A JA TIL
KLIKKA
AA!
Tiedekirjan uutuudet Kev채t 2016
Tiedekirjan kevään 2016 uutuusluettelo tuo esiin suomalais-
ten tieteellisten seurojen monipuolista julkaisutarjontaa. Suomessa toimii lähes kolmesataa tieteellistä seuraa, joista yli kolmannes julkaisee säännöllisesti kirjoja ja lehtiä. Useimmat seurat antavat jäsenilleen alennusta julkaisuistaan. Ne tarjoavat myös paljon mielenkiintoista toimintaa: retkiä, juhlia ja esitelmätilaisuuksia sekä tilaisuuden tutustua samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin. Seuraan kuuluminen on myös tärkeä tapa tukea tiedettä ja tieteellistä julkaisutoimintaa. Kiinnostivatpa sinua arkeologia, koulumuistot, kirkko-, urheilu- tai sotahistoria, löydät tästä luettelosta suomalaisia seuroja, joissa näitä asioita voi harrastaa. Suomen Eksegeettinen Seura houkuttelee varhaiskristillisyydestä kiinnostuneita teoksellaan Jeesus, seksi ja harhaoppiset. Nuorisotutkimusseuran julkaisuilla on paljon annettavaa nuorisotyötä tekeville ja nuorten kanssa toimiville. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan kirjassa Kopernikuskompleksi kysytään rohkeasti, onko ihminen yksin maailmankaikkeudessa? Tiedekirjan myymälässä ja verkkokaupassa www.tiedekirja.fi saat käsiisi laajan valikoiman tieteellisten seurojen kirjoja ja lehtiä. Jos näistä syttyy kipinä tulla mukaan seuratoimintaan, löydät tarpeelliset yhteystiedot seurojen omilta sivuilta tai Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämästä seuraluettelosta sivulta http://www.tsv. fi/fi/toiminta/jasenseurat. Liity seuraan!
Vetenskapsbokhandelns nyhetskatalog våren 2016 lyfter fram
de finländska vetenskapliga sällskapens mångsidiga publikationsutbud. I Finland verkar närapå trehundra vetenskapliga samfund, av vilka drygt en tredjedel publicerar regelbundet böcker och tidskrifter. De flesta sällskapen ger sina medlemmar rabatt på sina publikationer. De erbjuder också mycket intressant verksamhet: resor, fester och föredragstillställningar samt möjligheten att bekanta sig med människor med samma intressen. Att tillhöra ett sällskap är också ett viktigt sätt att stöda vetenskapen och vetenskaplig publikationsverksamhet. Vare sig du är intresserad av arkeologi, skolminnen, kyrko-, sport- eller krigshistoria, hittar du i denna katalog finländska sällskap i vilka dessa kan idkas. Suomen Eksegeettinen Seura lockar dem med intresse för tidig kristendom med sitt verk Jeesus, seksi ja harhaoppiset. Ungdomsforskningssällskapets publikationer har mycket att erbjuda ungdomsarbetare och andra som jobbar med unga. I Astronomiska föreningen Ursas bok Kopernikuskompleksi frågas djärvt, är människan ensam i världsalltet? I Vetenskapsbokhandelns affär och nätbutik www.tiedekirja.fi får du tag på ett omfattande urval böcker och tidskrifter utgivna av vetenskapliga sällskap. Om dessa väcker intresset för att delta i samfundsverksamhet hittar du behövliga kontaktuppgifter på samfundens egna sidor eller Vetenskapliga samfundens delegations webbsida: http://www.tsv.fi/sv/verksamhet/medlemssamfund. Slå följe! Johanna Lilja, översättning: Lena Lönngren
t!
Tilaa ny
HISTORIA JA ARKEOLOGIA Juha Valste
Neandertalinihminen Kadonnut lajitoveri
Keitä olivat neandertalinihmiset, nykyihmisen sukupuuttoon kuolleet lajitoverit? Mitä he söivät, puhuivatko he ja miten he suhtautuivat kuolemaan? Uusi tutkimus raottaa salaperäisyyden verhoa ja romuttaa vanhoja käsityksiä. Teos kertoo, mitä tällä hetkellä tiedämme ihmisen evoluutiosta puolen miljoonan vuoden aikana. Kirja on kiehtova tietopaketti muinaisista sukulaisista, joiden perimää yhä kannamme. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 93• ISBN 978-952-222-598-6 • ISSN 2323-7392 • 215 s. • Sid. • 2015 • EUR 29
Toim. Pekka Kauppi ja Jenna Kotilehto
Vuosisadan metsäbiologi Peitsa Mikolan juhlakirja
15. lokakuuta 2015 tuli kuluneeksi sata vuotta professori Peitsa Mikolan syntymästä. Mikolan oppilaat ja ystävät yhtyvät onnentoivotuksiin ja esittävät tässä kirjassa näkemyksensä Mikolan kansainvälisestä elämäntyöstä, ja sen suuresta merkityksestä maamme tieteelle, metsätaloudelle ja luonnonsuojelulle. Juhlakirjan artikkelit kertovat monipuolisesti Suomen aineellisesta ja henkisestä kehityksestä Peitsa Mikolan pitkän elämän aikana. Finska Vetenskaps-Societeten - Suomen Tiedeseura • Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 197 • ISBN 978-951653-407-0 • ISSN 0067-8481 • 237 s. • Sid. • 2015 • EUR 25
t!
Tilaa ny
www.tiedekirja.fi | 3
t!
Tilaa ny
Toim. Heini Hakosalo, Seija Jalagin ja Tiina Kinnunen
Lisää tällaista!
Marianne Junilan juhlakirja Ystävyyden- ja kunnianosoitus dosentti Marianne Junilalle ja hänen yhä jatkuvalle opettajan ja tutkijan työlleen. Artikkelit luonnehtivat Junilan räiskyvää tutkija- ja opettajapersoonallisuutta ja käsittelevät Junilan tutkimustyön keskeisiä teemoja kuten arjen historioita, pohjoisuutta, sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriaa sekä lasten, koulutuksen ja lääketieteen historiaa. Kirjan tekemistä on ohjannut Marianne Junilan tavaramerkeiksi muodostuneet älyllinen uteliaisuus ja innostuminen. Oulun Historiaseura • Scripta Historica 37 • ISBN 978-952-99544-6-9 • ISSN 0358-710X • 161 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
Johannes Koroma
Suomalaisten hyvinvointia rakentamassa
Teollisuuden Keskusliiton historia Teos kuvaa Teollisuuden Keskusliiton toimintaa jäsenyritystensä edunvalvojana ja roolia maan hallituksen ja Suomen Pankin harjoittamassa politiikassa. Teollisuuden Keskusliiton historia peilaa suomalaisen yhteiskunnan suuria muutoksia. Kirja kuvaa mm. teollisuuden käymiä poliittisia puolustustaisteluita sekä valtiovallan ohjausta korostavan ajattelun muuttumista ensin markkinalähtöiseksi ja myöhemmin globaaliksi. Teos perustuu alkuperäisiin dokumentteihin, moniin haastatteluihin sekä laajaan kirjallisuuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 106 • ISBN 978-952-222-681-5 • ISSN 2323-7392 • 393 s. • Sid. • 2015 • EUR 37
4 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
Jaana Laine ja Joona Nikinmaa
Puukauppamuistoja
Suomalaisen puukaupan historiaa 1950–2010 Metsät ja metsäteollisuus ovat olleet Suomen vaurauden lähde. Tämän vaurauden äärellä on harvemmin pohdittu, miten puu on metsäteollisuuden haltuun päätynyt. Kirjassa muistitieto punoutuu osaksi metsätalouden historiaa, kun myyjät ja ostajat kertaavat puukauppojen kulkua ja kiemuroita. Teoksen runkona toimii Puukauppamuistojatallennushankkeen keräämä aineisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1412 • ISBN 978-952-222-659-4 • ISSN 0355-1768 • 182 s. • Nid. • 2015 • EUR 33
Inkeri Lamér
Raskas metalli
Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa
t!
Tilaa ny
1960–1970-luvuilla sadat tuhannet suomalaiset muuttivat Ruotsiin, jonka teollisuus huusi työvoimaa ja työstä maksettiin hyvin. Raskas metalli -teoksessa 25 suomalaista laivanrakentajaa kertoo työstään Göteborgin suurtelakoilla. Teos on avaus suomalaisen työn lähihistoriaan Ruotsissa. Kirja kertoo myös Göteborgista teollisuuskaupunkina ja laivanrakennuksen ainutlaatuisesta jaksosta kaupungin historiassa. Siirtolaisuusinstituutti • Tutkimuksia A:53 • ISBN 978-952-5889-92-5 • ISSN 03569659 • 243 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
t!
Tilaa ny
www.tiedekirja.fi | 5
Vesa Vares
Vieroksutut kohtalotoverit Suomalaisten näkemyksiä itäisen Keski-Euroopan ja Balkanin kansoista maailmansotien välillä
Keisarikuntien hajoamisen seurauksena syntynyt VäliEurooppa, Puolasta Albaniaan ja Itävallasta Romaniaan ulottuva alue, muistutti Suomea monin tavoin ja tarjosi maailmansotien välillä Suomelle samaistuttavan viiteryhmän. Teos kertoo, millä tavalla kiinnostus Väli-Eurooppaan Suomessa heräsi, ketkä sitä tunsivat ja millaisia ideaalikuvia, kertomuksia, stereotypioita ja lopulta kauhukuvia Keski-Euroopan eri kansallisuuksista tuohon aikaan luotiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Historiallisia tutkimuksia 269 • ISBN 978-952222-660-0 • ISSN 0073-2559 • 360 s. • Nid. • 2015 • EUR 39
t!
Tilaa ny
t!
Tilaa ny
Martti Häikiö
Tiedon metropoli
Tutkimus, opetus ja tiedonvälitys Helsingin historiassa 1945–2010 Teos on persoonallinen tulkinta toisaalta poliittisen sääntelyn vaikutuksista ja arvojen murroksista, toisaalta tieteen ja teknologian läpimurroista. Tiedon metropolin kohteena ovat kymmenet helsinkiläiset koulut ja oppilaitokset, tiedotusvälineet ja tutkimuslaitokset, kirjastot, museot, kirjakaupat ja kustantajat. Ajallisesti teos alkaa sodanjälkeisten vuosien kulttuuritaistelusta ja jatkuu tämän päivän digitalisoitumisen vaikutuksien kuvaamiseen saakka. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 82 • ISBN 978-952-222-593-1 • ISSN 2323-7392 • 574 s. • Sid. • 2015 • EUR 48
6 | www.tiedekirja.fi
Toim. Janne Säntti
Koulumuistot – kokemuksia koulusta, tutkimusta muistelusta Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuoden 2015 vuosikirjan artikkelit sisältävät muun muassa muistoja koulujen laulutunneista 1920–1940-luvuilla, Elve Volteinin koulu- ja opettajavuosien muistoja Neuvosto-Virosta, opettajakanttori Isak Ojalan kokemuksia kiertokouluopetuksesta Etelä-Pohjanmaalla sekä pohdintaa elämäkerta- ja muistitietotutkimuksen annista kasvatuksen historialle. Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura • Koulu ja menneisyys. Suomen kouluhistoriallisen seuran vuosikirja 2015 • ISSN 0780-7694 • 220 s. • Nid. • EUR 15
t!
Tilaa ny
t!
Tilaa ny Toim. Heikki Roiko-Jokela ja Esa Sironen
Urheilun toinen puoli Paavo Nurmi edestä, Paavo Nurmi takaa. Näillä kuvilla ja kielikuvilla Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja vie lukijan katselemaan urheilua myös vinosti, sivusilmin. Teoksen teemat risteävät kilpapurjehduksesta jalkapallon vaiheisiin ja urheilun välinehistoriaan ja esiintyypä teoksessa muutamaan otteeseen myös itse Urho Kekkonen. Suomen urheiluhistoriallinen seura • Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja/Finlands idrottshistoriska förenings årsbok 2015 • ISBN 978-952-67440-4-9 • 287 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
www.tiedekirja.fi | 7
Toim. Outi Järvinen
Suomen Museo 2014 Vuosikirja sisältää muun muassa seuraavat artikkelit: Marko Lamberg, Tiina Miettinen ja Jasse Tiilikkala: ”Pitäjä liikkeessä: Hauhon asutuksen ja väestön liikkuvuus rautakaudella 1800-luvulle”, Jasse Tiilikkala: ”Rautakauden asutuksesta historiallisiin kyliin”, Tiina Miettinen: ”Kylistä kartanoksi”, Marko Lamberg: ”Häiden maantiede”. Suomen Muinaismuistoyhdistys • ISBN 978-951-9057-95-8 • ISSN 0355-1806 • 107 s. • Nid. • 2016 • EUR 18
t! Tilaa ny
Toim. Pentti Airio, Riitta Blomgren, Mikko Karjalainen, Ohto Manninen, Pekka Saloranta ja Pasi Tuunainen
Sotahistoriallinen aikakauskirja 35
Suomen Sotahistoriallisen Seuran uusin aikakauskirja sisältää kirjoituksia muun muassa sotavankijoukko-osastojen roolista talvi- ja jatkosodan aikaisissa suunnitelmissa, maaston ja olosuhteiden osallisuudesta suomalaisessa taktisessa ajattelussa ennen talvisotaa, brittiläisistä sukellusveneistä Itämerellä 1914–1918 sekä Napuen vuoden 1714 taistelun ratsuväestä. Suomen Sotahistoriallinen Seura, Krigshistoriska Samfundet i Finland • Sotahistoriallinen aikakauskirja 35 • ISSN 0357-816X • 301 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
8 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
Georg August Wallin
Skrifter. Band 6
Resan hem via London 1849–1850
Utgivare: Kaj Öhrnberg, Patricia Berg ja Kira Pihlflyckt Den sjätte delen av Georg August Wallins Skrifter innehåller material från hans hemresa genom Europa och från hans vistelse i London 1849–1850. Efter sju år av forskningsfärder i Mellanöstern började Wallin sin resa hem, först genom Italien och Schweiz; därefter gjorde han ett längre uppehåll i London. Sin resa noterade han både i en arabisk kalender och i sin dagbok men också i brev hem där han illustrativt beskriver stämningarna i postrevolutionära Europa och i det viktorianska London. Svenska litteratursällskapet i Finland • Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 730:6 • ISBN 978-951-583339-6 • ISSN 0039-6842 • 393 s. • Inb • 2015 • EUR 44
Beställ
nu!
t!
Tilaa ny Red. Erik Geber
Skolhistoriskt arkiv 35 Svenska skolhistoriska föreningens årsbok nr 35 behandlar den svenska yrkesutbildningens historia i Finland, dels som översikter, dels några enskilda utbildningars och skolors historia. Den sträcker sig från de första yrkesutbildningarnas uppkomst ända till yrkeshögskolorna. I årsboken ingår som vanligt en recension av nyutkommen skolhistorisk litteratur och vissa trender av Erik Geber, samt en kort analys med förteckning av Skolhistorisk Arkivs innehåll genom åren av Hilding Klingenberg. Svenska skolhistoriska föreningen i Finland • ISSN 0489-0760 • 261 s. • Hft • 2015 • EUR 30
www.tiedekirja.fi | 9
FILOSOFIA Eetu Viren ja Jussi Vähämäki
Seutu joka ei ole paikka Maailman katsominen vanhojen instituutioiden ja arvoiksi luutuneiden käsitteiden takaa vie meiltä kyvyn hahmottaa maailmaa ja toimia. Seutu joka ei ole paikka työstää käsitteitä, jotka avaavat ikkunan nykykapitalismiin, sen vaikutuksiin aivoissa ja ruumiissa, tilassa ja ajassa, tiedon muodossa ja toiminnan mahdollisuuksissa. Ennen kaikkea käsitteet pyrkivät avaamaan mahdollisuuksia kapitalismin vastaisille kamppailuille globaalistuneen työn ja tuotannon avoimessa tilassa – metropolissa seutuna. Tutkijaliitto • Paradeigma • ISBN 978-9527093-00-9 • 386 s. • Nid. • 2015 • EUR 36
t!
Tilaa ny
Mikko J. Virtanen
Systeemiteoreettisia askelmerkkejä nykyyhteiskuntaan
Systeemiteorian yhteiskunta rakentuu koossa pysymisen kiinnepisteen sijasta kommunikaation eriytymiselle vailla suuntaa ja päätepistettä. Teoksessa käsitellään tämän Niklas Luhmannin yhteiskuntateoreettisen lähtökohdan pohjalta systeemiteoreettista metodologiaa nyky-yhteiskunnan tutkimuksen tarpeisiin. Kehittelytyössä systeemiteoriaa avataan myös keskusteluihin muiden teoreettisten tarkastelutapojen kanssa. Tutkijaliitto • Paradeigma • ISBN 978-9527093-04-7 • 339 s. • Nid. • 2015 • EUR 36
10 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
Carl Schimitt
Suom. Arto Kuusterä ja Jussi Palmusaari
Poliittisen käsite Poliittisen käsite on saksalaisen Carl Schmittin pääteoksia. Vuonna 1932 ilmestyneessä kirjassaan Schmitt käsitteellistää politiikan olemusta tähdentäen sen konfliktuaalista luonnetta: viime kädessä politiikassa on aina kyse jaottelusta ystäviin ja vihollisiin. Moneen suuntaan kurkottavassa teoksessa Schmitt tarkastelee poliittisen käsitettä muun muassa suhteessa etiikkaan, talouteen ja tekniikkaan ulottaen tarkastelunsa valtio-opin, oikeusteorian sekä filosofian ohessa myös käsitehistorian ja teologian piiriin.
Terhi Törmä
Oma ruumis ja kerronnan kaari Merkityksen muodostuminen Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologisen ja Paul Ricoeurin narratiivisen imaginaatiokäsityksen mukaan
t!
Tilaa ny
Tutkijaliitto • Paradeigma • ISBN 978-9527093-02-3 • 155 s. • Nid. • 2015 • EUR 28
Kerronnallisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyy luovaa voimaa. Muodostaessamme merkityksiä ympärillä olevasta maailmasta, toisista ihmisistä ja itsestämme käytämme apunamme oman ruumiimme viisautta sekä kykyämme hahmottaa elämää kertomalla. Teos etsii käsitteellisiä välineitä kerronnallisuuden ja ruumiillisuuden ymmärtämiseen ranskalaisen fenomenologian ja hermeneuttisen lähestymistavan avulla. Filosofisen analyysin ohessa kirja esittää esimerkkejä siitä, mitä käsitteet voivat tarkoittaa arkisen elämän keskellä.
t!
Tilaa ny
Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura • Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 282 • ISBN 978-952-9791-96-5 • ISSN 0356-9349 • 312 s. • Nid. • 2015 • EUR 23
www.tiedekirja.fi | 11
TEOLOGIA JA KIRKKOHISTORIA Ismo Dunderberg
t!
Tilaa ny
Päätoim. Juha Räikkä
Ajatus 72 Suomen Filosofisen Yhdistyksen uusin vuosikirja sisältää mm. artikkelit: Jan Forsman: ”Tahto ja arvostelmasta pidättäytyminen Descartesin filosofiassa”, Ari Maunu: ”Leibnizin vastaväitteitä molinistiselle voluntarismille”, Ari Korhonen: ”Kantin Arvostelukyvyn kritiikki poliittisen ajattelun kiistakapulana”, Vesa Oittinen: ”Differenssi ja dialektiikka, eli Deleuze ja Hegel”, Panu Raatikainen: ”Materialismi, neurotiede ja tahdon vapaus”, Veli Virmajoki: ”Miten tieteenhistorian pitäisi valita tutkimuskohteensa?”. Suomen Filosofinen Yhdistys, Filosofiska Föreningen i Finland • Ajatus - Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikirja 72 • ISBN 978-951-9264-82-0 • ISSN 0355-1725 • 287 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
12 | www.tiedekirja.fi
Jeesus, seksi ja harhaoppiset sekä muita kirjoituksia varhaisesta kristinuskosta Jos Jeesuksen uskotaan olleen todellinen ihminen, miksi ajatus hänestä seksuaalisena olentona kuohuttaa niin monia? Entä halusiko Jeesus todella edistää miesten ja naisten tasa-arvoa vai oliko asia hänelle yhdentekevä? Miksi olemme valmiita uskomaan niin helposti, että harhaoppisiksi tuomitut varhaiset kristityt olivat myös moraalittomia? Oliko “gnostilaisuutta” edes olemassa varhaisen kirkon aikana vai onko se tutkijoiden keksintöä? Muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään teokseen kootuissa artikkeleissa. Suomen Eksegeettinen Seura • Suomen Eksegeettisen Seuran Julkaisuja 109 • ISBN 978-951-9217-64-2 • ISSN 0356-2786 • 370 s. • Nid. • 2015 • EUR 30
t!
Tilaa ny
t!
Tilaa ny Elina Vuola
Uskonto ja kehitys
Näkökulmia suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja -tutkimukseen Kehitystutkimuksessa ja -politiikassa uskontoon liittyvät kysymykset on yleensä joko kapeasti liitetty lähetystyöhön tai sivuutettu kokonaan. Uskonnontutkimuksessa taas kehitykseen liittyviä kysymyksiä on tarkasteltu yksipuolisesti. Viime vuosina tieteenalojen välisen vuoropuhelun puuttuminen ja asenteellinen suhtautuminen uskontoon ovat kuitenkin korvautuneet tuoreilla näkökulmilla. Teos tarkastelee uskonnon monimuotoista suhdetta kehitykseen teoreettisesti ja käytännöllisesti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Tietolipas 249 • ISBN 978-952-222-692-1 • ISSN 0562-6129 • 230 s. • Nid. • 2015 • EUR 25
Toim. Piia Latvala ja Olli Lampinen-Enqvist
Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 105 / 2015 Vuosikirja 2015 sisältää muun muassa seuraavat artikkelit: Hanna-Maria Pellinen: ”Pappilan ja kirkkorakennuksen suhde Suomessa keskiajalla ja uuden ajan alussa”, Kim Groop: ”August Hermann Francke och det pietistiska minnets transkulturalitet”, Johanna Björkholm-Kallio: ”Missionärsutbildningens omstrukturering vid Finska Missionssällskapet 1945–1950”.
t!
Tilaa ny
Suomen kirkkohistoriallinen seura - Finska kyrkohistoriska samfundet • Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 2015 • ISBN 978-952-5031-83-6 • ISSN 03560767 • 190 s. • Nid. • 2015 • EUR 30
www.tiedekirja.fi | 13
TAIDEHISTORIA JA MUSIIKKI Toim. Itha O’Neill
Sigurd Frosterus
Taide elämänasenteena Monipuolisesti lahjakkaan arkkitehdin, kriitikon, esseistin, taidehistorioitsijan ja taiteenkerääjän, Sigurd Frosteruksen toiminta ulottui laajalti taiteen, arkkitehtuurin ja humanismin eri alueille. Hän oli yksi huomattavimpia uuden ranskalaisen maalaustaiteen ja rationalistisen eurooppalaisen arkkitehtuurin puolestapuhujia Suomessa. Teos tarjoaa näkymän taiteelle pyhitettyyn elämään ja esittelee Frosteruksen taidekokoelmaa, joka kuuluu aikansa merkittävimpiin modernin taiteen yksityiskokoelmiin Suomessa.
Red. Itha O’Neill
Sigurd Frosterus
Konsten som livshållning Den mångsidigt begåvade arkitekten, kritikern, essäisten, konsthistorikern och konstsamlaren Sigurd Frosterus tentakler sträckte sig till åtskilliga områden inom konst, arkitektur och humaniora. Han var en av de främsta förespråkarna av det nya franska måleriet och den moderna europeiska rationalistiska arkitekturen i Finland. Boken ger oss en inblick i ett liv helgat åt konsten och presenterar hans konstsamling som hörde till sin tids mest betydande privata samlingar av modern konst i Finland. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 100:2 • ISBN 978-952-222-654-9 • ISSN 2323-7392 • 175 s. • Inb • 2015 • EUR 39
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 100:1 • ISBN 978-952222-653-2 • ISSN 2323-7392 • 173 s. • Sid.• 2015 • EUR 39
t!
Tilaa ny
14 | www.tiedekirja.fi
Beställ
nu!
Helena Jerman, Janne Rentola ja Marika Rosenström
Livet genom en lins Fotografier av Bernhard Åström Den västnyländske veterinären och amatörfotografen Bernhard Åströms (1884–1959) fotografier omspänner nästan ett halvt sekel. Kameran blev redan i tidiga år Åströms ständiga följeslagare. Han både iakttog och deltog när han stilsäkert och med teknisk noggrannhet dokumenterade sin vardag. Bland motiven finns allt från porträtt, djur och veterinärsysslor till biltävlingar, flygplan och skärgårdsliv. Åströms motivval är ofta överraskande och fångar ögonblick av lekfullhet och allvar. Svenska litteratursällskapet i Finland • Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 589 • ISBN 978-951-583341-9 • ISSN 0039-6842 • 189 s. • Inb • 2015 • EUR 26
Beställ
nu!
t!
Tilaa ny Reijo Pajamo
Laulun tenhoisa taika Suomen kuorolaulun historia Kuorolaulu on ollut mukana Suomen historian merkittävimmissä tapahtumissa akateemisista riennoista juoksuhautoihin. Se on koko kansan harrastus, joka vetää puoleensa innokkaita ihmisiä kaikista maakunnista ja ikäluokista. Teos on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisesta kuorolaulusta. Lukija pääsee tutustumaan legendaaristen kuoromestareiden aikakausiin, eri maakuntien kuoroperinteisiin sekä lähes kahdensadan kuoron toimintahistoriaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 103 • ISBN 978-952-222-664-8 • ISSN 2323-7392 • 407 s. • Sid. • 2015 • EUR 45
www.tiedekirja.fi | 15
KIELTEN TUTKIMUS, KIRJALLISUUS JA KANSANPERINNE
Tarja-Liisa Hypén
Minä olen imagoni
Jari Tervon tuotanto, brändi ja kirjallisuus
Toim. Pentti Paavolainen, Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Juhani Niemi ja Jyrki Nummi
Kihlaus, Leo ja Liina, Selman juonet Kriittinen editio
Aleksis Kiven (1834–1872) kolmen komedian kriittinen editio avaa tuoreen näkymän 1800-luvun puolivälissä Suomessa heränneeseen pienoisnäytelmien kirjoittamisja esittämisinnostukseen. Kriittisenä editiona julkaistavat Kiven komediat muodostavat tärkeän näkökulman tähän ilmiöön. Teos tarjoaa uutta tietoa Kiven näytelmien kirjoittamisen ja julkaisemisen vaiheista sekä kirjailijan tavasta kirjoittaa herrasväen puhetta ja kyökkisuomea. Editio valaisee lisäksi Kiven pienoiskomedioiden suhdetta eurooppalaiseen draamaperinteeseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1416 • ISBN 978-952222-683-9 • ISSN 0355-1768 • 364 s. • Nid. • 2015 • EUR 43
t!
Tilaa ny 16 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
Jari Tervo on ollut jo kauan tuotteliaimpia, myydyimpiä ja näkyvimpiä suomalaisia kirjailijoitamme, mutta hänen tuotantoaan on tähän mennessä tutkittu hyvin vähän. Tervon kirjailijakuvaa avataan kirjallisen tuotannon ja laajan vastaanottoaineiston, erityisesti teosten kirjallisuuskritiikkien avulla. Tutkimus valottaa myös sitä, miten Jari Tervo on vastannut julkkiskirjailijuuden tuomiin haasteisiin ja miten julkkiskirjailijan rooli, imago ja brändi ovat vaikuttaneet Tervon teosten vastaanottoon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1415 • ISBN 978-952-222-669-3 • ISSN 0355-1768 • 545 s. • Nid. • 2015 • EUR 38
Outi Lauhakangas
Svengaa kuin hirvi
Sanontojen kootut selitykset Svengaa kuin hirvi tarttuu suomalaisessa puheessa pilkahteleviin sanontoihin. Sanontojen selitykset ja niihin liittyvät tarinat avaavat lukijalle, miksi ajamme juuri umpimähkään, näytämme närhen munat ja kilahdamme. Teos kertoo, liittyykö vastakarvaaminen politiikkaan vai urheiluun ja paljastaa, onko muillakin eurooppalaisilla koira haudattuna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kirjokansi 78 • ISBN 978-952-222-586-3 • ISSN 2323-7392 • 295 s. • Sid. • 2015 • EUR 29
t!
Tilaa ny
Toim. Seppo Knuuttila, Pekka Hakamies ja Elina Lampela
Huumorin skaalat
Esitys, tyyli ja tarkoitus
t!
Tilaa ny
Huumori on epäjohdonmukaista: toisinaan ihmisiä huvittavat sellaisetkin asiat, joissa ei ole mitään vitsiä. Huumorissa ja komiikassa on samanaikaisesti läsnä monta ristiriitaista elementtiä, jotka eivät ole yksiselitteisesti määriteltävissä. Tämä teos on ajantasainen kartoitus siitä, mitä huumorilla ja koomisilla esityksillä voidaan viestiä, mitä niiden piiriin kuuluu ja mitä ei, ja miten niiden vapautta vartioidaan ja koetellaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Kalevalaseuran vuosikirja 94 • ISBN 978-952222-612-9 • ISSN 0355-0311 • 431 s. • Sid. • 2015 • EUR 46
www.tiedekirja.fi | 17
Jennica Thylin-Klaus
Särdrag, stavning, självbild En idéhistorisk studie av svensk språkplanering i Finland 1860– 1920
Särdrag, stavning, självbild är en idéhistorisk studie av hur det kom sig att svenskan i Finland började följa normerna för svenskan i Sverige. Hur såg diskussionen om språkvården ut under andra hälften av 1800-talet, innan Hugo Bergroth 1917 gav ut sin normgivande bok Finlandssvenska? Och hur togs Bergroths principer emot? Svenska litteratursällskapet i Finland • Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 793 • ISBN 978-951-583286-3 • ISSN 0039-6842 • 380 s. • Hft • 2015 • EUR 38
Beställ
nu!
t!
Riho Grünthal
Tilaa ny
Vepsän kielioppi Vepsä on itäisin itämerensuomalainen kieli, yksi suomen lähisukukielistä. Muihin itämerensuomalaisiin kieliin verrattuna vepsää luonnehtivat useat kielensisäiset muutokset, toisaalta lukuisin tavoin ilmenevä venäjän kielen vaikutus. Kieli on nykyään erittäin uhanalainen; puhujia arvioidaan olevan alle kolme tuhatta. Kirja antaa kokonaiskuvan vepsästä ensisijaisesti puhuttua kieltä edustavan aineiston valossa. Suomalais-Ugrilainen Seura • Apuneuvoja suomalais-ugrilaisten kielten opintoja varten XVII • ISBN 978-952-5667-73-8 • ISSN 0356-5785 • 347 s. • Nid. • 2015 • EUR 25
18 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
KULTTUURINTUTKIMUS JA VÄESTÖTIEDE Simo Häyrynen
Kulttuuripolitiikan liikkuvat rajat Kulttuuri suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa
Toim. Ulla-Maija Forsberg, Magdolna Kovács, Ottilia Kovács, Sanna Manner, Kaija Markus ja Ildikó Vecsernyés
Suomi–unkari-sanakirja Finn–magyar szótár Uusi Suomi–unkari-sanakirja sisältää yli 41 500 hakusanaa. Sanakirjassa on runsaasti uudissanoja sekä unkarilaiseen yhteiskuntaan ja Suomen ja Unkarin välisiin kulttuurisuhteisiin liittyvää erikoissanastoa. Kirja sisältää esimerkkejä sanojen käyttöyhteyksistä sekä selitykset tärkeimmistä lyhenteistä ja maantieteellisistä nimistä.
Kulttuuripolitiikkaa on totuttu pitämään selvärajaisena toimintana, jossa ohjaillaan julkisia kulttuuripalveluja ja taiteen edellytyksiä. Ajatus on peräisin ajalta, jolloin poliittinen puuttuminen kulttuurielämään oli tavallista. Nykyisin kulttuurin poliittisuutta on kuitenkin yhä vaikeampi havaita. Teos avaa kulttuuripolitiikkaa kapeasta institutionaalisesta lokerosta kohti monisyisempää arvojen kamppailua ja hallinnan pyrkimystä sekä puolustaa uutta, sektorirajat ylittävää kulttuuripoliittista hahmotustapaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Tietolipas 248 • ISBN 978-952-222-658-7 • ISSN 0562-6129 • 251 s. • Nid. • 2015 • EUR 36
t!
Tilaa ny
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1414 • ISBN 978-952-222-663-1 • ISSN 0355-1768 • 997 s. • Sid. • 2015 • EUR 46
www.tiedekirja.fi | 19
t!
Tilaa ny Riku Kauhanen, Jouni Korkiasaari ja Ismo Söderling
Liikkeellä
Siirtolaisuusinstituutti 1974–2014 Siirtolaisuusinstituutti perustettiin vuonna 1974 tutkimaan ja dokumentoimaan suomalaista muuttoliikettä, ja siitä on sittemmin tullut maamme keskeisin siirtolaisuuden resurssikeskus. Instituutti tutkii, julkaisee alan kirjallisuutta, järjestää tapahtumia, arkistoi, ylläpitää kirjastoa ja opastaa sukututkimuksessa. Juhlakirjallaan instituutti haluaa myös muistuttaa, että me kaikki olemme muuttaneet joskus. Kun instituutti perustettiin, oli maassamme noin 10 000 maahanmuuttajaa. Nyt luku on 300 000 ja kasvaa kovaa vauhtia. Siirtolaisuusinstituutti • Erikoisjulkaisut - E 6 • ISBN 978-952-5889-86-4 • ISSN 2323654X • 124 s. • Nid. • 2015 • EUR 10
t!
Tilaa ny
Toim. Markku Mattila
Aina liikkeessä
Liikkuvainen Pohjanmaa Kirjan tekstit keskittyvät pohjalaisen ihmisen liikkuvuuteen. Miten ja mistä käsin Pohjanmaa asutettiin? Miten ja minne sieltä on lähdetty? Miten sinne on tultu? Kirjassa tiivistyy kolme teemaa: vierauteen suhtautuminen, siirtolaisuuden kokeminen sekä yhteistoiminnan ja yhteistyön merkitys. Kokemus ihmisten liikkuvuudesta on maakunnalle tyypillinen ja teos ehdottaa pohjalaisen yhteisöllisyyden yhdeksi voimavaraksi juuri siirtolaisuuden yhteistä kokemusta. Pohjalaisen onkin siksi helppo asettua maahanmuuttajan asemaan. Siirtolaisuusinstituutti • Pohjanmaan aluekeskuksen tutkimuksia 7 • ISBN 978952-5889-96-3 • ISSN 1455-5042 • 226 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
20 | www.tiedekirja.fi
NUORISOTUTKIMUS Toim. Marleena Mustola, Johanna Mykkänen, Marja-Leena Böök ja Antti-Ville Kärjä
t!
Tilaa ny
Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa Digitalisoitumisen aikana lasten ja nuorten kulttuuri ja arki sisältävät visuaalista ainesta enemmän kuin koskaan. Myös tutkimuksessa on alettu käyttää entistä rohkeammin visuaalisia menetelmiä, etenkin osana lapsuuden- ja nuorisotutkimusta. Tässä teoksessa pohditaan visuaalisten menetelmien käyttöön liittyviä erityiskysymyksiä. Eri aloilla toimivien tutkijoiden esimerkit havainnollistavat kuinka visuaaliset menetelmät ovat edustettuina suomalaisen lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen kentällä. Nuorisotutkimusseura • Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 170 • ISBN 978-9525994-90-2 • ISSN 1799-9219 • 230 s. • Nid. • 2015 • EUR 30
Tomi Kiilakoski, Viljami Kinnunen ja Ronnie Djupsund
Miksi nuorisotyötä tehdään? Tietokirja nuorisotyön opetussuunnitelmasta
Jotta nuorisotyötä voidaan kehittää, tulee ymmärtää, mitä nuorisotyö oikeastaan on ja miksi sitä tehdään. Tietokirja nuorisotyön opetussuunnitelmasta antaa perustaviin kysymyksiin perusteltuja vastauksia. Nuorisotyö esitetään kasvatuksellisena prosessina, joka pohjautuu monivuotiseen kehitys- ja tutkimushankkeeseen. Työntekijävetoisesti nuorisotyön teoriaa rakentava teos antaa omat puheenvuoronsa niin nuorisotyöntekijöille, tutkijoille kuin nuorisotyön johdollekin. Nuorisotutkimusseura • Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 169 • ISBN 978-952456-217-1 • ISSN 2343-0664 • 228 s. • Nid. • EUR 24,90
t!
Tilaa ny
www.tiedekirja.fi | 21
t!
Tilaa ny
OIKEUSTIEDE
Jouni Hälki, Kirsi Pauliina Kallio ja Riikka Korkiamäki
Myönteinen tunnistaminen Onko ongelmien varhainen havaitseminen ja niihin nopeasti puuttuminen aina hyvästä? Teos esittää ongelma- ja yksilökeskeisyydelle vaihtoehtoisen näkökulman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja tuen suuntaamiseen. Teoksessa valotetaan yhteisölähtöisiä arkisen tuen muotoja ja pyritään edistämään niiden aktiivista hyödyntämistä ammatillisissa käytännöissä. Kirja perustuu laajamittaiseen tutkimustyöhön ja nuoriso-, sosiaali- ja kasvatusalan toimijoiden kokemukselliseen asiantuntijuuteen. Nuorisotutkimusseura • Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 171 • ISBN 978-9525994-91-9 • ISSN 1799-9219 • 229 s. • Nid. • 2015 • EUR 28
OIKEUSTIEDE
t!
Tilaa ny
Hannele Tolonen
Lapsi, perhe ja tuomioistuin Lapsen prosessuaalinen asema huolto- ja huostaanottooikeudenkäynneissä
Lapsen osallisuutta itseään koskevien asioiden käsittelyssä on korostettu kansallisessa lainsäädännössä ja lapsen ihmisoikeutena. Samalla lapsi on edelleen suojelun ja huolenpidon kohde. Tässä prosessioikeuden alaan kuuluvassa tutkimuksessa vertaillaan lapsen prosessuaalisen aseman lähtökohtia huolto- ja huostaanotto-oikeudenkäynneissä sekä tarkastellaan hänen osallistumiselleen asetettavia laatuvaatimuksia. Oikeudellista lähdeaineistoa täydentää kotimaisista oikeudenkäynneistä kerätty tapausaineisto. Suomalainen Lakimiesyhdistys • Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja 327 • ISBN 978-951-855-353-6 • ISSN 0356-7206 • XXXIII + 379 s. • Sid. • 2015 • EUR 105
22 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
Liisa Nieminen
Terveys ihmisoikeuskysymyksenä Lääketieteen kehitys vaatii oikeudelta joustavuutta, jottei siitä muodostu tieteen kehityksen jarrua. Oikeudella asetetaan kuitenkin joitakin ehdottomia rajoja, esimerkiksi kieltämällä ihmisen kloonaus. Etenkin ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö on ”elänyt” ajan mittaan, mutta aina se ei ole reagoinut tieteen kehitykseen tarpeeksi nopeasti. Ensimmäinen suomalainen yleisesitys aiheesta käsittelee laajasti eri ihmisoikeussopimusten tulkintakäytäntöä terveyttä ja lääketiedettä koskevissa asioissa. Suomalainen Lakimiesyhdistys • Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. E-sarja 28 • ISBN 978-951-855-355-0 • ISSN 1458-0446 • XIV+ 347 s. • Nid. • 2015 • EUR 55
t!
Tilaa ny
Jari Murto
Ryhmänormit yrityksessä Tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien asemasta
Ensimmäinen yrityskohtaisia ja -tasoisia ryhmänormeja tarkasteleva teos sisältää uutta tietoa erityyppisistä ryhmänormeista ja ennen kaikkea työoikeuden keskeisimpiin oppirakennelmiin kuuluvasta työsuhteen ehtojen määräytymisjärjestelmästä. Laajasti oikeuskäytäntöä hyödyntävä tutkimus selvittää yritys- ja työpaikkatason normistojen asemaa ja oikeusvaikutuksia kehittäen työoikeuden yleisiä oppeja jäsentämällä ryhmänormien aseman ja vaikutukset osaksi työehtojen määrittymistä. Suomalainen Lakimiesyhdistys • Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja 328 • ISBN 978-951-855-354-3 • ISSN 0356-7206 • XXIX + 359 s. • Sid. • 2015 • EUR 105
www.tiedekirja.fi | 23
VARIA Anu Pitkänen
Tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden kaksoissuoja Teoksessa tarkastellaan tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden päällekkäisyystilanteita. Tavaramerkkiä voidaan suojata tavaramerkkisuojan lisäksi tekijänoikeudellisena kirjallisena tai taiteellisena teoksena, jolloin suojan kohde täyttää tavaramerkki- ja tekijänoikeuslaissa säädetyt oikeussuojan kriteerit. Kirjassa käsitellään käytännön oikeuselämässä ongelmallisia kysymyksiä sekä pohditaan, onko viimeaikaisen oikeuskehityksen myötä löydettävissä perusteita tavaramerkki- ja tekijänoikeuden kaksoissuojan rajoittamiselle. Suomalainen Lakimiesyhdistys • Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja 329 • ISBN 978-951-855-356-7 • ISSN 0356-7206 • XXXI + 414 s. • Sid. • 2016 • EUR 105
VARIA
t!
Tilaa ny
Caleb Scharf
Suom. Tuukka Perhoniemi
Kopernikuskompleksi
Kosminen merkityksemme planeettojen ja todennäköisyyksien universumissa Viisisataa vuotta sitten Nikolaus Kopernikus siirsi maapallon ja samalla ihmisen pois maailmankaikkeuden keskipisteestä. Silti kosmoksen ominaisuudet vaikuttavat olevan tarkasti hienosäädettyjä elämän synnyn mahdollistamiseksi. Onko maailmankaikkeus sittenkin meitä varten? Teos ravistelee luutuneita oletuksia ja hakee uudenlaista vastausta ihmiskunnan suurimpiin mysteereihin: olemmeko yksin, vai voiko muualla maailmankaikkeudessa olla elämää? Tähtitieteellinen yhdistys Ursa • Ursan julkaisuja 145 • ISBN 978-952-5985-32-0 • ISSN 0357-7937 • 286 s. • Sid. • EUR 39
24 | www.tiedekirja.fi
t!
Tilaa ny
Arto Haapala, Kalle Puolakka ja Tarja Rannisto
Ympäristö, estetiikka ja hyvinvointi Esteettisyys ei ole turhaa ylellisyyttä, vaan tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Minkälaiset ympäristöt sitten tukevat hyvinvointia? Minkälainen rooli esteettisillä seikoilla on tai tulisi olla ympäristöä ja kaupunkikuvaa koskevassa päätöksenteossa? Teoksen kirjoittajat valaisevat konkreettisten esimerkkien avulla ympäristön esteettisten arvojen ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä ja rakentavat yhteyksiä eri ympäristöalojen välille. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1417 • ISBN 978-952-222-688-4 • ISSN 0355-1768 • 190 s. • Nid. • 2015 • EUR 43
Toim. Ismo Björn
Ihmeellinen luonto Kirjoituksia luonnoista
Vuosikirjan artikkeleita yhdistää luonto – tavalla tai toisella. Kollaasi pyrkii näyttämään luonnon yhtä monitulkintaisena kuin se itsessään on. Moninainen luonto on kaikkialla. Se on puolellamme ja meitä vastaan. Se on avara, ihmeellinen ja julma. Luontoa tarkkaillaan, tulkitaan, saastutetaan ja suojellaan. Luonto on ihmeellinen.
t!
Tilaa ny
Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys • Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen vuosikirja 16 • ISBN 978-952-99525-6-4 • 166 s. • Nid. • EUR 10
t!
Tilaa ny
www.tiedekirja.fi | 25
Päätoim. Ismo Turunen
Tiede ja Ase 73 Suomen Sotatieteellisen Seuran vuosijulkaisu sisältää ajankohtaista sotatieteellistä tutkimusta ja sotahistoriaa koskevia artikkeleita. Vuosijulkaisu sisältää kirjoituksia muun muassa kriisipäätöksenteon rationaalisuudesta, reserviupseerien maanpuolustushengen institutionaalisesta perustasta, luovuudesta sotilasorganisaation uudistumisen ja innovaation lähteenä sekä internetin rihmastollisista vuorovaikutusmekanismeista. Suomen Sotatieteellinen Seura • Tiede ja Ase 73 • ISSN 0358-8882 • 295 s. • Nid. • 2015 • EUR 20
t!
Tilaa ny
26 | www.tiedekirja.fi
Muistiinpanoja
www.tiedekirja.fi | 27
TERVETULOA TIEDEKIRJAAN! Tilaa uutuuskirjat kätevästi verkkokaupastamme
www.tiedekirja.fi tai tule käymään kivijalkamyymälässämme Helsingin Kruununhaassa! Myymälän aukioloajat: ma-to klo 10.30–17.00 pe klo 10–16 Snellmaninkatu 13 Puh. 09 635 177 tiedekirja@tsv.fi