n e d u o l a T jat a t i o h
ALEX HAY
n e d u o l Ta t a j a t i o h Suomentanut Risto Mikkonen
Copyright © 2023 Alex Hay The right of Alex Hay to be identified as the Author of the Work has been asserted by him in accordance with the Copyright, Designs and Patents Act 1988. First published in Great Britain in 2023 by HEADLINE REVIEW An imprint of HEADLINE PUBLISHING GROUP ISBN 978-952-409-009-4 1. painos Scandbook UAB, 2024 Sitruuna Kustannus Oy www.sitruunakustannus.fi
Omistettu äidilleni, joka sai minut aloittamaan kirjoitusurakan. Ja Tomille, joka kannusti minua tämän kirjan kirjoittamisessa kaikissa sen vaiheissa.
DE VRIESIN KARTANO pyytää saada kutsua Teidät
NAAMIAISTANSSIAISIIN Maanantaina 26. kesäkuuta 1905 Kello 9 illalla
PARK LANE, W1 – JUHLAPUKUTILAISUUS Pyydetään ilmoittamaan kutsun vastaanottamisesta talon emännälle osoitettuna
SÄHKÖSANOMA
HUOM MARKKINAT OVAT AVAUTUNEET STOP AINOASTAAN PARHAAT TARJOUKSET HUOMIOIDAAN STOP ONNEKSI OLKOON STOP TALOUDENHOITAJAT
1 Perjantai, 2. kesäkuuta 1905 Park Lane, Lontoo
Rouva King asetti kaikki veitset keittiönpöydälle. Hän ei halunnut pelotella herra Shepherdiä – vaikka tiesi tämän pelästyvän – vaan ainoastaan tehdä selväksi, että hänen keittiöveitsensä olivat hyvässä kunnossa. Hän piti niistä erittäin hyvää huolta. Tämä oli hänen keittiönsä. He olivat jynssänneet keittiöhuoneen viimeistä piirtoa myöten ikään kuin jokin tartuntatauti olisi ollut leviämäisillään. Pöydän pinta oli yhä kostea. Hän tunsi, kuinka talo – tuo marmori-, rauta- ja lasivuori – natisi liitoksissaan ja kuinka hänen yläpuolellaan olevat vesijohtoputket värisivät. Hän laski mielessään, että kuluisi kaksikymmentä minuuttia ennen kuin hänet heitettäisiin ulos. Talon emäntä oli hereillä ja hiiviskeli yläkerran makuuhuoneen norsunluunvalkean lattian avarassa hiljaisuudessa, ja aamiainen oli jo myöhässä. Oli tärkeää, ettei rouva King tuhlaisi hetkeäkään. Eikä saattaisi ketään muuta hankalaan asemaan. Hän ei piitannut siitä, mitä 11
ALEX HAY
hänelle tehtäisiin, ei enää, mutta vaikeuksilla oli tapana moninkertaistua, levittää lonkeroitaan ja kietoutua myös muihin. Ja oli kyse hänen tekemisistään, ei kenenkään muun. Hän liikkui nopeasti kolutessaan vetolaatikoita yksi kerrallaan läpi. Hän etsi jonkinlaista virhettä, puuttuvaa palasta, jotakin, mikä ei ollut sille kuuluvalla paikalla. Kaikki oli kuitenkin moitteettomassa järjestyksessä. Liian moitteettomassa, hän ajatteli mielessään samalla kun tunsi ihonsa kihelmöivän. Seinälle lankesi varjo. ”Tarvitsen avaimenne, rouva King.” Hän saattoi haistaa herra Shepherdin seisovan takanaan. Tuoksu tuli miehen iholta: paistinrasvan haju yhdistyneenä herrasmiehen myskin tuoksuun. Hengitä, hän sanoi mielessään itselleen. Hän kääntyi kasvotusten mieheen päin. Mies oli erinomainen hovimestari. Pappina hän olisi kuitenkin ollut vielä parempi. Hänestä välittyi omanlaisensa aura – hän vaikutti niin tavattoman jumaliselta. Mies tuijotti häntä, antoi silmiensä levätä hänessä ja nautti suunnattomasti joka hetkestä. ”Hyvää huomenta, herra Shepherd”, hän sanoi sulavalla äänellä kuten aina aamuisin. Rouva King uskoi vakaasti, että jos valitsi ensimmäisen siirtonsa viisaasti, saattoi ohjailla asioita mielensä mukaan. Jos valitsi väärin, saattoi ajautua nurkkaan ja joutua nuijituksi. Herra Shepherd suipisti suutaan. Hänellä oli kummallinen suu: kuin ilkeä pieni ruusunnuppu. ”Avaimet”, mies sanoi ja ojensi kätensä. Suoraan asiaan siis. Rouva King kiersi miehen ohi 12
TALOUDENHOITAJAT
ja samalla lähemmäksi tätä. Hän halusi painaa miehen kasvot muistiin. Siitä olisi huomattavasti apua myöhemmässä vaiheessa, kun asiat lähtisivät kunnolla liikkeelle. Hän saisi mielikuvasta kaiken kaipaamansa rohkaisun. ”Minulla on kierros kesken, herra Shepherd”, hän sanoi. Mies otti lyhyen askeleen taaksepäin pitääkseen heidän välisensä etäisyyden sopivana. ”Sille ei ole enää tarvetta, rouva King”, mies sanoi katsoen samalla keittiön oven suuntaan. Muut palvelijat kuuntelivat keskustelua keittiöön vievällä käytävällä katseilta piilossa. Rouva King saattoi tuntea heidän läsnäolonsa; he piileskelivät juuri ja juuri näkymättömissä varjojen suojissa oven takana. Hän asetteli heidät mielessään kuin nappulat shakkilaudalle: autonkuljettaja ja hevostenhoitaja olivat takapihalla ja sisäköt takaportailla. Närkästynyt kokki oli ruokakomerossa vääntelemässä nenäliinaansa kiukkuisille solmuille. William oli eristyksissä herra Shepherdin huoneessa jonkun vahtiessa häntä. Alice Parker oli yläkerrassa pysyttelemässä erossa hankaluuksista. Kaikki katsoivat kelloa. Koko talon väki odotti, mitä tapahtuisi, ja kaikki toiminta oli lakannut. ”En koskaan jätä työtäni puolitiehen, herra Shepherd”, hän sanoi lipuessaan miehen ohi. ”Te tiedätte kyllä sen.” Hän ehti ovelle saakka. Hän näki ihmishahmojen kaikkoavan: livahtavan varastoihin ja työhuoneisiin. Hänen saappaansa kopisivat kovaäänisesti kivilaatoilla. Hän tunsi takaportailta kantautuvan kylmän ja kostean ilman ihollaan ja pohti mielessään: Jäänköhän kaipaamaan tuota? Sen synnyttämää väristystä. Ilmassa leijuvaa ankaraa karbolihapon 13
ALEX HAY
hajua. Se ei ollut millään tavoin miellyttävää, mutta se oli tuttua. Hassua, kuinka asioihin pidemmän päälle tottui. Pelottavaa jopa. Herra Shepherd seurasi hänen kannoillaan. Mies oli kuin ankerias, raskastekoinen ja häijy, ja kykeni halutessaan liikkumaan nopeasti. ”Rouva King”, mies korotti ääntään, ”me näimme teidät miesten puolella viime yönä.” ”Tiedän”, rouva King vastasi olkansa yli. Keittiön käytävältä nousi pääeteiseen jyrkät portaat. Portaiden päässä oli ovi, joka erotti palveluskunnan talon väestä. Rouva King piti katseensa kiinni ovessa. Se jakoi maailman kahtia. Toisella puolella ilma kävi ohuemmaksi ja valo reunoiltaan hämärämmäksi. ”Älkää menkö ylös”, herra Shepherd huusi. Rouva King ei pitänyt herra Shepherdin komentelusta. Se sai hänen sieraimensa kutiamaan. ”Minun täytyy tarkistaa pari asiaa.” Mies lähti hänen peräänsä, ja hän tunsi portaiden tärähtelyn allaan. Teepä se, rouva King ajatteli mielessään, jahtaa sinä minua. ”Pysykää siinä”, mies sanoi ja kurottautui vetääkseen rouva Kingin takaisin. Hän pysähtyi. Hän ei pakenisi herra Shepherdiä. Mies sai otteen hänen ranteestaan. Miehen pehmeät ja paksut sormet painautuivat rouva Kingin verisuonia vasten. Miehen hengitys haisi tympeälle, mutta rouva King ei säpsähtänyt. Hän teki jotain, mitä mies inhosi kaikkein eniten: tuijotti tätä suoraan silmiin. Mies sanoi: ”Mitä te oikein puuhasitte viime yönä, rouva King?” 14
TALOUDENHOITAJAT
Herra Shepherd oli vuosien varrella alkanut kaljuuntua, ja jäljellä oli vain kitukasvuisia hiuksia, joita pilkotti siellä täällä otsalla. Silti mies voiteli ne edelleen hiusöljyllä. Hän epäilemättä vahasi ne joka aamu yksi kerrallaan. ”Ehkä minä kävelin unissani.” ”Ehkä?” ”Niin, ehkä.” Herra Shepherd hellitti otettaan hänen ranteestaan. Hän näki miehen laskelmoivan mielessään kuulemaansa. ”No niin. Se saattaisi muuttaa asioita. Voisin selittää asian emännälle.” ”Mutta toisaalta”, rouva King sanoi, ”ehkä minä olin täysin hereillä.” Herra Shepherd painoi hänen rannettaan porraskaidetta vasten. ”Avaimet, rouva King.” Hän katsoi portaiden yläpäässä olevaa ovea, joka jakoi talon väen kahtia. Talo itsessään häämötti hänen yläpuolellaan valtavana ja tavoittamattomana. Hänen kaipaamansa vastaus löytyisi yläkerrasta. Hän tiesi sen. Se oli kätketty sinne jonnekin tai leikelty palasiksi, mutta jossain siellä se oli. Jossain. Odottamassa, että joku löytäisi sen. Minä palaan vielä hakemaan sen, hän ajatteli mielessään. Mies seurasi häntä taloudenhoitajan huoneeseen – hänen huoneeseensa – ja vahti häntä seisten oviaukossa valon tiellä. Huone tuntui jo kuuluvan hänen osaltaan menneisyyteen. Se ei ollut kodikas vaan pelkästään ahdas. Pöydällä oli lahja, jonka hän oli saanut esimieheltään. Edellisellä viikolla oli ollut hänen syntymäpäivänsä; hän oli täyttänyt 15
ALEX HAY
sievät 30 vuotta. Esimies oli antanut hänelle lahjaksi rukouskirjan. Mies antoi kaikille lahjaksi kultareunaisen rukouskirjan, jossa oli satiininen kirjamerkkinauha. Rouva King ojensi pää ylväästi pystyssä avaimet herra Shepherdille. ”Oliko muita avaimia?” Rouva King pudisti päätään. ”Me pidämme huolta henkilökohtaisista tavaroistanne. Voitte tulla hakemaan ne…” Mies pohti asiaa hetken. ”Kun on sen aika.” Rouva King kohautti harteitaan. He saisivat tutkia hänen makuuhuoneensa ja nuuhkia lakanat ja lipoa pesualtaan puhtaaksi niin huolellisesti kuin haluaisivat. He saisivat antaa vaikka hänen työasunsa pois, jos heistä siltä tuntui: sarssikankaiset mekot, nauhat ja irtokaulukset. Niiden avulla saattoi tehdä henkilöstä sellaisen kuin halusi. Kannattaa valita itselleen uusi nimi, hänelle oli sanottu hänen saapuessaan taloon, ja hän päätti, että hänen nimensä olisi King. Ihmiset rypistelivät otsaansa, koska eivät pitäneet nimestä – mutta hän ei antanut asiassa periksi; hän oli valinnut nimen, koska se sai hänet tuntemaan olonsa vahvaksi ja lyömättömäksi. Rouva lisättiin nimen eteen myöhemmin, siinä vaiheessa kun hänestä tuli taloudenhoitaja. Herra Kingiä ei tietenkään ollut olemassakaan. Hän piti itsellään tummansinisen päällystakkinsa ja hattuneulansa, kaiken muun hän viikkasi mustanahkaiseen laukkuunsa. Oli enää yksi asia, josta oli tarpeen hankkiutua eroon. Hän veti kirjoituspöydän vetolaatikon auki ja penkoi sieltä paperinippua. Hän otti nipun käteensä ja viskasi sen tuleen. Yhdellä siistillä liikkeellä. 16