LAAVU NRO 50 (2011)
Kymenlaakson Opiston sarjakuvan ja kuvittamisen linja 2011-12 Kansi Juuso Takakansi & sisäkannet Nelli Ulkoasu Karri-ope Tekijät Juuso, Nelli, Mari, Eini, Tino
L
Inkeroisissa 13.12.2011
aavun 50. juhlanumero pitää sisällään artikkeleita linjalaistemme suosikkitekijöistä, joitakin päiväkirjasarjakuvia sekä sarjakuvaosastoltamme valokuvaukseen siirtyvän Juuson megahaastattelun. Vuodet ovat vierineet ja Laavu-lehteämme on julkukaistu säännöllisesti jo vuodesta 2004 saakka. 50 numeroa lehteämme pitää sisällä muutaman tuhatta sivua pääasisassa sarjakuvia mutta myös haastatteluita, artikkeleita, pilapiirroksia sekä kuvituksia. Hyvä me! Jos nämä parin tuhannen sivun originaalit laittaisi yhteen pitkään jonoon, niin se yltäisi täältä luokastamme joelle ja takaisin. Sen lukemiseen menisi päivä tai pari. Ei mikää vähäinen saavutus. Ja näissä tekijöissä on osa suomalaisen sarjakuvan tulevaisuutta hyvässä vauhdissa. Oli ilahduttavaa lukea uusinta musiikkialan lehteä Rumbaa, jonka uudistuneeseen ulkoasu ja osittain sisältöönkin oli mahdutettu kaksi sarjakuva, joista toinen oli entisen oppilaamme Mikon käsialaa (toinen sarjakuva oli meidänkin linjallamme usein opettamassa vierailleen Petterin käsialaa). Mitäs tässä muuta höpisemään. Luetaan tämäkin lehti ja ruvetaan kasaamaan jo seuravaa 51. numeroa. Sarjakuvaosaston vastaava pääopettaja Karri
a t s a k i o p n i k i a i t t s i Kr mummo Anni Nykäsen MUMMO on vuonna 2010 julkaistu sarjakuva- albumi (Sammakko), jonka pääosassa on elämää täynnä oleva perinteinen mummo. Teos koostuu stripeistä, jotka ovat alun perin julkaistu Seura-lehden sivuilla. Itse mummo hahmosta on noussut Suomen maalla varsinainen ilmiö. Sarja on suosittu ja kehitteillä, ja kohta markkinoillakin, alkaa ilmestyä Mummo-sarjakuvan oheistuotteita. Hahmon suosion taustalla voikin olla vanhusten esiintulo ja korostuminen mediassa viimeaikoina. MUMMON SEIKKAILUT tapahtuvat niin kaupungissa kuin myös marjametsässä. Ristiriitoja mummon elämästä löytää, jokaiselta kahvipöydältä ja bussipysäkiltä, kun ongelmina ovat joko arjen pikkuisista mutruista valittava nuoriso taikka puhelinmyyjät.Itse albumissa on kovat kannet, jotka ovat mukavan kulahtaneen ja utuisen väriset, joka tuo mainiosti mieleen mummonkammarin. Stripit ovat pääasiassa kolmiruutuisia ja mustavalkoisia, ja niitä lukiessa on mukava seurata tekijän kehittymistä sekä tarinankerronnassa että mummo hahmon ulkonäön hioutumisessa ja persoonan hahmottuessa selkeämmin lukijalle. Alkusivujen jälki on hieman jäykkää aluksi, mutta kyseessähän on kuitenkin tekijän ensimmäinen viral-
lisesti julkaistu sarjisalbumi. Harva sen varmaan kyllä huomaa, sillä mummon töppäilyjä ja kokeiluja seuratessa kenen tahansa mummon omaavan ihmisen on vaikea pitää hymykuoppansa kasassa.
Muotokieli Mummon piirrosjälki on sulavaa ja pehmeää ja rajoja ylittävä piirtotapa ottaa mukavan kontaktin lukijoihin ja ruutujen välinen jekkuilu (kuten puiden ja putkien käyttö) tuo positiivisella ja nostalgisella tavalla mieleen vanhan kunnon Tove Janssonin muumisarjakuvat ja niiden ruudut. Päähahmon
Tyypillistä mummoa ja tämän arkipäivää.
Strippien ruutuväleissäkin voi käyttää mielikuvitusta ja vaikkapa sijoittaa niihin tylsien viivojen sijasta puita.
ajan saatossa kertyneitä ryppyjä ei ole turhilla ryppyvoiteilla kaunisteltu. Mummo on mummo ja niin sen pitääkin olla, kuten albumissa sen näkeekin. Albumin kieli on myös sujuvaa ”vanhan kansan murretta” ja tekstin typografia on mukavan käsintehdyn oloista, joka sopii hahmon ja albumin kokonaiskuvaan loistavasti. Isot alkukirjaimet on suoraan jätetty pois ja mikäs siinä. Mummon käydessä matkaan ei edes huomaa vaikka kielioppi ei olisi priimusta taikka täydellistä.
Roolitus Mummon lisäksi sarjakuvissa esiintyy vakituisesti myös Mummon mies, kissa ja sekalainen joukko muita sukulaisia. Hahmot tukevat mummoa ja tämän persoonaa. Pitäähän sitä mummolla olla nälkäisiä suita, joille leipoa karjalanpiirakoita. Mummon mies on sympaattinen ja laihahko ryppynaama, kun taas kissa on mojova pallero, joka on ainakin saanut syödäkseen. Sukulaisista löytyy myös mummon lapsenlapsi, joka aina käy mummon luona vierailulla, joka luo hauskoja tilanteita kahden eri sukupolven välillä. Mummo itsessään tuo mieleen tavalla tai toisella arkipäivän koettelemukset ja kaikki mahdolliset seikkailut, jotka seniori saattaakaan kokea. Mummon huumori on oivaltavaa ja uuden tuntuista. Itse en muista lukeneeni samanlaisia vitsejä vaan pikemminkin kokeneeni ne tai huomannut niiden samankaltaisuuksia omassa mummossani. Ja kun kerta mummoista puhutaan, niin koko Mummo- albumista huokuu rehti huumori ja hyväntahtoisuus. Albumi on oivaa luettavaa sekä nuorisolle että vanhemmallekin väelle. Kirja on lisäksi omistettu kaikille mummoille ja papoille, ja omistuskirjoituksessa muistetaan kaikessa komeudessaan tekijän omaa mummoa. Tämä ei jätä ketään kylmäksi. Mummo-albumi kädessä voi jokainen haistaa kahvin ja vastaleivotun pullan tuoksun. Pöytä on katettu pojat ja tytöt! Tarjolla on suomalaista sisumummoa. Kaikilla mausteilla, halusittepa tai ette. • MARI KAKKONEN
Juuso haastattelussa
Miten menee? ”Mikäs tässä.”
Miltä opisto on tuntunut?
Puhutaanpa hyvistä ja huonoista puolista. Mitä ruusuja antaisit opistolle?
”Hyvät tilat ja ruuat” ”Paremmalta mitä oletin, eli hyvin olen Entä risuja? viihtynyt ”Liian tiukat aikataulut ja liikaa Miksi halusit tulla juuri tänne vesivärien kanssa työskentelyä” opiskelemaan? ”Sivarin jälkeen tuli kiire löytää joku opiskelupaikka ja täällä oli mielenkiintoisia linjoja”
Miltä Inkeroinen on sinusta vaikuttanut? ”Perinteiseltä maalaiskylältä”
Mitä mieltä olet paikan säästä?
Ketkiä ovat idoleitasi?
”Useimmiten aika syvältä”
”Kuvataiteen puolella suurin innoittajani on varmasti Ben Tolman”
Sitä minäkin. Mitä teet vapaaajallasi?
Lempiväri?
”En mitään”
”Musta”
Millä työvälineillä tykkäät piirtää ja/tai maalata?
Yö vai päivä?
”Musta tussi tai lyijykynä”
”Yö”
Oletko käynyt kertaakaan Kantrissa? ”Muutamaan otteeseen” Haluaisitko suositella mitään? ”Eipä tule mitään mieleen” Loppu terveiset? ”Morjes”
Juuson kuvitusta klassikkosatuun Kaislikossa suhisee.
©Juuso 2011
Juuson päiväkirjasekoitus
©Juuso 2011
©Juuso 2011
Välitätkö? Neil Gaiman Neil Gaiman’s Midnight Days (Titan Books) Hold Me sarjakuvanovellin on kirjoittanut Neil Gaiman, yhdysvaltalainen kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja. Hän on äärimmäisen tunnettu suomeksikin julkaistusta The Sandman-sarjakuvasarjasta. Gaiman on myös kirjoittanut erittäin suositun Coraline -fantasiakirjan, josta on myöhemmin myös tehty animaatioelokuva, videopeli ja musikaali.
Tekijät Hold Me on osa Neil Gaidman’s Midnight Days -sarjakuvakokoelmaa, joka on täynnä tarinoita Neil Gaimanin uran alkupuolelta. Hän myös itse sanoo, että pitää Hold Me:tä yhtenä parhaista sarjakuvanovelleistaan. Kaikki kokoelman työt ovat olleet osana muita julkaisuja, Jack in the Greenia lukuun ottamatta. Teosta ei ole julkaistu suomeksi. Työn on kuvittanut Dave McKean, yhdysvaltalainen taiteiden monitaituri, joka on tullut tunnetuksi kuvittajana. Hän on myös lahjakas jazz-muusikko, kirjailija ja elokuvaohjaaja. Hän on työskennellyt Neilin kanssa useassa projektissa, usein pääartistina. Yksi hänen tunnetuimmista kuvitustöistään on ollut Arkham Asylum, jonka pohjalta on myöhemmin luotu suosittu Batman: Arkham Asylum -videopeli.
Tarina Hold Me on kauniisti rakennettu mysteeri. Päähenkilönä esiintyy britti, John Constantine, kyyninen antisankari, jonka elämäntehtävä on ratkaista mysteerejä. Tarinassa John menee juhlistamaan hänen kuolleen ystävänsä elämää. Muistotilaisuudessa hän tutustuu Antheaan, joka vokottelee Johnin asunnolleen. Perille päästyään paljastuukin, että Anthea on lesbo ja tahtoo käyttää Johnia vain lastentekoon. John kieltäytyy tästä ja lähtee matkoihinsa. Matkallaan takaisin kotiinsa hän huomaa itkevän tytön, joka kertoo hänen äitinsä makaavan lattialla kuolleena. Tarina tiivistyy kun John menee tutki-
Tarina keskittyy hyvin pitkälle Johnin ympärille, vaikkakin alussa näemme lyhyen taustatarinan pummista, joka katoaa yöhön. Tämä on hienoa, koska lyhyissä tarinoissa liian monesti yritetään mahduttaa liikaa sivuhahmoja, jotka tuntuvat turhilta. Tarinan tapahtumapaikkana on Länsi-Lontoo, jonka hienoista rapistumista kuvataan tarinassa. Sitä miten katupummit ovat lisääntyneet alueella ja miten kyseisen alueen rakennukset ovat poistettu käytöstä osaksi tuhoutuneina.
Tekniikka Dave McKeanin piirros on tummaa ja on rajusti varjoistettua. Itse hahmot ovat tarkasti piirrettyjä, mutta taustat ovat useasti häilyviä, jos niitä edes on. Ainoastaan tarinan kannalta tärkeät paikat ja objektit näytetään. Värejä käytetään todella niukasti ja nekin ovat vaan haaleasti esillä. Kaikki tämän sopii erittäin hyvin tarinan kuvaan, joka on tumma ja hienoisen melankolinen kuva nyky-yhteiskunnasta, jossa ihmiset jättävät heikoimmat lenkkinsä oman onnen nojaan.
Ville Pynnösen sarjakuvaromaani Alinka on psykologinen kertomus fantasia maailmasta Unikurkealasta. Visuaalinen ilmaisu on voimakasta mustavalkografiikaa, mikä toimii unimaisessa aiheessa ja kulkee käsikädessä juonen mukana. Erityisesti pidän siitä, kuinka unet ja todellisuus yhdistyvät toisiinsa saumattomasti.
AnnMari antaa neitokurjen Justukselle suojelijaksi, mitä Justus ja Netta alkavat hoitamaan yhdessä Tekijä: Ville Pynnön. Teos: Alinka, Unikurkealan Tarinoita. Kustantaja: Arktinen, Banaani. Julkaisuvuosi: 2004
Netta, joka aloittaa suhteen Justukseen joutuu tahtomattaankin omistushaluisen rehtorin, sekä Justuksen väliin.
Netan isä yritti mustamaalata Urpoa, kertomalla tällä olevan okkulttisia harrasteita, mikä oli saanut Netan suvun naurunalaiseksi.
Tarina kietoutuu heikon itsetunnon omaavan Justus Pyhähuhtan ympärille, joka opiskelee Unikurkealan Taidelukiossa kotikaupungissaan, eikä hän ole kovinkaan suosittu ollessaan Taideluokion rehtorin, Urpo Stålhammarin suojissa.
Tuomas Hyvärinen on Justuksen pahin kiusaaja ja Tuomas seurusteli aikaisemmin Netan kanssakanssa.
Ann-Mari Grönroos oli pyytänyt Justusta hakemaan leikkimökistään päiväkirjaansa. Päiväkirjasta selviää AnnMari Grönroosin todellinen kohtalo.
MAUS
Maus on amerikkalaisen sarjakuvapiirtäjä, Art Spiegelmanin, luoma realistinen ja synkkä kertomus hänen isänsä selviytymisestä natsi-Saksan vallan aikaisessa Puolassa, sekä Auswizchin pahamainesiselta keskitysleiriltä. Tarina perustuu tositapahtumiin; Spiegelmanin isän Vladekin pojalleen kertomiin muistelmiin.
M
aus on kaksiosainen sarjakuvateos. Ensimmäinen osa Maus I: Selviytyjän tarina ilmestyi vuonna 1986,ja toinen osa Maus II: Ja täällä vaikeudet alkoivat vuonna 1991. Se on arvostettu teos niin kriitikoiden, kuin lukijoidenkin keskuudessa. Maus on käännetty 18 eri kielelle ja sitä on käytetty Yhdysvalloissa myös opetuksessa. Pulizer-palkinnon teos sai vuonna 1992. Art Spiegelman on Mausin lisäksi tunnettu vaimonsa Françoisen kanssa, vuonna 1980, perustamastaan kokeilevaa sarjakuvaa julkaisseesta RAW-lehdestä.
Kaksi tarinaa Teoskessa on kaksi päällekkäistä tarinaa. Spiegelman vierailee teoksessa vanhan ja nykymaailman menosta vieraantuneen isänsä luona ja haas-
tattelee tätä tarkoituksenaan luoda isänsä tarinasta sarjakuvateos. Varsinainen selviytymistarina esitetään Vladekin kertomana muistelmana, mikä tuo jo valmiiksi mielenkiintoiseen tarinaan lisää syvyyttä,sekä ”kulissien taakse kurkistamisen” –tunteen. Elävyyttä ja mielenkiintoa lisää myös sympaattisen yksinkertainen piirrosjälki, sekä ihmisten esittäminen eri eläiminä kansallisuuksien mukaan. Eläinten valinnassa on havaittavissa myös tietynlaista symboliikkaa; juutalaiset on kuvattu hiirinä, natsit ja muut saksalaiset kissoina ja amerikkalaiset koirina. Muita esiintyviä kansallisuuksia ovat mm. puolai-
Maus on käännetty 18 eri kielelle.
set, jotka kuvataan sikoina, sekä ruotsalaiset jotka on puolestaan poroja.
Vladek ja Art Ensimmäisessä osassa, Selviytyjän tarina, Vladek kertoo Artille, miten tapasi hänen äitinsä Anjan ja miten heidän hyvätuloinen ja suuri perheensä, pikkuhiljaa menetti kaikkensa ja lähes tuhoutui vuosien aikana, Saksan alati nousevan kansallissosialismin paineessa, miehitetyssä Puolassa. Traaginen tarina päättyy Vladekin ja vaimonsa Anjan joutuessa pahamaineiseen Auswichin – keskitysleirille. Kerronnan väleissä kuvataan vanhan Vladekin neuroot-
tisuuden vaikutusta läheisiinsä, Artiin ja uuteen vaimoonsa Malaan.
Vaikeudet alkavat Toinen osa, Ja täällä vaikeudet alkoivat, jatkuu siitä mihin edellinen osa päättyi ja keskittyykin pääosin kertomaan Vladekin ja Anjan selviytymisestä ja elämästä keskitysleirillä. Tarina päättyy sodan lopun jälkeiseen aikaan, sekä Vladekin ja Anjan Amerikkaan muuttamiseen. Kaiken kaikkiaan Maus on sekä tarkan dokumentaarinen kuvaus juutalaisten kärsimyksistä Natsi-Saksan vallan aikana, että syvällisen traaginen tarina rakkaudesta, menetyksestä ja selviytymisestä. Se on yksi sarjakuvan tärkeimpiä teoksia ja on arvostuksensa ansainnut moninkertaisesti.
Juuso Pakarinen
a k i Po ja
i r e k i Ti
Jos olemme ihan rehellisiä, niin miltä kuulostaa sarjakuva pojasta, joka seikkailee puhuvan lelutiikerinsä kanssa kotona, takapihalla, ajassa ja vieläpä avaruudessa? Etenkin, kun poika itse ei ole mikään ihanteellinen roolimalli vaan mukavuudenhaluinen itsekeskeinen kakara, joka menee mieluiten sieltä mistä aita on matalin. Kuulostaa aika hullulta idealta, eikö totta? Ja ihme kyllä se toimii aivan loistavasti. Bill Wattersonin ”Lassi ja Leevi” onkin yksi maailman suosituimmista ja arvostetuimmista sarjakuvista.
L
ASSI on 6-vuotias hyperaktiivinen, itsekäs ja kärkäs poika, jolla on hyvin paljon mielikuvitusta ja mielipiteitä. Hän haluaa saada kaiken itselleen heti eikä tehdä töitä sen eteen ja inhoaa koulua sekä, enemmän tai vähemmän periaatteen vuoksi, tyttöjä. Tosin häneltä löytyy kyllä mukavakin puoli silloin tällöin, etenkin kun on kyse eläimistä tai luonnonsuojelusta. Silloin hän osoittaa, ettei ole kuitenkaan täysin välinpitämätön. Leevi on hänen lelutiikerinsä, joka on huomattavasti rauhallisempi kuin Lassi ja tyytyy vähempään. Vaikka hän puhuu ja kävelee kahdella jalalla, hän on kuitenkin eläin ja antaa siitä ajoittain muistutuksen joko käyttäytymällä hyvin kissamaisesti (nukkuu lattialla tai hyökkää innoissaan Lassin kimppuun) tai kommentoimalla nasevasti Lassin ajatuksia ihmisyydestä. Hän rakastaa myös tonnikalaa. Yhdessä tämä kaksikko seikkailee juhlakirja sarjansa seitsemännessä osassa, joka sisältää stripit vuosilta -93, -94 ja -95, mukaan lukien sunnuntaisarjat. Pienen pojan elämää Koska kyseessä on strippisarjakuva, mitään tiettyä kokooman läpi menevää juonta ei ole lukuun ottamatta paria yksittäistä tarinaa,
Ihmisten itsekkyys ja laiskuus ovat Lassissa ja Leevissä usein irvailiun kohteena.
joissa Lassi mm. rakentaa mietintämyssyn Leevin kanssa, jotta pääsisi vähemmällä aineen kirjoittamisessa. Sarjassa toistuu Lassille ja Leeville ominaiset aiheet, kuten lumiukkojen rakentaminen, vanhempien kanssa kinailu, naapurin Susannan härnääminen, avaruusmies Spiffin seikkailut, ihmisten ongelmien ja mielettömyyksien pohtiminen sekä Leevin hyökkääminen Lassin kimppuun silloin tällöin. Myös Lassin rakkaus dinosauruksia kohtaan saa muutaman upeasti tehdyn kohtauksen, joissa vain mielikuvitus on rajana (jos silloinkaan). Vaikka Lassi ja Leevi Juhlakirja 7 ei sinällään tuo mitään uutta auringon alle kuuden edellisen kirjan jälkeen, jaksaa se silti viihdyttää lukijaa ja antaa hyviä oivalluksia. Bill Wattersonin piirrostyyli on huimasti kehittynyt, jos sitä vertaa Lassin ja Leevin alkutuotantoon. Sivellintekniikka on kauniisti pelkistettyä ja sunnuntaistrippien väritys
on yksinkertaisuudessaan taidokasta. Mitään turhaa ei ruuduissa koskaan ole, vaan kaikilla piirroksilla on tarkoituksensa: muutama puu taustalla antaa jo hyvän kuvan siitä missä paikassa ollaan, vaikka muuten se olisi tyhjä. Toisaalta sunnuntaisarjoissa Watterson irrottelee visuaalisesti niin paljon, että suorastaan päätä huimaa. Upeasti kuvatut avaruusmaisemat, dinosaurukset ja muut Lassin mielikuvituksessa liikkuvat asiat ovat kaunista katseltavaa, mutta ilman sitä viimeistä ruutua, jossa näytetään kuinka kaikki tapahtui vain pienen lapsen päässä, se olisi aivan liian surrealistinen näytettäväksi tavallisessa sanomalehdessä. Siitä pitää kyllä nostaa Wattersonille hattua, että hän osaa tasapainoilla juuri sopivasti todellisuuden ja kuvitteellisen maailman välillä. Lassi on kuitenkin vielä lapsi ja hänen maailmassaan kumpikin asia on vielä yksi ja sama asia. Ei aina, mutta useimmiten. Ilman lapsenomaista mielikuvitustaan hän olisi epä-
Leevin läsnäolo tuo tarinoihin mukaan eläimen näkökulman.
Lassin mielikuvitus on kirjaimellisesti lennokas.
uskottava ja hankalasti samaistuttava henkilö, eikä puhuva tiikerikään kävisi millään järkeen. Siinä mielessä sarjakuva toimii eikä herätä liikaa kysymyksiä. Yhteiskuntakritiikkiä Hämmästyttävää on myös se, että vaikka stripit ilmestyivät 1990-luvulla, ne eivät kuitenkaan tunnut yhtään vanhentuneilta. Tietysti tekniikka on kehittynyt huomattavasti eivätkä ihmiset enää katso niin paljon televisiota kuin ennen, mutta samat moraaliset ongelmat ovat vielä olemassa. Watterson kommentoi hyvin paljon amerikkalaisten tapoja kuluttaa rahaa tavaroihin ja asioihin, joista ei loppujen lopuksi ole mitään hyötyä. Lisäksi pohditaan elämänkatsomuksia ja ihmisten itsekkyyttä, mutta ei kuitenkaan liian vakavasti tai sormella osoittaen. Lopussa on kuitenkin aina joku vitsi eikä stripistä jää sen takia pahaa makua suuhun. Taideopis-
kelijana minua erityisesti hymyilyttää kaikki lumiukko episodit, joissa Lassi antaa muka taiteellisia selityksiä veistoksistaan. Se on nasevaa kritiikkiä taidemaailmasta, mutta samalla myös hauskaa. Strippisarjakuvan helmi Sarjakuvan faneille tämä teos on tietysti pakko-ostos, mutta kyllä sitä voi suositella lämpimästi muillekin sarjakuvaharrastelijoille. Tietysti helpottaisi, jos on lukenut Lassin ja Leevin aiempaa tuotantoa tai tuntee sen muuten, mutta ei se ole välttämätöntä. Uudempi lukija saattaa olla hieman hämmentynyt tästä fiktion ja todellisuuden sekoituksesta, mutta kyllä sarja avautuu hänellekin kunhan vain jaksaa lukea hiukan pidemmälle. Taatusti siitä löytää jotakin josta pitää.
Tiesitkö
, että...
- Lassin ja kieliset nim Leevin englannin et Calv in ja on nimet Hob nin ja Thomty filosofien John Cabes lv ias Hobbesin mukaan. - L ee v in h omaan kis ahm o p er u st uu W saan Sprite att er so nin en. - Watterso n p a a li se n ei koskaan antanut ss Lassi ja Leeit u o tt ei si in . Ka ik klui ja ja kirjojavi tavarat, albumelu k u u notta ta, ovat pir aattituotteimatta.
Nelli Sipilä
Bill Watterson: Lassi ja Leevi: Juhlakirja 7. (There’s treasure everywhere, 1996.) Sisältää sarjat syyskuusta 1993 maaliskuu hun 1994 ja tammikuusta 1995 maaliskuuhun 1995. Suomennos: Juhani Valli, Jouko Ruokosenmäki ja Antti Marttinen. Kustannus: Semic, 1997
Juuson kuvitusta klassikkosatuun Kaislikossa suhisee.
ŠJuuso 2011