Huolenpitoa – huomennakin.
Huolenpitäjät Äänekoskella Tarvitaan lisää huolenpitoa. Laitetaan hyvä yhdessä kiertämään
Ennakkoäänestys 29.3.–4.4. Kuntavaalit 9. 4.2017.
Amunet • Autioniemi • Harjulampi • Helminen • Hillu • Hänninen • Kautto • Kumpu • Kyröläinen • Lampinen Lindell • Neuvonen • Matila • Nykänen • Pasanen • Pekkala • Pekonen • Pellinen • Pentinpuro • Piilonen Piilonen • Pikkupeura • Pönkänen • Rantanen • Sällinen • Tiusanen • Viskari • Wilen
Huolenpitoa – huomennakin. Äänestä lähipalveluiden puolesta! Arkeamme koskevia päätöksiä tehdään kunnissa ja myös Äänekoskella. Päätöksenteolla vaikutetaan mm. kouluihin, päiväkoteihin, kirjastoihin, kevyen liikenteen väyliin, asumiseen, liikuntapaikkoihin, terveydenhuoltoon ja vanhusten hoivaan. Kuntavaaleissa on nyt kyse myös kuntalaisten oikeudesta vaikuttaa. Kunnissa tiedetään parhaiten, miten asiat kannattaa paikallisesti hoitaa. Päätöksenteko toteutuu sitä paremmin, mitä lähempänä ihmistä se on. Ihmiset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Asioiden pitää olla kuntalaisten käsissä. Meille on tärkeää, että jokainen voi elää omanlaistansa elämää muita ihmisiä kunnioittaen. Sellainen Suomi menestyy, jossa teemme työtä ja välitämme toinen toisistamme Äänekosken Keskustan valtuustoehdokkaat ovat osaavia ja toimeli-
aita eri-ikäisiä valmiina huolehtimaan Sinulle tärkeistä yhteisistä asioista. Haluamme toimia vastuullisesti ja tehdä hyvää yhteistyötä kaikkien kuntalaisten, muiden puolueiden, kunnan viranhaltijoiden ja naapurikuntien päättäjien kanssa. Rakennetaan yhdessä Äänekoskesta entistä parempi paikka asua, elää ja yrittää!
Leila Lindell, Keskustan Äänekosken kunnallisjärjestö pj.
Äänekoskelaisten työn, yrittämisen ja hyvinvoinnin puolesta Valtuusto päättämään arkielämän lähipalveluista ja kehittämään elinvoimaisuutta Tarjoamme uuden suunnan siten, että Tehtävien painopiste muuttuu koko kaupungin elinvoiman kehittämiseen. Kaupunginvaltuustolle palautetaan todellinen päätösvalta kuntalaisille tärkeissä asioissa; kuntalaisten on voitava todeta, että äänestämisellä on väliä. Kansalaisyhteiskuntaa vahvistetaan päättäjien, kuntalaisten yhteistoimintaa lisäämällä ja myös kaupungin omista työpaikoista pidetään huolta. Yrittäjyyden edellytyksiä menestyä ja tarjota työtä vahvistetaan mm. kaavoituksen, asumisen ja koulutuksen keinoin ja että kaupungin omat työllistämistoimet kaksinkertaistetaan. Kaupungin elinkeinopolitiikan keskeiseksi painopisteeksi otetaan toimet, joilla kaupungissa oleva valtava osaaminen muutetaan tehokkaammin uusiksi yrityksiksi ja työpaikoiksi.
Paremmilla palveluilla sujuvampi arki Julkisten palvelujen saatavuus turvataan kustannustehokkaasti siten, että mahdollisimman monet palvelut tuodaan lähelle kuntalaisia. Myös kaupalliset palvelut kannustetaan tukemaan kaupungin kaikkien alueiden elinvoimaa ja kehittymistä. Yksityisiä palveluja kehitetään julkisia palveluja täydentävinä. Äänekoskesta tehdään mallikaupunki lasten päivähoidon ja koulutuksen laadun suhteen Sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistetään kaikissa ikäryhmissä. Palvelujen kehittämisessä hyödynnetään kokemusasiantuntijoita.
Elämän Voimaa
Äänekoskella
Äänekoski - innostava kaupunki: Koko kaupunkia – sen keskustaa sekä eri kaupunginosia ja kyliä kehitetään myös toimivien tietoliikenneyhteyksien osalta siten, että kaupunkilaisilla on aito mahdollisuus valita asuinpaikkansa, rakentaa vapaammin myös haja-asutusalueille ja vakinaistaa helpommin kesäpaikkansa vakinaiseksi asuinpaikakseen. Liikuntakaupunkimaineesta tehdään totta liikuntavaihtoehtojen laatua parantamalla ja määrää lisäämällä. Perusliikuntapaikkojen maksuttomuus varmistetaan - urheilubisneksen on kuitenkin huolehdittava edellytyksistään itse. Kulttuuripalvelujen painopiste kohdennetaan omaehtoisten kulttuuritapahtumien tukemiseen sekä huolehditaan järjestöjen toimintaedellytyksistä.
Maakuntakeskukset Suomen voimavara: Sipilän hallituksen päättämä maakuntien itsehallinto on piristysruiske myös Äänekoskelle: Se antaa valittavien edustajiemme toimiin meille kaupungissa ja koko maakunnassa paremmat mahdollisuudet päättää omista asioistamme.
Äänekoski on valmis yhteistyöhön keskeisten palvelujen turvaamiseksi: Kun laajaa väestöpohjaa vaativat tehtävät hoidetaan maakunnan yhteisin voimin, Äänekoskella voidaan entistä tehokkaammin elinvoimaa edistäviin asioihin sekä keskittyä työpaikkojen lisäämiseen, lähipalvelujen palvelutason parantamiseen sekä byrokratian purkamiseen. Emme päätä naapurikuntien puolesta, vaan teemme yhteistyötä turvataksemme palvelut myös reuna-alueillamme. Äänekosken tulee entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin keskittyä yrittäjyyden ja yritysten toimintaedellytysten vahvistamiseen. Näin lisätään kestävällä pohjalla työmahdollisuuksia myös työsuhteessa toimiville. Keskustan mielestä tärkeimpien lähipalveluiden järjestäminen on kunnan tehtävä. Palvelut voidaan tuottaa joko itse tai yhteistyössä naapurikuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Tarjoamme kansalaisille aidon valinnanmahdollisuuden.
Äänekosken Keskusta ajaa: päiväkotien ja perusopetuksen luokkien 1-6 koulujen turvaamista kohtuullisen etäisyyden päässä olevina lähipalveluina monimuotoisia yhteistyösopimuksia naapurikuntien kanssa asukkaiden lähipalvelujen turvaamiseksi inhimillisten ja kustannustehokkaiden etäisyyksien päästä. palveluautojen ja – bussien käyttöönottoa kodin lähiasiointiin, terveydenhuoltoon ja viranomaistoimintaan tuettua joukkoliikennettä, jolla turvataan eri väestöryhmien julkiset liikennepalvelut. luotettavan ja nopean laajakaistaverkon rakentaminen kattavaksi, millä mahdollistetaan kustannustehokas ja kuntalaisten tarpeista lähtevä julkisten digitaalisten palveluiden käytettävyys ja vahvistetaan yritystoiminnan kasvumahdollisuuksia kaikkialla kunnassa riittäviä henkilöstöresursseja lasten, nuorten ja opiskelijoiden sekä ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseen kevyen liikenteen väylien lisärakentamista taajama-alueille huolehtii keskikaupungin säilymisestä vireänä asiointi- ja ostosalueena pyöräreittien rakentamista tuen lisäämistä haja-asutusalueiden yksityisille palvelujen tuottajille kyläyhteisöjen tukemista oman alueen palveluiden kehittämiseksi kylätalojen kiinteistöverotuksen helpottamista ja tukemista alueellisina toimintakeskuksina olemassa olevan kouluverkon säilyttämistä haja-asutusalueilla yksityistieavustusten säilyttämistä vapaa-ajan asukkaiden palvelujen kehittämistä esim. mökkiläisfoorumien muodossa kaupungin palveluita koskevan tiedottamisen selkeyttämistä kaupunkilaisten kuulemista oman asuinalueensa asioissa Keskusta ajaa kaupunkilaisten oikeutta valita asuinpaikkansa. Säädökset eivät saa rajata valinnanvapautta tarpeettomasti. Kunnallisten palveluiden puuttuminen ei saa estää asuinpaikan valintaa.
Hyvinvointi ja ennaltaehkäisy varhaiskasvatuksen jaopetuspalveluiden perustaksi Keskustan mielestä perhe muodostaa yhteiskuntamme perustan. Perheiden tarpeet on nostettava keskiöön kaikessa toiminnassa. On tärkeää, että lapset voivat kasvaa ensimmäiset vuotensa kodinomaisissa oloissa. Keskusta on aina taistellut kotihoidon tuen puolesta ja tätä kamppailua tulemme jatkamaan myös tulevalla valtuustokaudella.
"Ketään ei saa jättää ilman opiskelutai työharjoittelupaikkaa" On huolehdittava siitä, että peruskoulunsa päättäville on toimivia vaihtoehtoja päästä eteenpäin jatkokoulutuksen ja työssä oppimisen kautta. Lähtökohtana pitää olla syrjäytymisen torjunta. Kannamme syvää huolta toisen asteen koulutuksen rahoituksesta. Myös oppisopimuskoulusta on lisättävä. Nuorten matalan kynnyksen työllistämistä on kehitettävä. Työllistämismäärärahojen käyttöä on selkeästi tehostettava. Nuorten yrittäjyyskasvatuksen on ulotuttava kattavasti ammatilliseen, lukio- ja korkeakouluopetukseen yhteistyössä yrittäjien ja kolmannen sektorin kanssa
"Neuvola ja perhetyö: tunnistetaan ongelmat ajoissa ja annetaan ennaltaehkäisevää tukea"
"Moniammatillisen yhteistyön toimivuus edellyttää tiivistä yhteistyötä päiväkotien ja koulujen ammattilaisten kesken."
Päivähoito, esi- ja perusopetus tärkeimpiä lähipalvelujamme Lähipalveluja varten tulee olla riittävän kattava toimintaverkko.Perheiden koulukuljetuksia on helpotettava mahdollistamalla saman perheen koululaisten pääsy samaan kouluun. Tulevan valtuustokauden aikana laadittavissa paikallisissa opetussuunnitelmissa tulee kiinnittää erityistä huomiota yksilön ja yhteisön vastuuseen. Koulukiusaaminen on estettävä yhteisvoimin. Nyt on oiva tilaisuus luoda äänekoskelaisia malleja työrauhan ylläpitämiseen, opiskelumotivaatioon ja vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Uudistettava kieliohjelma on toteutettava niin, että äänekoskelaisista kasvaa kansainvälisesti aktiivisia osaajia. Opetusryhmät luodaan joustaviksi ja etsitään uusia tapoja toimia uudistuneen opetussuunnitelman hengessä Opetustyö on resursoitava viisaasti oppimiseen ja oppilaisiin kohdistuen. Oppimisen tuen eri muotoja on mahdollisuus käyttää ja niitä jalostetaan moniammatillisesti. Oppimisympäristöissä kiinnitetään huomiota sisäilman laatuun, melun vähentämiseen, akustiikkaan ja työrauhaan.
Päivähoidon monimuotoisuus:
"Perheitten tarpeet lähtökohdaksi."
Mielestämme pienten lasten palvelut kuten päiväkodit ja koulut on oltava lähellä kotia tai joustavasti vanhempien työmatkan varrella. Neuvolapalveluihin tulee panostaa, ja esimerkiksi lisätä kotikäyntejä, joiden tavoitteena on löytää tukea tarvitsevat perheet. Kodin ja koulunyhteistyöhön kannattaa panostetaa ja tukea vanhemmuutta. Näin voidaan estää ongelmien moninkertaistuminen ja niiden siirtyminen sukupolvelta toiselle. Päihdeongelmien ennaltaehkäisyyn tulee panostaa vahvasti.
Jär
keä rat kais uihi
Tull
n
a a n t u t u ks
i
arkkitehti yrittäjä
43 Janne Autioniemi koulutussuunnittelija maanviljelijä
ill
ti alt
a pä ätök sen te
44 Sari Harjulampi lähihoitaja, luottamusmies SuPer
elä
ko
im istä voima
a
on
Eero Amunet
v oin t ia a s u k ka
e
42
H
in yv
M
Huolenpitoa – huomennakin.
45 Johanna Helminen maaseutuyrittäjä
46 Helena Hillu terveydenhoitaja
Honkola-Parantala vesiosuuskunta pj. Parantalan kyläyhdistys pj.
vaa ko kem ust a
T yö
tä ja asen nett a
47 Seppo Hänninen maaseutuyrittäjä eläkeläinen
eis t
yö l l ä j a j ä r
jel
l
49
Vappu Kautto
Risto Kumpu
tarkastuslautakunta
kaupunginvaltuutettu Ääneseudun kehitys Oy hallitus Ääneseudun kiinteistönhoito Oy hallitus vpj.
yrittäjä voimaantumisvalmentaja muutoskonsultti
Sis
ulla
ja Sy d ä m
ell
ä
köistä en ergia
j e ll
ä j a Sydä m
51 Raimo Lampinen maanviljelijä
ympäristölautakunta
52 Leila Lindell
projektikoordinaattori, erikoislääkintävoimistelija hallitusammattilainen HHJ pj.
Voim
50
Ääneko
Yrittäjä
e ll
ä
va s
tuun k antaj
a
53 Tapani Matila yrittäjä
Eläm
Antti Kyröläinen
kunnallisneuvos
Jä r
a
eä
nÄ
än e s e u d un pu o
54 Hannele Neuvonen maanviljelijä metallityöntekijä
le sta
ht
48
säh
ä
y
kaupunginvaltuutettu perusturvalautakunta Sisä-Suomen poliisilaitos neuvottelukunta vpj. Keski-Suomen shp valtuusto
ar virta iittää
Vi r
Va h
55 Marko Nykänen yrittäjä
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallitus 2. vpj. Keski-Suomen shp hallitus pj.
Ennakkoäänestyksen äänestyspaikat Äänekoskella: Äänekosken kaupungintalo Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski (ala-aula, kokoushuone 123)
Suopunki Riihijärvenkatu 2 A, 44200 Suolahti
Sumiaisten kirjasto Koulutie 6, 44280 Sumiainen
Huolenpitäjiä Äänekoskella k e vä
sti eteen
päi
Arj
n
e n A s i a n t u n t ij
L as te
a
a
57
n Tu
nol
lin en h uole h
te
tij
hok
asta päättä m
ist
a
56
n a sia ll
ä
Jär
58
59
60
Kauko Pasanen
Merja Pekkala
Paula Pekonen
Tanja Pellinen
Anna-Riitta Pentinpuro
kaupunginvaltuutettu, ympäristölautakunnan tekninen lautakunta
tarkastuslautakunta vj.
MLL:n Suolahden yhdistyksen pj.
perusturva lautakunta varajäsen
kasvun ja oppimisen lautakunta vpj. tekninen lautakunta Keskustan kunnallisjärjestö sihteeri kaupunginhallitus varajäsen
Ään
nm
ukainen - inno
a id o
va
ä
it s
e va
j a va s t u u n t
un
t en
en
61
oskella
Harri Piilonen yrittäjä
62 Pentti Piilonen prosessinhoitaja eläkeläinen
kaupunginvaltuutettu kaupunginhallitus
eudella
ete
e
sell
a ko ti ku nt ak
!
Ville Rantanen opiskelija
66 Janne Sällinen
yrittäjä
palvelukeskusken johtaja työnohjaaja/työyhteisö kouluttaja, esh vammaispalvelusäätiön varajäsen
im nh
ill i s y
yttä el
äm
maanviljelijä, yrittäjä
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallitus varajäsen, Ääneseudun Energian hallitus, tekninen lautakunta, Äänekosken asumispalvelusäätiö hallitus pj. Keitele museo hallitus 'Pa
ää
u lvel
t turvatt ava
68
67 Matti Tiusanen maaseutuyrittäjä
kaupunginvaltuusto pj. Keskustan kunnallisjärjestö vpj.
Konginkankaan kirjasto Kauppatie 2, 44400 Konginkangas
Erkki Pönkänen
oon
äin
65
u
Kristiina Pikkupeura
n
k mu
nt
np
Yri
r ohk
e
ä
n ä jä
64
'
e ll
Ko k
ä j a Sydä m
tt
j e ll
63
i
maa Jä r
sti välittäv
vin
Oi k
de
luokanopettaja erityisopettaja
oin
eu
ä
kirjastovirkailija lähihoitaja
tii
män
estä yrittäjä
äiti luokanopettaja
k
laboratoriohoitaja yrittäjä
Har
maanviljelijä yrittäjä
Anu Viskari
terveydenhoitaja omaishoitaja
Kaikki edellä mainitut neljä ennakkoäänestyspaikkaa ovat äänestäjille avoinna seuraavasti:
69 Lauri Wilen tutkija
29.3.-31.3.2017 kello 11.00-18.00 1.4.-2.4.2017 kello 10.00-14.00 3.4.-4.4.2017 kello 11.00-18.00
Huolenpitoa – huomennakin. Yritystoiminta on kaupungin elinvoiman perusta Kunta kokoaa lähipalvelut julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin tarjonnasta. Elinvoiman rakentaminen on kuntalaisten yhteinen tehtävä, joka korostuu uuden SOTEn myötä. Äänekosken on elinkeinopolitiikassaan tunnistettava koko kunnan vahvuudet ja panostettava niihin. On luotava omat osaamiskeskittymät. Koulutuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä on parannettava. Äänekosken tulee huomioida kansainvälisyys kehittämällä omaa toimintaansa yhdessä yrittäjien, oppilaitosten sekä muiden kansainväliseen toimintaan keskeisesti liittyvien sidosryhmien kanssa. Kaupungin tulee tukea ja kehittää opiskelijavetoisten yrittäjäyhteisöjen toimintaa. Kaupungin tulee olla tukemassa yrittäjien välistä yhteistyötä ja –toimintaa kehittämällä ja vaikuttamalla menestymistä edistävän yritysympäristön kehittämistä. Positiivinen yrittäjyysilmapiiri luo äänekoskelaisille yrityksille mahdollisuuksia ja halua menestyä. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat avainasemassa uusien työpaikkojen luomisessa ja hyvinvointimme rahoituspohjan turvaamisessa. Elinkeinopolitiikka ja yritysten toimintaedellytysten parantaminen tulee olla keskeinen osa kaupungin tehtävää. Uutena perustettu elinkeinoyksikkö on tärkeässä roolissa mm. julkisissa hankinnoissa, jotka koskettavat paikallisia yrittäjiä. Hankintastrategiassa tulee pitää yrittäjäjärjestöt tiiviisti mukana. Keskusta edellyttää, että kaupunginvaltuusto suorittaa joka vuosi alkusyksystä valmistelun pohjalta perusteellisen elinkeinopoliittisen keskustelun ja linjaa toimet yrittäjyyden ja työllisyyden edelleen kehittämiseksi.
Ikäihmisten palvelut turvattava Kannamme huolta palveluja tarvitsevien ikäihmisten hyvinvoinnista. Useimmat haluavat asua mahdollisimman pitkään kotonaan. Tähän on luotava mahdollisuus turvaamalla heidän tarpeitaan vastaavat palvelut. Toisaalta ikäihmisten toiveita päästä seniori- tai palvelutaloon on kunnioitettava. Äänekoskelle tulee rakentaa myös senioritaloja. Palvelutalopaikkoja on lisättävä kysyntää vastaavasti ja saneerattava vanhoja tiloja nykyaikaiseksi. Kun voimat eivät enää riitä kotona asumiseen, vanhusten perhehoito tarjoaa kodinomaisen vaihtoehdon laitoshoidolle. Erityisen hyvin perhehoito sopii alkavaa muistisairautta poteville ja itsensä turvattomaksi tunteville vanhuksille. Myös huonokuntoisimpien tarvitsemia hoitopaikkoja on lisättävä siten, että paikkaa ei joudu odottamaan kohtuuttoman kauan. Vanhushuollon henkilökuntaa on lisättävä ja hoidon tasosta on huolehdittava. Kolmannen sektorin roolia on täsmennettävä ja sen roolia on lisättävä. Vanhusten aitoa kohtaamista on tuettava kehittämällä seniorityötä. Vanhusneuvoston asemaa on kehitettävä ja sen toimintamallille on saatava jatkumo. Keskusta arvostaa vanhusneuvoston toimintaa ja edellyttää, että vanhusneuvostoa kuullaan ikäihmisiä koskevassa päätöksenteossa. Myös eläkeläisjärjestöt ovat tärkeitä vapaaehtoistoimijoita, joiden tarpeita kaupungin on kuunneltava herkällä korvalla. Sotiemme veteraaneille on tarjottava riittävät kotipalvelut ja myös kuntoutusta tulee lisätä. Useimmat sotiemme veteraanit tarvitsevat avokuntoutusta laitoskuntoutuksen sijaan ja sitä on myös järjestettävä. Sotiemme veteraanit haluavat asua kotonaan niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista! Palveluja on suunnattava kotiin, sillä laitoskuntoutus ei enää sovellu korkeaan ikään ehtineille sotiemme veteraaneille. Omaishoitajille on taattava kohtuullinen korvaus ja mahdollisuus riittäviin lepopäiviin arvokkaassa työssään tukemalla omaishoitajien jaksamista ja ikäihmisten edellytyksiä asua omassa kodissaan
Terveyden edistäminen luo hyvän elämän eväät Hyvinvointi kuuluu kaikille ja on kaikkien vastuulla. Terveyden edistäminen ja ennaltaehkäisy ohjaavat kaikkea kunnan toimintaa kaavoituksesta liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Erityisesti Äänekosken tulee panostaa ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, jolloin säästetään sairaanhoidon ja pahoinvoinnin menoissa. Tavoitteena on oltava: Lääkäripalveluja tulee saada, kun on tarve. Jokaisella on oma vastuu itsensä ja lähimmäisen terveydestä, joka voi lähteä hyvinkin pienestä kuten yhdessä liikkumisesta. Vammaispalveluissa tulee huomioida asiakkaan tarpeet niin asumisessa kuin avustajapalveluissa. Avustajien saatavuus on turvattava myös lomitusasioissa. Opiskeluterveydenhuollon resursseja ja henkilökuntaa tulee lisätä. Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveysongelmien lisääntyessä myös mielenterveyspalveluihin tulee panostaa nykyistä enemmän.
Elämän Voimaa
Äänekoskella
Huolenpitäjiä Äänekoskella Rakentaminen tulee sallia taajamissa ja maaseudulla Keskustan mielestä kuntalaisten on itse saatava valita asuinpaikkansa. Maankäytön suunnittelulla on luotava mahdollisuus kunkin elämäntilanteeseen sopivaan asumiseen. Monipuolinen ja riittävä tonttitarjonta tulee kaavoituksella turvata niin alueellisesti, kuin asumismuodollisesti. Täydennysrakentamisen tulee hyödyttää alueen palvelujen kehittämistä ja taloyhtiöiden peruskorjausten rahoittamista. Kaavoitusta ja rakennusmääräyksiä on kehitettävä niin, etteivät ne nosta rakentamisen ja asumisen kustannuksia. Myös tulevaisuudessa maaseutumaisen asuminen vaihtoehto on oltava mahdollista kehittämällä haja-astusalueiden maankäyttöä nykyisten kylien pohjalta. Suunnitelmallista rakentamista on edistettävä myös muualla kuin valmiiksi kaavoitetuilla alueilla. Keskusta painottaa kohtuuhintaisin asumisen edistämistä. Asumis- ja työpaikkaympäristöt on suunniteltava siten, että kevyen- ja joukkoliikenteen sekä energiahuollon tarpeet huomioidaan.Asuntopolitiikalla on vastattava yhteiskunnan muutoksen vaatimiin tarpeisiin ohjaamalla ja mahdollistamalla tuotantoa riittävässä määrin pieniin, yhden hengen talouksien haluamiin asuntoihin. Kaupungin asuntopolitiikan tehtävänä on pyrkiä ehkäisemään vuokratason nousua. Suomen biotalouden keskuksena Äänekoski neuvottelee julkisen paikallisliikenteen kaasulla ja biokaasulla toimivaksi ja edistää muutoinkin uusiutuvia vaihtoehtoja liikenteessä. Lämmön ja sähkön tuotannossa on suosittava ja siirryttävä kokonaan uusiutuviin ja päästöttömiin vaihtoehtoihin. Jätteiden kierrätystä hyötykäyttöön on tehostettava. Kevyenliikenteen väylät ovat käytetyimpiä liikuntapaikkoja ja tämä tulee huomioida kaavoituksessa. Kaupungin asukkaiden hyvinvoinnille tärkeät alueet, kuten Äänejärven ympäristö, järvien rannat ja liikuntapuiston alue otetaan erityisesti huomioon kaupunkisuunnittelussa.
Kulttuuri- ja liikuntapalvelut osaksi arkielämää Liikunta vahvistaa ihmisen voimavaroja. Islannin menestys jalkapallossa on esimerkki. Siellä lähiliikuntapaikkoja on määrätietoisesti lisätty. Meillä liikuntapaikoilla on usein kyltti "pääsy kielletty varattujen vuorojen ulkopuolella". Oma-aloitteiselle toiminnalle on annettava tilaa Vapaa-ajallaan monet äänekoskelaiset tekevät arvokasta työtä erilaisissa lasten, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten terveyden, elämänlaadun ja viihtyvyyden eteen. Kaupungin pitää auttaa tätä työtä, pienillä panoksilla säästetään toisaalla huomattavasti. Äänekoski tarjoaa kulttuuritoiminnan monille alueille hyvän toimintaympäristön. Koulujen tiloja on oltava tarjolla toimintaan kouluaikojen ulkopuolella. Kulttuurielämän moni-ilmeisyyttä tulee edelleen vahvistaa. Pieniä kulttuuri- ja harrastustoimijoita pitää tukea taloudellisesti ja toiminnallisesti. Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden käyttäjien tulee myös itse osallistua palvelujen järjestämiseen.
Kaupungin talous kuntoon Kaupungin talous on saatava pysyvästi kestävälle pohjalle. Tulopohjaa on vahvistettava aktiivisella elinkeino- ja työllisyyspolitiikalla. Kaupungin menoihin pystytään vaikuttamaan toimintamuotoja uudistamalla ja siten tehokkuutta lisäämällä. Henkilökunta ja asiakkaat on otettava entistä enemmän mukaan palvelujen kehittämiseen. Kunnan on järkeistettävä ja tehostettava kiinteistöomaisuutta ja sen käyttöä. Veroprosentti on pidettävä kilpailukykyisenä muihin kaupunkeihin verrattuna. Vain terve talous mahdollistaa hyvät peruspalvelut kaikille äänekoskelaisille.
Keskusta – vastuullista hyvinvointia
Huolenpitoa – huomennakin.
Tule tapaamaan ehdokkaita
Elämän Voimaa
Äänekoskella
Tunnerikasta vireyttä Äänekoskella!
Lasten tavaroiden Rompetori la 25.3 klo 9-13 Painotalo
www.kinomikko.fi
CityMarketin aula
kinomikko
Kotakennääntie 9, Äänekoski • 040 5305 606 (teatteri/kassa)
la 25.3 klo 9-11:30 la 1.4 klo 9:30-12 la 8.4 klo 9:30-12
Elämän Voimaa
Äänekoskella
Suolahti Suosikin piha la 25.3 klo 11-14 la 1.4 klo 11-14
Su 2.4. klo 12. Elokuvan tarjoaa Äänekosken keskusta. Tervetuloa!
Sumiainen, Suharin piha 24.3 klo 17-
KinoMikko
Tällä kupongilla 5-8 hengen pienryhmätreeni VELOITUKSETTA WWW.AANESEUDUNKUNTOKESKUS.FI
2.4 KLO 12 - koko perheen uutuus Smurffit
www.vatalantila.com
VÄTÄLÄN TILA
SHOP
Ekokampaamo ~Ekokosmetologi ~www.natumer.fi
Leppiniementie 141, 44460 Kalaniemi posti@jaterak.com
Erkki Pönkänen p. 040 504 7057 erkki.ponkanen@pp.inet.fi
· Lomamökkejä ÄÄNEKOSKI, YLLÄS, KALAJOKI · Frisbeegolfrata · Traktoriurakointi
Kirrinmäki 2, 40270 Palokka
Harri Piilonen harri.piilonen@konehuoltopiilonen.com 040 187 7221
KORJAAMO 040 187 7233 Matti Tiusanen 0400 643 987 Timo Boman 050 566 8742 Pasi Hytönen 040 589 1479
Antero Lamminniemi-Puumalainen
0400 516 399 Pekka Pellinen 014 589 231 Matti Pietiläinen 0400 797 523 Heikki Tourunen 0500 171 355
KONEURAKOINTIA Matti Tiusanen 0400 643 987 matti.tiusanen@biomatti.fi
Ennakkoäänestys 29.3.–4.4. Kuntavaalit 9. 4.2017.