IIDA VAREN - Elli Kauniston haastattelu

“Maailma on outo, absurdi ja arvaamaton, ja sitä tulee juhlistaa eikä peitellä.”

ELLI KAUNISTO

Haastattelu – Iida Varén

Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?

Outo. Ylpeä. Laiska.

Miten yleensä vietät vapaa-aikaasi?

Minulla on vino pino kaikenlaisia asioita, joita teen mielelläni vapaa-ajalla. En voi ihan sanoa niitä harrastuksiksi – pikemminkin ne ovat joitain asioita, joita teen pari kertaa ja lopetan ennen kuin ehdin kovin hyväksi niissä. Minusta on aina hauska kokeilla kaikenlaisia uusia asioita. Mieluiten kokeilen kuitenkin erilaisia taiteellisia asioita.

Pääasiallinen harrastukseni on nyt ollut oman sarjakuvan tekeminen, jota julkaisen Deviantartissa kerran viikossa. Sen lisäksi maalaan mielelläni Bob Rossin Joy of Painting -sarjan mukaan – tosin mielelläni on kai hiukan vahva sana, sillä usein itse maalausprosessin aikana tapaan menettää hermoni.

Lisäksi olen nyt parin viime vuoden aikana opetellut ristipistojen tekemistä, enimmäkseen vain erilaisia lauseita ristipistelen.

Pidemmän aikaa olen myös harrastanut nukkekotien ja niiden tarve-esineiden tekemistä. Tämä on tosin yleensä tarkoittanut yhden roombox-projektin luomista kerran vuodessa.

Vapaa-ajallani myös leivon ja laitan ruokaa. Kokeilen mielelläni uusia reseptejä. Silloin kun teen jotain taideprojektia tai laitan ruokaa tai mitä hyvänsä, katson (tai pikemminkin kuuntelen) mielelläni piirrettyjä (elokuvia, tv- sarjoja tms.) tai vaikka youtubesta videoesseitä ja videopelivideoita. Kuuntelen myös musiikkia paljon – mikä hyvänsä genre käy.

Harrastan myös kaikenlaisten asioiden keräämistä: omituisia cd-levyjä, suomeksi puhuttua animea vhs-kaseteilla – ynnä muita kummallisia vhs-kasetteja – ja vanhoja Barbie-leluja sekä kaikenlaista muuta roinaa, mitä vastaan tulee tarpeeksi halvalla.

Tahtoisin sanoa lukevani paljon; mutta totuus on, että minulla on nyt mennyt puoli vuotta 150-sivuisen novellikokoelman lukemiseen. Joten se ei oikein pidä paikkaansa.

Siitä lähtien kun näin 10–12-vuotiaana Kiasmassa John Baldessarin teoksen Aakkosten opettamista kasville (1972) olen ollut kiinnostunut nimenomaan nykytaiteesta, ja sen absurdiudesta.

Nykytaide kyseenalaistaa maailmanjärjestyksen järkevyyden ja normaaliuden, ja tuo esille monella eri tapaa miten naurettava vaatimus normaaliudesta tai järkevyydestä edes on.

Nykytaide paljastaa sen, miten halu arvottaa taidetta riippuu vallanpitäjistä, eikä se ole mikään luonnonlaki. Maailma on outo, absurdi ja arvaamaton, ja sitä tulee juhlistaa eikä peitellä.

Mikä on merkittävin lapsuuden muistosi?

Merkittävin lapsuudenmuistoni ei ehkä ole välttämättä tietty tapahtuma, vaan pikemminkin tietty paikka: vanha kiviaita meidän maatilan ja naapurin välisessä metsikössä. Vietin siellä leikkien suurimman osan lapsuuttani ja nuoruuttani ja kävelen siellä edelleen mielelläni, vaikka minulla ei enää olekaan yhtä paljon aikaa. Muistan sen paikan aina kevään valon täyttämänä ja ensimmäisten kukkasten ja lehtien täyttämänä, sekä kaikki tarinat, joita keksin siellä ollessani (okei, en varsinaisesti muista mitä tarinoita, mutta tunnelma jäi ikuisesti mieleen.)

John Baldessarin Aakkosten opettamista kasveille. Kuva: Kansallisgalleria.fi

“No, minähän sain siitä paskahalvauksen. Olin varma, että päivän sisään olisin kuollut.”

Ruiskaunokki, akvarellimaalaus, 2021

Mitä ilman et voisi elää?

Päädyn nyt siihen vastaukseen, että en kykene vastaamaan tähän kysymykseen. Kaikki pikkuasiat, joista elämäni tällä hetkellä koostuu, ovat minulle yhtä tärkeitä ja yhdestäkin luopuminen hypoteettisessakin kysymyksessä osoittautuu mahdottomaksi.

Kerro seuraavasta taide-projektistasi:

Tällä hetkellä seuraava taideprojektini on kai Infografiikan kurssia varten tehtävä kartta, jonka aion tehdä Kymenlaakson opistosta. Ideana olisi, että rakennukset kuvattaisiin kolmiulotteisesti, niin että niiden sisälle näkee – kuten Mauri Kunnaksen kirjoissa. Aion tehdä koko jutun Illustratorilla, sillä olen nyt aika ihastunut vektorigrafiikkaan.

Mikä on pelottavin asia, jonka olet kokenut?

Muutama vuosi sitten makasin sängyssäni aamulla, puolihereillä, kun äkkiä tunsin nenässäni vain hetken ajan vahvasti paahtoleivän tuoksun. Asuin yksin kerrostalossa, ja ihmettelin, mistä haju olisi voinut tulla. Ei minulla edes ollut paahdinta. Päädyin vähän googlettamaan, ja ensimmäinen asia, joka tuli vastaan kertoi paahtoleivän tuoksun olevan aivohalvauksen merkki. No, minähän sain siitä paskahalvauksen. Olin varma, että päivän sisään olisin kuollut.

Google kuitenkin paljasti, että paahtoleivän haju halvauksen merkkinä ei ollut mikään oikea asia, vaan urbaani legenda. Joka tapauksessa olin silti koko päivän aika stressaantunut. En ole ilmeisesti vielä kuollut, mutta en kyllä tähänkään mennessä osaa sanoa, mistä haju oikein tuli.

Mikä on lempielokuvasi ja miksi?

Huu boi, tästä tulee pitkä viesti. On vaikea sanoa, mikä on lempparini. Useimmiten ihastun pakkomielteisesti johonkin leffaan, ja katselen sitä muutaman kuukauden ajan kerran viikossa.

Tämän hetken suosikki: Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018). Siinä on loistava huumori, upea animaatio, naurettavan hyvä uskollisuus sarjakuvalle (jokainen spiderversen hahmo on aikaisemmin kehitetty) ja tarina tuo esille aiheita, joita harvoin käsitellään elokuvissa ylipäätään. Piste. Tietoisuus siitä, että elämäni voi olla ohi millä hetkellä hyvänsä. Haluan nauttia siitä niin paljon kuin on mahdollista sinä aikana mitä minulla on. (En ole mitenkään sairas, tämä on vaan yleistä ikäkriisiä.) Haluan myös saattaa asiat, jotka olen aloittanut loppuun. Esimerkiksi tuon tekemäni sarjakuvan kanssa. Kymmenen vuotta eikä loppua näy… PeePee PooPoo Watermelon. Mutta joo, aika lapsellinen pissa kakka -huumori saa minut nauramaan parhaiten. Pidän toki myös kaikenlaisista meemeistä ynnä muista “ylemmistä” huumorin lähteistä, kuten sanaleikeistä.

Avain äskettäin löysin kirpparilta meditaatiomusiikki cd-levyn nimeltä Sense and Zensuality. Olen nauranut sille nyt hyvät kaksi viikkoa.

“Haluan nauttia elämästä niin paljon kuin on mahdollista.”

Tammenlehti, viivapiirros, 2021