Georgia 2017 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA XXI

SANTTU AHLMAN

GEORGIAN KAZBEGI & VARDZIA 29.6.â&#x20AC;&#x201C;8.7.2017

GEORGIA

GEORGIAN KAZBEGI & VARDZIA 29.6.–8.7.2017 SANTTU AHLMAN

Georgiasta oli alkanut muodostua jokusen vuoden aikana lähes pakollinen vierailukohde. Erityisesti Kaukasuksen vuoristo ja alueen muutamat hehkeät lintulajit alkoivat kummitella niin pahasti, että olihan sinne päästävä. Niinpä pykäsin suunnitelman kasaan. Kaukasus oli sen verran houkutteleva mesta, että kymmenen henkilön porukka oli kasassa melko nopeasti.

SANTTU AHLMAN

KAUKASUS KUTSUU TO 29.6. Lähdin Minnan kanssa losottamaan kohti Tamperetta varttia vaille kaksi iltapäivällä, mutta koukkasimme huvikseen Porin keskustan kautta ihmettelemään Suviseurojen aikaansaamaa härdelliä, sillä tapahtuma oli juuri aluillaan ja populaa paljon. Emme kuitenkaan menneet Kirjurinluotoon saakka vaan jatkoimme pian itse siirtymää. Tampereentiellä tuli julmetusti vastaan asuntovaunuja ja -autoja. Tampereelta jatkoimme suoriltaan Hämeenlinnaan, poikkesimme pikaisesti Vaeltajankauppaan ja päryytimme Hyvinkään ABC:lle vetämään pippuripossut (kuraa). Olimme hyvissä ajoin liikenteessä, joten saavuimme Flyparkiin jo kello 18.15, ja kotvan kuluttua olimme ykkösterminaalissa, jossa Rami ja Airi jo odottelivat. Retkueemme suureni hiljalleen, kun Kai liittyi seuraan. Pian mukana olivat myös Jouko, Esa ja Arto. Itse odottelu meni melko jouhevasti niitä näitä turisten. Kaitsu pisti lähes 30 euroa palamaan sapuskaan ja mekin vedimme vielä burgerin puokkiin. Battery olisi maksanut lentokentällä 4,90 euroa – järkyttävää. Lastauduimme AirBalticin pienen propellikoneeseen ajallaan, jolloin näimme myös loput seurueestamme, eli Esan ja Osmon. Kymmenen hengen iskuryhmä oli kasassa. Vajaan tunnin jurnuutus purkissa tuntui yllättävän pitkältä, sillä nousimme siiville klo 20.55. Riikaan laskeuduimme kaatosateen saattelemana. Ostimme hitusen halvempaa juomaa ja talsimme terminaalia oikeaan paikkaan. Ehdimme nippa nappa tehdä lintulajiarvauskisan, kunnes nousimme koneeseen, joka lähti parikymmentä minuuttia jäljessä.

Ensimmäinen kaukasianuunilintu äänessä.

Aamiaissatsumaa. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Minna fotailemassa jännää vulkaanista seinämää.

Heitin Zopinoxin kitaan, mutta ruokatarjoilu valaistuksen kanssa kesti sen verran pitkään, että nukkuminen oli kituuttamista. Sitä se tosin taisi olla kaikilla muillakin. Juuri kun olin nukahtanut, niin eiköhän joku lentoemo tullut herättämään ja tarkastamaan vyötilanteen... VARDZIAAN PE 30.6.

RAIMO SALO

Erikoinen näköalatasanne jossain matkalla.

Porukka levällään näköalastopilla.

ARTO HALTTUNEN

Tbilisin pilkkopimeälle kiitoradalle laskeuduimme puoli neljän huitteilla paikallista aikaa. Saimme varsin nopeasti romppeet, vaihdoimme valuuttaa ja löysimme oppaamme Archil Kikodzen ja kuskin. Jouko aiheutti meille heti hymyä menemällä sisään valuuttakoppiin setvimään jotain hämminkiä – ihme, että ketään päästetään edes niihin. Esa Keikka oli puolestaan jossain hävikissä ja jouduin kiertämään uudelleen turvatarkastukseen, kun kävin etsimässä häntä terminaalista. Perussäätöjen jälkeen olimme minibussissa auringon hiljalleen kajastaessa. Ajoimme Tbilisin teitä pitkin ja näimme mielenkiintoisia uusia ja vanhoja pytinkejä. Jo lentokentältä nasahti tiskiin varpunen ja pian myös harakka. Kaupunkia halkoo Kura-joki, joka oli kivan näköinen. Viiden nurkilla stoppasimme erääseen kahvilaan vetämään sumpit ja teetä ensihätään. Meillä ei ollut onneksi kiire, mutta sovimme, että syömme kahdeksan jälkeen kunnon aamiaisen matkalla, kun ravintelit aukeavat.

RAIMO SALO ARTO HALTTUNEN

Vuorenrinteillä oli julmetusti lampaita.

Hitusen virkistäytyneinä jatkoimme pohjoiseen koko ajan komistuvien maisemien kera. Piakkoin teimme ekan stopin – kasveja oli kaikkialla, kuten tyräkkiä ja tyrniä. Jälkimmäistä on istutettu Kazbegiin, josta se on levinnyt ilmeisesti raivolla melko laajalle alueelle. Sortseilla pärjäsi hyvin, kun oli 22 astetta lämpöä. Ilmankosteus oli aika kova ja sain edelleen kuittia upouusista Haixin kengistä. Heti alkuun kuulimme kaksi kaukasianuunilintua, joista napsahti valtaosalle elis. Samalla paikalla oli muun muassa pikkulepinkäinen, talitiainen ja mustapääkerttu. Tien toisella puolella oli vesivoimalaitos, mikä ei ollut kuulemma kovin tavaton näky, sillä valtaosa maan energiasta tuotetaan vesivoimalla. Se ei puolestaan ole ihme, koska maassa on 25 000 jokea. Harmillisesti kuningaskalastaja ei tärpännyt, mutta päivän ensimmäinen virtavästäräkki tuli keikkumaan tyrkylle. Seurue vaikutti mukavalle heti alkuun. Seuraavat muutama tunti kuluivat hiljalleen pohjoiseen ajaen ja stoppeja tehden sopivilla paikoilla. Arto piti koko ajan kirjaa, kun uutta lajistoa satoi. Mielenkiintoinen pysäys oli pyökkimetsä, josta saimme paljon metsälajistoa kasaan, kuten esimerkiksi peukaloisen, laulurastaan, pähkinänakkelin, kuusi- ja viitatiaisen sekä aluksi laulaneen balkaninsiepon, joka ei harmillisesti tullut hollille vaan säikähti ja hiljeni, vaikka kävelimme jyrkkää rinnettä melko kauas alas. Minna plokkasi kämmeköitä, valkopyökkiä ja pyökkiä. Ekalla paikalla oli myös mölysammakoita. Tosi hieno metsä! Palasimme takaisin parkkikselle, jolloin opas hälyytti vihertikasta, joka oli hetken hankalasti hollilla. Kaitsu ei saanut siepon ohella elistä, eikä moni muukaan. Oppaan varjopuolena oli se, ettei hänellä ollutkaan atrappivermeitä, enkä hoksannut ottaa reissuun omiani. Joukon plokkaama koskikara.

SANTTU AHLMAN

Vuoret nousivat monin paikoin pilvien yläpuolelle.

Kazbegin maisemia.

SANTTU AHLMAN

Muutenkin metsälajisto ja muu oli hitusen hakusessa; muun muassa aamulla lehmähaikarat olivat todellisuudessa silkkisellaisia. No, mukavan oloinen jeppe silti. Aamiaiselle stoppasimme noin klo 8.20 vatsat kurnien. Odottelimme pienen hetken ja kiertelimme jokivartta, jolloin näin vuorisirkun, joka lähti harmillisesti veke. Paikalla heilui ensimmäiset kalliopääskyt, muutama virtavästäräkki ja Ramin plokkaama paikallinen idänhiirihaukka. Aamiainen oli tuhti setti: juustoa, omelettia, pinaattitaskua ja niin edelleen. Toimi. Jatkoimme edelleen matkaa, jolloin maisemat kävivät uskomattoman hienoiksi. Tie alkoi vähitellen mutkitella, ja teimme lukuisia stoppeja. Eräässä näköalapaikassa oli kunnon turistimeininkiä, mutta talsimme silti hollille, josta aukeni huikea näkymä vuoristoon. Kaikkialla siinsi paljon pärskäjuuria ja tuhansia kämmeköitä, joita oli tienposkissa siellä täällä. Eliksenä meikäläiselle pamahti vuoritiltaltti.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Neuvostoliiton hajoamisen myötä hylättyjä rakennuksia on huomattavan paljon.

Näimme myös muutamia alppikiitäjiä, mustaleppälintuja, vuorikirvisen ja tuulihaukan sekä viiden kultahempon parvi, jonka harva näki. Paikalla oli myös kohtalaisen kuvottava vessa, mutta vaihtoehtoja ei vuoristoseudulla juuri ollut. Seuraava hitusen pidempi stoppi tarjoili neljän hanhikorppikotkan parven ja pikkukorppikotkan, jonka näimme jo hitusen aiemmin pesällään. Havikseen tarttui myös muutama vuorikirvinen, kivitasku ja sitä rataa. Eräässä pisteessä oli puolestaan hulppeat kivimuodostelmat joen vieressä. Jouko hokasi kivasti kaksi koskikaraa ja näimme, kun vanha maakotka tuli hienosti paikalliseksi hyvin lähellä rinteeseen. Jeh! Väsyä oli paljon yllänsä, mutta pienet välitorkkumiset auttoivat. Korkeimmilla mestoilla, tien käydessä reilussa 2 300 metrissä, ajoimme superhitaasti koko ajan seuloen tienposkia, mutta tunturikiuru, sepelrastas, lumivarpunen ja vuorihemppo jäivät vielä unhoon. Sen sijaan löysimme ensimmäisen 45 yksilön alppivarisparven. Näimme lisäksi muuta lajistoa kivasti. Viimeinen pitkä pysäys hienon vulkaanisen seinämän juurella tuotti läjän kalliopääskyjä, mustaleppälintuja, paljon punavarpusia ja vihdoin lähes kaikille superhienon koiraskultahempon hienosti läheltä. Aivan mahtava lintu! Stoppasimme pian ruokapaikkaan, jossa tarjoiltiin salaattia, vuohenjuustotaskuja ja yli puolen tunnin odottelun jälkeen lihavarras, josta ei riittänyt kuin 2–3 pikkupalaa per jannu. No, näin tällä kertaa. Samassa paikassa oli 14 hanhikorppikotkaa ja pikkukorppikotka. Ukkonen jyristi välillä, vaikka keli oli ollut tosi komea. Sumupilviä leijaili korkeiden huippujen yllä ja käytännössä kaikki hakivat pitkät pusakat päälle – eipä ollutkaan enää lämmin. Gergeti Trinity Church on hehkeällä paikalla.

SANTTU AHLMAN

Kazbegin majapaikan takamailla kasvoi hullukaalia.

Illallinen oli loistava setti.

SANTTU AHLMAN

Kymmenen minsan päästä klo 15.00 olimme Kazbegissa, jossa yllättäen jouduimme vaihtamaan alkuperäistä majapaikkasuunnitelmaa. Se ei tosin haitannut, sillä kahdeksan henkilöä pääsivät hienosti rempattuihin huoneisiin. Minä ja Minna majoittauduimme muutaman sadan metrin päässä olevaan toiseen rakennukseen oppaan ja kuskin kanssa. Myös toinen rakennus oli asiallisesti remontoitu, mutta kolea kuin mikä sisältä. Minna torkkui pitkään ja minäkin maltoin huilahtaa parikymmentä minuuttia. Emme sopineet loppupäivälle illallisen lisäksi muuta ohjelmaa, jotta jokainen saattoi tehdä mitä lystää ja palautua lentomatkaamisen yöttömästä yöstä. Lähdin Minna kanssa viiden nurkilla kälppimään ylärinteeseen, jolloin ihailimme aivan älyttömän hienoja maisemia – hullukaalia, vaikka mitä muita kasveja, sumupilviä, ruisrääkkä veteli, harmaasirkku lauloi, kulorastas kyhjötti, mustaleppälinnut lehahtelivat ja sitä rataa. Pienillä päikkäreillä meillä oli hieman jäätynyt olo, mutta nyt aurinko alkoi paistaa ja oli tosi kuuma liiallisen vaatekerran takia. Teimme vain kolmen vartin lenkin, kunnes palasimme kämpille, kävimme suihkussa ja jatkoimme vielä pienellä kävelylenkille toisen kämpän luo. Vastaan tulivat kaikki muut paitsi Esa H ja Osmo. Muut olivat kuulleet rautiaisen alhaalla, joten jatkoimme vielä pienen puiston luo, jossa lauloi pelkästään kaukasianuunilintu, toinen oli alavirran luona. Alhaalla joella keikkui myös virtavästäräkki. Illallinen oli seiskalta, mutta Esa ja Osmo olivat jossain kadoksissa. Alkukeitto oli erittäin hyvä, sitten alkoi tulla tarjolle kanapaloja valkosipuliliemessä, erilaisia salaatteja, uuniperunajuttuja ja vaikka mitä. Ihan mahdoton määrä apetta ja todella hyvää. Lopulta selvisi, että ”karkulaiset” olivat toisessa ravintelissa. Iltahuuto osoitti, että saimme 59 lajia kasaan matkustuspäivältä, ei huono alku. Illallisen aikana oli alkanut losottaa vettä ja sumupilviä kerääntyi vuorille – muistutti jopa Sri Lankan maisemia, tosin ilman viidakkoa. Jätte bra! Nukkumaan menimme jo ennen ysiä.

ARTO HALTTUNEN

Partakorppikotka nasahti lajilistalle jo aamupäivällä.

SANTTU AHLMAN

KAZBEGIA RISTIIN RASTIIN LA 1.7. Vedin todella sikeät unet, kunnes heräsin vessaan klo 4.40, eikä uni enää tullut, joten pyöriskelin pedissä puoli kuuteen, jolloin känny soi. Kämppä oli kylmä, mutta lämpimät peitot olivat todella jees. Löimme romppeet kasaan, protskupatukkaa naamariin ja auton kyytiin. Poimimme muun porukan kuudelta toisesta pihasta Esaa ja Osmoa lukuun ottamatta. Keli oli seljennyt täysin yön aikana ja oli mahtavan tyyni. Lämpöä oli vissiin viiden asteen hujakoilla. Suuntasimme melko lähelle vuoren reunamille, josta toivelistalla oli kaukasianteeri ja -lumikana. Ensin mainittu on tosin sikavaikea heinäkuussa. Alku vaikutti hyvin hiljaiselle. Talsimme lähemmäs rinnettä, jolloin saimme peruslajistoa kasaan: ruisrääkkä, vinot pinot punavarpusia, reissun eka käki ja niin edelleen. Tapitimme toista tuntia samalla paikalla, mutta kaukasianteeri jäi plokkaamatta. Sen sijaan Kai löysi neljä itäkaukasianvuohinaarasta, joka oli kiva endeeminen nisäkäs. Näimme myös muutaman alppinaakan korkeuksissa. Kivoja olivat myös muutamat kultahempot. Vuorikirvisiä oli tietysti taas lähes koko ajan äänessä. Siirryimme autolla hitusen alemmas ja tallustimme hieman sivulle, jossa yritimme vielä kaukasianteertä endeemisten alppiruusujen seasta. Olimme jälleen pitkään samalla hollilla listaten muun muassa muutaman harmaasirkun sekä yllärinä lähityrneissä äyskynneen kirjokertun. Näimme niin ikään reissun ensimmäisen sepelrastaan sekä läjän pikkulepinkäisiä. Jossain kohtaa kuulin kaukasianlumikanan melankolisen ja kuovimaisen

Mystinen Google-market.

Mustaleppälintuja näimme muutaman. ARTO HALTTUNEN

ARTO HALTTUNEN

Kultahemppo on eräs hienoimmista vuoristolajeista.

äänen kaukaa – hälytin muille ja pian kuului toinen kerta, mutta vain Arto ehti napata äänen, eikä mokoma enää äännellyt. Harmi, että se jäi lähes kaikilta unhoon, mutta olin silti tohkeissani eliksestä. Kahdeksan jälkeen lähdimme palaamaan ihan tolkuttoman kukkaloiston keskeltä majapaikkaan aamiaiselle. Saimme todella tuhdin setin muun muassa pastaa, omeletteja ja sitä rataa. Meille jäi vielä vartti aikaa vaihtaa kevyempää taminetta ylle. Taisin tosin olla ainoa, joka vaihtoi sortsit, sillä aurinko oli alkanut jo porottaa lämpimästi. Puoli kympin nurkilla jatkoimme uusille lintukohteille koko porukan voimin. Poikkesimme heti aluksi Google-lähimarkettiin ostamaan tykötarvetta. Kun tulin pois, niin näin pedon kaartelemassa melko lähellä – kiikarit silmille ja partakorppikotkahäly päälle! Aivan loistavaa; nuori lintu kieppui keskustan lähellä. Osa porukasta oli hollilla autolla, joten juoksin kauppaan kertomaan haviksesta, jolloin osalla meni pasmat sekaisin, kun olivat kassalla. Kai näki tietty vai perssulat, kun otus painui piiloon. Pitkään odottamani elis tiskiin! Jatkoimme vain pienen matkaa tietä pitkin, kun huomasimme pari buteota tien oikealla puolella. Opas hoksasi hyvin pian vuoren rinteellä lentävän partakorppikotkan ja heti perään munkkikorppikotkan. Härdelli päälle ja porukka ulos. Saimme nautiskella pitkän siivun kahdesta vanhasta partakorppikotkasta, kahdesta munkkikorppikotkasta (myös elis), muutamasta hanhikorppikotkasta ja hetken hollilla olleesta pikkukorppikotkasta – neljä korppikotkalajia samoilta jalansijoilta! Tapetilla oli myös kaksi maakotkaa kaukana termiikissä sekä tavatiltaltti retkipinnoihin. Kaitsu ottamassa lunkisti. SANTTU AHLMAN

MINNA SALO

SANTTU AHLMAN

Santtu keskipäivän lounaskoomassa.

Minna ihmettelemässä erikoista muodostelmaa.

Suuntana oli Kazbegin eteläpuoli ja korkeammat seudut. Teimme muutaman tunnin aikana useita stoppeja sinne tänne tavoitteena esimerkiksi lumivarpunen, vuorihemppo ja tunturikiuru. Kaikki stopit tuottivat kuitenkin vesiperän näiden osalta, tosin näimme tietysti peruslajistoa tuon tuosta: korppikotkia, vuorikirvisiä, punavarpusia ja niin edelleen. Lounaan vedimme puoli yhden nurkilla, jolloin aurinko porotti jo todella kuumana. Luvassa oli pakattu kenttälounas, samalla inu siestaa ja 60 alppivarista melko lähellä. Paluumatkalla stoppasimme vielä edellispäiväiselle ”rautaputoukselle”, jossa oli hetken yksi koskikara. Paluumatkalla Kazbegissa teimme pienen vessastopin ja jatkoimme kohti Venäjän rajaa, jossa poikkesimme putoukselle. Oppaan mukaan vesiputoukselle oli vain kilometri matkaa, mutta se tuntui porotuksessa tuskaiselle. Lisäksi turisteja oli viljalti liikenteessä. Mestoilla oli hanhikorppikotkapari pesällään, pensaskerttu, viisi kaukasianuunilintua, 15 alppikiitäjää ja kalliopääskyjä. Pitkän siivun jälkeen vastaan tuli kyltti, jossa mainittiin pu-

SANTTU AHLMAN

Archil ja osa seurueestamme kenttälounaspaikalla.

SANTTU AHLMAN

ARTO HALTTUNEN

Ramilla oli linssivarustus kohdillaan.

Vuorikirvisiä oli siellä täällä.

Iltapäivän retkimaastoja.

RAIMO SALO

toukselle olevan vielä 760 metriä. Vihdoin pääsimme kallionsiimekseen, jossa oli mahtavan vilvoittava keli varjon ansiosta. Käppäilyn aikana näimme sairaasti uusia hienoja kasveja, mutta valitettavasti kirjallisuutta ei ollut, joten unhoon jäivät. Näimme muun muassa jättiputkia, kelloja, saniaisia, kurjenpolvia ja kaikenlaista muuta tavaraa. Lopussa oli hieno putous, jonka laiteilla oli mukava raikastaa oloa. Jeh! Paluumatkalla oli paljon parempi fiilis, kevyttä laskua ja kuin uudestisyntynyt olo. Pohkeeni olivat tosin palaneet. Lopussa onnistuin näkemään isoapollon, joka jäi tienposkeen. Lähellä oli Minnan lisäksi Rami, Airi ja Jouko, joiden kanssa saimme mässäillä unelmalajilla oikein urakalla. Mahtijuttu! Palasimme kello 17.30 majapaikkaan, jossa pidin pienen brieffin tulevasta vuorireissusta. Ehdimme pakkailla, suihkutella ja kirjoitella, kunnes luvassa oli iltaseitsemän iltahuuto ja pian myös hyvä illallinen. Lajisigma näytti lukemaa 70, joten tahti hyytyi odotetun reippaasti. Saimme kuitenkin hyviä lajeja plakkariin päivän tuoksinnassa. Ruokailun aikana puhuimme aika pitkään kahden seuraavan päivän vuoripatikan vaativuudesta, ja opas oli sitä mieltä, että se olisi turhan haastava Esa K:lle ja Joukolle. Jokkerilla kun oli ollut edellispäivänä hitusen pumppuongelmia ja Esalla jalkakramppeja. Lopulta tilanne oli se, että Esa H ja Osmo päättivät skipata patikoinnin, mutta kaikki muut halusivat lähteä ylös telttailemaan. Nukkumaan pääsimme lopulta puoli kympiltä.

SANTTU AHLMAN

Viimeisen retken satoa: vesiputous, useita hienoja kasveja ja mahtava isoapollo.

KOITOSTEN TAIVAL SU 2.7.

SANTTU AHLMAN

Yö oli meikäläisellä hitusen kehno, sillä illalla tuli huono olo kuumeoireiden kera. Ramppasin myös vessassa melko tiuhaan. Voihan paska – kirjaimellisesti! Kello soi 6.45, jolloin takana oli unta muutama tunti. Vatsa oli edelleen löysällä, joten Imodiumia eetteriin. Oloni oli tosi kehno, ja lopulta laattasin kertaalleen, mikä helpotti. Pistimme kimpsut kasaan, sillä meidän piti luovuttaa Minnan kanssa toisen talon huone poijes vuoriretken ajaksi. Aamiainen oli klo 7.30, mutta en voinut syödä kuin yhden kananmunan väkipakolla. Artolla oli ollut myös vatsa sekaisin. Päätimme jo, että jäämme pois vuoristotourneelta, sillä luvassa olisi todella raskas könyäminen. Minttutee helpotti mystisesti oloa ja Arto veti myös lääkettä kehiin. Lopulta meidän molempien mieli kääntyi, eli kokeilisimme lähtöä. Voisimme palata vielä majapaikkaan, mikäli autosiirtymän aikana tilanne huononisi. Lähdimme joskus klo 8.30 majapaikan autolla, jossa oli huomattavan iso maavara. Ajoimme laakson vastapuolelle, josta nousimme serpentiiniä ylös Gergeti Trinity Churchille 2 200 metriin. Tie oli aivan järkyttävässä kunnossa – jopa puolen metrin railoja ja älyttömiä kivenmurikoita. Melkoista rynkytystä. Olo ei kuitenkaan mennyt huonompaan, joten kun vihdoin pääsimme kirkon lähelle, niin kaikki lähtivät tallustamaan vuorelle, eikä kukaan palannut majapaikkaan. Jo heti alussa pulssi alkoi nousta kaikilla, sillä matka oli pelkkää nousua ja ilmanala tottumattomalle kinkkinen vähähappisuuden vuoksi. Etenimme aika rauhalliseen tahtiin, mutta hengästyminen oli melkoista. Maisemat olivat järkyttävän hienoja, ei niitä oikein voi mitenkään kuvailla, eivätkä valokuvat tee oikeutta. Määränpään taustalla siinsi koko ajan jylhä Mount Kazbeg, jonka lumipeitteinen huippu yltää 5 035 metriin saakka – Georgian toiseksi korkein tötterö. Maisemat hienonivat koko ajan; ihan aluksi oli pieni koivuvyöhyke, sitten käytännössä vuoristoniittyä koko loppumatka.

ARTO HALTTUNEN

Alppirautiainen tuli illalla postailemaan komeasti.

Minna ja Arto vuoritunnelmissa.

SANTTU AHLMAN

Linnuista näimme ja kuulimme paljon vuorikirvisiä ja alhaalta rotkosta kaukasianuunilintuja sekä pari vuoritiltalttia. Hyvin pian Esa sanoi, että hänellä meinaa jalat krampata, joten hän kääntyi takaisin. Kuski tulisi hakemaan hänet serpentiinitien alapäästä, sillä tulimme eri autolla, eikä meidän kuskin autolla olisi kirkon luokse asiaa. Harmin paikka, mutta oikea ratkaisu, sillä olimme nousseet vasta hyvin pienen siivun. Vuoristoniityt olivat täynnä kasveja: tädykkeitä, kämmeköitä, hanhikkeja, kelloja ja vaikka mitä. Todella hienoja! Jouduimme vetämään vaakatasossa huilia vähän väliä. Keli oli kyllä mahtava – täysin pilvetön, mutta tuuli oli melko voimakas paikoin. Jouduimme ottamaan pitkät kalsongit pian pois ja muutenkin säätämään vaatetusta tuon tuosta. Hiki pääsi silti iskemään väkste. Letkamme piteni hiljalleen, ja minä ja Minna jäimme häntäpäähän – ei vain puhti riittänyt muiden tahtiin. Muutkin toki puuskuttivat, mutta meno oli silti jouhevan näköistä. Matka tuntui kestävän ja kestävän. Lopulta olin totaalisen finaalissa ja jouduin huilimaan tiiviiseen tahtiin. Viimeinen iso töppäre näytti masentavan tylylle. Rami oli jo laella ja palasi hakemaan meikäläisen repun, mikä oli mahtava juttu. Ilman reppua pääsin taas hitusen liikenteeseen ja hiljalleen näimme jo leirin, jossa muut olivat. Rami jätti meikäläisen kapsäkin leirin alareunaan, jossa otin vielä huilia. Seuraava pelastava enkeli oli Kaitsu, joka haki vielä reppuni ylös. Vihdoin leirissä – whoaah! Vaakatasoon välittömästi ja pitkään huilia. Kaikki olivat lepäämisen tarpeessa. Kirkko jäi kauas taakse patikkamatkalla vuorelle.

KAI RANTALA

SANTTU AHLMAN

2900 metrin korkeudessa ollut leirimme hitusen korkeammalta kuvattuna.

RAIMO SALO

Leiri oli ikään kuin kraaterissa. Meille oli neljä telttaa, viidennen piti olla oppaille, mutta heidän teltastaan uupui joitain osia. Olimme jonkin aikaa aloillaan, kunnes jaoimme teltat ja jätimme osan romppeista. Talsimme (kuoleman kielissä) hitusen leiristä ylöspäin ja jäimme passiin näköalapaikalle. Zoomailimme kaukoputkilla pitkään kivikkoa, lumihuippuja ja vuorikiipeilijöiden leiriä. Pari alppirautiaista oli ihan hollilla. Kaukana liikehti kivitaskuja ja yli lensi lumivarpunen äännellen. Kaukaa löysin pitkän etsimisen jälkeen rakkapunavarpuskoiraan, mutta todella kuppanen havis, eikä se tarjonnut juuri nautintoa, lähinnä rasti ruutuun. Aurinko paahtoi edelleen raakasti. Opas oli aika laiska etsimään lintuja putkella ja äänihommat oli kaikkea muuta kuin hallussa. Sikäli kyllä pettymys. Hän olisi lähtenyt johdattamaan porukkaa vielä laaksoon, mutta kellään ei ollut virtaa: Airi lähti kofeiinin perään leiriin, samoin Arto palaili ja minä + Minna. Jouko, Rami ja Kai jäivät oppaan kanssa kyttäämään, mikä tuotti tulosta, sillä he näkivät muutaman kaukasianlumikanan lähietäisyydeltä. Leiriin tuotiin sapuskat ja kaikki telttatamineet hevospelissä majapaikan jantterin toimesta. Hän auttoi opasta valmistamaan myös kenttäaterian kuudeksi. Tyrkyllä oli nuudelia, leipää ja lisukkeita. Minulle tuli jälleen lievästi huono olo, enkä saanut syötyä kuin yhden kananmunan – shaisse! Vedin koko päivän vuorisession aamusta lähtien yhteensä kahdella kananmunalla ja yhdellä proteiinipatukalla. Iltasella porukka vielä fotaili maisemia, hengaili leirissä ja koitti yhyttää kaukoputkella kaukasianteertä endeemisten rodojen luota. Painelimme jo kasilta nukkumaan, mutta sitä ennen ilmoitin oppaalle, että me jättäisimme Minnan kanssa aamuretken kokonaan väliin ja palaisimme alas jo aamusella, sillä heikon olon vuoksi päivästä olisi varmasti tullut aivan yhtä tuskaa. Nautinto jäi vähälle, kun ylös yritti vain selviytyä. Jo mainittujen havisten lisäksi päivän saldoon lukeutui muun muassa alppivariksia, vuorihemppoja, hanhikorppikotkia ja vanha partakorppikotka.

ARTO HALTTUNEN

Porukka nappasi hienosti vuorileppälintukoiraan lajilistalle.

SANTTU AHLMAN

TAKAISIN LAAKSOON MA 3.7. Yö oli meillä molemmilla todella kuppanen – kova tuuli heilutti telttaa melkoisesti ja erikoiset heinät hakkasivat kangasta. Tyynypatentti (vaatteita tyynylinnan sisällä) oli aivan kuraa. Muut lähtivät pidemmälle aamukuudelta, mutta meidän kännyt soi vasta kello 7.30. Niskat olivat aivan juntturassa. Pakkailimme romuja reppuihin, tempaisimme protskupatukat ja lähdimme tallustamaan alas klo 8.05 lähtien. Olo oli jo hitusen parempi, eikä lasku tuntunut kovin pahalle, joskin Minnan jalat tärisivät jo ensi metreiltä lähtien. Hengästymistä ei kuitenkaan juuri tapahtunut. Vihdoin saatoimme hieman valokuvailla ja rentoutua kävelyn aikana. Eli puhdasta makustelua, johon ei ollut edellispäivänä oikein virtaa. Vuoristo oli edelleen aivan huikea ja näimme kasveja taas raakasti montaa eri sorttia. Kävelimme reilut kaksi tuntia alas kirkon luokse. Mainittavia lintuhaviksia olivat muun muassa kolme sepelrastasta, nippu vuorihemppoja, peräti noin 45 vuorikirvistä, pari hanhikorppikotkaa ja tuulihaukka. Hitusen alempana rotkosta alkoi kuulua punavarpusia, vuoritiltaltteja ja kaukasianuunilintuja.

ARTO HALTTUNEN

Rakkapunavarpunen on vuoristolajien eliittiä

Airi lumirajalla.

RAIMO SALO

Kirkon lähellä oli jo aika hillitön puhuri – lakkinikin lähti kertaalleen pois päästä. Vedimme pienen paussin ennen tiekävelyä. Jouduimmekin tallustamaan vielä koko serpentiinitien kylälle saakka, mikä tuntui tosi pitkälle, mutta Minna taisi olla jaloista heikommassa hapessa. Tie oli ihan käsittämättömässä kunnossa. Sen reunoilla oli kuitenkin monenlaisia kasveja, kuten kärhömäinen akileija, pärskäjuuri ja vaiks mitä. Metsissä lauloi paljon kaukasianuunilintuja, peippoja, jokunen vuoritiltaltti ja peukaloisia. Vihdoin löysimme auton kuskin kera, ja hetken päästä teimme stopin markettiin. Majapaikassa otimme Airin ja Ramin huoneen käyttöön, kävimme pesulla ja vedimme rasvaa nassuun – molemmilla oli punaa ihan riittävästi. Kuin uudestisyntynyt olo. Etenkin, kun sain syötyä pari nakkia ja sipsiä sekä ryystettyä pullollisen kolakolaa. Huilasimme pari tuntia, mikä oli mahtavaa. Sitten setvimme hieman reppuja ja matkalaukkuja. Esa K oli ollut lähistöllä ja vointi hyvä. Osmo + Esa H olivat ottaneet taksin sekä kirkolle että ylös mäelle. He tulivat retkeltä iltapäivällä.

KAI RANTALA SANTTU AHLMAN

Muu porukka saapui vuorelta joskus neljän jälkeen naamarit aivan punaisena – kaikki palaneet enemmän tai vähemmän. Retki meni kuulemma hienosti, mikä oli mahtijuttu. Olivat nähneet pari vuorileppälintukoirasta, rakkapunavarpusia, kaukasianlumikanoja, paljon alppirautiaisia (suurin parvi a5), kivitaskuja ja niin edelleen. Kaikki olivat fiiliksissä, vaikka päivä oli rankka. Hekin joutuivat talsimaan vielä kaiken kukkuraksi tien alas kylälle asti, mikä oli hitusen outo juttu. Rami ja Airi pamauttivat pesun jälkeen kävelemään hieman lisää kartsalle – huusi kuulemma kylmää olutta eetteriin päivän päätteeksi. Esa K ja Jokkeri lähtivät myös liikenteeseen. Illallisen ja iltahuudon vedimme seitsemän nurkilla, jolloin kävimme myös läpi seuraavan päivän sotasuunnitelman. Illallisen jälkeen menimme kämpille ja pääsimme vaakatasoon jo puoli ysin nurkilta, joten luvassa olisi ruhtinaallisen pitkä yö. Opas nimittäin sanoi, että aamiainen olisi vasta kasilta aamulla, vaikka yritin monta kertaa aikaistaa sitä. Harmillisesti yläkerrasta alkoi kuulua ihmeellistä jyskytystä, jota kesti ja kesti. Olin sen verran torkkumodessa, etten jaksanut käydä ihmettelemässä äänen syytä. Puolilta öin hiljeni ja nukahdin kunnolla.

Kaukasukselle endeemisiä alppiruusuja.

SANTTU AHLMAN

Borjomi Parkin erikoista arkkitehtuuria.

VARDZIAAN TI 4.7.

SANTTU AHLMAN

Borjomissa oli hienoja pytinkejä.

Reduilua matkan varrella.

SANTTU AHLMAN

Heräsin kello 4.20 yläkerran jyskeeseen. Vedin sortsit jalkaan, talsin ulos ja yläkertaan, jossa koputin ovea. Jonkin sortin lakana-asuun sonnustautunut nuorehko jantteri tuli avaamaan oven ja toinen ihmetteli samanlainen kaapu yllänsä isossa huoneessa. Jotkut erikoiset riittihipat heillä oli ollut käynnissä, mutta selitin ystävällisesti, että olisi kiva nukkua. Sen jälkeen talo onneksi hiljeni ja nukahdin heti uudelleen, kunnes känny pirisi klo 7.30. Kasilta olimmekin jo kapsäkkien kera aamiaisella muiden luona. Edellispäiväinen vuoristotaival auringonpaisteen kanssa oli tehnyt Airille ja Ramille tepposet, sillä heidän huulet olivat palaneet ja turvoksissa. Pahin oli kuitenkin Kaitsu, jolla oli todelliset botox-huulet. Onneksi matkassa oli Bepanthenia, joka auttoi. Taikavoide sai oitis Kailta lempinimekseen tuttavallisesti ”Peppis”. Aamupalan jälkeen annoimme yhteistipin keittiötädille, joka oli hoitanut muutaman päivän pöperöpolitiikan enemmän kuin mallikkaasti. Matami oli tietysti yhtä hymyä, kun ojensin nipun riihikuivaa kiitoksien kera. Klo 8.30 matkamme jatkui takaisin etelään kohti Tbilisiä. Tie oli sama, jota saavuimme Kazbegiin muutama päivä aiemmin. Jyskytimme minibussilla peräti neljä tuntia yhtä soittoa, osin armenialaisten hasardikuskien perässä. Hitusen oli muutamilla kuskeilla vintti joiltain osin pimeä hullujen ohitusten takia. Ensimmäisen stopin teimme eräällä huoltoasemalla tankkauksen merkeissä, kunhan olimme ensin kääntyneet länteen E60-tielle. Huoltsikalla ei ollut kuitenkaan oikeanlaista petrolia, mutta stoppi oli kuitenkin paikallaan, sillä vatsaongelmat olivat siirtyneet tällä kertaa Kaille. Paahde oli vuoriston jälkeen aika kertaallisen tyly alhaalla.

SANTTU AHLMAN

Kaitsu joutui turvautumaan rosvoryövärin lookkiin palaneen ihon takia.

LINTUKUVAT: ARTO HALTTUNEN

Jatkoimme reissausta, mutta jossain vaiheessa motarilla kuului kauhea pamaus auton alta. Kuski veti tienposkeen ja kävi tsekkaamassa – vissiin jousi tai joku muu vastaava tsydeemi meni. Opas ei sanonut pitkään aikaan sanaakaan, vaikka ajoimme reilua seittemääkymppiä 110 km/h moottoritiellä. Great. Hidasteluvauhdissa näimme paljon viljelmiä, mutta linnut olivat hyvin vähissä koko ajon aikana. Lounastimme iltapäiväyhdeltä jollain randompaikalla hitusen ennen Borjomia. Ihan hyvä perussetti pöperöä. Kaikilla oli nassu edelleen punaisena, joten ei muuta kuin aurinkosalvaa ja peppistä kehiin tuon tuosta. Aterioinnin jälkeen luvassa oli visiitti Borjomi Parkissa, joka on hieno paikka ja kulttuurikohteena olisi voinut kierrellä pari päivää kepeesti, mutta nyt oli karmea paahde, väkeä kuin pipoa, eikä lintuja käytännössä ollenkaan. Pylkönmäen Esan hoksaama laulava pikkusieppo tärähti sentään reissupinnaksi. Muita maininnan arvoisia olivat vain pari kaukasianuunilintua ja virtavästäräkki. Pyysin oppaalta, että voisimmeko jatkaa matkaa, koska kello oli jo puoli kolme ja auto fiksaamatta. Niinpä palasimme takaisin autolle, kunhan ostimme portilla vielä porukalla jädet; huippukamaa porotuksessa. Seuraavan stopin teimme pian Borjomin jälkeen eräässä männikössä, jossa oli harjalintu, närhi ja laulurastas sekä läjä kaskaita. Atrappiviritelmä ei harmillisesti oikein pelittänyt, joten punarintanakkeli jäi vain toiveeksi. Damn. Jatkoimme Akhaltsikhen kaupunkiin, jossa piti olla varaosa autoon, vaan eipä ollut, joten losotimme edelleen kohti Vardziaa. Kello oli jo yli viiden. Lintuja alkoi hiljalleen näkyä kumpuilevissa laavakivimaastoissa, ja pari tuntia kului viidenkymmenen kilsan siirtymään, kun ihailimme muun muassa pikkukorppikotkaa, paria käärmekotkaa, kolmea vuorisirkkua, kahta nummikirvistä ja mustaotsalepinkäistä sekä muita uusia reissulajeja, joista moni sai eliksiä. Myös peltosirkku lauloi pinnaksi, ja pikkuvarpunen sekä törmäpäpääsky saatiin plakkariin vihdoin. Havislistaukseen kertyi myös lisää harjalintuja, nippu mehiläissyöjiä ja jokunen harmaasirkku.

Vuorisirkku (ylhäällä), mustaotsalepinkäinen (vasemmalla) ja mehiläissyöjä (oikealla).

SANTTU AHLMAN

Kura-joki virtaa myös Vardzian liepeillä.

Saavuimme perille Vlodia´s Cottage Houseen klo 19.00, jolloin meidät vastaanotti portilla rusotaskupariskunta. Paikka on pienen laakson pohjalla 1 100 metrin korkeudella joen laiteilla. Kyseessä on käytännössä täysin omavarainen pytinki ruoan suhteen – puutarhaa, kasvihuonetta, mehiläistarhaa ja muuta viljelyssysteemiä piisasi. Pikasuihku ja klo 19.30 hyvä illallinen, joka koostui luomuruoasta ja kalasta. Saimme esimerkiksi aivan loistavaa perunaa ja itsetehtyä valkoviiniä. Joukolla ja Esalla oli pientä hämminkiä kuorsausten ja sänkyvarustelujen kanssa, mutta niin vain homma luonasi tovin säädön jälkeen. Maittavan illallisen jälkeen hengailimme vielä hetken vilvoittavassa tuulessa. Paikka oli kaikin puolin viihtyisä, joskin kuuma; iltahuudossakin hiki valui, vaikka kello oli jo paljon ja olimme katoksessa. Myös huone oli kuuma, mutta nukkumatti kutsui jo ennen kymppiä. Archil ja Santtu punarintanakkelijahdissa. MINNA SALO

MINNA SALO

Lounasetapilla jossain matkan varrella.

ARTO HALTTUNEN

Mustapääsirkkuja oli jokunen majapaikan lähellä.

CAVE TOWN KE 5.7.

Aamun retkimaastoja.

RAIMO SALO

Yöunet olivat vähän niin ja näin kuumuuden takia, mutta onneksi Minna veti sikeät setit. Riittävä univelka on jotenkin aina oleellinen osa näitä reissuja. Kello soi 5.30, mutta nousimme jo muutaman minsan sitä ennen. Ei muuta kuin proteiinipatukkaa suuhun, romut kasaan ja pihaan kuudeksi. Emme tosin lähteneetkään autolla, joten veimme osan rojuista takaisin. Lähikalliolla oli heti sinirastaskoiras hienosti laululennossa edellisillan tavoin. Pian esittäytyivät myös rusotaskupari ja kallionakkeli. Olimme melko pitkään pihassa, kunnes aloimme kävellä tulosuuntaan hissukseen. Lintueloa oli mukavasti, kuten esimerkiksi mustapää- ja harmaasirkkuja. Jatkoimme erästä pientä hiekkatietä kohti minilaaksoa hissukseen.

Luolakaupungin seinämiä.

SANTTU AHLMAN

MINNA SALO

Porukka fotaili tuon tuosta, ja sää oli mainio. Mitään ukkosta ei tullutkaan ja lämpö oli jees. Pian näimme lisää rusotaskuja ja kuulimme kallionakkeleiden ääniä. Kun pääsimme pidemmälle laaksoon – johon kuitenkin oli pieni könyäminen – niin asetuimme aloillemme, jolloin lajistoa kertyi nasevasti. Uusina tulivat hernekerttu ja sepelkyyhky sekä helmenä idänkallionakkeli, jota tahittiin pitkään. Hankala lajipari kallionakkelin kanssa, mutta molemmat lajit olivat kivasti tyrkyllä samalla paikalla. Plokkasimme myös hienosti maakotkan, sinirastaan, kalliopääskyjä, mustaleppälintuja ja erikoisesti kallioilla kiipeilleen käpytikan. Loistava sessio kaikkiaan. Palasimme aamiaiselle yhdeksäksi, ja meille jäi parikyMaakotka plusmiikassa. tä minsaa aikaa huilia. Jouko oli mystisesti hävikissä, eikä Esa päässyt heidän huoneeseen. Jokkeri oli jäänyt fotailemaan pihan ulkopuolelle ja ilmestyi onneksi lopulta ajoissa. Aamiainen oli erittäin hyvä satsi ja onneksi vedin jo ihan täydellä raivolla ruokaa koneistoon alkumatkan vatsaongelmista huolimatta. Erityisesti omatekoinen jogurtti oli todella hyvää. Meillä jäi vielä hitusen oleiluaikaa, sillä lähdimme klo 9.50 Vardziaan. Tosin tällä kertaa sekä Esa että Jouko olivat molemmat kadoksissa. Normisäätöä. Joukolla oli palanut nenä vuoripatikoinnilla pahasti vereslihalle. Kun porukka oli vihdoin kasassa, ajoimme lyhyen etapin luolakaupunkiin, joka on siis vuoren rinteeseen hakattu luolaluostari. Laitos on louhittu lähes tuhat vuotta sitten. Paikalla asui parhaimmillaan peräti 50 000 henkilöä yli 13 kerroksessa. Aika huikea systeemi. Vaikka hohtavimmat päivät on koettu jo aikoja sitten, asuttaa luostaria edelleen seitsemän munkkia. Kulttuurimielessä luolakaupunki oli huippukohde, vaikka 2/3 kokonaisuudesta on tuhoutunut. Talsimme hiljalleen ylös luostarin luokse, jolloin kuski lähti viemään autoa huoltoon. Paahtavassa auringossa näimme paljon kalliopääskyjä, jokusen vuorisirkun, rusotaskuja ja mahtavasti rinnatusten idänkallio- ja kallionakkelin. Ylempänä kallioilla oli muutamia kalliovarpusia ja pikkukorppikotka lensi näyttävästi ohi. Luikertelimme jonkin aikaa eri luolastoissa ja ihmettelimme maisemia ylävinkkelistä. Oppaamme jäi tuttuun tapaan kökkimään jo alkuvaiheessa, eikä juuri kertonut mitään luostarista.

SANTTU AHLMAN

Tutkailujen jälkeen palasimme alas joen varrelle niin, että vedimme lounaan ravintolassa klo 12.45 lähtien armenianlokkien seurassa. Jälkiruoaksi ostimme vielä jäätelöt. Poikkesin Minnan kanssa nopeasti vielä vessaan, mutta koko porukka oli tehnyt houdinit sillä välin. Haahuilujen jälkeen lähdimme kälppimään päätietä takaisin, mistä jengi löytyikin odottelemassa autoa. Fiksattu pirssi tuli noutamaan meidät melko pian, joten saatoimme jatkaa kauemmas laaksoon. Stoppasimme pienelle kosteikolle, jossa kasvoi jättiruokoa. Kai hoksasi sinisorsan reissupinnoihin ja rastaskerttunen raksutti voimakkaan tuulen seassa sammakoiden ohella. Seuraavaksi pysähdyimme erään seinämän laiteilla, missä pesi mehiläissyöjiä ja törmäpääskyjä. Suuntasimme yhä kauemmas ja ylemmäs huikeiden maisemien luokse, jossa ajoimme pienen maalaiskylän läpi jyrkänteiden reunalle. Olot vaikuttivat olevan paikallisilla hyvin askeettiset. Esa K hoksasi hyvin pian viiriäisen ja normikiurun äänen perusteella, molemmista nasahti jälleen reissupinnat. Yritimme löytää vuoripyyn matkalajiksi, mutta jouduimme tyytymään pikkukorppikotkaan ja kallionakkeliin sekä 4000 vuotta vanhoihin raunioihin. Autolle palatessa ylitsemme lensi vielä hieno vaalean muodon pikkukotka.

ARTO HALTTUNEN

Kalliovarpunen lukeutui Vardzian erikoisuuksiin.

Kaitsu pohtimassa syntyjä syviä.

SANTTU AHLMAN

Palasimme pitkän siirtymän takaisin majapaikalle ja sen ohi toiseen suuntaan. Kello oli jo melko paljon, kun stoppasimme joen reunalle. Opas meni jälleen välittömästi istumaan ja kessuttelemaan sanomatta mitään. Hitusen alkoi jo syödä miestä miekkosen peruslaiskuus. Pysähdys oli erittäin hiljainen, joten jatkoimme vielä pidemmälle erään kylän luokse. Päivän viimeinen kyttäys olikin kova päiväpetojen kannalta, sillä niitä alkoi näkyä käytännössä heti. Niinpä olimme kolmisen varttia samoilla jalansijoilla. Saldo oli seuraava: hanhikorppikotka 6, maakotka 3, pikkukiljukotka, hiirihaukka 2, arohiirihaukka 5, tuulihaukka, nuolihaukka, käärmekotka 3 ja sokerina pohjalla sirovarpushaukka, jonka löysin kaukaa. Harmillisesti se jäi monelta näkemättä, sillä osa porukasta oli siirtynyt hieman kauemmaksi, enkä uskaltanut päästää irti putkesta ollenkaan. Kauhea meno oli kaverilla päällä. Nassautin siitä samalla pitkään toiveena olleen eliksen. Samalla Airi löysi lähijoesta silkkihaikaran ja lähistöllä koikkelehti muutama harjalintu.

ARTO HALTTUNEN SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Kämpille palasimme klo 18.20 naama karrella – kova oli porotus koko päivän. Maittavan illallisen kiskoimme puoli kahdeksalta, jolloin sain vielä varmistettua seuraavan aamun aikataulukuviot. Opas meinasi, että aamiaisen saisi aikaisintaan aamukahdeksalta ja lähtö olisi sitten ennen yhdeksää. Väittelin tästä melkoisen pitkään, sillä suunnitelma oli sanalla sanoen persiestä; olisimme missanneet parhaat lintuhetket tyystin pitkän siirtymän takia. Ihmeellistä spedeilyä. Onneksi sain väännettyä aikatauluja lintuilun kannalta järkeväksi. Iltakymmeneltä olinkin jo Minna kanssa hyvässä tokkurassa unten mailla. Tosin heräsin vielä kertaalleen, kun joku tuli hakkaamaan vahingossa meidän ovea, mutta nukahdin heti uudelleen.

Petostaijia päivän viimeisellä etapilla.

Päivän saldo oli kaksi pikkukorppikotkaa.

RAIMO SALO

Ramin aamupalakattaus.

Kakkua ja lintuilua yhtä aikaa; perfetto!

KOSTEIKKOPÄIVÄ TO 6.7.

SANTTU AHLMAN

Retkeilyä ensimmäisellä järvellä aamusumussa.

MINNA SALO

Edellispäivän aikatauluneuvottelujen tuloksena kännyt pirisivät jo kello 5.00. Olisi ollut kiva jatkaa unia, mutta linnut eivät odottele. Pakkini olikin äkisti sekaisin ja ravasin tuon tuosta vessaan. Eipä muuta kuin kunnon Imodium-kuuri päälle ja puoli kuudelta auton luo pienen jännityskertoimen kera. En halunnut jättää kosteikkolintupäivää väliin missään nimessä. Kunhan ryhmämme pylkönmäkeläisedustus oli ilmestynyt hitusen myöhässä paikalle, asetimme auton nokan kohti Javakhetia. Oli täyspilvistä ja sumutyyppistä harsoa velloi maiseman yllä. Torkuin valtaosan matkasta, kunnes saavuimme ylängölle. Maisema alkoi olla aakeeta laakeeta. Ennen ensimmäistä järveä lajilistalle sinkoutui heti kärkeen ruskosuohaukka ja niittysuohaukka, joka tosin meni hankalasti. Näimme myös pelikaaniparvia. Ekalla järvellä olimme noin klo 7.30, hitusen aiemminkin. Nousimme autosta ja totesimme, että keli oli hyytävä. Moni ei hokannut ottaa pitkiä kamppeita aiempien päivien perusteella, mutta paikka oli noin 1 800 metrissä, joten ilmanala oli ihan toista maata. Kaikki vaatteet heitettiin päälle mitä löytyi; Minnakin veti yllensä meikäläisen toiset sortsit ja lopuksi sadeviitan, jotta Artolle saatiin takki. Hänellä ei ollut muuta kuin sortsit ja t-paita.

SANTTU AHLMAN

ARTO HALTTUNEN

Kosteikoilla oli matkan ensimmäiset yöhaikarat.

Järvi oli päällisin puolin karun näköinen, mutta lintuja alkoi kuitenkin löytyä hyvin: silkkiuikkuja, nokikanoja, harmaasorsia, kymmeniä ruostesorsia, paljon armenianlokkeja ja merimetsoja (lähes 3 000 yksilön yhdyskunta), joiden seassa pelikaaneja ja kiharapelikaaneja. Jälkimmäiset olivat yllätävän kinkkisiä soidinpuvun jälkimainingeissa. Rannasta nasahti silkkikerttunen ja yllättäen viiksitimali. Tavaraa tuli aika reippaasti. Jatkoimme ekan pysäyksen jälkeen aivan Turkin rajalle, jossa oli valvontapiste lähellä. Sieltä näimme vielä paremmin kauempia vesiäisiä. Perussettiä tuli laariin edelleen hyvin. Vedimme samalla kenttäaamiaisen paikalla – leipää, juustoa, makkaraa, kananmunia ja kakkua. Vedin ihan perussatsin onneksi, vaikka vatsa oli oikutellut. Kailla oli myös ongelmaa vilun kera, tosin silläkin oli vain ohut kesäpaita päällä. Jatkoimme toiselle järvelle, johon kesti pärtsätä todella pitkään. Stoppasimme erään mäen laiteille, josta yritimme kurkea; ei tullut, mutta Airi hoksasi kaukaa pihassa ekat kattohaikarat, joita oli tiheästi maalaiskylissä. Tiet olivat pääosin surkeita ja maisemat huikeita, sillä kävimme myös 2 000 metrissä. Talot olivat ränsistyneitä rötyksiä, joiden pihoissa oli kuivumassa lantakiekkoja talven lämmityspuuhia ajatellen. Köyhyys oli silmiinpistävää ja oli tylyä ajatella miten porukka selviää jäätävän talven yli räjähtäneissä kivitaloissa. Joissakin taloissa oli kattopellit paikoillaan pelkästään kivipainojen avulla. Aika touhua. Pelloilla vedettiin peruja peltoon hevosvoimin, mikä toi mieleen Latvian syrjäseutujen linturetket lähes 20 vuoden takaa. Osa rakennuksista oli vanhoja neuvostokolhooseja ja nykyisin armenialaisten muodostamia kyliä, sillä sekä Turkin että Armenian rajat ovat lähellä. Toisella kosteikoilla oli yli 500 ruostesorsaa.

ARTO HALTTUNEN

Kakkoskosteikon kerttusantia.

MINNA SALO

Körryyttelyn aikana poikkesimme yhdessä kaupungissa kahvilassa, jossa oli ilmeisen tiukkaa kahvia ja hyvin erikoista kaakaota. Stoppi teki kuitenkin terää, joskin tarjoilu tuntui kestävän ikuisuuden. Opas haki samalla lounaalle hedelmiä. Pysäsimme vielä koittamaan sitruunavästäräkkiä erään virran laiteilla, mutta ei tärpännyt. Sen sijaan herkuttelimme kertaallisen hyvillä aprikooseilla – parhaita ikinä! Sitä ennen saimme kuitenkin ihailla hienosti kahta pikkukiljukotkaa. Kakkosjärvellä jäimme hiekkatien laiteille. Keli oli onneksi jo lämmennyt aamusta selvästi, mutta pitkät housut olivat silti paikallaan. Paikka kuhisi lintuja: 530 ruostesorsaa, yöhaikaroita, punasotkia, harmaasorsia ja niin edelleen. Vihdoin tärppäsi myös sitruunavästäräkkinaaras, joka ruokki poikastaan. Moni sai eliksen. Linnut olivat kivasti lähellä ja ruostesorsat vetivät jännää ääntelyä. Hienoa oli päivystää. Pitkän tapittamisen jälkeen osa meistä jatkoi kävellen läheiselle lintutornille. Polun laiteilta lähti kuuden vuorihempon poka. Tornista näimme pitkäjalan ja muita kosteikkolintuja, joita ei nähnyt tieltä. Hyvä mesta kaikkiaan. Osa jäi vielä tönöttämään tornipaikalle, kun näin ohilentävän sitruunavästäräkkikoiraan. Se paineli vastarannelle ruokkimaan poikasta, joten sitä pääsi makustelemaan hyvin välillä. Kiva juttu. Lähdin Minnan ja Esa K:n kanssa kohti autoa. Pysäsin virtungille ja huomasin, että osmankäämikerttunen lauloi korren nokassa – pian kaikki saivat ihailla lintua. Paussi oli melko pitkä mutta hyvä. Jälleen alkoi siirtymä uudelle järvelle, jonka näköalapaikalla vedimme lounaan leivän, banaanin, vesimelonin ja muun perusmuonan muodossa. Opas veteli leivät hitusen epähygieenisesti tarjolle, joten eipä ihme jos osalla oli hieman pötsiongelmia matkassa.

MINNA SALO

Sitten oli vuorossa itse kosteikon pläräys. Vedessä oli kaikkialla erikoista ruskeaa levää ja simona lintuja, joskin pääosin silkkiuikkuja, nokikanoja ja härkälintuja. Myös jokunen valkoposkitiira lenteli itsensä redupinnaksi. Osalle tipahti siitäkin elis. Yritimme pitkään löytää uutta lajistoa, mutta ei tärpännyt, vaikka kävelimme rannan lintutorniin saakka. Järven yllä kieppui jossain kohtaa noin sadan pelikaanin lössi komeasti. Jatkoimme vielä järven toiseen päähän autolla. Sieltä näki paremmin ison osan linnuista, mutta uutta ei juuri enää satanut. Lantakiekot kuivumassa aidan päällä. Hillitön määrä kuitenkin kaikkiaan siivekkäitä. Tiuku alkoi jo repiä aika paljon, joten jatkoimme vielä viimeiselle järvelle, joka oli paluumatkalla ison kaupungin lähellä. Lopputie paikalle oli melkoista kuraa. Linnut olivat kaukana, mutta niitä oli kuitenkin melko paljon, liekö johtuen vain 80 sentin syvyisestä vedestä. Perussettiä oli täälläkin: silkkiuikkuja, nokikanoja, harmaasorsia ja härkälintuja. Uusina matkalajeina meille tarjoiltiin yllättäen suokukko ja vihdoin myös jalohaikara. Kello oli paljon, joten päivä retkeilyn osalta pulkassa. Lähdimme paluuajolle, mikä oli onneksi selvästi jouhevampaa alasuuntaan. Suhasimme jälleen kymmenien kattohaikarapesien ohi. Alue onkin lajille eräs tärkeimpiä koko Georgiassa, ellei jopa tärkein. Majapaikkaan ennätimme kuudeksi. Kello 19.30 oli illallinen, joten ehdimme pakkailla romuja valmiiksi seuraavaa päivää varten. Arto ja Kaitsu olivat jossain kadoksissa, joten kävin etsimässä heitä, sillä myöhästely ei kuulu kummankaan tapoihin. Tyypit olivat alkaneet juuri koisimaan ja täysin kuutamolla missä mennään. Ainakin Arton kännykkä oli mystisesti muuttanut kellon Suomen aikaan, mikä selitti klappia ja sekoilua. Oli lievästi koomista nähdä miekkoset täysin kahvilla. Iltahuuto osoitti, että Arto ja Esa H tippuivat pois lintumääräarvauskisasta. Nukkumaan pääsimme jo puoli kympiltä.

MINNA SALO

Tyypillinen georgialainen lintutorni.

ARTO HALTTUNEN

Sininärhiä alkoi näkyä vasta Tbilisin nurkilla.

TBILISIIN PE 7.7.

ARTO HALTTUNEN

Herätys oli kello 5.25, jolloin väsytti raakasti, vaikka olimme nukkuneet todella sikeästi. Löimme romppeet autoon parin mustapääsirkun laulaessa. Ihmeesti pääsimme lähtemään suunnitellusti tasan klo 6.00. Muutaman minuutin ajon jälkeen alkoi losottaa vettä, ja torkuin ekan tunnin. Vesisaderintama ei ollutkaan kovin pieni, sillä sitä kesti noin 5,5 tuntia. Käytännössä ajoimme suoraan kohti Tbilisiä. Teimme kuitenkin aamiaisstopin hyvin epämääräisellä paikalla, jossa paikalliset eivät kuulemma juuri perusta turisteista. Niinpä saimme hieman tiukkoja katseita, kun vedimme aamiaista bussikatoksessa tienposkessa. Pysähdyimme myös kertaalleen pieneen kahvilabaariin aamusumpille. Vettä tuli kaatamalla tunteja ja taivaalla salamoi, eikä lintuja ollut käytännössä juuri yhtään. Jokunen kattohaikara pesillään sentään. Tbilisissä olimme noin klo 11.00, mutta jatkoimme vielä koukun kohti kaupungin itäpuolta pikkumerimetson toivossa. Vettä tuli edelleen kaatamalla, joten tilanne vaikutti epätoivoiselta. Kun pääsimme kohdepaikan sillalle, taivas alkoi hiljalleen avautua, eikä vettä tullut enää paljoa. Hetken kuluttua se loppui kokonaan. Ihan uskomaton munkki! Paikalla oli tosi hyvin lintuporukkaa – lehmä-, silkki- ja yöhaikaroita, pikku- ja kalatiiroja, meriharakoita, Kain hokaama kaitanokkalokki, jota ei pitäisi olla kirjan mukaan mailla halmeilla, aroharmaalokki ja toki niitä pikkumerimetsoja, myös pari sininärheä. Meille satoi hyvää lajistoa; puolen tunnin stopilla napsahti muikeasti seitsemän uutta retkipinnaa. Yeh! Jatkoimme vielä Rustavin metalliteollisuuskaupungin lomitse laajoille kentille, joilla oli paljon tuulihaukkoja, tosin Esa K väitti, ettei niitä ollut yhtään, kun ei mokomia nähnyt päivän aikana. Iltahuutolistaan merkittiin kuitenkin 35 yksilöä. Lajistoa tuli edelleen, kuten muun muassa mustaotsalepinkäisiä, sininärhiä, mehiläissyöjiä ja virtapaikan laiteelta rastaskerttunen. Yhdessä kohtaa stoppasimme, ja hollilla oli mahtava keisarikotkapari ja kaksi poikasta pesässä. Hyvässä valossa, aivan lähellä – kerrassaan huippuhetki! Tyypit Pitkäjalka. lentelivät vielä lopuksi aivan vieressä.

Keisarikotka oli viimeisen pĂ¤ivĂ¤n mukavin havainto.

KEISARIKOTKAT: ARTO HALTTUNEN

Etsimme tosi pitkään punakottaraisia, mutta lajia ei vain löytynyt. Sen sijaan saimme täydennykseksi vielä mustavariksen, turkinkyyhkyn ja uuttukyyhkyn. Tiuku repi jo niin paljon, että suuntasimme toisen kaupungin kautta ekaan kaupunkiin, jonka ydin oli yllättävän moderni, mutta metallityöläisten kerrostaloja oli järjettömästi. Vuorossa oli lounas paikalla, jonka parkkikselta aukeni näkymä Stalinin ajan teollisuuslaitoksen pääsisäänkäynnille, joka oli megahuge. Lounasravintola oli hyvin viihtyisä, ja saimme hyvät sapuskat kitoihimme. Olo helpotti. Samalla surkuttelimme asiakaskatoa – muita asiakkaita ei juuri näkynyt. Lounaan jälkeen loistelias yllätys oli autosta plokkaamani punakottaraisparvet, joissa oli vähintään 80 yksilöä. Liikkuvasta autosta moottoritiellä ne jäi monelta näkemättä, mutta olin silti iloinen viime hetken löydöstä. Tbilisiin saavuimme lopulta vain vartin suunnitellusta myöhässä eli klo 15.15. Samalla näimme valtavat roskamäärät Kura-joessa, ilmeisesti rankkasateet olivat suistaneet kaatopaikalta valtavan määrät kuonaa jokeen. Karmea näky. Kirjauduimme keskustan Hotel Kartliin, jossa pakkasin heti lähes kaiken valmiiksi tulevaa varten. Tunnin kuluttua lähdin Minnan ja Kaitsun kanssa ihmettelemään keskustaa. Esa K oli alhaalla kadulla ja lyöttäytyi mukaan. Reissulla oli kuulemma liikaa ohjelmaa, mutta hän lähti välittömästi meidän kanssa tutkailemaan. Kävelimme pääkadulle, joka oli moderni ja vilskeinen. Nähtävillä oli useita komeita rakennuksia, kuten oopperatalo, draamateatteri ja vapaudenaukio. Lähdimme palaamaan takaisin, kun Kai huomasi kansallismuseon näyttelyn Neuvostoliiton miehityksen ajalta. Painuimme sisään, maksoimme tiketit ja kiersimme näyttelyt. Tylyä tavaraa, mutta kaikkiaan sivistävä kokemus. Kyllä neuvostoliitto on osannut alistaa. Esa meinasi kuulemma pyörtyä kuumuuden takia, joten paluukävelyn aikana poikkesimme pienen kirkkovisiitin jälkeen mäkkäriin ostamaan kokista ensihätään. Keli oli muuten mukavan viileä ja tuulinen. Lopuksi ostimme vähän tuliaisia ja aprikoosia. Hoksasin vielä viime metreillä palmukyyhkyn uudeksi reissulajiksi. Tempaisimme supertuhdin illallisen seitsemän aikaan. Tarjolla oli aivan tolkuton määrä erilaista sapuskaa pelkästään meille katettuna. Harmillisesti puolet jäi syömättä, koska ruokaa oli oikeasti aivan älytön määrä. Tyrkyllä oli venäläistä anislimpparia, jota olin ostanut joskus Liettuasta. Osmo ja Esa H tutustuivat sillä välin toiseen paikalliseen ravintolaan ja kiertelivät keskustassa. Nukkumaan pääsimme yhdeksän huitteilla.

Poikkesimme pikaisesti kirkossa.

Paikallista katutaidetta. SANTTU AHLMAN

ARTO HALTTUNEN

Tbilisin puistoplataanikujia.

RIIKAN KAUTTA KOTIIN LA 8.7. Kello soi tylysti jo yhden hujakoilla yöllä, sillä meidän piti olla viimeistään kahdelta lentokentällä. Muutaman tunnin sikeät unet olivat kuitenkin omiaan. Porukkamme kokoontui säkkipimeässä hotellin pihaan ja kuski tuli ajallaan hakemaan meidät. Kotvan kuluttua olimme lentokentällä, jossa annoin mainiolle kuljettajalle yhteistipin koko kööriltä. Hän hoiti oman roolinsa erittäin mallikkaasti koko reissun ajan. Sitä vastoin Archil jäi tippaamatta edellispäivänä. Lentokenttärituaalit kestivät jonojen vuoksi jonkin aikaa, mutta samapa tuo missä sitä aina aikaansa polttaa ennen lähtöä. Pistimme vielä loput vähät larit haisemaan kioskiin, snack bariin ja tuliaisiin, kunnes lähtömme koitti kello 4.10. Välilento Tbilisistä Latvian Riikaan taisi olla kaikilla melkoista koomailua. Riikassa meillä oli rapiat tunti vaihtoaikaa. Lento lähti klo 7.55 ja Helsingissä olimme aamuyhdeksältä. Suomen päässä ryhmämme hajaantui kuka minnekin yhtä matkaa kokeneempina. Ajoin Minnan kanssa suoraan Poriin yhden lounastauon turvin, joten olimme perillä kotosalla puolen päivän jälkeen. LOPUKSI Georgia näytti kyntensä matkailumaana ja lintukohteena hienosti. Kaukasuksen maisemat olivat aivan huikeita ja selvästi eräitä hienoimpia mitä oli koskaan tullut vastaan. Kontrasti Vardzian maastoihin oli suuri, ja oli mukava nähdä niiden väliset tasangot ja muuta miljöötä. Maisemien lisäksi mieleen jäivät erityisesti maaseuduilla nähdyt hökkelitalot, jotka kielivät suuresta köyhyydestä Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Vaikea tajuta miten paikalliset pärjäävät tiukat pakkastalvet lantakiekkojen polttamisen turvin, kun talot vuotavat lämpöä väkisin kuin seulat. Myös erittäin hyvät pöperöt ja varsinkin superhyvät tuoreet aprikoosit syöpyivät mieleen. Varjopuolina olivat pienet sairastelut, mutta ne eivät onneksi vaikuttaneet ihan mahdottomasti retkeilyyn. Sen sijaan oppaan ammattitaito vaikutti, sillä lajimääritystaito ja ns. plokkaamiskyky eivät olleet kovin hääppöisiä. Alueen lajisto oli onneksi sen verran tuttua, että pärjäsimme silti hyvin, mutta homma ei kuitenkaan mennyt oppaan osalta putkeen. Olin varannut meille alun perin EcoTours Georgia -firmasta George Rajebashvilin, joka on toiminut myös Kontikin retkien paikallisoppaana. Hieman ennen matkaa hän kuitenkin ilmoitti, ettei pääsekään perheenjäsenen lääkärikäynnin takia, joten olivat tehneet vaihdoksen. Ensimmäinen ker- Lintuarvauskisan tulokset. ta, kun tällaista kävi kohdallani. Kisaaja Veikkaus Onnistuimme kuitenkin löytämään matkan aikana Jouko Aavikko 213 158 eri lintulajia, mikä on varsin hyvä lukema heinäkuun Kai Rantala 200 alussa, kun linnut ovat pesimäpuuhissa ja aktiivisin lauAiri Honkonen 189 lukausi on pitkälti ohi. Tavoitelajeista jäi unhoon lähinnä Minna Salo 188 kalliokiipijä ja kaukasianteeri, jotka ovat vaikeita kesällä. Raimo Salo 168 Itseltäni jäi toki myös vuorileppälintu näkemättä, mutta Santtu Ahlman 149 muuten targetit saatiin hoidettua. Osmo Eerola 148 Tällä kertaa meikäläinen vei arvauskisan voiton, toEsa Keikka 147 sin hyvin täpärästi, sillä yksi lisälaji olisi kääntänyt vaaEsa Hämäläinen 132 kakupin Ramin veikkauksen puolelle. Erittäin suuri kiiArto Halttunen 124 tos mukavalle reissuporukalle Gergian tourneesta! Oikea tulos

158

Matkan iltahuutolista. Laji

30.6.

1.7.

2.7.

3.7.

4.7.

5.7.

6.7.

7.7.

Merihanhi

Ruostesorsa

Harmaasorsa

Sinisorsa

Heinätavi

Punasotka

Tukkasotka

Kaukasianlumikana

Vuoripyy

Viiriäinen

Silkkiuikku

Härkälintu Merimetso

YHT SPECIES

640

Ruddy Shelduck

120

Gadwall

Mallard

Garganey

Common Pochard

Tufted Duck

Caucasian Snowcock

Chukar Partridge

Common Quail

610

Great Crested Grebe

120

Red-necked Grebe

3 100

3 190

Great Cormorant

Pikkumerimetso

Pygmy Cormorant

Kiharapelikaani

Dalmatian Pelican

Pelikaani

180

White Pelican

Yöhaikara

Black-crowned Night Heron

Lehmähaikara

450

Cattle Egret

Silkkihaikara

150

182

Little Egret

Jalohaikara

Great Egret

Harmaahaikara

Grey Heron

Ruskohaikara

Purple Heron

Kattohaikara

White Stork

Mehiläishaukka

European Honey Buzzard

Partakorppikotka

Lammergeier

Pikkukorppikotka

Egyptian Vulture

Hanhikorppikotka

Greylag Goose

Eurasian Griffon Vulture

Munkkikorppikotka

Eurasian Black Vulture

Käärmekotka

Short-toed Eagle

Ruskosuohaukka

Western Marsh Harrier

Niittysuohaukka

Montagu´s Harrier

Sirovarpushaukka

Levant Sparrowhawk

Hiirihaukka

Common Buzzard

Arohiirihaukka

Long-legged Buzzard

Pikkukiljukotka

Lesser-Spotted Eagle

Keisarikotka

Imperial Eagle

Maakotka

Golden Eagle

Pikkukotka

Booted Eagle

Tuulihaukka

Common Kestrel

Nuolihaukka

Eurasian Hobby

Ruisrääkkä

Corn Crake

Liejukana

Common Moorhen

Nokikana

700

Eurasian Coot

Kurki

Common Crane

Meriharakka

Eurasian Oystercatcher

Pitkäjalka

Black-winged Stilt

Töyhtöhyyppä

Northern Lapwing

Laji

30.6.

1.7.

2.7.

3.7.

4.7.

5.7.

6.7.

7.7.

Punajalkaviklo

Common Redshank

Valkoviklo

Common Greenshank

Metsäviklo

Green Sandpiper

Suokukko

Ruff

Rantasipi

Common Sandpiper

Naurulokki

Black-headed Gull

Kaitanokkalokki

Slender-billed Gull

Aroharmaalokki

Caspian Gull

Armenianlokki

700

747

Armenian Gull

Kalatiira

Common Tern

Pikkutiira

Little Tern Whiskered Tern

Valkoposkitiira

YHT SPECIES

Kesykyyhky

400

559

Uuttukyyhky

Stock Dove

Sepelkyyhky

Common Woodpigeon

Turkinkyyhky

Eurasian Collared Dove

Palmukyyhky

Laughing Dove

Rock Dove (Feral Pigeon)

Käki

Common Cuckoo

Alppikiitäjä

Alpine Swift

Tervapääsky

400

120

200

1 005

Mehiläissyöjä

European Bee-eater

Sininärhi

European Roller

Harjalintu

European Hoopoe

Vihertikka

Green Woodpecker

Käpytikka

Great Spotted Woodpecker

Töyhtökiuru

Crested Lark

Kiuru

Eurasian Skylark

Tunturikiuru

Horned Lark

Common Swift

Törmäpääsky

150

265

Sand Martin

Kalliopääsky

120

200

352

Eurasian Crag Martin

Haarapääsky

600

706

Barn Swallow

Räystäspääsky

200

150

100

674

Common House Martin

Nummikirvinen

Tawny Pipit

Metsäkirvinen

Tree Pipit Meadow Pipit

Niittykirvinen

Vuorikirvinen

125

Water Pipit

Keltavästäräkki

Yellow Wagtail

Sitruunavästäräkki

Citrine Wagtail

Virtavästäräkki

Grey Wagtail

Västäräkki

224

White Wagtail

Koskikara

White-throated Dipper

Peukaloinen

Winter Wren

Rautiainen

Dunnock

Alppirautiainen

Alpine Accentor

Punarinta

European Robin

Satakieli

Thrush Nightingale

Mustaleppälintu

Black Redstart

Laji

30.6.

1.7.

2.7.

3.7.

4.7.

5.7.

6.7.

7.7.

Leppälintu

Vuorileppälintu

Pensastasku

Sepeltasku

Kivitasku Rusotasku

YHT SPECIES

Common Redstart

Güldenstadt´s Redstart

Whinchat

Siberian Stonechat

Northern Wheatear

Black-eared Wheatear

Kivikkorastas

Rufous-tailed Rock Thrush

Sinirastas

Blue Rock Thrush

Sepelrastas

Ring Ouzel

Mustarastas

Common Blackbird

Laulurastas

Song Thrush

Punakylkirastas

Redwing

Kulorastas

Mistle Thrush

Osmankäämikerttunen

Moustached Warbler

Silkkikerttunen

Cetti´s Warbler

Ruokokerttunen

Sedge Warbler

Rytikerttunen

Eurasian Reed Warbler

Rastaskerttunen

Great Reed Warbler

Mustapääkerttu

Blackcap

Kirjokerttu

Barred Warbler

Hernekerttu

Lesser Whitethroat

Pensaskerttu

Common Whitethroat

Kaukasianuunilintu

Greenish Warbler

Vuoritiltaltti

Mountain Chiffchaff

Tiltaltti

Common Chiffchaff

Pikkusieppo

Red-breasted Flycatcher

Balkaninsieppo

Semi-collared Flycatcher

Viiksitimali

Bearded Tit

Pyrstötiainen

Long-tailed Tit

Viitatiainen

Marsh Tit

Kuusitiainen

Coal Tit

Sinitiainen

Blue Tit

Talitiainen

Great Tit

Pähkinänakkeli

Eurasian Nuthatch

Idänkallionakkeli

Eastern Rock Nuthatch

Kallionakkeli

Western Rock Nuthatch

Pikkulepinkäinen

Red-backed Shrike

Mustaotsalepinkäinen

Lesser Grey Shrike

Närhi

Eurasian Jay

Harakka

129

Alppinaakka

138

Red-billed Chough

400

120

536

Western Jackdaw

Alppivaris Naakka

Common Magpie Alpine Chough

Mustavaris

Rook

Varis

126

Hooded Crow

Korppi

Common Raven

Kottarainen

300

407

Common Starling

Laji Punakottarainen

30.6.

1.7.

2.7.

3.7.

4.7.

5.7.

6.7.

7.7.

YHT SPECIES

Rosy Starling

188

House Sparrow

Pikkuvarpunen

Eurasian Tree Sparrow

Kalliovarpunen

Rock Sparrow

Varpunen

Lumivarpunen

White-winged Snowfinch

Peippo

Common Chaffinch

Kultahemppo

Red-fronted Serin

Viherpeippo

European Greenfinch

Tikli

106

European Goldfinch

Hemppo

Common Linnet

Vuorihemppo

Twite Great Rosefinch

Rakkapunavarpunen

Punavarpunen

123

Common Rosefinch

Vuorisirkku

Rock Bunting

Peltosirkku

Ortolan Bunting

Mustapääsirkku

Black-headed Bunting

Harmaasirkku

Corn Bunting

158

Lajeja yhteensä

MENOSSA MUKANA:

MATKAN REITTI JA KOHTEET 100 km VENÄJÄ

Kazbegi

GEORGIA

Mustameri Borjomi Tbilisi

Akhaltsikhe

Batumi

Rustavi Vardzia

Paravani Lake Saghamo Lake Ninotsminda

Khozapini Lake TURKKI

AZERBAIJAN ARMENIA