Itävalta ja Slovakia 2016 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA XIII

SANTTU AHLMAN

ITÄVALLAN WIEN & SLOVAKIAN BRATISLAVA 9.–14.12.2016

ITÄVALTA & SLOVAKIA

ITÄVALLAN WIEN 9.–14.12.2016 SANTTU AHLMAN

Kaupunkireissaaminen on mukavaa vaihtelua luonnossa ryynäämiseen, joten onneksi pääsimme matkaan veronpalautusten turvin joulun alla. Pyörittelimme melko lyhyen aikaa eri vaihtoehtoja, kunnes Minna veti ässän hihasta: Itävallan Wien. Olin myytyä miestä muutamassa minuutissa, joten kohde oli valittu. Buukkasimme majoituksen, lennot ja parit retket ennakkoon kotimaassa. STADIIN YÖKSI TO 8.12. Sain iltapäivällä Minnalta viestin, että floristimestarin erikoisammattitutkinnon yksi hänen näyttökoe nasahti läpi, joten vain muutamien tuntien kuluttua alkava reissu olisi mukava aloittaa. Näyttö oli edellisviikolla, joten uutista odoteltiin vesi kielellä. Lastasin iltakuuden jälkeen valmiiksi pakatut kapsäkit pirssiin ja ajelin seitsemäksi Minnan työpaikalle Ulvilaan. Työhukin päätyttyä jatkoimme suoriltaan kohti Helsinkiä, tosin Huittisissa meidän oli pakko stopata Heseen pika-aterialle, sillä lounaasta oli jo tuntitolkulla aikaa. Itse ajo tuntui todella pitkälle säkkipimeässä ja paikoin hernerokkasumussa, mutta onneksi ehdimme Pohjois-Haagaan Lauran luokse jo klo 22.15. Emme ehtineet muuta kuin vaihtamaan hieman kuulumisia, kunnes aloimme koisia yhdeltätoista. PERUSMEININKEJÄ PE 9.12. Yö oli molemmilla aika perusyö ennen matkaa – eli aika hintsusti unta. On se kyllä surkea ominaisuus ihmisessä, että vaikka sitä painelisi esimerkiksi vain Viroon, niin ei kyllä varmuudella uni maita edellisenä yönä. No, teimme aamutoimet kello 5.20 lähtien nopsaan, joten pääsimme liikenteeseen jo klo 5.45. Lämpötila huiteli yhdessä plusasteessa ja taivaalta ropisi hissukseen vettä, joten kotimaan jättäminen ei ollut huono vaihtoehto. Helsingin aamuliikenne oli ruuhkatonta, joten olimme vain vartin ajon jälkeen Flyparkissa. Kotvan venailun päätteeksi olimme jo matkalla sieltä kakkosterminaaliin. Varsinaiset rituaalit olivat pian ohi, samoin puolentoista tunnin odottelu, kunnes ampaisimme Finnairin kyydissä kohti Wieniä. Lähtö viivästyi parikymmentä minuuttia, mutta myötätuulen vuoksi viive ei näkynyt perillä – itse asiassa 2,5 tunnin lentoajasta 25 minuuttia lähti pois. Reilulla parituntisella lennolla aika ei ehtinyt käydä pitkästi, sillä olimme tilanneet pasta-ateriat ennakkoon ja tutkimme jälleen matkustamolehden karttoja intensiivisesti. Yritimme myös torkkua koomaa pois, mutta eihän se tietysti onnistunut. Minna paikallisen bretzelin kimpussa.

Kirkon sisuksia.

Wienin lentokentällä saimme vartissa matkalaukkumme ja kävelimme ulos. Erikoisinta koko matkustussessiossa oli se, että meidän passeja tai henkilöllisyyttä ei tarkastettu kummallakaan lentokentällä missään vaiheessa. Eli ilmeisesti joku random-tyyppi olisi voinut matkata välin meikäläisen e-lipulla. Vastaavaa ei ollut koskaan aiemmin sattunut meikäläiselle, eikä se tietysti hirveästi luottamusta herätä. Olimme varanneet lentokenttäkuljetuksen 33 euron hintaan majapaikkaan jo ennakkoon, joten hakeuduimme Airport Driverin tiskille. Pian olimme auton kyydissä huristelemassa hillittömän kokoisten teollisuusalueiden ohi kohti keskustaa. Tehdasalueet olivat kerrassaan loistavia, toisin sanoen rumia kuin mitkä, mikä hivelee jollain kierolla tavalla esteettistä silmääni. Matkan alussa muistimme tehdä pikaisesti perinteisen lintuarvausveikkauksen sekä Itävallan että Slovakian puolen lajeista. Vartin erikoiskokeen jälkeen olimme Eslarngasse-kadulla. Jouduin kuitenkin kysymään yhden porttikäytävän kohdalla sisään menneeltä naiselta rapun numeroa. Se oli kuulemma oikea eli kakkonen. Hain Minnan oikeaan paikkaan ja odottelimme tovin. Hetken päästä sama nainen tuli kysymään, että olenko Santtu – kumpikaan meistä ei hoksannut, että hän oli nimenomaan meidän host Theresa Zekkert, jonka isältä olimme varanneet majoituksen Airbnb:n kautta. Avulias tyyppi näytti huoneiston sekä antoi avaimet ja vinkkejä. Hän jäi vielä odottelemaan siivoojan saapumista, sillä tulimme monta tuntia normaalia sisäänkirjautumista aiemmin, joten siivousta ei ollut tehty. Ehdimme sillä välin talsimaan lähitienoolle. Keli oli nollan tuntumassa, mutta puolipilvisyyden takia ilma tuntui paljon lämpöisemmälle kuin Suomessa, sillä ilmankosteus oli minimissä. Hakeuduimme markettiin, jossa tutkailimme hintoja ja totesimme, että elintarvikkeita saa pääosin halvemmalla kuin Suomesta. Hyvä juttu. Pyhän Tapanin tuomiokirkko.

Innostuneen oloinen hevosmies.

Minna osti heti bretzeliä ja minä sämppärin, jonka väliin laitettiin paksu ja lämmin leikkelesiivu – mainio uusi tuttavuus! Latteja oli tyrkyllä toistakymmentä erilaista, vieläpä selvästi halvemmalla kuin kotomaassa. Köhnäsimme vielä muutaman korttelin eteenpäin ja etsimme lähimmän metroaseman, kunnes palasimme majapaikkaan, vaihdoimme (tai oikeammin vain minä) lämpimämpää päälle ja jätimme siivoojan jatkamaan askareitaan. Navigoimme uudelleen metroon, ostimme 72 tunnin metroliput ja ampaisimme UBahnin uumeniin. Emme ehtineet kaivaa karttaa kunnolla esiin, kun oikea metro oli jo lähdössä. Ehdimme inekseen, ja jäimme muutaman pysäkin päässä Stephansplatzissa pois. Nousimme maanpinnalle ja näimme vierestä ensimmäistä kertaa Pyhän Tapanin tuomiokirkon kaikessa jylhyydessään – aivan kertakaikkisen huikea laitos! Ei voi käsittää. Jengiä oli ihan simona parveilemassa joka puolella, joten nappasimme muutamat fotot ja painelimme sisuksiin joukon jatkona. Erityisesti pylväät olivat huikeita. Ylisanoja voisi heittää pitkän liudan, mutta ehkäpä asia tuli jo selväksi. Väsymystila oli molemmilla harmillisen korkealla, joten emme jaksaneet lähteä könyämään 343 porrasta yhteen torneista. Emme myöskään hakeutuneet vielä katakombeihin, tosin emme niitä vielä myöskään löytäneet. Haahuilimme pitkään lähikatuja ja ihmettelimme joulumarkkinameininkiä, mikä oli sinänsä todella hyvällä maulla toteutettu. Tutkimme matkaopasta ja päätimme suunnistaa läheiseen Stadtparkiin, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä.

Tuomiokirkon 133 metriä korkea etelätornia.

Matkan pakollinen lintukuva: sekasikiösinisorsa tovereineen.

Puisto oli kohtalaisen karu, sillä vihreää ei juuri ollut, mutta se oli odotettavissakin. Kiikarit lojuivat majapaikassa tarkoituksella, eikä niitä olisi pienessä puistossa tarvinnutkaan. Lajilistalle hyppäsi heti kättelyssä pari talitiaista ja caesia-alalajin pähkinänakkeli. Kanavassa parveili viljalti naurulokkeja ja pienessä lampareessa pulikoi naurulokkiläjän lisäksi 190 sinisorsaa. Lisäksi erään valtavan marjakuusen marjoja oli nätystämässä seitsemän mustarastaan poka. Kasvipuolelta näimme koiranpensasta, hienon violetteja marjoja omaavia helmimarjoja, peikonpähkinää, murattia, pampaheinää, puistoplataania, amerikankeltistä ja vuorivaahteraa. Arvoimme aiemmin, että onko Wienin korkeudelle plataaneja, mutta näyttipä olevan. Pienen komppauksen jälkeen aloimme etsiä soppelia ravintolaa, mutta jostain syystä sellaista ei kovin äkkiä tullut vastaan, emmekä viitsineet jäädä odottamaan Hard Rock Cafen puolen tunnin jonoa. Talsimme ja talsimme, kunnes päädyimme Donaukanalin lähelle, josta yhytimme kiinalaisen ravintolan, jossa ei ollut kuin muutama tyyppi. Tilasimme perussetit, mutta olivat aika soijakastikepitoisia, kuten kiinalaisissa herkästi pruukaa olla. Annokset hoitivat kuitenkin hommansa, joten jaksoimme jatkaa joen pohjoispuolelle Praterin puistoon. Jossain kohtaa ylitsemme lensi äännellyt virtavästäräkki, mikä oli kiva ylläri. Puiston luoteispäässä oli kuuluisa Riesenradin maailmanpyörä, joka on pyörittänyt kansaa Wienin yllä jo vuodesta 1897 lähtien. Härveli oli hauskan näköinen ja katselukojut konttia muistuttavia viritelmiä. Jonoa oli paljon ja hintaakin olisi ollut varmasti viljalti, joten jätimme sen väliin. Minnaa olisi tosin saanut varmasti aika pitkään houkutellakin mukaan. Samalla hoksasimme, että koko Praterin puisto on jättimäinen huvipuistoalue, joka kattaa 1 300 hehtaaria laajan hauskuutuslandian. Porukkaa oli nytkin paljon, mutta osa laitteista, kojuista ja ravintoloista oli kiinni. Sesonkiaikaan väkeä on varmasti yli äyräiden.

Näpsäkän näköisiä käsintehtyjä mässyjä.

Kello repi vasta hieman yli iltapäiväkolmen, mutta aurinko oli jo uhkaavan matalalla. Ehdottelin Minnalle, että kävelisimme lähimmälle metroasemalle – joka tosin oli majapaikkaan nähden väärässä suunnassa – mutta Minna halusi talsia hemboon. Puiston laidalta onnistuin plokkaamaan käpytikan, ja variksia oli Stadtparkin tavoin sekä normi- että nokivariksia ja puvuiltaan kaikkea mahdollista niiden väliltä. Hämäryys alkoi jo iskeä ja tallustaminen äkikseltään tuntitolkulla asfaltilla alkoi tuntua kintuissa. Perille majapaikkaan ennätimme puoli viideksi, jolloin oli jo täysin pimeää. Sitä ennen ehdimme poiketa markettiin hakemaan tykötarpeita. Loppuillan otimme lunkisti. Kämpässä oli myös aika viileä, mutta viestin Theresalle, niin saimme lämmöt päälle pääkytkimestä. Koipeni äityi tylysti talsimisesta – surkea alku fysiikan puolesta. Painuimme maate jo kello 21.00, jotta saisimme kuitattua univelkaa poijes. Oikea polveni oli aikas lailla huono nukkumaan mennessä.

KAUPUNKIRAVIA LA 10.12. Heräsin hieman seitsemän jälkeen, kun verhojen takaa rupesi kajastamaan valoa auringon noustessa. En jaksanut enää nukkua, sillä vedin todella sikeät unet, samoin teki Minna, joka heräili myös hiljalleen. Rötväsimme kuitenkin vielä jonkin aikaa, kunnes nousimme ja tempasimme aamupalaa kitusiimme. Yhdeksän aikaan lähdimme metrolla Pyhän Tapanin tuomiokirkon luokse. Mokoma laitos jaksoi edelleen hämmästyttää, oli se niin mahtava. Kävelimme kirkon syövereihin ja kysyimme katakombeista. Opastettu kävely olisi tasan kymmeneltä, johon oli vielä vajaa kolme varttia aikaa, joten ehdimme vielä käydä hissillä pohjoistornissa katselemassa hulppeita maisemia ja ihailemassa kirkon rakenteita – erityisesti kattoa – hieman korkeammasta vinkkelistä. Itse Tuomiokirkon kuuluisa tiilikatto vuodelta 1952. päätorni kohosi vielä reilusti korkeammalle. Kelikin oli hieno, sillä pilviä ei juuri ollut, tuuli oli hyvin heikko ja lämpötila huiteli lähellä kymmentä astetta. Katakombisysteemi maksoi hissin tavoin 5,50 euroa per korvapari. Nuori sälli veti setin kellarin luolistoissa melkoisella aksentilla, mutta saimme onneksi kuitenkin tolkkua. Kirkon alla olevat osat oli entisöity ja osittain taidekokoelmien hallitsemia. Odottelin luurankomeininkejä, enkä joutunut onneksi pettymään, sillä tiemme johti kirkon ulkopuolisiin sokkeloihin, jotka olivat tiilillä vuokrattuja ja ilmeisesti täysin alkuperäisessä iskussa. Näimme muun muassa lokeron, jossa oli 500 ruttoon kuolleen henkilön joukkohauta. Näimme myös jokusen muun luukasalokeron. Harmillisesti kuvaaminen oli tyystin kielletty, joten se siitä. Vakuuttavan näköistä settiä kuitenkin.

Wieniä ylävinkkelistä.

Belvederen pieni museo.

Kaikki ei ole aikoinaan mennyt nappiin, sillä joidenkin hautojen tuottama haju kulkeutui kauas aina kirkkoon saakka, joten luita jouduttiin siirtämään ja osa hautakammioista poistamaan käytöstä kokonaan. Edelleen uuden puolen katakombeihin haudataan kardinaaleja ja muita kirkon arvohenkilöitä. Puolen tunnin kiertokäynti oli hyvä alku päivälle. Pyhän Tapanin tuomiokirkon tutkimisen jälkeen palasimme metroon ja siirryimme vain yhden stopin verran Karlsplatziin. Hakeuduimme Karlskirchen pihapiiriin, jossa oli paljon myyntikojuja, mutta ne olivat vielä kiinni, vaikka kello oli jo lähempänä yhtätoista. Kirkon pihaan oli viritelty hauskan näköinen olkialue, jossa lapset saivat leikkiä ja ihmetellä pientä karsinaa sikoineen ja lampaineen. Joulufiilistä oli löydetty hienosti. Menimme sivuovesta sisään kirkkoon, mutta siellä olikin joku tilaisuus, minkä vuoksi ovet avattaisiin vasta yhden hujakoilla. Se ei meitä haitannut, vaan jatkoimme talsimista lähistöllä sijaitsevalle Belvederen alueelle, joka oli oikeastaan meidän päivän pääkohde. Ohitimme ensin näyttävän museorakennuksen, kunnes kävelimme huomattavan laajalle barokkipuistoalueelle, joka ei tosin ollut kovin kummoinen talvella. Barokkipuutarhat eivät nyt tosin muutenkaan ole kovin kolahtavia – turhan tekemällä tehtyjä. Otin oikein kiikarit matkaan uusien Itävallan pojojen toivossa, mutta lintuja ei ollut muutamaa talitiaista ja mustarastasta sekä puluja lukuun ottamatta lainkaan. Tovia aiemmin kaupungin yli lensi sentään hiirihaukka, josta nasahti maapinna. Talsimista kesti jonkin aikaa; jaardia piisasi ja piisasi. Itse palatsissa ostimme 14 euron liput, mikä hieman kirpaisi, mutta no can do. Jatkoimme jonottamaan pääsisäänkäynnille – kymmenien ihmisten letka jatkui pitkälle ovien ulkopuolelle. Jonotus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Sisällä aula oli jo todella hieno, mutta emme oikein tienneet mihin lähteä. Kävimme ensin oikealle kinttaalla, jossa kuvasin yhtä huonetta freskoineen – vartija tuli heti kieltämään, eikä mitään kuvia olisi saanut ottaa koko paikassa. Mälsää. Suurin osa huoneista oli puhtaasti taidemaalausten museona, mikä alkoi tuoda pettymyksen makua suuhun. Yläkertaan johtava massiivinen portaikko oli kuitenkin todella hehkeä, mutta vaikka kävimme kaikki looshit läpi, niin alkuperäiseen kuosiin restauroituja huoneita ei ollut kuin kourallinen – ne olivat tosin makeita, mutta esimerkiksi huonekaluja ei ollut missään. Maalauksia olisi ollut tolkuttomasti, mutta ne eivät kiinnostaneet mainittavasti kumpaakaan, joten lopputulos oli vääjäämätön pettymys, sillä lysti maksoi 28 euroa yhteensä. Aina ei voi voittaa.

Perushuone palatsissa.

Muutamissa huoneissa oli kattofreskoja.

Päätimme etsiä ruokapaikkaa, sillä nälkä kurni jo vatsoissamme; kello olikin jo yli yhden, joten eipä kumma. Soppelia paikkaa ei tuntunut siunaantuvan, mutta hoksasimme, että Karlskirchen myyntikojut olisivat varmaan jo avoinna, joten palasimme sinne. Väkeä oli jo reilusti liikekannalla parin tunnin takaiseen, ja löysimme onneksi sapuskaksi paikallista perunagulassia itsetehdyn omenamehua kera. Hyvät satsit. Tankkauksen jälkeen menimme kirkkoon, jossa maksoimme yhteenä 16 euroa pääsymaksua, joka sisälsi hissikyydin yläkertaan maisemia ihailemaan. Kaikkiin päivän pääsymaksuihin upposi näin ollen peräti 66 euroa, mutta must-kohteita ei oikein viitsinyt skipata. Kirkko oli hyvin näyttävä sisältä, mutta vuonna 2000 aloitetun restaurointityön myötä kupolin huipulle kohosi väliaikainen hissi sekä rakennustellingit, joten kokonaisuus ei ollut kovinkaan mairitteleva. Kaikki näytti täysin valmiille, mutta opaslehtisen mukaan hissimaksuilla on kerätty rahoitusta myös muihin kunnostuksiin. Belvederen ”pieni” museo.

Väliaikainen hissi kupolin luokse.

Kirkon pääalttari.

Jonotimme jonkin aikaa hissiin, joka kiidätti meidät ylätasanteelle, josta alkoi kupoli freskoineen. Minna oli korkeanpaikankammon kera hieman paniikissa, mutta tuli perässä urheasti koko matkan – loppu piti nimittäin kiivetä rappusia pitkin. Niiden alussa oli varoituskyltti, että maksimissaan kymmenen henkilöä saa könytä ylös, mutta kun painelimme kohta tappia, oli portailla varmaan lähemmäs 40 henkilöä – ei ihme, ettei laitos hieman keinui. Korkeimmalta paikalta oli näkymä kaupungin ylle, mutta se oli totta puhuen kämänen, sillä likaisista ja verkotetuista ikkunoista ei nähnyt oikeastaan mitään kummoista. Visiitti oli silti kannattava, sillä näimme ensimmäisen kerran hyvin läheltä kattofreskot, jotka olivat vakuuttavia. Karlskirchen kupolin esikuvana on käytetty Vatikaanin Pietarinkirkkoa.

Kirkon jälkeen tulimme siihen tulokseen, että painelemme melko lähelle Naschmarktin ruokatorille, jota on pidetty 1500-luvulta lähtien. Jaloissani tuntui jo koko päivän talsiminen, mutta onneksi polveni ei äitynyt yhtä pahaksi kuin edellispäivänä. Tori oli kyllä naseva paikka, vaikka emme ostaneetkaan mitään – ravintoloita, ruokakojuja ja kaikenlaista aivan älyttömästi ja todella hienosti esille laitettuna. Väkeä tosin oli niin mahdoton määrä, että kulkemisesta ei meinannut välillä tulla oikein mitään. Perunagulassia ja omatekoista omenamehua. Ruhomme huusi sokeria, joten etsimme mahdollista sacherkakkupaikkaa, mutta sellaista ei torilla ollut – tai emme ainakaan löytäneet. Niinpä jatkoimme metroasemalle ja sieltä edelleen Raatihuoneenpuistoon. Iltapäiväkolmelta lauantaina joulumarkkinoiden aikaan oli aika posketon ryysis. Puistoa reunusti itse hulppea raatihuone, ja näköhollilla olivat myös näyttävä teatteri, parlamenttitalo ja kauempana kaksitorninen Votivkirche. Hamusimme kuitenkin ensin makiaa, ja löysimmekin sopivat paikalliset leivokset ja pullon kokista. Jo helpotti. Haahuilimme kotvan myyntikojujen lomassa hillittömässä ihmistungoksessa, ja päätimme ottaa aikalisän, sillä koipemme olivat aika sippi 6,5 tunnin asfalttimarssin tuloksena. Niinpä suuntasimme takaisin metroon ja sieltä edelleen majapaikan lähimmälle asemalle. Raatihuoneen ympäristölle olisi onneksi vielä aikaa tuonnempana. Poikkesimme vielä lähimarkettiin ja ostimme hieman myös seuraavalle päivälle sapuskaa, sillä mokoma näytti olevan sunnuntaina kiinni. Samalla hankimme ensimmäiset tuliaiset: Mozartin kuulia ja erilaisia viinejä. Kokeilimme myös onneamme lähileipomosta sacherkakun suhteen, ja tällä kertaa tärppäsi. Niitä oli tosin vain Iltapäivän suklaahiippajälkkäri. yksi, joten otimme myös herkullisen näköisen vadelmaleivoksen. Yllättäen leipiä ei ollutkaan, joten päästyämme kämpille, Minna skarppasi ja kävi vielä uudelleen marketissa aamupalaleipien perässä. Tiuku repi siis vasta neljää, mutta tauko teki todellakin terää. Rentouduimme, söimme edellispäiväistä pastaa, kirjoittelin turinoita ja lueskelimme matkaoppaita. Vedimme tietty myös leivokset, jotka olivat loistavia – Minnan silmät pyörivät onnesta, sen verran oli hyvää tavaraa suklaaleivosten ystävälle. Seitsemän aikaan lähdimme vielä uudelleen metrolla keskustaan ihmettelemään joulukatuja pimeässä. Nousimme ulkoilmaan jälleen Pyhän Tapanin tuomiokirkon pihassa, ja itse kirkko näytti mustaa taivasta vasten majesteetilliselle. Räpsimme muutamat fotot ja ihailimme myös jouluvaloja

useilla eri kaduilla. Navigoimme läheiseen Peterskircheen, jossa emme olleet vielä käyneet. Sisukset olivat mahtavat, kuten asiaan kuuluu. 20 minuutin kuluttua olisi alkanut konsertti, mutta emme jääneet kuitenkaan odottelemaan, vaan jatkoimme pääkadun tutkailua. Poikkesimme myös muutamissa myymälöissä, mutta ostin vain kolme askia überpieniä tulitikkuaskeja tuliaisiksi. Lisäksi maistoimme vihdoin paahdettuja kastanjoita, joita meidän piti testata edellisvuonna Pakollinen sacherkakku ja maukas vadelmaleivos. Roomassa. Ne olivat aika mietoja ja jauhoisia. Minnalle ei oikein kolahtanut, mutta minä olisi voinut vetää niitä nipun. Meidän piti poiketa vielä lopuksi Pyhän Tapanin tuomiokirkossa sisällä katsastamassa valaistusta, mutta siellä oli juuri alkamassa jokin hillitön adventtikonsertti, joka olisi ollut 38 euron setti. Varmasti mahtava kokemus, mutta budjettikysymys ja muutenkin meidän päivä oli pulkassa. Niinpä palasimme majapaikkaan, johon ennätimme hieman ennen ysiä. Parin tunnin visiitti kului silmissä. Illalla kirjoittelin loput turinat, söimme iltapalaa ja teimme pientä sotasuunnitelmaa seuraavalle päivälle, minkä runko koostui Schönbrunnista ja Lainzer Tiergartenista. Nukkumaan menimme puoli yhdeltätoista.

Keskustan jouluvaloja.

SCHÖNBRUNN SU 11.12. Heräsin puoli seitsemältä, mutta jatkoin vielä koisimista, vaikka olo olikin jo pirteä. Oikeasti heräsimme kasilta, vaikka kello olisi soinut vasta tunnin päästä. Aamutoimien päätteeksi klo 9.15 lähdimme metroon ja Karslplatzin stopin kautta Schönbrunniin, joka oli päivän pääkohde. Olimme varanneet Grand Tourin linnan ytimiin kello yhdeksitoista, mutta poistuimme metrosta jo kello 9.40, joten meille jäi mukavasti aikaa koluta huomattavan laajaa puistoaluetta. Varjopuolena oli tosin se, että jätin välihupparin veke, eivätkä takki ja kaksi pitkää paitaa riittäneet alkuunkaan, joten olin oitis kananlihalla – tuuli puhalsi keskimäärin 11 m/s ja puuskissa noin 20 m/s, joten keli oli todella riipaiseva, sillä lämpöasteita oli vain muutama. Jouduimme ottamaan tuulenpuuskia välillä vastaan selkäpäin, koska lehtiä ja muuta moskaa lensi ilmassa niin paljon, ettei kävely onnistunut. Puisto oli aika erilainen mitä odottelin – paljon puustoisempi, eikä niin kliininen kuin esimerkiksi Belvedere. Harmillisesti olosuhteet olivat niin hankalat, että saimme lajilistalle uusina vain kuikutelleen vihertikan, kuusitiaisen, hippiäisen ja räkättirastaan. Lisäksi näimme kolme lähes mustaa oravaa, jotka olivat hienoja. Kyseessä on ilmeisesti normioravan tumma muoto, mutta saattaa se tosin olla oma alalajinsakin, sillä oravalta tunnetaan melkoinen joukko eri alalajeja. Keski-Euroopassa pitäisi vissiin olla Sciurus vulgaris cinerea, mutta kuvamateriaalia on hyvin nihkeästi saatavilla. Hulppean palatsin sisäpihalla oli joulumarkkinameininkiä ja porukka selvästi viluisen näköistä. Yhdeksitoista menimme sisuksiin ja noukimme audio-opastelaitteet. Harmillisesti kuvaaminen oli tietysti kielletty, mikä oli ankeaa, samoin tolkuton väkimäärä – hyvä kun sekaan mahtui. Kiersimme tunnin ajan 40 huoneen lenkin, jonka aikana näimme mahtavia huoneita, joista onnistuin nappaamaan jokusen salakuvan. Ehdottomasti näkemisen arvoinen setti. Schönbrunnin linnan julkisivua.

Linnan puistoa.

Prameaa meininkiä.

Paikallista pöperöä.

Mikäli kuvaaminen olisi ollut sallittua ja väkeä vähemmän, niin aikaa olisi mennyt varmasti vähintään tuplaten. Schönbrunnin linnan kokonaisuus on aivan tolkuton, sillä pytingissä on vaatimattomasti 1 441 huonetta. Eipä ihme, että se on Unesco:n maailmanperintökohde. Harmillisesti emme kuitenkaan nähneet maailman suurimpia ja kalleimpia hevosvaunukokoelmia. Kierroksen jälkeen ostimme yhdestä markkinakojusta ”leipäkeittoa”, jonka syönti oli hieman sottaista. Minna otti vege- ja minä perunaversion. Mukava paikallinen satsi. Lisäksi ostimme vielä suuren vaniljamunkin, johon ruutattiin tuoreeltaan vaniljakreemiä inekseen, ja viiniglögiä, joka oli hyvää ja lämmittävää. Selvästi paikallinen hittituote. Seuraava etappi oli metrolinjan päätepysäkki, josta oli noin vartin kävelymatka Lainzer Tiergartenin suureen puistoon, jossa luikertelee 80 kilometriä ulkoilupolkuja. Mahkuja olisi erityisesti useisiin tikkalajeihin. Kävelimme sisäänkäynnin luokse viihtyisiä omakotitalokatuja pitkin, mutta houkuttelevissa puutarhoissa oli vain jokunen mustarastas ja talitiainen. Itse puisto olikin sitten pettymys, sillä se oli hitsit vieköön suljettu! Ovi oli lukossa, eikä pääsyä ollut. Kovan luokan pettymys meikäläiselle – koko reissun ainoa luontokohde jäi väliin. No, ei auttanut itku kylmillä markkinoilla, joten läksimme takaisin metroasemalle. Samalla ylitsemme lensi kaksi yksittäistä virtavästäräkkiä.

Parlamenttitaloa ja Votivkirche.

Otimme suunnaksi Votivkirchenin raatihuoneen läheltä, mikä vaati yhden metrovaihdon. Onneksi saimme istua kuitenkin melko pitkään hieman lämpimämmässä. Pulpahdimme oikeassa paikassa maanpinnalle, jolloin tuuli oli edelleen kova ja jäätävä. Kävelimme kohti kirkkoa ja huomasimme, että julmetun kokoinen Nespresso-mainos Georgo Clooneyn pärstän kera peitti puolet kirkosta. Darn. Lisäksi kirkko oli mennyt yhdeltä kiinni ja tiuku repi jo puolta kolmea, joten kaikki kohteet eivät menneet ihan nappiin. Omnomnom! Jatkoimme edellispäiväiseen Raatihuoneenpuistoon, jossa söimme sekä landwurstia että hapankaalia. Hyvät makkarat. Väkeä oli selvästi vähemmän kuin edellispäivänä. Ihailimme muhkeita rakennuksia, kuten yliopistoa, raatihuonetta ja parlamenttitaloa. Suuntasimme uusille apajille museoiden luokse, emmekä aiemmin hoksanneet, että muun muassa luonnontieteellinen ja kulttuurihistoriallinen museo olivat suunnattoman kokoisia pytinkejä, samaten papyrusmuseo ja kansalliskirjasto. Nähtävää oli kivasti. Poikkesimme myös Pyhän Mikaelin hämyisässä kirkossa, kunnes suuntasimme Pyhän Tapanin tuomiokirkon luokse leivosostoksille ja edelleen metrolla majapaikkaan, johon ennätimme neljäksi. Pidimme lepotuokiota, minä kirjoittelin ja Minna lueskeli lisää Schönbrunnista. Lämmittelimme ja sitä rataa. Vedimme jälleen leivokset, eikä ollut yllätys, että Minnalla oli vuorossa jälleen sacherkakkua. Molempien energiataso hiipui alkuillan mittaan sen verran nihkeäksi, että emme lähteneetkään enää kartsalle tutkimusmatkalle vaan rentouduimme majapaikassa nukkumaanmenoon saakka klo 22.30.

Huikaiseva kansalliskirjasto.

BRATISLAVA MA 12.12. Heräsimme hieman ennen kännyjen pirinää puoli kasin hujakoilla. Aamutoimien jälkeen ammuimme itsemme metrolla kaksi metropysäkkiä kauemmaksi Edbergin asemalle, josta kävelimme läheiselle bussiasemalle. Vuorossa oli Citydiscoveryn kautta buukattu Bratislavan päiväretki, johon kuului omatoiminen bussisiirtymä, joka alkoi meillä Flixbussilla kello 9.15. Näimme bussista käsin valtavia kasvihuoneplänttejä – satoja ja satoja suurten teollisuuskompleksien kupeessa. Pian olim- Slovakian kansallisteatteri. me jo lentokentällä, josta tuli vielä hieman porukkaa lisää; bussi oli hetkessä kokonaan valloitettu. Käytännössä heti lentokentän tuolla puolen alkoi laajojen peltoaukeiden kirjoma maisema, jota kansoittivat yhteensä sadat tuulivoimalat. Harmillisesti alkanut vesisade värjäsi maiseman harmaanutuiseksi, eikä laseista nähnyt kunnolla eteenpäin. Linturintamalla oli totaalisen kuollutta, mutta onneksi sentään plokkasin kaksi yksittäistä tuulihaukkaa ja kahden muuttohaukan koplan uusiksi maapinnoiksi. Lisäksi Minna hoksasi kaksi usean kymmenen metsäkauriin keskittymää pelloilla. Bratislavaan saavuimme noin klo 10.25, jolloin näimme neuvostoaikaisia, värikkäitä ja rumia kerrostaloja. Ylitimme myös Tonavan, sillä bussiasema oli sen pohjoispuolella. Hortoilimme hetken bussiaseman ympärillä ja kuvailin ympäriinsä. Samalla vesisade lakkasi, mikä oli hieno juttu. Talsimme läheisen linnan laiteille, mutta tiesimme itse linnan olevan kiinni maanantaisin. Pihoissa näimme muun muassa tali- ja sinitiaisia, pari viherpeippoa ja peipon. Tonavan yllä lenteli hieman naurulokkeja, jokunen kalalokki ja muutama merimetso. Bratislavan kuuluisa UFO-silta on kuin scifi-leffasta.

Palasimme bussiasemalle ja läksimme tutkimaan viihtyisää vanhaakaupunkia, joka oli hyvin hiljainen – suorastaan kuollut verrattuna Wienin vilskeeseen. Vaihtelu tuntui mukavalle. Painelimme menemään noin tunnin pitkin katuja ja joulumarkkinoita, kunnes hakeuduimme Radisson Blu Carlton -hotellin pihaan, josta alkoi meidän tunnin opastettu kävely. Iäkäs ja pulleahko nainen esittäytäytyi oppaaksemme, mutta kahta muuta osallistujaa ei kuulunut, joten lähdimme kotvan odottelun jälkeen privaattikierrokselle. Saimme kuulla mukavasti Bratislavan ja Slovakian historiasta. Näimme monia kulttuurihistoriallisesti tärkeitä rakennuksia ja mukavasti Euroopan toiseksi pienimmän talon, joka oli vain 1,2 metriä leveä. Ilmeisesti Amsterdamissa on vain metrin levyinen talo, joka on siis se kapein. Kierroksemme päättyi Pullitzer-nimiseen ravintolaan, jossa tarjoiltava lounas kuului settiin. Pienen säätämisen jälkeen opas jatkoi matkaa, ja me saimme alkuruoaksi kanakeittoa ja pääruoaksi maittavaa kanaa kermaisessa sienikastikkeessa uuniperunoiden ja smetanan kera. Maistui kyllä! Lounaan jälkeen käpytimme katsastamaan presidentin palatsia lähempää ja hakeuduimme sen takapuolen puistoon, mutta se oli turhan kliininen lintumielessä. Ehdottelin Minnalle, että voisimmeko talsia joen eteläpuolelle pienelle pöpelikköalueelle ja sieltä takaisin vanhaankaupunkiin loppuajaksi. Se sopi, joten kävelimme uuden kirkon ohi pikkukatuja sillalle ja sitä edelleen joen toiselle puolelle. Kävelimme joenvartta länteen, mutta se johti hyvin epäilyttävälle paikalle, jossa päivysti joku gubbe ja toinen poltteli jotain avotulella. Katsoimme viisaaksi poistua ja tehdä pienen kiertolenkin, joka johti oikealle pyörätielle. Päällystetty pengertie halkoi rannan tuntumassa olevaa suojelualuetta.

Man at work.

UFO-tornin näkymiä. MINNA SALO

Euroopan toiseksi kapein talo (rännin vasen puoli).

Trinitarian Church.

Hyvin lyhyen kävelyn tuloksena Slovakian pinnoihin nasahti kaksi kuusitiaista, peukaloista ja närheä, punakylkirastas ja rautiainen sekä lopuksi kolmen viitatiaisen kopla. Maisema oli karua ja jäätävä tuuli oli edelleen paikoin hyvin voimakas, mutta puuskat ehkä korkeintaan ”vain” 15 m/s. Kasvillisuutta olisi ollut kiva tutkia kasvukaudella, mutta nyt näimme vain lähinnä paljon kukkineita kärhöjä. Hollilla oli myös kodittomien valtaamia hylättyjä rakennuksia. Palatessa sillalle ufotornin luokse, hoksasimme, että ylhäällä on ravinteli, jonne johtaa hissi. Emme nähneet lähtöpaikkaa, vaikka kävelimme aiemmin ihan sen vierestä. Painelimme inekseen ja ostin meille reilun seitsemän euron piletit ylös. Kyseessä oli ensimmäinen viistohissikokemus molemmille, sillä pystypilarit eivät nousseet pystysuoraan ylös. Ylhäällä oli ravintola kasinoineen ja vessassa hauskoja sinkkisankopisuaareja. Tornista pääsi katolle ulkoilmaan, mutta sitä ennen tuuli heilutti rakennetta, mikä tuntui hyvin ikävälle portaikossa. Ylhäältä oli mahtavat näkymät kaikkialle. Minnalla oli vähän kammoa yllänsä, tosin niin oli itsellänikin välillä. Tonavan eteläpuolen ”legokerrostaloja”.

Palasimme ihailutuokion jälkeen maantasalle ja ehdimme vielä kiertää vanhaakaupunkia lähes kaksi tuntia. Ostimme vähän tuliaisia, lähinnä juomia. Välipalaksi minä ostin valkosipuliräiskäleen ja Minna tarjosi päälle rahkaleivoksen. Hintataso hyvin edullinen versus Wien. Väkeä oli jo selvästi enemmän liikenteessä, mutta varsinaista härdelliä ei kuitenkaan ollut. Palasimme bussiasemalle hyvissä ajoin, joten ehdin vielä fotailla nipun pimeäkuvia Joulumarkkinahumua. ufosillasta ja hienoista valoista. Bussia odottelimme – sateen alettua juuri sopivalla hetkellä – hyvin pitkään, sillä olimme ajoissa paikalla, eikä sitä kuulunut kello 17.05, jolloin sen piti lähteä. Onneksi lähes täysi Flixbus saapui klo 17.20. Menomatkalla ei ollut juuri näkemistä, sillä oli jo säkkipimeää – maisemassa vilkkuivat vain satojen tuulivoimaloiden punaiset merkkivalot. Wienissä jäimme pois jälleen Edbergissä, otimme parin etapin metrosiirtymän ja painelimme majapaikan alakertaan tilaamaan aasialaista sapuskaa. Kaikki vedettiin tylysti rasvakeittimen läpi, mutta sapuska oli silti hyvää. Minnalle tilasimme kanaa ja minulle bali tofua, tosin molemmat satsit olivat identtisiä – toisella siis vain kanaa ja toisella tofua höysteiden joukossa. Poikkesin vielä odottaessa kauppaan hakemaan aamupalaleivät, jolloin vettä losotti edelleen ja tuuli oli purevan hyytävä. Ehdimme ottaa lunkisti illalla vain vähän aikaa, sillä kirjoittelin turinat ja koitimme setviä reittiä Lanzier Tiergarteniin. Minna tietysti kutoi menemään vimmatusti. Tonavaa pimeyden laskeutuessa.

Ylemmässä sanassa ei vokaaleilla mässäillä.

Suojelualue talviasussa.

LAINZER TIERGARTEN TI 13.12. Heräsimme jo hieman seiskan jälkeen, vaikka luuri olisi pirissyt vasta ysiltä. Loikoilimme kuitenkin kahdeksan nurkille, kunnes nousimme, teimme aamurutiinit ja läksimme metroon. Tiuku repi hieman vaille yhdekän, kun sukelsimme maanalaiseen, joten meidän 72 tuntia aiemmin leimaama metrolippu oli vielä kymmenisen minuuttia voimassa. Sakot olisivat hieman toistasataa euroa liputta matkustamisesta, joten halusimme uudet piletit pian. Siihen ei kuitenkaan tarjoutunut mahdollisuutta ennen kuin vaihdoimme Landstraffessa linjaa ja päräytimme Hietzingiin. Aseman uloskäynnin luona ostimme uudet päivän liput – onneksi tarkastajia ei näkynyt, sillä tiketit ehtivät jo umpeutua siirtymän aikana. Suunnitelmana oli siis yrittää uudelleen Lainzer Tiergartenin puistoon, sillä aiemmat googlettelut kertoivat, että vain pääportti on talvella auki. Otimme ratikan numero 60, joka kuljetti meidät muutamien pysäkkien päähän Speisingiin. Siellä haahuilimme vain hetken, kunnes löysimme bussipysäkin numerolla 55A varustettuna. Odottelimme kymmenisen minuuttia ja bussi tuli. Viiden minuutin kuluttua olimmekin jo pääportilla. Superlyhyt bussilinja – viisi minsaa ja saman verran pysäkkejä. Majapaikasta alkaen siirtymään meni tasan tunti. Yö oli kylmin reissun aikana – pari pakkasastetta ja muutenkin keli oli hyvin kolea. Heitin repusta lisähupparin päälle ja lähdimme talsimaan aidatun puiston sisälle. Alueella on pinta-alaa lähes 25 neliökilometriä ja lajistoon lukeutuu villisikoja 800–1 000, kuusipeuroja 200–250, mufloneja 700 ja saksanhirviä 80–100 yksilöä. Näin ainakin Wikipedia väittää, mutta kuulostaa aika poskettomille lukemille pinta-alaan nähden. Alkupätkällä oli päällystettyä tietä ja laajoja puistomaisia nurmialueita. Yleisilme oli hiljainen, mutta lajistoa alkoi sadella hiljalleen: peukaloisia, punatulkkuja, tinttejä, pähkinänakkeleita ja niin edelleen. Kävelimme alkuvaiheessa erään lampareen rannalle, jonka laiteilla oli kyltissä muun muassa mandariinisorsa. Olin lukenut aiemmin netistä retkikertomuksen vajaan kymmenen vuoden takaa, jolloin toisella lammella oli nähty toistakymmentä mandariinisorsaa. Niinpä himoitsin niitä, sillä laji uupui edelleen pinnakelpoisena eliksistä. Harmillisesti yöpakkanen oli jäädyttänyt lammen, joten heitin kirveen kaivoon. Jopa pari liejukanaa joutui tallustelemaan nurmikon puolella. Pian kuulimme kuitenkin sinisorsien möykkää ja toisesta kohtaa näimme sulaa vesialuetta. Vedin kiikareilla vielä kertaalleen slaissia, mikä tuotti mahtavasti tulosta – viisi koirasta ja kaksi naarasta. Mandariinisorsia elikseksi siis, loistavaa – at last! Jatkoimme metsän reunaan ja lähdimme suunnistamaan syvemmälle erästä reittiä. Ilmeisesti pyökkivaltaista metsää oli hoidettu siten, että aluspensaat oli raivattu pois. Puissa kiipeili runsaasti muratteja, ja karhunvatukoita oli monessa paikassa vihreänä, samoin

Pakollinen Wiener Schnitzel.

Santoksen jälkkäri.

myös vähän pikkutalviota ja maahumalaa. Saavuimme pian lintujen ruokintapaikalle, jossa kävi tali- ja sinitiaisten lisäksi useita viitatiaisia ja pari pähkinänakkelia. Lisäksi framilla oli pari oravaa, mutta ne olivat lähes normivärisiä. Nakkeleita tööttäili vähän joka puolella. Harmillisesti tien portti oli lukittu talveksi, joten puiston ytimeen ei päässytkään. Lähdimme seuraamaan aitaa, jonka molemmin puolin oli paljon sorkkien jälkiä. Ilmeisesti nisäkkäitä on kuitenkin lähinnä puistomaisen alkuosion tuolla puolen, vaikka pääportin luona onkin aitaus muflonien ja saksanhirvien kera. Uusiksi Itävallan pinnoiksi nasahti pian palokärki, peippo ja kulorastas. Yksilömäärällisesti katsottuna lintuja oli kuitenkin todella nihkeästi. Etelänpuukiipijän laulu oli naseva havis, sillä edellisestä havainnoista oli vissiinkin jo kymmenkunta vuotta. Hortoilimme jonkin aikaa epämääräisissä paikoissa, nähden muun muassa pyrstötiaisia, töyhtötiaisen ja muuta peruskauraa. Saavuimme Hermesvillaan, joka oli suljettu. Niipä talsimme hiljalleen takaisin, sillä keli oli hyhmäisen kylmä ja kaikki portit näyttivät olevan kiinni, joten emme olisi kovin pitkälle päässeet. Sikäli harmi, kun ns. arvotikkoja olisi voinut tulla nippu lisää. Onneksi näimme kuitenkin kaksi ”ruohikkovihertikkaa” ja kolmas huuteli – aina ne kivoja on. Käpytikkoja kyllä piisasi. Reitin varrella oli paljon istutuspuita ja pensaita, muun muassa välimerenpihlajaa, mustaseljaa ja monenmoista. Saavuimme pääportille tunnin ja kolmen vartin retkeilyn jälkeen – soppeli päivänavaus. Harmillisesti molemmille tuli todella kylmä, vaikka minullakin oli kolme pitkää paitaa ja paksu takki päällä. Jouduimme odottelemaan bussia vain viitisen minuuttia. Päätimmekin ottaa bussin päätepysäkillä ratikan numero 62, joka kuljettaisi meidät suoraan keskustaan oopperatalon lähelle, johon olimme aikoneetkin mennä sapuskoimaan. Ratikkakyyti tuntui eksoottiselle ja oli mukavaa vaihtelua metromenoihin, joskin loppuvaiheessa se kulki pitkään maan alla, mikä oli minulle uusi juttu – ratikkametro. Valitettavasti kolmas vaunu oli myös hyvin kylmä, joten pitkä istuskelu ei tehnyt kovin gutaa. Jäimme pois tutussa Karlsplatzissa, mutta erehdyimme aluksi kiertämään hieman kehää ennen kuin löysimme oikean Plachutta-ravintolan. Se oli kuitenkin buukattu täyteen kahteen saakka ja tiuku repi vasta yhtä, joten suositeltu wieninleikepaikka sai jäädä väliin. Löysimme kuitenkin vain muutaman korttelin päästä sopivan oloisen paikallisen ravintolan, joten painelimme kurnivien vatsojen kera sisälle. Tilasimme tietysti oikeaoppisesti vasikasta tehtyä alkuperäistä wieninleikettä uuniperunan ja ruohosipuli-sourcreamin kera. Palvelu pelasi hienosti, emmekä joutuneet odottelemaan kovin kauaa. Itse leike oli kyllä hyvää ja liha mukavan pehmeää rakenteeltaan, mutta eipä se kuitenkaan kummallekaan ollut kuitenkaan mikään varsinainen hitti. Perunalisuke kastikkeen kera oli tosin hyvä kylkiäinen. Nyt saimme onneksi testattua todellisen vasik-

kaleikkeen. Jälkkäriksi vedin itävaltalaista kuuluisaa omenapaistosta, joka oli ikään kuin hyvin ohuen letturullan sisällä ja tomusokerilla sekä kermavaahdolla koristeltu. Minna veti puolestaan ökysuklaapuddingin, jossa oli suklaakastiketta ja lopulta jäätävä läjä syömistä, vieläpä tuhtia sellaista. Molemmat olivat maukkaita, mutta Minna vaipui kooman rajamaille tuhdin satsin saattelemana. Meillä ei ollut varsinaista jatkosuunnitelmaa, joten lähdimme kälppimään museoiden suuntaan, mutta horkkakylmyys iski nopeasti, joten vaihdoimme plääniä ja menimme lähimmälle metroasemalle, ja kotvan kuluttua jäimme pois Landstrassessa. Tarkoituksena oli etsiä Hundertwasserin erikoista arkkitehtuuria. Kävely kesti ikuisuuden, ja olimme hieman kahvilla paikasta, sillä opaskirja jäi majapaikkaan ja Here tunnisti vain toisen kahdesta kohteesta. Epämääräisten katujen tallaamisen jälkeen löysimme vihdoin yhden paikan, joka oli tekijän museo. Poikkesimme kysymään neuvoa, ja toisen paikan piti olla lähellä. Pian löysimmekin sen ja ihmettelimme huikeaa ”lelutaloa” – lattiataso ja katu vinossa, puita katolla ja sitä rataa. Mahtavaa ja sekavaa ja rumaa ja kaikkea samassa paketissa. Paluukävely oli paljon lyhyempi Roghusgassen metroasemalle. Pian olimme tutussa miljöössä ja Merkurissa ostamassa loppuja tuliaisia. Poikkesimme myös ensimmäistä kertaa hauskassa sarjakuvaliikkeessä, josta Minna löysi yhden joululahjan kaverinsa mukulalle. Kello oli puoli neljä, kun pääsimme kämpille. Huilasimme, lämmittelimme ja pakkasimme romppeita valmiiksi seuraavan päivän matkaamista varten.

Hundertwasserin kätten jälkeä.

Hieman kuuden jälkeen lähdimme uudelleen keskustaan viimeiselle visiitille. Painelimme metrolla Rathausiin ja kävelimme lähelle Raatihuoneenpuistoon, joka oli pimeässä huikean hieno, samoin itse raatihuone valaistuna. Mukavaa joulufiilistä ja väkeä liikenteessä. Fotailin hieman ja ihailimme tekojäätä, joka oli puiden ympärillä hauskana sokkelona. Ostin myös yhden joululahjan ja leivoksen, joka oli kuin lehtitaikinan sisällä oleva marenkinen kermavaahtorulla, joka oli kyllä tautisen makea, aivan liian makea jopa meikäläisen makuun. Ajattelimme, että kävelemme kansalliskirjaston ja muiden rakennusten ohi Pyhän Tapanin tuomiokirkon luo, mutta ehdotin metro-oikaisua, sillä kananlihallaolo ei maittanut. Parin pysäkin jälkeen nousimme jälleen tuomiokirkon eteen ja poikkesimme vielä kertaalleen ihailemaan kirkkoa sisältä. Kävimme myös matkamuistomyymälässä, mutta onneksi kumpikaan meistä ei halunnut ostaa mitään turhaa kilkettä, jota on 99 prosenttia kaikesta romusta. Otimme vielä hehkuglögiä ja se oli siinä. Reilun parinkymmenen minsan kuluttua olimme majapaikassa klo 19.10. Loppuilta oli kirjoittelua, kutomista, syömistä ja pakkaamista.

PORIIN MARS! KE 14.12. Heräsimme puolikasin nurkilla, sillä meillä ei ollut erityisen kiirus – kaikki oli käytännössä jo pakattu valmiiksi. Aamutoimien jälkeen jätimme avaimet kämppään, kävelimme alas kadunvarteen ja hyppäsimme lentokenttäpirssin kyytiin kello 8.30. Olimme pian lentokentällä ja edelleen koneessa kohti kotimaata. Helsinkiin saavuimme klo 14.40, ja Poriin ehdimme seitsemän hujakoilla. LOPUKSI Wienin reissu oli kaikin puolin positiivinen tapaus. En oikeastaan tiennyt kaupungista juuri mitään ennen kuin Minna heitti sen ajatuksena ilmaan. Ajankohtana joulukuun alkupuoli oli sikäli mukava, että näimme kuuluisia joulutoreja. Lisäksi vältyimme sateilta, joten ulkoilu pelitti hyvin, vaikka parina päivänä oli todella kylmä tuuli. Ehdoton ykkösjuttu kaupungissa on helppo liikennöinti julkisilla paikasta toiseen. Sen myötä eri kohteita on simppeli saavuttaa, ja muutenkin Wienistä jäi varsinkin kulttuurikohteiden osalta kompakti mielikuva; huikea määrä nähtävää pienellä alalla. Myös Lainzer Tiergarten oli mukava nähdä, vaikka kyseessä ei ollut millään tavalla sesonkiaika linnuille ja muulle luonnolle. Slovakian Bratislava oli niin ikään piristävä paikka, ja päiväretki erittäin jeespoks. Mikäli olisi ollut kesäkausi, olisimme varmasti tehneet retken jokiajeluna, jolloin reitti olisi kulkenut Nationalpark Donau-Auenin läpi pitkin Tonavaa. Lievästi houkutteleva ajatus. Itse kaupunki oli myös hauska nähdä, erityisesti ufotorni. Suuri kiitos jälleen Minnalle matkaseurasta! Tällä kertaa lintujen retkipinna-arvausskaban voitto meni tasan, sillä molemmat saivat yhden pisteen, vieläpä yhden erolla oikeaan vastaukseen. Minnalla oli kuitenkin kokonaisuutena paremmat arvaukset.

Lintuveikkauskisan tulokset. Veikkauskohde

Minna

Santtu

Tulos

Itävallan lajimäärä

Slovakian lajimäärä

Veikkauspisteet

Matkan iltahuutolista. Kauttaviivoin on eritelty maat 12.12. (Itävalta / Slovakia). Laji Mandariinisorsa Sinisorsa

9.12.

10.12.

11.12. 12.12.

210

13.12.

14.12.

Yhteensä

SPECIES

-/2

AIXGAL

258

ANAPLA

Merimetso

-/6

PHACAR

Varpushaukka

ACCNIS

Hiirihaukka

BUTBUT

Tuulihaukka

FALTIN

Muuttohaukka

FALPER

Liejukana

GALCHL

380

250

20/140

845

LARRID

Naurulokki Kalalokki

-/6

LARCAN

650

350

320

400/700

350

180

2 950

COLLIV

Vihertikka

PICVIR

Palokärki

DRYMAR

Käpytikka

DENMAJ

Virtavästäräkki

-/1

MOTCIN

Peukaloinen

-/2

TROTRO

Rautiainen

-/1

PRUMOD

Kesykyyhky

Punarinta

-/1

ERIRUB

Mustarastas

1/3

TURMER

Räkättirastas

TURPIL

Punakylkirastas

-/1

TURILI

Kulorastas

TURVIS

Hippiäinen

REGREG

Pyrstötiainen

AEGCAU

Sinitiainen

-/2

CYACAE

Talitiainen

-/12

PARMAJ

Kuusitiainen

-/2

PERATE

Töyhtötiainen

LOPCRI

Viitatiainen

-/3

POEPAL

Pähkinänakkeli

SITEUR

Etelänpuukiipijä

CERBRA

Närhi

-/2

GARGLA

Naakka

CORMON

Mustavaris

110

144

CORFRU

Varis

120

60/110

150

610

CORNIX

Varpunen

-/7

PASDOM

Pikkuvarpunen

-/1

PASMON

Peippo

-/1

FRICOE

Viherpeippo

-/2

CARCHL

Tikli

CARCAR

Vihervarpunen

CARSPI

Punatulkku

PYRPYR

Nokkavarpunen

COCCOC

43 (Itävalta 38)

Lajeja yhteensä

(Slovakia 21)

Alt

MATKAN REITTI JA KOHTEET

eD on a u

1 000 m

Do uk an al

Rathausplatz

Old town

Volksgarten

Prater Stadtpark

Naschmarkt

Eslarngasse

Belvedere

Schรถnbrunn Lainzer Tiergarten

SLOVAKIA

Bratislava

Wien

ITร VALTA