Vavila 1/2019

Page 1

1 2019

VAV- KO N S E R N I N A S I A K A S L E H T I

M U N VA N TA A

MARI LAITISEN

PAKKALA KO T O N A Apua maksuvaikeuksiin M I TÄ K U U L U U ? Rasmus Joutsimies vauhdissa


PÄÄKIRJOITUS S I S Ä LT Ö

Pitääkö asioiden muuttua?

STÄ HDE A A LE A N N AU T E T T . F I V PAL @VA A T TIN VIES

E

Sanna Liimatainen

nsimmäiset sata päivääni vavilaisena alkavat olla ohi. Uusien työkavereiden lisäksi olen ehtinyt tavata asukkaitamme, hallituksen jäseniä ja kumppaneita. Kaikki ovat kertoneet rohkeasti, mikä meillä on hyvin ja missä on vielä parantamisen varaa. Sadan ensimmäisen päivän perusteella näen vain positiivisia haasteita asioiden päivittämisessä. Myös yhteinen kehityssuunnitelma alkaa olla kasassa. Joulukuussa uudistuneen verkkosivuston kehitys jatkuu. Sivustollamme käy keskimäärin 15 000 eri kävijää kuukaudessa, ja tämä haastaa meidät kehittämään palveluitamme jatkuvasti. Uutuutena asiakas voi nyt allekirjoittaa ja irtisanoa asuntonsa vuokrasopimuksen sähköisesti. Pankkitunnusten avulla tunnistautuminen on helppoa ja turvallista, ja asukas voi hoitaa asiansa koska hänelle sopii. Lisää sähköisiä palveluja on luvassa myöhemmin tänä vuonna. OmaVAV-palvelussa asukas voi jo lähettää palvelun kautta viestejä talon isännöitsijälle ja huoltoyhtiölle sekä seurata omia maksusuorituksiaan reaaliajassa. Kevään aikana tuomme palveluun lisää tietoa kiinteistöistä. Paperittomuus on osa ympäristöä säästävää toimintamalliamme – myös kiinteistöjen tiedotteet siirtyvät OmaVAV-palveluun. Tässä lehdessä kerromme Smartpostpalvelusta. Jo muutamien kiinteistöjemme käytössä oleva palvelu tuo paketit ja verkkoostokset suoraan omaan taloon. Smartpost on hieno esimerkki arkea helpottavasta palvelusta. Myös me VAV:lla teemme töitä paremman arjen puolesta. Kasvatamme osaamistamme kouluttamalla henkilöstöä ja palkkaamalla uutta väkeä – minä yhtenä uutena kasvona. Raikas ajatustenvaihto ja positiivinen yhteistyö tuovat muutoksen tuulia myös VAV:lle. Otsikon kysymykseen onkin helppo vastata kyllä.

YHTYMÄ

2

PÄ Ä K I R J O I T U S

3

MUISTILAPPU

4

KYLILLÄ

6

V E I K K O VA S TA A

7

OVELLA

8

KOTO N A

12

M U N VA N TA A

15

M I TÄ K U U L U U ?

1 6

K Ä D E S TÄ P I TÄ E N

18

VIERAISSA

20

H Y VÄ T I E TÄ Ä

21

I L M O I T U S TA U L U

22

W H AT ' S U P ?

24

VAV P A LV E L E E

8

KO T O N A

Kun elämässä sattuu ja tapahtuu, VAV voi olla avuksi.

18

VIERAISSA

Borssikeitto sopii tarjottavaksi myös talkooväelle.

16

Kevättä odotellen

K Ä D E S TÄ P I TÄ E N Minna Pääkkönen viestintä- ja markkinointipäällikkö Vavila ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti jaetaan VAV-konsernin asuntoihin. Sidosryhmät ja yhteistyökumppanit saavat lehden sähköisessä muodossa. Kaikki lehdet vuodesta 2014 alkaen ovat luettavissa osoitteessa vav.fi/asukkaalle/vavila. Julkaisija VAV-konserni Postiosoite PL 39, 01301 Vantaa Päätoimittaja Minna Pääkkönen Toimituspäällikkö Marjo Kanerva Toimitusneuvosto VAV: Susanna Kasonen, Tuula Montonen, Sari Pulkkinen, Anneli Sinkkonen (asukasjäsen), Cocomms: Marjo Kanerva, Anna Makkonen Ulkoasu Anna Makkonen Paino Tikkurilan Paino Oy Kannen kuva Kirsi Tuura Seuraava lehti ilmestyy toukokuussa 2019.

Näin voit edistää ilman vaihtumista kotona.


MUISTILAPPU

1

SÄILYTÄ AUTON RENKAITA OIKEIN

Pian on aika vaihtaa kesärenkaisiin! Muistathan, että sinulla on paloturvallisuuden takia oikeus säilyttää omassa huoneistokohtaisessa varastossasi vain yhdet autonrenkaat kerrallaan. Autonrenkaiden paikka ei ole esimerkiksi käytävillä tai parkkipaikalla.

2

Teksti Marjo Kanerva

3

TO I M I I KO PA LO VA R O I T T I M E S I ?

Palovaroittimen toimivuus on hyvä varmistaa kerran kuussa painamalla laitteen testinappia. Paristo kannattaa vaihtaa kerran vuodessa. Uusiin rakennuksiin asennetaan nykyisin verkkovirtaan kytketyt huoneistokohtaiset palovaroittimet. Niidenkin testaus on asiakkaan vastuulla. Lain mukaan asunnon jokaisen kerroksen alkavaa 60 neliömetriä kohti pitää olla vähintään yksi palovaroitin. Yli 60 neliön asunnossa on siis oltava vähintään kaksi palovaroitinta. On kuitenkin erittäin suositeltavaa sijoittaa kaikkiin makuuhuoneisiin ja eteiseen erilliset palovaroittimet.

AJANKOHTAISTA ASUKASAKTIIVEILLE

Kiinteistöjen tilinpäätösilta pidetään maanantaina 11.3. klo 17.30–20.00. Paikkana on VAV:n toimisto, Veturikuja 7, Tikkurila. Torstaina 9.5. klo 17.00–19.00 järjestetään asukasaktiivien energiailta Laurean auditoriossa, Tikkurilassa. Osoite on Ratatie 22. Järjestämme uusille asukasaktiiveille tarkoitetun perehdytystilaisuuden torstaina 11.4. klo 17.00–20.00. Paikkana on VAV:n toimisto osoitteessa Veturikuja 7, Tikkurila. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille asiasta kiinnostuneille VAV:n asukkaille.

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

3

h


KYLILLÄ

Kuva: Patrik Elmnert

V

Hurraa lapsille ja nuorille! S

uomen suurin lasten- ja nuorten näyttämötaiteen festivaali Hurraa! tarjoaa pääkaupunkiseudulla huiman hienoja teatteriesityksiä maaliskuussa. Vantaalla esityksistä pääsee nauttimaan Pessissä ja Toteemissa, Kulttuuritalo Martinuksessa, Lumosalissa sekä Kulttuuritehdas Vernissassa. Vantaalla nähdään muun muassa: Tohtori Zeiffal, tohtori Zeigal ja virtahepo, jota ei koskaan saatu kiinni LA 16.3. KLO 15, LUMOSALI, URPIAISENTIE 14 MA 18.3. KLO 9.30, LASTENKULTTUURIKESKUS TOTEEMI, MYYRMÄENTIE 6

Virtahepotutkijat esittelevät tutkimuskohdettaan koko perhettä hauskuuttavassa komediassa. Luento saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun aito ja elävä virtahepo yllättää yleisön. Ikäsuositus yli 4-vuotiaat. Kesto 60 min.

4

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

Hurraa!-perhepäivä LA 23.3. KLO 13–15, LASTENKULTTUURIKESKUS TOTEEMI, MYYRMÄENTIE 6

Perhepäivässä havainnoidaan, mistä ja miten ideat syntyvät. Yleisö pääsee mukaan kokeilemaan esityksestä tuttuja elementtejä ja nauttimaan älynväläyksistä ja jongleerauksesta live-musiikin tahdittamana. Osana perhepäivää järjestetään myös valotaidetyöpaja, jossa luodaan pimeässä valoasetelmia heijastuksin sekä valoin ja varjoin. Ikäsuositus 5–12-vuotiaat Liput kaikkiin Hurraa!-festivaalin esityksiin 6 €.

Ä: LISÄ I/ LUE NTAA .F A .V A/ W W W A A-A I K T VAP UMA AHT TAP


Niina Mantsisen graffitiryijy Poe Kuva: Timo Lahtinen

Ohikiitävää taidetta Artsissa z 22.2.-12.5. Ti, ke, pe klo 11–18, to klo 13–20, la-su 11–16 VANTAAN TAIDEMUSEO ARTSI, MYYRMÄKITALO, PAALUTORI 3

nähdään paljon uusia, kiinnostavia näyttelyitä, joihin koko perhe voi yhdessä suunnata. 80 päivää -seinämaalausnäyttelyn teemoina ovat katoavaisuus ja ohikiitävyys. Taiteilijat maalaavat teoksensa suoraan taidemuseon seinille helmikuussa, ja ne tuhoutuvat uuden näyttelyn tieltä toukokuussa – teokset ovat olemassa vain hetken, 80 päivää. Näyttelyn taiteilijoina nähdään Riikka Hyvönen, Vidha Saumya, Marianna Uutinen, Warda Ahmed, Anne Tompuri, Mari Rantanen, Niina Mantsinen ja Maarit Hedman. Graffititaiteilijoita edustavat Sampsa, Speek ja Rives. KEVÄÄLLÄ VANTAAN KULTTUURITARJONNASSA

Vapaa pääsy www.artsimuseo.com

Fredi tunnelmoi Silkkisalissa To 11.4. klo 14 ja 19 Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44

Koko kansan tuntema viihdetaiteilija ja muusikko Matti Siitonen eli Fredi esiintyy Teatteri Vantaan Silkkisalissa huhtikuussa. Hyväntuulisessa esityksessä kuullaan Fredin suurimpia hittejä kuten Kolmatta linjaa takaisin.

ILAHDUTA ÄITIÄ Su 12.5. Toukokuun toisena sunnuntaina äitienpäivää vietetään Suomessa jo 101. kertaa. Muista äitiä tarjoilemalla aamiainen sänkyyn tai vaikka kirjoittamalla runo. Vantaalta löytyy myös paljon hauskaa tekemistä pikkurahalla. Maistuuko äidillesi suklaa? Yllätä äiti viemällä hänet vierailulle Fazerin Vierailukeskukseen, Vaaralaan. Avoimien kierrosten liput voit hankkia ennakkoon netistä. www.visitfazer.com LAILASTA LORDIIN – UUSI EUROVIISUSHOW Pe 29.3. klo 19 KULTTUURITALO MARTINUS MARTINLAAKSONTIE 36, VANTAA

Tule varmistamaan viisutunnelma! Suomen suosituimmat dragartistit Marko Vainio ja Jukka Kuronen ihastuttavat hulvattomalla Euroviisu-iloittelulla, jossa ei vältytä korkojen kopinalta eikä glitteripölyltä. Mukana ovat rakastetuimmat ja herkullisimmat hahmot aina 60-luvulta nykypäivään. Liput alkaen 26 €. PIKKU KINON ELOKUVA-PERJANTAIT Alkaen pe 15.3. klo 9.30 KOIVUKYLÄN KIRJASTO, HAKOPOLKU 2

Koivukylän kirjaston Pikku Kino tarjoilee jokaisena arkiperjantaina alle kouluikäisille lapsille sopivia lastenelokuvia kirjaston auditoriossa. Tervetulleita ovat niin yksittäiset perheet kuin päiväkotiryhmätkin! Vapaa pääsy. KÄSSÄKAHVILA KÄSITYÖINTOILIJOILLE Alkaen ke 27.3. klo 17.30-19.30, kuukauden viimeisen parittoman viikon keskiviikot TIKKURILAN KIRJASTO, LUMMETIE 4

Tule mukaan Tikkurilan Marttojen maksuttomaan käsityökahvilaan! Voit tehdä omaa käsityötä, kysyä neuvoa tai osallistua teemailtoihin.

Liput 29 €, osoitteesta www.nettiticket.fi

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

5


V E I K KO VA STA A

?

Olin yhtenä päivänä viemässä roskia, kun näin roskakatoksessa vilahdukselta rotan. Ainakin luulen, että se oli rotta – sen verran iso se oli! Mitä teen, täytyykö minun ilmoittaa asiasta jonnekin? Ilmoita asiasta oitis isännöitsijälle, joka tilaa tiedon perusteella tarvittavan torjunnan. On tärkeää ilmoittaa kaikista rottahavainnoista, jotta kiinteistön alueelle ei pääse syntymään rottayhdyskuntaa. Taistelu rottia vastaan on pitkäkestoista toimintaa, sillä rotat ovat älykkäitä eläimiä. Ne huomaavat nopeasti, missä niitä ei toivota ja siirtyvät herkästi paikasta toiseen, esimerkiksi naapuripihalle. Sen lisäksi, että rotat huonontavat asumisviihtyvyyttä, ne saattavat heikentää kiinteistön rakenteita kaivaessaan käytäviään.

ennen kuin ne löytävät tiensä rakennusten sisälle ja asettuvat sinne. Lähde: Vantaan kaupunki

?

Apua! Teen yötyötä, joten yritän nukkua päivisin. En kuitenkaan saa unta silmään, koska yläkerran naapurin koira haukkuu aamusta iltaan. Käynkö sanomassa naapurille suorat sanat vai mitä kannattaisi tehdä? Vedä ensin syvään henkeä! Omistajan pitää huolehtia siitä, ettei koira haukunnallaan tai ulvonnallaan häiritse naapurustoa. Keskustele ensin naapurisi kanssa ja kerro, että koiran haukkuminen häiritsee. On hyvin mahdollista, että hän ei ole asiasta tietoinen. Useinhan koira haukkuu ja ulvoo ainoastaan ikävissään. Jos keskustelu naapurin kanssa ei tuota toivottua tulosta, ole yhteydessä isännöitsijään.

? Tärkein keino torjua rottia on huolehtia siitä, ettei rotille ruuaksi kelpaavia jätteitä ole jäteastioiden ulkopuolella.

Rotat liikkuvat yleensä pimeän aikana. Niiden olemassaolon tunnistaa helpoiten maahan kaivetuista käytävistä ja ulosteista sekä ruokapaikalle johtavista sileiksi tallatuista poluista. Valoisan aikana rottia ei tavallisesti näy. Keskellä päivää tehdyt havainnot kielivätkin jo suurehkon ja pysyvän rottayhdyskunnan olemassaolosta. Tärkein keino torjua rottia on huolehtia siitä, ettei rotille ruuaksi kelpaavia jätteitä ole jäteastioiden ulkopuolella. Laita siis roskat jäteastioihin äläkä ruoki lintuja tai oravia piha-alueella. Jäteastioiden kansien on mahduttava kiinni. Kuljeskelevat rotat kannattaa tuhota

6

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

Lapsen syntymäpäivät ovat pian ovella! Meillä on iso suku ja paljon ystäviä, joten vieraita on tiedossa paljon. Kotona tulee helposti ahdasta – voisikohan juhlat järjestää kiinteistön kerhohuoneessa? Monesta VAV:n kiinteistöstä löytyy kerhohuone, joka on tarkoitettu talon kaikkien asukkaiden käyttöön. Kerhohuoneessa voi järjestää esimerkiksi perhejuhlia, pelitai askarteluhetkiä, iltapäiväkerhoja tai kirpputoreja. Syntymäpäiväjuhlat voi siis mainiosti järjestää kerhohuoneessa. Yleensä kerhohuoneen käytöstä, järjestyksestä ja siivouksesta huolehtii asukastoimikunta. Jos kerhohuoneen käyttö kiinnostaa, ota yhteyttä kiinteistösi asukastoimikunnan puheenjohtajaan tai jäseniin. Toisissa taloissa avaimen voi lainata kerhohuoneesta vastaavalta yhteyshenkilöltä, toisissa avain kuitataan käyttöön huoltoyhtiöstä. Kerhohuoneen seinältä tai ovesta löydät tilan käyttöhjeet. Tiloja saa käyttää vapaasti, mutta yhteisen viihtyvyyden vuoksi on tärkeää muistaa aina siistiä omat jäljet sekä noudattaa kiinteistön järjestyssään-

NUORELLE KESÄTÖITÄ? Vantaan kaupunki tukee nuorten työllistämistä kesätyösetelillä. Kaikki yhdeksäsluokkalaiset saavat koulusta 300 euron setelin. Lisäksi jaossa on tuhat seteliä, jotka jaetaan 15–18-vuotiaille kesätyöpaikan saaneille Vantaa-infosta ja Nuorten Ohjaamosta.

töjen mukaisia hiljaisuusaikoja. Kiinteistöstä ja sen käyttäjistä riippuen kerhohuoneista löytyy tuoleja, pöytiä, pelejä ja keittiötarvikkeita. Tule mukaan asukastoimintaan! Osallistumalla asukastoimintaan voit vaikuttaa kiinteistösi kerhohuoneen käyttöön ja yhteistoiminnan kehittämiseen sekä muun muassa tilan sisustukseen, kunnostukseen, tarvikkeisiin ja laitteisiin.

ONKO SINULLA KYSYMYS ASUMISESTA? KYSY VEIKOLTA. VOIT LÄHETTÄÄ KYSYMYKSESI OSOITTEESEEN VIESTINTA@VAV.FI

Teksti Marjo Kanerva

?


OV ELLA

ENE TIHEMETS • Asunut Helmikujalla Myyrmäessä 1,5 vuotta. • Työskentelee siivoojana. • Harrastaa käsitöitä ja luonnossa liikkumista koiran kanssa.

Kuin uusi koti Vanha lattia oli päässyt kulumaan Ene Tihemetsin asunnossa, joten hän päätti laittaa hihat heilumaan ja vaihtaa lattian uuteen. Teksti Sini Sarvanne Kuva Raisa Kyllikki Ranta

1 MITEN UUDEN LATTIAN LAITTO SUJUI? Asensimme uuden tammilaminaattilattian vanhan linoleum-lattian tilalle. Asun yksin, mutta tein remontin yhdessä käsistään kätevän ystäväni kanssa. Lattian laitto sujui hyvin, mutta se oli toki melko työlästä. Kaikkiaan meillä meni siinä kolme päivää.

2 MILLAISTA APUA SAIT VAV:LTA? Isännöitsijä kertoi, että ensin kodissani täytyy tehdä huoneistokatselmus, jossa arvioidaan asunnon kunto. VAV:n työntekijä tuli siis paikan päälle kartoittamaan asiaa. Isännöitsijän mukaan remonttiluvan saamisen ehtona on, että korjaukset suoritetaan kohtuullisella ammattitaidolla. Ystäväni on tehnyt jo pitkään kyseisiä hommia työkseen, joten se puoli oli kunnossa. Vanha lattia ei ollut rikki, mutta se oli kulunut. Sitten hommasin VAV:n neuvosta itselleni osaavan remonttikaverin, ja sain VAV:n tilaaman ja kustantaman lattiamateriaalin toimitettuna kotiini.

3 SUOSITTELISITKO OMATOIMIREMONTTIA MUILLE? Kyllä! Uuden, kauniin ja siistin lattian myötä kotini on nyt uuden veroinen. Seuraavaksi ajatuksissani on parantaa seinien maalipintaa. Suurille remonteille kotonani ei ole tarvetta. Kylpyhuonetai keittiöremonttia en saisikaan tehdä omin päin, sillä niistä vastaa VAV ammattilaisten kanssa.

VAV 1 / 2 0 1 9

7

V


T

KOTO N A

Apua asumisneuvojilta 8

VAV I L A 1 / 2 0 1 9


VAV:n asumisneuvojat auttavat, jos asukkaalla on tilapäisiä maksuvaikeuksia tai jos asuinyhteisössä on poikkeavaa asumiskäyttäytymistä. Asumisen pelisääntöjä pitää noudattaa kaikkien talon asukkaiden asumisrauhan takaamiseksi. Teksti Anne Hänninen Kuvat Laura Oja

E

lämässä sattuu ja tapahtuu. Tulee yllättäviä menoja, aika työpaikkojen vaihdon välissä voi venähtää tai sairaus vaikeuttaa asioiden hoitamista. Siksi vuokran maksaminen voi joskus olla hankalaa. Pian postiluukusta putoaa kuitenkin VAV:n kirje, joka muistuttaa asiasta. Mitä tehdä, jos rahat ovat tiukoilla ja vuokranmaksu vaikeaa? Silloin asukkaan kannattaa ottaa yhteyttä VAV:n vuokravalvontaan tai asumisneuvontaan mahdollisimman pian. Ammattilaisen apu varhaisessa vaiheessa helpottaa ratkaisun löytämistä.

Suunnitelma talouden hoitoon Lyhyesti sanottuna asumisneuvojien tehtävä on turvata asukkaiden asumista. Käytännössä se merkitsee neuvontaa tilapäisissä maksuvaikeuksissa oleville sekä puuttumista muita asukkaita häiritsevään tai asunnon kuntoa vahingoittavaan asumiseen. – Kun asukkaalla on maksuvaikeuksia, voimme käydä yhdessä läpi hänen talouttaan ja tehdä maksusuunnitelman siitä, miten tilanteesta selvitään. Jos tilanne on todella tiukka, mietimme, voisiko joku muu taho kuten

TAKUUSÄÄTIÖSTÄ APUA Takuusäätiö tarjoaa maksutonta neuvontaa raha- ja velkavaikeuksissa oleville ihmisille ja heidän läheisilleen sekä myöntää takauksia järjestelylainoihin. Takuusäätiön työntekijät ovat talousja velka-asioiden asiantuntijoita, joiden kanssa voi keskustella luottamuksellisesti raha-asioista ja maksuongelmista joko Velkalinja-puhelinpalvelussa tai Kysy rahasta -chatissä. Palvelu on maksuton, ja sitä voi käyttää nimettömänä. Asiantuntijat auttavat hahmottamaan tulo-, meno- ja velkatilannetta ja kertovat ratkaisumahdollisuuksista. Heiltä voi kysyä laskujen maksusta, perinnästä, luottotiedoista, ulosotosta, velkojien kanssa neuvottelemisesta ja velkojen järjestelykeinoista. Takuusäätiö myöntää myös takauksia pankista nostettaviin järjestelylainoihin ihmisille, joiden velkaongelma on ratkaistavissa yhdellä uudella lainalla. Velkojen yhdistämisen tavoitteena on velkakierteen katkaiseminen ja velkatilanteesta selviytyminen itsenäisesti.

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

9


sosiaalinen luototus tai sosiaalitoimi auttaa asukasta, VAV:n Tuula Montonen kertoo. Maksusuunnitelma voi pitää asukkaan tiukoilla vähän aikaa. Pitämällä kiinni sovituista asioista hän voi kuitenkin onnistua ja saada samalla uusia voimavaroja oman elämänsä viemiseksi eteenpäin. – Vastuu on loppukädessä aina asukkaalla itsellään. Minä olen vain rinnallakulkija, joka yrittää löytää ratkaisun yhdessä asukkaan kanssa – en hänen puolestaan.

Nopeus hyödyttää kaikkia Talousvaikeuksissa oleviin asukkaisiin yritetään ottaa yhteyttä mahdollisimman pian, kun vuokra tai sen osa jää ensimmäisen kerran maksamatta. Huomautus lähtee asukkaalle jo reilun kuukauden päästä. VAV pyrkii tietenkin pitämään omat saatavansa kurissa, mutta nopealla toiminnalla tavoitellaan myös asiakkaiden parasta. Maksamattomat vuokrat vai10

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

Mitä varhaisemmin ongelmiin päästään tarttumaan, sitä helpompaa ratkaisunlöytäminen on. kuttavat suoraan muiden vuokralaisten vuokratasoon. – Lisäksi on paljon helpompaa neuvotella 200 euron kuin 600 euron vuokravelasta. Mitä varhaisemmin ongelmiin päästään tarttumaan, sitä helpompaa ratkaisun löytäminen on. Jos huomautuskirjekään ei auta, VAV vie asian oikeuteen. Monelle on yllätys, miten nopeasti tämä haaste tulee. Peliä ei kuitenkaan ole menetetty, vaikka asia olisi jo mennyt oikeuteen. – Jos kyseessä ovat pelkät maksuvaikeudet, vielä tuomionkin jälkeen meidän kanssamme voi sopia maksuista, kunhan asukas ottaa meihin itse yhteyttä, VAV:n talouspäällikkö Liisa Kälvälä toteaa.

Häiriköt kuriin Valtaosa asumisneuvojien työstä on neuvontaa maksuvaikeuksissa oleville. Työajasta loput on puuttumista muita häiritsevään elämään tai huoneiston huonoon hoitoon. Häiriötilanteissa asumisneuvojan tehtävä on turvata paitsi muiden asumisrauhaa myös pyrkiä siihen, että asukas muuttaa käytöstään. Parhaimmassa tapauksessa asukas ymmärtää toimineensa väärin ja muuttaa käytöstään, jolloin asukas saa jatkaa asumistaan ja kaikkien talon asukkaiden asumisrauha paranee. Sama pätee huoneiston huolelliseen hoitoon: jos asukas saadaan itse pitämään huolta kotinsa kunnosta ja siistey-


VAV PIONEERINA

destä tai hänelle löydetään siihen apua, ongelmaa ei enää ole.

Asuminen voi päättyäkin Joskus asukas ei kuitenkaan suostu tai pysty muuttamaan toimintatapojaan. Silloin on harkittava vuokrasopimuksen päättämistä muiden asukkaiden asumisrauhan takaamiseksi. Jos rike ei ole vakava, vuokranantajan irtisanomassa sopimuksessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Pahimmissa tapauksissa sopimus puretaan, jolloin asunnosta on poistuttava heti. – Meidän on kerrottava rehellisesti, mitä ongelmista seuraa. Jos ihminen ei ota vastuuta omasta toiminnastaan, asuminen VAV:n asunnossa päättyy. Hänen on mietittävä silloin, mikä suunnitelma hänellä on, mihin hän voi mennä. Me emme voi tehdä enempää, Montonen huokaa.

Häädöt kasvussa Häätöjä ei halua kukaan. Asukkaan pitää lähteä etsimään uutta asuntoa muuten-

kin hankalassa tilanteessa, mutta VAV:llekin häätö aiheuttaa lisätyötä ja -kustannuksia. Pitkät vuokrasuhteet ovat yhtiölle taloudellisesti järkevimpiä. – Asumisneuvonta maksaa meille, mutta asukkaan vaihtaminen tuo myös aina kustannuksia. Asumisneuvonnalla halutaan ohjata asiakkaita niin, että asuminen jatkuisi molempien osapuolien eduksi, Kälvälä korostaa. VAV:lla on noin 10 600 vuokrasopimusta ja 20 000 asukasta asunnoissaan. Häätöjen määrä tässä asukasmäärässä on vähäinen, mutta valitettavasti määrä näyttäisi olevan kasvussa. Vuonna 2017 häätöön asti päätyi 40 tapausta, vuonna 2018 määrä nousi noin 60:een. – Toivoisinkin, että asukkaat rohkaistuisivat ottamaan meidän asumisneuvojiimme yhteyttä. Täällä on asiantuntijuutta, joka voi olla heille avuksi, Montonen summaa.

Tuula Montonen tuli VAV Asuntoihin asukkaiden avuksi jo vuonna 1998. Silloin asumisneuvontaa tuotiin Suomeen EU:n Urban-hankkeen mukana sosiaalinen isännöinti -nimellä. Hankkeen tavoitteena oli ehkäistä syrjäytymistä ja vähentää häätöjä. – Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla tekemässä tällaista pioneerityötä. Täältä asumisneuvonta on levinnyt sitten muualle pääkaupunkiseudulle, Montonen kiittää. Täysin uuteen työhön sai itse luoda omat toimintatapansa. – Tiesin heti, että ihmisten luokse pitää mennä. Läksin siis soittamaan ihmisten ovikelloja vuokravalvonnan ja isännöinnin osviitan mukaan. Kerroin asukkaille, kuka olen ja miksi tulin sinne. – Aika luottavaisesti menin koteihin, mutta hurjan positiivisesti minut otettiin vastaan. Oli aika yllättävää, miten avoimesti ihmiset kertoivat elämästään ja asioistaan. Useimmiten syynä oli se, että vuokra tai sen osa oli jäänyt maksamatta. Ongelmat ovat pysyneet samoina. Eniten on ehkä muuttunut tapa lähestyä ihmisiä. – Nyt kuljetaan vähemmän kentällä ja toimitaan enemmän toimistosta käsin. Halu tavoittaa asukkaita ei kuitenkaan ole muuttunut. Edelleen soitan asukkaalle ja kerron huoleni. Yhteydenotto on ikään kuin kädenojennus asukkaalle. Työ koskettaa. Asiassa pitää kuitenkin mennä eteenpäin, ja vaihtoehdot asian selvittämiseksi kerrotaan asukkaalle. – Tavoite minulla ja asukkaalla on kuitenkin sama, että asukas pääsee eroon minusta ja seisoo omilla jaloillaan.

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

11


y

M U N VA N TA A

ROSKIEN VÄSYMÄTÖN VIHOLLINEN Mari Laitinen hurahti ploggaukseen eli roskalenkkeilyyn ennen kuin oli edes kuullut koko termistä. Pakkalassa asuva ikiliikkuja kannustaa myös muita vantaalaisia pitämään huolta asuinympäristöstään. Teksti Sari Lapinleimu Kuvat Kirsi Tuura

V

antaan piti olla pääkaupunkiseudun kaupungeista viimeinen, johon Mari Laitisen oli tarkoitus asettua. – Tänne jotenkin kummallisesti kuitenkin kotiuduin enkä lähde enää kulumallakaan pois, Mari Laitinen nauraa. Kotkasta pääkaupunkiseudulle muuttanut Laitinen on viihtynyt Pakkalassa kohta 12 vuotta. – Tämä on rauhallinen ja viihtyisä asuinalue. Kaikki, mitä tarvitsen, on käden ulottuvilla. Metsät, peltomaisemat, joet ja luontopolut löytyvät läheltä. Jumbo ja lentoasema ovat nekin kävelymatkan päässä. Ympäristöasiat ovat olleet lähellä Laitisen sydäntä jo iät ja ajat. Hän on keräillyt roskia suppailumatkoillaan muun muassa Kaakkois-Aasiassa ja lahjoittanut rahaa suomalaisten soiden suojeluun. Keväällä 2018 Laitinen havahtui huomaamaan, että roskat ovat todellinen ongelma myös Suomessa. – Aloin poimia roskia päivittäin matkalla kauppaan, kuntosalille, töihin tai hierontaan, ja vaikka Keravanjoella suppaillessa. Toisinaan lähdin varta vasten roskalenkille tai -pyöräilylle. Näihin aikoihin opin, että lajille on oikein oma terminsäkin, plogging, joka tulee ruotsin kielen sanoista plocka upp (poimia) ja jogga (lenkkeillä), hän kertoo. Samalla Laitiselle valkeni, miten hyvää ja miten kokonaisvaltaisesti ploggaaminen hänelle teki. – Plogging on tosi tehokasta ja monipuolista treeniä! Se on balsamia mielellekin: hyvää tekemällä tulee aina hyvä mieli. Omassa elämässäni plogging on vaikuttanut myös niin, että olen alkanut tehdä kuluttajana kestävämpiä valintoja. Vältän turhaa tavaraa ja suunnittelen ruokaostokseni entistä eettisemmin.

12

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

IN MAR AIKAT P I P LEM KKALAN LA PA DUL SEU


MARI LAITINEN (37) on pankkialalla toimiva Event Manager, intohimoinen ploggaaja ja "Sairaan Siisti Vantaa (Plogging)" -Facebook-ryhmän perustaja. Hän harrastaa myös HIIT-treeniä ja matkustelua sekä SUP-lautailua.

1

TAMMISTON LUONNONSUOJELUALUE

Tammiston luontaisesti syntynyt tammimetsä on pääkaupunkiseudulla ainutlaatuinen. Se on myös Vantaan ensimmäinen luonnonsuojelualue. Vanha tammimetsä on hyvä paikka lepuuttaa ajatuksia luonnon helmassa.

2

KERAVANJOEN VARSI

Keravanjoen varsi Tammiston ja Siltamäen tienoilla on kaunista ulkoilumaastoa ympäri vuoden. Kesäisin joella on mukava suppailla ja siivota samalla jokivartta sinne kertyneistä roskista. Huvi ja hyöty samassa paketissa!

3

KARTANONKOSKI

Upea asuinalue! Rakastan sen iloisenkirjavaa ja perusharmaudesta erottuvaa arkkitehtuuria – ihan kuin olisi jossain ulkomailla! Kartanonkoskelta löytyy myös Pointin kirjasto, josta saa lainaksi roskapihtejä. Ihanaa, kun kirjasto tukee näin konkreettisesti ympäristöään ajattelevia vantaalaisia!

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

13


4

HELSINKIVANTAAN LENTOASEMA

Pakkalassa koko maailma tuntuu olevan lähellä. Lentoasemalle voi vaikka lenkkeillä – matkalaukun kanssa tai ilman. Matkustan aika paljon, joten HelsinkiVantaa on minulle tärkeä paikka. Lentämisen suurta hiilijalanjälkeä kompensoidakseni lahjoitan jokaista lentomatkaa kohden rahaa soiden ennallistamiseen.

5

Pakkala

JUMBO

Jumbo on lähikauppani ja siksi tärkeä osa elämääni. Haluan säästää luontoa enkä juurikaan shoppaile, joten käytän lähinnä kauppakeskuksen alakerran ruokakauppoja. Jumbo on Vantaan suurin kauppakeskus ja koko Suomen mittakaavassakin yksi suurimmista, vilinää riittää varsinkin viikonloppuisin. Jumbon luona on myös muovinkeräyspiste, jota käytän aktiivisesti.

14

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

• Kuuluu Aviapoliksen suuralueeseen Ylästön, Viinikkalan, Tammiston, Veromiehen ja lentokentän kanssa. • Sijaitsee keskellä Vantaata: rajoittuu pohjoisessa Kehä III:een ja lännessä Tuusulanväylään. • Asukkaita suuralueella oli vuoden 2017 lopussa 19 158, Pakkalassa 10 290 (Tilastokeskus). • Asuntorakentaminen, enim• Pakkalassa toimii kaksi mäkseen kerrostalorakentaperuskoulua, Vantaan kanminen, on ollut viime vuosina sainvälinen koulu, kirjasto ja vilkasta. Alueella on runsaasti yhteispalvelupiste sekä useita vuokra- ja asumisoikeusasunpäiväkoteja. toja.


M I TÄ K U ULUU?

Bensaa suonissa Rasmus Joutsimies (15) näki elämänsä ensimmäisen kartingauton kaksivuotiaana. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Teksti Sari Lapinleimu

O

Kuva Laura Oja

man sähköcrossipyörän hohto himmeni laakista, kun kahden vanha Rasmus Joutsimies istahti naapurin kartingauton rattiin Vaaralan-kodin parkkipaikalla. Oma auto piti saada, ja sellainen myös hankittiin. – Harjoittelin ensin pari kertaa parkkiksella iskän kanssa, auto narun päässä. Kolmen vanhana lähdettiin ajelemaan myös Hyvinkään ja Bembölen radoille, Rasmus kertoo. Nykyisin Rasmus asuu vanhempiensa, pikkuveljensä ja perheen kiinanpystykorvan kanssa Keimolassa ja kiertää maailmaa ruotsalaisen Ward Racingin tallissa. Määrätietoisen nuorenmiehen menestys on noterattu sekä kotikaupungissa että kansainvälisesti: Rasmus palkittiin viime vuonna Vantaan nuori urheilija -kilpailun uutena tulokkaana, ja Vauhdin Maailmassa hänet rankattiin vuoden 2018 karting-kuljettajien ykköseksi. Mieluisimmiksi onnistumisikseen Rasmus nimeää EM- ja MM-kisojen erävoitot sekä hyvät nousut. Esimerkiksi Italian EM-kisojen finaalissa hän nousi 20 sijaa ja oli lopulta seitsemäs. Ensi kauden tavoitteina ovat Euroopan- ja maailmanmestaruudet. Treenaaminen on sen mukaista. – Ajoharjoitusten lisäksi juoksen pitkää matkaa ja treenaan portaissa. Lisäksi AKK:n (autourheilun kansallinen lajiliitto) maajoukkuetreeneissä tehdään Cooperin testejä ja harjoitetaan maksimaalista lihaskuntoa. Ajamisen ja treenaamisen lomassa Rasmus käy yhdeksättä luokkaa Vantaan kansainvälisessä koulussa, Jumbon kupeessa. Kisapäiviä saattaa kertyä vuoden aikana jopa sata, joten koululta vaaditaan joustoa ja oppilaalta selkärankaa: matkojen aikana on myös opiskeltava. Ysiluokan jälkeen urheilijalupauksen suunnitelmissa on joko lukio tai ammattikoulu. Mutta siihen on vielä monta kuukautta aikaa.

RASMUS JOUTSIMIES • OK-luokassa kilpaileva karting-kuljettaja • Lähtee joka kisaan voittamaan. • Ei anna periksi, vaikka asiat eivät menisi heti hyvin. • Rentoutuu lämpimässä • suihkussa ja lepäämällä. • Tavoittelee paikkaa Formula 4:sta, mutta ei ota siitä paineita.

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

15


i

K Ä D E STÄ P I TÄ E N

ILMANVAIHTO KUNTOON Kun ilmanvaihto pelaa, kotona on hyvä hengittää. Jos ilma tuntuu tunkkaiselta tai ikkunat huurtuvat, ilmanvaihdon toimivuus kannattaa testata. Teksti Susanna Rapp Kuvitus Anna Makkonen

!

EI SAA PEITTÄÄ

Jotkut asukkaat saattavat tuntea, että tuloilmaventtiili aiheuttaa vetoa asuntoon. Venttiiliä ei kuitenkaan saa peittää tai sulkea missään tilanteessa, sillä silloin se imee korvausilmaa muualta, esimerkiksi parvekkeen oven alta tai ikkunoiden raoista. Monissa tuloilmaventtiileissä on kesä- ja talviasento, jota voi säätää.

16

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

K

aikissa VAV:n asunnoissa on toimiva koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä. Poistoilmaventtiilit imevät poistettavaa ilmaa asunnosta ja sen tilalle virtaa raikasta ilmaa. Asukas voi vaikuttaa ilmanlaatuun käyttämällä laitteita oikein sekä puhdistamalla ilmanvaihtoventtiilit säännöllisesti. VAV puhdistaa ja säätää ilmanvaihtokanavat 5–10 vuoden välein. Ole yhteydessä huoltoyhtiöön ongelmatilanteissa tai jos ilmanvaihto ei toimi kunnolla.

TESTAA, TOIMIIKO ILMANVAIHTO Jos ilma ei vaihdu kunnolla, se vaikuttaa sisäilman laatuun monella tapaa. Kosteus ei pääse ulos, ilma tuntuu tunkkaiselta, ikkunat huurtuvat ja ruoankäry leviää asuntoon. Ilmanvaihdon toimivuuden voi helposti tarkistaa asettamalla talouspaperinpalasen poistoilmaventtiilin suulle. Jos paperinpala pysyy paikallaan, venttiilin teho on riittävä. Mikäli paperinpala putoaa lattialle, ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Ole silloin yhteydessä isännöitsijään tai huoltoyhtiöön.


HYVÄ TIETÄÄ ILMANVAIHDOSTA

2.

1.

Raikas korvausilma tulee pääasiassa ikkunan tai patterin yläpuolella sijaitsevista tuloilmaventtiileistä tai olohuoneen ja makuuhuoneiden ikkunankarmeissa sijaitsevista rakoventtiileistä. Joissain asunnoissa korvausilma tulee asuntoon koneellisesti.

3.

Ilmanvaihto on ajastettu toimimaan kiinteistön käyttötarkoituksen mukaan.

6.

Jos asunnossa on liesikupu, asukkaan tulee puhdistaa liesikuvun rasvansuodatin noin kerran kuukaudessa. Suodatin puhdistetaan liottamalla sitä kuumassa tiskiainevedessä sekä huuhtelemalla ja kuivaamalla suodatin.

Poistoilmaventtiilit sijaitsevat yleensä keittiössä, kylpyhuoneessa ja vaatehuoneessa.

4.

Tulo- tai poistoilmaventtiilejä ei saa peittää. Asukas ei voi itse muuttaa poistoilmaventtiilien säätöasentoa.

7.

Ilman vaihtumista voi hetkellisesti tehostaa tuulettamalla muutaman minuutin ajan. Läpiveto on tehokkain tapa. Jos ikkuna jätetään auki pitkäksi aikaa, lämpöä menee hukkaan.

5.

Asukkaan vastuulla on puhdistaa pölyt venttiileistä imuroimalla tai pesemällä ne miedolla pesuaineella.

8.

Isojen pyykkimäärien kuivaaminen kylpyhuoneessa voi nostaa huoneiston kosteuspitoisuutta. Mikäli kiinteistöstä löytyy kuivaushuone, pyykit kannattaa kuivata siellä.

LÄHDE: VAV:N ISÄNNÖINTIPÄÄLLIKKÖ JUKKA TERVO

KEEP AIR MOVING If it’s stuffy inside or windows steam up, check your ventilation. All VAV homes have a mechanical ventilation system. Ventilators suck used air out of the apartment to be replaced by fresh air. The tenant can improve indoor air quality by using the system correctly. VAV cleans and adjusts the system every 5–10 years. Good to know: • In most cases, fresh air comes in from ventilators above windows or radiators or on the side of bedroom windows. • Air goes out usually from the kitchen, bathroom, and walk-in closet.

• The ventilators must not be covered, or their adjustments changed. • The tenant needs to keep the ventilators dust-free by vacuuming them or washing them with a mild washing-up liquid. • The grease trap in a cooker hood must be cleaned once a month: soak it in hot water with washing-up liquid and then rinse and dry it. • You can increase ventilation by opening windows, but only for a few minutes. • Laundry should be dried in a drying room, if the house has one.

Do not cover • The ventilator must never be covered or closed; then the air comes in elsewhere, like the balcony door or window frame. Many ventilators have different settings for summer and winter. Test your ventilation • You can check your ventilation by putting a paper towel on the kitchen or bathroom ventilator. If it stays put, ventilation is working. If the paper falls on the floor, contact the housing manager or maintenance company.

SOURCE: VAV’S HOUSING MANAGER JUKKA TERVO

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

17


T

VIERAISSA

Televisiosta tuttu Myyrmäkeläinen Nina Salo suosittelee punajuurista valmistettavaa borssikeittoa paitsi arkiruoaksi myös talkootarjottavaksi. Teksti Marjo Kanerva

N

Kuvat Laura Oja

ina Salon keittiössä valmistuu punajuurikeitto, venäläisittäin borssi. – Borssia on helppo valmistaa isoille joukoille, joten se sopii hyvin tarjottavaksi esimerkiksi pihatalkoissa, Nina sanoo. Lapsuudenkodissa Siperiassa oli tapana tarjota vieraille aina vähintään teetä, ja jääkaapista piti aina löytyä jotain vierasvaraa. Salojen perheessä laittavat ruokaa sekä emäntä että isäntä. Ninan bravuureihin lukeutuvat lihanyytit, suolaiset piirakat sekä liha- ja kalaseljanka. Hänen hyppysissään valmistuu myös suussa sulava, marenkinen pavlova-herkku. Venäläisiä lihanyyttejä Nina on valmistanut myös tv-yleisön edessä ruokatoimittaja Kati Napan ohjelmassa. Itse hän katsoo televisiosta mielellään Masterchefia. Suomessa Nina on asunut jo vuodesta 1975. Mieheensä Kariin hän tutustui opiskellessaan mongolialaista filologiaa Leningradin yliopistossa. Sittemmin Nina opetti mongolian kieltä Helsingin yliopistossa ja työskenteli myös vakuutusyhtiössä. Nyt eläkkeellä hän matkailee mielellään. Toissavuonna Nina kävi sukukokouksessa kotikonnuillaan Baikaljärven rannalla. Myös Moskovassa, Pietarissa ja Tallinnassa tulee reissattua usein. Perheeseen kuuluvat myös Kaivokselassa asuva tytär perheineen. Kahden lapsenlapsen piirustukset koristavat jääkaapin ovea. Ennen Myyrmäkeen muuttoa Salot ehtivät asua viisi vuotta Mikkolassa. – Sielläkin oli hyviä naapureita, Nina nauraa.

18

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

OA AITT ANL RUO NKILÖN O K E KAA NET NH TUN ASTAVA ITSE JA ? S SÄ RAK TKO E A D U HAL ISI LEH IÄ: TAI T E PT VIES V.FI RES ETÄ A LÄH NTA@V TI VIES


N I KS N A KS

OMA ETÄ LÄH NKKISI I V N EKO UKSEE IT EN TO I M T E E S E V.FI IT OSO TA@VA IN T S E VI

KOTI KEVÄTKUNTOON

Etikkapesu ikkunoille Mitä puhtaammat ikkunasi ovat, sitä paremmin kevätaurinko pääsee sisään. Syksyn sateet ja talven pölyt voi pestä ikkunoista pois myös ekologisesti. Ekosiivooja löytää kotikaapista monta kevätsiivoukseen sopivaa puhdistusainetta. Monikäyttöinen etikka sopii myös ikkunanpesuun, sillä se kirkastaa laseja. Annostele ämpäriin nesteitä suhteessa yksi osa lämmintä vettä ja yksi osa etikkaa. Pese ikkunat puhtaimmasta ikkunasta likaisimpaan. Kuivaamiseen voit käyttää lopuksi esimerkiksi perinteistä suodatinpussia, ja kiillottamiseen sanomalehteä.

Punajuurikeitto eli borssi 1 kg naudanlihaa 1 sipuli kourallinen varsiselleriä 5 mustapippuria suolaa maun mukaan 5 l vettä 3 keskikokoista punajuurta 3 keskikokoista porkkanaa 500 g keräkaali

1 sipuli 3 rkl öljyä 30 g voita 2 prk tomaattipyrettä (yht. 140 g) 3 perunaa 2 laakerinlehteä kourallinen persiljaa ja tilliä

Eroon ruosteesta Kevään mittaan on aika kaivaa pyörät ja parvekekalusteet varastosta esiin. Pikaisen kevätkunnostuksen pyörille tai kalusteille teet poistamalla ruosteen metallipinnoista. Yllättävän avun ruosteen poistoon tarjoaa piimä. Ota puhdistukseen avuksi rätti tai pesusieni. Kasta puhdistusväline piimään ja hankaa sillä ruostetahroja. Piimän vaikutusta voi tehostaa hankaamalla tahroja myös suolalla. Huuhtele piimä pois ja kuivaa lopuksi pinnat.

smetanaa tarjoiluun

Kierrätä kynttilänjämät LAITA kattilaan lihaliemen ainekset ja liha. Keitä ensin täydellä teholla puoli tuntia ja sen jälkeen keskilämpötilalla tunnin verran. Paloittele liha. VINKKI: tämän vaiheen voit tehdä jo etukäteen esimerkiksi edellisenä päivänä. Voit käyttää myös valmiita liha- tai kasvisliemikuutioita. RAASTA punajuuret ja porkkanat. Leikkaa keräkaali ohuiksi siivuiksi ja hienonna sipuli. Kuutioi perunat. KUULLOTA tomaattipyrettä, sipulia ja raasteita kattilassa öljyn ja voin kera. Lisää lihaliemi (noin 3 l), kaali ja perunat sekä laakerinlehdet. KEITÄ noin 20 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää pilkotut lihapalat. SILPPUA mukaan persilja ja tilli, ja hauduta vielä 5 minuuttia. Poista laakerinlehdet ja tarjoile smetananokareen kanssa.

Jos joulun jäljiltä jäi valkoisia kynttilänjämiä yli, älä heitä niitä pois vaan hyödynnä ylijääneet kevätsiivouksessa. Kynttilänvaha toimii erinomaisesti erityisesti vaaleiden kaakeleiden saumojen puhtaanapitoon. Hankaa valkoista kynttilää kaakeleiden saumakohtiin. Kynttilänvaha muodostaa suojakerroksen saumakohtien päälle, eivätkä saumat pääse näin värjäytymään tai likaantumaan, vaan ne pysyvät puhtaanvalkeina pitkään. Teksti Iiris Meurman Lähteet Yhteishyvä.fi, herkkusuu.fi

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

19


H Y VÄ T I E TÄ Ä

w

PAKETTIAUTOMAATTI HELPOTTAA ARKEA Nettishoppailun suosio kasvaa jatkuvasti. Neljässä VAV:n kiinteistössä verkko-ostokset voi tilata melkein kotiovelle pakettiautomaattiin.

V

AV käynnisti joulukuussa kokeilun, jossa neljän kiinteistön asukkaat pääsevät käyttämään Postin Smartpost-pakettiautomaattia omassa kotirapussaan. Pakettiautomaattiin voi tilata verkko-ostoksia, ja sen kautta voi lähettää paketteja, kirjeitä ja kortteja. Yritykset voivat myös tarjota omia palvelujaan automaatin kautta. Lokeroon voi esimerkiksi tilata ruokaostoksia tai jättää pyykit pesulaan. Oikea lokero aukeaa henkilökohtaisella koodilla, jonka tilaaja saa kännykkäänsä. – Haluamme helpottaa asukkaiden arkea, ja digitalisaatio tuo siihen jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, VAV:n asiakkuuspäällikkö Juha Heino avaa palvelun taustoja. Jos palvelun käyttökokemus on

20

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

hyvä, suunnitelmissa on ottaa pakettiautomaatit käyttöön laajemmin VAV:n kiinteistöissä. Perimmäinen syy palvelulle on Heinon mukaan verkkokaupan ja verkon palveluvalikoiman kasvu. Samalla Postin palveluverkosto on supistunut, ja lähimpään palvelupisteeseen voi olla pitkäkin matka. Heinon mukaan etäisyys lähimpään Postin palvelupisteeseen oli yksi valintaa ohjanneista perusteista, kun VAV:ssa mietittiin, millä kohteilla lähdetään liikkeelle. – Myös asukasrakenne oli yksi tekijä, sillä verkkokauppa-asiointi painottuu usein nuorempiin ikäluokkiin. Halusimme pilottivaiheessa löytää kohteita, joissa palvelun hyöty on suurin. Valintaan vaikuttivat myös käytössä olevat tilat. Pakettiautomaateilla

on koosta riippuen erilaisia tilavaatimuksia, ja ne tulee sijoittaa itsenäiseen palo-osastoon, kuten kerhohuoneeseen tai varastotilaan. – Tavoitteena on, että ainakin kaikkiin uudiskohteisiin tulee pakettiautomaatti. Silloin voimme jo suunnitteluvaiheessa ottaa tilavaatimukset huomioon, Heino kertoo. Automaatit ovat olleet käytössä vuodenvaihteesta. Suoraa palautetta uudesta palvelusta ei ole vielä ehtinyt juurikaan kertyä. – Vastaanotto oli innokasta, kun syksyllä kerroimme tulevasta Smartpost-palvelusta. Toivottavasti tuo innokkuus konkretisoituu myös käytön puolella, Heino sanoo. Teksti Susanna Rapp


I L M O I T U STAU L U

NIMITYKSIÄ

JUKKA TERVO ALOITIN isännöinti-

päällikkönä marraskuussa. Kiinteistöjen ja asukkaiden parissa toimiminen on minulle sydämen asia. OLEN kova tekemään töitä ja puhumaan! TULIN taloon Kojamosta, jossa vastasin aluepäällikkönä isännöinnistä ja vuokrauksesta. Olen toiminut kiinteistöalalla aina siitä asti, kun olin nuori mies Kajaanissa. RENTOUDUN kuntoilemalla, ja tykkään hyvästä ruoasta.

ROOPE WESTERMAN ALOITIN isännöitsi-

Hoida vuokrasopimusasiat verkossa vuokrasopimuksesi vaikka kotisohvalta, sillä otimme loppuvuodesta käyttöön vuokrasopimuksen sähköisen allekirjoituksen. Vuokrasopimuksen sähköinen allekirjoitus hoituu sähköpostin ja verkkopankin välityksellä. Asiakas saa sähköpostiinsa linkin, josta hän pääsee pankkitunnuksillaan tarkastelemaan ja hyväksymään vuokrasopimuksensa liitteineen. Asunnon irtisanominen onnistuu sähköisesti osoitteessa www.vav.fi/ asukkaalle.

jänä marraskuussa. Aloitin kiinteistöalalla Kuopiossa, josta muutin muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulle. PERHEESEENI KUULUVAT vaimo ja kaksivuotias poika.

Kuvat Posti, Shutterstock, Memofoto

VOIT NYT ALLEKIRJOITTAA TAI IRTISANOA

VAV:n yhtiöjärjestelyt VAV-KONSERNIIN KUULUVAT 3.12.2018 alkaen emoyhtiö VAV Yhtymä Oy ja

kaksi tytäryhtiötä, VAV Asunnot Oy ja VAV Palvelukodit Oy. Konserni omistaa, hallinnoi ja vuokraa lähes 11 000 vuokrakotia, joissa asuu joka kymmenes vantaalainen. Nimenmuutos on rekisteröity tammikuussa 2019.

HANNU HONKANEN ALOITIN tammi-

kuussa projektipäällikkönä rakennuttamisyksikössä. Olen talotekniikkaan erikoistunut insinööri. Aiemmin olen työskennellyt julkisella sektorilla ja vuokra-asuntoyrityksessä. PERHEESEENI KUULUVAT vaimo, kaksi lasta ja kaksi mäyräkoiraa. VAPAA-AJALLA suunnistan ja maastopyöräilen. Jukolan viesti on kauden päätavoite ja kuntomittari!

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

21


W H AT ' S U P ?

Tenant counselors help tenants VAV tenant counselors step in to help, if you have temporary difficulties with the rent or there’s abnormal behavior in the community. Text Anne Hänninen Photo Laura Oja

Y

ou may have setbacks in your life that make it difficult to pay the rent for a while. What to do then? Contact VAV’s tenant counseling or rent monitoring as soon as possible. Having a professional on your side will make it easier to find a solution. In practice, tenant counselors give advice to people with temporary payment difficulties. ”We can go through the tenant’s finances together and make a payment plan to get through the situation,” says Tuula Montonen from VAV. The payment plan may be really tight for the tenant for a while. However, by sticking to it, you can succeed and see a new way forward in your life. When rent or part of it is unpaid, VAV tries to contact tenants as soon as possible. A reminder is sent in about five weeks. This is not just for VAV’s benefit; unpaid rents have an effect on the rents of other tenants. “And for the tenant, it is much easier to negotiate about 200 euros of unpaid rent than 600 euros. The sooner you can tackle the problem, the easier it is to find a solution.” If reminders don’t work, the matter is taken to court. Even then, all is not lost. ”Even when the court has given its ruling, it is possible to reach an agreement with us on payments – as long as the tenant contacts us himself,” says VAV’s financial manager Liisa Kälvälä. Tenant counselors also work on tenants that disturb their neighbors or don’t take care of their apartment. The goal is to get the tenant to change his behavior. In best cases, the house is peaceful or the apartment is tidy and clean once again, so the tenant can continue living in his home.

22

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

If the tenant won’t or can’t change his ways, the tenancy agreement is ended. If the offense is not serious, the tenant is given six months’ notice. In serious cases, the agreement can be canceled, and the tenant has to leave the apartment immediately. ”We have to be honest. If you don’t take responsibility for your own actions, your time in VAV’s apartment may come to an end. Then the tenant has to think where he can go. There’s only so much we can do,” sighs Montonen.

h Is you r fire alar m wor kin g?

ng You should check if your fire alarm is worki The h. mont a by pressing the test button once battery needs to be changed once a year. Today, apartments in new buildings are to fitted with fire alarms that are connected nsible respo are mains power, but the tenants for their testing, too. The law says apartments must have at least so if one fire alarm for each 60 square meters, rs, mete e squar the apartment is bigger than 60 Hows. alarm it has to have at least two fire each ever, it is advisable to have a fire alarm in bedroom and the hallway.


DIY

Wash your windows with vinegar YOU CAN WASH away the winter

dust and dirt on your windows ecologically. Vinegar is very versatile and also suitable for washing windows, as it makes them brighter. Pour one part

Enemy of litter The environment has been dear to Mari Laitinen for ages. In the spring of 2018, she realized litter is a real problem in Finland. ”I STARTED PICKING up litter every day on the way to the shop, gym, or

work, or when paddle boarding. Sometimes I went jogging or biking just to pick up litter.” ”Plogging is efficient and versatile training! You also feel good by doing good. And I have started making more sustainable choices as a consumer,” says Laitinen, who lives in Pakkala. MARI’S FAVORITE PLACES NEAR PAKKALA 1. Tammisto nature reserve Tammisto’s natural oak forest is unique in the metropolitan area and the first nature reserve in Vantaa. 2. Kerava river The Tammisto and Siltamäki area by Kerava river is beautiful around the year. In the summer, it is nice to paddle board there and pick up litter on the way. 3. Kartanonkoski I love its colorful architecture. Their library also loans out litter pickers – supporting people who think of their environment! 4. Helsinki-Vantaa airport I travel a lot, so the airport is important to me. To compensate for the carbon footprint, I donate to the restoration of swamps. 5. Jumbo Jumbo is my nearest shop and the biggest mall in Vantaa. It has a plastic waste collection point I use often. Mari Laitinen is a passionate plogger and founder of Vantaa’s Facebook group for plogging. Text Sari Lapinleimu Photo Kirsi Tuura

warm water and one part vinegar into a bucket. Wash the windows, starting with the cleanest one and moving towards the dirtiest one. You can dry the windows by using e.g. coffee filters and polish them with a newspaper.

ASK AWAY!

?

My kid’s birthday is getting closer. We have a big family and lots of friends. Could we have the party in the clubroom? MANY VAV PROPERTIES have clubrooms

that are meant for all the tenants in the building. You can have e.g. family parties, game nights, afternoon clubs or flea markets there. The clubroom is a good place for a birthday party. To get the key, contact the chairman or members of your residents’ association, a named contact in charge of the clubroom, or the maintenance company. The clubroom can be used freely, but you must leave it tidy and follow the property’s rules. Depending on the house and the users, the clubroom will have chairs, tables, games, and kitchenware.

VAV I L A 1 / 2 0 1 9

23


VAV palvelee Nappaa tästä talteen yhteystietomme tai katso tiedot osoitteesta vav.fi/yhteystiedot.

VAV:N TOIMISTO

ASUMISNEUVONTA

Veturikuja 7, Tikkurila Puh. 010 235 1450 info@vav.fi

Puh. 010 235 1470 Ma–to 10.00–14.00

ASIAKASPALVELU Ma 9.00–15.00 Ti–to 9.00–12.00 Pe: suljettu Puh. 010 235 1450 Ma 9.00–12.00 ja 13.00–15.00 Ti–to 9.00–12.00

Pe: suljettu asumisneuvonta@vav.fi VUOKRAVALVONTA puh. 010 235 1460 Ma–to 10.00–14.00 Pe: suljettu vuokravalvonta@vav.fi

Pe: suljettu KIINTEISTÖJEN HUOLTOYHTIÖT ISS Palvelut Puh. 0200 155 00 (24 h) palvelukeskus@iss.fi RTK-Palvelu Puh. 029 029 4000 (24 h) asiakaspalvelu@rtkpalvelu.fi SOL Palvelut Puh. 020 5700 701 (24 h) vav.asiakaspalvelu@sol.fi

SEURAA MEITÄ SOMESSA

MA EN O ESSA D I A E KK TT ASU U OSOI I .F L V E V .VA PAL OMA


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.