MILJA TALVIKKI - Iida Varenin haastattelu

ANALYYSI

Voro on mustavalkoisuudestaan huolimatta hyvin rikkaasti kuvitettu sarjakuvaromaani. Hahmojen simppeli ulkonäkö antaa katseen keskittyä hyvin yksityiskohtaisiin taustoihin, mikä tekee maailmasta johon tarina sijoittuu elävämmän näköisen. Keskiaikaiset linnat ja kryptat heräävät henkiin kun ne pääsee näkemään sinne soluttautuvan varkaan näkökulmasta. Puhekuplat ovat suuren osan ajasta jotain juuri silloin tapahtuvaan liittyvää. Puhekuplissa käytetään omaa fonttia jonka tyyli sopii hyvin kaiken muun kanssa. Pystyisin näkemään Voron jonkinlaisena lastensarjana tai elokuvana, mikä kielii tekijän taustasta animaattorina. Teoksen englanniksi käännetty versio ”Lily the Thief” eroaa suomenkielisestä versiosta kirjoituskielen lisäksi siten että koko sarjakuvan kuvitus on väritetty. En ole lukenut tätä versiota joten en kykene antamaan siitä sen kummempaa analyysiä. (kuva värillisestä versiosta tähän) Voro julkaistiin hieman A4 pienempänä pehmeäkantisena kirjana. Sen kansi on hillityn värinen sen sisältävien sivujen lailla. Painoksen paperi on hyvälaatuista ja eepos tuntuu mukavan painavalta käsissä. Sitä on hyväntuntuista lukea. Kirja on n. 300 sivua pitkä.

OMA ARVIO

Pidin itse suuresti tästä sarjakuvasta. Minua inspiroi varsinkin se että sen teki täysin alusta loppuun vain yksi tekijä. Että yksi henkilö voi luoda näin hyvin kuvitetun ja kerrotun tarinan saa minut tuntemaan kuin kaikki olisi mahdollista. Tarina ja kuvituksen tyyli olivat molemmat varsin manioita. Tässä sarjakuvassa ei ole juuri mitään osiota jota kutsuisin heikoksi. Mutta jos pitäisi keksiä jotain mitä voisi parantaa, pitäisin tästä ehkä enemmän jos sen kuvitus olisi väritetty. Teoksen mustavalkoisuus tehostaa kuvituksen varjostusta mutta väritys olisi ehkä tehnyt maailmasta vielä elävämmän näköisen. Voron englanniksi käännetty versio on tosiaan väritetty, mutten ole saanut tätä versiota käsiini luettavaksi vielä niin en tiedä parantaako se teosta vai ei.

Tietoa Janne Kukkosesta:

-Syntyi vuonna 1983 -Valmistui Turun Taideakatemiasta -Teki mainosanimaatioita kunnes aloitti Voron teon -Voron lisäksi kuvittanut Jademiekan Arvoitus- nimisen lastenkirjan

Mistä Valo

Paistaa

Taiteilija Milja Talvikin taide saa kenet tahansa hymyilemään ilosta. Kuka on näiden valoisten teosten takana ja mikä saa hänet pursuamaan positiivisuutta?

Kuva

Valon Laulu, 2021 Jäppilänniemen taidetien kahvio Kerro lyhyesti itsestäsi, ja kuinka päädyit Kymenlaakson Opistoon. Olen Milja Talvikki Nikamaa, 55 v, Mikkelistä kotoisin, nykyisin asun Lemillä. Monenlaisia töitä on takana. Pisin työpesti suuressa lehtipainossa kesti 23 vuotta. Alussa rakensin lehden sivuja käsiasemointina, tietokoneiden tultua otin vastaan digitaalista painomateriaalia. Jäin työttömäksi maaliskuussa 2021, ja ikäni puolesta pääsin heti tuetun työllistymisen piiriin. TE-toimiston suosituksesta päätin vähän opiskella, päivittää graafisen alan tietojani nykypäivään, ja niin löysin tänne Opistoon. Milloin kiinnostuit taiteesta ja käsitöistä? Oletko aina ollut luova ihminen? Olen aina ollut kiinnostunut kädentaidoista, monissa muodoissa. Peruskoulussa oli kuvaamataito, käsityöt ja köksä kaikki 10. Ongelma tosin oli, etten olisi halunnut tehdä mitään valmiin mallin mukaan, vaan suunnitella itse, tai olla suunnittelematta, antaa luomisen johtaa lopputulokseen. Olinkin jo 90-luvulla kummajainen, joka teki outoja “käsitöitä” omasta päästään. Työkaverit ei aina ihan ymmärtäny niitä mun luomuksia.

Mikä on lempi työsi/ taideteoksesi jonka olet tehnyt? Miksi?

Niitä on niin monta. Eniten pidän suurista tilataideteoksista, joita olen saanut luoda jo useamman. Kuva ohessa kesältä 2021, Valon Laulu, on teoksen nimi. Tein sen Jäppilänniemen taidetien kahvioon. Jatkoa seuraa kesällä 2022, tulossa on Metsän Laulu, josta tulee samalla lopputyöni. Pidän siitä, että naistä teoksista tulee jatkumo. Toivon, että kolmas tulee 2023.

Kuulin että olet eläinläheinen henkilö. Onko sinulla lemmikkejä tällä hetkellä? Kuinka kauan he ovat olleet osa perhettäsi? Yksi lempiaforismini on “mitä enemmän tunnen ihmisiä, sitä enemmän rakastan koiraani”. Meillä on koira ja kissa. Rescue-koira Nala, alunperin Romaniasta, tuli meille syksyllä 2018, viiden vanhana. Kodinvaihtaja, joka oli ollut Suomessa jo vuoden ikäisestä. Kissi The Cat on metsään syntynyt villikissanpentu, joka päätyi meille löytyeläintalon kautta loppuvuodesta 2019. Alun todella arasta pienestä luikusta on kasvanut arvonsa tunteva Herra Kissinen. Näillä on oma insta-tili, @prinsessa_nala_ja_ kissi. Mutta ne ei ole viimeaikoina paljon päivittäneet tiliään, vaikka ovat kaiket päivät jouten. Ihme tyyppejä.

Mikä on eksoottisin lemmikki joka sinulla on ollut? Lienee punakorvakilpikonnat. Muinoin poikaystävälläni oli lintuhämähäkki, ja kun se haettiin lemmikkikaupasta, niin istuin moottoripyörän kyydissä se hämähäkki muovirasiassa hupparini suuressa rintataskussa.

Mitä haluaisit tehdä opiston jälkeen jos mitään esteitä ei olisi? Mikä on unelmasi? Tehdä taidetta ilman huolta taloudellisista asioista. Mikä on ollut sinun onnellisin päivä ikinä? Vai onko se vielä tulossa? 55 vuoteen mahtuu monta onnellista päivää.... Tyttären syntymä 2005 edustaa sellaista perinteistä onnellista päivää. Juhannusaatto 2009 oli erikoisella tavalla onnellinen. Ylitin itseni kun istuin moottoripyörän kyydissä 23 tuntia, ja yli 1600 km. Iron Butt Race oli homman nimi. Siitä lähti minun ja nykyisen mieheni yhteinen taival, se reissu oli meidän toiset treffit. Muutamia vuosi myöhemmin oli ehkä se onnellisin, kum menimme naimisiin Las Vegasissa. Ihan virallisesti naimisiin, Suomessa piti vain käydä maistraatissa papereiden kanssa.

Mikä on ollut lempi paikka johon olet matkustanut? Miksi? Egypti 1991. Muinainen Egypti kiinnosti jo nuorena, joten suuntasin sinne, kun se tuli mahdolliseksi. Muistelen tuota 30 vuoden takaista matkaa edelleen. Luxorin kuninkaiden haudat, ja Karnakin temppeli olivat kokemuksia jotka pystyi ylittämään vain Kairo ja Kefrenin pyramidi. Pyramidissa oli seikkoja, joiden vuoksi kunnioitan muinaisia Egyptiläisiä valtavasti. Ja mielestäni on ihan mahdollista, että rakentamiseen on saatu apua muista ulottuvuuksista, kun ei ihminen nykytietämyksellään pysty samaan rakennustaitoon.

Kuva

Prinsessa Nala ja Herra Kissinen kesän tunnelmissa

IidaVarén

Kilpatason hiihtäjä, klassinen muusikko, ja aivan omanlaisensa taiteilija: Iida Varén on Visujen ihmenainen.

Mikä on taito jonka haluaisit osata paremmin?

Oi kumpa osaisin puhua ruotsia sujuvasti! Totta puhuen nautin kielten opiskelusta – englanti, korea, venäjä, kiina ja kenties mitä vielä keksin –, mutta jostain syystä ruotsi tuntuu usein ylitsepääsemättömän vaikealta. Enkä tiedä miksi.

Sen pitäisi olla minun toinen kieli heti äidinkielen jälkeen, mutta härregud kun en osaa edes värejä ruotsiksi; mutta onneksi osaankin luokitella verbejä, ja tiedän mikä on substantiiviattribuutti (kiitos lukion ruotsin pitkän oppimäärän).

Omakuva, hiili- ja lyijykynäpiirros

Mistä viihteestä tai vapaa-ajan harrastuksesta olet tällä hetkellä kiinnostunut eniten?

Olen viime aikoina soittanut innoissani viulua. Kävin tunneilla kaksitoista vuotta, mutta nyt olen ollut jo vuoden omillani instrumentin kanssa. Kuuntelen myös enemmän klassista kuin ennen, mikä motivoi minua opettelemaan uusia kappaleita.

Työstän paraikaa Vivaldin A molli konserttoa. Tavoitteenani on joskus oppia Vivaldin G molli konsertosta Summer – ja etenkin kolmas osa, presto. Ehkä tuolloin voin myös vilkaista Mendelssohnin E molli konserttoa. Mutta toistaiseksi tyydyn kuunteluoppilaan roolin. Paljon on matkaa jäljellä, ja opittavaa riittää.

Onko sinulla mielipide, joka ei ole muuttunut lapsuudesta asti? Mikä?

En ole koskaan pitänyt juustosta. Voin toki laittaa miedompaa mozzarellaa pizzan päälle, mutta sen enempää en siedä. Ennen kuin juoksette etsimään talikoita ja soihtuja, antakaas kun argumentoin. Ensinnäkin juustot – cheddar, brie, gouda, parmesan ja kaikki muut kammotukset – haisevat kuin sotamiehen jalat viikon vaelluksen jälkeen. Toiseksi ne maistuvat samalta kuin haisevat. Tarvitseeko kuvailla lisää? Niin pitkään kuin muistan olen ollut sitä mieltä, että juustot lemuavat kuin sellutehtaan

Iida pukeutuneena perinteiseen korealaiseen pukuun Gyeongbok palatsissa vuonna 2018

juustot – cheddar, brie, gouda, parmesan ja kaikki muut kammotukset – haisevat kuin sotamiehen jalat viikon vaelluksen jälkeen.

rikkiyhdiste kaasut. Järkeni kertoo, että sellainen hajupommi ei kuulu suuhun.

Mikä asia on viime aikoina ottanut eniten päähän?

Katsoin joku aika sitten yhtä lämminhenkistä elämänmyönteistä sarjaa. Takana oli jo kuudentoista jakson verran emotionaalista vuoristorataa ja loppu häämötti aivan nenän edessä. Enää kymmen minuuttia jäljellä ja päähenkilö kuolee. Että mitä!? Päähenkilö – johon olin samaistunut suuresti kuudentoista jakson ajan – kuoli äkillisesti ja nuorena. Viha hehkui ja höyrysi päänupistani.

Rauhoiteltuani itseäni hetkisen olin valmis saattamaan tämän kauheaakin kauhemman sarjan loppuun. Enää viisi minuuttia ja päähenkilö tulee takaisin. Kaikki hyvin loppu hyvin, eikö vain? Ei!

En millään voi ymmärtää, miksi sarjan kirjoittajien täytyi uskotella katsojalle, että päähenkilö on kuollut.

Sen olisin ymmärtänyt, jos päähenkilön läheisille olisi uskoteltu hänen kuolleen, mutta katsoja olisi tietoinen totuudesta. Se vasta olisikin ollut jännittävää.

En ollut sarjan päätteeksi enää vihainen, mutta suuresti pettynyt kyllä. Liian nopeatempoinen, epälooginen, epärealistinen ja ennen kaikkea julma lopetus ei sopinut – ei sitten alkuunkaan – elämänmyönteiseen romanttiseen komedia sarjaan.

Pink and Yellow girl, digitaalinen öljyvärimaalaus; Tarroja, vesivärityö

Mistä vuodenajasta pidät eniten?

Talvesta. Ehdottomasti talvesta. Kesä on liian lämmin. Syksy on liian märkä ja pimeä. Kevät on ihan ok, riippuen siitä kuinka monta takatalvea tulee.

Mikä on suurin unelmasi?

Haluan kasvaa ja oppia. Haluan elää ilman katumusta ja ajautua tuonelaan onnellisena. Unelmoin terveydestä sekä rauhallisesta ja tasapainoisesta arjesta. Seuraava kysymys olisikin, mitä olen valmis tekemään saavuttakseni unelmani. Sillä loppujen lopuksi unelmat ovat vain ohikiitäviä ajatuksia, ellei niitä lähde tavoittelemaan. Varmaan minulla on ollut materialistisiakin unelmia, mutta kuka nyt sellaisia muistaa.

Mitä täysin arkista asiaa et voi sietää?

Sanoisin, että sietokykyni on tarpeeksi korkealla, etten kohtaa sietämättömiä esteitä arkielämässäni. Mutta mainitsinko jo juuston?

Mikä on mielestäsi paras pastan muoto? Miksi?

Conchiglie ja vesuvio nousevat jaetulle ykkössijalle (kyllä, jouduin etsimään kyseiset nimet internetistä). Conchiglie on simpukan muotoinen, ja sitä olen tottunut syömään tonnikalapastassa. Se tuo mieleen lämpimiä tonnikalan tuoksuisia muistoja lapsuudestani. Vesuvio on taas spiraalin muotoinen, ja se tuo mieleeni ala-asteen lempiruokani: tonnikalapastan.

Haluan kasvaa ja oppia. Haluan elää ilman katumusta ja ajautua tuonelaan onnellisena. Unelmoin terveydestä sekä rauhallisesta ja tasapainoisesta arjesta.

Mikä on rohkein* mielipiteesi muodista? (*mielipiteitä jakava, pahimmillaan johtaa sotaan)

2010-luvun muoti on todella nerokasta ja älyttömän siistiä – mukaan lukien värikkäät printit, statement korut ja hullunkuriset kiilakorot. Eri printtien ja värien yhdistely ei mielestäni ole helppoa niin, että kokonaisuus näyttää hyvältä. Tästä loistava esimerkki on Pretty little liars -sarjan päähenkilöiden puvustus. Ihannoin 2010-luvun muotia kuitenkin valikoivasti, sillä jotkut trendit eivät tarvitse sen enempää aikaa parrasvaloissa mitä ovat jo saaneet. Sydämeni pohjasta toivon, etten enää koskaan tule omistamaan viiksi-aiheisia koruja, paitoja tai mitään muuta.

Mitä tapahtui kun muistat viimeksi olleen erittäin iloinen?

Ei ehkä viimeisin ilon hetki, mutta jostain syystä se on jäänyt mieleen tavallista tärkeämpänä:

Vuonna 2018 olin Koreassa kuukauden kielikurssilla. Viimeisenä iltana olimme kavereiden kanssa juhlistamassa valmistumistani. Juhlinta venyi myöhään – ehkä liiankin myöhään.

Päätin kotimatkalla lähteä suunnistamaan kohti jonkinlaista kauppaa, joka olisi auki yhdeltä aamuyöllä. Tottakai olin koko kuukauden niin älyttömän kiireinen, että tuliaiset olivat vielä ostamatta.

Hetkisen seikkailtuani löysin syrjäisen Seven-eleven -kaupan. Ostin valtavan kasan karkkia ja ananasjäätelön (vanhempi kauppias oli näkemästään huvittuneen yllättynyt).

Jalat rakoilla ja väsyneenä raahauduin lähimmälle penkille. En muista tarkalleen kauanko istuin siinä – ehkä vartin ehkä varttitunnin. Tuo hetki on yksi onnellisimmistani muistoistani. Jotenkin oudolla tavalle sen mitättömyys tekee siitä kauniin. Olin onnellinen istuessani penkillä syömässä ananasjäätelöä ja seuratessa öistä kaupungin vilskettä. Siinä hetkessä aika lakkasi juoksemasta.

TEKSTI Aapeli Syrjänen &

Iida Varén

TAITTO Elli Kaunisto Olin onnellinen istuessani penkillä syömässä ananasjäätelöä ja seuratessa öistä kaupungin vilskettä.

Omakuva, Adobe Fresco; Iida istuu rantakalliolla ja tuijottaa mereen avaraan, Lanzarote, 2010; New York, Central park, 2019;