1 minute read
TEPPO opettaa työelämätaitoja
Koulussa opittuja työelämätaitoja tarvitaan koko ajan enemmän.
TEPPO tarkoittaa työelämäpainotteista perusopetusta, jossa oppilaat käyvät työjaksoilla 4–7 viikkoa vuoden aikana. Teppoilua tarvitaan työkokemuksien saamiseen ja oman jutun löytämiseen. Se antaa paljon kokemusta eri ammateista, ja monilla työpaikoilla pääsee tekemään vastuullisia tehtäviä, jotka lisäävät nuorten rohkeutta ja itseluottamusta.
Advertisement
Olemme päässeet kokeilemaan TEPPO-toiminnassa monia eri ammatteja muun muassa aamiaiskattauksessa Sokos Hotel Flamingossa, harjoittelussa Studio Elitellä, sisäleikkipuisto Hoplopissa ja Forsmanin teetehtaalla. Olemme olleet töissä myös Vantaan kaupungin viestinnässä ja Finanssialan EtäTETissä. Olemme jo näin nuorina saaneet todella paljon työkokemusta eri aloilta ja olemme oppineet paljon siitä, mitä meidän omat vahvuutemme ovat. Koulussa opettajat ja vieraat ovat kertoneet meille omista urapoluistaan. Sekin on tosi tärkeää, että kuulee, miten aikuiset ovat päätyneet erilaisiin ammatteihin.
Koulussa opitut taidot auttavat valmistamaan nuoria työelämään, ja teppoilu valmistaa nuoria työelämään entistä enemmän. Koulussa olemme harjoitelleet muun muassa CV:n ja raporttien tekoa sekä tietokonejärjestelmien käyttöä. Se on todella tärkeää, sillä tulevaisuudessa luultavasti tarvitaan yhä enemmän media- ja digitaitoja. Myös pienestä asti opetetut ryhmätyötaidot ovat auttaneet työelämässä tarvittavissa sosiaalisissa tilanteissa. Samoin kielitaidoista ja oppilaskunnan antamista vastuutehtävistä voi olla hyötyä erilaisissa ammateissa. Kaikki eri taidot ovat tärkeitä työelämässä, ja on hyvä, että niitä opetetaan jo peruskoulussa. Silloin tulevaisuudessa on paljon helpompi lähteä työelämään.
Tara Kuusinen ja Iina Sormunen kirjoittajat ovat Vantaan Lehtikuusen koulun työelämäpainotteisen perusopetuksen ysiluokkalaisia.
Kuvassa TEPPO-luokan oppilaita. Kuvaaja: Frida Lönnroos.