Suomen ylioppilaskuntien liitossa puhutaan yleviä. Olen liittokokouksessa kuvaajana, kärpäsenä katossa. On syksy 2021–22, kahden vuoden vaikutelmat ovat sulaneet mielessäni yhdeksi ja samaksi tilaisuudeksi.
Osallistuja toisensa jälkeen marssii reippaasti pönttöön. Ajan henki on selvä: mielenterveyskriisi on kuuma sana. Tekoja vaaditaan. Ylioppilasliike on edelläkävijä!
Sali on täynnä kilttejä ja kuuliaisia politiikasta ja yhteiskunnasta innostuneita nuoria, ikiopiskelijoita ja läpikulkumatkalla olevia. Tunnelma on sopuisa, harmiton.
Opiskelijapolitiikassa ollaan harjoittelemassa. Oiva paikkahan se siihen on, tulevalle lehmänkauppiaalle, siellä kun ei voi saada aikaan sen enempää hyvää kuin pahaakaan. Harjoittelusta sitten seuraaviin tehtäviin, vaikka emopuolueelle.
Kun järjestäytyneen opiskelijaliikkeen edustajat vaikuttavat, he esittävät sovinnaisesti kohtuullisia ehdotuksia. Eihän tulevia pomoja kannata suututtaa.
Vastoin ilmeisen yleistä harhaluuloa, edelläkävijyyttä ei ole vaatia opiskelijoille hiukan enemmän rahoja kuin mitä maan hallitus olisi jakanut omin nokin.
Toisinaan järjestetään joku tempaus, kunhan se ei ole liian villi tai häiriöksi kenellekään. Sellaisia vaan ei tarvitse ottaa tosissaan.
Koulutuslupaukset ja kauniit sanat eivät pysäyttäneet Sipilää. Pelkkä puheille pääsy ei ole valtaa. Mitä iloa on lobbarista, joka ei ota, muttei annakaan?
Opiskelijaliikkeessä pitäisi ymmärtää, että pelkälle hyvälle tahdolle perustuvat vaati-
mukset on helppo ohittaa. Politiikan peruslainalaisuus on, että niitä kuunnellaan, joita on pakko kuunnella.
Opiskelijoiden on syytä ryhtyä vaarallisiksi, sillä nyt opiskelijaliikkeen pyyntöjen ja vaatimusten sivuuttaminen ei maksa poliittisesti yhtään mitään. Ainakin mainehaittaa SYL voisi tarjota, jos liitolla olisi enemmän uskallusta.
2023 syksyn yliopistovaltaukset onnistuivat oikein hyvin ilman järjestäytynyttä opiskelijaliikettä. Ei valtaustenkaan vaatimuksia noudatettu, mutta niissä oli jo yritystä.
Vallitseva harmittomuus ei ole erityisesti kenenkään vika. liike kamppailee aikaa vastaan. Aktiivit vaihtuvat tiuhaan. Ei siinä ehdi juuri rakentamaan.
Opiskelijaliikkeen kannattaa olla nöyrä sen edessä, miten kehno edustavuus suomalaisilla ylioppilaskunnilla on. Opiskelijat ovat vieraantuneita politiikastaan. Samanmielisten ja samankaltaisten hymistellessä, puoluekirjojen sävyeroista huolimatta, voi todellisuus hämärtyä.
Kuinka moni osaa nimetä SYL:in hallituksen jäsenet? Entä HYY:n? Opiskelijapolitiikka voisi kiinnostaa, jos sillä olisi jotain väliä. Aikeet ovat hyviä, tulokset eivät.
Tilanne ei parane liikettä kurjistamalla. Otetaan keppi ja porkkana kauniiseen käteen.
Olli Puumalainen
Päätoimittaja 2024
P.S. Suuri kiitos Tutkaimen tekijöille ja lukijoille vuodesta 2024! Ei Tutkainkaan ole vielä vaarallinen, mutta ehkä se joskus muuttuu.
Kuva: armas weselius
TOSI PITKÄSTI
PITKÄSTI
HISTORIAN TAAKKA – SAKSAN EPÄTERVE SUHDE ISRAELIIN UHKAA KANSALAISOIKEUKSIA
VALKOKANKAALLA YDINSOTA HÄVITÄÄN
PALAUTETAAN JEESUS KOULUIHIN
PARATIISIN KALLIS HINTA
Battle-rapin
Battle-rapin ABC
Valkoisen salin lavalla räjähti 9.11.2024, kun battle-rapin SM-kisat kokosivat maan parhaat ”freestailaajat” yhteen 24. kerran. Vaikka yleisöä oli vain murto-osa salin kapasiteetista, kilpailijoiden sanataituruus ja uho pitivät tunnelman tiiviinä. Missä kulkee viihdyttävän ”roastin” ja sopimattoman herjan raja? Onko battle-rapilla enää paikkaa listahittien melodisessa, poppia ja autotunea korostavassa räpissä, vai onko se jäämässä muun tuotannon varjoon?
Teksti & Kuvat: Vera Lampila
Viereinen sivu: vuoden 2024 mestari Riski eli Rike Kausiala, takanaan kisojen kolmonen Tuuliviiri eli Juulia Järvi. Tällä sivulla kilpailun kakkonen Wibe eli Vilppu Haverinen.
AKun kuulin Valkoisessa salissa työskentelevältä ystävältäni battle-rapin SM-kisoista, päätin tarttua tilaisuuteen. Laji kiinnostaa minua, sillä pidän rap-battlen ideasta, sen vapaudesta, rentoudesta ja viihdearvosta. Ja ennen kaikkea kytköksestä muuhun hiphop kulttuuriin – siitäkin huolimatta, että toistaiseksi oma menestykseni ”battleissa” on ollut heikkoa.
Halusin selvittää, mikä battle-rapin rooli on musiikkikentällä nyt, kun eniten striimattu räppi on usein sanoituksiltaan hyvin yksinkertaista, vahvasti autotunella kyllästettyä ja melodista tai genrejä rikkovaa ja popahtavaa. Monet nykyräppärit, kuten Melo, Ibe ja Hugo ovat ottaneet etäisyyttä klassiseen, riimittelyyn keskittyvään räppiin.
Kun astuin sisälle valkoiseen saliin, huomasin, ettei yleisömäärä ei ollut huimaava. Vaikutti siltä, että battle-rapin kulta aika oli ollut ja mennyt jo ennen pandemiaa. 900 hengen valkoiseen saliin oli eksynyt suurin piirtein kolmasosa tilan kapasiteetista. Salin naapurissa järjestetty ilmainen Vuoden harmain päivä -festivaali ja lähes 40 euron pääsylippu saattoivat syödä yleisöä. Toisaalta, paikallaolijat suhtautuivat battleihin innokkaina.
Rap-battleilla ja etenkin ”biiffeillä” eli räpkappaleina käydyillä artistien nokitteluilla on ollut keskeinen sija hiphopin historiassa. 90- ja 00-luvun vaihteessa räppärit kuten 50 Cent, Jay Z, Tupac
ja Notorious BIG kävivät toisiaan vastaan milloin levytyssopimuksista, milloin siitä, kuka on yksinkertaisesti paras. Heidän biiffinsä eivät olleet vain henkilökohtaista välienselvittelyä, vaan ne tuottivat menestyneitä albumeita. 2024 räpin ystävät saivat nauttia Kendrick Lamarin ja Draken riidan seurauksena syntyneistä listahiteistä. Rap-battleihin liittyy kuitenkin uhoamista ja välinpitämättömyyttä.
Suomessa battle-rap on kerännyt satoja tuhansia katselukertoja. Suomen räpkulttuuri on pitkään ollut hyvin maskuliininen ja räpin seksismistä on kirjoitettu useaan otteeseen. Battle-rapissä seksismi on näkynyt esimerkiksi lajin suomenmestarien Gettomasan ja Ironisen puheissa. Halventavat asenteet naisia kohtaan ovat ylipäätään suomiräpissä suosittuja. Sellaisista voi seurata jopa lisää suosiota räppäreille. Ne eivät ole ainakaan haitanneet Turistin (”Hei, jos mun bämä ei suostu antaa mulle suut / mä oon pahoillani, mä meen ettii jotain muut”) tai Korelonin (”Mä en haluu mitää horoo, pitää melkee olla neitsyt”) menestystä. Haastattelin räpmestaruuden kamppailupaikalla osallistujia ja yleisöä heidän suhteestaan battle-rapiin ja siitä, mikä tekee hyvän battle-räppärin. Etsin heti käsiini muutaman battle-rap-finalistin kysyäkseni heiltä kilpailun luonteesta ja battläämisestä. Kilpailijoista paistoi vakavuus kilpailua ja lajia kohtaan, he ottivat räpin tosissaan.
Tamperelainen 25-vuotias Sede ja helsinkiläinen 17-vuotias Jikabi korostivat, että räpin ei pitäisi olla pelkkää hahmokilpailua tai pelleilyä. Battlessa testataan sananäppäryyttä, paineensietokykyä ja riimittelyn taitoa. Kysyessäni pelleilevistä räppäreistä Sede huomautti, että Helsingistä niitä löytyy, kuten Korelon ja hänen kaltaisensa.
Kysyin myös heidän näkemyksiään battle-rapin ja listahittien eroista. Molempien mukaan listoilla korostuvat viihteellisyys ja artistin persoona, kun kirjoittamisen taso jää usein taka-alalle. Voittavan battle-suorituksen reseptiä he eivät antaneet suoraan, mutta korostivat, että harjoittelu ja vastustajan tunteminen ovat avainasemassa. Lisäksi kylmät hermot, selkeä ilmaisu, oikeat painotukset ja nokkelat ”punchlinet” ovat ratkaisevia – kunhan ei vain jäädy. Kysyessäni mitä lavalla ei pidä sanoa Jikabi sanoi, että yhteiskunnallisesti sopimattomia tai loukkaavia kommentteja ei katsota skenessä hyvällä.
BJututtelun jälkeen oli battlejen vuoro. Kisojen juoni on yksinkertainen: kaksi kilpailijaa asettuvat lavalle vastakkain, molemmat saavat ”freestailata” minuutin tuntematta taustalla soivaa biittiä, jonka jälkeen on mahdollinen uusintakierros tai acapella-kierros, jossa biittiä ei ole ollenkaan. Lopuksi tuomaristo päättävät battlen voittajan, joka pääsee eteenpäin seuraavalle kierrok-
”Battlessa
testataan
sananäppäryyttä,
paineensietokykyä ja riimittelyn taitoa.”
selle.
Oleellista on vastustajan ”roastaaminen” ja ovelat vastavedot. Moni ottelija kommentoi riimeissään yleisöä, tapahtuman tunnelmaa tai omaa taituruuttaan, mutta ytimessä olivat silti vastustajan nöyryyttäminen ja uho. Ulkonäköön liittyvät solvaukset toistuivat, kuten haukkuminen läskiksi, rumaksi tai kaljuksi. Myös vastustajan tyylistä, päihteidenkäytöstä, habituksesta ja seksuaalisuudesta ammennettiin herjoja. Näitä myös yhdisteltiin toisiinsa mitä luovimmilla tavoilla.
Samat läpät ulkonäöstä kävivät pian väsyneiksi. Välillä tunsin palanneeni yläasteelle. Tavoitteena näytti olevan sylkeä mahdollisimman monta loukkausta putkeen – mitä shokeeraavampia, sitä parempia. ”Sul on paskat housussa” -vitsit menestyivät hy-
vin.
Toinen selkeä teema oli viehätysvoiman puute ja se, ettei toisella ”ole naisia” (tai miehiä). Jos heitä olisikin, heissä on jotain vikaa. Myös perhesuhteita käsiteltiin: perheellisille heitettiin herjaa siitä, kuinka vastustajan lapset katsovat räppiä häpeissään. Nuoret taas saivat kuulla, etteivät heidän vanhempansa rakasta heitä tai muuta sen suuntaista. Mauttomin kuulemani riimi liittyi Janne Puhakkaan, jonka murhasta väännettiin vitsi vastustajan tappamisesta. Finaaliin osallistui myös kaksi naista: Sasa ja Tuuliviiri. Heidän vastustajien kuunteleminen oli ajoittain todella kiusallista. Naisiin kohdistuvat herjat koskivat usein kehoa, seksuaalisuutta tai seksuaalista moraalia. Heitot ”hommaa silarit”, ”lättäperse”, ”strippari” tai suorat seksuaa-
liset ja alatyyliset ehdotukset eivät olleet harvinaisia. Näissä hetkissä oli vaikea jammailla mukana, vaikka muutama yksittäinen yleisön jäsen innostui erityisesti tämän kaltaisista heitoista. Sasa totesi, että vaikka naisräppäreille heitetään toistuvasti kehoon ja seksuaalisuuteen liittyvää läppää, erityisesti finaalissa vastustajilta odottaisi parempaa.
”Skenessä on kuitenkin tapahtunut muutosta, esimerkiksi H-linjaa [huorittelua] ei katsota nykyään hyvällä. Lisäksi tuomaristossa on toista vuotta putkeen naisräppäri, tänä vuonna Tiia-Maria ja viime vuonna Yavis,” Sasa kertoi. Illan edetessä kuulin ohimennen arvostelua tuomariston puolueellisuudesta, naistuomarin takia.
CKartoitukseni perusteella yleisö koostui ensikertalaisista, vanhoista tekijöistä, joista osa oli itsekin ennen kisannut, ja ottelijoiden tukijoukoista ympäri Suomea. Kilpailuhenkisyys ja uhoaminen näkyivät myös yleisön kanssa jutellessa. Räppäri Wiben kannatusjoukot Kirkkonummelta, kysyivät minulta esimerkiksi missä kaikki espoolaiset finalistit ovat, mitä edes tiedän räpistä sekä osaanko ”kickflipin”. Osa taas suhtautui
uteliaisuuteni hyvin lämpimästi, kuten haastattelemani suomiräp-tietäjät Janne ja Jesse, jotka mainitsivat ostaneensa ensimmäiset kasettinsa 80-luvulla ja olevansa ylpeitä suomiräpin kehityksestä. He eivät olleet aivan vakuuttuneita tämän vuoden tasosta, mutta antoivat tunnustusta Riskille, jonka arvelivat pääsevän finaaliin. Janne ja Jesse arvelivat parhaiden battlejen olleen jo 15 vuotta sitten.
Kysyessäni, mitä on hyvä battle-rap, sain vastauk-
seksi tarinan. ”Stoorylaineilla on merkitystä, sillä ulkonäköön, homouteen ja ehkä kotipaikkaan voi viitata kerran,” Jesse sanoi. Kaksikko arvosti huumoria, oman persoonan esiintuomista ja älykkyyttä. Janne ja Jesse veikkasivat oikein ja finaaliin selvisivät Riski Sastamalasta ja Wibe Kirkkonummelta. Molemmat räppärit olivat lavalla intoa ja energiaa täynnä. He saivat tilaisuuden räpätä jääkiekko- ja sählymailasta. Finaalikierros oli hyväntuulinen ja ulkonä-
” Kun herään ja meen nukkuu, mun ainoa tavoite
on ollut olla Suomen paras.
Ja nyt mä olen
Suomen paras.”
köön liittyvää herjaa oli vähän. Riski selvisi yhteenotosta voittajana. Finaalin päätteeksi sain pikahaastattelun tuoreelta mestarilta, jonka sanat kiteyttivät voiton merkityksen ja sen taustalla olevan omistautumisen: ”Tuntu oikeesti sairaalta. Mä oon tammikuusta lähtien joka päivä harjoitellut tätä, enkä oo miettinyt mitään muuta. Kun herään ja meen nukkuu, mun ainoa tavoite on ollut olla Suomen paras. Ja nyt mä olen Suomen paras” Riski
ei sanojensa mukaan epäillyt voittoaan hetkeäkään, piti vain pitää pää kylmänä. Kuuden tunnin jälkeen lähdin kisapaikalta uupuneena. Monen tunnin battlejen kuuntelu ei vakuuttanut minua omista mahdollisuuksistani. Illan päätteeksi päätin kuitenkin kokeilla freestylea baarimikon kanssa. Yritys päättyi lyhyeen, kun hän kutsui minua ämmäksi. Yksi osoitus siitä, miten vaikeaa freestailaaminen paineen alla todella on.
SM-kisat osoittivat, että battle-rap on edelleen hengissä, vaikka kaipaakin uusia tekijöitä. Jos lavalle nousee, pitää varautua kuulemaan samanlaisia herjoja, joita on saanut kokea yläasteella, eikä rajoja oikeastaan ole. Parhaimmillaan freestyle voi silti olla hyväntuulista, älykästä ja viihdyttävää.
Ecce Homo (n. 1612), Peter Paul Rubens.
Palautetaan Jeesus kouluihin
TEKSTI: Lauri Mentula
Kuvat: WIKIMEDIA COMMONS
Hämeenlinnan ja Kirkkonummen viimesyksyiset kohut paljastivat sokean pisteen Suomen koulutuspolitiikassa. Katsomusaineiden opetus on aika uudistaa perinpohjaisesti, argumentoi Lauri Mentula.
Loka-marraskuun vaihteessa Jeesuksen uusi tuleminen suomalaisten kollektiiviseen psyykeen nostatti voimakkaita reaktioita aina keltaisen lehdistön kommenttikentistä eduskunnan käytäville ja tuohtuneiden kansalaisten kahvipöytiin.
Päivi Räsänen nautti jälleen palstatilaa päivitellessään, mihin ”arkijärjen käyttö” on ka donnut – jatkaen samaan hengenvetoon Halloween-zombeja ja -noitia vastustavalla ulostulolla.
Kirkkonummen Händelgateä seurannut viikkojen pyöritys sai absurdit mittasuhteet. Kaiken keskellä monilta saattoi kuitenkin jäädä havaitsematta oleellinen ehdotus, joka
voisi pysyvästi mullistaa julkisen koululaitoksen ja uskonnon välisen suhteen.
Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen peräänkuulutti näkyvästi Helsingin Sanomissa (12.11.2024) keskustelua kaikille koululaisille yhteisestä katsomusaineesta.
Vaikka ehdotus sai toisaalta kädenlämpöistä tukea, monet sekularismin esitaistelijoista kiirehtivät tuomitsemaan sen sanoen, ettei moisilla ”satujutuilla” ei ole paikkaa modernissa maailmassa.
Vain muutamassa viikossa keskustelu tyrehtyi. Hallituksen oleelliset edustajat pysyivät vaiti.
Kaikki uskonnolliset asiat eivät ole uskonasioita
Miksi suomalaisessa koulutuspolitiikassa kartetaan niin ankarasti keskustelua katsomusaineiden uudistamisesta? Uskonto tuntuu Suomessa olevan niitä harvoja jäljellä olevia alueita, joissa tutkitun tiedon opettamiseen suhtaudutaan yhä epäilevästi.
Täällä ”uskonnollisiksi” mielletyt aiheet koetaan jostain syystä aivan eri tavalla yksityisiksi kuin vaikkapa seksi tai evoluutio – mikä on sinänsä kiinnostavaa, sillä monissa kulttuureissa nämä biologiset ilmiöt asiakysymyksineen nähdään ni-
”Kun koulun oppisisältöjen on kerran pohjauduttava alojensa tieteelliseen
tutkimusnäyttöön, miksi uskonto
saisi olla
poikkeus?”
menomaan uskonasioina. Siksi myös niiden opettamista koskeva julkinen harkinta on yhtä kädenvääntöä.
Suomalaisilla ei ole perinnettä asiallisesta ja tasapainoisesta uskontokeskustelusta. Osuvasti mediakin kääntyy ennemmin entisen valtionkirkon opinvartijan puoleen kuin uutisoi alan varsinaisten asiantuntijoiden näkemyksistä.
Silti väitän, että muinaisten heprealaisten luomismyyttien tekstiin, historialliseen syntykontekstiin ja myöhempään kulttuurilliseen merkitykseen tutustuminen koulussa ei ole yhtään sen radikaalimpaa kuin moderniin lääketieteeseen perustuva seksuaalikasvatuskaan.
Kehotankin jokaista pohtimaan seuraavaa: kun koulun oppisisältöjen on kerran pohjauduttava alojensa tieteelliseen tutkimusnäyttöön, miksi uskonto saisi olla poikkeus?
Uuden testamentin tai Daodejingin tekstien kirjoittamisajankohta on aivan yhtä lailla faktakysymys kuin vaikkapa maailmankaikkeuden ikä tai kasvisolun rakenne.
Julkisessa koululai-
toksessa uskonnonvapauteen vetoaminen ei yksiselitteisesti voi antaa mandaattia erillistieteenvastaisuuteen. Kyseessä olisi kestämätön ennakkotapaus: samoilla perusteilla fundamentalistivanhemmat voisivat yhtä hyvin vaatia esimerkiksi evoluutiobiologian opetuksen kieltämistä.
Sanotaan se siis suoraan: Suomeen on välttämättä saatava uusi kaikille yhteinen, tunnustukseton ja tavoitteiltaan kunnianhimoinen katsomusaine.
Sen pohjana olisi alan tieteellinen tutkimus – ei ”oikeaoppisuuden” iskostaminen nuoriin, vaan uskonnollisten ilmiöiden ja traditioiden avoin ja systemaattinen kuvaus, selitys sekä vertailu.
Tarkastelussa ei olisi Jumalan tai jumaluuksien olemassaolo, vaan se, miten eri ihmiset, ihmisryhmät ja instituutiot suhtautuvat tällaisiin väitteisiin ja miten se näkyy heidän ajattelussaan, arvoissaan ja arjessaan.
Uudistus on välttämätön paitsi rakenteellisista, myös sisällöllisistä syistä.
Nykyisen katsomusainemallin epäkohdat
Uskontokunnittain eriytynyt katsomusopetus on ensisijaisesti yhdenvertaisuusongelma. Kouluissa institutionalisoituneet perinteet, kuten luterilaisuus, uskonnottomuus, ortodoksisuus ja islam, ovat erityisasemassa niihin katsomuksiin ja yhteisöihin nähden, joille ei pienen jäsenmäärän vuoksi löydy riittävästi oppilaita tai päteviä opettajia.
Toisaalta myös katsomusaineiden ymmärtäminen lähtökohtaisesti tietyn uskontoperinteen kautta asettaa vaakalaudalle Opetushallituksen ohjeen siitä, ettei julkinen opetus saisi koskaan olla avoimen tunnustuksellista: esimerkiksi Ylen selvityksen (4.11.2023) mukaan vielä 2010-luvulla oppia taivaasta ja helvetistä on joissakin julkisissa kouluissa opetettu totuutena.
Kenenkään ei tarvitse olla kiihkeä ateisti ymmärtääkseen, ettei tällaisilla lapsenoikeusloukkauksilla ole sijaa avoimen yhteiskunnan avoimessa koululaitoksessa.
Tyypillisesti ratkaisuk-
si katsomusaineiden hajanaisuuden ongelmiin on tarjottu elämänkatsomustiedon opetuksen ulottamista kaikille. Nyky-
ritellä itseään millään muulla tavalla kuin sekulaarina vaihtoehtona ”tunnustukselliselle” uskonnolle: harvassa ovat ne
konnonopetuksessa.
Elämänkatsomustiedon oppimäärän epämääräisyys näkyy selvimmin aineen
arvovaltainen mittari, periaatteessa elämänkatsomustiedossa hyviin pisteisiin riittää varsin pintapuolinen tietämys eri uskontokunnista, etenkin niiden sisäisestä monimuotoisuudesta.
Hämmästyttävän moni elämänkatsomustiedon ylioppilaskoetehtävistä perustuu puhtaasti vastaajan itsereflektioon, jossa asiaosaaminen on usein toissijaista. Itsereflektio ja loogi nen ajattelu kuuluvat tietenkin koulun oleellisimpiin kasvatus tavoitteisiin; hedelmällistä ajat telua ei kuitenkaan ole olemas sa ilman kattavia perustietoja. Vaikka elämänkatso mustiedon pohdinta ihmisoi keuksista, kielen ja kulttuurin merkityksestä, teknologian mahdollisuuksista ja mutkik kaista moraalidilemmoista on eittämättä kiinnos tavaa ja tarpeellista, herää myös kysymys: millä oleellisella ta valla se eroaa äidin kielen, filosofian tai yhteiskuntaopin yli oppilaskokeista?
Koska oppiaineita ja -tunteja on vain rajallisesti, liial lista päällekkäi syyttä sisällöissä on syytä vält tää. Siksi elämänkatsomustietoa olisi uudistettava merkittävästi ennen kuin voitaisiin edes har kita sen ylentämistä yhteiseksi katsomusaineeksi. Siinä missä evanke lisluterilaisen uskonnon yli oppilaskokeissa vaaditaan ny kyisin käytännössä kaikkien merkittävien uskontokuntien yksityiskohtaista tuntemusta, ei elämänkatsomustiedon oppisisältöjen suunnittelijoilla ole ol-
lut rohkeutta samaan.
Monet saattaisivat jopa hämmästyä sitä, miten tämä nimellisesti ”luterilainen” oppiaine pitkälti jo edustaa katsomuksellisesti neutraalia uskontotiedettä, ainakin lukiotasolla. Esimerkiksi kevään 2024 ylioppilaskokeessa ainoastaan yksi yhdeksästä päätehtä
käytännössä läheskäänyhtään niin suuri harppaus kuin toisinaan annetaan ymmärtää. Silti täytyisi varmistaa, ettei normatiivinen tunnustuksellisuus pääse hiipimään maamme luokkahuoneisiin neutraalin uskontotieteen vaatteissa. Oman opin mukaisen kasvatuksen järjestäminen jää
Siksi siirtyminen yhteiseen katsomusaineeseen ei olisi
massat uskovat maan 47. presidentin olevan Jumalan tahdon
”Suomessakin
debatti Israelin–Palestiinan konfliktista on toisinaan raamatunjakeilla miekkailua.”
miekkailua.
Maailmanuskontojen
ylipäätään yhtenäisenä uskon tokuntana on ongelmallista. Luonnollisesti myös
sekulaarin humanismin, vapaa-ajattelun ja muiden uskontokriittisten virtausten huolellisella tarkastelulla olisi opetuksessa paikkansa.
Kaikkiin katsomuksiin voidaan akateemisessa kontekstissa suhtautua yhtä asiallisesti ja kiihkottomasti kuin antiikin Kreikan jumalpantheoniin, Kalevalan runoihin tai vaikkapa Immanuel Kantin ajatelmiin. Jos opettaja ei tätä hyväksy, on hän yksiselitteisesti väärässä ammatissa.
Siksi on suoranainen loukkaus koulujemme nuoria mieliä kohtaan, että älykkäiden ihmisten annetaan pahimmillaan valmistua peruskoulusta ja lukiosta vailla perustavanlaatuista ymmärrystä uskonnollisten ilmiöiden ja perinteiden luonteesta tai niiden monimutkaisesta historiasta.
Uskallan myös väittää, että paatuneinkin antiteisti löytäisi yhteisestä uskontotiedon oppiaineesta toinen toistaan kiehtovampia aihepiirejä.
Teesini siis pysyy: on korkea aika palauttaa Jeesus Suomen kouluihin – unohtamatta Maimonidesta, Mahaviraa, Paavalia, Alia ja Amitabhaa.
Martiniquen syksyä 2024 leimasivat laajat mielenosoitukset saaren korkeita elinkustannuksia vastaan. Ne alleviivaavat, miten Ranskan merentakaisten alueiden nykypäivän kipukohdat yhä nivoutuvat maan kolonialistiseen historiaan.
Punainen mielenosoittajien meri tanssii pitkin Fort-de-Princen katuja soihtujen hehkussa. On lauantai-ilta 16. marraskuuta 2024, laaja kansanliike Martiniquen saaren korkeita hintoja vastaan on jatkunut yli kaksi ja puoli kuukautta. Tänään liikkeen kannattajat ovat kokoontuneet saaren kulttuuria ja perinteitä juhlivaan rauhanomaiseen kulkueeseen.
Martinique, 397 000 asukkaan saari Karibianmerellä, on yksi Ranskan merentakaisista departementeista. Saari kuuluu Euroopan unioniin, sen valuutta on euro, mutta se ei ole
osa Schengeniä tai EU:n arvonlisävero- ja valmisteveroaluetta. Merentakaisten alueiden asukkaat kohtaavat arjessaan hyvin erilaisia ongelmia kuin maanmiehensä Manner-Ranskassa, oli kyse kohtuuttoman korkeista kuluttajahinnoista, tai juomaveden saatavuudesta.
Liike Martiniquen korkeita kustannuksia vastaan vaatii elintarvikkeiden hintojen pudottamista Manner-Ranskan tasolle.
Vaatimuksella on painavat perusteet. Ranskan kan-
sallinen tilastokeskus, INSEE, toteaa tekemässään tutkimuksessa, että vuonna 2022 yleinen hintataso oli Martiniquella keskimäärin 14 prosenttia Manner-Ranskaa korkeampi. Elintarvikkeiden kohdalla ero oli jo 40 prosenttia.
Saapuessaan Manner-Rankaan martiniquelainen saa äkkiä huomata kaupan hyllyllä, että sama tuote on huomattavasti kalliimpi kotona. Hintaeroja seuraavan Kiprix-sivuston mukaan marraskuussa 2024 6-packista mineraalivettä sai Martiniquella maksaa 7,45
euroa, kun vastaavan tuotteen hinta Ranskan metropolialueella oli 2,76 euroa.
Tilanne on tavalliselle martiniquelaiselle kestämätön. Martiniquella on korkea työttömyysaste verrattuna Manner-Ranskaan. INSEE:n mukaan jopa 27 prosenttia saaren asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella, kun vastaava luku Manner-Ranskassa on noin 14 prosenttia. Huomattavan monen asukkaan ostovoima ei yksinkertaisesti riitä päihittämään kalliita kustannuksia.
Korkeille hinnoille on monta syytä. Merkittävänä tekijä on päivittäistavarakaupan ja kuljetusalan keskittyminen
harvoille isoille toimijoille, jotka hankkivat toiminnalleen katetta elintarvikkeiden hinnoilla.
Kustannuksia vastaan
Syksyn 2024 protestiliike sai virallisesti alkunsa 1. syyskuuta, kun Rassemblement pour la Protection des Peuples et des Ressources Afro-Caribéen -järjestön (RPPRAC) koolle kutsuma mielenosoitus sulki väliaikaisesti Martiniquen suurimman rahtisataman.
RPPRAC on ruohonjuuritasolla toimiva järjestö, joka perustettiin virallisesti muutamaa kuukautta aiemmin
kokoamaan kansalaisia korkeita hintoja vastustavan liikkeen ympärille. Järjestö viestii aktiivisesti lähinnä TikTokin ja Instagramin kautta, tiiviissä dialogissa kannattajiensa kanssa.
Keulahahmo Rodrique ”R” Petitot pukeutuu videoissaan tunnistettavasti punaiseen t-paitaan ja lierihattuun. Väri on korkeiden hintojen vastaisen kamppailun tunnus.
Satamaprotesti oli lähtölaukaus rauhanomaisten mielenilmausten sarjalle, jonka kohteeksi valikoitui etenkin päivittäistavarakaupan ja kuljetusalan toimijoita. Supermarketteihin kohdistui tiesulkuja. Protestina niiden tuotteita hy-
Ranska liitti Martiniquen siirtomaaimperiumiinsa 1635. Kolonialismi jätti yhä näkyvät jäljet saaren yhteiskuntaan ja luontoon.
”Tilanne
on tavalliselle
martiniquelaiselle kestämätön.”
lättiin ostoskärrykaupalla kassoille.
Liike nauttii vaatimuksillaan laajaa hyväksyntää Martiniquella. RPPRAC-järjestön rinnalle on liittynyt useita ammattijärjestöjä sekä puoluepoliittisia organisaatioita. Liike on levinnyt muillekin merentakaisille departementeille, Guadeloupelle ja Ranskan Guyanalle, jotka kamppailevat yhtä lailla korkeiden hintojen kanssa. Viesti on kantautunut Manner-Ranskaan, esimerkiksi Pariisissa kokoontui syksyllä 2024 useita Martiniquen hintojen vastaisia mielenosoituksia.
Jännitteet kirvoittivat väkivaltaisuuksia protestoijien ja virkavallan välille. Martiniquen hallinnon johtaja eli prefekti määräsi tilanteen hillitsemiseksi syyskuun alussa yöllisen ulkonaliikkumiskiellon, jota sittemmin laajennettiin ja jatkettiin useaan otteeseen marraskuuhun asti. RPPRAC irtisanoutui väkivallasta ja painotti järjestön sitoutumista rauhanomaisuuteen.
Tilannetta kiristi entisestään Ranskan hallituksen päätös lähettää poliisin väkijoukkojen ja mellakoiden valvontaan erikoistuneet CRS-jou-
kot takaamaan järjestystä. Tämä oli CRS-joukkojen ensimmäinen kerta Martiniquella sitten joulukuun 1959 verisesti päättyneiden mellakoiden, joiden seurauksena Martiniquen yleisneuvosto päätti kieltää CRS-joukkojen toimimisen saarella.
Syksyn tapahtumat punaisiin sonnustautuneine mielenosoittajineen ovat jatkumoa vuodelle 2009, jolloin laajat protestit korkeita hintoja vastaan johtivat lähes 40 päivän pituiseen yleislakkoon. Silloisen Liyannaj Kont Pwofitasyon -liikkeen saavutukset, kuten korotukset kaikista matalimpiin palkkoihin, loivat toivoa muutoksesta. Nyt, yli 15 vuotta myöhemmin, hinnat ovat korkeuksissaan ja samat rakenteelliset ongelmat vaivaavat yhä martiniquelaista yhteiskuntaa.
Kolonialismin varjo
Ranska ulottuu kahdellatoista merentakaisella alueellaan maailman ympäri. Juuret ovat siirtomaa-ajassa. Martiniquen saaresta tuli Ranskan siirtomaa vuonna 1635.
Vuonna 1946, toisen maailmansodan jälkimainin-
geissa, Martiniquesta tuli Ranskan merentakainen departementti. Saari sai saman hallinnollisen ja lainsäädännöllisen aseman Manner-Ranskan departementtien kanssa. Tästä huolimatta siirtomaa-ajan perintö näkyy Martiniquella. Martiniquen kuluttajahintoja paisuttaa siirtomaa-aikojen peruja oleva vero, ”l’octroi de mer”, jota sovelletaan useimpiin tuotteisiin, riippumatta siitä, ovatko ne tuotu saarelle vai ei. Tämä alun perin vuonna 1670 käyttöön otettu siirtomaan hallintoa rahoittava vero säilytettiin Martiniquella, kun saarelle myönnettiin departementin asema. Veron oli tarkoitus korvata paikallisten varojen puutetta. Nykyisellään verosta kerätyt varat käytetään ennen kaikkea julkisen sektorin menojen kattamiseen ja saaren talouden omavaraisuuden edistämiseen.
Vaikka vero tukee julkisia palveluita, se on vaikeasti ennakoitava ja yksi epätasa-arvon syy Martiniquen ja Manner-Ranskan kuluttajahinnoissa. Veron vaikutuksen on arvioitu olevan 4–10 prosenttia yleiseen hintatasoon.
Sosiaaliseen asemaan ja identiteettiin nivoutuvat jän-
nitteet näkyvät liikehdinnässä korkeita hintoja vastaan. Békét ovat saarelle 1700-luvulla saapuneiden valkoisten orjanomistajien jälkeläisiä. He edustavat vain alle prosenttia koko väestöstä, mutta heidän asemansa on merkittävä Martiniquen taloudessa. Békét omistavat suurimman osan saaren varallisuudesta ja hallitsevat kokonaisia talouden sektoreita kuten päivittäistavarakauppaa, tuontia ja vientiä sekä maatalousmaita.
Kritisoitu paikallinen päivittäistavarakauppa havainnollistaa asetelmaa. Se on békéjen omistamien yritysten hallussa: Groupe Bernard Hayot 25 %:n, Groupe Fabre 23 %:n ja Groupe SAFO 11 %:n markkinaosuuksilla.
Luottamusta yhteiskuntaan on nakertanut Martiniquea ja naapurisaari Guadeloupea ravistellut torjunta-aineskandaali. Saarien maatalous perustuu pitkälti banaaninviljelyyn, ja banaani on yksi niiden tärkeimmistä vientituotteista. Martiniquen ja Guadeloupen banaaniviljelmillä käytettiin 1970-luvun alkupuolelta vuoden 1993 kieltoon asti kloridekonia banaanituholaisten torjumiseksi. Aineen kielto astui voimaan Ranskan Antilleilla vasta kolme vuotta Manner-Ranskaa myöhemmin, maatalousalan toimijoiden saadessa erityisluvan sen käytön jatkamiselle. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti jo vuonna 1979, että tuote on vaarallinen.
Torjunta-aineen käyttö myrkytti vuosien saatossa maaperää ja vesistöjä. Sen terveysvaikutukset näkyvät väestössä yhä. Myrkky hajoaa ympäristöstä hitaasti, keskimäärin 700 vuoden kuluessa, ja sen on todettu aiheuttavan muun muassa eturauhassyöpää, jonka esiintyvyys on Martiniquella maailman kärkeä.
Paikalliset kansalaisliikkeet ovat vaatineet oikeutta vuosien ajan, tuloksetta. Martinique kuvastaa myös muiden Ranskan merentakaisten alueiden eriarvoisuutta suhteessa Manner-Ranskaan. Esimerkiksi Guadeloupen, Mayotten ja Ranskan Guyanan asukkaille edes puhtaan juomaveden saatavuus ei ole itsestään-
selvyys. YK:n ihmisoikeusneuvoston asiantuntijat kehottivat alkuvuodesta 2024 Ranskaa takaamaan juomaveden saannin Guadeloupella.
Kohti valoa?
Kun samat ongelmat kestävät vuosikymmenistä, saati vuosisadoista, toiseen ilman lunastettuja lupauksia, juurtuu väestöön syvä tunne ylenkatseesta ja erillisyydestä.
Perustavanlaatuinen elintason eriarvoisuus ylläpitää vaikutelmaa Ranskan hallinnon välinpitämättömyydestä merentakaisten alueiden asioita kohtaan.
RPPRAC väläyttää tarvetta institutionaaliselle
muutokselle, kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa poissa kolonialismin varjosta. Autonominen asema poistaisi saaren riippuvuussuhteita Manner-Ranskaan, joka jarruttaa merentakaisia alueita. Nykyisellään Martiniquen hallintomalli ei tätä mahdollista.
Elintarvikkeiden hintoihin kulminoituva kriisi on tästä havainnollistava esimerkki.
17. lokakuuta 2024 viranomaiset ja päivittäistavarakaupan edustajat pääsivät viikkoja kestäneiden neuvotteluiden jälkeen sopimukseen, jonka mukaan yli 6 000 elintarvikkeen hintoja alennettaisiin keskimäärin 20 prosenttia Martiniquella vuodesta 2025 alkaen.
Neuvotteluihin osallistunut RPPRAC kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta, sillä se katsoi neuvottelutuloksen olevan riittämätön. Lähes 40 000 tuotetta jää sopimuksen ulkopuolelle, mikä ei täytä vaatimusta hintojen yhdenmukaistamisesta Manner-Ranskan kanssa.
Martiniquen pääkaupunki Fort-de-France. Kuva: JLXP/Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0, kuvaa rajattu).
Marssi palestiinalaisten puolesta Berliinissä 2017. Kuva: Hossam el-Hamalawy/Wikimedia Commons (CC BY-SA 2.0, kuvaa rajattu).
Historian taakka
– Saksan epäterve suhde Israeliin uhkaa kansalaisoikeuksia
Teksti: Kristian Paltila
Kuvat: Wikimedia Commons
Saksassa tila kritisoida Israelia on hyvin kapea. Viimeisen vuoden aikana Palestiinalle osoitettu tuki on ollut lukuisia kertoja tulilinjalla. Ilmaisunvapautta rajoittavat lait ja mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen rapauttavat saksalaista demokratiaa.
Saksaa pidetään usein mallimaana oman historiansa käsittelyssä. Harva maa suhtautuu yhtä vakavasti antisemitismin kitkemiseen kuin Saksa. Maa tekee historiansa kanssa tiliä vielä pitkään, ehkä niin kauan kun se ylipäätään on olemassa.
Gazan sota paljasti tämän historiasuhteen ikävän puolen. Antisemitismin vastaisesta taistelusta on tullut lyö-
mäase palestiinalaisia tukevien aktivistien hiljentämisessä, eikä ilmiö ole uusi. Nakba-päivän mielenosoitukset kiellettiin Saksassa jo vuonna 2022. Päivänä muistetaan 1948 Israelin perustamista seurannutta palestiinalaisten etnistä puhdistusta. Saksan suhde menneisyyteensä ei ehkä alun perinkään ollut täysin terve. Parantumaton syyllisyys on tehnyt siitä
myrkyllisen mustavalkoisen. Sen sijaan, että menneisyys ohjaisi sitä toimimaan nyt paremmin, maa toistaa virheitään kohtalokkaalla tavalla.
Asevienti jatkuu
Marraskuussa 2024 kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi pidätysmääräyksen Israelin pääministeri Benjamin Netan-
jahusta. Hänen lisäksi pidätysmääräykset annettiin Israelin entisestä puolustusministeri Yoav Gallantista ja Hamas-johtaja Mohammed Deifistä. The Telegraphin mukaan Saksan liittokansleri Olaf Scholzin edustaja antoi ymmärtää, ettei Saksa pidättäisi Netanjahua historiansa ja Israel-suhteensa vuoksi.
Saksa ei ole ainoa Euroopan maa, joka on antanut vastaavia lausuntoja. Israelin läntisiä liittolaisia kohahduttanut pidätysmääräys on saanut myös Ranskan epäröimään. Maa kertoi ensin noudattavansa pidätysmääräystä, mutta vaihtoi linjaansa. Helsingin Sanomat kertoi ranskalaisen median perusteella, että Netanjahu olisi henkilökohtaisesti vaatinut
Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia pidättäytymään määräyksen noudattamisesta. The Guardianin mukaan ICC:n pidätysmääräys Netanjahusta on ensimmäinen kerta, kun sellaisen kohteena lännen liittolainen.
Lokakuussa 2024 Euronews uutisoi Saksan hallituksen antaneen harhaanjohtavaa tietoa aseviennin määrästä Israeliin. Hallitus väitti vuoden viennin arvoksi lokakuuhun mennessä 45 miljoonaa euroa. Vasemmistonationalistisen BSW-puolueen puheenjohtajan Sara Wagenknechtin hallitukselle tekemän tietopyynnön myötä tuli ilmi, että todellisuudessa Saksa oli vienyt aseita Israelille 94 miljoonan euron edestä pelkästään elokuun
ja lokakuun välisenä aikana. Samaan aikaan, kun asevienti jatkuu, kriittisiä ääniä hiljennetään. Palestiina-aktivistien ja Palestiinan tueksi asettuvien tukahduttaminen on saanut Saksassa suuret mittasuhteet. Minkälaiseen valoon Saksa ja muut Euroopan maat asettavat kansainvälisen oikeuden, jos se ei koske Israelia? Länsimaita on helppo syyttää tekopyhiksi, kun syytös on totta. Koko järjestelmä perustuu universaaliudelle. Kun lännen liittolainen pääsee kuin koira veräjästä ja kansainvälisiä elimiä kyseenalaistetaan, eettiset vaatimukset Venäjän kaltaisille maille menettävät arvopohjansa.
6.8.2024 Berliinissä annettiin tuomio ”From the river to the sea, Palestine will be free” -iskulauseesta mielenosoituksessa lokakuussa 2023. Oikeuden mukaan käyttämällä iskulausetta syytetty antoi hyväksyntänsä Hamasin iskuille ja kielsi Israelin oikeuden olemassaoloon.
Syytetty tuomittiin yhteensä 600 euron sakkoihin. 2023 Berliinin osavaltiossa kiellettiin palestiinalaisten Keffiyeh-huivien ja ”Free palestine” -tarrojen käyttö kouluissa. Päätöstä perusteltiin koulurauhan säilyttämisellä nykyisessä tilanteessa. Koulutussenaattori Katharina Guenther-Wuensch ilmaisi kouluille suunnatussa kirjeessään, että kaikki mikä voi olla tulkittavissa terrorismin tai Israelin vastaisten iskujen hyväksynnäksi uhkaa koulujen rauhaa.
Marraskuun lopussa, kansainvälisenä päivänä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi, Berliinin Kreuzbergissä järjestettiin feministinen mielenosoitus Palestiinan puolesta. Brittiläinen Novara Media jakoi mielenosoitusta käsittelevässä artikkelissaan somevideon, jossa poliisi kuristaa naista keskellä väkijoukkoa. Muutama mielenosoittaja yrittää ilmeisesti tulla väliin, jonka jälkeen poliisi näyttää lyövän nyrkein kohti väkijoukkoa. Lopuksi yksi poliiseista sumuttaa mielenosoittajia kaasu- tai paprikasumutteella. Novara Median haastattelemien ensihoitajien mukaan poliisi esti heitä auttamasta tajuttomalta vaikuttanutta naista. Poliisi kiisti ensihoitajien
lausunnon ja väitti naisen kieltäytyneen poliisin tarjoamasta hoidosta. Useat mielenosoittajat raportoivat poliisin aiheuttamista vammoista, kuten murtuneesta nenästä ja polvesta.
Yhtenä virallisena syynä toiminnalleen ja pidätyksilleen poliisi kertoi jo aikaisemmin mainitun ”terrorististen symbolien käyttämisen”. Se tarkoittaa usein ”From the river to the sea” -iskulausetta, jonka Berliinin poliisi luokittelee Hamasia tukevaksi. Yhdellä osallistujalla nähtiin Hamasia tukeva t-paita.
Kyse ei ole poikkeuksesta. Some on täynnä videoita ympäri Saksaa, joissa poliisi pahoinpitelee rauhallisen oloisia mielenosoittajia. Vaikka koko tilanne ei videoista aina selviä, on hyvin vaikea kuvitella millaisessa tilanteessa poliisin brutaali toiminta olisi perusteltua. Keväällä 2024 Novara Media uutisoi Palestiinaa tukevan, antisionistisen juutalaisryhmä Jüdische Stimmen pankkitilin äkillisestä jäädyttämisestä ”varotoimenpiteenä”, kun pankki pyysi listaa sen jäsenten tiedoista. Novara Median haastattelemien asiantuntijoiden mukaan pyyntö oli lainvastainen ja rikkoi muun muassa EU:n yksityisyyden suojaa. Novara Median mukaan ryhmän tili jäädytettiin myös 2019, seurauksena sen tuesta Israelin boikotointia ajavalle BDS-liikkeelle.
Deutsche Welle kertoi kesäkuussa 2024 Saksan hallituksen sopineen lakiehdotuksesta ”terrorismirikoksia edistävien” ulkomaalaisten karkoituksesta. Uuden lain myötä jo yksittäinen merkki “terroristi-
sen teon hyväksynnästä”, kuten tykkäys somessa, voisi täyttää karkoituskriteerit, jopa ilman aiempia rikostuomiota. Ylen mukaan liittokansleri Olaf Scholziin on kohdistunut jo pitkään paineita vähentää maahanmuuttoa.
Marraskuussa 2024 Saksan liittopäivät äänesti päätöslauselman puolesta, jossa kulttuuri- ja tiedehankkeiden rahoitus sidottiin siihen, miten ne noudattavat kiistanalaista IHRA-määritelmää antisemitismistä. Valtion tukea saadakseen hankkeet eivät saa esimerkiksi kiistää Israelin oikeutta olemassaoloon. Päätöslauselma ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova.
Määritelmä on kiistelty, koska se sisältää useita Israelin valtiota käsitteleviä kohtia, joiden on tulkittu suojelevan sen toimintaa kritiikiltä ja kaventavan sananvapautta. Esimerkiksi kohta ”kaksoisstandardien soveltaminen vaatimalla Israelilta käyttäytymistä, jota ei odoteta tai vaadita miltään muulta demokraattiselta kansakunnalta” herättää paljon kysymyksiä. Mitä ”kaksoisstandardeilla” tai ”demokraattisella kansakunnalla” tarkoitetaan tässä yhteydessä? Voidaanko tämän perusteella ylipäätään tehdä päätelmiä antisemitismistä?
Antisemitismistä ja islamofobiasta
Tutkimusten mukaan antisemitistinen väkivalta Saksassa on lisääntynyt. Historiansa vuoksi ei ole yllättävää, että se huolestuttaa maata. Siihen täytyy puuttua. On silti täysin kyseenalaista, miten Israelin politiikkaa vas-
tustavien mielenosoitusten tukahduttaminen edistää asiaa.
Antisemitismin määritelmän entistä tiukempi kytkeminen Israelin valtioon tuskin auttaa vähentämään antisemitismiä. Nämä kaksi asiaa kun pitäisi nimenomaan erottaa tiukasti toisistaan. Kollektiivisen syyllisyydentunnon vankina Saksa on kiinnittynyt vainoharhaisesti Israelin määräämään
narratiiviin. Toki puhtaasti geopoliittisilla eduilla ja maiden välisestä syvästä suhteesta seuraavilla velvollisuuksilla lienee osansa.
Arabeihin tai muslimeihin kohdistuva väkivalta tai rasistinen häirintä ei ole Saksassa anti-antisemitismin kaltainen prioriteetti. Islamofobialle ja arabeihin kohdistuvalle rasismille vaikuttaa olevan
Euroopassa hiljaista hyväksyntää. Useissa maissa äärioikeistopuolueet ovat keränneet kannatusta juuri niiden avulla. Rasismin ja antisemitismin vastaisen toiminnan muuttuminen valikoivaksi on vaarallista, sillä sen pitäisi aina koskea kaikkia haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä.
Israelilaisen historioitsijan Ilan Pappén sanoin: ”Jos
rasismia vastaan taistellaan onnistuneesti, samalla voitetaan taisto antisemitismin kanssa. Jos taistelu antisemitismiä vastaan halutaan irrottaa rasisminvastaisesta taistelusta, se tulee epäonnistumaan.”
On demokratian vastaista rajoittaa vapautta kritisoida Israelin kaltaisia valtiollisia toimijoita. Valtiot ja niiden politiikka ovat eri asioita, kuin ihmi-
set ja ihmisryhmät. Tätä rajaa Israel yrittää jatkuvasti häivyttää. Kiistämättä Saksan vastuuta tässä ja nyt, on myönnettävä, että tilanne on absurdi. Juutalaisten kansanmurhaan syyllistyneen maan pitäisi tuomita juutalaisvaltion sotarikokset, jotka YK:n ja useiden ihmisoikeusjärjestöjen mukaan täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
Juutalaisuus ja Israelin valtio ovat eri asioita, eikä juutalaisten suojeleminen edellytä Israelin sokeaa tukemista. Juuri etnonationalismi ja osan ihmisyyden kieltäminen olivat niitä aineksia, joilla Saksan historian synkin luku kirjoitettiin.
Mielenosoitus Frankfurtissa 3.2.2024. Kuva: conceptphoto.info/Wikimedia Commons (CC BY 2.0, kuvaa rajattu).
Yhdysvaltain ydinkoe Bikini Atollilla Mikronesiassa 1.7.1946.
Valkokankaalla ydinsota hävitään
Teksti: Julius Kukkonen
Kuvat: WIKIMEDIA COMMONS
Tieteisfiktio tarjoaa keinoja kuvitella, mitä ydinsota kenties toisi tullessaan. Kylmän sodan aikaiset ydinsotaelokuvat Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta heijastivat ja vahvistivat aikakautensa poliittista ilmapiiriä varoittaen kansaa ydinaseiden peruuttamattomasta tuhovoimasta. Näiden teosten viesti on vierineistä vuosista huolimatta sama: ydinsodassa ei ole voittajia.
Elokuvat voivat auttaa meitä hahmottelemaan mahdollisia tulevaisuuksia. Voimme sekä elää menneisyyttä uudelleen että pohdiskella tulevaa – ehkä jopa vaikuttaa siihen. Tulevaisuudentutkija Thomas Lombardolle tieteisfiktio edustaa yhtä nykyajan populaarikulttuurin vaikutusvaltaisimmista futuristisen ajattelun ilmentymistä.
Ydinsotaa käsittelevän tieteisfiktion avulla voimme kuvitella, minkälaista tuhoa kolmas maailmansota mahdollisesti saisi aikaan. Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten jälkeen ydinsota vakiinnutti paikkansa läntisessä populaarikulttuurissa, mutta teeman käsittely on vaihdellut vuosien varrella. Ydinsota on eksistentiaalinen uhka ihmiskunnalle, ja ehkä juuri siksi se kiinnostaa vuosi-
kymmenestä toiseen.
Elokuvat, kuten On the Beach (1959), Dr. Strangelove or: How I Stopped Worrying and Love the Bomb (1964), Fail Safe (1964), The War Game (1966), The Day After (1983), WarGames (1983) ja Threads (1984), haastoivat vallinnutta ydinasepolitiikkaa kyseenalaistamalla poliittisen päätöksenteon legitimiteetin. Vaikka nämä elokuvat ovat eurosentrisiä, raakoja ja joiltain kulttuurisilta ja sosiaalisilta osin vanhentuneitakin, niille on yhä paikkansa. Erityisesti nyt, kun ydinaseilla jälleen uhkaillaan.
Ydinsodan seuraukset elokuvissa
Japanin suurpommitusten jälkeen ydinaseet ovat esiintyneet säännöllisen epäsäännöllisesti julkisessa keskustelussa ja
populaarikulttuurissa, mistä niiden vaikutus on tihkunut Yhdysvaltain politiikantekoon. Ydinsotaelokuvien päätarkoitus on historian professori Sean M. Maloneyn mukaan ollut viihdyttää yleisöä ja takoa tuottoa, jolloin kriittisyys on väistämättä jäänyt taka-alalle. Yhdysvaltalaistutkija John Canadayn mukaan suurin haaste ydinpommitusten esittämisessä on kauhun ja inhimillisen kärsimyksen mittakaavan vangitseminen. Vuoden 1959 post-apokalyptinen elokuvasovitus On the Beach synnytti Maloneyn mukaan keskustelua, väittelyä ja jopa aktivismia, joiden historioitsija Paul Boyer kertoo herättäneen syvää huolta presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinnossa. Dr. Strangelove or: How I Stopped Worrying and Love the Bomb sai ensi-iltansa viisi
vuotta myöhemmin, kaksi vuotta Kuuban ohjuskriisin jälkeen. Poliittiseksi satiiriksi kuvailtu ’’painajaiskomedia’’, joksi ohjaaja Stanley Kubrick elokuvaansa kutsui, kritisoi sodan väistämättömyyttä ja loputtomuutta huumorin keinoin.
Poliittinen päätöksenteko on keskiössä myös samana vuonna julkaistussa vakavaotteisessa Fail Safessa. Sotateknologian pettäessä Yhdysvaltain presidentti joutuu vaikean valinnan eteen. Kuten Dr. Strangelove, myös Fail Safe pelkistää ihmiselämät luvuiksi.
Viimeinen huomionarvoinen ydinsotaelokuva 1960-luvulta on brittiläinen Oscar-palkittu pseudodokumentti The War Game, joka kuvaa ydinsodan aikaansaamaa hävitystä Kaakkois-Englannin Kentissä. Amerikkalaiselokuvat The Day After ja WarGames sekä brittiläinen Threads saivat kukin ensi-iltansa lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin,
1980-luvun alkupuoliskolla. WarGames tarkastelee ydinsotaa Fail Safen tapaan teknologian näkökulmasta – sota voi syttyä varkain. WarGames ja Fail Safe laittavat katsojansa puntaroimaan voiko sodankäyntiä rajoittaa vai onko sotiminen välttämätöntä, tulisiko valtioiden tavoitella aseidenriisuntaa vai asevarustelua, miten kansainvälisiä kriisejä ratkotaan sekä millainen koneen ja ihmisen välisen suhteen pitäisi olla.
The War Game, The Day After ja Threads puolestaan käsittelevät ydinsodan vaikutuksia ruohonjuuritasolla. Ne kysyvät, onko elämä elämisen arvoista sivilisaation luhistuessa. Elävät kadehtivat kuolleita, kuten neuvostojohtaja Nikita Hruštšov on kuuluisasti todennut.
Julkisen mielipiteen syklit
Ydinaseiden kulttuurisia vaikutuksia Yhdysvalloissa laajas-
ti tutkineen Boyerin mukaan amerikkalaisten suhtautuminen ydinaseuhkaan on ailahdellut aktivismin ja apatian välillä Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista lähtien.
Ailahtelu näkyy myös elokuvissa. Toista maailmansotaa seurannut laajalle levinnyt ydinkauhu hiipui 1950-luvulle tultaessa, sillä Yhdysvalloissa haluttiin säilyttää ydinaseylivoima Neuvostoliittoon nähden. Ydinlaskeuman pelko palautti ydinaseet kulttuuriteemojen ytimeen 1950-luvun puoliväliin mennessä, Boyer kertoo. Boyerin mukaan suunnilleen 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun loppuun kiinnostus ydinaseita kohtaan kuitenkin lopahti. Syinä olivat muun muassa luulo ydinaseuhkan vähenemisestä, välittömyyden katoaminen, ydinvoiman rauhanomainen käyttö, ydinasestrategioiden monimutkaisuus sekä Vietnamin sota ja uuden vasemmiston nousu.
Yhdysvaltain ydinkoe Bikini Atollilla 25.7.1946.
1970-luvun lopulla aktivismi ydinaseita vastaan elpyi, erityisesti republikaanipuolueen presidentti Ronald Reaganin myötä, ja kuten ennenkin, populaarikulttuuri seurasi tiiviisti perässä.
Dr. Strangelove
Kubrickin ohjaama, tuottama ja osittain käsikirjoittamakin
Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb on yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista ydinsotaelokuvista. Siinä kuvitteellinen Yhdysvaltain asevoimien epävakaa ja kiihkeän antikommunistinen kenraali Jack D. Ripper käynnistää vainoharhaisuudessaan kostotoimenpiteeksi laaditun hätäsotasuunnitelman, joka johtaa lopulta ydintuhoon.
Dr. Strangelove korostaa ihmisen erehtyväisyyttä ja ydinasepelotteen otetta päättä-
jistä. Elokuvan edetessä yleisö ajautuu arvostelemaan sekä sotateollista kompleksia että Yhdysvaltain johtoporrasta. Kenelle sotilaallinen päätösvalta kuuluu: kenraaleille, politiikoille, vai ei kummillekaan?
Läpi elokuvan Kubrick irvailee poliittisen päätöksenteon kustannuksella. Elokuvan hahmot perustelevat vihamielisyyttään vastapuolen ennakoivan iskun uhkalla. Sotilastukikohdan seinää koristaa rauhanviiri. Elokuva käsittelee oivaltavasti seksuaalisuutta, maskuliinisuuden haurautta ja näitä sodan osatekijöinä. Hahmot kutsuvat etsimään tosielämän vastineita, ja jopa heidän nimensä on ladattu seksuaalisilla konnotaatioilla, kirjoittaa elokuvatutkija Charles Maland. Malandin mukaan Dr. Strangelove asetti Yhdysvaltain vallitsevan kulttuuriparadigman kyseenalaiseksi haasta-
malla antikommunistista vainoharhaisuutta, amerikkalaisten vanhentuneita sankaruuskäsityksiä, ydinstrategiaa ja teknologiauskoa. Neljän Oscar-ehdokkuuden Dr. Strangelovea ei pidetä ainoastaan kulttiklassikkona vaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista.
The Day After
Toinen ydinsodanvastainen elokuva, joka muovasi yleistä mielipidettä ja jopa Yhdysvaltain politiikan suuntaa on Nicholas Meyerin ohjaama The Day After. Tavanomaiseen pohjoisamerikkalaiseen miljööseen Kansasissa sijoittuvan elokuvan televisiointi oli historian professori William Knoblauchin mukaan valtakunnallinen mediatapahtuma jo ennen julkaisuaan, sillä se peilasi tuolloisia geopoliittisia tapahtumia. Knoblauchin mukaan elokuva jätti jälkensä
Yhdysvaltain johdon tilannehuone elokuvasta Dr. Strangelove.
Reaganin valtakauteen.
Kuten The War Game ja Threads, The Day After kuvaa, miten kansalaisille etäiset valtioiden väliset erimielisyydet voivat johtaa ydinsotaan ja mitä siitä seuraa. Ydinsodan uhka materialisoituu kohtaus kohtaukselta. Moni koettaa paeta Kansasista ja tulevaisuuden suunnitelmista luovutaan.
Pahaenteiset radio- ja televisiolähetykset määräävät elokuvan rytmin.
Ydinsodan jälkeen Kansas on tuhoutunut ja radioaktiivinen laskeuma täyttä-
nyt ilmakehän. Arvioiden, suosion ja uutisoinnin perusteella The Day Afterin televisiointi oli yksi 1980-luvun katsotuimmista mediatapahtumista, ja se sai Reaganin hallinnon reagoimaan järjestelmällisellä mediastrategialla elokuvaa vastaan, Knoblauch kirjoittaa. Knoblauchin mukaan kyseisen mediastrategian ansiosta epäluulo Reaganin epäselvää ydinasekantaa kohtaan muuttui vähitellen luottamukseksi presidentin sitoutumisesta ydinasekonfliktien ehkäisemiseen. The Day After kritisoi ydinasepolitiikkaa ja pa-
laa kysymyksiin siitä, kuka saa päättää milloin, missä ja miten sotaa käydään.
Ydinsotaelokuvien paradoksi
Ydinsotaelokuvat ovat siis osaltaan vaikuttaneet sekä julkiseen mielipiteeseen että valtiotason toimintaan. Boyerin mukaan populaarikulttuuri on vahvistanut käsitystä siitä, että kookkaat ydinasearsenaalit, ihmisen erehtyväisyys ja virhealtis teknologia voivat johtaa ydinonnettomuuteen.
Ydinsotaelokuvat ovat Maloneyn mukaan lisänneet tietoa joistain ydinasekysymyksistä, mutta ne ovat myös vääristäneet käsityksiä siitä, miten ydinasemekanismit toimivat. Yksinkertaistuksistaan huolimatta kylmän sodan aikaiset ydinsotaelokuvat Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta ovat vaatineet vastauksia päättäjiltä ja nostaneet onnistuneesti esille ydinaseiden järjenvastaisuuden. Antropologian professori Joseph Masco ajattelee, että toisen maailmansodan päätyttyä Yhdysvallat mobilisoi ato-
mipommin geopoliittisen valtansa perustaksi. Seurauksena oli uudenlainen kansalaisten ja valtion suhde ydinasepelon alla. Maloneyn mukaan ydinsotaelokuvat olivat osasyy siihen, että ydinsota vältettiin.
Syyskuun 11. päivän terrori-iskut vuonna 2001 jättivät Boyerin mukaan vielä 1990-luvun populaarikulttuurissa sinnitelleen ydinasetietoisuuden varjoonsa. Ihmiskuntaan kohdistuvat uhat muuttuivat alueellisiksi ja vaikeaselkoisiksi.
Vuonna 2023 ensi-iltansa saanut Christopher Nolanin
ohjaama kassamagneetti Oppenheimer muistutti kansainvälisiä yleisöjä ydinaseiden tuhovoimasta. Ydinsodan uhan tehdessä paluun elokuvateollisuus tuskin jää sivustakatsojaksi, ja viesti pysynee samana: ydinsodassa ei ole voittajia, vain häviäjiä.
Jutun lähteet osoitteessa tutkainlehti.fi
Hiroshiman atomipommin jälkeen. Kuva: Maarten Heerlien/Wikimedia Commons (CC BY-SA 2.0, kuvaa rajattu).
Kala liikkuu
Galatan silta, Istanbul, talvi 2021. Mies miehen vieressä, koko pitkän sillan mitalla, onkii, väijyy ja virittelee kalavehkeitään. Minusta on aina hauska seurata kalastajia, olin missä päin maailmaa tahansa. Kalastajan kaupunki on rinnakkaistodellisuus, sen taajuus eri, kysymykset toisia.
Teksti & Kuvat: Olli Puumalainen
Kalamiesten litkat uivat Kultaisen sarven laineissa. Idässä, Bosporin takana, loikoilee Aasian ranta. Etelässä ovat Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan minareetit entisen Konstantinopolin yllä. Niiden tuolla puolen on Marmarameren aava.
Kaikkialla ympärillämme kihisee nykyajan suurkaupunki ja sen 15 miljoonaa asukasta.
Saalista nousee tasaisesti, monta pikkukalaa yhdellä kertaa. Ämpäreissä on isompiakin, onko pienistä syöteiksi?
Helsingissäkin on paljon kaupunkikalastajia. Joukossa näyttää olevan monia, jotka vielä etsivät paikkaansa yhteiskunnassa. Saalis taitaa mennä ihan omaan käyttöön. Oma lajinsa ovat pilkkijät, mutta heille kuluva talvi on ollut onneton.
Maailman urbaanein apaja on New Yorkin Battery Park, aivan Manhattanin eteläkärjessä. Vavan
varresta on näkymä suoraan Vapaudenpatsaalle. Kesäiltaisin betoniselle töyräälle kerääntyvien toivesaalis on rockfish eli juovabassi. Kalojen yllä jyrisevät Staten Islandin lautat. Ennätysbassi on painanut höyhensarjan nyrkkeilijän verran.
”Tiedän, että ihminen ja kala voivat elää rinnakkain” George W. Bush sanoi kerran. Vaikka onkiminen ei olisi kalan näkökulmasta rauhaisaa, yhteiseloa se ainakin on.
Minulle jäi arvoitukseksi, minkä lajin kalastajia Galatan sillan miehet oikein olivat. Oliko meneillään harrastus, keino hankkia muonaa vai menikö jotain myyntiin?
Oli heidän tai maailman muiden kaupunkikalastajien syy tai tausta mikä tahansa, kalassa he kaikki olivat. Edes Homo urbanus ei elä irrallaan muusta elävästä.
Kireitä siimoja.
Manosfääri – politiikan uudet kuninkaantekijät
Teksti: Santeri Hovi
Donald Trump turvautui vaalipolulla joukkoon vaikuttajia, joita yhdistävät maskuliinisuuden ihannointi, ”wokelle” haistattelu ja oikeistolaisuus. ”Manosfäärin” isoilla nimillä on valtava nuorten miesten yleisö – eli rutkasti poliittista potentiaalia.
6.11.2024 Florida. Donald J. Trump astelee lavalle. Hän paistattelee tuoreen voittonsa valossa. Tähän voittoon moni ei vielä hetki sitten olisi ollut valmis uskomaan – onhan herra presidenttiä syytetty esimerkiksi asiakirjojen väärentämisestä, vaalituloksen kiistämisestä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yllyttämisestä kapinaan sekä salaisten asiakirjojen laittomasta hallussapidosta. Lavalla on mukana Trumpin perheen, poliittisten liittolaisten ja tulevan varapresidentin lisäksi Dana White
-niminen mies. Hän on vapaaotteluorganisaatio UFC:n toimitusjohtaja. White kiittää lyhyen puheenvuoronsa aikana Adan Rossia, Theo Vonia, Nelk Boys -kollektiivia sekä ”voimakasta ja mahtavaa” Joe Rogania. Mistä on kyse? Edellä mainittuja nimiä yhdistävät oikealle nojaava, nuoriin miehiin vetoava poliittinen vaikuttaminen ja sisältö internetin alustoilla. He ovat osa niin sanottua manosfääriä. Uutiskanava CBS:n ovensuukyselyjen mukaan Kamala Harris menetti osan
perinteisesti demokraatteja äänestävästä joukosta, siinä missä Trump paitsi piti omansa myös hankki uusia äänestäjiä. Esimerkiksi vaa’ankieliosavaltio Pennsylvaniassa monet alle 30-vuotiaat miehet siirtyivät Trumpin taakse. Nuorten miesten siirtyminen oikealle poliittisella spektrillä on viime aikojen kuumia aiheita, eikä syyttä. He ovat iso joukko. Heissä on paljon nukkuvia, potentiaalisia äänestäjiä. Tämän Yhdysvaltain oikeistokonservatiivit ovat tienneet jo kauan.
Manosfääri
Mikä siis on manosfääri, ja miten se liittyy Yhdysvaltain presidentinvaaleihin?
Termi kuvaa löyhää joukkoa sosiaalisen median kanavia, internetin forumeita ja blogeja sekä vaikuttajia ja niin kutsuttuja miesasiamiehiä. Manosfäärin keskeisiä hahmoja ovat muun muassa Matt Walsh, Jordan B. Peterson ja Andrew Tate
Podcastit ja muut ”valtavirtamedian” ulkopuolelle jäävät ohjelmat ovat heidän kanaviansa; suosittuja ovat Nelk-Boysin lisäksi esimerkiksi Fresh and Fit, Logan Paulin Impaulsive ja Roganin The Joe Rogan Experience. Roganin podcast on maailman suosituin. Suosionsa hän on saavuttanut karismallaan. Tuntien mittaisissa jaksoissa ääneen pääsevät myös ne, joiden väitetään olevan valtavirtamedian tukahduttamia. Keskustelu on aiheesta riippumatta vapaata ja myötämielistä. Rogan ei yritä haastaa vieraitaan, eikä hänen tavoitteenaan ole tehdä journalismia. Kuulostaa tavallaan hyvältä. Mutta, kaikki tieto ei ole tasavertaista.
Roganin jaksoissa on tunnistettava kuvio: rokotteiden, feminismin ja ”woken” kritiikki. Sananvapaus. Perinteinen maskuliinisuus: hurttia huumoria ja kamppailulajeja. Sotilaita. Kovuutta. Transfobiaa ja patriotismia. Meno on viime vuosina mennyt rajummaksi. Neutraaliuden verho on heitetty roskiin. Peräti 51 prosenttia Roganin 14 miljoonasta Spotify-tilaajasta on 18–34 vuotiaita miehiä. Ylipäätään miehiä tilaajista on 81 %.
Joe Roganin, Shawn Ryanin ja Theo Vonin podcastit kansoittavat Spotifyin kuunnelluimpien listan kärkeä. Näissä ohjelmissa Trump istui tuntikausia vaaleja edeltävinä viikkoina. Trumpin vierailua Roganin ohjelmassa on katsottu YouTubessa 51 miljoonaa kertaa. Rogan ilmoitti kannattavansa Trumpia tunteja ennen äänestyksen alkamista.
Pew Research Centerin tutkimusten mukaan suurin osa sosiaalisen median politiikan vaikuttajista on miehiä. Suurin osa heistä on oikealla. Selvästi moni konservatiivinen mies kokee äänensä tärkeäksi yhteiskunnalle.
Näiden vaikuttajien
suosimia kanavia ja palveluita ovat The Daily Wire, X ja Truth Social, anonyymit keskustelupalstat kuten 4chan ja 8chan sekä YouTube.
Elon Muskilla, Adin Rossilla ja muilla amerikkalaisen manosfäärin hahmoilla on näkyvyyttä Suomessakin. Lisäksi meillä on ylikansalliselle sfäärille omat vastineemme, kuten Ivan Puopolo, Puheenaihe ja Ylilauta. Kotimaisen manosfäärin mielenmaisemasta saa kuvan lukemalla kahden ensiksi mainitun YouTube-kommenttikenttiä.
Päästäkseni pintaa syvemmälle tarvitsin asiantuntemusta. Kysyin manosfääristä aihetta tutkineelta sosiaalipsykologi Satu Venäläiseltä. Miten manosfääri oikein toimii? Venäläisen mukaan manosfäärin olemus on olennaisesti virtuaalinen, ei siis konkreettinen tai tarkkarajainen. Ryhmä muodostuu ideologioiden pohjalle. Ihmiset samastuvat ideologioihin, osallistuvat tiettyihin keskusteluihin ja sen myötä ruokkivat ja ylläpitävät ideologiaa, josta voi tulla kaiken kattava tapa suhtautua maailmaan ja nykypäivän ilmiöihin, Venäläinen kuvaa.
Algoritmit ovat keskeinen osa tapaa, jolla sfäärin ulkokehä levittäytyy. Keksitään esimerkki: Nuori, elämässään ”alisuoriutunut” mies päättää muuttaa tapansa, siis ”skarpata”, ja aloittaa urheilun. On ollut itsetuntovajetta, merkityksettömyyden kokemuksia ja haaveita tyttöystävästä.
Hän laittaa YouTubeen hakusanat ”kuntosali”, ”terveys”, ”lihas” tai ”kamppailu”. Hän katsoo videon, katsoo toisen. Seuraavaksi algoritmi alkaakin jo syöttää lihaksikkaiden ja maskuliinisten miesten jakelemia deittivinkkejä. Hän on ajautunut sfäärin piiriin. Kokonaisvaltainen ideologia imaisee mukaansa. Vaikuttajista tulee isähahmoja. Heidän ajatuksistaan tulee omia.
Nuorena miehenä tiedän tämän hyvin. Olen melkein ollut tämä henkilö: käynyt kehän reunalla ja tuntenut, kuinka se kutsuu huomaansa. Jospa vika onkin niissä naisissa, ei minussa? On tärkeä pohtia, mikä saa toiset astumaan sisään, toiset äkkiä ulos. Mikä suojaa manosfääriltä?
Venäläisen mukaan esittämäni esimerkki kuvaa hyvin algoritmien mukaansa
pyydystävää luonnetta. Näin se toimii. Näin muodostuvat kuuluisat sosiaaliset kuplat.
Venäläinen kertoo, kuinka sosiaalisella medialla on nykyisin iso rooli siinä, millaisia ajatuksia ihmisille syntyy monista päivän polttavista poliittisista kysymyksistä. Vaikuttajilla on suurta mielipidevaltaa.
”Kyllähän heillä on merkittävä rooli siinä, millaisista ymmärtämisen tavoista muodostuu niin sanotusti normatiivisia.”
Sfääri sulkee sisäänsä kaiken: ravinnon, treffailun, sijoittamisen, terveyden, urheilun, uskonnon – ja politiikan. Se on kuin kultti. Naiset nähdään objekteina, pahimmillaan väkivalta on oikeutettua. Liha on ravinnosta parhain. Miehen pitää olla aggressiivinen kilpailija, hypermaskuliininen ja rationaalinen. Maailman moraalisia rakenteita kantavat kristinusko ja perinteinen perhemalli. Vähemmistöjen oikeudet ovat ”woke-hömpötystä”. Valkoisten ei pidä hävetä historiaansa. Disinformaatio ja rasismi rehottavat. #Metoo:ta ei näissä piireissä otettu hyvällä.
Epistemologinen kamppailu
Manosfääri on osa laajempaa kokonaisuutta. Miesasialiikehdintä kytkeytyy Venäläisen mukaan taustalla jylläävään edistys–takaisku-dynamiikkaan. ”Aina, kun ajetaan naisten tai vähemmistöjen oikeuksia, se aiheuttaa tiettyjä vastareaktioita”, Venäläinen huomauttaa. ”Kuka kokee silloin, että tämä on jotenkin heiltä pois.”
Nuoret miehet aktivoituvat, kun heidän omaksi kokemaansa maskuliinisuutta haastetaan. Tarvitaan vahvistusta ja oikeutusta miesten asemalle yhteiskunnassa. Muiden etujen koetaan olevan itseltä pois. Valtaerojen koetaan olevan luonnollisia ja oikeutettuja, Venäläinen kuvaa.
Manosfäärin yhdistyminen uskontoon ja nationalismiin on näin hahmotettuna luontevaa. Venäläinen kertoo, että tutkimuksissa äärioikeistoideologian omaksumisella ja manosfäärillä on havaittu selkeä yhteys.
Epäpyhät allianssit fundamentalistisen kristillisen oikeiston, Trumpin ja Elon
Muskin tapaisten miljardöörien kanssa vaikuttavat perustuvan pikemminkin eräiden sektorien (lue, raha) yhteisiin intresseihin, kuin syvälliseen yhteyteen. Kamppailua käydään myös tieto-opillisella tasolla. Tuorein esimerkki on Peterson akatemia: Manosfäärin messiaan Jordan B. Petersonin oma ”ideologiasta vapaa” yliopisto, jossa opettavat monet ”ortodoksisen” akatemian hylkäämät “Intellectual Dark Webin” johtohahmoista, kuten esimerkiksi evoluutiobiologi Bret Weinstein. Intellectual Dark Web on löyhä joukko, osa manosfääriä. Lihasten sijaan he vannovat vapaa-ajattelun nimeen ja vastustavat konstruktionismia sekä ”postmoderneja neo-Marxisteja”, kuten Petersonilla on tapana sanoa. Intellectual Dark Web on osa tiedollista ja kulttuurista kamppailua. Petersonin lisäksi määritelmään voidaan laskea esimerkiksi Bretin veli Eric Weinstein, britti Douglas Murray sekä The Daily Wire:n Ben Shapiro. Bret Weinstein on Joe Roganin podcastin vakiovieras. Peterson taas on mahdollisesti
useinten Roganin ohjelmassa vieraillut henkilö. Listalla korkealla on myös Musk. Ja kyllä, myös Bret Weinsteinilla on oma, suosittu podcastinsa.
Intellectual Dark Webin hahmojen tavoite on Venäläisen mukaan ”episteemisen vallan anastaminen, siis pyrkimys valta-asemaan määritellä, mikä on esimerkiksi oikeaa tiedettä”.
Episteemisen vallan instrumenteiksi joutuvat Venäläisen mukaan helposti tietyt teoriat, kuten esimerkiksi evoluutioteoria, jotka ikään kuin taipuvat sen ideologian palvelukseen, mitä yritetään levittää. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun eugeniikka eli rodunjalostusoppi seurauksineen on synkkä esimerkki ilmiöstä.
Manosfäärin ideologiassa perinteisellä sukupuolikäsityksellä on tärkeä rooli. Se on pyrkimys ylläpitää perinteisen sukupuoliasetelman ”luonnollisuutta” torjumalla kaikki viime vuosikymmenten ilmiöt, joilla on pyritty kyseenalaistamaan sukupuoleen- ja muihin intersektioihin pohjautuvia eriarvoisuuksia.
Petersonin akatemia
tarjoaa tällä hetkellä vaihtoehtoista korkeakoulutusta noin 500 dollarin vuosimaksulla. Sisältö on laadukkaasti tuotettua. Evoluutiobiologialla ja Raamatulla on suuri rooli.
Ja niin, elokuun alussa algoritmini alkoivat tarjoilla minulle Peterson akatemiaa suurella volyymilla. ”Miksi näen tämän mainoksen?” kysyin Instagramilta. Mainostaja haluaa tavoittaa kohderyhmät mies, alle 30, kirjallisuus, urheilu, filosofia. Sanomatta jää: mainostaja haluaa vaikuttaa myös poliittisiin mielipiteisiisi. Algoritmi haistaa veren.
Tästä päästäänkin takaisin politiikkaan. Onko mahdollista, että miesasialiike ja manosfääri olivat Yhdysvaltain vuoden 2024 vaalien kuninkaantekijöitä?
Venäläisen mukaan lisää tietoa tarvitaan, mutta johtopäätös on looginen. Manosfääri on äärimmäisen vaikutusvaltainen ja se toimi yhdessä muiden ryhmien, kuten kristillisen oikeiston kanssa. ”Kyllähän näistä vaaleista puhuttiin tällaisina sukupuolivaaleina”, Venäläinen sanoo.
(Vaihtoehto)median vallasta, väestöstä ja kulttuurisesta siirtymästä sopiikin etsiä vastauksia marraskuun vaalien tulokseen.
Helsingin Sanomien vuosien 2019–2021 Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner tuntee Yhdysvaltoja ja maan jakolinjoja. Hän on kirjoittanut havainnoistaan kirjan 10 haavaa Amerikan sydämessä (Otava 2024). Berner on myös opiskellut journalismia arvovaltaisessa Columbian yliopistossa.
Kysyn, pitääkö hän mahdollisena, että manosfäärin hahmoilla olisi ollut ratkaiseva rooli vaaleissa, etenkin vaa’ankieliosavaltioissa, joissa iso osa nuorista miehistä siirtyi Joe Bidenilta Trumpille.
Bernerin mukaan osa nuorten miesten siirtymästä oli mahdollisesti jopa suurempaa muissa osavaltioissa kuin vaa’ankielissä: ”Kyllä tämä varmaan on koko maan kattava ilmiö.”
Eikä siirtymä ole pelkästään valkoisten kouluttamat-
tomien liikettä. ”On mielenkiintoista, ettei kyseessä ole vain valkoisten miesten statusahdistus: myös esimerkiksi nuoret latinomiehet, ja nuoret miehet ylipäätään, liittyivät Trumpin kelkkaan”, Berner avaa. Identiteetin roolia äänestyksessä onkin haastava täsmentää. Monet eivät äänestä identiteettipoliittisin periaattein. Ovensuukyselyt kertoivat, että nämä olivat myös talousvaalit. Myös Berner pitää taloutta suurimpana yksittäisenä tekijänä vaaleissa.
Mutta onhan talous myös politiikkaa ja identiteettiä. Berner kertoo kirjassaan esiintyvästä Isaac Cuninghamista, joka sanoi äänestävänsä Trumpia talouden takia — mutta jolla sittenkin on aseen kuva paidassaan. ”Ei ole aina selvää, miten nämä asiat linkittyvät toisiinsa”, Berner sanoo. Politiikan lohkot eivät ole erillisiä.
”Vuosikymmeniä on sanottu, että liberaalit ovat voittaneet kulttuurisodan. Arvot ovat menneet siihen suuntaan, vaikka politiikassa on ollut tasaista. Onko tässä nyt sitä haastamista”, Berner pohtii.
Berner on toimittajana skeptinen sen suhteen, että media suoraan vaikuttaisi ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. ”Varmasti ne valinnat tehdään kaveri- ja tuttavapiirissä, ja kyllä se mediankäyttö kytkeytyy siihen.”
Median suoraa vaikutusta onkin hankala suoraan tutkia. Mikä on yksilön oman analyysin rooli? Mitä ylipäätään on vaikutus? Informaatio ei koskaan siirry ilman tulkintaa. Berner kuitenkin nostaa esiin oivaltavan näkökulman.
”Miksei sillä olisi vaikutusta? Olen ajatellut, kuinka paljon tämä on sitä #metoo:n vaikutusta, joka tuli 2017.”
Vanha kunnon edistys–takaisku-dynamiikka.
Berner kertoo, että journalistien piirissä kyllä silloinkin ajateltiin, että #metoo:lla oli poliittisia vaikutuksia. Miksei siis manosfäärilläkin olisi? Molemmat tulevat perinteisen median ulkopuolelta.
Kirjassaan Berner nostaa esiin oikeistokonservatiivien legendaarisen radioäänen Rush Limbaugh’n (1951–2021). Puheradion edistyksellistä kaikkitietävyyttä vastustavaa ja valheita suoltavaa hahmoa voikin pitää
Trumpin edeltäjänä, tai mahdollistajana.
Kuten Trump myös Limbaugh oli monesti eronnut ja öykkäröivä, kovin arveluttavasti hengellistä auraa huokuva ”viihdyttäjä”. Se ei kuitenkaan estä ajamasta perinteisiä perhearvoja tai myymästä nimikirjoitettuja Raamattuja.
Viihdyttäjä voi aina vetäytyä vastuusta. Manosfäärin hahmot hiihtävät jo luodulla ladulla. Podcast tuo journalismin lähemmäs tavan ihmistä. Tyypillinen podcast luo mielikuvan vapaasta tilasta, kaverusten jutustelusta. Journalististen sääntöjen tuolla puolen ei tar-
vitsekaan puhua totta. Vieraana voi olla peränjälkeen professori ja salaliittoteoreetikko. He saavat saman kohtelun. Loppu on kuulijan vastuulla.
”Se haastaa perinteistä mediaa. Olemme koko ajan tekemisissä sen kanssa, kuinka me tavoitamme ihmisiä. Se ei ole enää samalla tavalla itsestään selvää kuin urani alussa”, Berner pohtii. ”Tietenkin meillä on myös ne omat periaatteet, joista pidämme kiinni.”
Vaihtoehtomediasta keskustellessa törmää usein diskurssiin, jossa väitetään podcastien antavan äänen vaiennetuille. Intellectual Dark Web on
täynnä ”vapaa-ajattelijoita”. Mikään alusta ei ole neutraali tai vailla vallankäyttöä. Kuka pääsee ääneen? Mistä puhutaan ja kenen asiaa ajetaan? Ketä kohtaan ollaan kriittisiä, kuka selviää myötäilyllä? Kuka rahoittaa?
Manosfäärin vaikuttajat eivät ole ”tavallisia”, vaan huippurikkaita. Tulonsa he saavat self-help-kirjoista ja -kursseista, lisäravinteista ja kuntosaleista – siis nuorten miesten haavoittuvuudesta. Lisää rahaa tulee myös rikkailta konservatiiveilta, ihmiskaupasta ja (väitetysti) Vladimir Putinin Venäjältä (ks. Tenet Media).
Manosfäärillä on ihan oma mediainfrastruktuurinsa, jonka takana on rahaa, valtaa ja intressejä.
Teoriaani vaalien kuninkaantekijöistä Berner pitää uskottavana, mutta kuten Venäläinen, hän toppuuttelee vielä hieman: ”Nyt varmaan odotetaan, nämä olivat nyt vasta yhdet vaalit. Onko muutos pysyvä?”
Absurdi näytelmä
Palataan vielä lopuksi alkuun ja Dana Whiteen. Kysyin haastateltaviltani, mistä kertoo, että 6.1. 2024 manosfääri on Whiteä ja Muskia myöten näkyvästi
edustettuna lavalla.
On absurdia, että Yhdysvaltain presidentiksi valitun juhlatilaisuudessa kiitellään Nelk Boysin kaltaista Youtube-kanavaa.
Berner vastaa: ”Se varmaan kertoo Trumpista itsestään. Se on kotonaan siellä. Hänellä on ne vanhat siteet sinne vapaapainiin ja hän on showmies.”
Berner jatkaa, että Muskin ja Trumpin suhteesta tullaan vielä kirjoittamaan. Siinä on molemminpuolista ihailua. ”Kyllähän he kuuluvat samaan kulttuuriin ja tähän manosfääriin, mutta kyllä se on
varmaan Trumpista kivaa, että he ovat siellä.”
“Aika häpeilemättömästi osoitetaan, että he [Trump, Musk ja muu manosfääri] ovat yhtä”, sosiaalipsykologi Satu Venäläinen näkee.
”Heitä yhdistää tämä tietty ideologia. Me on nyt yhdessä voitettu”, Venäläinen toteaa. Sen voi nähdä eräänlaisena pullisteluna. ”Me yhdessä voitettiin tämä. Vapiskaa woke-ihmiset!”
KANNUT KAAKKOON
2024 on ohi, ja samalla päättyi kauteni Kannunvalajien puheenjohtajana. Kun muistelen mennyttä vuotta, on mielessäni yksi sana: yhteisö. Valtsikassa tuo sana kytkeytyy toiseen lempiasiaani, nimittäin järjestötoimintaan.
Jos työnimikkeet eivät kerro kaikkea työelämästä, eivät tutkintonimikkeetkään kerro koko totuutta opiskelijaelämästä. Lukuisat uratarinat alkavat jo opintojen aikana, ennen ensimmäistä harjoittelupaikkaa tai edes haastattelukutsua, ennen maisterisemmaa tai asiantuntijataitojen kurssia.
Järjestötoiminta on monelle ensikosketus valtiotieteilijän urapolulla olennaisiin taitoihin. Samalla se on yksi areena kriittiselle ajattelulle. Opiskelijayhteisössä pääsee yhdessä pohtimaan, mistä löytyy yhteiskunnan valuvikoja korjattavaksi.
2024 järjestömme tenttasivat päättäjiksi pyrkiviä vaalipaneeleissa, vaativat tiedekunnalta yhdenvertaisia kurssimateriaaleja, osoittivat mieltä, keräsivät adresseja ja ottivat kantaa – milloin opiskelijalehdessä, milloin Helsingin Sanomissa.
Valtsika ei ole immuuni opiskelijan aseman heikennyksille. Viime vuonna pidimme ääntä niin opiskelijan toimeentulon kuin joustavien tutkintojen puolesta. Leikkausten kasautuessa kaivataan yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja vinkkejä, jaettuja ajatuksia ja virkistäviä tapahtumia.
Pandemian jäljiltä se ei ole helppoa. Kurssit ja luennot eivät riitä yhteisöllisyydeksi. Kohtaamisia ei enää tapahdu yhtä luontevasti, eivätkä vuosikurssit hitsaudu yhteen itsestään.
Yksin jääminen on uhka hyvinvoinnille, määräajassa valmistumiselle, jaksamiselle ja tutkinnon laadulle. Järjestötoiminta käy tätä uhkaa vastaan.
Järjestöissä tarkoitus ei ole vain kehittää osaamista, vaan tarjota opiskelijoille toisenlaista ajateltavaa tutkintojen ja työpaikkojen viidakossa – ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin.
Meidän pitää auttaa, kun autettavaa on. Tarjota neuvoa, kun joku eksyy opintopistevaatimuksiin. Tarjota vettä, kun juhlatunnelma on vaakalaudalla. Siitä huolimatta, että opiskellaan pitkiä päiviä vakavien asioiden parissa, jaksetaan olla myös parantajia – ei vain maailmalle, vaan myös toisillemme.
Sillä sitähän opiskelijayhteisö on. Kukapa olisi parempi tukemaan, kuin joku, joka käy samoja asioita itse läpi. Kuka olisi parempi ymmärtämään sitä samanaikaista tuskaa ja ihanuutta, jota maailmastamme ja sen ongelmista välittäminen on.
Viime vuosi ei ollut kevyt tai helppo. Siitä huolimatta olen nauttinut jokaisesta hetkestä, jonka olen saanut Kannunvalajien puheenjohtajana viettää. Haluan kiittää Kannun tämän vuoden hallituslaisten lisäksi jokaista järjestötoimijaa, aktiivia ja virkailijaa, joka on antanut oman panoksensa yhteisten asioiden eteen. Ilman teitä ei olisi yhteisöä. Ilman teitä ei olisi Valtsikaa.
Iloa ja valoa talvipäiviin ja menestyksekästä uutta vuotta!
Meri Leppänen
Puheenjohtaja 2024 ja hallituksen jäsen 2025
KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA
YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.
Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä
Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja
Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa
Lue lisää: yhteiskunta-ala.fi
Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa
TYÖELÄMÄ. PARAS AIKA OLLA ELOSSA.
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet.
Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti.
Katso lisää osoitteessa elo.fi
TULE MUKAAN TUTKAIMEEN
Haluatko kehittyä kirjoittajana? Onko sinulla aihe, ajatus tai argumentti, jonka haluat pukea sanoiksi? Innostaako kuvajournalismi tai visuaalinen ilmaisu?
Tutkain etsii jatkuvasti uusia kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. Olit sitten fuksi tai jo ännännellä vuodellasi, tervetuloa!
Paras tapa hypätä mukaan on tulla toimituskokoukseen, joita järjestetään neljästi vuodessa. Tiedon tulevasta kokouksesta löydät Tutkaimen somesta, nettisivuilta tai ottamalla yhteyttä päätoimitukseen. Vaikka kokous olisi jo mennyt, kysy rohkeasti lisää tai tarjoa juttuideaasi suoraan päätoimittajalle tutkain@ kannunvalajat.fi!
Neljästi vuodessa painettuna ja verkossa ilmestyvä Tutkain on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden* toimittama lehti. Tutkain on ilmestynyt vuodesta 1964.
Tutkainta julkaisee Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry. Lehden journalistinen linja on riippumaton järjestöstä. Tutkain on puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisu.
Tutkaimen päätoimittaja valitaan Kannunvalajien vaalikokouksessa loppuvuodesta. Samalla voidaan valita myös lehden AD ja viestintävastaava.
*Julkaisemme toisinaan myös tiedekuntamme ulkopuolisten tekijöiden töitä. Älä epäröi tarjota ideaasi!
