Uratie VIIKON NIMI | T YÖN SANKARIT | TÄNÄÄN TÖISSÄ
Varokaa pojat, tytöt ampuu kovilla SIVU 53 Toimittanut: Hanna Säntti
USKO. ”Paperin ja kartongin kysyntä tulee kasvamaan. Sähköinen viestintä on haaste lähinnä sanomalehtipaperille ja osalle aikakauslehtipaperista”, sanoo M-realin toimitusjohtaja Mikko Helander.
M
ANNI KOPONEN
-realin toimitusjohtaja Mikko Helander kävelee pitkää käytävää yhtiön pääkonttorissa Espoon Tapiolassa. Helanderin kaudella paperiyhtiö on kutistunut vauhdilla. ”Meillä oli vielä vuonna 2006 neljässä kerroksessa ihmisiä. Tämän vuoden lopussa kaikki mahtuvat yhteen kerrokseen”, Helander sanoo. Helander on saneerannut Metsäliiton hallitsemaa M-realia kolme vuotta. Yhtiön on hänen kaudellaan spekuloitu tuupertuvan velkataakkansa alle. Miten henkilöstö voi, kun otsaan on lyöty kriisiyhtiön leima? ”Henkilöstöselvitykset osoittavat, että meidän ihmisillämme on vahva usko tulevaisuuteen ja he ovat vahvasti sitoutuneet firmaan”, Helander vastaa. Toimitusjohtajaa on vaikeina vuosina näkynyt julkisuudessa vähän, mutta nyt on sopiva hetki haastattelulle. Helanderin mielestä M-real on pelastettu.
Yhteinen uhka motivoi M-realin väen M-real selviää ja pahin on takana, uskoo M-realin toimitusjohtaja Mikko Helander. Oman työpaikan pelastaminen sitoutti kriisiyhtiön joukot.
Mikko Helander oli nuorena lupaava KuPsin jalkapallojuniori. Töissä raamikas ja suoraviivainen hyökkääjä on joutunut puolustustehtäviin. Vuosi sitten M-real myi eteläafrikkalaiselle Sappille graafiset paperit-liiketoimintansa. M-real keskittyi kartongin valmistukseen. Samalla velkaantuminen helpottui. Toimitusjohtaja uskoi pääsevänsä kertomaan hyviä uutisia. ”Sitten tulikin tämä lama. Se söi kaikki näkyvät tulokset. Sen hyväksyminen oli vaikea juttu”, Helander sanoo kahvipöydän ääressä työhuoneessaan. Yhtiö joutui tekemään lisää leikkauksia. Kesällä M-realin osakkuusyhtiö Metsä-Botnia teki aiesopimuksen Uruguayn sellutehtaan myymisestä UPM:lle. Helanderin mukaan kaikki tämä ei ole henkilöstöä lannistanut – päinvastoin. Henkilöstökyselyjen tulokset 쑱 Talouselämä 35/2009 49