MONORÄPYLÄ on vapaasukeltajan ja räpyläuimarin väline

Monoräpylällä on sukellettu 50 m 13,86 sekuntiin, joka tarkoittaa lähes 13 kilometrin tuntivauhtia. Uimarin vieressä pitää juosta perässä pysyäkseen. Vastaavasti 1500 m on uitu monolla 12 minuuttiin 13,52 sekuntiin, joka vastaa reilun 7 kilometrin tuntivauhtia.

Mikä mono?

Monoräpylää käyttävät räpyläuimarit ja vapaasukeltajat. Monolla uinti on helponnäköistä, ja sillä pääsee tarvittaessa lujaa, kun tekniikka on kunnossa ja jalassa sopiva räpylä. Räpyläuimari ui kilpailuissa tietyn matkan mahdollisimman kovaa, kun taas vapaasukeltaja tavoittelee mahdollisimman pitkää tai syvää sukellusta ajasta riippumatta. Toimittanut KRISTIINA KARILA

Kaiken perusta on uintiasento. Uimarin tulee kellua veden pinnan suuntaisesti suoraksi ojentautuneena, uitiin sitten pinnassa tai sukellettiin. Vapaasukeltajat käyttävät muun muassa niskapainoa asennon trimmaamiseen optimaaliseksi.

Monolla uitaessa potku lähtee alaselästä. Jalkoja taitetaan hieman lantiosta, ja polvien myödätessä takamusta nostetaan hiukan ylös ja jalat suoristetaan alaspäin. Tämä on niin sanottu alapotku. Takamus palaa lähtöasentoon, ja jalat nostetaan

suorana ylös eli tehdään yläpotku. Samalla ylävartalo lepää liikkumattomana paikallaan kädet suoraksi eteen ojennettuina tiukasti päällekkäin ja katse suunnataan pohjaan. Suurin virhe on potkia niin sanotusti polvilla. Potku suuntautuu tällöin eteen-taakse eikä vie eteenpäin. Toinen yleinen virhe on, että lantio putoaa alas yläpotkun päätteeksi. Tämä aiheuttaa ylävartalon heiluntaa ja vastus kasvaa.

Pintauinnissa käytetään otsasnorkkelia ilman kumisia suukappaleita, sillä vauhdin kasvaessa kumiosat alkavat väpättää.

MILLAINEN ON SOPIVA MONO? Uimarin fyysiset ominaisuudet ja kokemus määrittävät, millainen mono sopii hänelle parhaiten. Mitä voimakkaampi potku uimarilla on, sitä jäykemmän räpylän hän tarvitsee. Liian jäykkä räpylä liikkuu kuitenkin helposti eteen-taakse, jolloin potku ei vie eteenpäin. Liian löysä räpylä taipuu liikaa ja jarruttaa vauhtia. Räpyläuintikilpailussa käytettävän räpylän jalkaosan tulee puristaa niin, ettei jalka pääse liikkumaan kengässä yhtään. Räpylän saakin jalkaan vain saippuan

avulla. Kilparäpylän jäykkyyteen ja lapakulmaan vaikuttaa myös uitava matka. Lyhyillä matkoilla käytetään jäykempää monoa kuin pitkillä. Harjoituksissa käytettään vanhaa kilparäpylää, jonka jalkaosa on löystynyt.

Vapaasukeltajalla monoräpylän jalkatasku on isompi kuin räpyläuimarilla. Jalkataskun pitää olla juuri oikean kokoinen, jotta räpylää voi pitää jalassa pitempään ja matka veden alla sujuu jouheasti eteenpäin.

Oikean koon löytämiseksi kannattaa kokeilla muiden räpylöitä esimerkiksi seuran allasvuorolla. Joissakin monoissa on valmistusnumerot. Jos kaverin mono on sopiva jalkaan, voi numeron kertoa tilatessaan uutta. Vapaasukeltajan on myös tärkeää ilmoittaa räpylän tulevan vapaasukellukseen, eli jalkatasku pitää olla freediving-mitoituksella. Lavan oikea jäykkyys on tärkeää: jäykkyysasteikolla 1–4 eli soft-extra hard vapaasukellukseen sopiva on yleensä 2 eli medium. Liian jäykkää räpylää ei kannata ottaa, jotta potku ei vie liikaa energiaa.

Mieti, mihin tarkoitukseen käytät räpylää. Toimivan kuntoiluräpylän saa 150 eurolla, joten ei kannata hankkia satojen eurojen kilparäpylää, jonka pukeminen ja riisuminen on hankalaa ja jota voi pitää jalassa vartin kerrallaan.

TEKNISIÄ OMINAISUUKSIA Monoräpylän toimivuuden kannalta on tärkeää, että jalkataskujen ja lavan tyven alue ei taivu juurikaan, mutta lavan kärki taipuu riittävästi. Monoräpylässä tämä ominaisuus syntyy, kun lasi- tai hiilikuitukerroksia vähennetään lavan kärkeä kohti eli lapa ohenee. Lavan materiaalina voi olla muovi (halvimmat, lähinnä vesileikkeihin sopivat mallit), lasikuitu tai hiilikuitu. Lasikuitu on selvästi yleisin materiaali, ja sitä voi suositella monoräpylää harkitsevalle. Hiilikuituiset ovat kalliimpia, ja niitä on vielä saatavilla vähän, mutta ne ovat syrjäyttämässä lasikuituräpylät kilpakäytössä.

Ns. siipimono on paljon helpompi hallita kuin vanhanmallinen levymono. Siipimonossa räpylän reunoissa on siipimäiset paksunnokset, jotka ohjaavat räpylän kulkemaan suoraan. Nykyään vapaasukelluksessa käytetään lähes pelkästään siipimonoja. Jalkataskun ja lavan välinen kulma on tärkeä, ellei omaa erityisen notkeita nilkkoja. Nykyään monoräpylän saa isolla noin 30 asteen kulmalla, jolloin mono seuraa sulavasti suoraan vartalon jatkeena. Ennen käytettiin enimmillään noin 20 asteen kulmaa, jolloin mono ei ollut optimaalisessa asennossa.

MONOLLA KESKIKEHO KUNTOON Monolla uiminen on haastavampaa kuin tavallisilla räpylöillä. Väline vaatii hyvää keskivartalon hallintaa, ja se onkin oiva tapa saada keskivartalon lihakset kuntoon. Kuntoiluun kannattaa valita vapaasukel

tajien suosima isommalla jalkataskulla varustettu räpylä, jota voi pitää jalassa pitkään. Monolla uiminen vaatii tilaa ja vauhti kasvaa keskivertouimaria huomattavasti nopeammaksi, joten monoräpylällä ei ole syytä mennä uimaan turvallisuussyistä yleisellä hallivuorolla. Avovedessä märkäpuvulla ja asiallisin turvavarustein varustettuna matka taittuu monolla mukavasti.

Jutussa asiantuntijoina Timo Pöntinen, vapaasukelluksen lajiryhmä ja Antero Hammar, räpyläuinnin lajiryhmä.