Toimintakertomus 2020, Oulun kaupunginkirjasto

Page 20

20

Toimintakertomus

2020

Alueellinen kehittämistehtävä Oulun kaupunginkirjaston alueellisen kehittämistehtävän kolmas toimintavuosi oli yllätyksellinen ja haastava koronapandemian vuoksi. Toiminnan kehittäminen hidastui, sillä koko alueen läpäisevät kehittämistiimit eivät päässeet toimimaan suunnitellusti. Vierailut toimialueen kirjastoihin keskeytyivät, ja alkuvuodesta ehdittiin vierailla vain neljässä kunnassa ennen kirjastojen sulkua. Myös kaikki koulutukset, tapaamiset ja Kirjastossa tavataan -päivät siirrettiin etämuotoon.

Yhteinen visio: Kirjastosta kaikki hyvään elämään Oulun kehittämistehtäväalueen kirjastojen yhteistä visiota työstettiin pitkin vuotta. Pohjan visiolle antoi koronasulun aikana tehty mittava asiakaskysely, jossa kartoitettiin sulun vaikutuksia kuntalaisten elämään. Tulosten perusteella muotoiltiin yhteinen visio. Alueen kirjastoille laaditaan yhteiset materiaalit ja visuaalinen ilme, jotka tukevat vision viestimistä eri kohderyhmille.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen yhteinen visio.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.