Seurelainen – Seure-lehti 1/2019

Page 1

SEURELAINEN

Asiakasvastaava ratkoo ongelmia joskus suurkeittiöstä käsin Kun perhevapaiden jälkeen oli aika etsiä opinnot, asiakaspalvelualan työkokemus ja omat arvot yhdistävä ura, Annukka Kortepuron valinta kohdistui HR-alaan. ”Olin tehnyt erilaisia asiakaspalvelutehtäviä sekä myös markkinointia silloin yhteensä 15 vuotta”, Annukka kertoo. Haasteena oli kuitenkin löytää tehtävä, jossa myös koulutuksen tuoma yhteiskunnallinen osaaminen tulisi käyttöön. ”Olen kiinnostunut globalisaation ja siirtolaisuuden ilmiöistä, joten pohdin ensin työtä järjestöpuolella”, Annukka sanoo. ”HR-ala nousi kuitenkin yhdeksi keinoksi yhdistää koulutus ja kokemus.” Tarkka ja laadukas täsmähaku toi paikan Seuren henkilöstökonsulttina. Toimelias ja kaikenlaisten persoonien kanssa toimeen tuleva Annukka huomattiin myös Seuren sisällä. ”Halusin rakentaa uraa ja sitoutua, joten kun Seuressa haettiin asiakasvastaavaa, hain ja sain paikan.” Alku henkilöstökonsulttina oli kuitenkin hyvä valinta. ”Optimoinnin ja meidän asiakaspalvelun kenttä oli kyllä hyvä oppia ensin.” TAPAAMME ASIAKKAAN SIELLÄ, MISSÄ HÄNEN ARKENSA ON

Seuren henkilöstöpalveluilla tuetaan julkisten palvelujen toteutumista. ”Koen tosi tärkeänä, että työni vastaa omia arvojani. Täällä pääsin myös kentälle tutustumaan siihen, miten lapsille tuodaan ruoka pöytään”, Annukka kertoo. ”On hyödyllistä mennä suoraan keittiöihin ja kohdata ihmisiä, jotka tekevät tätä työtä joka päivä.” Annukka haluaa olla myös mukana kehittämässä ratkaisuja henkilöstöalan haasteisiin. ”Pelkkä henkilöstömassan lisääminen ei ole ratkaisu pidemmän päälle. Työssäni haluan tutustua asiakkaan tilanteeseen ja olla mukana kehittämässä ratkaisuja.” Asiakastapaamisissa tavataan yleensä palveluesimies tai aluepäällikkö. Heidän vastuullaan on saada arki pyörimään ja palvelut tuotettua. Heidän työpäivässään yhdenkin työntekijän puute tuntuu heti. ”Tapaamiset ovat poikineet hyviä asioita ja esimerkiksi perehdytysyhteistyötä on pystytty syventämään”, Annukka sanoo.

Haluan tutustua asiakkaan tilanteeseen ja olla mukana kehittämässä ratkaisuja.

ASIAKASPALVELUSTA ONNISTUMISEN ELÄMYKSIÄ

Onko asiakkaiden tapaaminen joskus uuvuttavaa? ”Nautin työstäni!” Annukka nauraa. ”Tietysti kyllä pitää saada myös itselle sellaisia onnistumisen elämyksiä, että tätä työtä jaksaa tehdä koko sydämellä.” ”On tärkeää, että asiakas tietää, että heillä on aina kontakti Seureen ja että he tietävät, mitä vaihtoehtoja pulmatilanteiden ratkaisemiseen on”, Annukka jatkaa. ”Asiakasrajapinnassa työskentely on minulle merkityksellistä.” Entä minkälaisia terveisiä Annukka haluaisi lähettää asiakkaille? ”Palaute on meille todella tärkeää, haluamme sitä matalalla kynnyksellä. Ja hyvistäkin asioista kannattaa muistaa kertoa!”

Teksti Emma London Kuva Mikael Heikinheimo 14


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.