Tsekki 2018 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA XVII

SANTTU AHLMAN

TŠEKIN PRAHA & KUTNÁ HORA 1.–6.3.2018

TŠEKKI

TŠEKIN PRAHA & KUTNÁ HORA 1.–6.3.2018 SANTTU AHLMAN

Meidän oli tarkoitus hilpaista loppuvuonna 2017 kaupunkimatkalle, mutta reissu ei kuitenkaan ikinä toteutunut. Kun seuraava sopiva sauma tarjoutui maaliskuun alkuun, niin buukkasin meille heti vajaan viikon keikauksen Prahaan. Tarkoituksena oli tehdä lähestulkoon puhdasverinen kulttuurireissu heti Borneon reissun jälkituoksinassa (Lintuja maailmalla XXII). ESIMATKUSTUSTA KE 28.2. Hilpaisin Porin Ruosniemestä hakemaan Minnan Ulvilasta työmaalta hieman ennen kuutta. Siperian pakkaset ruoskivat lähes koko Suomea, joten Škoda oli hitusen kankealla tuulella aluksi. Meidän piti alun perin lähteä reissuun kahdestaan, ja olimme jo varanneet kaikki tsydeemit, mutta äkillisesti hoksasimme muutaman viikon ennen matkaa, että meikäläisen veljentyttö Cara voisi lähteä mukaan. Pian olimmekin jo varanneet hänelle lisälentolipun ja muutimme hieman suunnitelmia, sillä luvassa olisi ollut Terezinin keskitysleiriä, luukirkkoa ja keskiaikaista kidutusmuseota. Ehkä vähemmän soppelia tavaraa 11-vuotiaalle… Mutta siis, poimimme Caran kyytiin Tampereelta hieman ennen iltakahdeksaa ja suuntasimme Salmentaakse Pälkäneelle Minnan vanhempien luokse punkkaamaan yöksi. Ehdimme hieman vaihtaa kuulumisia ennen kuin menimme lähemmäs puolta yötä nukkumaan.

SANTTU AHLMAN

KOLEAA MENOA PRAHAAN TO 1.3. Kännyt soivat ilkeästi jo varttia vaille viisi, joten yöunet jäivät turhan lyhyiksi. Eipä auttanut kuin lyödä romut uudelleen autoon ja lähteä kohti Helsinkiä. Pakkasta oli 25 astetta, joten keli oli ainakin pirtsakka, toisin kuin me. Cara simahti melkeinpä heti takapenkille.

Ristinollahaaste.

Caran jälkkäri-pälkkäri. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Santun ensimmäinen possu- ja vegepainotteinen lounas Prahassa.

SANTTU AHLMAN

Caran pekoni-vuohenjuustoannosta.

Minnan parsa-lihasettiä.

SANTTU AHLMAN

Jumbon GoParkingiin kurvasimme vartin yli seitsemän, eikä kulunut kuin pieni hetki, niin olimme kakkosterminaalissa. Tein lähtöselvityksen netissä edellispäivänä, joten heitimme kapsäkit bag droppiin. Turvatarkastus oli myös hetkessä ohi, joten meille jäi lähes puolitoista tuntia odottelua. Kone lähti hitusen myöhässä, kun sen piti pamauttaa ilmoille kello 9.40. Edellispäivän mailissa kertoiltiin, että kone on ylibuukattu, joten vapaaehtoisille tarjottiin korvausta poisjäämisestä. Alkuperäiseen lentskariin piti mahtua aika tarkalleen 100 henkilöä, joten tilanne jäi lievästi kummastuttamaan. Kone oli nimittäin vaihdettu alle vuorokauden sisällä reilusti suurempaan, joka veti noin tuplaten porukkaa. Luultavasti Finnair oli saanut isosta aasialaisryhmästä nopean aikavälin tilauksen tai sitten rontit möivät noin sata paikkaa liikaa alkuperäiseen koneeseen – isompi kone oli nääs lähes täynnä. Alkuhetkien torkkumisen jälkeen pelasin Caran kanssa ristinollaa servetteihin, mutta juuri muuta emme ehtineet touhuta, sillä siirtymä kesti vain tunnin ja 55 minuuttia. Aika kivan lyhyelle tuntui tammikuisen Malesian redun jälkeen (Lintuja maailmalla XXII). Olimme ihan varmoja, että Tšekki olisi lumen peitossa, sillä sitä oli satanut Italiaa, Espanjaa ja Iso-Britanniaa myöden. Ennen laskeutumista huomasimme kuitenkin, että lunta ei ole missään. Sikäli aika mukava yllätys. Saimme hitaanpuoleisesti matkalaukut kentällä.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Sen jälkeen suunnistimme ulos ja etsimme Aeroport Express -bussia, jolla pääsisi keskustan juna-asemalle saakka. Löysimme bussin pian, mutta jantteri selitti jotain, että se lähtee vain ykkösterminaalin luota jostain alhaalta. Me olimme kakkosterminaalin pihassa, eikä mitään kylttejä mistä sinne pääsisi. Niinpä tyydyimme tavanomaiseen paikallisbussiin, jota varten ostimme kolmen päivän metro-bussi-ratikkakomboliput. Bussi oli tupaten täynnä, ja joltain naiselta oli vissiin pöllitty juuri lompakko, kun tupsahti etsimään sitä paniikissa juuri ennen lähtöä. Jaiks. Tilanne oli muutenkin erikoinen, sillä kuski veti jostain herneet nenään ja huuteli jollekin pitkän aikaa ja repi ovia omin päin. Kukaan ei oikein tuntunut tajuavan mistä oli kyse. Kaiketi huono päivä. Pääsimme bussin kyydissä Dejvickán päätepysäkille, josta navigoimme A-metrolinjalle, joka puolestaan kuljetti meidät keskustaan Můstekin pysäkille saakka. Metrotunneleissa kävi melkoinen huju ja keli oli todella rapea, vaikka pakkasta oli vain kymmenen astetta. Nousimme katutasolle ja huomasimme, että olimme todellakin ydinkeskustassa. Se oli tällä kertaa tarkoituskin, sillä halusimme minimoida turhat kävelylenkit. Kello oli jo yli puolenpäivän, joten hiuko oli kaikilla kova. Onneksi löysimme pian soppelin näköisen paikan nimeltä Café Prados. Tilasimme kaikki erilaiset annokset paikallista pöperöä sekä limonadit, jotka olivat aika sokerisia, mutta silti todella hyviä. Jälkkäriksi tilasimme tiramisun ja sacherkakkua. Ah, loistavaa. Koko satsi maksoi yhteensä noin 30 euroa kaikilta. Ei paha. Meidän majapaikka oli Heren mukaan hyvin lähellä, ja lähdimme sinne noin klo 13.45, sillä meidän hostin piti tulla tasan kahdelta paikalle antamaan kämpän avai-

Näyttävää kotitekoista limonadia.

SANTTU AHLMAN

met. Mitään ei kuitenkaan kuulunut vielä vartin yli, ja voin sanoa, että kadulla oli sairaan kylmä odotella. Olin kananlihalla. Laitoin kaverille viestiä. Mitään ei kuulunut. Soittelin hetken päästä. Ei vastannut. Koitin saada yhteyden netin välityksellä. En saanut. Perskutarallaa, rupesi jo tympimään tilanne. Lopulta sain luuritse yhteyden ja jamppa sanoin, että kestää vielä 20 minuuttia. Voihan nyt perdokki. Lähdimme hortoilemaan hetkeksi, sillä kadulla odottelu oli liian raakaa puuhaa killerikylmässä. Onneksi löysimme ostoskeskuksesta loistavan lähimarketin, joka valittiin oitis kantapaikaksi. Hintatasokin oli nasevan edullinen. Majapaikan jantteri tuli kadun varteen vihdoin klo 14.50, eli lähes tunnin myöhässä. Pahoitteli kovasti ja olin tietysti aika nyrpeä, kun homma ei mennyt ihan nappiin. Onneksi kämppä oli hyvän oloinen ja jeppe lupasi kymmenen pinnaa alennusta kokonaissummasta. Sikäli asiallista toimintaa. Olin nimittäin vielä erikseen edellisiltana sopinut hänen kanssaan, että olemme tasan Minnan ja Santun tiramisu. klo 14.00 ovella matkalaukkujen kera. Näin tällä kertaa; Airbnb:n varjopuolia toisinaan. Otimme kotvan lunkisti ja lämmittelimme. Tarkoituksena oli kuitenkin käydä tutustumassa paremmin lähitienooseen, joten läksimme liikenteeseen hieman ennen neljää. Meillä oli täydet talvitamineet niskassa; minullakin oli kolmet housut ja sitä rataa. Keli oli hyvin rapea tuulen takia. Emme oikein scoutanneet hommia kovin hyvin, joten päätimme lähteä vanhankaupungin torille (Staroměstské Náměstí). Eli pykälä metrolla ja ylös. Aukion löysimme heti. Hieno mesta kaikkiaan, valaistuskin oli kiva, kun aurinko paistoi jo matalalta. Hakeuduimme ensin Týnin Neitsyt Marian kirkkoon, jossa oli tietysti valokuvaus kielletty. Rakennus oli todella hieno sekä ulkoa että sisältä. Taas menee yli hilseen miten taidokasta porukka on ollut, vaikka tietysti kullatut systeemit ovat aina turhan prameita, mutta kunnon ökyilyä on silti kiva nähdä. Seuraavaksi olisimme menneet ihailemaan raatihuonetta, mutta se oli valitettavasti kuorrutettu rakennustellingeillä, joten aurinkokello jäi näkemättä. Harmi. Ilman tarkempia suunnitelmia ajatus oli kälppiä seuraavaksi Klementinumiin, mutta se olikin vissiin joku hässäkkä, jota emme hoksanneet, että miten sinne pääsee. Sen vieressä oli kuitenkin kirjasto, johon menimme randomilla. Aulassa oli huippuhieno kirjataideteos, joka oli mystinen. Aika mahtava itse asiassa.

SANTTU AHLMAN

Linnamainen Týnin Neitsyt Marian kirkko vanhankaupungin torin laiteilla.

SANTTU AHLMAN

Jatkoimme Vltava-joelle, joka näytti olevan täynnä lokkeja. Meillä oli vasta kesykyyhky reissupinnoissa, ja teimme tietysti perinteisen lajimääräarvauskisan jo lentokoneessa. Lajistoa alkoi napsua naurulokin, kalalokin, mustanmerenlokin, sinisorsan, kyhmyjoutsenen ja merimetson muodossa. Lintuja oli raakasti, erityisesti naurulokkeja. Kiikarit olivat tosin kämpillä. Kävelimme sillan yli joen länsipuolelle, jossa tyypit ruokkivat kyhmyjoutsenia ja sinisorsia. Vesilintuja oli sadoittain aivan hollilla. Näyttävää arkkitehtuuria on kaikkialla. Huomasimme pian myös nutrian (rämemajava), joka tuli mahtavasti aivan viereen, kun tyypit syöttivät sitä. Aika huippujuttu, sillä yritimme nähdä sitä Roomassa vuonna 2015 (Luonnossa maailmalla IX). Olin aivan liekeissä, vaikka kyseessä onkin hyvin haitallinen vieraslaji. Monet syöttivät sitä kädestä ja koskivatkin, mikä on tietysti ihan torspon hommaa. Paikalla oli myös neljä punaisella kaularenkaalla rengastettua kyhmyjoutsenta, joiden koodit saimme luettua. Kahteen muuhun ei näkökyky riittänyt. Samalla paikalla näimme myös liejukanan, mutta jouduimme lopulta lähtemään pienten kuvaushommien jälkituoksinassa, sillä olin jo aivan horkassa. Oli kyllä sikakylmä.

SANTTU AHLMAN

Cara mutustamassa kanelikierrepullaa valkosuklaatäytteellä.

Eipä muuta kuin suorinta tietä takaisin joen yli, metroon ja majapaikkaan. Kävimme tosin ensin marketissa hakemassa murkinaa. Olimme kämpillä puoli seitsemältä, emmekä jaksaneet enää hilpaista minnekään. Loppuillan otimme lunkisti, kirjoittelin, suunnittelimme paremmin seuraavaa päivää ja sitä rataa. Cara hoilasi koko päivän jotain keksimäänsä iPhone-tunnaria… Maate menimme jo kello 21.00.

SANTTU AHLMAN

Maanmainioita kierrepullia (trdelník) saa kymmenistä paikoista kadunvarrelta.

SANTTU AHLMAN

PRAHAN LINNA PE 2.3. Vedimme kaikki hyvin sikeät yöunet, kunnes joku seinänaapuri rupesi päästämään iskuporakonetyyppisellä härvelillä seinään melkoisten desibelien kera seitsemältä. Heräsimme kaikki, mutta köllöttelimme vielä pitkään, vaikka älämölö jatkui hyvän aikaa. Oletuksena oli, että keli olisi hitusen parempi kuin edellispäivänä, mutta kun avasin sälekaihtimet, niin lumihiutaleita satoi taivaalta. Kylmää oli siis edelleen tiedossa. Lähdimme aamutoimien jälkeen yhdeksältä liikenteeseen kunnon vaatetusten kanssa. Talsimme Můstekin metroasemalle ja siirryimme kaksi pysäkkiä Vltava-joen länsipuolelle Malostranskán metroasemalle. Sieltä kävelimme uudelleen kyhmyjoutsenpaikalle, sillä mukana oli tällä kertaa GoPro ja toiveena videoida erityisesti nutriaa. Hollilla ei ollut kuitenkaan lähellekään niin paljoa lintuja, sillä ruokkijoita ei vielä ollut. Lisäksi nutria oli kadoksissa. Uudeksi reissupinnaksi nasahti kuitenkin kivasti punasotka, mustarastas, harakka ja viherpeippo. Sinisorsia ja puluja oli reippaasti. Kuvailimme ja videoimme paikalla jonkin aikaa. Lisäksi Cara huomasi yhdellä kyhmyjoutsenella normirenkaan kintussa. Pian rupesimme syynäämään koipia urakalla ja saimme luettua noin kymmeneltä linnulta renkaat. Aika kiva juttu. Keli oli hetkellisesti leppoisa, sillä aurinko paistoi mukavasti ja tuuli oli tyyni. Se oli kuitenkin todellakin vain hetkellistä, sillä pian tuuli yltyi sen verran, että puhuri meni hetkellisesti ytimiin. Jatkoimme session jälkeen läheiselle ratikkapysäkille, josta pääsimme kätevästi Prahan linnan kupeeseen. Hetken kuluttua olimme komean linnakompleksin turvatarkastuksessa palelemassa muiden turistien kera. Läpivalaisun jälkeen hortoilimme hulppean kokoisen Pyhän Vituksen

Pyhän Vituksen katedraalia sekä ulkoa että sisältä.

SANTTU AHLMAN

Katedraalin kattoa (yllä) ja Old Royal Palacen juhlasali.

SANTTU AHLMAN

katedraalin uumeniin, jossa riitti ihmeteltävää; häkellyttävän mahtipontinen pytinki korkeine pylväineen ja ikkunakoristeineen. Kirkossa oli myös kylmä, sillä minkäänsortin lämmitystä ei ollut. Ihailimme rakennusta tovin, mutta lähdimme sen jälkeen ostamaan lippuja muualle linna-alueelle. Lippupiste oli vieressä, ja pienen pähkäilyn tuloksena ostimme ”Circuit A” -piletit perhehinnalla 700 kruunua. 350 olisi ollut normisti aikuinen, eli Cara pääsi käytännössä ilmaiseksi mukaan. Lippu oikeutti muun muassa katedraalin maksulliselle puolelle ja muutamaan muuhun paikkaan. Niinpä palasimme oitis uudelleen kirkon sisälle, jossa näimme hehkeitä alttareita, Johannes Nepomukin hopeisen haudan ja niin edelleen. Näkemisen arvoista todellakin verrattuna ”normipuoleen”. Varjopuolena oli se, että olimme jääkalikkoina, vaikka vaatetta oli reilusti päällä. Ihme touhua, mutta niin vain meni ytimiin kylmyys. Cara oli jälleen melkeinpä hikoileva, joten kohtuuhyvä verenkierto tyypillä. Ruhomme huusivat kuitenkin lämmikettä, joten hakeuduimme erääseen pieneen kahvilaan, josta ostimme lämpimät kaakaot. Yhden tilasimme rommilla höystettynä, jotta se mahdollisesti lämmittäisi minua ja Minnaa enemmän. Aika pahaa tavaraa, mutta joimme sen puoliksi ja kun lisäsin vielä yhden lisäpaidan repusta, niin tilanne näytti hitusen paremmalle. Lähellä oli Rosenbergin palatsi, johon menimme seuraavaksi. Se oli kuitenkin ikään kuin museo, eikä nähtävää ollut mainittavasti. Sen sijaan läheinen Kultakuja (Golden Lane) oli täyttä timanttia. Pienen kadun varrella oli nimittäin vierivieressä pieniä ja idyllisiä taloja, joista osa oli myymälöitä, mutta valtaosassa oli vanhoja huoneita, kuten korusepän, yrttinaikkosen ja selvänäkijän huoneet, taverna ja sen sellaista. Ne oli mukava kiertää läpi, sillä moko-

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

mia emme olleet aiemmin nähneet. Lisäksi yläkerrassa oli huomattavan laaja asenäyttely, johon lukeutui todella taidokkaasti tehtyjä aseita, kuten miekkoja, tikareita, pyssyjä ja haarniskoja. Pelkästään kypäriä oli yli 170 kipaletta eri aikakausilta. Kokoelma oli siis huomattavan laaja ja kattava. Tuskin monessa paikkaa Euroopassa on yhtä edustavaa settiä. Kujan lopussa oli vielä pari mielenkiintoista kidutuskammiota. Seuraavaksi hakeuduimme Basilica of St. Georgeen, joka oli kuitenkin restauroitu kokonaan, eikä siellä ollut meille sikäli juuri mitään nähtävää, vaikka rakennus toki on hieno. Sen sijaan Old Royal Palace oli komia, vaikka sielläkin oli tehty paljon entisöintiä. Juhlasali on valtavan kokoinen ja muutamat huoneet ritaritunnuksineen on syytä käydä tsekkaamassa. Linnakokonaisuus oli meidän osaltamme purkissa. Vaikka tuntui, että kävelimme aika joutuisasti eri paikat läpi, niin aikaa kului silti useita tunteja. Kello oli jo yli yhden, joten oli ruoka-aika. Hakeuduimme ratikkapysäkille, mutta kävelimme hitusen harhaan, joten nousimme kyytiin pykälää kauempaa kuin aluksi. Pian olimme jälleen Malostranskásssa. Jouduimme hakemaan soppelia ravintolaa jonkin aikaa, sillä osa oli aika kalliita. Tai ei Suomen hintoihin verrattuna, mutta olimme kuitenkin ainakin osittain budjettimatkalla. Päädyimme paikkaan nimeltä Tři Století. Vaikka paikalla ei ollut muita asiakkaita, niin lounastauko kesti silti reilusti yli tunnin. Minä sain todella hyvää kaninjalkaa, Cara pasta linguinea ja Minna lohta. Jeh. Valitettavasti kylmä pysyi yllä tällä kertaa koko ruokailun ajan.

Prahan linnan kidutushuoneita, näyttävä kattofresko ja pari kypärää asekokoelmista. Vasemmanpuoleinen on selvästi sukua Star Warsin C-3PO:lle.

SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Äkisti kello olikin jo kolme, joten päivää oli kulunut hyvä siivu. Tarkoituksenamme oli mennä läheiseen Letnán puistoon, mutta poikkesimme vielä lintupaikalle nutrian toivossa. Sitä ennen kävelimme edestakaisin pienintä mahdollista katua jalankulkijoille, jota varten oli liikennevalot, sillä kaksi henkilöä ei mahdu siitä yhtä aikaa. Hauska kokemus. Lintuja oli hollilla huomattavasti enemmän kuin aamulla, sillä ruokkijoita piisasi. Saimme luettua muutaman kyhmyjoutsenen renkaat lisää, mutta erityisen mukavaa oli videoida ja valokuvata kahta nutriaa ihan vierestä. Sain välillä pyyhkiä kuolaa linssistä, kun ne kävivät tarkastamassa kameran uteliaana. Huipputouhua kaikesta huolimatta. Meillä taisi vierähtää puoli tuntia, joten kylmyys pääsi taas valloilleen, kun oli kuvattava kynsikkäillä. Tuuli oli sen verran killeri, että päätimme skipata Letnán puiston, sillä se on korkeaa rinnettä, johon tuuli olisi käynyt vielä ikävämmin. Kävelimme sen sijaan joen itäpuolella aina vanhankaupungin torille saakka. Valo oli todella jeespoks ja porukkaa aika paljon perjantai-iltapäivällä liikenteessä. Ostin Minnan kanssa mukilliset lämmintä viiniä lämmikkeeksi, sillä jäimme päivystämään Caran toiveesta katutaiteilijoita.

Lounastauon herkkuja: lohta, kania ja pastaa. Cara testimässä minikujaa.

SANTTU AHLMAN

MINNA SALO

SANTTU AHLMAN

Toverimme nutria.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Prahalaista katutaidetta; kuseva mies, jonka vehje liikkui jatkuvasti sivulta sivulle.

Ensin ihmettelimme hopeoitua kaveria, joka oli paikallaan ja selvästi aivan jäässä. Sitten tsekkailimme sortseissa ja t-paidassa koikkelehtinutta nuorta sälliä, joka veteli melkoisia temppuja footbagilla. Kyltissä luki, että kerää rahaa mm-kisoihin. Hollilla oli myös kaiffari, joka teki kahden kepin väliin viritetyn köysisilmukkaviritelmän avulla suuria saippukuplia. Viihdettä siis riitti. Samalla totesimme, että aukio on varmaan yksi hienoimmista – ellei hienoin – käymistämme kaupungeissa, sillä näyttäviä vanhoja rakennuksia on joka puolella, eikä mitään uudisrakennuksia näy. Kokonaisuus on siis hyvin ehjä. Jatkoimme vielä Josefovin juutalaiskortteleiden luokse, jossa oli prameita rakennuksia suuri määrä. Meininki on hyvin näyttävää ja omaperäistä. Muutenkin näytti olevan kalleimmat liikkeet alueella. Porvarinurkkia selvästi, mutta silti ehdottoman suositeltava käydä niitä ihmettelemässä.

SANTTU AHLMAN

Vanhankaupungin tori säväytti jokaisella visiitillä.

Kanelikierrepulla nutella-täytteellä, herkkupuoti ja hehkeä juutalaiskorttelin talo.

SANTTU AHLMAN

Palasimme vielä aukiolle, jonka viereiseltä sivukujalta ostimme jälleen perinteisen kanelikierrepullan, tällä kertaa nutella-täytteellä, jota osasimme viljellä lahjakkaasti vähän joka puolelle. Herkullista oli taas. Päätimme kävellä majapaikkaan, mutta poikkesimme vielä muutamiin matkamuistomyymälöihin, joskaan emme ostaneet mitään. Kävimme vielä kotimarketissa ostamassa iltaevästä ja haimme meikäläiselle käristemakkarahodarin läheisestä katukeittiöstä. Kämpillä olimme jo ennen puolta kuutta. Loppuillan otimme lunkisti ja teimme suunnitelmia seuraavalle päivällä. Tarkoituksena olisi muistaa ottaa kartat ja opaskirjat mukaan, sillä unohdin kaikki aamulla pois repusta.

SANTTU AHLMAN

Caran ja Minna Petřínin kukkuloilla.

SANTTU AHLMAN

PETŘÍNIN KUKKULA JA KAUPUNGINTALO LA 3.3. Vedimme jälleen pitkän yöunet, sillä känny soi vasta puoli yhdeksältä. Emme kuitenkaan päässeet liikenteeseen ennen puoli kymppiä. Suuntana oli edellispäivän tavoin metrolla Malostranskán pysäkille, sieltä ratikalla nro 22 kolme pysäkkiä Újezdiin ja edelleen hauskalla funikulaarilla Petřínin kukkulalle. Jäimme tosin kyydissä väärässä paikassa, joten emme painelleet ihan kukkulan ylimpiin osiin. Tarkoituksena oli katsella hitusen lintuja samalla, kun kävelimme Strahovin luostariin. Tirppoja alkoikin näkyä aika hyvin, erityisesti tiaisia ja tikkoja. Pähkinänakkeleita äyskysi siellä täällä ja vihertikka huuteli jossain. Kaikkialla oli edelleen ruskeaa, eikä murattien lisäksi ollut juuri mitään vihreää. Muun muassa pyrstötiaisten ja kuusitiaisen jälkeen tiskiin pamahti etelänpuukiipijä, joka viritteli kevätlaulujaan lähipuussa. Se on aina kiva laji. Keli oli ensimmäistä kertaa inhimillinen, joten oli kiva talsia menemään hissukseen ilman syväjäätä. Piakkoin löysimme luostarin, josta ostimme liput ja minä kuvausluvan. Komean rakennuksen sisuksissa on nimittäin kaksi aivan kertaallisen mahtavaa kirjastohuonetta, joista toinen on 15 metriä korkea ja koristeltu kattofreskolla. Toinen on puolestaan matalampi, mutta katto on sitäkin näyttävämpi. Huoneiden välissä on pieniä luonnontieteellisiä kokoelmia muun muassa perhosista ja kovakuoriaisista sekä mitä ihmeellisimmistä öttiäisistä. Mesta oli kerta kaikkiaan näkemisen arvoinen, mutta hitusen jäi harmittamaan, että kirjastohuoneisiin ei päässyt kävelemään; se olisi vaatinut ennakkobuukkauksen.

Luostarin kattokoristeluja.

SANTTU AHLMAN

Näkymä kukkuloilta Prahan linnan ja keskustan suuntaan.

SANTTU AHLMAN

Hyvillä mielin jatkoimme tutkistelua. Edellispäivänä unohdimme vierailla Prahan linnan luona olevassa lelumuseossa, joten hyppäsimme ratikkaan, siirryimme kaksi pysäkkiä ja painelimme uudelleen turvatarkastuksen läpi sisäpihalle. Hortoilimme hetken aikaa, kunnes hoksasimme, että kyseinen museorakennus oli suljettu remonttihommien vuoksi. Voihan jehna. Jatkoimme mäkeä alas kävellen hirveässä turistiryysiksessä. Onneksi tsekkasimme mestat jo edellispäivänä rauhallisemmissa fiiliksissä ilman viikonloppuhärdelliä. Päädyimme uudelleen Malostranskáan ja poikkesimme yllättäen taas lintupaikalle, mutta siellä oli yli puolensataa tyyppiä ruokkimassa ja hälyämässä, niin jätimme kuvailut väliin. Isokokoisempi nutria oli paikalla, ja onneksi saimme myös koirastukkasotkan reissupinnoihin.

SANTTU AHLMAN

Kello oli jo reilusti yli puolen päivän, joten nälkä alkoi kurnia. Löysimme melko pian soppelin oloisen ravintolan nimeltänsä Švejk Restaurant. Tilasimme hieman tupakankäryisessä paikassa perinteistä tšekkiläistä ruokaa, joka ei kuitenkaan ollut tällä kertaa jackpot. Minnan possu oli kyllästetty sellaisella suolamäärällä, että sillä olisi maustanut muutaman päivän kaikki ruoat. Minulla ja Caralla perunanyytit olivat jeespoks, mutta niiden höysteenä olleet kaalisysteemit olivat lievästi etikkaisia. Aina ei voi voittaa. Saimme kuitenkin mahat täyteen. Olimme aivan Kaarlensillan vieressä, joten painelimme sen luokse. Nappasin välissä jääkaappiespresson marketista ja lähdimme kävelemään turistitungoksessa siltaa, joka on jo yli 650 vuotta vanha ja lukuisten patsaiden reunustama. Kyseessä on kyllä hieno tapaus. Lisäksi katsellessa sillalta erityisesti Prahan linnan suuntaan, näkymä on aivan loistava. Joessa oli jo nähtyjen perusvesiäisten ja lokkien lisäksi yksinäinen pikku-uikku, josta nasahti Tšekin pinna nro 31. Yksi Kaarlensillan 30 pyhimyspatsaasta. Joen itäpuolella suuntasimme taas vanhankaupungin torille, jossa oli niin ikään reilusti jengiä viikonlopun takia. Pääkohteena oli Choko Story -suklaamuseo. Erityisesti sen takia, että tiketti sisälsi ”all you can eat” -sloganin. Liput olivat melko kalliita, mutta maksoimme ne, jätimme laukut lokeroihin ja painelimme yläkerran museoon. Mennessä saimme ensimmäiset tryffelimaistiaiset. Itse museo oli melko pieni, mutta saimme kuitenkin uutta tietoa muun muassa eri kaakaopuulajeista. Esimerkiksi yksi laji tuottaa kahdesta puusta sen verran kaakaota vuodessa, että siitä voidaan valmistaa tasan kilo suklaata, mikäli suklaaprosentti on 60. Puoli kolmelta oli pieni demonstraatio suklaanvalmistuksesta, mikä oli ihan hauska lisä. Museo oli kuitenkin hyvin pieni verrattuna Kölnin vastaavaan, jossa kävin Minnan kanssa edellisvuonna (Luonnossa maailmalla XVI). Lisäksi paketista tuli todella kusetettu olo, sillä suklaansyönti koski ainoastaan viittä erilaista ”suklaapisaraa”, joita sai automaatista. Tryffeleitä ei saanut kuin lippuluukulta. ”All you can eat”. Oletimme, että erilaisia vaihtoehtoja olisi ollut edes jotenkin mainittavasti, mutta ei niin ei. Sikäli jäi vähän hanurifiilis paikasta. Cara ja Minna osti kuitenkin alakerran suklaapuodista hieman tuliaisia. Huomasimme sattumalta putiikin vieressä kidutusmuseon, johon olin himoinnut. Arvoimme hitusen, että voiko Caraa viedä semmoiseen paikkaan, mutta toisaalta vermeitä tuli nähtyä väkisin jo Prahan linnassa ja silmät voisi aina sulkea. Liput olivat aika hintavat, mutta ostimme ne kaikille.

SANTTU AHLMAN

Reissuselfie.

SANTTU AHLMAN

Kävelimme portaita alas pimeään sokkeloon, jossa oli erilaisia kidutusvälineitä ja asetelmia ihmishahmoineen. Samalla kuului jotain äänihommaa aiheeseen liittyen. Kovin pelottava se ei todellakaan ollut, eikä muutenkaan mitenkään erityisen timanttinen, mutta tulipa nähtyä ja sain napsittua muutamia valokuvia. Jatkoimme edelleen Celetnán katua kaupungintalolle, jossa kävimme kysymässä opastetuista kierroksista. Kello oli 15.30 ja päivän viimeinen olisi klo 16.00. Eihän siinä, tiketit koko porukalle ja meikäläiselle jälleen kuvauslupa. Ehdimme käydä toiletissa ja lepuuttaa hetken jalkoja, kunnes kierros alkoi. Iäkäs nainen veti setin noin tusinalle henkilölle englanniksi. Opas oli kyllä hyvä ja selkeäkielinen. Tunnin paketti meni todella nopeasti, kun kiersimme hehkeän Smetana-salin jälkeen useita huoneita, jotka olivat viimetteen päälle tikissä ja överikokonaisuuksia. Onneksi huoneita sai kuvailla luvan kanssa huoletta, eikä niitä juostu läpi kiireessä ja tungoksessa, kuten joissain paikoissa on tapana. Olimme hyvin tyytyväi- Suklaamuseon syövereissä. siä pakettiin, joka maksoi jotain 500 kruunua kaikilta yhteensä. Kello oli tasan viisi, kun poistuimme pelipaikalta. Olimme lähes läähätysmodessa, sillä meillä oli täysi talvivarustus päällä. Lisäksi kaikkien jalat alkoivat olla puutuneet päivän asfalttimarssista. Niinpä lähdimme kohti majapaikkaa. Lopuksi poikkesimme vielä lähimarketissa hankkimaan eväksiä illalle ja aamulle. Kämpillä olimme puoli kuudelta. Oli melkoinen helpotus heittää ulkovaatteet nurkkaan ja nostaa koivet ylös sängyllä. Illalla teimme taas suunnitelmia, huilailimme ja sitä rataa. Eli aika letkeää meininkiä kaikkiaan. Intoa olisi ollut lähteä pimeäkuvailemaan, mutta säästelimme koipia vielä. Päivän aikana tuli taas lähes kymmenen kilometriä käpyttelyä, josta iso osa ylä- ja alamäkeä sekä portaita. Innostuin illalla vääntämään Caran kanssa Hill Climb Racingia Ipadilla pari tuntia; kävi siis pieni koukutus. Minna koisi sillä välin. Maate menimme vasta lähempänä yhtätoista.

SANTTU AHLMAN

Kaupungintalon julkisivua.

SANTTU AHLMAN

KUTNÁ HORA SU 4.3. Herätys olisi ollut kello 8.30, mutta heräsimme kaikki jo ennen kahdeksaa. Niinpä pääsimme aamutoimien jälkeen liikenteeseen vartin yli yhdeksän. Sääennuste lupasi muutamia plusasteita ja heikkoa tuulta, joten otimme hieman kevyemmät vetimet mukaan, kun suuntasimme bulevardia kansallismuseon suuntaan. Valtava rakennus oli kuitenkin remontoitavana, joten hehkeä ulkokuori oli pitkälti piilossa. Jatkoimme edelleen kansallisoopperan ohi päärautatieasemalle, joka oli erittäin siisti tapaus ulkopuolelta. Kävelimme sen sisään ja totesimme, että kellarikerros on käytännössä yhtä laajaa ostoskeskuksesta. Ihmettelimme junahallia lasikattoineen ja hemaisevaa kupolia sisäpuolelta. Aika nasevasti on Tšekin poika osannut systeemit rakentaa. Mukavan visiitin jälkeen jatkoimme kaupungintalon suuntaan ja etsimme paikan, josta alkaisi puolen päivän jälkeen alkava reissu Kutná Horaan. Se näyttikin olevan ihan kaupungintaloa vastapäätä, ja saimme jo tiketit, joten meidän pitäisi olla hollilla klo 12.25. Aikaa oli vielä pari tuntia, joten pähkäilimme mitä seuraavaksi. Kävimme valtavassa Palatinumin ostoskeskuksessa, jossa on 200 liikettä. Emme kuitenkaan viihtyneet siellä kauaa, vaan jatkoimme Celetná-katua vanhankaupungin torille ja edelleen Pyhän Nikolauksen kirkkoon, joka oli vielä näkemäti. Sunnuntaimessu oli juuri loppunut, kun hilpaisimme sisuksiin. Barokkikirkon

Juna-asema on poikkeuksellisen pramea.

SANTTU AHLMAN

Seurueemme naispuoleinen edustus lähtökuopissa Kutná Horaan.

The Powder Tower kaupungintalon kupeessa.

SANTTU AHLMAN

sisukset olivat tietysti överit ja näkemisen arvoiset, joten silmitimme kotvan kruusailuja ja kaikkea, kunnes lähdimme etsimään sapuskapaikkaa. Kävelimme jonkin aikaa katuja ristiin rastiin, kunnes löysimme paikan nimeltä Restaurace Na Ovocném Trhu, jossa tarjoiltiin perinteistä tšekkiläistä ruokaa. Päädyin kuitenkin Caran kanssa kunnon pihviin ja Minna pastaan. Annokset olivat kerta kaikkisen hyviä, joten raflavalinta osui kohdilleen. Ehdimme vielä kälppiä markettiin hakemaan jälkkäriespressoa ennen kuin menimme lähtöpaikalle. Meidän lisäksi puolen päivän retkelle lähti kolme venäläistä henkilöä, kuljettaja ja opas. Meillä oli kivasti tilaa, sillä kuudelle hengelle oli käytössä 28 paikkaa. Kyyti oli aluksi melkoista rytkytystä, kun lähdimme ajamaan pois Prahan keskustasta. Harmillisesti opas puhui 90 prosenttia ajasta venäjää ja loput kymmenen englantia, vaikka retken piti olla nimenomaan englanniksi. Pääsimme pian ulos kaupungista, jolloin maisema muuttui valtavan kokoisten peltojen hallitsemaksi viljelysmaaksi. Rakennuskanta vaihtui tietysti paljon nuoremmaksi ja fiilis muuttui täysin. Yritin kepittää uusia Tšekin pinnoja aktiivisesti, mikä onnistuikin, sillä pistin korvan taakse muun muassa kaksi piekanaa, tuulihaukan ja peräti 37 hiirihaukkaa sekä pari isolepinkäistä. Pääosin pellot olivat kuitenkin typötyhjiä, eikä esimerkiksi töyhtöhyyppäparvia löytynyt mistään. Mukavin havis oli eittämättä loppuvaiheen nokkavarpunen.

SANTTU AHLMAN

Pyhän Barbaran katedraali.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Minnan lounaspasta.

Santun ja Caran mehevä pihvi.

SANTTU AHLMAN

Kutná Horaan saavuimme noin klo 13.50, jolloin pistimme bussin parkkiin ja kävelimme todella vanhan kirkon ohi Sedlecin luukirkon luokse, jonka pihassa on vuonna 1716 pystytetty Ruttopylväs. Keli oli ensimmäistä kertaa hyvin keväinen ja linnut lauloivat vilkkaasti. Cara ja Minna jäivät pihaan, sillä paikka ei ehkä olisi 11-vuotiaalle omiaan. Sanoin sisällä oppaalle, että ei tarvitse opastaa englanniksi minua yksin, eli käyttäisin kaiken ajan valokuvaamiseen. Ja niin tein. Paukutin kuvia kymmenientuhansien rutonuhrien luista ja pääkalloista, joista on tehty aika karmivan hienot koristelut pieneen rakennukseen. Minna tuli myös loppuvaiheessa ihmettelemään systeemiä, joka on kerrassaan uskomaton ilmestys. Harmillisesti meille oli varattu aikaa vain vartti, joka kului aivan liian äkkiä – olisin voinut kuvailla toista tuntia kevyesti. Seuraava etappi oli Pyhän Barbaran Hutná Horan kunnostettuja seiniä (ylhäällä) ja katedraali, johon siirryimme bussilla. Kyalkuperäistä lookkia (alhaalla). seessä on Unesco:n maailmanperintökohde, joka on aivan kertaallisen majesteetillinen ja kaikkineen hyvin erikoinen. En tiedä mikä neronleimaus minuun iski, mutta jätin ulkotakin pois, kun ajattelin, että paahdun sen kanssa sisällä. Kävelymatkan aikana tuuli oli kuitenkin yltynyt ja vilu alkoi iskeä heti, etenkin kun kirkon sisällä oli paljon kylmempi kuin ulkona. Kiersimme melko pitkään upeaa kirkkoa, jossa on muun muassa urut, joihin lukeutuu 3 280 pilliä. Ne toimivat edelleen. Lisäksi seinillä on säästynyt alkuperäisiä freskoja 1400-luvun lopulta, ja kirkossa on esimerkiksi 1500-luvun alkuperäisiä puuistuimia aivan loistavassa kunnossa. Taitavaa touhua. Ikkunoissa oli erikoisesti rakennusvaiheessa tukensa antaneiden suurhenkilöiden kuvia ja nimet, eli ne oli ikään kuin ostettu kirkkoon. Restaurointia tehtiin aikoinaan 19 vuotta, ja se maksoi noin kymmenen miljoonaa euroa.

SANTTU AHLMAN

Paikallista hunajakakkua...

...kaakaon kera.

Olin jo kohtuujäässä, kun jätimme kirkon taakse ja kävelimme sekä pyhimyspatsaiden että jesuiittacollegen ohi kohti museota. Kävelyn aikana opas kertoili muutamia yksityiskohtia, kuten sen, että erään pienen kirkon pihapiiriä käytettiin 1990-luvun versiossa elokuvasta Les Misérables. Pienet kadut olivat hyvin idyllisiä ja mikä erikoisinta, niin osa teistä on 1300-luvulta alkuperäisten kivien kera, mikä tuntuu uskomattomalta, sillä ne olivat hyvässä kunnossa. Päivän viimeinen kohde oli Italian Court, joka toimii nykyään hopeamuseona. Kutná Horalla on siis vuosisatoja vanha historia, joka pohjautuu nimenomaan hopeakaivokseen, josta louhittiin hopeaa satoja vuosia. Varsinaisesti kaivostoiminta loppui jo 1700-luvulla, mutta pillit laitettiin lopullisesti pussiin vasta 1991. Kaivoksissa on edelleen hitusen hopeaa, mutta sen louhiminen ei ole kannattavaa. Syvimmät kaivokset olivat peräti 600 metriä pitkiä, ja niihin laskeutuminen kesti tunnista kahteen, toisinaan jopa nelisen tuntia. Niinpä osa kaivostyöntekijöistä jäi nukkumaan kaivoksiin säästäkseen aikaa. Se oli kohtalokasta, sillä kaivoksissa oli myrkyllistä ilmaa ja vettä sekä paljon kaivospölyä. Cocktail oli sen verran vahva, että kaivostyöläinen selvisi tyypillisesti elossa vain kymmenen vuotta aloitettuaan työt. Kaivoksiin järjestetään kesäaikana retkiä, mikä olisi varmaan mielenkiintoista, mutta ei kuulemma ahtaanpaikankammoisille. Saimme kuulla toiselta paikallisoppaalta aika ytimekkäästi – joskin hitusen hankalalla aksentilla – hopeakaivosten historiasta ja Italian Courtin toiminnasta, sillä jalostus tapahtui paikassa. Osasta tuli tietysti pohattoja, mutta perusduunereilla vaurastuminen jäi yleensä haaveeksi. Kolikoita taottiin parhaimmillaan päivässä peräti 20 000 kipaletta yhden henkilön voimin. Alussa laatu oli priimaa, mutta kun tuotantovolyymit kasvoivat, niin jälki heikkeni merkittävästi. Opas näytti mallikolikon teon, jonka Cara sai. Se oli tosin alumiinia. Ensimmäiset 2 000 kolikkoa on merkitty, ja yhden arvo nykyään noin miljoona euroa, mikäli mokoman satoja vuosia vanhan hopealantin onnistuu hyppysiinsä saamaan. Kierroksen ja demonstraatiovideon jälkeen menimme vielä läheiseen kuppilaan, jossa tilasimme lämmikkeeksi kaakaota ja oppaan suosittelemaa paikallista hunajakakkua, joka oli erittäin jeppistä jee. Tiuku repi sen verran, että päivä oli Kutná Horan osalta pulkassa. Kävelimme bussille, ja lähdimme tasan klo 17.00 Prahaan. Ajomatka meni selvästi nopeammin, noin tunnissa ja kymmenessä minuutissa. Koitin kepittää uusia lajeja, mutta vain sepelkyyhky tärppäsi. Pelloilla oli lisäksi yli puolensataa metsäkaurista.

SANTTU AHLMAN

Prahaan päästyämme kello oli 18.10, joten alkoi olla lähes säkkipimeää. Suunnistimme suoraan Hard Rock Cafeen, johon meidän oli tarkoitus mennä. Týnin Neitsyt Marian kirkko oli valaistu näyttävästi matkan varrella. Ravintolassa oli porukkaa aivan päntiönään ja juuri oli kuulemma tullut sadan hengen ryhmä, joten meinasimme lyödä hanskat tiskiin. Päätimme kuitenkin jäädä, ja meidät opastettiin kolmanteen kerrokseen. Tilasin Minnan kanssa Legendary Original Burgerin, ja Caralle tilattiin pekonipurilainen. Olimme jo valmistautuneet tunnin odotukseen, mutta ihmetys oli suuri, kun purilaiset tuotiin meille kymmenessä minuutissa. Loistavaa. Ja niin oli loistavat purilaisetkin. Otin tismalleen saman purilaisen ekan kerran Roomassa (Luonnossa maailmalla IX) ja toisen Budapestissa (Luonnossa maailmalla XIV). Ensimmäinen oli aivan mahtava burgeri, mutta Unkarissa sama oli aikamoinen pettymys. Nyt saimme onneksi jälleen laatukamaa. Ähkyisinä poistuimme paikalta kämpän uumeniin, johon ennätimme puoli kahdeksaksi. Loppuilta oli yhtä löhöilyä.

Týnin Neitsyt Marian kirkko on synkän näköinen valaistuna.

SANTTU AHLMAN

Hard Rock Cafen loisteliaita purilaisia.

SANTTU AHLMAN

Praha on pullollaan puluja.

SANTTU AHLMAN

PRAGUE ZOO MA 5.3. Heräsimme tuttuun tapaan puoli ysiltä, tosin joku kaiffari rupesi taas jyystämään seinää aamuseitsemältä. Olo oli kuin jyrän alla. Pääsimme lähdölle aamutoimien jälkeen vasta puoli kympin huitteilla. Kävelimme suoriltaan Muzeumin metropysäkille, jossa jouduimme hitusen kikkailemaan, jotta saimme 24 tunnin metroliput. Hollilla oli nimittäin vain kolikkoautomaatteja, eikä meillä ollut tarpeeksi kolikoita. Pian olimme kuitenkin Nádraží Holešovicessa, josta jatkoimme vain muutaman minuutin odotuksen jälkeen bussilla numero 112 kohti eläintarhaa. Opasteet olivat mainiot, joten navigointi oli simppeliä. Päivän kohde oli siis eläintarha, joka on rankattu vuonna 2015 maailman neljänneksi parhaaksi. Meikäläinen on kaikkea muuta kuin eläintarhojen ystävä, enkä niissä käy käytännössä koskaan. Caran toiveena oli kuitenkin päästä sinne, joten sinnepä menimme. Olimme perillä hieman kymmenen jälkeen, ostimme tiketit ja kartan. Tarhaveijareiden lisäksi paikalla oli yllättävän paljon luonnonvaraisia lintuja, joten reissupinnoja alkoi puskea heti kärkeen. Uusia olivat turkinkyyhky, harmaahaikara, pikkuvarpunen, tikli ja punatulkku. Lintuarvaustilanne kääntyi pian Caran eduksi, ja lopulta Minna vei arvauskisan voiton, sillä näimme myös lopuksi puukiipijän ja viitatiaisen. Porukkamme lämpökameraselfie.

Caran nopeustestin tulos. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Gorillaosasto.

Itse puisto on kertaallisen laaja kokonaisuus, joka on toteutettu hienosti. Erilaisia aitauksia, häkkejä ja rakennuksia on julmettu määrä ja lajisto hyvin eksoottista. Alueelta löytyy muun muassa pingviinejä, orankeja, kenkänokkia, leijonia ja tiikereitä sekä kaikenlaista lajistoa, mitä ei odottaisi näkevänsä tarhassa. Erilaiset elinympäristöt on toteutettu komeasti, ja esimerkiksi joissain häkeissä ja rakennuksissa ollaan lintujen seassa. Yhdessä paikassa hedelmälepakot lentelevät vieressä, mikä on hieman spookya. Keli oli melko hyvä; muutama lämpöaste, pilvistä ja tyyntä. Lämmintä ei silti ollut, vaikka tamineita oli taas yllä viljalti. Kiersimme lähes kaikki paikat ja näimme monenlaista öttiäistä. Puoli yhden jälkeen olimme jo aika nälissään, joten etsimme ravintolaa. Odotimme, että mokomassa maksaisi ruoka paljon, mutta Ocean Restaurantissa oli Ikea-tyyppinen linjasto, josta sai tilattua päivän lounaan juoman kanssa hitusen alle vitosella. Sapuska oli vieläpä kaiken lisäksi hyvää, vaikka linjastolta ruokaa jakava jannu oli lievästi nyrpeä. Tauko teki terää, joten suuntasimme laajemmalle alueelle, jossa on erityisesti suurnisäkkäitä. Matkalla oli muun muassa indonesialaisia papukaijoja sekä pikkupanda. Hirvieläimiä oli montaa sorttia, samoin jopa australialaisia vallabeja. Afrikkalainen osasto oli talviteloilla, joten se oli hieman nihkeä. Aasiannorsut olivat melko ahtaassa betonibunkkerissa, samoin kirahvit, mutta siitä huolimatta kaikesta paistoi, että systeemit on pyritty tekemään mahdollisimman hyviksi eläinten kannalta. Ristiriitaista silti.

SANTTU AHLMAN

Eläintarhan flamingoporukkaa.

SANTTU AHLMAN

Harmillista oli, että talviaikaan melko paljon eri eläimiä oli poissa näkyvistä jossain rakennusten suojissa. Lisäksi useita rakennuksia remontoitiin, joten esimerkiksi virtahepopaikka oli suljettu. Kierros oli yllättävän pitkä, sillä palasimme pääportille lähtöaikeissa vasta klo 15.15, eli viiden tunnin kiertelyn jälkeen. Nähtävää oli siis oikeasti paljon. Lisäksi oli hauska seurata, kun sinisorsat ja liejukanat hyödynsivät häkkilintujen apajia tuon tuosta; sinisorsia oli sadoittain sulapaikoilla. Hollilla oli myös harmaahaikarayhdyskunta. Kenties pahinta visiitissä oli se, että eläimet nostattivat jälleen melkoisen matkakuumeen, erityisesti viidakko-osastot...

SANTTU AHLMAN

Pääsimme vain tovin odottelun jälkeen bussiin, ja pian olimme myös metrossa sekä kämpillä, johon saavuimme neljän aikoihin. Tarkoituksena oli pakkailla romuja ja huilia jonkin aikaa sekä lähteä uudelleen kartsalle pimeyden laskeuduttua. Saimme pakkaukset kuntoon ja koipia huiluteltua riittävästi, ja päätimmekin painella vielä nippa nappa valoisan aikaan Malostranskáan lintujen ruokintapaikalle moikkaamaan nutrioita. Kello oli jo sen verran, että hämärä laskeutui uhkaavasti, mutta siirtymä kesti niin vähän aikaa, että ehdimme hyvin hollille noin kymmentä vaille kuusi. Paikalla oli todellinen karnevaalifiilis, sillä rantaan tuotiin kaksi jätesäiliöllistä leipää, jotka nakeltiin linnuille. Meininki muuttui täysin kaoottiseksi, kun kyhmyjoutsenet, sinisorsat, nokikanat ja naurulokit pistivät ranttaliksi. Melutaso oli tolkuton ja lintuja pipona. Varovainen arvio naurulokkien osalta koko joelta oli 5 500 yksilöä, kyhmyjoutsenia oli lähes 200 ja sinisorsia puolentuhatta. Myös kaksi nutriaa oli jälleen einesten perässä. Eläintarhan ohella koko systeemi aiheutti niin ikään ristiriitaisia fiiliksiä, mutta kokemus oli silti hauska. Lintupaikalta kävelimme Kaarlensillalle ja fotailimme hieman makeita maisemia, kun muun muassa Pyhän Vituksen katedraali ja linna valaistiin pimeyden laskeuduttua. Myös sillan molemmin puolin oli hienoja rakennuksia valaistu. Pimeävisiitti oli nasevaa esteettisesti, joten se oli kannattava keikka. Talsimme hissukseen kohti keskustaa ja poikkesimme vielä vanhankaupungin torille, kunnes suuntasimme markettivisiitin – ja viimeisten tuliaisostosten – jälkeen kämpille, jossa olimme noin kasilta. Loppukävely venyi hitusen, sillä Wenceslas Squarella oli suuri mielenilmaus käynnissä ja melutaso melkoinen. Päätimme suosiolla kiertää poliittisen tapahtuman, kun mokomat saattavat äityä väkivaltaisiksi. Päivä oli pulkassa ja kävelyä kertyi yli 13 kilometriä. Illalla pakkasimme kaikki loput kuntoon ja sitä rataa. Edellisillan tavoin Hill Climbing Racing jatkui Caran kanssa valomerkkiin saakka.

FAREWELL PRAGUE TI 6.3. Viimeinen päivä oli pelkkää matkustamista, emmekä ehtineet touhuta mitään muuta kuin hieman pistää kämppää kuntoon ja lähteä talsimaan lähimmälle metroasemalle aamiaisen jälkeen. Keli oli kohtalaisen surkea, sillä lumi oli värjännyt kaiken valkoiseksi ja maata peitti paksuhko loskakerros. Kävelimme suoraan metroon, joka tuli hetkessä. Pian olimme Decvickán metroasemalla, josta käpytimme katutasoon. Bussi numero 119 oli nopeasti paikalla, joten pääsimme enemmän kuin jouhevasti lentokentälle valkoisessa maisemassa. Olimme perillä kakkosterminaalissa jo yhdeksän aikaan. Lähtöselvityskuvioita jouduimme odottelemaan hetken, kunnes oikean tiskin numero lävähti monitoreihin. Koko systeemi oli nopea, joten meille jäi vielä reilusti aikaa turvatarkastuksen jälkeen, eli ehdimme hyvin vetää edulliset burritot eräässä ravintolassa. Finnairin lento lähti yllättäen jälleen myöhässä, joten pääsimme siiville vasta kahdeltatoista, kun lennon piti startata kello 11.25. Parin tunnin lento meni kaikilta enemmän tai vähemmän torkkuessa, kunnes laskeuduimme Helsinkiin kolmelta Suomen aikaa. Kotva myöhemmin olimme auton luona GoParkingissa ja matkalla Tampereelle, johon jätimme Caran kuuden nurkilla. Kaksi tuntia myöhemmin olimme Porissa. Sikäli taas hullua, että vaikka lento kesti vain noin kaksi tuntia, niin matkaamiseen Prahan majapaikasta Poriin otti aikaa noin 12 tuntia. LOPUKSI

Lintuarvauskisan tulokset. Kisaaja

Veikkaus

Minna Salo

Cara Ahlman

Santtu Ahlman

Oikea tulos

SANTTU AHLMAN

Praha oli oikeastaan kaikilta osin mahtava kaupunki, joten eipä ihme, että Minna halusi lähteä sinne uudelleen – edellisestä reissusta oli vierähtänyt jokunen vuosi aikaa. Omasta mielestäni mukavimmat kohteet olivat luostarin upeat kirjastot, kaupungintalon kierros, Vltavan nutriat ja linnut, Prahan linnan kultakuja ja Prahan ulkopuolelta Kutna Horán visiitti. Erityisesti jäi mieleen vanhojen ja mahtavien rakennusten ehjä kokonaisuus keskustassa, joka on ainutlaatuinen. Ehdimme talsia viidessä päivässä yhteensä 50,3 kilometriä Prahan ja Kutna Horán katuja, mutta silti moni paikka jäi käymättä. Suuri kiitos mukavasta reissuseurasta Minnalla ja Caralle. Lintuarvauskisan voitto meni täpärästi Minnalle.

Matkan iltahuutolista. Laji

1.3.

2.3.

3.3.

4.3.

5.3.

6.3.

Kyhmyjoutsen

200

180

Sinisorsa

260

280

Punasotka

Tukkasotka

Pikku-uikku

140

170

690

CYGOLO

360

900

1 804

ANAPLA

AYTFER

AYTFUL

TACRUF

Merimetso

110

185

PHACAR

Harmaahaikara

ARDCIN

Varpushaukka

ACCNIS

Hiirihaukka

BUTBUT

Piekana

BUTLAG

Tuulihaukka

FALTIN

Liejukana

GALCHL

Nokikana

175

FULATR

Naurulokki

Yhteensä

Species

2 500

1 100

700

5 950

10 285

LARRID

Mustanmerenlokki

LARMEL

Kalalokki

LARCAN

Aroharmaalokki

LARCAC

Kesykyyhky

110

260

420

650

950

2 410

COLLIV

Sepelkyyhky

COLPAL

Turkinkyyhky

STRDEC

Vihertikka

PICVIR

Käpytikka

DENMAJ

Peukaloinen

TROTRO

Punarinta

ERIRUB

Mustarastas

TURMER

Räkättirastas

TURPIL

Pyrstötiainen

AEGCAU

Sinitiainen

CYACAE

Talitiainen

PARMAJ

Kuusitiainen

PERATE

Viitatiainen

POEPAL

Pähkinänakkeli

SITEUR

Puukiipijä

CERFAM

Etelänpuukiipijä

CERBRA

Isolepinkäinen

LANEXC

Närhi

GARGLA

Harakka

PICPIC

Naakka

105

275

CORMON

Mustavaris

CORFRU

Varis

CORNIX

Varpunen

PASDOM

Pikkuvarpunen

120

PASMON

Peippo

FRICOE

Viherpeippo

CARCHL

Tikli

CARCAR

Vihervarpunen

CARSPI

Punatulkku

PYRPYR

Nokkavarpunen

COCCOC

Lajeja yhteensä

MENOSSA MUKANA:

MATKAN REITTI JA KOHTEET 1 000 m Letnán puisto

Vltava Kutná Hora

Kuninkaallinen puutarha

Juutalaiskorttelit

Prahan linna

Kaarlensilta

VanhanKaupungintalo kaupungin tori

Päärautatieasema Petřín Majapaikka