Rauma-lehti 1/2022

Page 10

NÖYRÄSTI YLPEITÄ – hyvillä neuvoilla hallittuun riskiin Teksti: Marko Östman Kuvat: Marko Östman ja Elisa Brown

Raumalainen KomeX Oy on tehnyt ensimmäisen toimintavuotensa aikana isoa kasvua niin liikevaihdon, henkilöstön kuin investointienkin osalta. Jouko Riippi sai yrittäjätaipaleensa alussa tärkeää apua Rauman kaupungin yritysneuvonnasta. Rauman Lapin Kiuastiellä sijaitsevassa teollisuushallissa sinkoilevat kipinät ja hyväntuulinen huulenheitto. Teräksen poltto- ja plasmaleikkauspalveluihin erikoistuneen KomeX Oy:n yrittäjä Jouko Riippi avaa nosto-oven ja heilauttaa kättään. – Tästä tässä hommassa on kaikkein aidoimmillaan kyse. Laadukasta teräksen leikkuuta hyvillä työkaluilla ja ennen

10

kaikkea hyvässä porukassa. Henkilöstön osaaminen, sitoutuminen ja yhteishenki ovat onnistuneen arjen tae, Riippi sanoo. Hän perusti KomeX Oy:n helmikuussa 2021. Tuolloin Riippi osti LappiSteel Oy:n liiketoiminnan ja konekannan. Samalla henkilöstö siirtyi KomeX Oy:n palvelukseen. – Laitoin syksyllä 2020 LappiSteelin yrittäjä Arto Tanilalle viestiä, josko hän ottaisi minut osakkaaksi. Arto totesi, ettei ota osakkaaksi, koska talossa voi olla vain yksi johtaja. Tämän jälkeen hän lisäsi, että voi toki myydä kaiken minulle. – Alkuun lähdettiin pureskelemaan isoa kokonaisuutta pienemmäksi, ja otin yhteyttä Rauman kaupungin yritysneuvonnan Kaisa Kalliovuohon. Hän oli heti alusta lähtien tärkeä osa koko prosessia.

Riippi sai Kalliovuolta hyviä neuvoja ja konkreettista apua monissa yritystoiminnan aloittamiseen liittyvissä asioissa. Tärkeää oli myös henkinen tuki. – Kaisa opasti käytännössä kädestä pitäen, miten perustetaan osakeyhtiö ja mitä kaikkia asioita siihen liittyy esimerkiksi rahoitusten osalta. Hänen kanssaan oli helppo keskustella asioista, sillä Kaisasta huokuu vahva luotettavuus ja halu auttaa omalla rautaisella osaamisellaan.

Kaikki pelissä hallitulla riskillä Aiemmin yli 15 vuotta prosessiteollisuuden kunnossapidon johtotehtävissä työs-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.