Raimo Ikonen ja toiminnanjohtaja Anssi Kemppi ..... 94
Piirin ja jäsenyhdistysten yhteystiedot 95
Lehden ja piirin tietoja 96
Joulu 50-luvulla 36
Kesäretki Blomqvistin puutarhalle 36
Kokkolan ilmoitukset .................. 37
KÄLVIÄ
Matin paras laulu on vielä laulamatta ........................... 42
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita .... 43
Kälviän ilmoitukset 45
LESTIJÄRVI
Tapahtumia ja tapaamisia ........... 47
Yksi jouluaattoilta oli erilainen 49
Lestijärven ilmoitukset 50
LOHTAJA
Bocciapallot laitettiin liikkeelle 51
Tutustutaan Lohtajan kirkkoon 52
Lohtajan ilmoitukset ................... 53
PERHO
Karhulta piilossa 55
In Memoriam: Martta Vikman ... 57
Martta Vikmanin
murrepakina ja runo 57, 58
Perhon ilmoitukset 60
EL:n XXI liittopäivät Vuokatissa 62
PIETARSAARI
Pietarsaaren järviseutulaisilla on oma talo .................................. 63
Pietarsaaren ilmoitukset 64
Näin meillä – vanhuusneuvostossa 65
SIEVI
Sokkomatkalla Kajaanissa 66
Runo: Niin saapui joulu 67
Terttu Nikkarikoski on ollut
monessa mukana ......................... 68
Runo: Jouluruno 68
Sievin ilmoitukset 69
TonkKumin piirin mestari, miehet 70
TOHOLAMPI
Elämä on pieniä unelmia 71
Jussinpirtillä tavataan! ................ 72
Toholammin ilmoitukset ............ 74
TonkKumin piirin mestari, naiset 75
ULLAVA
Kun kaikki osuu nappiin ............ 76
In Memoriam: Pentti Seppä 78
Vierivä kivi ei sammaloidu 78
Ullavan ilmoitukset ..................... 79
VETELI
Vetelin yhdistyksen 50-vuotisjuhla 80
Joulu Perhon Haukan kylällä ...... 82
Uusia harrastuksia ...................... 83
Muistoja Helsingin Olympialaisista 84
Portaat lähiluontoon 86
Vetelin ilmoitukset ...................... 87
Pelosta iloon ja rakkauteen
Luukkaan jouluevankeliumi maalaa muutamalla siveltimenvedolla kuvan maailmasta, jonka varjossa ensimmäistä joulua vietettiin.
Joulukertomus alkaa keisari Augustuksella, jonka kaikki tunsivat. Hänen käskystään Rooman imperiumi aloitti väestönlaskennan, johon sisältyi myös kansojen verotus. Näin valtakunta varmisti vakaan talouden ja vahvan armeijan ja samalla muistutti, että rauhan säilymiseksi on syytä pysyä lojaalina Roomalle. Keisarin arvonimi ”Augustus” tarkoittaa ”kunnianarvoista”.
Vallan ja voiman ilmaisuja on käytetty läpi historian. Myös meidän aikamme osaa säädellä kansojen turvallisuuden tunnetta pelon voimalla.
Vallankäytöllä ja pelolla on yhteytensä myös lähipiirissä. Ketä pelkään? Kelpaanko tällaisena? Selvitäkseen sisin usein suojautuu ja varoo paljastamasta itseään. Samalla liikkumatila kaventuu. Väistelen muita tai löydän itseni yliaktiivisuudesta.
Juutalaisille väestönlaskenta oli loukkaus. Kansan turva oli Jumalassa, ei väkimäärässä. Väestönlaskenta oli altis synnyttämään kiihkeitä Rooman vastaisia uskonnollisia liikkeitä. Pelko voi purkautua uskonnollisena kiihkeytenä.
Joulukertomus tuo pelon maailmaan uuden tavan elää. Uskonnollisen kiihkeyden sijasta Joosef ja Maria suostuvat tilanteeseen ja matkaavat Nasaretin kaupungista Betlehemiin. Pelon ei tarvitse hallita ja silti voimme elää esivallan ohjeistamassa maailmassa.
Perille päästyään Marian synnyttämisen aika tuli. Vastakohtana keisarin tunnettuudelle Maria synnyttää pojan hiljaisuudessa ja piilossa, julkisuuden ulkopuolella. Ei ollut tilaa majatalossa.
Tapahtuma on kuitenkin niin suuri ja kaiken muuttava, että on aika ensimmäiselle kristilliselle saarnalle. Yön pimeys täyttyy Herran kirkkaudesta ja paimenet kuulevat sanoman, joka osuu suoraan ihmissydämeen. ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille… syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra… te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”
Vastasyntynyt ei ollut uusi ”käskijä”, vaan Vapahtaja koko kansalle. Näin ”kunnianarvoiselta” keisarilta riisutaan maskit ja hänen rauhan keinonsa mitätöityvät viimeistään silloin, kun suuri taivaallinen sotajoukko ylistää Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Mitä enemmän pelkään, sen suurempi valta toisella on minuun. Pelko kutistaa ihmisen ja syö avoimuuden. Rakkaus oikaisee ja avaa uuden tavan elää, missä on tilaa muillekin.
Rakkaudessa – Vapahtajassa – ei pelkoa ole. Salaisuus on siinä, että ihmiseksi tullut Jumala on jo meissä. Hän on meidän ilomme ja rakkautemme. Ei tarvitse kiihkoilla, vaan Maria tavoin voimme kätkeä sydämeemme kaiken, mitä tapahtuu, ja tutkiskella sitä.
Siunattua joulua!
JOUNI SIRVIÖ, kirkkoherra Kokkolan suomalainen seurakunta
Pirjon ja Tainan ”ruuhkavuodet”
Paljon ilon aiheita ja ainakin yksi ajankohtainen harmituksen paikka
Kuudes vuosi on parivaljakolle Pirjo ja Taina ollut täyttä tohinaa. Toiminta piirissä ja yhdistyksissä on ollut vilkasta, joskus ruuhkaankin asti. Mietin, onkohan se niin, että alitajuntaisesti kiihdytimme loppua kohti, saavuttaaksemme kaikki ne tavoitteet, joita olemme piiriyhteistyölle ja itsellemme yhdessä asettaneet?
Koko yhteinen kautemme on ollut isoja harppauksia eteenpäin. Tiedottaminen tapahtuu suurelta osin sähköisesti. Työskentelyvälineet ovat kehittyneet, yhteydet yhdistyksiin päin toimivat. Piirin ja yhdistysten koti- ja fbsivut on otettu hyvin käyttöön ja toimivat hyvinä tiedottamisen kanavina. Jäsenrekisterin kautta niin yhdistykset kuin piiri voivat lähettää sähköposti- tai kännykkäviesti yhdellä painalluksella. Näin voimme varmistaa, että tieto tavoittaa jokaisen jäsenen. WhatsAppit laulavat, kuin puhelinlangat ennen vanhaan. Etäkokoustaminenkin on käytössä. Useita digiin ja osaamiseen liittyvää leaderhankkeita on vedetty läpi. Vaikuttajavastaavat ja yhdistyskehittäjät ovat löytäneet oman roolinsa piirityöskentelyssä ja aktiivinen verkostoituminen yhteistyökumppaneiden kanssa tuo koko ajan lisäarvoa työllemme.
SITTEN HARMIN AIHEENI
Miksi jäsenet eivät enää hakeneet edullisille MTLHn tuetuille lomille runsaasta tiedottamisestamme huolimatta? Viime vuonna jouduimme perumaan kaksi lomaa kolmesta, kun hakijoita ei riittänyt. Tämä vuosi näytti samalta. Elokuun tuettu loma Lehmirantaan peruttiin. Kysyntää ei ollut, vaikka loma olisi ollut saajalleen kuin lottovoitto. Onneksi Kuortaneelle marraskuussa 2024 suuntautunut loma toteutui. Se sitten jäikin viimeiseksi.
Vuodelle 2025 piirille myönnettiin enää yksi loma. Ehdimme tiedottaakin jo siitä. Sitten 17.9.2024 Eläkeliiton
piirien sähköposteihin poksahti ikävä viesti. MTLH perui kaikki eläkeläisille tarkoitetut lomat maan hallituksen suurten leikkausten ja sotejärjestöjen rahoitukseen liittyvien linjausten vuoksi. Yhteistyömme MTLHn (Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto) kanssa päättyi. Tätä kirjoittaessani olen hyvin hämmentynyt ja pettynyt tilanteesta.
KYLLÄPÄ KUUSI VUOTTA KULUI NOPEASTI!
Omasta puolestani kiitän Pirjo Palosaari-Penttilää. Onneksi et katoa minnekään. Uskon Eläkeliiton hallinnossa olevan tehtäviä sinua varten, jos vain niihin suostut. Toivon, että jatkat myös piirin vaikuttajavastaavana vielä monta vuotta eteenpäin.
TAINA ALANKO, toiminnanjohtaja, EL K-P:n piiri Kuva: OIVA KANKAANPÄÄ
Kohdista älypuhelimen tai tabletin kamera koodiin ja napauta ruutuun ilmestyvä nettiosoite auki. Mikäli koodin alla on linkkirivi kuten tässä, voit naputella sen tietokoneesi selaimeen.
https://www.youtube.com/ watch?v=xSFtQ8zOaqI
Tulevaan
vuoteen
Tämä vuosi on ollut kiireinen kokousten osalta. Liittokokous kutsui väkeä koko Suomesta Sotkamoon kokoustamaan ja päättämään seuraavien vuosien strategioita. Sotkamossa saimme kokea hyvää yhteishenkeä, hyvin vedetyn kokouksen kuin myös monipuolisesti suunnitellun oheisohjelman. Kaiken tämän kokemuksen pohjalta strategiaan on kirjattu kulttuuri ja luovuus. Sopii meille keskipohjalaisille paremmin kuin hyvin. Ensi vuonna järjestämme yhteistyössä seitsemän yhdistyksen ja piirin kanssa yhteisen 50-vuotisjuhlan Kaustisella 7.7.2025. Toimikunta on kokoontunut ideoimaan tapahtumaa ja kokoustaminen aiheen ympärillä jatkuu. Tarkistattehan, että yhdistyksen
kannettava lippu on kunnossa. Yhdistyksemme ovat erilaisia, joten monipuolista ohjelmaa on luvassa. Juhlan järjestäminen vaatii kokoustamista ja suunnittelemista. Toiminnanjohtajallamme Tainalla on työntäyteinen vuosi kerätessään lankoja yhteen kuin myös historiikin tapahtumia ja kirjoituksia. Syksyn kokoukset vievät yhdistyksestä toiseen. Monessa yhdistyksessä vaihtuu puheenjohtaja kuin myös piirissäkin. Minulla on päättymässä kuudes vuosi. Haikealta tuntuu, mutta toisaalta myös helpottavalta. Vuodet ovat olleet eläkeläisasioilla täytettyjä toiminnan vuosia. Eipä sitä olisi tiennyt mitä kaikkea eteen tulee eikä vieläkään. Maakunnan tuntemus on syventynyt. Vastaan on tullut paljon jo ennalta tuttuja henkilöitä kuin myös aivan uusia tuttavuuksia. Näistä vuosista voin olla kiitollinen niin työparilleni toiminnanjohtaja Taina Alangolle kuin myös hallituksen jäsenille. Meillä on hyvä ja toimintaky-
Eläkeliitto kouluttaa ja opastaa
Aineistoa ja ideoita vapaaehtoistyöhön
Eläkeliiton kotisivuilla kerrotaan monipuolisesti, miten sen toimintaan pääsee mukaan. Jäseneksi liittymällä voit osallistua esim. vapaaehtoistyöhön.
Sairaanhoidon kehitys näyttää menevän siihen suuntaan, että vapaaehtoistyölle tulee aina vain enemmän tarvetta. Vapaaehtoistyö on monimuotoista. Se on esim. sitä, että vapaaehtoiset käyvät vierailulla vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja yksin asuvien luona heidän kodeissaan. Vapaaehtoiset käyvät ulkoiluttamassa, seurustelemassa yksinäisten ikäihmisen luona.
Ihmiselle, joka päivät pitkät viettää aikaansa neljän seinän sisällä yksin ilman sanottavia kontakteja ulkomaailmaan, on suuri asia, jos vapaaehtoinen käy häntä tervehtimässä tai vaikkapa soittaa hänelle.
Me jokainen tarvitsemme toisiamme. Eläkeliiton vapaaehtoistoiminta on hyvin organisoitua. Vapaaehtoiseksi liittyvä opastetaan toimintaan ensin oman yhdistyksen voimin. Jatkossa uusi vapaaehtoinen voi osallistua erilaisiin koulutuksiin ja teemapäiviin, joita alueet ja keskusjärjestö järjestävät. Vapaaehtoistoiminta tilastoidaan val-
kyinen alue. Se on hyvin saavutettavissa ja tasa-arvoisesti hoidettavissa. Toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja kiertävät kokouksissa kuin myös kouluttamassa yhdistyksiä aina tarpeen mukaan. Väki vaihtuu hallituksissa, niin myös koulutusten tarpeet. Liittokokouksessa valittiin uudet liittovaltuutetut seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Syksyllä kokoonnuimme yhdessä keskisuomalaisten kuin myös eteläpohjalaisten kanssa yhteiseen koulutukseen. Tutustumme toisiimme, luomme pohjaa tuleviksi vuosiksi. Tulemme tutuiksi.
Hyvää joulun aikaa – hyvää tulevaa vuotta. Kiitos vuosista näistä!
PIRJO PALOSAARIPENTTILÄ, puheenjohtaja, EL K-P:n piiri
Suunnittelija Tarja Harinen Eläkeliitosta kertoi vapaaehtoistyöstä Liljan kartanossa Kokkolassa.
takunnallisesti. On tärkeää, että vapaaehtoiset täyttävät tähän liittyvät muodollisuudet, esim. tekemällä vaitiolosopimuksen, jota vapaaehtoistyön tilastointi edellyttää. Sopimuksen tekeminen tuo vapaaehtoiselle oikeuden kuulua vakuutuksen piiriin vapaaehtoisena toimiessaan.
Miksi sitten tämä tilastointi on niin tärkeää? Siksi, että tilastojen perusteella Eläkeliitto voi osoittaa vapaaehtoistyön laajuuden ja anoa STEA:lta avustusta omaan toimintaansa. Mitä vapaaehtoistyö antaa työntekijöilleen. Vapaaehtoinen voi osallistua koulutuksiin ja täten avartaa omaa tietämystään. Vapaaehtoistyö on vuorovaikutteista ja antaa myös tekijälleen hyvää mieltä, kun näkee ilon autettavan silmissä.
RIITTA-LIISA KANKKONEN, piirin vapaaehtoistyön vastaava Kuvat: RIITTA ANTTILA, Kokkola
TIETOISKU!
Tutustu joululehtiimme netissä
Vuosittain ilmestyvä yhteinen voimainnäyttömme, joululehti, on merkittävässä roolissa yhdistysten ja piirin toiminnassa. Se on niin taloudellisesti kuin kulttuurillisesti tärkeä toimintamme väline. Niin jokaisella yhdistyksellä kuin myös piirillä on kulloinkin ajan henkeen sopivaa ja mielenkiintoisista kerrottavaa. Teksteistä jää pysyvä kynänjälki jälkipolville.
Hienoa, että lehteämme voi selata ja lukea nyt myös digitaalisessa muodossa! Me tietenkin toivomme, että mahdollisimman moni voi palata teksteihimme, milloin vain.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä!
TAINA ALANKO, toiminnanjohtaja
Toholammin seurakunta Perhon seurakunta
Toholammin seurakunta Lestijärven toimipiste
Vetelin seurakunta
www.vetelinseurakunta.fi
vetelin.seurakunta@evl.fi puh. 050 445 5200
Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin jäsenyhdistykset esittävät kiitokset jäsenille, ystäville ja tukijoille vuoden 2024 toiminnasta ja toivottavat
Halsuan yhdistyksessä tapahtuu kaiken aikaa. Erilaiset harrastusmuodot saavat tilaa ja uusia niin harrastuksia kuin ihmisiä pyritään löytämään, jotta mahdollisimman moni voisi tulla mukaan. Kuluvan kevään aikana Halsualla järjestettiin niin Keski-Pohjanmaan piirin pilkkikilpailut kuin Frisbeegolfin Suomen mestaruuskisatkin.
Hyvin sujuu pilkkiminen
Lamun Marjatalla.
Frisbeegolfin sarjojen 70+ sekä 75+ halsualaiset
Suomenmestarit: oikealla Eero Nygård ja Aimo Pulkkinen vasemmalla. Kuva: Marko Malvisto
Tapahtumien kantavia voimia vasemmassa kuvassa: Eija Mastokangas, Sinikka Junno ja Anneli Karhulahti. Oikealla punnitaan: Jaakko Kujala, Maili Ruuska, Markku Karhulahti, Reijo Kalliokoski. Kuvat: Kaija Kalliokoski
Frisbeegolfkilpailun pääjärjestänä toimi Kari Jyrkkä. Tässä Kari johdattaa joukkoja kilpailupaikalle. Kuva: Marko Malvisto
Kuva: Kaija Kalliokoski
”Siinä me muistelimma menheitä, isä, eläkhellä oleva puhelimmestari ja minä, isän tyttö.”
Kun puhelinlangat lauloi...
Minun lapsuuresani Halsualla laulovat puhelinlangat ihan kirijaimellisesti. Isä oli töisä Lennättimellä niinkö sillon sanothin. Niin kauan ko muistan, meilloli kotonaki puhelin; musta seinäpuhelin, josa oli veivi. Enstä väännethin veivistä ja sitte nostethin luuri ja keskuksen täti yhyristi puhelun. Joskus, ko puhelu kesti pitemphän, keskus huikkas välhin, että puhuthanko? Ko puhelu loppu, väännethin taas veivistä. Meilloli puhelin - kaikisa taloisa ei sitä ollu - ja autotallisa johoronpätkiä, linijapihirit ja sivuleikkurit. Oli puhelinjohtua, tapseja, tolopan knuppeja ja haruslankaa. Kartanolla tontin nurkasa oli puhelintoloppia ja orsia. Ja autotallin seinäsä vielä isän toloppakengät! Isä oli aikapoika, oikia miestem mies, melekhen Jumalasta seuraava! Isä osas kiivetä puhelintolophan, korijata katkenhen puhelelillangan, rikkimenhet puhelimet ja keskuksekki ja vaikka mitä!
Minolin isän tyttö. Pääsin monta kertaa fölijhyn, ko isä lähti hakehan linijavikoja. Äiti teki eväsvoileivät ja pisti maitua pulhon, joskus sain jopa pullon sitruunasuutaa. Isän kans sitte ajaa körötelthin sinisellä PikkuMossella pitkin sorateitä. Isä ratisa ja minä vänkärinpaikalla tyyny pyllyn alla. Silimä tarkkana kassoin puhelillankoja ja hain katkennutta lankaa. Vielä nykyhänki minä - isän tyttö -seuraan tiev varresa olevia linijoja sielä misä niitä vielon. Isä kiersi Mosselhan millon misäki; Lestillä, Purontakasesa, Kivikankhalla, Oksakoskella, Möttösesä, Mehtä-Porasesa ja monisa muisaki paikoisa sielä, misä puhelimmiestä tarvithin. Oli aina menosa ja sikiän mittapuun mukhan kovinki kaukana. Kerran ajoimma koko perhe Halsualla kohti Ylikylää. Minä, joka olin hyvinki perillä puhe-
Vetelin vanha puhelinkeskus sijaisi Björkin vanhasa tuvasa Kainhusa. Sev vierhen oli rakennettu keskuskoppi. Kuvasa asentajamiehet laittamasa uusia keskuspöytiä vanhojen tilalle. Vasemmalla Terho Ruuska, keskellä Taito-isä Mastokangas ja oikialla Tapio Kinnunen. Kaikin pitkän linijan puhelimmiehiä. Kuva on vuorelta 1974.
lin asioista - ainaki omasta mielestäni - toimitin äitille tietäväisenä, että tuosa on isän Lesti ja viittasin kärelläni Niemen talhon, josa oli siihen aikhan puhelinkeskus.
Puhelikeskus vasta oliki jännittävä paikka! Keskusneiti istu pöyrän ääresä. Pöyräsä oli pystysä metallinvärisiä tappeja, joista lähti paksuhko, kiiltävällä langalla päällystetty johto. Pöyrän takaosasa oli pikkusia metallisia läppiä ja niiren alla reikä. Puhelin soi: Keskus, yhyristän, puhuthanko, keskus, yhristän, hetkinen, puhuthanko, sano täti puhelimen luurhin. Vähäv väliä keskuksen puhelin soi. Keskuspöyrän luukut kilahti mukavasti, ko täti pisti piuhan reikhän ja taas, ko puhelu loppu. Erivärisiä
johtoja - tummanpunasia, kirkhanpunasia, sinisiä, vihireitä ja mustiaki - risteli pöyräsä sillon, ko usiampi puhelu oli menosa yhtäaikaa.. Mistä ihimhestä keskuksen tärit tiesiväp panna oikian piuhan oikiihan reikhän ja vielä niin sukkelasti?
Lennättimen kuorma-auto oli hieno. Siinoli tummansininen koppi, ovesa kullanfärinen postitorvi ja auton numero. Lavalla oli miehiä varten pikkunen parakki. Pääsin joskus kuorma-autonki kyythin. Leo-setä ajo ja väänsi suurta rattia kulijettajan lakki pääsä ja tupakki holokisa suupielesä. Autosa tuoksu Klupilta ja Lennättimeltä. Lennättimellä ja Lennättimen miehillä oli oma ominaistuoksunsa: puhlinpylyvhäitten ja -orsien kyllästysainhen, kuparilangan ja kaapeleita peittävän, mustan kumen
Historian havinaa
toishinsa sekaantunheitten hajujen sekotus. Minun lapsuutenhi ei kuulunu navetan haju niinkö monien kaverieni lapsuuthen. Minun nenäni muistaa Lennättimen tuoksun
Muistan hyvin senki, ko puhelimmiehet sai oikiat valtiov vaathet, virkapuvut, enstä harmaat ja myöhemmin siniset. Noli melekhen niinkö sotilhaita. Komeita. Kerran jouruin tappelhunki Lennättimen takia. Isommat poikakluput heitteli kivillä rikki puhelintoloppien valakosia posliininuppeja. Tietysti minä, isän tyttö, menin kieltähän. Mitäpä kluput pienen tyttökentan kielloista välittivät ja minä uhkasin, pienen välimatkan päästä kumminki, kannella isälle. Kantelupukki sai seuraavana päivänä selekhänsä, iliman syytä to-
sin. Minen ollu sanonu sanaaka, joku muu oli pahanteon nähäny. Ko jouruin kansakoulhun, päätty urani Lennättimen linijavikavahtina pikkuhilijaa. Joskus lomilla pääsin senthän isän fölijhyn. Lapsuurestani on jo vuosikymmeniä ja isäki on ollu eläkhellä jo pitkhän. Puhelintekniikka on menny hurijaa vauhtia ethenpäin niistä ajoista, ko isän tyttö sai olla mukana Lennättimen arijesa. Käsivälitheiset keskukset on olhet jo kauan pelekkää historiaa. Vetelhin rakennethin komia Tele-talo, joka seki on nykyyhän muusa käytösä, ja linkkimasto. Rikitaaliteknikka syrijäytti vanhan puhelintekniikan. Puhellangat korvathin enstä tavallisella maakaapelilla ja sitte valokaapelilla. Posti- ja lennätillaitoski muuttu enstä Teleks ja sitte Soneraks.
Punainen kelkka
Pienenä tyttönä pukille kirjeen kirjoitin, -tuothan minulle kelkan punaisen.
Voi iloa, riemua silmissä lapsen, kun toive täyttyi, tullessa harmaahapsen.
Sille Kirin nimeksi annoin ja varovasti sen ulos kannoin.
Olin ylpeä niin kelkasta tuosta, ei tarvitse kouluunkaan enää juosta.
Kiri kouluun minut saatteli monet vuodet, se kuulla sai kaverin ilot ja huolet.
Ajaesamma viime talavena (1999) isän kans Sillanpään kautta Halsualle kassoimma kuinka viimisiä puhelinpylyvhäitä kaarethin tievvarresta. Orpoja, langattomia luurankoja menheiltä vuosikymmeniltä. Mieli haikiana kassoin kuinka osa lapsuuttani nostethin kuorma-auton lavalle ja viethin pois. Vielä haikiammalta tuntu, ko isä ääni värhtäen toimitti, miten oli aikoinhan ollu näitä puhelillinijojen verkkoja rakentamasa. Isä oli puhelimmies nelijäkymmentäkuus vuotta. Minun tähänastisen elämäni ajan. Siinä me muistelimma menheitä, isä, eläkhellä oleva puhelimmestari ja minä, isän tyttö.
Lennättimen entinen linijavikavahti MAIJA-RIITTA HONKALA, Tampere (Tarinat ylöskirijotettu 2013)
Kerran keväällä hiekkaan sitten töksähti jalas, minä pyörin mukkelis, makkelis alas.
Isä säikähti – Näytähän tyttö vammas, kuperkeikassa tuli minusta harvahammas.
Mitä taphtuikaan kelkalle sille, no se jäi perinnöks´ nuoremmille.
Hymyhuulin muistelen aikoja noita, eihän muistoja lapsuuden mikään voita.
ANNA-MAIJA KARVONEN, Halsua
• LPG-laitehoidot • Lymfaterapia
• Kasvohoidot
• Jalkahoidot
• Hieronta ja jäsenkorjaus
• Intialainen päähieronta
MONIPUOLISTA KAUPPAA!
• ESLA-potkukelkat, jalakset
HALSUAN KUNTA
• Langat, tekstiilit, vahakankaat
• Mullat, ruukut, kausikukat
• Muovi- ja taloustavarat
• Lahjat, kortit, lelut, pelit
• Postipalvelut...
• ja paljon muuta...
Tervetuloa ostoksille myymälään ja nettikauppaan!
Perhontie 11, 69510 HALSUA
Puh. (06) 8636 055
HALSUA
• Kalliomurskeet CE-merkinnällä • Maanrakennustyöt • Hiekat ja mullat • Erikoiskuljetukset • EKL-Ohjaus • Turve- ja hakekuljetukset • Poltto- ja kuiviketurpeet • Traktoriurakointi jussi.hotakainen@gmail.com jani.hotakainen@gmail.com p. 040 759 5915 p. 040 848 5915
Parvi pikkuenkeleitä oli lentää lehahtanut taivaan ikkunoiden ääreen. Pieninkin kurkotteli toisten selän takaa nähdäkseen paremmin.
- Hui, onpa siellä pimeää! Kohtahan on joulu. Milloin me saamme ruveta ripottelemaan lunta maan päälle lisäämään valoa?
- Emme ole vielä saaneet siihen lupaa, vastasi toinen pikkuenkeli.
- Minä haluaisin tipauttaa edes yhden enkelin muotoisen hiutaleen jonkun lapsen ikkunaan, haaveili pienin enkeleistä.
- Ainahan sellaista voi kokeilla, vaikka helpompaa on muovata tavallisia hiutaleita.
- Hei kuulkaa, kello soi ja on iltatarinan aika, huomasi joku enkeleistä, ja pian istui koko parvi Kertomuksenlukijan jalkojen juureen valmiina kuulemaan jokailtaisen tarinan.
Tarina alkoi: Kerran kauan kauan sitten oli taivaalla pieni tähti lukemattomien muiden suurempien tuikkivien taivaanvalojen lomassa. Tämä tähtönen tunsi aina jäävänsä muiden tähtien varjoon, sillä joka puolella kimmelsi paljon kirkkaampia ja loistavampia tähtiä. Tämä pikku tähti oli haaveilija. Niin kauan kuin se saattoi muistaa, se oli uneksinut. Eniten se uneksi jostain merkittävästä tapahtumasta, joka saattaisi osua joskus sen kohdalle. Tähti ei osannut itsekään sanoa mikä se voisi olla, mutta se ei estänyt sitä jatkamasta uneksimistaan. Pikku tähti uneksi joka päivä, kuinka se voisi kirkkaudellaan valaista jotakin ihmeellistä ja erikoista tapahtumaa. Se mietti, miltä tuntuisi saada lisää valoa jostakin ja nähdä tarkemmin maan päälle, tuikkia siellä asuville yksinäisille ihmisille
tai valaista jonkun lapsen iltaa tai yötä. Se halusi olla lohduksi jollekin pelkäävälle. Yö yön perästä tähti yritti tuikkia kutsuvasti ja koko pienellä loistollaan kiinnittää maan päällä asuvien ihmisten huomiota. Se arveli kuitenkin, ettei sen loiste milloinkaan ulottuisi kovin kirkkaana maan päälle, vaikka se uutterasti kirkasti ikkunoitaan ja kiillotti sakaroitaan.
Eräänä yönä kuitenkin alkoi tapahtua outoja asioita. Joku toinen tähti pikku tähden takana oli ilmestynyt taivaalle kuin tyhjästä, ja sen valo osoitti samaan suuntaan kuin pienenkin tähden. Tämä hämmästeli valon suuruutta. Tarkemmin tuota toista tähteä tutkiessaan se huomasi, ettei toisenkaan tähden valo ollut kovin suurta ja kirkasta, mutta yhdessä pienemmän valon kanssa ne näyttivät kirkkaalta tuikkivalta pisteeltä, ja nyt pikku tähtikin pystyi näkemään selvemmin alaspäin.
- Mitä kummaa tuolla tapahtuu? se hämmästeli katsoessaan maan päälle.
Yö oli melko pimeä, ja paimenia istui vartioimassa laumaansa kedolla nuotiotulen äärellä. Tähti näki paimenten äkkiä katsovan ylöspäin hämmästyksen vallassa, ja mikä merkillisintä, koko taivas oli yhtäkkiä kirkas kuin kirkkain päivä, ja kaunista laulua kuului joka puolelta tähden ympäriltä. Kaikki tähdet ja niiden loiste näytti yhtäkkiä kuin sammuneen, mutta jokin suuri, valtaisa valomeri liikkui taivaalla.
- Enkeleitä! henkäisi tähti itsekseen. Valtavasti enkeleitä!
Koko taivas niin pitkälle kun saattoi nähdä, oli aivan täynnä laulavia ja ylistäviä enkeleitä. Hyminä peitti alleen kaikki muut äänet. Koko luomakunta näytti vaienneen tämän näyn edessä. Jonkin ajan kuluttua kaikki hiljeni,
ja tähdet taivaalla alkoivat näyttää samanlaisilta kuin ennenkin. Jotain merkittävää oli kuitenkin tapahtunut. Pikku tähti katseli taas maan päälle, jossa äskeiset paimenet lähtivät juoksujalkaa kulkemaan kohti pientä kaupunkia, jonka kupeessa heidän lammaslaumansa laidunsi. Paimenten matka johti pieneen talliin, jonka ovesta he menivät sisälle.
Nähdessään kaiken tämän pikku tähden tuli sanomattoman hyvä olla. Se tunsi, että tänä yönä sen kaikki toiveet olivat toteutuneet. Se oli ollut mukana jossakin ihmeellisessä tapahtumassa, se oli saanut valaista maan päällä olevia paimenia ja nähdä ympärillään lukemattomia enkeleitä. Kun päivänvalo alkoi voittaa ja tähti toisensa jälkeen himmeni taivaalla, pikkunen tähti sai olla levollisin mielin. Se oli saanut olla mukana ensimmäisen joulun tapahtumissa.
- Ja nyt ripottelemaan lumihiutaleita, sillä taas on tulossa joulu ja ihmisten pitää saada valoa ympärilleen. Lumi valaisee kylmän Pohjolan maisemaa ja antaa kaikille aavistuksen joulun valosta, joka on kaikkien ulottuvilla, kuului ääni.
- Ihanaa, huudahtivat pikkuenkelit yhteen ääneen.
Maan päälle alkoi sataa lunta. Hitaasti suuria hiutaleita leijui alas korkeuksista peittäen pikku hiljaa mustan maan, takertuen kiiruhtaviin ihmisiin ja värjäten koko maiseman puhtaanvalkoiseksi.
- Äiti, kuului kirkas lapsen ääni lastenhuoneesta. Tule katsomaan! Täällä ikkunassa on ihan enkelin muotoinen lumihiutale!
Joulu oli tullut.
KAISU ALA-PÖNTIÖ, Himanka
Paula ja Reino Ylitalon tarina
Rakkautta vainojen aikaan
Reino Ylitalo näki päivänvalon Himankakylällä syksyllä 1904. Lopulta talossa asui viisi veljestä ja tomera sisko. Kun peltoa oli rajattu määrä, yksi veljeksistä liikkui merillä Algeriassa asti. Reino puolestaan lähti Kanadaan kirkonkirjan mukaan 1926. Pian perässä sinne suuntasi pikkuveli Artturikin naapurin nuorukaisen kanssa.
Elämä soljui Kanadassa aluksi metsätöissä mukavasti. Syksyn 1929 pörssiromahduksen jälkeen lama iski kuitenkin ankarasti. Viimeistään tuolloin metsäkämpillä kiivailtiin ankarasti politiikasta ja Neuvosto-Karjalaan muuttamisesta. Kerran eräs mies oli siepannut halkomavälineen, iskenyt sen ”ruhumoon” ja huutanut: ”Täällä te perkeleet sanotte, että kirves on minun, mutta siellä se on meidän!”
Värväri Väisänen lupasi monenlaista hyvää Karjalaan lähteville. Reino ei ollut kommunisti eikä lähtenyt aatteen vaan elannon vuoksi. Itse asiassa samassa muuttoporukassa taisi olla vain yksi utopioihin uskonut kommunisti. Kotikylällä Reinon äiti oli tyytyväinen, kun hän luki poikansa pääsevän töihin itänaapuriin. ”Onnen poika!”, lausui äiti. Passi hänelle kirjoitettiin Montrealissa 1934. Karu todellisuus paljastui heti Leningradissa. Kuka menetti henkilöautonsa, kultakellonsa jne. Agitaattori Väisäsen kehumia koneita ei näkynyt. Selvisi, että ne oli viety Stalinin kanavalle. Piti vain ruveta tienaan Väisäselle matkarahoja. Hän oli näet kustantanut Atlantin ylityksen, ja paluu Suomeen osoittautui nopeasti mahdottomaksi.
PETETYT LUPAUKSET JA KUKOISTAVA AVIOLIITTO
Reinon matka jatkui Uhtualle, jossa taas luvattuja asuntoja ei näkynyt. Hänelle osoitettiin asumattoman Kepajoen töyräältä paikka, jonne saisi ruveta taloa pystyttämään ja puut, jotka sai kaataa rakennusta varten. Paikoin joki halkoi suurta luonnonvaraista aapasuota. Taloja nousi useampi ja arvalla valittiin, kuka mihinkin niistä muutti. Aivan aluksi Reinon piti kaivaa käsin pellon ojia. Sitten hauista tarvittiin paljon metsätöissä.
Reinolle tuli heti huoli pikkuveljestä. Hän yritti lähettää salaa Murmanskissa vierailleen laivan välityksellä veljelleen viestin Kanadaan: ”Neuvostoliitto on maanpäällinen
Historian havinaa
helvetti. Älä tule tänne, paluuta pois täältä ei ole!” Kuriirin kärähdettyä kirje ei mennyt koskaan perille, mutta onnekseen Artturi palasi Suomeen. Reino sai neuvon aikaisemmin muuttaneilta, että mitä vähemmän sanoo vastaan, sitä helpommin elämä sujuisi. Reino ”salamarakastui” ja meni naimisiin noin 150 asukkaan kylässä Tollojoella lähellä Suomen rajaa ja Vuokkiniemeä syntyneen Paula Titovan kanssa. Neito oli tulossa tansseista, kun hän tyttöporukalla sulki tien Kanadasta muuttaneita nuorilta miehiltä. Silloin Reino sieppasi Paulan vyötäisiltä kiinni ja painoi itseään vasten. Hän kehui neidon nättejä silmiä ja paksua vaaleaa tukkaa, jonka letit ulottuivat selkään asti.
Vielä vanhana Paula muisteli elämän Reinon kanssa olleen hyvä. Avioliitto solmittiin kesällä 1935 ja esikoispoika Sulo syntyi vuoden kuluttua. Sitten perhe kasvoi nopeasti Aino- ja Vieno-tyttärillä ja Viljo-pojalla. Ulkoministeriön mukaan Reino otti Neuvostoliiton kansalaisuuden 1936. Suojeliko se häntä pahimpina Stalinin vainovuosina vai Kepajoen syrjäisyys, jonne viranomaisten oli helppo yksinkertaisesti unohtaa hänet? Heikki Tuominen, toinen Himangalta Kanadan kautta muuttanut, ammuttiin 1938.
PERHE VANKILEIRILLE JA REINO SOTAAN
Kepajoen ja lähikylien asukkaille valehdeltiin kolmen päivän mittaisesta väestönsiirtokokeesta suljetuissa junavaunuissa. Niissä oli pelkkä lankkulattia ja nurkassa ulosteita varten yksi ämpäri, joka täyttyi jo ensimmäisenä päivänä. Radan ryskytys heitti siitä virtsaa lattialle. Kaikki eivät mahtuneet edes kerralla nukkumaan. Ravinnoksi sai vain 300 grammaa tummaa leipää.
Vartijat pysyivät mykkinä, kun heiltä kysyttiin jotain. Niinpä vaunuissa pelättiin ja laulettiin virsiä. Päätepysäkille Arkangelliin saavuttiin noin kahden viikon kuluttua. Sieltä Paula siirrettiin vielä kymmeniä kilometrejä etelään päin vankileirille.
Tytöt pantiin eri rakennukseen, Sulo toiseen ja Paula isänsä kanssa kolmanteen. Isä oli kylmässä vaunussa vilustunut niin pahasti, että kuoli pian. Paulan ei annettu tavata lapsiaan. Väitettiin, että heillä on uusi vakava sairaus, jota ei osata hoitaa. Kerran äidin onnistui salaa kurkata
ikkunasta huoneeseen, jossa Suloa pidettiin. Näky tyrmäsi: Sulo istui kivilattialla alasti ja hän oli sivellyt epätoivoisesti ulosteita lämmikkeeksi kehoonsa. Näissä oloissa lapset nääntyivät. Murheen murtama Paula odotti vielä kaksosia.
Uhtuan tienoolle jäänyttä Reinoa kuulusteltiin ankarasti: tiukattiin, miksi hän oli muuttanut Kanadasta yms. Lopulta Reino lähetettiin rintamalle Sortavalan ja Pitkärannan väliselle alueelle. Kieltäytyminen olisi merkinnyt teloitusta. Kohtuullisen lähellä Suomen puolella taistelivat veli Walde ja serkku Eino Himanka. Reinon vatsaan osui pahasti sirpale. Hänet leikattiin Sortavalassa, mutta paranemista ei helpottanut vaimon kirje lasten tilanteesta.
Artturi-veli löysi haavoittuneen vihollisen tiedustelijan eräästä ladosta. Uhtualainen sotilas alkoi puhua, kun hän yllätyksekseen huomasi, ettei vankeja tapettu. Selvisi, että hän tunsi Reinon ja pystyi kertomaan, ettei häntä ollut lähetetty Siperiaan tai nääntymään Stalinin kanavalle. Kovin tarkkoja tietoja vangilla ei kuitenkaan ollut.
Pitkän sairaalahoidon jälkeen Reino pääsi lopulta toipumislomalle vaimonsa luo, joka keräsi luonnosta kasveja keittoja varten. Leikattu vatsa ei kestäisi raskasta ruokaa. Sopivan ravinnon puutteessa Reinon tila heikkeni vähitellen ja hän oksensi verta. Lopulta Reino kuoli helmikuus-
Tilitoimisto AKA Oy Uunilan Rantatie 2 B, 68100 Himanka P. 044 352 0888
sa 1942 ja makasi viisi vuorokautta vainajana ennen kuin ruumis vietiin haudattavaksi samaan paikkaan kuin hänen lapset.
Pian miehensä kuolemasta Paula synnytti kovassa kuumeessa kaksoset, jotka elivät vain kymmenen tuntia. Toivuttuaan leski parahti: ”Ryssät eivät minua tapa!” Vartioinnin höltyessä Paula karkasi leiriltä Petroskoihin, jossa pääsi töihin suksitehtaalle. Reinon kuolinvuoteella lausuman toiveen mukaisesti hän meni uudelleen naimisiin. Uusi puoliso oli etnisesti venäläinen, ja Paulan sukunimeksi vaihtui Larionova. Heille syntyi kaksi lasta.
Rovastikunnan Aunustyössä toiminut kirkkoherra Seppo Kinaret tapasi Paulan 1997. Silloin hän asui Kutismassa rakennuksessa, johon johti yhdet portaat, mutta erillisiä asuntoja oli kaksi. Paula oli vielä olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Hän kuoli ehkä 83-vuotiaana. Petroskoissa yritystoimintaa harjoittanut Artturin poika Alpo Ylitalo oli jo aiemmin nähnyt paljon vaivaa löytääkseen setänsä lesken. Monen vaiheen jälkeen se onnistui. Nähdessään Alpon Paula siveli tämän päätä ja virkkoi: ”Miun Reinoin otsa.” Kyyneliä vierähti molempien poskelle!
TEUVO TUORILA, Himanka
Marko 044 562 4941, Jani 044 321 8910 marko.mattila@sahkomestarit.fi
Himanka: Tuomatie 2
HIHNALAN KORJAAMO OY
Paikkakunnan monipuolisin auto- ja konekorjaamo. Minkomatic-trukkien takuuhuollot, korjaukset, varaosat ym. Puh. 06 875 189, auto 0400 368 826 P. 050 558 6816
Haminan matkan jälkeen 2023 olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että 2024 keväällä tehdään uusi seurakuntaretki. Viisaat suunnittelijat Lohtajan seurakunnasta (johon kuuluin 37 vuotta) olivat päätyneet Turkuun matkan pääkohteeksi ja majoituspaikkakunnaksi. Ajattelin heti, että kaikin puolin hyvä suunta. Asuuhan siellä toinen veljistäni, mutta hyvin harvoin on tullut käytyä.
Matkalle lähdettiin 6.5. Lohtajalta. Kokkolassa kyytiin tuli väkeä sen verran, että meitä oli kuskin lisäksi 20 henkeä, ja joukkoon kuului muutama kannuslainenkin. Kuljettajana oli edelliseltä reissultamme tuttu Ismo Sievistä.
Ensimmäinen pysähdys oli Maalahden kirkolla. Kirkkoherra opasti ja mieleen jäi ainakin kirkon valoisuus. Kirkossa, joka on valmistunut 1828, on tuttuja piirteitä. Ei mikään ihme, sillä rakennusmestarina on ollut eräs Henrik Kuorikoski, jolla juuret löytyvät Kaustisilta. Kuorikosken suvusta on tullut peräti 15 kirkonrakentamisen taitajaa. Näitä kirkkoja on erityisesti Keski- Pohjanmaalla, mm. Kannuksessa, Kaustisilla, Halsualla, Vetelissä ja Ullavassa. (Tämän opin vasta jälkeenpäin, KP-lehden jutusta 4.7.2024.)
Maalahden kirkosta siirryimme seurakuntakodin puolelle ruokailua varten. Sille ei mahtanut mitään, että ulkona tuntui pistävä possun lietteen haju. Varma kevään merkki siis! Kuten edellisenäkin vuonna, tähän ajankohtaan osui varsin viileitä kelejä.
Seuraavalla pysäkillä oltiin jo Raumalla. Koska ohjelmaan kuului kirkkoihin tutustuminen, paikallinen opas oli kirkolla vastassa. Kirkko poikkeaa suuresti pohjalaisista puukirkoista. Rakennusmateriaalina on
ollut kivi ja rakennus oli valmistunut jo keskiajalla. Kauniit ikkunamaalaukset ja erikoiset taideteokset kirkon seinillä jäivät mieleen. Kirkontorni, joka valmistui 1816, toimi Pohjanlahden merenkulkijoiden maamerkkinä. Kirkko on osana Vanhaa Raumaa, joka onkin varsinainen helmi. Kävelykierroksen ensimmäisenä kohteena oli Kirstin talo 1700-luvulta. Asukkaina oli ollut niin merimiehiä kuin pitsinnyplääjiä. Näytti siltä, että kaikki alueen rakennukset olivat huolella restauroidut ja maalatut. Ja kaikilla oli tarinansa. Ei siis mikään ihme, että juuri Vanha Rauma on saanut tun-
nustusta ja valittu Maailman perintökohteeksi.
Turkuun saavuimme hyvissä ajoin ja pääsimme kotiutumaan kristillisenä opistona toimivaan Linnasmäkeen ja ympäristöön. Kevät oli tulollaan ja luonto heräämässä. Niin minä sitten pikkutunneilla avasin ikkunan ja kuuntelin lintujen aamukonserttia. Oli liian viileää pitää ikkunaa auki; pohjoiseen luvattiin vielä yöpakkasia. Turun ensimmäinen retkikohde oli satama ja Meyerin telakka. Saimme loistavan oppaan ja bussista käsin pääsimme aivan salattuun
Vanhan Rauman helmiä
maailmaan. Työntekijöitä telakalla on muistaakseni yli neljätuhatta, suurin osa Baltian maista ja Puolasta. Työn alla olevat luksusristeilijät ovat esimerkki suomalaisen veneenrakentamisen huipputasosta. Valtaisat nosturitkin olivat kotimaassa tehtyjä. Pääsimme kiertämään ja ihmettelemään 17 hehtaarin alueella tapahtuvaa laivojen kokoamisen vaiheita. Kuvata ei saanut, mutta pääsimme yhteispotrettiin syksyllä valmistuva jättiläinen takanamme, jonka kyytiin sopii noin 7200 henkilöä. Ei muuta kuin lippua tilaamaan!
Seuraavana oli vuorossa Turun Tuomiokirkko, joka on C.L. Engelin piirtämä. Taas meitä opasti ammattilainen. Hyvien oppaiden ansiosta matkoista saa ehdottomasti enemmän irti, kuin omatoimisesti kiertäessä. Koska kirkko on rakennettu monessa vaiheessa, 1300-luvulta lähtien, se edustaa useaa tyylisuuntaa. Korkein kohta on 86 metriä, ja sisälle mahtuu 900 henkilöä. Onneksi ei suurmiehiä ja -naisia enää haudata kirkon seinien sisäpuolelle, kuten muinoin. Siitä seurasi ehkä ajan mittaan jonkunlainen hajuhaitta.
Kirkosta suuntasimme Aurajoen Förilautalla "tois pual jokke". Siellä päästiin funikulaarin kyydissä Kakolanmäelle. Oli ilmeisesti joku onnen päivä; tuolla hissilaitteella on kuulemma ongelmia harva se päivä. Entisen vankilan rakennukset ja ympäristö ovat nykyään käytössä mm. asuntoina ja ravintoloina. Näköala on upea korkealta mäeltä.
Mieleenpainuva oli myös käynti Luostarinmäellä, jossa meitä taas opastettiin asiantuntevasti, vaikka opas näytti teinitytöltä. (Hän kertoi olevansa kahden lapsen äiti ja tuleva luokanopettaja). Luostarinmäki oli säästynyt Turun palosta 1827 ja alu-
eesta tuli 1940 ulkoilmamuseo. Yli 200 vuotta vanhoissa rakennuksissa on nähtävänä sen ajan käsityöläisten asuntoja ja verstaita. Kesäaikaan on myös työnäytöksiä tässä ihastuttavassa miljöössä, jossa hevonen hirnahti ja kissa naukui -melkein aidosti.
Keskiviikkona suunnattiin Liedon kirkkoon, jossa meitä opasti piispan mies ja seurakunnan pappi, Risto Leppälä. Mieleen jäi, että penkit oli korvattu tuoleilla ja saarnat ym. toimitukset pidetään keskellä kirkkoa. Muutenkin oli modernit systeemit. Kirkossa saa kansa käydä vaikka aamupuurolla. Uusi lisärakennus keittiötiloineen sakastin yhteydessä mah-
dollistaa pienempien juhlien järjestämisen. Nykyaikaa siis. Seuraava kohde oli keskiaikaiset linnanrauniot, joitten olemassaolosta en ollut edes kuullut. Kuusiston linnan kukoistuskausi on ollut 1300–1500 luvulla, jolloin se oli yksi Ruotsin mahtavimmista piispan linnoista. Piispa omisti koko saaren, 12 kylää ja lähes 30 taloa, joten linnassa oltiin omavaraisia ruoan suhteen. Väkeä oli enimmillään parisataa henkeä. Kuningas Kustaa Vaasa viisaudessaan(?) määräsi linnan purettavaksi 1528, joten jäljellä on enää pohjakerros ja seinien ja muurien rauniot. Reitin varrella sijaitseva Kappelinmäki on nykyään luonnonsuojelualuetta.
Matka jatkui kohti Wiurilan kartanoa Halikossa. Ensin pisti silmään laaja golfkenttä. Kartanon pihalla meitä otti vastaan emäntä ja oppaamme Anne-Marie Aminoff. Hänen vanhempansa rakensivat hostellin ja saunatilat sekä Golfin klubitilat. Pihapiirissä on myös ratsastusmaneesi. Anne-Marie (s. -58) osallistui tilan töihin niin keittiössä kuin pelloilla. Traktorityöt sujuivat jo 12-vuotiaana, ja ennen pitkää tilan hoito siirtyi hänelle. Rakentaminen ja kehittäminen on jatkunut. Kartanossa on ravintola sekä kokousja yöpymistiloja. Ratsastuskilpailuja on vuosittain. Tallissa on edelleen hevosia, mikä kertoo emännän hevosharrastuksesta. Yhdenlainen elämäntyö on navetanvintillä laaja museo, jossa on Aminoffin kokoamat esineet ja vaatteet varmaan vuosisatain takaa. Mittava kokoelma hevosajopelejä on luonnollisesti emännän ylpeydenaihe. Hän on muuten lastenhoitaja koulutukseltaan. Näköjään sillä voi saada paljon aikaiseksi. Golfbusiness tosin on ulkoistettu. Helatorstai oli sitten retkeläisten lähtöpäivä. Bussi lähti kohti Naantalia ja kirkonmenoja siellä. Itse jäin kyydistä ja suuntasin nyt velipojan kanssa kohti Länsi-Uudellamaalla sijaitsevaa synnyinseutua. Kevät ja peltotyöt olivat vasta alullaan. Valkovuokot, monet sipulikukat ja lintujen laulu. Kyllä alkoi tuntua kevättä rinnassa. Palattuani pari päivää myöhemmin Kannukseen, oli täällä varsin kesäisiä lämpötiloja. Siunattu matkamme oli mitä hienoin. Iso kiitos kuuluu matkakumppaneille ja oppaillemme.
SOLVEIG POLVI, Kannus
Luostarinmäen maisemia
Wiurilan kartanon museon lastenosastoa
Yhteispotretti telakalla
Eläkeliiton kahvitilaisuus kuudes päivä helmikuuta alkoi suruviestillä, joka hiljensi salin perusteellisesti. Liisa Äijälä on poissa.
Tulin tuntemaan Liisan vasta Eläkeliiton ympyröissä. Olin ollut Eläkeliitossa ehkä pari vuotta. Silloinen sihteeri kirjoitti listat ja pöytäkirjat kynällä käsin. Sitten vaihtui sihteeri – Liisa otti sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät hoitaakseen vuonna 2009. Hänen mukanaan alkoi uusi aikakausi. Kynät vaihtuivat tietokoneeseen.
Toiminta oli vilkasta, osallistuttiin Nälkäpäivä-keräyksiin ja Tiekirkko-päivystyksiin. Liisa teki vuorolistat tapahtumiin. Milloin on kenenkin vuoro ja missä keräyskohteessa. Ja kenellä oli aamu- tai iltavuoro kirkkopäivystyksessä.
Olimme Liisan kanssa samassa kahvitilaisuusryhmässä. Alkuaikoina leivottiin itse pullat ja kakut kahvitilaisuuksiinkin. Liisa oli innokas leipuri meidän ryhmässä. Yleensä leivoimme Liisan kanssa vuoroin meillä ja Äijälällä. Naistenmessuillekin leivottiin monenlaista. Messut olivat aina joulun alla, kunnes tämä kiinalainen vieras Corona tuli ja sekoitti koko maailman.
Käsityöpiiri oli Liisan sydäntä lähellä. Neulomiset, hardangerliinat ja joulun alla himmelit ja muut käsityöt syntyivät Kivikololla viikoittain. Sieltä Liisa ei varmasti ollut pois, hänen kädenjälkensä näkyy monessa paikassa vielä pitkään. Kivikololla käsityöpiirissä Liisa oli vielä maanantaina viides päivä helmikuutakin.
Muistuu mieleen vielä piirin kolmas alueen kirkkopyhä. Eräänä kesänä se järjestettiin Kannuksessa metsäkirkon pihalla. Edellisenä iltana teimme Liisan kanssa kaksi kuuden litran ämpärillistä lättytaikinaa, jotka paistettiin siellä paikan päällä kirkkokansalle kahvin kanssa nautittavaksi.
Näiden muistojen jatkeeksi laitan vuonna 2003 kirjottamani runon.
Elämän virta
Tuli pieni puro lailla lapsosen, kiveltä kivelle hyppien. Iloista laulua lurittaen ja kirkasta vettä loiskuttaen.
Suuri virtaava viemäri raivossaan toi tulvavedet tullessaan. Voimalla nuori hurjapää sai myllyt ja rattaat pyörimään.
Joki tummana, syvänä virtaa vaan, se kunnioitusta saa tuntemaan. On voimaa, mutta myös arvokkuutta sillä etsiessään merta uutta.
Lähtee vanha uoma erilleen, kulkemaan aivan itsekseen, ei enää kuin ennen ryntäillen, vaan hiljakseen, kiviä kiertäen.
Pitkää elämänvirtaa milloinkaan ei meistä jokainen pääse kulkemaan. Kaikki kulkevat täällä tavallaan, matkallaan aina veteen suurempaan.
Nyt Liisan elämän virta on tullut päätepisteeseen, hän on löytänyt tien veteen suurimpaan. Me vanhat kuljemme täällä vielä kiviä kiertäen, emme hypi enää kiveltä kivelle niin kuin lapsena.
SEIJA NIEMONEN, Kannus
Kuntoa ja löytämisen iloa
Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin suunnistusmestaruuksista kilpailtiin 14.8. 2024 Kannuksessa Hietakankaan maastossa. Kilpailujen johtajana toimi Markku Törmä ja ratamestarina Sauli Konttila.
Elokuun aurinko helli kilpailijoita lämpötilan noustessa lähes hellelukemiin, mutta helle ei ketään haitannut, vaan verrytti jäsenet vetreään kuntoon. Juuri maaliin saapunut, kilpareitin virheittä selvittänyt mies kommentoi tyytyväisenä suoritukseensa sekä maastoa että rataa varsin nopeiksi. Toinen taas oli sitä mieltä, että nopeus varsinkin näillä vuosilla on suhteellinen käsite, mutta tunne vauhdikkaasta etenemisestä on lähes sama kuin silloin nuorena. Kaikki selvisivät kunniakkaasti maaliin, olivathan osallistujat kokenutta ja menestynyttäkin joukkoa. Osallistujien huipputasoa edusti maailmanmestaruuskilpailuiden sprinttisuunnistuksessa neljännen sijan saavuttanut kilpailijatar.
Maalialueella grillituli hehkui, makkarat tirisivät, kahvi oli kuumaa ja vastaleivotut pullat veivät kielen mennessään. Palkintoja riitti ja oli helppo kuvitella, että kaikki voittivat.
Järjestävän seuran Kannuksen Uran suunnistusjaostolle kiitoksensa antoivat niin kilpailijat kuin eläkeliittolaisetkin.
JOUNI JOKI-TOKOLA, Kannus
Kuvat: RIITTA LIEDES, Kannus
Kirsti Kattilakoski Kokkolasta
Toimisto valmiina palvelemaan
Seppo Nurisalo ja Anne Stoor Kokkolasta
Lea Pöyhönen Vetelistä
Kilpailussa jaettiin ajan hengen mukaisia ekologisia palkintoja.
Kannuksen
Hammaslääkäripiste Oy
Asematie 4 A 4
69100 Kannus
06 873 578
040 5808 140
Pertti Honkela hammaslääkäri hammaslaakaripiste.fi
Rakennusja peltityö
Kellosalo Oy
Tukkitie 4, Kannus • 0400 158 314
Rakennusja peltityö
Kellosalo Oy
Kattoremontit / tarvikkeet
Kattoturvatuotteet
Sadevesijärjestelmät
Piipunpellitykset
Ulkovuoriremontit
Kevytrakennukset mm. ulkosaunat, pihavarastot jne.
Soita ja pyydä tarjous!
Heikki 0500 557 178, Tommi 050 4067 630
Kattoremontit / tarvikkeet
Kattoturvatuotteet
Sadevesijärjestelmät
Piipunpellitykset
Ulkovuoriremontit
Kannuksen
Kevytrakennukset mm. ulkosaunat, pihavarastot jne.
Motorset
Autovaraosat - Työkalut
Jokelantie 6, KANNUS
Palvelemme viikon kaikkina päivinä. Ma–La 7–21 • Su 10–21 Tukkitie 4, Kannus • 0400 158 314
Soita ja pyydä tarjous!
Hammaslääkäripiste Oy
Asematie 4 A 4
69100 Kannus
06 873 578
040 5808 140
Pertti Honkela hammaslääkäri hammaslaakaripiste.fi
Bussilasti Kaustisen eläkeläisiä kipusi varhain sunnuntaiaamuna 18.8. Dahlin bussiin, jonka nokka Vesa Hirsikankaan ohjaamana suunnattiin kohti kasitietä. Oli lähdetty valloittamaan Ahvenanmaata. Aurinko paistoi ja mieliala oli korkealla, pistettiin jopa lauluksi. Edessä oli pitkä ajo, joka illan jo vähän hämärtyessä päättyi parin lauttamatkan jälkeen Brändön saarelle, hotelli Gullvivaniin.
Hämärän vielä vallitessa kiiruhdettiin jo viiden jälkeen aamiaiselle ja taas noustiin bussiin. Pari tuntia lautalla merimaisemia ihaillen ja oltiin aurinkoisessa Hummelvikissä, jossa meitä oli vastassa kerrassaan taitava ja hauska opas Inga-Britt. Hänen ohjauksessaan kuulimme mainioita, liikuttavia, hauskoja ja asiapitoisia kertomuksia elämästä Ahvenan-
Matkakertomus
maalla, sen pienillä ja suuremmilla saarilla ja luodoilla. Tutustuimme myös vähän sitkaaseen kansanluonteeseen, jossa naapuriapu ja talkootyö ovat edelleen kunniassa. Kävimme Myrskyluodon Maijan kirjoittajan Anni Blomqvistin ja Sally Salmisen veljen haudalla, jotka sijaitsivat lähes vierekkäin. Pääsimmepä mekin yllättämään oppaan uudella tiedolla: että Sally Salmisella oli Aili-ni-
minen sisar, jonka poika Per-Henrik (Nordgren) eli elämänsä Kaustisella maan- ja maailmankuuluna säveltäjänä! Jokaisen kirkon pihassa on muistokivi niille saariston asukkaille, joiden viimeinen leposija on meren sylissä.
Värdöstä matka jatkui kohti Bomarsundin linnakkeita. Suuruudenhulluutta on näköjään esiintynyt iänkaiken; linnaketta riitti monen kilometrin alueelle, osa jo tuhoutunutta/tuhottua, mutta mm valtavat tykkirivistöt ja rekonstruoitu torni on edelleen nähtävissä. Ei niillä varustuksilla toki nykypäivän viholliselle taitaisi keinoa saada, eikä enää sotaakaan käydä kuten ennen; sovittuna aikana aloitetaan tappelu ja tietyllä kellonlyömällä se lopetetaan. Kirkkomaalta jatkettiin upealle Jan Karlsgårdenin ulkomuseoalueelle. Sinne on siirretty 1800-luvun rakennuksia ja joka juhannus rinteeseen myös pystytetään korkea ja kaunis juhannussalko – kuten moneen muuhunkin kylään.
Päiväkahvit juotiin Micke Björklundin Smakbyssä, joka on Ahvenanmaan pannukakun vankkaa riisipuuro-koulukuntaa. Toisaalla sama pannari paistetaan mannapuurosta. Mutta hilloa ja kermavaahtoa on aina - ja hyvää oli. Matka jatkui ohi vaikuttavan Kastelholman linnan, ja valtavien omenatarhojen, joissa punaiset hedelmät kypsyivät. Lounaalle ajettiin Solhemiin, josta meillä muutamilla osallistujilla oli muistikuvia 1970-luvun alun luokkaretkistä. Yösija oli varattu ihan Maarianhaminan keskustassa sijaitsevasta Pommern-hotellista.
Kolmannen päivän kiertoajelu alkoi Maarianhaminan kiertoajelulla. Sen jälkeen bussi nokka kääntyi kohti Eckerötä. Kävimme Postimuseossa, jossa ei postia ollut, vaan paikallisten käsityöläisten erilaisia myymälöitä. Pyörähdimme myös Käringsundissa, joka on suosittu matkailuja leirintäalue. hetkeksi hiljennyimme Eckerön kirkkoon ja lauloimme Kanteleeni.
Kaikkialla silmät kohtasivat vettä: merenlahtia, poukamia, avaa selkää… ja aurinko paistoi!
Palattuamme Maarianhaminaan kukin sai kulkea miten mieli ja iltapäivällä noustiin oikein isoon laivaan, Ms Viking Graceen. Ylenpalttisen lounaan päälle joillakin riitti energiaa vielä karaokeen ja tansseihin. Illalla saavuttiin Turkuun, jossa majoituimme hotelli Marina Palaceen.
Aamulla ajettiin vielä kierros kaupungilla ja jatkettiin Naantaliin. Saimme oppaan, joka kuljetti meitä pitkin kesän 2022 asuntomessualuetta ja kuntaliitoksen myötä tulleita uusia alueita mm Luonnonmaa ja Merimasku. Tasaisen Pohjanmaan asukille niin erilaista maisemaa! Vierailimme myös Naantalin keskiaikaisessa harmaakivikirkossa, joka on aikoinaan perustettu birgittalaisluostaria varten.
Paluumatkalla ruokailimme Kiisan-Pirtillä, joka jo interiöörinä on poikkeamisen arvoinen.
Mukava oli reissu, hyvää matkaseuraa ja ennen kaikkea aivan loistava sää!
Kertomus: GRETA-LIISA (KIEPSA) TIMONEN, Kaustinen
Kuvat: LASSE PENTTILÄ, Kaustinen ja KIEPSA
Kaino ja Tuomas Tastulalla 70 vuotta yhteistä taivalta
Pysäytän autoni lapsuudenkotini pihaan. On minun vuoroni lähteä äidin kanssa isää tervehtimään Perhoon Jalmiinakotiin. Olen juuri nousemassa autosta, kun äiti jo kiiruhtaa kesämekossaan eväskassin kanssa autolle. Hän oli jo odotellut. Puolisoa on kova ikävä. Se kumpuaa 70 yhteisestä avioliittovuodesta. Isä on ollut vahva mies, mutta viime vuosina etenevä muistisairaus on vieroittanut hänet omaan maailmaansa ja tajuttomuuskohtaukset ja lopulta täysi liikuntakyvyn menetys veivät hänet äidin hyvästä kotihoidosta laitoshoitoon Perhoon – lähempää ei hoitopaikkaa löytynyt.
Kuinka tämä 70 vuoden taival alkoi? Kaino syntyi 91 vuotta sitten Vetelin Lammasojalla kymmenlapsisen sisarussarjan keskivaiheilla. Perheessä oli niukkuutta ja työaskareet kävivät tutuiksi lapsesta lähtien. Jo kouluaikana hän perehtyi ompelemiseen ja ratkoi vanhoja vaatteita ja ompeli niistä opettajan koneella ja ohjauksella vaatteita sisaruksilleen. Kouluajan jälkeen hän oli jonkin aikaa työssä Kokkolassa Levlinin neulomossa, jossa sai oppia myös sähköompelukoneen käyttöön. Vuonna 1952, ollessaan 19-vuotias, hän näki lehdessä ilmoituksen, jossa Tastulaan Peltoniemen neulomoon haettiin ompelijaa, joka osaisi käyttää sähkökonetta. Hän soitti ja sai saman tien paikan. Niin hän pakkasi vähät tavaransa polkupyörän tarakalle ja lähti ajamaan Vetelistä Tastulaan. Kaustisen kirkonkylästä Tastulaan vei tuolloin vain huonokuntoinen kärrytie ja häneltä oli jo usko loppua, mutta lopulta Tastulanjärvi näkyi.
Kortteeripaikka oli hakusessa ja Tastulan talossa sellainen olisi tarjolla, jos hän suostuisi vuokraan navetoimaan siellä aamuin ja illoin. Se Kainolle kyllä sopi. Heti sisään mentyään hän huomasi takkakivellä nuoren miehen, joka oli loukannut selkänsä ja oli kovasti vaivainen. Se oli Tuomas.
Tuomas täytti nyt alkuvuodesta 96 vuotta. Hän oli maanviljelijäperheen kuudesta lapsesta toiseksi nuorin ja oli myös lapsesta saakka opetettu tarttumaan työhön. Sota-aikana hän joutui jo alle rippikouluikäisenä tekemään kotitilansa “miesten työt” (metsätyöt ja hevostyöt), koska hänen veljensä olivat sodassa ja isä Amerikassa. Helmiäiti vastasi tilan hoidosta ja varmasti tuo aika lähensi heitä ja vaikutti isän elämänkatsomukseen, jossa hengellisyys muodostui hyvin vahvaksi. Isä toimi 40 vuotta pyhäkoulunopettajana. Hän aloitti myös menestyksekkään urheiluharrastuksen (kuula, kiekko ja 5-ottelu). Olipa hän kantamassa olympiasoihtuakin vuonna 1952. Kainokin oli ollut tätä tapahtumaa katsomassa autuaan tietämättömänä siitä, miten kohtalo heidät vielä toisiínsa tulisi kietomaan. Yhteinen taival ei alkanut tuolla ensitapaamisella takkakivellä. Heidän seurustelustaan tiedettiin kylillä jo paljon ennen kuin he itse siitä tiesivät. Tuomasta oli Vetelistä jo-
pa varoitettu, että “sitä tyttöä sinä et saa narrata, kun se on niin lujalta kasvatettu!” Kaino oli puolestaan saanut ohjeita, että “Tuomasta ei pidä uskoa, se vain narraa eikä sinusta välitä. Tulet vielä lapsen kanssa sieltä takaisin kotiin!” Eräänä iltana Kainon ollessa lapsenvahtina naapurissa Tuomas oli kysynyt häneltä: “Mitä sinä tuumaat siitä, kun kylillä puhutaan, että me seurustelemme?” Kaino oli vastannut, ettei se häntä yhtään haittaa. Vasta sen jälkeen alkoi seurustelu ja juhannuksena 1953 he kihlautuivat Kokkolassa ja juhlistivat tapahtumaa syömällä ensimmäiset jäätelönsä Suntin rannalla. Eivätpä he tuolloin arvanneet,
että 70 vuotta myöhemmin lapset tulisivat viemään heidät samaiseen paikkaan jäätelölle 23.6.2023.
Häitä vietettiin 6.6.1954 ja lupa naimisiin menoon saatiin Kainon Elli-äidiltä (hänen isänsä oli kuollut Kainon ollessa 8-vuotias). Samaan aikaan Kaustisen kirkon alttarilla vihittiin 6 vihkiparia ja sää oli myrskyinen. Kainon puki hänen entinen ompelijaesimiehensä Levlin, joka laittoi Kainolle myös hieman huulipunaa, jota ei sitä ennen eikä sen jälkeen ole noille huulille sivelty. 70-vuotishääjuhla vietettiin viime kesänä Tastulassa, siellä kirkkoherra Harju vielä lujitti liiton siunaamalla ja jakamalla ehtoollisen. Paikalla oli runsas ystäväjoukko. Kainolla oli jalassaan samat hääkengät ja yllään sama häämekko, toki ilman huntua, kuin 70 vuotta aiemmin!
Matkamme jatkuu kohti Perhoa ja lähestymme Lammasojaa. Siellä sijaitsi äidin kotitalo, jonka pyromaani poltti poroksi. Kotoaan äidillä oli 7,5 km mittainen koulutie Sillanpäähän. Monta pientä askelta sen käyminen aamuin ja illoin lapsilta vaati. Siksikin se kirvoittaa muistot joka kerta, kun tästä ohi ajamme. Äidin ja isän avioliittoa sävytti työ. Äiti on kertonut olleensa hyvin kiitollinen siitä, että Tuomaan Helmi-äiti otti hänet vastaan kuin oman tyttärensä. Samoin sydänystäväksi tuli isän Toivo-veljen vaimo, Mirja. Tastulan talon jakamisen yhteydessä kävi niin, että jo valmiiksi tehdyt polttopuut oli tehty Toivo-veljelle tulleesta metsäpalstasta. Siksi keräilimme äidin kanssa alkuvaiheessa lähimetsästä kuivia keppejä ja oksia hellan lämmitystä varten. Sen jälkeen isä on aina pitänyt huolen, että polttopuita on riittänyt ja hänen tekemiään klapeja poltetaan varmaan vielä vuosia.
Lapsen näkökulmasta avioliitto oli onnellinen ja turvallinen. Rajat olivat selvät. Erimielisyyksiä joskus oli, mutta vanhemmat eivät koskaan riidelleet, vaan pystyivät sopimaan erimielisyytensä. Äiti saattoi joskus korottaa ääntään, mutta isä ei - hän ennemminkin vetäytyi. Isä oli turvallinen ja vahva hiljaisella auktoriteetillaan. Meitä opetettiin velvollisuuden tuntoon, annettiin vastuuta ja kannustettiin eteenpäin kutakin omalla tiellämme. Meille uskottiin myös vastuullisia tehtäviä ja meihin luotettiin.
Perhe kasvoi miesvoittoisesti. Seppo syntyi 1955 (siihen taisi isän kilpaurheilu-ura loppua), Timo 1957, Ari-Pekka 1964 ja Heikki 1976. Tiukkojakin aikoja oli. Yksi sellainen sattui Heikin syntymän aikoihin. Tuolloin äiti joutui verenvuoto-ongelmien vuoksi sairaalaan täyteen lepoon jo pari kuukautta ennen synnytystä. Heti synnytyksen jälkeen suoritettiin leikkaus, jonka vuoksi hänen oli jäätävä vielä sairaalaan, vaikka vauva pääsikin jo kotiin. Äidinmaitoa erittyi hyvin ja sitä toimitettiin kotiin, jossa Mirja auttoi vauvan hoidossa. Isä hoiti silloin maati-
lan työt ja kävi vielä Turkisrehullakin päivätyössä. Me Timon kanssa olimme tuolloin yhtä aikaa armeijassa ja Ari koulussa. Tuolloin isä ei varmaan paljon nukkunut eikä tuntejaan laskenut. Vielä kotiin pääsyn jälkeenkin äidin vointi oli pitkään hyvin heikko ja toipuminen kesti pitkään.
Sen jälkeen menoa onkin riittänyt. Äiti teki kotona navetoinnin ja maatilatöiden lisäksi ompelutöitä ja oli järjestämässä yhteisiä juhlia ja kestityksiä. Hän kävi alkuaikoina harvoin edes kirkolla. Kerran hän pääsi Elgarouvan kanssa säkkikuorman päällä kirkolle, jolloin Elli-äiti virkkoi: ”Taidat olla raskaana, kun kirkolle pääset?”. Tottahan se oli, neuvolaan oli matka.
Lapsuudesta muistan, että työtä oli paljon, mutta hosuen sitä ei tehty. Kaikki tapahtui ajallaan. Navetoinnit suoritettiin sikälikin ajoitetusti, että lehmät voitiin kuljettaa rauhallisesti kylän halki kilometrin päässä olville laitumille ilman, että törmättiin yhteen toisten lehmäkatraiden kanssa. Meidän piti myös ehtiä viedä lehmät ennen kouluun lähtöä, se oli meidän poikien homma. Isä jatkoi kesällä työpäiviä joskus yöllekin. Eloaikaan mennessämme aamulla ohraa seivästämään saatoimme huomata, että koko pitkä sarka oli niitetty valmiiksi kauniille luo’oille vaikka se oli edellisenä iltana jäänyt pystyssä lainehtimaan. Isä saattoi yllättyneenä todeta: “oho, onkohan Pertun Matti käynny yöllä tämän niittämässä?” Ikuisesti ovat jääneet mieleen myös ne heinätöiden evästauot ja niiden tunnelma, kun äidin tekemiä eväitä sai ladossa tai pientareella nauttia.
Ei elämä sentään pelkkää työtä ollut. Isä oli opetellut soittamaan kannelta ja kodissamme olikin monenlaisia tilaisuuksia, joissa musiikki oli mukana. Jo klupusesta lähtien olen silmä ja korva tarkkana seurannut Tastulan pelimannien harjoituksia. Parhaimmillaan viulujen, harmoonin ja kontrabasson lisäksi saattoi olla jopa viisi kannelta soimassa. Kyllä siinä tupa kaikui. Saattoipa joskus kuulla, kun Allan Masar tai Pirkko Järvelä lauloivat. Äiti puolestaan liittyi Eläkeliiton kuoroon jo sen perustamisen aikoihin, 30 vuotta sitten, ja jatkaa kuorossa edelleen. Perheenä kiertelimme kotimaan matkakohteissa, kun oma auto oli hankittu.
Ulkomaanmatkojakin isä ja äiti tekivät pelimannien esiintymisreissujen yhteydessä Ruotsiin, Saksaan ja myös USA:n länsirannikolle Kolumbia-joen seudulle. Se matka oli etenkin isälle tärkeä, koska hänen oma isänsä vietti siellä vuosikaudet metsätöissä. Mieleenpainuva oli myös isän ja äidin yhdessä allekirjoittaneen appivanhempien kanssa tekemä Israelin matka.
Eläkeajan avioliitto vaikutti onnelliselta ja seesteiseltä. Lasten ja lastenlasten elämässä riitti seuraamista. Äiti jatkoi edelleen puuhasteluaan puutarhassa ja leipomatuvassa
sekä käsitöiden äärellä. Isä työskenteli viime vuosina enää ajatusmaailmassaan, jota muistisairaus alkoi hiljalleen irrottaa tästä todellisuudesta. Isän ikävöinti omaan kotiinsa – siihen lapsuudenkotiin, jota ei enää ollut – teki äidin elämisen ja huolehtimisen raskaammaksi. Kanteleen soittaminen oli keino, jolla isä saatiin hetkeksi tähän hetkeen. Yhteinen musiikkituokio Siionin kanteleen lauluista kuuluikin säännönmukaisesti kotivierailuihin ja Timoveli käytti sitä myös iltaisin isän rauhoittamiseen.
Tällä reissulla Perhossa isä on väsynyt, ei jaksa istua. Puhetta hän yrittää, ei oikein saa selvää. Eväs maistuu vain vähän. Tartun kädestä, ennen niin vahva ja turvallinen, nyt kuihtunut. Vajaan tunnin kuluttua alkaa väsy painaa ja hänen silmänsä käyvät raskaammiksi. Silitän otsaa ja kerron meidän lähtevän ja siunaan näkemiin. Ei reaktiota. Puoliso painaa vielä suukon hänen huulilleen ja hän värähtää hieman. Värähdän minäkin. Hän ei ehkä tunne meitä – mutta me tunnemme hänet.
Hotelli Kaustisella 7.4. Vas. yleisön suosikki mieslaulajista Samuli Hautamäki, voittajat Teemu Haapaniemi, Hannele Koski-Vähälä, Kari Järvelä, Riitta-Liisa Ruotsala ja yleisön suosikki naislaulajista Eija Hautakoski.
Miesten finaali: Naisten finaali: VIDEOT: QR-koodin avausohje s. 3
Kokkola
Nuotiolla yhdessä kokkaaminen ja ruokailu muistetaan kauan!
Kokkolan yhdistys haki ja sai alkuvuodesta 2024 Eläkeliitolta jäsenjärjestöavustusta hankkeelle Elinvoimaa, vireyttä ja terveyttä ravinnosta lähiruokaa ja luonnon antimia hyödyntäen Tavoitteiksi hankkeelle asetimme ikäihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen sekä terveellisen ravitsemustietouden lisäämisen.
Päätimme toteuttaa hankkeen niin, että se sisältää sekä asiantuntijaluentoja, ruoan valmistusta ja sen nauttimista yhdessä että ruoka-aineiden hankkimista luonnosta.
TIETOA TERVEELLISESTÄ RAVINNOSTA, LÄHIRUOASTA JA LUONNON ANTIMISTA
Saimme hankkeen toteuttamisen yhteistyökumppaniksi Keski- ja EteläPohjanmaan Martat. Ja hanke käynnistyi, kun kotitalouden asiantuntija Henna Vasko luennoi huhtikuussa yhdistyksen kahvitilaisuudessa aiheenaan mm. lähiruoka ja miten
se edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria. Luennolla nousivat esille ruoan ympäristö- ja ilmastoystävällisyysvaatimukset. Toisaalta luonnon tarjoamat terveysvaikutukset näkyvät meissä fyysisenä, psyykkisenä sekä henkisenä hyvinvointina, kun voimme liikkua luonnossa ja hyödyntää erilaisia luonnon antimia ja kasveja ravinnoksemme.
RETKIRUOAN ESIVALMISTELUA
Toisena tapahtumana meillä oli retkiruokakurssi, joka oli oiva tapa oppia valmistamaan maukasta ja ravitsevaa ruokaa luonnon helmassa. Retkiruokakurssi vaati alkuvalmisteluja sisätiloissa ja kokoonnuimme piirin Marttatoimistolle. Kurssin vetäjänä toimi kotitalouden asiantuntija, kokenut ruoanlaiton asiantuntija
Vihannesnyytit valmistumassa retkiruokakurssilla.
Heidi Peltonen. Aloitimme perustietojen kertaamisella: mitä välineitä ja raaka-aineita retkiruokailussa tarvitaan. Saimme myös vinkkejä siitä, miten pakata ruokia niin, että ne säilyvät tuoreina ja maistuvina pitkään. Tietopaketin jälkeen aloitimme retkiruokien esivalmistuksen toimistolla, jonka jälkeen siirryimme Santahaan ulkoilualueen nuotiopaikalle sytyttelemään nuotiota ja valmistaan makoisat retkiruoat, jotka kyllä maistuivat osallistujille!
NUOTIOLLA KOKKAAMINEN
Opimme sytyttämään nuotion turvallisesti ja tehokkaasti. Ensimmäisenä ruokalajina valmistimme kotipaikkakunnalta kerätyistä kuivatuista suppilovahveroista keittoa, lisukkeiksi valmistimme nyyttejä eli
foliossa kypsytettyjä kasviksia sekä nuotiovoileivät. Jälkiruoaksi lämpenivät nuotiolla myös esivalmistellut banaanit täytettynä suklaalla.
Kuivattuja suppiksia oli etukäteen liotettu vedessä ja niitä keitettiin puolisen tuntia, sitten mausteet ja tuorejuusto ja lopuksi ripaus murukahvia, joka antoi piristävän maun.
YHDESSÄOLO TUO HYVINVOINTIA
Heidin iloiset ja railakkaat naurun pyrähdykset saivat hymyn ja naurun muidenkin huulille. Kurssilla olikin rento, keskusteleva ja kannustava ilmapiiri sekä mahdollisuus oppia muilta osallistujilta.
Keiton, nuotioleipien ja nyyttien valmistusta odotellessa Henna ohjasi meidät tutustumaan metsään siis ”metsäjoogaamaan”: kiertelim-
me ympäristössä ja halasimme puita, hyppelimme kantojen yli sekä punnersimme puuta vasten. Ja kyllä liikunnan päälle erinomaiset retkiruoat maistuivat osallistujille.
KURSSI JATKUU
Syksyn aikana on tavoitteena mennä metsään sieniretkelle oppaan kanssa. Lisäksi Marttatoimistolla järjestetään ruokakurssit aiheena kahvi-/teepöydän terveelliset tarjoilut, sienistä kokkailua sekä pakkausmerkintöihin ja kasviproteiineihin tutustumista. Näin käytännön tasolla pääsemme perehtymään ikääntyvän terveelliseen ravitsemukseen ja miten ravinto vaikuttaa hyvinvointiimme.
Teksti: MAIJA RUKAJÄRVI-SAARELA JA RIITTA ANTTILA • Kuvat: RIITTA ANTTILA
Tiedossa oli jo perinteeksi muodostunut liikunnallinen ja rentouttava reissu.
Maanantaiaamuna Urheilutalon parkkipaikalla odotti innokas 45 hengen lähtijöiden joukko. Kuski suuntasi auton nokan kohti Itä-Suomea ja uusia kokemuksia, matkatoimikunnan vetäjä Sirkka Heikkilän johdolla. Pyhäjärven ABC:llä oli pieni tankkaustauko. Kylpylän lounaan jälkeen kuunneltiin hotellin esittely ja sen oma viikkoohjelma. Päivä jatkui majoittumisella ja toisiimme tutustuen. Nopeasti tuli päivällisen aika, kun uusia tuttavuuksia luotiin.
Aamulla oli varhain lähdetty liikkeelle, joten pienet päikkärit ja aivojen lataus oli paikallaan. Päivän päätteeksi tietovisalla testattiin, miten aivot olivat latautuneet – ja se ei ollutkaan ihan tavallinen visa: kysymykset tietokoneelta ja vastaukset puhelimeen. Kysymykset tähän jännään kisaan oli laatinut Seppo Lamminen. Loppuillan jokainen käytti itselleen mieluisimmalla tavalla, kuka ulkoillen kuka kylpylässä lilluen.
Toinen päivä aloitettiin kevyellä aamujumpalla ennen aamiaista. Päivään mahtui monenlaista tekemistä. Aamupäivällä hyödynnettiin hotellin kylpylää ja käytiin altaassa jumppaamassa.
Lounaan jälkeen kokoonnuimme luentosaliin Eläkeliiton tarjoamaan Teams-koulutukseen. Saimme tärkeää tietoa vertaistoimintaan liittyvistä asioista. Iltapäivällä päästiin taas ulkoilemaan kukin halujensa mukaan.
Reippaan kävelylenkin jäl keen suuntasimme kodalle ja mitäs muuta kuin makkaran paistoon. Loppuiltapäivän jokainen vietti itselleen sopivalla tavalla. Hotellilla oli tarjolla erilaisia hoitoja, niihin porukka osallistuikin hyvin aktiivisesti. Päi-
vällinen maistui jälleen ja sen päälle tupluurit oli paikallaan. Ilta kului pelaten sekä uusia pelejä opetellessa. Illan päätteeksi istuttiin ravintolapöytiin, laulettiin karaokea ja tanssittiin.
Kolmantena päivänä aamurutiinit olivatkin jo kaikille tutut, kevyt aamulenkki ja aamiainen. Seuraavaksi oli suuren suosion saavuttaneen musiikkiliikunnan vuoro. Siihen kiteytyi koko liikunnan riemu, kun liikuttiin musiikin tahtiin ja samalla laulettiin Tuula Sarellin toimiessa vetäjänä. Liikuttu ja ulkoiltu oli kohtuullisen paljon, joten aivojakin oli tarve vähän jumppauttaa. Siihen oiva keino löytyi aivoriihestä, jonka vetäjinä toimivat Maija Rukajärvi-Saarela ja Tapani Saarela
Saimme tutustua Runnin vanhaan kauniiseen päärakennukseen, joka on edelleen juhla- ja kokouskäytössä. Päivällisen jälkeen suuntasimme savusaunan pehmeään löylyyn ja porealtaaseen. Ilta päätettiin elävän musiikin tahtiin tanssien ja yhdessä olosta nauttien.
Neljäntenä aamuna kehoa ja mieltä heräteltiin pienellä liikuntahetkellä sisätiloissa. Aamiaisen jälkeen alkoi pakkaaminen ja huoneiden luovutus. Haikein mielin lähtöä valmisteltiin, kolme päivää oli mennyt tosi nopeasti. Bussi odottikin jo meitä pihalla ja matka kotiin saattoi alkaa. Matkalla pysähdyttiin Pyhäjärven Vaskikellossa lounaalla. Maittavan lounaan lisäksi saimme kattavan selostuksen Vaskikellon historiasta sekä siellä olevista erikoisista kelloista. Auton nokka käännettiin kohti Kokkolaa. Neljä päivää oli mennyt nopeasti – uskon ja toivon, että porukka oli nauttinut reissusta. Kotiin on kuitenkin aina mukava palata.
TARJA KALLIO, Kokkola Kuvat matkalla mukana olleilta.
Kokkolan yhdistyksessä vilkasta vapaaehtoistoimintaa
Tekstit: MARJATTA TJÄRU, RIITTA ANTTILA JA
RIITTA-LIISA KANKKONEN
Kuvat: RIITTA ANTTILA
Puistojumppaa ikäihmisten kanssa.
Sotainvalidien talossa järjestetään kahvitilaisuuksia viikoittain ja eri yhdistykset vuorollaan keittävät asukkaille päiväkahvit. Kuvassa vapaaehtoiset mukana Sotainvalidien talon juhannusjuhlassa.
Kokkolan yhdistys tekee yhteistyötä Kokkolan suomalaisen seurakunnan kanssa. Kuvassa vapaaehtoiset valmistautuvat avustamaan vanhuksia pääsiäiskirkkoon.
Vapaaehtoiset Kirkonmäen kentällä Hippokisojen toimitsijoina. Tapahtumassa myös leikittiin lasten kanssa.
Toimintaamme ohjaa halu auttaa – yhdessä olemme enemmän!
Lauluryhmä Hilimat harjoittelee säännöllisesti. Ryhmä esiintyy yhdistyksen omissa tilaisuuksissa ja käy viihdyttämässä palvelutalon asukkaita lauluin, runoin ja jumppauttaen.
Seppo Lammisen video kukkaisryhmästä koristelemassa kirkkoa. Haastattelijana Salme Heino.
https://www.youtube.com/ watch?v=0DDSIjROE4Q
Soiten ja Kokkolan yhdistyksen eSeniorit opastavat kirjastossa tietotekniikan ongelmissa. eSeniorit Pirkko Teirikangas ja Seppo Lamminen ongelman ytimessä.
Haaveet
Lapsena haaveilin isoksi kasvamisesta, että oppisin ajamaan pyörällä, menisin kouluun ja saisin paljon kavereita, ei tarvitsisi aina totella.
Aloitin koulun, nyt olisin halunnut olla teini, silloin luokan isot pojat eivät härnäisi eivätkä vetäisi hiuksista, saisin valita vaatteita joista pidän.
Teini-ikäisenä, olisin halunnut olla pitempi, haaveilin hyvästä aikuisuudesta, menisin työhön, tienaisin rahaa ja olisin itsenäinen, nauttisin elämästä.
Tuli aikuisuus, tuli kiireinen elämä, avioliitto, lapset, työ ja ura täyttyi päivistä sekä aurinkoisista että pilvisistä, mutta mieli liikkui aina huomisessa.
Huomenia tuli, kuukaudet, vuodet, vuosikymmenet, elämä lipui nopeasti kohti eläkeikää, tänään katselen elämääni taaksepäin, olen kiitollinen ja muistelen menneitä.
Seppo Lamminen on koonnut monipuolisen videon viime vuoden marraskuussa Jungsborgilla vietetyistä Wanhanajan iltamista. Voit katsoa sen alla olevasta QR-koodista. Muistoja
https://www.youtube.com/ watch?v=xSFtQ8zOaqI
HELMI NILSSON, Kokkola
Ruuan jälkeen sitten odotettiin joulupukkia. Jos ei ollut kilttinä, ei kuulemma saanut lahjojakaan. Sitä kilttinä olemista oli koko syksy, kun ne tontut olivat joka ilta ikkunan takana kurkkimassa.
Joulu 50-luvulla
Joulut ovat jääneet erityisesti mieleeni. Siivoukset aloitettiin hyvissä ajoin. Melkein kaikki mitä irti sai, vietiin ulos ja puisteltiin ja hakattiin lumessa. Uudet oljet vaihdettiin ”matrassiin”, minun ja isosiskoni sänkyyn. Siksi ne vaihdettiin, kun ne olivat menneet silpuksi ja niitä piti aina iltaisin tasata keskelle, kun ne tahtoivat kasautua sängyn molempiin päihin. Meidän sänkymme oli sellainen päästä vedettävä, joka laitettiin kasaan, kun oli vieraita tulossa ja juhlapyhiksi. Sitten silitettiin kaikki lakanat, tyynyliinat, pyyheliinat, pöytäliinat ja esiliinatkin.
Sika oli teurastettu aikaisemmin syksyllä ja siitä meillä oli joulukinkku. Äiti oli leiponut pullat, leivät, piparit ja tortut. Aatonaattona tehtiin porkkana- ja lanttulaatikot. Kink-
ku laitettiin yöksi leivinuuniin. Mikä ihana tuoksu aattoaamuna.Kuusi koristeltiin pumpulilla ja ihan oikeilla kynttilöillä.
Ruuan jälkeen odotettiin joulupukkia. Jos ei ollut kilttinä, ei kuulemma saanut lahjojakaan. Sitä kilttinä olemista oli koko syksy, jos vähän nahisteltiin, oli äiti heti muistuttamassa lahjoista, olihan ne tontut joka ilta ikkunan takana kurkistelemassa.
Sitten kuului koputus. Joulupukkiko? Meille tuli kiire, minulle ja pikkuveljelle, juostiin kamariin sängyn alle piiloon. Äiti sai maanitella meitä sieltä pois.
Aina minä sain jonkun lahjan. Joskus katosi syksyllä nukke ja paketissa oli samannäköinen. Sille oli äiti tehnyt uudet vaatteet ja kädet oli vaihdettu. Minä kun olin purrut edelliseltä nukelta peukalot rikki, niin että sahajauhot tuli ulos.
Joulupukkiin uskominen loppui sitten siihen, kun isoveljeni oli pukkina. Hän oli soitto-oppilaskoulussa ja hänellä oli armeijan vaatteet. Kun hän tuli ovesta sisään, huomasin että saappaasta roikkuu ”jalkarätti”, samanlainen kun olin nähnyt isoveljelläni.
LEENA
WARGH Kokkola
Kesäretki
Blomqvistin puutarhalle
Syyskesän kauniina keskiviikkopäivänä yhdistyksemme teki matkan Blomqvistin puutarhalle. Puutarhuri Leif Blomqvist otti meidät vastaan. Hän kertoi toiminnasta, joka on lähtenyt liikkeelle hänen isoisän mailla 1980-luvulla. Kehittely on ollut mielenkiintoista. Perennojen ja koristepensaiden lisäksi erikoisuuteen kuuluu vanhan ajan harvinaiset ja talvenkestävät omenalajikkeet sekä hedelmä- ja marjauutuudet. Ulkomaille vienti on merkittävää esim. omenapuiden osalta.
Kuvat: RIITTA ANTTILA
Omenalajikenäyttely. Puutarhalla on jalostettu omenapuita ja tällä hetkellä niitä löytyy 120 eri lajiketta. Kuvassa Hannu Herlevi.
Puutarhan taimisto on paikan ylpeys. Esittelemässä Leif Blomqvist.
Rauhallista joulua!
Joulun aika on täynnä jännitystä ja iloa. Taas yksi vuosi päättyy ja on aika käydä rohkeasti uuteen.
Kokkola – meillä on laajempi horisontti.
Kokkolan kaupunki toivottaa kaikille
Eläkeliiton jäsenille rauhallista joulun aikaa ja menestystä alkavalle vuodelle
2025.
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta
Oli vuosi ollut millainen vain, se päättyy aina jouluun. Joulunaika tuo meidät yhteen. Pidetään toisemme mielessä ja sydämessä – olimme sitten lähellä tai k aukana.
Puh./Tel: 822 4611
Hautaustoimisto - Begravningsbyrå MATTSSON
Puh./Tel: 831 2303
Hakalahdenkatu 76 Hakalaxgatan Kokkola/Karleby
lounasravintola
LOUNAS €
LOUNAS 8,50€
lämmin lounas/keittolounas/salaattibuffet jälkiruoka ja kahvi
Kenneth 0400 594 600 Sakari 0400 560 804 Toni 040 732 8890
Lounasravintola
Asiantuntevaa ja laadukasta NUOHOUSPALVELUA Kokkolan alueella.
P. 045 154 1047
ASIAKKAAN MITTOJEN MUKAAN
• rahtipalvelut kattavasti kotimaassa
Sateenkaari 23 A, Kla
• kiviainesmyynti ja -toimitukset • kuljetus-, nosturi- ja vaihtolavapalvelut • maanrakennusurakointi
ASIAKKAAN MITTOJEN MUKAAN
• rahtipalvelut kattavasti kotimaassa
KOKKOLA
UuttaOnnellistajajoulua
PARASTA ON HYVÄ MATKA.
ENSI KESÄN AUTOT JA VAUNUT MYYDÄÄN NYT, TOIMI NOPEASTI!
Tutustu netissä uusiin malleihin, katso uusimmat videoesittelyt ja lue blogin uusimmat artikkelit.
www.caravanlandia.fi
Edustamme seuraavia merkkejä:
Matin paras laulu on vielä laulamatta
Meillä on aina laulettu, koko perheen voimin, kertoo Matti Korkiala. Kälviällä kyllä tunnetaan Korkialan laulavat sisarukset. Matti on kotoisin Kälviän Hillistä, maalaistalosta. Hänellä on seitsemän sisarusta ja Matista piti tulla tilan jatkaja, mutta kuinkas kävikään. – Silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimoni Leila, pääsi opiskelemaan Porvooseen ja minä lähdin mukaan rakennushommiin. Neljä vuotta siellä vierähti ja veljeni Jaakko otti talonpidon hoitaakseen.
Jo kymmenvuotiaana Matti sai isältään viulun ja päätyi Kokkolaan Musiikkiopistoon opiskelemaan viulunsoittoa. – Nykyisin soitan omatekemällä alttoviululla, mutta olen auttamatta harrastelija. Viulun soittoa pitäisi jatkuvasti harrastaa, mutta aika ei siihen ole riittänyt, Matti sanoo.
KYMPIN TANGOKUNINGAS
Matti Korkiala pongahti koko Suomen tietoisuuteen vuonna 1997, kun tangokuninkaan kruunu istutettiin hänen päähänsä Seinäjoen tangomarkkinoilla. Tuomaristo oli liikuttavan yksimielinen ja historialliset kymmenen pistettä tuli jokaiselta tuomarilta. Takana oli kaksi aiempaa yritystä kilpailussa ja jo vuonna 1995 Matti alkoi laulaa ammatikseen. Kuninkaan kruunu kuitenkin mullisti kaiken. Keikkaa tuli valtavasti ja oman bändin kanssa Matti kiersi Suomea toistakymmentä vuotta. – Ajan mittaan keikkaileminen kävi
Matti Korkiala ja se soma joulupusero.
kyllä raskaaksi. Laulaminen on ja oli ihanaa, mutta kun tiesi, että keikan jälkeen odottaa viisisataa kilometriä pimeää maantietä tuulessa ja tuiskussa, ei se oikein innostanut. Ajaminen ja valvominen on niin kuluttavaa. Sinkkuna ehkä jaksaisi, mutta perheelliselle se on työlästä. Vähensin keikkoja ja aloitin taas rakennusmiehen ja muurarin hommat. Niistä selviää valoisaan aikaan kotiin, Matti kertoo, pilke silmäkulmassa. Matti Korkialan ääni on hyvin tunnistettava, se ei huku massaan. Ääni sopii täydellisesti tangojen tulkintaan. – Minulla on useita esikuvia ja idoleita kuten Olavi Virta, mutta en halua matkia ketään. Omalla äänellä haluan pärjätä. Kun ihmettelen miksi tällaiselle äänelle ei ole löytynyt mitään hittikappaletta, Matti sanoo, ettei ole koskaan halunnutkaan olla mikään iso tähti. – Tämä riittää minulle. Ja sitä paitsi tähtiä on vain taivaalla, hän sanoo vaatimattomasti. Kesän 2024 tangomarkkinoilla Matti oli tietysti mukana, mm. huikeassa 40-vuotis juhlakonsertissa, joka televisioitiin. Matti kertoo, että he entiset kuninkaalliset ovat perustaneet Tangokuninkaalliset ry:n, jonka hallituksessa myös Matti istuu. – Tämä on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoituksena on kehittää, ylläpitää ja vaalia suomalaista tango-, iskelmä-, ja tanssilavakulttuuria. Jäseniä on noin 40–50. Ja erilaisilla tempauksilla keräämme rahaa lah-
joitettavaksi eteenpäin. Juurikin heinäkuussa jaoimme uusille tangokuninkaallisille 1000 euron stipendit.
UUSI ELÄMÄNTILANNE
Matti ja Leila-puoliso asustelevat Kokkolassa kaksistaan. Tyttäret Matilda ja Mirjam ovat jo lentäneet maailmalle opiskelujen ja töiden perässä. Matilla on vielä useampi vuosi työelämää edessä, ennen kuin eläkepäivät koittavat. Kun kysyn alkaako silloin keikkailut uudella innolla, Matti toppuuttelee. – Musiikki säilyy varmasti aina mukana, niin kauan kuin ääni kestää. Varmasti konsertteja ja sen sellaista ainakin, mutta aika näyttää, hän sanoo arvoituksellisesti.
Musiikki ja rakennustyöt vievät Matilta ajan niin ettei juuri muuta ehdi. Mutta jotakin kuitenkin. – Vaimo ja tytöt ovat tärkeimpiä, heille pitäisi riittää aikaa. Ulkoilutan koiraa ja golfiakin on mukava pelata. Tytöt sanovat, että olen liiaksi työorientoitunut, tiedä häntä. Mutta jos lomalle lähdetään, niin viikko kyllä riittää sitä lajia, sitten pitää päästä puuhastelemaan jotakin. Ja omakotitalossa puuhastelua kyllä riittää. Ja minulle käsillä tekeminen on aina ollut mieluista, Matti sanoo.
Matti Korkialan repertuaariin kuuluu tangojen lisäksi muunkinlainen musiikki, myös hengellinen. Sisariensa Mervin ja Riitan kanssa
he järjestävät erilaisia kirkko- ja hyväntekeväisyyskonsertteja. Hyväntekeväisyys on Matille tärkeää. – Kyllä auttaminen on sydäntä lähellä. Pyyntöjä esiintymisiin tulee tuhkatiheään, mutta nyt olen päättänyt aina miettiä yön yli ennen kuin lupaudun. Mutta jos tunnen, että minulla on jotakin annettavaa, lähden ilman muuta mukaan. Nämä konsertit ovat koskettavia ja niistä jää itselle tavattoman hyvä mieli.
Matti Korkialaa on kehuttu huumorintajuiseksi ja yleisönsä ottavaksi taitelijaksi, joka ei jätä ketään kylmäksi. – Jos näin on, niin hyvä juttu. Se johtuu varmaan kotikasvatuksesta. Kotona oli tärkeää, että kaikki ihmiset huomioitiin tasavertaisina. Eikä tarvitse pokkuroida mihinkään suuntaan, hän sanoo. Huumorintajusta kertoo sekin, että Matti kuultuaan tämän jutun tulevan joululehteen, halusi pukeutua somaan joulupaitaan, vaikka heinäkuun helteet olivat haastatteluhetkellä kuumimmillaan.
Kun kysyn mielikappaletta tai laulua, jonka haluat vielä laulaa, Matti miettii kuumeisesti ja tokaisee. –Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Hyvin tehty musiikki koskettaa aina. Kai se kuitenkin on niin, että se paras laulu on vielä tekemättä ja laulamatta. Odotan sitä innolla, hän sanoo hymyssä suin.
KATARIINA HAKKARAINEN-JYLHÄ,Kälviä
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Vainiontilalle syntyi kaksostytöt vuonna 1974. Sanotaan, että vahingosta viisastuu, mutta meidän kohdallamme se ei pitänyt paikkaansa. Kolmas tyttäremme syntyi reilun vuoden päästä. Sairaalasta tultuani, laskin uuden vauvan koppaan seinänvieripenkille riisuakseni takin yltäni. Pikkutytöt juoksivat kopan luo ja tarttuivat sen reunaan, roikkuen siinä nähdäkseen uuden vauvan. Sil-
loin koppa kellahti kyljelleen ja tytöt pyllylleen. Vauva pyörähti kopasta heidän syliinsä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei kukaan ennättänyt tehdä mitään. Nostin vauvan pois säikähdyksestä itkevien tyttöjen päältä. Onneksi olin pyörittänyt hänet tiukkaan kapaloon, eikä siinä käynyt kuinkaan, katseli vain unisilla silmillään ja jatkoi untaan. Seuraavana päivänä laitettiin koukut kattoon ja köyden varassa roikkuva oranssi pyykki-
koppa oli turvallinen nukkumapaikka uudelle tulokkaalle.
Kun nuorimmainen opetteli kävelemään ja kiipeilemään, sattui kaikenlaisia törmäilyitä ja päiden kalinaa. Olin yksin lasten kanssa ja minun piti hakea hellapuita. Sovin kaksosten kanssa, että vahtivat nuorempaansa. Penkit kaadoin pöydän alle, ettei hän tanssisi tullessani pöydänkannella. Juosten tullen mennen hain puut ja palasin tupaan. Ei pöydällä tanssijoita, mutta sähköhellan
uuninluukku oli auki ja nuorimmainen oli polvillaan sen päällä, isompien tyttöjen työntäessä häntä uuniin. Pelti ja ritilä olivat pitkin lattiaa ja kovasti äheltäen pienin olisi pian uunissa. Toinen jo kierteli nappuloita, kunnes ehdin hätiin. Niinpä sitten uuninluukku piti sitoa narulla kiinni seinässä olevaan naulaan, etteivät saisi sitä auki.
TAIKINANTAMPPAUSTA MUMMUN VAHTIVUOROLLA
Mummu jäi vahtimaan kolmevuotiaita kaksosia ja nuorimmaista iltanavetan aikana. Siinä he istuivat lattialla vierekkäin ja odottivat pikkukakkosen alkamista. Mummu istui käsityönsä kanssa kiikkutuolissaan, kaikki näytti olevan kunnossa. Palatessani tupaan, mummu istui kiikkutuolissa nukkuen, silmälasit vinosti kasvoillaan. Hellanvieruspenkillä oli taikinasaavi, jonne mummu oli laittanut leipätaikinajuuren huomista leipomista varten. Keskellä taikinasaavia seisoi nuorimmainen ja tamppasi taikinaa jaloillaan. Kaksoset kantoivat kaapista pusseja, tyhjentääkseen niitä saaviin. Penkki oli siirretty avoimen kaapin eteen ja sieltä oli kadonnut lähes kaikki, mihin olivat yltäneet. Kahvipaketti ja palasokeritkin olivat jo saavissa.
Tartuin taikinantamppaajaa kainaloista ja nostin. Kumisaappaat eivät irronneet, mutta vihreät sukkahousut venyivät saappaista, kunnes ne irtosivat vyötäröltä ja putosivat kumisaappaiden päälle saaviin. Nostin tytön lattialle ja hain sanomalehden, jonka päälle pistin taikinaiset saappaat ja sukkahousut. ”Mitä ihmettä te touhuatte?”, kysyin lapsilta. Leipätaikina oli pilalla ja tupa ihan sekaisin. ”Taikataikinaa”, tuli yhteen ääneen. Pikkukakkosen taikataikinaa siinä vain värkättiin.
Toruessani tyttöjä heräsi mummukin, suuttuen tihutyöstä. Hän huusi harmissaan tytöille isoäänisesti. Taikinantekijät säikähtivät ja tarrautuivat jalkoihini. Katsoessani sitä sotkua ja pelästyneitä tyttöjä ympärilläni, minua rupesi naurattamaan. Tytöt katsoivat ymmällään vihaisena huutavaa mummua ja nauravaa äitiä. Silloin myös pappa astui tupaan, katsellen hävitystä, sanoen ”Ja tällais-
ta tänään. Keitettäisiinkö iltakahvit? ” ”Emme taida keittää”, sanoin näyttäen tyhjää kahvipakettia. Nukkumaan mentäessä tytöt kertoivat, kuinka he olivat kiikuttaneet nuokkuvan mummun uneen ja ihan oikeasti, pikkukakkosesta oli saatu ohje taikataikinaan. Kumikengät piti laittaa siksi, kun palasokerit sattuivat jalkapohjiin tampatessa.
Hain pikaisesti maitoa navetalta, jättäen kiltisti leikkivät lapset yksin. Palattuani, pienin leikki leluillan lattialla, mutta kaksoset olivat siirtäneet tuolin pakastimen eteen. Toinen tytöistä seisoi avoimen arkun edessä eteenpäin kumartuneena ja kainalosta näkyi punaisten saappaiden pohjat. Toinen neiti roikkui pakastimen sisällä, kurkotellen jotain. Tulostani säikähtyneenä, irtosi ote saappaista ja siellä sitä oltiin, pakastimessa. Vedin roikkujan ylös ja hän oli tarttunut kaksin käsin mansikkapussista kiinni. Viluissaan hän luovutti mansikat minulle. Kuinka taas olisi voinut käydä saarnan jälkeen pistin mansikat jääkaapin ylähyllylle. Rangaistuksena ne syötäisiin vasta aamupuuron kanssa.
Olin vielä pesemässä navetassa lypsimiä, kun hätääntynyt tyttö huusi ovelta: ”nyt apuun ja äkkiä”! Tyttö pyörähti takaisin ja minä lähdin vauhdilla perään. Ovelta jo näin, että kolmevuotias nuorimmainen roikkui tikapuilla, liki räystästä. Juostessani päässäni takoi ajatus, että pudotusta oli ainakin neljä metriä. Siitä ei selviäisi hengissä. Voi vain arvailla minkälaisessa paniikissa juoksin tikkaille. Kiivetessäni huomasin, kuinka niljakkaita puiset puolat olivat. ”Pidä kiinni”, huusin ja kapusin hullun lailla ylös. Pienet kädet olivat ihan valkoiset, puristaessaan puolasta. Kiersin käteni pienen vartalon ympärille ja verin hänet puolien välistä itseäni vasten. Pienet kylmät käsivarret kiertyivät kouristuksenomaisesti kaulani ympäri, tunsin pienen vartalon tärinän itseäni vasten. Laskeutuessamme rauhoittelin, mutta maahan päästyämme alkoi omat jalkani täristä. Hampaat kalisten varoitin tyttöjä, ettei koskaan enää tikapuille. Aamulla pappa sahasi kaksi alinta puolaa irti.
Olin leipomassa, kun tyttö huusi ovelta, että nyt tarvittaisiin apua. Piha oli aidattu niin, etteivät tytöt päässeet läheiseen jokeen. Pystyrimoilla tiheään naulatun aidan yksi rima oli katkennut alalaudan kohdalta, jättäen aidan alaosaan pienen aukon. Pitihän siitä koettaa sovittaa itseään ulos. Nyt neiti oli aidan edessä pylly pystyssä ja pää aidan alla jumissa. ”Mitäs tässä nyt tehtäis”, kysyin vieressäni seisovalta tytöltä. ”Leikataan korvat pois”, sanoi tyttö ja samalla alkoi aidan alta kuulua hurjaa ulinaa. ”Ei korvia”, kiljui tyttö, kuin sianporsas pinteessä. Onneksemme isä saapui paikalle ja nosti aitatolppaa maasta ylös ja pää saatiin korvineen irti. Tytön siinä hieroessa korvallisiaan, kysyi isä, että ”Mitäs tästä nyt opit?” ”Ei kannata tukkia ali, vaan kiivetä yli”, sanoi tyttö.
Juhannusaattona osuuskaupan munkkitarjous sai pyöräilevät alakoululaiset, melkein kolmoset, hakemaan markan munkkeja. Rohkein tytöistä pyytäisi ”makkaramartalta” sadalla markalla munkkeja. Koko matkan repliikkiään mielessään hokien kaupan tiskillä hän sanoi innoissaan, että ”Sadalla munkilla markkoja”. Tilauksesta yhtään hämmästymättä Martta antoi tytöille ison sadan munkin laatikon, ja kassalta he saivat vielä narua sitoakseen sen tarakalle. Kotimatkalla kaksi tytöistä lauleli: ”meillä on sadalla munkilla markkoja”. Kotona odotti limsapullot ja jokainen sai syödä kolme munkkia. Vietimme sokerihumalaisen juhannuksen.
Perheellämme on ollut suuri varjelus, ettei mitään vakavampaa ole sattunut lasten riehakkaissa leikeissä. Saimme pidettyä heidät hengissä aikuisuuteen saakka. Nyt viisikkomme on maailmalla. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Muistelot on kaivettu ruutuvihkopinkasta ja niitä on monta kertynyt aikain saatossa. Nyt meille on syntynyt jo 11 lastenlasta ja uudet vihot ovat käytössä. Taas sattuu ja tapahtuu. Voi ihana elämä!
Puh. (06) 8350 510 e-mail: kalviantilitoimisto@anvianet.fi TILI- JA YRITYSPALVELU T. MAUNUMÄKI
Hyvää Joulua ja kiitos kuluneesta vuodesta
VELJEKSET HILLI OY
puh. 050 348 8951
KÄLVIÄN KUNTOUTUSASEMA Oy Fysikaalinen hoitolaitos Fysioterapia, lymfaterapia, hieronta, akupunktio, lääkinnälliset tukisukat, veteraanikuntoutus ja lääkinnällinen kuntoutus. Myös kotikäynnit! Meille voit tulla lähetteellä tai ilman.
Kesäniementie 1, 68300 Kälviä P. 06-835 0533 www.kalviankuntoutusasema.fi
EL:n Lestijärven yhdistys järjestää talvikaudella Lestin Wirkeitten toimintaa kerran kuukaudessa. Tapaamispaikkana on palveluyksikkö Kotipirtti. Tapaaminen alkaa yhteisellä kahvilla, jonka yrittäjä tarjoaa. Kahvitellessa on mukava tavata tuttuja sekä keskustella asukkaiden kanssa. Sen jälkeen on ohjelmaa noin tunniksi. Perinteenä on, että tilaisuus aloitetaan Lestin Wirkeitten omalla laululla, johon Marja-Liisa Uusitalo on laatinut sanat lähes 10 vuotta sitten. Sävelenä on ”Arvon mekin ansaitsemme.” Tilaisuus päätetään usein yhteisvirteen: Kiitos sulle Jumalani.
Tammikuussa teemana oli vanhat esineet. Sirpa Parkkila oli tuonut tuohirepun ja hevosen setolkkaan kiinnitettävän kellon. Samalla me nuoremmat opimme uuden sanan: setolkka. Pirjo Lindholm esitteli keritsimiä. Alli Paloranta oli tuonut varvuista tehdyn vispilän. Mietittiin yhdessä esineitten nimiä, ikiä ja mihin niitä on käytetty. Haastavaa oli keksiä, löytyykö kyseinen esine tai sen käyttötarkoitus jostakin laulusta ja muistetaanko laulun sanat.
Parkkila esitteli tuohireppua.
Helmikuun teemana oli Kalevalanpäivä. Muutamat jäsenet olivat pukeutuneet joko Lestin pukuun tai kansallispukuun. Vanhat arvoitukset panivat aivonystyrät liikkeelle ja välillä laulettiin vanhoja lauluja.
Maaliskuun lopulla oli pääsiäinen. Varsinaista wirkeitten omaa tilaisuutta ei järjestetty, vaan tehtiin yhteistyötä seurakunnan kanssa. Muutamat yhdistyksen hallituksen jäsenet olivat tehneet virpomisvitsoja. Keskusteltiin virpomisesta,
Sirpa
Toukokuun ompelutalkoissa tehtiin nimilappuja Kotipirttiin.
Alli Paloranta pitämässä käsijumppaa huhtikuussa.
pääsiäistavoista sekä kuunneltiin diakoni Anniina Lintilää yhteislaulujen ja virsien ohella. Virpomisvitsoja jätettiin Kotipirttiin sekä jaettiin muille osanottajille.
Huhtikuussa saatiin vieraita Toholammilta, kun Helena Hjelmeroos tuli kakkujen kera tapaamaan entisiä Helenan kerholaisia. Kakkuja oli reilusti, koska myös lamppilainen Antti Peltokangas oli hankkinut kakun talvella olleen syntymäpäivänsä merkeissä. Samalla järjestettiin arpajaiset Kotipirtin viihtyisyyden hyväksi. Monet jäsenet olivat lahjoittaneet Kotipirtin lisäksi arpavoittoja. Iloisin mielin luovutettiin reilut sata euroa kesäkukkien hankintaan. Yhdistys sai 500 euroa STEAn avustusta teatteriesitystä varten. Kahden kauppa -niminen esitys keräsi huhtikuussa Yli-Lestin työväentalolle reilut viisikymmentä katsojaa, joista osa Toholammilta ja Reisjärveltä.
Keväällä Kotipirtin palveluesimies pyysi yhdistykseltä apua, jotta jokaisen asukkaan vaatteisiin saataisiin nimilaput. Toukokuun alussa viisi naista otti ompelukoneensa mukaan ja ompeli nimilappuja parisen tuntia. Suurimman osan lapuista oli ommellut asukkaiden omaiset.
Varsinainen yhteinen kokoontuminen oli kuun puolivälissä. Silloin aiheena oli kevät ja kevääseen liittyvät laulut. 85-vuotias Alli Paloranta piti sormijumppaa jo toisen kerran tänä vuonna. Ihmetystä herätti Allin hyvä muisti ja yleiskunto.
Kevään mittaan järjestettiin muutamia päiväkahvitilaisuuksia kunnanvirastossa, joissa eri alojen asiantuntijat jakoivat tietoa. Aiheena oli mm. apteekin ajankohtaiset asiat, käteisen rahan käyttöön liittyvät kysymykset sekä aivoterveyteen liittyvät asiat. Varsinkin pankkipalveluiden heikentyminen herätti mielenkiintoa ja monenlaisia kysymyksiä. Huolena oli, miten yhdistys saa kerättyä esim. arpajaistuloja, jos käteistä rahaa ei enää saa.
”Liike on lääke” -hankkeen puitteissa järjestettiin edellissyksynä sekä tänä keväänä useita vesijumppia Lylyn Pisarassa Raimo Kallio ohjaamana. Varsinkin naiset olivat lähteneet hyvin ohjattuun liikuntaan
Väinö Haapakoski esittelemässä luontopolun kohdetta.
mukaan yhden rohkean miehen lisäksi. Syksyllä 2023 järjestetylle Lestijärven rannalla sijaitsevalle Pomo kallion retkelle saatiin mukaan kymmeniä osallistujia. Kämppä historian lisäksi myös luontopolku kiinnosti monia. Muutamat lunastivat alueen suunnistuskartan omatoimista liikuntaa varten.
Yhdistyksen järjestämät tilaisuudet ovat olleet kaikille avoimia ja useimmiten myös maksuttomia. Jä-
senetuina yhdistys tarjoaa alennuksia mm. jouluruokailuista ja retkistä. Yhteiset tapaamiset virkistävät ja tuovat uutta ajateltavaa. Ilman yhteistyötä moni tilaisuus jäisi toteutumatta.
MARKETTA SIMILÄ, Lestijärvi
Aimo Itäniemi kertomassa piirin onkikilpailun sääntöjä.
Iloiset seniorit Pomokallion kämpän portailla.
Yksi jouluaattoilta oli erilainen
Pahvinaamarityyppi astui pirttiin susiturkki yllään
Kotini oli tavallinen maalaistalo Kainuussa. Oli muutama lehmä, vasikoita, sika ja kerran emakkokin sekä lampaita. Talossa oli pirtti, kamari ja yläkerrassa yksi huone. 1960-luvun alussa siellä asui kymmenen henkilöä: nelilapsinen perheemme, setäni poikansa kanssa sekä isovanhempani. Isäni muut sisarukset kyläilivät muutaman kerran vuodessa perheineen. Tilaa ja ruokaa oli aina riittävästi. Yösijaa ja ruokaa riitti myös satunnaisille kulkijoille. Yksi heistä oli reppuselässä kulkukauppiaana liikkunut vanhempi mieshenkilö Jaak ko, joka tuli meille tavallisesti keski viikkoisin tai lauantaisin, olihan sil loin saunapäivä. Hänellä oli repus saan myytävänä pikkutavaraa kuten neuloja ja lankaa, mutta myös alus vaatteita ja liinoja. Jaakko halusi aina maksaa kahvista ja ruuasta. Kerran Jaakko kauppasi ja kauppasi tavaraa eikä vanhemmillani oikein ollut os tohaluja. Syynä lienee ollut se, ettei vanhemmillani ollut rahaa muu tamaa kymmenpennistä enem män. Kauppaa hierottiin kuitenkin niin kauan, että kaupat saatiin sovittua ja Jaakko sai mak settua syömisestään ja sai samalla yösijan.
Meillä kävi jouluaattona jos kus joulupukki. Harmi vaan, että useimmiten isällä jäi pukki näke mättä, koska hän sattui silloin ole maan saunassa. Joskus isä oli löytä nyt saunareissullaan paketit ulkoovelta. Pukilla kun oli ollut kiire toi seen paikkaan. Yksi jouluaattoilta oli erilainen. Eteisestä alkoi kuulua ai
Lapsuusmuistoja
kamoista ääntä. Pirttiin astui susiturkki yllään ja kasvoilla pahvinaamari tyyppi, jolla oli pyykkikorento kädessään. Sitä lattiaan kopsuttaen ja meitä lapsia nimeltä möreällä äänellä kutsuen hän sai meidät pelkäämään. Vuotta nuorempi siskoni kipaisi pikaisesti isän selän taakse kamariin piiloon.
Joululahjojakin saatiin. Mieleenpainuvimmat joululahjat ovat olleet muovinen pieni kuorma-auto, jossa oli punainen kippi ja muuten se oli keltainen. Siskoni sai punaisen kilpa-auton, josta minä olin ka-
loppu. Kerran se kastui ja laitoimme sen kuivumaan puuhellan uuniosaan. Harmi vaan, että samalla se suli muodottomaksi.
Paperinukkeni Rosita sekä siskoni nukke Lenita olivat ahkerasti käytössä. Rositalla oli punaiset vaatteet ja Lenitalla sinisävyiset aivan kuten meillä tytöillä. Jouluna 1964 saimme siskoni kanssa vauvanuket ja niille puukehdot vuodevaatteineen. Ja taas pukki tiesi, mitkä olivat lempivärimme. Nukeilla ei leikitty paljon, koska ne olivat liian hienoja. Ehkä pelkäsimme niiden rikkoutuvan tai ainakin niiden hiusten lähtevän pikkuveljiemme hyppysissä. Muista joululahjoista mieluisimpia on ollut punainen tupsulakki ja vihreä neulepusero, joita käytin aika kauan. Koko perheelle saatiin joskus yksi konvehtirasia. Vuosia myöhemmin on selvinnyt, että isän sisarukset perheineen olivat hankkineet meille nämä
Muutamaa päivää ennen joulua tehtiin joulutorttuja ja -pipareita sekä korinttikakkuja. Yleensä saimme siskoni kanssa olla apuleipureina. Kerran äiti oli leiponut piparit yksin ja jättänyt meille taikinaa vain pikkunokareen. Kyllä meitä kansakoululaisia harmitti. Taikina kun oli parasta pipareista. Joulun erityisherkkua olivat omenat. Eipä niitä muulloin ollut. Joulukuusi tuotiin pirttiin jouluaattona. Kuusenjalka oli
tehty kahdesta ristikkäin asetetusta laudanpalasta, jossa keskellä oli reikä. Kuuseen laitettiin toistakymmentä talikynttilää metallipidikkeisiin ja ne sytytettiin aattoiltana ja toisen kerran joulupäivänä. Lisäksi kuusessa oli muutama kimalteleva pikkukoriste, lippunauha sekä tietenkin latvatähti. Joskus askartelimme itse lisäkoristeita paperista tekemällä mm. rengasketjun. Meitä lapsia harmitti, kun ukki heitti joulukuusen ulos useimmiten heti joulunpyhien jälkeen ja naapurissa kuu-
si oli paikoillaan vielä uutenavuotena. Olimme iloisia, kun 1960-luvun puolivälissä meillä usein vapaapäiviään ja lomiaan viettävä tätimme oli hankkinut kuuseen sähkökynttilät ja metallisen kuusenjalan. Saimme nauttia joulukuusesta pitempään. Sen juurella oli mukava leikkiä ja lukea.
Joulupäivänä ei kyläilty. Oltiin yhdessä kotona ja lepäiltiin, luettiin ja leikittiin. Tapaninpäivänä me lapset otimme jälleen sukset esiin ja joululomalla hiihdimme tekemällämme
LESTIJÄRVEN KUNTA
KARHUNPIILON
VARAUSTUPA JA SAUNA www.karhunpiilo.fi
LESTIJÄRVEN
APTEEKKI
Lestintie 41 F 69440 Lestijärvi p. 0400 209 374
Avoinna ma-ti, to-pe 9.00-16.30
kolmisen kilometriä pitkällä ladulla naapurin tyttöjen kanssa. Latu kiersi muutaman mäennyppylän kautta. Yhdellä kukkulalla kasvoi haapaa, leppää, mäntyä ja kuusia. Annoimme sille nimen: Haaleptam ja sillä nimellä me muistamme sen vieläkin. Nimi tuli vanhasta suomalaisesta kansansadusta, jossa karhu, susi ja kettu väittelivät, kuka nopeimmin sanoo kolmen puun nimen.
Harrastekurssi aloitettiin 2023 keväällä pienellä porukalla. Syksyllä alkoi jo suurempi joukko kiinnostua aiheesta, ilmeisesti naurumme pelin tiimellyksessä oli kaikunut kauemmaksikin.
Tänä vuonna joukkomme on jälleen saanut uusia jäseniä ja tiimimme on kasvanut.
Ensimmäiset pallomme eivät ehkä täyttäneet virallisten pallojen statusta, mutta hyvin niilläkin alkuun päästiin.
Toisinaan kyllä mietittiin jo, laitetaanko lattian liippaajan syyksi, kun pallon suunta ei ollutkaan se mikä ajateltiin. K-P:n piirin bocciatuomarin vierailtua Lohtajalla saimme testata virallisia palloja ja totesimme ne tyystin eritasoisiksi. Mutta palloista viis, niin hauskaa on peleissä aina riittänyt. Kannustusta saa omat ja vieraat ja toisinaan taas vahingonilo on se paras ilo. Meillä pelataan reilulla meiningillä, ilolla ja tietysti tosissaan mutta ei totisena. Boccia on siitä hyvä peli, että sopii kaikille ikään ja kuntoon katsomatta.
Yksi innokkaimmista ja tarkimmista pelaajistamme Annikki Kuntsi ansaitsisi mitalin jokaisella harjoituskerralla, niin tarkkoja hänen heittonsa ovat olleet alusta asti, voisin mainita myös useita muita tarkkakätisiä. Osallistuimme myös K-P piirin kisoihin täällä Lohtajalla neljällä joukkueella. Joukkuevoimaa hiukan karsi kisojen järjestelyvastuu, joka yhdistyksellämme oli tänä vuonna.
Kisat pidettiin 27.4.2024 Lohtajan monitoimitalon Mainingin salissa. Kisa käytiin paripeleinä ja osallistujia oli tulossa niin runsaasti, että
päätuomarin ohjeistuksella rajattiin maksimiksi 2 naistensarjan ja 2 yleisen sarjan joukkuetta / yhdistys. Kisat onnistuivat järjestelyjen puolesta hyvin ja kannustivat varmasti myös Lohtajalla yleisönä olleita osallistumaan jatkossa bocciatreeneihin.
Kevään aikana joukkomme on kasvanut ja myös Lohtajalle uudet viralliset pallot on hankittu. Iloiseen joukkoomme pääsee ja mahtuu vie-
lä hyvin mukaan. Kevätkauden päättäjäisissä pääsi kokeilemaan myös ulkokentällä peliä. Samalla harjoiteltiin myös petanque-peliä.
Syksyllä jatkuu boccia taas Maininkihallissa. Tulehan sinäkin tutustumaan ja viettämään hauskoja iltapäivän hetkiä kanssamme!
Teksti ja kuvat: LEENA SINKO, Lohtaja
Lohtajalla järjestettyjen K-P:n piirin kisojen bocciamestarit yhteiskuvassa.
Lohtajan kirkko on mielenkiintoinen tutustumiskohde
Historiaa, taidetta, virtuaaliurut...
Kirkkoon voi tutustua normaalin seurakuntaelämän yhteydessä, Lohtajan kirkkomusiikkijuhlissa sekä muissa tilaisuuksissa. Kesällä Lohtajan kirkko on avoinna yhtenä tiekirkoista, ja tiekirkon päivystäjinä toimivat Eläkeliiton Lohtajan yhdistyksen jäsenet.
Saako kirkossa taputtaa? Kyllä ainakin Lohtajan kirkossa. Olemme olleet mukana useissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa spontaani ilo on näkynyt. Esimerkkinä voisin mainita, vaikka Pääsiäispäivän messun missä jumalanpalveluksen avustajina oli
mm. Gospelkuoro, lapsikuoro, laulukerholaiset ja nuorten bändi sekä heidän iloiset ohjaajansa: Ilona Haverinen, kanttori Minna-Leena Lahti ja seurakuntapastori Tero Huuhtola-Lauren. Siellä pääsiäisen ilo oli konkreettisesti läsnä. Kirkossa lasten ilo antaa kaikille iloa monin verroin Kirkossamme vietettiin tänä vuonna myös Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin ll-alueen kirkkopyhää huhtikuussa. Huhtikuun lumituisku ehkä vähän karsi osallistujia, mutta onneksi kuitenkin saimme vierailijoita myös naapuriseurakunnista Veteliä myöten. Avustajina kirkossa oli musiikkiryhmä Ajomiehet sekä Lohtajan yhdistyksen jäseniä. Kokoonnuimme jumalanpalveluksen jälkeen vielä yhdistyksen järjestämille kirkkokahveille Lohtajatalolle. Kirkkokahveilla oli mukava kuunnella iloista puheensorinaa, kun vieraiden kanssa vaihdeltiin kuulumisia.
Tiekirkkopäivystäjinä Lohtajan yhdistyksen jäsenet ovat toimineet jo vuosia. Aina tulee uusia eläkeläisiä, joilta löytyy arkipäivisin aikaa ja intoa tähän vapaaehtoistyöhön. Usein me tiekirkkopäivystäjät olemme itsekin hämmästyneet ja yllättyneet kirkon monipuolisesta historiasta, taiteesta ja kirjoituksista. Kiinnostus kirkon esittelyyn on kasvanut oman tietoisuuden myötä. Neljän tunnin päivystysvuoro menee kuin siivillä kirkon taidetta ja tietoja tutkiessa. Olemme myös laatineet itsellemme pienen oppaan kirkon monipuolisista nähtävyyksistä. Oppaasta tiekirkkopäivystäjät voivat kerrata tietoja
kirkkoa esitellessään. Oppaaseen lisäsimme myös tietoa muista seurakunnan kohteista kuten Lohtajan kellotapulista, joka on rakennettu jo ennen nykyistä kirkkoa vuonna 1732 sekä 1800-luvun alussa valmistuneesta Lohtajan pappilasta, joka edelleenkin hienosti kunnostettuna on seurakunnan käytössä. Myös näitä tietoja on mukava jakaa vierailijoille.
Nykyinen kirkko, Sophia Magdalenan kirkko, on rakennettu 1769. Kirkkoa pidetään tunnetun rakennusmestarin Matts Lillhongan yhtenä parhaista töistä. Kirkossa on runsaasti esineistöä myös edellisestä 1644 rakennetusta kirkosta; kuten erityisen koristeltu saarnastuoli, krusifiksi, kastemalja, votiivilaiva, tiimalasi, virsitaulu, kattokruunu, kynttiläkruunuja ja lampetteja sekä joitain tekstiilejä.
Kirkon taide on oma lukunsa. Kirkon maineikkain esine on Mikael Toppeliuksen vuosina 1770–1773 maalaama koko seinän kokoinen, kolmiosainen alttaritaulusarja. Saarnastuolin koristelu on taidemaalari Johan Backmanin käsialaa. Kirkon satojen vuosien historiaa, sekä mm. seurakunnan kirkkoherrat ja kanttorit löytyvät kirjoituksista katon poikkipalkista sekä kirkon pilareista.
Tänä vuonna kirkkoa uudistettiin uusilla virtuaaliuruilla, kun kirkon vanhat urut alkoivat oikutella. Vanhat urut vaatisivat täydellisen kunnostuksen, joten pikaisena ratkaisuna saatiin kirkkoomme uudet hyvin soivat virtuaaliurut. Niitäkin kelpaa tulla kuuntelemaan.
Huhtikuinen kirkkomatka lumituiskussa. Kuva: Leena Sinko
Vanhemmasta kirkosta siirretty koristeellinen saarnastuoli.
Kuva: Kokkolan seurakuntayhtymä
tonkkumikisan voittajaksi selviytyi uusintaheittojen
jälkeen Kalervo Lamu, toiseksi Sakari Jylhä ja kolmanneksi Vilho
Ingmannin mietiskelypaikka Vetelissä.
Ajomiehet avustajina Lohtajan kirkossa ja kanttori Minna-Leena Lahti uusien urkujen äärellä. Kuvat: Leena Sinko
Kirkkoa on ilo ja ylpeys esitellä siellä vieraileville. Usein vieraita käy myös ulkomailta, ja onneksi heitä varten on useammalla kielellä olevia kirkon esitteitä, mutta onhan se hyvä
Syksyllä Vetelissä tutustuttiin entisen emäntäkoulun tiloissa olevaan Vetelin taidekartanon näyttelyihin ja pihapiirissä olevaan Ingmannin sohvaan. Ingman oli Vetelin tunnettu kappalainen 1800-luvulla ja syntyjään Lohtajalta. Ingmannin sohva oli hänen mietiskelypaikkansa.
Sokkomatkalaiset Leivon leipomon pihalla. matkalla tutustuttiin mm. entiseen ilmasotakouluun ja kahviteltiin lentohotellissa.
välillä haastaa myös omaa kangertelevaa kielitaitoa, oppia ikä kaikki. Tervetuloa tutustumaan, vaikka kauempaakin.
KAHVITILAISUUKSIA, TEATTERIA, BOCCIAA JA MUUTA
Lisäksi Lohtajalla on järjestetty kuukausittain yhteinen kahvitilaisuus Lohtajatalolla ja siellä on ollut mukana eri vierailijoita mm. vapaaehtoistyöstä, diakoniatyöstä, ajovarmojen esittelijä ikäihmisten ajokortin uudistamisesta, ajoterveydestä ja ajokuntoisuudesta sekä Voice of Finland
LEENA SINKO, Lohtaja
Lähde: Lohtajan seurakunnan nettisivut Lohtajan kirkon historia - Lohtajan seurakunta
-kilpailija ja poliisi lauloi ja kertoi poliisin työstä.
RAUHALLISTA JOULUA & MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA
Tehtiin teatteriretki Merisärkän kesäteatteriin Hetki lyö Kirka -musikaaliin, bocciaa pelailtiin Mainingissa sekä osallistuttiin Soiten järjestämään eSeniori vertaistukikoulutuksiin ja -toimintaan.
RAUHALLISTA JOULUA & MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA
Kokkola 020 743 8173 kjell.friis@opticar.fi
Kokkola 020 743 8173 kjell.friis@opticar.fi
JOULUA & MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA
RAUHALLISTA JOULUA & MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA
SOS - Hinauspalvelu
Kokkola 020 743 8173 kjell.friis@opticar.fi
SOS - Hinauspalvelu 020 743 8172
RAUHALLISTA JOULUA & MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA
RAUHALLISTA JOULUA & MENESTYKSEKÄSTÄ TULEVAA VUOTTA
-Karjatalouskoneiden asennukset ja huollot - Pellon & GEA -Maatalouskonekorjaukset -Metallityöt
-Karjatalouskoneiden asennukset ja huollot - Pellon & GEA -Maatalouskonekorjaukset -Metallityöt
/ INVATAKSI -PALVELU
Karhulta piilossa
Heinäkuun ensimmäisellä viikolla kolmisenkymmentä perholaiseläkeläistä suuntasi linjaautollaan kohti vajaan 30 kilometrin päässä sijaitsevaa Mökälän kylää. Mökälän kuuluisassa neljäntien risteyksessä on aikoinaan ollut Toivo Ronkaisen Salamajärven kaupan haaraliike, joka toimitti 1950-luvulta elämän tarpeita kylän toistakymmenlukuisille uudistiloille. Ajat ovat muuttuneet tuolta ajalta melkoisesti. Kylällä asuu enää vain parissa talossa entisen uutistilallisen perillisiä. Kaikki muut tilat ovat hiljenneet asukkaiden muuttaessa muille paikkakunnille paremman elämän toivossa tai ovat muuten muuttaneet paremmille metsästysmaille eikä jatkajia tiloille ole ilmaantunut.
Matka johti kohti kahdeksan kilometrin päässä sijaitsevaa kalaisaa Lehtosenjärveä. Tavoitteena oli nähdä ja kokea Karhunpiiloksi kutsuttu erämaatalo. Tien varrella oli ainoastaan yksi tyhjä vielä hyvännäköinen rintamamiestalo ja sen lähiympäristössä melko laajat viljelemättömät pajua kasvavat pellot, jotka osoittavat, että täällä ei ole ollut tarkoituksenmukaista jatkaa maanviljelyä. Onneksi oltiin matkalla pikkubussilla, sillä kapeahko ja kuoppainen metsäautotie ei olisi oikein hyvin sujunut isommalla autolla. Perholaisista matka tuntui melkein sokkoretkeltä, sillä tosi harva on koskaan käynyt näin jännittävältä kuulostavassa erämaan kohteessa.
Matkakertomus
Talon piha-alueella oli jo henkilöautoja. YliLesti-seuran jäseniä ja eläkeläisiä oli vastaanottamassa. Yhdistyksen puheenjohtaja Marketta Similä oli kutsunut perholaiset vierailulle Karhunpiiloon. Similä toivotti perholaiset tervetulleeksi erämaakohteeseen, kertoen, että valtio möi jo 1840 ison maa-alueen, joista muodostettiin useita noin 50 ha tiloja. Juho Urpilainen oli tämän tilan ensimmäinen asukas. Similä kertoi, että tilan ja rakennukset nykyisin omistaa metsähallitus ja kyläyhdistys on vuokrannut sen ja ylläpitää Lehtosen taloa, joksi sitä virallisesti on kutsuttu kautta aikain. Karhunpiilo-nimestä ei kukaan tiennyt, mistä se on peräisin.
Varttitunnin päästä tultiin risteykseen, josta tie olisi jatkunut noin reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Yli-Lestin kylälle. Bussimme kääntyi oikealle ja vajaan 100 metrin päässä näkyikin määränpäämme, punaiseksi maalaamaton tummanruskeapintainen hirsitalo. Moni kyytiläinen ajatteli, että olimme tulleet entisaikaiselle metsänvartijan talolle , mutta sitä talo ei kuitenkaan ollut, vaan kauniilla paikalla seisova ryhdikäs järven läheisyydessä sijaitseva maalaistalo. Talon ympäristö kasvoi pitkää heinää ja talon ympäri kiersi auton levyinen niitetty tie. Pihalta johti leveä polku järven rantaan. Polun varrella oli uudenlainen punainen saunarakennus ja järven rannalla kahden tynnyrin varassa hyvin keinuva laituri.
Paikalla ollut Pentti Untinen tuli esiin Samuli Paulaharjun ”Suomenselän vieriltä” ja ”Karhunpiilo” -kirjat mukanaan. Hän tiesi kertoa, että näissä kirjoissa taloa on kutsuttu nimenomaan Karhunpiiloksi. Paulaharju on ollut kuvaamassa tätä paikkaa ja on luultavasti tuntenut olevansa täällä turvassa kaikilta metsän pedoilta. Hän kai on antanut paikalle kyseisen nimen. Tämän kuultuamme tuli vähän sellainen olo, että onko perholaisia huijattu, kun koko "Karhunpiiloa" ei ole ollut olemassakaan.
Yli-Lesti-seura vastaa talon ylläpidosta ja vuokraa taloa vieraille 55 euron vuorokausihinnalla ja vuokralaisia on ollut noin 60 vuosittain. Yöpymiseen talossa on kahdessa kamarissa kuuden hengen makuutilat, joten tänne voi tulla isommallakin porukalla.
Kaikkia komennettiin kohteliaasti siirtymään kahville suureen tupaan, jonka seinät olivat pelkkää patinoitua hirttä. Mitään eristettä ei ollut talon sisä- eikä ulkopuolella. On tainnut olla tarkenemista kovilla talvipakkasilla! Keskellä tupaa oli pitkä pöytä ja raskaat penkit sen kahta puolta. Pöydän ympärille ja seinustoilla oleville tuoleille istuimme juomaan kahvia. Talossa ei tietenkään ollut sähköä ja kaasuhellalla näyttivät naiset kahvia keittävän. Iso takka oli vastannut talon lämmityksestä ja ruoan laitosta.
Kahvittelun jälkeen eläkeläisjoukko kokoontui talon pihalle penkeille istumaan tai seisomaan sopivaan rinkiin talon kuistin ympärille. Kuistille asettui istumaan talon viimeinen asukas Kauko Kujala, joka oli lupautunut kertomaan Lehtosen talon historiasta ja asumisestaan talossa. Hän kertoi entisajan elämästä rauhalliseen ja selkeään tyyliinsä. Hän on asunut talossa lapsuudestaan saakka isovanhempiensa kanssa ja kertoi, ettei elämä syrjäisessä paikassa ollut sen kummempaa kuin muuallakaan tuohon aikaan. Hän kävi alakoulun viisi ensimmäistä luokkaa Perhon puolella Salamajärven koulussa, jonne tien kautta on noin 15 kilometriä ,mut-
ta polkuja pitkin oikoen noin kymmenen kilometriä. Ei matkaa kuljettu joka päivä, vaan hän oli kortteerissa koulun lähitalossa 7-vuotiaasta lähtien. Yleisön puolessa tuota vähän kauhisteltiin, että ei onnistuisi nykynuorilta lähteä kotoaan noin nuorena. Kuudennen luokan Kauko kävi Mökälässä Julius Korven talossa, jossa koulu sijaitsi. Olihan sinnekin matkaa vajaa 10 kilometriä. Talon lähiympäristössä oli kytömaa, josta saatiin rehua muutamalle lehmälle ja lampaalle. Pihapiirissä oli navetan ja riihen rauniot. Kauko muutti kansakoulun käytyään 14-vuotiaana vanhempiensa kanssa Toholammin Härkänevalle. Nuorena miehenä Kaukon koti ja perhe perustettiin Yksipihlajaan, josta he työelämästä eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin hyvin viihtyvät. Kaukolta kysyttiin, onko hän täältä seitsemän kilometrin päässä Perhon Valvatissa metsänvartijan tilalla asuneen Martti Kujalan sukulainen ja sanoi olevansa Martin serkku.
Haastattelun jälkeen porukka siirtyi järven rantaan, jossa oli sakkia odottamassa valmiiksi paistettuja makkaroita, joita retkeläiset alkoivat innolla popsia. Kellon ollessa puolen kolmen maissa Matkanjohtaja Mikko Hänniselle huomautettiin, että ryhmän piti olla kolmen aikaan Perhossa. Silloinpa tuli kiire kiittää ohjelmasta ja tarjoilusta ja komentaa joukot takaisin pihapiiriin, sillä jännittävä arvonta oli vielä suorittamatta. Kotimatkalla kuulin monen retkeläisen kehuvan, että olipa mukava reissu, vaikka "Karhunpiiloa" ei nähtykään. Aika oli kulunut kuin siivillä ja eläkeläiset olivat saneet mahan täydeltä makkaraa sekä elämyksiä erämaan rauhasta kauniin Lehtosenjärven hiljaisuudessa. Monet varmaan miettivät, ettei eläminen ollut ennen helppoa kaukana muusta asutuksesta, mutta ei Kauko Kujala sitä yhtään moittinut, vaan sanoi olleensa ihan tyytyväinen asuessaan lapsuutensa kalaisan Lehtosenjärven rannalla.
Teksti: JORMA SILLANPÄÄ, Perho Kuvat: MIKKO HÄNNINEN, Perho
Pentti Untinen kertoo ja Kauko Kujala Karhunpiilon kuistilla. Pihapiirissä ihmetellään ja kysytään.
In Memoriam�
Perholainen
Martta Vikman
30.9.1932 – 5.4.2024
Elämäntyönsä Martta teki maatalousyrittäjänä. Hänet tunnettiin ahkerana kotiseutuihmisenä ja kirjoittajana, jonka herkissä runoissa alueen maisemat, elämäntyyli ja ihmiset tuotiin lämpimällä tavalla näkyväksi. Martta sävelsi myös omia runojaan, tunnetuin niistä on hänen laulunsa Perhonjoki.
Kuulkaapas kerranki
Minun tekee mieli kerranki tuua juluki, minkälainen on tämmösen meleko tavallisen Perhon akan elämänkaari. Ainakin minä oon sen niin nähäny. Jo penskasta asti on otettu huomioon kaikki kyvyt mitä voi jo oskarin kokosesta harrastaa.
Ko oli se savileipäin ja kivikupin palasten ja käpylehemäin rusteluaika takanapäin ja kouluikään keretty, alako jo velevollisuudet painaa päälle, niinkö nuo puun kannot iltapuhteella, viien kilometrin koulumatkan jäläkeen, ko oli umpitietä hiihetty paripuolisuksilla vantuunpeukalot rikkinäisinä ja jäässä ja villasukan polvet parsittuna ja aavistuksen verran taas päivän koitoksissa lohenneena.
Ne yöpuut oli tärkiä kantaa, että sai lämmintä siihen yhteiseen makkuukamariin, missä äitin ja isän lisäks nukku neliä tai viis suuruksensyöjää. Mutta sai siitä valakiasta muutaki hyötyä ko lämmön, sai siitä valonki, että näki läksyt tehä. Ko meni kakluunin etteen polovilleen ja pani kirijat ränkylle siihen etteen, ni kyllä siinä kotilaskut ja -läksyt sai
tehyks. Hyvin ne tehtiinki ja numerot oli sen mukaset.
Niin ne talavet veivattiin koulua ja ko tuli kesäloma, se vasta oli tosi lommaa. Ensimmäisenä lomapäivänä koriattiin isän kans vähän aitoja, merkiks mihin lehemiä ei saanu päästää. Ja sitte seuraavana aamuna paimeneen. Kyllä siinä eräskin leipäkiivu hupeni, ko paimenellahan on tunnetusti aina näläkä. Aina oli juostava hakemaan lissää leipää. Aikaki kulu paremmin ko oli jottain syömistä. Mutta ne vareksen saappaat, kyllä ne oli elementissään, ko avojaloin joka paikkaa koluttiin. -Voi itku niitä saunareissuja, ko koitettiin hautua ja liottaa lämpimällä veellä niitä sierrettyneitä kinttuja. Meinas muuten älä päästä ko niihin vettä pantiin, mutta pestähän niitäkin piti. ja kyllä sitä taas aamulla kummasti mentiin, ko piti sinne paimeneen joutua.
tua kenessä on keuhkotauti. Liekö tuo testi ihan satarosenttinen ollu?
Murrepakina
Oli siinä lapsuuessa toki muutaki ku työtä. Oli siinä huvitustaki. Sai sitä uija ja kalastaakki. Sillalta oli mukava onkia salakkia ja samalla sylykästä perhonjoin vetteen ja kah-
Sitte ne venekyytit, mitkä sain isän ja äitin kans olla ko ne verkkoja koki, ne oli parraita hetkiä koko lapsuuskesinä. Niin elävästi tullee mieleen ne airojen kitinät ja vinkumiset, ko äiti souteli tyynellä järvellä, usein laulellen kauniilla äänellään. Ja minä sain istua venneen kokassa, äitin selän takana. Ei sitä tunnetta saa nykyajan vempeleillä syntymään, ainakaan tähän ikkään eläneelle. Sitte tuli se rippikouluaika. Ja se oli sitä aikuistumisen tuskallista aikaa. Ko sota-ajan jäläkeen ne polokupyörät ei etustaneet ihan näitä nykyajan monivaihteisia, ni ei niillä matkanteko ollu ihan heleppua. Amerikasta saatuun umpikummeen, ko se oli auringonpaisteessa paukahtanu, pani pojat kauroja täytteeks, ja sitte tossu reijän päälle. Sillä vekottimella sitä piti vain aikuisen paperit hankkia. Muistan ko viimisenä rippikoulupäivänä laskin yhtä jyrkkää mäkiä alas lähti se tossu siittä reijän päältä, ja arvakkaaa jos lystäätte, ne täytteet lensi
komiassa kaaressa tyttöparan silimille ja vähän muuallekki.
Sitte ko minä rippivaatteita hankin, tein ensimmäisen kaupan ominpäineni. Yks kauppias kirkolta tilas liinaa Helsingistä tyttöjen rippimekkoihin, ni minä vain ominpäineni laskuun ottamaan kankaan. Oli lauantaipäivä. Menin siskon luo pesemään lattioita ja tahhoin tätä neulomaan mulle rippimekon huomiseks. Kyllä siinä asiat hoitu molemminpuolisesti, ja minä sain lähtiä kottiin mekko kainalossa. Kyllä minua vähän pelotti, että mitä kotona sa-
notaan ko minä olin teheny velekaa, omin päineni. Sanovat vain, että mitä oisit aamulla päälles pannu, jos et teheny nuin.
Ei sitä siihen aikaan palijon tiijetty toisen sukupuolen etustajista. Eihän niitä poikia uskallettu vielä viis- tai kuustoista kesäsinä ees vilkuilla varkainkaan. Jos jotaki tuli vähän itekseen aateltua sillälailla, ni meinaa vähän vieläki ujostuttaa, vaikka ne aatokset oli ihan viattomia.
Suuresta lapsikatraasta ko minäki lähin 18- kesäsenä maalimalle mieltymään, niinkö sanotaan, ei se to-
Vanhuksen jouluaatto
Hän kulkee yksin, allapäin tuo vanhus harmaapää. Kyyneleet silmissänsä näin, hän hiljaa kiirehtää.
Ja jouluaaton hämärään käy lailla toisten hän, tutulle hautakummulle sytyttää kynttilän.
On kummun alla lapsonen ken lähti täältä varhain.
Ja vierellensä laskettiin elämän toveri parhain. Hän kauan kanssaan elää sai ain aikaan vanhuuden. Siks` tuntee eronikävän, kaipuun ja tyhjyyden.
Nyt siirtyy vanhus, vaieten taas toisen haudan luo.
Ja uuden valon syttyen saa loisteen kumpu tuo. Se poika, juuri mieheksi kun ehti varttumaan, hän sotaan joutui lähtemään, maan eestä kaatumaan.
Nyt nukkuu nurmen alla nuo rakkahat rauhassaan.
Ja vanhukselle lohdun tuo taas viesti joulunmaan.
On vapahtaja syntynyt, se mieleen ilon saa.
Ja joka joulu syttynyt on tähti Juudaan maan.
Nyt kaikuu laulu, ihana temppelin kuorissa.
Ja vanhus kuulee laulun tuon rakkaiden haudalla.
Hän nousee, sisään kiiruhtaa ja yhtyy laulamaan.
On joulu nyt, nyt joulu on, niin sävel kajahtaa.
Ja joulun suurta sanomaa taas kerran kuulla saa.
Sen paimenille enkelit riemuiten kuuluttaa.
Taas vanhan mieli keventyy, taas rinta rauhan saa.
Ja vaikka silmä kyyneltyy, saa aatos aikain taa.
Ja lailla toisten, poistuu hän kirkosta pimeään.
Vain joulutähti syttyvä valaisee tietänsä.
Hän kulkee hitain askelin majaansa matalaan, ja jouluvirttä hyräilee ain yhä uudestaan.
On monet kerrat miettinyt hän mittaa elämän.
Vaan Isän käteen uskonut on päätösvallan hän. Mut miettii, jospa viimeinen ois joulu täällä mulla. Mä tahtoisin, luo rakkaiden jo ikijouluun tulla.
MARTTA VIKMAN, Perho
tisesti mittään kullankaivuuta ollu. Ujo ja arka tytönhupakko ko pistetään ison talon emäntää pas-saamaan tuppaan ja navettaan sai siinä monesti tuntia, että minä oon ihan epäonnistunut yksilö tässä parempien maalimassa. Ei ne emännät palion pumpulissa pyörittele köyhän kersaa. Mutta kotua saatuilla evväillä sitä neki reissut tuli heitettyä. Ne evväät oli annettu ohojeeks , että pärijää ko niitä nouvattaa. Siinä oli ensiks ahkeruus, nöyryys, rehellisyys ja kunnioitus isäntäväkiä kohtaan. Kyllä ne vain täyty polovet taittua niiaamaan ja liekö tuossa oon palijon hävinny, vaikka niin teinki. Joskus vain mieliala ja polovet ei pelannu yhteen. Menihän seki aika jotenki ja löysin taas työpaikan omasta pitäjästä. Siittä alako uusi jakso tälle tarinalle. Sitä oli jo elämänkokemusta niin palijon, että uskalsi jo vähän lirttailla. Löyty sopivan näkönen nuorimies ja sillä vappaa paikka pyöränrungolla. Siinä sitä alettiin punomaan juonia toisen päänmenoks, sekasi ne päät saatiinki. Aikasa ko luuhattiin yhessä ni ruvettiin jo puhumaan yhteisestä tulevaisuuesta. Tosi siittä sitte tuliki. Kestäny se on, se yhteinen yritys, vaikka olosuhteet ei ollu kaikkein helepoimmat. Taas vain tyttöriepu eksy toisten orren alle ja perrään katottavaks. Selekäpiissä se tuntu ko tiesi, että aina katotaan jostain kulumalta, että mitä se tekkee ja miten se tekkee. Enimmäkseen väärin ja huonosti. Mutta sovittu mikä sovittu, työtä tehtiin pitkää päivää ja käsipelillä. Yks hyvä puoli sattu olemaan minun kohallani, ko osasin istua sillon oikian pyörän rungolle ja että kuljettaja sattu olemaan laatuun käypää sorttia. Aina ne vaikiat päivät jotenki sumpliintu ko oli hyvä olokavarsi johon sai väsyneenä retkahtaa.
Siihe saatiin joukon jatkoks pikkuhilijaa poikia ja tyttöjä, ja ei se elämä taitais ihan täyttä ollakaan, jos ei niitäkin kokemuksia ois. Ko alettiin päälle näkemään, miten miniän on asiat, ni kyllä vanhan lanellipaian helemat pääsi uuteen tehtävään. Kaikki vanha oli sillon ihan hyvää. Ko sai oikein kolominurkkasen housureun pistää taipperineuloilla paian helemaan kiinni, ni oli lapsella tosi lämpimät ja luonnomukaset housut.
Vähän isompana sitte jo lämpsähousuihin vaihettiin. Aika nuorina niitä totuteltiin jo housun kuivana
pysymiseen. Pesän eessä ko vähän takapuolia lämmitteli ja käänteli, ni kohta jo alkoi lorina kuulua. Se oli aina yhen housun säästö. Pakkas ne pesuveetki olla joskus hyvinki hukassa. Talavella enimmäkseen lumesta sulatettin pyykkiveet. Kesäsin jostain puron pohojalta löyty sen verran märkää, että sai jotenkuten housunretuja käyttökeleposeks.
Kyllä se vesi oli sillon vasta tosi pitkää. Nyt se ei sitä ookkaa ko se tullee joka talon hannoista. Navetassa sitä vettä kans tarvittiin, sillon niinko nytki. Lehemätki joi sitä niin mahottomasti ko sitä ämpärillä kiikutettiin henkilökohtasesti itekulleki. Sen sonnan kans ei ollu mittää ongelmaa ko otti oikein tomerasti kiinni talikon varteen ja potkas sontaoven selälleen ja alako paiskomaan.
Kyllä siinä tämän päivän sähkönapit ja paskervillerit ois jääny toiseks. Ei ne hajut ollu navetassa hetikään
niin pistäviä ko tänäpäivänä. Voi varjele ko oli kuumalla veellä oikein hyväks hauotut ruumenet ja siinä seassa käsin riivityt lehtikerpun riippeet, ni se haju oli suorastaan houkutteleva. Lehemät ootti vahti suupielessä, vaikkei se suuruspuoli ollukkaan kaikkein paras. Rippaus jauhua aina ruumenkerroksen välliin sai ihmeitä aikaan. Maitoki oli niin pakteerivappaata ettei siitä menny kenekään suu väärään muutenko sillon ko se loppu kesken. Nyt ei taho saaha niin puhasta maitua, että se herrain suuhun kelepais. Jos ei oikein taho löytyä vikkaa, ni tekastaan yks ylimääränen pykälä, että siinä on liikaa muka jottain tuhannen itiöitä, ettei se kestä seisua piisalle kauan. Siinä on sitte kiitos karijanhoitajille ja tilatankin pesijöille. Ei sitä toisen ja kolomannen luokan maitua kuitenkaan näy kaupan hyllyissä alennusmyynnissä. Kaikki se myyvään samalla hinnalla
Soraa ja mursketta
muuten,mutta se maito jossa ei rasvaa oo justiin yhtään on vähän halavempaa ko se maito, josta ei oo ihan kaikkia rasvaa viety.
Mutta mitäs mina nyt tässä purnaamaan ko oon jo vastuusta vappaa. Oottelen tässä vain vanhan päiviä ja sormet syyhyten eläkkeelle pääsyä. Ja alan nauttimaan siittä yhteiskunnan suomasta turvasta, joka kuuluu niin pahhoille ko hyvillekki. Ja jos oikein ossaisin ne päivät ottaa ei vanhuutta oiskaan. Se ois vain kauemman eläneen akan iltapäivää, jota on lupa viettää näin muistelemalla ollutta ja mennyttä. Jos terveyttä ois suotu jotenki kohtuullisesti, ois se tietenki tosi suuri palakinto kaikista niistä vuosista, joita oon tässä muistellu vähän irvaillen, mutta tosi suurella haikeuella.
Pietarsaaren Övermark eli nykyinen Pohjanmaan järviseutu on ollut merkittävä vuosisatojen ajan. 1500-luvulta alkaen 1800-luvun loppupuolelle tervan tuotannon ja puutavaran takia ja sitten kaupungin teollistumisen kasvaessa työvoiman isona reservinä. Pietarsaari oli 1950-luvulta alkaen niin härmäläisten kuin järviseutulaisten ”Amerikka”. Työtä löytyi helposti miehille ja naisille. Pietarsaaren suurimpien teollisuuslaitosten kehittymisen ja kasvun mukana tarvittiin kaupunkiin lisää työntekijöitä. Schaumanin ja Wärtsilän kasvaessa kaupunkiin muutti ryppäittäin järviseutulaisia. 1960-luvulla osa järviseutulaisista muutti Ruotsiin osa Pietarsaareen. Maatalous ei enää elättänyt pienillä tiloilla. Niinhän kävi ympäri Suomea.
Järviseutulaiset ovat sopeutuneet varsin hyvin Pietarsaareen, mutta henkinen irrottautuminen Järviseudusta ja kotikonnuista on aina oma prosessinsa. Tänne muuttaneet järviseutulaiset puuhamiehet ja -naiset alkoivat Järviseutuseuran innostamana miettiä 1970-luvulla järviseutulaisille omaa yhdistystä ja rantapaikkaa, mutta sitä ei löytynyt. Pietarsaaren Järviseutulaiset yhdistys kuitenkin perustettiin v. 1979. Monista Järviseudun kunnista tuli Pietarsaaren 10-20 prosenttia asukkaista. Maaseudun muutos oli valtaisa!
1980-luvulla kaupunki osoitti lopulta ajatellulle Järviseututalolle tontin. Pikaisesti puuhaihmiset saivat kasaan pääomaa, puutavaraa, lahjoituksia, lupauksia talkootyöstä ym. Kaikki Järviseudun kunnat, pietarsaarelaiset pankit, Schauman ja monet muut yritykset antoivat taloudellista ja materiaalista tukea. Perusta valettiin kesällä 1988 ja talo oli valmis 1989. Monet silloin ”soomannilta” eläkkeelle siirretyt 55-vuotiaat olivat hyvässä iskussa rakentamassa taloa.
Siitä lähtien Järviseututalo on yhdistänyt eri sukupolvien järviseutulaisia ja oman kylän muuttajia. Monet häät, ristiäiset, syntymäpäivät, hautajaiset kuin kokoukset ja koulutuksetkin on pidetty jykevässä hirsirakennuksessa.
Yhdistyksen jäsenmäärä on luonnollisesti supistunut innostuneen alun jälkeen, mutta jatkuvasti tulee myös uusia jäseniä. Toiminta on kaiken kattavaa ja leppoisaa. Joka torstai tavataan, juodaan aamukahvit ja vaihdetaan
kuulumiset niin ajankohtaisista asioista kuin sairauksistakin ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä on myös esitelmöitsijöitä mutta yhdessäolo on luultavasti tärkeintä.
Yhdistyksen ja talon toiminta perustuu erilaisiin ryhmiin ja tiimeihin. Näin asioita tehdään talkoovoimin, mutta järjestäytyneesti. Esiintyviä ryhmiä ovat Talonpojat-pelimannit ja Muuttolinnut-kuoro. Muun muassa keittiöllä, kiinteistöllä, reissuilla on omat tiiminsä. Kaikille halukkaille löytyy paikka niin halutessaan.
Yhdistyksen toiminta ja talon ylläpito vaativat rahoituksensa ja se tulee lähinnä vuokrista ja jäsenmaksuista. Talous on haasteellista, kun samalla pitää jo kunnostaa ja uusia paikkoja. Toistaiseksi on onnistuttu.
Syksyllä valmistuvat Järviseututalon ja yhdistyksen omat kotisivut sekä sähköposti ja facebook. Eli siirrytään tähän päivään, uuteen aikakauteen.
Järviseututalo on lajissaan harvinainen, luultavasti ainoa Suomessa. Tämä osoittaa toisaalta tänne muuttaneiden toimeliaisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta, toisaalta henkisestä kotiseudun rakkaudesta, olkoon se sitten lapsuus- tai nuoruusmuistoja tai side Järviseudulle jääneisiin sukulaisiin. Pohjalaisten ylioppilaiden Botta Helsingissä on omaa sarjaansa.
Järviseututalo on vapaasti kaikkien vuokrattavana erilaisia tilaisuuksia varten joko itsepalveluna tai pitopalveluna.
Olemme mielestämme hyvin aktiivinen vanhusneuvosto, johon kuuluu kahdeksan eri eläkejärjestön edustajaa, lähes kaikki Pietarsaaressa toimivat eläkeläisyhdistykset. Koemme olevamme ikäihmisten edunvalvontayhteenliittymä, jonka tehtävänä on laaja-alaisesti käsitellä ja tarkastella ikäihmisiä koskevia kysymyksiä.
Vanhusneuvostomme puheenjohtaja Ulla Grönvall-Streng on topakka ja innokas, niinpä asiat sujuvat. Odotamme ongelmiin myös vastauksia eikä vain hyminöitä. Teknisenä sihteerinä toimii kaupunginhallituksen edustaja, joten asiat menevät nopeasti suoraan hallintoon.
Hyvinvointialueiden muodostamisen jälkeen paikallisten vanhusneuvostojen asema ja tehtävät ovat hiukan epäselviä. Pietarsaarella on jäsen hyvinvointialueen vanhusneu-
vostossa. Lain mukaan kunnille jää asukkaiden ennaltaehkäisevä toiminta. Sitä paikallinen vanhusneuvosto mielestämme tekee.
Pietarsaaren, Luodon, Pedersören ja Uudenkaarlepyyn vanhusneuvostot ovat pitäneet kaksi yhteistilaisuutta ja tätä kautta haemme painoarvoa ongelmakysymysten ratkaisemiseksi. Samalla tutustumme toisiimme.
Paikallisesti olemme valmistelleet vanhusneuvostolle toimintaohjeet ja tehtäväkuvan. Asiat ovat varmasti samoja kuin muuallakin: Kela-taksit ja niiden toiminta, potilaskertomusten kieli, lääkäreiden pysyvyys, lääkäriin pääsy, ensiavun lääkäreiden kielitaito, mistä tieto erilaisiin kysymyksiin, ikäihmisten neuvolatoiminta.
MEDI-APTEEKKI
Toivomme, että alueiden kaavoitusten yhteydessä voimme lausua mielipiteemme ikäihmisiin vaikuttavista asioista. Vanhusviikosta ja erilaisista projekteista ja tapahtumista välitämme tietoa yhdistyksillemme. Kokoonnumme säännöllisesti kuusi kertaa vuodessa hyvin valmistellun esityslistan pohjalta ja ”muut asiat” on aina käytössä! Näin meillä.
PENTTI SILVENNOINEN Vanhusneuvoston vpj., Pietarsaari Kuva: TAINA ALANKO
Näkymä Oulujärvelle Kajaanin Paltaniemestä.
Sokkomatkalla Kajaanissa
Matkakertomus
Sokkomatkoja on järjestetty jo noin 20 vuoden ajan. Niiden suosio jatkuu edelleen, koska ne tuovat yllätyksiä ja jännitystä lähtijöille.
Eläkeliiton Sievin yhdistyksen tämän kesän sokkomatka suuntautui Kajaaniin. Sievissä on valittu pieni ryhmä, joka miettii minne lähdetään ja millaisia matkoja kunakin vuonna järjestetään. Vuosittain sokkomatkan suuntaa pitää vaihtaa.
Tämän vuoden sokkomatkalaisia oli 50. Matkaa varattaessa pitää ilmoittaa erityisruokavaliot ja muut erityistoiveet. Matkaan liittyvät tiedot esim. vaatetuksesta, lähtö- ja paluuajasta ilmoitetaan matkailmoituksessa.
Menomatkalla Kajaaniin pysähdyttiin Otanmäen seurakuntatalolla kahvilla, jonka järjestelyistä vastasi kylän kyläyhdistys. Kylää esit-
teli meille nuorisovaltuutettu Onni Pikkarainen ja hän kertoi, että kylässä asuu n. 600 asukasta. Kylän suurin työllistäjä on Transtechin tehdas, jossa on töissä n. 600 henkilöä. Kaivos on tarkoitus avata uudestaan ja sekin tulee työllistämään monia satoja uusia työntekijöitä.
Matka jatkui edelleen kohti Kajaania, jossa meille oli tilattu kahden tunnin mittainen kaupunkikiertoajelu ammattioppaan johdolla. Kävimme ensin Eino Leino talossa Paltaniemellä Oulujärven rannalla. Sen jälkeen suuntasimme upeaan seinä- ja kattomaalauksin koristeltuun kirkkoon. Opas oli monistanut meille virren ”Oi muistatko vielä sen virren, jota lapsena
laulettiin” sanat ja lauloimme sen upeasti yhdessä. Sanat tähän virteen on kirjoittanut Eino Leino. Kierros jatkui Paltaniemen museotietä pitkin Oulujoen rantaa myötäillen Kajaanin keskustaan. Meille esiteltiin edesmenneen presidenttimme Urho Kekkosen asuintalo, koulu ja 9 m korkea muistomerkki ”Suuri aika”.
Puolenpäivän jälkeen menimme lounaalle Ravintola Forsiin tehdasalueelle. Ruoka oli maittavaa ja jokaiselle löytyi jotakin, koska tarjoilu oli noutopöydästä.
Opaskierroksen päätyttyä kävimme ostoksilla R-Collectionin tehtaanmyymälässä. Uutta oli se, että aikaisemmin heillä myytyjä
hyväkuntoisia vaatteita ostetaan takaisin ja laitetaan myyntiin edullisesti. Jotkut onnistuivat tekemään hyvät kaupat. Viimeinen kohde oli Pekka Heikkisen leipomo, josta osa sai ostettua yli sata vuotta juureen tehtyä ruisleipää. Tulomatkalla pysähdyimme vielä kahvilla Pyhännällä.
Päivä oli aurinkoinen kaunis kesäpäivä ja kohteet mielenkiintoisia. Sokkomatkan hintaan sisällytämme aina bussimatkan, lounaan, 1–2 kahvit, vierailukohteiden pääsymaksut ja ammattitaitoisen oppaan palvelut kohteessa.
PAULA AHOLA, Sievi Eläkeliitto Sievin yhdistyksen matkavastaava
Niin saapui joulu. Hiljaa hiipien
– kuin sukkasillaan
Varoen kurkisti ovesta, arasti pyytäen tulla
Kun oli viipynyt hetken lähti
Ja lähtiessään
Kuuli kiireisen ihmisen huokaisevan helpotuksesta
ANNE-MAJ MÄENPÄÄ , Sievi
Oi muistatko vielä sen virren
Oi muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin
Kun yö liki ikkunan liikkui, se virsi, se viihdytti niin
Se antoi rintahan rauhaa, se uskoa unehen loi
Jos muistat vielä sen virren, nyt laula, laula se oi
Oi muistatko vielä sen virren, jota äitini lauleli
Kun pienoista helmahan unten hän hellästi tuuditteli
Se rauhan enkelit taivaan luo lapsosen vuoteehen toi
Oi muistanhan vielä sen virren, mut laulaa, laulaa en voi
Oi muistatko vielä sen virren, vaikka sointu sen himmeni
Kun eksyin syntien teille, se vienosti väreili
Se katkoi kahlehet valheen, se rintahan taistelon toi
Niin, muistanhan vielä sen virren, vaan laulaa, laulaa en voi
Oi vielä mä kerran sen virren, sun kanssasi laulelen
Jos siivin puhtahin tullen saan vuoksesi taivaaseen
Saan uuden kirkkahan hengen, minun luojani lahjaksi soi
Ja silloin, silloin sen virren, taas laulan, laulan ma oi
Sanat: Eino Leino • Sävel: Oskar Merikanto
Seurakuntatalo, Otanmäki, Kajaani
Paltaniemen kuvakirkon upeat kattomaalaukset.
Eino Leino talo Paltaniemessä.
Terttu Nikkarikoski on ollut monessa mukana
Tertun kohdalla pätee vanha sanonta, että ikä on vain numeroita. 94-ikäisellä Tertulla on ilmiömäinen muisti ja hän pystyy johdonmukaisesti kertomaan sekä vanhoista, että uusista asioista. Haastatellessani Terttua ihmettelin hänen hyvää kuntoaan sekä muistia, mutta tuntuu hänellä vaivojakin olevan.
On sydän- ja sepelvaltimotauti sekä diabetes ja astma, joten tabletteja täytyy ottaa useita päivän mittaan. Tosin minulla on erittäin säännölliset elämäntavat ja uskon niiden olevan suhteellisen hyvän kuntoni takana, kertoo Terttu Nikkarikoski - Herään aamulla aina ennen kuutta. Sisäinen kello herättää. Keitän heti aamusta puuron ja syön. Kuuntelen radiosta uutiset sekä aamuhartauden ja laulan virttä mukana. Jos vielä väsyttää me nen uudestaan pötkölleen ja voin jopa nukah taa vähän. Radiosta tykkään kuunnella esimerkiksi Muistojen Bulevardia. Se on aivan ihana ohjelma ja sieltä tulee hyvää musiikkia monesta maasta. Televisiosta tykkään katsella sarjaohjelmia. Erityisesti englantilainen sairaalaan sijoittuva sarja oli hyvä ja läheinen, koska itsekin olen työskennellyt sairaalassa Ruotsissa. Myös jumalanpalvelukset katson televisiosta aina.
Terttu on innokas kirjoittamaan runoja, joita hän myös lausuu eri tilaisuuksissa, kuten kuvassa EL:n Sievin yhdistyksen tilaisuudessa seurakuntakodissa.
- Yhdeksän aikaan keitän kahvin, jonka kanssa syön voileivän. Kahdentoista aikaan syön itse tekemäni lounaan tai käyn joskus ulkona syömässä. Syönnin jälkeen istuskelen jonkin aikaa ja lähden sitten lenkille. Kesällä teen monesti jopa kahden tunnin lenkin molemmille hautausmaille. Iltapäivisin luen paljon. Olen lukenut muun muassa 10-osaisen maailmanhistoria -sarjan. Arto Ojakankaan kirjoista pidän myös paljon, Terttu kertoo päivärytmistään ja harrastuksistaan.
- Lapsuudestani muistan paljon asioita. Meillä oli Kukossa pieni maatila mitä vanhempani viljelivät. Äidillä oli muutama lehmä hoidettavana ja isä joutui kulkemaan paljon töissä kodin ulkopuolella. Muistan meidän kaikkien lasten syntymät paitsi Meerin, koska olin silloin vain 1,5-vuotias. Äiti synnytti kaikki kahdeksan lasta kotona, mikä oli silloin yleinen tapa.
- Sotaanlähtö oli isälle kova paikka. Vanhin sisareni oli silloin neljäntoista ja rippikouluiässä. Itse olin yhdeksän ja nuorin lapsi vasta kahden kuukauden ikäinen. Isä tuli kamariin hyvästelemään meidät lapset, enkä koskaan unohda hänen surullista ilmettään, kun hän meitä katseli.
Tertun työura on ollut pitkä ja vaiheikas. Se alkoi 16-vuotiaana tyttösenä sepelin kärräyksellä Eskolan asemalla ja
sen jälkeen topparoikan mukana ratatöissä. Sen jälkeen työ vei taloudenhoitajaksi Kokkolaan ja Helsinkiin. Välissä piti tulla kotiin lehmiä hoitamaan. Kahdeksan vuoden jälkeen hän muutti jälleen Kokkolaan, missä työskenteli taloudenhoitajana, kauppaliikkeessä ja viimeiseksi vaatetustehtaalla. Vuonna 1964 lomalla ollessaan Terttu huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa Ruotsissa asuva perhe etsi taloudenhoitajaa. Sille tielle Terttu jäi. Perheestä tuli aikaa myöten myös hänen perheensä. Terttu kouluttautui Ruotsissa sairaanhoitajaksi ja työskenteli siellä muun muassa yöhoitajana 13 vuotta. Vuonna 2000 Nikkarikosket muuttivat Kokkolaan, mistä myöhemmin Sieviin. Terttu on kirjoittanut elämänvaiheistaan kirjasen Tertun tarina, johon voi tutustua ainakin Sievin kirjastossa.
OIVA KANKAANPÄÄ, Sievi
Jouluruno
Kuusijuhlaa vietämme, kynttilät sytytämme. Parhain hetki koittaa, jouluevankeliumia ei mikään muu voi voittaa. Tapahtuu ihmeellinen hetki, taivaallisen väen yön retki. Paimenille enkeli ilmoitti heille lapsi on syntynyt meille vapahtajaksemme saapunut. Lupaus on täyttynyt vanhemmat nimen antanut hän on Jeesus, avun antaa meidät pelastaa. Armon antaja meidän kuorman keventäjä (virsi 21) Kiittäkäämme Jumalaa, kaiken hyvän antajaa.
Sieviin lajissaan ensimmäinen miesten TonkKumin piirin mestaruus!
Kisat pidettiin 15.8.2024 Kokkolassa Villa Elbassa vietetyn liikunta- ja ulkoilupäivän yhteydessä. Miesten sarjan kultaa sai Ari Sipilä Sievistä, hopeaa Jorma Sillanpää Perhosta ja pronssia Markku Mäki-Asiala Kokkolasta. Osallistujia sarjassa oli 22. Onnea voittajille!
Jussintie 13, Sievi
Hyvää joulua!
Toholampi
Elämä on pieniä unelmia
Hoivakodin olohuoneessa istuu vanha mies. Hän istuu pyörätuolissa, kädet vähän liikkuvat, mutta jalkojen kantavuuteen ei voi luottaa. Hän ei puhu paljon ja niissä puheissa, mitä puhuu, on usein negatiivinen sävy.
Miehen poika tulee käymään ja istuu viereen. Asiaa ei ole paljon, puhutaan harvakseen. Pihalla he näkevät talon koiran käyskelevän. Mies havahtuu heti nähdessään koiran ja toteaa: Se on meidän Halli tuo. Se tulee aina minua puhuttelemaan tuolla pihalla.
En ollut koskaan huomannut, että mies kiinnittäisi mitään huomiota koiraan. Minua liikutti se, että hän koki niin voimakkaasti sen, että koira käy hänen kättään lipaisemassa kielellään, se oli puhuttelua. Poika sitten kertookin, että heillä on aina ollut koira ja siksi se on isälle tärkeää.
Toinen tapaus liittyy suoraan hoitotyöhön. Eräs vanhus oli hyvin rajoittunut toimintakyvyltään, hänen koko ruumiinsa oli hyvin raihnainen, erittäin raskaan työn kuormittama. Hänen jalkansa olivat lähes liikuntakyvyttömät, olkapäitä, niskaa ja käsiä tuskin pystyi liikuttaa. Vanhus kysyi: Haisevatko minun jalkani pahalle. Tietämättä mihin asia liittyi, vastasin: Jalat joskus haisevat ja joskus eivät. Miksi kysyt. Vanhus vastasi: Aina kun yksi työntekijä rasvaa minun jalkani, hän laittaa nenänsä puseronsa kauluksesta sisään ja kääntää päänsä pois.
Nämä tapaukset liikuttivat minua syvästi. Ajattelin, kuinka pienellä eleellä saamme toisen mielen hyväksi tai pahaksi niin hoitotyössä, kun elämässä muutenkin. Onko tosi, ettemme huomaa, joskus tuntuu, että se on tieten tehtyä.
Jouduin itse olemaan useita viikkoja sairaalassa, kun nuorin lapseni syntyi. Lapsi oli sinivalossa ja syytä tutkittiin.
Karjalanpiirakoiden leipominen yhdessä on antoisaa terapiaa.
listäminen tapahtuu juuri hänelle ja se satuttaa juuri häntä eniten. Edelleen menen hoitamisen maailmaan, koska se on minulle tutuin. Asiakas, joka odottaa apua ja on sen varassa voidakseen asua kotona, tai asuessaan laitoksessa, kokee usein olevansa taakka, rasite.
Onko kiire aina todellista ja pitääkö sitä selvittää asiakkaalle niin voimakkaasti. Asiakas ei tee työvuoroja, eikä päätä yksikön kokoonpanosta. Toisaalta voisimmeko ajatella, että mennessämme asiakkaan luo voisimme puhua siitä, kuinka linnut lauloivat tullessamme. Kuinka kevät on puhkeamassa kukkaan tai kuinka kauniita ovat syksyn lehdet.
Elämä on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielenkeveys ja mielenkeveys…
Irwin Goodman
Olin hädissäni ja pelkäsin, ettei lapseni selviä. Yksi hoitaja toi aina minulle, aloittaessaan työvuoronsa, pienen kannun mehua ja sanoi: Juo paljon, että maito nousee. Oikein odotin tämän hoitajan töihin tuloa. Se hoitaja antoi minulle toivon. Hän ei koskaan näyttänyt kiirettään, vaikka tiedän, että sitä on samalla lailla kaikilla. Kiireestä puhuminen on tabu, siitä ei paljon uskalleta puhua, ainakaan kyseenalaistaen sitä. Olen seurannut monia tahoja ja huomannut yhtäläisyyksiä alalla, kuin alalla. Kiire on harvoin, jos koskaan asiakkaan syytä ja kuitenkin syyl-
Luettelo siitä kuinka paljon olemme tehneet ja kuinka paljon on vielä tekemättä kuuluvat työyhteisömme palavereihin. Useinhan olemme hiljaa, kun meidän pitäisi puhua asiallisella tasolla. Elämässämme on niin tärkeää, että meillä kaikilla on unelmia ja suunnitelmia eteenpäin. Niiden ei tarvitse olla isoja, pienien poikien unelma on tehdä hieno lumilinna. Vanhuksen unelma nähdä lumilinnan tekovaihe, tai tehdä itse karjalanpiirakoita, niin kuin kotona Karjalassa. Seuraukset siitä, että menetämme unelmamme ovat kohtalokkaat. Menetämme unelmamme, jos meidät lokeroidaan vain taakaksi ja rasitteeksi.
MAIJA KORTETMAA, Toholampi
Ikäihmisten talosta monen toimijan kokoontumistilaksi
Jussinpirtillä tavataan!
Toholammilla entisen Maunulan vanhainkodin kohdalla on viitta Jussinpirtille. Kunta rakennutti tämän talon 1990-luvun alkupuolella ikäihmisten asumisyksiköksi. Siinä oli kuudelle asukkaalle oma huone ja yhteinen oleskelutila sekä tarvittavaa hoivaa. Kun keväällä 2009 keskustaan valmistui Männistön palvelutalo, asukkaat siirrettiin sinne ja Jussinpirtti jäi tyhjilleen.
TALOLLE UUSI TARKOITUS
Talo pysyi Jussinpirttinä, mutta sen toimintaa hallinnoimaan perustettiin 21.2.2011 Toholammin Hyvinvointikeskus Maunu ry. Aloitteellisena lienee ollut Eero Halmetoja, joka toimi perustamiskokouksen puheenjohtajana. Sääntöjen mukaan ”yhdistys edistää sellaisia toimintamuotoja, jotka ylläpitävät ihmisten sosiaalista, henkistä ja fyysistä vireyttä sekä parantavat heidän aktiivista ja itsenäistä selviytymistään”. Toimintansa tukemiseksi yhdistys aloitti runsaan vuoden
päästä Pirityiset ry:n rahoittaman yleishyödyllisen kehittämishankkeen (2012–2013). Sen tarkoitus oli vakiinnuttaa uudenlainen osallistujaa aktivoiva henkistä ja fyysistä jaksamista edistävä hyvinvointitoiminta. Projektityöntekijän tehtävään valittiin Mari Määttälä. Tavoitteena oli luoda Jussinpirtille sopiva ikääntyvien päiväkeskustoimintamalli. Aluksi haluttiin lisätä liikuntamahdollisuuksia ja tarjota erilaisia liikunta- ja kuntosaliryhmiä. Tuolloin kunta hankki nykyäänkin käytössä olevat senioriväelle sopivat kuntosalilaitteet ja lahjoitti ne Jussinpirtille.
Laulu ja hupaisat jutut pitävät Äijäköörin virkeänä.
HANKETOIMINTA JATKUU
Uutena toiminnanohjaajana aloitti Helena Kärnä syksyllä 2014. ”Heti saatiin päälle täysi häkä: mukana oli myös kuntouttavaa työtoimintaa, josta peruspalveluliikelaitos Jyta maksoi osan, mikä oli merkittävä tulo”, Pirkko Hautala kertoo.
Vuoden 2016 alussa oli vuorossa kolmivuotinen Plakkari-hanke, edelleen Pirityisten kautta. Se pyöri hyvin ja toimintaa oli paljon. Oli siis kaksi asiaa päällekkäin: hanketoiminta ja Jussinpirtin perustoiminta. Hankkeen omavastuuosuus tehtiin talkootyönä. Rahoituksen ansiosta valmistettiin isot toholampilaisia merkkihenkilöitä esittävät käsinuket, kirkossa esitettiin pääsiäisnäytelmä ja keväällä 2018 Liisa Kujala kirjoitti nukeille näytelmän Jäljenjättäjät. Syksyllä toteutettiin vielä Kujalan käsikirjoituksen pohjalta samanniminen lyhytelokuva, jonka Satu Sadinkangas ohjasi.
KOHTI NYKYISTÄ TOIMINTATAPAA
Hankkeen ja alkuvuosien tekemisen kautta on muodostunut perusta Jussinpirtin nykytoiminnalle. Hyvinvointikeskus maksaa vuokraa kunnan tekniselle toimistolle, ja kunnanhallitus on avustanut samalla summalla. Toholampilaisilta yhdistyksiltä ei peritä vuokraa, yksityisiltä perittävä käyttökorvaus on 30 e.
”On tärkeää, että yhdistyksen talous on kunnossa”, muistuttaa Pirkko Hautala, josta oli 2017 tullut hallituksen puheenjohtaja. Hankkeen loputtua hallitus oli päättänyt alkaa toimia omavastuullisesti, sillä henkilöstön palkkaamiseen ei ollut resursseja.
”Nyt huolehditaan kauden kahvituksista – niitäkin on joka viikko ainakin kahdesti - ja muista käytännön asioista sekä ideoidaan uutta”, Pirkko kuvailee Jussinpirtin toimintaa.
Viikoittaisia tapahtumia ovat nykyään naisten ja miesten ohjatut kuntosaliryhmät, Äijäköörin kokoontumiset sekä Soiten järjestämä toholampilaisten van-
Jussinpirttimonenlaisten harrastusten ja kohtaamisten paikka.
husten päivätoiminta. Muita säännöllisiä tilaisuuksia ovat mm. Keski-Pohjanmaan Omaishoitajat ry:n kokoontumiset, Nuppi ja ruppi -ryhmä ja Eläkeliiton Toholammin yhdistyksen kahvitilaisuudet.
Kun kylällä ei juuri ole muita kokoontumistiloja, ulkopuolisten käyttäjien määrä on lisääntynyt. Esimerkiksi Taito Keski-Pohjanmaan käsityöhön ja askarteluun liittyvä ohjaus ja LC Toholampi/Tohottaret ovat löytäneet paikkansa Jussinpirtiltä.
Tapahtumia järjestettäessä pyritään tuomaan hauskuutta ja viihtymistä, kuten tietovisailloissa tai Kulttuurisaliin viedyissä Kivi-kimarassa, jonka ohjelma rakentui Aleksis Kiven tuotannon pohjalle syksyllä 2023, ja Elämäni biisi -illassa maaliskuussa 2024. Tärkeää on välittää myös yleissivistävää tietoa, esim. eri yrityksistä. Yhteistyö muiden järjestöjen ja organisaatioiden kanssa tuo lisäarvoa. Maalaismarkkinat on toteutettu Pajamäen perinnekeskuksen kanssa, ja seurakunnan kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.
TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ
Samoin kuin toiminnan alkuvaiheessa nytkin tehdään monenlaisia asioita ihmisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin hyväksi. Pientä uudistamista on haaveissa, esimerkiksi kuntosalilaitteiden osalta. Hyväksi koetaan se, että hallituksen jäsenillä on erilaisia vahvuusalueita ja linkkejä eri yhteisöihin.
Ennen kaikkea olisi tärkeää saada välitettyä tietoa siitä, mitä ja kenelle yhdistys tuottaa ja miten se toimii. Paikallislehden ja sosiaalisen median ilmoittelu toivottavasti välittää sen, että Jussinpirtin toiminta on tarkoitettu kaikenikäisille ihmisille, vaikka se vieläkin mielletään vahvasti vain seniori-ikäisille tarkoitetuksi.
* Vanhusten asumispalvelut SOITA JA KYSY LISÄÄ: MirjamTupa p. 044 974 3428 Katariinan Kamari p. 044 973 8907
• Maanrakennus
• Jätehuolto
• Jätehuolto
KIVIMAAN
• Kuljetuspalvelut
• Kuljetuspalvelut
Puh. 040 840 4848, 040 510 4090 / JiiPee
HOMMAT HOITUU!
HUOLTO JA KORJAUS
• Ramirent-vuokraus
• Ramirent-vuokraus
Hannu Kivimaa
Putkityöt
Valtteri 050 324 1344 HOMMAT HOITUU!
Valtteri 050 324 1344
KIVIMAAN HUOLTO JA KORJAUS
040 750 1066 hannu-pekka.kivimaa@luukku.com
• Maanrakennus
• Jätehuolto
Kultaisia ja
• Kuljetuspalvelut
• Ramirent-vuokraus
Autokorjaamo
Auto- ja konekorjaus Metallityöt
Putkityöt
Harcar
Sykäräisentie 602, 69300 Toholampi
Auto- ja konekorjaus
Harri Hirvikoski
Ojennustie 41, 69410 Sykäräinen
Metallityöt
Puh. 050 5460 136
Sykäräisentie 602, 69300 Toholampi
EL K-P:n piirin kevätkokouksessa Toholammin kulttuurisalissa 29.3.23 jaettiin kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä. Vasemmalta merkkien ja kunniakirjojen luovuttajat piirin kunniajäsen Juhani Forslund ja liittovaltuutettu Heikki Koivisto, hopeisten merkkien saajat Helena Tilus Himangalta, Eija Mastokangas Halsualta, Anneli Järvenoja Toholammilta, Lahja Hautamäki Kälviältä ja Arja Videnoja Ullavasta sekä kultaisten merkkien saajat Martti Autio Pietarsaaresta ja Kaarina Niemi Lohtajalta. Hopeisten merkkien saajat Ritva Järvelä, Helena Tiala ja Pentti Silvennoinen olivat estyneet saapumasta paikalle.
Valtteri 050 324 1344
* Vanhusten asumispalvelut
SOITA JA KYSY LISÄÄ: MirjamTupa p. 044 974 3428
BUFFETRAVINTOLA
Jussintie 13, Sievi
Katariinan Kamari p. 044 973
Toholammille lajissaan ensimmäinen naisten TonkKumin piirin mestaruus!
Kisat pidettiin 15.8. 2024 Kokkolassa Villa Elbassa vietetyn liikunta- ja ulkoilupäivän yhteydessä. Naisten sarjassa kultaa sai Ulla Ylipelto Toholammilta, hopeaa Marja-Liisa Hänninen Perhosta ja pronssia Leena Hautala Kokkolasta. Osallistujia sarjassa 35. Onnea mitalisteille!
Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle 2025!
Kesämatkamme Ullavasta Rauhalahteen
Kun kaikki osuu nappiin
Aurinko paistoi lämpimästi, kesäkuu oli juuri alkanut. Odottelimme bussia Ullavassa ja tulihan se aikataulun mukaisesti. Varma ja tuttu kuski Matka-Vesan Vesa Hirsikangas oli itse puikoissa. Muutama ensikertalainenkin oli matkallamme mukana, toki tuttuja hekin, joten puheensorina täytti auton matkan alusta alkaen. Kuskimme, joka vastasi matkajärjestelyistä yhdessä matkavastaavamme An nikin kanssa, totesikin, että kun porukka on tuttua, hänen ei tarvitse meitä orjailla. Kun Ullavan järvenympärys oli kierretty, täydennettiin Toholammilta vielä bussia muutamalla iloisella eläkeläisellä ja matka kohti Kuopiota alkoi. Menomatkalla pysähdyimme kahvittelemaan ja vähän oikomaan jalkojamme.
Koska oli maanantai, vähän epäröimme, mahtaako Kuopion torilla olla elämää. Sadettakin oli luvattu juuri käyn timme ajaksi, mutta ennuste ei asunutkaan
Matkakertomus
kohdalleen, vaan me saimme nauttia jäätelöä aurinkovarjojen alla istuskellen eikä sateenvarjoja tarvittu lainkaan. Tori oli täynnä myyntikojuja, joten katseltavaa ja ihasteltavaa riitti. Kesän ensimmäiset mansikat olivat niin houkuttelevan punaisia, että olihan niitä saatava maistaa. Hintakaan ei haitannut, oltiinhan nyt turisteja. Kurkun taimia tuli myös matkaan. Monet tutustuivat Kuopion legendaariseen kauppahalliin. Torikäynnin jälkeen olikin jo majoittuminen kylpylähotelliin, niin ja tietysti päivän kohokohta, päivällinen noutopöydästä. Illan sai jokainen viettää haluamallaan tavalla. Monet kävivät pienellä iltakävelyllä lähimaastossa ja moni pulahti kylpylän porealtaisiin virkistäytymään ja rentoutumaan.
Isä ja tytär, Pauli Huttunen ja Henna Korhonen, musisoivat tiistain illanvietossa Jätkänkampällä.
Mahdollisuutta viettää iltaa osallistumalla karaokeen laulaen, kuunnellen tai musiikin tahdissa tanssien, hyödynnettiin myös. Joukostamme löytyy laulajia ja tanssijoita ja kaikki voivat kuunnella ja nauttia illan tunnelmasta yhdessä istuskellen.
Tiistain aamupalan jälkeen oli vuorossa bingo, koska musavisa oli peruttu. Bingon jälkeen suunnistimme kauppakeskus Matkukseen, joka on aivan kaupungin kyljessä. Usealla oli toivelistalla käynti tutuksi tulleessa Ikeassa. Edellisistä kommelluksista viisaampina kaikki matkaajat olivat tällä kertaa matkanjohtajana toimineen Annikki Klemolan laskun mukaan ajoissa autolla, kun Vesa suuntasi bussin takaisin kohti kylpyläämme. Puolen päivän aikaan palasimme majapaikkaamme, jossa lounaspöytä odotti ruokailijoita. Ajatukset alkoivat pian kulkea iltaa ja iltaohjelmaa kohden, sillä tiedossa oli illanvietto läheisellä Jätkänkämpällä. Ilta alkoi monipuolisella ja runsaalla päivällisellä ja jatkui yhteislauluilla haitarin ja viulun säestyksellä. Illan musiikista vastasivat isä ja tytär; Pauli Huttunen ja Henna Korhonen. Pauli Huttunen soitti haitaria ja lauloi ja Henna Korhonen soitti viulua ja lauloi. Molemmat ovat taitavia esiintyjiä ja he osasivat ottaa yleisön haltuunsa. Onneksi heiltä oli mahdollisuus hankkia tallenne "Kotikulmien Tähdet", joka on kunnianosoitus Savon kulmilla tanssittaneille ja viihdyttäneille muusikoille ja laulajille. Näin voimme palata näihin illan tunnelmiin vielä kotioloissakin kuunnellen tätä äänitettä.
Illan huipennus oli läheisen Kallaveden rannalla, jossa tukkijätkä esitti tukinuittotaitojaan. Tukin vieritys ei aivan mennyt suunnitelmien mukaisesti, sillä tukin pyörimisvauhti koveni kovenemistaan ja tukki pudotti miehen järveen. Tulkinnan varaan tosin jäi, oliko tarkoitus keventää katsojien jännitystä, sillä rannalta annetuista varoituksista huolimatta muutama putoaminen tuli todistettua. Kesäisessä illassa, haitarimusiikin soidessa, hetki rannalla oli todella mieliinpainuva.
Aamulla herättyämme totesimme, että olikin jo kotiinlähdön aika. Paljon oli kuitenkin vielä nähtävää kotimatkallakin. Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme Pielaveden suuntaan. Edessä oli vielä yllätyskohde, joka pysyi salassa loppuun saakka. Käännyimme kapealle, lähes peltotieltä näyttävälle tielle ja siinä se oli; Pielaveden Taipaleen kylässä harmaa hirsikirkko, tsasouna, kuten ortodoksit kirkkoaan nimittävät.
Ortodoksipiispa Leo oli rakennuttanut tämän omaksi kirkokseen kotitilansa pellolle. Vierailupäivänämme piispa itse oli estynyt tulemasta paikalle. Sen sijaan meitä oli vastassa aviopari, joka hoitaa aluetta.
He olivat rakentaneet tämän tsasounan yhdessä talkooväen kanssa käsin veistetyistä hirsistä ja kivijalka oli muotoiltu vanhan kivinavetan kivistä. Rakennuksen eristeeksi oli käytetty pelkästään tuohta ja pellavaa. Rakentaminen oli kestänyt kaksi vuotta. Kirkon tunnusmerkki, sipulikupoli, oli päällystetty paanuilla, samoin katto. Kattopaanut ovat Tyrvään Pyhän Olavin vanhan kirkon ylijääneitä paanuja, jotka oli ostettu rakennusta varten. Sipulikupolin paanut oli veistetty paikan päällä. Ylimpänä oli kullattu risti. Viisi erikokoista kelloa kutsuu väkeä tilaisuuksiin, joita tsasounassa järjestetään.
Pelkkä vahinko vai yleisön viihdyttämiseksi suoritettu putoaminen vierivältä tukilta?
Saimme käydä myös sisätiloissa, jotka kuten arvata saattaa, oli sisutettu ikonimaalauksin. Ikonit on maalannut Harri Stefanius. Ikoneissa olevat tekstit on kirjoitettu karjalaksi. Pihapiiriin oli istutettu harvinaisia puulajeja, etupäässä lehti- ja hedelmäpuita. Tilan hoitajina toimiva aviopari on myös taitavia kiviaidan rakentajia. Siitä saimme todisteen käytyämme katsomassa heidän kunnostamaansa kiviaitaa Pielaveden hautausmaan ympärillä. Tämän hienon yllätyskohteen jälkeen olikin jo lounaan aika ja sitten suunnattiin kohti kotikontuja.
Matkamme osui nappiin, koska Matka-Vesa on turvallinen ja luotettava yhteistyökumppanimme. Sää suosi ja saimme alkukesän upeimmat päivät matkamme ajaksi. Nautimme matkalla mielenkiintoisista kokemuksista, hyvästä ruoasta ja matkaseurasta. Matkanjohtajamme ja yhdistyksemme puheenjohtaja Annikki Klemola saa meidän kaikkien matkalla olleiden kiitokset onnistuneesta kesämatkasta.
Uusia matkakokemuksia odotellen,
Eläkeliiton Ullavan yhdistyksen puolesta ARJA VIDENOJA, ANNE-MAARIT HÄSTBACKA ja ELISA SIIRILÄ, Ullava
Ortodoksipiispa Leon kotitilansa pellolle rakennuttama tsasouna.
In Memoriam� Pentti Seppä
21.3.1925 – 16.7.2024
Pitkän iän saavuttanut Ullavan viimeinen sotaveteraani Pentti Seppä on poissa
Vuosien saatossa hän oli monet kerrat Ullavan kirkossa arkun äärellä laulamassa Veteraanin iltahuutoa pois nukkuneille veteraaneille. Nyt on laulaja poissa ja Pentin pojat Raimo ja Reijo lauloivat hautajaistilaisuudessa hänen muistokseen. Laulu oli Pentille rakas harrastus. Kotioloissa hän lauleskeli loppuun saakka. Aikoinaan kirkkokuorossa, Ullavakuorossa ja lauluryhmässä laulaminen oli hänelle mieluisaa. Laulun lahjan lisäksi hänellä oli kädentaitoja, jotka säilyvät muistona jälkipolville.
Pentille oli suotu terveyttä niin, että hän osallistui ahkerasti miestenpiiriin sekä Eläkeliiton kahvitilaisuuksiin ja
matkoihin. Menetyksiäkin mahtui elämän varrelle. Nuoruudessa solmittu liitto Mairen kanssa päättyi Mairen sairastuttua vakavasti. Elämään löytyi kuitenkin vielä valoa, kun hän kohtasi Vapun. Hänen kanssaan yhteistä taivalta kertyi kahdeksantoista vuotta, hänestäkin oli kuitenkin luovuttava.
Sepänkylällä elämänsä asuen, maanviljelystä elannon perheelle hankkien kuluivat hänen miehuutensa vuodet. Sanonnan, vanhuus ei tule yksin, oli Penttikin huomannut todeksi kohdallaan. Niinpä hän oli miestenpiirissä todennut joutuneen sanomaan itselleen; pystyitpä sinä ennen.
Ote elämään säilyi vahvana lop-
Menossa mukana urheiluvälinekaupan arjessa
puun saakka. Ajankohtaisten asioiden seuraaminen oli jokapäiväistä. Pöydän ääressä lehtiä lukien ja samalla ohikulkevaa liikennettä seuraten. Elämään lankesi varjo siinä vaiheessa, kun lääkäri oli todennut hänellä leukemian. Vain kuukausia aiemmin annettu lausunto: tauti on parantumaton, vei hänen voimansa.
Kahdeksaa kuukautta ennen satavuotissyntymäpäiväänsä oli hänen päiviensä määrä. Suurella kunnioituksella muistamme häntä Eläkeliiton pitkäaikaisena jäsenenä.
ARJA VIDENOJA, Ullava EL:n Ullavan yhdistyksen sihteeri
Vierivä kivi ei sammaloidu
Suomen pienimmäksi urheiluliikkeeksi itseään kuvaava yritys sijaitsee Kaustinen–Toholampi-tien varrella, Ullavan Haapalan kylällä. Urheilu-Shopin yrittäjä Antero Ala-Korpi kuuluu niihin, joka ei lähtenyt virran mukana Ruotsiin, jonne 60-luvun muuttoliike vei suuren osan samanikäisistä nuorista. Syntymäkotikin näkyy nykyisen kodin ikkunasta, joten kotipaikkauskollinen on varsin osuva ilmaisu hänestä.
Kunnan liikunta- ja vapaa-aikasihteerin työ nuorison parissa sekä velipoika Riston urheilu-ura piti kiinni liikunnan ytimessä. Urheilussa tarvittiin myös monenlaisia välineitä, lenkkareista ja keihäästä alkaen. Ajatus tuoda välineitä urheilua harrastavien saataville synnytti pienestä alusta mittavan urheiluliikkeen. Kun jotain laadukasta ja hyvää välinettä oli hankittava, löytyi sellainen Ala-Korvelta. Laatuun pa-
nostaminen onkin yrityksen ykköstavoite. Urheiluseurojen kisa-asusteet painatuksineen kuuluivat myös toimituksiin. Yritystoiminnan aloittaminen vaati suhteiden luomisen urheiluseuroihin sekä maahantuojiin. Tämä kaikki vaati useamman puhelinsoiton.
Yhteistyökumppanina Anterolla on vuosikymmenten ajan ollut oma vaimo. Kun myymälä ja koti on samassa tilassa, vaati se vaimoltakin joustavuutta. Usein uusien toimitusten saavuttua kenkälaatikot valtasivat osan keittiöstäkin. Aukioloaikoja ei myöskään ole ovessa näkynyt, joten asiakkaita on pistäytynyt ehtoopuolellakin.
Lukemattomat ovat ne viikonloput, jolloin auto pakattiin urheiluvarusteilla ja matkattiin kisoihin eri puolille maata. Talvella hallikisoihin ja kesällä urheilukentille. Nämä myyntitapahtumat loivat paljon asiakassuhteita. Kaikkea ei toki
Puheenjohtajan vaihdos
Puheenjohtajan vaihdos
autoon mahtunut, joten posti sai toimitettavaa seuraavalla viikolla. Monet maamme menestyneimmistä urheilijoista kuuluvat asiakaskuntaan.
Puheenjohtajan vaihdos
PPPitkään yhdistykseemme kuulunut ja eri tehtävissä palvellut Maarit Asp luovutti puheenjohtajan nuijan varapuheenjohtaja Voitto Klemolalle paikkakunnalta muuton vuoksi. Monet tuntevat Maaritin paremmin nimellä Grönholm. Uusi sukunimi tuli uuden aviopuolison myötä. Eläkeliiton lehdessä olleen kirjeenvaihtoilmoituksen välityksellä he löysivät toisensa, Maarit ja Reijo. Maarit toimi hallituksen jäsenenä sekä sihteerinä täydet kuusi vuotta. Pienen hengähdystauon jälkeen hän aloitti yhdistyksemme puheenjohtajana vuoden
Liikkeen toiminta on jatkunut aina 70-luvulta, joten paljon on muuttunut siitä, kun Norpan auto otti matkarahtina lähetyksiä tien varrelta heti aamuvarhaisella. Postin kulku on myös muuttunut. Postimerkkejä liimattiin aikoinaan pikavauhtia lähetyksiin. Merkitkin ovat menneisyyttä, sillä tänä päivänä maksu tapahtuu netin kautta ja tietokone tulostaa pakettiin osoitekortin.
itkään yhdistykseemme kuulunut ja eri tehtävissä palvellut Maarit Asp luovutti puheenjohtajan nuijan varapuheenjohtaja Voitto Klemolalle paikkakunnalta muuton vuoksi. Monet tuntevat Maaritin paremmin nimellä Grönholm. Uusi sukunimi tuli uuden aviopuolison myötä. Eläkeliiton lehdessä olleen kirjeenvaihtoilmoituksen välityksellä he löysivät toisensa, Maarit ja Reijo. Maarit toimi hallituksen jäsenenä sekä sihteerinä täydet kuusi vuotta. Pienen hengähdystauon jälkeen hän aloitti yhdistyksemme puheenjohtajana vuoden
alusta. Sekä Maarit että uusi puoliso ovat molemmat kasvaneet eteläisessä Suomessa, jonne molemmilla on ys tävyys- ja sukulaisuussuhteita. Niinpä muutto Salon seudulle tuli todeksi ke vään aikana.
itkään yhdistykseemme kuulunut ja eri tehtävissä palvellut Maarit Asp luovutti puheenjohtajan nuijan varapuheenjohtaja Voitto Klemolalle paikkakunnalta muuton vuoksi. Monet tuntevat Maaritin paremmin nimellä Grönholm. Uusi sukunimi tuli uuden aviopuolison myötä. Eläkeliiton lehdessä olleen kirjeenvaihtoilmoituksen välityksellä he löysivät toisensa, Maarit ja Reijo. Maarit toimi hallituksen jäsenenä sekä sihteerinä täydet kuusi vuotta. Pienen hengähdystauon jälkeen hän aloitti yhdistyksemme puheenjohtajana vuoden
alusta. Sekä Maarit että uusi puoliso ovat molemmat kasvaneet eteläisessä Suomessa, jonne molemmilla on ys tävyys- ja sukulaisuussuhteita. Niinpä muutto Salon seudulle tuli todeksi ke vään aikana.
alusta. Sekä Maarit että uusi puoliso ovat molemmat kasvaneet eteläisessä Suomessa, jonne molemmilla on ys tävyys- ja sukulaisuussuhteita. Niinpä muutto Salon seudulle tuli todeksi ke vään aikana.
Eläkepäiville Antero ei ole ehtinyt jäädä, vaikka kasikymppinenkin on jo takana. Terveyttä ja intoa on riittänyt, mikä sen parempi. Yrityksen slogan oli pitkään, vierivä kivi ei sammaloidu, ja Anteron kohdalla se on pitänyt paikkansa. Suunnitteilla on siirtää yritys Juho-pojalle, joka on ollut apuna liikkeen pyörittämisessä viime aikoina.
Haikein mielin luovuimme heis tä. Pienimuotoinen läksiäistapahtuma pidettiin toukokuussa Lukkarin ruo kalassa. Kukkakimpun lisäksi Maarit sai muistoksi Ullavassa vietetyistä yh teisistä vuosista Siskon kahvipusseista punoman kassin.
Haikein mielin luovuimme heis tä. Pienimuotoinen läksiäistapahtuma pidettiin toukokuussa Lukkarin ruo kalassa. Kukkakimpun lisäksi Maarit sai muistoksi Ullavassa vietetyistä yh teisistä vuosista Siskon kahvipusseista punoman kassin.
Haikein mielin luovuimme heis tä. Pienimuotoinen läksiäistapahtuma pidettiin toukokuussa Lukkarin ruo kalassa. Kukkakimpun lisäksi Maarit sai muistoksi Ullavassa vietetyistä yh teisistä vuosista Siskon kahvipusseista punoman kassin.
ARJA VIDENOJA, Ullava
Teksti ja kuva:
Teksti ja kuva: ARJA VIDENOJA Maarit ja Reijo
Teksti ja kuva: ARJA VIDENOJA Maarit ja Reijo Aspin läksiäiset.
Maarit ja Reijo Aspin läksiäiset.
Kickalan Terapiatalli toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen
Kickalan Terapiatalli toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen
Kickalan Terapiatalli toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024
Sukupiirongit kuntoon
Hienopuuseppä
Onnellista
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024
Anne Salo, Ullava p. 050 343 3408 www.annesalo.kuvat.fi
Rauhallista Joulun aikaa ja Liikunnallista Uutta Vuotta!
Rauhallista Joulun aikaa ja Liikunnallista Uutta Vuotta!
Rauhallista Joulun aikaa ja Liikunnallista Uutta Vuotta!
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Hermoratahieroja
A & M Korpi 0500 362 085 HENKILÖ- JA
Sivulantie 12, 68390 Rahkonen puh. 044 301 2244
Sivulantie 12, 68390 Rahkonen puh. 044 301 2244
Sivulantie 12, 68390 Rahkonen puh. 044 301 2244
KUMIKEISARIN TIEDOTE:
KUMIKEISARIN TIEDOTE:
Kuljetus
Hanna Maija Videnoja puh. 044 957 2047
Ullavantie 676, 68370 Ullava
& M Korpi 0500 362 085
A & M Korpi 0500 362 085
HENKILÖ- JA
HENKILÖ- JA
HENKILÖ- JA
PAKETTIAUTOJEN
RENGASMYYNTI
JA ASENNUS
Soita ja
Kuljetus
Kuljetus Siirilä Oy
Soita ja kysy lisää 0400 264 641 /
Soita ja kysy lisää 0400 264 641 / Ari Kortetmaa
Anssi 0400 261 731 Rehuauto 0400 262 338
ARJA VIDENOJA
Aspin läksiäiset.
Aleksis 071
Antero Ala-Korpi ja kengät lajin mukaan.
Veteli
Helmikuussa 1973 perustettu Vetelin yhdistys oli järjestyksessä toinen Keski-Pohjanmaalle perustettu yhdistys. Virkeää yhdistystä oli juhlimassa HaukilahdenPulkkisen nuorisoseuran talolla iso joukko ystäviä.
JTervehdyssanoissa tekoäly apuna
Torppa, joka oli hyödyntänyt puheessaan Chat GPT -tekoälyä, joka parissa minuutissa tuotti tervetuliaissanat. Aika näyttää, onko tekoäly hyvä renki vai huono isäntä. Puheenjohtaja evp. Pauli Väliverronen kertoi yhdistyksen historiasta. Juhlapuheen piti veteliläissyntyinen Matti Tunkkari, jonka viimeisin pesti ennen eläköitymistä oli Loimaan kehittämisjohtaja.
uhlan aloitti Simo Alaspää kvartetti perinteisellä Laulujen viesti -kappaleel la. Kvartetissa on kaksi kannelta niin kuin Vetelin vaakunassakin sekä basso ja kitara. Tervehdyssanat lausui puheenjohtaja Sari
Ulla Nykänen ja Maija Hämäläinen hauskuuttivat sketsillä, jossa huonokuuloisuus sai aikaan hupaisia sekaannuksia.
Piirin toiminnanjohtaja Taina Alanko toi piirin tervehdyksen ja jakoi hopeiset ansioVetelin
Juhlassa hopeisilla ansiomerkeillä palkitut.
Ulla ja Maija hauskuuttivat sketsillä.
Juhlapuheen piti Matti Tunkkari.
Tervehdyssanat lausui
Sari Torppa.
merkit seuraaville henkilöille: Antero Anttila, Esa Björkbacka, Maija Hohenthal, Katja Kivioja, Tarja Läspä ja Tapio Pulkkinen
Kunnan tervehdyksen toi kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä. Kunta lahjoittaa kaikille eläkeläisille, ei pelkästään yhdistyksen jäsenille, historiateoksen Ei tarvisse hävetä. Lahjoitus on mittava, josta iso kiitos kunnalle.
Seurakunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi pappi Vesa Parpala. Hän aloitti tervehdyksen piristävällä tuolijumpalla. Se tulikin tarpeeseen pitkään istuttuamme.
Musiikista vastasi Trio57-mestaripelimanni Raila Järvelä, Juha Saari ja Veikko Siponkoski – sekä Vetelin mieskuoro Simo Kankaan johdolla. Päätössanat lausui piirin puheenjohtaja Pirjo Palosaari-Penttilä. Tilaisuus päätettiin yhteislauluna esitettyyn Perintö-lauluun, jonka on säveltänyt veteliläinen Martti Källström ja sanoittanut opettaja Aapo Iho. Perintö on esitetty ensi kerran museon vihkiäisissä 1932.
Käsityön taitajat kasasivat hienon näyttelyn juhlavieraiden iloksi. Näytteillä oli monenlaisia töitä villaneuleita, kuultokuvia, mattoja, liinoja, puutöitä, soittimia ja paljon muuta.
Yhdistystä muistivat monet yhdistykset ja yhteisöt. Kiitos kaikille yhdistystä muistaneille. Lopuksi nautittiin kakkukahvit.
SARI TORPPA, Veteli
Kuvat: HEIKKI HOLTTI, Veteli ja RIITTA ANTTILA, Veteli
Juhlassa oli esillä monipuolinen näyttely erilaisista harrastustöistä.
Pappi Vesa Parpala veti tuolijumpat tervehdyksensä alkuun.
Vetelin mieskuoro esiintyi juhlassa.
Joulun viettoa Perhon Haukan kylällä 1950-luvulla
On jouluaatto, ulkona on pakkasta noin -15 astetta. Kaksi päivää on ollut lumisadetta ja kovaa tuiskuista ilmaa. Tupa on aika vilpoinen, ikkunat ovat alaosalta kuurassa. Vanha talo, jossa hella hoitaa yksin tuvan lämmitystä. Kamareissa kuitenkin on kakluunit antamassa lämmintä yötä nukkuville. Talon pitkän pöydän päässä on leipäkori, lautasella voita ja maitoa aamupalaksi. Kun voita ei ollut, kermaan oli laitettu suolaa, johon leipäpalasia kasteltiin. Terveiset oli annettu, että hellaan oli pantava puita, jotta kinkku paistuu. Vanhempi väki on mennyt navettaan lehmiä tillaamaan ja lypsämään niitä. Jonkin ajan kuluttua, kun leipää on saatu vatsan täytteeksi, eteisessä kuuluu äiti tulevan hinkki mukanaan tuoden väelle uutta lämmintä maitoa. On käskynjako: minulle tehtäväksi viedä savusaunaan vedet kelkalla, lämmittää sauna. Hakata kaivonkansi jäästä, sillä edellytyksellä, ettei putoa kaivoon.
SAUNAN LÄMMITYS
Saunaa pitää pikimmiten aloittaa lämmittämään. Pusero päälle ja hanskat käteen. Ulos ovesta, porras laastu, muuten saunalle ei edes hiiren jälkiä. Saappaat sukeltaa vartta myöten lumikinokseen. On siis poljettava vähän polkua auki, koska lumikolaa ei ollut, vain jonkinlainen vanha tasapohjainen sontalapio ja risuluuta. Puita puuhuoneesta syli täyteen ja (en monta jaksanut kantaa) saunalle valakia pesään. Risuluuta saunan eteisestä, kivinen porras puhtaaksi ja huiskien polkua vähän auki. Navetan edestä kelekka narusta vetäen saunalle, vesisaavi kyytille ja kaivolle. Vinttikaivossa puinen sanko, kaivonkansi (= "Teppo") noin 15 senttiä paksusti jäässä. ”Teppo" pois, vintin riu’usta kiinni ja vettä vinttaamaan saavi täyteen. Nuorempi velipoika apuun, että noin 35-litrainen saavi vettä saadaan saunalle. Vettä piti olla
kolme saavillista (pataan ja astioihin) ja viimeisille vielä lisää. Padan alle valakia ja kiukaan pesään lisää puita. Nyt apuna kelekka, jolla puiden saanti oli helpompi. Uusi työmaa oli edessä, kaivonkannen jään hakkaaminen kirveellä, niin ettei kansilautoihin tule kirveen jälkiä. Tuumasta toimeen, 3x3 metrinen kansi oli siis tyhjennettävä jäästä ja välillä käytävä saunalla laittamassa puita kiukaan ja padan alle. Kyllä siinä lyhyt päivä kului, kun piti vielä syömässäkin käydä. Voi että se kinkun paisto tuvassa käydessä tuoksui tosi hyvältä.
Saunapolku oli jo tallautunut veden ja puiden lisäämisen takia ihan kelvolliseksi tallustaa. Jo oli viimein saunankiuas lämmin, kivien välistä heijastui punainen hehku. Tuumasta toimeen, tarkistus kiukaan luukun taakse, puut palaneet ja hiilet myös, joten suuluukku kiinni. Sitten lauteille ja katon rajassa kattoräppänä kiinni. Kiukaalle kitulöylyt, että nokihiukkaset kivistä lähtee.
Ei kun vain saunaan porukalla. Päällysvaatteet kamarissa pois päältä ja pyyhe mukaan, ulos paljain jaloin. Kahdeksankymmentä metriä pikavauhtia juosten. Löylyä löytyi, kisailu poikaporukassa yltyi lauteilla. Kiukaan vieressä olevalla lankulla oli lasten metallinen pesupunkka, joka kaatui kiukaalle, kaikki kiireel-
lä alas lauteilta ja ovi auki. Tuuri oli hyvä, vettä ei ollut pesupunkassa kovin paljon jäljellä, joten vahinkoa ei sattunut. Kuumaa vettä padasta, saippuaa naamaan ja iholle, pesu kävi napakasti. Viikon alusvaatteet jäivät saunaan, pienenlainen pyyhe etupuolelle, pylly paljaana tupaan. Tukka ehti jäätyä ja varpaita paleli. Käännyin kamariin mennäkseni, kuului äidin ääni hellan luota, "pylly musta, heti takaisin pesulle". Pikavauhtia takaisin saunaan, tukka jäätyi lisää mennessä, ja varpaita paleli vielä enemmän ja kerran vielä 80 metriä tupaan. Yksi paha puoli oli saunan lämmittäjältä jäänyt tekemättä, lauteita ei tullut pestyä.
RUOKAA JA JOULUTUNNELMAA
Kinkku oli paistunut, leikattu ja laitettu pöydälle, lisäksi oli leipää, paistettua kotijuustoa, voita, maitoa, riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Ruoka maistui pojanviikarille päivän "aherruksen jälkeen". Joulukuusi oli laitettu tupaan, riippuen narulla katossa olevasta koukusta, jossa tavallisesti pidettiin kaasulamppua. Kuusessa oli valkoisia kuusen kynttilöitä, rivi paperinarussa olevia Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan lippuja. Pumpulista nypittyjä lumihiutaleita sekä muutama kuusen käpy narusta
Lapsuusmuistoja
roikkuen. Tuvan valaistusta hoiti vanha öljylamppu, joka oli keskellä pitkän pöydän päällä, katosta riippuen.
PYÖRÄÄ POLKEMALLA VIRTAA RADIOON
Työmaa ei ollut vielä päättynyt, piti saada radion akkuun virtaa, Anotissa oli kyllä. Meidän poikien piti veivata tuvan vintillä olevaa vanhaa polkupyörää, johon oli kytketty Foortin laturi, josta johdot meni katon läpi tupaan akun napoihin. Polkupyörää veivattiin vuorotellen ehkä tunnin verran, viimein todettiin, että kyllä se virta jo riittää Joulukirkon kuuntelua varten.
Iltapalaksi äiti oli leiponut pikkuleipiä, en tiedä tarkkaan mistä pikkuleipä oli tehty. Oma oletus oli, että se oli tehty ohrajauhoista ja sokeria siinä oli, maidon kanssa maistui.
Jouluaamuna ennen kuutta herätys, vanhemmat olivat hoitaneet karjan lypsyn ja ruokkimisen. Oli joulukirkonmenojen aika. Radio auki, koko porukka kuuntelemaan. Virren veisuu kuului oikein hyvin. Akussa oli virtaa, mutta ääni alkoi hiljentyä. Akku oli tyhjentynyt yön aikana, kiireesti veivaamaan. Minä asialle, puolikierreportaat ylös. Oli aivan pimeää, koska sähkövaloja ei ollut. Ovesta tuvanpäälle, äidin viikolla pesemiä lakanoita narulla kuivumassa, jäätyneet levyiksi. Lankut lattialla, irrallisia, vääntyneitä ja harvassa. Lankkujen kauhea kolina ja kovien lakanoiden välistä puikkelehtien pimeässä poljinta kohti. Poljin löytyi, kiinni ja veivaamaan. Luku päälle 1, 2, 3, 4, 5 ......... 250 kierrosta - jokohan virta piisaisi. Kovaa kolinaa lankkujen hyppiessä sinne tänne tupaan ängetessä. Ehdin hengästyneenä tuvan pitkän pöydän taakse istumaan. Radiosta kuului: ”Niinä päivinä kävi keisari Augustukselta käsky, että koko kansa on verolle pantava......."
Olin iloinen siitä, että virta akussa riitti koko joulukirkon ajan.
Hyvää Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
RAUNO HARJU, Veteli
Uusia harrastuksia
AMPUMAKERHO
Huhtikuussa aloitimme uuden harrastuksen, kun olimme saaneet tiedon rahoituksesta. Vetelissä on harrastettu ja kilpailtukin voitokkaasti ilma-aseammunnoissa. Me eläkeläiset päätimme myös kokeilla, osuvatko laukaukset taulun mustaan osioon tai peräti kymppiin. Harrastusajankohdaksi valittiin ilta, jotta työssä käyvät jäsenetkin voivat osallistua. Kymmenkunta innokasta kokei lijaa aloitti harjoitukset. Sihteeri keksi ryhmälle nimen Sihtaajat. Sihtaaminen on se vaikein osuus. Mutta onnistuttiin kymppejäkin ampumaan. Kesän ajaksi jäätiin tauolle ja syyskuussa jatkettiin harjoituksia.
KEILAILU
Anttilan Antero keräsi keilaamisesta kiinnostuneen porukan ennen koro naa. Hyvin alkanut harrastus jäi koronan jalkoihin, kun nes pandemian hellitet tyä harrastus aloitet tiin uudelleen. Keilaamassa käytiin kerran kuussa Alajärven Alvariinissa, missä syötiin keilaamisen jälkeen maukasta lounasta. Keilaajia oli aina vähintään 24, kimppakyydeillä mentiin. Antero järjesti kaiken. Toukokuussa tuli mieluisalle harrastukselle takaisku, kun Alvariinin yrittäjä sanoi myyneensä koneiston Balti aan. Ilolla ja haikeudella muiste lemme keilareissuja ja varsinkin lounaspöytää. Onneksi keilahalleja löytyy lähistöltä, joten syksyllä jatketaan.
SARI TORPPA, Veteli
Eila sihtaa kymppiin ja kerhon vetäjä Mirja Aho seuraa, kun Vesa tarkistaa tulosta.
Muistoja Helsingin Olympialaisista vuonna 1952
”Eihän tätä
”leikkiä”
voikaan verrata Torpan kentän piirikunnallisiin”
Historian havinaa
Kisat oli myönnetty Suomeen jo vuodelle 1940, mutta maailmansodan vuoksi ne oli pakko peruuttaa. Kun sodasta oli jotenkuten selvitty, kisat myönnettiin uudelleen Helsinkiin vuodelle 1952. Kun asia varmistui, täällä alkoi kova innostus. Uskottiin, että ulkomailta tulee runsaasti turisteja, meidän (suomalaisten) pitää näyttää, että emme ole mikään ”takapajula.” Tyypillinen esimerkki: Meilläkin me veljekset laudoitimme vanhan hirsisen kotitalomme. Ja tietenkin vielä maalasimme.
Minulle oli selvää, että kisoihin pitää päästä. Ja koska minua kaksi vuotta nuorempi Heimo-veljeni oli yhtä ”urheiluhullu” kuin minäkin, saatiin me hommattua (en muista miten) stadionille kahden päivän liput. En ollut ennen käynyt Kokkolaa kauempana (ja aina olin tullut linja-autossa autosairaaksi). Äiti vähän epäili miten me reissusta ”omin päin” selviäisimme. Hän jopa lupasi ommella johonkin huomaamattomaan paikkaan vaatteisiin pienen taskun. Ja sinne sen verran rahaa, että pääsisimme kotiin, vaikka meidän olisi ryöstetty. Me kuitenkin tykkäsimme siitä niin huonoa, että äiti lopulta luopui ajatuksesta. Mutta pikkuveli (Heikki) sai siitä riemunaiheen, kun pääsi meitä pilkkamaan ”salataskusta”.
Aamupäivällä olimme vielä nostelleet Pirkkutaisella heiniä seipäille kuivumaan. Ja sitten reissu alkoi. Ensin linja-autolla Kokkolaan ja sieltä junalla Helsinkiin. Koska kaikki yleisurheilulajit olivat Stadionilla, ei muualle tarvinnut osata. Kun ensimmäistä kertaa istuimme katsomossa, alkoivat 1500 metrin alkuerät. Minä jopa vähän yllätyin, kun ensimmäisen erän lähtölaukaus pamahti; näytti kuin juoksijat olisivat lähteneet heti täysillä matkaan. Kuin 100 metrille. Tajusin, että eihän tätä ”leikkiä” voikaan verrata Torpan kentän piiri-
kunnallisiin.
Koska minä ja Heimo olimme kisoissa vain reilut kaksi päivää, emme tietenkään nähneet tapahtumista kuin murto-osan. Niinpä kun nyt ryhdyn muistelemaan tapahtumien ”kohokohtia”, olen toki käyttänyt saatavilla olevia tietolähteitä. A. radion kisalähetykset, B. sanomalehdet (Ilkka ja Keskipohjanmaa), C. kisoista tehdyt kaksi elokuvaa (Yleisurheilua käsittävä ”Maailmat kohtaavat” ja muut lajit ”Kultaa ja kunniaa”. D. Erään ”Juoksija-lehden lukijamatkan huonekaveri Matti Hannuksen suurteos ”Yleisurheilun tuhat tähteä”. Tuhannen tähden lisäksi kirja sisältää runsaasti arvokilpailujen tuloksia, m. m. Kaikkien Olympialaisten yleisurheilulajien kuusi parasta 1896-1980. (Terveisiä Ouluun!)
Helsingin Olympialaisten yleisurheilun kirkkain tähti oli epäilemättä Tsekkoslovakian Emil Zatopek.10000 metrillä (29,17,0) hän uusi Lontoossa 4 vuotta aikaisemmin saavuttamansa voiton, mutta nyt ”Satupekka” voitti myös 5000 metriä (14,06,0). Eikä siinä vielä kaikki. Samana päivänä kun Emil voitti maratonin, vaimo Dana heitti voittoon keihäässä. 10000 ja 5000 metrillä toiseksi tuli Ranskan Alain Mimoun, joka neljä vuotta myöhemmin Melbournessa voitti maratonin. ”Höyhenenkevyellä” askeleella juokseva USA:n Malvin Whitfield oli voitta-
nut 800 m jo Lontoossa ja nyt hän uusi voiton ja vieläpä samalla ajalla 1,49,2. Hopeaa otti kuten Lontoossakin, nyt kaksi kymmenystä hävinnyt, aina yleisön suosikki 194 senttinen ja 77 kiloinen pitkällä askeleella ”harppova” Jamaikan Arthur Wint. Kolmiloikassa päästiin uudelle metriluvulle, kun Brasilian Adhemar Ferreira de Silva loikki uuden ME:n 16,22. 1500 m voitti Luxemburgin Joseph Barthel, joka oli niin liikuttunut pienen maansa ensimmäisestä kultamitalista, että itki onnen kyyneleitä palkintopallilla.
Helsingin Olympialaisista tehdystä elokuvasta jäi päällimmäisenä mieleen USA:n ja Jamaikan huikea kamppailu 4x400 m voitosta. Voiton vei lopulta Jamaika ME-ajalla, josta USA jäi yhden kymmenyksen. 50 km kävelyn voitti ylivoimaisesti Italian Giuseppe Dardoni. Minuakin taisi vähän hymyilyttää, kun hän stadionia lähestyessään alkoi kammata hiuksiaan.
Helsingissä ajat otettiin vielä kymmenesosasekuntien tarkkuudella, joten esim. miesten 100 m:llä Lindy Reminginon voittoaika oli 10,4 ja kolmella seuraavalla sama aika. 200 m:llä USA:n Andrew Stanfield sai kymmenyksen eron maanmiehiinsä, mutta 110m:n aidoissa kulta ja hopea jaettiin Harrison Dillardin ja Jack Davisin kesken ajalla 13,7.Myös 400 m:llä kulta ja hopea jaettiin samalla ajalla 45,9 George Rhodenin ja Her-
bert Mc Kenleyn kesken. Sadasosat tulivat käyttöön vasta Munchenissä 1972. 3000m:n esteistä jäi mieleen, kun USA:n tuntematon Horace Ashenfelder tuli ja voitti ennakkosuosikit (aika 8,45,4) Suomen Olavi Rinteenpää sijoittui hieman yllättäen neljänneksi.
Pistesijoja ei (muistaakseni) niihin aikoihin noteerattu, mutta mainittakoon kuitenkin, että Jorma Valtonen pituudessa 5., Hannu Posti 10000 m:llä 4., Yrjö Lehtilä kuulassa 6., Veikko Karvonen maratonilla 5., Veikko Nyqvist kiekossa 6., Ja sitten meidän kaikkien aikojen ”leipälajimme” keihäs. Tietenkin toivottiin ja odotettiin voittoa. Mutta jenkit (Young ja Miller) jakoivat yllättäen kirkkaimmat mitalit (73,78 ja 72,46) ja Suomen valtti Toivo Hyytiäinen joutui tyytymään pronssiin (71,89). Se olikin Suomen ainoa mitali yleisurheilussa.
”Kultaa ja kunniaa” sitten saatiin muissa lajeissa. Sylvi Saimo voitti naisten melonnan, Kurt Wires parinaan Yrjö Hietanen voittivat kajakkikaksikossa kaksikin matkaa. Kun soutaja Thorvald Strömberg voitti oman lajinsa, voidaan todeta, että vesillä ”pyyhki” yllättävänkin hyvin. Kultaan ylsivät myös Kelpo Gröndahl painissa ja Pentti Hämäläinen nyrkkeilyssä.
Naisten lajit jäivät pahan kerran miesten lajeja vähemmälle huomiolle. Eikä ihme, olihan naisilla 12 lajia vähemmänkin kuin miehillä. Esim. 200 m oli naisten pisin juoksumatka. Naisten kirkkain tähti oli Australian Marjorie Jackson, joka voitti 100 m ME-ajalla 11,5 ja 200 m 23,7. Kolmas kulta taisi mennä viestissä kapulan putoamiseen. Muista naisurheilijoista jäi parhaiten mieleen toinen australialainen Shirley Strickland-de la Hunty, joka voitti 80 m aidat MEajalla 10.9 ja tietenkin Dana Zatopkova. Jos verrataan Helsingin kisoja vaikkapa sitä seuranneisiin Olympialaisiin, on helppo huomata, että tulostaso on siitä noussut, vaikka ME-tuloksiakin tehtiin.
Helsingin kisoja pidetäänkin viimeisinä ilman dopingaineiden käyttöä. Mutta oli muitakin syitä. Onhan
koko maailma ihan erilainen kuin vuosikymmeniä sitten ja urheilu pysyy kehityksessä mukana. Jopa lajitekniikat voivat edistyä (vert. kuulan pyörähdystyyli, korkeushypyn selkä edellä, bambuseipäistä lasikuituisiin). Tylsäähän se olisi, jos maailmanennätyksiä ei pystyttäisi enää tekemään. Mutta vielä asiaan: Helsingin 1952 tuloksista ehkä paras on 10-ottelun ME -tuloksella 7887 (v.1952 taulukon mukaan) voittaneen USA:n Robert Mathiaksen tulos lajeittain: 100 m 10,9, pituus 698, kuula 15,30, korkeus 190, 400 m 50,2, 110m aidat 14,7, kiekko 46,89, seiväs 400, keihäs 59,21, 1500 m 4,50,8
NUMEROITA KISOISTA
Yleisöennätys: avajaiset stadionilla yli 70 000 Katsojia yhteensä: 1 376 512 Osanottajia: 2925 / 69 maata
Mitalitaulukon kärki
1. USA 76
2. NEUVOSTOLIITTO 71
3. UNKARI 48
4. RUOTSI 34
5. ITALIA 21
6. TSEKKOSLOVAKIA 13
7. RANSKA 18
8. SUOMI 22
Kaikkien olympialaisten avajaiset on suunniteltu mahdollisimman näyttäviksi. Viimeistään kun eri maiden joukkueet marssivat kentälle, innostuvat nekin, jotka eivät ole urheilusta kovin kiinnostuneita. Suomen joukkue marssi ryhdikkäänä kuten aina, lipunkantajana aitajuoksija Väinö Suvivuo. Kun Paavo Nurmi sitten juoksi palava olympiasoihtu kädessään stadionille, täytti koko stadionin mahtava suosionosoitusten pauhu. Soihdusta Hannes Kolehmainen sytytti Olympiahymnin soidessa tulen kisojen ajaksi stadionintorniin. Tulen syttymisen jälkeen ohjelmassa oli arkkipiispa Ilmari Salomiehen olympiarukous.
Juuri ennen rukousta puhujakorokkeelle tuli kuin tyhjästä valkopukuinen, nuori nainen. Myöhemmin ”rauhanenkeliksi” kutsuttu itäsaksalainen Barbara Rotbraut Player olisi halunnut puhua rauhanaatteesta ko-
ko maailmalle, mutta päästyään vasta alkuun järjestelytoimikunnan jäsenet Erik von Frenckellin johdolla taluttivat hänet sivuun. Von Frenckellin puheen jälkeen kisat avasi presidentti J.K.Paasikivi, jonka avauspuheen kerrottiin olleen kaikkien aikojen lyhin.
Eräs kisojen tähtivieraista oli kieltämättä samana vuonna miss Universumiksi kruunattu Armi Kuusela. Olen aina muistanut, että kun olin katsomassa kisojen ”vierasta lajia” (jalkapallo-ottelua Suomi – Itävalta) oli Armikin katsomossa. Nyt kyllä uskon, että olen muistanut väärin. Minähän en Armia ihmeemmin ihaillut vaan enemmänkin urheilijanaisia (varsinkin ruotsalaista korkeushyppääjää Gunhild Larkingia)
Minä ja Heimo yövyimme kisojen aikana leirintäalueella omassa teltassamme ja kylmä oli! En muista mitä ja missä me söimme. Vai söimmekö me ollenkaan? Sen muistan, että meitä ei ryöstetty, kuten äiti pelkäsi. P.S. Tässä tarinassa en ole käsitellyt eri lajien suorituspaikkoja, urheilijoiden majoitusta (kisakylät), harjoituspaikkoja, liikennettä ym. Paljon oli tehty jo 30-luvulla, mutta paljon jäi viime tinkaan, kuten aina. Turisteja ulkomailta ei tullut odotetusti ja varsinkin maaseudulla he liikkuivat vähän. Pitivät Suomea kalliina maana.
Neuvostoliitto (myöh. Venäjä) oli nyt ensimmäistä kertaa olympialaisissa mukana ja heti täysillä. Mitalitaulukossa vain USA oli Neuvostoliiton edellä. Naisten heittolajeissa (kuula, kiekko, keihäs) olivat venäläisnaiset jopa hämmästyttävän ylivoimaisia vieden 7 mitalia yhdeksästä.
Keskipohjalaisista saivat kunnian edustaa Suomea perholainen Eero Tuomaala 5000 m:llä (13. 14,54,2) ja Nivalan tyttö Anni Rättyä keihäässä (14. 40,56).
Nämä ”Olympiamuistelmat” olen kynäillyt Vetelin Harjukodissa huhtikuussa 2024. Sen jälkeen on jo pidetty Pariisin toiset olympialaiset (edelliset 1924, jolloin Suomi oli vielä yksi urheilun suurvalloista).
EINO PIHLAJAMAA, Veteli (Kirjoittaja täytti 90 v 18.6.2024)
Portaat lähiluontoon
Liikunnan merkitys on jokaiselle ikäluokalle tärkeää. Vetelin liikuntapuistossa on mahdollisuus harrastaa monenlaista liikuntaa niin ulkona kuin sisälläkin. Kuntoportaita vain on kaivattu täydentämään liikuntamahdollisuuksia. Eläkeyhdistys toteutti toiveen Pirityisten tuella.
Kun tarvittavat luvat oli kunnalta saatu ja S-Marketin kiinteistöpäällikkö Pertti Virkkala antoi suostumuksensa rakentaa portaat alkamaan S-Marketin parkkipaikalta, laitettiin investointitukihakemus vireille Leader Pirityisille. Tukea saatiin 60 % ja 40 % voitiin kuitata talkootyöllä. Työt aloitettiin toukokuun alussa. Vetelin Energia tarjosi työmaasähkön. Talkoita pidettiin kolmena päivänä viikossa. Useimpina talkoopäivinä ylitettiin helleraja, mutta se ei meidän ahkeria talkoolaisiamme hidastanut. Ansaittujen kaffipaussien tarjoiluista vastasivat eri kylien naiset. Portaat valmistuivat kesäkuun puolivälissä, jolloin pidettiin työmaan siivoustalkoot ja testattiin portaat. Puukallion laavulla paistettiin tyytyväisinä makkaraa ja juotiin talkookaffit työurakan valmistuttua.
Portaiden ”vihkiäisjuhla” pidettiin Vetelin markkinapäivänä 6.7. Avauspuheen piti puheenjohtaja Sari Torppa, haitarimusiikkia esitti Mauri Rauma ja nauhan leikkasi elokuun alussa aloittava kunnanjohtaja Eija Kellokoski-Kari. Eija testasi portaat markkinahölkän jälkeen ja kehui niitä hyviksi askeltaa. Myös hän oli tyytyväinen portaiden sijaintiin. Vapaa-aikapäällikkö Jaakko Kinnunen kiitti yhdistystä hyvin saavutettavien kuntoportaiden rakentamisesta. Yhdistys tarjosi kaikille makkaraa ja kahvia. Liikuntapuisto on lähellä koulukeskusta, päiväkotia, Harjukotia ja Joke-kotia. Käyttäjiä löytyy siis paljon, kaupan asiakkaista puhumattakaan. Askelmia ei ole satamäärin, mutta ne voi askeltaa useita kertoja ja istahtaa välillä puoliväliin tehdyillä penkeillä. Lihaskunto kasvaa ja tasapaino kehittyy.
SARI TORPPA, Veteli / Kuvat: RIITTA ANTTILA, Veteli
Elokuussa kunnanjohtajana aloittanut Eija Kellokoski-Kari pääsi "edustushommiin" jo ennakkoon portaiden testauksen merkeissä.
Eläkeyhdistys tarjosi vieraille makkaraa ja kahvia.
ILMASTOINTI- JA PELTIALAN ERIKOISOSAAMISTA JO VUODESTA 1964
Välisaarentie 11, 69820 Räyrinki Konehuolto Klemola Ky
Koulutie 67, 69700 Veteli Puh. 040 912 3285
Oosintie 8, 69700 Veteli Rakennuspalvelu Kari Heikkala Heikkala
Asmalampintie 2 69700 VETELI p. 040 504 0406
In Memoriam� Liisa Peltoniemi
17.5.1933 – 2.9.2024
Kokkolan Eläkeliiton jäsen Liisa Peltoniemi sai iäisyyskutsun 2.9.2024. Kuolema on koskettanut etenkin Liisan lähipiiriä voimakkaasti. Hän oli laajan ystäväjoukon tuntema pidetty monitoimija. Hänen poismenonsa on merkittävä menetys Kokkolan seurakunnalle kuin myös Eläkeliitolle.
Liisan periaatteet ja ajatukset liikunnasta sopivat kaikenikäisille joka päivä. Eläkeliiton joululehdessä oli vuonna 2017 artikkeli ” ELÄKELIITON KOKKOLAN YHDISTYKSEN LIIKUNTAKONKARI – LIISA PELTONIEMI.”
Liisa toimi monissa Eläkeliiton valtakunnallisissa luottamustehtävissä: Eläkeliiton liittovaltuutettuna 2006–2012, piirihallituksen jäsenenä ja oman yhdistyksen johtokunnassa. Hän toimi liikuntayhteyshenkilönä 90-luvulla, liikuntakursseilla vertaisohjaajana ja kouluttajana sekä piirin liikuntavastaavana viitisentoista vuotta. Hänen palava innostuksensa on antanut kanssatoimijoille intoa.
Liisan ohjauksessa toimi yli 20 vuotta suosittu lähetysliikuntaryhmä, joka seurakunnan tilajärjestelyjen seurauksena loppui liikuntaryhmän jäsenten ja ohjaajan yllätyksenä.
Liisan ainoan tyttären Maaritin poismeno vaikean sairauden seurauksena oli äiti-Liisalle raskas menetys. Liisan
huoli ja tuki on ollut Maaritin kahdelle pojalle merkittävä ja lievittänyt rakkaan tyttären kaipuuta.
Liisan toiminta sairauden kuluttamana hiipui vähitellen. Liisan pojat Arto ja Jarmo ovat olleet turva ja tuki vaikeana aikana.
Hänen lempilaulunsa ”Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi” on toteutunut.
Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri järjesti 16.–21.10.2023 patikkamatkan
Itävallan Pertisauhun yhdessä Liikuntamatkojen ja Matkapoikien kanssa
Patikointia
atkamme alkoi maanantaiaamuna Kokkolan rautatiesasemalta kahdeksan jälkeen kohti Helsingin lentoasemaa. Iltapäivällä lensimme Müncheniin, josta jatkoimme matkaa linja-autolla Itävallan Maurachiin. Samalla lennolla olivat mukana oppaamme Elina ja Ari Piispanen. He huolehtivat mm. siitä, että löysimme oikeaan linja-autoon Münchenin lentokentällä.
Saavuimme määränpäähän Pertisauhun il-
lalla yhdeksän aikoihin. St Georg zum See -hotellissa meitä odotti vielä kaksi opasta, Jouni Parkkali ja René Breu. Hotellissa pääsimme heti illalliselle. Tulomatka kesti kaikkineen noin 14 tuntia.
Matkakertomus
Tiistaiaamuna meitä odotti upea näköala Achenseen järvestä ja Maurachin kaupungista vuorineen. Maukkaan ja monipuolisen buffetaamiaisen jälkeen ruvettiin valmistautumaan päivän patikointiin Achenseen järven
noin 9 km reitille.
Lähdimme linja-autolla Pertisauhun, josta reitti alkoi. Patikoimme Achenseen järven rantaa pitkin Achenkirchiin. Polussa oli nousuja, laskuja, portaita ja kapeita kohtia, joissa vuoren seinään oli asennettu turvavaijereita, joista sai pitää kiinni. Reitin puolessa välissä oli Gaisalm-ravintola. Osa porukasta palasi laivalla Pertisauhun ja osa jatkoi Achenkirchiin. Gaisalmin jälkeen nousimme ylöspäin noin 200 porrasta. Polun varrella oli kauniita maisemia. Palasimme paikallisella linja-autolla takaisin Maurachiin.
Hotellissa meitä odotti spa-osasto ja Elina järjesti rentoutustuokion uima-altaassa. Yhteisen tirolilaisen päivällisen jälkeen ryhmämme jaettiin satunnaisesti neljään ryhmään ja oli vuorossa Itävalta-aiheinen tietovisakilpailu.
Keskiviikkona aloitimme patikoinnin Pertisausta metsäreittiä pitkin Gern Almin ravintolaan, joka sijaitsee Karwendelin vuoristoalueella. Alkunousun jälkeen metsäreitti oli helppokulkuinen. Metsässä oli paljon erilaisia puita mm. pyökkiä, lehtikuusta ja monenlaisia lehtipuita. Reitin varrella oli myös pieni kappeli, Pletzachkapelle. Lehmiäkin näkyi laitumella. Tauon jälkeen reippaimmat patikoijat, "metsäkauriit”, jatkoivat Blumsjochiin asti 1600 metriin, jopa 80-vuotiaita oli joukossa mukana. Muutama lähti taksilla hotelliin ja loput meistä palasi lähes samaa reittiä takaisin Pertisauhun. Patikoinnin jälkeen Elina piti meille rentouttavan joogatuokion.
Torstaina oli vuorossa Rofan Spitze ja Dalfaz Alm. Menimme gondolihissillä Rofanin ylärinteelle 1830 metriin, missä ryhmä jaettiin kahtia. Toinen ryhmä lähti lyhyemmälle kauniille panoraamareitille Dalfaz Almille ja toinen ryhmä pidemmälle reitille Rofan Spitzen huipulle 2200 metrin korkeudelle. Panoraamareitti oli uskomattoman kaunis. Lähdimme patikoimaan 1830 metrin korkeudelta. Kivinen polku johdatti meidät alaspäin 1690 metriin. Isojen puiden juuret ja kivet olivat kietoutuneet yhteen ja näyttivät aivan taideteoksilta. Näköalapaikalta ja polun varrelta näkyi vuorten ympäröimä Achenseen järvi. Dalfaz Almissa söimme wienerleikkeen ja jälkiruoaksi paikallisia lättyjä. Ruokailun jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin.
Perjantaina teimme linja-auto-junamatkan Innsbruckiin. Tutustuimme keskustan nähtävyyksiin mm. Kultaiseen kattoon. Vuonna 1500 valmistunut katto oli koristeltu 2657 palokullatuilla kuparitiilellä. Shoppailun jälkeen nautimme kahvit sacherkakun kera. Päivällinen, alkuun smoothie, sen jälkeen salaattipöytä, pääruokana maissikana, jälkiruokana suklaamunkki ja marjoja. Ruokailun jälkeen osallistuimme tietovisakilpailuun, joka koski Eurooppaa ja EU:ta.
Patikointia Achensee-järven rantaa pitkin kohti Achenkirchia.
Panoramareitillä Dalfaz Almiin avautui upeita näkymiä. Kuva 1690 metrin korkeudelta.
Matka oli antoisa ja onnistunut. Erityiskiitokset kaikille oppaille, Jounille, Elinalle, Arille ja Renélle. Saimme patikoinnin lisäksi nauttia hotellin spa-osastosta, kolmesta saunasta, uima-altaasta ja lisäksi Elina järjesti rentoutustuokion altaassa sekä joogatuokion. Hotellissa oli erinomainen ja monipuolinen aamiainen sekä tirolilainen päivällinen, joka koostui alkupalasta, runsaasta salaattipöydästä, pääruoasta ja jälkiruoasta. Aikaisin lauantaina lähdimme monia kokemuksia rikkaampina paluumatkalle kohti Suomea ja Kokkolaa.
Teksti ja kuvat: SUSANNE FORSS, Kokkola
Joulu toi valoa Kosolaan isänmaan vaikeina vuosina
Joulun sanoma on luonut Suomen koteihin toivoa keskellä vaikeita kriisiaikoja. Lapuan kuuluisassa Kosolan talossa elämää ovat värittäneet isänmaan kuohuvat vaiheet Suomen sodasta jääkäriliikkeeseen ja itsenäisyyden puolustussotiin. Mutta joulua on vietetty, kirkossa käyty ja talon koko väki ruokittu juhlaruuilla.
Kosolan talon joulupöydässä oli melkein kolmekymmentä henkeä. Oli kunnia-asia, että palvelusväki söi samassa pöydässä samaa ruokaa kuin isäntäperhe.
Näin kertoo Anne Bryk, 72, isovanhempiensa Vihtori ja Eelin Kosolan ajoista. Vihtori kuoli jo ennen Annen syntymää, mutta leskiemäntä Eelin eli tomerana isoäitinä vielä 41 vuotta, ja jätti lastensa perheille monia valoisia yhdessäolon muistoja. Kosoloiden kuopus, Kirsti-tytär oli Annen äiti.
Komeassa pohjalaistalossa oli asunut ennen Kosoloita jo kolmea sukua, ja ilojen keskellä oli koettu myös murheita. Yrjö Filppulan perhe kärsi Suomen sodan aikana 1808 rajut vahingot venäläisten ryöstelyssä, ja sodan tuoma nälänhätä ja punatauti veivät talosta joulun alla Matti-pojan ja pian myös Susanna-emännän.
Seuraavat asukkaat, Anders ja Maria Wikman perheineen, pitivät talossa kauppaa 20 vuotta, mutta tehtyään
vararikon he myivät talon Juho Keron perheelle. Kerot rakennuttivat taloon suuren joensuuntaisen siiven, mutta talous meni nurin ja konkurssiuhka pakotti heidät myymään talon, vieläpä niin hurjalle miehelle kuin murhamies, puukkojunkkari Iisakki Kosolalle vuonna 1890.
Kosola oli vankeusaikanaan jäänyt leskeksi, mutta vapauduttuaan avioitunut toisen lesken kanssa. Nämä saivat vielä yhdeksän lasta. Hurskas Maria ja parannuksen tehnyt Iisakki perustivat taloon kievarin ja majatalon ja opettivat lapsilleen kristillisen tasaarvon hyveen. Siksi palvelusväki kestittiin arjessa ja juhlassa yhtä hyvin kuin isäntäväki.
Kosoloiden kolme poikaa – Vihtori, Väinö ja Ville – kasvoivat Venäjän sortovuosien alla, ja kiinnittivät sydämensä Suomen itsenäisyyshaaveeseen. Vihtori ja Eelin liittyivät salaiseen jääkäriliikkeeseen värväreinä ja etappitalon pitäjinä. Joulunaika 1916 oli perheelle traaginen, sillä kumpikin joutui vanki-
Kosolan talon vanhin osa on 1700-luvulta. Talo on ollut koti, kievari ja kirjakauppa sekä salaisen itsenäisyysaktivismin ja herännäisyyden päämaja, ja nykyisin matkakohde ja tilausravintola. Itsenäisyyspäivänä ikkunoille sytytetään kaksi kynttilää jääkäriliikkeen muistoksi, ja ne palavat loppiaiseen saakka.
Kosolan joulukuusessa oli jo sata vuotta sitten hopealle kimaltavia koristeita. Suomenlippunauha kertoo isänmaan merkityksestä.
laan jääkäriaktivismista. Odottaessaan lähes varmaa kuolemantuomiota Pietarissa Shpalernajan vankilassa Vihtori luki Raamattua, tuli herätykseen ja oppi luottamaan rukouksen voimaan.
Kuin ihmeen kaupalla kumpikin vapautui ja jatkoi heti ponnisteluitaan Suomen puolesta. He hankkivat ja kätkivät aseita ja valmistivat pommeja Suomen itsenäistymistaistojen varalle. Kun tuli aika riisua venäläiset aseista ja kukistaa punakapina, Vihtori osallistui vapaussotaan konekiväärimiehenä.
Vaikeina aikoina usko Jumalaan loi valoa elämään. Eelin oli emäntäkoulun käynyt mahtitalon tytär, joka valmisteli joulua huolella ja komeasti.
– Eelin kertoi, että Kosolan talon ikkunat pestiin aina jouluksi, jotta joulukirkkoon kulkeva väki näki, että talo on tiptop. Pestävää mahtitalon tuplaikkunoiden rivistöissä olikin satoja ruutuja.
Joulukuuseen ripustettiin hopealle välkkyviä lamettasuikaleita, ja tapa on periytynyt Annelle ja tämän pojille saakka. Joulukirkossa käytiin ja jouluruokia tehtiin monta lajia. Oli kinkkua ja laatikoita, lohta ja mätiä, lipeäkalaa ja silliä. Pasteijoita syötiin puljongin eli lihaliemen kanssa. Jälkiruokaherkkuna oli luumukräämi. Siinä luumut keitetään vesitilkassa kanelitangon kanssa pehmeiksi, joukkoon lisätään sokeria ja lopuksi soseeseen sekoitetaan kermavaahtoa.
Anne on jakanut suvun kristillistä perinnettä: ennen jouluateriaa luetaan Raamatusta jouluevankeliumi ja lauletaan Enkeli taivaan. Kosola oli
vieraanvarainen talo, ja Eelinillä oli tapana kutsua Kosolan tienristiltä yhtäkkiä vaikkapa kadunlakaisija ja muita kulkijoita sisään kahville. Joululahjojakin annettiin, ajan tavan mukaan toki vaatimattomia.
– Niilo-enoni kertoi, että hän ja Pentti olivat saaneet lahjaksi lyijykynät, mutta Pentin kynä oli joulujuhlan melskeessä kadonnut ja sitä oli etsitty koko perheen voimin lattioita kontaten.
Eräänä jouluna 1920-luvun alussa Vihtori oli antanut Kirsti-tyttärelleen joululahjaksi pohjalaisen pikkupuukon nahkatupessa. Alle kouluikäinen tyttö oli innoissaan, mutta ymmärtämätön. Hän oli veistellyt puukollaan huonekalujen jalkoja, ja siitähän tuli sanomista.
– Kun äitini antoi puukot myöhemmin lahjaksi pojilleni, hän kertoi nauraen tapauksen ja neuvoi poikia jättämään huonekalut rauhaan.
Edessä oli vielä vaikeita vuosia. Lapuan liike syntyi 1929 torjumaan kommunistisen vallankumouksen uhkaa, mutta sen laittomat keinot johtivat liikkeen lakkauttamiseen 1932. Tämä kaikki koetteli Vihtorin terveyttä, ja hän kuoli vuonna 1936 keuhkokuumeeseen.
Eelin myi talon 1948 Herättäjä-Yhdistykselle. Körttiliikkeen vuosikymmeninä talossa kaikui veisuu ja kirjakauppa sivisti maakunnan väkeä. Vuonna 2019 talo myytiin yrittäjä Jari Vesaselle, jonka johdolla talo on saanut uuden elämän matkakohteena ja kievarina.
Kosolan talon kievarinemäntä HELI KARHUMÄKI
Kuvat: Kosolan talo
Eläkeliiton omat suruadressit ja onnittelukortit
Useita tekstivaihtoehtoja, korttien mukana kuoret. Tilattavissa 10 kpl:n erissä piirin toimistolta p. 050 3421 203 tai keski-pohjanmaa@ elakeliitto.fi
KUVARISTIKKO ratkaisu KRYPTO ratkaisu
Ristikon, krypton ja sanahaun ratkaisut
SANAHAKU ratkaisu
SANAHAKU ratkaisu
Eteenpäin yhdessä kohti tulevaa
Eläkeliitto vietti XXI Liittokokoustaan ja kesäjuhliaan luonnonkauniissa Kainuun maakunnassa, Sotkamossa. Me saimme kokea taas yhteisen Eläkeliiton hengen ja tunnelman. Paljon kohtaamisia, naurua, ja tulevaisuuden uskoa. Eväinä oli hyvä mieli ja usko, että pikkuhiljaa korona on taitettu ja päästään täyteen touhuun. Toisaalta eläkeläisten tärkeimmät huolenaiheet, toimeentulo, palvelujen ja hoivan saanti nousi myös esille. Mieliä painoi nykyajan tempoileva ilmapiiri, joka tekee elämästä lyhytjänteistä ja arvaamatonta. Elämää ei voi pitkäjänteisesti rakentaa. Onhan eläkeläisen jouston varat yleensä pienemmät kuin työelämässä toimivilla. Eläkeliitto haluaa toimia pitkäjänteisesti ja tarkastella koko elämänkaarta kokonaisuutena. Liittokokouksessa hyväksyttiin laajasti jäseniä kuullen valmisteltu tulevaisuuden asiakirja ”Toiminnan ja talouden suuntaviivat-strateginen asiakirja vuosille 2025-30”. Se
perustuu vahvaan eläkeliittolaiseen arvopohjaan ja eläkeläisten tarpeisiin. Linjausten tehtävänä on varmistaa laivamme hyvä kulku myrskyiselläkin merellä, herättää luottamusta ja mielenrauhaa nykyisille ja tuleville eläkeläisille. Mutta myös viestiä eri elämänvaiheissa eläville, miten arvokas ja tärkeä on elämän kolmas, kultainen vaihe, joka jokaisella on edessään.
Tutkimuslaitokset julkaisevat määräajoin onnellisuus- ja luottamustutkimuksia. Merkillepantavaa on, että siinä missä muissa pohjoismaissa taloushuolet ovat hälventyneet ja mielenrauhaa kuvaava indeksi on kääntynyt positiiviseen suuntaan parin koronavuoden laskun jälkeen, ovat suomalaiset entistä enemmän huolissaan pärjäämisestään. Eläkeläisten kohdalla suurin huoli liittyy lähipalveluihin ja hoivaan, erityisesti seuraava vuosikymmen, jolloin suuret ikäluokat ovat suurimmillaan ja alkavat vähenemään vuoden 2035 jälkeen.
Tiedotusvälineet toistavat, mistä saadaan hoitajat! Poliittinen keskustelu ei luo luottamusta tulevaan vaan enemmänkin etsitään syyllisiä. Leikkausvim-
massa summamutikassa leikataan sieltä, missä on maan hiljaisin vähemmistö. Positiivisena pilkahduksena tuodaan yksittäisiä asioita kuten yhteisöllinen asuminen. Mutta eihän se ratkaise ongelmaa, se on hyvä kotona hyvin selviytyvälle ihmiselle, joka kaipaa yhteisöllisyyttä. Palvelut sieltä puuttuvat tai niitä on kalliilla ostettava erikseen, hoivan mitoitukset eivät koske eikä ympärivuorokautista palvelua ole. Hyvinvointialueet leikkaavat sieltä, missä tarvitaan hoitoa. ei näin voi toimia.
Hoiva ja hoivan palveluketju kotona asumisesta raskaaseen ympärivuorokautiseen hoivaan on sekava viidakko, joka on perattava kunnolla. Sen sekavuus aiheuttaa epävarmuutta ja lisää yksinäisyyttä, jota ikäihmisistä liian moni kokee. Sen korjaaminen vaatii enemmän kuin juhlapuheita tai yksittäisiä heittoja. Tarvitaan kansallinen hyvän hoivan ohjelma ja sen mukainen lainsäädäntö. Tämä vaatimus sisältyy Eläkeliiton strategiaan ja sen mukaisesti rakennamme vaikuttamistyömme. Siihen työhön kutsumme mukaan nykyisiä ja uusia eläkeläispolvia.
RAIMO IKONEN, pj., Eläkeliitto ry
Kuvat: Vesa Toikka
Kulttuuri luo hyvinvointia
Taiteen ja kulttuurin terveysja hyvinvointivaikutuksista on viime vuosina saatu runsaasti tutkimustietoa. Laajat väestötutkimukset ovat osoittaneet, että kulttuuria ja taiteita paljon harrastavat, niin sanotut kulttuurifriikit pysyvät terveempinä ja elävät pitempään kuin kulttuurista piittaamattomat niin kutsutut sohvaperunat. Eläkeliiton yhdistykset ovat elävä esimerkki rikkaasta kulttuuritoiminnasta, joka kerää joka vuosi kymmeniä tuhansia eläkeläisiä yhteen. Eläkeliitossa kuplii ympäri Suomea tälläkin hetkellä uskomattoman vireää toimintaa kulttuurin saralla. Meillä valmistui tässä keväällä viime vuoden toiminnastamme kertova vuosikirja ja siihen olemme keränneet toimintatilastoista kovia lukuja yhdistysten toiminnasta, joka on iloista luettavaa. Varsinais-Suomessa ja Hämees-
sä elvytetään vanhaa iltamaperinnettä, Mäntsälä on meidän tanssikeskuksemme – eikä mennä nyt siihen keskusteluun onko tanssi liikuntaa vai urheilua – yhdistyksissä ympäri maata on taitavia pelimanneja, kuoroja, Helsingissä Kaapelitehtaalla eläkeliittolaiset harrastavat jopa sirkusta. Hotellimme Lehmirannan harrastekurssit täyttyvät joka kerta nopeasti. Huhtikuussa olin Turun yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa ja nauroin vedet silmissä, kun siellä yhdistyksen teatteriryhmä dramatisoi kuvitteellisen yhdistyksen kokouksen.
Kulttuurin käsite on laaja. Siihen sisältyvät tietysti taide, musiikki, elokuva ja kirjallisuus. Mutta myös Eläkeliitossa on oma kulttuurinsa, joka on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Kulttuuria on myös se, miten juhlimme. Me kaikki varmasti tunnistamme tiettyjä vakiintuneita tapoja, jotka toistuvat yhdistysten juhlissa. Maakuntalaulun laulaminen,
juhlaruuat ja muut perinteet ovat kaikki osoitus eläkeliittolaisesta kulttuurista.
Itse ajattelen, että kaikki nämä kulttuuriset tekijät ovat se liima, joka pitää Eläkeliittoa kasassa ja tekee meistä vahvoja – niiden ansiosta olemme Suomen suurin eläkeläisjärjestö ja ylipäätään yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Se on upea saavutus, jota meillä on syytä ja velvollisuuskin vaalia myös tulevaisuudessa. Siksi olen iloinen, että asia tunnistetaan nyt myös uudessa strategiassamme. Sotkamon liittokokouksessa hyväksytyssä strategiassamme nostetaankin eläkeläisten luovuus ja kulttuuri kaikissa muodoissaan entistä vahvemmin keskiöön. Se on myös yksi keino vaalia liittomme elinvoimaa ja houkutella uusia eläkeläissukupolvia mukaan toimintaamme. Kulttuuri luo hyvinvointia - myös Eläkeliitossa!
Julkaisija: Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry Halkokarintie 4, 67300 Kokkola p. 050 3421 203 keski-pohjanmaa@elakeliitto.fi www.elakeliitto.fi/keski-pohjanmaa
Päätoimittaja: Taina Alanko yhteistyössä yhdistysten nimeämien joululehtivastaavien kanssa
• sähköpostilla tai Eljas-jäsenrekisterin kautta viestillä piirihallituksen jäsenille, yhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille sekä sovituille muille vastuuhenkilöille
• yhdistyspalstalla Keskipohjanmaassa ja nettiversiossa: https://www.tapahtumienkeskipohjanmaa.fi/fi-FI
• EL-Sanomissa (5 kertaa/vuosi)
• tarvittaessa kirjeitse
• virallisista kevät- ja syyskokouksista lisäksi lehtiilmoituksella Keskipohjanmaassa ja EL-Sanomissa Älypuhelimella pääset kotisivuillemme ja FB:iin kohdistamalla kameran QR-koodiin ja napauttamalla ruutuun ilmestyvän nettiosoitteen auki.
Piirihallitus kiittää
kaikkia tämän lehden sisällön tuottamiseen osallistuneita henkilöitä, ilmoittajia ja yhteistyökumppaneita ahkeruudesta ja tuesta.
Ylärivissä vas. Mikko Hänninen Perhosta, Mikko Känsälä Kokkolasta, Heikki Sinko Lohtajalta, II-alueen liittovaltuutettu Marjatta Tjäru Kokkolasta, Varpu Rahkonen Toholammilta, III-alueen liittovaltuutettu Anneli Järvenoja Toholammilta. Istumassa vas. Eija Mastokangas Halsualta, Riitta Laasonen Kannuksesta, I-alueen liittovaltuutettu ja piirihallituksen jäsen Sari Torppa Vetelistä, Eila Löytynoja Sievistä, Ritva Lappi Lestijärveltä, piirin puheenjohtaja Pirjo Palosaari-Penttilä Kaustiselta, piirin toiminnanjohtaja Taina Alanko Kokkolasta, Helena Tilus Himangalta ja Annikki Klemola Ullavasta. Etänä kokouksessa oli Pentti Silvennoinen Pietarsaaresta sekä estyneenä Lahja Hautamäki Kälviältä, joten he puuttuvat kuvasta.
TEE RETKI LAPUAN KOSOLAAN!
Lounas– ja kahvitarjoilut kievarin keittiöstä
Ryhmille kiehtovat isänmaan historiatarinat
Esteettömät tilat, bussilla pihaan asti
Oppaan kertomana näyttävästi kuvitetut aikamatkat isänmaan kuohuviin vaiheisiin puukkojunkkareista jääkäreihin ja lapuanliikkeestä körttiläisiin. Yli 20 hengen ryhmälle tarinalipun hinta 8 € / hlö.
Ota yhteyttä kievarinemäntä Heli Karhumäkeen kievari@kosolantalo.fi tai 044 247 9677. Pidämme teistä hyvää huolta!
Kosolankatu 1, Lapua | kosolantalo.fi
Tarjoamme luotettavaa ja paikallista isännöintiä.
Asiakkaanamme teillä on käytössänne sähköinen
OmaRetta-palvelukanava, jolla seuraatte taloyhtiönne taloutta ja tapahtumia helposti.
Asiakkaanamme teillä on käytössänne sähköinen
OmaRetta-palvelukanava, jolla seuraatte taloyhtiönne taloutta ja tapahtumia helposti.
Tule juttelemaan tai pyydä tarjous elisa.rannila@retta.fi
Tule juttelemaan tai pyydä tarjous elisa.rannila@retta.fi
