Skotlanti 2011

LUONNOSSA MAAILMALLA IV

SANTTU AHLMAN

ISO-BRITANNIAN KAAKKOIS-SKOTLANTI JA YORKSHIRE 22.–27.5.2011

ISO-BRITANNIA

ISO-BRITANNIAN KAAKKOIS-SKOTLANTI JA YORKSHIRE 22.–27.5.2011 SANTTU AHLMAN

Edellisestä Azorien matkasta (Lintuja maailmalla XIII) oli kulunut rapiat kaksi kuukautta, kun suuntana oli tällä kertaa Kaakkois-Skotlanti ja Yorkshiren alue Isosta-Britanniasta.

Mälkin Jaana pyysi mukaan virittelemään yhteistyökuvioita satakuntalaisten matkailuyrittäjien ja brittiläisten luontojärjestöjen välille. Mukaan lähtivät myös Porin kaupungin ympäristövirastosta jäteneuvoja Tarja Räikkönen, Kansalliset puistot -hankkeen projektipäällikkö Antti Mäkelä, paikallisten matkailuyrittäjien edustajien puolesta Anne Bland ja ProAgriasta maisemasuunnittelija Sanna Seppälä.

EDINBURGHIIN SU 22.5.

Jaana, Tarja ja Sanna ampaisivat liikenteeseen Porista sunnuntaiaamuna yhdeksältä. Minä pomppasin Kaasmarkuntuvalta varttia myöhemmin kyytiin ja Pirkkalan lentokentällä olimme tunnin päästä. Lähtöselvitys hoitui hetkessä ja pian odotimme kahveteriassa Anttia ja Annea. Samalla eräs henkilö kertoi, että Ryanairin reitti Edinburghiin lopetetaan syksyllä kannattamattomuuden vuoksi. Kuulemma sisäpiirin tietoa Finnairilta. Niin tai näin, niin jatkoa ajatellen se olisi harmillista.

Antti ilmestyi pihaan pelipaikalle, mutta Annen löysimme vasta kun änkeydyimme koneeseen. Meikäläiselle Ryanairin halpislennon käyttäminen oli uusi kokemus, mutta eipä tuo kovin kummoista ollut, tosin ateriaa ei tarjoiltu, eikä istuinpaikkoja ollut määrätty ennakkoon.

Noin 2,5 tunnin lento meni nopsaan horrostaessa ja torkkuessa. Alkumatkalla oli hienoa nähdä Pori kokonaisuudessaan lentokoneesta käsin; luodot erottuivat komeasti ja Yyterin hiekka loisti auringossa.

Edinburghin linna kukkulan kuninkaana.

Sääennuste oli luvannut Edinburghiin heavy rainia käytännössä joka päivälle ja samalla sekunnilla, kun turbulenssien röykkyyttelemä Boeing 757 pamahti maahan, alkoi vettä losottaa taivaalta. Sään suhteen oli kuitenkin näemmä sama meininki kuin Azoreilla, eli kovat sateet pyyhkivät seudun ylitse hyvin nopeasti.

Portilla jäpitti kaksi vartijaa naamat näkkärillä.

JAANA MÄLKKI

Jantterit kuvaamassa linnan pihassa.

Anne, tuntematon miekkonen, Tarja, Jaana, Antti ja Sanna ihastelemassa maisemia.

Laskeutumisen jälkeen matkustamoon kuului Ryan Airin fanfaari, koska lento laskeutui aikataulussa – kuulemma 90 prosenttia firman lennoista pysyy aikatauluissa, mutta lentoaikoihin on ilmeisesti laskettu aina hieman löysää.

Lentokentällä otimme taksin Point-hotelliin, joka oli prameahko meille rinkkamatkaajille. Pidimme kolmen vartin palaverin matkan syvistä syövereistä ja heitimme kimpsumme huoneisiin. Antin kanssa meni tovi, että keksimme kuinka valon saa vessasta sammuksiin ja miksi parvekkeelle ei päässyt. Perusasiat olivat siis hakusassa.

Seuraava episodi oli sapuskointi, joka toteutui melkein paikallisittain ranskalaisessa ravintolassa. Burgundinpataa oli luvassa, mikä kyllä maittoi, mutta annos oli sen verran pieni, että nälkä jäi vähän vielä kurnimaan. Tankkauksen voimin meillä oli kuitenkin energiaa jatkaa matkaa kuuluisalle linnalle, joka oli mahtava monumentti vuosisatojen takaa.

Portilla päivysti kaksi vartijaa ”tee työtä millä on tarkoitusta” -tyylillä ilmekään värähtämättä, vaikka turistit kuvasivat heppuja jatkuvasti. Linnavisiitti hyytyi valitettavasti varsin lyhyeen, koska pääsylippu olisi maksanut 14 puntaa, eikä meillä ollut kuin reilu tunti aikaa ennen illan tapaamista. Talsimme sitten Royal Milea, jossa oli upeita vanhoja kivirakennuksia tyrkyllä. Pääsimme vihdoin näkemään myös kilttimiehen säkkipilliinsä puhaltelemassa kelttinuotteja. Meillä jäi lopulta harmillisen vähän aikaa tutkia vanhaa kaupunkia, mutta toisaalta kyseessä oli pääosin turistikohde.

Edinburghia ylävinkkelistä.

JAANA MÄLKKI

Tyylikäs taksi.

Anne Ryan ja Sanna iltapalaverissa.

Kuudelta oli sovittu tärskyt Anne Ryanin kanssa hotellille. Hän tuli kuitenkin puolisen tuntia myöhässä, joten siirryimme baarin puolelle odottelemaan. Anne tuli pian ja vedimme puolitoistatuntisen palaverin Ulko-Hebridien saariryhmästä ja siellä toimivasta Leadertoimintaryhmästä, turismin kehittämismahdollisuuksista sekä monesta muusta skottiasiasta. Maan kulttuurista ei mielestäni voi oppia paremmin kuin kuuntelemalla paikallisen jutustelua.

Seuraavaksi painuimme pubiravintolaan, jossa söimme alkupalaksi Blood Buddingia eli samantyylistä tavaraa kuin mustanmakkaran ja veriletun sekoitus, joka oli tosin hieman mausteisempaa. Loistavaa! Söin vielä muiden jämät – aika tuhtia tavaraa. Pääruoaksi otin The Mac Attacia, eli paikallista pastaa ja muuta tavaraa. Pastajuustopamaus skottimeiningillä oli erittäin jeespoks, mutta aika jämäkkää ja rasvaista settiä. Maate pääsimme puoli yhdentoista hujakoilla, eikä silloinkaan enää losottanut vettä, jotenavauspäivän sateet rajoittuivat pitkälti lentokoneen laskeutumiseen.

TARJA RÄIKKÖNEN

Bass Rockin vaalea yläosa on yhtenäisen suulamassan peitossa.

SEABIRD CENTER MA 23.5.

Yöunet maittoivat kovasti, joskin heräsin jo paikallista aikaa puoli viideltä, mutta tajusin pian, että uniaikaa on vielä kosolti jäljellä. Vähän ennen kahdeksaa heräsimme kunnolla Antin kanssa. Hän plokkasi aamun hetkinä naapurirakennuksen katolta hautovan harmaalokin kovassa vesisateessa. Harmaa vesisadehuntu oli tylyn näköinen ja tuuliennuste kuulemma todella kova, joten suunnitellun paattiretken haaveet kariutuivat.

Aamiainen oli perushyvä buffetsetti, jonka äärellä tuli jatkettua eilisiltaista tuhtia linjaa; munakokkelia, makkaraa ja sitä rataa. Pöydän ääressä oli luvassa vielä viimeiset jutustelut Anne Ryanin kanssa, kunnes erkanimme pakkaamaan kimpsut kasaan. Anne jäi vielä kaupunkiin shoppailemaan, koska hänen saariryhmillään ei kauppoja juuri ole. Junaasemalle lähdimme kymmeneltä.

Asemalla Jaana hoiti sujuvasti lippuruljanssit ja kello 10.43 hyppäsimme junaan, joka kuljetti meidät osittain Emmerdale-maisemien läpi vesisateessa. Puolen tunnin jälkeen pääsimme perille North Berwickiin ja suunnistimme MacDonald Marine -hotelliin, joka

SANNA SEPPÄLÄ

MacDonald Marine -hotelli on vasemman reunan linna.

Näkymä Jaanan ja Sannan huoneesta.

näytti olevan todellinen porvarilinna. Rinkkameiningillä etenimme aulaan, jota kansoitti golfasuihin somistautuneet jepet. Huoneemme eivät kuitenkaan olleet vielä reilassa, joten sulloimme tavaramme säilytyshuoneeseen ja jäimme odottelemaan Charlie Marshalia, joka työskentelee Scottish Seabird Centerissä. Odotustilasta aukesi upea merinäkymä ja korkeita jyrkännesaaria tuhansine lintuineen. Kiikareilla sain plokattua helposti kymmeniä suulia ja muutamia karimetsoja. Pihapiirissä puolestaan lenteli kottaraisia. Hoksasin pian, että kaukana itäpuolella siintävän saaren vaalea lakiosa oli yhtenäistä lintumassaa – uskomatonta! Etäisyyttä oli kuitenkin niin paljon, etten saanut lajia taittumaan.

Lähdin Antin völjyyn rannalle tutkimaan vuorovesirantaa, joka oli houkutteleva näky laskuveden ansiosta, etenkin kun sade oli jo loppunut. Ranta oli hiekkainen, joskin vulkaanisen näköisiä kiviä oli runsaasti erilaisina muodostelmina. Levät muistuttivat kovasti samoja lajeja kuin Jäämeren rannalla Norjassa. Värimaailma oli myös hieno kirkkaanvihreine levineen. Talsimme rantaviivaan asti, jossa koreili muutamia haahkapareja. Lentoon pölähti suosirri, 15 tylliä ja pulmussirriparvi. Kivellä kökötti myös meriharakka. Antti Hermanni oli aivan tohkeissaan laskuvesirannan aikaansaamista fiiliksistä.

Aika alkoi rientää, joten palasimme hotellille ja lähdimme Charlien taksikyydillä Seabird Centeriin. Ensin poikkesimme hummerihautomossa, jonka tarkoituksena on auttaa poikasia selviytymään paremmin ensimmäisistä koetuksista. Hautomo antaa 40 prosenttia

Antti leväesiintymien lumossa.

Hummerinpoikasten kasvatussäiliö.

Firth of Forth Lobster Hatchery.

Merilintukeskuksen myymälä.

Charlie Marshal ja osa porukastamme.

TARJA RÄIKKÖNEN

paremmat selviytymismahdollisuudet luonnonoloihin nähden. Suurin osa hummereista kaupataan Espanjaan ja Ranskaan, koska he ovat jo pyytäneet omat hummerinsa pois.

Itse Seabird Center oli kerrassaan mahtava kokonaisuus, jonka rakentamiseen oli kerätty noin 11 vuotta sitten kolme miljoonaa puntaa. Kolmessa eri kerroksessa oli kiehtovia näyttelyitä sekä interaktiivisia kameroita, jotka olivat lintusaarilla ja kävijät saattoivat itse ohjata niiden liikkeitä ja katsella muun muassa hautovia suulia. Näyttelytilassa oli myös Bass Rockin (saari, jonka laella oli yhtenäinen lintumassa) pienoismalli ja laaja merilintukokoelma. Keskusta rahoitetaan 70 prosenttisesti kahvilaravintolan ja myymälän tuloilla.

Myymälässä oli paikallisia matkamuistoja, kirjoja ja monenlaista luontoon ja merilintuihin liittyviä tuotteita. Mukaani tarttui viisi luontokirjaa, haggista (lampaan sisälmyssörsseliä) ja lunnitarroja.

Ylimmässä kerroksessa oli ulkoilmatasanne, josta saattoi katsella kiinteiden kaukoputkin avulla lintusaarille. Samalla lajilistalle tulivat lunni, ruokki ja merilokki, ja oli tietysti häkellyttävää katsella Bass Rockia peittävää suulamassaa. Vihdoin siis selvisi, mitkä linnut olivat saaren peittäneet. Niitä pesii paikalla 150 000 yksilöä, eli poikasaikaan alueella on reilusti yli 200 000 suulaa. Lajin menestys selittyy sillä, että kalastajat nakkaavat suuren osan saalistaan takaisin mereen, koska pienet kalat ja tietyt lajit eivät kuluttajille kelpaa. Suulien lisäksi ruokkilintuja on muilla saarilla kymmeniätuhansia. Kierroksen päätteeksi pidimme palaverin ja Charlie kertoi muun muassa lisätietoja rahoituksesta ja samalla valitteli hieman Leader-rahoituksen byrokraattisuutta.

ANTTI MÄKELÄ

Rannan hiekkamyräkkää vastaan sai taistella tosissaan.

Keskuksesta naisjoukkio lähti rantakatua pitkin talsimaan hotellille. Meillä oli Antin kanssa mielessä enemmän extreme-seikkailu laskuvesirantaa pitkin. Kävelymatka oli noin 1,5 kilometriä pitkä, mikä oli ikimuistoinen taival, koska tuuli repi miehiä kohti merta puuskissa lähes 30 metrin sekuntivauhdilla. Rantahiekka rahisi vaatteissamme niin kovaa, että Antin tuulitakkiin tuli jopa naarmuja! Valokuvaaminen oli lievästi haastavaa, mutta jo pelkkä oleskelu oli hypnoottista, kun hiekka pölisi vaakatasossa merelle ja muodosti jopa satojen metrien päähän pölypilviä. Merellä meinasi muodostua myös trombi tai jokin vastaava, mutta se hiipui lopulta muutamien metrien korkeudella. Vaahtopäät värittivät meren paikoin valkoiseksi ja maisema oli maaginen.

Sessio kesti pitkään ja kaikki paikat olivat täynnä hiekkaa, kengätkin olivat hienoa hiekkaa pullollaan. Vastatuuleen oli todella vaikeaa kävellä ja välillä tuuli kiskaisi miehiä muutamia askelia taaksepäin. Kävelimme joitain satoja metrejä hotellirannasta ohi, mutta tuiskuaminen jatkui edelleen yhtä voimakkaana.

Antti tiukassa etunojassa tuulta vasten.

ANTTI MÄKELÄ

Hiekan lentoa rantakallioilla. Taustalla siintää Bass Rock.

Palasimme hotellille lopulta noin viideltä. Saimme huoneen pian, ja mokoma osoittautui luksussellaiseksi – valtavan kokoinen ja vieläpä merinäköalalla varustettu. Suihku teki terää, sillä hiekka narisi vielä hampaissammekin välillä. Emme ehtineet olla kauan aloillaan, kun meidät kutsuttiin teelle Jaanan ja Sannan huoneeseen. Kutsun syykin selvisi pian – heillä oli ylimmän kerroksen huone tornissa! Vakiovarusteena oli kaukoputki ja tilaa oli enemmän kuin meikäläisen asunnossa Kaasmarkussa. Jaana heitti aiemmin vitsinä, että olisi hienoa päästä torniin ja vielä kun saisi kaukoputken sinne – no niinpä!

Ehdimme vielä toviksi huilaamaan omaan huoneeseen, kunnes lähdimme puoli kahdeksalta Charlie Marshallin ja Tom Brockin kanssa illalliselle läheisen hotelliin ravintolaan.

Viiden minuutin kävely osoitti, että tuuli oli repinyt joka puolelle oksia. Charlien mukaan hän ei muista koskaan kokeneensa yhtä voimakasta tuulta North Berwickissä toukokuussa.

Illallinen sujui rattoisasti rupatellessa. Tom oli niin ikään lintumiehiä, joten hän oli kovasti kiinnostunut suomalaisista lajeista. Hän kertoi muun muassa, että pikkukajavia oli seurattu satelliitein ja tulokset ovat mielenkiintoisia – mikäli emot onnistuvat pesinnässään, ne lentävät Atlantille talvehtimaan, mutta mikäli ne epäonnistuvat, niin suuntana on Kanada. Syytä tähän käyttäytymiseen ei vielä tiedetä. Myös suulia oli tutkittu satelliittilähettimien avulla. Illallisen saimme päätökseen puoli yhdentoista hujakoilla, pitkällisten laskutusongelmien päätteeksi – erillisten laskujen teko oli kovin vaikeaa heille.

Nukkumaan pääsimme yhdeltätoista jo aika nuutuneina. Tuuli puhalsi edelleen rajusti ja vettä vihmoi jälleen taivaalta. Kovin oli syksyinen fiilis.

SANNA SEPPÄLÄ

Junan saapumista odottelemassa North Berwickissä.

YORKIIN TI 24.5.

Heräsin vartin yli kuusi, mutta Antti koisi vielä täyttä päätä – hänellä oli ollut yritystä lähteä aamulla rannalle, mutta tulos oli nolla. Horrostin vielä seitsemään, kunnes heräsimme ja painuimme pian aamiaiselle. Buffet oli kattava ja maukas. Normitaksa olisi ollut noin 20 euroa, joten ei mitään kovin edullista aamupalaa.

Vartin yli kahdeksan lähdimme kohti rautatieasemaa. Sää oli mukavan aurinkoinen, tosin vaikka tuulta oli vain murto-osa eilisestä, niin se oli silti yltymässä aamuhetkiin nähden. Pihapiireissä ilakoi muutama peukaloinen, rautiainen ja peippo. Rautatieasemalla odottelimme kymmenisen minuuttia, jolloin ilmapiiriä halkoi jokunen nokivaris ja naakka.

Kiskojen laiteilla oleskeli neljä turkinkyyhkyä.

Junamatka Edinburghiin hujahti noin puolessa tunnissa. Porukkamme yritti laskea eilisen tuulen voimakkuutta muuntamalla maileja tunnissa metreihin sekunnissa. Lopputulos jäi kuitenkin hieman ontumaan, koska lopputulos oli 51 m/s eli hurrikaanimeininkiä.

Yksi North Cave Wetlandsin vähävetinen allas.

Poikkesimme paikallisen yrittäjän luona katsomassa tarjolla olevia majoituspaikkoja.

Caroline Thorogood, Stephen Martin ja Martin Batt.

Rakenteilla oleva kosteikkoallas.

SANNA SEPPÄLÄ

Suomessa tosin selvisi, että tuuli oli 45 m/s, joten kyllä se oli ollut rankka, tosin varsinainen myräkkä riepotteli enemmän Länsi-Skotlantia. Sanna myös ihmetteli, että onko meri North Berwickin kohdalla vain poukama – onhan se (lue: noin 50 km pitkä Firth of Forth -lahti).

Määränpäässä oli hetken hektistä, koska vaihtoaikaa Yorkin junaan oli vain 14 minuuttia, eikä lähtölaituria tiennyt edes konduktööri. Selvisimme kuitenkin ajoissa lähes täpötäyteen junaan.

Kahden ja puolen tunnin siirtymä sujui jouhevasti läppärille matkakertomusta kirjoitellessa, vieressä istuvan mummelin kanssa jutustellessa ja Emmerdale-maisemia ihastellessa. Hieman ennen kahtatoista saavuimme Yorkiin, jossa meitä odotteli Martin Batt ja Terry Smithson, molemmat Yorkshire Wildlife Trustista. Pakkauduimme kahteen autoon ja lähdimme pikavisiitille johonkin paikalliseen luontokeskukseen, joka toimii yhteistyössä koulujen kanssa. Vierailu oli nopea, ja jatkoimme pian pitkää ja mutkaista – joskin edelleen erittäin idyllistä – tietä pitkin lounaspaikkaan.

Olimme puolisen tuntia myöhässä aikataulusta, mutta tapasimme kolme paikallista

Kirkkopihalla pidetään yllä monimuotoisuutta säilyttämällä kukkivia niittykasveja.

vaikuttajaa ravintolassa, jonka yhteydessä oli hieno paikallistuotteiden myymälä. Kaksi henkilöistä oli mukana kolme kylää yhdistävässä maisemanhoitohankkeessa. Heidän ideanaan oli elävöittää tylsää tiemaisemaa, joka halkoi kaikkia kolmea kylää. Kyseessä oli Leader-hanke.

Maittavan lounaan jälkeen ampaisimme North Cave Wetlandin suojelualueella, jossa meitä odotti puistosta vastaava Caroline Thorogood ja Stephen Martin. Tutustuimme pitkälti keinotekoisesti rakennettuun kosteikkoalueeseen, joka on hieno osoitus paikallisesta toiminnasta. Yorkshire Wildlife Trust nimittäin tekee yhteistyötä erään maanottofirman kanssa, ja kun alueelta on poistettu maa-aines, täytetään se vedellä ja lahjoitetaan suojeluun. Suunnitelmat ovat hyvin tarkat; kaivutyöt on toteutettu 50 millimetrin tarkkuudella.

Erilaisia kosteikkotyyppejä luodaan useita, osa matalia, osa hyvin syviä.

Kävelimme parin altaan luona, joista ensimmäisessä oli kaksi punapyytä ja piilokojusta avautui herkullinen näkymä kosteikkolajistoa ajatellen. Matalassa vedessä oli muun muassa kymmeniä avosettejä poikasineen, harmaasorsia, tukkasotkia, lapasorsia, silkkiuikkuja, pikku-uikku, merihanhia, ristisorsia ja satoja naurulokkeja. Ainoastaan kahdella viimeksi mainitulla lajilla ei ollut vielä poikasia, ainakaan näkyvissä. Hieno paikka ja hienot suunnitelmat. Kävimme myös katsomassa rakenteilla olevia altaita ja ekologisista materiaaleista rakennettua suurta katselukojua, josta Antti imi kansallispuistoideoita.

Seuraavana oli vuorossa St. Andrew´s Church, joka oli muutettu Leader-rahoituksen avulla osittaiseksi kahvilaksi. Kuvio toimii kuulemma hyvin ja on muutenkin mahtava idea. Hintataso oli hyvin edullinen ja meille oli katettu lukuisten leivosten kattaus. Paikan houkuttimena on läheinen, keinotekoisesti tulvasuojelua varten rakennettu vuorovesiranta, joka on hyvä lintukohde. Talvella pienellä alueella saattaa olla peräti 200 000 isosirriä, jotka voivat nousta kaartelemaan aivan päälle. Tulvasuojelun kannalta tilanne oli varsin samanlainen kuin Porissa, sillä Natura-alueet olivat keskeisessä osassa ja Hullin suurkaupunki on aivan suurtulvan tulilinjalla.

Hullin tulvasuojelualuetta.

Yorkin katedraali (York Minster).

SANNA SEPPÄLÄ

SANNA SEPPÄLÄ

Vaatimaton gourmet-illallinen ja -jälkiruoka.

Viimeisen siirtymän taitoimme Grange Hotelliin, joka oli hintavan oloinen pytinki. Respassa oli jotain säätämistä huoneiden kanssa. Saimme kuitenkin huoneet ja suihkun jälkeen lähdimme illastamaan Martinin sekä kahden muun henkilön kanssa. Toinen heistä oli palkitun paikallisen East Riding of Yorkshire -toimintaryhmän toiminnanjohtaja Dee Mitchell.

Muutaman tunnin ökyillallisen (kania sun muuta) jälkeen painuin pehkuihin, jolloin osa porukasta jäi vielä baariin rupattelemaan.

Ajomatkan aikana stoppasimme pyynnöstäni kuvaamaan mahtavaa voimalakompleksia.

LEGENDAARINEN FLAMBOROUGH CLIFFS KE 25.5.

SANNA SEPPÄLÄ

JAANA MÄLKKI

Hyvin nukutun yön jälkeen nousimme klo 7.45 ja kasilta menimme aamiaiselle. Jaana oli kuulemma ollut jo BBC:n radiouutisissa ja erehtynyt mainostamaan Ryanairin halpoja lentoja Suomeen, mikä oli aiheuttanut jotain hämminkiä; mainostusta ei olisi saanut tehdä.

Turha meidän oli siitä kuitenkaan stressata – se oli enemminkin BBC:n ongelma. Linturetken minilaivalle olisi tulossa kuulemma 90 matkailuyrittäjää sekä BBC:n uutisryhmä. Tulostamme oli jo aamu-uutisissa otsikko heti Islannin tulivuoren purkauksen jälkeen. Dee, Martin ja Terry olivat näemmä laittaneet suuret rattaat pyörimään.

Siirtymä hotellilta Martinin ja Terryn kanssa meni joutuisasti vajaassa tunnissa. Keli oli vihdoin tyyntynyt reilusti ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Lämpöä oli noin 18 astetta. Satamassa huuteli kalalokkeja ja paikalla parveili iso läjä harmaalokkeja. Kättelyiden ja muiden seremonioiden jälkeen kävelimme alukseen, jolloin BBC:n porukka dokumentoi koko hoitoa. Asetuimme ison veneen takaosaan – luullen tosin, että se on keula – ja BBC:n kameramies toi sinkonsa noin 30 sentin päähän meikäläisestä – great.

Paatissa oli mukavasti porukkaa.

Anne BBC:n kynsissä.

Pikkukajavia.

Lähdön hetkellä peräämme säntäsi pieni merirosvopaatti, joka jäi kuitenkin pian jälkeen.

Satama-altaan laiteilla oli pieni kolonia pikkukajavia, mutta merilintuja ei vielä siintänyt merellä muutamaa suulaa lukuun ottamatta. Rantaviivassa alkoi häämöttää varsin pian korkeat kalliojyrkänteet, jotka ovat kuulemma hyvin eroosioherkkiä – keskimäärin maa sortuu mantereelle päin kymmenen metriä vuodessa, toisiaan jopa 15 metriä. Taloja ja teitä oli jo menetetty vuosien saatossa, mutta ilmeisesti luonto saa kyntää kallioseinämää haluamallaan tavalla tulevaisuudessakin ilman erityisiä suojarakenteita. Hyvä niin.

Puolen tunnin körrööttelyn jälkeen pikkukajavia ja ruokkeja alkoi lennellä ensin avomeren puolella ja pian myös mantereen puolella. Hetken päästä ensimmäiset etelänkiislat vilahtivat ohi ja jokunen lunni vilahti paatin laiteilla. Merilintumassa alkoi kasvaa tasaisesti ja kalliojyrkänteillä komeili satoja ja satoja pikkukajavien pesiä sekä tuhansittain ruokkeja ja lähes yhtä paljon etelänkiisloja. Laivan edestä lähti jatkuvasti ruokkilintumassaa – näky oli häkellyttävä. Jyrkänteet kohosivat ensin 50 metrin korkeuteen ja nousivat koko ajan yhä korkeammalle.

Martin huomasi minun ja Antin epäröinnin kamerahaastattelujen vieressä ja kutsui meidät yläkannelle ihailemaan lintumassaa. Kaiken kukkuraksi sain lainaan hänen uuden 70–300 mm linssin, joten sain ampua satoja kuvia linnuista. Oma teleni makasi tyytyväisenä Kaasmarkussa, tarkoituksella tosin. Yläkannelta käsin näkymät olivat todella paljon paremmat. Lisäksi tyyni ja aurinkoinen sää teki touhusta leppoista.

Kallioilla jökötti tuhansia etelänkiisloja.

Meri oli pullollaan etelänkiisloja, ruokkeja ja lunneja.

Ruokki.

Kilometrien ja kilometrien mittainen rantajyrkänne oli mykistyttävän hieno noin 200 000 linnun ansiosta. Loppuvaiheessa jyrkänne kohosi jo 150 metrin korkeuteen, siis täysin pystysuoraan merestä, ja tuhannet suulien pesät koreilivat valkoisten kalkkikivien hyllyillä.

Tästä ei voi sen enempää kertoa, koska näkymä oli yksinkertaisesti aivan mahtava – se on koettava omin silmin paikan päällä.

Karimetsoja näimme joitain kymmeniä.

Ruokkeja ja nuori karimetso.

Kajavia pesill채채n.

Antti ja kalliojyrk채nteet.

Elefant Cliff suulineen.

Suulia pesii alueella tuhansittain.

Ennen paluumatkaa tuuli oli jo yltynyt reippaanlaisesti ja pilvet olivat vallanneet taivaan. Kun pulpahdimme pitkän niemekkeen itälaidalle, avomereltä hönki aikamoiset mainingit, jotka keikuttivat paattia todella paljon. Keulassa olleet britit saivat vettä niskaansa reilusti ja siirtyivät sisätiloihin, jossa olisi tosin ainakin minulle tullut huono olo välittömästi. Yläkannella keikutus vastasi Särkännieman hupilaitteita – ou jea!

Kolmen tunnin ikimuistoisen paattiretken jälkeen Antti näytti kuulemma täysin vihreältä, vaikka ei voinut lainkaan huonosti.

Satamasta jatkoimme läheiselle nurmialueelle, jossa oli Yorkshire Wildlife Trustin telttakatos ja paikallinen julkkiskokki tilattuna tekemään ruokaa yli kahdelle bussilastilliselle porukkaa. Saimme rapusettiä ja dogfishiä, mikä kyllä maistui. Jälkiruoaksi nautiskelimme itse tehtyä minttu-suklaajäätelöä. Keli oli tosin jo muuttunut hyvin kylmäksi, mutta jäätelö oli aivan loistavaa.

Lounaan jälkeen luvassa oli kävelyretki laskuvesirannalle, jossa harrastimme rock poolingia, eli etsimme erilaisia ötököitä, le-

Harrastamassa rock poolingia.

viä ja rapuja. Joku löysikin muun muassa lajit nimeltä Shore Crab ja Sea Matt. Touhu oli kokonaisuudessaan hienoa tutkailua.

Seuraava retki oli lintukävely lähimaastoon, mutta iltapäivällä linnut olivat kovin hiljaa.

Parhaimpia olivat esimerkiksi kiuru ja mustapääkerttu; eipä kovin kummoista settiä.

Iltapäivän lintukärvely oli hiljainen, mutta näimme kuitenkin valtavat linnunmunat.

MARTIN BATT

Kuudelta lähdimme ajamaan kohti Yorkia ja matkalla rupattelimme muun muassa metsästyksestä sekä erilaisista eliöryhmistä Terryn kanssa. Pysähdyimme myös ihailemaan Yorkia erään kukkulan laelta. Terry myöhästyi sen verran omista aikatauluistaan, ettei hänellä ollutkaan enää niin kova kiirus, joten hän jäi kanssamme illalliselle paikalliseen ravintolaan Martinin kanssa. Myös saman järjestön Rob Stoneman ja Sarah Butcher tulivat mukaan. Sitä ennen ennätimme juuri ja juuri heittää kimpsumme huoneisiin ja ottaa pikasuihkun. Yritin sulloutua hotellin sisään ensin ikkunasta ja sitten juutuin rinkan kanssa pyöröoveen…

Illallinen sujui suurten annosten pubiravintolassa, jossa vedin kunnon pihvin.

Annokset olivat vain valitettavan suuria, minkä vuoksi kaikilta jäi enemmän tai vähemmän ruokaa syömättä. Siirryimme vielä pubiin, jossa keskustelin Terryn ja Martinin kanssa lintumatkasuunnitelmista. Pian ilta oli ohi ja menimme nukkumaan hieman puolen yön jälkeen.

JAANA MÄLKKI

JAANA MÄLKKI

Terry, Antti, Tarja, Anne, Sanna ja Martin jossain matkalla Yorkiin.

Santtu ja Anne illallispaikassa.

LONTOOSEEN TO 26.5.

Sikeiden yöunien päätteeksi heräsimme kahdeksalta ja painuimme suoriltaan aamiaiselle.

Mannermaisen satsin jälkeen pakkasimme pikaisesti ja kävelimme tavaroinemme aivan vieressä olevalle juna-asemalle, josta lähdimme kello 9.40.

Ensimmäisen välietapin luona selvisi, että jatkoyhteys olikin peruttu aiemman myräkän aiheuttamien ongelmien vuoksi. Pääsimme kuitenkin jo kahdeksan minuuttia myöhemmin lähtevään junaan. Teimme sellaisen peliliikkeen, että pitkällisten neuvottelujen, palaverien, suunnittelujen ja alustusten tuloksena pamautimme suoriltaan Lontooseen, vaikka lippumme ei sinne ollutkaan. Taktiikkana oli selittää, että aikataulumme meni mönkään, mutta Liverpool Stationilla se olikin turhaa, sillä ilmeisesti laajamittaisten myöhästelyjen takia kaikki päästettiin porteista ulos ilman lippujen tarkastusta.

Asemalla jätimme kapsäkkimme säilytykseen ja ostimme lipun, jolla saattoi porhaltaa vaikka tauotta koko päivän metroilla ja busseilla. Mokoma maksoi vain 6,60 puntaa, eli ei todellakaan paha hinta. Ensimmäinen etappi oli Covent Garden, johon löysimme jonkinmoisen hortoilun päätteeksi. Paikalla oli markkinakojuja ja monenlaisia liikkeitä, tosin meikäläisen kulutuslinja hipoi näköjään nollatoleranssia, enkä ostanut mitään. Samaiselta paikalta startattiin tovia aiemmin joku överirallikisa, joka jatkuu usean maan halki. Ehdin nähdä vilaukselta muutaman aika räyheän pirssin, mutta myöhästyimme hieman serenedista.

Hajaantunut köörimme kokoontui reilun tunnin kiertelyn jälkeen, jolloin vettä losotti taivaan täydeltä. Navigoimme läheiseen ravintolaan ruokatauolle. Naispuoliset jäsenemme aprikoivat tarjoilijan alkuperäistä kansalaisuutta – Anne veikkasi ranskalaiseksi ja Sanna italialaiseksi (tai päinvastoin). Lopulta heidän oli kysyttävä asiaa suoraan, eivätkä arvaukset menneet kauas – toinen hänen vanhemmistaan oli italialainen ja toinen ranskalainen.

Tankkauksen jälkeen odottelimme tovin ravintolan eteisessä kaatosateen loppumista, mutta lopulta ryntäsimme taivasalle ja suunnistimme lähimmälle metroasemalle. Loppu päivästä olikin melkoista säätämistä ja poukkoilua ties missä – välillä sompailimme bussilla ”näköalareittiä” (lue: Big Ben vilahti kymmenen sekuntia jossain kaukana, eikä mitään muuta osunut näköpiiriimme). Antilla alkoi jo hieman ohimosuoni paisua seikkailujen tiimellyksessä.

Ennätimme kovan ukkosjyrinän aikaan British Museumiin, joka oli kuitenkin enää vain puoli tuntia avoinna. Ehdimme vilkaista Egyptin aarteita ja Rosettan kiveä, jonka avulla pyramidien kukoistuksen aikaiset kirjoitukset opittiin tulkitsemaan. Pian joku hoksasi, että museossa on myös muumioita nähtävillä – sinne siis! Askelkuviomme kiihtyivät, kun sulkemisaika lähestyi. Tietysti kriittisellä hetkellä semityly mimosa käännytti meidät pois muumio-osasta juuri ennen h-hetkeä. Joku meistä tosin väitti nähneensä muumio, vaikka se oli vain joku eriskummallinen esine…

Sadenäkymää bussin ikkunasta.

Voimakas sade piiskasi Lontoon katuja.

ANTTI MÄKELÄ

Egyptin ihmeitä ihmettelemässä British Museumissa.

ANTTI MÄKELÄ

Piste iin päälle oli, kun lähdimme museosta ties minne ja osa porukastamme hyppäsi randomilla bussiin, jolloin kaikkien oli pompattava sinne. Suunnasta ei ollut mitään tietoa ja Antti ”Teemu” Mäkelä jo ilmaisi asian kohtalaisen selvästi – eli ei mitään järkeä. Äkillisesti Antti ja Sanna hyppäsivät seuraavalla pysäkillä pois ja lähtivät etsimään Gamden Townia, mikä oli viisas päätös. Me muut jatkoimme vielä tovin bussissa, kunnes jäimme kyydistä.

Kysyimme, että missä on lähin metroasema, eikä se tosiaan kovin lähellä enää ollut. Painelimme samaa katua suoraan varmaan puolitoista kilometriä, kunnes pääsimme vihdoin asemalle. Sukelsimme metroon, joka johdatti meidät Liverpool Stationille, jossa matkatavaramme olivat.

Temusimme vielä itsemme oikeaan junaan kohti Stanstedia ja viimeinen, vajaan tunnin siirtymä alkoi. Matkalla Jaana antoi meille asiantuntevaa kasviopastusta kertoen muun muassa, että raiteiden reunoilla oli hienoja bambuja (lue: pajuja) ja sitä rataa. Kuittailu alkoi yllättäen välittömästi. Stanstediin saavuimme illalla kahdeksan hujakoilla, jolloin keli oli jo vaihtunut aurinkoiseksi. Kävelimme hyvin lähellä sijaitsevaan Radisson Blu -hotelliin, jossa oli jotain kummaa säätöä respassa. Ilmeisesti oli täysin mahdotonta, että Antille ja Sannalle jätettäisiin heidän nimellään toiset avaimet vastaanottoon. Pitkän väännön jälkeen se lopulta onnistui, joskin virkailijalla meinasi jo palaa käämit sessioon.

Onneksemme hotellissa oli farmaseuttien konferenssi, eikä varattuja normihuoneita ollut enää yhtään jäljellä. Niinpä saimme bisneshuoneet – ou jea! Huoneissa tv:n äänet kuuluivat kylpyhuoneeseen ja sen sellaista erikoisuutta oli luvassa.

Ilta meni kuitenkin pakkaillessa. Antti ja Sanna palasivat yhdeksän jälkeen, eivätkä saaneet avaimia lainkaan respasta, vaikka nimenomaan sitä säädimme tovin jos toisenkin aiemmin. Sannalla oli kuulemma kihahtanut episodiin.

TAKAISIN SUOMEEN PE 27.5.

Herätys oli tylyyn aikaan jo puoli viiden nurkilla. Onneksi aamiainen tuotiin huoneeseen juuri ajallaan, joten pysyimme hyvin aikataulussa. Anne ei tosin ihan pysynyt aikataulussa, joten jouduimme lähtemään lentokentälle ilman häntä. Check-in sujui muitta mutkitta melko jouhevasti.

Odottelimme jo oikealla portilla hieman myöhässä ollutta konetta, eikä Annea näkynyt vieläkään. Viime metreillä hän kuitenkin ilmaantui – oli kuulemma tullut kentälle lähes meidän perässä, mutta oli odottanut jonkin aikaa vahingossa väärässä jonossa, jolloin aikataulut heittivät. Mutta pääasia, että hän ennätti koneeseen, johon nousimme puolisen tuntia myöhässä. Pirkkalaan saavuimme siitä huolimatta aikataulussa. Ryanairin ”löysät” lentoajoissa korostui jälleen.

Kentältä saimme noin vartissa tavaramme ja Antti lähti Annen kyydillä Huittisiin sekä sieltä edelleen Turkuun. Me muut jatkoimme kohti Poria ja kävimme vielä sapuskoimassa Tampereen ABC:llä matkalla.

LOPUKSI Matka oli sekä seurasta että kohteista johtuen mainio. Kiitos siitä kaikille kanssamatkaajille! Kiitos myös tämän kertomuksen kuvista; merkkaamattomat ovat allekirjoittajan ottamia.

Sen verran jäi lintumatkapolte kytemään meikäläiselle, että mestoille on joskus päästävä ajan kanssa, oikeastaan useana eri vuodenaikana.

Täsmennettäköön vielä, että kyseessä oli nautiskeluista huolimatta opintomatka, jonka ansiosta käynnistyi myöhemmin kansainvälinen matkailuhanke. Julkisilla varoilla ei reissussa mässäilty, sillä kaikki maksoivat pöperönsä itse ja majoitukset oli järjestetty paikallisten yhteistyöhenkilöiden toimesta.

Laji

22.5.

23.5.

24.5.

25.5.

26.5.

27.5.

Yhteensä

Merihanhi

-

1

35

-

-

-

36

Kanadanhanhi

-

2

-

-

-

-

2

Ristisorsa

-

-

6

-

-

-

6

Harmaasorsa

-

-

12

-

-

-

12

Sinisorsa

-

-

20

12

10

-

42

Lapasorsa

-

-

2

-

-

-

2

Tukkasotka

-

-

30

-

-

-

30

Haahka

-

350

-

-

-

-

350

Punapyy

-

-

2

-

-

-

2

Fasaani

-

-

1

4

-

-

5

Pikku-uikku

-

-

2

-

-

-

2

Silkkiuikku

-

-

4

-

-

-

4

Myrskylintu

-

-

-

40

-

-

40

Suula

-

45 000

-

8 000

-

-

53 000

Merimetso

-

2

-

4

-

-

6

Karimetso

-

-

-

60

-

-

60

Harmaahaikara

-

-

-

-

1

-

1

Laji

22.5.

23.5.

24.5.

25.5.

26.5.

27.5.

Yhteensä

Tuulihaukka

-

-

-

2

-

-

2

Liejukana

-

-

6

-

-

-

6

Nokikana

-

-

6

-

-

-

6

Meriharakka

-

2

-

-

-

-

2

Avosetti

-

-

40

-

-

-

40

Tylli

-

15

-

-

-

-

15

Töyhtöhyyppä

-

-

6

-

-

-

6

Pulmussirri

-

-

8

-

-

-

8

Suosirri

-

7

-

-

-

-

7

Naurulokki

-

-

400

-

-

-

400

Kalalokki

4

-

-

20

-

-

24

Selkälokki

3

20

-

-

-

-

23

Harmaalokki

12

450

120

600

10

-

1 192

Merilokki

-

1

-

4

-

-

5

Pikkukajava

-

30

-

40 000

-

-

40 030

Etelänkiisla

-

-

-

15 000

-

-

15 000

Ruokki

-

1 500

-

25 000

-

-

26 500

Lunni

-

50

-

200

-

-

250

Kesykyyhky

40

30

30

40

220

10

370

Uuttukyyhky

-

-

-

2

-

-

2

Sepelkyyhky

1

2

90

45

25

-

163

Turkinkyyhky

-

-

8

-

-

-

8

Käki

-

-

-

1

-

-

1

Tervapääsky

-

4

60

35

30

-

129

Käpytikka

-

-

-

2

-

-

2

Kiuru

-

-

-

6

-

-

6

Törmäpääsky

-

4

8

2

-

-

14

Haarapääsky

2

25

20

30

5

-

82

Räystäspääsky

-

15

25

10

-

-

50

Niittykirvinen

-

2

3

1

-

2

8

Västäräkki

-

1

-

-

-

-

1

Peukaloinen

-

2

14

6

-

-

22

Rautiainen

-

-

3

5

-

-

8

Punarinta

-

-

1

4

-

-

5

Mustarastas

4

10

8

30

4

-

56

Mustapääkerttu

-

-

-

2

-

-

2

Sinitiainen

1

-

-

-

-

-

1

Talitiainen

-

-

2

-

-

-

2

Harakka

7

-

6

4

3

-

20

Naakka

4

20

20

40

10

-

94

Mustavaris

-

45

60

40

5

-

150

Varis

3

15

35

40

5

1

99

Kottarainen

15

40

250

130

35

-

470

Varpunen

15

30

60

40

20

-

165

Peippo

3

2

13

20

2

-

40

Viherpeippo

-

-

2

4

-

-

6

Tikli

-

-

1

8

-

-

9

Keltasirkku

-

-

-

1

-

-

1

14

30

39

40

15

3

65

Lajeja yhteensä

MATKAN REITTI JA KOHTEET

200 km Ulko-Hebridit

North Berwick Edinburgh

nt i

i nt

En gl a

S

tla ko

Flamborough Cliffs York North Cave Hull

Stansted

Lontoo