Tutkain 4/2013 by Tutkain

tutkain valtiotieteellinen ylioppilaslehti

4/2013

Esteetön yliopisto vain unelmaa? » 20

Konsultti & toimittaja haastattelussa kaksi työ harjoittelijaa » 16

Axel Jonsson separatisti Suomessa » 26

startupstara Aaltoes:n Elina Uutela » 10

pääkirjoitus

Miran Hamidulla Päätoimittaja

ROOSA KOKKONEN

Teemu Perhiö, 24-vuotias poliittisen historian opiskelija, taittoi lehden sekä kuvasi ja kirjoitti siihen. ”Toinen vuoteni Tutkaimessa on ollut opettavainen. En enää lue muiden laulukirjoja. Enkä taita Tutkainta.”

JOHANNA RÄTY

ukija harmistui. Verkkouutiseni Polhon Itsarisilliksen suunnattomasta suosiosta nosti yhden ainejärjestön liiaksi jalustalle ja soti yhteisvaltsikalaista ajattelua vastaan. Harmistunut lukija oli tavallaan oikeassa, mutta toisaalta lähes kaikki Tutkaimen tapahtumauutiset ovat yleensä yltiöpositiivisia järjestäjästä riippumatta. Enemmän lehteämme voisi kritisoida jopa siitä, että vaikenemme klusteribileissä särkyneistä pöydistä tai pahennusta herättäneistä saunailloista. Yhteisvaltsikalaisuus puhuttaa myös Kannussa aina fuksisitsien aikaan, kun pohdimme sotivatko ainejärjestöjen omat laulut yhteisvaltsikalaista henkeä vastaan. Mielestäni eivät, sillä valtsikalaisuuden idea on juuri siinä, että olemme moninaisuudessamme yhtenäisiä. Olemme parempia kuin oikkarit, koska emme ole samaa massaa. Olemme parempia kuin humanistit, koska tiedekuntamme on meille jotain muuta kuin pelkkä erilaisia oppiaineita yhdistävä hallinnollinen yksikkö ilman identiteettiä. Olemme todella ylpeitä valtsikalaisuudestamme. Samalla olemme myös äärimmäisen ylpeitä omasta ainejärjestöstämme, joka on luultavasti jokaisen omasta mielestä maailman paras. Tiedostamme samalla, että kaverimme toisessa järjestössä pitää varmasti omaansa vielä parempana järjestönä, eikä se tuota meille ongelmia. Vierailuni muiden yliopistojen yhteiskuntatieteellisiin tiedekuntiin on osoittanut, etteivät asiat ole näin hyvin kaikkialla. Eräässä yhteiskuntatieteellisessä esimerkiksi politiikka- ja sosiaalitieteilijöiden välillä on niin syvä juopa, että ajatus Kannun kaltaisen yhteistyöjärjestön perustamisesta nähtäisiin kummallakin puolella hyökkäyksenä omaa oppiaineidentiteettiä vastaan. Me sen sijaan mahdumme saman katon alle, vaikka Media veisaa aina ”My heart will go on” -viisunsa tai VOO julistaa kuolemattomuutensa yhä uudelleen ja uudelleen. Olkoon näin myös jatkossa. Minulle tämä lehti on luultavasti viimeinen suorite Kannunvalajien toimijana. Kiitokset lukijoille ja ennen kaikkea kaikille lehden tekijöille tästä vuodesta. Yhteisvaltsikalaisissa tapahtumissa käymistä en kuitenkaan aio lopettaa. Aion myös laulaa niissä Polhon laulun aina, kun puheenjohtaja sitä ehdottaa.

tekijät

Verneri Pulkkinen, 23-vuotias talous- ja sosiaalihistorian opiskelija, piirsi Tutkaimeen sarjakuvaa. ”Tämän vuoden aikana Pintin idea haki sisältöään ja tyyli otti muotoaan. Järjen saaminen mukaan sarjakuvaan on sitten ensi vuoden haaste.”

SAARLOTTA VIRRI

Ylpeydellä polholainen

Saarlotta Virri, 20-vuotias median fuksi, haastatteli työharjoittelijoita. ”Eksyin kampuksella ja myöhästyin haastattelusta, mutta tekeminen oli mielettömän hauskaa ja avartavaa! Oman räkäisen naurun kuuleminen sanelimesta vaatii kuitenkin vielä totuttelua.”

TEEMU PERHIÖ

tutkain 4/2013

sisältö

vakiot Pääkirjoitus Ajankohtaista Kannusta kaikuu Paikka ompi vallan kahvassa Uralle Ilmestyskirjanpitäjä Irstain Laulukirja syynissä Arviot Bad Pintin Top 3 Kannukka

3 6 9 29 31 34 35 36 37 38 38 40

20 TEEMU PERHIÖ

SIMO ORTAMO

Unohda ura, perusta yritys!

Työharjoitteluarpajaiset

Elina Uutelan mielestä valtsikalaisten pitäisi nähdä yrittäjyys vaihtoehtona uraputkelle.

Harjoitteluapurahat arvotaan. Mitä tehdä, jos arpajaiset eivät tuota päävoittoa?

Esteestä toiseen

Erotaan Suomesta!

Esteettömyys toteutuu vaihtelevasti opiskelijaelämässä.

Axel Jonsson on Suomen nuorin puoluejohtaja. Hän ei kuitenkaan haluaisi olla suomalainen.

Varjokirjastot Tentti tulossa ja kirjat lopussa Kaisasta? Et vain osaa.

Vihan kadut

Professori vastaa Irstaimelle!

KUVA SIMO ORTAMO

tutkain

erikoiset

Väkivaltaisuudet ovat päättyneet Belfastissa, mutta erimielisyydet elävät yhä katumaalauksissa.

Viime lehdessä Irstain siteerasi yhteiskuntapolitiikan emeritusprofessori J.P. Roosia. Nyt puhuu Roos!

JOHANNA RÄTY

4/2013 50. vuosikerta Julkaisija Kannunvalajat ry Päätoimittaja Miran Hamidulla Toimitussihteerit Lauri Haikola, Eevi Heikkinen, Laura Luoto ja Sonja Ulma Ulkoasu ja taitto Teemu Perhiö Kuvasihteeri Anki Ahlqvist Kirjoittajat Anki Ahlqvist, Miran Hamidulla, Jaakko Kalske, Matti Lehto, Kirsti Majander, Hanna Marjoranta, Sanni Myllyaho, Teemu Perhiö, Johanna Räty, Sonja Ulma, Saarlotta Virri ja Mikko Virta Kannen kuva Johanna Räty

”Mitä pidempään Keravalla asuu, sitä vaikeampi sieltä on lähteä pois.”

Laulukirja syynissä s.36

Ilmoitusmyynti Vili Lähteenoja vili.lahteenoja@helsinki.fi

Paino Whyprint oy, Helsinki Painos 300kpl ISSN 0787-0035 (printti) Palaute tutkain2013@gmail.com www.kannunvalajat.fi/ tutkain Tutkain saa HYYn järjestölehtitukea.

JOHANNA RÄTY

tutkain 4/2013

TEEMU PERHIÖ

ajankohtaista

Poliittisen historian opiskelija Antti Lehtinen valittiin tiedekuntaneuvoston varsinaiseksi jäseneksi yhdessä Heidi Uutanan, Ozan Yanarin, Jaakko Kalskeen ja Terhi Korkialan kanssa.

Valtsikan uudet hallopedit valittu Uusien hallopedien toiminta käynnistyi orientoitumisillalla 4. marraskuuta. TEKSTI SAARLOTTA VIRRI

altsikan hallopedit kaudelle 2014– 2016 on valittu. Kaikki 34 paikkaa saatiin täytettyä vaalilautakunnan kokoontumisessa 14.10. Ehdokasasettelu päättyi 22.10. ja HYY vahvisti tuloksen 28.10. VOOn edustus halloped-paikoissa oli suurin, mutta ehdokkaita löytyi hyvin myös muista ainejärjestöistä. Sosiaalitieteiden laitoksen laitosneuvostoon varsinaisiksi jäseniksi valittiin Saara Ehlert, Karoliina Walldén, Sauli Jäppinen, Verna Castrén ja Johanna Malinen sekä varajäseniksi Mikko Airikkala, Anna Seppänen, Vilja Kamppila, Veera Adolfsen ja Elina Hiltunen. Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen laitosneuvoston uudet varsinaiset jäsenet ovat Konsta Naumi, Johanna Räty, Maarit Olkkola, Joonas Mattson ja Tuulikki Olander sekä varajäsenet Ella Alin, Miran Hamidulla, Hanne Dumur-Laanila, Joonas Aitonurmi ja Alex Pitkänen. Tiedekuntaneuvostoon varsinaisiksi jäseniksi valittiin Heidi Uutana, Ozan Yanar,

Jaakko Kalske, Antti Lehtinen ja Terhi Korkiala sekä varajäseniksi Laura Luoto, Jutta Stenholm, Johannes Anttila, Kasperi Lavikainen ja Hanna Siren. Yliopiston kollegioon varsinaisiksi jäseniksi tulivat valituiksi Pirre Seppänen ja Matti Petteri Pöntiö sekä varajäseniksi Ville Salo ja Topi Hulkkonen.

Prosessi sujui Kannunvalajien opintosihteeri Anni Nelimarkan mukaan menestyksekkäästi ja ehdokkaat saatiin kasaan jo vaalilautakunnan ensimmäisessä kokouksessa. – En usko, että tiedottaminen ainejärjestön sisällä ja muutaman tyypin löytäminen koitui kenellekään liian rasittavaksi hommaksi, kuten ei koitunut minulle ja Sallallekaan (Huttunen, toinen Kannun opintosihteereistä) valtsikan vaalien koordinoiminen. Hallopedien välinen yhteistoiminta lähti käyntiin Kannunvalajien järjestämällä orientoitumisillalla 4.11. Illan tarkoituksena oli tutustuttaa uudet hallopedit toisiin-

sa sekä päästä aloittamaan keskustelu halloped-toiminnassa tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. – Suosittelimme hallopedeille myös tiivistä yhteydenpitoa esimerkiksi muodostettavan Facebook-ryhmän avulla ja säännöllistä tiedottamista neuvostoissa käsitellyistä asioista eteenpäin Kannulle ja koko jäsenistölle, kertoo Nelimarkka. Tiedekuntaneuvoston hallopediksi valittu Antti Lehtinen korostaa sitä, että hallopedien on hyvä seurata mahdollisimman aktiivisesti yliopiston asioita. – Erityisen tärkeää on tietää, mitä opintoasioita valmistelevissa elimissä eli opintojen kehittämistoimikunnassa ja opintoasiaintoimikunnassa tapahtuu, sillä näissä asioissa valmistellaan opintoihin liittyviä päätöksiä, Lehtinen kommentoi. Tulevan kauden tärkeimmiksi asioiksi Lehtinen nimeää valmisteltavana olevan tutkintorakenneuudistuksen loppuun saattamisen sekä pääsykoejärjestelmän uudistamisen. π

Oikeudenmukaisuutta tuutorivalintaan ensi vuodesta alkaen

Kysyimme kampuksella muiden tieteiden edustajilta, millainen on tyypillinen valtsikalainen.

TEEMU PERHIÖ

Uusi valintajärjestelmä pyrkii estämään mahdolliset kaverivalinnat.

gallup

TEKSTI ANKI AHLQVIST

tutkain 4/2013

tointihalukkuudesta: Osa ainejärjestöistä ei ole halunnut kommentoida listaa mitenkään, kun taas osalla on ollut hyvin tarkka mielipide siitä, ketkä tulisi valita tuutoreiksi. Hietaharju kertoo olevansa innoissaan uudistuksesta. Hän kuitenkin muistuttaa, että pohdittavaakin löytyy. Mietintälistalla on esimerkiksi se, miten toimitaan jos hakija on estynyt tulemasta haastatteluun. – Positiivisella mielellä ollaan silti, ja toivotaan, että tässä asiassa otetaan harppaus eteenpäin. π

Kysyimme Tutkaimen verkossa, tiedätkö mitä hallopedi oikeasti tekee.

En tiedä (29,9 %)

Tarik Ahsanullah oikeustiede ”Yhteiskunnallisesti aktiivinen. Enemmän poliittisesti suuntautunut kuin keskiverto-opiskelija.”

77 vastaajaa

Luulen tietäväni (28,6%) Mikä on hallopedi? (21 %) Tiedän (19,5 %)

”Miespuolisella on puku päällä ja salkku kädessä. Hyvin tärkeän oloinen. Naispuolisella niin kireä hiuspompula että otsa punoittaa. Ikävä kyllä hieman elitistinen kuva. Johtuu ehkä muita hankalammista pääsykokeista.”

TEEMU PERHIÖ

HYY

Antti Pollari kirkkohistoria

TEEMU PERHIÖ

kuukauden kysymys

altiotieteellisen tiedekunnan tuutorivalintaa uudistetaan. Jatkossa kaikki hakijat tullaan haastattelemaan ryhmähaastattelussa, mikäli hakijoita olisi enemmän kuin paikkoja. Haastattelijoina toimivat ainejärjestön puheenjohtaja, opintovastaava, edellisvuoden vastuutuutori sekä tiedekunnan edustaja. Näin tuutorihaku saa lisää avoimuutta, objektiivisuutta sekä takuun siitä, että kaikille hakijoille taataan reilut lähtökohdat tuutorihakuun. Kannunvalajien toinen tuutorvastaava Anne Hietaharju kertoo aloitteen lähteneen käyntiin jo vuoden alussa. – Moni tuli harmittelemaan sitä, kuinka nykyinen valintajärjestelmä ei ole reilu ja suosii ns. hallituksen kavereita. Ainejärjestöt ovatkin toimineet tuutorien valinnan suhteet hyvin eri tavoilla. Tähän asti tiedekunta on lähettänyt ainejärjestöille listan tuutoreiksi hakeneista opiskelijoista ja ainejärjestöillä on ollut mahdollisuus kommentoida listaa. Eriävät toimintatavat ovatkin näkyneet kommen-

Maria Hyväri ranskalainen filologia ”Fiksu. Pukeutuu asiallisesti ja siististi. Kokoomus- tai keskustalainen.”

TEEMU PERHIÖ

Iwo Kannuu! Kannunvalajien ensi vuoden hallituslaiset Jori Pyykkö ja Sonja Hyötylä sekä puheenjohtaja Anne Hietaharju rekonstruoivat Iwo Jiman lipunnostoa Kannuklusterin Heidegger-huoneessa.

Kannunvalajille jättiläishallitus ensi vuodeksi Uusi puheenjohtaja Anne Hietaharju saa johdettavakseen ennennäkemättömän suuren hallituksen. TEKSTI MIRAN HAMIDULLA

annunvalajien jäsenistö kokoontui vaalikokoukseen 25. marraskuuta, ja valitsi yhdistykselle sen kautta aikain suurimman hallituksen. Tämän mahdollisti aiemmin tänä vuonna suoritettu sääntömuutos, jonka myötä yhdistyksen hallitus voi suurimmillaan olla jopa seitsemäntoista hengen suuruinen. Uuden hallituksen koko herätti ihmetystä vaalikokousväessä, ja kokouksessa äänestettiinkin mahdollisuudesta valita pienempi hallitus. Läsnäolijoiden enemmistö tuki kuitenkin päätöstä valita suurin mahdollinen hallitus. Päätöksestä huolimatta peräti viisi hallitukseen pyrkinyttä jäi rannalle.

Kokous alkoi perinteiseen tapaan puheenjohtajavaalilla, jossa Keravan kasvatti Anne Hietaharju vei voiton vastaehdokkaastaan Johannes Anttilasta selvällä äänten enemmistöllä 109–24. – Kannu on hyvässä tilassa. Lisäisin

kuitenkin edunvalvontaa ja esimerkiksi yhteistyötä ammattiliittojen kanssa, Hietaharju linjasi vaalitenttinsä aikana. Ehdokkaat kävivät jo ennen vaalikokousta vaalitaistoa Facebookissa, jossa kumpikin yritti houkutella kannattajia omaan kampanjatapahtumaansa. Ainakin tällä kertaa näiden virtuaalitapahtumien osallistujamääriä vertailemalla pystyi ennustamaan myös itse vaalipäivän tuloksen.

Opintosihteerien valinta muodostui kokeneiden edunvalvojien kisaksi. Ehdolle asettuivat yhdistyksen tämän vuoden puheenjohtaja Laura Luoto, nykyinen opintosihteeri Anni Nelimarkka, Polho ry:n puheenjohtaja Johanna Räty sekä Media ry:n hallituksessa vaikuttanut Johanna Malinen. Lopulta neljän hyvän ehdokkaan kisa päättyi Luodon ja Nelimarkan voittoihin. Taloudenhoitajan paikalle ei ollut sen sijaan muita hakijoita kuin tehtävään yksi-

mielisesti valittu Maaria Koski. Hallituksen muille paikoille oli kuitenkin huikea tunku, ja ennen äänestystä tentattavaksi marssitettiin peräti 17 ehdokasta. Heistä valituksi tulivat Jaakko Haarala, Vihtori Suominen, Iiris Rantanen, Johanna Räty, Jori Pyykkö, Pauliina Alanen, Emilia Vesa, Niina Arvila, Johannes Anttila, Reetta Väätäjä, Sonja Hyötylä, Joonas Lehtonen ja Noora Magd. Tutkaimen päätoimittajaksi valittiin puolestaan lehden luottokirjoittajana jo tänä vuonna toiminut Vili Lähteenoja. Hän oli ainoa hakija tehtävään. Kokouksen lopuksi vaalikokous hyväksyi myös viime lehdessä esitellyn Akseli Huhtasen aloitteen työnvälitysliiketoiminnan aloittamisesta Kannustin Oy:n puitteissa. Toisin kuin viime lehdestä saattoi ymmärtää, hanke ei johda välittömään uuden liiketoiminnan aloittamiseen, mutta aloite viedään nyt Kannustimen käsiteltäväksi sen saatua kokouksen hyväksynnän. π

kannusta kaikuu › palstalla kannun hallitus kertoo ajankohtaisia kuulumisia.

Neljän vuoden kuuliaisuus

rään aikakauden lähestyessä loppuaan on hyvä luoda katsaus menneisyyden haamuihin ja aikoihin, joista saatetaan vielä kertoa ajan virran kulkiessa vääjäämättä eteenpäin ja muistojen haipuessa usvaan. Vanhemmilla järjestötoimijoilla on (tolkuttoman rasittava) tapa kertoa näkemyksiään ja kokemuksiaan aloittamalla ”silloin kun minä…”. Koska minut voidaan laskea pikkuhiljaa vanhaksi jermuksi, niin rupeanpa stereotypiseksi ja teen saman.

Vaikkei vuodesta 2009 ole lopul-

ja tilavastaavana. Vuoden aikana Kannun tiedotusta hieman elävöitettiin ja tilojen kunnosta ruvettiin pitämään huolta suuremmalla intensiteetillä. Vuoden 2011 Kannun hallitus oli jättänyt meille suhteellisen hyvät lähtökohdat alkaa tekemään asioita kunnolla ja heille on tästä osoitettu kiitosta. Kolmen vastaavuuden pyörittäminen ansiokkaasti oli työlästä, mutta antoisaa, ja hallituksen sisällä välit olivat hyvät, vaikkakin välillä huudettiin naamat punaisena täysin triviaaleista asioista. Tätä on omistautuminen käytännön asialle.

”Jos ennen jokin oli paremmin, niin alastomuutta oli enemmän.”

takaan niin kauan aikaa, ovat valtsika ja Kannu sinä aikana muuttuneet valtavasti. Aloittaessani opinnot Kannu näkyi fuksin elämässä mielestäni hyvin vähän enkä tiennyt siitä juuri mitään. Järjestöurani alkoi VOOssa tiedottajan pestillä fuksivuonna. 2010 syksyllä olin ehdolla VOOn puheenjohtajaksi vuodelle 2011 ja minut valittiin äänin 21–19. Kekkosmaista etten sanoisi. Vuosi 2011 oli monin tavoin ikimuistoinen; valtsikan järjestökentälle oli levinnyt käsitys rajusta uudistamisen tarpeesta, sillä vuosi 2010 oli ollut monin tavoin vaikea pitäen sisällään niin Kuppalan käyttökiellon kuin Kannun käyttökiellon HYYn tiloihin. Vuonna 2011 Kannun kevätkokouksessa jouduttiin vakavissaan miettimään voidaanko edellisen vuoden toimijoille myöntää vastuuvapaus. Ajat ovat olleet vaikeampia, eikä siitä ole pitkä aika. Omalta osaltani kiinnostus Kannua kohtaan alkoi vuonna 2011 PJ-kokouksissa, joissa valtsikan tulevaisuutta puitiin harvinaisen MIES-voittoisesti. Ainejärjestöjen puheenjohtajista valtaosa oli miehiä ja vitsien taso sen mukaista. Tuloksia kuitenkin saatiin aikaan. Ainejärjestön puheenjohtajuus oli itselleni valtavan opettavainen kokemus, josta olen yrittänyt ammentaa nuoremmilleni myöhemmin.

Koska en saanut tarpeekseni teke-

misestä ja vaihtoon lähteminen alkoi tuntua jo pikkuhiljaa menetetyltä idealta, jatkoin Kannun hallituksessa vielä kuluvan vuoden 2013 varapuheenjohtajana. Otin myös vastaan SYY-HY ry:n puheenjohtajapestin. Kuluvan vuoden aikana Kannu on voinut keskittyä toiminnan edelleen kehittämiseen ja hyvien ylläpitomekanismien kehittämiseen sillä kuka tahansa pystyy kehittämään hyvän järjestelmän, mutta vaikeampaa on sen ylläpitäminen. Neljä vuotta järjestöissä on tuonut minulle erinomaiset valmiudet suhtautua mitä absurdeimpiin asioihin jopa stoalaisella – ehkä spartalaisellakin – tyyneydellä. Minulle on suotu hyviä ystäviä, mahtavia hetkiä ja uskomaton kaljankantokapasiteetti. Jos ennen jokin oli paremmin, niin alastomuutta oli enemmän. Se oli kivaa.

Vuoden 2011 lähestyessä loppuaan päätin, etten jätä järjestötoimintaa, vaikka alun perin olin sitä ajatellut. Vuonna 2012 toimin Kannun tiedottajana, web-

Jaakko Kalske Kannun varapuheenjohtaja

TEEMU PERHIÖ

tutkain 4/2013

START UP STARA TEKSTI & KUVAT JOHANNA RÄTY

Yrityshautomoaktiivi Elina Uutela haastaa valtsikalaiset näkemään yrittäjyyden urakeskeisen tulevaisuuden vaihtoehtona.

rityskiihdyttämö Startup Sauna ei ulkoa päin juuri eroa Otaniemen kampuksen muista punatiilisistä rakennuksista. Onneksi Aalto Entrepeneurship Societyn hallituksen puheenjohtaja Elina Uutela tulee ovelle vastaan. Entisen teollisuusrakennuksen sisältä paljastuu oma maailmansa, jonka innostuneen ilmapiirin voi hyvin kuvitella imaisevan mukaansa jokaisen, joka astuu sisään. Uutela, kolmannen vuoden viestinnän opiskelija, on Startup Saunalla kuin kotonaan. Startupit, eli nuoret, aloittavat yritykset ovat olleet viime aikoina näkyvästi esillä. Kaapelitehtaalla marraskuussa järjestetty Slush-konferenssi on paisunut yhdeksi maailman suurimmista startup-tapahtumista. Aalto Entrepeneurship Society ja Aalto-yliopiston yhteydessä toimiva Ω Startup Sauna ovat tulleet monille tutuiksi.

tutkain 4/2013

Miten Kannunvalajissakin alumni- ja yrityssuhdevastaavana toiminut Uutela päätyi Otaniemeen, Euroopan suurimman opiskelijavetoisen yrittäjyysyhteisön johtoon? –Kuten monien asioiden kanssa aiemmin, enemmän ajauduin kuin hakeuduin tietoisesti mukaan toimintaan, vuonna 2011 opintonsa aloittanut Uutela kertoo. Vaikka oma pääaine tuntui hyvältä, hän oli fuksivuoden aikana ehtinyt miettiä paljon alavalintaansa: –En ollut ihan varma, onko valtsika itselleni oikea paikka ja teenkö niitä asioita joita haluan. Opiskelukaverit eivät tuntuneet jakavan Uutelan halua rakentaa jotakin uutta, vaan moni oli hyvin uraorientoitunut. – Mietin paljon, onko tässä nyt se mitä voin tehdä: tutustua uskomattoman älykkäisiin ihmisiin, jotka lopulta menevät vain töihin jonnekin, esimerkiksi valtiolle, hän kuvailee. Ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla Uutela kertoi pohdinnoistaan kauppakorkeakoulussa opiskelevalle ystävälleen, joka oli mukana Aaltoes:n hallituksessa. Ystävä pyysi Uutelaa mukaan Founders’ Week –projektin, jossa neljä piilaaksolaista yrittäjää tuotiin kesäkuussa 2012 viikoksi Helsinkiin erilaisiin yleisötilaisuuksiin ja tapaamaan yritysmaailman edustajia. Tarkoituksena oli vertailla Suomen ja Piilaakson täysin erilaista yrityskulttuuria ja ilmapiiriä. – Meillä on täällä periaatteessa kaikki ne samat eväät, joissakin asioissa ehkä jopa paremmat. Silti se ei näy vielä mitenkään firmojen määrässä. Projektin myötä hän kiinnostui yrittäjyyden yh-

teiskunnallisesta merkityksestä erityisesti länsimaissa, joissa väestön vanheneminen ja vahva sosiaaliturva kasvattavat yhteiskunnan taloudellista painetta ja luovat uusia haasteita. – En ollut aiemmin ajatellut yrittäjyyden roolia siinä paletissa ja tajunnut ennen kaikkea kasvuyrittäjyyden kansantaloudellista potentiaalia. Se nimenomaan imaisi lopullisesti mukaan. Samana syksynä Uutela oli mukana startup-yritysten Slush-konferenssin järjestelytiimissä. Kokemus auttoi hahmottamaan myös Suomen markkinoiden pienuuden: – Monen yrityksen kautta tuli esille aika kouriintuntuvasti se, ettei yritysten ole mahdollista elää enää pelkästään näillä markkinoilla tai täältä tulevilla rahoilla.

Opiskelu kaverit eivät tuntuneet jakavan halua rakentaa jotakin uutta.

Ei pelkästään teekkareille

Aalto-yliopiston yhteydessä Otaniemen kampuksella toimiva Aaltoes tunnetaan edelleen pääasiassa teekkareiden projektina. –Teekkareita on tietysti iso osa, koska heillä kuitenkin on oikeasti ne taidot, joilla tuotteita rakennetaan. Mukana on opiskelijoita ja valmistuneita kuitenkin yhä enemmän myös muilta aloilta ja oppilaitoksista. – Kauppislaisia on toki jonkin verran, mutta myös valtsikalaisia ja lääkisläisiä. Samoin porukkaa on Hankenista ja esimerkiksi Laureasta, Uutela luettelee. Hän korostaa, että Aaltoes:n pyrkimyksenä on koota yhteen erilaisia ja eri asioita osaavia yrittäjämielisiä ihmisiä. – Esimerkiksi viime kesän tutustumismatkalle

Piilaaksoon valittiin hakemusten perusteella innostunutta porukkaa monilta eri aloilta. Uutela kertoo yrittäjyyden koko laajan kirjon tulleen tutummaksi Aaltoes:n toiminnan myötä vaikka hän onkin itse toiminut pääasiassa kasvuyrittäjyyden parissa. Täysin vieras konsepti yrittäjyys tosin ei ole ollut Uutelalle aiemminkaan, vaan sekä hänen äitinsä että isoisänsä ovat toimineen yrittäjinä. Oman toiminimen hän perusti 17-vuotiaana. – Tässä kuitenkin on kyse aika erilaisista kuvioista, hän korostaa ja kertoo itse tehneensä pitkälti erilaisia freelancerin töitä. – Nyt on kuitenkin ollut enemmän pinnalla se, miten yritykset rakentavat tuotteita, jotka ratkaisevat ongelmia.

Ilmapiiriä avoimemmaksi Ensi vuonna Uutela siirtyy Helsinki Think Companyn palvelukseen opiskelijakapteeniksi. Think Company on Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteistyönä syntynyt yrittäjyyden edistämiseen pyrkivä kohtaamispaikka, joka tarjoaa opiskelijoille, tutkijoille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille verkostoitumismahdollisuuksia. Yrittäjyyden kannalta Uutela näkee Helsingin yliopistossa paljon hyvää. – Vahvaa tutkimusta löytyy esimerkiksi bio- ja ympäristötieteistä, lääketieteestä ja tietojenkäsittelytieteestä, ja samoin humanistisessa tiedekunnassa ja valtsikassa on sellaista osaamista, jota voi hyödyntää myös business-puolella. Ensi vuoden suurimpana haasteena Uutela pitääkin ennemmin erityisesti opiskelijoiden keskuudessa vallitsevaa ilmapiiriä ja vähättelevää tai välinpitämätöntä suhtautumista yrittäjyyttä kohtaan. – Toivon että saisin ennen kaikkea luotua avoimempaa ilmapiiriä ja sellaista ajattelua, että yrittäjyys on tapa tehdä töitä siinä missä muutkin. Uutela uskoo työelämän pirstaloitumisen ja lisääntyvän epävarmuuden kasvattavan kiinnostusta myös yrittäjyyttä kohtaan. Ω tutkain 4/2013

– Moni tiedostaa sen, ettei tulevaisuudessa enää ole samalla tavalla varmoja työpaikkoja. Siksi onkin hyvä hankkia myös niitä valmiuksia, joista on hyötyä yhä moninaisemmissa tehtävissä. Samalla Uutela kuitenkin iloitsee siitä, että nykyisellä sukupolvella on enemmän valinnanvaraa ja vapautta myös työelämän suhteen. Hän uskookin, että tulevaisuudessa tullaan tekemään yhä enemmän sellaisia töitä, joita ei vielä ole olemassa. – Maailman muutos ja teknologia linkittyy kuitenkin yhä voimakkaammin kaikkeen. Itselleni se on toisaalta tärkeää, ettei tarvitse välttämättä valita jotakin jo olemassa olevaa.

Enemmän rohkeutta Yleisen käsityksen mukaan valtiotieteilijöiden osaamista ei juuri työmarkkinoilla tunneta, eivätkä valtsikalaiset ole erityisen hyviä myöskään markkinoimaan omia vahvuuksiaan. Valtiotieteellisen tutkinnon yleissivistävyyden Uutela näkee kuitenkin hyvänä puolena: –Kyllä yrityksissäkin on hyvä olla mukana ihmisiä, jotka osaavat ajatella esimerkiksi markkinoita, viestintää ja tuotteen rakentamista monista eri näkökulmista. Muuten asioita aletaan helposti tehdä turhan yksioikoisesti. Tarkan erikoistumisen hän ei usko enää tulevaisuudessa olevan suuri valtti, ellei kyse sitten ole maailman parhaasta osaamisesta jollakin osa-alueella.Sen sijaan Uutela korostaa valtiotieteilijöiden kykyä etsiä ja löytää ympäriltä ongelmia, joihin kehittää ratkaisuja. – Pohjimmiltaanhan yrittäjyydessä ja tuotteiden rakentamisessa on kyse nimenomaan ongelmien ratkaisusta, hän muistuttaa. – Ratkaisut voivat olla vaikkapa erilaisia palvelukonsepteja, yhteiskuntamalleja, tai esimerkiksi koulutusvientiin liittyviä. Moni valtsikalainenkin haluaa joskus muuttaa maailmaa ja korjata epäkohtia. Otaniemessä Uute-

la kertoo ymmärtäneensä, ettei paras keino siihen välttämättä ole vahva henkilökohtainen ura. Myös yrittäjyys voi tarjota mahdollisuuksia muutoksen aikaansaamiseen. – Paljon tehokkaampaa on aloittaa yhden kohdan korjaaminen kuin yrittää suunnitella maailma valmiiksi, hän toteaa. Valtsikalaisten heikkoutena Uutela mainitsee epäonnistumisen pelon ja halun hioa ratkaisuja ja lopputuloksia viimeiseen saakka. – Vähän yleistäen voisi sanoa, että meiltä puuttuu sellainen ajatusmalli joka mahdollistaisi sen, että lähdettäisiin rohkeasti kokeilemaan ja epäonnistumaan, ja sen kautta myös oppimaan. Kuluneen vuoden aikana myös valtsikassa on kiinnitetty huomiota yrittäjyyteen. Dilemmassa syntyi ajatus yrityskonsultaation tarjoamisesta, ja viimeisimpänä Kannustin Oy:n yhteyteen on ehdotettu aloitettavaksi uudenlaista yritystoimintaa, joka välittäisi valtsikalaisia työntekijöitä tai esimerkiksi graduntekijöitä yrityksille. Uutela pitää ajatusta ja yleistä aktivoitumista hyvänä: – Moni teekkarihan tekee diplomityönsä firmoille, minkä lisäksi kursseilla tehdään yrityksille case-tutkimuksia. Tällainen olisi tervetullutta myös valtsikaan, sillä työelämäyhteydet ovat täällä toistaiseksi niin surkeat. Ongelmallisena Uutela kokee valtsikassa myös tietynlaisen lokeroitumisen pääaineen, puolueen tai minkä tahansa muun viiteryhmän perusteella. Siksi hän toivottaakin tervetulleeksi kaikki yhteiset projektit joiden ympärille voisi koota mahdollisimman paljon eri taustaisia ihmisiä. – Opiskelijayhteisöjen kautta tulisi lisäksi konkreettisemmin esille se, mistä yrittäjyydessä ja yrityksissä todella on kysymys, eli kuinka ne ovat konkreettinen väline toteuttaa haluttuja asioita. π

Myös yrittäjyys voi tarjota mahdolli suuksia muutoksen aikaan saamiseen.

tutkain 4/2013

työelämän satamaan

Venla Jallinoja ja Ilari Leskelä menivät molemmat työharjoitteluun ilman tiedekunnan myöntämää tukea.

Tutkain selvitti, minkälaiset mahdollisuudet työharjoitteluun on päästä ilman työharjoittelutukea.

altiotieteellinen tiedekunta laittaa työharjoittelutukiin 330 000 euroa vuodessa. Paikkoja vuosittain on tarjolla noin 115 ja käytännössä noin puolet hakijoista saa paikan. Monesta määrä tuntuu epäoikeudenmukaiselta – eikä syyttä. Miksi vain puolelle hakijoista on mahdollista tarjota tukea? Eikö työharjoittelutuen tulisi kuulua kaikille? Miksi ruotsinkielisillä kollegoillamme luistaa aina paremmin? Haastattelimme valtiotieteellisen tiedekunnan työelämäyhteyksistä vastaavaa suunnittelijaa Elina Tuusaa sekä kahta työharjoittelun ilman tiedekunnan myöntämää tukirahaa tehnyttä valtsikalaista opiskelijaa.

Onnea arpajaisiin TEKSTI SAARLOTTA VIRRI KUVAT SIMO ORTAMO

tutkain 4/2013

– Rahallinen panostus on aika iso. On harmi, että se tuntuu monesta opiskelijasta niin epäreilulta. Yritys on kuitenkin kova, harmittelee tilanteesta silminnähden pahoillaan oleva Elina Tuusa. Tuusa ei usko, että valtsikalainen opiskelija olisi mitenkään erityisen huonossa asemassa. Koottua tietoa yliopistojen vuosittaisista työharjoittelutukiin varatuista budjeteista ei ole, mutta Tuusa arvelee valtiotieteellisen tiedekunnan tukiin investoiman summan olevan melko suuri. Svenska social- och kommunalhögskolanin mahdollisuus tarjota työharjoittelutuki kaikille halukkaille selittyy yksikön pienellä koolla. – En osaa sanoa heidän rahatilanteestaan, mutta heillä on paljon vähemmän opiskelijoita. Ja Soc&komin opiskelijat eivät voi meiltä saada enää maisterivaiheessa harjoittelutukea, koska ovat saaneet sen jo kandivaiheessa. Valtakunnallisella tasolla harjoittelukäytäntöjen yhtenäistämisestä on Tuusan mukaan ollut puhetta jonkin verran, mutta näillä näkymin jatketaan käytössä olevalla järjestelmällä. Tuusa myös huomauttaa, että järjestelmä voi tuntua monesta epäreilulta ja harjoittelutuen saaminen sattumalta myös siksi, että tukien saajat valitaan arvonnalla. Valinta on kuitenkin haluttu pitää arvontana siksi, että prosessi olisi mahdollisimman läpinäkyvä ja kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet tulla valituiksi. Tuusa ei osaa kommentoida sitä, kuinka moni opiskelija löytää työharjoittelupaikan, josta työnantaja suostuu maksamaan palkkaa, sillä tietoja ei ole kootusti missään järjestelmässä. Vaikka Tuusa vastaa tiedekunnan tasolla harjoittelutukijärjestelmästä, on opintopisteiden antaminen harjoitteluista oppiaineiden amanuenssien tai opintosihteerien tehtävä. Tuusa arvelee monen kuitenkin löytävän harjoittelupaikan myös ilman harjoittelutukea. – Työharjoittelupaikan ilman harjoittelutukea hankkiminen on tavallaan ihan samanlainen prosessi kuin työharjoittelutuellakin. Toisaalta harjoittelutuella voi Ω

mennä myös sellaisiin työpaikkoihin, jotka eivät pysty maksamaan sitä kahta kuukautta. Lisäksi Tuusa muistuttaa kansainvälisistä harjoittelutuista, kuten Erasmus- ja CIMO-tuesta. Erasmus-tukiin on jatkuva haku ja sen saa melkein automaattisesti, kun on löytänyt itselleen paikan. C IMO:lla sen sijaan on hakuja muutaman kerran vuodessa. Tuusan mukaan Erasmus-tukia haetaan kuitenkin suhteellisen vähän, sillä työpaikan etsiminen itselleen ulkomailta on aina haastavaa.

Veronpalautusrahoilla palkattomaan työharjoitteluun Joulupukin etuajassa tuomat ruhtinaalliset veronpalautukset puolestaan mahdollistivat Venla Jallinojalle, neljännen vuoden talous- ja sosiaalihistorian opiskelijalle, palkattoman työharjoittelun vastaanottamisen Olivia-lehdessä. Pienestä tytöstä lähtien toimittajan urasta haaveillut Jallinoja piti tarjousta hyvänä tilaisuutena saada kokemusta toimittajan työstä. Niinpä hän jäädytti opintonsa yhden periodin ajaksi ja lähti tutustumaan paremmin unelma-ammattinsa työnkuvaan. Olivian toimitusharjoittelijana Jallinojan työtehtäviin kuului perinteisiä toimittajan tehtäviä: juttujen kirjoittamista, tiedon arkistointia ja tiedonhakua. Työntekoa ohjasi ohjaava toimittaja. Jallinoja kertoo tyytyväisenä päässeensä kokeilemaan mo-

”Lopulta harjoittelun loppuminen jännitti paljon enemmän kuin sen aloittaminen.” nipuolisesti kaikkea. – Minulta kysyttiin heti ensimmäisenä päivänä, että mitä haluan tehdä ja oppia, ja harjoittelu toimi aika paljon omilla ehdoillani. Vastaan ei tullut mitään sellaista, mitä en olisi halunnut tehdä. Halusin kokeilla kaikkea. Jallinoja kehuu työharjoittelukokemustaan ”mielettömän siistiksi”; työntekijät olivat ihania, työnteko kivaa ja työntekijöiden sekä harjoittelijoiden hyvinvoinnista kannettiin vastuuta. Töihin oli aina iha-

naa mennä ja lopulta harjoittelun loppuminen jännitti paljon enemmän kuin sen aloittaminen oli jännittänyt. Etenkin juttujen ideoimisesta ja kirjoittamisesta Jallinoja sanoo nauttineensa. Aiemmin toimittajan urasta haaveillut Jallinoja kertoo kuitenkin työharjoittelussa tajunneensa, ettei ehkä haluakaan toimittajaksi. Sen sijaan muunlaiset työt viestinnän parissa, kuten tiedottajan työ, voisivat kiinnostaa. – Jotenkin se, millä tavalla siellä puhuttiin muiden lehtien työilmapiiristä, vaikutti siihen. Se on niin riskialtis ala, etten oikein tiedä haluanko lähteä siihen mukaan. En kuitenkaan halua sulkea sitä kokonaan pois. Työharjoittelusta Jallinoja kertoo oppineensa paljon. Omien tekstien kirjoittaminen ja analysointi parani: oppi rakentamaan tekstiä eri tavalla ja kiinnittämään huomiota kaikkiin eri yksityiskohtiin, joihin ei aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota. Valmiita tekstejä käytiin ohjaavan toimittajan kanssa yhdessä läpi ja mietittiin, miten joitakin kohtia pystyttäisiin muuttamaan ja parantamaan. – Olin tottunut kirjoittamaan pitkiä tekstejä, mutta yhtäkkiä piti osata myydä jokin leffa tai tapahtuma ihmisille yhdessä kappaleessa. Se oli tosi vaikeaa. Kaikki jutut piti osata kuvata mahdollisimman konkreettisesti ja käyttää niin vähän adjektiiveja kuin mahdollista.

Lisäksi Jallinoja kertoo työharjoittelun opettaneen jämäkkyyttä: monet haastateltavat yrittivät lorvailla tehtävistään, eivätkä tehneet juttuja kunnolla tai vastasivat myöhässä. Oli pakko opetella antamaan tiukat aikataulut ja tivaamaan vastauksia ajallaan.

Rohkeasti ulkomaille Ilari Leskelä, viidennen vuoden poliittisen historian opiskelija, ei välittänyt työnhaun haastavuudesta vaan hankki itselleen työharjoittelupaikan ulkomailta. Toisaalta prosessia helpotti huomattavasti se, että Leskelä pystyi etsimään sopivaa harjoittelupaikkaa itselleen paikan päältä. Kuuden kuukauden Erasmus-vaihto Hampurissa oli päättymäisillään, mutta Leskelällä ei ollut vielä kiire kotiin. – Lähtökohta oli lähinnä pidentää ulkomailla oloa, ja ajattelin, että Erasmus-työharjoittelu olisi siihen luonteva keino. Harjoittelupaikka löytyi lopulta Berliinistä, bränditoimisto Adjouri Brand Consultantsista. Toimistosta Leskelälle vinkkasi eräs aiemmin Berliinissä vaihdossa ollut kaveri. Paikan hankkimista helpotti myös toimistossa entuudestaan työskentelevä vanha valtsikalainen, johon oli helppo ottaa yhteyttä suomeksi sekä kysellä harjoittelumahdollisuuksista. Adjouri Brand Consultantsissa Leskelän työtehtäviin kuului pääasiassa viestintutkain 4/2013

”Erasmustyöharjoittelu oli luonteva keino pidentää ulkomailla oloa.” nän tehtäviä. Leskelä kertoo toimiston vastanneen muun muassa Helsingin kaupungin viestinnästä saksaksi, ja paljastaa päässeensä muun muassa toimittamaan neljä kertaa vuodessa julkaistavaa saksankielistä Helsinki Newsiä. Vaikka viestinnän työt eivät varsinaisesti vastaa Leskelän omaa koulutusta, oli hänen mielestään tulevaisuuden työnhaun kannalta hyödyllistä käydä katsomassa, mitkä viestinnän osa-alueet saattaisivat kiinnostaa. – Viestintähommat ovat kuitenkin yleinen kattotermi monelle valtsikalaiselle jossain vaiheessa, Leskelä huomauttaa. Leskelän mukaan kokemus oli yllät-

tävänkin hyvä. Työnteko saksalaisessa firmassa kiinnitti aivan eri lailla saksalaiseen yhteiskuntaan kuin vaihto-opiskelu, sillä työssä pääsi tutustumaan muihinkin kuin opiskelijoihin. Ulkomaisessa firmassa töitä tehdessä tajusi myös, ettei ulkomaille töihin meneminen ole kovinkaan ihmeellistä tai pelottavaa. Rohkaisevaa oli huomata, että vieraalla kielellä pärjää helposti: niin puhuminen kuin kirjoittaminenkin luonnistuvat hyvin. Työharjoittelun etu oli myös se, että pääsi treenaamaan kirjoittamista saksaksi, sillä yliopistossa kurssitöitä oli tullut tehtyä lähinnä englanniksi. Harjoittelujakson rohkaisemana Leskelä on alkanut myös entistä enemmän katsoa työpaikkoja ulkomailta. Niille, jotka eivät Suomesta löydä työharjoittelupaikkaa, Leskelä suosittelee Erasmus-apurahan hakemista ja ulkomaille työharjoitteluun lähtemistä. Vaikka harjoittelupaikan hankkiminen on paikan päältä helpompaa, ei Leskelän mielestä harjoitteluun hakeminen Suomesta käsin ole mikään mahdottomuus. – Jälkikäteen kun miettii, niin voisi ihan hyvin lähteä muuten vaan Erasmus-harjoitteluun. Tietysti siihen tarvitsee vähän omaa rahaa eikä kannata varmaan lähteä mihinkään Lontooseen, sillä apuraha on sama joka kaupunkiin. Parasta tietysti olisi lähteä johonkin Itä-Eurooppaan, Leskelä naurahtaa. π

Kolmannen vuoden valtio-opin opiskelijalle Anni Kyröläiselle Helsingin yliopisto ei ole esteetön. tutkain 4/2013

TE RV ET UL OA YL IO PI ST OO N TEKSTI SANNI MYLLYAHO KUVAT TEEMU PERHIÖ

AL EI IN OLE A ES SA TEE LI TÖN

liopiston päärakennus on pyörätuolilla kulkevan Anni Kyröläisen inhokki. Hissittömällä vanhalla puolella on vain muutama luentosali, johon pääsee ilman portaidenkipuamista, eikä uusi puoli kolmella hissillään ole paljoa parempi. – Hissit ovat kapeita suorakaiteita, joiden ovi on sijoitettu pitkälle sivulle niin, että sinne on todella vaikea päästä sähköpyörätuolilla sisään ja ulos. Lisäksi kaikissa hisseissä on painava ovi ja kahdessa kolmesta hankala verkko, jota pitää pidellä auki samalla kun yrittää ahtautua ulos. Palvelupäällikkö Minna Koutaniemi Helsingin yliopistosta kertoo opetustilojen esteettömyyden olevan lähtökohtana opetuksen järjestämisessä. – Käytännössä estettömyys on kuitenkin joka tilanteessa hankala taata, sillä opetusta järjestetään myös kulttuurihistoriallisesti merkittävissä rakennuksissa, kuten päärakennuksen vanhalla puolella. Esteettömyys tuskin oli Engelillä mielessä, kun hän suunnitteli 1800-luvun alussa edustus- ja hallinnollista keskusta tulevalle yliopistolle. Tieteellisen vallan keskukselle saatiin näyttävä sijainti Senaatintorin kupeesta ja itse rakennuksesta haluttiin puitteittensa mukainen. Vielä lähes 200 vuotta myöhemmin rakennus arvottaa käyttäjänsä paitsi tieteellisten ansioiden myös fyysisen suorituskyvyn mukaan. – Jos haluan luentosarjalle, joka pidetään esimerkiksi päärakennuksen vanhalla puolella, olen yhteydessä järjestävään professoriin, joka on yhteydessä amanuenssiin. Useimmiten kurssin siirtäminen toisiin tiloihin onnistuu, Kyröläinen kertoo. Luentosarjalle osallistuminen onkin paljon liikuntaesteisen omasta aktiivisuudesta kiinni, sillä la-

tutkain 4/2013

ki estää henkilörekisterin keräämisen opiskelijoista. – Käytännössä amanuensseille jää nopeasti mieleen, keitä varten täytyy varmistaa tilojen esteettömyys. – Esteettömyys on kaikkien asia, hän täydentää. Muutaman kerran Kyröläinen onkin päässyt yllättymään positiivisesti, kun tuttu professori on huomannut hänen nimensä osallistujalistalla ja ryhtynyt saman tien etsimään kurssille uusia tiloja. Juuri ennen kurssin alkua Kyröläinen sai kohteliaan tekstiviestin, jossa luvattiin pitää hänet tilanteen tasalla tilojen osalta. Kun esteettömiä tiloja ei pystytä takaamaan, on vammainen useimmiten itse vastuussa tilojen esteettömyydestä. Matka yliopistolle sujuu Kyröläiseltä ilman avustajaa julkisilla kulkuneuvoilla, mutta kampuksella ei pärjää ilman. Muutaman kerran koulunkäyntiavustaja on kantanut Kyröläisen toisessa kerroksessa sijaitsevaan luentosaliin. – Kyllä luennolle aina jollakin keinolla pääsee, mutta jos kurssi on hankalassa paikassa, niin lintsauskynnys madaltuu huomattavasti. Välillä ajatus koko prosessista uuvuttaa.

Murheenkryyni Alina Opiskelijoiden keskuudessa kiertää urbaani legenda, jonka mukaan uudella ylioppilastalolla sijaitsevaan Alina-saliin olisi olemassa esteetön sisäänkäynti B-rapun puolelta. Tarina kertoo salaisista takaovista, tavarahissistä ja hämäristä kulkuluvista. – Alina-sali ei ole esteetön, todetaan HYYn sivuilla. Kyröläinenkin on kulkenut toistaiseksi sitseille samaa reittiä kuin muut – portaat kolmanteen kerrokseen. Päästäkseen kolmanteen kerrokseen Kyröläisen on huolehdittava etukäteen, että paikalla on joku kantamassa sekä hänet että pyörätuolin. Manuaalipyörätuoli on sähköpyörätuolia pal-

jon kevyempi kannettava, mutta sillä ei pysty liikkumaan ulkona niin hyvin, joten myös kuljetus täytyy olla mietittynä. Osallistuminen sitsijatkoille tai muihin tapahtumiin uudella ylioppilastalolla ei voi koskaan olla äkillinen päähänpisto. – Sitsatessa menee koko ilta, mutta pullaperjantait ja muut tapahtumat uudella, joissa olisi vain kiva piipahtaa, jäävät välistä, Kyröläinen toteaa ja heittää: – Haastaisinkin ainejärjestöaktiiveja pohtimaan, voitaisiinko näitä hengailutapahtumia järjestää enemmän esteettömissä tiloissa. Kannunvalajien tasa-arvovastaava Johannes Anttila tunnistaa ongelman. – Tasa-arvotyömme yksi tavoitteista on lisätä omien ainejärjestöjemme keskuudessa tietoisuutta siitä, että Alina ei ole ainoa mahdollinen paikka järjestää tapahtumia. HYYllä ei ole varoja peruskorjata uutta ylioppilastaloa, mutta se ei tarkoita ettei bileitä voisi pitää muuallakin. Hissi yksinään ei tee tapahtumasta esteetöntä. Monille opiskelujen ensimmäinen ainejärjestötapahtuma on fuksisuunnistus ja liikuntaesteinen fuksi syrjäytyy helposti kaikesta ainejärjestötoiminnasta heti opintojen alussa. – Itse olen niin sosiaalinen tyyppi, että tutustuin hyvin nopeasti ainejärjestöaktiiveihin, Kyröläinen kertoo ja kiittelee myös hyvää tuuriaan: – Kerroin heti alkuun tuutorilleni, että kuljen pyörätuolilla ja kaikki ensimmäisen syksyn tapahtumat fuksisaunaa myöten oli järjestetty esteettömissä tiloissa. Vastaanotto on ollut pääosin todella avointa, vaikka joka bileistä löytyy aina yksi urheuttani kiittelevä päähäntaputtelija. Kuten luentojen järjestyminen esteettömiin tiloihin, on myös vapaa-ajan rientoihin pääsy paljon

PO RT HIS HA SI NI NAP AN PEI HIN

pyörätuolilla kulkijan itsensä harteilla. – Hyvin yksinkertainen tapa madaltaa liikuntaesteisten kynnystä osallistua, olisi saada tapahtumakutsuihin standardina tieto, ovatko tilat esteettömät vai eivät ja jos ovat, mistä sinne pääsee. Näin tilojen esteettömyyden varmistaminen ei olisi pelkästään pyörätuolissa olevan opiskelijan vastuulla, Kyröläinen ehdottaa. Kannunvalajien tasa-arvotyöryhmä valmistelee yhdenvertaisuussuunnitelmaa, jonka pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä. Se tulee sisältämään myös tapahtumien järjestäjille checklistin, jota seuraamalla tekee kaikkien osallistumisen helpommaksi. – Esimerkiksi ilmoittautuessa sitseille e-lomakkeella voisi jatkossa erityisruokavalion lisäksi myös ilmoittaa mahdollisesta liikuntaesteisyydestä, Anttila kertoo.

Ajattelemattomuuden kalleus Ollessaan vuonna 2012 kasvatustieteiden ja luokanopettajaopiskelijoiden ainejärjestö Peducan tasa-arvovastaavana Mira Günther päätti järjestää esteettömyystapahtuman Siltavuorenpenkereen uusiin tiloihin. Paikalle hankittiin lainaan kolme pyörätuolia, joilla liikkumista pääsi kokeilemaan. – Vaikka monet eivät uskaltautuneet pyörätuoliin, tuli tempauksen tarpeellisuudesta kannustavaa palautetta paljon kokeilijoiden lukumäärää enemmän, Günther summaa tilaisuutta. Kokeilleiden palaute tiloista ei ollut kuitenkaan yksinomaan positiivista. Hissillä pääsi kulkemaan hyvin kaikkiin kerroksiin, mutta painavat ovet yllättivät monet testaajat. Ero vanhojen ja uusien tilojen välillä oli kouriintuntuva. tutkain 4/2013

Uudet tilat ovat keskimäärin parempia kuin vanhat ja Kaisa-talo automaattiovineen ja hyvine hisseineen saakin paljon kiitosta Kyröläiseltä. Vuonna 2003 avattu oppimiskeskus Aleksandria on kuitenkin vielä siinä rajamailla. – Alakerran koneet ovat kaikki seisomakorkeudella, joten päästäkseni koneelle on mentävä johonkin toiseen kerrokseen. Hissikäytävä taas on ovien takana. Ja tulostimet muissa kerroksissa ovat painavien ovien takana, joita en saa yksin auki, Kyröläinen luettelee. Monesti huonoja tiloja leimaa iän lisäksi myös ajattelemattomuus: Porthaniassa hissin napit ovat niin korkealla, että niihin ei ylety pyörätuolista; päärakennuksen invavessan lukko on hankala avata; kun Kuppala pari vuotta sitten remontoitiin paloturvalliseksi, ei pyörätuoliliuskaa asennettu samalla. Edellisellä viikolla Kyröläinen jäikin jumiin Aleksandrian neljänteen kerrokseen kolmeksi tunniksi, kun rakennuksen ainokainen hissi hajosi. Ensimmäinen tunti meni ihmetellessä, mitä merkkiä hissi on, jotta tiedetään kutsua oikea korjaaja. Kun pari tuntia myöhemmin korjaaja saapui, oli ilmiselvää, että vikaa ei sen päivän aikana saada korjattua. 120 kiloa painavaa sähköpyörätuolia ei kuitenkaan niin vain kanneta alas ja kaiken kaikkiaan kolme tuntia oli kulunut, kun Kyröläinen oli taas maan tasalla. Kaikeksi onneksi seuraava luento Metsätalolla alkoi vasta puolen tunnin päästä. Paikan päällä surullisen kuuluisan hissin ovessa oli kuitenkin jälleen tuttu lappu, joka ilmoitti, että hissi on rikki ja huolto tilattu. – Siinä vaiheessa ei auttanut muu kuin mennä kaljalle Kaislaan, Kyröläinen hymähtää. 

EI Y LE TÄ 25

irti Suomesta! TEKSTI HANNA MARJORANTA KUVAT JOHANNA RÄTY

Suomen nuorin puoluejohtaja haaveilee korkeakouluopinnoista ja itsenäisestä Ahvenanmaasta.

xel Jonssonin kädenpuristus on luja ja varma. Kysymyksiin hän vastaa juuri niin poliitikkomaisen pitkillä ja rönsyilevillä puheenvuoroilla kuin kuvitella saattaa, mutta hän katsoo samalla koko ajan lempeästi suoraan silmiin. 21-vuotias Ahvenanmaan tulevaisuus -puolueen puheenjohtaja on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pitkälle politiikassa ja elkeet ovat sen mukaiset. Haastatteluunkin hän saapuu suoraan eduskunnasta, jossa hän on juuri ollut mukana Ahvenanmaan itsehallintolain uudistusta käsittelevän komitean kokouksessa. – Perheessäni on aina puitu politiikkaa ruokapöydän ääressä, joten kiinnostukseni politiikkaa kohtaan heräsi jo nuorena. Myös asuminen juuri Ahvenanmaalla on todennäköisesti vaikuttanut valintoihini, sillä pienen maakunnan alueella politiikka on jokaista lähellä ja kaikki tuntevat jonkun maakuntapäivillä istuvan. Mukaan puoluetoimintaan Jonsson lähti lukioikäisenä, ja on sen jälkeen edennyt nopeasti. Tällä hetkellä hän on puoluejohtajan toimen sivussa yksi puolueensa kolmesta edustajasta 30-paikkaisilla Ahvenanmaan maakuntapäivillä.

Tavoitteena itsenäisyys Kysyttäessä, miten Jonsson päätyi valitsemaan astetta radikaalimman puoluevaihtoehdon, hän hymähtää. – Ymmärrän, että Ahvenanmaan tulevaisuus saattaa näyttää radikaalilta suomalaisnäkökulmasta. Puolueen agendalla ensimmäisenä on Ahvenanmaan yksikielisyyden säilyttäminen, mutta puolue ajaa myös maakunnan itsenäistymistä. Jonsson selittää, että koko Ahvenanmaan itsehallinto perustuu idealle, jonka mukaan maakunnassa tulisi selvitä arjessa osaamatta sanaakaan suomea. Kun Kantutkain 4/2013

sainliitto aikanaan päätti, että Ruotsiin liittymistä toivoneet ahvenanmaalaiset ovat jatkossakin osa Suomea, päätös tehtiin sillä ehdolla, että Suomi takaa Ahvenanmaan yksikielisyyden. Kielikysymys pysyy Ahvenanmaalla vahvasti esillä, koska ahvenanmaalaisten mielestä maakunnassa on koko ajan entistä vaikeampaa tulla toimeen pelkällä ruotsin kielellä. Jonsson nostaa esimerkiksi tapauksen Verohallinnosta. Ahvenanmaalla on oma toimistonsa, mutta vaikeammat, ylemmälle tasolle etenevät kysymykset käsitellään aina Manner-Suomessa. – Ei ole enää itsestään selvää, että vastaus tulee ruotsiksi. Ruotsinkielentaitoisen henkilökunnan määrä suomalaisten virkamiesten keskuudessa on vähentynyt, Jonsson harmittelee. Jonssonin mukaan ongelman ydin on Suomessa tapahtuneessa kehityksessä. Asenteet ruotsin kielen opiskelua kohtaan ovat kiristyneet ja erityisesti Perussuomalaiset pitävät teemaa yllä jatkuvasti. Suomalaiset eivät myöskään enää jaa ajatusta maan kaksikielisestä identiteetistä niin laajalti kuin aiemmin. Tämä kaikki huolestuttaa Jonssonia, koska hän kokee, ettei pieni Ahvenanmaa voi yksin taistella mannermaan kehitystä vastaan. – Kun mielipidekehityksen suuntaa Suomessa ei enää ole muutettavissa ja kehitys jatkuu samalla linjalla eteenpäin, ainoa keino turvata Ahvenanmaan itsehallinto on maakunnan itsenäistyminen. Jos meillä ei ole mahdollisuutta päättää kaikesta itse ja omalla kielellämme, se on este Ahvenanmaan kehitykselle ja maakunta näivettyy. Jonssonin puolue ottaa itsenäistymisen tosissaan ja on jopa laatinut malliksi suunnitelman itsenäisen Ahvenanmaan vuosibudjetista. Tällä hetkellä puolueella on noin kymmenen prosentin kannatus Ahvenanmaalla. Jonsson laskee puolueensa äänestäjät automaattisesti itsenäistymisen kannatta- Ω

AXEL JONSSON 21-vuotias Asuu Maarianhaminassa, asunut Ahvenanmaalla 9-vuotiaasta lähtien Johtanut Ahvenanmaan tulevaisuus -puoluetta vuodesta 2011 Valittiin edustajaksi Ahvenanmaan maakuntapäiville vuonna 2011 Oli samana vuonna ehdolla myös eduskuntavaaleissa ja sai 394 ääntä. Ei päässyt läpi

jiksi, mutta miten suosittu vaihtoehto itsenäistyminen tosiasiassa on? Jonsson muistelee asiasta vuonna 2003 tehtyä mielipidemittausta, jonka mukaan 36 prosenttia vastanneista saattoi kuvitella itsenäisen Ahvenanmaan olevan vaihtoehto. Suurin osa ahvenanmaalaisista toivoo kuitenkin vain itsehallinnon päivittämistä ja kehittämistä. Ahvenanmaan tulevaisuuden piirissä ollaan silti toiveikkaita: jos itsehallintolain uudistus ei etene toivotulla tavalla, itsenäistymisen uskotaan nousevan yhä varteenotettavammaksi vaihtoehdoksi.

Uusia tuulia saaristosta Ruotsiin liittymisestä Ahvenanmaan politiikassa ei enää keskustella, mutta muita vaihtoehtoja on noussut esiin. Jonsson kertoo, että kaikki puolueet Ahvenanmaalla ovat yksimielisiä siitä, että Pohjoismaiden yhdessä muodostama liittovaltio voisi olla hyvä ratkaisu maakunnan ongelmien ratkaisemiseksi. Ahvenanmaa voisi olla oma osavaltionsa uudessa liittovaltiossa. Göteborgissa syntynyt ja Oslossa osan lapsuudestaan viettänyt Jonsson innostuu kertomaan ideasta enemmänkin: hän maalailee kuvaa yhdistyneistä pohjoismaista osiensa summaa vaikutusvaltaisempana toimijana niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Saman tien Jonsson kuitenkin joutuu toteamaan, että haave jää vain ajatuksen tasolle niin kauan kuin nykymuotoinen Euroopan unioni on olemassa. – Pohjoismaisen liittovaltion toteutuminen vaatii, että maailmassa tapahtuu jokin suuri mullistus ensin. Utopististen suunnitelmien lisäksi Ahvenanmaalla puidaan myös arkisempia aiheita. Kielikysymyksen ja itsehallintokysymyksen jälkeen maakunnan suurin poliittinen kiistakapula on manner-

maallakin tuttu sosiaalipalveluiden rakenneuudistus. Osa Ahvenanmaan pienistä kunnista ei selviä tehtävistään itsenäisesti, ja ratkaisuksi on ehdotettu kuntien välisen yhteistyön tiivistämistä. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin yhteistyöhalukkuuden vaihtelu: kuinka paljon yhteistyötä voidaan tällaisessa tilanteessa pakottaa? Jonssonia huolestuttaa myös kiristynyt taloustilanne, joka ei ole jättänyt Ahvenanmaatakaan rauhaan vaan saattaa pakottaa velattoman maakunnan lainaamaan rahaa.

Avoin tulevaisuus Jonsson puhuu mielellään laveasti Ahvenanmaan tulevaisuudennäkymistä, mutta avoinna on myös Jonssonin itsensä tulevaisuus. Hän oli ehdolla eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa, mutta myöntää, että todellisuudessa kansanedustajuus ei ole poliittisten urahaaveiden listalla ensimmäisenä. – Jotta eduskuntatyöstä saisi kaiken irti, täytyisi osata paremmin suomea. On Jonssonilla silti painavampikin syy olla haikailematta Arkadianmäelle. Puoluetoiminta on käynyt kokopäivätyöstä eikä hän ole ehtinyt opiskella mitään muutamia lukion ohessa suoritettuja etäyliopiston kursseja lukuun ottamatta, joten lähitulevaisuuden suunnitelmissa on kouluttautuminen. Oikeustiede ja kauppatieteet kiinnostavat, mutta Jonsson ei ole lyönyt lukkoon vielä edes toivotuinta opiskelukaupunkia saati opiskelumaata. Parhaimmillaan ahvenanmaalaisista korkeakouluttautuvista 80 % on suunnannut opiskelemaan Ruotsiin. Jonssonia houkuttelisi silti tällä hetkellä vahvasti myös opiskelijaelämä Helsingissä. Jos suunnitelma toteutuu, edessä on ensin yläastevuosina vapaaehtoisesti hankitun suomen kielitaidon petraamista. π

Ahvenanmaa voisi olla oma osavaltionsa uudessa liittovaltiossa.

MATTI LEHDON YKSITYISARKISTO

...paikka ompi vallan kahvassa › palstalla valtsikalaiset HYY-vaikuttajat kertovat kuulumisiaan.

Mutta niin on aina ennenkin

anotaan, että kun järjestötoiminnassa tekee jotain kahdesti, on kyseessä jo perinne. Marraskuun loppupuolella 145-vuotisjuhliaan viettäneessä ylioppilaskunnassa asiat eivät ole aivan näin. Viime vuosina keskustelua on herättänyt lähinnä vanhojen perinteiden relevanttius 2000-luvulla. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän tapahtuman ja riippakiven ero on nimittäin joskus hiuksenhieno. HYYssä seurataan silloin tällöin kateudella naapuriylioppilaskunta AYY:n tapahtumatuotantoa. Se on aktiivista, modernia ja jäseniä innostavaa. Meillä kun on päätetty ”ulkoistaa” bileet järjestöille ja keskittyä suurempiin juhliin ja ylioppilasperinteisiin. Tällaisia ovat muun muassa vappu, Floran päivä ja itsenäisyyspäivän soihtukulkue. Keskityn tarkemmin näistä yhteen. Siihen tuntemattomimpaan.

Floran päivä on toinen HYYn vi-

Perinteillä on aika huono kaiku. Liian usein emme tajuakaan ajatella niiden ylläpitämiä merkityksiä, vaan luulemme asioita tehtävän vain siksi, että niin on aina ennenkin. Traditioiden ylläpitäjä leimautuukin helposti joko vanhoilliseksi Akateemisen Karjala-seuran kannattajaksi tai aivottomaksi vanhan toistajaksi. Järkevä perinteiden jatkaja suostuukin niiden säännölliseen kriittiseen tarkasteluun ja erottaa tavat tehdä asioita oikeista perinteistä. Emme me koskaan pysty olemaan yhtä mieltä perinteistä, vaikka kuinka niiden merkityksiä korostaisimmekin. Toinen näkee soihtukulkueen osoituksena yliopisto-opiskelijoiden merkityksestä yhteiskunnan rakentamisessa, toinen marsalkka Mannerheimin hautajaissaattueen glorifiointina. Olisi kuitenkin jo edistystä, jos pystyisimme puhumaan traditioista järkevämmin: tunnustaen, että perinteet eivät ole perinteitä ilman mitään syytä, mutta yksikään niistä ei myöskään ole itseisarvo.

”Se, että opiskelijat kokoontuvat nurmi kentälle, ei ole perinteen ydin.”

rallisista juhlapäivistä. Sitä on vietetty toukokuun 13. päivänä Kumtähden kentällä 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Kuuluisaksi juhla tuli etenkin Maamme-laulun kantaesityksestä vuonna 1848. Nykyään siitä on tullut eräänlainen kirosana. Konsepti opiskelijoista viettämässä kevät-piknikiä ylioppilaslakeissa kuohuviinilasien kera kuulostaa oivalliselta. Tutultakin. Aivan niin: vapulta. Kaksi viikkoa vapun jälkeen opiskelijoiden kerääminen valtatien varteen Kumpulaan suorittamaan samaa aktiviteettia ei ole kaikkein helpointa. Viimeksi keskustelu aiheesta leimahti HYYn edustajistossa marraskuussa, kun täysin puun takaa poliittiselta vasemmalta laidalta ehdotettiin Floran päivän poistamista säännöistä. Ainakaan näin lyhyellä varoitusajalla edaattorit eivät idealle kuitenkaan lämmenneet. Ongelma tässä kaikessa on mielestäni kuitenkin se, että mietimme perinteitä liian konkreettisesti. Se, että opiskelijat kokoontuvat nurmikentälle, ei ole pe-

tutkain 4/2013

rinteen ydin. Ytimenä on tausta-ajatus eli se, miksi tätä kaikkea tehdään. Jos traditiosta tulee vain tapahtumajärjestämistä, mennään pian metsään. Perinne voi pidemmän päälle jatkua ainoastaan, jos sen tausta-ajatusta muistetaan pitää yllä. Toisin sanoen: tapahtuma ei ole osallistujallekaan merkityksellinen, jos se järjestetään vain järjestämisen pakosta. Näin Floralle on käynyt. Tänä vuonna konseptia kuitenkin ravisteltiin ja opiskelijoiden kevätjuhlaa vietettiin Kaivopihalla. Sateisen sään huomioon ottaen kokeilu kannatti ja saattoi jopa olla alkusysäys jollekin uudelle.

Matti Lehto Kirjoittaja mietti perinteitä toimiessaan tänä syksynä vuosijuhlamestarina ja viime vuonna HYYn hallitukses sa vastuullaan mm. kulttuuriasiat. Hän on myös osa kuntien edustajistoryhmän jäsen.

VINKKIÄ tenttikirjojen löytämiseen Selvitimme uusavuttomille keinot löytää puuttuva tenttikirja Kaisa-kirjaston pettäessä. TEKSTI MIRAN HAMIDULLA KUVITUS KAISA ARKKILA

Usein Kaisan lukuisat tenttikirjat ovat lainattuja ja jopa varattuja, mutta samanaikaisesti läheisestä Kansalliskirjastosta tai Siltavuorenpenkereen Minerva-kirjastosta saisi yhden kappaleen haussa olevaa teosta. Niille, jotka uskaltavat vielä keskustaakin pidemmälle, Helka-kortti tarjoaa myös muita vaihtoehtoja. Sörnäisissä sijaitsevat Työväenliikkeen ja Tuglas-seuran kirjastot tarjoavat useita valtsikalaisille kullanarvoisia teoksia ainakin näiden kirjastojen aihepiiriä sivuavien teosten osalta. Myöskään ulkokampusten omia kirjastoja ei ole syytä unohtaa.

Aalto yliopiston kirjastokortti on myös muidenkin kuin aaltolaisten haettavissa. Ei liene yllätys, että taloustieteilijän tai -historioitsijan ei useinkaan tarvitse pettyä talousorientoituneen Aallon kirjatarjontaan. Myös viestinnän kohdalla näyttää löytyvän huomattavat määrät omista kirjastoistamme tuttuja teoksia. Suorittamamme hakuammunta Aallon kokoelmiin tuotti tuloksia muidenkin oppiaineiden tapauksissa. Varsinkin taikasanan talous sisältävät kirjat löytyvät lähes poikkeuksetta Aallon kirjastoista.

Mikäli kynnys astua yliopistoa alempaan opinahjoon ei hirvitä, tarjoavat myös ammattikorkeakoulujen kirjastot apua kirjapulaan. Näidenkin kirjastokorttia voi hakea kuka tahansa opiskelija. Esimerkiksi Metropolian kirjastosta löytyy lukuisia viestinnän tenttikirjoja. Joku ilkeämielinen saattaisi tosin pohtia, mitä tämä kertoo viestinnästä oppiaineena? Myös monen entisen valtsikalaisen nykyisen työpaikan, eduskunnan, kirjaston hyllyistä löytyy lukuisia valtiotieteellisiä teoksia, joihin

kirjaston kanta-asiakkaat kyllästyivät jo opiskeluaikanaan.

Opiskelijakirjastomme alkukodeista, osakuntakirjastoista, ovat jäljellä vielä hämäläisten, satakuntalaisten ja pohjalaisten osakuntien kirjastot. Näillä on tapana ostaa osakuntien jäsenille kokoelmistaan puuttuva kirja, mikäli teos kuuluu jonkin oppiaineen perus- tai aineopintojen vaatimuksiin. Ei hullumpi vastine kahdentoista euron vuotuiselle jäsenmaksulle! Laskelmoiva opiskelija valitseekin osakunnakseen juuri sen, jolla on eniten etuja tarjottavanaan.

Myös YouTube saattaa olla pelastajasi.

Onneaan voi kokeilla myös Helsingin kaupungin kirjastoissa, mikä saattaa toisinaan osoittautua viimeiseksi oljenkorreksi. Valitettavasti todennäköisyys onnistumiselle putoaa huomattavasti, jos tenttikirja ei satu olemaan suomenkielinen tai sen nimi sisältää liikaa sivistyssanoja.

Kirjojen sisältöjä osittain paljastava Google Books -tietokanta saattaa paljastaa kirjasta johdannon verran sisältöä, joka useimmiten riittää jopa kohtuulliseen tenttitulokseen. Myös Youtube saattaa olla pelastajasi. Esimerkiksi ympäristöhistorian tenttiin voi valmistautua katsomalla Tykit, Taudit ja Teräs -klassikkoteoksesta tehtyä dokumenttia ja jättää kirjan lukematta. Myös Wikipediaa tai kirja-arvioita lukemalla on toisinaan onnistuttu läpäisemään tenttejä. π

KIRSTI MAJANDERIN ARKISTO

uralle › palstalla alumnit kertovat, kuinka sinkoutua työuralle.

Henkilöstöalan moniosaaja

lin sosiaalipsykologian opintoja aloittaessani kiinnostunut henkilöstöalan tehtävistä, mutta koin tarvitsevani uralla etenemisen vauhdittamiseksi muodollisia opintoja. Aloitin sosiaalipsykologian opinnot avoimessa yliopistossa ja jo muutaman kurssin jälkeen tiesin löytäneeni jotain, johon suhtaudun suurella intohimolla. Lopulta valmistuin maisteriksi joulukuussa vuonna 2011.

Aloitin työt OP-Pohjola-ryhmässä jo vuonna 2002 asiakaspalvelutehtävissä. En kuitenkaan ole ollut koko aikaa samoissa työtehtävissä, vaan vaihtanut tehtävästä toiseen muutaman vuoden välein, välillä horisontaalisesti, toisinaan taas vertikaalisesti ja ryhmän sisällä yhtiöstä toiseen. Reilun vuoden opiskeltuani vaihdoin ICT-suunnittelijan tehtävistä Pohjola-konserniin HR-kehittämispäälliköksi. Varsin pian päädyin tekemään töitä työhyvinvoinnin parissa, sisältäen työyhteisöjen kehittämistä ja henkilöstötutkimuksen kehittämisen, toteuttamisen ja tulosten purkua niin johtoryhmille kuin työyhteisöillekin. Lisäksi työnkuvaani kuului osaamisen johtamisen kehittäminen, muutosjohtamiseen liittyviä projekteja, korkeakouluyhteistyö sekä sisäisen ja ulkoisen työnantajamielikuvan kehittäminen. Työkenttä oli varsin laaja, mutta erittäin mielenkiintoinen. Yhtäaikainen työssäkäynti ja opiskelu oli välillä toki raskasta, mutta kaikesta huolimatta antoisaa, koska oli mahdollista valikoida työtä tukevia kursseja ja päästä heti soveltamaan uusia oppeja työelämään. Sosiaalipsykologian opinnot ovat antaneet valmiuksia ymmärtää arki- ja työelämän ilmiöitä, tuntemusta ryhmäprosesseista sekä vuorovaikutuksen lainalaisuuksista, jotka kaikki ovat olleet hyödyksi työssäni. Ehkä jopa hieman yllättäen metodologisesta osaamisesta on ollut erityisen paljon hyötyä henkilöstötutkimuksen kehittämisessä ja laatiessani yrityksen sisäisiä kyselyitä ja analysoidessani niiden tuloksia. Tällä hetkellä toimin OP-Palvelut Oy:ssä HR-kehit-

täjänä, jossa OP-Pohjola-ryhmän tuntemus ja laaja ymmärrys tehtäväkentästä, joka laaja-alaisen työkokemukseni myötä on kehittynyt, on rikkaus. Pääasiallinen työsarkani liittyy edelleen työhyvinvointiin erilaisissa projekteissa asiantuntijan roolissa.

Sivuaineita valitsin varsin vapaasti mielenkiintoni mukaan, mutta samaan aikaan pidin mielessäni sen, minkälaisissa työtehtävissä olisin kiinnostunut pidemmällä aikavälillä työskentelemään. Liitin opintoihini sivuaineiksi sosiologian, työpsykologian ja johtamisen sekä sosiaalityön, lisäksi taustaltani löytyy opintoja psykologiasta, kasvatustieteistä ja antropologiasta. Välillä huomaan opintokombinaationi auttavan ymmärtämään yllättäviäkin yhteyksiä, eikä mikään palanen ole tuntunut turhalta. Sosiaalipsykologia ei anna pätevyyttä toimia tietynlaisissa tehtävissä kuten vaikkapa psykologia, mutta kurssi- ja sivuainevalinnoilla, kuten myös kandidaatintutkielman ja gradun aihevalinnoilla, voi vaikuttaa paljonkin siihen, minkälaiseksi tutkinto muodostuu ja minkälaisiin työtehtäviin se antaa mahdollisuuksia. Olen itsekin kaivannut välillä kyseisen tutkinnon parempaa arvostusta ja tunnettuutta, mutta yleisesti ottaen olen opintoihini tyytyväinen. Tutkinto sosiaalipsykologiasta antaa erinomaiset perusvalmiudet suoriutua kokemukseni mukaan henkilöstöalan työtehtävistä ja siihen on helppo liittää erilaisia täydennyskoulutuksia työtehtävän ja kehittymishalujen mukaan, jolloin siitä tulee myös helposti eri suuntiin muokattava. Usein kannustetaan vaihtamaan työnantajalta toiselle, mutta kehottaisin myös tutkailemaan tutun työnantajan tarjoamia uravaihtoehtoja. Oma urapolkuni on edennyt pitkälti erilaisten töiden kokeilemisen kautta ja vihdoin uskallan sanoa olevani oikealla uralla, mutta edelleen toki uusia kehittymismahdollisuuksia silmällä pitäen.

”Oma urapolkuni on edennyt pitkälti erilaisten töiden kokeilemisen kautta.”

tutkain 4/2013

Kirsti Majander Kirjoittaja sinkoutui työuralle opintojensa aikana.

 Levottomuuksien aikana kiinniotettujen terroristien vankiloina käytetyt H-block-vankilat tekivät H-kirjaimesta poliittisen symbolin Belfastin katutaiteessa.  Vuoden 1981 nälkälakon ja Derryn vuoden 1972 verisunnuntain kaltaisten tragedioiden uhrien kasvogalleriat ovat yleinen tapa ruokkia katolilaisen osapuolen luomia marttyyrimielikuvia.

nukkuva P viha

TEKSTI & KUVAT MIRAN HAMIDULLA

itkäperjantain rauhansopimus lopetti Pohjois-Irlannin levottomuudet vuonna 1998. Katolisten ja protestanttien erilliset asuinalueet Belfastissa osoittavat kuitenkin rauhanomaisen rinnakkaiselon olevan vielä vuosien päässä. Pinnan alla kytevistä erimielisyyksistä viestivät myös muraaleiksi kutsutut seinämaalaukset, joilla entiset viholliset lietsovat vastakkainasettelua yhä tänäkin päivänä. π

 Ylikorostettu tapa käyttää lippuja on molempien osapuolten yhteinen keino osoittaa yhteenkuuluvuutta kotimaaksi miellettyä maata kohtaan. Protestanttien puolella Ison-Britannian Union Jack -lippu hallitsee katukuvaa, kun taas katolilaisella alueilla liehutetaan Irlannin tasavallan lippua.

 Protestanttien muraaleissa esiintyvät usein huppupäiset asemiehet. Tämä Belfastin Mona Lisana tunnettu hahmo osoittaa katsojaa aseellaan, katsoipa sitä mistä suunnasta tahansa.  Niin sanotut rauhanmuurit erottavat Belfastin katolisten ja protestanttien asuinalueet toisistaan. Niiden portit lukitaan öiden ja viikonloppujen ajaksi, jotta spontaanit väkivaltaisuudet voitaisiin estää.

tutkain 4/2013

ilmestyskirjanpitäjä › palstalla Sonja avautuu siitä, mikä maailmassa on vialla.

Oodi femakoille

aastatellessani Tutkaimen tämän vuoden toiseen numeroon Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaa, Simon Eloa, puhe kääntyi sukupuolten tasa-arvoon. Elon mukaan kaikille tulee taata yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet, ja totesi sitten ”en mä kuitenkaan mikään feministi ole”. Hetkinen. Millainen käsitys ihmisillä oikein on feminismistä? Teen nopean Google-testin. Syötän hakuun ”feminismi on”. Ensimmäiset ehdotukset hakuni jatkoksi ovat ”feminismi on paskaa”, ”feminismin ongelmat” ja ”mikä on feminismi”. Jengi on paitsi negatiivista ja kriittistä, myös selvästi hämmentynyttä. Tällainen asennoituminen ei ole eksklusiivista miehille. Olen kuullut useiden naisten kuuluttavan, etteivät todellakaan ole mitään feministejä. Kaikki ovat määritelleet syyksi sen, että naisten oikeudet ovat jo tarpeeksi hyvät.

Naisten oikeudet eivät kuiten-

Cambridgen verkkosanakirja määrittelee feminismin niin, että feminismin mukaan naisilla ja miehillä tulee olla samat oikeudet, mahdollisuudet ja kohtelu. Feministiteoreetikko Bell Hooks ja monet hänen kollegansa ovat huomauttaneet seksismin ja sukupuoliroolien olevan vahingollisia myös miehille. Feminismi on pyrkimystä tasa-arvoon, ei naissukupuolen ylivaltaan. Simon Elo, sinä olet feministi. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Päinvastoin. En ymmärrä, miten yksikään naisen aviomies, veli, isä tai poika kehtaa sanoa, ettei ole feministi. Miten yksikään nainen kehtaa sanoa, ettei ole feministi. Miten kukaan kehtaa sanoa, että ei, minä en kannata kaikkien tasa-arvoisia oikeuksia, mahdollisuuksia ja kohtelua. Nyt-liite julkaisi toukokuussa 2013 suuren abikyselynsä tulokset. Abipoikien eniten vastustama asia oli feminismi. Ei "ei-kannattama", vaan eniten vastustama. Feminismiä vastustettiin enemmän kuin esimerkiksi eläinkokeita, ydinvoimaa tai McDonald’sia. Se, johtuuko negatiivinen suhtautuminen feminismiin tietämättömyydestä vai aidosta sukupuolten tasa-arvon vastustamisesta, jää mysteeriksi.

”Ruuhka junassa tuntematon mies hipelöi reisiäni.”

kaan lopu oikeuksiin äänestää, opiskella yliopistossa tai pitää tyttönimensä. Feminismille on edelleen tarvetta. Vaikka laki olisikin kaikille sama, asenteet eivät ole. Olin syksyllä opintomatkalla, jonka jäsenet koostuivat skandinaavisista opiskelijoista. Joukossa oli eräs ruotsalainen miesopiskelija, joka pyöritteli silmiään ja tuhahti joka kerta, kun esitettiin kysymys koskien naisia. Kaikki kysymykset olivat ammattimaisesti esitettyjä ja aiheeseen liittyviä, mutta pelkkä naissukupuolen maininta, ja tuhina kaikui. Negatiivinen asenteellisuus sukupuolten välisen tasa-arvon ajamista kohtaan ei ole kuollutta pohjoismaissakaan. Törmään feminismintarpee-

ANKI AHLQVIST

seen lähes päivittäin. Kun muutan yhteen poikaystäväni kanssa ja saamme parisuhdevinkkejä siitä, miten hänen kannattaa auttaa minua kotitöissä. Kun uutinen Bechdelin testistä nostattaa feminismivihavyöryn, vaikka feministit ovat ensimmäisinä huomauttamassa testin puutteellisuudesta. Kun olen matkalla ruotsin kokeeseen ja ruuhkajunassa tuntematon mies hipelöi reisiäni. Kun uutisotsikossa eritellään ”naisopettaja”, ”naispoliisi” tai jopa ”naisrattijuoppo”, mutta miehet ovat vain opettajia, poliiseja, rattijuoppoja – toisin sanoen normeja.

Sonja Ulma Kirjoittaja on tytär, sisko ja avovaimo

irstain › palstalla pakinoi nimimerkki Irstain.

Lehtorin päiväkirja 28. elokuuta Uudet fuksit tulivat tänään laitokselle. Kävin pitämässä orientoivan luennon. Kerroin tutkintorakenteesta, kursseille ilmoittautumisesta ja tenttikäytännöistä. Ylihuomenna tulevat ryhmittäin käymään. Aion puhua hopsista.

3. syyskuuta Aamulla pidin johdantokurssin ensimmäisen luennon. Olipas tyhmiä kysymyksiä. Ihan kuin olisin ollut taas lukiossa opettajana. Onneksi sain sieltä potkut. Ehdotan esimiehelle, että joku tohtorikoulutettava voisi pitää johdantokurssia jatkossa. Minulla on parempaakin tekemistä. Luennon jälkeen yksi fuksityttö tuli siihen pyörimään. Jotain Durkheimista ja yhteiskuntasopimuksesta kyseli. Kävelimme samaa matkaa työhuoneelleni. Kehotin tulemaan vastaanotolleni joskus, kun piti mennä valmistelemaan gradusemmaa. Jonna taisi olla sen nimi. Se oli aika kuuma tapaus. Ja nuori. Suoraan lukiosta. Minulla alkoi siinä kävellessä jo vähän seistä.

kun se taas siellä virnistelee ja iskee silmää. Viime keväänä sama homma. Ei pitäisi panna sitä enää.

12. syyskuuta Jonna kävi vastaanotollani aamulla. Puhuttiin Weberistä ja Durkheimista. Irma alkoi iltapäivällä kysellä sen perään. Mokoma akka. Ei olisi pitänyt paukuttaa sitä silloin vessassa tiedekunnan pikkujoulujen päätteeksi. Siitä asti kyylännyt minua kaiken aikaa. Toimistosihteerit ovat kyllä tässä yliopistossa pahimpia suojatyöpaikkoja.

”Olin jo vähän humalassa, ja panetti ihan vitusti.”

5. syyskuuta 2013 Maria tuli eilen kyläilemään. Oltiin puhuttu, että autan gradun lähdeviitteiden tarkastamisessa. No ei ehditty gradua edes sanalla mainita, kun nussittiin koko ilta kuin pienet kanit. Edestä, takaa ja seinää vasten. Maria oli ollut kesän harjoittelussa Ruotsissa. Edellisestä kerrasta oli siis jo aikaa. Oli vähän lihonut siellä, mutta ei haitannut minua. Kiimainen nainen. Varmasti pannut useaa tutkijaa sielläkin. Vituttaa huominen gradusemma jo valmiiksi,

tutkain 4/2013

20. syyskuuta

Jonna mailasi, voisiko tulla vastaanotolle. Halusi seminaarista keskustella. Ei ollut aikaa, niin ehdotin, että mennään kahville töiden jälkeen. Mentiin. Selitin tutkijan työstä ja tiedekunnan paskasta työilmapiiristä. Jonna oli tosi kiinnostunut. Jatkettiin siitä Jonesiin yksille. Aistin sellaisen kiiman sen silmistä. Se halusi minua ja minä halusin sitä. Jonna on tosi älykäs. Ei sitä kiinnostanut parempi arvosana kandista, kuten Mariaa silloin aluksi. Tai Jasminia. Se oli jotain muuta. Yhdet jatkuivat toisilla, kolmansilla ja niin edelleen. Lähdettiin meille. Eteisessä revittiin vaatteet pois. Olin jo vähän humalassa, ja panetti ihan vitusti. Niin sitäkin, se sanoi. Sillä oli mieletön kroppa. Niin kiinteä. Rinnat törröttivät pystyssä, ja alhaalla oli posliini. Kullini sykki niin kovaa, että pelkäsin sen räjähtävän. Kaadoin Jonnan sänkyyn ja työnsin kyrpäni paljaana syvälle sen märkään pilluun. Pohjaan asti. Jonna huusi euforiassa kun nussin häntä pitkin työnnöin. Lopulta en enää pystynyt pidättämään. Laukesin sisään.

laulukirja syynissä

KERAVALLA SAA HEVOSELTA MUNAA TEKSTI TEEMU PERHIÖ

ämä on viimeinen laulukirja, jota haluan lukea. Toivon, että se olisi ollut ensimmäinen. Tämän laulukirjan omistaa keravalainen Abdullah. Muutin nimen. Hän on noin keski-ikäinen ja opiskelee poliittista historiaa. Hänen laulukirjansa on täynnä kaikenlaista kakkaa ja kivaa. Täyteen kirjoitettuna laulukirja on monella tapaa hyödyllinen. Sitä voi käyttää paperipainona. Sillä voi hurmata turkulaisia (”kiitos, että tulit Turkuun. Muista lähteä myös pois.”). Sillä voi viskoa hyvää ystäväänsä päähän. Puutteitansa sillä ei kuitenkaan voi korvata, kuten sitä että tulee Keravalta. Tässä tapauksessa puute on kova. Tämä kirja on kuin spitaalisen penis. Sitä on tungettu joka paikkaan ja siltä se myös näyttää. Ensimmäiset kerrat ovat kamalia (vähän kuten Keravalla), sitten siihen tottuu ja alkaa pitää oikeastaan ihan kivana – pitkän päälle hommasta menee kuitenkin maku. Kohta värkkikään ei enää ole käyttötarkoitukseen sopiva. Mutta uutta pelivälinettä ei niin vain hommata! Nimittäin kirja, jonka liimasidos on

vielä ratkomatta, ei vedä puoleensa samalla tavalla fuksien kirjoituksia eikä siitä itsekään oikein pidä. Parhaimmillaan kynä on jo vähän kokeneella, mutta lian kertyessä lievemuovin alle pelkkä haju karkoittaa likaisimmatkin neljännen vuoden opiskelijat käytävän puolelle. Miestenvessan banaanikärpäsetkin ovat mukavempaa seuraa. Mitä pidempään Keravalla asuu, sitä vaikeampi sieltä on lähteä pois. Olen käynyt muutaman kerran Keravalla. Olen kirmannut keravalaisissa metsissä ja niityillä tyhmillä poneilla ja hevosilla. Mitä pidempään hoitaa poneja, sitä useammin poni puree ja potkii sinua. Samalla tavalla tuntuu, että laulukirja on se lempiponi, jota sukii vain koska ei osaa lopettaa. Meillä kaikilla on kasvuvaiheita. Aikoja, jolloin koululääkäri testaa, ovatko kivekset laskeutuneet. Mutta kuten kirjassa todetaan, ”nyt on aika päästää irti Keravasta, vaikka se ottaakin takaapäin kiinni”. Lopetin hevosurheilun ala-asteella ja kivekseni laskeutuivat muutama vuosi myöhemmin. Laulukirjaa en kuitenkaan ole vielä dumpannut isäni vaatekomeroon, vaikka korkea aika olisi. π

”Nuolisin sun dikkii, jos olisit nainen.”

”Nimen perusteella luulin sua naiseks.”

arviot

Ville Ranta Kyllä eikä ei WSOY 2013 261 s.

Stig Niks ja naks 2013 Fried Music

Uskon asialla Oulussa

Lauluja rakkaudesta

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta on tullut tunnetuksi Kirkko & Kaupunki -lehden pilakuvapiirtäjänä. Hänen uusin historiallinen sarjakuvaromaaninsa Kyllä eikä ei sijoittuu 1800-luvun Ouluun. Tarinan päähahmo on leskeksi jäänyt kirkkoisä Hans Nyman, joka lankeaa syntiin piikansa kanssa. Pikkukaupungin piirejä sekoittaa herännäisliikkeen saarnamies Paavo Ruotsalainen ja ulkomailta kotiin palaava nuori Maria. Kyllä eikä ei muistuttaa hieman Rannan edellistä historiallista teosta Kajaania, mutta on hahmogallerialtaan laajempi. Piirrosjälki on tutun rosoista ja elävää, kansainvälisestikin laadukasta. 1800-luvun Oulu ja sen vuodenajat heräävät henkiin kauniiden värien ja luonnosmaisten, mutta yksityiskohtaisten, maisemakuvien kautta. Vaikka teos on ajankuvana mielenkiintoisa, se ei onnistu nousemaan lupaavien lähtökohtiensa yläpuolelle. Tarina tuntuu hajanaiselta ja hahmoja on melkein liikaa. Keskittyminen ja karsiminen olisi varmasti tehnyt hyvää rakenteelle. Kaikesta huolimatta teosta on ilo lukea ja sen värikkäisiin episodeihin palaa mielellään uudestaan.

Pasi Siitonen eli Stig nousi kaikkien huulille vuonna 2012 Puumaa mä metsästän -levyn ja saman nimisen hittibiisin myötä. Loppuvuodesta 2013 ilmestyi Stigin neljäs pitkäsoitto – nimeltään Niks ja naks. Levyn aloittaa rempseä Viheltelen, joka on tyylillisesti edelliseltä albumilta tuttua Stigiä. Viheltelen on myös ensimmäinen levyn singlelohkaisuista. Toinen on kolmosraidalla majaileva Niks ja naks, jolla laulaja osallistui myös Syksyn sävel -kilpailuun. Biisi kosiskelee balladimaisuudellaan laajempaa yleisöä, mutta sen myötä siitä on kadonnut osa stigimäisyyttä. Vaikka Niks ja naks on aiempia levyjä kiltimpi, on se täynnä toinen toistaan parempia ralleja, joissa lauletaan seksistä, naisista ja rakkaudesta. Ylitse muiden ovat Kaija Koon kanssa yhdessä esitetty Kissankarvoja ja levyn päättävä Nyt nussitaan, joka on elokuvamaisen mahtipontinen ylistys rakkaudelle. Kantria, hiphoppia ja iskelmää yhdistävä Stig on viimeisen parin vuoden ajan ollut kuumin suomalainen artisti – Niks ja naks muuta asiaa miksikään. TEKSTI MIKKO VIRTA

TEKSTI TEEMU PERHIÖ

S u o m e n digitaalisin painotalo

tutkain 2/2013

› #4

SARJAKUVA VERNERI PULKKINEN

bad pintin

vastine

utkaimen numerossa 3/2013 nimimerkki Irstain siteeraa pakinassaan “Valtsikasta takapuolitiedekunta” allekirjoittaneen Maratonmiehen elämä -kirjaa, luvusta ”Juoksu ja seksi”. Kirja on kirjoitettu 1990-luvun alussa kun olin melko hyvässä juoksukunnossa. Siitä on siis nyt 20 vuotta. Pyrin kuvaamaan kirjassa suhtautumistani juoksemiseen 30–40-vuotiaana miehenä ja tekijöitä, jotka vaikuttivat juoksukokemukseen. Kannattaa myös muistaa että tuohon aikaan naiset olivat maratoneilla tai muissa massajuoksuissa suhteellisen harvinaisia. Toisin sanoen, on pikkuisen harhaanjohtavaa tehdä tästä johtopäätöksiä, jotka koskevat nykypäivää. J.P. Roos

top 3

Tutkaimen 2. periodin luetuimmat verkkouutiset

Suurempi ja mahtavampi hallitus

598

Itsarisillis myytiin hetkessä loppuun

537

Kannun vaalikokouksessa valittu uusi hallitus on tiettävästi jäsenmäärässä mitattuna Kannunvalajien kaikkien aikojen suurin. Polho ry:n perinteisen itsenäisyyspäivän pöytäjuhlan paikat myytiin lähes loppuun jo ensimmäisen 20 minuutin aikana.

Tilastotieteilijoiden Tyyppiarvo HYYn paras lehti – Tutkain sai kunniamaininnan

Tilastotieteilijöiden ainejärjestön Moodi ry:n lehti Tyyppiarvo jatkoi valtsikan lehtien pitkäaikaisia perinteitä, ja toi jälleen kerran ties kuinka monennen HYYn järjestölehtikilpailun voiton valtsikaan.

288 LUKIJAMÄÄRÄ

kannunvalajat.fi/tutkain

Tervetuloa työpaikkaan, joka tarjoaa parempia mahdollisuuksia, suurempia haasteita ja enemmän työniloa. Organisaatioon, jonka toiminta perustuu tiimityöskentelyyn ja yhteistyöhön. Yritykseen, joka työskentelee teknologian kärjessä auttaen 18:aa Suomen 20 suurimmasta yrityksestä liiketoimintansa uudistamisessa. Tarjoamamme mahdollisuudet ovat rajattomat, voit vaihtaa töitä vaihtamatta yritystä. Tutustu meihin ja löydä mahdollisuutesi. accenture.fi/tyopaikat ©2013 Accenture. All rights reserved.

tutkain 4/2013

kannukka

Kannun opintosihteeri Salla Huttunen nautti silminnähden olostaan pöytäjuhlan alkuruokaosion aikana.

KTTO:n 54. vuosijuhla 16.11.2013 Kiltasalissa KUVAT MIKKO VIRTA

Meno oli silminnähden railakasta pääruokaosion päätyttyä. Eräs vuosijuhlavieras oli silminnähden onnellinen tanssilattialla. KTTO:n puheenjohtajalla Anton Nikolenkolla on silminnähden iso makkara.

Kannun emeritahallituslaiset Aino Kalmbach ja Tuuli Tähtinen nauttivat silminnähden olostaan vuosijuhlien aulatilassa.