Saksa 2017 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA XVI

SANTTU AHLMAN

LÄNSI-SAKSA LUXEMBURG & BELGIA 11.–22.9.2017

SAKSA & LUXEMBURG & BELGIA

LÄNSI-SAKSA, LUXEMBURG & BELGIA 11.–22.9.2017 SANTTU AHLMAN

Automatkailu on kaikessa yksinkertaisuudessaan nasevaa puuhaa verrattuna lentämiseen. Vuoden 2016 Saksan, Tanskan ja Ruotsin tournee (Luonnossa maailmalla XII) oli sen verran onnistunut setti, että päätimme jo hyvissä ajoin lähteä uudelleen lautalla Saksaan syksyllä 2017. Tällä kertaa luvassa olisi Saksan uusia kolkkia, Luxemburg ja Belgian itäosat.

MINNA SALO

VUOSAAREN KAUTTA MERELLE MA 11.9. Heräsimme kahdeksan nurkilla, teimme aamutoimet, löimme loput romut autoon ja läksimme ajamaan Tampereen kautta Helsinkiin puoli kymmeneltä. Tosin muutaman kilometrin ajon jälkeen palasimme vielä hakemaan Minnan aurinkolasit. Jurnuutimme suoriltaan aina Hyvinkään ABC:lle asti, jossa tankkasimme pirssin ja itsemme. Kotvan kuluttua olimme Vuosaaren satamassa, jossa olikin jo lähtöselvitys auki, vaikka tiuku repi vasta puoli kahta ja laiva lähtisi viideltä. Venailimme noin tunnin, kunnes ajoimme letkassa Finnlinesin paattiin. Ehdimme näin ollen ottaa lunkisti reilut pari tuntia ennen lähtöä. Ehdimme myös tehdä paattikierroksen – täysin identtinen kuin edellinen, vaikka kyseessä oli eri laiva. Ihmettelimme jälleen sataman konttimääriä ja hauskoja konttilukkeja, joskin onhan Vuosaari maailmanlaajuisesti pieni kuin kirppu verrattuna jättisatamiin.

Vuosaaren satamaa paatista käsin.

SANTTU AHLMAN

MINNA SALO

Kannen koiraohjeistusta.

Kevyttä jälkkäriä.

Puoli seitsemältä menimme vetämään superior-illallisen, johon kuului muun muassa kaikki juomat, mukaan lukien talon valko- ja punaviini, olut, limppari ja niin edelleen. Pöperöt olivat jälleen kertaallisen hyvät – salaattipöydässä kymmeniä erilaisia ruokia, muun muassa katkarapuja, erilaisia salaatteja, kaviaaria, graavilohta, kylmäsavusiikaa ja sitä rataa. Siihen kun tintattiin vielä päälle pääruoaksi esimerkiksi hirvi- ja possupaistia sekä jälkiruoaksi suklaakakkua, mustikkapiirakkaa, uuniomevaleivosta, mansikkajäätelöä ja sen sellaista, niin sitä voi jokainen kuvitella miten notkea olo oli molemmilla satsin jälkeen. Mutta vielä kerran on todettava, että paras seisova pöytä, josta on tullut nautittua – täyttä timanttia! Lähes puolentoistatunnin kulinaristiherkuttelujen jälkeen möngimme takaisin seiskakannen hyttiin löhöilemään ja pällistelemään töllöä, mikä tuntui taas eksoottiselta, kun mokomaa ei meillä harrasteta. Poliisit kotihälytys, Simpsonit ja niin edelleen. Valitettavasti kahdeksan aikaan jostain alhaalta alkoi kuulua hirveää pauketta – kuin lekalla olisi murjottu laivan kylkeä. Vuosi aiemmin oli sama juttu, mutta silloin ”valitus” auttoi, ja joku oli irti ja hakkasi kylkeä. Kävin baarissa sanomassa asiasta, ja miekkonen soitti huoltomiehelle. Parin tunnin päästä kävin uudelleen sanomassa, kun mitään ei ollut tapahtunut, mutta vastaanotto oli kyllä kumman nuiva – eivät oikeastaan edes uskoneet, että mitään kuului. Lopulta yksi henkilökunnan nainen ja huoltomies tulivat käymään hytissä – kuulemma normaalia robax-laivan ääntä. Voihan paska, melu oli oikeasti sama kuin lekaa olisi paukutettu kerrosta alempaa metalliseinään, ei mitään pientä. No, näillä oli mentävä. Jatkoimme töllömaratonia lähemmäs puoltayötä, kunnes ummistimme silmämme paukkeen jatkuessa.

SANTTU AHLMAN

LÖTKÖILYÄ TI 12.9. Yö oli molemmilla hitusen heikko, mutta ei onneksi mikään katastrofi, vaikka fiilis oli kuin teollisuuslaitoksessa konsanaan. Heräsimme yhdeksän hujakoilla, ja puoli kympiltä menimme ravintolaan aamiaiselle. Tyrkyllä oli jälleen huikea satsi kaikkea mahdollista, jopa hampurilaisia. Otimme kuitenkin melko kevyet annokset (santsasin tietty kertaalleen), sillä brunssille saisi tulla toisen kerran. Aamiaistarjoilu alkoi käytännössä samaan aikaan, kun saavuimme Ruotsin aluevesille lähellä Öölantia. Niinpä kiirehdin heti kannelle tapittamaan Ruotsin pinnoja, sillä olimme jälleen tehneet veikkaukset maittain. Menin myötävalon ja mantereen puolelle ihmettelemään menoa kello 10.05. Harmillisesti Öölanti oli jo osittain kerennyt kauaksi, mutta majakan ja Ottenbyn lintuaseman näki edelleen hyvin. Linnuista näin aluksi peruslokkeja, mutta onneksi pian myös merikihun, joka oli uusi Ruotsin pinna, samoin kuin jokunen pikkulokki ja yksi törmäpääsky haarapääskyparvessa. Muita kivoja lajeja olivat pilkkasiipi, mustalintu ja ruokki. Listalle kertyi yhteensä 14 lajia klo 10.05–11.25 välisenä aikana. Seuraavaksi olikin jälleen ruokailun vuoro, kun kävimme brunssilla toistamiseen. Tällä kertaa mukaan oli laitettu lisää lounasmaista ruokaa, kuten riistakäristystä, lihapullia ja kaikenlaista. Vedimme hiukan tuhdimman setin, koska illallinen olisi vasta puoli seitsemältä. Fiilis oli jälleen mukavan seesteinen, kun alus lipui keskellä Itämerta kohti Saksaa. Sessio oli osaltamme ohi puoli yhdeltä, jolloin menimme takaisin hyttiin lojumaan. Ruokatankkaus ja edellisyön heikohkot yöunet tekivät pian tepposet ja nukahdin reiluksi tunniksi, kun Minna katseli telefuukkelia. Se teki kuitenkin gutaa. Minna tarjosi nimpparihieronnan molemmille, joten hän kävi ensin puolen tunnin käsittelyssä ja minä heti perään saman mittaisen hieronnan. Täydellinen löhöily ja muu oleskelu tuntui mahtavalle melkoisten työ- ja remonttikiireiden jälkeen. Sitä ollaan vissiin tulossa vanhoiksi, kun ei tarvitse koko aikaa rientää johonkin. Telefuukkelimomenttien jälkeen kyttäsin, että pääsimme Tanskan aluevesille kansainvälisiltä vesiltä. Klo 17.50 menin kannelle tapittamaan Tanskan pojoja. Tuuli oli edelleen kova, lähes 20 m/s lounaasta, eli menimme suoraan vastapalloon. Tapitin Tanskan suuntaan 25 minuuttia, jolloin näin hyvin edellissyksynä käymämme Møns Klintin jyrkät kalkkikallioseinämät. Ainoaksi lintuhavainnoksi jäi mystisesti pulu, joka paineli lautan vierellä keskellä avomerta pitkään. Aika erikoinen tapaus. Tanskan Møns Klint siintää horisontissa.

Kannelta plokatut lajit yksilömäärineen kello 10.05–11.25 välisenä aikana.

Mustalintu 7 Pilkkasiipi 8 Merimetso 6 Varpushaukka 1 Merikihu 2 Ruokki 1 Pikkulokki 6 Kalalokki 4 Selkälokki 6 Harmaalokki 19 Merilokki 3 Törmäpääsky 1 Haarapääsky 14 Västäräkki 1

MINNA SALO

Puoli seiskalta olikin jälleen vuorossa syömistä illallisen merkeissä. Vedimme reilun tunnin setit erilaisia salaatteja, lämmintä pääruokaa ja jälkkäriä. Todella tuhti paketti. Hieman oli kehnompi kuin edellisiltainen, mutta se oli silti todella hyvää. Parasta oli lohisalaatti ja marenkikakku. Omnomnom. Loppuillan otimme lunkisti, kunnes kävimme vielä ennen ysiä yläkannella jahtaamassa Saksan pinnoja. Keli oli kuitenkin melkoisen rapea kovan tuulen takia, eikä yhtään siivekästä osunut silmiin parinkymmenen minuutin aikana. Lopuksi jännäsimme tulevan majapaikan omistajan – Susannen – viestiä, mutta mitään ei kuulunut vielä klo 21.10 mennessä. Ihan hanurista, sillä hänen piti laittaa viestiä hyvissä ajoin. Pian tuli Airbnb:n kautta viestiä, mutta sisältöä ei nähnyt kokonaan. Merkillistä säätöä… Lopulta systeemi selkisi onneksi. Travemündessa plokkasin Saksan ekat lajit satamavalon avulla, kun laiturilla kökki puolensataa harmaalokkia, merilokki ja tusina naurulokkia. Pääsimme yllättävän myöhään pois paatista, vasta noin kolme varttia saapumiseen jälkeen. Me olimme noin viidenneksi viimeisiä, vaikka olimme ensimmäisenä Helsingin päässä odottelemassa. Tiuku repi noin klo 23.15 Suomen aikaa, kun pääsimme liikenteeseen. Painelimme säkkipimeitä teitä ja motaria tunnin verran Hampurin koillisreunalle. Onneksi ei satanut, sillä porukka kepitti menemään pimeydestä huolimatta aika huolella moottoriteillä. Majapaikan löytyminen oli hieman kiven takana, sillä oikea katu oli suljettu toisesta suunnasta kokonaan, joten jouduimme luovimaan pitkän mutkalitanian, kunnes löysimme oikean talon. Emme kuitenkaan tienneet mihin lyödä auto parkkiin, mutta jätimme sen lopulta lähitien laitaan. Avaimen löysimme melko pian, mutta oikean asunnon kanssa oli säätöä. Kello oli puolen yön, joten ei olisi viitsinyt väärään kämppään hönkiä. Lopulta pähkäilimme oikean kämpän ja menimme sisään. Buukattuna oli pelkkä huone Airbnb:n kautta ja omistajan piti olla jo nukkumassa. Emme kuitenkaan tienneet mihin huoneeseen mennä, joten hieman oli ohjeistuksessa toivomisen varaa. Oikea koppi Vaahtomuovipehmusteet estävät löytyi onneksi, joten pistimme pian maate. hyvin laivan tärinää kansistaijilla. Kämppä oli muuten siisti, mutta tupakankäryä oli harmillisesti myös makuuhuoneen puolella.

ZOLLVEREIN KE 13.9. SANTTU AHLMAN

Kännyt pirisivät kello 6.30 paikallista aikaa, eivätkä yöunet olleet kovin kummoiset. Pistimme nopeasti kamat kasaan ja lähdimme sateessa sekä kovassa tuulessa navigoimaan kohti Esseniä, jossa meille oli buukattu kaksi eri opastettua kierrosta Zollvereinin hiilitehtailla. Ensimmäinen olisi klo 11.30. Ajo oli aika staattista ja jopa rankkaa, koska koko ajan piti olla motarilla skarppina – liikennettä oli suoraan sanoen ihan pirusti, vauhti kovaa, sadetta rutosti ja suhrua nousi tienpinnasta sen verran, että näkyvyys oli pahimmillaan parikymmentä metriä. Siitä huolimatta moni painoi arviolta 170–180 km/h lasissa tukka putkella. Hullun hommaa. Kun keli välillä selkeni, niin matka mateli useiden tietöiden takia. Lisäksi kaksikaistaisilla teillä rekoilla oli ohituskielto, mutta eipä sillä näyttänyt paljon vaikutusta olevan. Niinpä moni rekka tulppasi 130 km/h -tiellä vauhdin usein kasikymppiin. Pumppaamista siis. Muutenkin vilkkuja käytettiin aika heikosti ja välillä joku käänsi eteen ilman vilkkua, kun meillä vauhtia 130 km/h ja hänellä 80 km/h. Eli oikeasti sai olla tarkkana. Väänsimme menemään yhtä soittoa Esseniin saakka, välillä 140 km/h mittarissa. Matkaa oli 365 kilometriä, joten vedimme hieman aamupalaa lennossa. Lopulta osasimme perille niin, että olimme Zollvereinin teollisuuskompleksissa klo 10.45 Meidän oli tarkoitus käydä syömässä ennen rundia, mutta ravintola avautuikin vasta puoliltapäivin, joten lipunoston jälkeen (olimme tehneet varauksen jo Suomesta käsin) talsimme nopsaan autolle vetämään lisää apetta hätäavuksi. Parkkiksen laiteilla kasvoi muun muassa buurinvillakkoa, valeakaasia, puistoplataania, tyräruohoa, nurmimailasta, kaunokaista, punalatvaa ja sen sellaista. Kierros alkoi klo 11.30 laitoksen pihasta. Se oli kokonaan saksaksi, mutta asia oli tiedossa. 16 henkilön porukka ohjastettiin ensin aivan hillittömässä myrskytuulessa – mutta sateen onneksi loputtua jo aiemmin – lähirakennukseen, jossa menimme hissillä ylös katsomaan paikkaa. Hieman huippasi katsella korkeuksista ritilätason läpi suoraan alas. Myrsky katkoi jopa oksia lähipuista, joten katolla oli rapsakkaa menoa. Olin aivan liekeissä mahtavasta laitoksesta, vaikken ymmärtänyt yhtikäs mitään mitä iäkäs äijä selitti. Minulle – ja Minnalle – riitti kuitenkin hirmusysteemien ihailu ja fotailu, joskin Minna ymmärsi toki jotain opastuksesta. Uskomaton mesta. Höyrysysteemejä, rautaa, hiilikuiluja, ruostetta ja niin edelleen Lopuksi näimme vielä varmaan 50 metriä syvän kuilun pohjalta – kuin jostain sormusherrasta.

SANTTU AHLMAN

Aiemminkin oli kolmiomaisia holveja ja vaikka mitä. Koko setti kesti kaksi tuntia, mutta se meni kyllä nopeasti. Toki harmitti, kun itse sisältö jäi tyystin uupumaan kielimuurin takia, mutta toisaalta saimme keskittyä esteettiseen puoleen kokonaan. Peli oli siis pelattu klo 13.30 ja puolen tunnin kuluttua alkaisi toinen kahden tunnin paketti museon lähellä. Niinpä ajoimme suoriltaan oikealle parkkikselle, tosin pienen hortoilun kera, sillä parkkipaikan luona oli puomi, josta sitten selvisikin, että sen ali sai ajaa alle kaksi metriä korkeat pirssit. Outo tsydeemi, mutta ei muuta kuin Skodalla puomin ali ja kaara parkkiin. Ehdimme juuri ja juuri käydä vessassa, syödä kahvilassa kroissantit ensi hätään ja napata muutaman valokuvan, kunnes uusi kierros sai alkunsa. Tällä kertaa nuorempi nainen veti saksaksi ihan mahdottoman litanian tekstiä – puhui kuin papupata. Kyseessä oli kierros kaivoksille, emmekä oikein tienneet mitä odottaa, mutta nousimmekin ylös portaita, jolloin näimme erilaisia hihnoja, vaunuja ja videopätkän, jossa demonstroitiin miten louhinta tehtiin. Uskomatonta raadantaa ja insinöörityötä. Ei voi käsittää, mutta ei ihme, että kyseessä on Unesco-kohde. Fotailin puolen tuhatta kuvaa kuola suusta valuen ja samalla ihaillen puhdasta teollisuusrumuutta, mikä oli täydellistä. Ah! Opaslyyli vaan puhui niin paljon, että tahti hieman mateli ja näemmä kieltä ymmärtäneet paikalliset alkoivat lopuksi herpaantua, kun juttua tuli aivan liikaa. Lopuksi näimme panoraaman katolla, josta liukenimme muutaman minuutin etuajassa, sillä kierros oli jo lopuillaan. Zollvereinin sadan hehtaarin järkälemäinen hiilikaivos- ja teollisuuskompleksi pykättiin kasaan 1800-luvun puolivälissä. Valtavalla alueella on säilynyt lukuisia tehdas- ja louhosrakennuksia, joista yhteen on rakennettu museo. Volyymista kertoo jotain se, että

SANTTU AHLMAN

Jälkimmäisellä opastuskierroksella näimme alkuperäisiä hiilivaunuja.

vuonna 1900 mestoilla työskenteli vaatimattomat 5 355 henkilöä. Kyseessä oli vuonna 1932 maailman suurin hiililouhos, joka tuotti 12 000 tonnia puhdasta hiiltä päivässä. Yli satavuotinen kaivoshistoria päättyi tuotannon osalta vuoteen 1986, jolloin toiminta lopetettiin. Kello oli neljä, joten suuntasimme kohti Heiligenhausin majapaikkaa, jonne oli vajaan tunnin siivu. Poikkesimme kuitenkin huoltsikalle ostamaan päästötarraa, mutta sitä ei kuulemma saanut. Myyjä ohjeisti saksaksi meidät läheiseen korjaamoon, josta tarran voisi ostaa. Siellä vanha miekkonen ei puhunut aluksi yhtään englantia ja oli todella nuiva. Sanoi, ettei tarraa saa, koska rekisteröintitodistus on suomeksi. Autoliiton sivuilla tällaisesta ei mainittu mitään. Pitkän jahkauksen tuloksena saimme kuin saimmekin vihreä tarran tuulilasiin, joka oikeutti kaupunkialueilla ajamisen vähäpäästöisillä autoilla. Kuulemma olimme jo olleet luvattomalla alueella pitkään. Tarra maksoi vain 6,99 euroa, mutta se olisi maksanut Suomessa neljän viikon odotusajalla Autoliitosta yli 30 euroa. Kiitos, ei kiitos. Onneksi saimme tarran ja myyjäkin muuttui ystävälliseksi käden kääntessä. Rupesi sitten kuitenkin vielä puhumaan englantiakin jotenkin. Painelimme kovassa ruuhkassa Heiligenhausiin, jossa olimme viisi yli viisi. Soitimme ovikelloa, sillä olimme ilmoittaneet majapaikan omistajan pyynnöstä arvioidun saapumisajan, joka oli klo 17.00–19.00. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan ovea pitkään aikaan. Pistin viestiä, ja hän olikin kaupassa ja tarvitsi vartin, joka oli todellisuudessa aika paljon pidempi. Jouduimme lopulta venailemaan kolmisen varttia, mikä hitusen sapetti, sillä emme olleet syöneet kunnolla mitään. Tosin eniten harmitti se, että vaikka ilmoituksessa sanottiin hollilla olevan maksuton autopaikka, niin se tarkoitti paikkaa kadunvarrella jossain missä sattui tilaa olemaan. Kunhan jantteri ilmestyi, tyhjäsimme romut pihassa, kävimme Lidlissä ja ajoimme auton lähimpään paikkaan, johon oli muutama sata metriä. Vähän höynäytystä. Teimme vielä pastaa ja ihmettelimme asuntoa. Melkoinen viritys, mutta hoiti hommansa. Olimme aika väsyneitä, mutta päivä oli kaikesta huolimatta mainio. Olin haaveillut kunnon teollisuuskompleksin näkemisestä jo varmaan viitisentoista vuotta ja nyt näimme yhden aikakautensa helmistä monesta eri vinkkelistä. Hekumafiilis. Iltasella suunnittelimme vielä hieman seuraavan päivän Kölnin visiittiä. Maate menimme jo klo 21.30.

Poistuimme tehtaasta hieman mystistä putkea pitkin. SANTTU AHLMAN

KÖLN TO 14.9. Nukuimme molemmat hyvin, minkä takia unta ei oikein enää riittänyt kuuden jälkeen. Minna torkkui kuitenkin hyvän tovin vielä, kun minä pläräsin nettiä. Kello 7.20 nousin aamutoimiin, Minna kolme varttia myöhemmin. Nappasin heti kärkeen parvekkeelta redupojoksi muun muassa rautiaisen, varpusen ja viherpeipon. Hieman tihkuinen ja kolkko keli oli valloillaan, eikä lämpöä ollut kunnolla kymmentä astetta. Syksy oli tullut myös Saksaan. Pääsimme lähdölle puoli ysiltä. Päästelimme aamuruuhkassa Kölniin noin tunnin siivun. Olimme suunnitelleet strategian jo Suomessa; pirssi Ikean parkkiin kauas keskustasta ja sieltä ratikalla ytimeen. Emme nimittäin halunneet lähteä suurkaupungin keskustaan stressaamaan hermoja automäärän kanssa. Systeemi näytti pelittävän hyvin, ja pian löysimme Ikean takaa myös ratikkapysäkin. Siitä vajaa puoli tuntia, niin olimme ydinkeskustassa. Ratikka veti lopussa osan pätkästä metrona. Nousimme katutasoon Kölnin tuomiokirkon (Kölner Dom) juurelta – taas aivan kertaallisen hieno pytinki, joka oli päivän toinen pääkohde. Goottilaista menoa jylhine torneineen, paljon kruusailuja ja synkkä yleisilme. Perfetto! Hakeuduimme heti kättelyssä kirkon sisuksiin tutkimaan meininkejä.

SANTTU AHLMAN

Tuomiokirkon sisuksia.

Kirkossa on lukuisia alttareita.

SANTTU AHLMAN

Rakennus muistutti todella paljon sekä sisältä että ulkoa Pyhän Tapanin tuomiokirkkoa Wienissä (Luonnossa maailmalla XIII). Mahtavia pylväitä, lasikoristuksia paljon ja monenlaista nähtävää. Kolusimme paikkaa jonkin aikaa häikäistyneinä. Meillä ei kuitenkaan ollut virtaa nousta yli 500 porrasta kirkkotorniin. Toisaalta, mikäli näkymä kaupunkiin olisi ollut ilman tuulensuojia, niin tokkopa tornissa olisi pysynytkään, sillä tuuli oli todella raju. Se vain yltyi koko ajan, vaikka aamu vaikutti inhimilliseltä. Onneksi vettä ei sentään losottanut, mutta ihan kunnon tamineet sai olla yllä. Kirkkovisiitin jälkeen alkoi hieman hiukoa, joten kälpimme kävelykatua pitkin erääseen leipomoon, josta tempaisimme bagelit ensihätään – mainiota kamaa. Poikkesimme myös hauskassa peli-/elokuvamyymälässä, jossa oli kaikkea fanituotetta laidasta laitaa. Löysimme samalla jotain tuliaisiksi. Seuraavaksi hakeuduimme suht pitkän kävelymatkan päähän Reinin varrelle suklaamuseoon. Maksoimme 11,50 euron pääsymaksun per lärvi ja läksimme ihmettelemään suklaan saloja. Museo oli moderni ja kertoi hienosti suklaan historiasta, tuotannosta, arvosta ja oikeastaan ihan kaikesta suklaaseen liittyen. Maailman 13 eniten suklaata per asukasta Suklaamuseon vanhoja suklaamuotteja. kuluttavan valtion joukossa Suomi komeili vuonna 2014 sijalla neljä. Kaikki kärkimaat löytyvät Euroopasta, mutta Saksa on ihan ehdoton ykkönen – 11 miljoonaa tonnia vuodessa! Enemmän kuin muut TOP 13 yhteensä. Huh huh! Mantereittain tärkeimmät tuottajamat ovat Ecuador, Norsunluurannikko ja Indonesia. Kivaa tietoa kaikkineen, ja mukavasti englanniksi myös.

SANTTU AHLMAN

200 kilon herkullinen suklaalähde.

Museossa oli mm. vanhoja konvehtirasioita.

SANTTU AHLMAN

Suklaahullu shoppailemassa.

Melkoisen herkullisen näköisiä konvehteja.

SANTTU AHLMAN

Parasta oli kuitenkin nähdä suklaatuotantoa, josta sai napattua maistiaisia esimerkiksi 200 kilon suklaalähteestä. Konvehteja vilisti liukuhihnalla tuotannossa; todella jänskää katsottavaa. Videoin pätkiä tuotantoriennoista. Lopuksi kävimme vielä myymälässä, josta lähti kassillinen kyytiin tuliaisiksi. Tyrkyllä oli satoja erilaisia tuotteita, aivan mahtava valikoima. Visiitti ylitti kaikkiaan jopa tuomiokirkon, sillä kumpikaan meistä ei ollut käynyt ikinä vastaavassa. Kello oli jo reilusti iltapäivän puolella. Kävelimme takaisin ytimen suuntaan valtavan Rein-joen laitaa. Joessa löhöili suuria risteilyaluksia, mutta ei lintuja muutamaa lokkia lukuun ottamatta. Kälpimme jonkin aikaa vanhaakaupunkia ristiin rastiin. Aurinko paistoi hetkellisesti jopa lämpimästi. Näimme kivoja osuuksia ja raatihuoneen sekä toisen kirkon. Meillä ei ollut enää varsinaista suunnitelmaa eli ns. pakollisia kohteita, joten palailimme tuomiokirkon luokse. Ajattelimme, että painelisimme metrolla kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta vettä rupesi losottamaan siihen malliin, notta päätimme lähteä takaisin Ikean suuntaan ja tehdä kelin salliessa kasviretken johonkin lähitienoolle.

SANTTU AHLMAN

Vedimme currywurstia metroasemalla.

Olimme takaisin autolla neljän huitteilla. Strategia toimi näemmä erittäin hyvin. Ihmettelimme miten Ikean kupeeseen oli nousemassa kymmeniä uusia kerrostaloja periaatteessa keskelle ei mitään. Autopaikalle kävellessä näimme muun muassa mustakoisoa ja karvahorsmaa sekä paljon buurinvillakkoa. Scouttasimme Herestä ajomatkan varrelta Neanderthal Parkin. Löysimme sen kolmisen vartin päästä, mutta taivaalta alkoi ropista uudelleen vettä juuri, kun löimme auton parkkiruutuun. Lähdimme silti sateenvarjojen ja kasvikirjan kanssa talsimaan tietä kohti puiston uumenia – kivan näköistä rinnelehtoa pyökkeineen ja valkopyökkeineen. Eräästä kallioseinämästä nasahti elikseksi nasevasti serpentiiniraunioista. Samalla päätimme hakea kuvausromppeet autolta, mutta sade vain yltyi. Jatkoimme puiston ytimeen jonkin aikaa, mutta vettä tuuli lopulta kaatamalla ja latvusten alla oli kuin iltahämyssä – sen verran oli pimeää, vaikka kello ei ollut vielä kovin paljon. Linturintamalta ainoa mainittava havis oli pähkinänakkeli. Harmistuneina jouduimme palaamaan autolle ja luovuttamaan – olosuhteet olivat aivan liian kurjat retkeilyyn. Ajoimme suoriltaan majapaikkaan, ja onneksi saimme auton selvästi lähemmäksi tällä kertaa. Meille jäi hyvin aikaa tehdä suunnitelmaa seuraavalle päivälle ja muuta säätöä, sillä kello oli vasta kuusi. Vettä losotti taivaalta kaatamalla koko loppuillan.

MINNA SALO

Vanhankaupungin laiteen viihtyissää miljöötä.

AUGUSTUSBURGIN LINNAN KAUTTA LUXEMBURGIIN PE 15.9.

SANTTU AHLMAN

Heräsimme sikeiden yöunien päätteeksi kännyjen pirinään puoli kasilta. Tarkoitus oli tehdä aamutoimet ja pakata auto mahdollisimman pian, mutta mokoma vei kuitenkin reilun tunnin. Onneksi vettä ei losottanut, joten auto oli hyvä pakata. Lähdimme siis klo 8.40 tankin kautta kohti Kölniä. Ajoimme taas tuhatta ja sataa autovilskeessä Kölnin nurkille, josta jatkoimme etiäpäin. Meidän navigaattori nimeltä Minna oli hitusen kahvilla, sillä jossain vaiheessa hoksasimme, että hän oli laittanut navin Bonnin kasvitieteelliseen puutarhaan, joka oli päivän kakkoskohde. Ensimmäinen oli Augustusburgin linna, jossa oli hieman kimurantit aukioloajat. Onneksi hoksasimme kuvion ja losotimme puolisen tuntia takaisin. Löysimme oikeaan paikkaan Brühliin kymmeneksi ja veimme auton puomin taakse. Emme ottaneet oikeastaan mitään mukaan, sillä tarkoitus oli ehtiä linnakierrokselle ennen siestasulkua. 1700-luvulla rakennettu linna oli huikea ulkoapäin. Kanaaleissa pulikoi nokikanoja ja sinisorsia sekä taivaalla ohimeneviä kauluskaijoja ja yksi nokkavarpunen. Menimme officeen ja buukkasimme itsemme opastetulle kierrokselle – mikä on pakollista – joka alkaisi 10.15. Sopiva ajoitus. Maksoimme 13 euron pääsyliput per nuppi ja otimme kyytiin audio-oppaat. Opastuskierrokselle lähti meidän lisäksi vain toinen pariskunta audio guiden kanssa. Kierros oli saksaksi, joten opas ei puhunut mitään, kun me kaikki vaan kuuntelimme äänitteitä. Heti ensimmäiset huoneet olivat aivan älyttömän hienoja. Pian porukkaa tuli lisää ja lopulta ryhmä oli noin 15 henkeä, joista osa saksalaisia, joten oppaallakin oli hommia. Valitettavasti kuvaaminen oli tiukasti kielletty, mikä söi kyllä miestä, sillä huikeista huoneista olisi ollut kiva napata muistoja. Jonkun salakuvan tietty napautin pikaisesti kännyllä, mutta esimerkiksi portaikko oli upein (lue: överein) mitä olimme koskaan nähneet – kertaallisen hieno kattofreskoineen. Eipä ihme, että kyseessä on UNESCO:n maailmanperintökohde. Kierros kesti reilun tunnin ja audiolaitteet olivat todella hyvät ja selkeät. Nyt Latvian Bauska (Luonnossa maailmalla VII) kohtasi osittain voittajan, sillä osa huoneista, erityisesti jo mainittu portaikko, meni ohi. Toisaalta alkuperäisiä huonekaluja ei juuri ollut jäljellä. Kämpässä oli vastaanottohuoneita ja vaikka mitä. Omistaja oli intohimoinen haukkametsästäjä, minkä vuoksi kattokoristeissa komeili haukkoja ja harmaahaikaroita – tyyppi metsästi nimittäin haikaroita, mutta ei tappaakseen vaan laittoi niille omalla nimellään olevan renkaan ja vapautti. Aika touhua, pisteet jannulle.

SANTTU AHLMAN

Augustusburgin vaatimaton linna.

Ostimme kombilipun, mikä oikeutti käymään läheisessä Falkenlustin metsästysmajassa, mutta sinne oli kahden kilometrin matka ja se menisi kiinni klo 12.00, kun kello oli jo 11.20. Niinpä Minna ehdotti, että skippaamme Bonnin kasvitieteellisen puutarhan ja ottaisimme paremmin tuntumaa alueeseen. Hyvä ehdotus. Kävelimme autolle hakemaan rojuja, mutta poikkesimme heti ravintolaan, kun näimme mokoman. Tilasimme päivän lounaan, joka osoittautui röstiperunoiksi kylmäsavulohen kera. Jälkkäriksi tilasimme jotain, mikä oli vaniljajogurttia myslin ja hedelmämixin kera. Olo helpotti; ensimmäinen järkilounas hetkeen. Valitettavasti ruoan aikana alkoi sataa vettä raakasti, mutta se loppui, kun saimme maksun hoidettua. Perushuoneen kruusailuja. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Portaikon kattofreskoa.

Falkenlustin linna (yllä).

SANTTU AHLMAN

Vaihdoimme autolla vaatteita ja otimme sateenvarjot völjyyn. Ehdimme vain hieman linnan takapihan barokkipuutarhaan, kun vettä alkoi tulla taivaan täydeltä. Tuulen vuoksi jalat kastuivat, vaikka menimme lehmuspolun suojaan. Vettä tuli hyvän tovin, emmekä voineet edes liikkua. Onneksi se taukosi lopulta, ja saimme käppäillä ensin kanadanhanhien ja sitten afrikanhanhipoikueen ohi takametsään, joka on suojelualuetta. Tosi hienoa lehmus-, pyökki- ja tammimetsää, jossa oli Minna linnan takametsässä. muratteja paikat täynnä – jopa yli 20 metriä korkealla. Metsässä oli myös mahtava ”sormusherraväylä”. Vettä tuli välillä, mutta pahin näytti olevan ohi. Linturintamalta listalle tuli muun muassa peukaloinen, kulorastas, kuusitiainen, punarinta ja sitä rataa. Harmillisesti vihertikka ei vedellyt ääntä, vaikka sen piti esiintyä metsässä. Sateesta huolimatta saimme määritettyä muun muassa vuori- ja niverävaahteran elikseksi sekä varjokattaran.

MINNA SALO

SANTTU AHLMAN

Joidenkin peltoteiden ajourat oli asfaltoitu.

Santtu tutkimassa myskimalvaa.

Falkenlustiin oli pitkä matka, kun olimme jo mönkineet pitkin muuta aluetta reilun siivun. Matkalla näimme esimerkiksi ripsisaurikkia, suippuorapihlajaa ja rikkakananhirssiä. Metsästysmaja avautui klo 13.30, jolloin olimme valmiina pelipaikalla. Pihassa oli komia vanha jalokastanja. Rakennus oli päheä metsästysmaja kahdessa kerroksessa, mikä tunnetaan myös nimellä Falkenlustin linna. Sielläkään ei saanut kuvata, mutta paikka oli näkemisen arvoinen. Erityisesti makea peilikabinetti ja portaikon kattokoristeet jäivät mieleen. Kuvauskielto harmitti, mutta en viitsinyt rikkoa sitä, koska videokamerat kuvasivat kaikkialla ja vahtinainen kierteli perässämme tuon tuosta. Kolusimme Falkenlustin melko nopeaan tahtiin, kunnes kävelimme lähes suorinta reittiä autolle, jolloin ei onneksi satanut. Talsimme muutamien lampareiden ohi, mutta näimme vain kaksi vanhaa afrikanhanhea. Toiveissa oli hitusen lisää vesiäisiä. Autolla heitimme hiostavat vaatteet veke ja otimme suunnaksi Luxemburgin. Kello oli jo sen verran, että Bonn sai jäädä kokonaan. Ajoimme ensin motareita ja reilun tunnin jälkeen pienempiä teitä, jolloin maasto alkoi kumpuilla tosi hienosti. Vettä tuli vähän väliä ja toisaalta aurinko paistoi vähän väliä. Liikennettä oli hyvin vähän, mikä teki ajamisesta rentoa hienoissa maalaismaisemissa. Samalla näimme nasevasti kahdeksan isohaarahaukkaa. Poikkesimme vielä hieman ennen Luxemburgin rajaa kauppaan ostamaan illallissetit ja muuta purtavaa, sillä hintataso olisi varmasti halvempi kuin rajan tuolla puolen. Loppumatkan aikana stoppasimme kertaalleen kasvien takia – sinimailasta, tummatulikukkaa ja myskimalvaa, jota oli paljon teiden varsilla jo aiemmin. Teimme vielä pienen pysäyksen rajajoella, jossa merkkasin Saksan linnut muistiin. Aurinko paistoi ja tunnelma oli jees. Pian ajoimme pienen joen yli uuden maan puolelle. Maisemat olivat kanjonin pohjalla hienot, ja pian olimme Viandenissa, johon palaisimme parin päivän päästä koko päiväksi. Hieman ennen kuutta olimme perillä Bettendorfin majapaikassa, joka oli aivan super, sillä käytössämme oli koko kerros. Kaikki oli viimeisen päälle tip top. Ainoa varjopuoli oli se, että sisäportaikkoa käyttivät muutkin, mutta muuten kyseessä oli täyden kympin laitos. Asettumisen jälkeen kävimme pienen kävelyn kasvikirjan kanssa. Muureilla oli paljon seinäraunioista, lähitien poskessa pyreneittenkurjenpolvea, maarianverijuurta ja orjanlaakeria, kuten myös jo aiemmin linnan metsässä. Reilun puolen tunnin kävely tuotti myös laulavan mustaleppälinnun. Luxemburgin puolen lintupinnajahti alkoi jo tietty heti rajan jälkeen. Palasimme majapaikkaan, ja rötväyksen jälkeen teimme pasta carbonaraa ja suunnittelimme seuraavaa päivää. Nukkumaan menimme jo ennen kymppiä.

SANTTU AHLMAN

Casamates du Bockin luolastoa.

Luolastoissa oli myös syviä ”kaivoja”.

LUXEMBURG CITY LA 16.9.

SANTTU AHLMAN

Luxemburgin keskustan laiteita aamusumussa.

SANTTU AHLMAN

Kännyt pirisivät kello 7.45, mutta pääsimme lähtemään vasta ysin hujakoilla. Yöllä oli onneksi hiirenhiljaista, mikä on aina jeespoks. Kaikkialla oli todella sankka sumu, kun läksimme liikenteeseen. Yölämpötila oli käynyt ilmeisesti vain muutamassa asteessa, eikä lämpöä ollut kuin seitsemän graadia, kun Skoda otti suunnaksi Luxemburgin keskustan. Painelimme reilut kolme varttia motareita losottaen ja useita aika fiinejä tunneleita alittaen keskustan suuntaan. Moottoriteiden yli oli tehty ainakin pariin kohtaan esimerkillisesti nisäkkäille ylityspaikkoja siten, että tien ylitti leveä tunnelitaso, jonka päällä oli muun muassa pensaikkoa. Hieno juttu. Saavuimme keskustaan hieman ennen kymmentä. Olimme etsineet valmiiksi ilmaisen parkkipaikan, josta pääsisi bussilla ydinkeskustaan. Päädyimme kuitenkin messukeskuksen maksulliseen parkkiin, sillä itse ilmainen parkkipaikka olikin rakennustyömaana. Jätimme auton alati täyttyvälle parkkikselle (messut alkamassa) ja kävelimme päätien varten. Hitusen olimme kahvilla systeemistä, mutta hetken kuluttua hoksasimme, että kymmenisen minuutin kuluttua bussin pitäisi tulla ja viedä meidät vanhaankaupunkiin.

SANTTU AHLMAN

Näkymä luolasta kohti keskustaa.

Kaikkialla oli edelleen sumua, kun hyppäsimme bussin satulaan. Meiltä ei veloitettukaan lippuja, sillä Luxemburgissa oli kuulemma ilmainen julkinen liikenne lauantaisin. Kiva ylläri. Parinkymmenen minuutin kuluttua olimme pilvenpiirtäjien ja äveriäisseudun ohi Casamates du Bockissa, joka oli meidän yksi pääkohde. Samalla alkoi sataa lintulajistoa muun muassa vihertikan, rautiaisen, pähkinänakkelin ja monen muun lajin muodossa, kun lähirinteestä kuului ääntelyä. Kävelimme pian vilpakassa kelissä tunneliston luokse, josta ostimme kuuden euron pääsyliput. Lähdimme nuohoamaan mystisiä tunnelistoja, jotka ovat osa 23 kilometrin siivua, ja siis UNESCO-kohde. Näkymät luolista olivat hienoja – Luxemburg näytti todella viihtyisälle vanhoine rakennuksineen, linnanmuureineen ja puistoalueineen. Sumukin väistyi vihdoin ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Kävelimme koko reitin – oli tykkejä, hyvin kapeita portaikkoja ja sen sellaista. Notre Damen katedraalin komia ovi. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Luxemburgia parhaimmillaan.

SANTTU AHLMAN

Minna nautiskelemassa herkkuleivosta.

Tunneleiden jälkeen lähdimme hortoilemaan kohti ydinkeskustaa, jolloin päädyimme Notre Damen katedraalia ihailemaan. Kaikkialla oli vanhoja rakennuksia ja porukkaa hiljalleen yhä enemmän liikekannalla. Kiersimme hyvän pätkän lähikujia, kunnes päädyimme erään aukion torille ja turisti-infoon, josta saimme hyvän kartan sekä keskustasta että Wenzel-reitistä. Aika kului siivillä, kun tallustimme menemään. Hakeuduimme hiljalleen sapuskoimaan, ja tällä kertaa – aika erikoisesti – eräällä aukiolla oli kauheat intialaishipat meneillään; muotinäytös, musiikkia ja sapuskaa. Päädyimme ostamaan hyvät chicken curry rice -setit. Sen jälkeen lähdimme navigoimaan näköalahissille, mutta makeahammas huusi jälkkäriä, joten pamautimme komian leivoksen konditoriasta, joita näytti olevan vähän joka kulmalla. Talsimme vielä hissin lähelle ja jäimme nauttimaan erittäin hyvästä leivoksesta auringonpaisteessa. Sen jälkeen kävelimme hissille ja pelkäsimme 65 metriä korkeaa kuilua ja lasipohjaa. Kävimme hissillä alas ja ylös. Ilmainen systeemi! Kaupunkikierroksen jälkeen lähdimme suunnistamaan Wenzel-reitille, josta saimme kartan aiemmin. Kävelimme sitä kuitenkin vain osan alas joelle, jolloin näimme pienviljelyksiä, liejukanan, muuriliskon ja pukinpensaan. Käännyimme reittiä hämyiseen metsään. Murattia oli kaikki paikat jälleen pullollaan. Lähdimme palaamaan, sillä taivaalta nousi tylyn synkkiä pilviä ja reitti olisi jatkunut vielä hyvän pätkän. Ennen kuin pääsimme ylös, niin vettä alkoi losottaa. Lopulta sitä tuli oikein huolella, kun pääsimme odottelemaan bussipysäkille. Seuraavaan dösään oli noin 20 minuuttia, joten sateessa seisominen – vaikka Minnalla olikin sateenvarjo – tuntui pitkälle. Lopulta pääsimme kyytiin ja reilun vartin päästä olimme messukeskuksella. Kello oli vasta iltapäiväkolmen huitteilla, mutta molemmilla oli sellainen fiilis, että näimme keskustasta ne paikat, jotka halusimmekin. Päätimme ajaa pienempää tietä takaisin uusien paikkojen toivossa. Otimme suunnaksi koillisen Echternachin. Yritimme löytää matkalla taajamista marketteja, mutta turhaan. Juuri ennen kaupunkia stoppasimme huoltsikalle, josta ostin parit juomat – hintataso oli yllättävän edullinen. Palasimme sata metriä ja jätimme auton parkkiin, sillä Minna hokasi Herestä vesistön lähellä.

SANTTU AHLMAN

Matkan ainoa matelija: muurilisko.

Sade loppui pienen odottelun jälkeen ja taivas selkeni, joten lähdimme kiertämään järven, mikä tiesi vajaan kolmen kilometrin lenkkiä. Jalat olivat jo hitusen loppu kaupunkiepisodista, mutta ajolepo teki terää. Näimme heti kymmenittäin afrikanhanhia ja jokusia sinisorsia. Olipas mokomia paljon! Palasin hakemaan vielä kameran varuiksi. Kälpimme koko prutakon ympäri, mikä oli hauskaa vaihtelua. Kasvirintamalta ei tarttunut kovin montaa erikoista lajia plakkariin, mutta rikkavillakko oli mukava ja isoruusunätkelmä uusi tuttavuus. Lähes puolentoista tunnin sessio tuotti havikseen muun muassa seuraavia tirppoja: afrikanhanhi 240, liejukana 4, virtavästäräkki 1, nokkavarpunen 3, etelänpuukiipijä 1 ja viitatiainen 4. Laariin satoi siis mukavia haviksia. Loppuosa tuntui jo pitkälle, sillä se pelkkää kliinistä nurtsia. Muuten alueella oli erilaisia ulkoilujuttuja vaikka kuinka paljon. Autolle palasimme viiden jälkeen, jolloin alkoi jälleen muodostua hyvin synkkiä pilviä. Kaupungista löysimme vihdoin oikean marketin ja kävimme tekemässä hintavertailua – selvästi edullisempaa kuin Suomessa. Ostimme pikkuisen tuliaisia, mutta jatkoimme kuitenkin pian matkaa. Olisimme pysähtyneet vielä retkelle 22 kilometrin siirtymän aikana, mutta taivas repesi ja vettä tuli jälleen tuntitolkulla. Majapaikassa olimme jo kuudelta, jolloin päivä oli pulkassa kovan vesisateen myötä. Ruokailun aikana alkoi salamoida ja jyristä, mutta losotus taukosi sentään edes välillä. Kovin sadepitoista menoa. Loppuilta oli kasvien selvittelyä, lukemista ja kirjoittamista. Maate painuimme jo klo 22.00.

SANTTU AHLMAN

Näimme muutamia isoruusunätkelmiä.

Afrikanhanhi.

METSÄREDUA JA VIANDEN SU 17.9. Tiuku herätti meidät klo 7.15, koska päivän sääennuste oli sanalla sanoen surkea; vettä piti alkaa losottaa aamukymmeneltä, ihan viimeistään puoliltapäivin, jatkuen iltaan saakka. Ukkostakin luvattiin. Vähän oli ankea fiilis, koska lähes kaikki päivän kohteet olivat ulkoilmalystiä. Pääsimme kahdeksalta lähtemään jälleen sankassa aamusumussa ja seitsemän asteen lämpötilassa. Mustaleppälintu vislasi menemään, kun auto starttasi. Suunnistimme suoraan vajaan puolen tunnin päähän Berdorfin lähelle etsimään luonnonpuistoa ja muutamia high lighteja. Ajatuksena oli retkeillä sen aikaa, kun sää sallii ja jatkaa sitten Viandeniin. Löysimme ensimmäisen paikan helposti. Kyseessä oli aivan mahtavaa rinnelehtoa sumun peitossa, sammalpuita, joki ja lintuja – etenkin tiaisia ja nakkeleita – viljalti äänessä. Kävelimme joen toiselle puolelle häkellyksissä paikan hienoudesta. Framilla oli pystysuoria ja kielekkeisiä kalkkikivikallioita, kaikkialla saniaisia ja kasvillisuutta. Aivan huikeaa. Keli oli kolea, mutta saimme napattua jokusen kuvan sentään. Jatkoimme upealle sillalle ja kolmiputoukselle, jossa oli harmillisesti pari jeppeä kuvaushommissa, joten meiltä jäi kuvaukset hieman vähiin. Palasimme autolle noin tunnin retken jälkeen. Seuraavaksi jatkoimme yhä syvemmälle puiston uumeniin, jossa oli tien poskessa uskomaton lohkare, jonka päälle pääsi kapuamaan portaita pitkin. Sumua oli edelleen paljon, mikä teki mystisen vaikutelman. Kävelimme myös kapeaa kalliohalkeamaa jonkin matkaa. Otetut kuvat kertovat vain osan totuudesta – yksi hienoimmista paikoista mitä on vastaan tullut. Jeah! Saimme paikasta sen mitä haimme, eikä lähes parin tunnin retkeilyn aikana satanut muuta kuin sumutippoja lehvästöistä. Ajon aikana näimme pari mustaleppälintua ja vihertikan lentämässä tien yli.

Portaikkoja sumun seassa. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Aamun hienoja polkuja.

SANTTU AHLMAN

Maaginen kolmiputous.

Päätimme jatkaa pohjoiseen Bettendorfin ohi Viandeniin, johon kesti puolisen tuntia. Ajoimme tuolihissipaikalle, jonka haaveet olin heivannut pois sateen takia. Sumusta huolimatta vettä ei kuitenkaan vieläkään tullut. Sain houkuteltua Minnan mukaan, eli jätimme auton parkkiin, ostimme reilun vitosen liput ja nousimme kyytiin. Pienessä lasketteluhissityyppisessä tuolissa oli hyvät pehmusteet ja kiva katsella alati komenevia maisemia, joskin näpit meinasivat jäätyä kynsikkäistä huolimatta. Minnaa vähän jänskätti, mutta tuoli ei ollut kovin korkealla maasta, vaikka nousu oli jyrkkä. Nousimme ylös sumuun lähelle linnaa, eikä sieltä nähnyt enää kylää ollenkaan. Erikoinen pääkallomuodostelma. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Minna ja kalkkikallioseinämät.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Ylhäällä olisi päässyt kävelemään Viandenin linnaan, joka oli yksi päivän targeteistamme, mutta kun katsoimme sääennustetta, niin vettä luvattiin minä hetkenä hyvänsä ukkosen kera. Niinpä jatkoimmekin takaisin hissillä alas piakkoin, sillä linnan luokse pääsisi autolla ja sateessa tuolihissi olisi aika epämiellyttävä setti – se kun kesti hyvän tovin. Matka alas oli myös naseva. Alhaalla talsimme hitusen matkaa kohti kylänraittia lounasmielessä. Lopulta kävelimmekin oikeastaan koko Viandenin kaikki keskustan kadut läpi ja ihailimme idyllistä kylämiljöötä. Painuimme pieneen ruokalaan, josta tilasimme puokkiin salamipitsan. Etsimme vielä markettia, mutta se oli hakusassa, kuten muuallakin maassa. Paikallinen pariskunta oli ihmeissään, kun kysyimme super markettia – tyyppi soitti tutulleen, joka neuvoi jonkun paikan. Kävelimme ylärinteeseen uudelleen, mutta siellä oli vain Kaapelituolihissi oli hieno. joku pieni kiinni oleva putiikki. Suunnistimme joen toista puolta takas autolle. Seuraavaksi ajoimme linnan luokse, jossa oli porukkaa jonkin verran liikenteessä; muutenkin se on toki turistimesta. Aurinko alkoi paistaa niin, että tuli jopa kuuma. Että ei ihan oikein ennusteet natsanneet. Maksoimme kuuden euron pääsymaksut ja nappasimme kanttiinista jäätelöt aurinkoisen kelin kunniaksi. Samalla kuulimme kahden suomalaisen puhuvan lähellä. Kyseessä oli ensimmäiset – ja viimeiset – suomalaiset reissullamme Travemünden ulkopuolella. Viandenin linnaa rakennettiin pitkällä aikavälillä vuosina 1000–1300. Se oli ns. pahuuden vallassa pitkään, aina 1800-luvulta 1900-luvun lopulle, jolloin se oli jo tosi heikossa hapessa. Linna oli siis yli sata vuotta täysin oman onnensa nojassa, joten rakenteet kärsivät mittavia vahinkoja. Tilanne muuttui vasta, kun Luxemburgin pääjehu hankki linnan valtion haltuun. Vuosina 1978–1983 koko laitos pistettiin pitkälti uusiksi. Restaurointityöt olivat mittavia ja niistä oli hyvin dokumenttikuvia näyttelyissä.

Viandenin viihtyisää miljöötä.

SANTTU AHLMAN

Linna oli mukava nähdä, mutta se oli lopulta melko pian koluttu, sillä suurin osa oli kokonaan uutta ja iso huoneista oli käytännössä tyhjiä. Muutama huone oli kuitenkin hienosti täynnä taideteoksia ja huonekaluja. Lisäksi keittiö oli sisustettu vanhaan kuosiin. Hollilla oli myös muun muassa runsaasti haarniskoja, aseita ja muita historiallisia esineitä. Rakennuksen uumenissa oli täysin ennallistettu kappeli sekä yli 50 metriä syvä kivistä ladottu kaivo. Pihassa näimme vielä lopuksi kaksi isohaarahaukkaa. Linnavisiitin jälkeen ajoimme läheiselle vesialtaalle vesilintujen toivossa, mutta se osoittautuikin raakavesialtaaksi, joka oli hillittömän korkea ja aidattu. Se siitä. Tosin huomasin pian, että tien loppuvaiheessa oli torni, johon sai kiivetä. Edellispäivän ja aamun retkeilyt tuntuivat jo koivissa kivasti (nousua, laskua, nousua, laskua), joten kapuaminen kaukoputken kanssa oli hanurista. Ylhäällä selvisi, että altaissa ei ollut linnun lintua. Aurinkoinen keli näytti kuitenkin hyvälle petosäälle, joten olimme hetken päivystämässä tornissa – jokunen korppi, yksi hiirihaukka ja peräti 15 isohaarahaukkaa, joista viisi oli samassa termiikissä. Meillä ei ollut suunnitelmia muuta kuin etsiä marketti limppareita varten. Ajelimme pikkuteitä kohti Ettelbruckiin, mutta stoppasimme erään paahderinteen/kivikon luona, kun näimme jotain kasvia mitä lie. Saimme auton parkkiin ja kun kävelimme kapeaa liuskaa, lähes sata moottoripyörää jyysti ohi aivan vierestä, kauhea melu. Nurmikohokkien lisäksi näimme muun muassa paljon kalliomaksaruohoa, jänönvihmaa, vuorimunkkia, pyreneittenkurjenpolvea ja eliksenä hietapillikettä, jota oli reilusti. Jeh. Painelimme hiljaisia teitä pitkään, kunnes saavuimme kaupunkiin. Kaikki maisemat olivat tosi jees. Navi näytti Cactus-nimisen kaupan, jota ei ollutkaan paikalla. Mistään ei löytynyt markettia, mutta kun tankkasimme autoon dieseliä – vain 0,98 euron litrahinnalla – niin kysyin myyjältä asiasta. Hän sanoi, että viereisessä Diekirchissä on Cactus. Sinnepä siis. Marketti löytyi, mutta se oli mennyt kiinni jo yhdeltä, samoin kaikki muutkin marketit. Se siitä. Ehkä aamulla sitten. Palasimme kämpille jo neljältä, sillä olimme hieman huilin tarpeessa. Pakkasimme romuja paljon autoon aamua varten ja olimme jopa hetken t-paidalla parvekkeella norkoilemassa. Samalla pamahti varpushaukka reissupinnaksi ja vihertikka huuteli jossain. Vettä ei tullutkaan koko päivänä. Ei pahemmin olisi ennusteet voineet mennä mönkään. Positiivinen ylläri, sillä saimme koluttua kaikki paikat, jotka halusimmekin. Hieman olisimme muuttaneet suunnitelmia jos olisimme tienneet kelin niin hyväksi. Jotta sadetilasto pysyi kuitenkin märän puolella, niin ilalla alkoi ukkostaa ja losottaa vettä, mikä jatkui edelleen, kun painuimme pehkuihin kympiltä.

Seinäraunioinen.

Hietapillike. SANTTU AHLMAN

BELGIAN LUOLAT MA 18.9.

SANTTU AHLMAN

Tippukiviä piisasi luolastoissa.

Valaistukset oli toteutettu mukavasti.

SANTTU AHLMAN

Heräsimme seitsemältä, teimme aamutoimet ja pistimme kämpän kuntoon sekä hyvästelimme Anitan, kunnes lähdimme hitusen yli kahdeksan kohti Belgiaa. Pihan yli lensi kulorastas uudeksi maapinnaksi, ja pian myös tuulihaukka tuli vielä uudeksi Luxemburgin pojoksi. Ajoimme Diekirchin keskustaan, sillä halusimme poiketa vielä kauppoihin. Lidlissä ei ollut oikein mitään järkevää, mutta Aldista ostimme hyvän limpparitölkkisatsin, tosin saimme odotella hetken, koska se aukesi vasta kello 8.30. Hortoilimme pitkän siivun, kunnes pääsimme päätielle ja edelleen suureen Cactukseen. Siellä kaikki oli melko kallista, joten mukaan tarttui vain tusina tölkkiä. Aika riensi, joten ammuimme itsemme pian kunnolla liikenteeseen. Reilun puolen tunnin kuluttua Luxemburg jäi taakse, kun ylitimme Belgian rajan – mulle maa nro 40 ja Minnalle 27. Jei! Maisemat muuttuivat kovin landeksi ja lehmiä laidunsi vähän joka puolella. Tiet olivat vähän heikommassa hapessa, talot väljemmässä ja isommilla tonteilla sekä keskimäärin ei niin priimaa, mutta laatukamaa silti pääosin. Maiden välillä oli varsin selkeät erot. Kiva oli jurnuuttaa, joskin oli ihan mahdoton sumu taas, joten esimerkiksi Belgian lintupinnojen kanssa oli hitusen tiukkaa. Päivän pääkohde oli Hanin luolasto, johon saavuimme klo 10.35. Jätimme auton kirkon pihaan parkkiin ja menimme eväiden kanssa keskukseen, josta ostimme aika hintavat 19 euron piletit per nuppi. Ehdimme vielä syödä eväksiä ja käydä huussissa, kunnes nousimme minijunaan klo 11.00 noin 40 muun tyypin kanssa. Pikkujuna puksutti puuhamaan läpi jokseenkin pitkän etapin luolaston suulle. Aika persoonallinen tapa aloittaa luolakieppi. Sukelsimme luolan uumeniin. Heti alkuvaiheessa opas näytti päällämme nukkuneen lepakon, isohevosenkenkäyökön. Kysyimme lajia englanniksi, mutta hän alkoikin puhua äkisti hyvää Suomea, vaikka väänsi muille ranskaa ja saksaa. Kysyin, että miten ihmeessä puhuu niin hyvin – oli kuulemma puoliksi suomalainen. Uskomatonta, että jossain Belgian luolareissulla opas alkaa puhua suomea! Kävelimme varsin joutuisaa tahtia, emmekä tietty tajunneet mitään opastuksesta, kun se ei ollut englanniksi. Näimme kuitenkin jo alusta lähtien aivan mahtavia tippukivimuodostumia, joita oli niin monenlaisia, että vaikea kuvailla. Kuin jossain aarreaitassa olisi kävellyt. Kuvausolosuhteet olivat äärimmäisen haastavat, mutta koitin kuitenkin räimiä menemään. Aluksi menimme tosin niin kovaa tahtia, ettei systeemi oikein pelittänyt. Oli jopa turhan kiire tahti.

SANTTU AHLMAN

Valaistus oli tehty todella hienosti, ja lamppuja oli varmasti nelinumeroinen lukema koko paikassa, luultavasti useampi tuhat. Kävelyreitti on tehty hyväksi ja selkeäksi. Luolaston koko yllätti totaalisesti; hämmentävää ja lumoavaa. Kuola valui suusta. Aivan upeita luonnonmuovauksia! Mitä pidemmälle etenimme, sitä suuremmiksi holvit muuttuivat, ja alhaalla virtasi myös joki. Ihan himmeän kokoisia luolia. Loppuvaiheessa isossa holvissa sammutettiin valot ja luvassa oli pieni musiikki- ja valoshow, mikä oli tehty hyvällä maulla. Aika kului niin nopeasti, että koko lysti oli pian ohi, vaikka se kesti kaikkineen lähes kaksi tuntia. Ihan huippupaikka. Lopuksi pulpahdimme päivänvaloon joen luokse. Talsimme keskustaan ja heitimme romut autoon. Etsimme ruokapaikkaa, mutta iso osa oli siestalla klo 12–13.30. Weird, juuri meidän lounasaikaan. Löysimme wrappimestan, josta Minna otti brasilia- ja minä samuraikastikkeella höystetyn version. Söimme setit kirkon penkillä – meikäläisen satsi oli supertulista. Jatkoimme kohti seuraavaa luolastoa, Hottonia, johon oli noin puolen tunnin ajo. Jäimme kuitenkin pitkäksi aikaa jumiin tietyömaalle, joten saavuimme paikalle klo 14.30. Kävelimme heti infoon ja kysyimme tilannetta, sillä netissä ei ollut kierrosten lähtöaikoja. Olivat juuri lähteneet, mutta täti sanoi, että ehdimme mukaan, jos olemme nopeita. Maksoimme 9,50 tiketit. Juoksin kameran autosta ja tyyppi päästi meidät ovesta sisään. Luolassa odotteli kymmenkunta henkilöä, ja mukavan oloinen opas kertoi jutut ranskaksi, hollanniksi ja englanniksi. Opastus tuntui vähän pitkälle, kun ensin oli luvassa kaksi muuta kieltä ja sitten englanti. Luolassa ei ollut aluksi kuvausholleja. Valaistus oli selvästi heikompi, mutta opastus oli tosi hyvä, koska opimme samalla paljon asioita, jotka koskevat tietty kaikkia kalkkikiviluolia. Esimerkiksi pilareiden synnyssä kestää keskimäärin sata vuotta senttiä kohden. Hyvin ohuet tippukivipuikot kasvavat puolestaan kolmesta neljään senttiä sadassa vuodessa. Todella vanhaa kamaa siis. Osa muodostumista oli suojattu plekseillä ja verkoilla.

SANTTU AHLMAN

Laskeuduimme alas noin 50 metriin rappusia pitkin, jolloin oli useita opastusstoppeja. Samalla alkoi olla kuvausholleja. Näimme myös 200 metriä pitkän ja 35 metriä korkean repeämän, joka on Belgian suurin, vaikka luolia on maassa yli tuhat. Pohjalla virtasi pieni joki, josta nousimme ylös loppuvaiheen muutamaan kertaallisen hienoon galleriaan. Luolan erikoisuuksiin kuuluu myös juustontuotanto, sillä yhdessä kohdassa oli kypsymässä nippu juustoja. Olosuhteet ovat kuulemma ihanteelliset ja kaikki juustot oli jo myyty ennakkoon. Reilun tunnin paketti meni sekin nopeasti. Kaikkineen ensimmäinen luolasto oli paljon näyttävämpi, mutta myös Hottonin luolasto oli mukava nähdä. Lisäksi opastus oli jeespoks. Kello oli lähempänä neljää, kun jatkoimme kohti Hamoirin majapaikkaa, johon saavuimme noin klo 16.20. Osoite pelotti, sillä se oli lievästi epämääräinen syrjäkuja roskineen ja slummitalon kera. Joku tyyppi kyyläsi ja videoi meitä, kun ajoimme ristiin rastiin etsien epämääräistä osoitetta. Viestin majoittajan kanssa, joka tuli hakemaan meidät – ei ollut siis oikea osoite, mutta oli antanut sen, koska google maps ei tunne heidän osoitettaan. Huh, nyt pääsimme lähitaloon aidatulle pihalle, jossa oli täysin kunnostettu kämppä. Hieno paketti. Natalia oli myös hyvän oloinen host. Lähdimme pian Hamoirin keskustaan kauppaan, jossa hintataso oli melko lailla Suomen luokkaa. Ostimme illallismateriaalit ja palasimme kämpälle, jolloin totesimme, että sähköt olivat edelleen poikki. Niin olivat myös Natalien kämpästä. Damn, se siitä kokkailusta. Luimme ja touhusimme muuta, eivätkä sähköt olleet palanneet vielä klo 19.20 mennessä. Pitäisi palata noin klo 20.00. Kämppä alkoi olla aika kylmä ja sähköt palautuivat vasta lähempänä ysiä. Onneksi meillä oli taskulamppuja mukana. Vedin vielä illalla ässänä hihasta, että menisimme mahdollisesti Brysseliin seuraavana päivänä. Nukkumaan menimme puoli yhdeltätoista.

SANTTU AHLMAN

EXTEMPOREE BRYSSELIIN TI 19.9. Herättyämme jossain kohtaa, päätimme ottaa käyttöön edellisiltaisen ässän ja lähteä Brysseliin päiväksi. Alunperin emme olleet edes harkinneet visiittiä, mutta hoksasin, että se on lopulta melko lähellä, eikä kolmas luolasto houkutellut, koska se oli rankattu heikommaksi kuin kaksi edellistä ja saimme täydellisen luolapläjäyksen aiemmin. Kello 9.00 ampaisimme liikenteeseen märkiä teitä pitkin. Aamuyöllä viiden aikaan tuli nimittäin vettä kuin aisaa, joten sadeputki jatkui. Ajoimme motaria Liegen ohi. Saimme viilettää yllättävän jouhevasti pääosin kolmen kaistan tiellä, sillä sain pitää 130 km/h vakionopeudensäätimessä hyvin pitkään. Strategia oli kurvata kaupungin laidalle Stockeliin erään marketin parkkikselle, josta pääsisi näppärästi metrolla keskustaan. Homma onnistui, eikä ollut pahat ruuhkat, vaikka Liegen ja joidenkin Brysselin liittymien kohdalla oli populaa aika tavalla. Eipä muuta kuin auto parkkiin puomipaikalle ja reppujen kera lähimarkettiin hieman evästä hankkimaan sekä sukellus metroon. Ostimme päivän liput hintaan 7,50 euroa. Metrolla jyystimme heti keskustaan, jossa nousimme ylös ison puiston luona. Aiemmassa ostoskeskuksessa ja marketissa ei ollut vessaa, metroaseman mokoma oli suljettu ja Minnalla hirveä hätä. Talsimme läheisten jättirakennusten luokse, mutta siellä ei ollut vessaa hollilla, joten palasimme metrolle, jossa wc oli edelleen kiinni. Niinpä menimme lähiravintolaan kokikselle ja vessaan. Yllättävän kinkkinen oli näemmä löytää moinen. Talsimme uudelleen mahtavien jättirakennusten luo, missä on muun muassa autoja sotamuseo. Olisi ollut kiva käytä lentokonemuseossa, mutta jätimme sen kuitenkin väliin, samoin automuseon konferenssitilaisuuden vuoksi. Rakennukset sijaitsevat Parc du Cinquantenaire Jubelparkissa, jossa kuulimme heti kauluskaijoja. Isokauluskaija WP-pinnaksi oli pienenä haaveena, tosin ne haahuilevat ilmeisesti pääosin kaupungin luoteisosissa. Puisto oli varsin kliininen, eikä sikäli kovin kummoinen meidän silmiin. Jatkoimme käppäilyä Leopold Parkiin, jossa vietimme hetken penkillä evästä nauttien lampareen reunalla – paljon vesiäisiä, kuten nokikanoja, kanadanhanhia ja niin edelleen. Belgian pinnaa puski aika hyvin, sillä lajilista oli vielä minimaalinen. Kävelimme huikean Euroopan parlamentin lasipalatsin sisuksiin kyselemään opastetuista kierroksista. Seuraava kiepit olisivat klo 14.00, 15.00 ja 16.00, joten ensimmäiseen olisi vielä puolitoista tuntia. Jatkoimme siis matkaa.

Jubelparkin hehkeitä rakennuksia.

Euroopan parlamentin jyhkeä pytinki.

SANTTU AHLMAN

Käpytimme edelleen melkoisessa vilskeessä kolmanteen puistoon, josta löysimme hyvän eväspaikan. Minä nautiskelin pulled pork wrappia ja Minna kanawrappia. Kenties parhaat safkat Finnlinesin jälkeen so far. Katsastimme vielä suuren palatsin, joka oli suljettu kesän ulkopuolella vierailijoilta, harmi. Sitten suunnistimme suureen St Michaelin katedraaliin, joka oli makea. Saarnatuoli oli ökyin toistaiseksi. Tosi hieno kokonaisuus, jossa viihdyimme jonkin aikaa. Etsiydyimme kävelykadulle, joka oli hankala löytää, tosin randomilla se lopulta löytyi. Suklaat näyttivät olevan sikakalliita alan puodeissa, mutta onneksi tuliaissuklaat oli jo plakkarissa Kölnin suklaamuseosta. Kadulla vedimme yberhyvän vohvelin mansikkasuklaakuorrutuksella. Ihan hullun hyvää kamaa. Kävely alkoi tuntua pitkälle, ja meidän piti mennä metrolla parlamenttiin, mutta systeemi kusi, joten touhu meni marssiksi, mikä oli taas myrkkyä kovalla asfaltilla. Pääsimme kuitenkin metrolla pykälän lähemmäksi, ja olimme parlamenttitalolla kymmentä vaille kolme. Turvatarkastuksen jälkeen saimme audiolaitteet ja menimme hissillä ylös. Ääniopastus olikin vain kymmenen minuutin mittainen, mutta se oli silti hyvä. Lisäksi opastuksen sai kuunnella itse parlamenttisalissa, joka on tietysti legendaarinen. Koko lysti on myös ilmaista vierailijoille.

SANTTU AHLMAN

Parlamentin kuuluisa istuntosali.

Meille jäi vielä aikaa, joten menimme lähimmälle metrolle, siirryimme muutaman pykälän kohti itää ja jatkoimme ratikalla isompaan puistoon, Woluweparkiin, jossa on useita lampareita. Lajistoa paukkui hyvin: aivan sikana afrikanhanhia, tukkasotkia, nokikanoja, liejukanoja, silkkiuikkuja, jokunen punasotka, yksi harmaasorsa ja helmenä ruskosotka, joka on vissiin aika hyvä laji seudulla. Kiersimme useita lampareita, mutta ihan kaikkiin ei ollut paukkuja. Kivasti tuli matkapinnapaikkoja, myös pikku-uikku ja vähän metsälajistoa, kuten esimerkiksi peukaloinen. Kauluskaijoja oli joka puistossa, mutta isosellainen jäi haaveeksi. ...ja sisältä. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

St Michaelsin katedraali ulkoa...

SANTTU AHLMAN

Belgialaista vohvelia parempaa saa etsiä.

SANTTU AHLMAN

Yksi Woluweparkin lampareista.

Majapaikan vanhoja kivirakennuksia.

SANTTU AHLMAN

Jatkoimme ratikalla Stockeliin, jossa poikkesimme vielä kauppaan ostamaan tuliaisvohveleita. Maksoimme seitsemän tunnin parkista 10,5 euron maksun ja painelimme koukkauksien kautta moottoritielle. Kello oli sen verran, että motareilla oli hirveä liikenne, samaten jo kaupungissa oli sikana autoja. Liikenne kuitenkin helpotti hiljalleen. Ajomatkan mukavin ylläri oli yhdeksän kattohaikaran poka, joka lensi tien yli – varmaan viimeisiä syksylle. Liegen luona menimme oikeasta liittymästä kahdesti ohi sekä itseni että Heren takia. Aikaa paloi lähes vartti, sillä jouduimme tekemään ihmeellisiä koukkauksia, jotta pääsimme oikealle tielle. Klo 19.20 olimme perillä. Huh, tuli Brysseliäkin nähtyä reissulla. Mukavan oloinen kaupunki, mutta ei ihan kärkikohde jalankulkijoiden kannalta, sillä keskustassa on hirmuisesti autoliikennettä, mikä aiheuttaa hälyisän yleisfiiliksen. Minna teki vielä illalla hyvää riisi-kana-maissi-kaakaomaitosafkaa ja suunnittelimme seuraavan päivän siirtymää Travemündeen, kunnes nukkumatti kutsui kympin kantturoissa.

SANTTU AHLMAN

Minna esittelemässä opastaulua.

MOOTTORIMARSSI KE 20.9. Kännyt pirisivät kello 7.50. Aamuyöllä oli taas tosi kylmä asunnossa – olisi pitänyt jättää lämmitin päälle koko yöksi. Laitoimme kämpän kuntoon, pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Saksaa. Samalla pihan yli lensi niittykirvinen ja laulurastas Belgian pinnoiksi. Ajoimme pieniä belgialaisteitä mutkitellen kohti Saksan Aachenia. Liikennettä ei ollut nimeksikään ja motarinpätkälläkin sitä oli vähän. Sumua alkoi olla viljalti, kun lähenimme Saksaa. Ajoimme Span formularadan ohi hyvin läheltä. Lähtömme ajoittui tasan ysiin, ja Saksan puolelle pujahdimme 65 minuutin ajon jälkeen. Jurnuutimme edelleen kohti pohjoista, sillä matkaa oli paljon. Kölniin asti liikenne rullasi tosi hyvin, mutta sitten alkoi takerrella tietöiden takia – keskinopeus vain 105 km/h, vaikka päästimme paljon 150 km/h lasissa. Stoppasimme motarin laiteille Burger Kingiin lounaalle puolen päivän hujakoilla. Halvin jääkaappilatte oli 3,19 euroa, polttoainetta kymmenen senttiä kalliimpaa kuin muualla ja vessamaksu 70 senttiä – kiskontaa, äkkiä pois. Lohdutuksena Double steakhouse oli kyllä loistava purilainen. Matkamme jatkui jälleen motaria pitkin. Meno oli aika turruttavaa ja skarppina sai olla koko ajan. Ajon aikana tuli ohitettua tuhansia autoja, sillä liikennemäärä oli mahdoton. Reilun parin tunnin losotuksen jälkeen teimme toisen stopin; tällä kertaa hakeuduimme Vechtaan, jossa kävimme muutamassa kaupassa tuliaisostoksilla. Ostimme oikeastaan yllättävänkin paljon, lähinnä ruoka- ja juomapuolta. Lopulta kävimme vielä Famila-kaupassa, josta oli pakko ostaa tuliaisiksi muun muassa hillittömän kokoisia suffelivohvelipönttöjä. Jatkoimme pienempiä teitä Wildeshauseniin ja sieltä takaisin moottoritielle. Loppu olikin sitten pelkkää paahtoa aina Lyypekin nurkille saakka. Lasissa oli parhaimmillaan 194 km/h, mutta myöskään pienemmissä nopeuksissa meno ei ollut mitenkään leppoisaa liikennemäärien ja joidenkin sekopääkuskien takia. Lyypekin lähellä ajoimme erään pienen lampareen lähelle linturetkelle. Paikan nimi on Ruppersdorfer See. Kello oli tasan klo 17.00, joten päivä oli ollut pitkälti pelkkää ajoa. Niinpä jaloittelu teki gutaa. Saksan pinnoja losotti hyvin – harmaasorsia, punasotkia, yhdeksän jalohaikaraa, kaksi mustatiiraa, takana pellolla 1 300 merihanhea, pikku-uikku ja niin edelleen. Kasvipuolella rannoilla esiintyi mustaseljaa ja euroopansorvarsinpensasta sekä paljon orapihlajia. Kahta aiempaa ei nähty etelämpänä ollenkaan.

SANTTU AHLMAN

Loppuillan lintuilua.

Puolen tunnin tuulisen ja osittaisen vesisateen jälkeen jatkoimme toiselle paikalle, mutta etsimme ensin sopivaa sapuskapaikkaa. Onneksemme sellainen löytyi yllättäen Ikean muodossa. Ei ihan kestä päivänvaloa, mutta niin vain painelimme suorinta reittiä ruokapuolelle vetämään kunnon lihapullasatsit. Täydelliseen aikaan sattui mokoma meidän reitille. Jatkoimme vielä 1,70 euron maksullista tunnelia pitkin toiselle kosteikolle Lyypekin koillispuolelle, johon piti talsia 1,6 kilsaa. Ilta alkoi hämärtää hiljalleen, kun kävelimme kohti rantaa lehtoja pitkin. Villisikojen jälkiä oli runsaasti siellä täällä. Metsät olivat jo hiljaisia lintujen osalta. Löysimme avoveden laidalle tuuheiden ruoikoiden läpi. Rannalla laidunsi 800 merihanhea. Paikalla oli myös muun muassa taveja ja tukkasotkia. Uusina reissulajeina napsahtivat isokoskelo ja merikotka, joka pölläytti satoja merihanhia karkuun meidän yli. Rannalla kasvoi rantavalvattia, mutta muuten kasvilajisto oli niukkaa. Lähdimme paikalta hieman ennen seitsemää, jolloin alkoi jo olla hämärää. Lautan lähtöön oli vielä paljon aikaa, mutta emme oikein osanneet touhuta sen kummempaa kuin ajaa Lyypekin keskustan suuntaan, tosin ajoinkin vahingossa vanhankaupungin keskustan läpi, joka oli viihtyisän oloinen. Liikennettä oli yllättävän vähän, tosin kellokin repi jo aika paljon arki-iltana. Joskus pitäisi tutustua kaupunkiin ajan kanssa. Painelimme säkkipimeässä hissukseen Travemünden satamaan, tosin ensin toimistoon, sitten oikeaan paikkaan, jossa olimme 20.40. Erikoisesti lähtöosoitteeksi oli merkitty toimiston osoite, joten navin kanssa moni päätyy varmaan automaattisesti väärään paikkaan. Lähtöselvitys olikin jo auki, mutta sitten alkoi pitkä odottelu, sillä pääsimme lautalle vasta noin klo 23.00. Väsytti ja nukahdin puoleksi tunniksi. Lopulta pääsimme paattiin inekseen, mutta jouduimme odottelemaan tovin hytteihin pääsyä. Meidän hytti olikin iso ja parisängyllä varustettu – superb! Tosi hyvä fiilis. Suihkutus auttoi väsymykseen ja siirsin oitis kellon Suomen aikaan, sillä laivalla kaikki touhuttiin Suomen ajan mukaan. Nukkumaan menimme vasta kahdelta yöllä.

LÖHÖILYÄ TO 21.9. JA KOTIIN PE 22.9. Nukuimme todella sikeästi. Heräsin kello 8.15, ja luulin, että paatti lähti liikenteeseen, kun oli hitusen keinumista – olimmekin jo olleet vesillä yli neljä tuntia. Tosi tasaista kyytiä kaikkineen. Jatkoimme vielä unia lähes kymppiin, mutta sitten oli mentävä aamiaiselle, joka oli taas tosi hyvä. Tällä kertaa saimme vielä kivasti ikkunapaikan. Jeh. Painuimme takaisin löhöämään – töllöä ja torkkua vuorotellen, kunnes puolen päivän jälkeen menimme uudelleen syömään, tosin emme paljoa jaksaneetkaan. Sitten oli vuorossa löhöilyä peräti klo 18.30 saakka, jolloin oli vuorossa supreme-illallinen, joka täytti vatsammme lukuisilla herkuille. Ähkyä ei voinut taaskaan välttää. Minun oli tarkoitus tapittaa hieman kannella Öölannin kohdalla, mutta paatin reitti poikkesi hieman, emmekä seilanneet Ruotsin aluevesillä, joten se sai jäädä. Koko päivän lötköily tuntui mukavalle reissun päätökselle. Laiva saapui Vuosaareen perjantaiaamuna klo 9.00. Kun pääsimme aluksesta ulos, ajoimme sateisessa säässä Pohjois-Haagaan moikkaamaan Minnan siskoa, Lauraa. Sieltä jatkoimme yhden lounasstopin turvin suoraan Poriin, jossa olimme iltapäivän puolella. LOPUKSI Autoreissu oli jälleen onnistunut paketti jokapäiväisistä sateista huolimatta. Näimme puolentoista viikon aikana huikeita paikkoja, kuten esimerkiksi Zollvereinin hiilitehtaan, Kölnin suklaamuseon, Augustusburgin linnan, Luxemburgin keskustan, Bettendorfin hienon luonnonpuiston, Belgian tippukiviluolat ja Brysselin. Autolla matkaillessa mahtavinta on vapaus stoppailla miten haluaa. Reissusuunnitelma oli soppeli, sillä kutakin päivää kohden ei tullut kohtuuttoman paljon ajoa tai Veikkauskohde Minna Santtu Tulos muuta reissausta. Viimeisen Saksan päivän 18 Ruotsin lajimäärä 28 14 moottorimaratoni oli tosin aika puuduttava, 72 Saksan lajimäärä 88 67 mutta muuten vastaavassa ajassa ehtii mön45 Luxemburgin lajimäärä 34 53 kiä monenlaisissa paikoissa. Matkamittariin 51 Belgian lajimäärä 38 48 kertyi 2 835,6 kilometriä. 90 Koko matkan lajimäärä 101 86 Meikäläinen vei tällä kertaa täpäräsVeikkauspisteet 2 3 5 ti lintuveikkauskisan voiton lukemin 3–2. Mitä suurin kiitos jälleen Minnalle parhaas- Lintuveikkauskisan tulokset. ta matkaseurasta!

MENOSSA MUKANA:

Matkan iltahuutolista. Listan maat ovat päivittäin seuraavia: 12.9. Ruotsi / Saksa, 13.–14.9. Saksa, 15.9. Saksa / Luxemburg, 16.–17.9. Luxemburg, 18.9. Luxemburg / Belgia, 19.9. Belgia, 20.9. Belgia / Saksa ja 21.9. Ruotsi. Laji

12.9.

13.9.

14.9.

15.9.

16.9.

17.9.

18.9.

19.9.

20.9.

21.9.

Yht.

SPECIES

Kyhmyjoutsen

-/9

CYGOLO

Merihanhi

-/2100

2 134

ANSANS

Kanadanhanhi

16/-

BRACAN

Afrikanhanhi

6/-

240

120

366

ALOAEG

Harmaasorsa

-/45

ANASTR

Sinisorsa

35/-

-/20

-/70

272

ANAPLA

Lapasorsa

-/3

ANACLY

Tavi

-/25

ANACRE

Punasotka

-/65

AYTFER

Ruskosotka

AYTNYR

Tukkasotka

-/40

AYTFUL

Pilkkasiipi

8/-

MELFUS

Mustalintu

7/-

MELNIG

Isokoskelo

-/1

MERMER

Pikku-uikku

-/1

TACRUF

Silkkiuikku

-/2

PODCRI

Kattohaikara

CICCIC

Harmaahaikara

-/6

ARDCIN

Jalohaikara

-/9

EGRALB

Merimetso

6/-

2/-

40/-

-/65

189

PHACAR

Tuulihaukka

4/-

1/5

FALTIN

Ampuhaukka

FALCOL

Isohaarahaukka

8/-

MILMIL

Merikotka

-/1

HALALB

Ruskosuohaukka

-/1

CIRAER

1/-

ACCNIS

Hiirihaukka

4/-

1/-

-/3

BUTBUT

Liejukana

-/2

GALCHL

Nokikana

180

-/2

190

FULATR

Töyhtöhyyppä

-/18

VANVAN

Varpushaukka

Merikihu

2/-

STECUS

Mustatiira

-/2

CHLNIG

Pikkulokki

6/-

LARMIN

Kalalokki

4/-

LARCAN

Merilokki

3/1

LARMAR

Harmaalokki

19/50

4/-

-/3

LARARG

Selkälokki

6/-

8/-

LARFUS

Naurulokki

-/12

12/-

-/11

LARRID

Ruokki

1/-

ALCTOR

Kalliokyyhky

1 (Tanska)

14/-

110

-/6

200

-/40

488

COLLIV

Uuttukyyhky

COLOEN

Sepelkyyhky

110/-

2/8

8/350

808

COLPAL

Turkinkyyhky

-/4

-/1

STRDEC

Kauluskaija

22/-

PSIKRA

Käpytikka

4/-

-/1

DENMAJ

Vihertikka

PICVIR

Laji

12.9.

13.9.

14.9.

15.9.

16.9.

17.9.

18.9.

19.9.

20.9.

21.9.

Yht.

SPECIES

Närhi

6/1

-/2

GARGLA

Harakka

8/2

6/9

-/15

PICPIC

Naakka

-/1

-/60

-/120

343

CORMON

Mustavaris

CORFRU

Varis

35/2

2/25

6/80

405

CORNIX

Korppi

2/-

CORRAX

Talitiainen

6/2

-/2

-/3

PARMAJ

Sinitiainen

4/-

-/1

CYACAE

Kuusitiainen

6/-

PERATE

Viitatiainen

2/-

POEPAL

Hömötiainen

POEMON

Törmäpääsky

1/-

-/6

RIPRIP

Räystäspääsky

-/1

-/4

DELURB

Haarapääsky

14/-

5/-

8/45

-/15

176

HIRRUS

Pyrstötiainen

-/1

AEGCAU

Pajulintu

PHYLUS

Tiltaltti

3/1

-/3

PHYCOL

Mustapääkerttu

-/1

SYLATR

Peukaloinen

1/-

-/6

TROTRO

Pähkinänakkeli

3/-

SITEUR

Puukiipijä

CERFAM

Etelänpuukiipijä

CERBRA

Kottarainen

160

40/-

-/25

120

8/3200

3 580

STUVUL

Mustarastas

5/-

-/1

TURMER

Räkättirastas

TURPIL

Laulurastas

1/-

TURPHI

Kulorastas

1/-

TURVIS

Punarinta

4/-

-/2

ERIRUB

Mustaleppälintu

1/1

-/1

PHOOCH

Varpunen

30/15

162

PASDOM

Rautiainen

-/1

PRUMOD

Virtavästäräkki

MOTCIN

2/-

3/-

-/2

MOTALB

Niittykirvinen

1/1

ANTPRA

Metsäkirvinen

1/-

ANTTRI

Peippo

3/-

FRICOE

Viherpeippo

-/2

CARCHL

Vihervarpunen

2/-

CARSPI

Tikli

3/-

-/12

CARCAR

Nokkavarpunen

1/-

COCCOC

Västäräkki

Lajeja

MIELENKIINTOISIA KASVIHAVAINTOJA (JÄRJESTYS RANDOM) Keltakiurunkannus Isoruusunätkelmä Kilkkaruoho Rikkavillakko Euroopanmarjakuusi Villaheisi Muratti Kiiltomalva Lehtosara Hietapillike Kalliomaksaruoho Jänönvihma Vuorimunkki Oranssikeltano Mustakoiso Mustaselja Rantavalvatti Pukinpensas Valeakaasia Jalokastanja

Karvahorsma Euroopansorvarinpensas Serpentiiniraunioinen Buurivillakko Punalatva Pyökki Valkopyökki Nurmivihvilä Rikkakananhirssi Vuorivaahtera Niverävaahtera Orjanlaakeri Seinäraunioinen Sinimailanen Tummatulikukka Pyreneittenkurjenpolvi Suippuorapihlaja Ripsisaurikki Varjokattara Myskimalva

TANSKA

MATKAN REITTI JA KOHTEET 200 km

Lyypekki Hampuri

Bremen

Amsterdam

PUOLA

HOLLANTI

SAKSA Essen Heiligenhaus

BELGIA

Kรถln

Bryssel Liege Hamoir Cave of Hotton Cave of Han

Bettendorf LUXEMBURG

RANSKA Luxemburg

TSEKKI