TERÄVIN KYNÄ
Oikeat työntekijät oikeassa paikassa oikeaan aikaan – UTOPIAA VAI TODELLISUUTTA VARHAISKASVATUKSESSA? Kuvitellaan tilanne: lapseni sairastuu yön aikana. Laitan mobiilisti päiväkotiin tiedon poissaolosta. Onkin flunssa-aalto ja poissaoloilmoitus tulee myös paitsi Villen äidiltä ja Martan isältä, myös lastenhoitaja Vuokolta. Päiväkodin johtaja Maarit saapuu aamuvarhaisella töihin, keittää pannullisen kahvia ja avaa mobiilisovelluksen, josta näkyy yön aikana ilmoitetut poissaolot. Maaritin verenpaine nousee ainoastaan hiukan, ja sekin johtuu törmäämisestä leluautoon. Henkilökuntaa saapuu sopivasti: Pirjo, Mikko, Vuokkoa sijaistava Seuren varahenkilö Tiina sekä viereisestä päiväkodista tullut Ilpo. Lapsia sairastuu vielä päivän aikana ja henkilökuntaa on jo reippaasti. Ilpo siirtyykin loppupäiväksi toiseen päiväkotiin. Onko kuvaus utopiaa vai ehkä kohta jo todellisuutta? Uskon jälkimmäiseen. Työntekijöiden saatavuuden haastavaa tilannetta voidaan parantaa monella tavalla.
”
Henkilöstön optimointi on automatisoitua työntekijöiden tarpeen mukaista sijoittelua.
Data ja analytiikka ovat merkittäviä tekijöitä tilanteen parantamisessa. Yhdistämällä tietoja eri lähteistä pystymme ennakoimaan ja voimme suunnitella henkilöstörakennetta ja muuta toimintaa paremmin. Laadukas ja riittävän reaaliaikainen tieto tukee päätöksentekoa. Päätöksiä voidaan myös automatisoida ja vapauttaa aikaa johtaja Maaritilta. Tiedon tarkkuuden kasvaessa automatisoidun päätöksenteon osuus voi kasvaa. Kun tieto esimerkiksi poissaoloista on reaaliaikaista, kone voi tehdä määritellyissä rajoissa tehdä toimenpiteitä. Päiväkotiesimerkissä poissaolot huomioitiin niiden saapuessa, mutta myös aikaisemmista poissaoloista voidaan laskea niiden jatkumisen todennäköisyys, jopa ennen kuin henkilöt jatkosta ilmoittavat. Päiväkodissa työvuorot myös optimoitiin uudestaan, sekä sisäisesti että päiväkotien välillä. Ilpo sai tiedon päivitetystä työvuorostaan määritellyllä tavalla. Jos henkilötarve jatkuu päiväkotien välisen optimoinnin jälkeen, myös tilaus Seuren varahenkilöstä voidaan automatisoida. Kehitämme jatkuvasti valmiuksia vastata asiakkaidemme tuleviin tarpeisiin. Uskon, että järkevällä datan hyödyntämisellä voimme osaltamme edesauttaa päiväkodin johtaja Maaritin verenpaineen pysymistä sopivalla tasolla.
Teemu Kaipiainen Kirjoittaja työskentelee Seuressa data- ja analytiikkapäällikkönä.
Kirjoitus on julkaistu laajempana myös Seuren blogissa osoitteessa seure.fi.
6