Sotahuutosankari Alfred Puustista muistellen

Kirjallisuuskersantti Alfred Puustinen on hyvin erityinen persoona Sotahuudon 130-vuotisessa historiassa. Hän oli kaikkien aikojen paras lehtimyyjä – vuosien saatossa hän myi yli miljoona lehteä! 96-vuotias everstiluutnantti Martta Hämäläinen palveli miehensä kanssa monien vuosien ajan lähetyskentällä Brasiliassa. Nuorena upseerina hän ehti olla muutamia kuukausia Tampereen osaston johtajana, ja tuona aikana osaston sotilas Alfred Puustinen tuli Martalle hyvin tutuksi ja rakkaaksi. Everstiluutnantti jakaa nyt muutaman lämpimän ja huvittavan muiston tästä tunnetusta Sotahuutosankarista.

Du kan läsa den här artikeln på svenska på sidan 26.

– Olimme Tampereella määrättyinä elokuusta 52 helmikuuhun 53. Eli 67 vuotta sitten. Se oli meidän viimeinen määräyksemme Suomessa ennen kun lähdimme lähetystyöhön Brasiliaan. Alfred Puustinen oli tuolloin sotilaana Tampereen osastossa. Tuohon aikaan Sotahuudossa julkaistiin viikoittain myyntilista, josta selvisi ahkerimmat Sotahuudon myyjät. Monet ostivat lehden vain nähdäkseen, onko Puustinen jälleen listan kärjessä. Ja kyllä Alfred miltei poikkeuksetta ykkössijalla oli.

Alfred Puustinen myi viikoittain yli tuhat lehteä. Parhaimpina viikkoina lehtiä saattoi mennä kaksi kolme tuhatta! – Alfred oli välitön, hänen oli helppo ottaa kontaktia keneen tahansa. Alfred myös puhui Karjalan murretta ihan viimeiseen asti. Minäkin olen Karjalasta kotoisin, mutta puhuimme lapsille aina kirjakieltä. Koin, ettei murretta kannata opettaa. Mutta Puustisen kanssa jutellessamme murre raikasi! everstiluutnantti Martta Hämäläinen muistelee.

Sotilas Puustinen oli tuttu näky Tampereen kaduilla, ja tälle myyntimiehelle oli vaikea sanoa ei. Kerran kun kadulla kohdattu potentiaalinen asiakas vetosi siihen, ettei ole rahaa, niin Alfred totesi: ”Myö hanskas ja osta lehti!”

Tampereen osastossa työskentelevät upseerit saivat osansa tästä omalaatuisesta Sotahuutosankarista. – Kerran Puustinen halusi viedä majuri Konttisen syömään ravintolaan kiitokseksi siitä, että majuri oli antanut hänelle kersantin arvon. ”Mie pihvaan, kun sie teit minust kersantin.” He menivät syömään, ja aterian jälkeen tuli maksun aika. Puustinen laski rahansa, eivätkä ne riittäneetkään. Puustinen sanoi majurille: ”Ootapas vähä, mie käy myymäs muutaman Sotahuudon.” Majuri ei antanut lupaa, mutta siitä huolimatta hän lähti, Martta naurahtaa. Sana hallussa

Alfred Puustinen kävi myös tunnollisesti osaston kokouksissa. Kokouksissa hän halusi päästä lavalle laulamaan lempilauluaan: ”Herran lipun alla kunniamme saamme / Herran lipun alla voitto meidän on / Herran lipun alla risti kantakaamme / taistelussa Jeesuksessa meillä voitto on.”

Sotilas Puustinen oli aina sanavalmis. – Kerran Puustinen sanoi majuri Virralle, että hän haluaa rukoilla Karjalan palauttamisen puolesta. Majuri Virta sanoi, että voidaan rukoilla siitä näin yksityisesti meidän kesken. Seuraavan kerran Puustisen ollessa kokouksessa lavalla hän aloitti rukouksen: ”Jumala, näin meidän kesken, anna se Karjala takaisin!”

Martan tyttäret Anneli ja Riitta pitivät kovasti tästä lapsirakkaasta miehestä. Martta muistelee, miten tytöt leikkivät kerran pienenä Pelastusarmeijan kokousta, ja he rukoilivat siinä Puusti-

sen puolesta: ”Jumala, paranna Puustinen ihan joka paikasta.” – Kerroin tämän Puustiselle, ja hän vastasi minulle ”Siul on viisait tyttölöit, kun ne Jumalaakin osaa neuvoo!” Martta naurahtaa.

Suojelusenkeleiltä karussa Ennen Martan ja perheen lähtöä Brasiliaan Alfred Puustiselle ehti tapahtua onnettomuus, josta hän ei koskaan täysin kuntoutunut. Hän jäi kadulla pyörän alle, ja joutui sairaalaan. Tämä tapahtui joulun alla, ja osastolle oli tilattu 2 000 kappaletta joululehtiä lähinnä Puustisen myytäväksi. – Alfred makasi sängyssä ja totesi: ”Nyt sankar makkaa täällä ja jouluhuudot tul, nyt rukkoillaan. Jumala, anna niille sellainen menekki, et ne revitään käsistä.” Mieheni kertoi sotilaskokouksessa, että meillä on nyt 2 000 lehteä ja Puustinen on poissa pelistä, mutta hän ei mitenkään määrännyt sotilaita myyntitehtäviin. He kuitenkin veivät ja myivät ne kaikki!

Joku kiusoitteli Puustista tämän onnettomuuden jälkeen, että missä hänen suojelusenkelinsä ovat olleet? ”Kun mie aina liikun nii sukkelaa, eihän suojelusenkelitkään siinä peräs pysy”, kuului vastaus. – Puustinen piti kovasti kahvista. Veimme hänelle sairaalaan sitä pullossa. Kun piiripäällikön vaimo kerran toi hedelmiä, niin hän kertoi meille pettyneenä: ”Ei tuonu rouva kohvii.”

Lopuksi Martalle muistuu mieleen, miten vuosia myöhemmin, kun he olivat lähetystyöstä lomalla Suomessa ja kutsuttuina Tampereelle johtamaan kokousta, myös Alfred Puustinen oli paikalla. Hän oli tuolloin jo vanhainkodissa, ja osaston sotilaat olivat hakeneet hänet kokoukseen. – Hän oli edelleen sama sukkelasanainen ja lapsenuskoinen mies, jonka opimme tuntemaan. Kokouksessa Alfred rukoili pilke silmäkulmassa: ”Siunaa näitä upseereita ja näitä kaikkia ihmisiä. Jolla on kaksi ihokasta – tai hametta – niin antakoon hän toisen”, päättää Martta muisteluhetken hymyillen.

Toni Kaarttinen