Monien mahdollisuuksien S u o l a h t i
Suolahden syysmarkkinat perjantaina 9.9.2016
m.
o
SUOLAHDEN SYYSMARKKINAT 9.9.
Mahdollisuuksien Suolahti S
uolahden syysmarkkinat on uusi kyläyhdistyksen organisoima paikallisten kauppojen ja muiden paikallisyhteisöjen esilletulo osoittaman, että kylä on elävä ja siellä halutaan toimia yhdessä asukkaiden parhaaksi. Syysmarkkinoilla on mahdollisuus hankkia mm. lähialueen tuottajien aikaansaannoksia tuotantokaudeltaan. Toimijat haluavat myös osoittaa, että läheltä saa lähes kaikkea mitä ihminen tarvitsee. Syysmarkkinoiden yhteydessä on toteutettu taas tämä ÄKS -lehden liite. Kauppojen mainosten lisäksi kyläyhdistys haluaa osoittaa tällä lehdellä, että Suolahdessa on erinomaiset mahdollisuudet monenlaiseen toimintaan. Suolahtisali, jäähalli ja uimahalli tarjoavat loistavat puitteet harrastuksille ja ammattilaisten esityksille. Lisäksi koulujen tiloja käytetään mm. Koskelan kansalaisopiston opintotoimintaan ja Suolahden Urhon liikuntatoimintaan. Kyläyhdistyksen tavoitteena on edelleen kehittää toimintaa ja parantaa eri tahojen välistä yhteistyötä. Syksy on aktiivisuuden aikaa. On hyvä huomata, että oma asuinyhteisö voi tarjota niin erinomaiset mahdollisuudet kuin Suolahdessakin on. Seuraavan kerran teemme yhdessä joulumarkkinoiden avauksen marras-joulukuussa. Olethan silloin mukana tuottamassa yhteistä hyvää! SUOLAHDEN TOIMIPISTE Keiteleentie 11 44200 Suolahti Puh. 020 632 2921 Avoinna ma 8-12 ja 13-16 ti-pe klo 10-12 ja 13-16
ÄÄNEKOSKEN TOIMIPISTE Kauppakatu 17 44100 Äänekoski Puh. 020 632 2890 Avoinna ma-pe klo 10-12 ja 13-15
Toimitusjohtaja Pekka Kareaho Puh. 020 632 2920
Isännöitsijä Mikko Mörsky Puh. 020 632 2873
Toimistosihteeri Virva Ruuska Puh. 020 632 2921
Asiakasneuvoja Kirsi Rinne Puh. 020 632 2890
Kirjanpitäjä Satu Pasanen Puh. 020 632 2922
Vuokravalvoja Anu Pieksämäki Puh. 020 632 2891
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@aanekoski.fi
Matti Virtanen Suolahden kyläyhdistyksen pj.
Seniorijumppa on supersuosittua
K
ulttuuritarjonta Suolahden kylässä on perinteisen vilkasta. Koskelan kansalaisopiston toiminta on monipuolista. Opintopiireinä toimii perinteisiä kansalaiopiston ryhmiä mutta ohjelmassa on myös uutta toimintaa. Musiikin opetusta annetaan yksilötasolla ja ryhmille. On tarjolla mm. yksityisiä piano-, kitara-, basso-, mandoliini- sekä yksinlaulutunteja sekä eri kuoromahdollisuuksia. Kuvataiteissa on opetusta lapsille ryhmässä ja aikuisille mm. posliininmaalauksessa. Myös puutyökurssi on tarjolla. Liikuntaryhmissä uutena Suolahdessa ovat tarjolla mm. Pilates ja Zumbaryhmät. Kielten opetuksessa Suolahdessa ovat tarjolla venäjän, espanjan ja englanninkielen ryhmät.
www.aaneseudunasunnot.fi
Meiltä asennukset laadukkailla tarvikkeilla Paikallista osaamista!
Ääneseudun Asunnot kalustaa
TEKNISET
Kalusteovien ruiskumaalaus: - valitse haluamasi sävy - valitse haluamasi kiiltoaste Aina edullinen hintataso, kodinkoneiden lisäksi myös pienkoneet.
Kysy tarjous!
www.ksvahinkopalvelut.fi, puh. 020 769 1969
LVI-, RAKENNUS- ja SISUSTUSTUOTTEIDEN
PS-RAKENNUS OY
OSAAVA RAUTAKAUPPA Rami 040 552 4390 Marju 044 453 2801 Pekka 044 453 2803
Tommi 040 510 6802 Risto 044 453 2802 Mauno 044 453 2812
• www.jssuomi.fi
Keski-Suomen Vahinkopalvelut Oy on paikallinen, luotettava ja puolueeton asiantuntija. Meille on tärkeää, että ongelmasi ratkeaa nopeasti ja kiinteistösi arvo säilyy. • Vahinkokohteiden korjaus • Sisäilmaongelmien selvitys- ja korjaustyöt • Rakenteiden kuivaus • Kosteusmittaukset ja vahinkokartoitukset • JVT-työt • 24 h -vahinkopäivystys • Sähköasennukset
• sekä -huolto • Lämpö-, Ilmanvaihdon mittaukset ja -säätö vesi- ja ilmanvaihtoasennukset sekä -huolto Kysy rohkeasti mittaukset ja -säätö • Ilmanvaihdon Lämmitysputkistojen sykehuuhtelut tarjous! Käyttövesiputkistojen • Tarviketoimitukset Tarviketoimitukset uusijalle GroheKysy rohkeasti tarjous! keittiökaarihana Muista kotitalousvähennys. Muista kotitalousvähennys. veloituksetta.
Lämpö-, vesi- jalaadukkailla ilmanvaihtoasennukset Meiltä asennukset tarvikkeilla
Koteja kaikkiin tarpeisiin
LVI Oksanen & Hartikka Oy
SUOMALAISTEN PUOLELLA
Kella, Keiteleentie 9, 44200 Suolahti Aatulantie 40, 44200 Suolahti Puh. 014 542 307 • www.tekniset.fi www.ps-rakennus.fi Puh. 040 585 4736 raminlvijarauta.fi
Aatulantie 36, 44200 Suolahti Avoinna ma–pe 8–17, la 9–13
Neste Suolahti Kisakatu 2, 44200 Suolahti Puh. 014 542 588
Aukioloajat: ark 6-20 la 8-18 su 9-18
www.aaneseudunasunnot.fi
· henkilö- ja pakettiautojen huollot ja korjaukset · öljynvaihdot nopeasti · määräaikaishuollot · diesel/bensiini pakokaasumittaukset · ilmastointihuollot · 4-pyöräsuuntaukset
Autohuolto A. Tainio MATKAHUOLTO
Suolahtisalin syksyssä on jälleen runsaasti tarjontaa. Esityksiä ovat mm.Wigwam Revisited, joka koostuu legendaarisen Wigwam-yhtyeen jäsenistä sekä heidän ystävistään. Rakastettu näyttelijä-koomikko Pirkka-Pekka Petelius Irti-orkesterin kanssa, Silvennoinen & Maijanen Band sekä Leif Lindeman & Avec. Erityisesti lapsille suunnattuna on Jokeri Pokeri Box-Simon super taikashow. Suolahtisalin ohjelmistosta saa tarkempia tietoja mm. Äänekosken kaupungin nettisivuilta tapahtumista.
Paikallista osaamista!
UUSI ILME KEITTIÖÖSI EDULLISESTI JA NOPEASTI Kun kiinteistöäsi kohtaa vahinko tai siinä todetaan ongelma, tarvitset parhaan mahdollisen avun.
Tarkemmat tiedot kansalaisopiston toiminnasta saa Koskelan nettisivuilta.
p. 045 110 7773 · Arkisin 8 - 17 Ratakatu 9, 44200 Suolahti
Remontit maksat joustavammin Autonomirahoituksella
p. 050 502 8495
p. 040 417 2883
lvimoksanen@gmail.com
lvishartikka@gmail.com
www.lvi-oh.fi | www.putkisaneeraukset.fi | www.putkisaneeraukset.fi www.lvi-oh.fi
Liikenneopetusta ammattitaidolla VUODESTA 1964
Lastaajankatu 5, Suolahti Torikatu 4, Äänekoski puh. 045 646 5977 www.fiksukuski.fi
AJOKORTTIASIOISSA
TERVETULOA VIIHTYMÄÄN JA HYVILLE OSTOKSILLE!
Parasta pöytään Suosikista! Mestarin PIPPURIPIHVIT naudan sisäfileestä
2995 Suomi
kg
Ta r
Suosikissa tapahtuu: PERJANTAINA 9.9. ETUMIES savustaa koko päivän Suosikin parkkipaikalla!
Tuoreet MUIKUT
1€/makkara!!
Suomi rajoitus 2kg/talous voimassa to-la 8.-10.9.
Makkaramyynnin tuotto ohjataan täysimääräisenä Urhon junioritoiminnan tukemiseen!
Säävaraus!
Atria
Porsaan ulkofilee
maustamaton n. 1,5 kg tai pintamaustettu n. 1 kg
395
495 kg
Karkkikatu
irtokarkit rajoitus 1 kg/talous
500 g (3,00/kg) Kreikka/Espanja
3€
.
Suolahden Urhon makkaramyynti klo 10-15
kg
Vihreä ja tumma rypäle
TO jouks ell -S et ei U v to 8 oim isi .n 11 assa ma . ini 9. ta
2
499
rs
kg
Olvi 4,5%
UUTUUS!
III-olut
Valio
24x0,33l/tlk (2,06/l) sis.pantin 3,60 voimassa 1.9.2016 alkaen
Profeel
LAKTOOSITTOMAT proteiinivalmisteet 600 g
NAM NAM!
24
pack
(16,58/kg) rajoitus 2 ps/talous
9,95 OHO!
19,92
ps
Palvelemme
SUOSIKKI
ark. 7-21 la 7-21 su 10-20
24-pack
Asemakatu 22, 44200 Suolahti puh 014 443 3200
Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu+8,76 snt/min, Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu+23,1 snt/min.
Meidät löydät myös facebookista!
SUOLAHDEN SYYSMARKKINAT 9.9.
URHO liikuttaa! Suolahtelaisen harraste-elämän tunnetuin asia on V. ja U-seura Suolahden Urho ry. Sen yli satavuotinen historia on merkittävä osa Äänekosken ja erityisesti Suolahden kylän historiaa. Markkaselta muutaman kysymyksen kesän menestyksestä ja sai Markkaselta seuraavat vastaukset:
piaan, jotka toivat lapset kentälle ja toimivat myös kisajärjestelyiden toimihenkilöinä. Lämpimät kiitokset osoitan myös tapahtumia tukeneita yrityksiä.
Kysymys: Kuinka paljon kesäkisoihinne osallistui lapsia ja nuoria?
Kysymys: Kuka oli kauden paras urheilija?
Vastaus: Kesäkisoissa oli jälleen todella paljon osallistujia. 12 kesäkisan keskimääräinen kilpailijamäärä oli 123. Käyntikertoja oli kaikkiaan koko kesän aikana 1479. Kaikkiaan osallistui 285 eri lasta. Eniten osallistui lapsia Valtra kesäkisasarjan viimeiseen osakilpailuun, johon osallistui 167 lasta ja nuorta.
T
änä päivänä tunnetuin osa Urhoa on varmaan yleisurheilutoiminta. Laji näkyi Suolahden urheilukentällä seuran järjestämien 12 lasten ja nuorten Kingis kesäkisojen, POP-pankin ja Nordean kisojen ja Äänekosken keställä järjestettyjen TUL:n nuorten yleisurheilun mestaruuskisojen muodossa. Lisäksi oli järjestetty Keski-Suomen piirin nuorten Sisulisä pm. maastojuoksukisat. Suolahden kyläyhdistyksen paikallisuutiset kysyi Urhon yleisurheilun vetäjältä Toivo
Kysymys: Mitä muuta haluat sanoa kesäkisojen osalta? Vastaus: Urhon yleisurheilun puolesta haluan kiittää lapsia ja nuoria, jotka olivat mukana. Samoin haluan kiittää lasten vanhem-
omaisia tuloksia tehnyt Emma Vainio T10 sarjan 60m (13.) ja 150m (10.) Kysymys: Mitä muuta toimintaa Urhossa on nyt erityisesti kun syyskausi alkaa?
Vastaus: Kauden paras urheilija oli eittämättä Saija Seppä, joka raivasi tiensä Nuorten MM-kisoihin puolaan ja pääsi juoksemaan siellä kaksi matkaa, 800m ja 1500m. Saija edusti myös Suomea 1500 metrillä naisten maajoukkueessa Suomi-Ruotsi maaottelussa. Saija voitti lisäksi 3 Suomen mestaruutta N19 sarjassa maastojuosussa ja ratamatkoilla.
Vastaus: Toimintaa on hyvin runsaasti. Tarjolla on lapsille ja nuorille sekä aikuisillekin harrastuksesta kilpaurheiluun. Painissahan Urholla on erityistä menestystä vuosikymmenten takaa mutta edelleen se on toimintalistalla. Lisäksi lasten ja naisten jumpparyhmätoimintaa. Salibandy ja jääkiekko ovat talven suosikkilajit laajalla rintamalla.
Kysymys: Ketä muita urholaisia mainitsisit menestyksistä?
Kysymys: Mistä saa tietoja Urhon toiminnasta?
Vaastaus: Tessa Toropainen N16 sarjan keihään SM-kisassa hienosti 4. sijalla. Lisäksi Urhon nuoremmissa urheilijoissa ikäluokassaan menestyivät Suomen tilastoissa 8-parhaan joukkoon mm. Paavo Puro P11 kuulassa, Medea Rappu T9 kuula sekä erin-
Vastaus: Kannattaa seurata Urhon nettivuja ja tietenkin eri jaostojen toimihenkilöiltä saa tarkempia tietoja. Toimihenkilöiden nimet on mainittu nettisivuilla.
AINA EDULLISTA. Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä
169
179
299
029 099
394
298
350
Pietilän Perunasäkki 10 kg (0,35/kg)
2
69
kg
Kotimaiset omenat
smarket.suolahti
Arla Maustetut jogurtit 200 g (1,45/kg)
Kotimaiset Juurespussit 2 kg (0,85/kg)
Vaasan Viipaleet 500–520 g (1,90–1,98/kg)
Rainbow Tumma viinirypäle 1-lk, Espanja 500 g (3,58/kg)
Rainbow Kermajuusto 1 kg
Sinebrychoff Coca-cola 2-pack 2 x 1,5 l (0,73/l) sis. pantit 0,80
Atria Nauta-sika jauheliha 9,5 % 400 g (7,45/kg)
S-market Suolahti Asemakatu 13, 44200 Suolahti ma–la 7–21 su 10–21
TERVETULOA VIIHTYMÄÄN JA HYVILLE OSTOKSILLE!
HU
N A
SYYSAT E K MARKKINAT L L
INSERA BOULEVARD 28”, 3-vaiht. Edullinen ja laadukas Insera, peruspyörien klassikko • Jalka-/ V-jarru • Väri kerma • Runko: Alu 6061 • Vaihteet Shimano Nexus
NYT
338 €
HELKAMA SCORPION 20”, 3-VAIHT. Uutta 2016 mallistoa! Pienempien vauhtihirmujen oma Scorpion joustohaarukalla ja levyetujarrulla. • Alumiinirunko • Ajajan vähimmäispit. 110 cm • Jalka-/levyjarru
NYT
299 €
Ovh 429,- • Säästä 30 %
perjantaina 9.9.
Leppoisan mukava jalkajarrullinen ja yksivaihteinen miestenpyörä. • HiTen teräsrunko • Rengaskoko 28”a
NYT
215 €
Ovh 329,- • Säästä 35 %
HELKAMA ILONA, 3- vaiht.
POLJETAAN PYÖRIÄ HUIPPUEDULLISESTI!
Uusi iloinen Helkama Ilona 2016! Klassinen naistenpyörän runko. Vakuutusyhtiön hyväksymä lukko. Etukori. • Alumiinirunko • Ajajan vähimmäispit. 145cm • V-jarru/Jalkajarru • Rengas 28” • Vaihteet Shimano
NYT
319 €
Myymme tehtaan poistoeriä, Ovh 449,• Säästä TEKNISILTÄ RAIKK A AN PUHTA ASTI KOHTI KEVÄTTÄ29 % yksittäiskappa leita ALE-hintaan. Jokaiselle pyörän ostajalle YLLÄTYSLAHJA; erä Kalevalan ja JOPO 50v, 1-vaiht. Saurumin koruja sekä Q&Q kelloja
SIISTI SUOMALAINEN KOTI KAUPAN PÄÄLLE. Uutuus pölypussiton 249 349,HELKAMA S1 24-vaiht., miesten Laatu hinta!
1 kpl/pyörä, ,- niin kauan kuin tuote-eriä riittää.
INSERA CLASSIC, miesten 1-vaiht.
RJ
Laatu hinta!
Ekologinen i on raikas ja laadukas hybridi imurS1 Pölynimuri GREEN Uutta US 2016 mallistoa. Kaikkien aikojen hiljaisin imuri. Ääniteho on vain kuntolenkeille. 61 dB. Pestävä Hepa H12 -suodatin sekä tiivis ja äänieristetty rakenne. Ergonominen kädensija, • Alumiinirunko • Runkokoko 54 cm kääntyvä kantokahva ja 3in1 piensuulake helpottavat työtäsi. Siivousulottuvuus 12 metriä. • Mekaaniset levyjarrut • Vaihteet Shimano Altus Kumipyörät takaavat hiljaisen liikkumisen. • Rengaskoko 28”
NYT
Laatu hinta!
249,-
449 € 69
Jopo 50 on yhtä aikaa perinteinen ja päivitetty - se on a! alkuperäistä 1960-luvun muotokieltä kunnioittava juhlaLaatu hint vuoden malliUltraCaptic kaikille Jopon-imuri ystäville. • Teräsrunko • Runkokoko 45 cm ,• Jalkajarru • Rengas 24” • Vaihteet Shimano Nexus
199
Pölypussiton pölynimuri UC ALL FLOOR
NYT
Pölypussiton imuri jonka pölysäiliö on todella kätevä ja vaivaton tyhjentää. Imurin käyntiääni on hiljainen ja miellyttävän pehmeä. Laakeroidut, kumipintaiset pyörät, kulkevat vaivattomasti ja hiljaisesti. Suulakkeille on tauko- ja säilytyspidike. Erittäin puhdas poistoilma HEPA H13 -allergia-suodattimella. Elektroninen tehonsäätö. Mukana lattia-/ mattosuulake ja parkettisuulake. Imuteho on 300 W ja se pysyy aina vakiona. Väri on punainen.
349 € 229
”Tiivistä & Tyhjennä” -toiminnolla pölysäiliöön kertyneen pölyn ja roskan voi pakata tiiviiksi paketiksi ja tyhjentää sen jälkeen vaivattomasti ja ennen kaikkea siististi roska-astiaan.
! Katso hintaa
,- % Pölynimuri Z8820B 549,- • Säästä 18 Ovh Huipputason puhdistusteho, vaivaton käsitellä, HEPA 13- suodatus Pölynimuri takaa puhtaan poistoilman, 3 in 1 suulake, elektroninen 5-portainen tehonsäätö, U3930 suodattimen ja pölypussin merkkivalo, toimintasäde 12 m, Teho on 1800 W. Hyvä Aero Pro teleskooppiputket ja suulake. Moninkertainen suodatus ja kätevä koko. testivoittaja, viimeksi TM/Rakennusmaailmassa 2/2013. Mukana piensuulakkeet.
HUOM! TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT!
Erinomainen vihreä puhdistustulos ilman pölypussia. Elektroninen tehonsäätö liukukytkimellä. Pestävä HEPA H12 suodatin. Liitäntäteho max. 1300 W. Imuteho 240 W. AeroPro-suulake, putki ja letku takaavat erinomaisen pölynpoiston. Käytännöllinen 3 in 1 -piensuulake kädensijan telineessä. Virtajohto 9 m, siivousulottuvuus 12 m. Äänitaso 78 dB(A). Imuriosan paino 6 kg.
Laatu hinta!
149,-
Laatu hinta!
,- • Säästä 22 % Ovh 450,-
Ilmanpuhdistin Z9122
JA HYVÄN PALVELUN SAAT KELLASTA KAUPAN PÄÄLLE! TUOHI MasterCard -luotolla maksuaikaa – kysy lisää myymälästä
Pölypussiton pölynimuri ZUPG3801
Pölynimuri
Tarjoukset ZCS2100 voimassa 9.-10.9.
Tyylikäs ja tehokas ilmanpuhdistin, tuottaa 383 kuutiota puhdasta ilmaa tunnissa. Pestävä suodatin kerää 99,5% haitallisista hiukkasista. Elektroninen tehonsäätö, erittäin hiljainen yö-toiminto. VTT:n testin voittaja (HS 25.4.2012).
Hiljainen käyntiääni. Hyvä suodatus HEPA-suodattimen ansiosta. Kaksitoiminen suulake. Integroidut tauko- ja säilytyspidikkeet. Kätevä kantokahva helpottaa imurin siirtelyä.
SUOLAHTI Keiteleentie 9
Puh. 014-542
KELLA
Ark.
307
9–17, la 9–13
SUOLAHDEN SYYSMARKKINAT 9.9. painitanssit esiintyy haaveilijat orkesteri la 24.9. äänecruising jatkot la 15.10. urhon hockeynight ke 26.10. kikka-ilta la 29.10. highway to hell 2 halloween linkkiajelu la 10.9.
aina:
ma-su 13-01.30 karaoke • to klo 19 bingo su klo 18 texas hold’em • klo 21 livemusaa
pub viljos • suolahti Avoinna ma- to 09-02 pe - LA 09-04 su 09-02
VUOROT Suolahden jäähalliin
Perjantaina 9.9. uinti puoleen hintaan! Avoinna: Ma-pe klo 14-20 Keskiviikkoisin aamu-uinti klo 6-9
p. 020 632 3218
KYSY Erkki Uusitalo p. 050 523 7821
erkki.uusitalo@pp2.inet.fi
0500 664 854 www.ilmastointisavolainen.fi
• IV-Urakointi • Ilmastointikanavien puhdistukset • Ilmastointityöt • Mittaukset ja säädöt • Tarvike- ja laitemyynti Myymälä, Ratakatu 9, Suolahti
SUOLAHDESSA AMMATTITAIDOLLA PALVELLEN AVOIMET OVET
Suolahdessa Pe 9.9. klo 10-17
• Kahvitarjoilu • Hierontatarjouksia
Martti Leponen 0400 542 426 Solanteenkatu 9, 44200 SUOLAHTI martti.leponen@gmail.com
Rakennuspalvelu Vesala Uudisrakentaminen ja remontit Nakertajankatu 53, Suolahti • 040 532 2178 www.rakennusvesala.com rakennuspalveluvesala@gmail.com
Tule varaamaan aikasi!
Torikatu 5, Äki Keiteleentie 14, Sti
PELTISEPÄNLIIKE VESA ILOMÄKI Ilomäentie 2, 44200 Suolahti p. 040 582 0813 • www.ponttouuni.net
Suolahden Pelti Ky Risto 0400 641 995 • Tuomas 040 759 8462
www.suolahdenpelti.fi suolahden.pelti.ky@pp.inet.fi Keiteleentie 78, Suolahti
• rakennuspeltityöt • ilmastointityöt • kattoturvatuotteet • saumattomat sadevesijärjestelmät kanttinen ja puolipyöreä
Suolahden PK-Metalli Oy Vähämäentie 4, Suolahti p. 014 543 350 • 040 750 36 38 www.pkmetalli.fi • myynti@pkmetalli.fi
Mukana SyySMarkkinoilla
Tuoreet leivonnaiset ja kahvit
Yksilöllistä palvelua
Suolahden Työttömät ry: n ruokalassa
Suolahden kansantalossa soi perjantaina 9.9.2016 klo 11-13 kaiken kansan karaoke!
kesäpäivien aikaan kahvilastamme
(Äänekosken karaokeyhdistys ry)
Suolahden keskustassa
Turvallinen ja tavallista merkkihuoltoa edullisempi
Pihamaalla paistuu keiteleen muikkutirri, jota voi ostaa voilla voidellun ruisleivän päälle yhden euron hintaan.
Tervetuloa!
• AD-Autokorjaamossa autosi merkkitakuu säilyy. Meillä määräaikaishuollot, kunnostukset ja korjaukset suoritetaan valmistajan huolto-ohjelman mukaisesti kattavalla takuulla ja ammattitaidolla. Lisätietoja:
www.ad-finland.com
Tervetuloa! Järjestää Suolahden työttömät ry
Liikunnan riemua Suolahdessa Määräaikaishuollot
Ihminen tarvitsee liikuntaa terveenä pysyäkseen. Liikunta voi olla kilpaurheilua tai aktiivista harrastamista. Myös satunnaisliikunta on parempi kuin ei mitään liikuntaa. Suolahdessa näitä aktiviteetteja on mahdollisuus harrastaa mm. uimahallissa ja jäähallissa. Kaupungin ylläpitämät liikuntareitit ja talviset hiihtoladut ovat myös erinomainen mahdollisuus. Tarkempia tietoja edellä mainituista liikuntamahdollisuuksista löytyy mm. Äänekosken kaupungin nettisivuilta.
· Lehtipuhallin/imuri - Bosch ALS 25
99 00
AD-Autokorjaamo Jopi Motors Ratakatu 11, 44200 Suolahti Puh. 014 542 077 www.jopimotors.net
· Pikakompostori - Biolan 220 eco
429 00
· Kompostikäymälä - Biolan eco
569 00
Keruupussi on helppo käyttää ja tyhjentää, valmistettu kostettua hylkivästä materiaalista • Säädettävä kahva ja pehmustettu olkahihna on miellyttävä käyttää eikä rasita käsivarsia ja hartioita • Mukana keräilykassa ja työhanskat
· Kourupuhdistin + teleskooppivarsi-setti
59 00
Öljynvaihdot
· Haravanlapa - Fiskars Solid
7 50 · Vaihtovarsi
· Pistolapio
· Retkikirves
- Fiskars 131921
- Fiskars QuikFit
• Harjan ja raaputtimen yhdistelmä puhdistaa räystäskourut tehokkaasti • Optimaalinen työskentelykulma voidaan säätää molempiin päihin erikseen • Puhdistaja sopii Fiskars QuikFit teleskoopinvarteen • Varsi ulottuu jopa 6 metriin
- Fiskars X7
2100
3590
Palvelemme: ma-pe 8 - 17, la 9-13
8 90 · Lannoite
• Sopii pienten puiden halkomiseen ja pilkkeen tekoon tulen sytykkeeksi • Pienen koon vuoksi kätevä kuljettaa mukana 35,5 cm, 0,65 kg • Kaupan päälle Fiskars kirveen- ja veitsenteroitin
www.raminlvijarauta.fi
Aatulantie 36, Teollisuuskylä, Suolahti
KAUPAN PÄÄLLE Fiskars kirveen- ja veitsen teroitin!
- Sopii moneen Fiskars puutarhatyökaluun
• Rami 040 552 4390 • Tommi 040 510 6802 • Marju 044 453 2801 • Risto 044 453 2802 • Mauno 044 453 2812 • Pekka 044 453 2803
- Puutarhan Syksy 20 kg
2990
(1,495/kg)
20 kg säkki
SEURAAVA SUOLAHDEN KAMPANJA MARRAS-JOULUKUUSSA Ota yhteyttä p. 0400 622 985 Keitelemuseo järjestää resiina-ajelua Wanhan Aseman ratapihalla Pe 9.9. klo 15-17 syysmarkkinapäivänä
Suolahden kyläyhdistys ry. Suolahden Kyläyhdistys edistää taajaman asukkaiden yhteistyötä, vaalii kylän kulttuuriperintöä ja kyläkulttuurin syntymistä sekä asukkaiden viihtyvyyttä. Kyläyhdistyksen toiminta on avointa ja sen suunnitteluun voivat osallistua kaikki, ilmoittaudu hallituksen jäsenille. Liity kannatusjäseneksi (20€/vuosi).
POP Pankki Suolahti FI32 4764 0010 0473 20 Liity jäseneksi. Kehitetään kylää yhdessä!
www.suolahdenkylayhdistys.yhdistysavain.fi/ Suolahden kyläyhdistyksen hallitus Matti Virtanen, pj matti.virtanen@aanekoski.fi Maija Piitulainen, vpj maija.piitulainen@pp.inet.fi Mirja Hallikainen, sihteeri mirja.hallikainen.fi Terho Poikolainen, taloudenhoitaja kuvapalvelu.poikolainen@gmail.com
Kari Lahtinen, jäsenvastaava Eija Kivelä, tiedotusvastaava Tapani Kupari, tarjoiluvastaava Tarmo Tiainen, tekninen vastaava
karimattilahtinen@gmail.com eikivel@gmail.com tapani.kupari@gmail.com tarmo.tiainen@gmail.com