
4 minute read
Kupittaan kampus

Toukokuussa 2020 valmistuva EduCity kokoaa Turun ammattikorkeakoulun toiminnot Kupittaan kampukselle, Turun Tiedepuistoon. Ammattikorkeakoulu tulee kiinteistöön vuokralaiseksi, omistajana ja vuokranantajana toimii Turun Teknologiakiinteistöt.
Advertisement
Turun ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen, harjannostajaiset 23.5.2019
Kupittaan kampushankkeella tarkoitetaan kaikkia Turun AMK:n nykyisiä toimipisteitä, Medisiina D -uudisrakennusta sekä Kupittaan kampuksen uudisrakennusta. Kupittaan kampuksen taustalla on tarve kehittää Turun AMK:n toimintoja vastaamaan koulutuksen ja toimintaympäristön muuttuneita tarpeita.
Työ kohti yhtenäistä kampusta on aloitettu jo vuonna 2015, jolloin aiemmin muualla toimineita koulutuksia siirtyi Lemminkäisenkadulle Lempparin tiloihin.
Koneteknologiakeskuksen kanssa saman katon alle on siirretty vuodesta 2015 lähtien huomattava määrä koulutusta, ja toimintaa on tarkoitus kasvattaa #tehdas-tiloissa entisestään.
Vuoden 2016 elokuussa sosiaalialan koulutus siirtyi kokonaisuudessaan Ruiskadulta ICT-Cityyn.
Vuonna 2018 Medisiina D -uudisrakennukseen ja ICT-Cityyn muutti terveyden ja hyvinvointialan toiminta Ruiskadulta. Toiminnan siirto tapahtui Medisiina D:n valmistumisen yhteydessä, ja Ruiskadun kiinteistöstä luovuttiin.
Kupittaan kampuksen uudisrakennuksen, EduCityn, valmistumisaika on toukokuussa 2020. Tämän jälkeen kampukselle siirtyvät Sepänkadun toiminnot lukuun ottamatta sirkuskoulutusta eli muun muassa tekniikan, ympäristön ja talouden koulutus.

Osa Turun Tiedepuistoa
Turun Tiedepuisto -kärkihanke on yksi kaupungin kolmesta kärkihankkeesta ja tärkeä osatekijä Turun vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn kehittämisessä. Hankkeen tavoitteena on luoda uusilla verkostomaisilla toimintamalleilla kansainvälisesti kiinnostava ja rohkean kokeileva osaamiskeskittymä, joka on toiminnoiltaan monipuolinen ja logistisesti vetovoimainen.
Turun yliopistokampukselta Kupittaan työpaikkakeskittymään ja edelleen Itäharjulle ulottuva alue on kaupunkiseudun merkittävin osaamisen ja korkean teknologian työpaikkojen kasvukeskus.
kaupunginjohtaja Minna Arve, peruskiven muuraus 18.4.2018
”Turun ammattikorkeakoululle on luontevaa toimia Kupittaan alueella, joka on Turun kuumimman kehityksen alue. Turun kaupungin Tiedepuiston kärkihanke ja Kupittaan ja Itäharjun yhdistetyn alueen suunnitelmat, mahdollinen tunnin junayhteys pääkaupunkiseudulle tulevaisuudessa ja kaupungin joukkoliikenteen kehitys takaavat alueen kiinnostavuuden säilymisen korkealla pitkälle tulevaisuuteen.” Turun ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja Niko Aaltonen, EduCityn harjannostajaiset 23.5.2019
EduCityn käyttöönoton jälkeen kampusalueella opiskelee ja työskentelee noin 40 000 korkeakoululaista kuudessa eri organisaatiossa.
EduCity on kampuksen sydän
Uusi kampusrakennus tulee olemaan keskeinen paikka Turun alueen ja Varsinais-Suomen menestykselle. Monet Turun ammattikorkeakoulun tekniikan ja terveysalan tutkimus ja laboratoriotoiminnot tulevat sijoittumaan uuteen rakennukseen. Terveyskampus Turku ja Teknologiakampus Turku tuovat myös yhteistyökumppanit monin eri tavoin toimimaan samaan rakennukseen.
Turun ammattikorkeakoulun vararehtori Juhani Soini, EduCityn harjannostajaiset 23.5.2019
Uusia oppimisympäristöjä
Turun ammattikorkeakoulun käytettävissä oleva neliömäärä vähenee, joten uusia oppimisympäristöjä kehitellään digitaalisiksi, luoviksi ja muuntuviksi. Nykyajan oppimistilasuunnittelussa fyysinen ja digitaalinen kulkevat käsi kädessä.
Toiminnan muutosta tuetaan jatkuvalla kehittämisohjelmalla, joka liittyy työn tekemisen tapoihin ja digitaalisiin käytänteisiin. Sekä henkilöstö että opiskelijoiden edustajat ovat olleet mukana kampuksen ideoinnissa.
”Moderni oppiminen tapahtuu myös kampuksen ulkopuolella. Työ- ja harjoittelupaikat, verkkoympäristöt ja oppijoiden kodit ovat vähintään yhtä tärkeitä oppimisympäristöjä kuin simulaatiotilat, laboratoriot, luentosalit ja kirjastot.
Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila, Turun Sanomat aliokirjoitus
Mittava taideohjelma
KampusART-taideohjelman ytimessä on rohkea ja moninainen nykytaide, jota toteutetaan uuden Kupittaan kampusrakennuksen sisä- ja ulkotiloihin. Taideohjelman toteuttajina ovat ensisijaisesti ammattitaiteilijat. Ohjelmaan osallistuu myös taideopiskelijoita, joita koulutetaan julkisen taiteen ammattilaisiksi.
Taideohjelmaa koordinoi Turun AMK:n Taideakatemia, ja se toteutetaan Turun AMK:n ja Turun Teknologiakiinteistöjen yhteistyönä.
”Lähes miljoonan euron taideohjelma toimii esimerkkinä alueen kehittämiselle. Samalla se on osa valtakunnallista julkisen taiteen kehittämistyötä.” Turun AMK:n kuvataiteen koulutus- ja tutkimuspäällikkö Taina Erävaaras
KampusARTin taidekoordinaattori Riina Kotilainen
Oppimisympäristön siirtäminen sinne, missä toimii yrityksiä, oli suuri positiivinen harppaus koulutuksen kehittämiselle.

Laboratoriotilat
Turun ammattikorkeakoulu rakentaa Kupittaalle vahvaa tutkimus- ja innovaatioympäristöä. Uusia tutkimuskeskuksia voivat hyödyntää muut alueen kouluttajat ja yritykset.
Kokonaisuuteen kuuluu useita tekoälyyn, uuteen energiaan, kemiantekniikkaan ja terveysteknologiaan liittyviä kehitys- ja testausympäristöjä, joissa hyödynnetään uusinta osaamista ja tekniikkaa. Osa laboratorioympäristöistä on jo valmistunut, osa on tulossa käyttöön lähivuosina.
Tavoitteena on laajentaa kokonaisuutta niin, että se kattaa yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotarpeet läpi koko valmistusprosessin. Yritykset hyötyvät palveluista, jotka vahvistavat kilpailukykyä ja liiketoimintaa. Yksi yhteinen alusta tutkia, testata ja kehittää takaa yksittäistä toimijaa laajemman vaikuttavuuden.
SOLAR Lab tarjoaa aurinkosähköjärjestelmien kenttätestausta ja laboratoriokarakterisointia.
DES Lab tarjoaa hajautettujen energiajärjestelmien ja konvertteritekniikan kehitystä ja testausta.
AR-, VR- ja tekoälykeskus tarjoaa lisätyn todellisuuden, virtuaalisen todellisuuden sekä tekoälyn osaamispalveluja. Healthtech Labin kokonaisuuden investoinneissa hyödynnetään erityisesti tekoälyä ja robotiikkaa, kuten palvelurobotit, Cloud Grid -robotit, biolääketieteelliset laitteet sekä sensoriteknologia.
Biomateriaali- ja diagnostiikkalaboratorion investoinnit sisältävät monipuoliset prosessointi-, mittausja analysointilaitteistot, kuten virtaussytometrin, alhaisen lämpötilan 3D-printterin ja reometrin lisälaitteet.
Rakennetun ympäristön tutkimuslaboratorioiden kokonaisuus sisältää akustiikan FINASakkreditoidun testauslaboratorion, psykofysiikan ja kokeellisen psykologian laboratorion, kaiuttoman huoneen, ilmastointilaboratorion ja rakennustekniikan laboratorion.
EMC- ja radiolaboratorio tarjoaa yhteistyökumppaneille emissio- ja sietomittauksia sekä standardien mukaisia tuotekehitysvaiheen testauksia.
Materiaalitehokkuuslaboratorion investoinnit sisältävät materiaalien prosessointi- ja mittauslaitteistoja, analysointikaluston ja ohjausjärjestelmien investoinnit.

TEKSTIEN KOONTI: JUHA SOPANEN • KUVAT: ANTTI ALA - KÖNNI