemppo

Varpunen

Tuhkavarpunen

Pensaskalliovarpunen

Varpuskutoja

Puhvelikutoja

Punaperäpiispa

Kultapiispa

Kyläkutoja

100

Mustakurkkukutoja

Harmaavahanokka

Sahelinvahanokka

Punaposkipeippo

Ruusupeippo

Hopeanokka

Pronssimanikki

Töpöpeippo

101

111

Lajeja yhteensä

Yhteensä Species 204

Greater Blue-eared Glossy Starling

Lesser Blue-eared Glossy Starling

129

Purple Glossy Starling

466

Long-tailed Glossy Starling

Yellow-billed Oxpecker

White-rumped Seedeater

Yellow-fronted Canary

House Sparrow

Grey-headed Sparrow

Bush Petronia

Chestnut-crowned Sparrow-weaver

112

White-billed Buffalo-weaver

Northern Red Bishop

Yellow-crowned Bishop

150

200

135

400

1 565

112

Black-necked Weaver

130

Lavender Waxbill

Black-rumbed Waxbill

111

Red-cheeked Cordon-bleu

122

Red-billed Firefinch

African Silverbill

315

Bronze Mannikin

120

119

100

247

Village Weaver

Quail-finch

Species in total

MATKAN REITTI JA KOHTEET

50 km

Fathala

Barra Banjul

Kotu

Tanji

Brufut

Abuko

Tujereng Mandina Ba

Tendaba Kiang West

Pirang Raptor track

Punanokkatoko.