3 minute read

Pelastusarmeijan rohkeat naiset

Pelastusarmeija on aina ollut tasa-arvoinen kristillinen yhteisö, ja naiset ovat olleet tärkeitä tämän kansainvälisen liikkeen kehityksessä. Sarjassa tutustutaan näihin toimintamme ja uskomme sankarinaisiin.

Evangeline Cory Booth

Evangeline Cory BoothEvangeline Cory Booth, ”Eva”, syntyi joulupäivänä 1865 Lontoossa. Hän oli Pelastusarmeijan perustajien, William ja Catherine Boothin, kahdeksasta lapsesta seitsemäs. Evangeline kävi kotikoulua ja kasvoi Pelastusarmeijan työhön: ensimmäisen palkkansa hän sai War Cry -lehden myynnistä. 17-vuotiaana hän muutti Itä-Lontooseen ja eli siellä vieraillen sairaiden luona ja vankiloissa, palvellen köyhiä ja voittaen sieluja Jumalalle. Häntä kuvailtiin eloisaksi, seuralliseksi ja järkähtämättömän vakaumukselliseksi. Hän ei koskaan mennyt naimisiin ja oli taitava muusikko.

Vuonna 1888 Evangelinesta tuli upseerikoulun johtaja Englannin Claptonissa. Sitten vuonna 1895 30-vuotias Evangeline matkusti Kanadaan kenttäkomentajaksi veljensä Herbertin tilalle. Pioneerihenki johdatti hänet pois kaupungista ja pohjoiseen, ja yhdeksän vuoden ajan Evangeline työskenteli Yukonissa ja Alaskassa. Hän kuvasi työtä kullankaivajien, uudisasukkaiden ja alkuperäisväestön keskellä ”uuvuttavaksi raadannaksi”, mutta se totisesti valmisti häntä tulevaan.

Vuonna 1903 Yhdysvaltojen Pelastusarmeijan komentajana toiminut Evangelinen sisar Emma kuoli. Evangeline muutti Kanadan etelärajalle, ja hänestä tuli yksi varhaisimmista USA:n komentajista. Siellä hän kohtasi maahanmuuttajien köyhyyden. Hän järjesti leipäjonoja ja kouluruokailuja nälän voittamiseksi ja aloitti julkisia palveluhankkeita katastrofiavun tarjoamiseksi, sairaaloiden auttamiseksi ja vanhusten avuksi. Vaikka monista ihmisistä Pelastusarmeijan työ tuntui uskonnollisen taustan vuoksi epäilyttävältä, työn merkitystä ei voinut sivuuttaa. Evangeline teki työtä köyhien hyväksi ja pyrki keräämään apua yhdysvaltalaisille sotilaille ensimmäisen maailmansodan aikana, mikä nosti hänet kansan suosioon, ja ihmisten mielikuva Pelastusarmeijasta parani huomattavasti. Pelastusarmeijan sota-ajan työtä arvostettiin niin korkealle, että sen jäseniä vapautettiin sotapalveluksesta palvelemaan kotirintamalla. Vuonna 1919 Evangelinelle myönnettiin Yhdysvaltain armeijan mitali ansiokkaasta palveluksesta.

Pelastusarmeijan sisäisen kuohunnan aika johti ensimmäiseen kenraalin vaaliin. Vuonna 1929 Bramwell Booth valittiin isänsä Williamin seuraajaksi Pelastusarmeijan kenraalin paikalle, hänen seuraajansa oli puolestaan Edward J. Higgins. Vuoden 1934 vaalissa ansioitunut Evangeline valittiin Pelastusarmeijan neljänneksi kenraaliksi. Hän oli ensimmäinen nainen kenraalina.

Kenraalin virassa ollessaan Evangeline matkusti Intiassa, Ceylonilla, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Havaijilla, USA:ssa, Norjassa, Ruotsissa, Kanadassa ja Ranskassa. Hän sai lempinimekseen ”musikaalinen kenraali”, ja oli hyvin kiinnostunut musiikin kautta tehtävästä hengellisestä työstä. Evangeline toi kenraalin tehtävään tarmoa, kokemusta ja näkemystä. Hänen johdollaan Pelastusarmeija aloitti toiminnan Singaporessa, Algeriassa, Egyptissä, Ranskan Keski-Afrikassa, Filippiineillä, Meksikossa ja Penangissa (Malesiassa). Pelastusarmeija alkoi toimia 50 maassa.

Evangelinen aika kenraalina päättyi lokakuussa 1939 viiden palvelusvuoden jälkeen, kun komentaja George Carpenter valittiin hänen seuraajakseen. Evangeline palasi Yhdysvaltoihin ja asettui New Yorkin osavaltion pohjoisosaan viettämään eläkepäiviään. Hän kuoli siellä 84-vuotiaana 17.7.1950. Eläkeläisenä hän osallistui paikalliseen toimintaan ja kirjoitti useita kirjoja. Hänen mukaansa on nimetty college Atlantassa Georgiassa ja yllättäen kodittomiksi joutuneiden turvapaikka Chicagossa Illinoisissa.

Oliko Evangelinen syntymä samana vuonna kuin Pelastusarmeija virallisesti rekisteröitiin enteellistä? On selvää, että hän jatkoi vanhempiensa viitoittamalla uudistuksen ja hengellisen herätyksen tiellä, mutta se ei ennalta määrännyt hänen vaikutustaan. Evangeline Cory Booth oli teologi ja rohkea nainen, jonka usko oli lannistumaton. Hän eli uskoaan vaikeina aikoina ja haastavissa paikoissa tavalla, joka muutti maailmaa. Hänen tarinansa ja elämänvaiheensa on kirjattu moniin artikkeleihin, kirjoihin ja käsikirjoituksiin, jotta mekin voimme innostua olemaan kuuliaisia ja luottamaan Jumalaan.

Gerry Lindholm

majuri

Kuvat: © National Photo Company Collection / Library of Congress

This article is from: