2 minute read

Life Coach

VALMENNUSTA ELÄMÄÄN

Life coach on karkeasti suomennettuna elämän valmentaja. Se on laaja käsite ja niin on työnkuvakin: life coachin tehtäviin kuuluu haastaa ja tukea nuorta urheilijaa omassa toiminnassaan, niin myötä kuin vastamäessä.

Advertisement

Olli Jylhä Life Coach

Vuokatti-Ruka urheiluakatemian urheilijoiden kanssa käydään kehittymisen perusteita läpi eli paneudutaan ravinnon, levon ja harjoittelun simppeliin, mutta monimutkaiseen maailmaan. Tämän olen omissa opiskeluissani huomannut. Kun tuntuu, että alat tietämään asiasta niin huomaat, että se oli vain pintaraapaisu asiaan.

URHEILUSTA OPPEJA LOPPUELÄMÄKSI

Akatemiassa tuodaan esille ja harjoitellaan asioita, jotka eivät päde pelkästään urheilumaailmassa, vaan kaikilla elämän osa-alueilla. Urheilu-urallaan urheilija oppii esimerkiksi sosiaalisia taitoja, tavoitteenasettelua, paineensietokyky, epämukavuusalueilla olemista, keskittymiskykyä ja paljon muita hyödyllisiä taitoja. Oman toiminnan kriittinen peilaaminen ja pohdinta on avainasemassa, jos omaa toimintaa haluaa kehittää.

Elämässä ylipäätään rehellinen asenne omaan tekemiseen ja valmentajien kanssa kommunikointiin, ongelmien purkaminen ja ratkaiseminen on läsnä urheilevalla nuorella lähes päivittäin. Tällaisia kykyjä tarvitaan ja arvostetaan myös työelämässä, jonne urheilijatkin jossain vaiheessa päätyvät. On siis tärkeää, että urheilija tiedostaa ja osaa ulos antaa oman osaamisensa mitä hän urheilu urallaan on jalostanut.

ARJENHALLINTAKURSSI

Kuusamoon saapuessa itsenäisen elämän harjoittelu saattaa tuottaa päänvaivaa ja monen asian opettelu vie aikaa ja energiaa. Näiden oireiden helpottamiseksi ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille pidetään arjenhallintakurssi, missä käydään läpi yksin elämiseen ja itsenäistymiseen liittyviä asioita kodin hoitamisesta, ravintoon, lepoon, suunnitelmallisuuteen ja omien valintojen vaikutuksista urheiluun. Kurssilla mietitään hyviä ravintoaineita, reseptejä ja kokataan niitä.

Hyvänä pohjana asioiden läpikäymiseen toimii Kehity huippuurheilijaksi kirja. Kirjasarjasta löytyy teos Kasva urheilijaksi, jonka moni on käynyt läpi yläkoululeirityksen aikana. Usea siis omaa jo vakaan pohjan perusasioista, joita on hyvä lähteä syventämään.

Näiden asioiden luennoilla ei kumminkaan huippu-urheilijaa tehdä, vaan nuoren pitää olla rehellinen itselleen, tunnistaa omat kehityskohteensa, ja aloittaa työstämään niitä yhdessä valmentajien ja asiantuntijoiden avustuksella.

KOULUN JA URHEILUN OLTAVA TASAPAINOSSA

Kasvava huippu-urheilija saa painetta monesta eri suunnasta. Elämän eri osa-alueiden tasapaino on yksi tärkeimmistä asioista jaksamiselle. Ihmissuhteet, urheilumenestys, koulumenestys, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi – siinä on asioita, joiden vaaliminen vaatii paljon töitä.

Life coach käy joka jakson jälkeen yhdessä opon ja luokanvalvojan kanssa läpi kaikki urheilijat ja miten heidän koulunkäyntinsä sujuu. Yleensä jos koulunkäynnissä on ongelmia, niin myöskään urheilu ei suju halutulla tavalla. Itselleen hyvien opiskelutapojen löytäminen mahdollisimman nuorena, säästää nuorta monelta pään vaivalta.

Life coach vaalii myös asuntolan viihtyvyyttä ja käy tarkistamassa, onko oppi mennyt käytäntöön. Urheilijoiden asuntola eli Oppari itsessään on remontoitu viihtyisäksi ja sieltä löytyy hyvä varustelutaso. Asunnoista löytyy pesukoneet ja kuivarit, yleisistä tiloista välineiden huoltotila sekä kehonhuoltotila, saunaa unohtamatta.

FYSIIKKATREENEISSÄ AVAUTUU MYÖS MIELI

Fysiikkaharjoitukset kuuluvat myös life coachin työnkuvaan. Vaikka päävastuu näistä on toki laji- ja fysiikkavalmentajilla, on hyvän keskusteluyhteyden muodostamiseksi oleellista, että life coach on aktiivisesti mukana harjoituksissa ohjaamassa, tsemppaamassa ja aistimassa nuorten tekemistä. Valmennustilanteissa pystyy helposti huomaamaan, jos jokin asia painaa nuorella. Keskustelu asiasta kuin asiasta lähtee harjoituksissa käyntiin luonnollisemmin kuin jos asioita aletaan kaivamalla käymään läpi.

Urheilijoiden kohtaamiset eri tilanteissa antavat laajempaa näkemystä millaisesta kaverista on kyse. Urheilijan tunteminen on tärkeimpiä asioita valmennus prosessissa. Jokainen urheilija on oma yksilönsä ja hänelle toimivat tietyt asiat. Omien asioiden löytäminen ja niistä muotoutuvat harjoittelu metodit rakentavat vahvan pohjan menestymiselle.

This article is from: