Jigaus - Matalat sisäselät ja Monipuolisuutta jigien uittoon

MATALAT SISÄSELÄT

Suomen VAPAA-AJANKALASTAJAT

Matalat sisäselät ovat sekajigaajan valtakuntaa

Rannikon matalat ja kivikkoiset sisäselät tarjoavat jigikalastajalle paljon kalastettavaa. Pyydystettävää löytyy ympäri vuoden, mutta kalat yhyttääkseen kalastaja joutuu usein näkemään hiukan vaivaa.

Lämpiminä kesäkuukausina pienimuotoisten kalapaikkojen kiertely on aktiivista ja mukavaa ajanvietettä.

Ahven ja hauki ovat siirtyneet merellä matalampaan veteen.

Sisävesillä jigaajan kannattaa hakea kovapohjaisia vesialueita.

◗ TEKSTI: TEEMU KOSKI

Ahventa ja haukea

tavoittaa aiempaa matalammasta.

Kuva: Mika Viitanen

Valkolihaiset petokalamme, ahven ja hauki etunenässä, tuntuvat siirtyneen merellä matalampaan veteen. Varsinkin ahvenen pyytäjän kannattaa suosiolla unohtaa takavuosien selkäpatit ja keskittyä mantereen ja isojen saarien tuntumaan jääville suojaisille sisäselille. Tällä alueella ahvenkannat ovat vielä voimissaan ja raitapaitojen seassa luurailee myös haukia ja kuhia.

Sisäselillä kalastus kannattaa keskittää kovien pohjien tuntumaan. Tämä tarkoittaa kalliota, kivikkoa tai soraa, ja paikat voivat olla hyvin vaatimattomia. Pienimuotoinen paikka ei välttämättä näy pinnalle saakka lainkaan. Vähäinenkin kohouma pohjasta voi olla hyvä kalapaikka, jos siinä vain on sopiva pohjanlaatu. Karttaan tällaisia, usein

vain noin puolen metrin kohoumia ei ole piirretty, vaan ne pitää itse etsiä.

Perinteiset karikot, niemenkärjet ja virtaavat salmetkin ovat tietysti kokeilemisen arvoisia paikkoja, eikä vitaikkoalueitakaan sovi unohtaa. Kalastajalle löytyy lähes loputtomasti kalastettavaa ilman pitkiä siirtymiä. Kalat ovat usein pienissä parvissa ja kalastus on nopeatempoista pienten paikkojen etsimistä sekä kalastamista. Matalassa kalastus ja ankkuroituminen on kuitenkin vaivatonta ja kevyttä, joten päivässä jaksaa koluta useammankin paikan.

Sekakalastusta

Syvyydeltään 2-5 metrin kalapaikoille jigi on erinomainen yleisviehe. Sillä tavoittaa pohjan vaivattomasti, ja kumikala kelpaa kaikille petokaloillemme. Saaliiksi kertyy usein kaikkia kolmea lajia painotuksen vaihdellessa vuodenajan mukaan.

Viehevalinnoilla ja paikkaa hakemalla saalispussin koostumukseen pystyy toki vaikuttamaan, mutta täysin ilman saalista on vaikea jäädä.

Jigikalastaja harvoin jää ilman saalista.

Jigikalastus on vaivatonta, halpaa ja lähes saalisvarmaa kalastusta.

Syvyydeltään 2,5-metrinen vesi on erinomainen jigikalastukseen.

JIGIKALASTUS

Jigeistä valitaan mieltymyksen mukaan joko luonnonmukainen väri tai ärsykeväri ja katsotaan, mikä sinä päivänä toimii raitapaidoille.

Jännityskerrointa nostaa myös mahdollisuus isoihin kaloihin. Kivikasojen liepeillä liikkuu myös keskipainoa kohottavia yksilöitä, eikä ahvenparven seasta jigin rouhaissut suurhauki, sen puoleen kuin kuhakaan, ole mitenkään tavaton yllätys.

Kalapaikat etsitään kaikuluotaimella

Pinnanalaisten pohjanmuotojen etsimisessä kaikuluotain on ensiarvoisen tärkeä työkalu. Viistoluotaimesta on paljon hyötyä, mutta perinteiselläkin luotaimella pärjää, kunhan vain opettelee erottamaan kovan pohjan alueet. Tähän ei tarvita tuhansien eurojen hintaista huippukaikua, vaan kaikki värinäytölliset (ja vanhemmatkin) kalastuskäyttöön tarkoitetut luotaimet pystyvät erottelemaan kovan ja pehmeän pohjan.

Kaikuluotain saa sitä voimakkaamman paluusignaalin, mi-

tä kovempi kohde on. Valitusta väripaletista riippuen vahvempi paluukaiku piirtyy näytölle voimakkaampana päävärinä. Useimmissa laitteissa oletusasetuksena on keltainen väripaletti, jolloin kova ja selkeä paluukaiku on kirkkaan keltainen pehmeän pohjan taittuessa sinisen tai punaisen sävyihin.

Sopivan paikan löydyttyä vene ankkuroidaan tuulen yläpuolelle siten, että haluttu paikka saa daan kalastettua sopivan pituisil la heitoilla. Matalassa kalat väis tävät venettä, jolloin kalapaikan päälle ankkuroitu vene saa par ven hajaantumaan.

Viistoluotaimella paikkojen etsintä kuitenkin helpottuu huomattavasti. Laitteen avul la pystytään kattamaan leveäm pi alue kerralla ja ympäristöstä poikkeavat kohdat on helppo erottaa.

Viistokaiulla on helpom pi löytää myös aivan ruovikon

Kaikuluotaimesta on korvaamaton apu kovia pohjia haettaessa.

Voimakasuintinen Relax Kopyto on hyvä valinta yleisjigiksi. Sitä kannattaa hankkia kaikissa kolmessa koossa: 2,5’, 3’ ja 4’

tuumaisina.

edustalle tai osin jopa sisälle jääviä kivilaikkuja. Tällaiset voivat olla erinomaisia paikkoja varsinkin syksyn edetessä.

Kalat etsitään kalastamalla Kaloja kaikuluotaimella ei välttämättä näe, mutta se ei todista, etteikö niitä paikalla olisi. Alle neljän metrin vedessä ne yleensä joko väistävät venettä tai painuvat aivan pohjaan, mistä niitä on hankala erottaa.

Kalojen läsnäolo pitää siis tarkistaa vanhanaikaisin menetelmin eli kalastamalla. Varsinkin ahven paljastaa itsensä jo ensimmäisillä heitoilla, jos viehe on edes sinne päin, ei -

kä haukikaan juuri arkaile iskeä. Kuhaa etsivä joutuu toisinaan kampaamaan kalapaikan tiheämmällä kammalla, mokoma kun tuntuu olevan laiskempi ja iskee vasta vieheen kulkiessa aivan nenän edestä.

Liian pitkään tyhjässä ankkuriparkissa ei kannata roikkua, viisi onnistunutta heittoa riittää jo kertomaan, onko paikalla aktiivista kalaa. Tämän jälkeen siirrytään joko kalastamaan paikkaa hiukan toisesta kulmasta tai jatketaan matkaa.

Vuodenkierto

Ahven, hauki ja kuha viihtyvät sisäselkien kivipohjilla ympä-

SEKAJIGAAJAN PERUSKALUSTO

Sisäselkien sekajigaajan peruskalusto koostuu voimakkaasti uivista 5-10-senttisistä kalajigeistä ja 5-10 gramman jigipäistä. Seitsemängrammainen nuppi on hyvä yleispaino 3-5 metrin veteen ja niitä kannattaa hankkia 1-3/0 koukuilla. Kevyempää tarvitaan, kun kalat löytyvät matalasta, alle kahden metrin vedestä ja painavampaa lähinnä tuulen vetäessä siimaa pussille tuulisina päivinä.

Ahvenelle kannattaa varata voimakkaasti uivien mallien lisäksi solakoita, terävästi tirittäviä 5-7 sentin malleja, kun taas hauki ja kuha ovat usein mieltyneet rennommalla tempolla uiviin jigeihin. Kuhalle myös pitkät matojigit ovat kokeilemisen arvoisia. Kuha on toisinaan myös varsin kranttu jigipään painon suhteen, ja sitä tavoitellessa ohjesääntönä on käyttää aina mahdollisimman kevyttä jigipäätä.

Loppukesällä ja matalassa vidat haittaavat jigin uittamista. Vänkyrävartiset offset-koukut toimivat hyvin kasvuston seassa ja helpointa niiden käyttö on irtopainopään kera. Hiukan perehtyneempi kalastaja virittää off-

ri vuoden. Kuha kutee muutaman metrin syvyisille kivikoille loppukeväästä, mutta pääjoukko häviää kiviltä nopeasti kudun jälkeen.

Alkukesä toukokuun lopulta juhannukseen on parasta haukiaikaa, jolloin isojen kutulahtien edustoilla voi osua kerrassaan hurjaan syöntiin. Kesän edetessä hauetkin levittäytyvät laajemmalle.

Heinäkuussa kalat ovat hajallaan ja varsinkin ahven alati liikkeellä. Tällöin saaliin eteen joutuu tekemään eniten töitä ja usein paras syönti osuu hetkiin, jolloin aurinko on horisontin tuntumassa.

Ahven alkaa parveutua elokuulle tultaessa ja kesän kääntyessä syksyksi. Loppukesä ja alkusyksy ovatkin parasta ahvensesonkia, jolloin kalapaikkaa aktiivisesti etsivä kalastaja ei voi välttyä raitapaitoja kohtaamasta.

Liejutaskurapu on yleistynyt

Varsinkin ahventen mahasta löytyy nykyään yhä useammin liejutaskurapuja. Tämä maailman meriltä Suomeen levinnyt pieni nilviäinen saattaa olla yksi syy siihen, miksi ahvenet tuntuvat viihtyvän entistä paremmin matalissa rannikkovesissä.

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva, aikuisena noin euron

Viisi heittoa riittää jo kertomaan, ovatko kalat paikalla.

set-koukutetun jigin pyyntiin liukupainon kera (Texas- ja Carolina-rigit), joilla vieheen saa tarjottua kalalle hienovaraisemmin.

Liukupainorigausten käyttäminen on kuitenkin vaivalloisempaa, eikä tärppikään erotu yhtä selvästi. Näitä virityksiä kannattaa silti kokeilla varsinkin silloin, kun kala tuntuu olevan huonolla syönnillä. Hetkeksi pohjan yläpuolelle leijumaan jäänyt viehe saattaa tarjota empivälle kalalle juuri ne tarvitut lisäsekunnit aikaa iskeä.

Väreistä jokaisella on omat suosikkinsa, ja kuten muussakin kalastuksessa, usko omaan vieheeseen tuntuu usein olevan vähintään yhtä suuressa roolissa kuin vieheen väri. Jos rasiaan kuitenkin varaa ainakin keltavihreän ärsykevärin, sini/musta-harmaan salakkavärin ja hileillä koristellun läpikuultavan ruskean ”moottoriöljyn”, ei kovin väärässä voi olla.

2,5-3’ jigirungot istuvat hyvin 1-1/0 koukkuihin. Apuhakasella varustetut jigikoukut ovat vanhoihin lyijykauluspäihin nähden ylivertaisia pieniä runkoja käytettäessä. Ohutkaan runko ei halkea koukkuun pujottaessa ja kestää paremmin käyttöä. Isommille jigeille sopiva koukkukoko on 3/0.

Kuhalle ja varsinkin hauelle saa huoletta tarjota isompia jigejä. Isoimman Kopyton rinnalla rennommin uivat K.P.Baitsin 5’ Lazy Shad ja Relax Ohio ovat varsinkin viileän veden aikaan hauen mieleen, mutta kelpaavat myös kuhalle.

kolikon kokoinen taskurapulaji ylittää valtameriä rahtilaivojen painolastien mukana ja nykyään sitä löytyy murtovesialueilta ympäri maailmaa.

Suomessa ensimmäiset liejutaskurapuhavainnot tehtiin vuonna 2009 Naantalissa, mistä ne pikkuhiljaa leviävät pitkin rannikkoa.

Lajia tavataan etupäässä matalista rannikkovesistä, joissa ne asustelevat joko pohjamutaan kaivautuneena tai kivenkoloissa piileskellen.

Vieraslajit ovat aina riski

Vieraslajit ovat aina riski, koska niiden vaikutuksia alkuperäiseen lajistoon ei voida ennustaa. Mutta ainakin ahven tuntuu ottavan tämän tulokkaan torjunnan tosissaan.

Liejutaskurapu näet tuntuu olevan yksi yleisimmistä ahventen vatsantäytteistä siellä missä rapua esiintyy.

Nähtäväksi jää, miten laajalle rapu leviää ja miten se tulee vaikuttamaan rannikon lajistoon. Ravintoverkossa on harvoin tyhjää tilaa, joten jonkun alkuperäislajin kustannuksella liejutaskurapu todennäköisesti lisääntyy. Se ainakin on varmaa, että meren mudassa elävän pienikokoisen ja tehokkaasti lisääntyvän lajin hävittäminen on likimain toivoton urakka.

Rohkeasti vesille

Matalien ja suojaisten sisäselkien jigikalastus on usein huomattavan hauskaa. Saaliin eteen joutuu näkemään hie-

man vaivaa, mutta päivän päätteeksi ruokakalat ovat useimmiten kasassa.

Touhu on parhaimmillaan kesällä, eikä vaadi mittavia kalustohankintoja. Kevyt, jigaukseen sopiva avokelasetti ja muutaman kymmenen erivärisen ja -mallisen jigin valikoima riittää.

Pohjanmuotojen etsiminen kaikuluotaimella vie harrastuksen vielä uudelle tasolle ja kalapaikkojen määrä vain kasvaa. Liikkuva kalastus kevyillä välineillä sopii hyvin myös perheen nuoremmille jäsenille.

Matalat vedet tarjoavat monipuolisen ympäristön ja lähivesiinsä hiukan tarkemmin perehtyvä saattaa huomata ajaneensa aina merta edemmäs kalaan. l

OTA TALTEEN KERÄÄ RIKKOUTUNEET JIGIT TALTEEN

Jigit ovat kulutustavaraa ja etenkin nirsolla tuulella oleva ahven on kehittänyt pyrstönkähveltämisestä suositun urheilulajin. Jigipyrstöjä saattaa hajota päivässä helposti viidestä kymmeneen kappaletta, pehmeitä malleja tätäkin enemmän.

Toisinaan näkee, kuinka kalastaja repäisee hajonneen rungon koukusta irti ja nakkaa tämän yli laidan. Ja sinnehän se uppoaa: poissa silmistä, poissa mielestä.

Pohjan tuntumasta ravintoa etsivä ahven kuitenkin saattaa nielaista myös pehmeän jiginraadon ja toisinaan jiginkappaleita löytyy peratessa kalojen mahasta. Jigirunkojen kunnosta päätellen osa näistä on ollut kalan mahassa jo hyvän tovin, mikä ei ajatuksena tunnu kovinkaan mukavalta.

Jokainen itseään ja kalavesiään kunnioittava kalastaja siis laittaa jatkossakin jigiraadot samaan paikkaan kuin muutkin roskat eli roskikseen.

Syvyydeltään 2-5 metrin kalapaikoille jigi on erinomainen yleisviehe, joka kelpaa kaikille petokaloillemme. Saaliin painotus vaihtelee vuodenajan mukaan.

Jigikumin voi myös käyttää uudestaan. Jos tuttavapiiristä löytyy jiginvalajia, voi raatojen antaa kokea uudestisyntymisen jiginvalajan muotissa kaatopaikalla tapahtuvan vuosituhantisen hajoamisen sijaan. Teko se on pienikin teko, vaikka sillä ei maailmaa yksin pelastettaisikaan.

Liejutaskurapu on ahvenelle mieluinen vatsantäyte.

Monipuolisuutta jigien uittoon:

JARNON SORMIKIVA ja muut kikkailut

Kun kala ei tyydy tavanomaiseen tai kalastaja haluaa saada päivästään paremman, joutuu kaivamaan kikkapakkia välillä hiukan tavallista syvemmältä. Aina kaikki ei ole ottivieheestä kiinni, vaan joskus uittotyyli on ratkaisevassa asemassa.

Eräällä jigireissulla kaverin kanssa hoksattiin, että ahven vaati uittoon väristystä pudotuksessa. Tai ei varsinaisesti vaatinut, se nyt vain sattui jostain syystä parantamaan ottia merkittävästi. Kalaa tuli jonkin verran ihan perusuitollakin, mutta laskuvaiheessa jigiä värisyttämällä meininki oli täysin eri. Silloin ei tarvinnut tärppiä odotella kovinkaan pitkään.

Appuraa olikin vedetty aamun aikana jo sen verran, että meikäläisen vapakäden hentoinen ranne oli jo hellänä. Olin lähtenyt päivään varustautuneena kahdella 7’1” pitkällä hyrrävavalla. Vavan värisyttäminen ranneliikkeellä alkoi olemaan turhan raskasta, eikä sitä lyhyempää/kevyempää settiä sattunut olemaan mukana. Joo, punttisalitreenillä tietysti saisi vähän lisää jerkkua käpälään, mutta ei se siihen hätään auttanut.

JARNON SORMIKIVAN SYNTY

Silloin muistui jostain pääkopan kiintolevyn syövereistä mieleen YouTubesta katsomani bassivideo, jossa kalastettiin ruohopuskia ja kaveri piti siimasta kiinni koko ajan. Tyyppi vippaili jigiä puskiin, nosteli vavalla ja piti siimaa toisessa kädessä uittaessaan. Hetkinen, mitenkähän se oikein toimisi?

Kokeillaanpas jotenkin... Tuosta siima sormien päälle ja hiplataan värinää jigille pudotuksen aikana... Mikäs imu tuo oli? Kala! Siitä tasainen vastari ja kylläpäs olikin ahven nielaissut syvälle. Sintti sumppuun, uusi heitto ja uudelleen siima sormille ja väristystä jigiin. Kappas vain. Sama imaisu toistuu. Ja toistuu ja toistuu. Tämähän toimii!

Jarnon sormikiva oli syntynyt. Vinkkasin keksintöni kipparille, joka omaksui jutun saman tien ja havaitsi myös hyväksi. Tyylin voittokulku ei rajoittunut kuitenkaan tuohon yhteen reissuun, vaan sillä saatiin hyviä tuloksia pitkin syksyä. Tämä tietysti aiheutti sen, että kyseinen tekniikka jäi myös elämään.

MONIPUOLINEN UITTOTYYLI

Tekniikka on lopulta hyvin yksinkertainen ja monipuolinenkin. Heitto, puola lukkoon, siima pikkusormen ja nimettömän alta sekä keski- ja etusormen päältä ja eikun sormilla hiplaamaan lisävärinää jigille. Sormia liikuttamalla saa tehtyä jigille monen sorttista liikettä, ihan mitättömän kevyestä keinutuksesta kovempiin, aggressiivisiin pomppuihin.

Jos raitapaita ei jostain syystä heti ensimmäisellä laskulla imaissut vielä jigiä, kelaan reippaasti muutamia kammenkierroksia (yleensä 3-5 kierrosta) jigiä ylös ja otan uuden pudotuksen sormikivan kanssa. Mikäli appura on tontilla ja jigi on edes vähän oikean tyyppinen, tulee johonkin väliin tärppi. Sen tuntee mukavasti sormissa ja eikun vastaria mökkiin.

Teen vastarin nostamalla vapaa tasaisesti ja samalla pidän toisella kädellä siimaa kireällä, kuitenkin vapaa kohti laskien siten, ettei siima pääse löystymään missään vaiheessa. Sen jälkeen ei tarvitsekaan kuin kelata häirikkö ylös ja jatkaa harjoituksia.

HELPOINTA HYRRÄKALUSTOLLA

Perusmuodossaan sormikiva on mielestäni helpointa hyrräkalustolla. Toimii se toki haspelillakin samoin, mutta vastari on mielestäni helpompi tehdä, kun siima kulkee vavan yläpuolella. Ehkä se on vain tottumiskysymys, kun itse olen jigannut lähes täysin hyrrillä jo parikymmentä vuotta.

Käytän haspelia vain dropshot-seteissä ja niissäkin saa sormikivalla loihdittua komeasti liikettä jigiin. Varsinkin aivan se pieni, hento väristys on mielestäni helpompi tehdä sormipelillä, kuin 8’ vavalla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, käytti sitten mitä kelatyyppiä tahansa.

Jos jigi ehtii saavuttaa pohjan joutumatta nielaistuksi, saatan väristää jigiä hetken paikoillaan pohjalla, ihan varmuuden vuoksi. Silloin tällöin nimittäin ahven haluaa noutaa jigin vasta pohjasta.

SIIMAN kulku sormien välistä, pikkusormen sekä nimettömän alta ja keski- sekä etusormen päältä.

Sellaisiakin päiviä on tullut vastaan, ettei uiva jigi kelpaa käytännössä ollenkaan, vaan vasta hetken aikaa pohjalla keinutettu kumi on maiskahtanut makoisasti.

Sormikiva-tekniikalla pystyy keinuttamaan jigiä rauhallisesti pohjassa paikoillaan tai vapaa hitaasti nostamalla ja samanaikaisesti sormilla värisyttämällä saadaan jigiä raahattua hitaasti ja houkuttelevasti pohjaa pitkin pölistellen. Ahven on luonteeltaan utelias kala ja pohjan pölistely onkin sille monesti vastustamaton houkute. Varsinkin rapuvesissä tätä tyyliä kannattaa kokeilla.

RUNTUPÄIVÄÄN APINAA

Käytän ”apina-uitto”-termiä oikein rajusta ja nopeasta uitosta. Se on lähellä kapellimestaria, mutta vielä napsun vauhdikkaampaa. Teen vavalla rajuja, hyvin teräviä nykäyksiä, jolloin jigi poukkoilee terävästi. Näiden jälkeen pudotus pohjaan. Etenkin kuha ja hauki ovat ajoittain siihen erityisen mieltyneitä.

Jos yhdistää apina-uittoon vielä putoavan lehden kirsikaksi eli päästää nykäysten jälkeen jigin putoamaan täysin löysässä siimassa, saa tehdä melko varmasti vastarin, jos lähimailla asustaa hauki. Jostain syystä erityisesti hauki tuntuu rakastavan kyseistä kombinaatiota.

Jos jigi-skeneä on vähänkään seurannut, ovat varmasti esimerkiksi termit ”kapellimestari-uitto” tai ”putova lehti” tuttuja. Jos tekniikat eivät ole tuttuja, niistä löytyy hyviä videoita YouTubesta.

KOKEILE ERILAISIA JUTTUJA ENNAKKOLUULOTTOMASTI

Monesti ihan perussetti: ”kelaa, pudota pohjaan, kelaa, pudota pohjaan”, toimii riittävästi ja kalamies tai -nainen pääsee saaliin makuun. Jos perusuitolla tarjottu luottopeli ei kuitenkaan toimi, monesti vaihdetaan vain jigiä tai esimerkiksi tussataan/dippaillaan ja yritetään löytää ottipeli värirallilla. Joskus se ottipeli voikin olla jo valmiiksi siiman päässä, mutta uittotekniikka olikin väärä juuri siihen hetkeen.

Jigipäälläkin, ja siten uinnin nopeudella, on joskus suuri vaikutus ottihalukkuuteen. Ajoittain kevyellä päällä ja paksulla fluoroperukkeella hitaasti leijutettu kumi maistuu erinomaisesti. Joskus taas yliraskaalla päällä varustettu, nopeasti ja raivokkaasti uitettu ottipeli kerää kaikki osumat.

Nämä opit tietysti toimivat muillekin kaloille kuin ahvenelle. Kuha on yleensä mie-

Välineet

Käyttämäni välineistö

Käytän normaalijigauksessa hyrräkalustoa. Vapoina minulla on nyt viime aikoina ollut enimmäkseen käytössä St.Croixin Mojo Bass -sarjan Jigs/Baits (11-28 g) ja Plastics (7-18 g). Molemmat ovat 216 senttiä pitkiä. Jäykempi on hiukan karu normaalille pannukarkealle ahvenelle, mutta oikein kiva kuhalle.

Keloina näissä on ollut Daiwan Tatula CT100H Type-R ja vanhempi Daiwan T3 1016SHTW. Siimat ovat olleet 0,12 -0,15 milliä. Käytän yleensä fluorocarbon-peruketta solmittuna FG-solmulla. Perukkeen paksuus on normaalisti 0,45–0,70 mm. Jos haukivaara on erityisen suuri, käytän myös titaaniperuketta tai ohutta teräsvaijeriperuketta. Jos jigauksen kohteena on hauki, käytän tietysti metallista puruperuketta.

lestäni tarkempi jigin väristä kuin ahven tai hauki, mutta aina välillä sekin osaa olla raivostuttavan tarkka myös uittotyylistä. Erilaisia uittotyylejä kannattaakin opetella ”pahan päivän varalle”. Niitä kannattaa tietysti testailla ja soveltaa. Ja joskus löytyy siitä omasta kädestä ”se” uusi juttu, jolla päivän koodi aukenee ja pääsee kalan makuun.