Saksa ja tanska 2016 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA XII

SANTTU AHLMAN

LUOTEIS-SAKSA & TANSKA 12.â&#x20AC;&#x201C;22.9.2016

SAKSA & TANSKA

LUOTEIS-SAKSA & TANSKA 12.–22.9.2016 SANTTU AHLMAN

Lentomatkailu on sanalla sanoen hanurista, joten mahdollisuuksien mukaan autoreissailu on loistavaa vaihtelua. Niinpä päädyimme buukkaamaan Finnlinesin reittimatkan Saksaan Minnan loma-ajaksi syyskuulle. Luvassa olisi meikäläisen ensikosketus Saksaan ja molemmille myös Tanskaan. Luonto- ja kulttuurireissu, siinä kiteytys. MATKAAN MA 12.9.

Illan viimeisiä auringonsäteitä.

MINNA SALO

Heräsimme hieman ennen yhdeksää, sillä meillä ei ollut kiirus aikataulu; romppeet odottelivat jo lähes kokonaan autossa yön yli. Kello 9.50 starttasimme Porista Kullankujalta kohti Helsinkiä. Pyyhälsimme suoriltaan Karkkilaan, jossa kärvistelimme noutopöydällisen apetta ABC:n tiskiltä. Matka sujui sen verran jouhevasti, että päätimme poiketa Helsingin päässä Varustelekan myymälään testimään merinovillaista hupparia, jota olin himoinnut pitkään. Vuosaaren satamaa ihmettelemässä. Kaupat oli tehty hyvin pian, ja olin tohkeissani yyber-hupparista, joka pääsisi heti testiin. Jeh! Vuosaaren isoon satamaan osasimme helposti Heren avulla. Olimme paikalla jo hieman puoli kahden jälkeen, jolloin lähtöselvityksen piti aueta. Se avattiin kuitenkin hitusen myöhässä, mutta onneksi pääsimme auton kanssa paattiin jo kaksi tuntia ennen lähtöä – vain 1,5 tunnin odotuksen jälkeen. Sitä ennen seurasimme hauskoja lastaushärveleitä (konttilukkeja) sekä ihmettelimme ammattilaisten ahtaustaitoja. Hakeuduimme ikkunalliseen hyttiin, joka osoittautui kotoisaksi, siistiksi ja avaraksi, joten mikäpäs meidän oli pystyttää leiri reilun vuorokauden ajaksi. Otimme tovin lunkisti, ja kävimme sitten pienen kävelylenkin tutustumassa paattiin, joka olikin nopeasti nähty, sillä ravintolan, baarin ja putiikin lisäksi juuri muuta ei ollut. Mutta ei tarvinnutkaan olla. Kotvan kuluttua ihailimme tovin merimaisemaa kannelta käsin ja olin shokissa, kun hoksasin töllöstä, että seilaamme ison osan kansainvälisillä vesillä – darn, mites maapinnat? Asia meni hieman kimurantiksi. Teimme myös virallisen arvauskisan eri maittain.

Puoli seitsemältä painelimme ravintolaan, koska olimme varanneet ateriasetit koko risteilyn ajaksi. Ruokapuoli hieman jänskätti, sillä odotukset olivat korkealla. Odotukset kuitenkin palkittiin, sillä superior-illallinen oli aivan tautisen hyvä setti. Pääruokana oli hirveä, siikaa ja ankkaa, salaattipöydässä kymmeniä eri systeemejä simpukoineen ja katkarapuineen, leivät ja juomat viineineen sekä jälkkäriä. Vedimme pitkän kaavan mukaan ja aivan liikaa tavaraa. Yksi parhaista buffet-seteistä ikinä! Möngimme kannelle auringon laskiessa ja nappasimme vielä parit fotot ennen kuin pujahdimme hyttiin löhöämään. Parin Simpson-jakson jälkeen suihkuttelimme ja harmittelimme, kun jostain oli alkanut kuulua kauhea paukutus – kuin leka heilahtaisi seinään. Jonkin ajan ihmettelyn jälkeen kävin respassa, mutta siellä ei ollut enää ketään. Niinpä kävin ohjeiden mukaan baarimestarin luona, joka soitti heti vahtimestarille ja pyysi tsekkaamaan. Reilun vartin kuluttua ääni lakkasi, joten syy taisi selvitä. Maate menimme joskus yhdentoista jälkeen.

Pläkä meri aamulla.

MERELLÄ TI 13.9. Vaikka kyyti oli tasaista ja melutaso erittäin jees, niin nukuin kehnosti jostain syystä – tyypillistä meikäläistä. Neljän aikaan ajattelin, että menenkö heti tapittamaan kannelle, kun aurinko nousee, mutta onneksi nukahdin ja heräsin vasta kahdeksan jälkeen. Kurkkasin Minnan kanssa ikkunasta ulos ja olin äimän käkenä maisemasta – lähes pläkä meri! Iltasella tuuli oli yli 10 m/s, mutta nyt vain noin metrin sekunnissa, joten tienoolla olisi voinut painella jopa vesilautaillen. Huikeaa. Söin hieman aamupalaa, pistin kimpsut kasaan ja painelin kannelle myötävalon suuntaan staijaamaan merelle. Minna jäi vielä huilimaan. Virittelin jo kotona jalustan jalkoihin superlonpehmusteet vaimentamaan tärinää, joten tapitus oli hienoa tyynessä säässä. Lintuja alkoi olla suhteellisen hyvin liikenteessä, ja olimme Ruotsin aluevesillä hyvin lähellä Öölantia, joka näkyi pian horisontissa. Peruslokkien lisäksi näin lähes 40 merimetsoa, pari kyhmyjoutsenta, viisi ruokkia, kaksi haahkaa ja kalatiiraa, kolme pilkkasiipeä, lähes 80 mustalintua ja sokerina pohjalla leveäpyrstökihun. Kivaa Ruotsin pinnaa napsui siis tiskiin. Öölannin kohdalla Minna tuli myös kannelle ja ihmettelimme kaukoputkella maisemaa sekä erityisesti eteläosan avointa laidunmaata, joka näytti mielenkiintoiselta. Meidän olisi tarkoitus mennä mestoilla paluumatkalla, joten sikäli oli hauska nähdä saari mereltä käsin. Piakkoin lintuelo hiljeni, joten laitoimme pillit pussiin. Tapitusaika käsitti kello 8.45–10.10 välisen ajan.

Minna auringonottopuuhissa.

Hyttihengailun jälkeen menimme yhdeltätoista brunssille, joka osoittautui suhteessa ihan yhtä häikäiseväksi kuin illallinen. Tarjolla oli kymmeniä eri systeemejä ja lämpimät vaihtoehdot sekä jälkiruoat. Vedimme reilun tunnin setit kehiin, mutta onneksi sentään rajoitimme sen verran, ettei edellisiltaista ähkyä tullut. Brunssin jälkeen katselimme jälkeen telefuukkelia, mikä tuntui eksoottiselle, kun emme mokomaa koskaan harrasteta; itselläni ei ole ollut töllö toiminnassa sitten vuoden 2006 digilähetyksiin siirtymisen. Katselimme muun muassa Tullia ja muuta perussettiä. Olimme jopa hieman liekeissä löhöily- ja töllömahdollisuuksista juuri sen takia, että molemmat ovat meillä harvinaisuuksia. Kävin vielä uudelleen kokeilemassa lintumahkuja kannelta, mutta mantereen puoleinen kansi olikin suljettu maalausurakan vuoksi. En jaksanut kävellä täydessä varustuksessa seiskakannelta kahteentoista ja sieltä yhteentoista myötävalon puolelle, joten menin läheiselle kannelle katsomaan kohti Tanskan Bornholmia, joka näkyi hyvin tuulimyllyineen ja rantajyrkänteineen. Lintuelo oli kuitenkin totaalisen kuollutta, sillä klo 14.05–14.35 välisenä aikana kirjasin vain kolme harmaalokkia ja 25 mustalintua muutamassa parvessa. En jaksanut tapittaa sen enempää tyhjyyttä. Tuuli oli jo yltynyt ja muodostanut aallokkoa, mutta olosuhteet eivät olleet silti huonoja ollenkaan. Minna meni kolmeksi hierontaan yläkannella ja minä puoli tuntia myöhemmin 30 minuutin käsittelyyn, kun M tarjosi minulle hieronnan nimpparilahjaksi. Mahtava rentoutus keskelle päivää. Puhuin hierojan kanssa ummet ja lammet luontohommista, Albaniasta ja Pohjois-Koreasta – leppoisa ja puhelias jeppe. Hauska oli myös päivällä hollille sattunut hieman boheemin näköinen iäkäs luontojantteri, jota kävimme haastattelemassa, kun Santos tapittamassa merelle. MINNA SALO

näin hänen pläräävän kasvikirjaa. Kaverin puheesta oli hieman hankala saada tolkkua, vaikka kyseessä olikin britti. Ilmiselvästi brittiläinen hemuli, joka retkeili kasvien perässä. Hieronnan jälkeen kirjoittelin ensimmäiset matkamuistelot ylös ja Minna yllättäen kutoi vimmatusti menemään. Töllö oli tietysti tulilla koko ajan. Viideltä olimme vielä hytissä, mutta kävin Minnan kanssa lähikannella yrittämässä Tanskan pinnoja, kun livuimme Tanskan puolen vesille. Meno oli kuitenkin todella hiljaista, sillä klo Murto-osa sapuskatarjonnasta. 17.35–18.15 välisenä aikana näimme vain 33 mustalintua, tavin (mustalintuparvessa) ja kaksi lapintiiraa. Puoli seitsemältä kiipesimme kannelle numero 11 tempaisemaan viimeinen illallisbuffetin, joka oli jälleen kertaallisen loistava – ihan sairaan hyvää, joten ähkyä taas, no can do. Muutenkin Finnlinesin suomalainen miehistö oli todella mukavaa versus esimerkiksi Tallinnan reittien, joilla kaikki on yleensä nyrpeitä. Ihan eri meininki. Hain baarista aiemmin Batteryn ja baarimestari kysyi yöunista. Hän sanoi, että jokin sadevesiläppä oli syyllinen edellisillan meluun. Ruoan jälkeen poikkesimme ylemmälle kannelle ihailemaan maisemia. Tuulimyllyjä oli vähän siellä täällä ja tosi leppoisa keli. Minna jäi passiin, kun minä hain spuden hytistä. Niinpä tapitin yläkannella klo 19.40–20.10 välisen ajan Saksan puolen pinnoja, mutta meno oli superhiljaista – lähes jatkuvan tapituksen tuloksena vain yksi 84 haapanan parvi, ei mitään muuta, ei edes yksinäistä lokkia. Hytissä kävimme vielä suihkussa ja pakkasimme romppeet. Simpsoneita jälleen kehiin. Vedimme vielä huilailua ennen kuin pääsimme autoon ja jatkamaan kohti ensimmäistä varsinaista majapaikkaa. Kello 22.30 eli Saksan aikaa klo 21.30 menimme autokannelle, joka oli piukassa pirssejä. Venailimme 20 minuuttia, kunnes pääsimme ulos letkan mukana. Sitä ennen ihailimme Travemünden valoja ja satama-alueita yötunnelmissa. Satamassa ei ollut enää mitään tsekkausta, joten ajoimme suoriltaan Eutinin majapaikkaan, Storchenhofiin, joka oli hyvin rauhallisella paikalla. Lämpöä oli edelleen lähes 25 astetta ja tuuli tyyni. Majapaikka oli todella siistiksi remontoitu huoneisto kaikkine tykötarpeineen. The host oli myös mukavan oloinen. Maate menimme joskus yhdentoista jälkeen paikallista aikaa.

Aamuretken valkohuulitarhakotilo.

LÄHIREDUILUA JA PLÖN KE 14.9. Heräsin hieman seiskan jälkeen, vaikka oloni oli edelleen väsynyt. En kuitenkaan malttanut jäädä loikomaan, koska ikkunan takaa alkoi kuulua lintujen ääniä: tiltalttia, mustarastasta, varpusia ja sitä rataa. Minna nousi myös ylös, ja aamutoimien jälkeen lähdimme pienelle aamulenkille tutkimaan kasvimaailmaa. Emme ottaneet kirjaa mukaan, sillä olin skeptinen, että löydämmekö mitään erityistä, mutta kotvan kuluttua meidän oli pakko palata hakemaan kamera ja kirja. Samalla jätin kiikarin autoon, sillä targettina olisi kasvit. Pihapiirit olivat hyvin hiljaisia ja keli kivan viileä, joskin t-paidalla pärjäsi hyvin. Pihat olivat hyvin hoidettuja ja miljöö idyllistä maaseutua. Kuola valui suustani, kun pääsimme apajille kasvien luokse, sillä nassautimme pian ensimmäiseksi elikseksi karvahorsman, tylppälehtihierakan, vihermunkinhupun, oratuomen, lehtotakiaisen ja sulkaruusun. Ihan uskomaton alku, sillä olin asettanut koko matkan tavoitteeksi vain kymmenen kasvielistä myöhäisen vuodenajan vuoksi sekä yhden määritetyn karhunvatukkalajin. Kävelimme melko pitkään ja ihmettelimme kasveja – hienoja lehtipuita, muratteja sekä suippu- ja tylppöorapihlajia. Mahtavaa oli se, että pitkän pähkäilyn tuloksen saimme kämpillä nasautettua lajilleen kartiokarhunvatukan – sikavaikeita ovat mokomat! Lenkki venähti parituntiseksi. Seuraavaksi suuntasimme Eutiniin, joka oli vain parin kilometrin päässä. Paikka osoittautui pieneksi, kun kurvasimme erään marketin pihaan pienten haahuilujen päätteeksi. Ostimme lounasta varten kanaa ja muuta perusapetta hyvin sekavasta kaupasta.

Oratuomi oli kaikkialla yleinen pensas.

Majapaikassa vedimme pastaa ja kanaa sekä otimme hetken lunkisti, kunnes lähdimme hieman kahdentoista jälkeen tamineiston kera kohti Plöniä. Poikkesimme heti ensimmäisen sauman kohdalla Dodauerin suojelualueelle, jossa oli retkeilyreitistöjä mahtavassa pyökkimetsässä. Lähdimme tien eteläpuolelle talsimaan ja pähkäilimme jälleen karhunvatukoita, mutta hanskat oli lyötävä naulaan niiden kanssa. Sen sijaan tuoksumataraa, lehtoja rikkapalsamia ja murattia oli viljalti. Pyökki oli ylivoimaisesti runsain puu, mutta seassa oli myös jättimäisiä muita puita, kuten vaahteroita ja tammia. Valkopyökkejä plokkasimme jokusen. Minna kauhisteli sammakoita niin, että säikäytti meikäläisen vahingossa puolikuoliaaksi ja hoksasi hauskoja punasiruetanoita sekä pari metsäpäästäistä. Linnuista pähkinänakkeleita äyskysi siellä täällä. Framilla oli myös jokunen viitatiainen ja pari tulipäähippäistä, jotka vetelivät laulujaan täysillä. Kasvipuolen kovimmat havikset olivat päivän elikset numero 7–11: harmaahorsma, kivikkokurjenpolvi, lehtokattara ja pyökkimetsien erikoisuus varjokattara. Erittäin jeespoksmeininkiä. Lisäksi keli oli lehvästön varjossa mukava – sortsimeininkiä, mutta ei tukalan kuuma. Pari tuntia hujahti hetkessä, emmekä kolunneet kuin pienen osan alueesta. Jatkoimme pieniä teitä pitkin hiljalleen kohti Plöniä, ja teimme myös yhden pidemmän kävelyn random-paikalle erään järven luona. Lajistollisesti emme kuitenkaan nähneet mitään uutta, mutta viinimäkikotilot sekä muutamat muut etanat, kuten mustahuuli- ja valkohuulitarhakotilot, olivat mukavia. Minna oli mestari plokkaamaan niitä. Näimme myös uudemman kerran kookkaan punasiruetanan. Karvahorsma kukki vielä täyttä häkää.

Punasiruetanoita.

Plönin keskustan nähtävyyksiä.

Plöniin saavuimme joskus kolmen jälkeen. Hortsasimme ensin jonkin aikaa parkkista etsien, kunnes kävimme Lidlistä hakemassa välipalaa. Jatkoimme läheisen järven rannan parkkikselle, jossa murkinoimme. Minna huomasi samalla jalkapöydässään tumman täplän, joka osoittautui heti punkiksi – voi perse. Onneksi punkkipihdit olivat autossa, joten sain rontin leukoineen pois. Ankeita otuksia! Plönin linna. Etsimme vielä kotvan sopivaa maksutonta parkkipaikkaa, jonka löysimme kivasti läheltä Plönin linnaa, joka oli päivän pääkohde. Kävimme talsimassa puistossa lähes parin tunnin lenkin ja ihmettelimme piharakennuksia, puistoa plataaneineen ja muuta. Linnan näimme monesta eri vinkkelistä. Jossain vaiheessa heitimme kasvikirjan ja muut romut autoon, ja otimme vain järkkärin mukaan linnan komeuksia varten. Talsimme kävelykadulle, jossa pyörimme hetken aikaa. Poikkesimme myös parissa kirkossa. Meille jäi siitä huolimatta 1,5 tuntia aikaa notkua linnan lähellä ennen kello 19.00 ennakolta buukattua opastettua kierrosta. Odotellessa plokkasin haarahaukan taivaalta. Näimme myös kymmeniä merimetsoja Saksan pojoksi. Kello 19.00 olimme parinkymmenen muun kanssa aloittelemassa kierrosta. Aulassa meidän piti laittaa kenkien päälle huopatossut. Koko setti oli saksaksi, mutta Minna tulkkasi joitain juttuja. Meidän piti saada englanniksi opastekortit, mutta eipä niitä kuulunut. Koko paketti oli diibadaabaa, eikä linnaa ollutkaan restauroitu vaan remontoitu miljoonilla silmälääkärikoulutusta varten. Näimme yläkerrassa ”silmästudiot”, eikä historiallisesti ollut hollilla kuin joitakin tauluja ja huonekaluja. Melkoista shaibaa siis. Onneksi sentään lopussa näimme kolme huonetta, jotka oli restauroitu vanhaan malliin sekä kappelin arkkuineen. Kaikki muu oli täysin uutta ja modernia – ei siis napannut vähääkään. Kunpa olisimme asian tienneet, niin emme olisi sisuksiin edes halunneet – ulkokierros olisi riittänyt. Asteikolla 4–10 linna oli korkeintaan 5+ – ei siis mitään järkeä varata kierrokselle aikaa. Session jälkeen kasilta talsimme pimenevässä illassa autolle ja ajoimme suoriltaan majapaikkaan, jossa teimme punkkitarkastukset ja muut iltarituaalit, kunnes menimme maate puoli yhdeltätoista. Linnakuviota lukuun ottamatta päivä oli kuitenkin hyvä. Näyttäviä hauta-arkkuja vuosien takaa.

Saaren pohjoisosan kosteikkoa kapustarintamassan kera.

MINNA SALO

FEHRMANIA RISTIIN RASTIIN TO 15.9. Heräsimme molemmat kahdeksan nurkilla hyvien yöunien päätteeksi. Teimme hiljalleen aamutoimet, jolloin nappasin ikkunasta ja pihasta autovisiitillä muun muassa hippiäisen, närhen, metsäkirvisen ja pyrstötiaisen maapinnaksi. Yhdeksän nurkilla suuntasimme merelle kohti Fehrmanin saarta, jota Minna ehdotteli edellispäivänä. Päästelimme motaria pitkin, mutta en ollut ihan varma nopeusrajoituksesta, joten uskalsin ajaa vain 173 km/h, tosin navin mukaan nopeutta oli vain 162 km/h. Olisi ollut kiva testata kovempaa menoa, mutta rajoitukset vaihtuivat nopeasti ja vähän väliä oli joku kaistalla plokkaamassa. Kymmenen hujakoilla saavuimme hulppeaa siltaa pitkin Fehrmanin saarelle. Sillan länsipuolella ilakoi muutama tuhat lokkia, mutta ne saivat jäädä tullaamatta. Huomasimme heti vesilintureservaatin kyltin, joka kuulosti houkuttelevalta, joten suuntasimme sitä kohti. Muutamien mutkien jälkeen kylttejä ei enää ollutkaan, mutta päätimme poiketa Puttgardenin sataman länsipuolella olevan lampareen luona, joka näytti kartalta mielenkiintoiselta. Ja sitä se tosiaan oli, sillä laguunissa oli sairaasti lintuja – 7 000 kapustarinnan parvi, satoja suosirrejä, pari avosettiä, ristisorsa, vesipääsky, kolminumeroinen lukema tyllejä ja sitä rataa. Todella hyvin lintuja. Paikalla oli myös lintuharrastajia pläräämässä massoja. Kävimme ensin putken kanssa hollilla, mutta Minna haki pian kasvikirjan ja evästä, sillä näimme heti kättelyssä kyläneidonkieltä ja laukkaneilikkaa, jota olikin hyvin runsaasti siellä täällä. Aamupäivän retken polkuverkostoa.

Avosettikaksikko päivälevolla.

Nappikotulakasvustoa.

Kävelimme helleporotuksessa – mutta viileässä tuulessa – reilun parin tunnin lenkin lintuja seuloen ja kasveja etsien. Paikalla oli hyvät pyöräilyreitit ja väkeä lappoi fillareilla tuon tuosta. Jossain vaiheessa napsahti ensimmäiset kasvielikset merikaislan ja nurmivihvilän muodossa. Jatkoimme laidunalueen läpi pitkältä tuntuneen matkan, sillä reitti vaikutti kääntyvän rantaan ja opastetaulussa oli kuva meripiikkiputkesta, joka oli ollut meikäläisellä toivelaji pitkään. Putki jäi löytymättä rannalla, mutta uusia tuttavuuksia olivat buurinvillakko sekä meriotakilokki. Ensimmäinen on Etelä-Afrikan tulokkaita, harvinainen vieläpä. Muuta kivaa lajistoa edustivat rantakauradyynit, merinätkelmä ja hietikkosara. Rantaviivassa piipersi 15 isosirrin poka sekä kaksi meriharakkaa. Jatkoimme ”pääreittiä” takaisin autopaikan suuntaan, jolloin näimme useita petoja lipumassa Tanskan suunnasta meren yli, muun muassa neljä ruskosuohaukkaa, kahdeksan varpushaukkaa, mehiläishaukka ja sääksi. Lajistoa paukkui edelleen hyvin. Myös riuttatiira viipotti menemään merellä. Autopaikalla vedimme kylmälaukusta tuhdit eväsleivät sekä muuta apetta, sillä kello oli jo 12.30. Tauon jälkeen lähdimme hakeutumaan reservaattiin, jonka Here onneksi tunnisti. Löysimme sen vaivatta, ja paikka osoittautui opastuskeskukseksi kosteikkojen laidalla. Maksoimme seitsemän euron pääsymaksun ja lähdimme talsimaan reittejä kiikareiden ja teleobjektiivin kera. Useiden altaiden luona oli isoja piilokojuja, mutta lajistoa harmillisen vähän – hieman haapanoita, taveja, sinisorsia, pari avosettiä ja kaukana nippu merihanhia. Linturintamalta napsui kuitenkin jokunen uusi maapinna. Minna hoksasi yhden lampareen luona vihreitä mölysammakoita, joista saimme hyviä kuvia. Niitä olikin sitten melko paljon myöhemmin. Vesilintureservaattia.

Tylppöorapihlajia kasvoi siellä täällä.

Mustaselja oli hyvin yleinen käytännössä kaikkialla.

Kasveista näimme ensin keltaisia nappeja, jotka muistuttivat pietaryrtin yksittäistä kukkaa. Matalia kosteikkolajeja siis. Mokomat jäivät kaivamaan, sillä ne olivat sen verran etäällä, että kiikareilla ei saanut kunnon tuntomerkkejä. Näimme myös imeläkirsikkaa luontaisena sekä sitkankuusen ja jotain perussettiä sekä elikseksi vihdoin sinivatukan polun laiteilta. Yhdestä paikasta löysimme nappikasvia hollilta ja otin näytteen. Autolla määritys oli hetkessä varma, sillä kyseessä oli harvinainen tulokas, nappikotula. Jeh! Kello oli jo reilusti yli kahden, joten nälkä alkoi kurnia. Hakeuduimme Burg Auf Ferhmanin kaupunkiin, jossa mäkkäri tarjosi nopean helpotuksen. Poikkesimme myös parissa marketissa hankkimassa ensimmäiset tuliaissatsit. Harmillisesti limppareita ei juuri myyty tölkeissä. Ja jos myytiin, niin lähes euron kipale. Ei kiitos.

Seuraavaksi hakeuduimme suuren sillan itäpuolelle ottamaan parit fotot. Minna navigoi paikalle vaivatta ja näkymä alavinkkelistä oli komia. Paikalle oli pykätty tuolit ja huussi, joten selvästi monen suosikkikohde. Merellä oli sama suuri lokkimassa, joka koostui pääosin nauru- ja kalalokeista sekä joistain kymmenistä harmaalokeista. Aroharmaata ei osunut okulaareihin. Samaisella paikalla oli merisauniota ja lisää buurivalvattia sekä meriotakilokkia. Tiuki repi jo yli viiden, kun suuntasimme takaisin mantereelle. Minna sai vapaat kädet johdattaa meidät mihin vain. Maisemareitti kulki useiden pikkutaajamien ohi Neustadt in Holsteiniin, jossa meidän piti sompailla keskustassa jonkin aikaa, kunnes löysimme rantaan. Jouduin tosin ajamaan hitusen pyörätietä sopivalle paikalle, mutta no can do. Ajattelin vetäistä nopean slaissin spudella lahdelle, mutta paikka olikin piukassa lintuja – 1 200 nokikanaa, jalohaikara, toistakymmentä pikku-uikkua, satoja hanhia ja vesilintuja. Vaiks mitä, kuten porilainen sanoisi. Hollilla oli myös pari härkälintua ja vino pino silkkiuikkuja. Maapinnoja puski hyvin oratuomien laiteilta, jossa oli myös meriasteria. Jatkoimme piakkoin matkaa ja poikkesimme vielä Eutinissa Lidliin hakemaan ruoantekovärkkiä. Matkalla oli jälleen paljon tuulivoimaloita joka puolella. Kello 19.00 olimme perillä, mikä oli kiva juttu, sillä meille jäi hitusen aikaa tutkia kirjoja ja sitä rataa, kunnes painuimme pehkuihin.

Iltahelokin, rantavehnän ja ripsisaurikin kasvupaikkaa.

TANSKAAN PE 16.9. Heräsin hyvien yöunien jälkeen kahdeksan nurkilla ja nousin piakkoin laittamaan kimpsuja kasaan. Minna nousi myös kotvan kuluttua, ja kello 9.30 jätimme mainion majapaikan taaksemme, kun ampaisimme kohti Tanskaa. Luvassa olisi kuitenkin kiertoajelua Minnan nuotitusten mukaan. Suuntasimme Plönin kautta Kielin eteläpuolitse randomilla jollekin tielle, joka johtikin lossipaikalle. Me painelimme hienossa aamukelissä pienen lautan kyydillä ilmaiseksi joen pohjoispuolelle Landwehristä. Lossimeno oli yllättävän jeespoks ja mukava ylläri kaiken kaikkiaan. Seuraava etappi oli kartan mukaan Eckernförde rannikolla, jossa näytti olevan merenlahti. Se oli tarkoitus katsastaa. Löysimme pian itsemme pohjukan tuntumasta hiekkarannan laiteilta, johon jätimme pirssin auringon porottaessa. Seuloin meren nopeasti, mutta muutaman haahkan lisäksi framilla oli lähinnä jokunen lokki ja merimetso sekä uudeksi Saksan lajiksi isokoskelo. Hiekkarannalla oli rantavehnää ja suola-arhoa sekä erikoisia kukintovarsia, joita kävimme pällistelemässä. Otimme kuvia ja koitimme plärätä kirjaa tuloksetta. Laji ei meinannut mitenkään avautua, kunnes löysin helokit kirjasta. Arvoimme pitkään ilta- ja täplähelokin väliltä, mutta päätimme kuitenkin etsiä vielä valokuvia varmuuden saamiseksi. Nykäisin vielä pienen kasvin mukaan, joka oli kuitenkin pieni saunio. Pläräsimme sitä pitkään kirjasta auton luona ja vihdoin nasahti, kun tuntomerkit sopivat ripsisaurikille – jeh, toinen elis heti putkeen, vaikka helokki olikin vielä ”vaiheessa”.

Aamun lossiranta

Nälkä alkoi iskeä, joten Minna ohjasti meidät mutkien kautta hetken matkaa Schleswigin suuntaan sopivalle metsänlaiteelle. Söimme kylmälaukusta eväsleivät ja muuta apetta, ja läksimme pyrstötiaisparven saattelemana talsimaan kohti järven rantaa. Varjoisassa pyökkimetsässä oli mukava tallustaa auringon kiivetessä yhä korkeammalle. Kasvimaailma tarjosi pääosin perussettiä: tuoksumataraa, pikkuvelholehteä, hiirenporrasta, vuorijalavaa ja jokusen valkopyökin sekä tietysti muita jalopuita. Jossain kohtaa kiinnitimme huomiota jättikokoisiin kortteisiin, joita tahimme hetken, sillä Pohjolan kasvion kuva on suoraan sanoen persiestä. Kyseessä oli siis uudeksi lajiksi jättikorte, joka oli parhaimmillaan lähes 1,5-metristä. Laajat kasvustot olivat todella hienoja. Kävely oli pitkä, ja päädyimme lopulta ilmeisesti jonkin yksityiskoulun pihaan ihmettelemään menoa, kun opiskelijoita haettiin porvariautoilla ja takseilla ilmeisesti viikonlopun viettoon. Tunsimme olomme hieman höntiksi, joten palasimme pian samaa reittiä takaisin. Tullessa poimimme oudon lajin matkaan. Selvittelimme sitä jälleen pitkähkön tovin, kunnes hoksasimme sen olevan isovelholehteä – uutta lajia puski jälleen! Tiuku repi jo noin kahta, joten oikea nälkä iski jo kovaa. Niinpä jatkoimme suoriltaan läheiseen Schleswigiin, joka oli päivän pääkohde Gottorfin linnan takia. Jätimme auton parkkiin huikean rakennuksen parkkikselle ja kävelimme heti hollilla olleeseen kellariravintolaan vetämään päivän lounaan hintaan 8,80 euroa – kalaa pinaatilla ja juustolla sekä perunoita sinappikastikkeella. Jälkkäriksi oli mannapuurotyyppistä suklaakiisselillä. Toimi! Gottorf Castle.

Seuraavaksi lunastimme yhdeksän euron pääsyliput ja parin tuntia kuluivat siivellä, kun kälpimme museohuoneissa, joista osa oli restauroitu alkuperäiseen kuosiin – todella komeita veistoksia ja maalauksia. Huoneissa oli myös monentyyppisiä huonekaluja ja niin edelleen. Kävelimme myös jugend-osaston ja arkeologisen puolen, jossa oli muumioita ja luita. Nice. Poikkesimme vielä barokkipuutarhaan, joka ei ollut kuitenkaan kovin kummoinen, sillä istutuksia oli vähän. Kävely oli kuitenkin erittäin jeespoks, sillä Minna plokkasi rannasta parimetristä rantavalvattia ja minä nurmikolta mustakoisoa, jotka molemmat olivat eliksiä. Lisäksi näimme jälleen vedessä erikoista kasvia, jonka arvelin olevan jotain putkea, mutta hollilla oli vain lehtiä. Tiuku repi jo lähes viittä, kun pistimme pillit pussiin sateenuhkan alla. Ukkonen jyrisi jo jonkin aikaa, kun ehdimme katsoa lähivesihaudat linnuista sitä ennen: vinot pinot tukka- ja punasotkia, sinisorsia ja kyhmyjoutsenia & nokikanoja sekä jokunen liejukana. Taivaalla viiletti 45 sepelhanhen poka ja pihan laiteilla äyskysi pähkinänakkeli. Jatkoimme kohti rajaa, mutta poikkesimme vielä Flensburgissa palauttamaan pari tölkkiä ja pullon sekä ostamaan meikäläiselle pakollisen laten. Tanskan puolelle pujahdimme joskus puoli kuuden nurkilla, ja kurvasimme pian ensimmäiselle tankille – diesel noin 1,10 €/l, lähes sama kuin Suomessa ja Saksassa. Maisema muuttui oleellisesti Saksaan verrattuna, sillä maissipeltoja oli tolkuttomasti joka puolella ja maa muuttui lätymmäksi. Maisema oli totta puhuen aika tylsää, eivätkä harmaat vesisadepilvet muuttaneet sitä parempaan suuntaan. Vettä tulikin raakasti välillä. Loppumatka tuntui ikuisuudelle, kun menimme hieman pienempää tietä kohti Ribeä ja Brammingin majapaikkaa. Liikenneympyröitä oli vähän väliä, joten keskivauhti oli hidasta. Lopulta hitusen iltaseitsemän – ja parin piekanahaviksen – jälkeen saavuimme Bodil Larssenin luo kellariasuntoon, jonka olimme buukanneet Airbnb-palvelun kautta. Hieman homeen tuoksuinen mesta oli askeettinen, mutta ajoi asiansa kuitenkin. Bodil vaikutti olevan kiva mummo. Kävimme vielä kaupassa ja huomasimme, että hintataso oli todella paljon kalliimpi kuin Saksassa – moni perusjuttu yli kaksi kertaa kalliimpaa! Eikä kaupassa ollut eineksiä, joita kaipasimme iltaruoaksi, sillä kellarissa oli vain mikro. Niinpä päädyimme nuudeliosastoon. Homemeininki tuntui jo hieman kurkussani illalla. Iltapuhteena meille selvisi hanhenputken ja iltahelokin määritys, joten määrityssysteemit etenivät hyvin. Maate menimme hitusen kympin jälkeen.

Persoonallisia traktoribusseja.

VATTIMEREN IHMEITÄ LA 17.9. Heräilin hieman yöllä – kylmää, kuumaa, kylmää, kuumaa ja sitä rataa. Seitsemän nurkilla rupesin lueskelemaan nettiä ja nousin Minnan kanssa ennen kasia. Vedimme aamupalat ja pakkasimme päiväretkelle tykötarpeet kyytiin. Aamun keli oli koleahko, mutta onneksi vettä ei enää tullut. Sortsikelit olivat jo selvästi ohi, kun lähdimme ajamaan Ribeen ja kohti traktoribussien lähtöpaikkaa. Olimme pelipaikalla jo kello 9.15, joten meille jäi hyvin aikaa kymmenen lähtöön. Ostimme kahdeksan euron tiketit ja ihmettelimme meininkiä. Kympiltä ampaisimme neljän traktorikärryn kera kohti meritietä, mikä oli todella eksoottinen kokemus. Harmillisesti emme saaneet mennä yläkertaan, joten havainnointi ja valokuvaus ei vain luonannut alakerrasta. Mutaa siinsi horisonttiin asti ja suuria lintuparvia oli kaikkialla – ihan käsittämätön näky! Vanhoja paalutuksia oli varmaan miljoonia näkyvissä... Onneksi pääsimme yläkertaan, kun saavuimme Mando-saaren luokse paremmalle tielle. Kolmen vartin osiosta saimme olla arviolta vartin ylhäällä, mikä olikin todella paljon mukavampaa. Paalutettuja lokeroniittyjä oli raakasti, siis marskimaita, joissa oli ojia ja satoja lampaita. Maisemat olivat hyvin erikoisia ja mieleenpainuvia. Mando Byn pieneen kylään saavuimme kello 10.45. Minna meni aluksi jonottamaan vessaan, jolloin odottelin pihassa. Pian paikalle tuli nuori jantteri – Tim Hesselballe Hansen – kyselemään, että olenko lintumiehiä – oli juuri plokannut kehrääjän, joka asettui puuhun levolle. Kävin katsastamassa sen läheltä spuden kanssa ja kiittelin kovasti. Lähdin kuitenkin heti Minnan luo, kun en ollut enää näköhollilla. Mandon lakeuksia.

Sigrid, Tim ja Minna päivystämässä.

Kävelimme vielä uudelleen paikalle, johon tuli myös naikkonen, Sigrid Kistrup. Juttelimme niitä näitä, ja tyypit olivat todella mukavia. Päädyimmekin sellaiseen tilanteeseen, että lähdimme tsekkaamaan kolmea kapustahaikaraa heidän kanssaan autolla. Autoreduilu olikin simppeliä ja paljon tehokkaampaa, sillä pian saimme hollille kolme kapustaa – jeah. Samalla paikalla oli myös afrikanhanhi, jota tyypit manailivat, mutta minä kiittelin wppinnasta. Olivat nähneet myös arosuon, jonka näin jo heti kärkeen rantautuessa. Mainiota settiä puski nääs. Ajoimme saarta ympäri pengertietä pitkin ja teimme muutamia stoppeja. Lintuja oli sikana joka puolella, mutta iso osa liian kaukana laskuveden vuoksi. Myös yksi muuttohaukka kieppui hetken taivaalla tuhansien kahlureiden perässä. Yhdeltä paikalta plokkasimme kolme kasvielistä: meri-ikiviuhko, marskimaltsa ja kanaalimarskiheinä, jota on istutettu Tanskaan 1930-luvulta lähtien. Kaikki olivat ns. massalajeja suolayrttien ohella. Parin tunnin mukavan reduilun tuloksena saimme roppakaupalla hyvää lintuinfoa ja paljon parempia haviksia kuin mitä olisimme omin päin saaneet. Molemmat olivat hcbongareita, mutta tosi mukavia. Tim oli Tanskan rankingissä peräti kolmonen. Loppukaneettia todettakoon, että tanskankieli on kyllä hyvin hauskan kuuloista - aiemmin bussissa jo ihmettelimme aika tavalla äänimaailmaa muiden osalta. Jätimme hyvästit ja kiitimme retkestä. Pyysin vielä mailiosoitteen, jotta saisin tulevan redustoorin linkin eteenpäin. Talsimme lähirannan tuntumaan evästauolle, jolloin seuloin hetken merta, mutta valtaosa linnuista oli jälleen liian kaukana. Virtsaustauolla löysin pienen sinertäväkukkaisen kasvin, josta tuli vuorimunkki elikseksi. Kävelimme vielä aivan rannan tuntumaan ja löysimme muun muassa suolamaltsaa, merisolmukkia ja luutasuolayrttiä punasuolayrtin joukosta. Jeh!

Aika alkoi loppua kesken, joten nappasin kävellessä vielä parit kasvinäytteet – peltokurjennokka ja hietikkopaju, joka on hanhenpajun alalaji. Tällä kertaa pääsimme bussin yläkertaan onneksi koko matkaksi, joskin vesi oli noussut niin, että mitään lietteitä ei enää ollut. Menimme eri reittiä ja matka tuntui menevän siivillä, kun emme joutuneet päivystämään kopissa.

Riben vanhaa kaupunkialuetta.

Olimme perillä klo 14.35, jolloin oli jo melkoinen hiuko. Niinpä ajelimme suoriltaan Ribeen, jossa hortoilimme autolla hetken ydinkeskustan mukulakiviteillä. Lopulta menimme ostariin ostamaan pitsat paniikkiratkaisuna. Pieni kola maksoi kolme egeä! Einestyksen jälkeen suuntasimme lähemmäs keskustaa, jossa vierailimme tuomiokirkossa ja könysimme raput ylös hyvälle näköalapaikalle. Kiertelimme tovin Tanskan vanhimman kaupungin viihtyisiä raitteja, joita on tallattua jo ainakin 700-luvulta Kertaallisen hyvää belgialaista vohvelia. lähtien. Lisäksi nautiskelimme belgialaista paksua vohvelia pehmispäällysen kera – superb! Vohvelintekijä uurasti hauskasti eräänlaisella karusellisysteemillä koko ajan uusia vohveleita.

Päivän seuraava etappi oli etelämpänä oleva Romon saari, johon johtavan pengertien alkuvaiheessa vedimme pirssin parkkiin, kunhan olimme nähneet tovia ennen yhdeksän jalohaikaraa. Lintuja oli siis ihan kertaallisesti – tuhansia avosettejä ja ristisorsia sekä kaikkea muuta. Käsittämätön näky, sillä erityisesti kahlaajia oli tonnikaupalla. Talsimme penkereen laidalle, josta löysimme uusina tuttavuuksina merimarunaa ja pihakrassia. Meriasteria, meriratamoa, kanaalimarskiheinää ja muuta jo tuttua lajistoa oli hyvin kehissä, samoin kaksi ilmaan Kanaalimarskiheinää (yllä) ja luutasuolayrttiä. noussutta jänkäkurppaa. Kivointa oli fotailla isoja luutasuolayrttikasvustoja. Romossa ajoimme saaren eteläkärkeen, jossa pääsimme ajamaan rantahiekalle – todella eksoottista meininkiä. Rannalla oli paljon saksalaisia leiriytymismeiningeissä grilleineen ja muine härpäkkeineen. Kävimme ensin rannan eteläosassa, jossa katsoin linnut nopsaan läpi, ja kävimme muutaman kymmenen metriä kävelemässä dyyniä aidan reunalle. Plokkasin pari pientä meripiikkiputkea, joka oli ollut pitkään toivelajini – loistava tsäkä, sillä ne eivät näkyneet kuin muutaman metrin päähän!

Minna posettamassa Pohjanmeren rannalla.

Kävimme vielä eteläosassa, jossa teimme myös pienen piston dyyneille. Tällä kertaa näimme isosappea ja kovimpana kasvihaviksena arokohokkia, jota ei esiinny kuin muutamalla alueella koko Tanskassa, eikä muissa Pohjoismaissa ollenkaan. Kasvipauke oli ollut käsittämätön päivän aikana, samoin toki lintumeno. Tiuku repi iltaseitsemää ja aurinko alkoi laskea. Ehdottelin Minnalle vielä vähän matkan päähän minervanpöllöbongausta, sillä Tim antoi hyvät nuotit. Poikkesimme vielä markettiin hakemaan aamupalaa sikahinnoilla. Perille pääsimme hieman ennen kasia, jolloin pieni pöllö oli heti hollilla omakotitalon päädyssä olevan pöntön katolla – ou jea! Harmillisesti oli liian hämärää kuvaukseen, mutta täydellinen päivä sai jatkoa. Edellisestä minervanpöllöhavainnostani oli vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Brammingiin palasimme klo 20.20 lähes 12 tunnin päiväretken päätteeksi. Illalla katsoimme vielä kasveja ja nuuhkimme homeen hajua, kunnes menimme nukkumaan. Reissun mukavimpia kasvihaviksia: meripiikkiputki.

SAARIHYPPELYÄ SU 18.9. Vedimme pitkät ja sikeät yöunet, eikä kummallekaan tullut uni enää kunnolla aamuseitsemän jälkeen. Niinpä nousimme ylös, teimme aamutoimet, pakkasimme auton ja lähdimme puoli ysiltä liikenteeseen. Yö oli ollut viileä, vain alle 15 astetta ja ilmankosteus tolkuton – täysin eri meininkiä kuin aiemmin reissun aikana. Pakatessa pihan yli lensi reissun ekat nokkavarpuset. Ajoimme suoriltaan sadankolmenkympin motaria itään ja edelleen Middelfartin suurta siltaa pitkin Fynin saarelle, jossa kurvasimme Egeskovin linnaan, jonka pihassa olimme 9.55 – viisi minuuttia ennen ovien avaamista. Linna ja sen puutarha näkyivät parkkikselle, kun lähdimme liikenteeseen vain muutaman muun henkilön kanssa. Sunnuntaiaamu oli hiljaista nääs. Ostimme noin 25 euron tiketit per pää ja tutkimme tunnin valtavia puutarhoja, joita oli hoidettu millintarkasti – barokki-, renessanssi- ja rokokoopuutarhat, verenpisaraosasto, yrttitarha Latvakiipeilyä. ja sitä rataa. Valtavia puita – huikea piha! Linna avattiin klo 11.00, jolloin kävimme ensin lähirakennuksessa tutkailemassa vanhoja vaatteita museo-osastolla. Itse linna oli yleisölle osittain suljettu, mutta nähtävää oli paljon – erilaisista tarveesineistä pariin ökymeiningin metsästyshuoneeseen. Seinillä oli muun muassa kymmeniä Kenian kasvatteja topista kongoniin, pahkasiasta leijonaan ja dikidikistä impalaan. Kenian reissulta oli iso osa tuttuja. Karua nähtävää. Kävimme läpi kaikki lokerot sekä vintin, jossa oli leluosasto ja muuta museoesineistöä. Linnassa olimme puolisen tuntia, joten nähtävää oli kuitenkin lopulta vähän verrattuna muihin alueisiin. Seuraavaksi talsimme italialaiseen ravintolaan, jossa vedimme loistavaa lasagnea ja pestopastaa. Oli vain niin jäätävän kokoiset satsit, että molempien oli pakko jättää jämät. Kiersimme vielä alueen museot, joissa oli autoja, moottoripyöriä, kauppoja ja kaikkea mahdollista, jopa rescue-osasto vanhoine paloautoineen. Yllättävän laajat ja näyttävät keräilysysteemit. Nousimme vielä puiden latvustoon kiipeilykierrokselle, jota Minna kauhisteli, mutta tuli koko matkan kiltisti. Lopuksi löysimme vielä kuningassaniaista puron laiteilta uudeksi lajiksi. Yksityisomistuksessa oleva Egeskovin linna.

MINNA SALO

Näyttävä Ison-Beltin silta.

Kolme tuntia hujahti nopeasti, kunnes lähdimme jatkamaan matkaa klo 13.00. Palasimme motarille ja ammuimme auton Nyborgiin sekä hamuamaani Ison-Beltin sillalle, joka oli kertaallisen hieno kokemus – tolkuttoman pitkä ja korkea. Olimme äimän käkenä. Sillan jälkeen hakeuduimme heti tien eteläpuolelle, sillä näimme sopivan kuvaushollin siltaan nähden. Löysimme paikan helposti ja sain nipun kuvia. Kävelimme pienen niemekkeen nokkaan, kunhan olimme plokanneet ensimmäiseltä paikalta jänönapiloiden lisäksi kyläneidonkieltä ja rohtorastia. Niemekkeessä kasvoi uusina lajeina merikaalia, merijuurekasta ja lännenmaltsaa, jonka Minna määritti helposti! Lisäksi näimme paluukävelyllä vielä paluukävelyllä ojakuismaa – uutta lajistoa paukkui jälleen paljon. Kyläneidonkieli on komia kasvi.

Viihtyisä mökkimajoitus.

Kävimme vielä huoltsikalla, jossa jouduin nöyrtymään kolmen euron latelle. Matkamme jatkui Kööpenhaminan lounaispuolelle Kogeen ja sieltä edelleen hetken matkaa rannikkoa kaakkoon Strobyyn, joka oli kiva huvilakeskittymä meren äärellä. Juutinrauman silta komeili kaukana horisontissa, kun navigoimme mökkiin, jonka olimme vuokranneet. Paikka oli kerrassaan mahtava. Olimme kotvan paikoillaan ja fiilistelimme pytinkiä. Puoli viiden hujakoilla lähdimme etsimään läheistä metsää, mutta pikkutiet – kuten päivän kaikki tiet – olivat todella tylsiä. Itse metsä ei ollutkaan kovin kummoinen; se ei ollut luonnontilainen, emmekä löytäneet oikein mitään kummempaa parilla kävelylenkillä. Erikoisimpia olivat ehkäpä villiytynyt saksankirveli, vihermunkinhuppu ja valkopyökki. Päätimme jättää metsän koluamisen minimiin ja suuntasimme läheiselle Stevn Klintille, joka oli vartin ajomatkan päässä. Paikalla kävelimme luontotuvan ohi mahtavien kalkkijyrkänteiden laiteille. Falsterbo siinsi kaukana Ruotsin puolella. Kävimme nopean kävelyn kedon laiteilla, jolloin eliksiä rupesi paukkaamaan: ketokaunokki, värireseda, ketokurho, rikkavillakko ja ketokaunokin loinen, kaunokinnäive. Tolkutonta menoa jälleen. 50 elistä jo matkalle rikki! Ei voi estää menoa. Tuuli puhalsi voimakkaasti ja oli pilvistä, vain 15 astetta lämpöä, joten pitkät kalsongit olivat jees. Poikkesimme vielä lähikauppaan ja palasimme seitsemäksi mökille, jossa laitoimme kamiinan tulille ja sapuskat tulemaan. Molemmilla oli kiva fiilis paikasta ja koko päivästä. Maate painelimme klo 22.30.

Hyvin harvinainen kaunokinnäive.

Herkullista kasvimaastoa tuoksutörmäkukan kera.

MINNA SALO

MONS KLINT MA 19.9. Mökki viileni yöllä tuulen vuoksi aika tavalla, mutta onneksi peitot olivat paksuja, joten kylmyydestä ei pitänyt kärsiä. Heräsin hieman seitsemän jälkeen, enkä malttanut enää koisia. Minnakin heräsi samalla, ja nousimme hetken torkkumisen jälkeen aamupuuhiin. Kello 8.20 ampaisimme kohti Mon-nimistä saarta Tanskan kaakkoisosaan. Taivas oli täysin pilvessä ja lämpötila huiteli 14 asteen kieppeillä. Valitsimme ns. maisemareitin, mutta tilanne oli tismalleen sama kuin muualla; peltoja, peltoja ja peltoja. Eipä siis mitään kovin kummoista nähtävää. Uutena puolena olivat kuitenkin joka paikassa olleet ruttojuuret. Pysähdyimme Sjolten Stranhusen kohdilla erään hyvin suojaisan merenlahden poukamassa, jossa katsastin pikaisesti linnut – satoja kyhmyjoutsenia ja nokikanoja sekä hitusen muuta väkeä, kuten merimetsoja, haahkoja ja isokoskeloita. Rannassa oli sukaskarstaohdaketta uutena lajina, jonka Minna määritti jälleen. Monin saarelle ajoimme mukavaa siltaa pitkin, josta näkymät olivat vihdoin nasevat. Lyhyen ajamisen jälkeen stoppasimme ihailemaan hetkeksi lähellä saalistellutta isohaarahaukkaa, joka olikin reissun ainoa tavoitelaji, sillä olin nähnyt edellisen vuonna 2006 Espanjassa (Lintuja maailmalla II). Juuri aiemmin aamulla kerroin Minnalle, että matkan tavoitetta huutaa. Olin printannut Mons Klintin alueen kartan ennakkoon netistä, joten navigoimme sen avulla polulle nro 7, joka johdatti meidät kalkkikedolle. Kävelimme 1,5 tunnin lenkin todella erikoisessa maisemassa – kultapiiskua, mäkimeiramia ja eliksinä keltaresedaa, tuoksutörmäkukkaa, esparsettiä ja nummisilmäruohoa. Loisteliasta menoa! Vanhoja orapihlajia oli siellä täällä, ja jokunen vanha kämmekkä sattui Minna silmiin. Harmillisesti paras käm-

mekkäaika oli jo reilusti ohi, joten lajit jäivät vaille määritystä. Näimme myös maarianverijuurta. Mesta on eräs Tanskan arvokkaimpia kasvistollisesti sekä erään sinisiiven ainoa esiintymispaikka. Palasimme laidunalueen lomitse autopaikalle, jossa evästimme. Seuraava etappi olisi kolmen kilometrin lenkki metsämaalla. Uuden polun opasteet olivat aluksi hyvät, mutta merkinnät uupuivat sittemmin pahasti, joten hieman meni hortoiluksi koko talsiminen. Pyökkimetsä oli hehkeä, mutta syyskuussa kovin yksipuolinen – monelta osin kasveja ei ollut kenttäkerroksessa ollenkaan. Olimme käytännössä yksin lukuisten punarintojen ja peukaloisten kanssa. Kasvieliksiin kirjasimme polun varrelta verihierakan, korpinotkosta hajasaran sekä lähempänä kalkkikallioita kukkineen pyörövatukan, jota tahimme kotvan ruostevatukan välillä. Uskomatonta, että toinen karhunvatukka nasahti lajilleen! Nämme myös kalkkijyrkännettä, tosin niukasti. Kävely tuntui todella pitkälle, mutta kello olikin jo toisaalta 13.30. Ajoimme GeoCenterin seitsemän euron maksulliseen parkkiin ja menimme raflaan tilamaan burgerit. Kyseessä oli kenties hämärimmät purilaiset toistaiseksi, sillä niissä ei ollut mitään pihvin ja sämppärien lisäksi! Kappas mokomaa. Tuhdin – ja kieltämättä hitusen kuivakkaan – tankkauksen jälkeen haimme retkiromut autosta ja lähdimme eteläiselle lenkille. Kävelimme ensin metsän reunaa, emmekä uskaltaneet lähteä noin 500 rappusta alas biitsille. Lopulta päätimme lähteä alas toisia rappusia reilun kilsan päästä, vaikka jalat olivat jo hieman sippi aiemmista lenkeistä. Rappuset olivat eksoottisen oloiset ja laskeutuminen yllättävän sutjakkaa. Rannalta näimme vihdoin kalkkiseinämät mahtavasti – kannattavaa settiä kerta kaikkiaan!

Porrasurakka alkamassa.

Pakollinen kalkkikallioselfie.

Keltaresedaa ja saksankärhöä (alla).

Kävelimme ensimmäisten rappujen luokse kapeaa rantakivikkoa pitkin. Samalla löysimme liuskaläätettä ja rento-orakkoa uusiksi lajeiksi. Keltareseda oli selvästi valtalaji kaikkialla murenevilla kalkkiseinämillä. Näkymä oli hulppea, sillä jyrkät ja vaaleat seinämät nousivat paikoin lähes pystysuoraan toistasataa metriä. Lähempänä pohjoisrappuja kasvillisuus hieman lisääntyi, mutta uutuuksia emme enää löytäneet. Pääsin kivasti kuittailemaan Minnalle, kun rantakivikko oli yhdessä kohtaa vain puolen metrin levyinen ja aallokko iski siihen napakasti. Minna katsoi aallokon rytmin väärin ja aalto pyyhkäisi hetkessä naikkosen kengät litimäriksi. Minä tulin puolen metrin päässä perässä vedenpitävien vaelluskenkien kanssa, enkä saanut pisaraakaan monoilleni... Toiset portaat nousivat hienosti lähdepuron laiteita ylös, ja kasvillisuus oli vehmasta ja mielenkiintoista, sillä jättikortetta oli hyvin runsaasti. Yhdestä kohtaa plokkasimme uutuutena sinivihvilää. Kävelyn aikana näimme myös lehtosaraa sekä runsaasti saksankärhöä. Ylhäällä olimme voittajia. Kävimme maksamassa parkkimaksun ja ampaisimme pois. Kello oli jo 16.00, joten kuuden tunnin kalkkiretkeilyt menivät hetkessä. Matkalta poimin vielä pellon laidasta unikkoa sekä tyräkkiä, jotka Minna katsoi apukuskin paikalla heti tuoreeltaan ruisunikoksi ja kolmisädetyräkiksi.

Stevn Klintin miljöötä.

Poikkesimme Kalvehaven keskustassa markettiin hankkimaan juomaa ja hieman sapuskaa sekä tankille. Minun Visa ei taaskaan toiminut, vain Minnan Visa Electron... Suuntasimme vielä Stevn Klintille kolmen vartin reduilulle. Katsoin tornista tyynestä merestä vessut, mutta hiljaista oli – parhaana 18 sepelhanhea kellumassa. Kävelimme vielä pienen lenkin uusien kasvien toivossa, mutta emme enää plokanneet niitä. Näimme kuitenkin tietysti muuta mielenkiintoista, kuten kaunokinnäivettä uudelleen monessa kohtaa. Auton luona pellolla piti ääntä yhdeksän peltopyytä, jotka nousivat siivilleen; naseva Tanskan pinna. Palasimme seitsemäksi Strobyyn. Meri oli tyyni, kun katsoin nopsaan lokkimäärää – niitä oli ihan joka puolella kellumassa. Karkea sigma oli 15 000 yksilöä. Puolen tunnin seulomisella olisi varmasti löytynyt kivaa lajistoa, mutta päivä oli osaltamme pulkassa. Illalla teimme safkaa, kirjoittelin, tsekkailin kasveja ja suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa – Köpis tai Frederiksborgin linna. Minna kauhisteli isoja hämähäkkejä vessan puolella, mutta minä roudasin niitä urhoollisesti ulos pois häiriköimästä. Nukkumaan menimme puoli yhdeltätoista.

Karlskronan keskustan puistoa.

VÄLIPÄIVÄN TUNTUA TI 20.9. Heräsimme hyvien yöunien päätteeksi kello 7.50. Ponkaisin tovin kuluttua pihaan, kun kuulin valkoposkihanhien ääntä – pieni poka paineli mökin yli tyynessä aamussa komiasti. Teimme aamupuuhat ja pistimme kämpän kondikseen, kunnes otimme suunnaksi Kööpenhaminan klo 9.10. Edellispäivä oli jonkinmoinen revityspäivä, joten molempien olo oli sen verran veltto, että päätimme skipata hätäisen Köpiksen reissun sekä linnat sun muut ja painelimme suoraan motaria Ruotsin puolelle Malmöön. Välille jäi mahtava Juutinrauman silta, jota edelsi tunneli ja tekosaari. Huikea viritelmä kaikkiaan! Kesken kaiken maa muuttui Ruotsiksi ja Minna mokoma veti pisimmän korren Tanskan puolen lintuarvauskisassa. Emme stopanneet kuvailemaan siltaa sen kummemmin, sillä se olisi vaatinut luikertelua Malmön keskustan tuntumassa, eikä virtaa juuri ollut. Niinpä losotimme menemään. Koukkasimme motarilta ensimmäiselle evästauolle Höötin suuntaan, ja poikkesimme erään järven rantaan, joka olikin naseva holli, sillä Ruotsin pinnoihin pamahti pähkinänakkelin lisäksi muun muassa viitatiainen, neljäsosatonni töyhtöhyyppiä ja sinisorsia karikolta sekä kivasti pari keltahemppoa parkkiksen laidalta. Rannassa komeili harmiota. Höörissä hain vielä espressoa huoltsikkahintaan, kunnes jatkoimme E22-motarille. Matkan kivoimpia ylläreitä oli reissun ensimmäinen kattohaikara, yksittäinen haarahaukka ja peräti yhdeksän isohaarahaukkaa – todella yleinen näemmä! Petoja muutti muutenkin jonkin verran. Kiiltomalva.

Keltakiurunkannus.

Iltapäivän puolella hiukomisaste oli sen verran kova, että kurvasimme hieman ennen Karlskronaa Ronnebyyn keskustaan, josta löysimme näppärästi edullinen libanonilaisravintolan lounaan kera – tuhti setti oli mainio, joten jaksoimme hyvin vajaan 60 kilsan loppusiirtymän Gullberna Parkiin, joka oli majapaikkamme Karlskronassa. Paikka osoittautui erikoiseksi, sillä konferenssikeskuksesta ei meinannut löytää oikeaa looshia, mutta onneksi homma hoitui lopulta ja saimme huoneen, jossa ei ollut omaa suihkua tai vessaa. Hintaa majoituksella oli 565 kruunua. Emme homehtuneet huoneessa paria minuuttia kauempaa, vaan lähdimme kaupungin keskustaan sompailemaan. Majapaikan täti neuvoi hyvän parkkiksen, johon saimme pirssin. Kävelimme parin tunnin retken kivassa keskustassa ja poikkesimme kirkkoon kuvailemaan. Alkuvaiheessa plokkasimme keltakiurunkannusta sekä hieman ennen Stumholmenin saarta toistamiseen ripsisaurikkia ja uutuutena rikkakananhirssiä. Talsimme sotilassaaren ympäri nähden muun muassa kiiltomalvaa, pensaikkotatarta, merikaislaa, rehuvirnaa ja kymmenittäin korvameduusoja, joista Minna oli liekeissä, sillä hän ei ollut aiemmin niitä nähnyt. Kävelimme merimuseon ohi ja näimme pari sota-alusta. Harmillisesti museo oli jo mennyt kiinni – se olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen paikka. Palasimme autolle ja hortoilimme jonkin aikaa etsien markettia, kunnes sellainen vihdoin löytyi. Hankimme iltaeinestä sekä hieman evästä seuraavalle aamulle ja päivälle. Nappasimme myös vinon pinon tuliaismässyjä. Kämpille saavuimme kuudeksi, joten ehdimme lueskella ja säätää kaikkea ennen koisimista.

Opastuskeskuksen näyttelytila.

ÖÖLANTIA KE 21.9. Heräsimme kello 7.45 ja kolmen vartin päästä olimme täydessä vauhdissa kohti Öölantia. Aamu oli alle kymmenen astetta ja kostea, yöllä oli ollut vielä muutaman asteen viileämpi. Ajo eteni kohtalaisen hyvin, ja saavuimme Kalmarin nurkilta Öölantiin johtavalle sillalle kympiltä. Poikkesimme noin 140 kilsaa pitkän saaren opastuskeskukseen, josta saimme tarkemman kartan. Porukkaa ei ollut juuri liikenteessä, kun jatkoimme länsirantaa kohti etelää. Maisemat olivat huikeita – alvaria katajineen, karjoineen, kiviaitoineen ja tuulimyllyineen. Makea näky. Aitauksia oli paljon, ja yritimme yhdessä kohtaa saaren ytimeen, mutta palasimme takaisin. Lyhyt stoppi tien poskessa oli kuitenkin naseva, sillä taivaalla paineli kolmessa parvessa yhteensä 530 valkoposkihanhea matkalla talvehtimispaikoilleen. Teimme pienen kävelyn, joka tuotti älyttömän sikuri- ja kyläneidonkielimäärän lisäksi rohtomesikkää, nummikuismaa ja kultapäivännoutoa sekä keltapensashanhikkia, joka on Suomessa yleinen koristepensas, mutta luonnonkasvina Pohjolassa todella harvinainen – vain näillä main esiintyvä laji. Näimme myös väriresedaa, liuskaläätettä ja muuta settiä. Seuraavan stopin teimme, kun huomasimme naturreservat-merkin. Löysimme p-paikan, ja lähdimme tyynessä ja jo lämpimässä säässä lenkille. UNESCOn maailmaperintökohteisiin lukeutuvat alvarit olivat karun näköisiä ja kuihtuneita – katajia ja keltapensashanhikka joka puolella. Framilla oli myös ruotsinpihlajaa, aitalikusteria ja euroopantuhkapensasta. Pian näimme muun muassa purtojuurta ja tähkätädykettä. Hortoilimme melko pitkään, ja otimme jossain kohtaa vatukkahaasteen vastaan, kun näimme pensaan. Olimme yllättyneitä, kun saimme nasautettua sen lajilleen poimuvatukaksi – ou jeah! Näimme myös keto-ohdaketta. Jossain kohtaa Minna plokkasi kultakutriasteria ja minä kivikkimarunaa, jotka ovat molemmat kovaa settiä. Syyskuista alvaria.

Ottenbyn laitumia.

Reitin yhdessä kohtaa näimme kosteikon ruokoineen, joten erkanimme merkitystä reitistä ja menimme köhnäämään sitä. Kuihtuneiden raatteiden kasvustot olivat täynnä piukkasaraa. Paikalla oli myös solmuvihvilää, keltasaraa ja kivasti sekä viher- että kiehkuraminttua. Mukavaa pauketta. Polun laiteilta varmistimme vielä kangasajuruohon lajilleen. Kello oli jo aika paljon ja pitkät kalsongit aivan liikaa, joten kävely tuntui pitkälle, vaikka se oli vain muutaman kilometrin. Autolle päästyä otimme vihdoin tamineita pois. Kävelyssä menikin yllättäen lähes 2,5 tuntia. Kello oli noin 13.30, joten pyrimme löytämään seuraavaksi lounaspaikan, joka tärppäsikin hitusen matkan päästä. Huomaamaton sementtitehtaan laiteilla ollut hotelli oli lounasaikaan auki ja saimme alle kympillä todella hyvät stuffed pork -satsit. Ostimme myös jädet jälkkäriksi. Kello repi jo sen verran paljon, että jouduimme pitämään kiirusta. Niinpä ajoimme suoraan saaren eteläkärkeen, Ottenbyyn, jonka majakan ja laitumen näimme jo ensimmäisenä täytenä meripäivänä kannelta. Kärjessä on lintuasema ja nasevat maisemat. Teimme lyhyen kävelyn merikasvien toivossa, mutta emme löytäneet yllättäen juuri mitään mainittavaa nyylähaarikon lisäksi. Lintupuolella olisi varmasti ollut nähtävää, mutta visiitti oli nopea. Vesilintuja näytti pöläjävän vähän joka puolella. Oli myös hauska nähdä, kun hippiäiset ruokailivat avoimella kedolla ohdakkeissa; ilmeisesti pakollista tankkausta ennen siirtymää toisaalle. Paikka oli selvästi suosittu, sillä lintuväkeä lappoi aika reippaasti. Piukkasaramättäitä.

Ketokurho, tähkätädyke, keltapensashanhikki ja kivikkomaruna.

Kultakutriasteri ja vĂ¤rireseda (pieni kuva).

Euroopansorvarinpensaita kasvoi siellä täällä.

Jouduimme pistämään pillit pussiin harmillisen nopesti, sillä kello oli jo noin 15.30 ja edessä vielä todella pitkä ajo Tukholman kupeeseen. Kävimme vielä Färjestadenissa kaupassa, jonka parkkiksen vieressä komeili sirppimailasta. Seuraavat noin kuusi tuntia olivat körryyttelyä ja vieläpä kaiken lisäksi todella tylsää motaria, jossa oli muun muassa useita traktoreita plokkina, eikä niistä päässyt ohi. Norrköpingissä kävimme tankilla ja mäkkärissä pikaisesti sekä harhauduimme ajamaan ydinkeskustan läpi, kunnes pujahdimme jälleen motarille. Ajon mukavinta antia olivat kaksi tien yli lentänyttä vihertikkaa sekä palokärki täydentämään matkan tikkasaldoa. Norrköpingin pohjoispuolella oli motari tukossa – matelimme 20 minuuttia, kunnes pääsimme koukkaamaan pienelle tielle, jota menimme pitkään tukoksen tuolle puolen. Ilmeisesti paikalla oli ollut paha onnettomuus. Päivä alkoi jo kuormittaa molempia, sillä se tuntui todella pitkälle, kun painelimme pimeässä lopun matkaa. Perille pääsimme vihdoin klo 21.00. Olimme buukanneet Airbnb:n kautta kellarimajoituksen kohtuullisen etäisyyden päästä Tukholmaa. Vastassa oli tosi kiva vanha lyyli, joka esitteli paikat ja toi vielä jogurtit meille aamupalaksi, sillä lähtö olisi hyvin varhain. Maate menimme väsyneinä klo 22.30. Öölannin pikavisiitti jäi hieman kaivamaan molempien mieltä. Lisäksi päivän siirtymä oli turhan pitkä suhteessa retkiaikaan. Lohduttauduimme kuitenkin sillä, että palaisimme joskus Öölantiin kämmekkäaikaan erilliselle reissulle.

Ottenbyn majakka.

BACK TO HOME TO 22.9. Heräsimme 5.45 ja puoli tuntia myöhemmin olimme Tukholman satamassa juuri ennen aamun pahimpia liikenneruuhkia. Paatti lähti kohti Turkua klo 7.45. Kyseessä oli kiva Viking Grace uudenkarhean hytin kera. Botskissa oli paljon tilaa ja vähän jengiä, mikä tietty sopi meille kuin korvatopsi korvaan. En jaksanut enää skarppailla tirppoja sen enempää, sillä aamulla losotti vettä ja muutenkin oli löhöolo yllänsä. Lojuimme jälleen tuntitolkulla eksoottisesti töllön äärellä, mutta jossain vaiheessa kävimme ostamassa aamiaisleivät. Mahtavaa rötväämistä! Kello 14 Ruotsin aikaa kävimme vetämässä lounaaksi mainiota härkää. Sapuskoinnin jälkeen jatkoimme lötköilyä erilaisten teeveesarjojen äärellä. Turkuun saavuimme hieman ennen iltakahdeksaa. Ampaisimme suoraan kohti Poria, johon ennätimme hitusen kymmenen jälkeen. Mittari näytti lukemaa 2 744,3 kilometriä autoilua. LOPUKSI Saksan, Tanskan ja Ruotsin autoreissu meni erittäin jeespoks kaikin puolin. Näimme reilun viikon aikana mahtavia paikkoja ja erityisesti monipuolisesti erilaisia elinympäristöjä, kuten kalkkikallioita, marskimaita ja alvareja. Kasvilajien suhteen matka oli hulppea, sillä näin lähes 80 kokonaan uutta lajia, joiden joukossa on suuri määrä harvinaista tavaraa. Luontopuolen lisäksi matkaan oli helppo yhdistää kulttuurikohteiden köhnäämistä. Finnlinesin mahtavat buffet-ateriat houkuttelevat sen verran, että varmasti suuntaamme Saksan markkinoille uudelleen. Kiitos jälleen Minnalle maanmainiosta matkaseurasta. Virallinen retkipinna-arvauskisa meni tällä kertaa tasan pistein 2–2.

Lintuveikkauskisan tulokset. Veikkauskohde

Minna

Santtu

Tulos

Saksan lajimäärä

104

Tanskan lajimäärä

113

122

108

Ruotsin lajimäärä

Koko matkan lajimäärä

170

139

143

Veikkauspisteet

Mielenkiintoisia kasvihavaintoja: Jättikorte Kuningassaniainen Hietikkopaju Valkopyökki Pyökki Vuorijalava Verihierakka Tylppälehtihierakka Pensaikkotatar Merijuurikas Merimaltsa Lännenmaltsa Marskimaltsa Meriotakilokki Punasuolayrtti Luutasuolayrtti Tyräruoho Arokohokki Saksankärhö Ruisunikko Keltakiurunkannus Pihakrassi Harmio Merikaali Keltareseda Värireseda Sinivatukka Poimuvatukka Pyörövatukka Kartiovatukka Sulkaruusu Maarianverijuuri Keltapensashanhikki Lännenhanhikki Ruotsinpihlaja Tylppöorapihlaja Suippuorapihlaja Oratuomi Imeläkirsikka Rehuvirna Rento-orakko

Rohtomesikkä Sinimailanen Sirppimailanen Jänönapila Keltamaite Masmalo Esparsetti Kivikkokurjenpolvi Peltokurjennokka Peltopellava Kolmisädetyräkki Euroopansorvarinpensas Myskimalva Kiiltomalva Ojakuisma Nummikuisma Kultapäivännouto Isovelholehti Pikkuvelholehti Iltahelokki Karvahorsma Harmaahorsma Mustamarjakanukka Muratti Meripiikkiputki Saksankirveli Hanhenputki Laukkaneilikka Meri-ikiviuhko Isosappi Tuoksumatara Kyläneidonkieli Rohtorasti Kangasajuruoho Kiehkuraminttu Viherminttu Mustakoiso Italiantulikukka Tähkätädyke Tähkämaitikka

Nummisilmäruoho Kaunokinnäive Mustaselja Sukaskarstaohdake Purtojuuri Tuoksutörmäkukka Vuorimunkki Punalatva Kultakutriasteri Ripsisaurikki Nappikotula Kivikkomaruna Merimaruna Rikkavillakko Buurivillakko Etelänruttojuuri Ketokurho Lehtotakiainen Nuokkukarhiainen Keto-ohdake Liuskalääte Ketokaunokki Hietakaunokki Sikuri Rantavalvatti Vihermunkinhuppu Sinivihvilä Nurmivihvilä Merikaisla Hietikkosara Hajasara Lehtosara Keltasara Piukkasara Marskipunanata Röyhyhelmikkä Varjokattara Lehtokattara Kanaalimarskiheinä Rikkakananhirssi

Matkan iltahuutolista. Kauttaviivoin on eritelty maat 13.9. (Ruotsi / Tanska / Saksa), 16.9. (Saksa / Tanska) ja 20.9. (Tanska / Ruotsi). Saksan päivät ovat 14.–15.9., Tanskan 18.–19.9 ja Ruotsin 21.–22.9. LAJI

13.9.

14.9.

15.9.

Peltopyy

Fasaani

Tundrahanhi

Merihanhi

Kanadanhanhi Sepelhanhi Valkoposkihanhi

16.9.

17.9.

18.9.

19.9.

20.9.

1/-

600

21.9.

22.9.

YHT

SPECIES

PERPER

PHACOL

2 200

ANSALB

110

2 910

ANSANS

45/-

BRACAN

153

BRABER

150

35/-

590

840

BARLEU

Kyhmyjoutsen

2/-/-

250

170/-

400

450

-/80

130

1 579

CYGOLO

Afrikanhanhi

ALOAEG

Ristisorsa

2 500

2 502

TADTAD

Harmaasorsa

14/-

ANASTR

Haapana

-/-/84

350

10/-

600

1 079

ANAPEN

Sinisorsa

150/-

400

-/250

110

1 133

ANAPLA

Lapasorsa

150

180

ANACLY

Jouhisorsa

ANAACU

-/1/-

150

191

ANACRE

110/-

110

AYTFER

Tavi Punasotka Tukkasotka

120

200/-

-/8

471

AYTFUL

2/-/-

4/-

SOMMOL

Pilkkasiipi

3/-/-

MELFUS

Mustalintu

102/33/-

135

MELNIG

Telkkä

5/-

-/6

BUCCLA

Isokoskelo

1/-

-/12

MERMER

Tukkakoskelo

MERSER

Pikku-uikku

TACRUF

Härkälintu

PODGRI

Silkkiuikku

-/7

PODCRI

Kattohaikara

-/1

CICCIC

Kapustahaikara

PLALEU

Harmaahaikara

-/4

ARDCIN

Haahka

Jalohaikara

EGRALB

Merimetso

38/-/-

350

15/-

700

450

300

160/45

350

2 511

PHACAR

Tuulihaukka

-/3

FALTIN

Ampuhaukka

FALCOL

Nuolihaukka

1/-

FALSUB

Muuttohaukka

FALPER

Sääksi

PANHAL

Mehiläishaukka

-/2

PERAPI

Isohaarahaukka

-/9

MILMIL

Haarahaukka

-/1

MILMIG

Merikotka

-/2

HALALB

Ruskosuohaukka

CIRAER

Arosuohaukka

CIRMAC

Varpushaukka

2/-

2/2

ACCNIS

Hiirihaukka

-/1

2/11

BUTBUT

Piekana

-/2

-/1

BUTLAG

Liejukana

GALCHL

LAJI

13.9.

14.9.

15.9.

16.9.

17.9.

18.9.

19.9.

20.9.

21.9.

22.9.

YHT

SPECIES

Nokikana

1 200

120/-

900

-/260

2 480

FULATR

Meriharakka

3 000

3 002

HAEOST

Avosetti

2 500

2 504

RECAVO

Töyhtöhyyppä

450

2 000

-/250

2 735

VANVAN

Kapustarinta

7 000

6 000

-/60

13 060

PLUAPR

Tundrakurmitsa

PLUSQU

Tylli

150

600

750

CHAHIA

Jänkäkurppa

LYMMIN

Taivaanvuohi

GALGAL

Punakuiri

LIMLAP

Kuovi

1 600

1 602

Punajalkaviklo

TRITOT

Lampiviklo

TRISTA

Valkoviklo

700

TRINEB

Rantasipi

ACTHYP

Karikukko

AREINT

Isosirri

3 000

3 015

CALCAN

Pulmussirri

CALALB

Suosirri

300

25 000

25 300

CALALP

Suokukko

CALPUG

Vesipääsky

NUMARQ

PHALOB

Kalalokki

182/-/-

800

30/-

800

1 500

4 000

250/140

7 795

LARCAN

Merilokki

3/-/-

200

300

10/35

624

LARMAR

Harmaalokki

63/-/-

15/-

300

150

800

70/250

450

2 207

LARARG

Selkälokki

2/-/-

-/3

LARFUS

Aroharmaalokki

LARCAC

7/-/-

2 500

250/-

8 000

1 200

3 000

600/450

150

16 160

LARRID

Räyskä

HYDCAS

Riuttatiira

STESAN

Kalatiira

2/-/-

STEHIR

Lapintiira

-/2/-

STEAEA

Leveäpyrstökihu

1/-/-

STEPOM

Ruokki

5/-/-

ALCTOR

Kalliokyyhky

45/10

15/120

495

COLLIV

Uuttukyyhky

-/1

-/12

COLOEN

Sepelkyyhky

70/25

150

250

150

40/95

930

COLPAL

Turkinkyyhky

-/1

1/4

STRDEC

Minervanpöllö

ATHNOC

Kehrääjä

CAPEUR

Pikkutikka

-/1

DENMIN

Tammitikka

1/-

DENMED

Käpytikka

2/-

2/2

DENMAJ

Palokärki

DRYMAR

Vihertikka

PICVIR

Närhi

3/-

1/2

GARGLA

Harakka

1/-

6/15

PICPIC

Naakka

150

120/40

250

400

300

50/350

250

1 925

CORMON

Mustavaris

700

200/25

400

350

200

25/150

2 062

CORFRU

Naurulokki

LAJI

13.9.

14.9.

15.9.

16.9.

17.9.

18.9.

19.9.

20.9.

21.9.

22.9.

YHT

SPECIES

Varis

40/15

150

250

60/120

816

CORNIX

Korppi

-/2

CORRAX

Talitiainen

5/-

3/4

PARMAJ

Sinitiainen

3/-

2/3

CYACAE

Kuusitiainen

1/-

PERATE

Viitatiainen

7/-

-/2

POEPAL

Räystäspääsky

DELURB

Haarapääsky

70/-

450

672

HIRRUS

Pyrstötiainen

14/-

AEGCAU

Kangaskiuru

LULARB

Ruokokerttunen

ACRSCH

Pajulintu

1/-

PHYLUS

Tiltaltti

3/-

2/2

PHYCOL

Mustapääkerttu

SYLATR

Hernekerttu

SYLCUR

Tulipäähippiäinen

REGIGN

Hippiäinen

2/-

2/2

102

REGREG

Peukaloinen

4/-

1/4

TROTRO

Pähkinänakkeli

2/-

-/2

SITEUR

Puukiipijä

1/-

-/1

CERFAM

Kottarainen

120

300

350/1400

7 500

450

65/150

300

10 715

STUVUL

Mustarastas

2/-

3/5

TURMER

Räkättirastas

TURPIL

Laulurastas

TURPHI

Kulorastas

TURVIS

Punarinta

1/4

ERIRUB

Kivitasku

OENOEN

Harmaasieppo

MUSSTR

Varpunen

40/-

110

30/180

645

PASDOM

Pikkuvarpunen

-/9

PASMON

Rautiainen

1/3

PRUMOD

Keltavästäräkki

MOTFLA

Västäräkki

25/-

2/25

253

MOTALB

Niittykirvinen

3/-

1/5

145

ANTPRA

Metsäkirvinen

-/1

ANTTRI

Lapinkirvinen

ANTCER

Luotokirvinen

ANTPET

Peippo

2/-

-/80

202

FRICOE

Keltahemppo

-/2

SERSER

Viherpeippo

CARCHL

Vihervarpunen

1/-

-/4

CARSPI

Tikli

5/-

CARCAR

Urpiainen

CARMEA

Hemppo

-/2

CARCAN

Isokäpylintu

LOXPYT

Punatulkku

PYRPYR

Nokkavarpunen

COCCOC

Keltasirkku

EMBCIT

143

Lajeja yhteensä

r Po ist a

ri Po in

MATKAN REITTI JA KOHTEET

SUOMI

Ahvenanmaa

Turku Helsinki

50 km

RUOTSI Tukholma Tullinge

NORJA

VIRO

Norrköping

Gotlanti

LATVIA Kalmari Karlskrona Öölanti Kööpenhamina

Bramminge Mando Romo

Egeskov

Ribe

Malmö

LIETTUA

Stroby Mons Klint

Bornholm VENÄJÄ

Schleswig

Fehrman

Kiel Eutin Travemünde Hampuri

SAKSA

PUOLA