MUINAISET SUKELTAJAT hakivat poh jasta ruokaa ja esineitä sekä avustivat sotatoimissa

Sukeltamisen muinaishistoriaa

Mistä kaikki oikein alkoi?

RALF STRANDELL, Suomen Sukellushistoriallinen yhdistys

Sukeltaminen on saattanut saada alkunsa ruuan hausta. Mesoliittisen kivikauden Ertebølle-kulttuurin (5400 eaa.) keittiöjätteistä Tanskassa on löydetty simpukoita, jotka eivät laskuveden aikana paljastu. Ne on pitänyt hankkia pistämällä pää veden alle. Simpukat olivat muutenkin arvotavaraa. Egyptissä (3200–2100 eaa.) simpukoita käytettiin ainakin koruina ja amuletteina sekä koristeluun ja myös simpukankuorirahana. On uskottavaa, että joku on näitä keräämällä, sukeltamallakin, saanut osan elannostaan.

PELASTUSSUKELTAMISTA, RUOKAA, PESUSIENIÄ Ensimmäiset kirjoitetut todisteet sukeltamisesta löydämme Hammurabin laista (1790 eaa.), jossa tohelo laivuri määrätään korvaamaan veneen arvo ja rahti, jos hän upotti toisen omistaman veneen. Jos hän kuitenkin nosti veneen pintaan, piti veneen arvosta korvata vain puolet – ja menetetty

rahti päälle. Tämä kannusti yrittämään uponneen veneen nostoa. Gilgamesheepoksessa on myös kuvaus syväsukeltamisesta irrotettavien painojen kera.

Noin 750–650 eaa. muistiin kirjoitettu Ilias-eepos kertoo Troijan sodasta (noin 1200–1100 eaa.) ja mainitsee merenpohjasta sukellettujen pesusienten käytön ja sukeltamalla kalastetut osterit. Molempien keräämisessä on ollut tarpeen sukeltaa jo varsin syvälle.

Rhodoksen merilaki hylkytavarasta puolestaan (800 eaa.) mainitsee uponneen lastin pelastamisen sukeltamalla. Laivat saattoivat ajaa karille tai olla uppoamisvaarassa, jolloin lastia oli kevennettävä laidan yli heittämällä.

KREIKAN TAISTELUSUKELTAJAT Ensimmäinen maininta taistelusukeltamisesta on kertomus Skylliaasta (480 eaa.). Historioitsija Herodotos (420 eaa.) epäilee joidenkin tarinoiden todenperäisyyttä, mutta mainitsee hänet aikansa parhaaksi sukeltajaksi. Puoli vuosituhatta myöhemmin Pausanias, maailman ensimmäinen turisti, kirjoitti, kuinka Skyllias oli tyttärensä kanssa sukeltanut katkaisemaan Persian laivaston ankkuriköydet ja niin täydentänyt myrskyn tuhon.

Peloponnesolaissodissa (425 eaa.) sukeltajat salakuljettivat ruokaa piiritetyille spartalaisille vedenpitävissä nahkasäkeissä vetämällä. Todennäköisesti osa matkasta on sukellettu ruokosnorkkelin kanssa selällään.

ARISTOTELES PALJASTAA SUKELTAJIEN TEKNIIKAT Aristoteles oli luonnontieteilijä, joka yritti antaa selityksen monille havaitsemilleen ilmiöille. Korvaongelmia käsittelevässä tekstissä hän mainitsee sukeltajat. Miksi sukeltajien korvat puhkeavat meressä? Miksi sukeltajat sitovat pesusienet korviensa päälle? Hän myös mainitsee veden alle alassuin lasketun ilma-astian, josta sukeltajat kävivät hengittämässä.

Eläinkuntaa käsittelevässä teoksessaan

Urin kaupunkivaltiosta löytynyt Standard of Ur -paneeli (2500 eaa.) helmiäiskoristeluineen on edellyttänyt varsin syvällä elävien helmisimpukoiden keräämistä sukeltaen.

hän puolestaan mainitsee norsun kärsästä puhuttaessa sukeltajien hengityslaitteen eli mahdollisesti (ruoko)snorkkelin.

ROOMAN SUKELTAJAT Rooman valtakunnassa sukeltajien työnkuvia oli monia. Merestä sukellettiin pesusieniä, ostereita ja simpukkaa. Uponnutta rahtia pelastettiin, vedenalaisia esteitä rakennettiin ja raivattiin, ruokaa ja viestejä salakuljetettiin piiritetyille, ankkuriköysiä katkottiin tai ankkureita vapautettiin. Varmasti myös kaivot ja satamarakenteiden teko ja huoltaminen vaativat sukeltamista. Varusteisiin kuuluivat laskeutumispainot, pintaköydet, ilmapadat, snorkkelit, pesusienet korvilla, suolavettä sietävät pronssiveitset sekä oliiviöljy.

Kalastajilla, viljan rahtaajilla, satamahenkilöstöllä ja sukeltajilla on ollut yhteistyötä ja jopa Tiberin varren kalastajien ja sukeltajien yhteinen edunvalvontajärjestö, kilta.

Raaimmasta päästä on Liviuksen tarina, missä roomalaisten hyökätessä Makedoniaan kuningas Perseus (168 eaa.) panikoi ja käski upottaa Pellan aarteet mereen. Hän alkoi kuitenkin katua päätöstään, käski sukeltajien hakea aarteet takaisin ja tapatti sitten sukeltajat salaa, jotta tieto nolosta tapauksesta ei leviäisi. Taistelusukeltajien työ oli vaaroja täynnä. Roomalaisten piirittäessä Hispanian Numantiaa (134–133 eaa.) huomasivat

he sukeltajien salakuljettavan kaupunkiin ruokaa. Tämä estettiin tekemällä veitsen terillä varustetuista virrassa heiluvista tukeista sukelluseste.

Mutinan piirityksessä (43 eaa.) puolestaan Caesarin joukot viestittelivät piiritettyjen joukkojensa kanssa lähettämällä sukeltajia piiritysrenkaan lävitse. Viestit kirjoitettiin ohuelle lyijylevylle, joka rullattiin kasaan ja vietiin perille sukeltaen yön turvin: varhainen versio nykypäivän wetnotesista.

Historioitsija Plinius vanhempi (23–79 jaa.) kertoo Luonnonhistoriassaan sukeltajia uhkaavista kauheista meripedoista ja siitä, miten sukeltaja oliiviöljyä suustaan sylkemällä pystyi näkemään veden alla. Vuosisataa myöhemmin elänyt Oppian puolestaan kertoo kalastusta käsittelevässä kirjassaan laajasti myös sukeltamisesta. Sukeltajat käyttivät oliiviöljyä näkemiseen, lyijypainoa sekä pintaköyttä, jota ravistamalla sukeltaja pyysi tulla vedetyksi ajatuksen nopeudella takaisin pintaan. Työssä käytettiin merivettä sietäviä pronssityökaluja. Kovin leppoisaa ei työ aina ollut: “Toistuvasti hän ravistaa köyttään pyytäen tovereitaan vetämään hänet ylös. Ja meripeto ja sukeltajan toverit kiskovat hänen kahteen osaan revittyä ruumistaan.” Voidaankin ajatella, että värikkäästi tarinoiva Oppian ymmärsi myös kirjansa myynnin edistämisen päälle. Sukeltaja hyppäämässä veneestä veteen. Viiniruukku ajalta 510-490 eaa.

Muinainen pesusienisukeltajan narulla ylös vedettävä laskeutumispaino.