1 minute read
Peruskoulu muuttuu, mutta sen valtava merkitys pysyy
Suomalainen yhteiskunta ja suomalainen koulutus on elänyt poikkeuksellisen haastavia aikoja koronapandemiasta johtuen. Keväällä 2020 peruskoulut tekivätennennäkemättömän digiloikan, ja sen jälkeenkin niin monet oppilaat kuinopettajat ovat joutuneet tottumaan alati muuttuviin tilanteisiin,karanteeneihin ja poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin.
Vaikka korona on koetellut opetusalaa kovasti, on se on myös opettanut meille monta tärkeää asiaa. Yksi niistä on koulun tärkeys ja se, että suomalaisessa peruskoulussa on kyse paljon muustakin kuin vain oppiaineiden sisällöistä. Suomalaisen peruskoulun kasvatustehtävä on laajempi. Koulu on yhteisö, jossa lapset kasvavat yhteiskunnan jäseniksi, jossa he oppivat toimimaan muiden ihmisten kanssa ja myöskin oppivat uutta itsestään ihmisinä.
Advertisement
Vaikka peruskoulu sisällöllisesti ja toiminnallisesti muuttuu ja uudistuu, on sen valtava yhteiskunnallinen merkitys pysynyt. Koulutus on edelleen Suomessa se keskeisin keino, jolla hyvin moninaisista taustoista tulevat lapset ja nuoret voivat edetä elämässään ja rakentaa itselleen haluamansa tulevaisuuden.
Siksi yhteiskunnan vastuu on pitää huolta meidän kouluistamme, opetusalan ammattilaisista ja oppilaista. Hallitus on tällä vaalikaudella käynnistänyt Oikeus oppia -hankkeen perusopetuksen laadun ja tasa-arvon vahvistamiseksi. Kehittämistoimien lisäksi vaalikauden aikana suunnataan 180 miljoonaa muun muassa vanhempien koulutustaustan, sosiaalisen taustan, asuinalueen tai sukupuolen merkityksen vähentämiseksi oppimistuloksissa.
Opetusministeri, Li Andersson