Tutkain 1/2016 by Tutkain

tutKAiN 1/2016

tuition fees

soldiers of odin

BDS-liike

Alkusanat

Suomen Kuvalehden Lari Lohikoski kertoi 12.2.16 lukijoilleen kuinka suomalaisten “tunnelmat romahtivat” jo neljä vuotta sitten. Lohikosken löytämän tutkimuksen mukaan vieraantuneiden osuus yhteiskunnassa nousi vuoden aikana (8/2011– 6/2012) kymmeniä prosenttiyksikköjä, ja heidän “dominointinsa” johtaa “massojen häiriökäyttäytymiseen”. Tutkimus tehtiin kolme vuotta sitten, mutta sitä ei koskaan julkaistu. Omassa some-piirissäni alettiin kiivaasti pohtia syitä julkaisemattomuudelle: mietittiin pelkoa, silloisia poliittisia valtasuhteita ja mahdollisuuksia hyödyntää tutkimusta nyt ja tulevaisuudessa. Yhteys vieraantuneisuuden ja eduskuntavaalien tuloksen välillä löydettiin ja tutkimuksen osoitettiin selittävän nykytilannetta. Yhteiskuntatieteellinen lähestymistapa perustuu juuri tällaiseen ihmisten välisten suhteiden tarkasteluun. Filosofi Frank Martela on joskus osuvasti sanonut että “yksilö” on oikeammin “suhtelo”. Koska nämä suhteet pitävät nähtävästi sisällään kaiken mitä yhteiskunnasta löytyy, moni pitää yhteiskuntatieteitä eräänlaisena kaiken kattavana alana: mitä tahansa voi tarkastella sosiologisesti ja (jokaisen tapaamani voolaisen mukaan) “kaikki on poliittista”. Mutta mitä jos asia ei olekaan niin: jossain vaiheessa itsemme falsifioimisen yrittäminen ja alan rajojen etsiminen unohtui. Mistä löytyy suhteiden loppu?

Ilman suhteita ihminen on yksinäinen, “yksilön” arkkityyppi. Emme pääse suhteita tarkastelemalla käsiksi siihen, jolla suhteita ei ole. Lohikosken löytämän tutkimuksen spekulointi pyörii seurausten, aiheuttajien, kaiken paitsi itse tutkimuksen aiheen ympärillä. Valtiotieteilijälle yksilö luontaisessa elinympäristössään on enigma: Jos nuori elää kalliolaisyksiössä ilman suhteita ulkomaailmaan, onko hän olemassa? Vai onko hän olemassa vasta silloin kun hän liittyy äärijärjestöön? Metafyysisen tason ulkopuolella yksinäisyyden varsinaisella luonteella ei toisaalta ole väliä – muuta kuin se, että silloin itse käsiteltävä asia on hukattu. Käsitteen yli voi jatkossakin hypätä, mutta silloin on muistettava, että kyseessä on tosiasian sijaan sen varjo. Varjon käsittelyyn liittyy aina karenssiaika: on odotettava yksinäisyydestä seuraavia suhteita. Nämä suhteet ovat niitä, joita paljon hyvää tekevät järjestöt, poliitikot ja tutkijat katsovat. Ja hyvä niin, sillä usein näihin suhteisiin kuuluu vihamielisyys, epäoikeudenmukaisuus tai jopa sota. Melkoinen sattuma, että yhteiskunnan puutteesta seuraa yhteiskunnan rappio ja tuho.

Elias Anttila Päätoimittaja 2

tutkain 1/2016

7 15 16

17 Soldiers of Odin – Lyhyt oppimäärä

Vähemmän ennustuksia, enemmän unelmia

Meidän jokapäiväinen elämämme

julkaisija

Kannunvalajat ry pÄÄtoimittaja

Elias Anttila Toimitussihteerit

Aino Salmi Petteri Lindholm

Saara Mielonen Pinja Ylioja Nella Kelkka ulkoasu & taitto

Johannes Anttila Heini Salminen Aune Sanz Joonas Lehtonen

tekijÄt

Senja Peltola Mari Isomäki Aino Salmi Jasmin Kopra Johannes Anttila Elias Anttila Mikko Airikkala Heidi Ahola

The Marriage Between International Politics & Tuition Fees For Foreigners

International Tutoring, the Proper Way

Israel/Palestiina – Kansalaisyhteiskunnan vastaisku

28 Pinja Ylioja Keshia D’silva Alina Thimm Valeriya Kushchuk Saarlotta Virri Ella Walden Kanerva Rautila

Miksi saamelaisaktivisti kiipesi Mannerheimin patsaalle?

ilmoitusmyynti

Sebastian Veijola yrityssuhteet@kannunvalajat.fi paino Picaset Oy, Helsinki painos 250 kpl

issn 0787-0035 (printti) palaute tutkain@kannunvalajat.fi www.kannunvalajat.fi/tutkain Tutkain saa HYYn järjestölehtitukea vuonna 2016.

sis.

AJANKOHTAISTA

VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA SAI UUDEN DEKAANIN TEKSTI Elias Anttila KUVA Mari Isomäki Valtiotieteellisen tiedekunnan dekaaniksi on valittu Hannu Nieminen. Pitkäaikainen viestinnän professori aloitti tehtävänsä helmikuun alussa ja toimii dekaanina vähintään vuoden 2017 loppuun saakka. Haku dekaaniksi avautui viime vuoden lopussa Liisa Laakson siirtyessä Tampereen yliopiston rehtoriksi. Hakijoita oli kaiken kaikkiaan viisi, ja kolmesta kärkihakijasta Nieminen oli ainoa valtiotieteilijä. Dekaanin vaihto tapahtuu valtiotieteelliselle tiedekunnalle ja Helsingin yliopistolle merkittävään aikaan: koulutusuu-

distus vaikuttaa oppiaineiden sisältöihin ja yliopiston budjettia leikataan rajusti. “Ohjelmien ja kampusrakenteiden uudistuksien samanaikaisuus tuottaa vähän päänvaivaa”, kertoo tuore dekaani. “Kaikki uudistuksiin liittyvä ei ole vielä täysin selvää.” Dekaanin työn luonteesta johtuen vaihto ei käytännössä näy opiskelijoille hallopedeja lukuun ottamatta. “Pyrin tapaamaan Kannunvalajien hallitusta ja tiedekuntaneuvoston jäseniä, mutta muuten näkyvin muutos opiskelijoille on viestinnän oppiaineen puolella,

“Kaikki uudistuksiin liittyvä ei ole vielä täysin selvää.”

jonne tuli nyt vajaus minun lähdettyäni”, Nieminen kertoo. Kannunvalajien opintosihteeri Riikka Tähkävuori on tyytyväinen dekaanin valintaan. “Hallopedeilla on ensikohtaamisten perusteella uudesta dekaanista todella positiivinen kuva”, Tähkävuori kertoo. “Viestinnän opiskelijoiden piireissä Nieminen tunnetaan myös hyvin opiskelijamyönteisenä professorina.”

YLIOPISTO TEKEE PARHAANSA LÄHES TUHANNEN TYÖNTEKIJÄN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN TEKSTI Senja Peltola Tammikuun 27. päivänä julkaistiin yhteistoimintaneuvotteluiden pohjalta tehty työnantajanselvitys, jonka mukaan Helsingin yliopistosta vähennetään 980 työntekijää vuoden 2017 loppuun mennessä. Näistä 570 irtisanotaan ja loput vähennykset saadaan eläkkeelle siirtymisen kautta sekä määräaikaisia tehtäviä vähentämällä. Irtisanottavista 75 työskentelee opetuksessa ja tutkimuksessa, eli suurin paine irtisanomisissa kohdistuu yliopiston muihin työntekijöihin. Irtisanomiset ovat osa yliopiston hallituksen aloittamaa muutosohjelmaa, jonka tavoitteena on saada 86 miljoonan euron säästöt. Säästötarpeiden taustalla ovat pääministeri Juha Sipilän hallituksen leikkaukset opetuksesta ja tutkimuk-

sesta. Muutosohjelmaan kuuluu myös hallinnon organisaatiomuutos yliopistopalveluiksi. Huolena onkin uudistusten hoitaminen vähenevillä henkilöstöresursseilla, etenkin kun muutosohjelman lisäksi yliopistolla on vielä kesken koulutusuudistus, eli Iso Pyörä -hanke. Helsingin yliopiston historian suurimmat irtisanomiset ovat aiheuttaneet huolta opiskelijoissa. Valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani Ullamaija Seppälä kuitenkin rauhoittaa opiskelijoita ja muistuttaa, että yliopiston strategiassa opetus ja opiskelijat ovat ensisijaisessa asemassa. Hallinnon organisaatiomuutoksessa pidetään huolta muun muassa siitä, että opintojenohjaus säilyy lähellä opiskelijoita. Seppälä

korostaa myös muutoksen positiivisia puolia: esimerkiksi koulutusuudistuksen myötä yhteistyö lisääntyy nykyisten oppiaineiden kesken, mikä tarjoaa opiskelijoille lisää mahdollisuuksia. Samalla opetussisältöjä kehitetään ottamaan paremmin huomioon tulevaisuuden työelämän ja yhteiskunnan haasteet. Vielä ei ole tarkkaa tietoa, miten opetuksen ja tutkimuksen irtisanomiset kohdentuvat. Tavoitteena on kuitenkin jakaa ne tasaisesti eri tiedekuntien välille ja huolehtia siitä, ettei tarpeettomasti heikennetä yhtä oppiainetta. Irtisanomiset alkavat helmikuussa ja jatkuvat aina toukokuuhun asti.

EILEN

TÄNÄÄN

SOMESSA

“Ja kun me otamme tänne turvaan muualla vainottuja, on syytä lähteä rehellisesti siitä, että meidän on tehtävä heidän hyväksensä uhrauksia, eikä heidän meidän hyväksemme.”

”Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.”

”I prefer a family with a tired face from sacrifices made rather than a pretty one which is unfamiliar with tenderness and compassion.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valtiopäivien avajaispuheessaan 3.2.2016

KOONNUT Mari Isomäki

Presidentti Mauno Koivisto uudenvuodenpuheessaan 1.1.1994

Paavi Franciscus Twitterissä 15.2.2016

Soldiers of Odin lyhyt oppimäärä Soldiers of Odinista liikkuu hurjia huhuja. Jotkut maahanmuuttajat ovat jopa joutuneet lopettamaan ulkona liikkumisen pimeän aikaan väkivalta- ja vainoamishuhujen takia. Mitä tapahtuu kun kolme Tutkaimen toimittajaa lähtee etsimään kansallissosialistitaustojen ansiosta julkisuuteen noussutta katupartiokerhoa? TEKSTI Elias Anttila, Mari Isomäki ja Aino Salmi KUVAT Antti Nieminen

ammikuun viimeisenä lauantai-iltapäivänä Narinkkatorilla on sumuista. Lämpötila ei osaa päättää pakkasen ja plussan väliltä, ja moni on ottanut kaiken varalta sateenvarjonsa mukaan. Kolmekymmentä suojavarusteista poliisia on rajannut torin laitaan pienen kaksion kokoisen alueen ohuella köydellä, joka jakaa läsnäolijat katsojiin ja osallistujiin. Osallistujat heiluttelevat ilmassa kylttejä: “Koraani, vihapuhetta jo vuodesta 613”, “Väkivaltarikolliset maasta pois!”, “Rahajumalan apostolit ja banksterit valehtelevat!”. Kylttejä enemmän ilmassa on huutoja: “Vitun suvakki!”, “Haluaksä tulla raiskatuks?” ja yhteen ääneen “Rajat kiinni!”. Huutoja enemmän on ilmassa Suomen lippuja. Vuosi 2015 tulee jäämään Suomen historiaan monin tavoin merkittävänä ajanjaksona. Oikeistopopulismin nousun ja pitkittyneen laman lisäksi historiankirjat tulevat saamaan täytettä yli miljoonan Lähi-idän konflikteja paenneen ihmisen tarinoista. Suomeen saapui vuonna 2015 yli 32 000 pakolaista. Edellisinä vuosina Suomesta haki turvapaikkaa noin 1 000 – 4 000 henkilöä. Osa suomalaisista on kokenut pakolaisten maahantulon uhkana ja osoittanut tyytymättömyyttään liian pehmeäksi mieltämäänsä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Mielipiteiden polarisoituminen on näkynyt sekä netin keskustelupalstoilla että kaduilla mielenosoituksissa. Maahanmuuttoa vastustavat ovat perineet 1990-luvun skineiltä viime aikoina katupartiot. Maahanmuuttoa vastustavista katupartiokerhoista eniten mediassa esillä on ollut Soldiers of Odin. Viime vuoden lopulla Kemissä perustettu Soldiers of

Odin sanoo toimivansa nykyään yli 20 paikkakunnalla, myös Helsingissä. Soldiers of Odin julistaa olevansa itsenäinen liike, mutta osa sen jäsenistä ja johtajista kuuluu kansallissosialistiseen Suomen vastarintaliikkeeseen (SVL), joka myös partioi muutamilla paikkakunnilla – omienkin sanojensa mukaan Soldiers of Odin taistelee “valkoisen Suomen puolesta”. 90-luvulla skiniongelmien kanssa kamppaileessa Joensuussa paikallisen Soldiers of Odin -ryhmän Facebook-sivuilla ehti hetken aikaa lukea tiedote, jossa se sanoi suojelevansa erityisesti suomalaisia. Kemissä toimivan Soldiers of Odinin “jaoston” mukaan tarkoituksena on auttaa kaikkia ihmisiä etnisestä taustasta riippumatta. Soldiers of Odinin näkemyksen mukaan maahanmuuttajien lisääntynyt määrä on uhka yleiselle turvallisuudelle.

Soldiers of Odin taistelee “valkoisen Suomen puolesta”. Uhan määritellään seuraavan turvapaikanhakijoiden erilaisesta kulttuurista, jossa on ryhmän mukaan sopimaton naiskäsitys. Erilaisesta kulttuurista johtuen katujen väitetään olevan turvattomia. Partiointi, minkä tarkoitus on palauttaa turvallisuus, nojaa jokamiehen kiinniotto-oikeuteen, ja muodollisten

laittomuuksien puuttuessa kerhot eivät katso toimivan väärin. Moni ei kuitenkaan koe Soldiers of Odinin kaltaisen ryhmän läsnäoloa kadulla turvallisuutta kohentavaksi, vaan ainoastaan pelottavaksi. Pelkoon liittyy ryhmän jäsenten rikostausta, natsisympatiat ja huhut väkivallasta ja vainoamisesta. Vertauksia 90-luvun skineihinkin on tehty, ja fasismia tutkinut Oula Silvennoinen mainitsi Soldiers of Odinin toiminnassa ehdottomasti esiintyvän fasistisia piireitä (Radio Helsinki, 22.2.16). Kerhon jäsenet kuittaavat pahoinpitelytuomiot valaisemalla niiden kuuluvan “menneeseen elämään”. Huhujen sanotaan olevan perättömiä ja natsielämän olevan täysin liittymätön SOO:iin. Viime kuussa Daily Mailin julkaisemassa artikkelissa Soldiers of Odinin päämajassa otetuissa kuvissa näkyy läjittäin kansallissosialistimemorabiliaa. Taustatiedot tehtyämme emme kuitenkaan Tutkaimessa päässeet selkeyteen liikkeen varsinaisesta toiminnasta. Ovatko huhut perättömiä? Pelkäävätkö ihmiset turhaan? Päätimme ottaa selvää. 1. Ensimmäinen oppi: Soldiers of Odin vastaa Facebook-viesteihin salamannopeasti, joskus emojeilla “Hei! Minua kiinnostaisi tulla tutustumaan toimintaanne. Oletteko huomenna [perjantaina 30.1.] paikalla Rajat kiinni -miekkarissa?” Emme ehdi vaihtaa välilehteäkään: Soldiers of Odin (Helsinki) ei suostu keskustelemaan Facebookissa, mutta pyytää puhelinnumeroa ja kertoo soittavansa viikonlopun aikana. Puhelinnumeron annettua ruudulle ilmestyy valtava peukalo.

On tammikuun viimeinen lauantai-iltapäivä. Etsimme mielenosoittajien joukosta Soldiers of Odin -pommittajatakkeihin somistautuneita miehiä, joiden selät ovat esiintyneet jokaisessa suomalaisessa valtamediassa viime viikkojen aikana. Paikalla näkyy paljon maihareita, maastokuvioisia housuja – ja pommittajatakkeja. Värikkäästi pukeutunut vastamielenosoittaja alkaa hyppiä keppihevonen jalkojen välissään ja huutaa. Silmänräpäyksessä pommittajatakit alkavat lähestyä ja piirittää keppihevosta. Tilanne näyttää uhkaavalta, mutta poliisi tulee väliin viime tingassa. Pommittajatakit kääntyvät takaisin mielenosoituksensa pariin. Takkien selässä ei ole sinivalkoista viikinkilogoa, jota etsimme. Puhelinkaan ei ole soinut eilen eikä tänään, ja päätämme lopettaa päivältä etsinnät. Ehkä Soldiers of Odin ei ole yhtä pataa Rajat kiinni! -liikkeen kanssa – arvioimmeko ryhmän täysin väärin? 2. Toinen oppi: Soldiers of Odin “ei anna haastatteluja tällä hetkellä” Päätämme yrittää uudelleen. Kyseenalaisen vastamedian MV-lehden julkaisemien juttujen positiivinen sävy Soldiers of Odinista vihjaa, että etsimiimme

partiolaisiin saattaisi törmätä kyseisen lehden keskustelufoorumeilla. Kymmenien sivujen selailu ei tuota tyydyttävää tulosta: “sivarihintti”- ja “suvakki”-vihaa lietsovat nimimerkit eivät kukaan tunnusta kuuluvan Soldier of Odiniin. Toinen huti. Palaamme aiempiin metodeihin suuremmalla panoksella: lähetimme kuuden muun kaupungin Soldiers of Odin -Facebook-sivulle ja Soldiers of Odin Finlandille viestiä. “Hei! Olen toimittaja ja minua kiinnostaisi kysellä Teiltä muutama kysymys valtiotieteelliseen opiskelijalehteen.” Vastaukset tulevat liukuhihnalta: “haastattelut tauolla”. Yhteyshenkilöä tai mediapäällikköä ei ole tai hänen nimeään ei suostuta antamaan. Kun kysymme, tietääkö chattikaverimme ketään, joka osallistuisi liikkeen toimintaan omalla nimellään, meitä kehotetaan

Silmänräpäyksessä pommittajatakit alkavat lähestyä ja piirittää keppihevosta.

soittamaan “0100100”, sillä “sieltä löytyy kaikki”, tai udellaan miksi omalla nimellä toimiminen on niin tärkeää. Soldiers of Odin Finland, oletetusti liikkeen pääsivu, sanoo jäsenten nimien “olevan kyllä julkisuudessa”. Sivu pyytää meitä odottamaan kaksi viikkoa haastattelua. Kahden viikon päästä yritämme uudestaan – turhaan. Kaikille Soldiers of Odin ei kuitenkaan ole ollut niin sulkeutunut. Ryhmä on antanut haastattelun esimerkiksi brittimedia Daily Mailille, joka pääsi vierailemaan Soldiers of Odinin päämajassa ja tutustumaan ryhmän aatteeseen ja toimintaan. Daily Mailin artikkelin valossa on helppo ymmärtää, miksi Soldiers of

“Sivarihintti”- ja “suvakki”-vihaa lietsovat nimimerkit eivät kukaan tunnusta kuuluvansa Soldiers of Odiniin. Odin ei ole innokas kertomaan toiminnastaan antamalla haastatteluoikeuksia ulkopuolisille. Brittilehti antaa ryhmästä säälittävän kuvan, kertoo avoimesti jäsenten rikostaustoista sekä kuvaa sitä yleisesti ”väkivaltaisen uusnatsin johtamaksi jengiksi”. Artikkelissa kuvataan Soldiers of Odinin partioimista Kemin öisillä kaduilla ja tuodaan esille Suomen haasteet pakolaiskriisiin liittyen sekä aiempi sulkeutuneisuus maahanmuutolta verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Soldiers of Odin on antanut joitain haastatteluja myös suomalaisessa mediassa. Parhaiten sen omia tavoitteita on palvellut MV-lehden haastattelu, jossa ryhmä kertoo laajasti näkemyksistään pakolaiskriisin todellisista syistä ja ratkaisumahdollisuuksista. Haastattelussa ei mainita järjestöön assosioituja ongelmia. MV-lehteä lukuun ottamatta liikkeen

mediakuva ei ole ylpeyden aihe. Kokemuksemme on myös, että liike on valmis ryhtymään omaperäisiin toimenpiteisiin asian parantamiseksi. 3. Kolmas oppi: Julkaistessamme tämän jutun, “syyllistymme mahdollisesti törkeään kunnianloukkaukseen” Haastattelusta kieltäydyttyään eräs Soldiers of Odin “jaosto” ihmettelee kovasti miten voisimme julkaista jutun liikkeestä ilman, että he antaisivat juttuun haastattelua. Ilman haastattelua “juttu perustuisi täysin omaan mielipiteeseemme” ja “omalta osaltamme lisäämiimme vääriin käsityksiin”. Soldiers of Odin ystävällisesti (ja virheellisesti) muistuttaa mitä tarkoittaa törkeä kunnianloukkaus, mutta myös että tässä ei suinkaan “kukaa uhkaa ketään”. Chattikaveriamme ei myöskään miellytä kieltäytymisemme pyyntöön lähettää viimeisin luonnos jutusta ja yhteenveto muiden jutussa esiintyvien lausunnoista, mitä pidämme aavistuksen erikoisena. Vaikka Soldiers of Odin tuskin Tutkainta haastaakaan oikeuteen, Mika Matias Ranta, Soldiers of Odinin Kemin “jaoston” johtaja, on valmis käräjöimään Loldiers of Odinin, puolikaimansa, pellepukuisen vastaliikkeen nimen samankaltaisuutta vastaan. Ranta on ymmärtänyt väärin, miltä yhdistyksen rekisteröiminen suojaa eikä Loldiers of Odin ole rikkonut lakia (Saku Timonen,

Imagen blogit 15.2.16). Mika Matias Ranta ei vastannut Tutkaimen yhteydenottoihin. 4. Loppukoe Varsinaista kosketuspintaa liikkeeseen on vaikea saada. Se on yhteiskunnallisesti suuri ongelma, eikä vain siksi, että moni kysymyksistämme jää ehkä lopullisesti vastaamatta (onko kerhon logo hieman ristiriitainen ottaessaan mallia viikingeiltä, jotka olivat tunnetuja raiskauksistaan?). Ryhmä, joka ei halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun vaan kokee tarpeelliseksi ottaa ohjat omiin käsiinsä samalla ollen haluton seisomaan mielipiteensä takana omalla nimellään (vain osa johtajista on antanut nimensä julkisuuteen) on näiden seikkojen varassa erilainen kuin massa, joka heitä vastustaa. Tämä synnyttää sanattoman konfliktin, mikä on demokratian kannalta epäsuositeltavaa. On ehkä vaikeaa ottaa vakavasti liikettä joka ei suostu tulla haastetuksi tai keskustelemaan enää aatteistaan julkisesti, mutta tämä ei välttämättä tarkoita kerhotoiminnan lopun alkua. Hiljaisuudessaan ryhmä on alkanut rekrytoimaan maahanmuuttovastaisissa mielenilmauksissa. Ainoa yhteydenotto, jota ei suoraan torjuttu olikin pyyntö saada tietää, miten katupartiointiin pääsee mukaan.

SPOTTI

VÄHEMMÄN ENNUSTUKSIA,

ENEMMÄN UNELMIA

TEKSTI Johannes Anttila

ulevaisuus on pirullisen yksinkertaiselta kuulostava käsite. Jo tapahtunut on mennyttä, nykyhetki on nyt ja tulevaisuus on se, mitä maailma tuo tullessaan. Helppoa ja loogista, eihän tuo nyt vaadi mitään erityistä hoksnokkaa. Vai vaatiiko? Testailin käsitteen ymmärtämistä siellä missä nyt on parasta testata käsitteiden ymmärtämistä – lasillisen äärellä ja viisaiden valtiotieteilijöiden ympäröimänä. Maanantaiviinin (hyvä käsite itsessään) viedessä ajatuksia pois arjen latteuksista ja kiireen luomista kiristävistä pakkopaidoista, kysyin filosofiaan heittäytyneeltä pöytäseurueelta yksinkertaisen kysymyksen: mitä he haluaisivat tietää tulevaisuudesta? Viisasta raatia millään tapaa mollaamatta, vastaukset eivät mielikuvitusta huimanneet. Haluttiin tietää huomisen sää, politiikan kiemuroista, omasta työurasta. Pyydettiin siis ennustamaan, paljastamaan jonkun piilevän tietämyksen avulla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Monet luulevatkin tulevaisuuden tutkimuksen olevan juuri tätä – kristallipalloon tuijottelua ja teelehtien lukemista. Tulevaisuus nähdään jonain, joka tulee yllättäen ja pyytämättä. Siihen voidaan varautua nojautumalla poppaskonsteihin, joiden avulla voidaan raottaa ajan verhoa ja kurkata tulevaan. Ennustaminen on kuitenkin äärettömän vaikeaa ja epämääräistä. Mitä monimutkaisempi asia on kyseessä ja mitä pidempi aikaväli, sitä vaikeammaksi tehtävä muuttuu. Hankaluutta kuvaava kertomus on Kuningatar Elisabetin kipakka kysymys London School of Economicsin huippututkijoille. Suuren talouskriisin puhjettua, kuningatar vieraili yliopistolla ja kuuli samalla parhaiden taloustieteilijöiden arviota tilanteesta. Esitelmän loputtua Elisabetillä oli vain yksi kysymys: miten kukaan ei nähnyt kriisin tulevan?

Toinen ennustamisen emämunauksen klassikkotarina liittyy tietokoneiden tuloon kuluttajien ulottuville. Vuonna 1977 Ken Olsen, suuren tietokonefirma DEC:in perustaja ja toimitusjohtaja, kertoi World Future Societylle pitämässään puheessa, että henkilökohtaiset tietokoneet olivat höpötystä: “There is no reason for any individual to have a computer in his home.” Kenties molemmissa tapauksissa ennustajat olivat liian kiintyneitä omiin kuvitelmiinsa todennäköisestä tulevaisuudesta. Ehkä heiltä puuttui mielikuvitus nähdä maailma toisin, tai ehkä tapahtumat olivat vain niin mullistavia, että kukaan ei olisi voinut kuvitella moista. He näkivät todennäköisen tulevaisuuden, mutta eivät kaikkia mahdollisia tai toivottuja tulevaisuuksia. Totuus onkin, että yhtä ainutta tulevaisuutta ei ole olemassa. Emme kulje vääjäämättä ja voimattomana kohti jotain ennaltamääriteltyä totuutta vaan lopullinen tulevaisuus määräytyy monien joukosta lukemattomien asioiden yhteisvaikutuksesta. Osaan näistä emme voi vaikuttaa, mutta moneen voimme. Emme ole ajan armolle heitettyjä passiivisia merimakkaroita, vaan aktiivisesti omaa toimintaamme ohjaavia tulevaisuuden rakentajia. Saadaksemme tulevaisuuden ohjat omiin käsiimme pitää kuitenkin oppia käyttämään mielikuvitusta. Minkälaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia? Entä toivottuja? Jos emme itse pysty kuvittelemaan jotain tulevaisuutta, emme myöskään pysty rakentamaan sitä. Ilman haavetta on hankala tietää mitä kohti etenee. Kun taas tietää minkälaisen maailman haluaa, on helpompaa rakentaa looginen polku tästä hetkestä tuohon toivottuun tulevaisuuteen. Tulevaisuutta rakennetaan jo nyt, pieni askel kerrallaan. Jotta osaamme ottaa askeleet oikeaan suuntaan, on meidän ennustettava vähemmän ja unelmoitava enemmän – vaikka sitten siitä omasta työurasta viinilasin äärellä.

MEIDÄN JOKAPÄIVÄINEN

ELÄMÄMME

TEKSTI Mikko Airikkala

ene ulos kadulle ja katso ympärillesi. Mitä näet? Luultavasti jonkinlaisen kaupungin tai taajaman, sillä meistä suomalaisista jo lähes 70 prosenttia asuu kaupunkialueella. Mitä tuntemuksia ympäristö sinussa herättää? Onko ympärilläsi rauhallista ja vehreää vai hukkuuko ajatuksesi liikenteen meluun? Kenties katsot tyytyväisenä juuri valmistunutta, miellyttävän näköistä rakennusta tai sitten elämänhalun syövää betonilähiötä. Mitä ikinä näetkään, on kaupunkisuunnittelun ja päätösten tulosta. Se, millä ehdoilla ja mihin uskomuksiin pohjaten nämä päätökset on tehty, ei ole pieni asia. Kaupunkisuunnittelu vaikuttaa merkittävästi arkesi kulkuun, vaikka kaupungin jokapäiväisenä käyttäjänä sitä ei helposti tulekaan ajatelleeksi. Missä elät, miten käyt töissä tai koulussa, minkälaisia viheralueita sinulla on käytössäsi tai missä lähikauppasi sijaitsee, on kaikki tulosta kaupunkisuunnittelusta. Suuri osa meistä myös kokee arjessaan joitain huonon suunnittelun aiheuttamia ongelmia, jotka olisivat vähäisempiä, jos ihmiset olisivat aikanaan osanneet vaatia parempaa asuinympäristöä. Esimerkiksi Helsingissä suurin osa matkoista on jo pitkään kuljettu kävellen, pyöräillen tai julkisilla. Kuitenkin kaupunkia on 1960-luvulta viime vuosiin asti rakennettu autoilun ehdoilla. Kolme neljästä liikkumismuodosta on saanut vain sen huomion, mitä autoilun edistämiseltä on jäänyt jäljelle. Tämä näkyy konkreettisesti ihmisten arjessa monin tavoin. Autolla liikkuminen on muita keinoja helpompaa ja nopeampaa lähes kaikkialla, pyörätiet katkeilevat ja vaihtavat tien puolta kummallisesti, bussit kulkevat harvoin ja ajavat hitaita katuja samalla kun autoilijat kulkevat suoraa ja nopeaa väylää. Miksi näin? Selvää on, että 1960-luvulla hullaannuttiin autoilusta, joka nähtiin tulevaisuuden liikkumistavaksi. Se ei kuitenkaan selitä, miksi samalla linjalla jatkettiin viime vuosiin asti, vaikka ruuhkat ja tietämys autoilun negatiivista puolista kasvoivat. Varmasti osittain kysymys oli vain totunnaistu-

neiden tapojen tiedostamattomasta toistamisesta. Väitän kuitenkin, että suurin syy on ollut kyseenalaistamisen puute. Yksin autoiluun nojaavaa suunnittelua ei ole kyseenalaistettu, vaikka kaupunkilaisten enemmistön etuna olisi ollut vaatia kaikkien liikkujien ehdoilla rakennettua kaupunkia. On helppo ajatella, että kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen tehdään järkevästi parasta kokonaisuutta tavoitellen. Totuus kuitenkin on, ettei asuinympäristömme ole minkään pragmaattisen teknis-taloudellisen harkinnan lopputulos, vaan erilaisten pinttyneiden toimintatapojen, vahvojen toimijoiden ja politiikan sekamelskasta syntyvä kompromissi.

”

asuinympäristömme ei ole harkinnan lopputulos

Kaupunkisuunnittelussa asukkaiden näkemykset ovat aiemmin jääneet täysin syrjään, vaikka oma asuinympäristö on jotain, johon jokaisella on sanottavaa. Viime aikoina on kuitenkin nähty, miten asukkaat itse aktiivisesti vaativat parempaa asuinympäristöä, oli kyseessä sitten Facebookin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä, Myyrmäki-liike, uusi kaupunginosatapahtuma tai vapaaehtoisvoimin tehty vaihtoehtokaava Koskelan sairaala-alueelle. Haastankin kaikki osallistumaan oman asuinympäristönsä parantamiseen. Panoksena voi olla vaikkapa Facebook-ryhmään liittyminen, palautteen antaminen valmisteilla olevasta kaavasta tai tapahtumaan osallistuminen. 16

arranging the marriage between international politics and tuition fees for foreigners TEXT Keshia Dâ&#x20AC;&#x2122;silva and Alina Thimm VISUALS Aune Sanz

Arranged marriages often bring together seemingly incompatible individuals who must then figure out how to live in harmony. We extend this metaphorical image to the partnership of internalisation and market commodification of tuition fees, identify the potential hurdles this union could run into and ways to achieve a happy home life.

he motivation behind the Finnish Governmentâ&#x20AC;&#x2122;s imposition of tuition fees for international students has come to be scrutinized. Some attribute the imposition to the most recent economic crisis (even though proposals to introduce tuition fees were being floated as early as 2004), others to changing attitudes towards foreigners, and still others imputing it to a question of fairness: if Finns are charged to study abroad, internationals should be charged to study in Finland.

of tuition fees in 2011. Numbers did pick up in 2014, suggesting that Sweden was able to overcome the struggles that came along with the educational reforms. Of course, between 2011 and 2014 Sweden spent millions on marketing campaigns to attract international fee paying students, invested an estimated 27 million euros in scholarships and grant funding for international students, began offering 800 English taught programs and expanded work

Motivation aside, the government seems to be at an interesting crossroads: it wants internationals to pay for education but at the same time, they want to promote internationality in Finland â&#x20AC;&#x201C; a somewhat paradoxical twin objective which, like any other marital union of opposing elements, requires a careful consideration of a number of questions so that the needs of both sides are taken into account.

Those with good academic qualifications but inadequate resources to pay the fees currently make up a large proportion of international students in Finland

Intuitively the first question is whether or not internationality will decrease as a result of the tuition fees. Those who predict so often cite the example of Sweden, which experienced an 80% drop in the number of international students in the two years that followed the introduction

rights so internationals would be more likely to stay in Sweden after their studies. A consideration of these new expenses and changes may enable Finland to retain its internationality, but also to be taken into account is how tuition fees will affect the quality of applying students. Some political and educational figures have taken an optimistic stance on the situation. For example, Anitta Etula, director of international relations at the University of Eastern Finland expressed in a quote to PIE News â&#x20AC;&#x153;We believe that tuition fees may affect the quality of applying students in positive way.â&#x20AC;?However, an interview with Anna Medvedeva, a PhD student specializing on the topic of internationalization, revealed a darker picture. To give a simplified prediction of the quality of students Finland can expect, Medvedeva identifies four categories of students in terms of income and academic ability. Firstly, there are those with good academic qualifications and financial resources. They tend to choose the US or UK over Finland and the proposed tuition fees is not likely to change this trend. The second group comprises of

those with good academic qualifications but with inadequate resources to pay the fees who currently make up a large proportion of international students in Finland. This group is likely to choose free educational destinations like Germany over Finland in the future which could also offer lower living expenses. Thirdly, there are students who are able to pay but have poor educational qualifications. These students are the most realistic scenario for Finland with the introduction of tuition fees, because the final group, which consists of those who cannot pay and have poor academic qualifications will be deterred by the fees as well as the more expected stringent admission criteria. Fittingly, researchers from Brussels presented projections that indicated that the social background of all international students coming to Finland is expected be quite different compared to the present. Sonja Trifuljesko, PhD student and board member of international student organization TSEMPPI, who researches contemporary university transformation in Finland expounds these findings: the imposition of tuition fees might completely eliminate student populations from certain countries, thereby adversely affecting the diversity of the univer

sity. To quote Trifuljesko, “Tuition fees will completely change the structure. Those who see education as an investment and have the means to make that investment will be attracted.” She goes on to say that proposed scholarship programs to help balance the social backgrounds of incoming students are not without problems: “Even though the proposed scholarships are supposedly based on merits, it comes down to what counts as merit.”

If fee paying international students are not satisfied, it is within their legal rights as consumers to sue the university What also needs to be noted with the introduction of tuition fees is that the relationship between university and student is transformed and takes on the dynamics of a business transaction. The student is now an active customer as opposed to a passive recipient of welfare benefits, so the need to establish criteria to assess quality becomes apparent: How will the university guarantee that its services are of a certain quality? As long as fees were not charged, the independent approach of Finnish education worked well but commodifying education changes the name of the game entirely: money

requires accountability. Anna Medvedeva emphasizes that the university cannot expect fee paying students to be con tent with book exams and lack of English services. A perhaps little known fact is that if fee paying international students are not satisfied, it is within their legal rights as consumers to sue the university, which has happened in Denmark and Sweden. A challenge for the university will then be to keep internationals happy while at the same time being obligated by law to provide equal services for their Finnish students. A marital therapist would probably advise against the union of internationalization and the market commodification of education in Finland through the imposition of tuition fees. However, as the government has set the stones in motion for this arrangement, the question has to shift from the disadvantages that will accompany this partnership to what can promote domestic bliss to achieve the optimal outcome for the spouses. A platitude often spouted to couples is for a relationship to work, there should be an equal amount of give and take. Hopefully, the ongoing cuts will not lead to a situation where internationals get the hard end of the stick, which could well happen. As Ran Goren, chair of Tsemppi representative group in HYY representative council puts it, “They want to impose fees but they are also making cuts. Something will come at the expense of something else.”

One city tour, The university just finished the application period for international tutors in February, it’s time to breathe out, relax... and one student group, remember who gave you the very first walking tour on campus. One of international tutors this year is Ana Toledo, third year one chance to make Media and Global Communication Master’s student. Read the story and tips Ana shared with Tutkain. a first impression: efore Ana came to Finland from Brazil, she alreaHow to do international dy had some international experience: high school exchange in Germany and work for Youth for Understanding, a high school exchange program. At that tutoring properly time, she got to know how it feels to live in a foreign country TEXT Valeriya Kushchuk PHOTO Morgan Walker

and how one should welcome people who arrive there. After that, Ana did a two semesters exchange in Japan. “I was such a nerd,” she says, having devoted all her time there to academia. In the fall, Ana was one of two tutors for social science freshmen together with Melanie Loughney. In January, Ana did it again, but with the exchange students. There is a difference between those two groups, she explains. Degree students are going to live here, and their mindset is different. “I say the same things to them, but the focus is different,” says Ana.

When tutoring degree students, she paid attention to some Finnish words that would turn out to be handy, bureaucratic things like opening a bank account, traveling, and essential shopping. “Exchange students don’t usually ask about shopping, which is understandable. A bed that you need for two years is different from the bed you need for four months,” Ana says. Exchange students are also interested more in the social aspect of Finnish life. Plus, they have to do everything quickly: while degree students can skip some courses now and take them next year, Erasmus students have to make up their mind now or never. Ana learned something of that when she arrived in Finland herself to do her Master’s. She had a tutor whom she became friends with. At the same time, she wishes she got more information about the aspects of Finnish life back then like the university and tips on buying some things. When Ana was tutoring degree students, she was doing an internship, and by the time the spring semester started, she got a job. By the way, she put her tutoring experience in her CV — and in the job interview, she was asked what she had learned while doing that. “Finns care a lot about what is happening during one’s student life,” she says. However, getting a job just before graduation has its drawbacks. Ana wished she could spend more time with her tutees, but now she is mostly replying messages they send her on Facebook. If she had more time, her tutees would get a better city centre tour, Ana promises. But one of the most significant outcomes is the opportunity to make good friends with some of the tutees like Ana did: “I’m also very glad when Finnish students join all the group activities we have planned, although they don’t have to.” 20

ansalaisyhteiskunnan astaisku

TEKSTI Kanerva Rautila, Saarlotta Virri, Ella Walden ULKOASU Aune Sanz

Mediassa Israel/Palestiina-konflikti esitetään usein pysähtyneenä ja staattisena: molemminpuolinen syyttely ja väkivallan kierre estävät sovitteluyritykset, eikä ratkaisua vuosikymmeniä kestäneeseen vihanpitoon ole näkyvissä. Todellisuudessa konflikti on kaikkea muuta kuin pysähtynyt. Vaikka valtiotasolla ratkaisut ovat jääneet vähäisiksi, elää vastarinta vahvana kansalaisyhteiskunnassa.

einäkuun 9. päivänä vuonna 2005 palestiinalainen kansalaisyhteiskunta esitti kutsun Israelin vastaiseen boikottiin Etelä-Afrikan anti-apartheid boikottikampanjan inspiroimana. Palestiinalaiset poliittiset puolueet, yhdistykset, ammattiliitot sekä suuri määrä kansalaisjärjestöjä allekirjoittivat kutsun, edustaen ylivoimaisesti suurinta osaa palestiinalaisista. “Boikottiliike yhdistää palestiinalaisten kansalaisyhteisön suoraan kansalaisyhteisöön ympäri maailmaa, ohittaen hallitukset. Hallitukset toimivat valtapolitiikan ehdoilla, kansalaisyhteisö voi ajaa ihmisoikeuksia omantunnon mukaan”, toteaa israelilaisen rauhanjärjestön ICAHD:in Suomen haaran puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan lehtori Syksy Räsänen.

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan siirtokunnat ovat sotarikoksia. BDS-liikkeeksi nimetyn boikottikampanjan tavoitteena on luoda painetta Israelin harjoittamaa apartheid-politiikkaa kohtaan boikottien, divestointien ja sanktioiden avulla sekä taata palestiinalaisten oikeuksien toteutuminen kansainvälisen lain mukaisesti. Divestoinneilla tarkoitetaan sijoitusten vetämistä pois ja sanktioilla valtiotason boikotteja. “Israelilla ei ole syytä lopettaa apartheid-järjestelmää, jos sen jatkumisesta ei aiheudu sille ilmeistä haittaa”, Räsänen korostaa. BDS:n tavoitteena ei ole vakuuttaa israelilaisia siitä, että palestiinalaisten oikeuksien myöntäminen on tarpeellista, vaan painostaa heitä siihen – samalla tavoin kuin kansainvälinen yhteisö aikoinaan painosti Etelä-Afrikkaa. Kun miehityksestä ja apartheidista lankeaa hinta maksettavaksi, oli se sitten Snoop Doggin konsertin peruuntuminen tai taloudellisen tilanteen huonontuminen, niiden kannattavuus kyseenalaistuu. 23

BDS on toistaiseksi ainoa konfliktin ratkaisemiseksi toimiva merkittävä liike, joka ottaa huomioon sekä miehitetyillä alueilla asuvat palestiinalaiset, Israelin palestiinalaiset että palestiinalaispakolaiset. Se ei vaadi ainoastaan erottelumuurin purkamista ja palestiinalaisalueiden miehityksen ja kolonisaation lopettamista, vaan myös kotinsa menettäneiden oikeutta palata takaisin ja täysiä kansalaisoikeuksia Israelin palestiinalaisille.

BDS LEVIÄÄ KADUILLA JA KAMPUKSILLA

On nurinkurista kannattaa valtion harjoittaman politiikan boikotointia kannattamatta koko valtion boikottia. Kulttuuriboikotilla pyritään estämään valtion politiikan hyväksyttävyyden edistäminen kansainvälisillä kulttuuriareenoilla ja kaikenlainen kulttuurivienti Israeliin. Useat eri alojen taiteilijat ympäri maailmaa ovat sitoutuneet boikotoimaan Israelia. Viime vuonna esimerkiksi rap-artisti Lauryn Hill perui Israelin esiintymisensä vetoomusten ja laajan sosiaalisen median kampanjan seurauksena.

Akateeminen boikotti kohdistuu kaikkiin israelilaisiin yliopistoihin, jotka tukevat valtion politiikBDS-kampanja jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: kaa. Käytännössä tämä koskee kaikkia israelilaisia taloudelliseen, kulttuuriseen ja akateemiseen boi- yliopistoja paitsi Avointa yliopistoa. kottiin. Vuosi 2015 oli liikkeelle erityisen merkittävä, sillä useat sen kampanjat onnistuivat, ja se sai levitettyä tietoisuutta yhä laajemmalle yleisölle. Taloudellinen boikotti on tähän mennessä edistynyt parhaiten, ja se on saanut laajaa kansainvälistä näkyvyyttä. Sen kohteena ovat kaikki sellaiset israelilaiset ja kansainväliset yritykset, jotka ovat osallisia apartheid-politiikkaan tai hyötyvät siitä. Pelkkä siirtokuntatuotteiden boikotoiminen ei riitä, sillä siirtokunnat ovat osa Israelin harjoittamaa järjestelmällistä politiikkaa, ja valtio esimerkiksi myöntää avustuksia niihin muuttaville ihmisille sekä lupia niiden rakentamiseen. Israelilaisen päivälehden Ha’aretzin julkaiseman selvityksen mukaan useat yksityiset ja julkiset yritykset, muun muassa Israelin suurin pankki Hapoalim, lahjoittavat rahaa satojen tuhansien eurojen edestä siirtokuntien infrastruktuurin ylläpitämiseksi. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan siirtokunnat ovat sotarikoksia. Länsirannalla asuviin juutalaissiirtokuntalaisiin ja palestiinalaisiin sovelletaan eri oikeusjärjestelmää, ja palestiinalaisten on vaikeaa ellei jopa mahdotonta saada rakennuslupia Israelin kontrolloimilla alueilla. Hyvä esimerkki Israelin valtion johdonmukaisesta etnisten puhdistusten politiikasta on myös palestiinalaispakolaisten paluun estäminen. 25

Yliopistot ovat miehityksen kannalta merkittäviä, sillä ne tuottavat tietoa, teknologiaa ja osaamista armeijan ja aseteollisuuden tarpeisiin. Tilanteen irvokkuus näkyy esimerkiksi siinä, miten vuoden 2014 Gazan sodassa samaan aikaan kun kolmea gazalaista yliopistoa ja 220 koulua pommitettiin, tarjosi Tel Avivin yliopisto stipendejä sotilaina toimiville opiskelijoilleen. Myös Jerusalemin heprealaisen yliopiston nettisivuilla oli mahdollisuus tehdä lahjoituksia opiskelijoille, jotka olivat osallistuneet Gazan hyökkäykseen. Viime vuosina akateemiseen boikottiin ovat liittyneet useat akateemikot ympäri maailman. Eteläafrikkalainen Johannesburgin yliopisto katkaisi siteet israelilaiseen Ben-Gurionin yliopistoon arkkipiispa Desmond Tutun tukeman kampanjan painostuksesta vuonna 2011. Marraskuussa 2015 American Anthropological Association äänesti merkittävällä enemmistöllä boikottikampanjan puolesta, ja tammikuussa 2016 200 brasilialaista akateemikkoa ilmaisivat tukensa akateemiselle boikotille. Vuonna 2013 myös maailmankuulu fyysikko Stephen Hawking ilmoitti noudattavansa boikottia ja perui osallistumisensa konferenssiin Israelissa.

Samaan aikaan kun kolmea gazalaista yliopistoa ja 220 koulua pommitettiin, Tel Avivin yliopisto tarjosi stipendejä sotilaina toimiville opiskelijoilleen. Vaikka taloudellisen tuen estäminen on tärkeää, tieto kansainvälisen hyväksynnän puutteesta on myös vahva psykologinen ase. BDS-liikkeen kaltaisilla väkivallattomilla painostusmenetelmillä on merkittävä vaikutus politiikkaan.

LOPPU HIILIHAPOTUKSELLE (JA MIEHITYKSELLE) Suomessa boikottikampanja on ottanut jo joitain askeleita. Viime vuonna Maailma kylässä -festivaali päätti olla ottamatta mukaan Juutalaista kansallisrahastoa sen tekemien ihmisoikeusloukkausten takia, ja eurooppalainen suuryritys Veolia lopetti toiminnan siirtokunnissa, minkä eteen kamppailtiin myös Suomessa. ICAHD Finland on kampanjoinut siirtokuntayritysten Ahavan ja Sodastreamin tuotteiden myymistä vastaan ja Kirkon ulkomaanapu siirtokuntatuotteiden merkitsemisen puolesta. Helsingin yliopisto jätti vuosi sitten uusimatta sopimuksensa miehitykseen osallisen G4S-yrityksen kanssa. Yliopiston henkilökunta ja HYY olivat vedonneet sopimuksen lopettamisen puolesta. “Perustelimme päätöstämme muun muassa tutkimuskeskus Who Profitsin ja YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston raporteilla. Niiden mukaan G4S toimittaa laitteita ja palveluja Israelin vankilajärjestelmälle sekä siirtokunnille Länsirannalla”, toteaa HYY:n hallituksen puheenjohtaja Susanna Jokimies ylioppilaskunnan päätöksestä allekirjoittaa adressi. “Vetosimme myös Helsingin yliopistoa toteuttamaan omaa strategiaansa, jonka mukaan yliopisto toimii aktiivisesti ihmiskunnan hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta ja kantaa vastuunsa yhteiskunnallisena vaikuttajana”, Jokimies jatkaa. HYY on myös sitoutunut olemaan käyttämättä Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivien yritysten palveluita. Muutama vuosi sitten HYY toteutti

siirtokuntayhteysselvityksen ylioppilaskunnan ja HYY Yhtymän mahdollisista taloudellisista kytköksistä ja sijoituksista siirtokunnissa toimiviin yrityksiin. Minkäänlaisia kytköksiä tai sidonnaisuuksia ei selvityksessä havaittu.

FACEBOOK – ISRAELIN UUSI ARKKIVIHOLLINEN Vaikka konfliktista usein maalataan pysähtynyttä kuvaa, palestiinalaisten ahdinko jatkaa syvenemistään. Vuosikymmenien ajan käydyt rauhanneuvottelut eivät ole parantaneet palestiinalaisten tilannetta, vaan siirtokuntien rakentaminen, palestiinalaiskotien tuhoaminen sekä kansalais- ja ihmisoikeuksien evääminen ovat jatkuneet taukoamatta. Israelilainen akateemikko Avi Shlaim onkin verrannut neuvotteluja tilanteeseen, jossa kaksi ihmistä neuvottelee pizzan jakamisesta vahvemman osapuolen samalla syödessä sitä.

Viime vuonna maata johtamaan valittiin sen historian äärioikeistolaisin hallitus, joka on avoimesti ajanut rasistista politiikkaansa. Israelin pääminis teri Benjamin Netanjahu on toistuvasti ilmaissut, ettei hän salli suvereenin Palestiinan valtion perustamista. BDS-liike kasvanee tulevaisuudessa voimakkaasti yleisen mielipideilmaston muuttuessa yhä tietoisemmaksi Israelin apartheidista. Jopa Yhdysvaltojen Israelin suurlähettiläs Dan Shapiro on todennut, että Israel näyttäisi soveltavan kahta eri oikeusjärjestelmää Länsirannalla. Paras todiste liikkeen tehosta on Israelin päättäjien reaktio siihen. Israelin presidentti Reuven Rivlin on luokitellut boikotit “ensimmäisen luokan strategiseksi uhaksi” ja tämän vuoden alussa pidetyssä kyberteknologiakonferenssissa kuvailtiin “Facebookin valtiota [Israelille] vaarallisimmaksi maaksi Lähi-idässä tällä hetkellä”. BDS on siis ohittanut Iranin eksistentiaalisesti suurimpana uhkana.

Huomattavaa on, että BDS on uhkaava ainoastaan, jos Israel haluaa säilyttää apartheid-politiikkansa. Israelissa on herätty BDS:n nopeaan kansainväliseen leviämiseen ja aloitettu erilaisia toimia ongelman ratkaisemiseksi – valitettavasti mikään näistä toimista ei ole apartheidin ja miehityksen lopettaminen. Brand Israel on vuonna 2006 lanseerattu imagokampanja, jonka tarkoitus on kiinnittää huomio Israelin hyviin puoliin, kuten bilekulttuuriin, kulinarismiin ja teknologiaan. Hallitus maksaa opiskelijoille korvauksia Israel-myönteisen propagandan levittämisestä sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla sekä käyttää valtavia summia armeijan toimien tiedottamiseen samoissa kanavissa. Israelin viimeisin epätoivoinen yritys korjata imagoaan on Oscar-ehdokkaille lahjoitetut ilmaiset, 55 000 dollarin arvoiset luksusmatkat Israeliin. Israel on lisäksi lobannut länsimaissa BDS:n kriminalisoinnin puolesta sekä tehnyt boikottiin kehottamisesta laitonta israelilaisille. Selvää on, että nämä yhä paniikinomaisemmiksi käyvät keinot eivät tule toimimaan niin kauan, kuin Israel jatkaa ylimielistä suhtautumistaan kansainväliseen oikeuteen.

Kirjoittajat ovat Students for Justice in Palestine – Helsinki -liikkeen perustajajäseniä.

Miksi saamelaisaktivisti kiipesi Mannerheimin patsaalle? TEKSTI Jasmin Kopra

annerheimin patsaalle kiivennyt saamelaisaktivisti, kadulla partioivat klovnit, ilmastonmuutosta karkuun uiva jääkarhu Helsingin energian mainoksessa ja Helsingin yliopisto myytävänä -kyltti. Onko yhteiskunnallinen aktivismi muuttanut täysin muotoaan? Taiteen ja aktivismin rajapinnassa toimiva kulttuurihäirintä on terminä johdettu radiohäirinnästä, jonka samansuuntaisena tarkoituksena on häiritä viestien vastaanottoa. Kulttuurihäirintää esiintyy lukuisissa eri muodoissa päämääränään herättää pohtimaan annettuina vastaanotettuja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja toisaalta vallata julkista tilaa vastalauseena kaupallistumiselle ja mainonnallistumiselle. Kulttuurihäirintää ei kuitenkaan lueta protestiksi sille ominaisten tulkintojen ja merkitysten avoimuuden vuoksi. Se ei pyri julistamaan, vaan pakottaa katsojan reflektoimaan. Syntyneet tulkinnat voivat kuitenkin merkittävästi erota toisistaan. Yhtenäistä tulkintaa enemmän korostuu viestin vastaanoton häiritseminen ja katsojan havahtuminen erilaisille tulkinnan mahdollisuuksille. Muotokielensä ja kanavansa kulttuurihäirintä lainaa usein mainoksilta. Se pyrkii kyseenalaistamaan yksioikoista kuluttajamuottia ja valtaamaan julkista tilaa yrityksiltä. Markkinoinnin levitessä yhä laajemmalle myös sen rajat alkavat hämärtyä. Yritykset levittävät mainoksia julkiseen tilaan ja jokapäiväisiin viestintäkanaviimme pyrkien samalla häivyttämään mainosten perimmäistä menekinedistämisen tavoitetta. Kulttuurihäirintä lainaa niiden omaa muo-

tokieltä tuodakseen esiin esimerkiksi kulutukseen liittyviä ongelmia ja niitä tosiasioita, jotka usein jäävät voittoa tavoittelevan mainonnan varjoon. Samalla kulttuurihäirintä ottaa kantaa siihen, kenellä on oikeus määrittää julkisen tilan rajat ja säännöt. Onko julkinen tila varattu vain siitä maksaville? Missä menee yksityisen ja julkisen raja? Missä määrin yksityiseen elämään voidaan tuoda kaupallista sisältöä? Välillä toiminta saattaa ylittää luvallisena ja hyväksyttävänä pidettyjä rajoja ravistellakseen totuttuja konventioita. Silloin taustalla on kuitenkin jokin syvempi tarkoitus, joka halutaan tehdä näkyväksi. Yritykset ottavat harvoin avoimesti kantaa niihin kohdistettuun kulttuurihäirintään. Mainokset ovat yksisuuntaista viestintää yritykseltä kuluttajille. Kulttuurihäirikkö kuitenkin haastaa yritykset dialogiin palauttamalla korjatun viestin takaisin. Yritykset tuntuvat ajattelevan, ettei ole heidän intressiensä mukaista osallistua tähän keskusteluun, jolloin vastauksena on usein hiljaisuus tai suljettujen ovien takana käytävät keskustelut. Yritykset myös turvautuvat tällaisissa tilanteissa yhä useammin kriisiviestinnälliseen apuun esimerkiksi konsulttiyrityksiltä. Keskustelua jäävät tällöin käymään kuluttajat yksin, ainakin kunnes mediakohu laantuu. Suomessa kulttuurihäirinnän määrä on kasvanut. Oli taustalla sitten aktiivisempi kaupallistuminen tai sosiaalisen median otollisuus väylänä tällaisille tempauksille, yhä useammin häiriköt toimivat kaupallistumisen omatuntona ja häiritsevät viestien kulkua saadakseen ihmiset pysähtymään ja reflektoimaan.

VÄLIKYSYMYS

Jäsenistönsä näköinen Kannu

TEKSTI Heidi Ahola

ikä oikein on Kannunvalajat ry? Se on jokaisen valtsikalaisen järjestö oppiaineeseen, opintopistemäärään tai vakaumukseen katsomatta. Kannunvalajuuden mehukkainta ydintä on erilaisten valtsikalaisten yhdessäolo ja yhteistyö rennossa ja rakentavassa hengessä. Valveutuneille valtiotieteilijöille ominaisesti kannunvalajuus on paitsi hauskanpitoa, myös kriittistä yhteiskunnallista valppautta. Kannunvalajat on aina avoin uusille ihmisille ja ideoille, mutta myös kritiikille. Järjestössä halutaan kuulla jäsenistön ääni ja toivotaan jäsenten osallistuvan päätöksentekoon. Vuodelle 2016 Kannunvalajilla on kolme kärkitavoitetta: edunvalvonta, yhteistyön lisääminen yritysten ja muiden järjestöjen kanssa sekä jäsenlähtöisyys. Jäsenlähtöisyys on Kannunvalajien olemassaolon ehto ja keskiössä järjestön tavoitteissa ja toiminnassa. Kannunvalajat panostaa jäsenistöä osallistavaan toimintaan ja kerää näiltä säännöllisesti palautetta. Olennainen osa jäsenlähtöisyyttä on myös avoin ja kaikki tavoittava tiedotus. Kannunvalajien alaisuudessa toimii kaikille jäsenille avoimia matalan kynnyksen toimikuntia erilaisilla teema-alueilla. Toimikunnat ovat areena, jossa valtiotieteilijät voivat toteuttaa tapahtumia, projekteja ja tempauksia toisilleen sekä tehdä Kannunvalajista itsensä näköisen. Osana jäsenlähtöisyyttä Kannunvalajat panostaa yhä enemmän toimikuntamuotoiseen toimintaan, jotta valtsikalaiset pääsevät konkreettisesti vaikuttamaan järjestön projekteihin ja tapahtumiin. Vaikuttamistakin olennaisempaa toimikuntien agendalla on rento ja epämuodollinen yhdessäolo ja keskustelu.

Toimikuntia pyritään jatkossa ohjaamaan entistä itsenäisempään suuntaan, jotta ne olisivat vähemmän riippuvaisia Kannunvalajien hallituksesta ja toimisivat mahdollisimman omatoimisesti tekijöidensä ehdoilla. Vielä toistaiseksi toimikuntien vetäjinä toimivat Kannunvalajien hallituksen jäsenet. Tähän mennessä toiminnassa olevia Kannunvalajien alaisia toimikuntia ovat vuosijuhlatoimikunta, opintotoimikunta, kulttuuritoimikunta, suhde- ja virkistysvastaavista koostuva SuVi-toimikunta, juhlatoimikunta, Kannunparannustoimikunta sekä tuutorija fuksiasiaintoimikunta. Toimikunnat ovat avoimia kaikille Kannunvalajien jäsenille ja niihin saa liittyä vapaasti ympäri vuoden. Helpoiten toimikuntaan pääsee mukaan seuraamalla tiedotusta Facebookissa ja sähköpostilistoilla ja ilmestymällä paikalle toimikuntien kokouksiin ja tapahtumiin. Kannattaa siis seurata aktiivisesti Kannunvalajien tiedotusta. Toimikuntien vetäjiin voi myös ottaa yhteyttä milloin tahansa. Mitä useampi valtsikan opiskelija haluaa tulla mukaan tekemään Kannunvalajista omansa näköistä, sitä iloisempia toimikuntien vetäjät ovat. Jos siis haluat oman kädenjälkesi näkyvän Kannunvalajien toiminnassa ja hengata muiden valtsikalaisten kanssa, tule mukaan toimikuntiin!

ARVOSTELUT

Ilmajooga

Catching Haider

TEKSTI Pinja Ylioja

TEKSTI

lmajooga herättää lajia tunte-

mattomalle mielikuvia sulavasta flow’sta ja rentouttavasta ilmassa kellumisesta. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa odotuksia. Kannunvalajien helmikuussa järjestämällä ekskursiolla Kruununhakaan Yoga Nordicin ilmajoogatunnille tämä kevyt, leijaileva mielikuva sai romuttua. Ilmajoogassa harjoituksen apuna käytetään katosta riippuvia kangasliinoja, joiden varassa tehdään akrobaattisia harjoituksia. Tunteihin kuuluu lisäksi perinteisen joogan asana-harjoittelua, mutta pääpaino on liinojen avulla tehtävissä harjoituksissa. Ilmajoogan tarkoituksena on kehittää erityisesti keskivartalon lihaksia ja notkistaa selkärankaa Liinojen varassa tehtävissä liikkeissä joogalle ominainen voimaharjoittelu helpottuu, kun osa kehon painosta jaetaan kankaan kannateltavaksi. Myös lihasten rentouttaminen mahdollistuu uudella tavalla, kunhan vain uskaltaa luottaa kankaan tukeen. Osaa harjoituksen liikkeitä varten sujahdetaan kokonaan kankaan sisälle, kuin riippumattoon. Silloin päästään lähelle ilmassa leijumisen tunnetta. Ensikertalaiselle Ilmajooga oli hauska kokemus, jossa pääsee tosissaan haastamaan itsensä. Ilmajoogan salat aukeaisivat ehkä paremmin, jos lajiin tutustuisi syvällisemmin. Haasteensa siinäkin – yhden tunnin hinta liikkuu nimittäin 20 euron kieppeillä.

Mari Isomäki

Sparrooabbán TEKSTI

Senja Peltola

ITÄVALTA 2015 91 MIN

SUOMI/NORJA 2016 68 MIN

OHJAUS: NATHALIE BORGERS

OHJAUS: SUVI WEST

Jörg Haider oli yksi ensimmäisiä nationalistisen oikeistopopulismin suuria nimiä eurooppalaisessa politiikassa. Docpoint festivaalin esittämä Catching Haider piirtää kuvaa itsevarmasta ja päämäärätietoisesta poliitikosta, joka ei kaihda kyseenalaisiakaan keinoja päästäkseen vallan syrjään kiinni.

Suvi Westin dokumenttielokuva Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni) kuvaa seksuaalivähemmistöjen asemaa saamelaisyhteisössä. Aihetta lähestytään ohjaajan siskon Kaisan kautta, jota ei ole koskaan hyväksytty omana itsenään saamelaisyhteisöön. Sisarukset lähtevät matkalle, jonka aikana pohditaan seksuaalivähemmistöjen asemaa eri alkuperäiskansojen kulttuureissa. Matkan aikana he tulevat huomaamaan kuinka vaikea on kohdata oma yhteisönsä ja rikkoa vaikenemisen kulttuuri.

Elokuva sukeltaa syvälle Itävallan sisäpolitiikan koukeroihin ja Haiderin rooliin erityisesti Kärntenin osavaltion hallinnossa. Haiderin persoona ja henkilökohtainen charmi, jonka avulla hän voitti jopa vastustajia puolelleen, muodostavat dokumentin punaisen langan. Olisiko ylpeiden natsivanhempien kasvattamasta pojasta voinut edes tulla muuta kuin perheen hänelle siirtäneen ideologian johtotähti? Mielenkiintoiseksi elokuvan tekee sen näkökulma. Dokumentaristi Nathalie Borgers, itsekin maahanmuuttaja Itävallassa, ei salaa pelkoaan Haiderin edustamaa ympäri Eurooppaa päätään nostavaa äärinationalismia kohtaan. Dokumentti tuo hyvin esiin päähenkilönsä persoonan ristiriitaisuudet, mutta se olisi hyötynyt Haiderin tarinan kontekstualisoinnista. Parhaiten dokumentti aukeaa Itävallan politiikkaan hyvin tuntevalle, mutta ajankohtaisuudessaan se on mielenkiintoinen katselukokemus kenelle vain.

Sparrooabbán kuvaa, kuinka tärkeää ihmiselle on kuuluminen johonkin yhteisöön ja miten raskaalta sen ulkopuolelle jääminen tuntuu. Dokumentti ei kuitenkaan pyri tuomitsemaan saamelaista kulttuuria, vaan nostamaan epäkohtia esiin ja herättämään keskustelua aiheesta. Elokuva kuvaa läheisesti sisarusten elämää, niin onnellisia kuin raskaita hetkiä. Sparrooabbán teemaksi nouseekin lopulta sisaruus ja elinikäinen ystävyys. Vaikka elokuvan aiheet ovat raskaita, se on tunnelmaltaan elämänmyönteinen ja hauska. Elokuva voittikin Docpointfestivaaleilla Katsojien suosikki äänestyksen.