44 p
äivää
vaale
ihin!
s. 3–5
s. 6–7 t a v u k ja ta it o v n a is k sä Jäätelöke Uudet toiminnanjohtaja t tentissä s. 4–5
Argumenttipa nk
ki s.9
Puheenjohtajalta s. 8–9
2
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
Kohti voittoisia kunnallisvaaleja Kunnallisvaalisyksy on käynnistynyt. Puolueet viemällä viestiä eteenpäin paikallistasolla. Jokaihakevat asetelmia valtakunnallisesti ja paikalli- nen voi olla yhteydessä ystäviinsä, sukulaisiinsa sesti, ehdokkaat painavat täyttä höyryä eteen- sekä naapureihinsa ja kehottaa äänestämään. Jopäin ja lehdet alkavat täyttyä kuntavaaliaiheisis- kaisesta kunnasta löytyy hyviä sosialidemokraatta jutuista. Joissakin medioissa on puhuttu vaa- tisia ehdokkaita, joita kuntalaisien on turvallisliväsymyksestä, mutta ainakaan minä en ole tu- ta äänestää. Tämän lisäksi omat puolueaktiivit olivat kesälruilla ja toreilla liikkuessani sellaista huomannut. lä liikkeellä. Oli hienoa nähdä, miten innokkaiPäinvastoin. Itse pääsin ensimmäistä kertaa Vantaan kau- ta omat jäsenemme olivat. Kampanjaa pitää nyt punginvaltuustoon vuoden 2004 vaaleissa. SDP tehdä nousujohteisesti ja kiihdyttää kohti lokakuun loppua. Tärkeintä on saada ihmiset oli silloin vaalien voittaja ja kasvatimme äänestämään. Ihmisille pitää muistaa ääniosuuttamme edellisistä vaaleista toistaa, miten tärkeää äänestäminen 1.1 prosenttiyksiköllä. Teimme silja vaikuttaminen ovat. loin nousujohteisen vaalityön ja se Meitä sosialidemokraatteja tarkannatti.Tunnelma kentällä oli po”Meitä sosiali vitaan nyt kunnissa enemmän kuin sitiivinen ja puolueväki teki vaalidemokraatteja pitkään aikaan. Kuntarakenne on työtä hyvällä hengellä. tarvitaan nyt murroksessa ja meidän on oltava Olen ollut havaitsevinani näiskunnissa puolustamassa järkeviä ratkaisuja, sä vaaleissa samoja piirteitä kuin jotka ovat kuntalaisille parhaaksi. vuoden 2004 vaaleissa. Näitä moenemmän Meidän on oltava seuraavina vuosilempia vaalikampanjoita yhdistää kuin pitkään na puolustamassa tasa-arvoisia palse, että porukka on aidosti innosaikaan.” veluita, jotka ovat tarjolla kaikille. tunutta. Kuntatasolla on nyt erinomainen pöhinä päällä. Uskon sen kantavan näissäkin vaaleissa voittoon. Se on tavoitteemme, koska sosialidemokraatteja tarvitaan valtuustoissa ja muissa päättävissä elimissä. Kiersin kesällä aktiivisesti tapaamassa kenttäväkeä ja äänestäjiä. SDP:n jäätelöt tekivät hyvin kauppansa, mutta mikä tärkeintä, SDP:n politiikkaan oltiin joka puolella tyytyväisiä. Se, mikä eduskuntavaaleissa luvattiin, siitä on myös pidetty kiinni. SDP:n sanat ja teot ovat kohdanneet ja se on huomattu. Työn ja oikeudenmukaisuuden linja on osoittautunut oikeaksi. Nyt tämä linja pitää jalkauttaa kuntiin. Tässä me kaikki voimme olla mukana
Arkistokuva
Miten sosialidemokratia näkyy sinun arjessasi? Ota siitä kuva ja lähetä meille. Parhaat otokset julkaistaan tällä palstalla. Tämän kerran kuvat ovat keväiseltä SDP:n Rekrykiertueelta. Lähetä itse ottamasi valokuva osoitteeseen aimo@sdp.fi.
Meidän on jalkautettava työn ja oikeudenmukaisuuden linja kuntiin ja rakennettava reilua Suomea. Meidän on ansaittava luottamus teoilla. Ehdokasasettelun onnistuminen on keskeinen tae vaalien voitolle. Tiedämme hyvin, että ihmiset lähtevät ehdolle, jos heitä vain uskaltaa kysyä. Siksi nyt on syytä vielä kerran tehdä kaikki mahdollinen ehdokashankinnan eteen. Puhelimet laulamaan ja sana kiertämään; ehdokashankinnan loppukiri alkaa nyt. Tsemppiä vaalityöhön! Antti Lindtman
SDP:n 2. varapuheenjohtaja
SDP:n jäsenlehti Ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa Demokraatin liitteenä. Jaetaan kaikille SDP:n jäsenille. Toimitus: aimo@sdp.fi Saariniemenkatu 6, 00530 Helsinki Vastaava päätoimittaja: Ismo Kainulainen, puh. 050 517 3594 / ismo.kainulainen@sdp.fi Toimitussihteeri: Jarkko Piirainen jarkko.piirainen@sdp.fi Seuraava Aimo ilmestyy 12.10.2012
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
3
Kuntavaikuttajaksi? Ehdokashankinnan loppuhuipennus on käynnissä – Vielä ehtii mukaan! Teksti: Jarkko Piirainen Kuvat: Ismo Kainulainen, Jukka-Pekka Flander ja Vesa Lanki
Satutko tuntemaan sellaisia aktiivisia arjen asiantuntijoita, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä paikkakunnallasi tapahtuu? Sellaisia hyviä tyyppejä, tiedäthän. Kilauta to ki kavereille ja pyydä heitä SDP:n kuntavaaliehdokkaiksi. SDP:n tavoitteena on saada kokoon 7 000 ehdokasta. Tavoite on saavutettavissa, mutta töitä on tehtävä aivan loppumetreille asti. Nyt on tärkeintä kysyä! Ja olethan muuten itse jo ehdokkaana? SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen istuu työhuoneensa sohvalla kerraten ehdokashankinnan vaiheita. Keväällä järjestetyn Rekrykiertueen hän toteaa olleen erittäin hyödyllinen. - Siitä on ollut selvästi etua, että me lähdimme ehdokashankinnassa liikkeelle jo keväällä. Se kiertue toi meille mukavan määrän sellaisia ehdokkaita, jotka eivät ole tähän mennessä ol-
leet politiikassa mukana. Ja tämähän on sitä arjen asiantuntemusta, mitä me tarvitaankin, Paananen toteaa. Nyt käynnissä on ehdokashankinnan loppukirin huipennus. Aikaa on ensi tiistaihin asti. Paananen korostaa, että on tärkeää saada hyvät listat kaikkiin kuntiin, sillä tulevat valtuutetut päättävät niistä kunnan meille tärkeimmistä tehtävistä eli palveluista. - Siihen me tarvitsemme näitä arjen asiantuntijoita!
�
4
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
Nyt on tärkeintä kysyä Monella paikkakunnalla on saatu hyviä kokemuksia puolueosastojen jäsenlistojen läpisoittamisesta. Eikä urakka ole kummoinenkaan, jos tehtävää vähän jaetaan eri toimijoiden kesken. – Puolueosastojen aktiivien kannattaa vielä varmistaa, että omat jäsenet on soitettu läpi, Paananen vinkkaa. – Eikä haittaa, jos jotakuta kysytään toisen tai kolmannenkin kerran. Se on vain positiivista, jos ihmistä lähestytään useammalta eri taholta. Tässä vaiheessa on tärkeintä, et-
tä kysytään. Nyt on meidän kaikkien tehtävä tehdä ehdokashankintaa. Nyt kannattaa kysyä ehdokkaiksi esimerkiksi sellaisia ihmisiä, jotka aina kommentoivat pöytäkeskusteluissa tyyliin ”itse olisi tuokin tarvinnut tehdä, että siitä olisi tullut hyvä.” – Tällaisilla ihmisillä on ajatuksia. Me voimme olla niille oikea kanava, Paananen sanoo. Lisäksi hän ehdottaa, että kannattaa kysyä sitä siskon tyttöä tai kummin kaimaa, joka on vasta muuttanut uudelle asuinalueelle, jossa asiat eivät ehkä vielä ole ihan kunnossa.
– Kannattaa hakea ihan omasta tuttavapiiristä tällaisia potentiaalisia ehdokkaita, Paananen toteaa.
”Kauhean innostunut tunnelma” Puoluesihteeri on kesän ja alkusyksyn aikana kiertänyt ahkerasti kentällä. Hän kertoo, että tunnelma on ollut kauhean innostunut ympäri Suomen. – Useat ihmiset ovat palanneet muutaman vuoden tauon jälkeen mukaan toimintaan sanoen, että on erityisen hyvä fiilis tehdä yhdessä tätä hommaa.
Ja sitten on tullut myös uusia ihmisiä mukaan. Ylipäätään ihmiset ovat Paanasen mukaan lähteneet liikkeelle siitä ajatuksesta, että nyt meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Meillä on mahdollisuus tehdä. – Ei tule enää vastaan sellaisia tyyppejä, jotka näkevät vain ongelmia, vaan niitä, jotka haluavat lähteä hakemaan ratkaisuja. Tämä on Paanasen mielestä hyvä merkki siitä, että nyt on sellainen poliittinen draivi päällä, jolla saadaan myös kunnon jälkeä aikaiseksi.
”Nyt lop pumetreillä lähestytään erityisesti puolueen nuoria jäseniä ja naisia.”
Uudet toiminnanjohtajat innoissaan – ”Vaaleihin valmistaudutaan hyvällä fiiliksellä” Koonnut: Jarkko Piirainen
Kolme puolueen piiriä on tämän vuoden aikana saanut uuden toiminnanjohtajan. Hanna Isbom valittiin toukokuussa Helsingin piirin toiminnanjohtajaksi eläkkeelle siirtyneen Jukka Paasikallion tilalle. Mikael Hiltunen aloitti työt FSD:ssä Stefan Sjöbergin jäätyä eläkkeelle keväällä. Kymessä Sanna Kujala aloitti toiminnanjohtajan työt elokuussa Juha Kähärän siirryttyä toisiin tehtäviin. Aimo tavoitti uudet toiminnanjohtajat kuntavaalikiireiden keskeltä ja kysyi syksyn kuulumisia. 1. Miten työsi toiminnanjohtajana on lähtenyt käyntiin? 2. Millä mielellä piirissäsi valmistaudutaan vaaleihin? 3. Mitä teemoja haluaisit itse pitää esillä kuntavaalien keskusteluissa? 4. Millä eväillä SDP nousee vaalivoittoon?
Mikael Hiltunen, 29 v. Kotoisin Porvoosta, asuu tällä hetkellä Kaarinassa. Harrastaa pyöräilyä ja punttisalilla käyntiä. 1. Työ on lähtenyt hyvin käyntiin. Olemme aisaparini Nils-Johan Englundin kanssa pyrkineet kiertämään kenttää, järjestämään koulutuksia ja auttamaan yhdistyksiä ehdokasrekrytoinnissa. 2. Innostunein mielin, mutta vielä on kuntia, joissa pitää löytää lisää ehdokkaita. Erityisen tyytyväinen olen ehdokaskirjon monipuolisuuteen. 3. Miten luomme uusia työpaikkoja kuntien tulopohjaa samalla vahvistaen? Vastaus kysymykseen on mietittävä jokaisessa kunnassa erikseen omien vahvuuksien pohjalta. 4. Puoluejohdon, demariministereiden ja sd-eduskuntaryhmän johdonmukainen politiikka työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta on vahvistanut luotta-
musta sosialidemokratiaa kohtaan. Tästä luottamuspääomasta hyötyvät myös paikalliset päättäjämme. Vaalityö tehdään kuitenkin porukalla paikallisesti, ja vaalivoitto edellyttääkin jokaiselta venymistä ja ponnisteluja.Vain ilon kautta ja hyvällä yhteishengellä tulee hyvä tulos.
Hanna Isbom, 31 v. Kotoisin Etelä-Karjalasta, Imatralta. Harrastukset: ”Matkustan niin paljon kuin mahdollista.Arkisin luen, käyn elokuvissa ja keikoilla sekä harrastan kuntoliikuntaa. Lisäksi tykkään kokkailusta ja juhlien järjestämisestä.” 1. Alku on ollut melko kiireinen, kun aloitin työt viikkoa ennen puoluekokousta. Sen jälkeen kuntavaalit ovat pitäneet kiireisinä. Ensi vuoden alkupuolella alkaa poikkeuksellinen aika järjestötyössä, kun vaaleja ei ole yli vuoteen. Odotan innolla, että pääsemme panostamaan järjestön kehittämiseen.
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012 Enemmän nuoria ja naisia mukaan Paananen toivoo, että nyt loppumetreillä lähestytään erityisesti puolueen nuoria jäseniä. – Olisi tärkeää, että saataisiin vielä vähän lisättyä nuorten ehdokkaiden määrää. Meillä oli neljä vuotta sitten hyvä määrä nuoria ehdokkaita, mutta kun he ovat nyt vanhentuneet sen neljä vuotta, niin täytyisi taas saada uusi aalto nuoria mukaan, Paananen toteaa. Toinen tärkeä loppusuoran lisä pitäisi saada naisista. – Osa perheenäideistä on ehkä pelästynyt keskustelua valtuustotyön vaatimasta ajasta. Heille täytyy vielä kertoa, että tavalliset ihmiset siellä tekevät päätöksiä. Ja perheenäitejä tarvitaan varmistamaan, että päätöksistä tulee hyviä. Kohti vaalivoittoa Ensimmäinen askel vaalivoittoon on tietysti se, että me varmistamme mahdollisimman täydet ja monipuoliset ehdokaslistat. – Äänestäjä on se, joka vaalit aina ratkaisee. Tällöin meidän täytyy pystyä tarjoamaan ehdokkaita monipuolisella skaalalla, jotta mahdollisimman moni löytäisi meidän listoilta itselleen sopivan ehdokkaan. Paananen painottaa, että tämän lisäksi meidän täytyy muistaa pysyä asiassa. Ja se asia on itsestäänselvästi palvelut. – Voi olla, että vaalikentillä jotkut haluavat ratkaista suurempiakin maailman kriisejä, mutta ne ihmiset, jotka valitaan valtuustoihin päättävät meidän palveluistamme, Paananen huomauttaa. Tämän vuoksi onkin tärkeä palauttaa keskustelu aina tähän ydinasiaan: minkälaisia palveluita me haluamme aikaansaada? – Kaikki vaalityö tehdään tietysti sillä iloisella ja eteenpäin vievällä ilmeellä, ajattelulla ja äänensävyllä, joka meillä on jo olemassa. Ei lähdetä jakamaan kurjuutta, vaan lähdetään hakemaan ratkaisuja, Paananen huomioi. Hän muistuttaa, että kuntapolitiikka on yhteistyötä. Se tarkoittaa sitä, että me sosialidemokraatit, jotka olemme perinteisesti olleet hyvin yhteistyökykyisiä, voimme saada tulevalla valtuustokaudella hurjasti aikaan. – Kun on omia näkemyksiä, hyvä valtuustoryhmä viemään niitä eteenpäin, ja halu tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat valmiita näitä samoja tavoitteita ajamaan, on siinä mahdollisuudet päästä pitkälle. Tässä on menestysresepti seuraavalle neljälle vuodelle.
”Ei lähdetä jakamaan kurjuutta, vaan lähdetään hakemaan ratkaisuja.”
TJEU: www.sdp.fi/kunnallisvaalit2012
2. Vaalityö on alkanut Helsingissä innokkaasti. Tähtäämme tosissamme toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja valtuustopaikkojen lisäykseen. 3. SDP:n peruspalveluita ja hyvinvointia koskevat teemat ovat tuttuja ja turvallisia, mutta selvästi kuntalaisten mielestä tärkeimpiä asioita kuntavaaleissa.Terveydenhuollon tasa-arvo, nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja vanhustenhoito ovat teemoja, joista näissä vaaleissa päätetään, ja joissa SDP:llä on selkeä ja johdonmukainen linja. Helsingissä pääteemana on ”Hyvä elämä Helsingissä”. Kuntavaalit ovat arjen vaalit. 4. Kuntavaaleissa ehdokasasettelu ratkaisee paljon, mutta tärkeintä on politiikan sisältö ja uskottavuus. SDP voittaa kuntavaalit, koska puolustamme kuntalaisten hyvinvointia, työtä ja oikeudenmukaisuutta. Ehdokkaillamme on reilu ja iloinen meininki. Se välittyy myös äänestäjille.
Sanna Kujala, 30 v. Kotoisin Lappeenrannasta. ”Järjestö toiminnan lisäksi vapaa-aika kuluu mukavasti lasten (1 v. ja 5 v.) kanssa puuhastellen.” 1. A iemman toimitsijakokemuksen myötä työ on minulle varsin tuttua ja sen vuoksi on ollut helppo hypätä ”vauhdissa matkaan”. Työ on ennen kaikkea innostavaa ja monipuolista. 2. Vaaleihin valmistaudutaan hyvällä fiiliksellä. Tavoitteet ovat korkealla ja ehdokkaat ovat olleet monin paikoin liikkeellä jo keväästä asti. 3. Julkisten palveluiden kehittämistä ja laadukkuutta, yhteisöllisyyttä vauvasta vaariin sekä työllisyyttä tukevia toimenpiteitä. 4. Hyvällä ehdokasasettelulla sekä ahkeralla ja asiakysymyksiin keskittyvällä kampanjoinnilla.
5
6
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
Jäätelökesä-kuvakisan voittajat Jäätelökesä-kampanjan yhteydessä pyörinyt kuvakilpailu on nyt ratkennut. Kilpailun ideana oli bongata jäätelökesälaukku jossain kesän tapahtumassa ja lähettää kuva puoluetoimistoon. Kisassa arvottiin kaksi voittajaa ja palkinnoksi voittajat saavat vuoden jätskit. Suomalaiset syövät jäätelöä keskimäärin 13-14 litraa vuodessa, ja kuvaki-
san voittajat saavatkin 350 euron lahjakortin jäätelön hankkimiseen. Onnetar suosi arvonnassa Kari Räisäsen Rhodoksella ottamaa kuvaa sekä skootterikuvaa, jonka on ottanut Leevi Taimela. Onnittelut voittajille! Voittajien lisäksi Aimo esittelee tällä aukeamalla muita onnistuneita Jäätelökesä-kuvia.
2.
1.
5. 1. Leevi Taimela - Jäätelökesän huumassa Salossa 2. Kari Räisänen - Jäätelökesää Rhodoksella. 3. Sanna Vallinen - Helsingissä Pride-kulkueella 30.6. 4. Nelli Baran - Jäätelökesää Somerolla 29.6. 5. Johanna Autio - Jutta ja Jaakko Lepistö Seinäjoen tangomarkkinoilla. 6. Ilmari Nurminen - Maija Kuntsi ja Inna Rokosa Tampereen Demarinuorten kunnallisvaalistartissa.
Hyvä kampanja, parempi mieli Jarkko Piirainen
SDP:n Jäätelökesä-kampanja on kerännyt runsaasti kiitosta niin puolueen jäseniltä kuin kansalaisiltakin. Nyt hyvää meininkiä jatketaan kampanjalauantaiden yhteydessä. Jäätelökesä-kampanjasta jäi hyvät ja aurinkoiset muistot. Jäätelökesätilaisuuksia järjestettiin satoja ympäri Suomen ja kampanjan ansiosta puolue sai paljon uusia ehdokkaita ja kannattajia. Jäätelön jakamisen lomassa oli hyvä keskustella ihmisten kanssa heille läheisistä poliittisista teemoista. Järjestöpäällikkö Ari Näätsaaren mukaan Jäätelökesäkampanja menikin loistavasti. – Jäätelölaukun kanssa oli mukava olla liikkeessä. Se toi kesän tilaisuuksiin hymyn
huulille. Erityisen ihanaa oli katsoa ihmisten meille lähettämiä kuvia sekä saada viestejä pitkin kesää, mitä kaikkea jäätelölaukun kanssa oltiin tehty, missä kaikkialla oltiin oltu ja minkälainen vastaanotto on ollut. Konsepti toimi aivan ihanasti, Näätsaari kertaa. Hän arvelee, että Jäätelökesä toi meille monelle ylimääräistä virtaa tehdä kesän aikana vaalityötä ja ehdokashankintaa. Näätsaari kertoo törmänneensä kesällä konkreettisesti Jäätelökesä-kampanjan suosioon.
Hän oli menossa veneilemään jäätelölaukku mukanaan, kun kaksi pikkupoikaa tuli yllättäen kysymään häneltä jäätelöä. – Laukussa ei ollut sillä kertaa jäätelöä, vaan muita kylmätuotteita. Hetken aikaa ihmettelin, miksi ihmeessä lapset tulevat pyytämään minulta jäätelöä. Sitten hoksasin, että lapset olivat tietenkin nähneet jossain, kuinka meidän punaisesta laukusta jaetaan jätskiä. Minun oli sitten pakko mennä sataman kioskiin ostamaan pojille jäätelöt. Jäätelökesän laukkuja kannattaa ehdottomasti käyttää syksylläkin. Laukku pitää myös lämpöä, joten siitä voi ilmojen kylmetessä jakaa vaikkapa lämmintä mehua.
Kampanjalauantait tulevat – osallistu kilpailuun! Viime eduskuntavaalien yhteydestä tutut kampanjalauantait starttaavat taas liikkeelle 29. syyskuuta. Siitä eteenpäin jokaisena lauantaina kampanjoidaan tietyn yhteisen teeman puolesta. – Kampanjalauantait lähtevät liikkeelle vanhusteemalla ja päättyvät vaalipäivää edeltävänä lauantaina kampanjointiin äänestysaktiivisuuden nostamiseksi, Näätsaari kertoo. Puolue laittaa alueellisiin ilmaisjakelulehtiin ilmoituksia, joissa kerrotaan aina kulloisenkin teeman viestistä ja lehden ilmestymisalueen kampanjalauantai-tilaisuuksista.
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
on arvottu!
Puoluetoimistolta
3.
Jarkko Piirainen
6.
Aurinkokin pilkisti Meillä puolueen verkkoviestinnän duunareilla on tapana aina silloin tällöin ujuttaa otsikon mukainen fraasi johonkin viestintämateriaaliin; Facebookin statuspäivitykseen, kuvatekstiin tai muuhun vastaavaan. Käytännössä siis jotain tällaista: ”Jutta Urpilainen puhui puoluevaltuuston kokouksessa Mikkelissä. Aurinkokin pilkisti.” Työyhteisömme sisäpiirivitsin lisäksi fraasi on myös pieni vihjaus siitä, että mielestämme poliittinen diskurssi vaatii, ainakin aika ajoin, pientä hassuttelua. Vakava pitää olla, kun on vakava paikka. Mutta henkilökohtaisuutta, pientä hassuttelua ja “tunteilua” ei voi väheksyä. Ne ovat niitä aitoja kuiskauksia, joita Mikael Jungnerkin on peräänkuuluttanut.
4.
yyy
Näätsaari kertoo, että kampanjalauantaiden tarkoituksena on rytmittää puolueen kunnallisvaalikampanjaa. Hän kannustaa puolueosastoja rohkeasti kokeilemaan erilaisia kampanjointitapoja. – Jäätelökesässä sitä laukkua käytettiin monella eri tavalla. Nytkin me toivomme ihmisiltä paikallisia keksintöjä. Me toivomme, että teemoja tuotaisiin esille omissa kunnissa monilla eri tavoilla. Hyvät, innovatiiviset ja uudet tavat palkitaan, Näätsaari lupaa. – Ajatuksena on, että keräämme nettiin puolueosastojen kuvia ja kertomuksia siitä, miten missäkin kunnassa tai puolueosastossa näitä kampanjalauantain teemoja on esiin tuotu.
Eikä voittaja välttämättä ole se kaikkein parhaiten onnistunut tilaisuus. Voittaja voi hyvinkin olla jokin omaperäinen idea, joka ei sillä kertaa toiminut, mutta jossa on selvää potentiaalia. Paras idea palkitaan siten, että puolue maksaa seuraavan kampanjalauantain ilmoituksen voittaneelle puolueosastolle. Puolueosasto saa itse valita lehden, johon mainos heidän omasta tapahtumastaan tulee. Näätsaari korostaa, että kampanjalauantaiden teemoja ei tarvitse orjallisesti toistaa, jos ei halua. – Ei tarvitse kampanjoida juuri sen yhdessä valitun teeman puolesta, jos tuntuu että jokin muu teema sopii oman kunnan kohdalle paremmin.
Nyt sitten tietenkin mietit, että sitäkö vain aidosti kuiskaillaan, kun se rakkauden apostolikin sellaista vienosti toivoo? Että ei kai tässä mitään unelmahöttöä pelkästään? Vastaan näihin kysymyksiin keskustalaista ex-pääministeriä vapaasti siteeraten: Kaikissa tapauksissa on tärkeää, että mennään asiat edellä. (Se joka ei tiedä, mistä tässä viittauksessa on kyse, voi kirjoittaa Googleen hakusanoiksi ”Mari Kiviniemi asiat”. Sillä pitäisi selvitä). Niin. Totta kai asia-argumentit ja selkeät kannanotot ovat sitä kaikkein tärkeintä ydintä.Tässä vaiheessa kolumnia haluan marssittaa avukseni logoksen, ethoksen ja pathoksen, nuo Aristoteleen jalkauttamat kolme viestinnän vakuuttavuuden muskettisoturia. Aristoteleen esittelemän klassisen luokittelun mukaan hyvällä puhujalla on hallussaan nuo kolme vakuuttamisen välinettä. Logos pitää sisällään juuri niitä asia-argumentteja, todisteita ja johdonmukaisia perusteluketjuja. Ethos on puhujan omaa uskottavuutta, taustaa ja ominaisuuksia. Esimerkiksi kun Lauri Ihalainen puhuu työstä ja oikeudenmukaisuudesta, on hän uskottava. Pathos on tunteisiin vetoamisen taitoa. Hyvä perustelemisen taito eli argumentaatio kaipaa näitä kolmea ominaisuutta. Ja nyt tarkkana. Argumentointi ei ole ainoastaan puhetta. Se on myös tekoja ja vieläkin laajemmin tulkiten: se on sosiaalista ja kulttuurista toimintaa. Tästä päästään taas takaisin puolueeseen ja niihin aitoihin kuiskauksiin. Toisin kuin yleensä luullaan logos ja pathos eivät ole toisiaan poissulkevia. Tunnetta vastatusten ei ole järki, vaan tunteettomuus. Jos vähän kuiskaillaankin esimerkiksi rakkaudesta, se ei poissulje asia-argumentteja. Eikä vähennä niiden tehoa. Sydän ei poissulje päätä. yyy Meillä sosialidemokraateilla on oma versiomme todellisuudesta. Oma visiomme siitä, millainen yhteiskunnan tulisi olla, jotta se olisi hyvä. Ja meillä on oma tapamme tuoda tätä esille. Jokainen voi nyt vaalien lähestyessä miettiä sitä, miten me viestimme. Miten me puolueena pärjäämme tässä Aristoteleen kolmijaossa? Haluan vielä vähän alleviivata sanomaani. En siis missään nimessä kaipaa karnevalismia ja sirkustemppuja. En kaipaa ”työväen presidenttejä” enkä Clint Eastwoodia republikaanien puoluekokoukseen puhumaan tyhjälle penkille. Clint, you didn’t make my day… Puhun hauskan yhdessäolon, innostumisen ja uusien innovaatioiden puolesta. Uskon, että tunteisiin vedotaan nimenomaan olemalla aito. Tällä hetkellä tämä puolue säteilee iloista tekemisen meininkiä. Eikä se säteily ole jäänyt ihmisiltä huomaamatta. Kun tekee aidolla tunteella, täydellä sydämellä, se näkyy, välittyy ja tuntuu. Nyt tehdään kovasti töitä ja kuuluu hyvää. Aurinkokin pilkistää. Kirjoittaja on kulttuurintutkija, joka työskentelee verkkoviestinnän kehittäjänä Ruusuverkossa.
7
8
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
Tekoja työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta Politiikassa ja elämässä on tärkeää pitää kiinni siitä, mitä lupaa. Ennen eduskuntavaaleja SDP lupasi, että mikäli olisimme seuraavassa hallituksessa, nostaisimme työllisyysmäärärahoja, korottaisimme pääomatuloveroa ja sitoutuisimme siihen, ettemme leikkaisi työeläkkeitä. Nämä kolme si-
toumusta toteutimme heti hallitusohjelmaneuvotteluissa. Vaadimme myös sopimisen palauttamista yhteiskuntaan riitelyn tilalle, koska yhteistyöllä on todistetusti saatu aikaan paljon hyvää. Syntyi raamisopimus. SDP halusi tiukentaa europolitiikkaa.Vaadimme va-
kuudet ehtona eurotuelle. Olemmekin saaneet jo kahdet yhteensä noin 1700 miljoonan euron käteisvakuudet. Halusimme myös kiristää valtionyhtiöiden palkitsemista. Näin hallitus myös teki. Kun sanat vastaavat tekoja, kasvaa luottamus. Kansalaisten luottamus sosiali-
demokraatteihin on vahvistunut, mistä olemme kiitollisia. Me toimimme tämän luottamuksen arvoisesti, nöyrinä mutta päättäväisesti.
Budjetti toteuttaa SDP:n keskeiset tavoitteet Haastava taloustilanne ei anna mahdollisuutta sen enempää suuriin menonOlli Urpela
lisäyksiin kuin veronkeven- rus- ja vientiteollisuutta tunyksiin. Edellisen oikeisto- emme kaksinkertaistamalla hallituksen perintö nykyhal- investointien poisto-oikeulitukselle oli noin 8000 mil- den. Jatkamme myös kasjoonan euron alijäämä val- vun ruokkimista avaamalla tiontaloudessa. Joudumme julkisia tietovarantoja maktekemään vaikeitakin pää- suttomaan käyttöön. Taantuman laskua hatöksiä velkaantumisen taittamiseksi. Paluuta isoihin luamme hoitaa oikeudenmukaisesti. Kiristämme yli veronkevennyksiin ei ole. 100 000 euron anValtion ensi siotulojen, yli vuoden budmiljoonan jetti pohjaa euron petyölinjaan. ”Sosialidemorintöjen seOtamme kraattien luotua kä suurten käyttöön nuorten yhteiseläkkeiden nuorten verotusta. yhteiskunkuntatakuun, Kevennämtatakuun. haluamme me samalPoistamnyt tuoda sen la pienitume myös kuntatasolle.” loisten verotyömarktusta. Lisäksi kinatuaikaistamme en puolison sosiaaliturvan tuloihin liittyindeksikorotuksia vän tarveharkinnan. Tuemme räätälöidyin ensi vuonna. Toteutamme toimin rakennemuutospaik- myös kipeästi kaivatun vanhuspalvelulain. Se on tärkeä kakuntia. Työlinjaa täydentävät kas- arvovalinta. vupanostukset. Tutkimusta ja kehitystoimintaa vauh- Nyt haluamme tuoda ditetaan t&k-vähennyksellä muutoksen kuntiin ja kasvuyritysten rahoitus- Sosialidemokraattien nouta kasvukannustimella. Pe- su hallitukseen on konk-
För arbete och I politiken och livet är det viktigt att hålla fast vid vad man lovar. Före riksdagsvalet lovade SDP att om vi medverkade i följande regering skulle vi höja sysselsättningsanslagen, höja kapitalskatten samt se till att man inte skär i arbetspensionerna. Dessa löften förverkligade vi genast i regeringsförhandlingarna. Vi krävde också en återgång till avtalssamhället, eftersom vi åstadkommit så mycket genom samarbete. Ramavtalet kom till. SDP ville skärpa europolitiken.Vi krävde säkerheter för lånegarantierna. Hittills har vi fått säkerheter i kontanter för 1700 miljoner euro. Vi ville också skärpa de statsägda företagens bonussystem. Regeringen gjorde sådana skärpningar. När ord och handlingar motsvarar varandra, stärks också förtroendet. Medborgarnas tillit till socialdemokraterna har ökat, vilket vi är glada över. Vi vill leva upp till det här förtoendet, ödmjuka men beslutsamt.
Jutta Urpilaisen mukaan kuntavaaleissa on kyse suomalaisten hyvinvoinnista. Työstä, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta.
Budgeten förverkligar SDP:s centrala målsättningar Den utmanande ekonomiska situationen ger inte utrymme för stora tilläggsutgifter eller skattesänkningar.
Förra högerregeringens arv till nuvarande regering var ett underskott på 8000 miljoner euro i statskassan.Vi är tvungna att fatta svåra beslut för att få bukt på skuldsättningen. Det finns ingen återvändo till stora skattesänkningar. Statens nästa års budget baserar sig på arbetslinjen. Vi tar ibruk ungdomsgarantin. Vi avskaffar arbetsmarknadsstödets behovsprövning gällande makens/makans inkomster.Vi stöder orter som kämpar med en strukturomvandling med skräddarsydda åtgjärder. Arbetslinjen kompletteras med tillväxtsatsningar. Forsknings- och utvecklingsverksamheten gynnas med ett avdrag och tillväxtföretagens finansiering stärks. Basoch exportindustrin stöder vi genom att fördubbla möjligheten att avdra investeringar.Vi vill också skapa förutsättningar för tillväxt genom att öppna offentliga informationsbaser i avgiftsfri användning. Räkningen för recessionen vill vi betala tillbaka på ett rättvist sätt. Vi skärper beskattningen för över 100 000 euros förvärvsinkomster, miljonarv och höga pensioner.Vi sänker samtidigt låginkomsttagarnas beskattning. Dessutom tidigarelägger vi
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
reettisesti muuttanut Suomen europolitiikkaa. Hallituksessa olemme reivanneet valtakunnan tason politiikan kurssia: nyt työ, oikeudenmukaisuus ja kohtuus ohjaavat ratkaisuja. Seuraavaksi muutos on tuotava kuntiin. Kuntavaalit ovat suuntavaalit. Sosialidemokraattien suunta on selvä. Vanhuspalvelut laitetaan nyt kuntoon, yhdessä valtakunnan tasolla ja kunnissa. Liian monen isoäiti tai isä kokee saamansa palvelun riittämättömäksi. Liian moni kokee olonsa yksinäiseksi. Tähän liittyy tärkeä päätös vanhuspalvelulaista. Seuraava kamppailu parempien vanhuspalvelujen puolesta käydään kunnissa. Sosialidemokraattien luotua nuorten yhteiskuntatakuun, haluamme nyt tuoda sen kuntatasolle. Lähellä nuorta on parasta osaamista miettimään hänelle paras polku osattomuudesta täyteen kansalaisuuteen, työhön ja osaksi yhteistä arkeamme. Haluamme kaventaa terveyseroja. Tarvitsemme ter-
veyskeskuksia, jotka pystyvät tarjoamaan monipuolisia palveluita. Vahvassa yksikössä on mahdollisuus oman työn kehittämiseen, sijaisjärjestelyihin, koulutukseen ja riittävään tukeen kollegoilta. Henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia työhönsä tulee lisätä työja työaikajärjestelyin, ja sijaisten palkkaamista joustavoittaa. Perheitä pitää auttaa ennemmin, kuin myöhemmin. Ennaltaehkäisevä työ on investointi, ei kuluerä. Jotta perheiden on helppo löytää tarvitsemansa palvelut saman katon alta ja kynnys avun kysymiseen muodostuu matalaksi, tulee vahvistaa yhteistyötä. Lapsiperheiden kotipalveluiden merkitys ennaltaehkäisevässä työssä on tärkeää. Tästähän kuntavaaleissa juuri on kyse: suomalaisten hyvinvoinnista. Työstä, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta. Paremmasta arjesta. Jutta Urpilainen SDP:n puheenjohtaja
rättvisa kommunala nivån. Nära unga finns det bästa kunnandet för att hitta dem en väg från utanförskap till fullvärdigt medborgarskap, till arbete och delaktighet i vår Nu vill vi föra gemensamma vardag. förändringen Vi vill minska hälsoklyftill kommunerna torna. Därför behöver vi Socialdemokraternas inträde hälsocentraler som kan eri regeringen har förändrat bjuda mångsidig service. Finlands europolitik på ett Starka enheter kan erbjukonkret sätt. I regeringen da personalen möjligheter har vi förändrat politiken på att utveckla sig i sitt eget arbete, flexibla vikaden nationella nivån: nu riearrangemang, styr arbete, rättvifortbildning och sa och rimlighet tillräckligt med lösningarna. Till ”Familjerna stöd från kolnästa måste föleger. rändringen föras bör få hjälp Familjerna till kommuneri tid.” bör få hjälp i tid. na. KommunalFörebyggande arvalet anger riktbete är en investeningen. Socialdering inte en utgift. För mokraternas riktning att familjerna ska ha lätt att är klar. Nu sätter vi äldreomsor- få den service de behöver gen i skick, tillsammans på under samma tak och för den nationella nivån och i att tröskeln att få hjälp ska kommunerna. Allt för mån- bli så låg som möjligt, måsgas mor- och farföräld- te samarbetet stärkas. Barnrar upplever att servicen är familjernas hemservice har otillräcklig. Allt för många en viktig betydelse i det fökänner sig ensamma. Bes- rebyggande arbetet. Det är det som kommulutet om äldreomsorgslagen har med detta att gö- nalvalet handlar om: finra. Följande kamp om bät- ländarnas välfärd. Arbete, tre äldreomsorg förs i kom- rättvisa och rimlighet. En bättre vardag. munerna. Efter att socialdemokraterna skapat ungdomsgaranJutta Urpilainen tin, vill vi nu föra den till den SDP:s ordförande
socialskyddets indexhöjningar nästa år. Vi förverkligar den länge eftertraktade lagen om äldreomsorgen. Det är ett viktigt värdeval.
Vanhusten hyvä hoito Jouduitko taas alakynteen illanvietossa? Ei hätää, me tarjoamme välineet nokkeliin vastauksiin kaikissa tilanteissa. Tällä kertaa väännämme kättä vanhusten hyvästä hoidosta. Vaikka vanhustenhoito ei luultavasti ole Facebook-päivitysten best seller, on yllättävän monella ystävälläsi vahva näkemys siitä, kuinka mummoa ja ukkia tulee hoitaa, kun apua sitten eräänä päivänä tarvitaan. Ei ole yllätys, että aihe kiehauttaa erityisesti hoitajaystäväsi Sarin ja hänen työkavereidensa kattilaa. Tällä porukalla on hyvin muistissa koettu pettymys, kun kokoomuksen hoitajalupaus jäi viimeksi toteutumatta. Sarin kanssa pääsetkin pikkutunneilla asian ytimeen muistuttamalla pettymyksen karvaasta mausta.Tarjoile sitten pöytään fakta: ”Kokoomus ei muuten halua lisätä vanhusten pitkäaikaishoidossa hoitajien määrää sitovilla henkilöstömitoituksilla.” Ja onko tämä nyt sitten ok? Sarin mielestä tuskin on. Hetken voitte vielä paneutua pähkäilemään, kuinka joku puolue ylipäätään voi vastustaa lisähoitajien palkkausta. Onneksi sentään demarit ovat tässä asiassa toista maata, sillä ”Meillä ketään ei jätetä oman onnensa nojaan, annetut lupaukset pidetään ja myös hoitajien jaksamisesta huolehditaan”. Kyseinen kolmiyhteys on pätevä kestoargumentti aina vanhusten hyvästä hoidosta puhuttaessa. ”Jokaisella meistä on vanhemmat. Toiset ovat vanhempia kuin toiset” – tämän toteamalla pääset myös kertomaan, miten kurjalta tuntuu, kun huoli omien pärjäämisestä painaa mieltä. Joskus keskustelussa kannattaa esittää selkeä ratkaisu, jolle monet nyökkäävät hyväksyvästi. Kerro, että sitova hoitajamitoitus on se ratkaisun avain, jolla voittoa tavoittelevat terveysja hoivayritykset saadaan varaamaan riittävästi henkilökuntaa iltavuoroihin. Tässä suhteessa voit osoittaa hieman ymmärrystä kokoomuksen hoitajamitoituksen vastustamiseen, sillä ”Onhan heillä samat puheet sääntelyn tarpeesta yksityisten palveluntuottajien kanssa.” Kun omaiskeskustelu käydään henkilöstöltään riittävästi mitoitetussa hoitopaikassa, kuuluu kiittely usein näin: ”On se hyvä lähteä töihin, kun tietää, että meidänkin äidillä on riittävästi auttavia hoitajia. Ei tarvitse hätäillä hänen pärjäämistään.” Totta joka sana. ”Miten sitten pärjätään, kun omat voimat eivät enää riitä itsestään tai puolisostaan huolehtimiseen?” Asiasta kannattaa puhua ikätovereiden kesken ja jakaa rohkeasti omia tuntojaan. Keskustelussa voit todeta, että onneksi pian tulee voimaan laki vanhustenpalveluista. Sitten meillä on sitova lainsäädäntö siitä, miten vanhuksia Suomessa kohdellaan. Kannattaa myös pohdiskella, kuinka varmistetaan, että hoitajia on riittävästi niin kotiavussa kuin vuodehoidossakin. Tuumailun voitte päättää ajatukseen, että kyllä se säädökseen kirjattu sitova henkilöstömitoitus on kuitenkin paras laadun tae. ”Miten sitä hoidon laatua sitten vaatii, kun muisti menee ja muutenkaan ei oikein jaksa?”
9
10
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
SDP.fi tarjoaa ehdokkaalle työkaluja 24h Mari Tolvanen
Päätit lähteä ehdokkaaksi kuntavaaleihin ja mielessäsi muhii paljon ajatuksia kotikuntasi asioiden kehittämiseksi. Nyt edessäsi on se kaikkein tärkein urakka, eli kunnan asukkaiden tavoittaminen ja oman viestin esille
tuonti muiden ehdokkaiden viestien joukosta. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, sillä vauhtiin pääset helposti klikkaamalla osoitteeseen SDP.fi/ehdokkaalle. Kattavista
ehdokkaan työkaluista voit valita juuri sinulle sopivat välineet äänestäjien tavoittamiseksi.Lisäksi työkaluista löytyy hyvä ehdokkaan opas ja paljon ajankohtaista tausta-aineistoa.
SDP.fi/ehdokkaalle -työkalut pähkinänkuoressa: • Ota avuksi ehdokasopas
• Vaikuta internetissä
Ehdokasopas on tiivis tietopaketti, josta löydät paljon ideoita, vinkkejä ja käytännön tietoa kunnallisvaaliehdokkaana toimimiseen ja onnistuneeseen kampanjaan.
Internet avaa paljon mahdollisuuksia kunnallisvaaliehdokkaalle. Siellä voit esimerkiksi keskustella äänestäjien kanssa tai kirjoittaa ajatuksesi muiden luettavaksi. Ehdokkaan palveluiden avulla voit muun muassa perustaa omat verkkosivut, luoda blogin tai päivittää Facebook-profiilisi kunnallisvaalien näköiseksi.
• Tutustu tausta-aineistoihin
Tausta-aineistot tarjoavat paljon faktaa yhteiskunnallisista asioista ja ovat avuksi esimerkiksi keskustellessasi äänestäjien kanssa.
• Tee mainoksia
Omien käyntikorttien, postikorttien, rintanappien ja lehtimainosten tekeminen onnistuu nyt helposti internetissä. Täydennä valmis mainospohja omalla kuvallasi ja tekstilläsi. Sitten vain tallennus ja painoon. Ehdokkaan työkaluihin on koottu myös painotarjouksia, joita hyödyntämällä säästät mainosten painokuluissa. Lehti-ilmoitustilan varauksista on saatavilla alennus viestintätoimiston kautta. Lisäksi työkaluista löytyvät valmiit ulkomainospohjat, SDP:n logo ja graafiset ohjeet sekä valokuvapankki.
• Julkaise vaalilehti
Demokraatti-lehti tarjoaa lehdentekopalvelua ehdokkaille ja yhdistyksille. Valmiit juttu- ja kuvamateriaalit toimitetaan taittoon sähköisinä tiedostoina.
• Tilaa kampanjatuotteita
SDP:n verkkokaupan kautta voit tilata useita erilaisia tuotteita jaettavaksi tai omaan käyttöön. Esimerkiksi SDP:n punainen huivi ja logolla varustettu paita toimivat vaatetuksena vaalityössä. Voit myös tilata omia kyniä, avaimenperiä, SDP:n karkkeja, ilmapalloja tai vaikkapa teltan torille pystytettäväksi.
Jukka-Pekka Flander
Marin mielestä parasta juuri nyt: - Kantarellikastike - Ehjä sateenvarjo - Se, että lumien sulamiseen on vain 7 kuukautta
Verkkoviestinnän asiantuntija Mari Tolvanen pitää SDP:n verkkoviestinnän tasoa ilahduttavana.
Mari Tolvanen tuo lisää virtaa SDP:n viestintään Elokuun alussa SDP:n viestintä sai uuden vahvistuksen, kun Mari Tolvanen aloitti työt puoluetoimistolla. Tolvanen työskentelee erityisesti verkkoviestinnän parissa. Kerro alkuun jotain koulutustaustastasi sekä työkokemuksestasi viestinnän ja markkinoinnin parissa? – Takataskustani löytyy digitaalisen viestinnän ammattikorkeakoulututkinto, copywriterin ammattitutkinto sekä joukkotiedotuksen ja markkinointitieteen akateemisia opintoja. – Ennen puoluetoimistoa työskentelin Maikkarilla MTV3.fi-sivuston, internetmarkkinoinnin ja sosiaalisen median parissa. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa copywriterina, viestintäassistenttina, mansikanpoimijana ja hampurilaisten täyttäjänä. Mikä sai sinut kiinnostumaan työmahdollisuudesta SDP:ssä? – Olin jo parisen vuotta mietiskellyt, että haluaisin loikata yritysmaailmasta pois ja siirtyä työhön, jossa voisin työskennellä sellaisen asian parissa, johon itse uskon ja joka sopii arvomaailmaani. Sinulla on monipuolista työkokemusta vastuullisista viestinnän tehtävistä politiikan ulkopuolella. Mitä mieltä olet poliit-
tisesta viestinnästä/missä sinun mielestäsi olisi skarpattavaa? – Olen ollut erityisen ilahtunut siitä, kuinka pitkälle kehittynyttä SDP:n verkkoviestinnän tekeminen on ja kuinka ennakkoluulottomasti kokeillaan uusia asioita esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. – Yksi skarppauksen paikka voisi liittyä tekstien selkeyteen. Monet poliittiselle viestijälle tutut termit tai ilmaisutavat voivat olla tavalliselle Matti Meikäläiselle aikamoista latinaa - viesti, jota lukija ei ymmärrä, ei myöskään vaikuta halutulla tavalla. Uutisissa, artikkeleissa ja tiedotteissa kannattaa suosia selkeää sanastoa ja havainnollistaa vaikeat asiat vaikka esimerkein. Anna loppuun vielä kuntavaaliehdokkaille jokin hyvä käytännön vinkki verkkokampanjointiin. Jos päätät olla läsnä sosiaalisessa mediassa, kuten nettikeskusteluissa, Twitterissä tai Facebookissa, tässä pari vinkkiä: - Muista käyttäytyä hyvin. - Kiitä palautteesta ja vastaa kysymyksiin kohteliaasti. - Ota asiallisesti kantaa ja perustele mielipiteesi. - Kannusta ja innosta.
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
11
Missä perussuomalainen, siellä ongelma
SDP:n puoluekokouskin meni. Meni niin, että kokousedustajamme joutui lepäämään elokuun loppuun asti jälkipuinneilta. Kaikesta huolimatta muistamme kirkkaana puheenjohtajamme – mikäs hänen nimensä nyt olikaan – uudelleenvalinnan. Nuorisokin teki aikamoisen marssin eteenpäin. Ainakin baaripöydässä oli paljon tuntemattomia kasvoja.Voi tosin johtua siitäkin, että Arska otti kokoukseen mukaan lukulasit tavallisten kiikareiden sijaan. yyy
Sorsa -säätiöllä uudet kotisivut Sosialidemokraattinen ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö on uudistanut kotisivunsa. Sivut löytyvät osoitteesta www.sorsafoundation.fi. Sivuilta löytyy säätiön julkaisut ja tapahtumat sekä niissä pidettyjä alustuksia. Uutuutena on blogi, johon tulee viikoittain uusia kirjoituksia eli ”Siipisulkia sorsanpesästä” ja toiminnanjohtaja Mikko Majande-
rin ajankohtaiskommentteja otsikolla ”Tuhat merkkiä politiikasta”. Uusilta sivuilta on helppo jakaa julkaisuja ja tapahtumia Facebookiin ja muihin sosiaalisen median foorumeihin. Tykkää Kalevi Sorsa -säätiöstä myös Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/Sorsafoundation tai tilaa uutiskirje osoitteesta info@sorsafoundation.fi.
Missä perussuomalainen, siellä ongelma.Tämä näyttää olevan perussuomalainen meininki nykyään. Eduskunnasta ei tarvitse mainita kuin nimet Hakkarainen, Hirvisaari ja Halla-aho, niin kaikki pääsevät kartalle. Sama meininki näyttää jatkuvan paikallistasolla. Muilla on Juoksijalegenda Julma-Juha Väätäisalarakkaat, nen sai tuntea tämän Helsingin piirin mutta puheenjohtajana. Toisin kuin juoksuraPersuilla on doilla, politiikassa ei ole koskaan viimeissalapotkut. tä kierrosta. Tällä kertaa Väätäiselle taisi käydä niin, että piirinjohtaja luuli saapuvansa maaliin kädet ylhäällä tuulettaen, kun samalla piirin oppositioväki päätti jatkaa kisaa kutsumalla kokoon ylimääräisen piirikokouksen. Potkut siitä sitten tuli, vaikka Väätäinen sai kuulla asiasta reilusti myöhemmin lehdestä lukien. Muilla on salarakkaat, mutta Persuilla on salapotkut. Riitahan siitä tuli. Asia selvitettiin siten, että Timo Soini ratkaisi asian. Ihan siitä välittämättä, että lain ja puolueen sääntöjen mukaan hänellä ei ole osaa eikä arpaa piirin asioissa. Mutta tämä kertoo vain sen, jonka kaikkien pitäisi tietää muutenkin: kun Perussuomalaisista on kyse, ei mikään, ei siis yhtikäs mikään mene läpi ilman Soinin siunausta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun puheenjohtaja jotain muuta väittää. Vakavammin ottaen, Soinin puolesta voisi olla hieman huolissaan. Vaalit ovat usein ottaneet hänelle sen verran koville, että sairasloma on kutsunut. Nyt Soini on sairastellut pitempään jo ennen vaaleja. Rauhallisesti vain. Vaikka Perussuomalaisten tapauksessa sota kaipaa yhtä miestä, niin ei yksikään vaalivoitto ole oman terveyden menettämisen arvoista. Tule mieluummin vaikka parille huurteiselle tänne Vallankumouspöytään! yyy Kaikkein räväkämmin kuntavaalityön on kuitenkin aloittanut Keskusta. Teemaksi on muotoutunut asuntopolitiikalla. Tulevien viikkojen kestouutinen on epäilemättä Nuorisosäätiön vaalirahajutun oikeuskäsittely. Syytettyjen penkissä on mm. Antti Kaikkonen, joka ilmoitti juuri ennen oikeudenkäynnin alkua lähtevänsä kunnallisvaaliehdokkaaksi. Media pitänee huolen siitä, ettei mies pääse unohtumaan. Lienevät Keskustassa muutenkin huolissaan. Lähes kymmenentuhannen ehdokastavoitteesta uupuu vielä yli kaksituhatta nimeä. Aikaa listojen täyttämiseen on alle viikko. Ei toivoakaan, että Kepu onnistuisi. Entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen, jonka epäonnistuneesta yrityksestä päästä edellisissä vaaleissa eduskuntaan vallankumouspöytä ei ole vieläkään toipunut, manasi jo, että puolue kokee syksyllä historiansa yhden pahimman kunnallisvaalitappion. Kyllä ”Kelmi” tietää. Joidenkin kätilöiden jälki näkyy pidemmälle. Korhonen on tässä ihan mestarilypsäjäluokkaa. Kyllä hänkin saa ottaa pienen kunnian Keskustan varmahkosta rökäletappiosta.
12
SDP:N JÄSENLEHTI 4/2012
Mikä sana kuvaa SDP:tä? Kevään ja kesän aikana puolueen verkkosivuilla pystyi äänestämään uutta SDP:tä ja puolueen politiikkaa kuvaavaa sanaa. Kaikkein eniten ääniä keräsi sana ”vastuu”. Äänestäjät ehdottivat runsaasti myös omia sanojaan. Vieressä on näistä ehdotetuista sanoista koottu sanapilvi. Sanapilvi: www.wordle.net