Arvopaperi 5-6/2013

Page 1

SELVITYS

PÖRSSIN ULKOPUOLELLA MUHII JÄTTIPOTTI Suurimpien pörssin ulkopuolisten yhtiöiden pääomistajien salkut ovat jopa satojen miljoonien eurojen arvoisia. Huomattava osa sukujen ja perheiden omistamista yrityksistä ei haikaile pörssiin tulevaisuudessakaan, vaikka markkinoilla riittäisi kiinostusta. Teksti Markus Salin Kuvitus Tuomas Kärkkäinen

S

uomen viidensadan suurimman yrityksen listalle mahtuu noin sata yhtiöitä, joiden omistus on edelleen kokonaan kotimaisten perustajasukujen tai -perheiden käsissä. Joukko kasvaa vielä hiukan, jos mukaan lasketaan perheyhtiöt, jotka ovat myyneet osan omistuksestaan pääomasijoittajille. Viidensadan suurimman yhtiön joukossa on suunnilleen saman verran kotimaisia pörssiyhtiöitä. Talouselämän 500-listalle mahtuvat perheyhtiöt työllistävät yli 100 000 ihmistä ja tekevät liikevaihtoa noin 30 miljardia euroa. Yhtiöiden yhteenlaskettu markkina-arvo on karkeasti 15 miljardia euroa. 34 ARVOPAPERI KESÄKUU 2013

Suurimpien yksittäisten omistajien omistuksen arvo nousee jopa satoihin miljooniin euroihin. Markkina-arvollaan miljardiluokkaan yltävät arviossamme peliyhtiöt Rovio ja Supercell sekä Kyöstilöiden erittäin kannattava ja vakavarainen terveydenhuoltolaitekonserni Planmeca. Lähelle miljardiluokkaa arvostamme myös elintarvikekonserni Fazerin ja pakkaus- ja tukkukappayhtiö Wihurin. Yli puolen miljardin euron arvoisia ovat teknisen tukkukaupan Onvest ja monialainen Rettig. Lähimmäs puolen miljardin euron markkina-arvoa yltävät laskelmissamme kahviyhtiö Paulig, kierrätysyhtiö Kuusakoski, putkikonserni KWH-

Yhtymä sekä kahdesta yhtiöstä koostuva öljykaupan St1 ja Etoloiden Etola ja Tiiviste Group yhteenlaskettuna. Markkina-arvoltaan 200–300 miljoonan euron haarukasta löytyy perinteisiä vakavaraisia sukuyhtiöitä. Tähän ryhmään kuuluvat pitkän historian mediayhtiöt TSYhtymä ja Otava, Pertti Laineen vihannestukkuri ja sijoitusyhtiö Veikko Laine Oy, palvelukonserni Lindström sekä pörssiAhlstromin ulkopuolelle jätetty Ahlström Capital Oy. Myös arvokkaimmat autoalan yhtiöt Veho ja Aro-Yhtymä yltävät tähän kategoriaan. Helsingin pörssin keskisuurten yritysten yli 150 miljoonan euron markkina-arvon ylittävät laskelmissamme vielä maaliyhtiö Teknos, konepajayhtiö Normet, sähköalan yhtiö EM Group sekä monialainen ja perinteikäs Berner.

Lukuisia satamiljonäärejä Pörssissä arvokkaimmat perheyhtiöt toisivat siis mukavan lisän keskisuurten yritysten kastiin, sillä yhteensä näitä 150 miljoonan – miljardin euron arvoisia yhtiöitä on parikymmentä. Osassa suurimpia perheyrityksiä omistus


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.