Satakunnan Linnut 1/2011

Kojupäivä kotkaparin kanssa

Viitatiaisen määrittäminen

Jäsenlehti 1/2011

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

Pöllöjen luonnonpesät vuonna 2009

Pääkirjoitus

1/2011 - 43. vuosikerta Julkaisija: Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry

Päätoimittaja: Martti Uusitalo Hietapellonkuja 4 A 9, 01370 VANTAA puh. 040 572 7550 s-posti: maveuu@utu.fi Taitto: Jonna Ojala Kannen kuva: Pertti Koskimies Painopaikka: I-Print Oy, Seinäjoki www.satakunnanlinnut.fi ISSN 1797-6340

Kädessäsi on uuden tekijäporukan ensimmäinen Satakunnan Linnut, kun Santtu Ahlman siirtyi pitkän ja ansiokkaan urakan jälkeen eläkkeelle. Johtokunta päätti jatkaa aiemmin hyväksi kokemaansa ulkoistamislinjaa ja siirsi päätoimituksen Vantaalle. Koska nykytekniikalla lehden ulkoasuvaatimukset ovat kasvaneet huomattavasti, päätettiin taitto eriyttää päätoimittajan tehtävistä. Taitosta huolehtii Jonna Ojala, jonka erinomainen kädenjälki takaa sen, että Sakuli näyttää hyvältä jatkossakin.

Uudistuksia on jonkin verran. Visuaalinen yleisilme on muuttunut. Suurin muutos on kansissa, joissa siirryttiin valokuviin. Lintuvuosikatsaus on siirretty kakkosnumeroon. Vakiopalstoista Oppia kädestä pitäen jäi Santun myötä eläkkeelle, eikä Santeri Korianterikaan enää lehden sivuilla seikkaile. Kirja-arvostelu ja SuoTie jatkavat entiseen tapaan, ja lintupaikkaesittelyjä tullaan myös julkaisemaan - tällä kertaa Isonevajutun oheistuotteena.

Uusia vakiopalstoja on työn alla.

Lehden runkosisältö riippuu - kuten ennenkin - tarjotuista jutuista. Ilman kirjoittajia ja kuvaajia Satakunnan Linnut ei ilmesty. Suurkiitos siis kaikille nykyisille ja tuleville avustajille. Tämän lehden rungon muodostaa Pertti Koskimiehen laaja raportti Isonevan linnustosta ja voimalinjan törmäystutkimuksesta. Vaikka artikkeli on pitkä, on se mielestäni mielenkiintoinen - etenkin voimalinjatörmäyksistä on paljon mutu-tietoa ja vähän tutkimustietoa. Lisäksi lehdessä on vankkaa petoasiaa Jouko Kivelän kotka- ja Kalevi Mattilan pöllöartikkelien myötä. Ajankohtaislintu viitatiainen saa myös palstatilaa.

Juttupankki on toistaiseksi tyhjä, joten kirjoituksia, kuvia ja juttuideoita otetaan vastaan.

Ensimmäinen vuosi menee sekä allekirjoittaneelta että taittajalta totuttautuessa, eikä va-

│2│

Satakunnan Linnut 1/2011

littu linja ole lopullinen. Kritiikkiä ja kehuja voi - ja pitää - silti tarjota. Niitä ottaa vastaan allekirjoittanut. Myös taittoa ja kuvitusta koskeva palaute minulle: vaikka Jonna käytännön taiton tekeekin, lehdestä kokonaisuutena vastaa päätoimittaja, ja otan vastaan niin risut kuin ruusutkin. Kehut ohjaan kyllä eteenpäin.

Martti Uusitalo, päätoimittaja

kuva: Jani Lepistö

Pääkirjoitus Martti Uusitalo

2

Ajankohtaista Yhdistysasiaa

4

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon Pertti Koskimies

6

Viitatiaisen massavaellus Petteri Mäkelä

30

Viitatiaislöytö Esa Mäkelä

31

Viitatiaisen määrittäminen Petteri Mäkelä

32

Kojupäivä kotkaparin kanssa Jouko Kivelä

34

Helmi-, varpus- ja viirupöllön luonnonpesistä vuonna 2009 Kalevi Mattila

39

Kirja-arvostelu Dick Forsman: Petolinnut Martti Uusitalo

44

SuoTie Martti Uusitalo

45

kuva: Matti Sillanpää

kuva: Esko Railo

Lehden ilmestymisaikataulu ja aineiston deadline: nro 2 / huhtikuu (aineistot 28.2.), nro 3 / lokakuu (aineistot 15.8.), nro 4 / joulukuu (aineistot 15.10.)

Aineisto toimitetaan päätoimittajalle määräaikaan mennessä.

Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry Porin Lintutieteellinen yhdistys ry Perustettu vuonna 1959 - maamme vanhin toimiva lintutieteellinen yhdistys.

Edistää lintujen suojelua, tutkimusta ja harrastusta toimialueenaan Satakunnan maakunta.

Valtakunnallisen keskusjärjestö BirdLife Suomen jäsen.

Julkaissut jäsenlehteä vuodesta 1970 alkaen.

Ylläpitää lintuasemaa Luvian Säpissä.

Puheenjohtaja: Sami Koskinen Priitunpolku 3, 28450 VANHA-ULVILA puh. 040 821 5872 koskisensami@gmail.com Varapuheenjohtaja: Sami Luoma Järvikyläntie 773, 29280 JÄRVIMAA puh. 044 352 5289 piisami.luoma@gmail.com Sihteeri: Maarit Laakkonen Viikinkuja 24, 28190 PORI puh. 040 721 3692 maaritlaakkonen@gmail.com

Havaintojen palautus: www.tiira.fi tai aluevastaavalle (kts. ed.)

Säpin lintuaseman varaukset: Jan Lundgren puh. 050 571 5198 jan.lundgren@kolumbus.fi Yhdistyksen blogi: www.satakunnanlinnut.blogspot.com Sähköpostilista PLYverkon ylläpitäjä: Martti Uusitalo, maveuu@utu.fi Yhdistyksen tilinumero: 570064-20009564

Tapahtumakalenteri Ke 9.3. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous.

Kokousasioiden lisäksi ohjelmassa Juha Niemen valokuvaesitelmä Suohaukkojen määrittämisestä

Aluevastaava: Pasi Alanko Muuntajantie 38, 28760 PORI puh. 050 554 5668 pasi.alanko@pp2.inet.fi

Ke 6.4. Sami Luoma esitelmöi aiheesta "Lintuatlas 2006-2010 (Satakunta)"

Jäsensihteeri: Outi Jalkanen Liikistöntie 6, 28450 Vanha-Ulvila puh. 040 820 6837 outi.jalkanen@pp.inet.fi

La 7.5. Tornien Taisto

Jäsenrekisterin ylläpito ja muutokset: BirdLife Suomi (kirsi.peltonen@birdlife.fi) tai jäsensihteerille (kts. ed.)

│4│

Yhdistyksen kotisivut: www.satakunnanlinnut.fi

Satakunnan Linnut 1/2011

La 16.4. Hanhi- ja vesilinturetki.

Lisätiedot ajankohtaista-palstalla.

Vuosikokous ja esitelmätilaisuudet pidetään Luontotalo Arkissa, Pohjoispuisto 7, Pori.

Tervetuloa!

Katso myös www.satakunnanlinnut.fi

Syyskokouksen antia: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 10.11. Luontotalo Arkissa. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2011 valittiin Sami Koskinen, joka on toiminut PLY:n puheenjohtajana vuosina 2005-2008. Hallituksen neljän erovuoroisen jäsenen tilalle kokous päätti hallituksen esityksestä valita viisi jäsentä: Juha Heino Säkylästä, Jan Lundgren Porista, Sami Luoma Nakkilasta, Ari Rantamäki Porista ja Risto Vilen Kokemäeltä. Hallituksessa on nyt kahdeksan jäsentä. Muut jäsenet ovat Pasi Alanko, Maarit Laakkonen ja Petteri Mäkelä, kaikki Porista. Kokouksessa hyväksyttiin myös toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2011. Jäsenmaksu säilyi ennallaan.

Hanhi- ja vesilinturetki 16.4. (klo 8.00 - n. 15.00) Retkellä tutustutaan huhtikuussa muuttaviin hanhiin, joutseniin ja muihin lintuihin Porin ympäristössä. Kävelymatkaa voi kertyä muutamia kilometrejä.

Maastojalkineet, säänmukainen pukeutuminen ja eväät mukaan!

Retkelle otetaan max. 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautumiset ma 11.4. alkaen Porin Seudun Matkailu Oy:n, yhteispalvelupiste Hööveli, os. Promenadikeskus, Yrjönkatu 17, 28100 Pori, puh. (02) 621 7904.

Avoinna ma - pe klo 9-16.30.

Retki on maksuton.

Lähtö yhteiskuljetuksella Luontotalo Arkin edestä, Pohjoispuisto 7.

Kuljetus tarvittaessa (klo 7.40) Noormarkun urheilukentän P-alueelta, os. Ruosniementie 3.

Retken yhteyshenkilö: Kimmo Nuotio, puh 040 125 2855.

Tornien Taisto 7.5.

Tornien Taisto on BirdLife Suomen järjestämä leikkimielinen kilpailu, joss a pyritään havaitsemaan lintutornista mahdoll isimman monta lajia kahdeksassa tun nissa.

Tänä vuonna Tornien Taisto käy dään lauantaina 7.toukokuuta. PLY:n opa stornit ovat Porin Eteläranta ja Leveäkari.

Lisätietoja ilmoittautumisesta BirdLife Suomen sivuilta www.b irdlife.fi

Pinnakisat

isat o- ja pihapinnak PLY:n suositut ek mutta , et ne sty ni at jo käyn vuodelle 2011 ov röitymukaan. Rekiste vielä ehtii hyvin le yhteydessä oleval mällä kotisivujen sa an oittaa havaitsem kisasivuille voi ilm tta ne Näin kisojen tilan lajit reaaliajassa.

Sivuilta ympäri vuoden. voidaan seurata t. Ekojee jen säännöt ja oh löydät myös kiso kunta Sa si käynnissä on ja pihakisan lisäk ha Ju a to ie antaa lisät ta Open 2011, josta ). om l.c ai m olm@g Sjöholm (juha.sjoh

Koululaisten lintukerho

PLY:n koululaisille suunnattu lintukerh o jatkaa toimintaansa. Alla on lintukerh on kevätohjelmaa. Mikäli haluat mukaan kerhotoimintaan, ota yhteys Leo Salo on (puh. 040 582 6399).

26.2. talvilintulaskenta Kirjurinluodos sa klo 10.00 13.3. ruokintapaikkaretki Preiviikiin 24.3. lintukerhoilta Luontotalo Arkissa, Matti Sillanpää kertoo muuttuvasta pesimälinnustosta 9.4. hanhi- ja vesilinturetki 23.4. (varapäivä 24.4.) retki Kuuminaisii n klo 8.00 7.5. Tornien taisto, lintukerholaisten oma torni Etelärannassa Seuraa yhdistyksen nettisivujen ajankohtaista -osiosta muutoksia ja tarkempia tietoja.

Satakunnan Linnut 1/2011

│5│

Retkeily Isonevalla

Retkeily

Isonevalla

ovat huonossa kunnossa ja viime kesänä reitit olivatkin virallisesti suljettuja - kulku tapahtuu siis omalla vastuulla. Pidemmän reitin varrella on lintutorni, josta avautuu hyvä näkymä valtatien pohjoispuoleiselle suoalueelle. Tornista on osallistuttu useana vuonna Tornien Taistoon.

Pa

rka

noo

n

Isonevan soidensuojelualue sijaitsee valtatie 23:n varrella 4 km Pomarkusta Porin suuntaan. Valtatien reunassa on pysäköintialue.

Retkeilyyn soveltuu parhaiten valtatien pohjoispuoleinen suoalue. P-alueen reunasta lähtee kävelyreitti, joka jakautuu lyhyempään n.

800 metrin pituiseen ja pidempään n. 2,5 kilometrin pituiseen pitkospuureittiin. Pitkospuut

Valtatie 23 Isonevan soidensuojelualue Retkeilyreitti

rii n

Parkkipaikka

Po

kartta: Jonna Ojala

Lintutorni

kuva:Jani Lepistö

│6│

Satakunnan Linnut 1/2011

Pomarkun Isonevan

linnusto

ja lintujen törmäysriski voimajohtoon Pertti Koskimies

kuva: Esko Railo

1. Johdanto

P

omarkun Isoneva sijaitsee n. 25 km Porista koilliseen. Isoneva on luonnontilainen, laaja ja keskiosiltaan avoin suoalue. Se on suojeltu soidensuojelualueena vuonna 1981 ja kuuluu Natura 2000 -suojelualueverkostoon.

Suojelua on perusteltu monimuotoisella suolinnustolla, johon mainitaan kuuluvan runsaasti kahlaajia, lokkeja, vesilintuja ja Satakunnassa suolintuna harvinainen kalatiira. Pesimälajeina suojeluperusteissa mainitaan esimerkiksi liro, punajalka-

viklo, kapustarinta, töyhtöhyyppä ja isokuovi sekä kaakkuri, jouhisorsa, sinisorsa, tavi ja telkkä. Pesivään lajistoon ovat kuuluneet myös mm. riekko, kurki, lapinharakka ja keltavästäräkki. Alue mainitaan teeren soidinpaikaksi ja kurkien muutonaikaiseksi levähdysalueeksi.

Isoneva kuuluu suurimmaksi osaksi soidensuojelualueeseen, soidensuojelun perusohjelmaan tai seutukaavan luonnonsuojelu-alueeseen. Myös soidensuojelualueen ulkopuolella oleva suoalue suojellaan

Satakunnan Linnut 1/2011

│7│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

luonnonsuojelulain nojalla. Isonevan alue on Tutkimuksen tavoitteet, menetelmät, tulokotettu Natura-suojeluverkostoon EU:n luontoset ja johtopäätökset on kuvattu yksityiskohdirektiivin priorisoidun luontotyypin eli keitaisemmin varsinaisessa tutkimusraportisdassoiden (luontotyyppikoodi 7110) perusteella sa (Koskimies 2009a). Siihen sisältyy myös (95 % alueesta). Aluetta ei ole suojeltu lintudiyksityiskohtainen selvitys voimajohdon airektiivin liitteen I erityistä suojelua vaativien heuttaman törmäysriskin arvioinnista, josta lintujen nojalla. Alueen pohjoispuoliskossa kultähän artikkeliin sisältyvät vain päätulokset. kee pitkospuin varustettu retkeilyreitti, jonka varrella on lintutorni. Valtatien varresta lähtee eteläpuoliskon itäisiä osia sivuava pitkospuureitti.

"Isoneva kuuluu suoyhdisIsoneva koostuu kahdesta tymätyyppinä Rannikko- avosuosta reunarämeineen.

Tutkin Isonevan pesimä- ja muuttoaikaista linnustoa suopuoliskojen Suomen kermikeitaisiin, Näiden v. 2009 Fingrid Oyj:n toivälissä sijaitsee Pori-Kanjolla on allikoita ja meksiannosta.

Tutkimus kaanpää-valtatie ja käytöstä ruoppakuljuja." liittyi Isonevan kaakkoispoistettu rautatie. Isoneosan ylittävien kahden van avoimet osat ja pääosa rinnakkaisen voimajohdon uudistustyön ymrämeistä ovat säilyneet luonnontilaisina, eikä päristövaikutusten arviointiin. Tutkimuksen laiteitakaan ole ojitettu kuin sieltä täältä. Pienet tavoitteena oli laskea Isonevan pesivän linnusmetsäsaarekkeet ovat luonnontilaisia, mutta ton parimäärät, selvittää suolla kevät- ja syyssuurimmista metsää on hakattu. Natura-alueen muuttoaikaan levähtävä lajisto ja tutkia lintu(aluekoodi FI0200101) pinta-ala on 934 hehtaajen lentoreittejä voimajohtokäytävän poikki. ria, soidensuojelualueen noin 800 hehtaaria.

2. Tutkimusalue

│8│

Satakunnan Linnut 1/2011

Isoneva kuuluu suoyhdistymätyyppinä Rannikko-Suomen kermikeitaisiin, jolla on allikoita ja ruoppakuljuja. Eteläpuoliskossa sijaitsee kaksi suurehkoa lampea, Ludelammi ja Kalatonlammi. Suot ovat valtaosaksi rahkanevaa ja -rämettä, osin lyhytkortista nevaa, lyhytkortista sararämettä ja tupasvillarämettä, jotka vallitsevat suon keskiosassa. Reunaosat ovat pääosin isovarpurämettä. Kasvillisuus on niukkalajista ja tyypillistä vähäravinteisille keidassoille.

Pesimälinnuston laskennat kattoivat Isonevan soidensuojelualueen kokonaan, soidensuojelualueen etelä- ja pohjoispuoliskon väliin jäävän Lautatienklopan alueen sekä soidensuojelualueen sisään jäävät suojelemattomat metsäsaarekkeet ja alueen ulkopuolisen Pitkäniemen länsipään.

3. Menetelmät 3.1. Pesimälinnuston laskennat Laskin Isonevan pesimälinnuston valtakunnallisessa linnustonseurannassa vakioidulla kartoituslaskentamenetelmällä, jossa suolinnustolle suositellaan viiden käyntikerran versiota (Koskimies 1987, 1994, Koskimies & Väisänen 1991). Menetelmällä saadaan tämän kokoiselta alueelta mahdollisimman tarkka ja luotettava tulos suhteessa työmäärään. Laskija kulkee verkkaista vauhtia tutkimusalueen ristiin rastiin siten, että kaikki alueella reviiriä puolustavat linnut tulevat to-

dennäköisesti ilmi. Havaitut linnut merkitään kartoille, ja eri käyntikertojen merkintöjä yhdistellen ja vertaillen määritetään reviirien sijainti ja lukumäärä. Viiden käyntikerran menetelmässä reviiriksi tulkitaan pääsääntöisesti lintupari tai yksilö, joka on havaittu vähintään kahdesti ja joka laulun, varoittelun tai muun käyttäytymisen perusteella kuuluu paikalliseen linnustoon.

Laskennat tein mahdollisimman poutaisina, tyyninä ja lämpiminä päivinä n. klo 4.30–12.

Osalla laskentapäivistä kävin läpi koko alueen, jotkut käyntikerrat koostuivat kahtena päivänä eri osiin sijoittuneista laskennoista. Isonevan linnustoltaan arvokkaimmat avosuoalueet kiikaroin läpi muinakin käyntikertoina (eteläosan Kaijanlampien alueen myös kaikkina voimajohdon tarkkailupäivinä, ks. luku 3.2.). Varsinaisten kartoituslaskentojen lisäksi merkitsin muistiin pesintään ja reviirin puolustukseen liittyvät yksittäishavainnot koko tutkimusjakson aikana huhtikuun puolivälistä elokuun loppupuolelle, mikä entisestään varmisti tulosten luotettavuutta.

Laskentakäynnit suon eri osiin ajoittuivat seuraavasti: • pohjoisosassa 17.4., 27.4., 6.5., 16.5., 20.5., 20.6., 12.7.

• eteläosassa 17.4. 28.4., 5.5., 21.5., 29.5., 20.6., 12.7. kuva: Jani Lepistö

Satakunnan Linnut 1/2011

│9│

3.2. Lepäilevän linnuston laskennat Havainnoin Isonevalla lepäileviä ja ruokailevia vesilintuja, kurkia, kahlaajia, petolintujen ja muita alueen suojeluarvoa nostavia lajeja tähystämällä sekä pohjois- että eteläosan avosuoalueet läpi seuraavina päivinä, jotka kattoivat pääosan mahdollisten lepäilijöiden muuttokausista: 17.4., 27.4., 28.4., 5.5., 6.5., 16.5., 20.5., 21.5., 29.5., 20.6., 12.7., 1.8., 18.8., 26.8., 27.8., 9.9., 24.9., 2.10., 9.10., 23.10. ja 24.10.

Isonevan pohjoisosassa kiersin pitkospuupolun ja pysähdyin kiikaroimaan monissa kohdin. Lintutornilla tähystin lisäksi yleensä puolesta tunnista tuntiin. Suurikokoisia lintuja tai merkittäviä parvia ei todennäköisesti jäänyt huomaamatta. Eteläosassa tähystin sekä pohjoisesta että idästä suolintujen todennäköisesti suosimat vetiset ja avoimet alueet erityisesti Kaijanlampien ympäristössä, joka on Isonevan avoimimpana, märimpänä ja rauhallisimpana osa-alueena todennäköisesti lepäilevien muuttolintujen suosituinta elinympäristöä. Kiikaroin tätä aluetta jatkuvasti myös voimajohdon tarkkailuaikoina (yht. 100 tuntia) tähystyspaikaltani Mansikkahultin luoteispuolella. Lisäksi tarkastin Isonevan eteläosan itäisimmän ja lounaisimman kolkan kevätmuuttoaikaan neljänä ja syysmuuttoaikaan kuutena päivänä, jolloin havaitsin siellä vain paikallisia, pesiviä lintuja.

kuva: Pertti Koskimies

3.3. Lentoreittien tarkkailu voimajohtokäytävällä Tutkin törmäysriskiä voimajohtoon tarkkailemalla lintujen lentoreittejä Kaijanlampien itäpuolisella johtokäytävällä yhteensä 100 tunnin ajan 18 päivänä 17.4.–24.10.2009 (tarkkailuajat Koskimies 2009a). Tarkkailupaikalta näkyy Kaijanlampien itäpuolisen suoalueen ylittävä voimajohto-osuus koko pituudeltaan.

Mukaan otin linnut, jotka lensivät enintään n.

100 m:n korkeudella. Johdon yli ja lähistöllä lentäneistä linnuista merkitsin muistiin lentosuunnan, lentokorkeuden suhteessa johtimiin, mahdollisen johdinten väistön, ohituskohdan (pylväsvälin) ja kellonajan. Tarkkailin lintujen lentoreittejä kevätmuuton, pesimäkauden ja syysmuuton aikana eri vuorokaudenaikaan ja erilaisissa sää- ja näkyvyysoloissa.

Monena iltana tarkkailu jatkui hämärään asti.

Menetelmä on sama kuin Pernajanlahdella vuosina 2001–2002 (Koskimies 2006) ja Ritassaarensuolla 2008 tehdyissä vastaavissa tutkimuksissa (Koskimies ym. 2008). Samaa tarkkailumenetelmää käytetään yleisesti muissakin maissa (esim. Bevanger 1999). Tarkkailumenetelmällä saadaan tietoa lintujen lentoreittien sijoittumisesta sekä mahdollisista reaktioista johtimiin. Lisäksi menetelmä antaa tietoja johtojen lähistöllä oleskelevien ja johdon poikki lentävien lintujen laji- ja yksilömääristä, jotka ovat keskeisiä törmäysriskiin vaikuttavia tekijöitä.

4. Isonevan pesimäaikainen linnusto 2009 4.1. Pesimälinnuston laji- ja parimäärät Isonevan soidensuojelualueella pesi vuoden 2009 laskentojen perusteella 37 lintulajia ja 248 paria, joista 132 etelä- ja 116 pohjoisosassa (taulukko 1). Suon runsaslukuisimmat lajit olivat metsäkirvinen (73 paria), peippo (28), kalalokki (19), isokuovi (11) sekä pensastasku ja pajulintu (10). Pääosa lajeista

│10│

Satakunnan Linnut 1/2011

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

kuuluu metsäisten ympäristöjen yleiseen ja runsaslukuiseen lajistoon (Väisänen ym. 1998).

Vaateliaimmat lajit, kuten kaakkuri, laulujoutsen, kurki, kalasääski, liro ja suopöllö, pesivät sekä etelä- että pohjoisosassa. Myös muiden lajien reviirit ja lintujen pesimätiheys olivat samankaltaisia suon kummassakin puoliskossa.

4.2. Pesivät suolajit Isonevan pesimälajeista seuraavat lajit kuuluvat Etelä-Suomessa pääosaksi soilla pesivään lajistoon: kaakkuri, kalasääski, kurki, kapustarinta, liro, suopöllö, niittykirvinen, keltavästäräkki ja isolepinkäinen. Tyypillisiä avosuolintuja ovat myös laulujoutsen, töyhtöhyyppä, isokuovi, kalalokki ja pensastasku, vaikka valtaosa niiden kannasta pesiikin muissa ympäristötyypeissä. Lisäksi nuolihaukka, käki, leppälintu, harmaasieppo ja hömötiainen suosivat rämeitä ja avosoiden reunamia.

Taulukko 1.

Isonevan etelä- ja pohjoisosassa vuonna 2009 pesineiden lintulajien pari- ja reviirimäärät.

EU:n lintudirektiivin liitteen I lajit on lihavoitu.

Yhteensä

Eteläosa

Pohjoisosa

Kaakkuri

Laji

2

1

1

Laulujoutsen

2

1

1

Tavi

8

8

0

Sinisorsa

3

3

0

Telkkä

5

4

1

Kalasääski

2

1

1

Tuulihaukka

1

1

0

Nuolihaukka

2

1

1

Kurki

2

1

1

Kapustarinta

9

3

6

Töyhtöhyyppä

9

4

5

Taivaanvuohi

1

1

0

Isokuovi

11

5

6

Punajalkaviklo

1

1

0

Liro

3

1

2

Kalalokki

19

10

9

Käki

6

3

3

Suopöllö

2

1

1

Metsäkirvinen

73

40

33

Niittykirvinen

7

4

3

Keltavästäräkki

1

0

1

Västäräkki

7

4

3

Punarinta

1

1

0

Leppälintu

6

1

5

Pensastasku

10

2

8

Räkättirastas

1

0

1

Kulorastas

1

1

0

Punakylkirastas

2

2

0

Pajulintu

10

7

3

Harmaasieppo

1

0

1

Kirjosieppo

1

1

0

Hömötiainen

3

0

3

Töyhtötiainen

1

0

1

Isolepinkäinen

1

0

1

Peippo

28

17

11

Vihervarpunen

4

2

2

Keltasirkku

2

0

2

Yhteensä

248

132

116

Isonevan soidensuojelualueella pesii EteläSuomen oloissa poikkeuksellisen monia koko maassa harvalukuisia ja vaateliaita soiden lajeja, kuten kapustarinta (9 paria), liro (3), kaakkuri (2), laulujoutsen (2), kalasääski (2), kurki (2), suopöllö (2), keltavästäräkki (1) ja isolepinkäinen (1 pari). Lisäksi tuulihaukan (1), nuolihaukan (2) ja punajalkaviklon (1) pesintä yhdessä tavanomaisempien töyhtöhyypän, isokuovin ja kalalokin suuren parimäärän kanssa nostavat alueen linnuston suojeluarvoa.

Suopöllö ja isolepinkäinen eivät kuulune säännölliseen lajistoon mutta pesivät Isonevalla levinneisyysalueensa etelärajoilla v.

2009 poikkeuksellisen runsaan myyräkannan ansiosta. Kahden asutun kalasääsken pesän välissä sijaitsee kolmaskin pesä, joka oli 2009 autiona, mutta jolta kertyy matkaa molemmille asutuille pesille niin pitkälti, että kaikki kolme pesää voisivat olla yhtaikaa asuttuina.

Satakunnan Linnut 1/2011

│11│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

4.3. Pesivät vesilinnut Isonevalla on lounaisosassa kaksi suurehkoa lampea, Ludelammi ja Kalatonlammi, joilla pesivät linnut ovat mukana taulukon 2 parimäärissä. Ludelammella pesivät tai oleskelivat säännöllisesti seuraavat vesi- ja lokkilintulajit: kaakkuri 1 reviiri (0–3 yksilöä eri käyntikerroilla), laulujoutsen 1 pari, sinisorsa 1, tavi 2, telkkä 1 ja kalalokki 2 paria. Kalatonlammen linnustoon kuuluivat: sinisorsa 1, tavi 3, telkkä 3 ja kalalokki 2 paria. Lisäksi muutamia vesilintupareja pesi pohjoisosan Kakkurilampien ja eteläosan Kaijanlampien allikoilla, joita on yhteensä kymmeniä. Vesilinnut edustavat tyypillistä karujen suoja metsälampien lajistoa (Väisänen ym. 1998).

4.4. Metsäsaarekkeiden lajit Soidensuojelualueeseen kuuluvien metsäsaarekkeiden linnusto sisältyy taulukon 1 parimääriin. Alueen sisällä sijaitsee lisäksi kuusi nuorehkoa mäntyvaltaista metsää kasvavaa saareketta, jotka on rajattu suojelun ulkopuolelle. Näissä saarekkeissa pesivät parit on tilastoitu taulukkoon 2. Laskin pesivät lintuparit myös soidensuojelualueen etelä- ja pohjoisosan välillä Lautatienklopan alueella, johon sisäl-

"Isoneva on merkittävä teeren soidinareena." tyy rämeiden ja suonreunametsien lisäksi pienehkö avosuoalue (suolajeina 1 pari isokuoveja ja liroja), ja alueen itäosassa suojelualueen ulkopuolisen Pitkäniemen länsipään talousmetsäalueella. Lautatienklopan alueella havaitsin metson ruokailupuun ja tuoreita ulosteita mutta en lintua. Saarekkeiden linnut kuuluvat yleisimpiin ja runsaslukuisimpiin metsälajeihin.

4.5. Teeren soidinareena Isoneva on merkittävä teeren soidinareena.

Sekä keväällä että syksyllä teerikoiraat, joiden mukana näin enimmillään 5–8 naarasta, kokoontuivat Kaijanlampien alueelle soitimelle aamuisin ja iltaisin. Keväällä näin päivittäin 1–6, elo–lokakuussa 15–25 ja lokakuussa säännöllisesti 25–50 koirasta. Yksittäisiä tai 2–4 koiraan ryhmiä havaitsin useita kertoja päiväsaikaan laskentojen yhteydessä muuallakin rämeillä ja metsäsaarekkeissa, mutta eteläpuolen Mansikkahulttia lukuun ottamatta pesintään viittaavia havaintoja itse suoalueelta ei kertynyt. kuva: Esko Railo

│12│

Satakunnan Linnut 1/2011

Laji

Yht.

Mh. N

Kk.

Ltk.

Pn.

Mh. S

Lh.

Th.

Rk.

Pyy

1

0

0

1

0

0

0

0

0

Teeri

1

0

0

0

0

1

0

0

0

Isokuovi

1

0

0

1

0

0

0

0

0

Liro

1

0

0

1

0

0

0

0

0

Käki

3

0

0

1

1

0

1

0

0

Palokärki

2

1

0

0

1

0

0

0

0

Metsäkirvinen

9

3

2

2

1

1

0

0

0

Västäräkki

1

0

1

0

0

0

0

0

0

Punarinta

7

1

1

3

2

0

0

0

0

Leppälintu

1

0

1

0

0

0

0

0

0

Mustarastas

2

0

1

1

0

0

0

0

0

Punakylkirastas

1

0

1

0

0

0

0

0

0

Räkättirastas

4

0

2

0

0

0

0

1

1

Kulorastas

5

1

2

1

1

0

0

0

0

Sirittäjä

1

0

1

0

0

0

0

0

0

Pajulintu

3

0

2

0

0

0

1

0

0

Hippiäinen

2

0

0

0

1

0

0

1

0

Harmaasieppo

1

0

1

0

0

0

0

0

0

Kirjosieppo

2

0

1

0

1

0

0

0

0

Hömötiainen

2

1

0

0

0

1

0

0

0

Töyhtötiainen

4

1

1

0

0

1

1

0

0

Talitiainen

7

2

2

1

1

0

1

0

0

Varis

1

0

0

0

1

0

0

0

0

Peippo

26

4

5

8

2

5

1

1

0

Vihervarpunen

10

2

1

5

1

0

0

1

0

Keltasirkku

2

1

0

1

0

0

0

0

0

Yhteensä

100

17

25

27

13

9

5

4

1

Taulukko 2.

Soidensuojelualueen ulkopuolisilla alueilla vuonna 2009 pesineiden lintulajien pari- ja reviirimäärät.

EU:n lintudirektiivin liitteen I lajit on lihavoitu. Mh.N = pohjoisosan mansikkahultti, Kk. = Kallekloppa, Ltk. = Lautatienkloppa, Pn. = Pitkäniemi, Mh.S = eteläosan Mansikkahultti, Lh. = Lähdehultti, Th. = Tervashultti, Rk. Rajakloppa.

4.6. Pesimäaikaiset ruokavieraat Havaitsin Isonevalla useita sellaisia lintulajeja, jotka eivät pesineet soidensuojelualueella mutta ruokailivat tai oleskelivat siellä säännöllisesti. Pääosa niistä pesinee suon reunametsissä tai muualla lähiseuduilla. Vuoden 2009 havaintojen perusteella ainakin seuraavat lintulajit kävivät säännöllisesti neva-alueilla:

Mehiläishaukka. Kesä–elokuussa 1–2 yks. kerrallaan pohjoisosan länsi- ja luoteisosissa.

Hiirihaukka. 1–2 yks. kerrallaan sekä eteläettä pohjoisosassa. Todennäköisesti pesivä pari kummankin suopuoliskon reunamilla.

Satakunnan Linnut 1/2011

│13│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

Tuulihaukka. Pesivän parin lisäksi eteläosassa saalisti loppukesällä toinenkin pari.

Valkoviklo. 1 yks. kesä–heinäkuussa pohjoisosassa.

Tervapääsky. Pitkin kesää 1–5 yks. saalistamassa sekä etelä- että pohjoisosassa.

Haarapääsky ja räystäspääsky. 1–3 yks. loppukesällä saalistamassa pohjois-, 1–10 yks. eteläosassa.

Kivitasku. 1 ruokaileva eteläosassa heinäja elokuussa.

Räkättirastas. Keväästä syksyyn yleensä 1–25 ruokailevaa lähinnä rämeiden reunamilla sekä etelä- että pohjoisosissa.

Kulorastas. Keväästä syksyyn 1–5 ruokailijaa sekä etelä- että pohjoisosissa.

Varis. Päivittäin 1–3 ruokailevaa pohjoisja 1–14 eteläosassa, eniten elo–syyskuussa.

van länsiosan metsäsaarekkeessa (v. 2007 yksi poikanen, 2008 luultavasti huuhkaja vei poikaset). Kesällä 2008 molemmilta kalasääskenpesiltä rengastettujen poikasten renkaita löytyi 7–8 km:n päästä huuhkajanpesältä Noormarkusta, joten huuhkaja saalistellee säännöllisesti Isonevalla. Myös kesän 2009 eteläosan toinen poikanen löytyi myöhemmin kynittynä pesän läheltä. Nuolihaukan poikasia Reponen on rengastanut Isonevan metsiköistä v. 2002 ja 2007.

4.8. Pesimälinnuston muutoksia Hakila & Reponen (1984) tutkimusryhmineen kävivät Satakunnan arvokkaimmilla soilla v.

1982, mutta retkien lyhyys ja suuntautuminen vain osalle suoalueista ei suonut mahdollisuutta parimäärien yksityiskohtaiseen selvittämiseen.

Kaakkureita Isonevalla pesi tuolloin kaksi ja kalasääskiä ainakin yksi pari. Myös riekkoja lienee pesinyt Isonevalla vielä 1980-luvun alussa. Lokki- ja kahlaajalintuja Isonevalla pesi 4–6 lajia.

Hakilan & Reposen (1984) sekä Pertti Kalinaisen ja Pentti Ojalan 1970–1980-luvun tiedot olivat

Korppi. Päivittäin eteläosassa 2 yksilöä, todennäköisesti suon lähellä pesivä pari.

Joitakin kertoja loppukesällä ilmeisesti poikue (3–4 yksilöä) eteläosan eteläisimmissä osissa.

4.7. Täydentäviä havaintoja Vuoden 2009 kartoitukseni lienee tarkin tutkimus Isonevan linnustosta. Omia laskentojani täydentävät lisäksi suolla vuosikausia retkeilleen Jaakko Reposen mielenkiintoisimmat yksittäishavainnot. Keväällä 2009 Reponen näki 16.4. eteläpuoliskon länsiosassa kolmen soitimella olevan teerikoiraan seurana koppelon eli naarasmetson, jonka kanssa teeret eivät kuitenkaan onnistuneet parittelemaan. 29.4. hän löysi Kalatonlammin kaakkoispuolen rämeeltä äskettäin kynityn viirupöllön, jonka sulkia löysin itsekin myöhemmin. 5.5. kanahaukka yritti saalistaa Ludelammelta tavia. Kanahaukka pesi useita vuosia sitten Isonevan koillispuolella, mutta pesää ei ole viime vuosina tarkastettu.

Hiirihaukka on pesinyt useana vuonna Isone-

│14│

Satakunnan Linnut 1/2011

"Molemmilta kalasääskenpesiltä rengastettujen poikasten renkaita löytyi 7–8 km:n päästä huuhkajanpesältä Noormarkusta."

kuva: Pertti Koskimies

perustana Satakunnan luonnonsuojeluselvityksessä vuodelta 1984 (Satakunnan seutukaavaliitto 1985, sarja A:145). Siinä todetaan Isonevan pesimälinnustoon kuuluneen mm. nauru-, kalaja harmaalokki, kalatiira, tavi, sini- ja jouhisorsa, tukkasotka, kuikka, kaakkuri, kurki, kalasääski, isolepinkäinen, riekko, metso, teeri, liro, kapustarinta, töyhtöhyyppä ja isokuovi, mutta kaikki nämä lajit eivät luultavasti pesineet joka vuosi.

Laitarämeellä pesi useita pareja pohjansirkkuja.

Jaakko Reposen mukaan naurulokin munapesiä oli Ludelammilla noin 30 esimerkiksi 1966 ja 1900–2000-lukujen vaihteessa, mutta molemmilla kerroilla pesät tuhoutuivat luultavasti nisäkäspedon takia, ja lokit katosivat paikalta.

Naurulokkiyhdyskunnan ja riekon katoamista lukuun ottamatta Isonevan pesivän linnuston koostumus ja parimäärien yleistaso ei liene huomattavasti muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana. Leo Salon kahden käyntikerran kartoitus v. 2008 viittaa myös siihen, että parimäärät ovat samaa suuruusluokkaa myös vuodesta toiseen. Vaikka suojellut suot ovat Etelä-Suomessa muuttuneet elinympäristöinä vain niukasti esimerkiksi metsiin ja vesiin verrattuna, on Isonevallakin huomattavissa

silti kuivumista. Siitä huolimatta merkittävimmin suojelusoidenkin linnustoon vaikuttavat eri lintulajien kantojen yleiset kehityssuunnat (esim. Väisänen ym. 1998) sekä lähiympäristöstä aiheutuvat ympäristö- ja lajistomuutokset, kuten suollekin saalistuksensa ulottavien kettujen, supikoirien, varislintujen ja muiden pesiä rosvoavien eläinten runsastuminen.

5. Isonevan muutonaikainen linnusto 2009 Avosoiden muutonaikainen havainnointi sekä voimajohdon poikki lentävien lintujen säännöllinen tarkkailu sekä kevät- että syysmuuttoaikaan osoittivat, että Isonevalla ei levähdä muuttoaikaan merkittäviä määriä vesi-, kosteikko- tai petolintuja. Ainoat selvästi läpimuuttavia (eipesiviä) ja avosuoalueella levähtäviä, suojelun kannalta arvokkaita lajeja koskevat havainnot on lueteltu alla. Koska alueella ei liikuttu päivittäin, on toki mahdollista, että tarkkailupäivien välissä siellä oleskeli enemmän lintuja. Kuitenkin sekä keväällä että syksyllä havainnointi oli niin säännöllistä, että se osoittaa Isonevan merkityksen muuttolintujen levähdysalueena pieneksi.

Satakunnan Linnut 1/2011

│15│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

Laulujoutsen. 24.9. Ludelammella muuttoparvi 14 yks. (4 aikuista + 10 poikasta), 2.10. 3 yks. (2 aik. + 1 poik.).

Isonevan yli muutti pohjoiseen 17.4. 7+7 yks.

Merikotka. Ei-sukukypsiä, korkealla kaartelevia ja luultavasti saalista tähystäviä merikotkia eteläosan yllä 17.4., 18.8. (esiaik.), 9.9., 9.10. kolmasti sekä 24.10. (nuori).

Kanahaukka. Eteläosassa 24.9. 1 saalistava.

Varpushaukka. Eteläosassa 27.8. saalisteleva, 24.9. 3 ja 9.10. 2 yks.

Kalasääski. Pesivien parien lisäksi pohjoisosassa 27.4. kiertelevä pari, eteläosassa 28.4. mahdollisesti sama pesimätön pari. Eteläosassa 12.7. 2 kiertelevää koirasta + 1 yks.

Ampuhaukka. Eteläosassa 5.5.

1 saalisteleva.

Muuttohaukka. Eteläosan yli 17.4. 1 matalalla pohjoiseen, 9.10. 1 kaakkoon ja 24.10. 1 paikallinen yritti saalistaa teeriä.

Kurki. Eteläosassa 17.4. 2 yks. lepäilijäparvi, 5.5. 5 ja 9.9. 5 yks. lepäilijäparvi, joka tuli pohjoisesta ja ruokailtuaan jatkoi etelään. Ylimuuttavia kurkia 24.9. etelään n. 60 + 45 + 45 + 55 + 65 + 25 + 120 yks. parvet (yhteensä 425). 9.10. 10 yks. parvi eteläosan yli.

6. EU:n lintudirektiivin lajit ja Suomen uhanalaiset lajit EU:n lintudirektiivin liitteen I erityistä suojelua vaativien lajien esiintyminen ja runsaus ilmentävät luonnon monimuotoisuutta ja suojeluarvoa, vaikka linnusto ei olekaan perusteena Isonevan liittämiseen Natura-verkostoon. Vuonna 2009 Isonevalla pesivät direktiivilajeista kaakkuri, laulujoutsen, kalasääski, kurki, kapustarinta, liro ja suopöllö (taulukko 1). Isonevan metsäsaarekkeissa pesivistä ja soidensuojelualueella ruokailevista lähiseudun pesimälajeista direktiivilajeja ovat mehiläishaukka, pyy, teeri, metso ja palokärki (taulukko 2). Muuttoaikaan suolla tavataan direktiivilajeista merikotka, sinisuohaukka, ampuhaukka, muuttohaukka, pikkulokki ja pohjantikka, joista merikotka, ampuhaukka, pikkulokki ja pohjantikka pesivät muualla eteläisessä Satakunnassa. Sinisuohaukka saattaa pesiä suolla parhaina myyrävuosina.

Suomen uhanalaisia lajeja (vuoden 2000 luokitus, Rassi ym. 2001) Isonevalla ei pesinyt. Kaakkuri, kalasääski, tuulihaukka, pensastasku ja isolepinkäinen luokitellaan silmälläpidettäviksi. Ruokavieraista ja läpimuuttajista lajeista vaarantuneiksi luokitellaan merikotka, ampuhaukka, muuttohaukka, naurulokki, selkälokki ja pikkutikka. Silmälläpidettäviä näistä lajeista ovat mehiläishaukka, sinisuohaukka, käki ja pohjantikka.

Pikkukuovi. Eteläosassa 5.5. 5 yks. lepäilijäparvi.

Naurulokki. Kaijainlammet 28.4. noin 5 ruokailevaa.

│16│

Satakunnan Linnut 1/2011

kuva: Seppo Härmälä

Isolepinkäinen. Eteläosassa 9.9. ja 9.10.

1 saalisti koko päivän, pohjoisosassa 18.8. mahdollisesti suolla pesinyt lintu.

kuva: Pertti Koskimies

Satakunnan Linnut 1/2011

│17│

7. Lintujen lentoreitit voimajohdon lähettyvillä 7.1. Laji- ja yksilömäärät Voimajohdon lentotarkkailussa tilastoin 17.4.–24.10.2009 (yhteensä 100 tuntia) 70 eri lintulajia, jotka lensivät Isonevan kaakkoisosan voimajohtokäytävän yli tai sen välittömässä läheisyydessä (taulukko 3).

Lisäksi aineistoon sisältyy viiteen ryhmään luokitellut linnut, joita ei voitu etäisyyden tai nopean havaintotilanteen vuoksi määrittää lajilleen. Erillisiä havaintoja (yksi-

│18│

Satakunnan Linnut 1/2011

näisiä lintuja tai lintuparvia) kertyi 904, ja eri yksilöitä aineistossa on yhteensä 3208.

Runsaslukuisimmat lajit olivat räkättirastas, peippo, urpiainen, naakka ja varis.

Etelä-Suomessa tavallisesti harvalukuisina pesiviä (Väisänen ym. 1998) mutta Isonevalla voimajohdon lähettyvillä suhteellisesti runsaslukuisia olivat esim. teeri, isokäpylintu ja kurki. Lisäksi korpista, tuulihaukasta, kalasääskestä, palokärjestä ja merikotkasta kertyi monta havaintoa, mutta ne koskivat todennäköisesti vain muutamia paikallisia yksilöitä. EU:n

kuva: Pertti Koskimies

lintudirektiivin liitteen 1 lajeista havaittiin (runsausjärjestyksessä) teeri, kurki, laulujoutsen, kalasääski, palokärki, merikotka, liro, muuttohaukka, mehiläishaukka, pikkulokki, kaakkuri ja sinisuohaukka.

7.2. Väistöt Sadan tarkkailutunnin aikana en havainnut yhtään törmäystä. Havaitsin lintujen väistäneen johtimia 11 kertaa muuttamalla lentokorkeuttaan tai -reittiään enintään kahden metrin päässä. Väistäneistä linnuista räkättirastaita oli 6 (2+2+1+1), teeriä 5 (2 + 3), urpiaisia 5 (25 yks. parvessa) sekä

yksi käki, metsäkirvinen, punakylkirastas ja peippo. Kaikki eivät kuitenkaan olisi törmänneet johtimiin, vaikka ne olisivat jatkaneet alkuperäisellä lentolinjallaan. Havainnoista kuusi koski virta- ja ukkosjohtimen välistä lentäneitä lintuja, neljä alun perin ukkosjohtimen yläpuolella ja yksi virtajohtimen alapuolella lentänyttä lintua. Väistäneiden osuus kaikista voimajohdon poikki tai sen lähettyvillä lentäneistä linnuista oli 0,006 %. Vain teerellä väistäneiden osuus oli huomattava eli 4 % (5 yksilöä 127:stä).

Satakunnan Linnut 1/2011

│19│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

7.3. Lentosuunnat ja -reitit

7.4. Lentokorkeudet

Tilastoiduista yksilöistä 26 % lensi itään, 24 % länteen, 18 % lounaaseen ja 11 % sekä kaakkoon että koilliseen. Todellisuudessa lintujen lentosuunnat jakaantunevat huomattavasti tasaisemmin, ja varsinkin kevätmuuttoaikaan pohjoisen ja syysmuuttoaikaan etelän puoleiset suunnat ovat todennäköisesti vallitsevia; itä ja länsi ovat yliedustettuina koska keskityin nimenomaan pohjois–etelä-suuntaisen voimajohdon poikki lentäneiden lintujen seuraamiseen. Suosituimmat lentosuunnat vaihtelivat jonkun verran lajista ja vuodenajasta toiseen.

Lintuja lenteli tasaisesti koko sillä johto-osuudella, joka ylittää Isonevan kaakkoisosan.

Tarkkailuaikana havaituista linnuista 5,7 % lensi johtimien ali, 3,3 % virta- ja ukkosjohtimen välistä ja 91 % yli (kuva 1). Linnuista 25 % lensi alle viiden metrin päässä joko virta- tai ukkosjohtimesta. Väistäneiden yksilöiden pieni määrä (0,006 % kaikista) osoittaa täsmälleen tai likimain johtimien korkeudella lentäneiden lintujen vähäistä osuutta.

Lintujen lentokorkeus vaihtelee lajiryhmästä toiseen. Linnun alttius törmätä johtimiin riippuu myös lentotavasta (esim. nopeus, kyky äkkikäännöksiin) ja parvikäyttäytymisestä sekä ruumiin koosta (esim.

Ferrer & Janns 1999, Janss 2000, Haas ym.

2005, Koskimies 2009a. 2009b, taulukko 4).

Taulukko 3.

Isonevan voimajohdon poikki 17.4.–24.10.2009 sadan tarkkailutunnin aikana lentäneet linnut yksilömäärän mukaisessa järjestyksessä. EU:n lintudirektiivin liitteen I lajit on lihavoitu, Suomessa uhanalaisiksi luokitellut lajit kursivoitu.

Laji

Havaintoja

Yksilöitä

Havaintoja

Yksilöitä

Räkättirastas

142

901

Västäräkki

17

21

Peippo

104

293

Isokuovi

13

19

Rastaslaji

17

219

Haarapääsky

11

19

Urpiainen

12

207

Kalasääski

17

18

Naakka

9

149

Kulorastas

9

17

Varis

33

146

Pyrstötiainen

3

16

Niittykirvinen

78

138

Närhi

9

15

Teeri

20

127

Kalalokki

10

14

Vihervarpunen

75

126

Pikkulintulaji

10

13

Vesilintulaji

1

90

Keltasirkku

13

13

Isokäpylintu

20

87

Talitiainen

7

12

Kurki

10

77

Tiaislaji

5

12

Punakylkirastas

26

53

Uuttukyyhky

1

12

Sepelkyyhky

15

51

Metsäkirvinen

10

11

Käpylintulaji

4

45

Töyhtöhyyppä

9

10

Korppi

35

40

Järripeippo

7

10

Laulujoutsen

18

39

Palokärki

9

9

Tilhi

1

32

Mustarastas

7

8

Tuulihaukka

24

24

Pikkukäpylintu

2

8

│20│

Satakunnan Linnut 1/2011

Laji

kuva: Jani Lepistö

Laji Käpytikka

Havaintoja

Yksilöitä

8

8

Laji Pikkulokki

Havaintoja

Yksilöitä

2

2

Töyhtötiainen

4

6

Selkälokki

2

2

Merikotka

7

7

Kaakkuri

2

2

Käki

6

6

Viherpeippo

2

2

Hiirihaukka

5

6

Hemppo

1

2

Varpushaukka

5

5

Tavi

1

2

Suopöllö

3

5

Kiuru

1

2

Tervapääsky

3

5

Valkoviklo

1

1

Laulurastas

4

4

Pohjantikka

1

1

Pulmunen

2

4

Rautiainen

1

1

Naurulokki

2

4

Kapustarinta

1

1

Liro

2

3

Harmaasieppo

1

1

Punatulkku

2

3

Taivaanvuohi

1

1

Isolepinkäinen

3

3

Räystäspääsky

1

1

Nuolihaukka

3

3

Pikkutikka

1

1

Sinisuohaukka

1

1

Muuttohaukka

3

3

Puukiipijä

3

3

Kanahaukka

1

1

1

1

904

3208

Sinitiainen

2

2

Piekana

Mehiläishaukka

2

2

Yhteensä

Satakunnan Linnut 1/2011

│21│

KAIKKI LAJIT Y3 Y2

Korkeus

Y1 V A1 A2 A3 0

10

20

30

40

50

60

Prosenttia Kuva 1.

Lintujen lentokorkeudet Isonevan kaakkoisosan voimajohtokäytävällä 2009 (yhteensä 3208 yks.).

A1 = 0–5 metriä virtajohtimen ali, V = virta- ja ukkosjohtimen välistä, Y1 = 0–5 m ukkosjohtimen yli, A2/Y2 = 5–10 m virtajohtimen ali/ukkosjohtimen yli, A3/Y3 = yli 10 m johtimista.

Nopeasti, suoraviivaisesti ja usein tiiviinä parvina lentävät vesilinnut kuuluvat törmäyksille alttiimpiin linturyhmiin. Isonevalla ne ovat kuitenkin vähälukuisia lukuun ottamatta laulujoutsenia, joista kaikki lensivät johtimien yli. Suuren kokonsa vuoksi törmäyksille alttiista kurjista pääosa oli ylimuuttavia parvia, jotka lensivät kymmeniä tai satoja metrejä johtimien yli. Myös

│22│

Satakunnan Linnut 1/2011

melkein kaikki kahlaajat lensivät turvallisesti johtimien yli. Vaikka kalalokkeja pesi Isonevan eteläosassa voimajohdon lähettyvillä 10 paria, lenteli niitä ani harvoin suon kaakkoisreunan johtojen yli. Petolintujen (yhteensä 70 yksilöä) lentokorkeudet vaihtelivat enemmän, mutta lähinnä vain osa tuulihaukoista lensi voimajohdon tasolla, muut lajit turvallisesti ylempänä.

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

TEERET Y3 Y2

Korkeus

Y1 V A1 A2 A3 0

10

20

30

40

50

60

Prosenttia Kuva 2.

Teerien lentokorkeudet Isonevan voimajohtokäytävällä.

A1 = 0–5 metriä virtajohtimen ali, V = virta- ja ukkosjohtimen välistä, Y1 = 0–5 m ukkosjohtimen yli, A2/Y2 = 5–10 m virtajohtimen ali/ukkosjohtimen yli, A3/Y3 = yli 10 m johtimista.

Teeren lentokorkeudet jakaantuivat tasaisemmin kuin muiden lajien tai lajiryhmien tikkoja lukuun ottamatta. Teeristä 8 % lensi johdinten välistä, 31 % virtajohdon alta ja 61 % ukkosjohtimen yli. Alle viiden metrin etäisyydellä johtimista lensi 53 % teeristä eli 2,5-kertainen yksilömäärä verrattuna kaikkien lintujen keskiarvoon.

Melkein kaikki kyyhkyt ylittivät johdon turvallisen korkealta, mutta joka kolmas tikka lensi virtajohtimen ali, yksi johdinten välistä ja yli puolet yli. Varislinnut lensivät miltei aina johdinten yli paitsi paikalliset korpit, jotka usein seisoskelivat pylväillä ja joskus johtimillakin.

Rastaista aineistoa kertyi eniten (1198 yksilöä). Niistä 1 % lensi johdinten välistä, 3 % korkeusluokassa A1 ja 14 % luokassa Y1 eli alle viiden metrin päässä johtimista. Peippolajeista virtajohtimen alitti 1 %, johdinten välistä lensi 3 % ja muut yli. Muut määritetyt varpuslinnut ryhmittelin avomailla ja metsissä eläviin lajeihin. Avomaavarpuslinnuista vain joka kahdeskymmenes lensi johtimien välissä tai alempana, mutta metsävarpuslinnut lensivät keskimäärin alempana todennäköisesti siksi, että niiden joukossa oli suhteellisesti enemmän paikallisia, johdinten lähiympäristön latvuksissa pesiviä ja ruokailevia lintuja, erityisesti urpiaisia, vihervarpusia ja käpylintuja.

kuva: Pertti Koskimies

Satakunnan Linnut 1/2011

│23│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

7.5. Direktiivi- ja uhanalaiset lajit Lentoreittien tarkkailussa havaitsin seuraavat direktiivilajit kokonaisyksilömäärän mukaisessa runsausjärjestyksessä: kurki, laulujoutsen, kalasääski, palokärki, merikotka, suopöllö, liro, muuttohaukka, mehiläishaukka, pikkulokki, kaakkuri, pohjantikka ja sinisuohaukka (taulukko 3). Niiden yhteenlaskettu yksilömäärä oli 169 eli 5 % kaikista linnuista. Kurkea, laulujoutsenta ja kalasääskeä lukuun ottamatta direktiivilajeista kertyi aineistoa alle kymmenestä yksilöstä. Yksikään direktiivilajeista ei lentänyt niin lähellä johtimia, että ne olisivat joutuneet väistämään viime tingassa välttääkseen törmäyksen.

Suomessa uhanalaisiksi (v. 2000) luokitelluista lajeista havaittiin merikotka, naurulokki, liro, muuttohaukka ja selkälokki, joilla kaikilla aineisto jäi alle kymmenen yksilön (taulukko 3). Näistä liro pesi Isonevalla, muut olivat läpimuuttajia. Kaikki nämä lajit lensivät huomattavasti johtimia korkeammalla.

8. Törmäysriskin arviointi 8.1. Lintumäärien vaikutus Lintujen teoreettinen riski törmätä voimajohtoon riippuu monista tekijöistä, jotka liittyvät sekä lajin ruumiinkokoon, lentokorkeuteen, lentotapaan, parvi- ja muuhun käyttäytymiseen (taulukko 4) että voimajohdon ominaisuuksiin ja näkyvyyteen, kuten johdinten lukumäärään, ilmansuuntaan, johtokäytävän pituuteen hyvällä lintupaikalla sekä maastotyyppiin (Koskimies 2009b).

Isonevalla ei havaittu yhtään törmäystä sadan tarkkailutunnin aikana keväästä syksyyn 2009.

Väistäneiden, törmäyksen uhkaamien lintujen osuus kaikista johdinten poikki lentäneistä yksilöistä oli 0,006 %. Aiempien tutkimusten perusteella törmäysten määrään vaikuttaa lähistöllä oleskelevien ja etenkin säännöllisesti johdinten │24│

Satakunnan Linnut 1/2011

poikki lentävien lintujen lukumäärä (esim. Bevanger 1999, Koskimies 2006, 2009b, Koistinen 2004, Koskimies ym. 2008). Isonevalla lintutiheys on alhainen (Väisänen ym. 1998), eikä alue näytä houkuttelevan suuria parvia muuttoaikaankaan. Talvella Isonevan kaltaisilla soilla elää vieläkin vähemmän lintuja, mm. teeriä, korppeja, tikkoja, tiaisia ja muutamia harvoja muita lajeja, ja talvella vähät linnut lentänevät johtojen poikki harvemmin kuin muina vuodenaikoina.

"Isonevalla ei havaittu yhtään törmäystä sadan tarkkailutunnin aikana keväästä syksyyn 2009."

Kaikkiaan Isonevan johtojen poikki lensi sadan tunnin tarkkailujakson aikana keskimäärin 20 lintua tuntia ja kilometriä kohti, kun vastaavat yksilömäärät Pernajanlahdella olivat 48 (Koskimies 2006) ja Ritassaarensuolla 27 (Koskimies ym. 2009). Koska pääosa Isonevalla pesivistä avosuo- ja rämelinnuista ruokailee lähellä pesäpaikkojaan, ei lintuja siksikään lentele usein suon kaakkoisosan voimajohtojen poikki. Erityisesti direktiivi- ja muut korkean suojeluarvon lajit pysyttelevät enimmäkseen suon keskiosissa ja lentelevät siellä lähellä maanpintaa.

Suon ja sen itäpuolen elinympäristöt tai maastonmuodot eivät muodosta lintujen suosimaa lentoreittiä. Suon yli pysähtymättä muuttavat linnut lentävät niin korkealla, että johdoista ei ole niille vaaraa. Lisäksi johdot suuntautuvat etelästä pohjoiseen eli pääasiallisen muuttosuunnan mukaisesti. Varsinkin suurikokoiset, yleensä pitkäikäiset ja kotipaikkauskolliset pesimälajit luultavasti oppivat voimajohtojen sijainnin ja varovat niitä lähellä lentäessään.

Lajiryhmä

R/H

R/K

Kuikat ja uikut

2

2

Merimetso

2

1,5

Haikarat ja kurjet

2

2

Sorsat

2

2,5

Joutsenet ja hanhet

2

3

Petolinnut

1–2

1,5

+ iso koko; matkalento nopeaa ja suoraviivaista; huomiokyky saaliin seuraamisessa; – tarkka näkö.

Kanalinnut

2–3

2,5

+ nopea ja suora lentotapa, ei väistökykyä; iso koko; parvissa; – lento usein matalammalla.

Rantakanat

2–3

1,5

+ aktiivisia hämärässä ja yöllä; ei väistökykyä; – lentävät harvoin.

Kahlaajat

2–3

2

Lokkilinnut

2

1,5

Ruokit

1

1

+ nopeita ja suoraviivaisia lentäjiä; parvissa; – lentävät matalalla veden yllä. + nopeita ja suoraviivaisia lentäjiä; isoja; parvissa; – väistökykyä; lepäilevät johtimilla.

+ raskas ja suoraviivainen; eivät kykene äkkiväistöihin; – lentelevät melko harvoin. + raskas ja suoraviivainen lentotapa, kookas – harvoin isoina parvina; yleensä avomerellä. + iso koko; ei äkkiväistöjä; usein parvissa; – hidas ja keveähkö lentotapa. + nopea ja suora lentotapa; lentelevät aktiivisesti; isoja; isot parvet. + nopea ja suora lentotapa; kookkaita, isot parvet.

+ nopeita ja suoraviivaisia lentäjiä; parvissa; osa isoja; – väistökykyä. + lentävät ruoanhaussa vilkkaasti; parvissa; isoja; – väistökykyä.

Kyyhkyt

2

1,5

Käet

2

1

Pöllöt

2–3

2,5

2

2

+ aktiivinen hämärässä; saalistaessa huomiokyky saaliissa; iso; – keveähkö lentotapa. + suora lentotapa, ei äkkiväistöjä; – lentävät harvoin avotaivaalla; yksittäin.

Kehrääjä Tikat Varikset Varpuslinnut

+ isoja; – keveähkö lentotapa ja yleensä matalalla; yksittäin. + aktiivisia hämärässä ja yöllä; keveähkö lentotapa; saalistaessa huomiokyky saaliissa; isoja.

2

1,5

1–2

1

+ isoja; parvissa; – keveähkö lentotapa; väistökyky; lepäilevät johtimilla.

2

1

+ parvissa; – pieni koko; väistökykyä.

Taulukko 4.

Lajiryhmien arvioitu törmäysriski asteikolla 1–3 Haasin ym. (2005) (=R/H) ja Koskimiehen (2009b) (=R/K) mukaan. kuva: Pertti Koskimies

Satakunnan Linnut 1/2011

│25│

8.2. Voimajohdon näkyvyys ja yö muuttajien riski Isonevan voimajohdot sijoittuvat tasaiseen maastoon avosuolle, matalapuiselle rämeelle ja metsäsaarekkeisiin. Virtajohtimet ovat n. 11 ja ukkosjohtimet n. 17 m maanpinnasta. Korkeapuisemmilla räme- ja metsäsaarekeosuuksilla johdot ovat latvustojen korkeudella, mutta näkyvät hyvässä päivänvalossa vaaleanharmaina puita vasten, avosuolla taivasta vasten. Sumussa, sateisella säällä ja hämärässä johtimet erottuvat huonommin, mutta silloinkin linnut näyttivät havaintoaineiston perusteella lentävän yleensä merkittävästi johtimia ylempänä.

Yöllä lintujen riski törmätä johtimiin on periaatteessa suurempi kuin päivällä, koska linnut eivät pimeässä huomaa johtimia yhtä hyvissä ajoin kuin päivällä. Yöllä muuttavat linnut lentävät kuitenkin vähintään 0,4–1 kilometrin kor-

│26│

Satakunnan Linnut 1/2011

keudella ja ylempänäkin eivätkä juuri koskaan alle sadan metrin korkeudella maasta (esim.

Alerstam 1991, Gwinner 1991, Berthold 1993, 1996, Bruderer & Liechti 1998). Yöksi muutolle lähtevät linnut nousevat taivaalle pääasiassa hämärän aikoihin, noin 30–45 min auringonlaskun jälkeen (esim. Alerstam 1991, Kerlinger & Moore 1989, Gwinner 1991, Berthold 1993, 1996). Ne nousevat heti vähintään satojen metrien korkeuteen pystyäkseen ottamaan oikean lähtösuunnan laskeneen auringon, tähtikuvioiden ja maaston perusteella ja välttääkseen törmäämästä lähellä maanpintaa oleviin esteisiin. Isonevalla ei pesi eikä levähdä muuttoaikaan suuria lintujoukkoja, jotka laskeutuisivat tai nousisivat suolta hämärässä tai yöllä.

8.3. Törmäysriskin vaikutus linnuston suojeluarvoon Voimajohdon

luonnonsuojelulliseen

merki-

on pieni siipipinta-ala suhteessa ruumiin painoon, sekä raskastekoisilla ja isoiksi parviksi kerääntyvillä lajeilla, jotka lentävät nopeasti (esim. Alonso ym. 1994, Avian Power Line Interaction Committee 2006, Bevanger 1995, 1998, Alonso & Alonso 1999a, 1999b, Janss 2000). Hitaammin lentävistä lajeista esimerkiksi kurjilla ja petolinnuilla riskiä kasvattaa suuri koko.

kuva: Pertti Koskimies

tykseen vaikuttaa huomattavasti se, miten suuri törmäysriski koituu direktiivi- ja Suomen uhanalaisille lajeille sekä muille Isonevan avosoista riippuvaisille lajeille. Kokosin taulukkoon 5 v. 2009 tavatut direktiivi- ja uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit luokiteltuna korkeimman suojeluarvonsa mukaisesti (esimerkiksi kaakkuri direktiivilajina, vaikka se samalla kuuluu Suomessa silmälläpidettäviin).

Lajikohtaisen törmäysriskin arvioimiseksi otin huomioon niitä ominaisuuksia, jotka joko kasvattavat tai pienentävät kunkin lajin todennäköisyyttä törmätä johtimiin (esim. Bevanger 1998, Janss 2000, taulukko 4). Merkittävimpiä niistä ovat lajin oleskeluajan pituus, vuorokausirytmi, ruumiinkoko, parveutuminen, lentämisaktiivisuus ravinnonhankinnassa, soitimella ja muista syistä sekä lentotapa. Törmäysriski on keskimääräistä suurempi lajeilla, joilla

Arvioin törmäysriskin matalaksi tai melko matalaksi direktiivilajeilla lukuun ottamatta teertä, jolla se on melko korkea (taulukko 5). Teeren riskiä nostavat erityisesti suuri ruumiinkoko, suoraviivainen ja nopea, äkkiväistöihin huonosti sopiva lentotapa, lentäminen usein johtimien korkeudella sekä kerääntyminen parviksi.

Muilla lajeilla Isonevan yksilömäärät niin pesimä- kuin muuttoaikaankin ovat pieniä, eivätkä nämä lajit useinkaan lentele johtimien korkeudella. Metsäsaarekkeiden ja reunametsien lajeista riski on matala mehiläishaukalla ja pyyllä ja melko matala palokärjellä, joka lentää metsiköstä toiseen siirtyessään johdinten korkeudella. Muuttoaikaan tavattavilla lajeilla riski on matala suuren lentokorkeuden vuoksi. Millään lintulajilla voimajohdot eivät aiheuta niin suurta törmäysriskiä, että ne alentaisivat merkittävästi populaation kokoa tai suojelun suotuisaa tasoa.

Isonevan kaakkoisosan kaksi voimajohtoa on tarkoitus yhdistää yhdeksi, jolloin rinnakkaisten johtimien määrä laskee puoleen, ja ne sijaitsevat täsmälleen samalla korkeudella toisin kuin nykyiset kahden erillisen voimajohdon johtimet. Toisaalta tässä yhteispylväsratkaisussa johtimia on kolmella korkeudella nykyisten kahden sijaan. Kolmannen tason (ukkosjohdin) näkyvyyttä voidaan olennaisesti parantaa varoituspalloin. On todennäköistä, että johtorakenteen uudistaminen ei merkittävästi lisää lintujen törmäysriskiä Isonevan suojelualueella.

Satakunnan Linnut 1/2011

│27│

Pomarkun Isonevan linnusto ja lintujen törmäysriski voimajohtoon

Taulukko 5.

Isonevalla 2009 havaittujen, EU:n lintudirektiivin liitteen I erityistä suojelua vaativien sekä Suomessa uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi luokiteltujen lajien törmäysriskiin vaikuttavia tekijöitä sekä törmäysriskiarvio. Arvio perustuu tämän tutkimuksen aineistoon lajien lentokorkeudesta sekä tietoon lajien ruumiinkoosta, lento- ja parvikäyttäytymisestä ja muista elintavoista, jotka vaikuttavat törmäyksen todennäköisyyteen (Ferrer & Janns 1999, Koskimies 2002, 2006, Koskimies ym. 2008, taulukko 6). + = ominaisuus lisää lajin törmäysriskiä keskimääräisestä, – = alentaa sitä. Lajit on luokiteltu tärkeimmän suojelukriteerin mukaisessa järjestyksessä. Riskitason arvioinnissa on painotettu seuraavia lajin törmäysriskiin voimakkaimmin vaikuttavia ominaisuuksia: V-aika =kuinka suuren osan vuotta laji oleskelee Isonevalla, Vrk-aika = kuinka paljon laji lentelee pimeässä, Koko = ruumiinkoon vaikutus törmäysriskiin, Parvet = parvina lentämisen vaikutus riskiin, L-akt. = kuinka usein laji lentää voimajohtojen poikki, L-tapa = miten lajin lentotapa ja kyky äkkiväistöihin vaikuttaa riskiin.

Laji

V-aika

Vrk-aika

Koko

Parvet

L-akt.

L-tapa

Riskitaso

Kaakkuri

–

–

+

–

–

+

Melko matala

Laulujoutsen

+

–

+

+

–

+

Melko matala

Kalasääski

–

–

+

–

–

–

Matala

Isonevalla pesivät direktiivilajit

Teeri

+

–

+

+

–

+

Melko korkea

Kurki

+

–

+

+

–

–

Melko matala

Kapustarinta

–

–

–

–

–

+

Matala

Liro

–

–

–

–

–

+

Matala

Suopöllö

–

+

+

–

+

–

Melko matala

Mehiläishaukka

–

–

+

–

–

–

Matala

Pyy

+

–

+

–

–

–

Matala

Palokärki

+

–

+

–

–

+

Melko matala

–

–

+

–

–

–

Matala

Lähistöllä pesivät direktiivilajit

Muuttoaikaiset direktiivilajit Merikotka Sinisuohaukka

–

–

+

–

–

–

Matala

Ampuhaukka

–

–

+

–

–

+

Matala

Muuttohaukka

–

–

+

–

–

+

Matala

Pikkulokki

–

–

–

–

–

–

Matala

Pohjantikka

+

–

–

–

–

+

Matala

+

–

+

–

+

–

Matala

Silmälläpidettävät pesimälajit Tuulihaukka Käki

–

–

–

–

–

–

Matala

Pensastasku

–

–

–

–

–

–

Matala

Isolepinkäinen

+

–

–

–

–

–

Matala

–

–

–

–

–

–

Matala

Selkälokki

–

–

+

–

–

–

Matala

Pikkutikka

+

–

–

–

–

+

Matala

Uhanalaiset ylimuuttajat Naurulokki

│28│

Satakunnan Linnut 1/2011

KIITOKSET: Mika Penttilä, Sami Kuitunen ja Hannu Ylönen Fingrid Oyj:stä avustivat tutkimuksen toteuttamisessa ja kommentoivat raporttia. Jaakko Reponen, Leo Salo ja Janne Lampolahti ilmoittivat tietojaan Isonevan linnuista tutkimusraporttia varten. Kiitän lämpimästi kaikkia!

KIRJALLISUUS: Alerstam, T. 1991: Bird migration. – Cambridge Univ. Press, Cambridge.

Alonso, J. A. & Alonso, J. C. 1999a: Collision of birds with overhead transmission lines in Spain (ks. Ferrer & Janss, s. 57–82).

Alonso, J. A. & Alonso, J. C. 1999b: Mitigation of bird collisions with transmission lines through groundwire marking (ks. Ferrer & Janss, s. 113–124).

Alonso, J. C., Alonso, J. A. & Munoz-Pulido, R. 1994: Mitigation of bird collisions with transmission lines through groundwire marking. – Biological Conservation 67: 129–134.

Avian Power Line Interaction Committee 2006: Suggested practices for avian protection on power lines. The state of the art in 2006. – Edison Electric Institute.

209 s.

Berthold, P. 1993: Bird migration. – Oxford Univ. Press, Oxford.

Berthold, P. 1996: Control of bird migration. – Chapman & Hall, Lontoo.

Bevanger, K. 1995: Tetraonid mortality caused by collisions with power lines in boreal forest habitats in central Norway. – Fauna norvegica Ser. C., Cinclus 18: 41–51.

Bevanger, K. 1998: Biological and conservation aspects of bird mortality caused by eletricity power lines: a review. – Biological Conservation 86: 67–76.

Bevanger, K. 1999: Estimating bird mortality caused by collisi on and electrocution with power lines: a review of methodology (ks. Ferrer & Janss, s. 29–56.

Bruderer, B. & Liechti, F. 1998: Flight behaviour of nocturnally migrating birds in coastal areas – crossing or coasting. – Journal of Avian Biology 29: 499–507.

Ferrer, M. & Janss, G. (toim.) 1999: Birds and power lines. Collision, electrocution and breeding. – Querqus, Madrid. 238 s.

Gwinner, E. (toim.) 1991: Bird Migration. Physiology and ecophysiology. – Springer-Verlag, Berliini.

Hakila, R. & Reponen, J. 1984: Satakunnan soiden linnusto. – Teoksessa Soikkeli, M. (toim.), Satakunnan linnusto, s. 118–131. – Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry.

Haas, D., Nipkow, M., Fiedler, G., Schneider, R., Haas, W. & Schürenberg, B. 2005: Protecting birds from powerlines. – Council of Europe Publishing, Nature and environment, No. 140: 1–68.

Janss, G. 2000: Avian mortality from power lines: a morphologic approach of a species-specific mortality. – Biological Conservation 95: 353–359.

Kerlinger, P. & Moore, F. R. 1989: Atmospheric structure and avian migration. – Current Ornithology 6: 109–142.

Koistinen, J. 2004: Tuulivoimaloiden linnustovaikutukset.

–Suomen ympäristö 721: 1–42.

Koskimies, P. 1987: Suomen linnuston seuranta. Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä. – Ympäristö- ja luonnonsuojeluosaston julkaisuja A 49: 1–258.

Koskimies, P. 1994: Linnuston seuranta ympäristöhallinnon hankkeissa. Ohjeet alueelliseen seurantaan. – Vesi ja ympäristöhallinnon julkaisuja – sarja B 18: 1–82.

Koskimies, P. 2006: Voimajohtolinjan uhka kosteikkolinnustolle – esimerkkinä Pernajanlahti. – Linnut-vuosikirja 2005: 120–136.

Koskimies, P. 2009a: Pomarkun Isonevan linnusto vuonna 2009.

Pesimälinnusto, läpimuuttajat ja lintujen riski törmätä voimajohtoihin. – Tutkimusraportti Fingrid Oyj:lle 17.12.2009. 42 s.

Koskimies, P. 2009b: Voimajohtoaukeiden arvokkaat lintualueet: suojeluarvon ja törmäysriskin arviointi. – Tutkimusraportti Fingrid Oyj:lle 27.11.2009. 121 s.

Koskimies, P., Kuntsi, V., Metsänen, T., Niiranen, S. & Toiminen, P. 2008: Hyvinkään Ritassaarensuon voimajohtojen vaikutus linnustoon. – Tutkimusraportti Fingrid Oyj:lle 10.12.2008. 52 s.

Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1991: Monitoring bird populations. A manual of methods applied in Finland. – Zoological Museum, Finnish Museum of Natural History, University of Helsinki. 144 s.

Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.)

2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. – Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 432 s.

Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. – Otava, Helsinki. 567 s.

kuva: Jani Lepistö

Satakunnan Linnut 1/2011

│29│

Petteri Mäkelä

Viitatiaisen kuva: Matti Sillanpää

S

massavaellus

yksyllä 2010 Suomeen vaelsi ennennäkemätön viitatiaismassa. Syksyn ensimmäinen ja Suomen kaikkien aikojen 40. viitatiainen tavattiin Joensuun Höytiäisen lintuasemalla 12.9., seuraavat kaksi 25.9. samalla paikalla, joiden jälkeen uusia yksilöitä nähtiin lähes päivittäin syksyn loppuun asti.

Vuodenvaihteeseen mennessä viitatinttejä oli ilmoitettu Suomesta yhteensä vajaat 200 lintua, vaikka lajia on ainakin Länsi-Euroopassa pidetty perinteisesti kaikkein paikallisimpana tiaisena. Tuhansien Euroopassa rengastettujen lintujen aineistostakaan ei löydy kuin muutamia yli parin kymmenen kilometrin siirtymiä.

Uusia tinttejä on löydetty yhä tammikuussa useita, joten jos viitatiaisen mielii löytää, kannattaa yhä tarkkailla ruokintoja sillä silmällä.

│30│

Satakunnan Linnut 1/2011

Satakunnasta tunnettiin ennen viime syksyä ainoastaan yksi viitatiaishavainto, alkuvuodesta 1999 Luvialla viihtynyt yksilö. 30.10.2010 viitatintit saavuttivat Satakunnan: Porissa tavattiin kaksi yksilöä, joista Toukarin ruokintaan mieltynyt lintu on tätä kirjoitettaessa yhä paikalla. Toinen yleisöystävällinen ”viti” on jämähtänyt ruokinnalle Säkylän Pyhäjoelle Pyhäjärven rantaan. Yhteensä lajia on ilmoitettu PLY:n alueelta kymmenen yksilöä.

Myös hömötiainen vaelsi viime syksynä vilkkaasti. Syytä tiaisvaelluksiin ei varmasti tiedetä, arvaukset vaihtelevat hyvästä pesimäkaudesta Venäjän metsäpaloihin. Luultavasti kyseessä on monen tekijän summa. Sen sijaan vaellus oli varmasti lähtöisin itärajan

Viitatiaisen massavaellus

takaa, sillä molempia lajeja nähtiin ensin ja eniten Venäjän rajan pinnassa matkalla läntisiin suuntiin. Havaintojen maantieteellisestä sijainnista voi myös päätellä lähtöalueen olleen Laatokan takana, sillä Etelä-Karjalasta on syksyltä vain kaksi viitatinttihavaintoa kun Kymenlaaksossa nähtiin kymmenen ja Pohjois-Karjalan summa lähentelee sataa yksilöä.

Esa Mäkelä 30.10.2010 minulla oli puoli tuntia luppoaikaa ennen iltavuoroa ja päätin poiketa Toukarin kautta tinttejä kiusaamassa. Viritin atrapin pusikkoon parkkipaikan viereen ja biisivalinta tietenkin puskien syksyn suosikki: viitatintin kutsukooste. Tuskin ehdin muutamaa metriä loitota, kun lähes atrapin päälle ponnahti hömömäinen siivekäs. Kiikari tanaan ja kas, ruskehtava selkä ilman lautumia sekä pieni kurkkulappu. Kymmenen sekuntia ja lintu lensi muutaman kymmenen metriä ja katosi pusikkoon. Samalla rannasta tallusteli herrasmies jolle huutelin että tuossa taisi

Viitatiainen kuuluu Rariteettikomitean tarkastamiin lajeihin, joten kaikki yllä esitetyt havainnot ja summat ovat epävirallisia ennen RK:n päätöksiä. Toivottavasti kaikki onnekkaat viitatiaisten löytäjät täyttävät havainnoistaan asianmukaiset lomakkeet, jotta vaellus saadaan kunnolla dokumentoiduksi.

Viitatiaislöytö mennä viitatintti. Kaveri ei moisesta ollut moksiskaan, joten eipä ollut lintumiehiä.

No, painelin linnun perään ja löytyihän se vielä. Kymmenisen minuuttia tintti vilahteli näkyvillä, kunnes alkoi ensimmäisen kerran äännellä ja havainto mielestäni varmistui.

"Vitsaa" ei tilannut kuin pari kertaa, mutta "tsitsiä" päästeli mielellään. Yritin äänittääkin, mutta sekosin piuhoissa ja lintu hiljeni.

Vielä ehdin soittaa muutaman hälyn ja parin tunnin päästä Alangon Pasi soitteli, että viti löytyi ja onnitteli Porinpinnasta. Pinna oli minulle yllätys eikä toista hevin taida tulla.

kuva: Matti Sillanpää

Satakunnan Linnut 1/2011

│31│

Viitatiaisen määrittäminen

Viitatiaisen

määrittäminen Petteri Mäkelä

S

uomessa viita- ja hömötiainen on suhteellisen helppo erottaa toisistaan, sillä täällä esiintyvät alalajit hömön borealis- ja viidan palustris- muodot poikkeavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin Brittein saarien kleinschmidtihömppä ja dresseri-viitatintti.

Viitatiainen on kuitenkin tiaiseksi vaikea määrittää. Helpoin ero hömötiaiseen löytyy äänistä, viitatiaisen tavallisin ääni piiskansivallusmainen ”pit-sä” poikkeaa selvästi hömötiaisen äänistä. Ääneen kannattaa tutustua ääniteiltä, mikäli ei ole mahdollisuutta kuunnella tinttejä maastossa.

Näin kevätkaudella on syytä opetella myös viitatiaisen laulu, sillä on hyvin todennäköistä että talvehtineet linnut perustavat reviirejä Suomeen. Äänien kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, talitiaisen on kuultu usein ääntelevän hyvin viitatiaismaisesti, varsinkin alueilla jossa esiintyy molempia lajeja. Ei liene kovinkaan mahdoton tilanne nähdä hömötiaista ja kuul-

│32│

Satakunnan Linnut 1/2011

la samalla viitatinttiä imitoivaa talitinttiä...

Ulkonäöltään lajit ovat melko samankaltaisia, mutta useita erojakin löytyy. Hauskasti viitatiainen on oikeastaan helpompi erottaa hömöstä pienen välimatkan päästä kuin aivan läheltä; viitatiaisen ruskeus korostuu tällöin paremmin ja vain poski näyttää vitivalkoiselta, kun hömpällä koko alapuoli on valkeampi ja selkäpuoli harmaa.

Läheltä viitatiaista tarkastellessa näkyy sen ehkäpä paras yksittäinen tuntomerkki; ylänokan tyvellä, aivan nokan leikkauspinnan päällä on valkeahko, vaihtelevan muotoinen täplä, jota ei hömötiaiselta löydy koskaan. Nokan leikkauspinta on myös kauttaaltaan selvästi vaaleampi kuin hömpällä, jolla se on usein jopa kokotumma eikä kontrastoidu muuhun nokkaan yhtä paljon. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että likaantunut nokka voi vaikeuttaa tuntomerkin arviointia.

Rakenteessa on selvä ero lajien välillä; hömö-

Vasemmalla viitatiainen, oikealla hömötiainen. kuva: Ari Rantamäki

tiainen näyttää isopäiseltä ja paksuniskaiselta tai niskattomalta. Viitatiaisen pää on selvästi pienempi ja sopusuhtaisempi tehden linnusta kokonaisuudessaan pienemmän oloisen. Ero on varsin selvä maastossa, mutta kuvista sitä on toisinaan vaikea arvioida. Vähäisiä eroja löytyy myös pyrstön muodosta; hömpän uloimmat pyrstösulat ovat usein selvästi muita lyhyemmät, kun viitatintillä ne ovat lähes yhtä pitkät. Hömötiaisen pyrstö on siis hieman pyöristyneempi.

Lajien yleisväritys on erilainen, pelkistetysti viitatiainen on ruskea ja hömötiainen harmaa, varsinkin selästä. Tässä esiintyy kuitenkin vaihtelua, eikä määritystä voi perustaa pelkkään yleisväritykseen. Myös valaistusolosuhteet vaikuttavat yleisvärityksen arviointiin huomattavasti.

Hömötiaisen korvanpeitinhöyhenet ja niskansivu ovat vitivalkoiset, viitatiaisella on yleensä ruskea sävy korvanpeitinhöyhenten takaosassa ja/tai niskansivulla sekä kaulansivussa. Viitatiaisen valkoinen ”poski” siis on hieman erimuotoinen ja suppeampi kuin hömötiaisella. Hömötiaisen päälaki on kiiltävän musta, viitatiaisella

taas mattamusta, mutta tämänkin eron toteaminen vaatii erinomaisia havainnointiolosuhteita.

Hömötiaisen kurkkulappu on laaja, kolmiomainen ja levenee kohti kaulaa. Tosin tuoreessa puvussa syksyllä/talvella osa kurkkulapusta on vaaleiden höyhentenkärkien peitossa, tällöinkin kurkkulappu paistaa valkean läpi. Samasta syystä kurkkulappu on alaosastaan epäselvärajainen, eli kontrasti muuhun alapuoleen on diffuusi.

Viitatiaisen kurkkulappu on pieni, neliömäinen eikä levene kaulaa kohti kuin vähän tai ei ollenkaan. Kurkkulappu on alaosastaankin terävärajainen ja väriraja muuhun alapuoleen on jyrkkä.

Siipipaneeli on yleensä hyvä ero lajien välillä.

Hömötiaisella valkeat kyynärsulkien ja tertiaalien reunat muodostavat normaalisti hyvin erottuvan paneelin siivelle, kun viitatiaisen siipi on tavallisesti yksivärisen tumma. Viitatiaisenkin kyynärsulkien ja tertiaalien reunat ovat toisinaan vaaleat, mutta kuitenkin aina heikommin kuin hömöllä, eikä siivelle muodostu selvää paneelia juuri koskaan.

Satakunnan Linnut 1/2011

│33│

Jouko Kivelä, teksti ja kuvat

Kojupäivä

kotkaparin T

alvisessa maisemassa aamuaurinko nousee hitaasti, mutta varmasti.

Kotkien ruokintapaikalla on vielä hiljaista auringonkajon valaistessa suon reunametsän mäntyjen latvoja. Lopultakin valon lisääntyessä hiljaisuuden rikkoo

kanssa

närhen hätäinen parkaisu. Mitään ei kuitenkaan näy kojun kuvausaukosta kurkistettaessa. Närhen hätäilyyn on kuitenkin syy: kanahaukka on tullut syömään ja ensin se istuu jossain silmän tavoittamattomissa ollakseen varma, että haaskalle on turvallista tulla.

Hiljaisuus asettuu uudelleen ja jatkuu jatkumistaan: närhet pysyttelevät poissa eikä kanahaukkaakaan näy. Piinaava hiljaisuus rikkoutuu kanahaukan alkaessa huutamaan, samalla silmä tavoittaa sen istumasta kuvauskojun takana olevasta männystä.

Haukka jatkaa

Naaras.

│34│

Satakunnan Linnut 1/2011

Kojupäivä kotkaparin kanssa

Naaras.

huutoaan ja pysyttelee paikallaan. Syykin on le tulosta jää selkeä jälki, sillä kotka liitää aivan selvä, paikalle on tullut samaan aikaan toilumihangen pinnassa ja juuri ennen laskeutunenkin kanahaukka eikä kumpikaan uskaltaumistaan levittää pyrstönsä ja siipensä hiljentädu syömään - haaskasta käydään haukkojen essään vauhtiaan. Maakotka tulee yleensä täkesken henkistä taistelua. Tilanne on tuttu. hystyspaikaltaan tilanteen katsottuaan suoraan Kahden tai useamman kanahaukan ilmaansyömään, toisin kuin merikotka. Omakohtaistuminen ruokinnalle samanaikaisesti aiheutten kokemusten perusteella merikotka ei tule taa sen, että haukat vain istuvat ja huutavat koskaan lennossa haaskalle, vaan laskeutuu toisilleen. Tämä passiivinen ottelu voi kestää maahan muutaman metrin päähän haaskasta ja monta tuntia eikä siinä ole yleensä voittajaa. kävelee sieltä varovasti syömään. Näin siis aiTilanne laukeaa nopeasti sitten, kun lopultanakin täällä Satakunnan sisäosissa. Saattaa olla, kin alkaa tapahtua. Kojun että jossakin muualla myös takana oleva kanahaukka "Kojuun kuuluu, kun merikotkat lentävät haaskalle, hiljenee ja katoaa paikalta, mutta täällä niin ei ole käynyt. lintu repii vahvalla samalla pakenee myös sen Haaskalle tullut kotka on renkiistakumppani. Jälkimäisen kaaton, niin kuin suurin osa nokallaan jäistä haukan ollessa vielä näkyvishaaskalla vuosien kuluessa sikaa." sä kuuluu suurten siipien aikäyneistä linnuista on ollut. heuttama kohahdus. KurkisKotka asettuu ruholle ja kattus kuvausaukosta äänen suuntaan ja siinä se selee lajityypilleen tavalliseen tapaan ympärilon: esiaikuinen maakotka istuu runsaan kymleen ennen kuin se aloittaa syömään. Ensimmenen metrin päässä kojusta haaskaa katsellen. mäiset kameransulkijan äänet saavat kotkan katsomaan kojun suuntaan, mutta eivät aiheuta Hetken paikallaan oltuaan kotka oikaisee itlinnussa sen kummempaa reaktiota. Kojuun sensä, pörhistelee höyheniään ja roiskauttaa kuuluu, kun lintu repii vahvalla nokallaan jäiskalkkisatsinsa laajassa kaaressa. Samalla se tä sikaa. Välillä kotka vilkuilee hermostuneen ponnahtaa siivilleen ja laskeutuu ruholle syöoloisesti ympärilleen. Kotkan käyttäytymisessä mään. Lumeen piirtyy runsaan kolmen metrin on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Hermosmittainen leveä jälki kotkan pyrstön raahatessa tuneen oloinen käytös selittyy, kun toinen kothangen pintaa. Tavallisesti maakotkan haaskalka ilmestyy haaskan lähelle puuhun istumaan.

Satakunnan Linnut 1/2011

│35│

Syömässä oleva kotka jähmettyy paikalleen ja katselee paikalle ilmaantunutta lintua pää alas painettuna. Tilanne on jännittynyt ja minulle uusi, vaikka olen useinkin ollut kojussa, kun kaksi maakotkaa on syömässä samaan aikaan. Haaskalla oleva kotka pitää päätään alas painettuna ja liikkuu hyvin hitain liikkein.

Se ei kuitenkaan suojaa ruhoa uudelta tulijalta siipiään levittäen, niin kuin olen kotkien ja haukkojen nähnyt käyttäytyvän aikaisemmin.

Lopulta paikalle jälkeen ilmaantunut kotka lähtee siivilleen ja liitää kohti haaskaa. Odotan kotkien ottavan kiivaasti yhteen. Tilanne

säilyy kuitenkin rauhanomaisena: haaskalla ollut kotka ei edes väistä uutta tulokasta ja toinen kotka laskeutuu sulassa sovussa samalle haaskalle. Tulija on vuotta vanhempi ja myöskin renkaaton. Samassa tilanne selviää: ensiksi tullut kotka on koiras ja jälkeen tullut naaras.

Ovatko linnut jo valmiiksi tutut toisilleen vai tapasivatko juuri ensimmäistä kertaa? Todennäköisesti ne tuntevat toisensa jo entuudestaan, mutta ovat kuitenkin sen verran nuori pari, että kohtaamistilanne on hieman jännittynyt.

Koiraan elehdintä haaskalla ennen naaraan paikalle laskeutumista oli kaikella todennäköisyydellä jonkinlaista viestintää tälle: pää

"Tilanne säilyy kuitenkin rauhanomaisena: haaskalla ollut kotka ei edes väistä uutta tulokasta ja toinen kotka laskeutuu sulassa sovussa samalle haaskalle."

Koiras.

│36│

Satakunnan Linnut 1/2011

Kojupäivä kotkaparin kanssa

Naaras.

alhaalla ja hienovaraista ”alistunutta” liikehdintää. Viestittikö se naaraan tervetulleeksi syömään elehdinnällään? Myöhemmin sain seurata miten koiras tarjosi haaskalla ollutta citykania naaraalle. Se otti kanin nokkaansa ja käveli naaraan luokse asettaen lahjuksen tämän eteen syötäväksi. Makupala kelpasi kumppanille. Tällaista käyttäytymistä sain seurata talven mittaan useamman kerran kojussa ollessani.

Kotkat viettivät aikaansa tiiviisti yhdessä:

välillä ne poistuvat syömästä ja istuivat samassa puussa rinnakkain. Kanahaukkanaaras (Josefiina), joka kantoi satelliittilähetintä talveen 2009 käytti tilanteen hyväkseen ja tuli syömään heti, kun kotkat poistuvat ruholta.

Kovin pitkään se ei saanut vatsaansa täyttää, kun koiraskotka ajoi sen pois syömästä. Päivä kului joutuisasti, kotkat olivat yhdessä koko ajan ja pitivät haaskan itsellään, niin kuin lintujen kuninkaan arvokkuudelle kuuluukin.

Muutama fakta kotkaruokinnasta Oma kotkien talviruokintakokemukseni on yli kaksikymmentä vuotta kestänyt työ, yhtä talvea lukuun ottamatta joka talvi. Näiden vuosien aikana on tapahtunut useita muutoksia. Ruokinnalla käyvien kotkien ikärakenne on vanhentunut. Alkuvuosina kaikki olivat lähes poikkeuksetta ensimmäisen tai toisen kalenterivuoden lintuja. Nykyisin nuorten osuus on olematon ja syömässä käyvät linnut ovat pääasiassa vanhoja tai esiaikuisia.

Naaras.

Korpit puuttuvat nykyisin lähes kokonaan haaskalta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana haaskalla käyneiden korppien määrä ei ole edes sitä, mitä se saattoi olla alkuvuosina yhdessä päivässä. Viime talvina korppi tai kaksi on saattanut poiketa haaskalla yhtenä kahtena päivänä, kevättalvella ehkä kymmenen linnun muuttoparvi saattaa pysähtyä syömään pariksi päiväksi. Talvella 2009-2010 haaskalla ei tiettävästi käynyt yhtään korppia: niistä ei ole ko. kaudelta näköhavaintoja eikä jälkihavaintoja.

Merikotkat puuttuvat yhä vakikävijöiden joukosta ja tilanne niiden kohdalla on ollut sa-

Satakunnan Linnut 1/2011

│37│

Kojupäivä kotkaparin kanssa

manlainen kaikkien näiden vuosien ajan. Vain yhtenä talvena ja silloinkin vain yhtenä päivänä on haaskalla ollut samanaikaisesti viisi merikotkaa, niistäkään syömässä ei käynyt kuin kolme. Mukaan mahtuu talvia, jolloin ei ole käynyt yhtään merikotkaa. Kanahaukkoja käy talven mittaan muutama, pääosa niistä vanhoja lintuja ja jokavuotisia kävijöitä.

Haaskakaudella 20092010 haaskalla kävi muutaman vuoden tauon jälkeen myös nuoruuspukuinen kanahaukka.

Toisilla tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä esim. kotkien talviruokintaa ja asian mustamaalaaminen pelkästään oman mielikuvansa perusteella ei ole kovin järkevää. Ihmisillä, joilla ei ole päivänkään kokemusta haaskalla olosta, ei ole yleensä myöskään kovin realistista kuvaa siitä millaista se todellisuudessa on. Kyseinen juttu HS Kuukausiliitteessä, jota en ole nähnyt, oli varsinaissuomalaiselta haaskalta, paikasta, jossa ilmeisesti on ruhoja ja lintuja lähes kuin kaatopaikalla. Tämä ei tarkoita sitä, että näin olisi yleisesti.

Talvet 20072008 ja 20082009 olivat vahvan pikkujyrsijäkauOmalla kohden aikaa ja dallani haaskatuolloin haaskaa toimintani kessöivät myös kymtää tiukemmankin menet metsäpäästarkastelun, voisin täiset. Haaskaa valvotsanoa sen olevan maatiin ympäri vuorokauden kotkien täsmäruokintaa. ns. riistakameralla. Öisissä Ruokaa on tarjolla yksi ruho kuvissa ei kuitenkaan näkynyt kerrallaan. Joskus harvoin jätän mitään, mikä oli edellisen vielä paisaanut liiketunnistiuutta tuodes"Ihmisillä, joilla ei ole päivänkään kalle men laukaisemaan sani, sikäli kun siinä kameran. Lopulta kokemusta haaskalla olosta, ei ole on vielä syötävää. kameran kuvakenjokaisen yleensä myöskään kovin realistista Kerään nolle oli tallenturuhon tähteet (nakuvaa siitä millaista se nut viirupöllö, joka hat ja luut) talteen haki haaskalta ruuja keväällä ennen todellisuudessa on." akseen päästäisiä. lumien sulamista hävitän ne polttaLopuksi pieni oikaisu. Kalevi Mattila kirjoittaa malla. Sikojen lisäksi tarjolla on toisinaan muuSatakunnan Linnuissa 3/2010 (s.26) sanatartama kani tai liikenteen uhreja, kuten oravia ja kasti seuraavaa: "Helsingin Sanomien maalisrusakoita, näitäkin hyvin harvoin. kuun kuukausiliitteessä on koko aukeaman kuva satakuntalaiselta suolta: sian ruhojen, Jos tilanne joskus muuttuu sen kaltaiseksi, että korppien ja merikotkien sekamelskaa…". Kyhaaskallani käy kymmeniä ja taas kymmeniä seinen juttu kuvineen ei ollut satakuntalaimerikotkia joka päivä, pitää ko. ruokinta lopetselta suolta. Mistä tällainen harhakuva on taa, sillä itse en ymmärrä sellaisen parven ruosyntynyt kirjoittajalle ja liekö maininta ”satakinnan mielekkyyttä enkä koe sitä tarpeelliseksi. kuntalaiselta suolta” ihan tarkoitushakuista?

│38│

Satakunnan Linnut 1/2011

Helmi-, varpusja viirupöllön Kalevi Mattila

luonnonpesistä vuonna 2009

J

os tikat kiinnostavat, niin tikkojen hakkaamien pesäkolojen myöhäisempi käyttö myös kiinnostaa. Samalla saa arvokasta tietoa siitä, miten kolopesijät tulevat toimeen tehometsätalouden runtelemissa metsissämme. Käpytikkoja on niin paljon, että sen pesäkolojen myöhäisempi seuranta jää satunnaiseksi. Pohjantikan kolot ovat suosittuja varpuspöllölle: ne olisi syytä vuosittain tarkastaa. Palokärjen ko-

kuva: Maarit Laakkonen

loissa tapaa myöhemmin useasti helmipöllön tai telkän, joskus uuttukyyhkyn ja näädänkin, jonka näkeminen ei lintumiestä aina ilahduta. Ehkä ilahduttaisi, jos näätä osaisi lentää. Suurena myyräkeväänä 2009 tarkastin tiedossani olevista palokärjen koloista 70 - 80 % (luku on "hatusta vedetty"). Harrastajan ikääntymisestä kertonee se, että tarkastamatta jääneet kolot olivat etäällä teistä.

Satakunnan Linnut 1/2011

│39│

pesi palokärki neljänä peräkkäisenä vuotena 2005 - 2008 (kolo hakattu 2005). Toisessa kolossa helmipöllö pesi myös vuonna 2008, mutta muutoin tämän kolon "historiaa" en tiedä. Yksi pesä oli katkenneessa koivussa kolossa, jonka palokärki hakkasi siinä pesien vuonna 2006.

Kotipihaani kuului 26.1.2009 alkaen helmipöllön soidinlaulua. Olin ymmälläni, koska äänen suunnassa en tiennyt palokärjen koloa.

Naapuri auttoi 25.5. Pöllö oli löytänyt vanhan omenapuun, josta pois sahatun haaran kohdalle oli lahonnut pöllön mentävä kolo. Eipä pesä muistaakseni ollut juuri metriä ylempänä.

Minun mielestäni olisi kiehtova haaste jollekin nuorelle harrastajalle etsiä seurantaalueensa palokärjet, niiden pesät ja seurata kolojen myöhempää käyttöä. Omalla retkeilyalueellani on yhä riittävästi palokärjen koloja kohtuullisen helmipöllökannan elämiseen.

Uskomattoman sitkeä asuja palokärki on raiskatuissa metsissämme: kanta oli lähes ennallaan aika kylmän lumitalven 2009 - 2010 jälkeen.

Viirupöllö kuva: Kalevi Mattila

"Sain seitsemän helmipöllöä kurkistamaan kolosta"

Helmipöllö Maalis-huhtikuun vaihteesta alkaen raaputin retkeilyreittini varrelle sattuneiden vanhojen palokärjen pesäpuiden runkoja. Tunnetusti näätää pelkäävä helmipöllö reagoi herkästi vähäiseenkin rapinaan pesäpuun rungolla. Sain seitsemän helmipöllöä kurkistamaan kolosta: ensimmäisen 3.4. ja viimeisen 25.4. Pesistä oli männyssä neljä: yksi palokärjen kolo vuodelta 2008, toinen vuodelta 2007 (hakkaamisvuosi oletettu), kolmas vuodelta 2006 ja neljäs peräti vuodelta 1992 asti. Tässä kolossa en ole tietänyt asujaa palokärjen pesinnän jälkeen. Kaksi pesäkoloa oli haavoissa. Toisessa kolossa

│40│

Satakunnan Linnut 1/2011

Varmistin kuusi luonnonpesää, joista tosin yhden vasta poikasten lähdettyä pesästä. Kullaan Järventaustassa on iso haapa, jonka kylkeen on lahonnut syvä kolo - palokärjen kolo tämä ei alunperin voi olla - olisiko siitä haara tai iso oksa joskus katkennut? Kolo on aika syvä: hautova pöllö ei sieltä näy, mutta jos sattuu paikalle "oikeaan aikaan", niin lähtövalmiit poikaset näkyvät kolon suulla. Ulos kurkistelevista poikasista olen varmistanut pesinnän tässä kolossa 6.6.2002, 25.5.2008 ja 23.5.2009. On vaikea uskoa, että tässä kolossa ei olisi ollut pesintää vuosien 2002 ja 2008 välillä.

Ulvilan Kaasmarkussa voimalinja-aukon reunassa on vanhoja haapoja. Erään katkenneen haavan päässä on syvennys, josta viirupöllö pitää - lähistöllä oleva harvinaisen ruma viirupöllön pönttö ei sen sijaan näytä pöllöä miellyttävän. Tässä syvennyksessä olen varmistanut viirupöllön pesinnän 29.4.2006, 31.3.2008 ja 14.5.2009. Vuoden 2009 pesintä varmistui raosta näkyvästä poikasesta - jos-

Helmi-, varpus- ja viirupöllön luonnonpesistä vuonna 2009

tain syystä en nähnyt aiemmin samasta raosta hautovaa emoa, kuten näin 2006 ja 2008.

Vaikka pönttöjen metsään raahaaminen ei lintuharrastukseni seestymisvaiheeseen enää kuulukaan, niin on minullakin ollut kotini läJuha Keipilä on Kullaan Palukselta löytänyt hellä kaksi viirupöllön tekopesää. Pöllö pesi jättihaavan, jonka halkeamassa viirupöllö penäissä rakennelmissa 1979 ja 1982. Muistan, sii. Varmistin tässä kolossa pesinnän 20.4. Juha että lentopoikasvaiheessa pöllö saalisti kumoli myöhemmin nähpanakin vuonna ainakin nyt kaksi lentopoikas"Äreä viirupöllö ei pitänyt yhden käen. Kuitenkin ta lähettyvillä. Vuonna näistä vuosisliikkumisestani: se ilmaantui kumpikin 2008 viirupöllön pesä ta oli hyvä myyrävuosi. nokkaansa paukuttaen tässä samassa kolosÄskettäin ilmestyneessä sa oli epäonnistunut: kattavassa Haikolan ja lähikuusen oksalle."

Juha Keipilä oli nähRutilan käki-monogranyt rikkoutuneita munia. fiassa on myös kuva viirupöllön saalistamasta käestä. Jos viirupöllölle "kuuluu" viedä pöntKullaan Järventaustassa kävin 25.4. harmaatöjä parin kilometrin välein, niin eikö käen päätikan edellisen vuoden pesäpaikalla. Tikvähentymiseen voi löytyä myös kotoperäisiä kaa ei löytynyt, mutta katkenneen haavan syitä? Omalla seuranta-alueellani on yhä riitpäästä sojotti viirupöllön pyrstö. Uskon, että tävästi luonnollisia pesäpaikkoja viirupöllölle. haavan katkeamiskohdassa oli ollut palokärjen kolo, vaikka en sellaista muistakaan. kuva: Jari Taivainen Olin myös 26.5. etsimässä harmaapäätikkaa vanhalta reviiriltä Järventaustan sydänmailla. Äreä viirupöllö ei pitänyt liikkumisestani: se ilmaantui nokkaansa paukuttaen lähikuusen oksalle. Jostain menneisyydestä tuli mieleeni, että olin joskus nähnyt lähettyvillä kelottuneen ja katkenneen haavan, jonka etsiminen ja löytäminen tuotti odotetun havainnon: poikanen kurkisteli isosta halkeamasta.

Harmaapäätikan pesän etsiminen ei ollut tuloksellista. Toinen hakeminen 12.6. oli onnekkaampi: naaras ruokki isoja poikasia pesään.

Noormarkun Harjakankaalla hiirihaukka rakensi 2008 pesänsä mäntyyn tukevien oksien varaan. Olin 31.5. menossa tarkastamaan tätä pesää, kun hyökkäilevä viirupöllö pysäytti aikeeni. Kävin myöhem-min varmistamassa, että pöllö oli pesinyt hiirihaukan pesässä.

Vielä muistelu historiasta. Minulle tuli "elämänpinna" viirupöllöstä pesän löytymisen myötä 2.5.1965. Pöllö hautoi risupesässä (mikä haukka?) Palojärven eteläpuolella (Harjunpäätä). Pesän pohjassa roikkui vihreä lappu, jossa oli maininta pesijästä ja siitä, että viirupöllö on rauhoitettu. Muistaako joku varttuneempi ornitologi tälle pesälle kiivenneensä?

Satakunnan Linnut 1/2011

│41│

kuva: Juhani Oksanen

Varpuspöllö Varpuspöllön mieluisimpia pesäkoloja ovat pohjantikan kolot. Kullaan Paluksella varpuspöllö pesi kolmantena peräkkäisenä vuotena kuusessa samassa pohjantikan kolossa - tikka hakkasi kolon siinä pesien 2006. Rajakalliolla, joka kuulunee Porin Ruosniemeen, pienin pöllömme pesi toistamiseen männyssä pohjantikan kolossa (tikan pesintä 2003).

Kullaan Koskissa on kuusessa luultavasti käpytikan hakkaama kolo, jonka varpuspöllö on ominut yksityiskäyttöönsä. Tässä kolossa olen todennut varpuspöllön pesivänä 1993, 1994, 1995, 1998, 1999, 2001, 2002, 2004, 2005, 2007 ja nyt siis 2009. Toinen varpuspöllön mielui│42│

Satakunnan Linnut 1/2011

sa pesäpuu on Elvan suon saaressa (Harjunpäätä). Samassa haavassa on pikkupöllö pesinyt 1996, 1997, 2004, 2005, 2006, 2008 ja 2009.

Tässä puussa on kuitenkin useita koloja. En ole koloja "numeroinut", mutta en usko kaikkien pesintöjen tapahtuneen samassa kolossa.

Harjunpään metsäseudulla varpuspöllö pesi viidentenä peräkkäisenä vuotena samassa kolossa kuusessa. Tämä kolo hakattiin 2002, ja siinä pesi käpytikka. Jos tämän kolon olisin löytänyt tikkaa näkemättä, niin olisin pitänyt sitä pohjantikan kolona, perusteena kolon sijainti matalalla tyvilahossa kuusessa vanhassa kuusikossa.

Helmi-, varpus- ja viirupöllön luonnonpesistä vuonna 2009

Kaksi varpuspöllön pesää oli todennäköisesti ensi kertaa käytetyissä käpytikan koloissa: toinen oli haavassa Kullaan Ahmauksessa ja toinen Paluksella tervalepässä. Yhden varpuspöllön pesinnän Järventaustasta varmistin lentopoikasvaiheessa: pesä oli ollut käpytikan kolossa katkenneessa koivussa. Jo huhtikuussa tämä kolopuu löytyi, kun pikkulintujen varoittelun hälyttämänä löysin pöllön pesäpuun tuntumasta.

kuva: Kalevi Mattila

Varpuspöllön saalisjätetunkiot pesäpuun juurelta paljastavat pesintöjä myös pesimäajan jälkeen. Syksyllä Kaasmarkun Haukijärven tuntumasta löytyi haavan käpytikan kolossa tapahtuneen pesinnän merkit. Vuosittain kotini lähellä Nassiin kalliolla viheltelee varpuspöllö.

Kalliolla on vanha käpytikan pesämänty. Ennen taisin käydä vuosittain tämänkin kolopuun tarkastamassa. Hakattu metsä ja harrastajan ikääntyminen ovat tehneet kalliolle kapuamisen entistä vaikeammaksi, mutta keväällä 2010 pohjantikkaa etsiessäni totesin, että varpuspöllö oli vuonna 2009 tässä puussa pesinyt.

Kerettiläinen loppulause Jari Valkaman haukkakatsauksesta vuodelta 2009 jäi mieleen mm. huikea tuulihaukan pesien määrä: 222 pesää, joista 36 Suodenniemellä. Pesät ovat kaiketi olleet lähinnä peltoaukeiden pöntöissä. Ikääntyvänä harrastajana muistelen 1970-luvun alkuvuosia, jolloin kiuru eli hyvinvointinsa aallonharjalla: pellot eivät riittäneet ja kiuru levittäytyi myös soille (omalla retkeilyalueellani mm. Elvan suo ja Vaskunneva).

Se pesi myös vähäisillä peltotilkuilla, Harjunpäässä mm. poikaspesä parin kolmen hehtaarin pellolta 29.5.1973. Kiurun vähentymisen tärkein syy on tietenkin yksipuolistunut maatalous: vallitseva viljanviljely ja ojanpientareiden katoaminen. Pienviljelyvaltainen Suomi heinäpeltoineen on poissa. Kiurun poikastuoton täytyy olla varsin huono. Minun on työläs uskoa, etteikö tuulihaukka ainakin huonoina myyrävuosina saalistaisi steriileiltä pelloiltamme merkittävästikin kiurun poikasia. Entä peltoaukean viimeisen peltosirkkuparin poikaset... Suomessa eli joskus elinvoimainen tuulihaukka-kanta variksen pesissä pesien.

Ja kritiikki

Kun pesintäajan jälkeenkin todetut pesinnät ottaa mukaan, niin kyllä kymmenen pesän saldo jotain kertoo varpuspöllön runsaudesta ja myös runsastumisesta. 20 -30 vuotta sitten en olisi uskonut varpuspöllön pesivän hakkuuaukkojen haavoissa, mutta tämäkin "ihme" on jo tullut todettua. Pöntöt varpuspöllölle ovat tarpeettomia - minun mielestäni myös haitallisia. Varpuspöllön romahdusmainen vähentyminen talvella 2010 ei johtunut pesäkolojen puutteesta...

Viisikymmentäneljä vuotta lintuja rengastanut Jaakko Reponen luki tämän jutun. Vähän tuli "lunta tupaan". Jaskan kommentti: "Kiuru on tällä hetkellä taantunut erityisesti Länsi-Euroopan tehomaatalousalueilla ja me täällä Suomessa seuraamme hyvää vauhtia perässä. Tuulihaukka lienee pieni tekijä kiurun alamäessä. Olin viime heinäkuussa, kuten usein ennekin, Jarin assistenttina Pohjois-Satakunnan tuulihaukkoja rengastamassa. Kymmeneltä poikaspesältä (lisäksi yksi tuhoutunut pesä) ei löytynyt yhtään linnunpoikasten jätteitä. Kahdella oli jopa syömätön myyrä ja kolmannelle koiras toi 50 m:n päähän pellolle myyrän, jonka naaras kävi koiraalta hakemassa.

Viime kesän (2010) myyräkanta oli ehkä vain keskinkertainen? Ei kai vain ranskalaiset kulinaristit syö peltosirkkujemme lisäksi sinne muuttavia kiurujamme?"

Satakunnan Linnut 1/2011

│43│

Dick Forsman: Petolinnut

D

Martti Uusitalo

ick Forsman on tunnetuimpia suomalaisia lintuharrastajia ja eräs maailman arvostetuimmista petolintuasiantuntijoista. Niinpä odotukset herran uusia petokirjoja kohtaan ovat lievästi sanoen korkealla. Tästä johtuen Petolintujen ensivaikutelma onkin melko vaisu: tässäkö kaikki? Hetken kirjaa selattuaan tajuaa, että sitä ei ole suunnattu aktiiviharrastajille, vaan suurelle yleisölle johdatukseksi petolintujen ihmeelliseen maailmaan.

Teos esittelee petolintujen elämää pääasiassa valokuvien ja informatiivisten kuvatekstien avulla. Aluksi selitetään, mikä on petolintu, jonka jälkeen esitellään petolintujen eri piirteitä aisteista ja höyhenpuvuista pesintään ja suojelutarpeeseen. Jokaisessa luvussa on lyhyt esittelyteksti ja 10-20 kuvaa. Mittaa kirjalla on vain reilut 140 sivua, joten aiheiden käsittely on pintapuolista ja paljon jää puuttumaan.

Montaa mielenkiintoista seikkaa petolintujen

│44│

Satakunnan Linnut 1/2011

elämästä, kuten tuulihaukan myyrien virtsajätökset paikantavaa ultraviolettinäköä, ei löydy tästä kirjasta. Päähuomio onkin upeilla kuvilla, joista suurin osa on otettu nimenomaan tätä kirjaa varten, joskin muutama vanha diakuva on myös mukana. Kuvituksen lajeista suurin osa on kotimaisia, mutta kuvia on Japanin kuningasmerikotkaa ja afrikkalaisia eksoottisuuksia myöten. Kuvien taso on erinomainen ja ne ovatkin selvästi kirjan pääanti.

Kyseessä ei siis ole gurun petolinturaamattu sitä etsivien täytyy tyytyä saman herran englanninkieliseen The Raptors Of Europe And The Middle Eastiin. Suomenkielinen Petolinnut on visuaalisesti hieno esittelyteos petolinnuista, ei sen enempää. Markkinat huomioon ottaen varmaankin perusteltu ratkaisu ja sinänsä toimiva alkupala, mutta pitkään harrastanut jää kaipaamaan pääruokaa, etenkin tämäntasoiselta kokilta.

Suojelu- ja tiedeuutisia maailmalta

Koonnut: Martti Uusitalo Suojelu- ja tiedeuutisia maailmalta Suomen uhanalaisten lajien luettelot päivitettiin 1.12.2010. Synkältä näyttää: joka neljäs lintulaji on uhanalainen - määrä kasvoi 35 lajista peräti 59 lajiin. Erittäin uhanalaisten joukossa on suokukon ja peltosirkun tapaisia aiemmin yleisiä lajeja. Korutonta kertomaa voi lukea Linnut -lehden numerosta 4/2010. Alueellisesti uhanalaisten lajien lista julkaistaan myöhemmin tänä keväänä.

Aavikkohaukkoja (Falco cherrug) käytetään yleisesti metsästyshaukkoina Lähi-idässä. Näitä saalistajia pidetään niin arvokkaina, että eräs suurimmista aavikkohaukkojen myyjistä, Mongolia, on saanut vastineeksi miljoonia dollareita öljyrahaa rakennusprojekteihinsa. Aavikkohaukka on taantunut voimakkaasti viime vuosisadan kuluessa ja hävinnyt kokonaan monen maan pesimälajistosta Euroopassa, ja alamäen odotetaan jatkuvan. (Suomen Luonto 1/2011)

kuva: Jonna Ojala

Lintujen ruokkiminen soidinkautena saattaa vaikuttaa niiden käyttäytymiseen. Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan talitiaiskoiraat lauloivat vähemmän aktiivisesti ruokintojen läheisyydessä. Tutkijat arvelevat tämän johtuvan siitä, että koiraat käyttävät enemmän aikaa toisten koiraiden hätistämiseen arvokkaalta ruokavarastolta.

Vaikka hypoteesi on todistamatta, tutkijat kehottavat lopettamaan ruokinnan keväällä soidinkauden alettua.

(New Scientist 8.1.2011)

Aasian korppikotkien katastrofaalisesta tilanteesta on kerrottu aiemmin tällä palstalla (SL 4/2009 ja 2/2010). Nyt Afrikan korppikotkat ovat menossa samaa tietä. Kenian Masai Maran kansallispuiston korppikotkakannat ovat romahtaneet yli 50 prosenttia viimeisen 25 vuoden aikana. Suurin uhka korppikotkille on voimakkaasti leviävä karjankasvatus. Kasvattajat karkottavat hyeenoja ja leijonia myrkytetyillä raadoilla, joita myös korppikotkat syövät.

Korppikotkat ruokailevat laajalla alueella ja kokoontuvat haaskoille, joten jo pieni määrä myrkytettyjä raatoja vaikuttaa koko korppikotkapopulaatioon. (New Scientist 8.1.2011)

Vaihteeksi hyviä uutisia: sininiskaiibiksiä (Pseudibis davisoni) on havaittu ennätysmäärä (429) Kamputseassa. Tämä tietää sitä, että lajin maailmanlaajuinen populaatio on ainakin 30 prosenttia aiempaa arviota suurempi. Sininiskaiibis on kriittisen uhanalainen laji ja sitä pidetään Kaakkois-Aasian uhanalaisimpana kosteikkolintuna. (World Birdwatch December 2010)

Vesilintupopulaatioiden taantumisvauhti hiljeni vuosien 1976 ja 2005 välillä PohjoisAmerikassa ja Euroopassa. Tämän uskotaan johtuvan kosteikkojen suojelulainsäädännön tehostamisesta. Sen sijaan heikon lainsäädännön alueilla taantuminen kiihtyy. Huonoin tilanne on Aasiassa, jossa 62 prosenttia vesilintupopulaatioista taantuu tai on hävinnyt. (World Birdwatch December 2010)

Edellisessä SuoTiessä (SL 4/2010) kerrottiin madeiranviistäjiä (Pterodoma madeira) hävittäneestä tulipalosta. BirdLifen keräystyöllä on saatu varoja alueen ennallistamiseksi ja keinotekoisia tulenkestäviä pesäkoloja on jo asennettu alueelle. Seuraavaksi on tarkoitus keskittyä kasvillisuuden uudistamiseen ja luonnollisen uusiutumisen vahvistamiseen. (World Birdwatch December 2010).

Satakunnan Linnut 1/2011

│45│

6VEJTSBLFOUBNJOFO 4BOFFSBVLTFU 1FTVIVPOF KB TBVOBSFNPOUJU 1VI 3BLFOOVTWFTQBSJ ,ZMÊTBBSFOUJF # 103* KBO MVOEHSFO!SBLFOOVTWFTQBSJ OFU XXX SBLFOOVTWFTQBSJ OFU

│46│

Satakunnan Linnut 1/2011

Mainosta

Satakunnan Linnut -lehdessä!

LINNUT Satakunn

an

Pomarkun Iso linnustonevan ja lintujen törmäy sriski voim ajohtoon

Puolen sivun kertailmoitus lehdessämme maksaa vain 75 euroa!

1/2 -sivun ilmoituksen koko on 147x97 mm.

Ota yhteyttä päätoimittaja Martti Uusitaloon, yhteystiedot löydät lehden sivulta 2.

Suosi mainostajiamme, he tukevat lintuharrastusta Satakunnassa.

Satakunnan Linnut 1/2011

│47│

Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry Priitunpolku 3 28450 VANHA-ULVILA