1 Early summer days I read online that the bumblebees laying still on the ground are not dead just exhausted With a simple mix of sugar and water fed to them with a spoon one could revive them bring them back to life So I started to pay attention walked with my eyes on the ground and carried with me a small spoon and some sugar the kinds you get with take-away coffee To my amazement the trick really worked The bumblebees drank with their small straw-like tongues And filled with wonder and pride and power I watched them fly
2 Summer went on The days grew hotter and I forgot about the sugar and the spoon just wanting a moment in the park with my book and my drink I couldn’t walk by and sat patiently on the ground in the middle of the street trying my best sharing my cider the one I had been saving But this bee just got tipsy and instead of flying it started to crawl around almost drowning itself to the cork I was offering Frustrated and desperate I tried to make it drink some water for it to sober up
But it didn’t want to the ungrateful creature so I had no choice but leave it to its faith to be eaten alive by ants So came the last days of summer I was on my way to the laundry crossing the park with bags in both hands when I saw them on the ground the park full of motionless bodies But this time I didn’t even stop
3 So now I understand a little more of the pains of being human The ability to walk past suffering beings knowing you could help but at the same time deciding that the burden you already carry is all you can take
Editorial staff
Contributors
/Editor in Chief Hilla Kurki
W/Photos Veera Konsti (29,32,35,39) Essi Pailinna (40,41) Silla Virmajoki (47,49,51,53,55,57) Hilla Kurki (16,19,21,23,25,95,96,100)
/Graphic Design Ville Antero Hietala Tania Hoffrén /Editorial stuff Veera Konsti Meela Leino Pouyan Mohseninia Aliisa Talja Nikolai Tiitinen Silla Virmajoki /Font “AAAAAAAA” Mikko Varakas
/Illustrators Antti Kekki (15,119) Nikolai Tiitinen (42) Samuli Saarinen (58,59,84,91) Maria Korkeila (67,68,71,72,75) Viivi Prokofjev (77) Erik Solin (111) Eero Lampinen (112) Noora Ylönen (115) Heikki Lotvonen (116) /Writers Leona Kotilainen Anni Kössi Olivia Maury Elisabeth Wide
THREAD ON PAPER
2014
KAIJA PAPU
12
KAIJA PAPU
THREAD ON PAPER
2014
Content
04 14 16 26 40 42 46 58 62 66 76 84 94 104
It Started Off as a Good Thing Aalto Expo Eräjontti H2Ö City Fox Mamu Homedog R.I.P. Loukanikos That Last Sunbath Wild Patterns Köydenvetäjädelfiinejä ja sekstailevia simpansseja The Animals That Therefore We Are Capturing Beauty What Is Your Spirit Animal?
14
Eläimellistä työtä vastaan
ANONYMOUS WRITER
Kyse on ilmaisesta työstä. Työstä jota usein nimetään “vapaaehtoistyöksi” tai “harvinaiseksi tilaisuudeksi parantaa omaa CV:tä”. Mutta onko siitä mitään hyötyä, että raataa ison instanssin, konsernin tai tapahtuman vuoksi ilman palkkaa ja ilman neuvottelumahdollisuuksia? Väitetään että vapaaehtoisena saat ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua tärkeiden alan ihmisten kanssa.
Tosiasiasiassa pidät huolta siitä, ettet ole liian tunkeileva, ettet unohda työtehtäviäsi, ettet saa potkuja ”vapaaehtoistyöpaikastasi”, ettet palkattomassa työssäsi vaaranna sitä, ettet tulevaisuudessa saisi lisää ”tilaisuuksia” toimia alistettuna eläimenä. Kyse on Maailmannäyttelystä Milanossa 2015. Haetaan innokkaita vapaaehtoistyöntekijöitä mahdollistamaan Milanon näyteikkunaksi tekemisen. Aalto-yliopisto osallistuu suunnitteluosaamisellaan “Feeding the Planet– Energy for Life”-teemaan. Lavastaen kaupungin laboratorioksi pohditaan
”jatkuvan kasvun näkymiä maapallon mahdollisuuksien ja rajallisuuden näkökulmasta”, ja samalla tuhotaan olemassa olevaa kaupunkielämää ja kaupunginosia sekä jatketaan ja syvennetään ihmisten ja etenkin nuorten prekaareja elämäntilanteita. Kyse ei ole siitä ettei rahaa tai töitä olisi. On kyse siitä ettei työstä haluta maksaa kun rivissä seisoo nuoria kieli-, kulttuuri- ja tekniikkataitoisia, jotka haluavat mahdollisimman hyvän CV:n lähestyvää työelämää varten. Työsuhteita jotka ovat kauempana kuin kuvitteletkaan, sillä aina tulee uusia vapaaehtoistyöntekijöitä. Samalla myös määrä ihmisiä, joilla on maisteripaperit kädessä ja CV:t kunnossa, jotka katsovat palkattomina sivusta, kasvaa...
Katso myös: Sergio Bologna: No al volontariato dei giovani all’Expo, YouTube http://arts.aalto.fi/fi/current/ news/view/2012-09-26/
17 HILLA KURKI
E rä jo ntti Rap on jo lähtökohdaltaan urbaani taiteenmuoto. Jos lyriikoissaan vielä keskittyy kuvaamaan Kallion päihdehuuruista arkea ja modernin elämän oravanpyörää, voi eräoppaaksi kouluttautuminen vaikuttaa yllättävältä käänteeltä. Kaupungissa syntynyt ja kasvanut räppäri Jontti onkin lupautunut kävelylle metsään, kertomaan ratkaisustaan ja siihen johtaneista keloista.
18 HILLA KURKI
Omaperäisestä flowstaan tunnettu Jontti on väsymätön systeemin kritisoija. Osansa saavat niin salaseurat, sikakytät kuin kovan linjan kapitalistitkin. Saarnaava tyyli yhdistettynä itseironiaansekä erilaisten salaliittosettien asiantuntijuus tekevät hänestä täysin uniikin hahmon koko kotimaisessa räppiskenessä. Jatkoilla Jontin kanssa Viru Valgee blandataan suodatettuun veteen keskustelun soljuessa Jim Keithin ja Alex Constantinen kirjoista metafysiikkaan. Jontti tuli tunnetuksi osana Jontti&Shaka-nimistä rap-duoa. Kaksikon legendaksi muodostuneet levyt Vittuun Koko Sakki-EP ja Rata-äänite keskittyivät kaupunkilaiseen kokemukseen, lähinnä sen pimeiden puolien kautta. Sittemmin Jontti on tunnettu myös sooloartistina. Soololevy Yhden miehen kultti sekä jo seitsemän vuotta putkeen aina syyskuun yhdestoista ilmestyneiden Vastavallankaappaus-kappaleiden sarja ovat vahvistaneet mielikuvaa Jontista epäkohtien esiin nostajana. Viime aikoina Jontti on pyrkinyt herättelemään tietoisuutta kansainvälistä TTIP- kauppasopimusta vastaan. Jontti on ehdottanut tapaamispaikaksi Maunulan uutta ostoskeskusta, joka sijaitsee kätevästi vastapäätä vanhaa ostoskeskusta. Kahden ostoskeskuksen välistä on kuitenkin lyhyt kävelymatka Helsingin Keskuspuistoon, joka nimestään huolimatta on metsä. Keskuspuiston alue levittyy keskeytyksettä koko kaupungin läpi, ja puiston pohjoisosassa on jopa neljä luonnonsuojelualuetta. Mutta kuinka pitkä on henkinen matka Kallion kaduilta kansallispuistoon?
“Mä olen vetänyt aikamoisen tour of dutyn epäkonventionaalisten ilmiöiden parissa, löytyy aristokraattista satanistia, joogaguruja, shipibo-shamaaneja ynnä muuta metkaa. Omakohtaiset kokemukset vuosien varrella ovat saaneet minut tavallaan nöyrtymään fantastisina pidettyjen ilmiöiden edessä,” Jontti pohtii maailmankuvansa muotoutumista. Joitakin vuosia sitten Jontti tutustui White Wolf von Antzingeniin, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilta oppeja saaneeseen erämieheen. White Wolfin perustama Element Mountain järjestää erätaitokursseja ja -työpajoja, jotka poikkeuksellisesti pohjautuvat vahvasti henkisyyteen ja tietoisuuden lisäämiseen. Sen kotisivuilla von Antzingenia kuvaillaan todelliseksi soturiksi ja oppaaksi, joka on erikoistunut ohjaamaan etsiviä pyhällä polulla kohti evolutiivista parantumista ja kasvua. Samoilta kotisivuilta löytyvillä videoilla hän
19 HILLA KURKI
opastaa veitsenheittelytekniikoita hapsunahkatakki päällään. Katse on vakaa, ääni rauhallinen ja tyyli ajaton. “Hähä, Yliampuvat intiaanit on kaavailtu mun ja Jodan yhteisprojektin, Uuden Ajan Avaruuskonnon livebändin nimeksi” Jontti naurahtaa. “Mua huvitti toi hapsunahkatakki eka kunnes hiffasin että se on White Wolfin käsin tekemä, ite pyydystämästään ja nylkemästään eläimestä. Skilli jätkä.” White Wolf ja Jontti ystävystyivät ja hän päätyi viettämään yhteensä 6 viikkoa Vermontin jylhissä metsissä meditoiden, kädentaitoja harjoitellen ja notskilla pohdiskellen . Samalla syntyi idea kouluttautua luontooppaaksi “Olen mä sitä ennenkin miettinyt, kuten aika moni muukin elämäänsä vaiheileva retku”, hän nauraa. “Ku mä sielt umpikorvesta tulin takas, niin autojen äänet kuulosti helvetin kovilta ja kaikki se hötkyily oli liikaa, tuntui että tarviin vähän aikaa. Muutin Kalliosta Loviisaan, vähän hiljasempaan paikkaan, ja sen jälkeen menin sinne kouluun”, Jontti kertoo. “Mä olin Eerikkilän urheiluopistossa vuoden, suoritin erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon, oli todella hieno kokemus, sain paljon uusia ystäviä. Ensimmäisen harjoittelun mä tein huskyfarmilla, toisen Nuuksion kansallispuistossa. Erityisnuorisotyötä tekevälle Kris-R.Y:lle me väsättiinkin jo yksi luontokeikka.” Jontti kuitenkin kieltää päätökseen liittyneen liiemmin draamaa tai yllättävää käännettä.
20 HILLA KURKI
Hän halusi vaihtelua jatkuvaan arjen luuppiin, eikä hänellä vielä ollut varsinaista ammattia, vaikka historian opintoja olikin kertynyt Helsingin Yliopistolta. Vastavalmistuneena ja jälleen Helsinkiin palanneena hän jatkaa yliopisto-opintojaan. “Mä otan rauhassa metsähommien kanssa, opiskelen lisää juttuja”, Jontti kertoo agendastaan. “Mä lähen siitä, et ihminen ei pääse itseään pakoon. Vaikka ihminen saattaa syyttää systeemiä, mutta se mikä on hänen sisällään on se todellinen kenttä, minkä parissa toimia, jos haluu muutosta maailmaan. Totuutta en tiedä, mutta lähen siitä itse, että meillä ei loppupeleissä oo mitään muuta kun meidän oma sisäinen maailma, se on itseasiassa ainoo konkreettinen savotta. Ongelmien ulkoistaminen on niinku helppo tie helvettiin. Ajan viettäminen luonnossa tai ylipäänsäkin itsensä kanssa rauhassa saattaa helpottaa ton tyyppistä itseintrospektioo”, Jontti spekuloi metsän vetovoimaa. “Se on tietysti makuasia, ei kaikki jaksa metsässä möyriä. Enkä mä halua kaupunkikulttuuria sinällään disauttaa, siellä mun juuret on. Mutta on kuitenkin ihan totta, et kun katotaan ihmisiä kaupungissa ja jutellaan niiden kanssa, et niillähän on koko ajan kaikilla ihan vitunmoinen kiire. Se on ihan perusläppä, jonka ne sanoo, et niil on kiire. Mut jos sä pysähdyt ja katot, et miks sul on kiire, mistä se oikeesti johtuu? Se johtuu niiden työstä, se johtuu siitä, et on vaikee pärjätä, se johtuu tollasista asioista, mut asioista jotka on kuitenkin sellasia et sä oot vapaaehtoisesti antanut vallan sun elämästä jollekkin, tai sä oot willing participant siinä sosiaalisessa egoilussa vaikket sitä myöntäskään. Näin se mulle kävi, oppinu ikäänkuin elämään aika epätasapainoisissa fiiliksissä ja niistä sitten muotoui mulle normaaleja käyttäytymismalleja.” Jontti myöntää, että tästä epätyydyttävästä kuviosta irtaantuminen ja oman elämän purkaminen on iso projekti. Omavarainen riippumaton elämä, “off the gridliving” kiinnostaakin häntä. “Aika monet on päätynyt siihen, ettei he haluu olla systeemin kanssa minkäänlaisessa tekemisessä, ne kokee tän niin korruptoituneeksi ja vittumaiseksi. Se ei tietenkään tarkoita välttämättä vain luonnon lähellä elämistä, vaan omavaraista energiantuotantoa, omavaraista ruuantuotantoa ja rahankäytön välttämistä.” Jontti tarkentaa. Jontti kokee täyden riippumattomuuden tavoittelun toimivaksi protestiksi. “Tällä hetkellä me ollaan hyvin, hyvin riippuvaisia niin vitun monista jutuista. Kaikki liittyy kaikkeen. Vaikka me ollaan Suomessa, niin Suomella on ihan suora linja tietynlaiseen suurvaltapolitiikkaan. Ja kyllähän sinä tiedät mitä mieltä minä olen suurvaltapolitiikasta!” hän julistaa ja nauraa päälle.
22 HILLA KURKI
Kysymys siitä, kumpi inspiroi häntä enemmän artistina, rakennettu yhteiskunta vai luonto, saa Jontin mietteliääksi. “Mä lähen siitä, että en mä osaa sitä arvottaa. Koska Sen arvottaminen tarkoittais tavallaan ihmiskokemuksen arvottamista ja kaikkien kokemus on subjektiivinen.” Vaikka rakenteita tai kulutustottumuksia kritisoi, ne eivät kuitenkaan ole vastaparina luonnolle, vaan luonto vain on. “Tiätsä mä en edes oikein ymmärrä tota kysymystä. Mä en pääse siihen ihan ineen. Miten mä niinku lokeroisin ton asian… Mä en vaan osaa.” Hän lämpeää hieman enemmän ajatukselle, että ehkä koko yritys tällaisesta vastakkainasettelusta on keinotekoinen.
“En mä osaa sellaseen suurempaan filosofiseen yhteyteen laittaa tätä luontoa sinänsä. Mun mielestä tää on niin itsestäänselvä juttu, et tää tekee ihmiselle hyvää olla täällä. Tai ylipäänsä et me puhutaan luonnosta erillisenä juttuna, niin onhan se nyt silleen aika friikkiä, et kantalontoolaiselle suomalaisessa metsässä piipahtaminen voi olla elä-
23
Kato ei voi ottaa jos ei anna ja mitä vastustaa siks muuttuu Ei kande paatuu jos ei natsaa vaan ylistää ja jaksaa kunnes maatuu Luomisen puu on kuitenkin ainoa levylle päätynyt kappale, joka antaa vihjeen Jontin viimeaikaisista kuvioista. “Kato toiset räppärit on jo hoitanut tän metsähippeilyn, Asat ja muut.” Jontti selittää. Uudella levyllä musiikillinen yhteistyö Shakan kanssa jatkuu Jontin mukaan totuttuun tapaan.
HILLA KURKI
män muuttava kokemus. Uskon et siks luontoala on nyt nousussa. Oon kuullu sellasista tyypeistä, jotka ei tienny kuvan perusteella mikä on lehmä. Kun niiltä sitten kysyi ‘do you eat beef’, ne oli et ‘of course’. Mut tää on kaikki sellasta kritiikkiä minkä monet on sanonu vitusti paremmin ku minä… ” Ensi vuodeksi on luvassa uutta Jontti & Shaka materiaalia. Jontin Rahastusäänite-levyltä löytyvä kappale Luomisen puu ammentaa löyhästi inspiraationsa White Wolf von Antzingenin oman, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansaan kuuluneen mentorin elämänfilosofiasta. Sanoituksessa kertoja eksyy kauppareissulla metsään ja tulee muistutetuksi elämän lainalaisuuksista spurgun toimesta. Kertosäkeessä ollaan perusasioiden äärellä:
24 HILLA KURKI
“No se on kyllä ihan tätä meidän hommelia, niinku sitä perusjuttuu. Saatiin siihen hyvä saundi, ei liikaa lähetä mitään hötkyilemään.” hän kertoo, ja jatkaa “Se on sitä itseään, sämplepohjasta, 90-luvun räppimatskuu. Räppikin on nykyään sellasta syntikoilla väännettyy, et muoto on vitusti tärkeempää ku sisältö. Mä on sitä mieltä, et paskapuhetta. Oon ite sisältöpohjanen artisti.” “Ja keikkaa tehään koko ajan.” Jontti lopettaa ja suuntaa askeleet takaisin kohti niin kutsuttua sivistystä.
Linkit Allekirjoita TTIP-sopimusta vastustava adressi https://stop-ttip.org/allekirjoita/ Element Mountain http://elementmountain.com/
28 VEERA KONSTI H2Ö
H2Ö Kimppakyytiauto heittää minut Memory Times –pizzerian eteen. Työkseen taksia ajava mimmi pyytää matkasta väliltä kotiovi - kohde tasan 10 euroa. Onnibus olisi varmaan ollut halvempi suunnitellulle minibudjetilleni, mutta maksan mukisematta ja painelen rinkkani kanssa sisälle pizzeriaan. Ollaan Suomen Turussa torstaina 17.9. ja seuraavana päivänä pitäisi sulloa itsensä kesän toisille festareille vaikka väsyttää. 28
29 VEERA KONSTI
Mä näin sut!”. Valokuvaaja talossa, pysäyttäkää painokoneet! Kusi lirahtaa päähän ja myhäilen ihan liian monta linssiä sisältävän kameralaukkuni vakuuttavuutta. Portilla seisova järjestyksenvalvoja ei tarkasta passiani. Ei haittaa, sillä siinä ei lue mitään muuta kuin H2Ö PRÄSS (tosi omituisella fontilla). Sen sijaan he katsovat pikaisesti kameralaukkuuni, mutta eivät jaksa tonkia reppua läpi. Salakuljetan alueelle minibaarikokoisen kossupullon tissieni välissä. Päätän heti porteista sisälle päästyäni, että huomenna uskallan varautua tuhdimmin eväin. Sisällä alueella on lähinnä omituista. Kontrasti Ilosaarirockiin on valtava. Kukaan ei örvellä eikä ulise. Hipstereitä ja hippejä sen sijaan vaeltelee ympäriinsä ja täyttelee vesipullojaan oksia pitkin vaikeasti johdetun vesipisteen kautta tai ostelee Fosters-oluita pienestä kioskista grillikatoksen vierestä. Ei tunnu festarilta, tuntuu kuin olisin jossain yksityisessä kesätapahtumassa. Onneksi tiedän, että alueen ulkopuolella dokaava porukka siirtyy jossain vaiheessa musiikin perässä sisälle ja festarit saavat vähän tunnelmaa.
H2Ö
Seurustelukumppanini ja koulukaverini ahtavat napaansa rullakebabeja ja tyrkkivät pöydän alla Sandels-lavaa minua kohti. Ei maistu, koska taitaa vielä olla darra eilisestä tai toissapäiväisestä. Festarieläimen maineesta on kuitenkin pidettävä kiinni, ja illaksi on luvassa väkinäistä etkoilua. Huono idea, homma päättyy poikaystävän kanssa riitelyyn, Dynamon vaivaannuttaviin youtube-bileisiin ja aamulla keittiön pöydällä odottavaan tölkkikaaokseen. Aamusta selvittyään kärkäs journalisti valmistautuu työhönsä pakkaamalla kameralaukun ja juomalla pari bisseä pehmennykseksi. Lainassa on poikaystävän pikkusiskon liian iso pyörä, enkä osaa ajaa Turussa. Ostamme Portsan K-Marketista plussatarjouksessa olevaa jaffaa. Kello on jo viisi kun saavutamme festivaalialueeksi rajatun Ruissalon telakan, mutta ensimmäiset keikat ovat alkaneet vasta klo 15:30, joten en jaksa tuntea syyllisyyttä musiikin missaamisesta. Sisään käynti tapahtuu fiiniltä kuulostavan “lehdistöportin” kautta. Lehdistöpassia hakiessani tiskillä istuva nuori mimmi tunnistaa minut: “Sä olit vissiin kans kuvaamassa Ilosaaressa!
30
H2Ö raportti
VEERA KONSTI H2Ö
Vaellan pitkin festarialuetta: on puurakennusta, liitereitä, katoksia, autotalli, laiva, meri, kotitekoisia koristeita, sohva ulkona, vähäisiä ihmisrykelmiä, liian hankalasti löydettäviä lavoja (9kpl!) ja yhtä eksyneen näköistä porukkaa kuin minäkin. MITEN SAATANASSA TÄMÄ FESTARI TOIMII? En tietenkään tunne puoliakaan bändeistä, osa esiintyjistä on melko varmasti jonkun järkkärin kaverin mutsin 70-luvun polkkapoppoita. Myöhemmin viikonlopun aikana saan kuulla, että bändit ovat itse saaneet “hakea” soittamaan H2Öhön. Päätämme kaveriporukalla perustaa ensi vuodeksi yhtyeen nimeltä Rekkadespot (oma instrumenttini on munanleikkuri) ja tulla soittamaan tänne. Seuralaiseni ja minä ryhdymme vaeltamaan pitkin aluetta. Ärsyttää, janottaa, tekee mieli jatkaa eilistä riitaa ja livistää paikalta. Ei huvita yhtään olla tällä askartelufestarilla juuri nyt. Muutaman virheellisen rakennuksen jälkeen löydämme kuitenkin Suuli-lavan (joka näyttää lähinnä aaltopellistä kasatulta konehallilta), jossa soittaa Cleaning Women. Muistan nähneeni vuosia sitten Punkaharjun taidekeskus Retretin luolastoissa bändin
Veera Konsti
30
tekemän musavideo/installaatioteoksen. Se oli aika hieno. Cleaning Women on juuri sellainen kuin odotinkin. Outo. Bändin valokuvaamisen sijaan valokuvaan ironisia lippiksiä ja t-paitoja. Keikan aikana kuulen mm. seuraavat kommentit: “Ei pysty” ja “kiinnostaa helvetisti”. En jää katsomaan keikkaa loppuun. Mihinkään ei tunnu mahtuvan joten en edes yritä pyrkiä kuuntelemaan bändejä. On nälkä, mutta ruokaa ei löydy. Juomaakaan en pihiyspäissäni tahdo ostaa, sillä puolen litran tölkki-Fosters kustantaa ainakin vitosen. Tällä hetkellä festarin viihdyttävintä antia ovat humalaiset (jotka erottuvat ilahduttavasti hipsterimassasta ja ironisista lippiksistä), kommentoimassa äänekkäästi nihkeää osallistumista.
Vanhempi mies kehottaa istuskelijoita: “NONI, ROK!”, ei reaktioita. Epämääräisen vaeltelun ja nälkäisen Via Dolorosan jälkeen etsiydymme vihdoin lavalle nimeltä Autotalli ja jossa aloittelee Suomen paras rokkibändi
32 VEERA KONSTI H2Ö 32
Räjäyttäjät. Änkeän itseni eturiviin, kuten moni muukin, sillä näkyvyys paikalle kerääntyvän ihmismassan takaa olisi varmasti surkea. Aaltopeltiseen koppiin marssii kolmihenkinen bändi ja solisti Rapa nappaa mikin: “onks jollain kaljaa?”. Kaljaa löytyy ainakin yleisöltä. Tässä vaiheessa humalaiset ovat ryömineet esiin ja kasautuneet tiiviiksi massaksi lavan eteen. Pirusti porukkaa. Jossain hetkessä poikaystäväni intoutuu pittiin ja saa pidellä ylpeänä hetken Rapalle mikrofonia, kun mikkiteline on kaatua yleisöön liiallisen rehaamisen seurauksena. Eturivin hippimuijat ja kengätön rastapääjannu crowdsurfaamassa ärsyttävät, mutta keikalla on kaikin muin tavoin aika asiallinen fiilis. Välillä pitti yltyy sellaiseksi riehumiseksi että vieressäni seisova poninhäntäpäinen äijä kokee velvollisuudekseen suojella minua ja kameraani päälle kaatuilevilta ihmisiltä. Räjäyttäjät ei missään vaiheessa petä vaan vetää tiukkaa kamaa, yllätyksekseni Rapalla pysyvät myös vaatteet päällä läpi keikan, karvalakkia myöten. Jossain vaiheessa huomaan että jo aiemmin mainitsemani rokkia vaativa
päihtynyt mieshenkilö on raivannut tiensä eturiviin ja tuijottaa sekä esiintyvää Rapaa, vieressä seisovaa yleisöä että kameraani todella kuumottavasti. Näen parhaaksi kerätä kamat ja lähteä luisumaan kohti suojaisempia alueita. Keskellä aluetta sijaitsevalla päälavalla, joka on kaiken selkeyden vuoksi nimetty Kesannoksi, soittaa Inariveljet, joka on kaiken selkeyden mukaan suunnilleen sama bändi kuin Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo. Istun rinteelle kuuntelemaan ja tekemään lisämuistiinpanoja Räjäyttäjien keikasta. “Mitä sä teet?” kuuluu jostain oikealta. Vieressäni istuu tatuoitu ja miellyttävästi humalainen kolmikko joka tiirailee uteliaana epäselvää kaunokirjoitustani. “Saadaanks me kans piirtää?” Kiitollisena luovutan muistikirjan tyypeille jotka saavat festarin tunnelman taltioitua paperille paljon paremmin kuin minä. Eturivissä seisoo nainen jonka nahkabuutsit mätsäävät täydellisesti yläosan nahkaliiviin. Otan kuvan. Inariveljiä en jaksa pitkään kuunnella vaikka Joosesta pidänkin. Liikahdamme Takapiha-nimisen lavan luokse, jossa soittaa
Ravintola-lava-baari -yhdistelmä Veistämössä on juuri alkamassa toverimme hehkuttaman Tiiu Helinän keikka. Valumme kohti musiikkia, mutta ovella lojuva kymmenien metrien jono muuttaa suunnitelmia. Ovimies päästää vain muutaman kerrallaan sisään, joten keikka on jo ohi jos jäämme odottelemaan. Ihan sama, en muistaakseni ole koskaan pitänyt Tiiu Helinää mitenkään erikoisena. Sen sijaan livahdamme sisään viereisestä ovesta lavalle nimeltä Liiteri. Se on lastulevyseinäinen huone jossa yllättäen soi jonkinlainen lämmittelevä sähköversio Leevi and the Leavingsin klassikosta Pojat tanssimaan. Jäämme istumaan yläkertaan johtaville puuportaille ja odottamaan keikan varsinaista alkua. Katossa killuu taidetta: lasikuutio jossa on heijastavia pintoja ja kivoja valoja. Puuportaat ovat mukavat ja 20 000 HZ:n keikalla sopivasti joraavaa porukkaa. Musakaan ei ole pahaa,
VEERA KONSTI
33
Hyvää hanavettä lorisee tuhansia litroja suoraan
mereen. En edes tiedä mistä Turun juomavesi tulee, mutta tämä vaikuttaa melko typerältä.
H2Ö
Liimanarina feat. Hulda Huima. Olen kerran Ilosaarirockissa saanut kuvausvastuulleni kyseisen bändin enkä ottanut oikein selvää musasta. Muistaakseni kitaristi oli saanut turpaansa edellisenä iltana ja keikka oli muutenkin melko sekava. Silloin kun asuin vielä Itä-Pasilassa näin bändin solistia aina lähimarketissa. Suloiset muistoni eivät pelasta nytkään, enkä saa viiden minuutin aikana keikasta mitään irti. Vesipullot ovat tyhjiä, joten seuraava etappimme pienellä festarialueella on toinen kahdesta eriskummallisesta vesipisteestä. Puuhun kiedotun vesipisteen alla oleva maa on mudittunut festarimöhjöksi, joten suuntaamme meren rannassa olevalle vesipisteelle. Teoksen nimi on Aquasynth, ja siinä muovipullojen läpi jatkuvasti mereen loriseva juomavesi muodostaa erilaisia sointeja kun vesipulloa täyttää. Musiikillisesti lähes lahjaton poikaystäväni tekee pienen biisin jonka videoin. Itseäni ahdistaa veden tuhlaus.
35 VEERA KONSTI
Viimeistään tänä iltana muistan, että VHS on kuollut. Oluen himo ajaa anniskeluun ravintola-lava-baari Veistämöön jossa on mukavan väljää koska viimeinen keikka ei ole vielä alkanut. Muut menevät jonottamaan kaljaa ja kevätrullia, minä istun jollekin reunalle odottamaan ja tarkkailemaan ihmisiä. Kaikki tuntemani ärsyttävät turkulaiset tuntuvat olevan juuri täällä juuri tänään. Illan huipennus istuu kuitenkin vieressäni: Li Andersson kaveriporukoineen juo kaljaa ja keskustelee tiukasti parisuhteista. Saavutan festari-zenin, jopa siistit tyypit tekevät ihan normaaleja asioita ja kokevat asiat ihan normaalilla tasolla. Tosin Li on cool ja fiksu jopa kaljapäissään. Haluaisin yhteiskuvan mutten kehtaa pyytää. Tyydyn kuuntelemaan tarkkaavaisesti viisauden sanoja. Saan eteeni Fosters-oluen (5,5e) ja melko mauttoman kevätrullan (2e), jotka taltuttavat akuuteimman vitutuksen. 00:30 pitää olla paikalla, sillä harvoin keikkaileva Imatran Voima aloittaa. Olen kuullut, että bändin tyypit eivät ole ikinä edes käyneet Imatralla. Olemme melko takana Suulilavan yleisössä.
H2Ö
sähköisellä discojytkeellä taustoitettua murrelausuntaa ja koko bändi on pukeutunut tiukkoihin metallisävyihin sekä paljetteihin. Tämä on ainoa kokonainen keikka jonka katson festarin aikana. Keikan aikana ruodimme parisuhdettamme ja taiteen merkitystä. Ulkona alkaa olla pimeää, kello lähestyy puolta yötä. Humalatila on olematon. Pyörähdämme Meri-lavalla vain toteamassa että yksi illan pääesiintyjiksi tituleeratuista bändeistä, brittiläinen Hawkwind, on musaltaan täysin mitäänsanomatonta. Koko festarilla on kolme ruokakojua joista Meri-lavan vieressä sijaitsevat liian kalliit makkaraperunat viettelevät aina nälkäisen poikaystäväni, mutta “joku ihana vegaanihampurilainen” -kojulla on aivan liian pitkä jono. En sitäpaitsi halua maksaa kuivasta sämpylästä ja iduista kahdeksaa euroa. On nälkä mutta kärvistelen suolapähkinöillä. Rannassa puhallellaan saippuakuplia. Kuvaan telakalla olevaan laivaan rakennettua koristenauhaviritelmää ja nosturiin ripustettua discopalloa sekä seuruettani, joka on hilpeänä sullonut hattujensa alle aidoista repimiään, ilmeisesti koristetarkoituksessa kiinnitettyjä videonauhoja.
36 VEERA KONSTI
Edessä on iso ihmismassa, joka hytkyy epämääräisen konemusan tahtiin.
H2Ö
Puhun poikaystävälleni Imatran murretta ja olen mielestäni hauska. Soittajakaksikon taustalle heijastetaan graafisia kuvioita jotka näyttävät serpentiiniltä. Sisäpiiri kertoo, että VJsetin takana on joku maisteriopiskelija medialabilta. En jaksa bailata. Bändin nokkamiehen Perttu Häkkisen spiikit ärsyttävät. Myöhemmin saan kuulla, että kämppikseni heitti varakalsarinsa lavalle. Häkkinen nuuhki niitä ja palautti yleisöön, jossa joku kirjoitti niihin vedenkestävällä tussilla. Kämppikseni onki pöksyt keikan jälkeen lavalta eikä tussikirjoitus lähtenyt irti. Paleltaa ja väsyttää, lavarakennelman sisällä haisee hiki. Törmään ulkona tuttuihin joiden kanssa sovitaan huomisista UG-jatkoista. Vaadin lähtöä ja kiukuttelen koko pyörämatkan majapaikkaamme. Sunnuntai alkaa myöhään. Soittelen entiselle kämppikselleni saadakseni kasaan seuraa päiväksi ja majapaikan yöksi. Poikaystäväni on
lähdössä ihan muihin kemuihin eikä osallistu festarille tänään. Pyörillä taitetun kämppä 1 - kämppä 2 - Alko - kämppä 2 -kiertueen jälkeen pääsemme lähtemään kohti festarialuetta. Kaksi kaljaa kameralaukkuun ja puolentoista litran sangriapussi repun pohjalle. Pressiportin läpi luikahtaminen on naurettavan helppoa. Järjestyksenvalvoja taitaa tarkistaa kameralaukkuni päällisin puolin, mutta selässäni roikkuva reppu ei kiinnosta. Kello on noin viisi iltapäivällä. Olemme missanneet jo Yonan, Sami Kukan sekä Hannibalin joten tässä vaiheessa päivän seuralaiseni inhoaa minua. Jätän kiukuttelevan muijan omaan arvoonsa ja kadotan ystäväni tahallisesti. Festarialueella vaellan suoraan Gommin ja Bommin keikalle. Olo ei ole erityisen krapulainen joten fiilis on hyvä vaikka kameralaukku painaa tonnin olkapäällä ja maassa on mutaa ja hippejä. Keikan aikana mietin miten pirun kuuma Nummisella ja Hietasella mahtaa olla eläinasuissaan. Mietin myös keitä ovat yleisön seassa pyörivät sika, lintu, lammas ja siili. Eläinpukuisilla näyttelijöillä on jalassaan villasukat. Ihme
38 VEERA KONSTI H2Ö
touhua. Gommin ja Bommi vetävät kaikesta helteestä huolimatta kesän iloisimman musiikillisen shown. Mieleeni palautuvat kaikki ne Ilosaarirockin darra-aamut, jolloin olen vaeltanut päivän ensimmäiselle järven rantaan kello 13 iltapäivällä ja makoillut nurmikolla krapulaani kevyemmäksi. H2Ö ei kuitenkaan yllä samaan tunnelmaan, täällä on vähän liian monimutkaista. Juon ensimmäistä kaljaani salaa Riston keikalla Takapihalla ja tunnen voitonriemua oveluudestani. Risto on kuitenkin aina samanlainen, joten en viihdy paikalla yhtä tölkkiä pidempään. Kaveriporukalla asetumme Pietarin Spektaakkelin keikan ajaksi pusikon reunaan jonkun repusta löytyneen ohuen huivin päälle istumaan. Tapailen biisien sanoja ja mietin hyvännäköisiä polvisukkiani, jotka ovat kesän paras asuste, sillä huivi ei paljoakaan suojaa epämääräiseltä risukolta takalistojen alla. Syvemmällä metsikössä kolmihenkinen porukka käärii jointtia, edessäni parveilee lukematon määrä kaasunaamarilaukkuja ja Dr. Martens-maihareita. Maasta käsin ei näe mitään muuta kuin ihmisten jalkoja, mutta grilli-lava on niin matala ettei seisomi-
sestakaan olisi hyötyä, ellen sattuisi kasvamaan yllättäen parimetriseksi. Käytännöllisyyden puuttuminen tällä festarilla ärsyttää jälleen. Tundramatiksin keikalla salakaljaa ARTS-kangaskassista juodessani bongaan uudestaan Li Anderssonin, tällä kertaa mieletön kultainen paljettilippis päässä. Li on edelleen cool. Jollakin tyypillä on pohkeessaan tatuointina järjettömän iso Corto Maltese, otan siitä kuvan salaa. Lähetän aiheesta kuvaviestin poikaystävälleni jonka vastaus on odotettu “mulle tollanen ja heti”. Aurinko paistaa ihan liikaa ja nälkä alkaa taas kiukuttaa. Tundramatiks tuntuu turhalta. Festariseurueeni tanssahtelee helteessä mutta itse en näe sitä tarpeelliseksi. Olut riittää ihan hyvin. Keikan jälkeen törmäämme tuttuun tyyppiin rannalla. Hänen seurueessaan hipsterihattupäinen mimmi kyselee iPhone nelosen laturin perään. Lainaan omaani ja kiitollinen neiti kehottaa käymään visiitillä pressiteltassa sitten kun haluan omaisuuteni takaisin. Laahustan vastahakoisesti Yakuzi Paton keikalle, johon suurin osa porukastamme suuntaa. Olen osa laumaa enkä ajattele selkeästi mitään.
39 VEERA KONSTI
Maailmani romahtavat. Olen ollut hikoilemassa ja nälän kuihduttamana jo puolitoista päivää ja kävellyt ympäri tätä hankalaa telakka-aluetta ja nyt sitten kerrotaan että keidas on ollut tässä ihan vieressä. PERKELE. Ryntään tilaamaan bisseä, jonka pöydän takana pyörivä palveluhenkilö avaa. Otan kourallisen popkornia ja voileivän. Istun kameralaukkuni kanssa johonkin nurkkaan syömään. Artistit polttavat tupakkaa teltan sisällä ja hengailevat keskenään. En tunne porukasta ketään ja tyydyn katselemaan ruokaani. Tunnen olevani huijari ja väärässä paikassa, itä-suomalainen urpo turkulaisten trendsetterien keskellä. Onneksi vessajonot ovat lyhyet vaikka keskimmäisen bajamajan lukko onkin rikki. Bongaan puolitutun kameran kanssa ja ryntään juttelemaan koska kalja on noussut päähän ja alan päästä vihdoin tunnelmaan. “MOI ME NÄHTIIN SILLON BAARISSA KERRAN” on kuolematon aloituslauseeni. Puolituttu tuntuu olevan lähes yhtä seuraton, koska jää hengailemaan kanssani tunneiksi. Ilmaisen oluen ja sapuskan seurassa alan vihdoin tuntea olevani festareilla. Juttelen jonkun mikkeliläisen pik-
H2Ö
Asetumme tällä kertaa eturiviin, jotta näemme kun hippiyhtye soittaa ja pomppii pitkin grillilavan edustaa. Meno on yleisen mielipiteen mukaan ihan hyvä, mutta olen turtunut ja turhautunut tähän festariin enkä ole edes hauskasti nousuhumalassa. Yritän lähinnä tuhlata aikaa hörppimällä jonkun tarjoamaa viiniä ja väistelemällä tanssivia paljasjalkoja. Lähes tunnin pakkofiilistelyn jälkeen saan meiningistä tarpeekseni ja lähden noutamaan puhelimeni laturia. Muutaman viestin ja puhelun jälkeen löydän pressiteltalle joka osoittautuu aitojen takana olevaksi katokseksi. En pääse pressipassillani sisään, mutta ystävällinen järjestyshenkilö ohjaa minut toisen aidan taakse josta saisin pressirannekkeen. Rannekenainen puhuu säästä eikä tarkista henkilöllisyyttäni mistään vaan iskee neonvihreän tai -keltaisen paperisuikaleen käteeni. Kävelen polleana pressiteltalle hakemaan omaisuuttani takaisin. Hattupäinen mimmi seurueineen kiittelee kovasti, kutsuu kuuntelemaan We love Helsinki DJ:den keikalle ja kehottaa nappaamaan olutta tiskiltä, se on kuulemma ilmaista myös pressille. Ja ruoka, sitäkin kannattaa ottaa.
40 kubändin kanssa ja väännän savon murretta hupaillakseni.
VEERA KONSTI
Yritän käydä pressiteltan ulkopuolella, mutta se tuntuu turhalta.
H2Ö
Mikään muu ei ole tässä kuin minä ja ilmainen juoma ja hampurilaisia, joiden pihvit paistetaan silmieni edessä. Istuin keskustelemassa toisenkin puolitutun sekä jonkun runopojan kanssa. Yritän saada aikaiseksi vihaista keskustelua liha- tai turkisteollisuudesta, mutten onnistu. Tyypit haluavat kuitenkin puhua vain itsestään tai runoudestaan tai hiustyyleistään tai kirjanjulkkareistaan. Vaikka humala on hyvä, saan tarpeekseni näistä ihmisistä ja kiskaisen puolituttuni mukaan. Vaadin, että menemme katsomaan Jodarokkia grillille. Heti. Seuralaiseni vastustelee koska kaljat ovat kesken. Sujautan avonaiset tölkit farkkushortsieni taskuun ja kirmaan ulos järjestyksenvalvojan vartioimasta portista. Vapaus ja olutta! Grillillä on liikaa porukkaa eikä Jodarokia näy ihmisten takaa vaikka artisti seisoo pienellä pöydällä esiintymässä. Lisäksi oluet ovat vuotaneet taskuihini.
Otamme spurtin seuraavaan kohteeseen, mutta puolituttuni putoaa tässä vaiheessa matkasta. Sovimme että näemme Laulurastaan keikalla puolen tunnin päästä, mutta unohdan koko tapaamisen. Törmään kaveriporukkaani jälleen Artturi Tairan uuden projektin, Shivan Dragnin, keikalla. Noin kymmenen minuutin kuuntelun jälkeen toteamme musan olevan hankalaa kuunnella jos on pitänyt kovasti Rubikista, lisäksi meininki on melko epäsopivaa humalatiloihimme ja jatkamme kohti Laulurastasta. Istun tutun porukan kanssa puun alle ja kaivan repustani sangriapussin. Toverit auttavat tyhjentämisessä enkä muista kuulleeni pätkääkään Laulurastaan musiikista, se luultavasti oli jotain reggaemaista läpsyttelyä. Alkoholi kiinnostaa enemmän. Lopulta löydän itseni päivän alkuperäisen seuralaiseni jengistä ja olemme poistumassa alueelta. Yritän vielä noutaa kaljaa pressialueelta mutta se on jo kiinni. Ihmismassat alkavat virrata ulos joten menemme mukana. Pyörät löytyvät siitä samasta ojasta johon ne iltapäivällä jätimme. Ruuhkaisen pyörämatkan aikana sovimme jatkoista jotka ovat kuulemma Kakolanmäellä.
43 VEERA KONSTI H2Ö
Käymme ensin vain piipahtamassa majapaikassamme, syömme ja seuraamme sitten kaveriporukkaa lopullisiin bileisiin. Turun keskustaan päästyämme olemme voipuneita. Syömme yöpalaksi jotain salaattia. Ystäväni soittelee puheluita ja yrittää saada selvää jatkoista. “Jotkut on menossa sinne mäelle ja toiset on kai niillä virallisilla ug-jatkoilla, yritän nyt tässä selvitellä mihin ne yhet menee” kuuluu raportti. Juomme väkisin yhden kaljan. Puoliksi. Lisää puheluita ja lopullinen tuomio: “Ei tästä tuu nyt enää vittuukaan, en mä haluu mihinkään muualle paitsi nukkuu”. Luovutamme. Pesen meikit ja käperryn muhkuraiselle patjalle entisen kämppikseni lattialle ison turkulaisen kerrostaloasunnon valtavassa takkahuoneessa. Aamu saattaa alkaa sarastaa jossain päin Turkua, mutta kerrostalon sisäpihalta näkyvät vain vastapäisen talon ikkunat. Äänimaisemana toimivat jostakin avonaisesta ikkunasta kuuluvat ja korkeiden talojen seinistä kaikua keräävät naapureiden lemmenleikit. En jaksa ajatella enää mitään muuta kuin huomista kotimatkaa. Tai ehkä annan Turulle vielä yhden päivän ja lähden kotiin vasta ylihuomenna.
44 ESSI PAILINNA
Mikki the shiba
Some mysterious days from a City Fox’s photo diary
ESSI PAILINNA
45
46 ANNI KÖSSI
Mamu
Yritän soittaa Mattia kuskiksi, mutta hän ei vastaa. Onneksi asun kasin reitillä, pääsen raitiovaunulla suoraan kotioveltani Marian sairaalaan. Varaan paperia matkaa varten, mutta verta on jo Oopperan kohdalla joka puolella. Sitä tippuu syliin keskeltä naamaa, nenästä. Kello on kuusi ja ratikka täynnä. “Voit kertoa totuuden luottamuksella, ei tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin”, nuori naislääkäri sanoo.
47 ANNI KÖSSI MAMU
Nenää ei tarvitse tikata, hän saa sen paikattua iholiimalla. Perheväkivallasta pitää puhua. No, se on tehnyt tämän ennenkin, nyt tosin harvinaisen kovaa. Sillä on menneisyytensä, en vain tiedä siitä paljon mitään. Se muutti Suomeen neljä vuotta sitten, keski-ikäisenä. Olin vastassa, kun se tuli lentokoneella Espanjan kultarannikolta Helsinki-Vantaalle. Se on ollut osa machokulttuuria, josta minulla on vain karikatyyrinen käsitys. Mutta sitä se ahdistaa pohjia myöten. Katson sitä, kun se nukkuu. Se nukkuu paljon. Kun se oli ollut Suomessa kuukauden, otin sen mukaani juhliin. Menimme kävelylle takapihalle, ja kesken leikin se tarrasi minua kaulasta eikä päästänyt irti. Pidin pooloa ja kaulahuivia keskellä kesää. Tällä kertaa on vaikea piilotella. Nenä on turvonnut kaksinkertaiseksi, ja arpi siitä kuulemma jää. Se suuttuu siis aivan arkisista asioista. Turkkia ei saa harjata, leikata eikä pestä. Pitkät kynnet naarmuttavat lattiaa. Tiedän, mikä suututtaa sitä, mutta tiedän myös,
48 ANNI KÖSSI MAMU
mistä se pitää. Välillä siitä on niin vaikea ottaa selvää. Se haluaa suukotella, olla lähellä, nukkua vieressä, mutta silti se saattaa hermostua jostakin aivan turhanpäiväisestä, vaikka jos vahingossa astun sen varpaille. Jossakin vaiheessa meillä meni todella hyvin. Unohdin täysin, että sitä pitää varoa. Sitten se veti pussillisen purkkaa, vaipui miltei koomaan ja joutui viettämään kaksi päivää teholla yksin. Se tuli kotiin kauhistuneena, aivan kuin kaikki sen ympärillä olisi järkkynyt, ja minun täytyi alkaa jälleen varoa liikkeitäni. Siellä, mistä se tulee, koirat tekevät työtä. Ne metsästävät tai vahtivat taloa, ja sitten kun työkyky loppuu, niille jätetään hyvästit. Kotiovi laitetaan kiinni tai koira käydään sitomassa pylvääseen jonnekin kauas, mikäli ei haluta itse päättää sen päiviä. Eläinlääkärin mukaan se on täysin terve. Mutta sen keho muistaa edelleen, kuinka vähänkään uhkaavissa tilanteissa reagoidaan. Ensimmäisen poikaystäväni perheessä pidettiin suomenpystykorvia. Heillä se oli aina kerrasta poikki. Sillähän ei ole mitään väliä
49 ANNI KÖSSI MAMU
miltä minä näytän. Istun ratikassa paksu side nenässäni. Eivätkä arvet mitenkään erityisen rumia edes ole. On vain uuvuttavaa sanoa jokaiselle, joka tulee kylään, että muista nyt varoa, ja katsoa koko ajan perään, ettei mitään vain satu. “Koko elämä ollut koiria, eikä yhtä saa kuriin” vai “tuo on varmaan itse sekoamassa”, he ajattelevat. Alle viisitoistakiloinen luppakorva ei näytä kovin uhkaavalta. Hän luuli, että valehtelin – nenäni paikannut lääkäri. Että on helpompi sanoa, että se oli koira eikä mies. Sitten hän uskoi ja sanoi, että kai minä tiedän, mitä pitää tehdä. Näin Mamun internetissä ensimmäisen kerran. Kuvassa horisontti oli aivan vinossa, mutta se seisoi suorana auringonpaisteessa, aidatussa koiratarhassa, muiden juoksennellessa sen ympärillä. Se katsoi kameraan suu auki, tulkitsin sen hymyksi. Tulkitsen sen edelleen siksi, kun avaan oven ja palaan kotiin.
50 SILLA VIRMAJOKI HOMEDOG
Homedog I didn’t really even want a dog. I had just moved to Helsinki and left the last one behind. I had planned to concentrate on my studies and my new life in a new city. A dog would have been too much responsibility.
52 SILLA VIRMAJOKI HOMEDOG
In many ways it was like with love. No matter how badly one tries to avoid commitment and enjoy the single life (woop woop), that special someone always appears after you have dedicated yourself to singledom. Someone you wouldn’t give up no matter what.
54 SILLA VIRMAJOKI HOMEDOG
One should reflect upon the decision to get a dog like one would when considering conceiving a baby, and not do it just on a whim. ‘Cause when you break up you have to argue about custody and who pays for the vet bills. You end up cursing your ex six feet under. But still you don’t abandon your dog, just like you wouldn’t abandon a child.
56 SILLA VIRMAJOKI HOMEDOG
Braco’s been the light in the dark, a steady rock in the storms of my life as Carrie Bradshaw. ‘Fuck men’ is what I often conclude at the end of the day as I crawl closer to spoon my warm calf. I listen to him breathing and his heart beating.
58 SILLA VIRMAJOKI HOMEDOG
During the day I take care of him. I spend my money on fancy protein-enriched dry grub. I count down the hours he’ll have to spend alone while I’m gone. I walk my dog in the park at night even though I am scared of the dark, and admire its physique as it runs around. I’m in awe of his fast, muscular and firm body.
60 SILLA VIRMAJOKI HOMEDOG
My dog sings Schlager, gives me the paw and pulls on the leash. I carefully clean his ears, cut his nails and pour oil into his pellets. I knit my dog a jumper for the winter because he comes from Spain and must find the Finnish winters cold as hell. I look for the most disgusting frozen foods in the pet store. Chicken hearts, tripe, dried duck legs. For calcium I feed it eggs with the shell intact, and when they get spilled all over the floor I patiently clean it up, out of unconditional love.
66 POUYAN MOHSENINIA THAT LAST SUNBATH
That last sunbath My mother has the most powerful voice. This was once more proved on the summer of 1997, when my family had a series of serious discussions. I was in seventh grade and, unlike my parents, wanted a pet rabbit. Or actually I wanted a dog, but rabbit was the closest I could get, after many conversations and a lot of persuasion. My friend Suzuki had what I thought to be valuable experience on purchasing and the ownership of bunnies. To me Suzuki was that junior vet I trusted, and who I wanted to go shopping with. The licensed pet shops would ask unreasonable pric-
67 POUYAN MOHSENINIA THAT LAST SUNBATH
es, so we headed downtown. There the shops were unlicensed and would not charge as much. By entering the shop I was no longer tempted to purchase a bunny. The scene I faced was like a sessional sale, things were out of control. Raw smell and dirt everywhere. A dark room, and cages filled with bunnies. Since there were plenty of them crumpled together it made the decision making even harder than expected. Thanks to Suzuki, he patiently pointed out what he knew to help to come up with some options. The bunnies skin color was a concern of ours. We had a variety of color to choose. From grey and brown to white and black. Also combo’s where a nice choice as well.Along side what should the gender be? Or should we get a pair, or what? and so many other thoughts that comes to mind during decision making. I have to admit, now that I am looking back, I realise I was just physically standing there, hypnotised. Staring at the shop’s environment, the people, and the rest of the pets. It was Suzuki who did all the works and the final decisions. He even got a discount by his bargaining skills.After a long day I was back home with not one, but two bunnies. I was overjoyed. I liked the experience of taking care of my bunnies. Our yard was pretty decent, a small pond in the middle of mosaic covered floor, with some trees and plants giving shade. The bunnies got to
68 POUYAN MOHSENINIA THAT LAST SUNBATH
hop around freely during the day. At nights I tried to protect them from stray cats, carrying the cage in and back out again during the day. I imagined it was what a father would feel for his kids. I waited eagerly to see them growing up, from bunnies to rabbits. Two weeks went by. It was the middle of the summer and we had more than 12 guests with a bunch of kids coming over. As I had turned my back one of the kids cried for help. He had decided to give the bunnies a bath and soaked them in the pond, to which they reacted by shivering violently. No one knew what to do. Someone suggested that the bunnies should be left out to the sun, so they wouldn’t catch a cold. It sounded wise and smart, thus after putting them back into their cage I carried them to a spot under the sun. Relieved and content, we went back to our fun and games. After lunch, in the middle of a ferocious Super Nintendo Street Fighter tournament we heard weird noises. Almost like someone screaming, and thats what it was. The bunnies had spent hours in the hot summer sun, and were screaming for their lives. We thought of holding a proper funeral and bury them in the yard. But we were stopped as one of the guests suggested to take them out of the house. He believed soon or later we will dig them out, and probably do crazy thing. So it would be the
69 POUYAN MOHSENINIA THAT LAST SUNBATH
best to take the poor animals out of our reach. We never got to know where they were taken. Afterwards it was time to sit down to hear advices from parent. Mom and dad pointed out how I could have take better care of the bunnies and also tried asking me what I learned from this experience. Stubborn me was still trying to prove a point by stamping my foot and raising the idea that why I asked for a dog and not a bunny!
70 ALIISA TALJA WILD PATTERNS
The stripes of a tiger are as unique as the fingerprint of a human being which makes it possible to identify every individual by it’s pattern.
73 ALIISA TALJA WILD PATTERNS
Zebras’ striping helps to confuse it’s predators by motion dazzle—a herd may appear as one large mass of flickering stripes, making it more difficult for the lion to pick out a target.
74 ALIISA TALJA WILD PATTERNS
Leopards’ yellow rosette patterned coat tends to be more pale and cream colored in desert populations, more gray in colder climates, and of a darker golden hue in rainforest habitats.
77 ALIISA TALJA WILD PATTERNS
Snake scales are not discrete, but extensions of it’s skin—hence they are not shed separately but as a complete outer layer during each molt, akin to a sock being turned inside out.
78 ALIISA TALJA WILD PATTERNS
Crocodiles’ skin is covered with sense organs, Domed Pressure Receptors, which make their sense of touch more subtle than the sense of human fingers.
82 LEONA KOTILAIEN
Köydenvetäjädelfiinejä ja sekstailevia simpansseja
84 LEONA KOTILAINEN KÖYDENVETÄJÄDELFIINEJÄ JA SEKSTAILEVIA SIMPANSSEJA
Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Torson eläinteemaiseen numeroon minulle esitettiin toive, että eläintä käsiteltäisiin myönteisen – ei niinkään kärsimyksen – kautta. Eläinten kokema nautinto ja hyvinvointi on tärkeä aihe, mutta en voi tässäkään sivuuttaa eläinten kärsimystä, sillä se on olennainen osa niiden elämää. Se on sitä, koska eläimestä on monissa paikoin rakennettu kuva, joka mahdollistaa ja hyväksyy ainakin tiettyjen lajien järjestelmällisen sorron, spesismin. Tämä kaikkien muiden eläinten yläpuolelle asettuminen on käytännössä mahdollistanut miljardien eläinten hyväksikäytön. Lajisortajat eivät pelkästään ole asettaneet ihmistä kaikkien lajien yläpuolelle, vaan kokevat useimmiten myös eri eläinlajien välillä olevan eroja. Se, mitä eläimiä milloinkin hyödynnetään, vaihtelee paikasta ja kulttuurista riippuen. Esimerkiksi Suomessa on täysin laillista pitää lehmiä, kanoja, minkkejä, kettuja ja sikoja vangittuna ja lopulta tappaa ne lihansa ja turkkinsa vuoksi, kun taas lemmikkieläiminä miellettyjen koiran tai kissan tappoa pidetään vääränä ja barbaarimaisena. Eläinrakkaus tarkoittaa monille lihansyöjille sitä, että omistaa kissan tai koiran, kun taas lajisorron vastustajat pyrkivät johdonmukaisuuteen ja puhuvat kaikkien – ei vain kaikista tutuimpien ja pörröisimpien – eläinten oikeuksista.
*** Aloin kirjoittaa tätä tekstiä Somerolla Suomen ensimmäisessä eläinte turvakodissa, jossa keskitytään eläinten hyvinvointiin ja kaikkien eläinten oikeuksien puolustamiseen. Rakastan vuohien, hevosten, kanojen, kukkojen, lampaiden, nautojen, sikojen ja muiden tilan eläinten katselemista. Niiden välinen kanssakäyminen, leikki ja muu toiminta on opettavaista ja usein huvittavaa, ja niiden parissa toimiminen tuo konkretiaa eläinoikeustyöhön, mitä monet toimijoista tekevät usein melko abstraktilla tasolla. Eläinlajeja on tilalla monta, ja eläimiä hoidetaan ja huomioidaan tasapuolisesti riippumatta niiden oletetusta älykkyysosamäärästä tai kulttuurin niille määrittelemästä tarkoituksesta. Jokainen näistä yksilöistä on saanut uuden mahdollisuuden elämään, ja jos tilaa ei olisi olemassa, eläimet olisi teurastettu. Tästä syystä seuraa suru hienointakin hetkeä. Mielessä ovat aina myös ne, jotka eivät saa mahdollisuutta. Tuulispään viimeisin tulokas, 10-viikkoinen Lauri-vasikka on lunastanut paikkansa tilalla, mutta sen äiti on edelleen kiinni lypsykoneissa. Kaikki mitä Tuulispään eläimet tekevät, on oikein – silloinkin kun ne vaikeuttavat ja hidastavat käytännön hommia tilalla, ja vaikka niitä pitää lahjoa
85
***
Olin taannoin Afrikassa simpanssiprojektissa, jossa tarkkailin kolmea simpanssilaumaa. Vaikka simpanssit osaavat olla myös väkivaltaisia ja riitaisia, vallitsee yksilöiden välillä kiintymystä ja ystävyyttä. Ne leikkivät ja kisailevat keskenään ja pitävät toisiaan hyvänä. Tarkasti katsomalla selviää nopeasti, ketkä tulevat hyvin, ketkä huonommin toistensa kanssa toimeen. Leikkiminen, sukiminen ja vedessä lotraaminen ovat asioita, joita ilmankin simpanssi selviytyisi. Tiesin erään naaraan olevan lähellä kun puiden seasta kuului kirkunaa ja molskahdus. Aluksi tällaisina hetkinä luulin, että simpanssit tappelevat keskenään, kunnes tajusin, että naaras heittäytyi itse veteen. Se piti vedestä. Joskus se istui laguunissa ja odotti, että sen päälle loiskutel-
KÖYDENVETÄJÄDELFIINEJÄ JA SEKSTAILEVIA SIMPANSSEJA
***
Taloudellisen edun tavoittelu, tavat ja tottumukset koituvat miljardien eläinten kohtaloksi vuosittain. Pelkästään Suomessa tapetaan kymmeniä miljoonia eläimiä joka vuosi. On niitäkin eläimiä, joista saatava hyöty ei perustu niiden tappamiseen, vaan ne kyllä saavat näennäisesti elää, mutta viettävät elämänsä karuissa, virikkeettömissä oloissa. Näihin lukeutuvat muun muassa munijakanat sekä maitoteollisuuden lehmät, joiden sonnivasikat tapetaan. Munantuotannon kannalta tarpeettomat kananpojat saavat niin ikään tappotuomion. Osa harrastustoiminnassa käytetyistä hevosista on suuren osan ajastaan yksin, välillä niillä ratsastellaan tai harrastetaan muuta. Usein, kun hevonen koetaan liian hitaaksi, vanhaksi ja tarpeettomaksi, se hylätään. Sen sijaan, että ne eläisivät ja kuolisivat luonnollisesti, Suomessa tapetaan vuosittain satoja hevosia, vain koska niistä ei pystytä enää hyötymään. Korkeasaaren eläimet viettävät päivänsä niille täysin luonnottomissa oloissa. Särkänniemen delfinaariota ei vieläkään, lukuisista delfiinien huonovointisuuteen perustuvista vaateista huolimatta, ole lähdetty ajamaan alas. Nämä hyväksikäytön muodot eivät johdu eläimistä, vaan ihmisen eläinsuhteesta ja -kuvasta, jossa eläintä ei nähdä arvokkaana, itseään varten olemassa olevana yksilönä, vaan välineenä.
LEONA KOTILAINEN
pois paikoista, missä niiden ei kuuluisi olla, ja vaikka välillä niiden kanssa menee hermo. Näillä eläimillä on oikeus elää, tungeksia ovista ja ikkunoista ja sählätä, ja on meidän etuoikeutemme ja velvollisuutemme auttaa. Tuulispäässä ihmiset ovat niitä varten, ei toisinpäin.
86 LEONA KOTILAINEN KÖYDENVETÄJÄDELFIINEJÄ JA SEKSTAILEVIA SIMPANSSEJA
laan vettä, kunnes kyllästyi ja poistui tilanteesta. Vesi ei yleensä ole luontainen elementti simpansseille. Jännitin simpanssin kohtaamista aluksi kovasti. Koin useita sukimishetkiä erään aran naarassimpanssin kanssa. Nämä tuokiot olivat omiaan hälventämään huoliani liittyen villieläinten kohtaamiseen. Sukiminen rauhoittaa myös simpansseja niiden ollessa jännittyneitä tai peloissaan. Suudelmat, halaukset ja yhdessä vietetty aika kuuluu simpanssien elämään siinä missä ihmistenkin. Ruokintahetkinä simpanssivauvat hamuilivat uteliaina meitä ja tavaroitamme, kuten kameroita – toki aikuisten lajitovereidensa valvonnassa. Kaikkia simpansseja meidän ei kannattanut edes lähestyä, olemmehan eri jengiä, ja ihmisiin suhtauduttiin epäluuloisesti niin kuin kuuluukin. Lajitovereiden suhteen tilanne oli toinen. Vaikka simpanssien välillä oli konflikteja, saattoi niiden välisen toveruuden ja tuen havaita päivittäisessä kanssakäymisessä. Simpanssien havainnoiminen oli kiehtovaa. Saatoin viettää päivittäin tuntikausia niitä katselemalla. Niiden toiminta oli välillä hämmentävän samankaltaista kuin meidän ihmisten, sekä hyvässä että pahassa. Näistä simpansseista suurin osa oli päätynyt projektiin ihmisten vuoksi: osa oli salametsästyksen uhreja, osa pelastettu eläintarhoista, jotkut ihmisten lemmikkikäytöstä. Projekti pyrkii sopeuttamaan näitä eläimiä luontoon ja simpanssiryhmässä elämiseen ja vapauttamaan ne lopulta villiin luontoon.
***
Eläimet parittelevat, leikkivät ja esimerkiksi haastavat riitaa mielihyvän, eivät pelkästään vaistojen vuoksi. Tähän paneudutaan etologi Jonathan Balcomben kirjassa Eläimellinen nautinto. Tutkimuksiin perustuva teos lukuisine esimerkkeineen tuo tärkeän vastapainon eläinten kärsimykselle, josta saa halutessaan todisteita joka päivä. Vaikka lisääntyminen on osa lajien selviytymistä, harrastavat useat eläinlajit seksiä vailla lisääntymistarkoitusta, joko vastakkaisen tai saman sukupuolen kanssa. Balcombe kirjoittaa, että esimerkiksi simpanssien tapauksessa tällaisiin mielihyvään perustuviin tapauksiin kuuluvat naaraan sukupuolielinten kiihottaminen suulla tai käsillä eli fellaatio, ”takamusten hieronta”, itsetyydytys yksin tai yhdessä, parittelu ilman penetraatiota ja parittelu suuren tai suurimman osan raskausaikaa. Kirjassa kerrotaan, että kasvissyöjien, esimerkiksi nuorten vuohien, leikki sisältää hyppimistä, juoksemista ja puikkelehtimista, jotka ovat hyödyllisiä taitoja vaikeassa maastossa selviämisen ja saalistajien välttämisen kannalta. Vaikka ketteryydestä ja kekseliäisyydestä on luonnossa kieltämättä hyötyä, liittyy pomppimiseen myös leikkimielisyyttä ja hauskanpitoa.
87 KÖYDENVETÄJÄDELFIINEJÄ JA SEKSTAILEVIA SIMPANSSEJA
LEONA KOTILAINEN
Oma kokemukseni on, että vuohet ovat uteliaita, kekseliäitä ja omapäisiä, jotka viihtyvät kaveriensa kanssa, vaikka välillä sarvia keskenään kalistelevatkin. Delfiinien yhteydessä puhutaan yleensä älykkyydestä. Halusin lisätä tähän esimerkin näistä vesieläimistä, joiden kuuluisi elää betonialtaiden sijaan merissä ryhmissä lajitoveriensa kanssa. Löysinkin mainion kohdan: ”Vapaina elävät delfiinit lorvailevat merilevän seassa viskoen, siirrellen ja tasoittaen sitä ja käyttäen sitä köydenvetoon.” Meressä lorvailu on delfiinin oikeus, eikä ihmisten halun nähdä niitä tekemässä temppujaan pitäisi mennä sen edelle. Huomaan, että esiin nostamani kohdat kertovat älykkäinä pidetyistä eläimistä. Se ei suinkaan ole tarkoitus. Kaikkien eläinten tulisi voida olla olemassa itseään, ei meitä varten. Minusta on yhdentekevää, onko eläin älykäs, älykkäämpi vai älykkäin -- vain sillä on merkitystä, miten kohtelemme niitä.
91
I often ask myself who I am and who it is that I follow, at the moment when I am caught naked by the inquiring gaze of a cat. I am placed naked in front of a cat that looks at me without moving just to see – an animal naked before another animal. At that moment, I feel a dual shame. I am ashamed for being naked in front of the cat, but I am also ashamed for being ashamed. Approximately in this way the philosopher Jacques Derrida begins his deconstruction of the boarder between man and animal in the article The Animal That
ELISABETH WIDE
The animals that therefore we are
92 ELISABETH WIDE THE ANIMALS THAT THEREFORE WE ARE
Therefore I Am (More to Follow) (2002). Derrida clarifies to the reader that it is precisely a cat he is talking about, not the figure of a cat, neither a myth nor an allegory. An animal that looks at him. Why is this radical? An animal’s capacity to see and regard is one of the many things, which man assumes the animal to be incapable of. When Derrida addresses the problem of the animal, he identifies two positions of knowledge or two types of discourse regarding the animal. The first discourse is formed by those who have seen, observed, analysed and reflected on the animal. These are people who have looked at the animal, but never been seen by it. The idea of an animal facing them, looking at them and addressing them is for them so absurd, that the thought has not even occurred to them. An animal is seen without seeing. The speech is another gift not assumed to have been given to the animal. Man views speaking to animals as a childish and naïve action, since animals are thought to be incapable of responding. Derrida points out that we here ought to contemplate what it means to reply and
93 ELISABETH WIDE THE ANIMALS THAT THEREFORE WE ARE
to speak. How can man know what it signifies? Why do we consider ourselves as having the primacy in defining what constitutes the answer? The human is a living creature among others, who has constructed the category human-animal and placed itself in a dominating position. Beyond the category construction, man has named the animals (and nature), created arbitrary animal taxonomies and located them in an inferior place of passive silence. As a result of these actions, Derrida argues, the animal is constructed as the other. The figure of the other is present in the traditional philosophical discussion, but is always represented by a person. The othering of animals is so total it has not even been taken into consideration. Derrida calls the animal as the absolute, wholly other. This othering can be perceived in man’s way of talking about animals as objects (it). Man speculates on the feelings and sufferings of animals, and believes to have the right to ask and answer questions such as can animals feel pain? can animals think? can animals speak? can one (man) pity animals? Man is portrayed as the rational, political and speaking sub-
94 ELISABETH WIDE THE ANIMALS THAT THEREFORE WE ARE
ject, whilst animals do not obtain the right to a language or to the possibility of replying. If man concludes that animals indeed can feel pain (or other feelings described as “human”), it is interpreted as secondary to more important things such as profit creation. ”The animal, what a word! The animal is a word, it is an appellation that men have instituted, a name they have given themselves the right and the authority to give to another living creature.” The wholly other we call animal. But what happens to the fraternity of brothers when an animal enters the scene? Derrida asks himself. When Derrida describes the cat that looks at him, the cat that communicates with him, he challenges the category human-animal and those hierarchies, which inevitably will follow. We are still following the first discourse. Derrida elaborates human as the self-proclaimed despot and the actor, while the otherness of the animal is absolute. The consequences for this othering are evident for anyone who should look at our society today (Derrida talks
95 ELISABETH WIDE THE ANIMALS THAT THEREFORE WE ARE
about animal genocide). Derrida arguments that all the representatives for the discourse that has muted animals are men. Then he continues to a track leading to the second discourse, by those who see and have been seen by animals. Similarly as women have been quietened, othered, objectified by men, have also these wholly others we call animals experienced the same treatment. This is why the animals’ perspective should be included in the feminist liberation struggle. Derrida focuses on the violence that man perpetrates over animals. Donna Haraway decides to lift forward the perspective of coevolution of different bodies in her article The Companion Species Manifesto: Dogs, People and Significant Otherness (2003). Bodies, which are categorised differently, but which all are active subjects with reciprocal influence and change. “Animal” and “human” engage in a relationship, which is constantly alternating and shaping them in a story of coevolution. What Haraway and Derrida have in common is the belief that a clear line between what we call human and what we
96 ELISABETH WIDE
call animal does not exist. There are no dichotomies or polar opposites. What do exist are bodies, flows of flesh, contextual organic constructions with a shared future.
THE ANIMALS THAT THEREFORE WE ARE
Read more: Jacques Derrida, 2002, The Animal That Therefore I Am (More to Follow) http://www.clas.ufl.edu/users/burt/Chaucer’swake/Animal.pdf Donna Haraway, 2003, The Companion Species Manifesto: Dogs, People and Significant Otherness http://nihilsentimentalgia09.files.wordpress.com/2013/03/haraway_companion_species_manifesto.pdf Gillez Deleuze and Félix Guattari on “Becoming Animal” (for example in A Thousand Plateaus, 1988)
100
Capturing beauty
HILLA KURKI
There is nothing extraordinary about the idyllic cluster of red houses located in the typical Finnish village of Launonen. Nonetheless, this place hides inside a great amount of beauty. This is the home and atelier of renowned visual artist Antti Oikarinen (b. 1974). However, today our agenda is not art, but a different kind of visual pleasure. I am here to learn about butterfly collecting. Oikarinen and his son Pietari, have kindly agreed to show me their collection and explain their methods and inspirations regarding this hobby. “The whole thing started approximately five years ago on my sons initiative. He took up wandering around with the butterfly net, and we started identifying the species he caught,” Oikarinen says. “At first it was just about capturing. The collecting came later. We have now identified over 360 species. You could say we are a bit crazy...” “I’m not crazy!” exclaims Pietari, who is reading a Donald Duck comic near by. “Well, not crazy as such, but crazy about the collecting,” Oikarinen clarifies to him. The butterfly nets have since been accompanied by professional butterfly traps, that Oikarinen and his son check daily. Even with nearly four hundred species identified, they still have a huge task in front of them: there are over 2,500 different species of butterflies in Finland alone. As we head outside for their daily routine check on the traps, Oikarinen shows the jars and boxes piled against the porch. These they use for breeding butterflies, for storing the caterpillars and the cocoons. He gently picks up a cocoon that is still soft and unprotected. Oikarinen holds it carefully and explains that for some reason this one lacked the ability to produce a sufficient cover. Still, he says, you can feel it is alive. It will probably survive. These butterflies are grown to be released. It seems almost that this action has its own logic of giving back, of pursuing a balance. You catch some, you release some. The first trap is located in the high weeds near the house. It uses light to attract the butterflies in and ammonium to sedate them. Sedating or stunning is necessary,
103 HILLA KURKI CAPTURING BEAUTY
for butterflies tend to batter and break their precious wings when captured. A sort of rigor mortis, post-death stiffness, happens also with butterflies. Therefore in order to create a proper sample, one needs to attach the butterfly carefully to a spreading board, molding the wings and the body to right angles using pins and pieces of paper. In order to start collecting one needs only a proper butterfly net. If one wishes to keep the catch, it has to be killed first. Oikarinen says that the easiest way for a beginner is just to put the butterflies in a jar and to the freezer. “We use ammonium, but also ether is a common means. Ether it is not so secure. A bit hard to use.” clarifies Oikarinen. ”The killing, of course, is not a pleasant thing. You can understand it, you can reason it, but it is not a pleasant thing.” It is still necessary for the research of butterflies. The sizes vary from over time and also the areas where you meet certain butterflies change; for example the global warming has expanded the living habitat of some species. To prove the sightings and give detailed information on these changes, the samples have to be threedimensional. It is something photographs alone can’t convey. Without fresh data and constant collecting, the knowledge becomes outdated and eventually disappears. We continue to the next trap. Oikarinen tells me that here the bait is actually red wine. The trap is placed high in the air, hanging from a rope in the midst of tall pine trees. As Oikarinen lowers the trap, Pietari catches it professionally. They work together seamlessly and it is easy to see that they do this nearly every day. Inside the trap they find huge moths, bigger than any I have ever seen. Still the disappointment is clearly visible on their faces because they caych this species quite often. The moths are thrown away. Still Oikarinen makes specific remarks on the sighting in his notebook. “If you kill them, you have to mark them to the database”. Even when it is time consuming, Oikarinen says it is a responsibility one should adhere to. There is a strict code of ethics inside the collecting
106 HILLA KURKI CAPTURING BEAUTY
community. The selling of butterflies is clearly forbidden. The rule is made to prevent killing for money. Abroad cocoons of rare butterflies are smuggled and Ebay is full of ready-mounted species. In Finland request to buy live butterflies for weddings or to sell old collections for big amounts of money are greeted in the collectors forum by icy silence or scolding. The only way to get your hands on butterflies remains to catch them yourself or get a donation. I needed a certain type of butterfly for an art project, and that is how I originally found out about Oikarinen’s hobby. We head back inside, empty handed. None of the finds were keepers. The ones they do choose to keep are pinned neatly to flat black boxes sitting on a high shelf, protected against light and dust. The effect of seeing what is hidden within these simple boxes is magical. Detailed and colourful, the butterflies lie frozen in straight rows. Presented this way even the tiniest variations become visible. Every sample also has a tiny piece of paper pinned under it, stating the date and capture place. I am left wondering what drives people to start this time consuming hobby. Is it purely for its aesthetic value or perhaps due to the scientific knowledge it produces? Oikarinen admits this is a question they have contemplated together within the collectors community. For him the attraction is more of the scientific nature. “I am really interested in understanding the world of butterflies, and the amount of knowledge they can provide is endless,” Oikarinen explains. He also reveals something one would not necessarily connect to the delicate and beautiful creatures. It is about the hunt. “There are also connotations to hunting, getting a catch. An ancient instinct awakes, a distant echo of evolution.” Before becoming an artist Oikarinen has studied Mathemathics at undergraduate level, and in his early work he was focused on scientific phenomenons. Seeing everything so organized, it is easy to understand that collecting is a task for the mathematical mind. Even though it has been a common tradition for artists to
www.anttioikarinen.com
109 HILLA KURKI CAPTURING BEAUTY
be inspired by nature, Oikarinen denies this being the case with him. “I do not draw inspiration for my artistic work from nature, at least if you think of nature as something green and alive. I am more interested in the laws of nature, in physics and mathematics. But even those are not visible in my work as such, the influence is more abstract. Art for me is its own thing.” But at last, Oikarinen finds a connection, something that is in common to art and butterflies: “They both satisfy, and then again feed my curiosity, over and over again.”
112 HILLA KURKI & OLIVIA MAURY
What is your spirit animal? Spirit animal is the representation of the traits and skills that you have as an artist. Torso will help you find yours. In every question choose the option that best suits you and mark down the letter. The letter you get the most will guide you to your Spirit Guide.
1 | 8 WHAT IS YOUR TAKE ON GROUP ASSIGNMENTS? A. You are willing to adapt to others ideas, as long as you get to decide the technique used. B. Loving it. C. Dominating it. You are willing to do the whole thing yourself, just to avoid the frustration of having to slow down to the pace of others. D. Silently mourning, but letting others still have their way. E. Free-riding it.
2 | 8 OH WOW, IT IS YOUR FIRST SOLO SHOW’S OPENING. WHERE ARE YOU AT? A. In the corner with your posse, shyly watching how people react to your work. B. Drunk from the free wine, telling loud jokes wwto strangers. C. Giving a speech and toasting to yourself. D. Having a panic attack at the toilet. E. Mingling with everyone, businesscards in one hand and glass of sparkly in the other.
4 | 8 ARE YOU PRESENT IN SOCIAL MEDIA? A. Hell no. Traditional style all the way. B. Facebook of course. Haven’t yet done any portfolio though. C. Twitter, Tumblr, Instagram.. The whole package. D. You secretly stalk everyone, but don’t really participate. E. Linkedin and variety of customized portfolios to clients in different fields.
7 | 8 THE TEACHER GIVES YOU FREE HANDS ON AN ASSIGNMENT, HOW DO YOU REACT? A. Fine by you, you always do what you want anyways... B. Thank god! Finally you can show the world what is to be done. C. Nice. You hate it when your vision is limited by anything. D. Oh god, too many options... E. Great! This means you can combine it with the work-project you have ongoing.
5 | 8 DEADLINE AWAITS IN THE MORNING... A. No worries, you finished your work weeks ago, just to be on the safe side. B. Shit! With generous help from your friends you are able to pull an allnighter. C. Your work is well under way, just the final touch ups left. D. You have done the thing a thousand times, in your head that is. They say planning is half of the process don’t they? No sleep on the last night.. E. You just add a few minor changes to the thing you did last time... Done!
6 | 8 WHAT DOES SUCCESS MEAN TO YOU? A. B. C. D. E.
To To To To To
master your technique to the core. have an effect on people. be recognized. be satisfied on yourself. be both rich and famous.
3 | 8 HOW DO YOU SUPPORT YOURSELF WHILE STILL IN SCHOOL? A. Your parents and/or your partner understand, that wage labour is not your cup of tea. B. You take whatever work you can find. Doesn’t matter, it won’t interfere with your true passion. C. With student loan. You are confident you can pay it back after your big breakthrough. D. You have a plan for everything. Another job, that kinda relates your field of studies, teaching, writing.. Not to mention the savings. E. The money is not a problem, getting the student credits is. You have so much going on on freelancing, that you have to skip most lectures.
8 | 8 YOUR TEACHER DOESN’T UNDERSTAND YOUR PIECE AT THE CRITIQUE. WHY? A. B. C. D. E.
It It It It It
is is is is is
too too too too too
personal. political. contemporary. conceptual. commercial.
DONE! SUMMARIZE THE RESULTS A. B. C. D. E.
__ __ __ __ __
__ __ __ __ __
__ __ __ __ __
__ __ __ __ __
__ __ __ __ __
__ __ __ __ __
A. KOALA Your spirit animal is the Koala. Living down under, the Koala is an unique and picky creature. Mostly feeding on the leaves of the eucalyptus, it tends to stay still in the same tree for long periods of time. The Koala is fairly antisocial and spends most of its time asleep. You also are highly specialised in your narrow field. You might favor traditional, slow techniques over faster digital ones. Like a koala, you thrive hard to be unique, and usually succeed. You go easily to flow state and can find overwhelming joy in your work. You have good stamina and your processes tend to take time. With your patience it is possible to reach really personal and striking results.It might do you good to venture more in new fields or try collaborating with other artists. Sometimes you might find yourself hanging on too tightly to that one branch. Watch out that you don’t shy away too much from new techniques. Sometimes your dislike towards the new is just uncertainty and fear of failure.
B. WOLF Your spirit animal is the Wolf. The Wolf is a fearless creature that roams its vast territory in packs. The wolf owns it. Needless to say, you work well in a group. As an artist you have a strong vision and you are not afraid to stand up to it. It might even occur that sometimes your work is censored. Luckily you don’t shy away from confrontation. You reign sovereignly to your own territory, the field you have chosen, and your confidence allows you to ask for help when needed. You might enjoy working long nights. Your edginess doesn’t make it easy for you to work for someone else. You like to make your own rules. Stress shouldn’t be a huge problem for you, since you tend to make sure you have enough time to see your friends and also thoroughly enjoy making art. Nevertheless don’t take things too lightly. You should use your strenght to question authorities and focus on making some change. But since you don’t like taking advice, you might just do the opposite...
C. EAGLE Your spirit animal is the Eagle. Noble and powerful bird of prey, the Eagle flies high above everyone else. As many empires chosen national symbol, you hold all the connotations to greatness, but at the same time are in danger of turning condescending. You think of yourself highly, and let’s admit it, not without a reason. You are confident and productive. You know what’s going on in art world internationally and can convey a certain freshness in your work. Your illusion of your own powers might be still be deceiving, and this might cost you work assignments and some fruitful collabos. Probably your visions are so grandeur, that you would benefit from the help of others. So before you have the money to hire assistants, keep your friend close. Sometimes you suffer from feeling being held back, either by teachers or peers. Still your drive can work on your benefit. You are not afraid to think big. Your work might have the potential for a genuine breakthrough.
D. OWL Your spirit animal is the Owl. This solitary and nocturnal predator is in many cultures considered to be wise and considerant. The owl is an accurate hunter and can fly silently. As an artist you also are highly theoretical and overly critical. Over-thinking makes most of your processes slow. It might look like you don’t do shit, but oh, the things going on inside your mind. Since you live in your head so much, you might even have some problems dealing with your mortal body. You don’t like networking or giving presentations. Like an Owl flying silently in the night you don’t make a big fuss about yourself, you would rather let your works speak on behalf of you. This extreme introvercy and criticism might cause you even mental problems. But since you are passionate about your art, it is all worth it. And when you eventually present your work, it will be so deep, that the viewer feels like staring straight into a black hole.
E. SEAL Your spirit animal is the Seal. This adaptive creature can move on both, water and land. The Seal being a fast swimmer enjoys being free and aloof on the ocean, but can be sometimes seen in aquaparks and circuses. It is keen on learning new tricks, and is easily trained to perform them for fish. Your vision is not tied in any particular technique, you probably shine in many different fields of artistic practise. You can learn new software easily and the possibilities the developing technologies open are a genuine interest of yours. Even though you are highly skillful, you are still humble and thus liked in your group. Your character helps you land new jobs easily. Being a fast learner and a flexible by nature you have a strong capability to commercial work. Sometimes this eagerness to adapt to all new things does not leave much time for the intellectual process to grow and your work to gain any depth. Also your willingness to always take every assignment possible might leave you struggling to find time for your own independent artistic processes.
Kino Sheryl Sampo-Sali valjastetaan elokuvateatteriksi vuoden 2015 alusta. TOKYO ry:n lanseeraama teatteri tulee esittämään sekä art house –ohjelmistoa, että suursuosikkeja, unohtamatta elokuvaopiskelijoiden omia tuotantoja. Leffateatteria pyörittävät ARTSin opiskelijat, mutta näytökset ovat avoimia kaikille. Opiskelijat tulevat saamaan alennusta jo valmiiksi edullisemmista lipuista. Lisää etuja saat TOKYOn jäsentarraa näyttämällä! Palkkaamme marraskuussa 2-3 taikkilaista suunnittelemaan elokuvateatterin yritysilmeen. Tämä tarkoittaa sekä graafisen ilmeen luomista että sisustussuunnittelua itse teatteriin ja sen lämpiöön. Työstä maksetaan palkkio. Kiinnosteleeko tai heräsikö kysymyksiä? Laita pikaisesti viestiä osoitteeseen arto.kuusisto@aalto.fi Lisätietoja löytyy tuotapikaa TOKYOn nettisivuilta (tokyo.fi) ja Kino Sherylin FB-sivuilta (facebook.com/kinosheryl).
Hukassa?
Jäsenenä voit osallistua MaMan ja ERTOn järjestämiin koulutuksiin, joissa voit kehittää ammatillista osaamistasi ja joista saat hyödyllistä työelämätietoa.
Ilmainen opiskelijajäsenyys, liity jo tänään.
MaMa ry Luovasti liitossa
ad copy ad-assistentti graafinen suunnittelija medianomi mediasuunnittelija multimedia designer tuotanto-ad tutkimushaastattelija uusmediasuunnittelija kuvittaja peligraafikko peliohjelmoija tuotemuotoilija teollinen muotoilija
www.mamary.fi/jaseneksi/opiskelijajasenyys Markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedia-alan ammattilaiset MaMa ry. ERTOn jäsenyhdistys.