Tutkain 2 / 2024

TUTkain

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964

Yritysvastuudirektiivi New Yorkin ryhävalaat Gaza taidemuseossa Kilpailu Grönlannista Ukrainan sota

2 / 2024

TEKIJÄT

Päätoimittaja: Olli Puumalainen

AD: Aura Savolainen

Viestintävastaava: Axel Alvesalo

Kirjoittajat: Olli Puumalainen, Eeva Honkonen, Vera Lampila, Siiri Luukkanen, Axel Alvesalo, Riina Piirilä

Kuvat ja kuvitukset: Armas Weselius, Olga Kallio, Eeva Honkonen, Saara Pylkkänen, Vera Lampila, Axel Alvesalo, Aliisa Peltoniemi, Artie Raslich/ Gotham Whale

Logo: Aura Savolainen

Kansi: Eeva Honkonen

Julkaisija: Kannunvalajat ry

Paino: Picaset Oy

ISSN: 2670-0697

YHTEYSTIEDOT

Instagram / @tutkain

LinkedIn / Tutkain tutkainlehti.fi tutkain@kannunvalajat.fi

Valtsikalainen valitsee

Mitä

tekee vastuullinen kansalainen, kuluttaja? Tiedostaminen peitsenään hän tekee valintoja.

Sitä kai on ihmisyyden ydin eli kykyä valita viettien sokkojohdatuksen sijaan. Siitähän moraalissa on kyse, demokratiassakin.

Ja valintojahan meiltä todella vaaditaan: mitä ostaa, mitä syödä, mitä tehdä ja kenen kanssa?

Jokainen valinta vaatii tekijältään kaistanleveyttä, mutta päänraapimisen ja valinnan merkityksen yhteys ei ole suora.

Alepassa tai äänestyskopissa yhden tai toisen välillä arpominen voi kuluttaa aivoa aivan yhtä lailla. Mitättömintäkin valintaa voi vatvoa, selvitellä ja pohtia loputtomasti.

Valtsikalaisena generalistina tärkein valintani on työ. Ostopäätökset tai mitkään vapaa-ajan aktivismit ovat puuhastelua uravalinnan rinnalla.

Minkälaista maailmaa työni pystyttää ja ylläpitää? Kenen etua, valtaa ja vaurautta minun ahkeruuteni palvelee?

Kenen keissejä ratkon? Opiskelinko saadakseni co-create solutions ja catalyze positive enduring change eniten tarjoavalle? Olenko minä kaupan? Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Kuinka notkea on itsepetos? Piisaako hybristä? Ristiretkelle vaan muuttamaan ja muuttumaan, sisältäpäin.

Kuuliaisuuden palkinnoksi opettavainen

työympäristö, teräviä työkavereita ja dynaamista vauhtisokeutta.

Valtsikalainen hankkii auton ja asuntolainan, lomamatkat ja oppii konsulttijargonin.

Palkka nousee – paljonko riittää? Ja niin kultainen häkki napsahtaa kiinni.

Kuinka suurta pahaa pienen hyvän hinnalla saa tehdä?

Elämässä ja työelämässä ei uida ihan ajopuuna, mutta ei virran suuntaa koskiveneestäkään päätetä. Jos valita pitää, mitkä ovat vaihtoehdot?

Hallitus leikkaa järjestöiltä. Valtio tarjoaa rekrykieltoa. Kuka tuottaa tavarat ja palvelut? Laskut pitäisi maksaa.

Hallitus haluaa, että menen kiltisti kasvattamaan yhteistä kakkua ja maksamaan veroja. Tosin ilmeisesti vain siihen saakka, kunnes pääsen jonkin puljun osakkaaksi niitä kiertämään.

Kasvufetissi on ajanut meidät pisteeseen, jossa elämämme edellytykset tuhoutuvat. Maailma tavoittelee päästönollaa.

Ei mitään on vahinkoa parempi ja mitätön radikaalia maailmassa, jossa kasvu ja edistys ovat hävitystä ja kulutusta.

Jos oma tassunjälki talloo kukkaset, kannattaisiko vain jättää askeltamatta?

Olli Puumalainen Päätoimittaja

Kuva: armas weselius

VOIKO SUOMI ESIINTYÄ KESTÄVYYDEN SOIHDUNKANTAJANA?

KANNUT KAAKKOON

PITKÄSTI

VISUAALISESTI

KUVIA UKRAINASTA

Kuvitus: Saara Pylkkänen

EU havittelee Grönlannista vihreän siirtymän raaka-ainepankkia

Teksti: eeva honkonen

KuvITUS: SAARA pylkkänen & KUVAT: eeva honkoneN

Maailmankartan yläreunaa hipoo yleensä tilastojen valossa harmaaksi väritetty Grönlanti – tietoa ei saatavilla. Enää Grönlannin hupeneva jääpeite ei ole ainoa, mikä herättää kansainvälisen kiinnostuksen. Maailman suurimmalla saarella tiivistyvät suurvaltapolitiikka ja turvallisuus, ilmastonmuutoksen rajut seuraukset, taistelu alkuperäiskansojen oikeuksista, kasvava turismi ja kilpajuoksu maaperän rikkauksille.

Grönlanti on kaupan! Tai ainakin niin väitti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vuonna 2019. Ehdotus nosti Grönlannin kerralla kansainvälisten medioden etusivuille ja maailmanpolitiikan polttopisteeksi. Tanskan pääministeri Mette Fredriksen tyrmäsi ajatuksen tietysti heti. Keväällä 2024 hän ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tekivät historiallisen vierailun Grönlannin pääkaupunkiin Nuukiin, missä he avasivat uuden EU-konsulaatin. Yhdysvaltojen ohella Kiina on halunnut raivata reittiään arktiselle alueelle, kuten levittämällä globaalia Vyö ja tie -ohjelmaansa napapiirin pohjoispuolelle. Grönlanti on osannut pelata suurvaltapeliä. Se sai Kiinan investointien uhalla Tanskan taipumaan muun muassa uusien lentokenttien maksajaksi, vaikka Tanska oli siitä ensin ehtinyt kieltäytyä.

EU ei halua jäädä pahnanpohjimmaiseksi arktisessa kilpajuoksussa. Syksyllä 2023 EU käynnisti Global Gateway -strategiansa, jonka tarkoituksena on edistää investoinneilla ilmastonmuutoksen vastaista taistelua, paikallista terveydenhuoltoa, tasapuolista kilpailua sekä huoltovarmuuden turvaamista.

EU:n ja Grönlannin välisten neuvottelu-

jen ytimessä ovat Grönlannin kallioperän rikkaudet. EU:lla on 34 kriittisen raaka-aineen lista, joista ainakin 27 löytyy tiettävästi Grönlannin uumenista. Grönlanti on geologialtaan äärimmäisen rikas, sillä saaren kallioperä on maailman vanhin – sen historia kantaa maapallon syntyyn neljän miljardin vuoden taakse.

Täpärää kansanäänestystä seurannut ”Gröxit” 1985 päätti Grönlannin jäsenyyden Euroopan talousyhteisössä, muutamia vuosia ennen kuin siitä tuli EU. Nyt EU yrittää lämmitellä kahdenvälistä suhdettaan Tanskan kuningaskunnalle kuuluvaan Grönlantiin. Suurin osa liki 57 000 grönlantilaisesta haaveilee itsenäisyydestä, ja sitä kannatetaan yli puoluerajojen.

Laaja itsehallinto-oikeus takaa Grönlannille mahdollisuuden itsenäistyä, mikäli Grönlanti niin päättää. Sitä varten arktisen saaren on ainakin vahvistettava talouttaan ja järjesteltävä tulevaisuuden turvallisuutensa. Tähän saakka Tanska, Naton ja Yhdysvaltain tuella, on vastannut Grönlannin puolustuksesta.

EU solmi syksyllä 2023 Grönlannin kanssa 94 miljoonan euron sopimuksen, josta valtaosa eli 72 miljoonaa euroa on korvamerkitty koulutukseen erityisesti ammatillisen ja teknillisen

osaamisen vahvistamiseksi. Lisäksi grönlantilaisiin peruskouluihin tuodaan raaka-aineisiin ja tekniikkaan painottuvaa innovaatio-oppimista. Teknologiaopinnot Grönlannissa ovat uuden aikakauden alku. Kolonialismin peruna saaren yliopistossa ei edelleenkään voi opiskella matemaattisluonnontieteisiä aineita, vaan niitä varten koulutus on hankittava saaren ulkopuolelta.

Energian ja kriittisten raaka-aineiden tutkimiseen EU myönsi 22 miljoonaa euroa. Grönlannin esiintymien potentiaalia verrataan Australiaan ja Kanadaan kaivostoiminnan mahtimaihin. Edelleen tutkimustyö Grönlannissa on alkuvaiheessa vaatimattomien resurssien ja haastavien olosuhteiden vuoksi. Sopimuksellaan EU toivoo avaavansa Grönlannin geologisen potentiaalin. Grönlanti puolestaan on luvannut vastineeksi saamilleen rahoille tiivistää strategista kumppanuutta EU:n kanssa. Sopimuksella tavoitellaan vihreään siirtymään tarvittavien raaka-aineiden turvaamista. Tähän saakka EU on ollut riippuvainen useiden eri maailmankolkkien raaka-aineista. Nyt EU haluaa varmistaa strategisen autonomian kriittisissä teknologioissa. Samansuuntaiset tarkoitusperät on myös muilla maailmaa johtavilla toimijoilla. Tulevaisuudessa raaka-aineiden saanti vaikeutuu entisestään, sillä saavutettavimmat kohteet on jo lähes tai kokonaan tyhjennetty luonnonrikkauksistaan. Enenevissä määrin kriittistä teknologiaa valmistetaan kierrätetyistä materiaaleista. Ne eivät kuitenkaan riitä nykyiseen tarpeeseen, sillä tuotettavan teknologian määrä kasvaa kasvamistaan. Sen vuoksi Grönlannin kaltaisiin paikkoihin halutaan päästä käsiksi lähes hinnalla millä hyvänsä. Grönlanti on pinta-alaltaan noin seitsemän kertaa Suomen kokoinen. Kesäisin aina Helsingin leveyspiirin eteläpuolelle ulottuvasta saaresta sulaa vähän Suomea suurempi maa-alue. Tämä ikiroudasta vapaa alue on se, josta EU pyrkii saamaan kriittiset raaka-aineensa. Vaikka iki-

”Grönlantilaiset eivät kaipaa uutta siirtomaaisäntää.”

roudan ja jäätikön määrä vähenee eikä meri enää jäädy talvisin, ei alueelle pääsee vaivattomasti muuttuvien sääolosuhteiden ja vaikeakulkuisen maaston vuoksi.

EU:n ja Grönlannin välinen sopimus kätkee sisäänsä moninaisia strategisia tavoitteita. Ensisijaisesti se tarjoaa EU:lle etumatkan muihin Grönlannin maaperästä kiinnostuneisiin verrattuna.

Global Gateway ei luultavasti vedä vertoja investointien koossa Kiinan Vyölle ja tielle. Itsenäistyäkseen Grönlanti tarvitsee rahaa, sillä nykyisellään Tanskan kuningaskunta maksaa Grönlannille vuosittain noin 475 miljoonaa euroa, mikä on hieman yli puolet Grönlannin itsehallinnon vuosibudjetista.

Grönlantilaisten laaja itsehallinto päättää kaikesta muusta saarta koskevasta paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tanska tekee omaa ulkoja turvallisuuspolitiikkaansa EU:ssa ja NAtossa, joten Grönlannista on tullut ilman omaa tahtoaan

niiden läheinen kumppani. Tulevaisuuden mahdollinen itsenäistyminen jättää avoimeksi kysymyksen yhteistyöstä länsiliittoutumien kanssa.

EU haluaa turvaamaan selustaansa luomalla kahdenväliset suhteet Grönlantiin toivoen, että tulevaisuudessa mahdollisesti itsenäinen Grönlanti haluaa jatkaa tiivistä yhteistyötään EU:n kanssa.

Ursula von der Leyenin poliittinen erityisavustaja Tomas Baert kommentoi The Guardianille (14.3.2024) haastattelussa EU:n arvostavan kumppaneitaan. EU:lle on tärkeää parantaa mielikuvia itsestään yhteistyöllä sekä luoda paikallista hyötyä grönlantilaisille: ”Me emme halua vain kaivaa ja karata. Erityisesti Kiina tekee niin, mutta myös monet muut.”

Tahto tehdä asiat oikein on EU:ssa kova, mutta se onnistuu vain, jos EU-päättäjät pitävät grönlantilaisia vertaisinaan. Grönlantilaiset eivät kaipaa uutta siirtomaaisäntää.

Kuvat: Eeva Honkonen

Demokratiaa talouden ehdoilla

Orpon hallitus ajaa uudistuksia läpi tiukkaan tahtiin. Monet niistä heikentävät pienituloisten työntekijöiden ja opiskelijoiden asemaa. Heikennysten oikeutuksessa korostuvat kolme argumenttia: valtion etu, arkijärki ja uudistusten demokraattinen alkuperä. Samaan aikaan lakkoilijat maalataan uusina vihollisina, jotka edustavat kaikkea päinvastaista. Jos mielenosoitukset halutaan pois päivänvalosta, missä hallitukseen kohdistuva vaikuttaminen todella tapahtuu?

Hallituksen

suunnittelemat heikennykset työelämään ja sosiaaliturvaan eivät edenneet ilman vastarintaa. Alkuvuotta on värittänyt työntekijöiden ja ay-liikkeen lakkotaistelu kaavailtuja heikennyksiä vastaan, mitä edelsivät syksyn laajalle levinneet opiskelijavaltaukset.

Hallituksen argumenteissa lakot kehystettiin ensisijaisesti valtiontaloutta heikentäväksi ja häiritseväksi tekijäksi, mikä heijastui myös uutisointiin. Lakkojen kaltainen laajalle ulottuva, osallistava ja yhteiskunnan normaalitilaa rikkova poliittinen vaikuttaminen maalattiin uhkaksi konsensus-Suomelle. Hallituksen kertomuksessa työssäkäynti on velvollisuus niin työnantajalle kuin valtiolle – lakkoilu taas on ajattelematonta ja päämäärätöntä toimintaa.

Samaan aikaan hallitus tukijoineen perusteli uudistuksia arkijärjellä ja yhteisellä hyvällä, niiden merkitystä työntekijöiden asemaan,

toimeentuloon ja tulevaisuuteen vähäteltiin. Jul kinen velka vaikuttaa olevan voittamaton argu mentti, jonka alle voidaan kätkeä työntekijöiden oikeuksia polkeva agenda.

Keskustelua seuratessa näyttikin siltä, että monet suomalaiset ovat yllättävän etäänty neitä lakkoilusta ja työn seisauttamisesta. Niiden vaikutukset tulivat yllätyksenä monelle.

Valtion uudet viholliset

Hallituspuolueiden, etenkin perussuomalaisten, argumentoinnissa lakkoilijat ja ay-liike ovat epäisänmaallisia toimijoita. Vertauskuvina ay-liikkeelle kelpasi Venäjä, punakaartit ja mafia. Lakkoilijoiden demonisointi ja syyllistäminen on tapa oikeuttaa hallituksen politiikkaa. Viholliskuvien rakentelulla yritetään nakertaa julkista sympatiaa ja ymmärrystä lakkoilijoiden huolille. Lakkoilijoi-

Teksti & KuvITUS: VEra lampila

ta on kuvattu itsepäisiksi öykkäreiksi, jotka eivät osaa edes ajatella itse, vaan seuraavat ay-pomojen käskyjä.

Aggressiiviseen puheeseen lakkoilijoista yhdistyvät hallituksen väitteet uudistusten puhtaasta demokraattista alkuperästä ja oikeudenmukaisuudesta. Hallitus katsoo vaalien antavan mandaatin kaikenlaisille leikkauksille ja heikennyksille. Nähtävästi demokraattinen yhteiskunta sanellaan ylhäältä alas. Aktivismin pitäisi tapahtua työajan ulkopuolella, silloin kun se ei ole näkyvää eikä aiheuta häiriöitä.

Hallitus haluaa rajata poliittiset lakot ja tukilakot vuorokauteen ja korottaa lakkosakkoja. Samalla työntekijöiden asemaa heikentävät lakiuudistukset, kuten paikallisen sopimisen lisääminen, viedään maaliin. Lakkojen kaavailtu rajaaminen jättää aukon parlamentaarisen vaikuttamisen ulkopuolella oleviin demokraattisiin ja osallista-

”Aktivismin pitäisi tapahtua työajan ulkopuolella, silloin kun se ei ole näkyvää eikä aiheuta häiriöitä.”

viin keinoihin. Lakot korvaavaa ja yhtä vaikuttavaa väkivallattoman ja osallistavan poliittisen vaikuttamisen keinoa on hankala keksiä.

Vaikuttaakin siltä, että demokraattiset vaikutuskeinot halutaan raivata pois, elleivät ne ole taloudellisesti kannattavia tai hallituksen linjaa myötäileviä. Kun hallitus haluaa määritellä demokratian sisällön, kysymys kuuluukin: kenen ääntä hallitus kuuntelee? Minkälaisia resursseja ja pääomaa hallituksen tavoittaminen vaatii?

Uudet vaikuttamisen keinot

Jos poliittisesta vaikuttamisesta tehdään voittoa tavoittelevaa yritystoimintaa, eniten hyötyvät erilaiset viestintä- ja konsulttifirmat, joilla on laajat verkostot. Niissä työskentelee paljon politiikassa toimineita henkilöitä, jotka neuvovat yrityksiä juuri poliittisessa vaikuttamisessa ja oman viestin

läpi lyömisessä.

Viestintätoimistojen poliittinen valta on 2010-luvulta kasvanut ja ollut viime vuosina yhä enemmän pinnalla esimerkiksi Matti Ylösen, Mona Mannevuon ja Niina Karin julkaiseman, viestintätoimistojen poliittista valtaa tutkivan, kirjan Viestintätoimistojen valta – Politiikan uudet pelurit myötä.

Viestintätoimistot määrittelevät itsensä muutostoimistoiksi ja välttelevät lobbaus-sanan käyttöä. Yritysten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen esitetään jopa keinona kohti parempaa yhteiskuntaan ja toimivampaa demokratiaa, sillä yritysten vaikutusvallan kasvamisen katsotaan edistävän uusien ideoiden syntyä ja yhteistä etua.

Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin yhteyksien ja lobbaussuunnitelmien kauppaamisesta, joka mahdollistaa eniten tarjoavalle poliittisen vaikuttamisen ja yritysten etujen ujuttamisen hallituksen politiikkaan. Vaikuttaminen tapahtuu piilossa julkisuudelta, joten yritysten poliittisten kytkösten ja lobbaamisen selvittäminen ei ole yksioikoista. Heikko avoimuusrekisteri ei heti asiaa muuksi muuta.

Jos mielenosoituksia ja lakkoilua ympäröivä keskustelu keskittyvy ainoastaan niiden taloudellisiin vaikutuksiin, ja osallistavat demokratian keinot rajataan vaaleihin, rahan merkitys poliittisessa vaikuttamisessa vahvistuu. Maksullinen demokratia ja ostettavat asiantuntijat yhdistettynä rajatumpiin vaikuttamisen keinoihin etäännyttävät kansalaisia politiikasta entisestään.

”Lakot korvaavaa ja yhtä vaikuttavaa väkivallattoman ja osallistavan poliittisen vaikuttamisen keinoa on hankala keksiä.”

Kuvitus: Vera Lampila

Kommentti:

Voiko Suomi esiintyä kestävyyden soihdunkantajana?

Teksti: Siiri luukkanen

KuvITUS: olga kallio

Yritysvastuudirektiivi etenee sittenkin – Suomesta huolimatta! Vaikka historiallinen askel yritysvastuussa näyttää vihdoin toteutuvan, ei saa unohtaa, että Suomi oli valmis tyrmäämään sen kriittisellä hetkellä.

Kuvitus: Olga Kallio

Helmikuun alussa elettiin kauhun hetkiä, kun vuosia valmisteltu yritysvastuudirektiivi oli vaarassa kaatua kokonaan. Suomi eräiden muiden maiden rinnalla oli päättänyt vetää tukensa direktiiviltä äänestyksessä, vaikka sen suhteen oli löydetty sopu trilogineuvotteluissa.

Jopa hallituspuolueiden jäsenet myönsivät, että tämä saattaisi olla kuolinisku direktiiville, mutta olivat silti valmiita uhraamaan sen ”kansallisen edun” alttarilla.

Toteutuessaan yritysvastuu velvoittaisi EU:n alueella toimivat suuryritykset huolehtimaan, ettei niiden tuotantoketjuissa loukata ihmisoikeuksia tai saastuteta ympäristöä. Lisäksi niiden olisi suunniteltava, miten toiminta saadaan linjaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa.

Näiden velvoitteiden kuvittelisi käyvän yhteen juhlapuheidensa mukaan ihmisoikeuksia ja kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ajavan maan suunnitelmiin.

Ongelmaksi hallinnollemme muodostui direktiivin kohdat ryhmäkanneoikeudesta sekä todisteiden esittämisvelvollisuuden laajentamisesta. Nämä kirjaukset pyrkivät varmistamaan, että ihmisoikeusloukkausten uhreilla olisi aito mahdollisuus saada oikeutta EU:n alueella.

Vaikka useat oikeustieteen asiantuntijat ja yritysmaailman toimijat neuvoivat hallitusta tukemaan direktiiviä, se ei riittänyt.

Kun yritysvastuudirektiivi kaikesta huolimatta nyt toteutuu, on syytä iloon. Europarlamentti hyväksyi direktiivin huhtikuun lopussa ja se on kirjoittamishetkellä odottamassa neuvoston muodollista hyväksyntää..

Pidetään silti mielessä, kun hallituspuolueet juhlivat ”neuvotteluvoittoa” yritysvastuudirektiivin osalta, että näiden neuvotteluiden tuloksena direktiivi heikkeni mahdollisten uhrien kustannuksella. Puheissa Suomi nostetaan kestävyyden kärkimaaksi, mutta teot kertovat toista.

”Puheissa Suomi nostetaan kestävyyden kärkimaaksi, mutta teot kertovat toista.”

Auttajien matkassa Itä-Ukrainassa

Julkisuudessa on puhuttu paljon Ukrainan sodan suomalaistaistelijoista. Heitä on monia, mutta vielä enemmän maassa on muita suomalaisvapaaehtoisia. He palvelevat järjestöissä, järjestävät apua ja kouluttavat ukrainalaisia sotilaita.

Yli kaksi vuotta kestänyt Venäjän hyökkäyssota on muuttunut uuvuttavaksi kulutussodaksi. Rintamat vaativat jatkuvasti uutta kalustoa ja koulutettuja sotilaita. Ukrainan tilanne on vaikea.

Vuoden 2022 helmikuun jälkeen satakunta suomalaista on lähtenyt taistelemaan Ukrainan puolesta. Heitä ja Ukrainan asevoimia tukee tärkeä joukko vapaaehtoisia, enimmäkseen piilossa julkisuudelta. Ukrainaa auttavia suomalaisia vapaaehtoisjärjestöjä on reilu parikymmentä. Niillä on aktiivisia jäseniä Suomessa

satoja. Järjestöt rahoittavat ja kuljettavat elintärkeää humanitaarista apua Ukrainaan. Ne järjestävät myös erilaisia koulutuksia Ukrainan asevoimille. Vuositasolla avun arvo lasketaan miljoonissa euroissa. Lion Defence Team (LDT) on suomalaisista reserviläisistä koostuva vapaaehtoisjärjestö. Se kouluttaa ukrainalaisille Suomen puolustusvoimissa opittuja erikoistaitoja, kuten miinanraivausta, sekä toimittaa materiaaliapua paikallisille yhteistyökumppaneilleen. LDT:n jäsenille suurin henkilökohtainen syy lähteä oli

halu auttaa Ukrainaa. Konfliktialueelle matkustaminen on riskialtista ja uusiin tilanteisiin on sopeuduttava nopeasti. Stressi on jatkuvaa ja työ raskasta. Vaaroista ja vaikeuksista huolimatta LDT ja muut suomalaisjärjestöt jatkavat työtään Ukrainan puolustuksen eteen – riippumatta valtiollisten apupakettien aikataulusta. Pääsin alkukeväästä seuraamaan LDT:tä työtä. Matkustin järjestön avustuskuljetuksen mukana eri puolilla Itä-Ukrainaa ja vierailin miinanraivauskoulutuksessa rintaman tuntumassa.

LDT:n jäseniä Itä-Ukrainassa.

Kraken-rykmenttiin kuuluva ukrainalainen sotilas. Rykmentti toimii Ukrainan tiedustelupalvelun alaisuudessa erikoisjoukkona.

Materiaaliapua tien päällä Itä-Ukrainassa.

LDT:n miinanraivauskouluttaja Itä-Ukrainassa. Alue on yksi maailman raskaimmin miinoitetuista. Kun sota joskus päättyy, miinanraivaus voi viedä jopa vuosikymmeniä.

Raskaat taistelut ovat tehneet osia Itä-Ukrainasta asuinkelvottomaksi.

LDT:n miinanraivauskouluttaja Itä-Ukrainassa. Venäjä käytti laajoja miinoitteita Ukrainan vastahyökkäyksen pysäyttämisessä kesällä 2023. Maamiinat tappavat jatkuvasti ukrainalaisia siviilejä.

Tuhoutunut kerrostalo.

Harjoitusmiinaa haudataan raivauskoulutusta varten.

Sodan molemmat osapuolet käyttävät miinoja jalkaväkeä ja ajoneuvoja vastaan.

Kaatuneiden muistomerkki Kiovan keskustassa. Jokainen lippu merkitsee yhtä menetettyä puolustajaa.

2/2024

Koulutusta varten saapuneita autoja.

Taisteluiden jälkiä.

LDT:n jäsen haastattelussa. Pöydällä on Ukrainan armeijalle lahjoitettavia drooneja. Seinällä on kokoelma järjestön Ukrainan asevoimien yksiköiltä saamia kiitoskirjeitä.

Harkovan kaupungintalo ja suuri osa keskustasta vailla sähköä. Venäjä iskee Harkovan alueelle tyypillisesti raskailla ballistisilla ohjuksilla. Usein hyökkääjän kohteena siviili-infrastruktuuri, kuten energiantuotanto ja -jakelu.

Visuaalisesti

Taisteluiden tuhoama kylä.

Gazan sota tuli museoon

– taidetta ja

politiikkaa

Yhdysvalloissa

Teksti: Riina piirilä

KuvITUS: aliisa peltoniemi

Sota Gazassa on paljastanut Yhdysvaltojen taidekentän poliittisia kytköksiä sekä johtanut lukuisiin boikotteihin ja cancelointeihin. Globaalien kriisien keskellä taidemuseoilta vaaditaan samaan aikaan neutraaliutta ja poliittista kantaa. Kuinka poliittista amerikkalainen taide saa olla?

Nykytaide kiinnostaa newyorkilaisia: maaliskuisena lauantaipäivänä Whitney Museum of American Artin uusinta kotimaista taidetta esittelevä biennaali on ääriään myöten täynnä.

Nuoret kaupunkilaiset poseeraavat vuorollaan Tiktok-videoissa Denian DinéYazhi’n alistettujen alkuperäiskansojen vastarintaliikkeitä käsittelevän teoksen We must stop imagining apocalypse / genocide + we must imagine liberation edessä.

Whitney on tunnettu poliittisuudestaan. Vuosien varrella biennaalissa on nähty niin poliisiväkivaltaa, ilmastopolitiikkaa kuin aseoikeuksiakin arvostelevia provokatiivisia teoksia. Tänä vuonna teemat pyörivät aborttitaistelun, teknologiajättien vallan ja vähemmistöjen oikeuksien kaltaisissa

aiheissa. Mutta missä ovat teokset, jotka ottavat kantaa Gazan sotaan ja Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin?

Lähi-idän traagiset tapahtumat ovat ravistelleet taidemaailmaa syksystä 2023 lähtien. Lokakuun 26. päivänä kuvataidemaailma kohahti, kun kansainvälisesti tunnetuimpiin taidejulkaisuihin kuuluvan Artforumin päätoimittaja David Velasco erotettiin hänen julkaistuaan lehdessä kirjeen, jossa vaadittiin 8000 allekirjoituksen tuella välitöntä tulitaukoa, siviilien tappamisen lopettamista, humanitaarisen avun päästämistä Gazaan sekä ihmisoikeusloukkausten ja Israelin sotarikosten tunnustamista.

Vastalauseena Velascon erottamiselle kymmenet Artforumin toimittajat irtisanoutuivat työpaikastaan ja sadat

lukijat julistivat sosiaalisessa mediassa ryhtyvänsä boikotoimaan lehteä.

Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa sarjalle protesteja, boikotteja, avoimia kirjeitä ja cancel-vaatimuksia, jotka ovat kohdistuneet palestiina- ja muslimimieliseen sisältöön sekä Israelin sotatoimien arvosteluun Yhdysvalloissa.

Cancelointi ja sensuuri ovat kohdistuneet niin taiteilijoihin, taideteoksiin kuin taidelaitosten työntekijöihinkin: Ai Weiwein näyttely Lontoossa peruttiin taiteilijan Palestiina-mielisten Twitter- kommenttien takia ja New Yorkissa El Museo del Barrio perui tilaamansa taideteoksen näytteillepanon sen sisältämän Palestiinan lipun vuoksi. Ohiossa Wexner Center -taidekeskus perui paneelikeskustelun palestiinalaisen taiteilijan Jumana Mannan osallistumi-

”Taide ei koskaan ole ollut epäpoliittista, vaikka myytti

taiteesta

muusta yhteiskunnasta irrallisena kokonaisuutena elää edelleen.”

sen takia vedoten ”tämänhetkiseen maailmantilanteeseen”.

Washington D.C.:ssä taiteilijat Nicholas Galanin ja Merritt Johnson vetivät töitään kongressin rahoittamasta kansallisgalleriasta protestina Yhdysvaltain Israelille tarjoamalle sotatuelle.

Poliittista vai neutraalia taidetta?

Taideinstituutiot ja -museot ovat toimineet poliittisena taistelutantereena ennenkin. Vietnamin sodan aikana 1974 Pablo Picasson sodanvastainen teos Guernica joutui vandalismin

kohteeksi New Yorkin MoMA:ssa. Nykyään teosten sotkeminen on esimerkiksi Just Stop Oilin ja muiden ilmastoliikkeiden protestikeino.

Cancelointejakin on harrastettu Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla, kun Washington D.C:ssä sijaitseva Corcoran Gallery perui Robert Mapplethorpen näyttelyn teosten homoeroottisuuden nostattaman kohun seurauksena.

Vuonna 2017 sadat taiteilijat vaativat museoiden sulkemista vastalauseena Donald Trumpin presidenttiydelle. 2000-luvulla amerikkalaisissa museoissa on myös vaadittu johtokunnan eroa petosepäilyjen ja epäilyttävien liiketoimien johdosta sekä osoitettu mieltä Black Lives Matter -liikkeen tiimoilta.

Vuonna 2020 poliittisen debatin keskellä oli Ku Klux Klania käsittelevä kuvasto, jonka vuoksi modernistitaiteilija Philip Gustonin retrospektiiviä lykättiin kahdella vuodella.

Taide ei koskaan ole ollut epäpoliittista, vaikka myytti

taiteesta muusta yhteiskunnasta irrallisena kokonaisuutena elää edelleen. Eikä ihme: 1800-luvulla Euroopassa kukoistanut taidetta taiteen vuoksi -ideologia loi länsimaiseen kulttuuriin illuusion autonomisesta taiteesta, joka syntyy tyhjiössä taiteilijan sisäisen sielunmaailman kuvauksena vailla poliittista ja moraalista sitoutumista tai riippuvuutta talousjärjestelmän lainalaisuuksista.

Museot ja galleriat on perinteisesti totuttu näkemään muusta yhteiskunnasta irrallisina, ei-poliittisina toimijoina, joiden tehtävä on tarjota neutraalia tilaa monimutkaisia ongelmia koskevalle yhteiskunnalliselle keskustelulle ja erilaisille mielipiteille.

Museot eivät kuitenkaan ole koskaan immuuneja politiikalle, väittää newyorkilaisen Queens Museumin entinen johtaja Laura Raicovich kirjassaan Culture Strike: Arts and Museums in an Age of Protest. Museot ja niiden toiminta heijastavat väistämättä yhteiskunnan kulttuurillisia arvoja, normeja ja

rakenteita, mikä näkyy muun muassa teosvalinnoissa ja kuratoinnissa.

Kantaaottavat museot

Asiantuntijoiden mukaan 2020-luvun taideinstituutiot ovat aivan uudenlaisessa poliittisessa ristitulessa. Museoiden poliittisuutta tutkinut Mary Elizabeth Williams kuvailee artikkelissaan A Noble Balancing Act: Museums, Political Activism and Protest Art nykyhetken ta-

pahtumia käänteentekeviksi: museoiden paine osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun on kasvanut voimalla. Poliittisen taiteen esittäminen on museoille luonteva tapa vastata ajankohtaisuuden vaatimukseen. Protestitaiteen esittäminen tarkoittaa kuitenkin riskinottoa. Jatkuvien kriisien maailmassa, jossa vaaditaan yhtäältä neutraaliutta ja toisaalta aktiivisia kannanottoja, museot yrittävät toteuttaa tehtäväänsä tarjoamalla kaikkea kaikille pillastuttamatta ketään.

Suututtamisen pelko korostuu erityisesti Yhdysvalloissa, jossa museot ja galleriat joutuvat olemaan varpaillaan yksityisten rahoittajien edessä. Eletään ennakkosensuurin aikaa: kuten Velascon tapaus osoittaa, harkitsematon lausunto saattaa lopettaa uran tai karkottaa rahoittajat. Museokeskustelu heijastelee laajempia yhteiskunnallisia jännitteitä. Yhdysvalloissa taideinstituutioiden tasapainottelua vaikeuttaa maan tulehtunut poliittinen ilmapiiri, jossa

Kuvitus: Aliisa Peltoniemi

yhteiskuntaa yhdistävä neutraali tila vaikuttaa utopialta. Polarisaatio kasvattaa museoiden pelkoa potentiaalisten kävijöiden menettämisestä.

Poliittisten näkemysten lisäksi taiteelta ja taiteilijoilta vaaditaan yhä enemmän monimuotoisuutta. Kuten Raicovich toteaa kirjassaan, museoissa esillä olevan taiteen odotetaan edustavan koko yhteiskuntaa, ja vaatimus on korostunut 2020-luvulla erityisesti Metoo- ja BLM-liikkeiden myötä.

Medioitunut yhteiskunta ja loputon informaatiotulva takaavat sen, että kilpailu

yleisön huomiosta kovenee, mikä lisää painetta entistäkin äänekkäämpiin kannanottoihin.

Taiteen poliittisuutta määrittelee raha

Poliittisten jakolinjojen ja taloudellisen epätasa-arvon syventyessä myös kuilu taidemaailman ja sitä rahoittavien yksityisten tahojen välillä kasvaa. Ristiriita korostuu erityisesti Yhdysvalloissa, jossa taideinstituutiot ovat riippuvaisia yksityisistä lahjoittajista.

Yhdysvalloissa kulttuurin julkinen rahoitus on

vähäisempää kuin Euroopassa. Vajetta on yritetty korjata vetoamalla muun muassa kulttuurin sivistävään vaikutukseen: valtion kulttuurirahoituslaitos National Endowment of the Arts (NEA) perustettiin vuonna 1965. Sen inklusiivisuuden ja yhteisöllisyyden piti oikeutettaa taiteen ja voittoa tavoittelemattomien kulttuurilaitosten julkinen rahoitus. Sittemmin NEA:n budjettia on leikattu rajusti, joten yksityiset rahoittajat hallitsevat kulttuurialaa.

Myös New Yorkin vilkas kulttuurielämä porskuttaa yksityisen rahan voimalla.

”Yksikin askel väärälle reviirille johtaa kohuun ja mainehaittaan.”

Lähi-idän poliittinen tilanne näkyy kaupungissa erityisen selvästi, sillä se on maailman suurimpiin kuuluvan juutalaisyhteisön ja useiden juutalaistaustaisten taideinstituutioiden koti.

Myös nämä instituutiot ottivat kantaa David Velascon kirjeeseen ja muihin tulitaukovaatimuksiin. Arvostetun Lévy Gordy Dayan -gallerian omistajat arvostelivat puheenvuoroja julkisesti vedoten siihen, ettei niissä otettu huomioon panttivankitilannetta, historiallista viitekehystä tai iskuja Israeliin. New Yorkin maineikas juutalainen 92NY-kulttuurikeskus päätyi muun muassa perumaan järjestämänsä kirjallisuustapahtuman Palestiinan puolesta puhuneen kirjailijan Viet Thanh Nguyenin suunnitellun osallistumisen takia.

Taideinstituutiot paikkaansa etsimässä

Whitneyn biennaalin kaltaiset näyttelyt haluavat olla tiloja, joissa taiteilijat kommentoivat aikamme polttavimpia ongelmia tavalla, johon muu yhteiskunta ei pysty. Taide, joka päätyy museossa silmiemme

eteen, on kuitenkin suodatettu kulttuurispesifien, ideologisesti sitoutuneiden ja dollarinmuotoisten suodattimien läpi. Merkittävää ei ole vain se, mikä päätyy näytille, vaan mikä jätetään näyttämättä.

Gazan sodan ympärillä käytyä debattia seuranneet canceloinnit, irtisanomiset ja boikotit paljastavat taiteen poliittisuuden ja alleviivaavat museoalan eettisiä kysymyksiä New Yorkin taidekentällä. Taidemuseot määrittelevät uudelleen yhteiskunnallista rooliansa maailmassa, jossa kantaa on otettava ja heikompia puolustettava, mutta jossa yksikin askel väärälle reviirille johtaa kohuun ja mainehaittaan. Eikä kohuilta vältytty Whitneyn biennaalissa tälläkään kertaa. Artnet News -taidejulkaisun toimittaja löysi Denian DinéYazhi’n teoksesta piilotetun viestin: punaisilla led-valoilla kirjoitettu runo välkkyi muodostaen taustalle lauseen Free Palestine.

Museon edustajat kiirehtivät antamaan lausunnon, jossa teoksen kerrottiin saavan jäädä osaksi biennaalia. Kuraattorit vakuuttivat kuitenkin olleensa autuaan tietämättömiä piilotetusta viestistä teoksia valitessaan.

Ne ovat palanneet! – Valaiden vesillä

New Yorkissa

Teksti: olli puumalainen

Kuvat: artie raslich / Gotham Whale & DiscoA340/Wikimedia Commons

Kauan sitten kadonneet ryhävalaat ovat palanneet New Yorkin vesille. Merten jättiläisten selviäminen näyttää, kuinka järjestöjen työ ja toimiva lainsäädäntö tuottava tulosta.

Nyt yhden maailman kuuluisimmista metropoleista on opeteltava elämään valtavien merinisäkkäidensä kanssa. Suojelutyö ei ole ohi.

Kesäinen

Atlantti New Yorkin edustalla on siniharmaa. Horisontti on leveä ja puolipilvinen taivas meren yllä suunnaton. Vuosikymmeniin näiltä vilkkaasti liikennöidyiltä vesiltä puuttui jättiläinen.

American Princess on yksi New Yorkin valassafarialuksista. Olen sen kannella muiden intoilijoiden mukana kiikarit kaulalla. Takanamme Manhattanin pilvenpiirtäjät häipyvät utuun.

New Yorkin itäisimmästä kolkasta Long Islandin kärjestä on alle 150 km Nantucketin saarelle. Juuri sieltä kuvitteellinen kapteeni Ahab läksi merille jahtaamaan länsimaisen kirjallisuuden kuuluisinta valasta, Moby Dickiä.

Nantucket ja sen naapuri New Bedford olivat amerikkalaisen valaanpyynnin keskuksia. Traani eli valasöljy valaisi lamput, voiteli koneet ja saippuoi kylpijät. Valasöljystä tehtiin jopa margariinia.

Kun pohjoisen Atlantin valaat eivät riittäneet tyydyttämään ahnasta kysyntää, valaanpyytäjät suuntasivat kurssinsa etelään, Cap Hornin ympäri ja Tyynellemerelle saakka. Harppuunat löysivät saalinsa kaikilla valtamerillä. Valaskannat romahtivat.

Luonnonsuojelu on politiikkaa. Neuvotteluja valaanpyynnin sääntelemiseksi oli käyty jo 1920-luvulla. Ensimmäinen kansainvälisen sopimus syntyi 1931, seuraava muutamaa vuotta myöhemmin. Kansainvälinen valaanpyyntikomissio IWC perustettiin 1946. Ensitöikseen se kielsi ryhä-, harmaa- ja mustavalaiden metsästämisen ja asetti pyyntirajoituksia.

Silti vielä toisen maailmansodan jälkeen pahimmillaan lähes 100 000 valasta joutui vuosittain teollisen pyynnin uhriksi, vuosikymmenten ajan. Koko 1900-luvulla tapettiin yli 3 miljoonaa valasta.

Ilman miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon kuolleita merieläimiä valaita olisi voinut odottaa sama kohtalo. 1900-luvun kuluessa fossiiliset polttoaineet ja kasviöljyt vähensivät traanin kysyntää.

IWC kielsi valaanpyynnin kokonaan vuodesta 1986 eteenpäin, tietyin poikkeuksin. Teknisesti kyseessä ei ole kielto vaan keskeytys, mutta se on pysynyt voimassa.

Alkuperäiskansat saavat harjoittaa pienimuotoista pyyntiä Grönlannissa, Alaskassa, Tšukotkassa Venäjän koilliskulmassa sekä Saint Vincentin ja Grenadiinien saarivaltion ve-

sillä Karibianmerellä. 2022 heidän yhteissaaliinsa oli IWC:n mukaan 365 yksilöä.

Samana vuonna kaupallista valaanpyyntiä harjoittavat Norja, Islanti ja Japani metsästivät 999 valasta.

Aluksemme kyntää aaltoja kohti aavaa. American Princess on sinivalkoinen, vajaa 30 metrinen ja kaksikerroksinen, kuin jykevä vesibussi. Sen partailta on hyvä tiirata merta. Keulan kärjessä on lyhyt silta, jonka päästä voi kiikaroida esteettä lähes joka suuntaan. Yläkannella, aurinkosuojan alla Gotham Whale -järjestön luonnontieteilijä esittelee etsintöjemme kohteen, ryhävalaan.

Väritykseltään mustavalkoinen ryhävalas on täysikasvuisena noin 15 metrinen. Painoa sillä voi olla 30 tonnia, enemmänkin. Suuret, jopa viisimetriset evät erottavat sen muista valaista.

Ryhävalaan alaleuan nahka on uurteinen, jotta se voi levittää kurkkunsa valtavan suureksi. Suussaan sillä on hetulat, joiden avulla valas siivilöi saaliinsa hotkaisemastaan merenpalasta.

Pinnalla ryhävalaat saattavat ponnistaa lähes kokonaan merestä, kurkistella kuo-

no pystyssä tai läiskytellä vettä pyrstöllään ja evillään. Näyttävät eleet tekevät niistä valassafarien vetonauloja.

Ne aavemaiset äänet, jotka tunnemme valaiden lauluna, ovat ryhävalasurosten monimutkaisia soidinhuutoja. Ne on tarkoitettu vakuuttamaan sekä potentiaaliset kumppanit että kilpakosijat.

Helsingin luonnontieteellisen museossa, Iida Turpeisen Elollisten kuuluisaksi tekemän stellerinmerilehmän rangan naapurissa, on vihje valaiden historiasta kuivalla maalla.

Ryhävalaan suunnattoman pyrstön juuressa on pari mitätöntä luuntynkää. Vain ne ovat jäljellä edeltäjiensä takajaloista. Elävän valaan ulkomuodossa niistä ei näy merkkiäkään. Miljoonia vuosia sitten ihmisellä ja valaalla oli yhteinen

esivanhempi, joku rottamainen vipeltäjä puikkelehtimassa dinosaurusten jaloissa.

Olemme saavuttaneet valasvedet. Silmä kovana katseemme haravoivat aaltoja. Valaiden kanssa ei tehdä sopimuksia. Matkanjärjestäjä ei lupaa mitään. Sää ainakin on hieno.

Yhdysvalloissa valaanpyynti ja valaanosien kauppa kiellettiin jo vuoden 1972 merinisäkkäidensuojelulailla. Samana vuonna säädettiin toinenkin meriluonnon kannalta olennaisen tärkeä laki, Clean Water Act. Se vähensi mereen laskevien jokien saastekuormaa.

Teollisen valaanpyynnin päätyttyä ryhävalaiden kanta alkoi hiljalleen palautua. Jo 1993 IWC arvioi Pohjois-Atlantin länsiosien ryhävalaskannaksi 11 600 yksilöä. Määrä on kasvanut

noista vuosista.

New Yorkin vedet pysyivät silti jättiläisistä autioina vuosikymmeniä. Mikä toi valaat takaisin? ”Menhaden on valaiden paluun avain”, toteaa Zack Klyver, New Yorkin valaiden seurantaan ja suojeluun erikoistuneen Gotham Whale -järjestön toiminnanjohtaja.

Rannikon tuntumassa viihtyvä menhaden on sillikalojen lahkoon kuuluva parvikala. Jopa meren tärkeimmäksi kalaksi nimitetty menhaden on ravinnonlähde monille muille merieläimille kookkaista juovabasseista ikonisiin valkopäämerikotkiin.

Yhdysvaltain itärannikon alkuperäisväestö käytti menhadenia peltojensa lannoittamiseen. Heiltä tavan oppivat ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaisetkin. Nykyään kalaa käytetään eläinten rehuna, ka-

laöljyn raaka-aineena ja hummerinsyöttinä.

”Menhadenin kannan keskus on Chesapeakenlahdella Washington DC:n lähistöllä. Historiallisesti sitä tavattiin aika-ajoin pohjoisempana, New Yorkissa ja Mainenlahdella, Kanadan rajalle saakka”, Klyver kertoo.

”Pitkän aikaa Omega-nimisen yrityksen valtava laivasto kalasti sitä satoja miljoonia paunoja [n. puoli kiloa] vuosittain. Rankan kalastuksen takia kaloja ei enää riittänyt pohjoiseen.”

Useat luonnonsuojelujärjestöt lobbasivat menhadenin pyyntirajoitusten puolesta 00-luvun loppuvuosina. Kun rajoitukset astuivat voimaan, kanta alkoi elpyä. Nyt kalaa riittää New Jerseyn ja New Yorkin vesille.

New Yorkin kohdalla mereen laskeva vuolas Hudson-

joki kuljettaa valtavasti ravinteita, mikä ruokkii planktonia, jota taas menhadenit syövät. Eikä joen vesi ole enää yhtä pahasti saastunutta kuin ennen, kiitos lainsäädännön.

Tuolla! Aalloista singahtaa pisarapilvi. Kannella pulisevat päät ja laivamme keula kääntyvät kohti tummaa selkää. Ryhävalaan valtava evä kohoaa aalloista, kuin tervehdykseen. Kamerat naksahtelevat. Vesi roiskuu.

Gotham Whalen tietojen mukaan suunnilleen vuodesta 2009 ryhävalaita aletaan havaita säännöllisesti New Yorkin lahdella. ”Ryhävalaat tulevat New Yorkin vesille Mainenlahdelta ja Kanadasta, kesäisten pyyntivesiensä ydinalueilta”, Klyver kertoo. ”Erityisesti nuoret valaat ovat alkaneet pysytellä New Jerseyn ja New Yorkin

ympäristössä. Teinivuosiensa jälkeen ne alkavat vaeltaa talveksi Karibianmerelle aikuisten tavoin.”

Ryhävalas syntyy vajaan vuoden tiineysajan jälkeen Karibianmerellä Dominikaanisen tasavallan, Puerto Ricon ja Guadalupen vesillä tammi–helmikuussa. Poikanen pysyy emonsa kanssa muutamia viikkoja lämpimillä vesillä. Sitten emo johdattaa jälkeläisensä tutuille apajille pohjoiseen.

”Mainenlahden emovalaat palaavat poikasineen Mainenlahdelle, Newfoundlandin valaat Newfoundlandin vesille, Islannin valaat Islantiin ja niin edelleen. Emot pysyvät poikasiensa kanssa yhdeksästä kuukaudesta vuoteen. Syksyllä emo jättää poikasensa, joka saa sitten selvitä omillaan.”

New Yorkin vesillä pyörii juuri näitä 1–5-vuotiaita valai-

Kuva: DiscoA340/Wikimedia Commons

ta. 8–10-vuotiaina ne saavuttavat sukukypsyyden ja alkavat vaeltaa talveksi Karibianmerelle pariutumaan.

”On vielä epäselvää palaavatko valaat varttuneempina New Yorkiin, vai pysyvätkö nämä keskenkasvuisten kalavesinä. Emovalas ja poikanen ilmaantuivat tänne keväällä kaksi vuotta sitten. Ne viipyivät hetken ja jatkoivat sitten matkaansa pohjoiseen”, Klyver kertoo.

”Paljon on vielä avoimia kysymyksiä”, Paul Sieswerda Gotham Whalen hallituksesta täydentää. ”Ensin valaista ei ollut jälkeäkään. Nyt meillä on havaintoja. Ovatko ne tulleet jäädäkseen? Mikä on niiden suhde ihmisiin? Kuinka ne selviävät laivaliikenteestä?”

Kauempana merellä erotan valtavan tankkerin ääriviivat. Solakka pikavene kiihdyttää ohitsemme virvelirivistö hyppien keulan tärähdysten tahdissa. Aluksemme kotisatama Brooklynissä oli lähties-

sämme täpötäynnä purjeveneitä. New Yorkin satama on Pohjois-Amerikan vilkkain. Lukuisat rahtilaivat, tankkerit ja risteilijät kulkevat New Yorkin lahden läpi päivittäin. Kolari ison laivan kanssa on valaalle kohtalokas.

”Pohjoisella pallonpuoliskolla asuu enemmistö maailman ihmisistä, joten pallonpuoliskomme valailla on haastavammat olosuhteet. Meremme ovat urbaaneja”, Klyver sanoo.

”Ison laivan runko vaimentaa potkurien melun. Ääni kuuluu hyvin sivuille ja taakse, mutta keulassa on katvealue, jossa meteliä ei ole. Valas ei välttämättä kuule lähestyvää vaaraa”, Klyver selittää. ”Valaat ovat haavoittuvaisimmillaan pinnalla ruokaillessaan tai levätessään öisin.”

Törmäykset ja sotkeutuminen esimerkiksi kalaverkkoihin aiheuttavat eniten valaskuolemia. Rantaan ajautuneiden valaiden kuolinsyyt

”Ensin valaista ei ollut jälkeäkään. Nyt meillä on havaintoja. Ovatko ne tulleet jäädäkseen?”

tutkitaan ja dokumentoidaan tarkasti.

Ryhävalaat eivät ole New Yorkin vesien ainoita jättejä. Yhdysvaltain itärannikko on myös erittäin uhanalaisen pohjanmustavalaan esiintymisaluetta. Lajille jokainen kuolema on vakava isku.

”Mustavalaita on jäljellä enää noin 350 yksilöä. Niiden takia laivojen pitää kausittain hidastaa muutamien kymmenien mailien varovyöhykkeellä ennen satamaa”, Klyver valaisee. ”Isot laivat haluavat tuoda tavaransa satamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Oceanan tekemän tutkimuksen mukaan 82 % New Yorkin ja New Jerseyn satamiin saapuneista laivoista ei noudattanut nopeusrajoitusta.”

”Kyse on prosenteista. Jos mustavalaiden määrä yhtään vähenee, olemme vaarassa menettää koko lajin”, Sieswerda muistuttaa.

”Alle 60 jalkaiset [18.3 m] alukset on vapautettu rajoituksesta. Ne ovat tyypillisesti hyvin nopeita. Enemmän ja enemmän juuri nämä alukset vaikuttavat olevan valastappojen takana, erityisesti mustavalaiden kohdalla”, Klyver jatkaa.

Emovalaat ja poikaset ovat paljon pinnalla ja ne pysyttelevät lähellä rantaa. Törmäykset osuvat useimmin juuri niihin. Uusia säädöksiä valmistellaan. Niissä vapautus koskisi alle 35 jalkaisia aluksia, rajoitusalueet olisivat laajemmat ja rajoituskausi pidempi.

”Uudet säädökset ovat jumissa poliittisesti, sillä monet ryhmät ovat niitä vastaan,” Klyver kertoo. ”Kokonainen laivastollinen pienveneitä ajaa merelle vauhdilla, jopa 30 mailia

tunnissa [n. 48 km/h). Ne kalastavat 30–100 mailin päässä rannikosta tonnikalaa, mahi-mahia ja muita ’urheilukaloja’. Kalastusyrittäjät eivät tiedä miten he voivat tehdä bisnestä, jos heidän pitää laskea nopeutensa 10 mailiin kesäkuukausina. Silloin he hankkivat suurimman osan tuloistaan.”

”Matkustajalautat ovat yksi pulma lisää. Ne ovat 150 jalkaisia, mutta hyvin nopeita. Muutos vaikuttaisi jopa valassafarialuksiin. Eräs yritys Bostonissa päätti, etteivät he tee valasretkiä huhtikuusta toukokuun puolivälille saakka, jolloin ne saavat kulkea vain 11 mailin vauhdilla. Nämä eri ryhmät ovat vaikutusvaltaisia.”

Tarkkailemamme valaan sukeltaessa mekin jatkamme etsintöjämme. Meri näyttää taas autiolta, mykältä ja valaan löytäminen mahdottomalta. Silti kerta toisensa jälkeen löydämme uuden pisarapilven, selän ja jätin puuhissaan.

”Vedenalainen meteli on meille suuri huolenaihe. Merestä on tullut aina vain meluisampi.

Ääni matkaa ilmaan nähden 4–5 kertaa nopeammin vedessä”, Klyver kertoo. ”Kuuloaisti on hyvin tärkeä merinisäkkäille, erityisesti hetulavalaille. Ne kommunikoivat ääntelyllään pitkien matkojen päähän.”

”Mainenlahdella tehtiin mielenkiintoinen havainto syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aikaan. Silloin kaikki lento- ja meriliikenne lakkasi muutamaksi päiväksi, mutta eräs tutkijaryhmä oli liikkeellä tutkimassa mustavalaita.”

”Kun laivaliikenne oli tauolla eikä meressä ollut me-

lua, valaiden stressitasot putosivat. Kun liikenne palasi, myös valaiden stressitasot nousivat takaisin aiemmalle tasolle. On silti vaikea selvittää haittaako meteli niiden selviämistä.”

”Jokainen mustavalasyksilö on nimetty ja niillä on omat terveyskortit, joihin dokumentoidaan valaiden arvet ja tunnusmerkit. Valaat mitataan ilmasta drooneilla ja niistä kerätään hengitys-, hormoni- ja verinäytteitä sekä koepaloja. Näiden tietojen avulla voidaan seurata yksittäisiä valaita, mutta myös populaation tilaa yleisesti.”

”Seismiset kokeet merellisiä tuulivoimapuistoja varten ovat yksi avoin kysymys lisää. Moni niitä vastustavista ryhmistä on ’Suuren Öljyn’ puolella, eikä ilmastonmuutos kiinnosta heitä. He eivät halua tuulivoimaa pilaamaan näkymiä rantatontiltaan, tai jostain muusta syystä,” Klyver kertoo.

”Nämä ihmiset ovat tarttuneet ajatukseen siitä, että tuulivoimaloiden seismiset kokeet tappavat valaita. Toistaiseksi ei ole tieteellisiä todisteita siitä, että hiljattain tapahtuneet valaskuolemat liittyisivät asiaan.

Sitä paitsi tuulivoimaloita varten tehtyjä seismisiä kartoituksia on paljon vähemmän, kuin öljyä varten tehtyjä.”

”Öljyteollisuus käyttää todella voimakkaita menetelmiä, kun ne kartoittavat kallioperää hyvin syvälle. Tuulivoimaloita varten tehty seisminen testaaminen tapahtuu paljon matalammalla taajuudella ja lähempänä merenpohjaa.”

”On mahdollista, että valaskuolemien ja tuulivoimalakartoitusten välillä on yhteys, mutta en usko ne korreloivat. Organisaationa olemme merelle rakennettavien tuulivoimaloiden puolella, sillä ilmastonmuutoksella on valtava vaikutus valaisiin ja muihin merinisäkkäisiin ympäri maailmaa.”

”Tieteellinen neuvonantajamme uskoo, että tuulivoimaloista voi tulla keinotekoisia riuttoja, joihin kalat kerääntyvät.

Hän on kiinnostunut siitä, voisiko tästä olla etua kalaa syöville valaille.”

Meneillään on useita hankkeita ja alueellisia yhteistyöjärjestelyitä tuulivoiman vaikutusten arvioimiseksi. ”Meillä on prosessi vaikutusten selvittämiseksi”, Klyver painottaa.

Joitain kymmeniä metrejä aluksemme sivulla ryhävalaan selkä rikkoo pinnan. Valas on liikekannalla. Syykin on selvä: parinsadan metrin päässä kalaparvi saa meren väreilemään. Merilinnut kaartelevat. Aluksemme kääntyy seuraamaan. Valaan pieni selkäevä katoaa juuri ennen parvea. Katseiltamme piilossa se avaa valtavan kitansa ja kuin höyryveturi valas jyrää parven läpi. Muutamia metrejä parven takana erotamme taas tumman muodon. Aaltojen alla valas puristaa ylimääräisen veden hetuloidensa läpi ja nielaisee sata-

päisen saaliinsa.

New Yorkissa ja sen lähialueilla on useita paikallisia ja kansallisia merellisiä luonnonsuojelujärjestöjä. Osa etsii keinoja valaskuolemien vähentämiseksi ja toiset tutkivat rantaan ajautuneita valaita.

2024 edesmennyt Paul L. Sieswerda, hallituksenjäsen Paul Sieswerdan isä, perusti Gotham Whalen eläkepäivillään. ”Isäni perusti organisaatiomme saadakseen ihmisiä vesille, jotta siellä olisi enemmän silmäpareja näkemässä, mitä siellä liikkuu. Toimintamme alkoi hyljelaskennalla, mutta sitten alkoikin näkyä valaita,” Sieswerda kertoo.

Järjestö on pitänyt kirjaa New Yorkin vesien valashavainnoista vuodesta 2011. Ryhävalasyksilöitä on tunnistettu yli 350. Osa niistä havaitaan vuodesta toiseen.

”Ryhävalaat tunnistetaan pyrstön alapinnan yksilöllisistä jäljistä ja selkäevästä,” Klyver selventää. ”Monet tunnistuskuvista tulevat valassafarialuksilta. Työskentelemme kuuden yrityksen kanssa, joiden reissuilla meillä on luonnontieteilijöitä mukana kuvaamassa.”

”Lisäksi saamme vuosittain kuvia lähes sadasta havainnosta ’kansalaistieteilijöiltä’. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka liikkuvat vesillä veneilemässä ja kalastamassa,” Klyver kertoo. ”Valashavaintojen dokumentointi on suojelutyölle tärkeää perustutkimusta. Jos tiedämme missä valaat ovat, löydämme ehkä ratkaisuja niiden suojelemiseksi.”

”Työskentelemme tiedeperustaisesti. Tämä on kuin sairaanhoitoa. Yritämme selvittää, mikä toimii. Ainoa tapa siihen on kerätä dataa,” Sieswerda

painottaa.

Tutkimuksen lisäksi järjestö on mukana vaikuttamistyössä, kun uutta sääntelyä suunnitellaan. Se osallistuu myös tiedonvälitykseen valaskuolemista ja suojeluratkaisuista. Lisäksi järjestö tekee yhteistyötä koulujen kanssa ja kehittää omaa korkeakouluharjoitteluohjelmaa. Iso osa Gotham Whalen toiminnasta pyörii vapaaehtoisten varassa. He keräävät tietysti havaintoja, mutta auttavat myös esimerkiksi rantojen siivoamisessa. ”Olemme onnekkaita,” Klyver sanoo.

Ryhävalaan selkä kaartuu sen pään kääntyessä kohti pohjaa. Pieni selkäevä nousee pystyyn. Kumimainen nahka liukuu veteen ja lopulta valaan pyrstö kohoaa näkyviin. Tuntomerkit kuvataan, jotta niitä voidaan myöhemmin verrata tietokantaan.

Vaaroja piisaa. Mitä valaiden hyväksi sitten voidaan tehdä?

”Ensimmäinen askel on tajuta, että valaita ylipäätään on. Se on uutta jopa monelle veneilijälle,” Sieswerda sanoo. ”Valaita ei saa lähestyä, sellaisen kohdatessa pitää sammuttaa moottori ja niin edelleen. Moni ei tunne näitä sääntöjä ollenkaan.”

”Uskon teknologisiin ratkaisuihin, kuten valaiden paikannukseen ja varoitusjärjestelmiin. New Yorkissa on kolme laivaväylää: yksi tulee Long Islandia myöten ja toinen New Jerseyn rannikkoa pitkin. Entä jos meillä olisikin varoitusjärjestelmä, joka kertoisi, että nyt pohjoisella väylällä on valaita, käyttäkää keskiväylää?” Klyver visioi.

”Valaiden hengitysilma voidaan havaita laivan keulaan sijoitettavilla lämpökameroilla.

”Ratkaisuja kuitenkin on. Niiden toimeenpano vaatii

määrätietoista politiikkaa.”

Akustinen tarkkailu merellä tai satelliitit voisivat tuottaa reaaliaikaista tietoa valaiden sijainnista, joka voitaisiin välittää laivoille. Nyt on jo olemassa valasvaroitussovellus, joka kertoo havainnon sijainnin. Monia lupaavia teknologioita vasta kehitetään.”

”Jos tieto saataisiin laivoille ajoissa, ne voisivat korjata reittiään. Luulen, että laivaussektorin reaktio olisi positiivisempi, kun ratkaisu perustuu tietoon eikä täyskieltoon.”

”Kuka kaiken maksaa?

Osa ratkaisuista on toisia kustannustehokkaampia. Voimme keksiä vaikka mitä, mutta lopulta kyse on toimeenpanosta ja kustannuksista,” Sieswerda muistuttaa.

Reittien muutokset, nopeusrajoitukset ja suojavyöhykkeet ovat halvimmasta päästä. Kun säännöt ovat kaikille samat, mikään yritys ei saa kilpailuetua muiden yli.

”Järjestömme yrittää tuoda eri tahoja yhteen, jotta ratkaisuista voitaisiin keskustella” Klyver sanoo. ”Meillä voisi olla oikea kokoelma eri ratkaisuja käytössä samanaikaisesti. Niissä

on tulevaisuuden toivo.”

Paluumatkalla laskin reissun saldoksi kahdeksan ryhävalasta, ellei nyt joku niistä tullut lasketuksi tuplana. Ei hullumpaa kuhisevan metropolin vesiltä.

Valaita ei tuonut takaisin vain vainon päätepiste. Ravintoketjun huipulla ne vaativat kokonaisen ekosysteemin tuekseen. Valaiden vointi kertoo paljon koko merestä, eikä vaara ole ohi. Ratkaisuja kuitenkin on. Niiden toimeenpano vaatii määrätietoista politiikkaa. Silloin myös tuloksia syntyy.

New Yorkissa nisäkkäistä suurimmat ja urbaaneimmat elävät vieri vieressä. Jos yhteiselo onnistuu siellä, se voi onnistua missä vain.

”Jos yhteiselo onnistuu siellä, se voi onnistua missä vain.”

KANNUT KAAKKOON

Lumivalkoinen kevät vaihtui viimein aurinkoon — juuri parahiksi vapun riennoille! Toivottavasti sitä riittää vielä lukuhetkellä. Opiskelijalehtensä tavoin juhlivat Kannunvalajatkin lähiaikoina vuosiaan. Ei ihan ensi vuoden pyöreitä kasikymppisiä, mutta melkein.

Kannunvalajat onnittelee rakasta ja riippumatonta opiskelijalehteään kuudenkymmenen vuoden vaelluksestaan. Tutkain on matkansa aikana mahdollistanut sadoille opiskelijoille paikan koetella kirjoitustaitojaan ja luonut alustan keskenään erilaisten näkökulmien vertailuun. Nämä ansiot on HYYkin tunnistanut palkittuaan Tutkaimen parhaana ainejärjestölehtenä useaan otteeseen.

Ensimmäisen Tutkain-lehden julkaisuvuotena 1965 oli valtiotieteilijöiden tunnettuudesta huolta niin opiskelijoiden kuin tiedekunnankin keskuudessa. Pääseekö täältä töihin? Kaivattiin järjestäytymistä ja aktiivisempaa edunvalvontaa. Tuolloin tuore Tutkain tarjosi alustan turhautumisten purkamiseen ja yhteiskunnalliseen pohdiskeluun. Opiskelijaedunvalvonta olisi ilman Tutkaimen työtä voinut kulkea vuosikymmenten varrella hyvinkin eri suuntaan.

Nyt, vuonna 2024, yliopiston hallintoelimissä edustetaan yliopistolain mukaista kolmikantaa, jossa opiskelijat muodostavat oman ryhmänsä jäsenmäärältään suurimpana yliopistoyhteisön osana. Kannunvalajien toimintastrategiassa edunvalvonta on vuosien 2023-2026 tärkein tehtävä, johon sisältyy vuoropuhelun ylläpito jäsenistön, järjestöjen ja tiedekunnan välillä sekä aktiivinen yhteydenpito hallinnon opiskelijaedustajiin. Valtiotieteilijät ovat vakiintuneet osaksi työelämää, ja järjestäytymistä ajetaan työmarkkinoilla korkeakoulutettujen keskusjärjestön kautta. Juhlavuoden humua vähättelemättä, huolenaiheet eivät ole suinkaan kadonneet kuudenkymmenen vuoden aikana. Opiskelijoiden toimeentulo on heikentynyt, kun asumistukea on leikattu ja indeksistä irrallinen opintotuki on jätetty kustannusten noususta jälkeen. Toimeentulohuolet kasvattavat vielä lisää paineita opiskelutahdin

kiihdyttämiseksi. Nyt opintojen aikaista asumista vaikeutetaan vielä lisää, kun asumistuesta siirrytään asumislisään. ARA-asuntojen rakennusinvestointejakin pantataan. Kun painotus siirtyy tuista lainapohjaisuuteen, se kannustaa velkaantumaan entisestään jo vuosia ennen työelämää.

Useita opiskelijoitamme edustava Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut on esittänyt huolensa aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta, vientimalliesityksestä ja työrauhalainsäädännöstä. Kasvava epävarmuus työmarkkinoilla iskee vastavalmistuneisiin ja opintojen ohessa työskenteleviin valtiotieteilijöihin.

Aikuiskoulutustuen poisto ei houkuttele pidempään työelämässä olleita kouluttautumaan alalle, vaikka kiinnostusta löytyisi. Alati vähemmän resursseja jää opiskelijan työstä sille tärkeimmälle, opiskelulle.

Valtsikatoimijoiden muisti ei välttämättä riitä erottamaan siirtymiä sykleistä, sillä väki vaihtuu vuosittain niin lehdissä kuin järjestöissäkin. Tutkaimen digitaalinen arkisto sekä 1960-luvulle asti ulottuva kokoelma Kaisan kellarissa auttavat Kannunvalajien edunvalvontatyötä paikkaamaan tätä kollektiivisen muistin katvetta. Arkistoja raottamalla ennenäkemättöminä koetut haasteet voivat osoittautua historian toistoksi ja kiivaimmat debatit tautologisiksi. Parhaillaan menneisyydestä voidaan löytää ratkaisuja nykyisen edunvalvonnan haasteisiin tai ideoita uudenlaiseen järjestäytymiseen. Vaikka moni asia on 1960-luvulta kehittynyt, ovat useat ongelmat edelleen tätä päivää. Opiskelijoiden etua valvovia järjestöjä ja ääntä ylläpitäviä lehtiä kaivataan. Ei suinkaan enemmän kuin koskaan, vaan juuri niin paljon kuin ennenkin.

Antoisaa loppukevättä ja aurinkoista kesää toivottaen,

Kannunvalajat ry:n hallitus

KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA

YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.

Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä

Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja

Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa

Lue lisää: yhteiskunta-ala.fi

Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa

TYÖELÄMÄ. PARAS AIKA OLLA ELOSSA.

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet.

Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti.

Katso lisää osoitteessa elo.fi

TULE MUKAAN TUTKAIMEEN

Haluatko kehittyä kirjoittajana? Onko sinulla aihe, ajatus tai argumentti, jonka haluat pukea sanoiksi? Innostaako kuvajournalismi tai visuaalinen ilmaisu?

Tutkain etsii jatkuvasti uusia kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. Olit sitten fuksi tai jo ännännellä vuodellasi, tervetuloa!

Paras tapa hypätä mukaan on tulla toimituskokoukseen, joita järjestetään neljästi vuodessa. Tiedon tulevasta kokouksesta löydät Tutkaimen somesta, nettisivuilta tai ottamalla yhteyttä päätoimitukseen. Vaikka kokous olisi jo mennyt, kysy rohkeasti lisää tai tarjoa juttuideaasi suoraan päätoimittajalle tutkain@ kannunvalajat.fi!

Neljästi vuodessa painettuna ja verkossa ilmestyvä Tutkain on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden* toimittama lehti. Tutkain on ilmestynyt vuodesta 1964.

Tutkainta julkaisee Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry. Lehden journalistinen linja on riippumaton järjestöstä. Tutkain on puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisu.

Tutkaimen päätoimittaja valitaan Kannunvalajien vaalikokouksessa loppuvuodesta. Samalla voidaan valita myös lehden AD ja viestintävastaava.

*Julkaisemme toisinaan myös tiedekuntamme ulkopuolisten tekijöiden töitä. Älä epäröi tarjota ideaasi!