Italia 2015 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA IX

SANTTU AHLMAN

ITALIAN

ROOMA & VATIKAANI 2.–10.12.2015

ITALIA

ITALIAN Rooma & Vatikaani 2.–10.12.2015 SANTTU AHLMAN

Rooman matka tuli tavallansa yllättäen. Minulla oli melko tiukan työtemmon vuoksi poltteet päästä reissulle, ja kun Minnan työvuorot mahdollistivat noin viikon irrottautumisen, niin kuviot olivat nopeasti sumplittu. Varasin matkan Ebookersin kautta 2.–10.12. väliselle ajalle Finnairin operoimana. Hotelliksi valikoitui Hotel Eliseo Roma aivan kaupungin kupeesta. SIIRTYMÄ ROOMAAN KE 2.12. Heräsimme jo hyvissä ajoin kello 7.45, ja aamutoimien jälkeen Skoda starttasi kohti etelää kolme varttia myöhemmin. Yöllä oli pakastanut, joten tiet olivat todella liukkaita, mutta onneksi päätiet olivat sulat. Jurnuutimme suoriltaan Karkkilaan, jossa tempaisimme noutopöydällisen murkinaa kupuihimme ABC:ltä, kunnes jatkoimme Vihdin nurkille ja sieltä pienempiä teitä Helsinkiin Varustelekan myymälään. Tähtäimessä olivat reisitaskuhousut, jotka päätyivät sekä minun että Minnan ostoksiin melko nopean session päätteeksi. Ajoimme sieltä navigaattorin avulla Lentopysäköintiin, joka näytti olevan Lentoparkin halpisversio. Veimme auton parkkiin ja huomasimme, että lipussa lukee pysäköinnin tapahtuvan omalla vastuulla. Uskomatonta sinänsä, mutta jätimme kuitenkin auton paikalle ja talsimme lähtökoppiin, mutta ketään ei ollut paikalla, ei edes lappua mikä on homman nimi. Kotvan odottelun jälkeen soitin keskuksen numeroon, josta mies totesi, että on pian paikalla. Hetken päästä pääsimme lähtemään kentälle. Terminaali kakkosessa olimme hyvissä ajoin jo kello 13 nurkilla, joten meille jäi ruhtinaallisesti aikaa odotella. Saimme kuitenkin melko pian kapsäkit jätettyä ja pääsimme nopeasti turvatarkastuksen tuolle puolen. Loppu odottelu kului sapuskoinnissa ja ristikkolehden parissa, kunnes meidät lastattiin koneeseen klo 16.05. Alle puolen tunnin kuluttua vajaa koneellinen lähti kohti Roomaa. Lento kesti myötätuulen ansiosta vain hieman yli kolme tuntia, mikä kului karttoja tutkien sekä Minnan kutoessa jälleen kerran hullunkiilto silmissä. Roomassa saimme kapsäkit hyvin pian, mikä johtunee paikallisten hasardiajotyylistä lentokentällä – kaikki autot päästelivät melkoista vauhtia paikasta toiseen. Koneen piti laskeutua 18.55 paikallista aikaa, mutta olimme tuolloin jo ulko-ovien luona laukkujen kera etsimässä hotellista buukkaamaani kuljetusta. Vaan eipä näkynyt ketään seuraavan puolen tunnin aikana, eikä kukaan soittanut perään. Takana oli jo lähes 11 tuntia reissaamista, emmekä jaksaneet odotella loputtomiin, joten otimme normitaksin samaan hintaan. Nuori ja varakkaan oloinen MB-kuski kiidätti meidät noin 40 minuutissa perille. Liikenne oli melkoista sekametelisoppaa; kuski päästeli 150 km/h parhaimmillaan ja räpläsi tuon tuosta kännykkää samalla. Kaveri oli kuitenkin leppoisa ja ehdimme turista muun muassa Star Warsista. Hotellille saavuimme kahdeksan jälkeen. Sieltä yritettiin soittaa minulle tunti myöhässä juuri ennen kuin saavuimme perille. Vastaanottotiskillä iäkkäämpi mies oli hieman nuivana ja sanoi, että meitä odotellaan kentällä. Selitimme, että puoleen tuntiin ei ketään ilmestynyt. Onneksi mitään selkkausta ei tullut ja asia oli pihvi. Saimme huoneen avaimen, heitimme romppeet pois ja lähdimme melkein suoriltaan ravintolaan. Löysimme ökyhintaisten joukosta sopivan oloisen, joka oli tosin puku päällä -meininkiä, mutta jäimme silti

Odottelemassa ensimmäistä italialaista sapuskaa.

Hotel Eliseon majapaikkaa.

sapuskalle. Minä söin home made pastaa, joka oli erinomaista ja Minna leipää, joka ei ollut ihan sitä mitä tilasimme, mutta kyllä se ajoi asiansa. Palasimme hotlalle ja totesimme, että neljän tähden luokitus on täyttää tuubaa Eliseon kohdalla. Kumpikaan meistä ei vaadi mitään kummoista majoitusta, mutta jos on luvattu neljä staraa, niin kyllä sen sitä pitäisi olla. Neljästä tähdestä ei kerro muun muassa lievä viemärinhaju, tolkuton pölymäärä komeroissa, likaiset seinätapetit ja patjassa olevat muoviset tapit, jotka raapivat selkää lakanan alta, likainen peitto ja niin edelleen. Emme kuitenkaan jaksaneet nostaa meteliä aiheesta, mutta selvästi maksimissaan kolmen tähden mesta. Nukkumaan menimme väsyneinä heti suihkun jälkeen kello 22.30. PERUSHEILUMISTA TO 3.12. Melko hyvien yöunien päätteeksi aloin heräillä jo ennen kasia, kunnes heräsimme kahdeksalta molemmat kunnolla. Avasin ikkunaluukut ja pihalla olikin jo täysin valoisaa. Ensimmäisinä Italian pinnoina esittäytyivät etelänharmaalokki, varis, pulu, naakka ja kottarainen. Ennen yhtään määritystä Minna muisti, että arvauskisa pitää tietysti viritellä käyntiin, joten veikkasimme heti sekä Italian että Vatikaanin lintulajimäärät. Jouhevien aamutoimien jälkeen painelimme kerrosta ylemmäs aamiaiselle. Viihtyisistä tiloista näki hienosti Villa Borghesen puiston suuntaan. Aamiainen oli monipuolinen buffet, joka teki tehtävänsä. Samalla näimme reissun ensimmäiset kauluskaijat lentämässä metsän yllä. Tankkauksen jälkeen viihdyimme vain lyhyen tovin huoneessa, kunnes

Villa Borghesen puistoa.

suuntasimme puistoon riittävän vaatearsenaalin kera; aamu oli hyvin kylmä, eivätkä pitkät kalsongit, kolme paitaa ja pipo olleet liioittelua. Lintuelämä oli yllättävän vilkasta, eikä siivekkäitä tarvinnut erityisesti edes etsiä. Selvästi runsaimpia olivat pulut, varikset ja kottaraiset sekä äänekkäimpiä kauluskaijat, joita surffasi pitkin poikin. Pikkulintupuolelta plokkasimme muun muassa virtavästäräkin, punarintoja, talitiaisia, pari mustaleppälintukoirasta, peukaloisia, puukiipijän, hippiäisen ja kuikuttelevan vihertikan, joka ei valitettavasti tullut tyrkylle. Edellisestä näköhaviksesta oli minulla kulunut jo 13 vuotta, joten olisin mieluusti makustellut mokomaa. Käppäilimme pitkiinsä, jolloin Minna kuolasi välillä raakasti kasvien perään. Niitä olikin kiva katsella, mutta meillä ei ollut mukana kirjallisuutta, joten suurin osa jäi määrittämättä. Näimme kuitenkin muun muassa puistoplataania, korkkitammea, isolehtilehmusta, kyproksenseetriä, punatammea ja japaninkruunukävykkiä. Puurintamalla oli muutenkin edustettuina melkoinen kirjo lajistoa, joten tulevina päivinä paikalla pitää käydä paremmin visiitillä Euroopan puu- ja pensaskasvion kera. Osa puista oli huikean isoja ja mahtavia, erityisesti muutamat plataanit sekä yksi korkkitammi. Alkuvaiheen jälkeen kävelimme Lagoa Santanderille, jossa oli muutaman ankan ja myskisorsan lisäksi jokunen kymmenen sinisorsaa, merimetso ja pari naurulokkia etelänharmaalokkien seassa. Lampareen laiteilta kuulin myös mustapääkertun laulua. Seuraavaksi nagivoimme kierrellen – ja välillä myös oikoen – puiston pohjoisosan lampareiden suuntaan, mutta perille päästyä totesimme, että paikalla on aidattu eläinpuisto, jonka pääsyliput olivat 15 euroa per nuppi. Skippasimme keikan, koska itse eläinhärdelli ei sinänsä kiinnostanut, lähinnä vain mahdolliset vesilinnut lampareissa.

Puistoplataanien reunustama Tiber-joki.

Oikeustalon julkisivua.

Paluumatkalla koukkasimme puiston lounaisosaan, josta avautui hieno näkymä Rooman keskustan suuntaan. Valtavien kupoleiden lisäksi näimme myös Altare della Patrianon pytingin, joka lunasti heti itsensä pakollisena vierailukohteena. Samaiselta paikalta näimme myös tienposkissa kymmeniä persimoneja, joista osassa oli kypsiä hedelmiä. Palasimme hotellille noin parin tunnin ja viiden kilometrin lenkin päätteeksi. Otimme jonkin aikaa lunkisti ja tutkiskelimme puukirjaa. Italian lintupinnojen arvaus ei mennyt Minnalta ihan nappiin, sillä hän veikkasi 23 lajia, mutta ensimmäisen kävelyn jälkeen saldo oli jo 26 lajia. Niihin kuului muun muassa eliksenä italianvarpunen, joka oli laimeista laimein. Seudulla ei periaatteessa pitäisi olla muuta kuin italianvarpusia, jota pidettiin hiljattain varpusen ja pensasvarpusen risteymänä. Se sai vain muutamia kuukausia aiemmin lajistatuksen, joten se oli ainoa tavoitteeni reissulta. Ensimmäiset näkemämme varpuset näyttivät ihan normivarpusille, mutta yksi oli selvä italianvarpunen vaalean posken kera. Olisikohan kyseessä kuitenkin edelleen risteymä, eikä mikään oma lajinsa... Päivän hitusen lämmettyä lähdimme vähäisempien vaatemäärien kanssa kohti keskustaa noin klo 11.30. Minä jätin kiikarit pois matkasta, sillä rakennustiheys olisi luultavasti niin suuri, että lajistoa ei juuri paukkuisi. Käppäilimme lähelle liukuportaiden luokse ja painelimme maan alle tutkimaan metroaseman paikkaa seuraavaa päivää ajatellen. Se ei ollutkaan ihan simppeli, sillä hortoilimme lähes kaksi kilometriä välillä pulpahtaen maanpinnalle Villa Borghesen puolelta, vaikka meidän piti päästä sen lounaispuolelle. Loputtomalta tuntuneen sompailun jälkeen hahmotimme vihdoin – ainakin ilmeisesti – että mihin meidän pitäisi kulkea aamulla, jotta pääsemme Vatikaanin lähellä olevaan kokoontumispaikkaan.

Löysimme vihdoin itsemme oikeasta paikasta läheltä Spanish Stepsiä. Harmillisesti itse portaat olivat ilmeisesti restauroinnin alaisena ja aidattu. Eivät ne nyt tosin kovin kummoiselta näyttäneetkään. Ehkä näky olisi ollut vakuuttavampi iltavalaistuksessa ilman tellinkejä ja aitoja. Rappusilta hakeuduimme pieniä kujia pitkin Masuleo di Augostolle, mutta sitä ennen piipahdimme komeassa kirkossa, joka oli vieressä. Itse mausoleumi olikin aidattu, eikä nähtävää juuri ollut. Niinpä jatkoimme puistoplataanien reunustaman Tiber-joen yli länsipuolelle ja kävelimme jokivartta Ex Palazzo di Giustizian pihaan ihmettelemään jäätävän kokoista mahtirakennusta, joka on oikeustalo. Sisään emme päässeet, mutta ulkokuori on sen verran hehkeä, että saimme siitäkin kicksejä. Palasimme pällistelyjen jälkituoksinassa joen toiselle puolelle ja navigoimme Piazza Navonaan, joka on viihtyisä ravintoloiden reunustama aukio. Paikalla on 1600-luvulla touhuttu Sant´Agnese in Agonen kirkko sekä komea suihkulähde nimeltänsä Fontana dei Fiumi. Kirkko oli valitettavasti kiinni. Tiuku repi jo iltapäiväkahta ja kilometrejä oli kosolti takana, joten stoppasimme ravintolaan haukkaamaan palasta. Minä nautiskelin mainiota lasagnea, mutta Minnan pasta carbonara oli kovin suolainen ja sen verran ökymaustettu, ettei oikein istunut meidän makuun. Levähdystauko teki erityisesti kintuillemme gutaa, sillä tutkimusmatkailu oli vielä vaiheessa. Piazza Navonan jälkeen vuorossa oli legendaarinen Pantheon, joka on parhaiten säilynyt pytinki koko Roomassa. Se on huikea muistomerkki, jonka kupoli on halkaisijaltaan hulppeat 43 metriä. Sen keskellä on avoin kohta, josta luonnonvalo pääsee sisukseen. Sadekelillä vedetkin tulevat sisään. Minna legendaarisen Pantheonin pylväikön edustalla.

Poikkesimme vielä Santa Maria Sopra Minervassa, joka on goottilaiskirkko 1200-luvulta. Hienosti kruusailtu monumentti oli jälleen näkemisen arvoinen taideteos. Pihassa oli vielä norsupatsas, joka kannattelee obeliskia. Jalkamme alkoivat olla finaalissa, joten päätimme lähteä kohti hotellia. Matkan varrella stoppasimme vielä Fontana di Treville, joka on uskomattoman hieno suihkulähdekokonaisuus kaupungin ytimessä. Valokuvissa mokoma ei näytä erityiselle, mutta livenä se on kerta kaikkiaan mahtava. Suihkulähteen jälkeen painelimme suoriltaan – vain lyhyen markettikäynnin kautta – majapaikkaamme. Takana oli 10 049 metriä kaupunkikävelyä sekä aamun viisi kilometriä lisäksi. Kello oli vasta noin neljä, mutta tunnin ristikkohetken jälkeen pihalla olikin äkisti pilkkopimeää. Minä kirjoittelin vielä matkapäiväkirjaa Minnan huilatessa. Seitsemältä kävimme edellisiltaisessa ravintolassa syömässä – minä vedin home made pastaa capri style ja Minna kanaa pinaatin kera. Pasta oli erittäin hyvää, mutta kokki ilmeisesti unohti maustaa kanan... Puolen litran vesipullo maksoi 4,50 euroa – kalleinta juomavettä mitä olen missään maassa juonut. Illallinen oli kuitenkin mukava ja loppuilta kuluikin sitten kirjoitellessa, lueskellessa ja löhöillessä, kunnes painuimme pehkuihin kello 22.45. VATIKAANI PE 4.12. Heräsimme hyvissä ajoin kahdeksalta, vedimme tuhdit aamiaissetit yläkerrassa ja lähdimme kello 9.10 kohti lähintä metroasemaa. Kävelimme sinne jälleen hyvän tovin, mutta suunnitelmat eivät näemmä pelittäneet, sillä koko metro olikin jostain mystisestä syystä suljettu tyystin. Hitusen sapetti, mutta onneksi meillä oli ruhtinaallisesti aikaa, joten talsimme Vatikaanin pohjoislaidalle. Samalla näimme jälleen hulppean oikeustalon ja muuta perussettiä. Olimme kokoontumispaikalla jo klo 10.15, jolloin takana oli neljän kilometrin aamujumppa. Vessahädän vuoksi poikkesimme lähiravintolaan, josta Minna tilasi teetä. Muuten emme olisi kehdanneet hakeutua toiletin puolelle. Vessamaksu olikin ruhtinaallinen, sillä peruspussitee maksoi viisi euroa. Ei hyvää päivää! Hakeuduimme lähempänä h-hetkeä roomaliput.fi-sivuilta buukkaamaani Vatikaanin kierroksen matkatoimistoon, jossa ve-

Vatikaanin pihapiiriä.

nailimme loppuajan. Porukkaa kertyi hiljalleen paikalle. Meitä lähti vartin yli 11 – eli 15 minuuttia myöhässä – noin 20 henkilön kööri opastetulle kävelylle Vatikaanin uumeniin. Retkelle osallistui lisäksemme jengiä muun muassa Ruotsista, Tanskasta, Kroatiasta, Turkista ja Egyptistä. Saimme linnoituksen laiteilla kuuntelulaitteet ja korvakuulokkeet, jotta kuulimme paremmin oppaan kerrontaa. Opas oli nuori italialainen nainen, joka oli puoli-adhd, mutta sikäli ihan mukava ja räväkkä tapaus. Turvatarkastusten jälkeen sompailimme hetken sisätiloissa, kunnes pulpahdimme puutarhan laidalle auringonporotukseen. Opas kertoi samalla pitkän tarinan Sikstuksen kappelin kattofreskon synnystä ja Michelangelon taidoista sekä historiasta. Kappelissa on puhuminen kiellettyä, joten saimme siksi luennon jo ennakkoon. Pihalta plokkasin heti Vatikaanin pinnoiksi etelänharmaalokin, pulun, variksen, västäräkin ja kaksi kauluskaijaa sekä hetkeä myöhemmin myös kaksi mustaleppälintua. Seuraavaksi oli luvassa pitkä Vatikaanin museokierros. Kokonaisuus on kerrassaan huikea, sillä 12 museota ovat täynnä todellisia taidehistorian helmiä, joiden arvoa ei voi mitata. Teoksia on kuulemma niin paljon, että mikäli jokaista ihailisi kymmenen sekuntia, niin koko kierros kestäisi vaivaiset viisi vuotta. Veistoksia, maalauksia, mosaiikkia, seinävaatteita – kaikkea löytyy yllin kyllin. Käytävien katot ovat täynnä freskoja ja kaikki on kruusailtu viimeisen päälle. Seuraavat kolme tuntia kuluivat todella nopeasti, kun taivalsimme paikasta toiseen ja kuulimme eri taideteosten historiaa. Merkittävimpiä töitä olivat Michelangelon veistokset, Raphaellon maalaukset ja monet muut työt aina yli 2 000 vuoden takaa. Museoista löytyy kenties yllättäen myös nykytaidetta.

Eittämättä hienoimpia paikkoja olivat 120 metriä pitkä käytävä, jonka katto on uskomatonta freskoa koko matkalta. Molemmilla seinillä lepää Italian karttoja, jotka on tehty puoli vuosituhatta sitten. Osa-aluekarttoja on kymmeniä, ja ne etenevät etelästä pohjoiseen. Tarkkuus on hemaisevaa, sillä niiden on todettu pitävän paikkaansa 90-prosenttisesti. Ei hassummin ilman Google mapsia ja satelliittikuvia.

Toinen säväyttävä kokonaisuus on tietysti Sikstuksen kappeli, jonka toinen seinä esittää vanhaa testamenttia ja toinen uutta. Kattofresko on varmasti maailman kuuluisin; Michelangelon luomistyö. Sen maalaaminen kesti neljä vuotta, jolloin itse taiteilija koki isoja selkäongelmia, sillä asento ei ollut ergonomisimmasta päästä. Lisäksi heikko valaistus ja alati tippuneet maalitipat vaikuttivat näköön. Hulluinta on, että mies ei tykännyt maalata ja hän oli 33-vuotias tehdessään sen. Työ on tehty vaikuttamaan kolmiulotteiselta, mitä se todellakin on – vaikea uskoa, että esimerkiksi katon pylväät eivät ole veistoksia. Yhdellä seinällä on Michelangelon myöhemmin tekemä maalaus, jossa on yli sata ihmistä – myös taivas ja helvetti. Muuan pedofiiliksi osoittautunut kardinaali pääsi koristamaan pimeämpää puolta, mikä aiheutti närää. Hän oli pyytänyt paavia vaikuttamaan tilanteeseen, mutta paavi oli todennut – pedofiliasta tietoisena – ettei hänen toimivaltansa ulotu helvettiin. Niinpä kardinaali jäi koristamaan seinän pimeää puolta. Myöhemmin maalauksen alastomuus poistettiin ja kaikille tyypeille Pieni osa Pietarinkirkosta. maalattiin alkkarit. Vuosisatojen saatossa maalauksen päälle kertyi likaa – erityisesti nokea kynttilöistä – ja niitä entisöitiin sekä puhdistettiin muutamia vuosia aiemmin. Rahoituksesta vastasi ilmeisesti suurilta osin japanilaiset, joten heillä on isot tekijänoikeudet teoksiin. Niinpä esimerkiksi valokuvaaminen on tiukasti kiellettyä. Loppuhuipennuksen koimme Pyhän Pietarin kirkossa, joka on maailman suurin historiallinen basiliski. Rakennus on majesteetillinen ja toisaalta se osoittaa samalla katolisen maailman kiistatonta suuruudenhulluutta; mikään ei riitä. Alttareita on todella suuri määrä ja keskellä takana on pronssinen pääalttari, jonka puiden rungoiksi valetut pylväät kohoavat 30 metrin korkeuteen. Silti kupoliin yläosaan on melkoinen matka.

Pietarinkirkon julkisivua.

Pietarinkirkossa on useita pyhimyshautoja.

Kirkossa näytti olevan myös Paavi John Paul II:n hauta-arkku. Kyseessä on samainen jeppe, jonka jalanjäljissä seikkailimme Puolassa loppukesällä (Luonnossa maailmalla VII). Lattiassa oli merkitty muita maailman suurimpia kirkkoja sekä niiden metrimääriä. Sikäli aika tökeröä pröystäilyä, että miksi ihmeessä kirkon koolla on mitään merkitystä. Todellisuudessa Norsunluurannikolla on maailman suurin kirkko, mutta se on alle sata vuotta vanha, joten ei niinkään historiallinen teos. Tournee venähti kolmesta tunnista neljä varttia kaupan päälle, ja jalkamme olivat jo heikossa hapessa. Kello oli 14.45 ja lounas syömättä. Onneksi meillä oli mukana muutama bansku ja pari proteiinipatukkaa. Suuntasimme Pietarin aukion – ja sitä reunustavien 140 pyhimyspatsaan – ohi Italian valtion puolelle etsimään ruokapaikkaa. Haahuilujen jälkeen löysimme sopivan. Minä tilasin tortellinia neljän juuston kastikkeella ja Minna pasta bolognesea. Tällä kertaa kyseessä oli hyvin perussettiä, eikä mitään todellisia italialaisia makuelämyksiä. Paussi teki terää, sillä jalkamme saivat huilata. Sompailimme hetken ympyrää, kunnes lähdimme takaisin hotellille päin. Matkaa oli vielä ruhtinaallisesti jäljellä, mutta ihailimme samalla joitakin katedraaleja sekä muita rakennuksia. Päivä alkoi kääntyä hämärän puolelle, kun jatkoimme talsimista. Yhdestä pikkupuodista koppasimme ensimmäisen tuliaisen kotiin – basilikalla maustettua oliiviöljyä. Loppuvaiheessa kurvasimme vielä jäätelöbaariin, josta ostimme tolkuttoman hyvät jädet, jotka nautimme katukiveyksellä jalkoja lepuuttaen. Ostimme myös pari pientä pannupitsaa iltapalaksi, sillä illalliselle ei ollut paukkuja. Hotellille saavuimme kello 17.15, jolloin olimme kävelleet kahdeksan tuntia. Otimme lunkisti ja taisimme jopa nukahtaa hetkeksi, kunnes Minna alkoi kutoa ja minä kirjoittelin turinoita. Muuten suunnittelimme hieman tulevaa päivää, emmekä puuhanneet mitään erikoista. Maate menimme vasta hieman ennen yhtätoista. TORIELÄMÄÄ JA KASVITIETEELLINEN PUUTARHA LA 5.12. Heräsimme vasta yhdeksältä kännyköiden pirinään. Nouseminen tapahtui tosin tovia myöhemmin – veto oli näemmä molemmilla hieman vähissä. Aamiaisen jälkeen lähdimme liikenteeseen kymmenen jälkeen kohti Campo de Fiorin torialuetta.

Talsimme tuttuja katuja, tosin tällä kertaa näimme komeasti Altare della Patrian järkyttävän ison rakennuksen, joka on saanut paljon kritiikkiä osakseen muun muassa siksi, että sen takia alueelta louhittiin todella paljon maata pois, ja se on kirkkaanvalkoisena muusta ympäristö selvästi poikkeava. Mokomaa on kutsuttu hääkakuksikin. Poikkesimme rakennuksen sisällä, mutta se oli lähinnä museotyyppinen systeemi, eikä edellispäiväisen Vatikaanin museoähkyn jäljiltä kummallakaan ollut intoa koluta paikkaa sen paremmin. Tovia aiemmin Hääkakun kyltti. poikkesimme myös läheiseen Dalle Vallan basiliskiin, joka oli jälleen hieno pytinki. Itse torin löysimme helposti. Alue on melko pieni, mutta vihannes-, kukka- ja muita kauppiaita oli paikalla mukavasti. Katsastimme tarjontaa ja nautiskelimme jotkin leipäviritelmät. Emme kuitenkaan viitsineet ostaa mitään, koska tavaroita olisi pitänyt raijata koko päivä mukana. Kello ei ollut vielä paljoa mitään, joten päätimme suunnata vielä pidemmälle joen lounaispuolelle Gianicoloon, jossa on kasvitieteellinen puutarha. Vaihdoin kunnon lenkkarit jalkaan edellispäivän rääkin jälkeen, joten käppäily oli juhlaa aiempaan verrattuna.

Näkymää Altare della Patrian tasanteelta.

Miehekkään kokoinen makkara.

Osasimme oikeastaan hieman sattumalta juuri oikeaan paikkaan eli sisäänkäynnille. Ostimme kahdeksan euron tiketit ja Minna pääsi valloilleen; tyyppi oli hullunkiilto silmissä kasvien parissa, fotaili tiettyjä lajeja ja sitä rataa. Pienellä alueella on ilmeisesti 7 000 lajia. Ja siellä missä on kasveja, on myös lintuja. Parin tunnin kiertelyn aikana näimme lukuisia kauluskaijoja, lähes kymmenen munkkiarattia, pari peukaloista, komian tulipäähippiäisen, muutaman pyrstötiaisen, kuusitiaisen ja muuta perussälää. Opimme nopeasti munkkiaratin äänet, jossa on selvästi enemmän ärrää kuin kauluskaijalla, tosin on se muutenkin erilainen. Kasvipuolella oli mukavasti nähtävää ja keli oli mainio, sillä pilviä ei ollut ja lämpöä oli jälleen varmaan 15 astetta. Hienoin yksittäinen kokonaisuus oli eittämättä matala ja pitkä kasvihuone, jossa oli satoja kaktuslajeja. Alueella on myös muun muassa japanilainen puutarha ja trooppinen kasvihuone, jossa kuikuili yksinäinen punarinta. Plokkasimme myös kolme Italian Wall Lizardia, kaksi muurikekkoa sekä kilpikonnan, joka jäi vaille määritystä. Kiersimme koko alueen ja huilailimme välillä mandariineja syöden. Paussin jälkeen könysin yhden tammen juurelle katsotaan mahdollista lajikylttiä, jolloin huomasin nipun kuitteja, ilmeisen opiskelijakortin sekä 20 ja 5 euron setelit tantereessa. Lompakkoa ei kuitenkaan ollut mailla halmeilla. Jätimme nipun lopuksi vastaanottoon, mutta setelit pistin omiin taskuihini – italialainen jantteri olisi nimittäin tasan tarkkaan tehnyt saman homman. Leppoisan visiitin jälkeen aloitimme paluukävelyn, mutta poikkesimme vielä varuiksi katsomaan onko torilla myyjiä. Sen piti mennä yhdeltä kiinni, mutta kello Minnan silmät kiilumassa kukkakojujen luona.

oli kaksi ja tilanne oli edelleen täysillä päällä. Vedimme ensin peruslasagnet kehiin, ja palasimme kiertelemään kojuja. Tuliaisiksi meille tarttui mukaan balsamiviinietikkaa ja monenlaisia pastoja. Muistimme mystisesti koko loppumatkan ulkoa, mikä ei sinänsä ollut ihme, sillä olimme ravanneet muutamassa päivässä melkoinen kilometrimäärän pitkin poikin keskustaa. Loppuvaiheessa nappasimme vielä herkkujäätelöt mukaan. Hotellin laitella äänteli yksinäinen harakka, joka oli todella mystinen tapaus, sillä kutsuääni oli kuin joku olisi tunkenut pillin otuksen kurkkuun. Hotellille palasimme noin varttia vaille neljä. Pidimme pienen huilitauon, mutta minulla oli poltteet päästä lintuhomItalian Wall Lizard. miin läheiseen puistoon. Ehdotin Minnalle skippaamista pitkän aiemman kävelyn takia, mutta kyllä hän läksi mukaan. Heti alkuvaiheessa listalle nasahti uusi Italian pinna neljän viherpeipon muodossa ja tovin päästä useiden peippojen ja keltahemppojen sekaparvesta paljastui myös muutamia pikkuvarpusia. Muita mainittavia olivat muutama mustapääkerttu, mustaleppälintu ja iltalennolta laskemamme 45 kauluskaijaa. Suurin parvi käsitti 12 lintua. Käppäilyn spektaakkelin tarjosi puolestaan järisyttävä kottaraismassa, jonka huomasin mäihiksellä taivaalta. Pisteitä oli tuhansittain joka puolella ja hetken kuluttua osa niistä muodosti mahtavia tornadomaisia kuvioita, jotka muuttuivat tuon tuosta. Parvia lipui kaukana kaupungin päällä ohi tauotta useassa kerroksessa, ja taustalla viiletti todella korkea ja loputon massa. Ihan käsittämätön näky livenä. Arvioin karkeasti, että taivaalla meni 600 000 yksilöä, mikä voi heittää paljonkin. Lisäksi emme nähneet alkusoittoa, joten todellinen määrä saattoi olla seitsennumeroinen. Kuola lähes valui suustani, kun katselimme menoa. Mahtavaa! Aurinko oli jo lähes laskenut, joten lähdimme takaisin, sillä lintuelo hiljeni nopeasti. Kello oli varttia vaille viisi. Jatkoimme vielä läheiseen – joka ei ollutkaan kovin läheinen – markettiin tekemään oliiviöljyjen hintavertailua. Askelet alkoivat jo hieman painaa, mikä ei ollut ihme, sillä olimme talsineet jo 17,2 kilometriä ja kolmen päivän sigma oli jo tasan 50 kilometriä. Minnalla oli varpaankynsistä kulunut värit pois... Hotellilla pidimme tunnin siestan, kunnes menimme läheiseen libanonilaiseen ravintolaan illalliselle. Minna tilasi grillattua kanaa ja minä naudanlihashawarmaa, joka oli melko etikkainen ja kanelinen, mutta vedin koko setin. Minna tykkäsi omastaan, mutta satsi oli todella iso. Hotlassa olimme takaisin klo 19.20. Loppuilta meni jälleen rentoutuessa, kirjoitellessa, kutoessa ja seuraavaa päivää suunniteltaessa. Nukkumaan menimme yhdentoista nurkilla.

Näkymää Hotel Eliseon aamiaispöydästä.

LÄHIRETKEILYÄ SU 6.12. Nousimme hieman yhdeksän jälkeen ja kävimme aamiaisella aiempaa vilkkaammassa meiningissä; porukkaa oli joka pöydässä. Meidän oli tarkoitus ottaa hieman lunkimmin, joten lähdimme köhnäämään ”lähikohteita”. Kävelimme ensin metrotunnelia pitkin espanjalaisille portaille ja sieltä edelleen luoteeseen Piazza Del Popoloon, joka oli sinänsä hieno aukio, mutta tyhjää täynnä – ihmispaljoutta lukuun ottamatta. Jengiä oli todellakin reilusti viipottamassa sinne tänne; selvästi eri menoa kuin aiempina päivinä. Metrotunnelissa näimme jonkin mainoksen Piazza Cola Di Rienzosta, joka oli joen länsipuolella melko lähellä Castel S. Angeloa. Niinpä suuntasimme sinne, mutta paikalla ei ollutkaan kuin muutama myyntikoju, eikä oikeastaan mitään meille. Jatkoimme sieltä suoriltaan edelleen järisyttävän massiiviselta tuntuneen oikeustalon ohi Castel S. Angeloon, mutta pihassa oli pitkät jonot, joten päätimme skipata linnavisiitin suosiolla. Sikäli harmi, koska olimme sitä varten paikalle suunnistaneet. Etelänharmaalokki linssiluteena.

Tiber-jokea.

Pihasta näimme suoraan Vatikaaniin Pietarinkirkon aukiolle, johon lappoi koko ajan jengiä. Muistin, että paavi pitää sunnuntaipuheen puoliltapäivin, joten hakeuduimme lähemmäs. Könysimme kuitenkin ensin portaita pitkin alas jokivarteen, jota kävelimme tovin. Se oli kannattavaa, sillä pullasorsien lisäksi paikalla pulikoi nokikana uudeksi Italian lajiksi. Sen kummempaa emme nähneet, tosin rappusissa kasvoi sympaattista rauniokilkkaa. Castel Sant’Angelo. Jatkoimme suoraan väentungun perässä Vatikaanin puolelle saakka. Paikalla parveili poliiseja ja armeijan väkeä, eikä sisään päässyt ilman turvatarkastusta, joka oli tosin hyvin heppoinen. Odottelimme vartin, kunnes kellot kumahtivat ja paavi tervehti melkoista väkijoukkoa parvekkeeltaan. Kovaäänisten voimin kaikki kuulivat hyvin, mutta meille ei oikein italia avautunut. Mieleeni syöpyi silti Paavin sentimenti-sanan hokeminen. Kokemus oli kuitenkin sinänsä ikimuistoinen, vaikka emme pysyneet kauaa hollilla. Painelimme takaisin joen itäpuolella ja stoppasimme ensimmäiseen ravintolaan keskinkertaiselle pastalounaalle, kunnes jatkoimme Piazza Navonan lähellä olevaan putikkiin, josta ostimme oliiviöljyä aiemmin. Tällä kertaa ostimme lisää maustettuja öljyjä, mutta meillä oli pieniä navigointiongelmia ja sompailimme hetken ympyrää Pantheonin kautta. Kilometrejä oli jo melkoinen liuta alla ja askeleet alkoivat painaa. Molemmilla oli hillitön leivoshimo, mutta tällä kertaa reitin varrelle ei osunut mitään järkevää paikkaa, joten talsiminen tuntui ikuisuudelta. Jengiä lappoi edelleen päntiönään ja useissa paikoissa oli jonoja. Saimme siis kokea edes laimean häivähdyksen siitä mitä meno olisi kesällä sesonkiaikaan – hermot olisivat varmasti tiukalla, joten on parempi reissata talvella.

Väentunkua Pietarinkirkon aukiolla.

The Pope.

Kävelimme pitkän siivun, kunnes päädyimme melko lähelle hotellia Blue Ice -mestaan, josta nappasimme ensimmäiset superhyvät jäätelöt aiemmin. Asetuimme taloksi. Minna tilasi tiramisua ja lämmintä kaakaota, minä puolestani Michelangelo-jäätelökollaasin. Herkkua olivat molemmat satsit, joten maailma alkoi jälleen hymyillä. Pian olimmekin jo Hotel Eliseossa, jolloin tiuku repi iltapäiväkolmea ja askelmittari 12,7 kilometriä ja 18 110 askelta. Rentoutuminen ja jalkojen huiluuttaminen teki terää, mutta minä en malttanut jäädä paikoilleni, sillä ulkona oli vielä valoisaa ja kottaraisten iltalento starttaamassa pian. Puoli neljältä lähdin lähipuistoon Minnan jäädessä huilaamaan. Käppäilin ensin tiuhaa tahtia vajaan parin kilometrin lenkin, jolloin näin muun muassa 140 italianvarpusta, 60 pikkuvarpusta, 14 tikliä, kaksi mustaleppälintua, 21 keltahemppoa, kaksi europaeus-alalajin pyrstötiaista ja muuta peruskauraa. Villa Borghesesen – tai tarkemmin Galoppatoion – puisto oli hitusen spooky, sillä löysin hortoilun aikana kodittomien leirejä ja yhdellä pikkupolulla tien plokkasi muutaman nuoren äijän porukka, joka olisi satavarmasti vienyt kiikarit ja kännykän, ellen olisi heti hoksannut tilannetta ja kääntynyt tulosuuntaan. Yksi jantteri oli vielä takanani, mutta tajusi varmaan, ettei ehdi estellä, koska muut olivat parinkymmenen metrin päässä. Kottaraisten iltalennon seuraamista varten pysäköin itseni suurimman aukion laidalle, johon jäin värjöttelemään aidan päälle. Oikea nivustaipeeni oli ärtynyt päivän kävelyistä, joten oli parempi olla paikoillaan. Ensimmäisiä pieniä parvia lipui ohitseni kello 15.45 alkaen. Olin jo melko varma, että spektaakkeli ei toistu, mutta kyllä se vain pärähti käyntiin.

Yksi Rooman 900 kirkosta.

olisi gutaa. Tiedä vaikka miljoona pamahtaisi rikki. Roomassa talvehtii ilmeisesti yli viisi miljoonaa staraa, jotka aiheuttavat ulosteillaan todella suurta haittaa.

Original Legendary Burger.

Volyymi ei ollut yhtä iso kuin edellispäivänä, mutta meno oli silti huikeaa. Jättiparvet lipuivat kaupungin päältä ohi, enkä nähnyt niiden alhaalla menneitä osia. Meno tyssäsi kuin seinään klo 16.36, joten lähdin takaisin hotellille. Pieniä määriä olisi saattanut vielä mennä, mutta olin tyytyväinen saldoon. Samalla laskin 56 kauluskaijaa iltalennolta. Tulevina päivinä olisi syytä harrastaa samaa puuhaa, mutta kunnon näköalapaikka COLOSSEUM MA 7.12. Heräsimme jo puoli yhdeksän nurkilla, mutta nousimme vasta yhdeksän jälkeen. Aamiaisella oli selvästi edellispäiväistä rauhallisempaa. Saman totesimme osittain myös ensimmäisten kävelysessioiden jälkeen, kun lähdimme tallustamaan Piazza Della Repubblican kautta Terminin asemalle. Pidimme kävelytahdin hieman aiempaa hitaampana, sillä pelkäsin koko ajan, että oikea nivustaipeeni ärhäköityy edellispäivän tavoin. Parin kilometrin kävely sujui jouhevasti, ja pian olimme ostamassa 1,5 euron metrotikettejä automaatista. Systeemi oli kaikkiaan simppeli ja opastuksetkin olivat kunnossa, toisin kuin Spagnan pysäkillä. Pääsimme suoriltaan metroon. Kahden pysäkin jälkeen hyppäsimme pois Colosseumin pysäkillä, joka on aivan kohteen edessä. Näky on kyllä huikea livenä, ei siitä mihinkään pääse. Porukkaa näytti olevan liiken-

Kottaraisten sigmat tiettyinä kellonaikoina: 15.56: 1 400 16.04: 2 000 16.14: 56 000 16.20: 230 000 16.23: 300 000 16.25: 320 000 16.28: 380 000 16.36: 412 000 Hotellilla rentouduimme noin puoli kuuteen saakka, kunnes lähdimme Minnan toiveesta Hard Rock Cafeen. Jalkani oli hieman heikossa hapessa, mutta visiitti oli mainio, sillä söimme molemmat Original Legendary Burgerit – yksiä parhaimpia mitä on vastaan tullut. Ähkyisinä lähdimme takaisin hotellille seitsemältä ja loppuilta kuluikin palautuessa päivästä.

teessä kuin muurahaisia, minkä vuoksi jouduimme pitkähkön jonon päähän. Turvatarkastus oli kuitenkin melko nopeasti ohi, joten pääsimme ostamaan 12 euron komboliput, jotka oikeuttivat myös pääsyyn Palatinolle ja Foro Romanolle. Tutustuimme noin 1,5 tunnin ajan Colosseumiin ja kävimme kaikissa paikoissa, johon oli pääsy. Rakennus on kokenut kovia vuosisatojen saatossa, mutta kokonaisuuden hahmottaa edelleen hyvin. Hankalinta oli kenties hahmottaa katsomoiden rakenteet, sillä ne olivat kokolailla muusina. Ankeinta oli ihmispaljous sekä nykytrendi – selfiekepit, joiden kanssa kärjistettynä joka toinen häärää muista piittaamatta. Raivostuttavaa spedeilyä! Colosseum on hehkeä paikka, jossa on pakko käydä, mutta toisaalta se on aika pian nähty. Niinpä jatkoimme pienen evästauon – ja tuulihaukkahavainnon – jälkeen Palatinon mäelle, jossa on paljon erilaisia raunioita. Linturintamalla oli yllättävän hiljaista, mutta toisaalta käsillä oli iltapäivä. Mustaleppälintuja näimme kuitenkin useita, samoin perussälää. Foro Romanon näköalapaikalla vanha keltapäähaukka tuli kieppumaan komeasti lähes suoraan päällemme. Havis oli naseva ja tuulihaukan lisäksi päivän toinen Italian pinna. Harmillisesti raunioissa viihtyviä sinirastaita emme onnistuneet plokkaamaan.

Colosseumin rauniota.

Mielenosoittajia Colosseumin valloituksessa.

Kävelimme näköalapaikalta Foro Romanon alueelle, joka on ollut ammoin Rooman tärkein keskus. Raunioita on kaivettu esiin roppakaupalla ja kaivaukset ovat edelleen restaurointien ohella käynnissä. Uskomatonta millaista insinööritaitoa jermuilla on ollut aikoinaan. Foro Romanon jälkeen lähdimme poijes ja painelimme randomilla läheiseen ravintolaan vetämään peruspitsaa ja -pastaa. Minna näki kuinka tarjoilija täytti hanasta lasipullon, pisti korkin päälle, vei sen asiakkaille ja mukamas avasi juuri. Hitto mitä kusetusta koko touhu! Varmaan hygienisiä pulloja, kun niitä uusiokäytetään koko ajan pesemättä – etteivät etiketit lähtisi – niitä välissä lainkaan.

Palatinoa (vasemmalla) ja Forun Romanoa (yll채). N채kym채채 Palatinolta.

Takana oli jo kymmenen kilometriä kävelyä, mutta koipeni tuntui onneksi olevan kunnossa, joten huitelimme uusia reittejä Piazza Barberinin kupeessa olevaan Whitebistroon, josta ostimme jälleen maanmainiot jäätelöt. Perfetto! Nautiskelimme jädet katukiveyksellä, kunnes jatkoimme hotellille. Kello oli 15.45, joten kottaraisshow olisi vielä edessä. Emme ehtineet olla aloillaan kuin lyhyen tovin ennen kuin jatkoimme Villa Borghesen Galoppatoion aukiolle kyttäämään. Minna halusi lähteä mukaan tällä kertaa, mikä oli mainio juttu, sillä hän plokkasi päältä ja toiselta puolelta meneviä parvia, kun minä kiikaroin itään massaparvien perään. Minna kirjasi samalla lintumäärät ja laski kauluskaijat. 40 minuutin päivystys osui jälleen nappiin, sillä sigmat olivat seuraavia: 16.00–16.05: 600 16.05–16.10: 7 800 16.10–16.15: 18 000 16.15–16.20: 98 000 16.20–16.25: 93 000 16.25–16.30: 59 000 16.30–16.35: 72 000 16.35–16.40: 50

Forum Romanon vanha kirkko.

Meno loppui jälleen kuin seinään, ja kokonaismäärä jäi edellispäivästä ollen 348 450. Valitettavasti paikasta ei edelleenkään nähnyt kaikkia parvia kaupungin päältä. Kauluskaijojen meno ajoittui noin 20 minuutin sisälle, jolloin ohitsemme lensi 55 yksilöä – siis lähes identtinen määrä edellispäivään verrattuna. Lähdimme paikalta tyytyväisinä ja otimme lunkisti hotellilla. Ravintolaan – tällä kertaa jälleen White-bistroon – lähdimme noin kuuden nurkilla. Halusimme testata paikan, josta saa kympin arvoista jäätelöä. Tilasimme burgerit, jotka eivät sitten olleetkaan yhtä hyvää settiä. Ehkä meillä oli huonosti pohjalla edellisiltaiset täydelliset purilaiset, mutta kyllähän Whiten burgereistakin nälkä lähti. Hotellille palasimme puoli kahdeksan aikoihin, jolloin päivän kävelysaldo oli 16,5 kilometriä. Koko reissun sigma näytti jo 84,1 kilometriä, joten sadan kilsan etappi tulisi varmasti katkeamaan. VILLA DORIA PAMPHILI TI 8.12. Heräsimme jälleen hieman ennen ysiä ja huomasimme, että ulkona oli täyspilvistä pitkästä aikaa. Aamiaisen jälkeen suuntasimme Spagnan metroasemalle, mutta eikö ollut mokoma jälleen suljettu, kun meidän piti lähteä sieltä liikenteeseen. Uskomatonta! Jatkoimme espanjalaisille portaille, jossa kysyin joltain sotilaalta, että onko seuraava asema auki. Kuulemma olisi, joten sinnepä siis. Aukiolla oli meneillään joku hervoton paraati, jonka kukkasystee-

Väentunkua Piazza di Spagnalla.

mejä Minna kuvasi tietysti hullunkiilto silmissä. Jälkeenpäin meille selvisi, että paavi oli vieraillut aukiolla, mikä selittää porukan paljouden. Pian olimme Piazza Del Popolon aukiolla ja hetken kuluttua myös Flaminion metroasemalla matkalla kohti Baldo degli Ubaldin pysäkkiä. Paikka sijaitsee Vatikaanin länsipuolella, joten sieltä on lyhyin kävelymatka Villa Doria Pamphilin puistoon, joka on Rooman suurin puistokokonaisuus ja päivän ykköskohde. Jouduimme kälppimään rauhallisia – ja osin epämääräisiä – lähiöitä pitkin kohti puistoa, kunnes lopulta löysimme sisäänkäynnin muurien ympäröimään puistoon. Paikka huokui rauhallisuutta, vaikka alue on selvästi paikallisten hölkkääjien ja muiden ulkoilijoiden suosiossa. Yleisilme on oikeastaan aika tylsä, sillä se koostuu lähinnä Villa Doria Pamphilin maisemia. nurmikentistä ja pinjoista. Heti alkuvaiheessa kuulimme outoa ääntelyä lähipuskasta. Minna plokkasi linnun, joka osoittautui koirasvihertikaksi. Jeh – pääsin makustelemaan mokomaa kunnolla yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hyvä startti puistoiluun. Muuten linturintamalla oli melko hiljaista, mutta kauluskaijoja lenteli äänekkäästi siellä täällä ja punarintojen tiksuttelua kuulimme tuon tuosta. Lisäksi pyrstötiaisia oli jonkin verran liikekannalla.

Munkkiaratit pihanurmikolla.

Casinon puutarhaa.

Suuntasimme tekolammelle, jota odottelin vesi kielellä, sillä paikalla saattaisi olla mitä tahansa. Nauru- ja etelänharmaalokkien lisäksi pientä lampea reunustivat nukkuvat sinisorsat sekä lähes 20 liejukanaa. Myös yksinäinen harmaahaikara oli uusi Italian pinna, mutta valitettavasti kaksi kyhmyjoutsenta, merihanhi, hieman oudon näköinen lyhytnokkahanhi sekä mandariini- ja morsiosorsapariskunta päätyivät mappi ööhön, sillä ne olivat todennäköisiä tarhatapauksia. Olin varma, että pikku-uikku nassahtaa listalle, mutta näimmekin läheltä rannassa päivystäneen kuningaskalastajan. Näimme myös toistakymmentä punakorvakilpikonnaa – jotka ovat alun perin karkulaisia – sekä yhden ilmeisen euroopansuokilpikonnan. Lammelta jatkoimme hortoilua kohti kaakkoa, jossa näytti olevan mahdollinen toinen allas. Reitti kuitenkin tyssäsi aitaukseen, joten oikaisimme pientä metsäpolkua takaisin pohjoisemmaksi. Fiilis oli kuin Kroatian Krkassa (Luonnossa maailmalla VIII), mutta vesielementit uupuivat. Paikka näytti luonnontilaiselle, sillä kuolleita puita oli siellä täällä, muratit kiipeilivät puiden ympärillä ja vaikutelma oli muutenkin pöpelikkömäinen. Lintujen äänistä kuulimme lähinnä punarintoja ja peukaloisia.

Hakeuduimme vanhan casinon pihapiiriin, jossa oli joitain hienoja puistoistutuksia sekä niihin liittyviä opastekylttejä, mutta ne olivat todella heikossa hapessa, eikä monen laji auennut. Sisäpihalla oli kuitenkin hauska seurata munkkiarattien touhuja parhaimmillaan muutaman metrin etäisyydeltä – Minnakin oli jo oppinut erottaman äänen kauluskaijasta hyvin. Lähistöllä hääri peräti 60 arattia. Kaijoja oli aiemmin parhaillaan lähes 30 yhtä aikaa ilmassa, mutta casinon tuntumassa niitä oli vain muutama. Samalla kuulimme myös toisen vihertikan kiikittelyä. Valitettavasti casinon sisään ei päässyt, joten se jäi meiltä tällä kertaa kokematta. Puisto oli nähty, joten ulostauduimme alueelta evästauon jälkeen. Emme halunneet palata samalle metroasemalle, joten jouduimme kävelemään pitkän siivun vilkasliikenteistä Via Aurelia Anticaa pitkin. Tietä reunustivat korkeat muurit ja kävelytilaa oli mitättömästi, joten pelkäsimme jatkuvasti höyrypäisiä italialaisia. Meluakin oli ihan riittävästi. Ikuisuudelta tuntuneet käpyttelyn päätteeksi saavuimme Monte Gianocolon eteläreunalle eli lähelle kasvitieteellistä puutarhaa. Sen laiteilta yhytimme kuuden tiltaltin, kahden mustapääkertun ja neljän hippiäisen parven.

Jatkoimme alas kohti jokea. Jalkamme olivat aika heikossa kunnossa, sillä takana oli jo toistakymmentä kilometriä. Löysimme viihtyisän pienen ravintolan, johon perustimme leirin. Minna tilasi kanaa ja minä grillattua lammasta. Molemmat olivat toimivia satseja. Sen jälkeen painelimme läheiseen Santa Maria di Trasteveren kirkkoon, joka oli jälleen hehkeä taidonnäyte. Tarkoituksemme oli mennä Tibere-joessa sijaitsevalle Isola Tiberina -saarelle, joten jatkoimme itäkaakkoon, kunnes olimme perillä. Matkalla näimme pirssin, joka oli yltäpäältä kottaraisten ulosteessa – on niistä todellakin riesaa. Saaressa hakeuduimme heti portaita alas rantaan, jotta näkisimme mahdollisia rämemajavia, joita on istutettu jokeen. Portaat olivat todella mähmäiset ja tajusimme puolivälissä, että useiden senttien limainen kuonakerros oli linnunpaskaa. Rappuset olivat todella kuvottavat. Kiersimme koko saaren ympäri, mutta näimme vain jokusen merimetson, pari peukaloista ja muutaman viherpeipon. Toisia portaita ei ollut, joten jouduimme jälleen kyntämään paskassa. Ihanien ulostekokemuksien vuoksi meille jäi hieman paska maku saaresta, mutta pitikö sitä taas remuta epämääräisissä paikoissa... Saarelta kävelimme Palatinon eteläpuolelle Circus Maximuksen radalle, joka ei tarjonnut erityisiä kicksejä, sillä paikalla oli ikään kuin pitkä ja suuri urheilukenttä. Jäätelöhammasta oli kolottanut molemmilla jo pitkän aikaa, joten löysimme vihdoin hyvän jäätelömestan, josta tempaisimme mahtavaa tavaraa kitusiimme. Olomme helpotti heti.

Maria di Trasteveren kirkkoa.

Seuraava etappi oli lähellä olevin metroasema, josta painelimme ensin Terminiin ja sitten toista reittiä pitkin Barberiniin. Matkanteko alkoi jo tuntua ja aurinko laskea. Kottaraismassoja näimme jonkin verran kävellessä, mutta energiaa niiden laskemiseen keskellä kaupunkia ei minulla ollut, joten lukema jäi 6 500 yksilöön. Hotellilla olimme noin kello 16.45. Takana oli peräti 17,8 kilometriä kävelyä ja väsymystaso oli yhtäkkiä kova. Niinpä otimme rennosti, kunnes lähdimme etsimään sapuskapaikkaa noin kuuden nurkilla. Jouduimme hieman hakemaan sopivaa ravintelia, mutta löysimme kuitenkin melko pian sopiva pitserian, joten vedimme hieman erikoiset setit – artisokkaa, koko pitsan levyistä kinkkua ja sitä rataa. Toimivaa, mutta ei nyt mitään superhyvää. Poikkesimme vielä Whiteen hakemaan molemmille leivokset. Kävely tekikin 3,5 kilometriä lisää päivän saldoon, joka nousi lukemaan 21,3 kilometriä. Selvästi eniten koko reissun aikana. Kokonaissigma oli 105,4 kilometriä, joten eipä ihme jos alkoi tienoo jo tuntua tutulle. Loppuillan otimme erittäin lunkisti, kunnes menimme maate samaan aikaan klo 22.30 kuin edellisiltana.

Kottaraisenkuonaportaat.

Circus Maximus.

Jokin random-kirkko kävelymatkan varrelta.

Castel Sant’Angelon koristeluja.

SHOPPAILUA KE 9.12. Heräsimme pitkien ja sikeiden yöunien päätteeksi hieman ennen yhdeksää, jolloin takana oli lähes 11 tuntia koisimista. Aamiaisen jälkeen suuntasimme lähiliikkeisiin tarkoituksena ostaa loput tuliaiset. Muutama tunti vierähti nopeasti, kun köhnäsimme joitain pieniä putiikkeja. Talsimme jälleen kerran Fontana di Trevin ohi ja päädyimme Tiber-joen rantaan. Vastarannalla komeili oikeustalo, joka näytti edelleen häikäisevälle. Samalla näimme Castel S. Angelon linnakkeen, joten päätimme ekstemporee lähteä linnavisiitille. Jonoa ei ollut käytännössä lainkaan, joten painelimme suoriltaan sisuksiin ostettuamme kymmenen euron pääsyliput. Pytinki on rakennettu aikoinaan hautapaikaksi joskus sataluvulla tai vastaavaa, mutta sittemmin se on ollut linnoitus ja jopa paavien asunto muinoin. Alakerrokset olivat kaiken näkemämme jälkeen totta puhuen tylsiä, mutta ylemmistä kerroksista avautui hieno näköala kaupungin ylle ja Vatikaanin suuntaan. Aurinko porotti todella lämpimästi ja yläterassilla oli suorastaan kuuma. Paavin asunto ja muut kruusaillut huoneet olivat komeita nähtäviä, samoin treasury, jossa oli julmetun kokoisia arkkuja. Reilun tunnin kierroksen aikana olimme mielestämme nähneet paikan, joten jätimme linnan taakse. Ehdottelin Minnalle, että voimmeko käydä vielä kertaalleen Pietarinkirkossa, sillä Vatikaani oli vain kivenheiton päässä, emmekä nähneet jonoja. Edellispäivänä alkoi juhlavuosi – jubilee – jolloin paikalla oli reilut 50 000 henkilöä. Paavi oli käynyt myös Piazza di Spagnassa, mutta me myöhästyimme tilaisuudesta ja näimme kulkueen rippeet.

Oikeustalo etuvinkkelistä.

Kävelymatkalla poikkesimme ravintolassa lounaalla. Minna otti spagettia ja minä jostain syystä hodariannoksen. Satsin piti maksaa yhteensä reilut 20 euroa, mutta päälle tulikin arvonlisävero sekä seitsemän euron palvelumaksu, joten setti olikin 35 euroa. Olin hitusen suivaantunut ärsyttävistä italialaisista piilokuluista, mutta onneksi seuraavan putiikin mahtavat jäätelöt pehmensivät mielialaa. Jatkoimme Pietarinaukiolle, mutta hoksasimme, että aukion toisen laidan turvatarkastuksessa oli melkoiset jonot, eikä kirkkoon ja muulle alueelle päässyt muuten. Emme jaksaneet jäädä odottelemaan, joten navigoimme läheiselle Ottavianon metroasemalle, josta jatkoimme raiteita pitkin Barberiin. Sieltä käppäilimme tuttua reittiä nahkakauppojen ohi, jolloin Minna löysi itselleen käsiveskan. Hotellilla olimme jo hieman kolmen jälkeen. Otimme rennosti jonkin aikaa, kunnes pakkasimme romppeet niin valmiiksi kuin oli mahdollista tulevan päivän kotiinpaluuta varten. Iltapäivän väsymys koitti kuitenkin ja melkein maltoimme ottaa päiväunet. Viiden aikaan lähdimme uudelleen Hard Rock Cafeen illalliselle. Minä otin jonkin hampurilaistyyppisen ratkaisun pulled porkin kera ja Minna fajitaksia. Annokset olivat jälleen kertakaikkisen loistavia – parempia kuin yhdetkään italialaiset sapuskat missään käymissämme ravintoloissa.

Castel S. Angelon kattokoristeita.

Castel Sant’Angelo.

Tuhdin tankkauksen jälkeen talsimme vielä Barberiniin hakemaan jäätelöä Whitebistrosta. Minna oli jo liian kylläinen, mutta minä otin after eightia ja kirsikkaa – kenties maailman täydellisintä jäätelöä minun makuuni. Jatkoimme vielä Fontana di Treville ihastelemaan lähdettä iltavalaistuksessa, mikä olikin kannattavaa, sillä se on paljon komeampi pimeässä kuin päivänvalolla. Käpyttelimme useiden nahkakassiliikkeiden kautta hotellille, jolloin mukaamme tarttui viimeiset kotiinviemiset. Hotellilla maksoimme 96 euron kaupunkiveron, mikä on kyllä todella hanurista – kuusi euroa per yö per pää. Satanen kankkulan kaivoon, mutta no can do. Loppuilta meni huilatessa. Minipirssin pysäköintimallia.

Näkymä linnan terassilta Vatikaanin suuntaan.

KOHTI KOTIA TO 10.12. Painelimme herätyksen jälkeen aamiaiselle seitsemän nurkilla, mutta meille tulikin kiire, sillä kuljettajamme soitti hotellin vastaanottoon ja pyysi meitä kiirehtimään, sillä päätiellä oli ollut liikenneonnettomuus, minkä vuoksi matka lentokentälle tulisi kestämään oletettua kauemmin. Saimme tiedon kesken aamupalan, joten kiskaisimme loput sapuskat kitusiimme turbovauhdilla ja hyppäsimme pian romppeinemme kyytiin. Ajo sujui kuitenkin sen verran joutuisasti kiertoteitä pitkin, että olimme hyvissä ajoin. Odottelimme noin 2,5 tuntia kentällä, kunnes lentomme lähti ajallaan kello 10.55. Helsinkiin laskeuduimme puoli neljän nurkilla, joten ehdimme hyvin alkuillaksi Poriin. Viikon aikana ehdimme tallustaa tasan 120 kilometriä Rooman katuja, joten saimme tutkittua kaupunkia harvinaisen hyvin.

Reissun arvauskisan tulokset. Veikkauskohde

Minna

Santtu

Tulos

Italian lajimäärä

Vatikaanin lajimäärä

Veikkauspisteet

Matkan iltahuutolista. Kauttaviivoin on eritelty maat 4.12., 6.12. ja 9.12. (Italia / Vatikaani). Lintulaji

3.12.

4.12.

5.12.

6.12.

7.12.

8.12.

9.12.

10.12.

Yhteensä

Species

Sinisorsa

140

190

Mallard

Merimetso

Great Cormorant

Harmaahaikara

Grey Heron

Tuulihaukka

Common Kestrel

Keltapäähaukka

Lanner Falcon

Liejukana

Common Moorhen

Nokikana

Eurasian Coot

Naurulokki

15/2

110/4

165

344

Black-headed Gull

Etelänharmaalokki

155

60/30

115/8

85/4

622

Yellow-legged Gull

Kalliokyyhky

550

150/45

300

280/40

300

450

250/15

2 380

Kauluskaija

3/2

289

Rose-ringed Parakeet

Munkkiaratti

Monk Parakeet

Kuningaskalastaja

Common Kingfisher

Vihertikka

Green Woodpecker

Virtavästäräkki

Grey Wagtail

Västäräkki

-/4

White Wagtail

Peukaloinen

Winter Wren

Rock Dove

Rautiainen

Dunnock

Punarinta

European Robin

Mustaleppälintu

-/2

Black Redstart

Mustarastas

Black Bird

Mustapääkerttu

Blackcap

Tiltaltti

Chiffchaff

Hippiäinen

Goldcrest

Tulipäähippiäinen

Firecrest

Lintulaji

3.12.

4.12.

5.12.

6.12.

7.12.

8.12.

9.12.

10.12.

Yhteensä

Long-tailed Tit

Kuusitiainen

Coal Tit

Sinitiainen

Blue Tit

Talitiainen

Great Tit

Puukiipijä

Eurasian Treecreeper

Harakka

Common Magpie Jackdaw

Pyrstötiainen

Naakka

Varis

120

4/2

451

Kottarainen

Species

Hooded Crow

850

12 500

600 000

412 000

349 000

6 500

150

120

1 381 120

Pikkuvarpunen

Tree Sparrow

Italianvarpunen

110

260

Spanish Sparrow

Peippo

Chaffinch

Keltahemppo

European Serin

Viherpeippo

European Greenfinch

Tikli

Goldfinch

Vihervarpunen

European Siskin

Lajeja yhteensä

MATKAN REITTEJÄ JA KOHTEITA

Common Starling

Tibe r

Villa Borghese Piazza del Popolo Hotel Eliseo

Piazza di Spagna Castel Sant’Angelo VATIKAANI

Fontana di Trevi Piazza Navona ROOMA

Pantheon

Campo de’ Fiori Isola Tiberina Foro Romano

Villa Doria Pamphili

Colosseum Palatino

Circus Maximus

1 km