Debatti 2/15

SOSIALI足 DEMOKRAATTINEN MIELIPIDELEHTI

NRO 2/2015

PPOSITIOON? MITÄ SINNE TEKEMÄÄN, KISSANPOIKIA PESEMÄÄN? – Kalevi Sorsa

DEBATTI Debatti on Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n julkaisema itsenäinen mielipidelehti, jonka kannat eivät välttämättä edusta järjestön poliittista linjaa. PÄÄTOIMITTAJA NELLI NURMINEN NELLI.NURMINEN@HELSINKI.FI TOIMITUSSIHTEERI NOORA LUUKKA KIRJOITTAJAT ANNEMARI HANNULA, HANNA HUUMONEN, EETU KINNUNEN, OLLI-PEKKA KOLJONEN, TIMO KONTIO, ANTTI KOSKELA, OTTO KÖNGÄS, JOHANNES NIEMELÄINEN, NELLI NURMINEN, KAISA PENNY YHTEYSTIEDOT SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY, SAARINIEMENKATU 6, 00530 HELSINKI WWW.SONK.FI GRAAFINEN ULKOASU FREDRIK BÄCK PAINO ERWEKO OY WWW.ERWEKO.FI ILMOITUSTEN MYYNTI NOORA LUUKKA PUH. 045 277 5070 PAASIHTEERI@SONK.FI

SISÄLLYS

4 PÄÄKIRJOITUS nelli nurminen

21 SUKUPOLVENI KEKKONEN Annemari Hannula

5 ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ

23 KOLUMNI JOHANNES NIEMELÄINEN

6 KÄDESTÄ KIINNI NELLI NURMINEN 10 Rangaistuksista RAMI LINDSTRÖM 12 TEEMA: KESKUSTA 13 Kunta – itseisarvo? ANTTI KOSKELA 15 City-kepulainen HANNA HUUMONEN 16 Kuka äänestää keskustaa Helsingissä? TIMO KONTIO 18 Alkio, ALDE ja maataloustuet – Keskustan jakomielinen EU-suhde KAISA PENNy 20 Turve ei ratkaise ilmastokriisiä HANNA HUUMONEN

25 DEMARI: ARJA ALHO NELLI NURMINEN 27 KIRJA: Kuka hullu haluaa poliitikoksi? OLLI-PEKKA KOLJONEN 28 KIRJA: Velkatohtorit EETU KINNUNEN 29 KIRJA: SUURUUDENHULLU TURKKI OTTO KÖNGÄS 30 TOISENLAINEN PASTA ON MAHDOLLINEN NELLI NURMINEN 31 ETSIMESSÄ 32 YHTEYSTIEDOT 33 OSY 110 VUOTTA 34 SEURAAVASSA NUMEROSSA

4 | PÄÄKIRJOITUS

Ei kerta kaikkiaan tehdä mitään

len lopen kyllästynyt keskustelemaan vasemmiston tilasta Suomessa. Vaalitulos siihen toki jälleen pakottaa, mutta minusta nykyisen kaltainen keskustelu ei johda muutokseen. On laajalti tiedossa, mikä kaikki on pielessä, mutta tarpeellisia toimia tilanteen muuttamiseksi ei kuitenkaan joko uskalleta tai haluta tehdä. Nykytoimijat läpi koko sosialidemokraattisen kentän eivät kaikista näistä vaalitappioista huolimatta koe asemaansa uhatuksi. Eivät, vaikka SDP:n luisuminen pienpuolueeksi on suorastaan tilastollinen trendi. Tarpeellisen muutoksen aikaansaaminen edellyttäisi kipeitä päätöksiä, jotka on helppo sysätä seuraajalle ja pysyä itse mukavuusalueella oman kauden ajan. Puolueen tilasta keskusteleminen ei myöskään edusta sitä syvällistä aatteellista keskustelua, jota niin monet tuntuvat kaipaavan. Yksi tämän lehden teemoista on Keskustapuolue, koska uskomme Debatin toimituskunnassa siihen, että erilaisia aatesuuntia ja ilmiöitä analysoimalla pystymme kehittämään sosialidemokraattista ajattelua. Emme peiliin tuijottamisella tai likapyykin pesemisellä. Yhteisön toiminnan muuttamiseen tarvitaan sanojen lisäksi tekoja. Kun haastattelin tähän lehteen Auroran psykiatrisen sairaalan hoitajia, he toistuvasti korostivat systemaattisen ja intensiivisen kouluttamisen merkitystä toimintakulttuurin ja asenteiden muuttamisessa. Ohjelmiin kirjatut tavoitteet ovat missä tahansa organisaatiossa korulauseita, jos niiden jalkauttamiseen ei panosteta. Yhteiskunnan arvojen kovenemisesta huolimatta pakkokeinojen käyttäminen psykiatrisessa sairaanhoidossa on vähentynyt radikaalisti koko Suomessa. Tässä lehdessä on myös Rami Lindströmin syvällinen kirjoitus rangaistusjärjestelmästä ja kansan oikeustajusta, jotka ovat kaksi eri asiaa ja hyvä niin. Näistä pinnan alla kulkevista humaaneista virtauksista voi kasvaa iso joki, jos jaksamme uskoa niihin ja tehdä töitä niiden eteen. Esimerkiksi kirjoittaa niistä suuria ajatuksia pieniin lehtiin. D Nelli Nurminen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja ja yhteiskunnan anatomiasta kiinnostunut lääketieteen kandidaatti. DEBATTI 2/2015

ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ | 5

ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ

INÄ OON MIES. – Teuvo Hakkarainen

”Luottamus on sitä, että kaksi ihmistä menee samaan huoneeseen, katsoo toisiaan silmiin ja miettii, miten Suomi saadaan nousuun.” Alexander Stubb (kok) ”Haluan, että äänestäjät muistaisivat, että olen ministerinä tuonut yhdeksän miljoonaa euroa korvamerkittyä koulutusmäärärahaa maakuntaan.” Krista Kiuru (sd) ”… siellä olisi vähemmän mamuja. Ja enemmän ihmisiä nauttimassa lounastaan työpaikan ruokatunnillaan.” Kansanedustajaehdokas Maria Tolppanen (ps) jatkoi lausetta ”Kiljuisin riemusta keskellä Vaasan toria, jos” ”Jos en saa ministeripaikkaa, jatkan europarlamentissa.” Vastavalittu kansanedustaja Paavo Väyrynen (kesk) ”Istuimme Benin kanssa lähes 30 vuotta vierekkäin. Hän on paras kaverini. Ja ainoa kaverini.” Eduskunnasta tippunut Kimmo Sasi (kok) ”Minä oon mies.” Teuvo Hakkarainen (kysyttäessä syitä vaalimenestykseen) ”Niin.” Teuvo Hakkarainen (jatkokysymykseen, onko miehuus ainoa syy läpimenoon)

DEBATTI 2/2015

6 | PAKKOKEINOT

KÄDESTÄ KIINNI

DEBATTI 2/2015

PAKKOKEINOT | 7

KS KAKS VAAN KAIKKI TULIVAT JA TARTTUIVAT JA SITTEN LAITETTIIN KIINNI.

uroran psykiatrisen sairaalan erityishoidon osastolla väkivallan uhka kuuluu työnkuvaan. Osastolla hoidetaan ainoastaan sellaisia potilaita, jotka kärsivät mielenterveyden häiriöistä ja oirehtiessaan ovat väkivaltaisia tai uhkaavat väkivallalla. Osaston apulaisosastonhoitaja Mikko Kylmänen kertoo työpaikastaan tottuneesti. Osastolla on kahdeksan potilaspaikkaa ja henkilöstömitoitus on tavallisia osastoja parempi. Aamuvuorossa on joka päivä viisi hoitajaa, iltavuorossa neljä ja yövuorossa kolme. Mielenterveyslaki antaa psykiatrisesti sairasta potilasta hoitavalle lääkärille mahdollisuuden tietyin, laissa yksityiskohtaisesti määritellyin edellytyksin rajoittaa tämän itsemääräämisoikeutta. Potilas voidaan esimerkiksi eristää muista potilaista vastoin hänen tahtoaan, mikäli hän todennäköisesti vahingoittaisi itseään tai muita. Hoitohenkilökunta saa tällöin käyttää potilaan kiinnipitämiseksi tarvittavia voimakeinoja. Potilas voidaan myös sitoa, mikäli muut toimenpiteet eivät riitä. Käytännön hoitotyössä näihin toimiin viitataan huone-eristyksinä ja leposide- tai sidontaeristyksinä. Auroran erityishoidon osastolla on tätä varten kaksi eristyshuonetta. Eristäminen ei ole koskaan rangaistus, vaan sen tulee aina olla hoidollisesti perusteltua. Lain mukaan itsemääräämisoikeutta rajoittavat toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti ja potilaan ihmisarvoa kunnioittaen. Potilaan kiinnipitäminen, eristäminen tai sidottuna pitäminen on lopetettava lain mukaan heti, kun se ei enää ole välttämätöntä. Auroran sairaalan asiantuntijasairaanhoitaja Virve Kasari on erikoistunut pakkotoimien vähentämiseen psykiatrisessa hoidossa. Hän kouluttaa henkilökuntaa kaikilla Auroran sairaalan osastoilla. Kasarilla on yli 30 vuoden kokemus psykiatrisesta hoitotyöstä ja hän on työskennellyt yli 26 vuotta osastonhoitajana Helsingin kaupungin mielenterveyspalveluissa. Tänä aikana on hänen mukaansa otettu valtavat harppaukset kohti humaanimpaa psykiatriaa. ”Mielenterveyslakihan ei ole muuttunut pitkään aikaan, mutta toimintatavat ovat. Nyt toiminnan tavoitteena on hoitaa potilasta lain hengen mukaisesti” Kasari toteaa. Pakkotoimien käyttäminen on ollut Suomessa kansainvälisesti verrattuna yleistä ja maassamme on verrat-

tain isoja alueellisia eroja eristysmäärissä. Vuonna 2011 Etelä-Karjalassa potilaita sidottiin yli seitsemän kertaa useammin kuin Kymenlaaksossa. Nykyisin Suomi on Pohjoismaisen pakon käytön vähentämistä edistävän verkoston jäsen. Verkoston Suomessa toimiva osa esitti vuonna 2013, että Suomen tulisi ottaa tavoitteekseen sitomisen lopettaminen kokonaan vuoteen 2020 mennessä. Monessa kunnassa ja sairaanhoitopiirissä pakkotoimien vähentäminen on otettu vakavasti. Esimerkiksi Auroran sairaalassa eristysten määrä laski 172:lla vuodesta 2013 vuoteen 2014. Kaiken kaikkiaan eristyksiä oli vuonna 2014 koko sairaalassa 304. Vielä vuonna 2010 ensisijainen eristysmuoto oli sidontaeristys, mutta koulutusten alettua kiinnitettiin erityistä huomiota ennakointiin, hoidolliseen läsnä olevaan vuorovaikutukseen ja eristettäessä siirryttiin huone-eristyksen ensisijaisuuteen. Kasarin mukaan erityisesti hoitohenkilökunnan kouluttaminen ja asenteiden muokkaaminen ovat keskeisessä roolissa pakkotoimien vähentämisessä. Myös Mikko Kylmänen korostaa voimakkaasti koulutusten merkitystä. ”Ennen tapa, jolla väkivaltatilanteita hoidettiin, riippui pitkälti siitä, kenen kanssa sattui olemaan töissä. Nyt hoitohenkilökuntaa on systemaattisesti koulutettu noin seitsemän vuoden ajan toimimaan näissä tilanteissa, millä on ollut ihan valtava vaikutus. Koulutus on poistanut paljon pelkoa ja epävarmuutta” Kylmänen toteaa. Erityishoidon osasto perustettiin Auroran sairaalaan vuonna 2012. Lähihoitaja Heidi Väistö on toiminut osastolla alusta lähtien ja ollut jo aikaisemmin mukana Auroran sairaalan erityshoidon kehittämisprojektissa, joka tähtäsi potilaan tahdosta riippumattomien toimenpiteiden vähentämiseen, rajoittamista ennakoivien hoitokeinojen käytön lisääntymiseen, toimintakäytäntöjen yhtenäistämiseen ja hoidon sisällön kehittämiseen eristetyn potilaan hoidossa. Hänkin pitää perusteellista koulutusta erittäin tärkeänä, sillä hoitokulttuurin muokkaaminen ei ole helppoa. ”Eivät pelkät paperiohjeet sairaalan intranetissä olisi riittäneet kulttuurin muuttamiseen. Projektin alusta toiminta tässä sairaalassa on parantunut huomattavasti, mutta asenteiden muuttaminen on edellyttänyt kovaa työtä” Väistö sanoo. Kylmänen kertoo itsekin olleensa aiemmin hiukan skeptinen pakon käytön vähentämistä kohtaan. Kuitenkin  DEBATTI 2/2015

8 | PAKKOKEINOT

SYYKKINEN SAIRAUS EI OLE HÄPEÄ JA VAAN YKSI SAIRAUS MUIDEN JOUKOSSA, JOSTA VOI TOIPUA.

hänen mielestään pakkotoimien vähentyminen Auroran sairaalassa on ollut merkittävin hänen uransa aikana tapahtunut yksittäinen parannus käytännön hoitotyössä. ”Pakon vähentämiseen tähtäävien projektien alussa hoitohenkilökunnassa oli mielestäni havaittavissa kaksi eri koulukuntaa, joista toinen oli eristämisten kannalla. Vuosien saatossa ja koulutusten myötä asenteet ovat muuttuneet, eikä tällaista eroa enää ole. Ennen päädyttiin paljon herkemmin eristämään potilas esimerkiksi levottomuuden takia. Nykyisin tiedämme, että se levottomuus ei välttämättä tarkoita aggressiivisuutta, jos osaamme puuttua siihen ajoissa” Kylmänen jatkaa. Jotta muutokset potilaan mielialassa voitaisiin havaita varhain, tulee hoitohenkilökunnan olla osastolla läsnä. Kun potilas esimerkiksi liikehtii levottomasti, korottaa ääntään, paiskoo ovia tai heittelee tavaroita, huomaa henkilökunta sen heti ja pystyy reagoimaan lyhyellä viiveellä. Potilaan seurantaa tiivistetään, tilannetta rauhoitetaan puhumalla ja potilas pyritään näin ohjaamaan pois ristiriitatilanteesta. Jo pelkästään hoitajan läsnäololla on hoidollinen merkitys uhkaavien tilanteiden ehkäisemisessä. ”Kun potilas hermostuu, hoitohenkilökunta menee heti paikalle ja keskustelee potilaan kanssa tilanteesta. Ennen vanhaan henkilökunnan keskuudessa huomattiin kyllä, että nyt potilas on levoton, mutta saatoimme vain keskustella asiasta keskenämme. Nyt me menemme potilaan luokse ja mietimme yhdessä potilaan kanssa keinoja tilanteen rauhoittamiseksi. Minusta tämä on ollut merkittävä parannus potilaan asemassa” Kylmänen kuvaa. Kasari on pitänyt Auroran sairaalassa koulutuksia, joissa on käsitelty vakauttamista, mikä tarkoittaa ahdistuksen hallintaa kehollisin keinoin. Vakauttaminen lähtee fyysisistä tuntemuksista, jotka ihminen havaitsee itsessään ahdistuessaan. Tällaisia tuntemuksia voivat olla esimerkiksi pulssin nopeutuminen, hengityksen vaikeutuminen tai huimaaminen. Näiden reaktioiden tunnistamisen jälkeen potilas tekee yhdessä hoitajan kanssa harjoitteita, joiden tavoitteena on ahdistukseen liittyvän ajatuskehän pysäyttäminen. Vakauttamisen ja muiden vaihtoehtoisten keiDEBATTI 2/2015

nojen lisäksi tärkeää on huolehtia riittävästä lääkityksestä potilaan rauhoittamiseksi. Potilaan kiihtyessä tilanteet saattavat edetä nopeasti eikä aikaa ole ohjekirjojen selaamiseen. Väistö ja Kylmänen vertaavatkin näissä tilanteissa toimimista onnetto muustilanteisiin: Etukäteen harjoitellut taidot luovat itse varmuutta, jonka ansiosta akuutti tilanne sujuu ilman paniikkia. Oman turvallisuutensa ja potilaan turvallisuuden takaamiseksi hoitohenkilökunta toimii tilanteiden kärjistyessä tiiminä. Kun muutos potilaan mielialassa havaitaan, on tärkeää, että paikalle kutsutaan riittävästi henkilökuntaa. ”Uhkaavat tilanteet, joita tässä työssä kohtaa, ovat edelleen pelottavia, vaikka kokemus onkin tuonut niissä toimimiseen varmuutta. Sillä, että pystyn luottamaan kollegoihini on valtava merkitys. Koulutuksissa olemme yhdessä opetelleet toimintamalleja kaikista rankimpiinkin tilanteisiin. Sovimme tarkasti, tilanne kerrallaan, kuka tekee mitäkin, jos potilas riehaantuu, jotta potilaalle läheisin hoitaja voi rauhassa keskittyä tilanteen selvittämiseen puhumalla” Kylmänen pohtii. Väistö ja Kylmänen pitävät tärkeänä myös tilanteiden läpikäymistä yhdessä työkavereiden kanssa työn lomassa, minkä ansiosta vaikeatkaan tilanteet eivät jää mietityttämään työpäivän jälkeen. Mikäli potilas kaikesta huoli matta joudutaan eristämään, on jälkikäteen tärkeää ja opettavaista miettiä, oltaisiinko voitu toimia toisin. Väistön mukaan potilaiden huonoa käyttäytymistä ja verbaalista aggressiivisuutta jaksaa työssään, kun ymmärtää, että kyse on sairauden oireista. ”Harva potilas on olemukseltaan koko ajan uhkaava. Vaikka hoitoon tullessa potilaan käyttäytyminen olisi todella aggressiivista, muutaman viikon kuluttua sama potilas saattaa ruokailla muiden kanssa päiväsalissa ja kiittää ruuasta. Huolimatta rajusta tilanteesta alussa tiedämme, että hoidon myötä potilas rauhoittuu” Väistö kertoo. Tutkimusten perusteella tiedetään, että eristykset ovat potilaille rankkoja. Kasari kertoo, että nykyisin Auroran sairaalan kehittämistyössä hyödynnetään koke-

PAKKOKEINOT | 9

musasiantuntijoita eli käytännössä palveluiden käyttäjiä. Myös kokemusasiantuntijat ovat tuoneet esille, että eristystilanteet ovat potilaalle epämiellyttäviä ja pelottavia. ”Eristykseen joutuneet potilaat ovat usein jälkikäteen kertoneet, etteivät tiedä, miksi niin on tapahtunut. Yks kaks vaan kaikki tulivat ja tarttuivat ja sitten laitettiin kiinni. Erityishoidon kehittämisprojektissa on nostettu siksi isoon rooliin myös potilaan kanssa käytävä purkukeskustelu eristyksen jälkeen, missä keskitytään potilaan kokemukseen tilanteesta. Ennen eristystä pyritään totta kai tekemään kaikki mahdollinen, jotta eristämiseen ei tarvitsisi mennä.” Väistö kertoo Uutena asiana psykiatriseen hoitoon on tulossa niin sanottu psykiatrinen hoitotahto, joka on nopeasti leviämässä koko maahan. Hoitotahto pitää sisällään potilaan toiveet hoidon suhteen sekä esimerkiksi keinoja, joilla potilas kokee parhaiten rauhoittuvansa ahdistavassa tilanteessa. Hoitotahto tulee tehdä silloin, kun potilas on mahdollisimman terve. Sen tarkoituksena on vahvistaa potilaan itsemääräämisoikeutta niissä tilanteissa, kun hän ei itse pysty ilmaisemaan tahtoaan. Ristiriitatilanteissa mielenterveyslaki tosin menee hoitotahdon edelle. Kylmänen nostaa esille, että vaikka pakon vähentämiseen tähtääviä projekteja viedään eteenpäin jossain määrin ylhäältä alaspäin eri organisaatioissa, ajatus niihin ryhtymisestä on kuitenkin syntynyt käytännön työssä tehdyistä havainnoista. Miksi ylipäätään pitäisi eristää, jos on muitakin keinoja hoitaa levottomia potilaita? ”On tärkeää suosia hoitomuotoja, joissa potilas kokee olevansa turvassa ja että hänen asiansa otetaan huomioon. Tällä tavalla luodaan psykiatrisille potilaille toivoa toipumisesta ja vahvistetaan heidän uskoaan tulevaisuuteen. Psyykkinen sairaus ei ole häpeä ja vaan yksi sairaus muiden joukossa, josta voi toipua. Hyvän elämän jatkuminen psyykkisestä sairaudesta huolimatta on mahdollista” Kasari toteaa. D Nelli Nurminen

DEBATTI 2/2015

10 | PAKKOKEINOT

RangaistuKSET JA KANSAN OIKEUSTAJU

ika ajoin kuulee vaadittavan ankarampia rangaistuksia. Kuulemani mukaan rangaistukset eivät ole kansan oikeustajun mukaisia. Ja onhan se ymmärrettävää, että varsinkin äärimmäisen vakavien rikosten, kuten henki- tai seksuaalirikosten yhteydessä, tuntuu kohtuuttomalta lukea mediasta, miten lyhyillä vankeusrangaistuksilla rikoksen tehneet pääsevät. Varsinkin silloin, kun uhrina on alaikäinen tai muuten puolustuskyvytön henkilö – tai eläin. Tuntuu, että yhtään lievempiä rikoksia tehneitä kohdellaan silkkihansikkain ja heidät päästetään pälkähästä suorittamaan nimellistä, ehdollista, vankeusrangaistusta. Olot vankilassakin ovat kuulemma kuin viiden tähden hotellissa, jos sinne nyt ylipäätään ketään laitetaan. Useimmiten rangaistuksia kritisoivat kommentit ovat vastineita uutisointiin. Harva kommentaattori perehtyy tapauksiin ja oikeuden päätöksiin uutisoitavan jutun taustalla. Harva uutistoimittaja osaa nostaa esille rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia tekijöitä. Ja miksipä osaisi, kun ei siihen ole rahkeita edes oikeustieteellisellä koulutuksella, ellei ole juuri rangaistusjärjestelmään perehtynyt. Toisaalta, tuntuu olevan nykytrendin mukaista väheksyä asiantuntijoiden osaamista. Kukapa meistä ei tietäisi paremmin. Kaikkea ei tietystikään voi laittaa uutisoinnin piikkiin. Jos rangaistukset tuntuvat liian lepsuilta, sitä kokemusta ei kukaan toinen voi kiistää. Järkevämpää onkin esittää kysymys, täytyykö rangaistusten olla kansan oikeustajun mukaisia? Tästä seuraa väistämättä kysymys siitä, mikä on rangaistusjärjestelmän funktio. Järjestelmää voidaan ensinnäkin tarkastella joko yleisestävyyden tai erityisestävyyden näkökulmasta. Yleisestävyydellä tarkoitetaan sitä ohjaus- ja pelotevaikutusta, joka rankaisemisella on laajempaan joukkoon ihmisiä. Ajatuksena siis on, että esimerkiksi ankarammat rangaistukset saavat ihmiset jättämään rikokset tekemättä. Rangaistusjärjestelmällä on epäilemättä Suomessa selvästi ohjaava vaikutus, sillä suomalaisia pidetään yksinä lainkuuliaisimpina kansakuntina. Sen sijaan vakavien rikosten kohdalla yleisestävyysargumenttia voi menestyksekkäästi haastaa. Esimerkiksi kotimaiset henkirikokset ovat useimmiten päihtyneenä ja äkkipikaistuksissa tehtyjä, joten uskaltaisin väittää, ettei rikoksen tekohetkellä DEBATTI 2/2015

juuri mahdollista tulevaa rangaistusta mietitä. Ja esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kuolemantuomio on edelleen käytössä 29 osavaltiossa, tehdään myös suhteellisesti erittäin paljon vakavia rikoksia. Erityisestävyydellä taas tarkoitetaan sitä, että rikoksen tekijän rikollinen käyttäytyminen saadaan estettyä. Tässä tietysti tehokkain tapa lyhyellä aikavälillä on sulkea rikollinen selliin. Telkien takana rikosten tekeminen on huomattavasti hankalampaa, joskaan ei mahdotonta. Mikäli rikoksenuusijat olisivat suurin ongelmajoukko, olisi tietysti helpointa sulkea jokaisesta rikoksesta loppuiäksi vankilaan. Lainsäätäjän on kuitenkin mietittävä myös rikoslainsäädännön kustannuksia. Vankilavuorokauden hinta on n. 200 euroa, joten vuosi vankilassa maksaa yhteiskunnalle yhteensä yli 70 000 euroa. Kukaan tuskin uskaltaa väittää, että mahdollisimman pitkät vankeusrangaistukset olisivat ainakaan taloudellisesti kannattavia. Pitkät vankeusrangaistukset myös vaikeuttavat tuomitun paluuta yhteiskuntaan. Rangaistuksia voidaan arvioida myös koston ja sovituksen näkökulmasta. Tällöin rangaistus nähdään eräänlaisena hyvityksenä rikoksen uhrille tai uhrin omaisille. Taloudelliset vahingot onkin helposti laskettavissa ja korvattavissa, mutta mielipahaa onkin hankalampi mitata. Mikään rangaistus ei tuo henkirikoksen uhria takaisin. Elinikä vankilassa tai kuolemantuomio voi tuntua oikeutetulta henkirikoksen omaisen näkökulmasta, mutta voidaanko rangaistusjärjestelmän lähtökohdaksi ottaa uhrien tai omaisten kokemukset? Tietysti se on mahdollista, muttakuinka järkevää se on, vaikea sanoa. Jos olet menettänyt omaisuuttasi tai läheisesi, voi olla ettei mikään rangaistus tunnu riittävältä. On mahdollista tarkastella rangaistusjärjestelmää myös puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta. Tällöin mukaan on laskettava uhreille koitunut vahinko, valtion maksettavat korvaukset ja vankeuden tai muun rangaistuksen kustannukset. Samalla tulee myös huomioida eri rangaistusmuotojen erityisestävyys ja uusimisprosentti. Jos järjestelmää rakennetaan taloudellisten argumenttien pohjalta, on kalliin vankilavuorokauden takia hyväksyttävä esimerkiksi tietyn tasoinen rikosten uusimisprosentti. Monesti puhutaan siitä, miten Suomen vankilat ovat kuin hoitolaitoksia, joissa vankeja hyysätään. Erityisesti

PAKKOKEINOT | 11

UOMI ON KUITENKIN EDELLEEN YKSI TURVALLISIMMISTA MAISTA, JOSSA TEHDÄÄN VÄHÄN RIKOKSIA. EHKÄ JÄRJESTELMÄLLE TOIMII JUURI SELLAISENA KUIN ME HALUAMME, MUTTA VÄLILLÄ VAIN TARKASTELEMME SITÄ LIIAN KAPEALLA NÄKÖKULMALLA. taloudellisessa mielessä lienee kuitenkin järkevää pyrkiä kuntouttamaan rikoksen tehneitä takaisin yhteiskuntakelpoisiksi. Sen sijaan, että rikollinen tuhlaa yhteiskunnan varoja vankilassa, on mahdollista että tämä vielä palaa veronmaksajaksi ylläpitämään hyvinvointivaltiotamme. Sarjarikollisten paljousalennuksia on myös kauhisteltu. Jos tuomittu on tehnyt useita rikoksia, jotka ovat samalla kertaa oikeuden käsiteltävänä, ei jokaisen erillisen rikoksen rangaistuksia mitata erikseen ja sitten lasketa yhteen, vaan yksittäiset rikokset lisäävät rangaistuksen kokonaismittaan vain murto-osia. Jos tätä paljousalennusta ei olisi, voisi kymmenen varkautta tehnyt henkilö joutua istumaan vankilassa yhtä pitkään kuin henkirikoksen tehnyt. Ei kuulosta kohtuulliselta. Tietysti tämän kaltaisten argumenttien yhteydessä vaaditaan myös ”todellista elinkautista” ja parhaimmillaan kuolemantuomiota. Silloin kerrannaisrangaistukset saattaisivat ollakin suhteessa vakavampien rikosten tuomioihin. Kaikki palaa siis peruskysymykseen, mitä me rangaistusjärjestelmältämme haluamme? Epäilemättä me haluamme, että rikollinen saa tuntea tehneensä väärin. Me varmasti haluamme myös, että uhri saa tuntea saaneensa hyvitystä. Me tuskin haluamme maksaa rankaisemisesta kovinkaan paljoa. Ehkä me kaikesta huolimatta haluamme, että rikollinen jättää rikollisen elämän ja siirtyy kunnialliseksi kansalaiseksi, vaikka kosto kaihertaakin mieltämme. Me haluamme epäilemättä turvallisen ympäristön. Millaisen järjestelmän me siis tarvitsemme? Juuri sellaisen, joka meillä jo on. Vaikka aina se ei ehkä tunnu siltä. Suomi on kuitenkin edelleen yksi turvallisimmista maista, jossa tehdään vähän rikoksia. Ehkä järjestelmälle toimii juuri sellaisena kuin me haluamme, mutta välillä vain tarkastelemme sitä liian kapealla näkökulmalla. Mitä tulee kuolemanrangaistuksen havitteluun, totean vain lyhyesti Dostojevskin sanoin: ”To kill someone for committing murder is a punishment incomparably worse than the crime itself. Murder by legal sentence is immeasurably more terrible than murder by brigands.” D Rami Lindström Kirjoittaja on entinen SONK-aktiivi, nykyinen lakimies ja ikuinen pohdiskelija.

DEBATTI 2/2015

12 | KESKUSTA

DEBATTI 2/2015

KESKUSTA | 13

Kunta – itseisarvo?

I 1860-LUVUN KIRKKOON KULKEMISELLA PITÄISI OLLA MITÄÄN TEKEMISTÄ SEN KANSSA, MITEN 2000-LUVULLA JÄRJESTETÄÄN JULKISET PALVELUT, MUTTA NÄIN SE ON.

Sain viime vuonna tietää, että Suomen kuntakartta perustuu vieläkin 1860-luvun seurakuntajakoon. Kunnat päätettiin erottaa seurakunnista vuonna 1865 omiksi hallinnollisiksi yksiköikseen, jotka olivat maantieteellisesti samat kuin seurakunnat. Seurakuntien rajat taas oli piirretty sen mukaan, että ihmiset pääsevät kirkkoveneellä tai reellä kirkkoon kohtuullisessa ajassa sunnuntaiaamuisin. Sen jälkeen kuntia on kyllä yhdistetty urakalla, mutta karttaon edelleen pääpiirteittäin sama. Ei 1860-luvun kirkkoon kulkemisella pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, miten 2000-luvulla järjestetään julkiset palvelut, mutta näin se on. Melkein kaikkien peruspalveluiden järjestämisessä järkevä väestöpohja on laajempi, kuin mitä merkittävässä osassa Suomen kuntia on asukkaita. Miten esimerkiksi 763 asukkaan Luhanka tai 818 asukkaan Lestijärvi järjestävät järkevällä tavalla vaikkapa opetustoimen? Jokaisessa Suomen kunnassa on lain mukaan oltava peruskoulu, vaikka kaikissa kunnissa ei oikeastaan ole kouluikäisiä lapsia. Varsinkin erikoissairaanhoidossa ja sosiaalitoimen vaativissa palveluissa järkevä väestöpohja on erittäin laaja, jopa 100.000–200.000 asukasta. Palvelun laatu kärsii rutiinin puuttumisesta, jos väestöpohja on liian pieni. Silloin harvinaisia sairauksia ja vammoja esiintyy liian harvoin, jotta henkilöstön osaaminen pysyisi riittävällä tasolla. Lisäksi näiden palveluiden hallinnointi tulee suhteessa liian raskaaksi ja kalliiksi, ellei väestöpohjaa ole riittävästi. Näiden syiden takia sote-uudistusta väännettiinkin, mutta torsoksi jäi. Mielestäni on perusteltu kysymys, tarvitaanko nykyisenkaltaisia kuntia enää ollenkaan. Jos kaikkien lakisääteisten peruspalveluiden järjestäminen annettaisiin vaikkapa maakuntien tehtäväksi, tapahtuisiko jotain aivan

kamalaa? Oletettavasti ei. Tämä myös tasoittaisi kunnallisverotuksen eroja kuntien välillä, kun kunnallisverokin annettaisiin maakuntien kerättäväksi. Nimi kaiketi muuttuisi silloin maakuntaveroksi. Samalla kunnan- ja kaupunginvaltuustot lakkaisivat, ja tilalle tulisi suorilla vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Mikäli koetaan, että maakunnittain järjestetyllä hallinnolla ei olisi riittävästi paikallisosaamista, voitaisiin kyllä järjestää jonkinlaiset jaostot tai alaosastot vanhojen kunta rajojen mukaan. Helsinkiin on useasti ehdotettu jo nykyisessä tilanteessa kaupunginosavaltuustoja tai -jaostoja, sillä osassa Helsingin kaupunginosista on viisi tai kuusi kertaa niin paljon asukkaita, kuin mitä mediaanikunnassa on väkeä. Kun keskusta jäi oppositioon vaalien 2011 jälkeen, ajattelin että nyt on hyvä mahdollisuus saada kuntakartta muokattua järkevään muotoon. Näin ajatteli selvästi myös silloinen kuntaministeri Henna Virkkunen. Siperia opetti, että asia menee juuri päinvastoin. Jotta keskustan dominoima kuntakenttä saataisiin uudistettua, keskustan on oikeastaan pakko olla etunenässä johtamassa tätä työtä. Vanhasen kakkoskauden PARAS-hankkeen myötä saatiin yhdistettyä enemmän kuntia kuin Kataisen kauden runnomisella. En tiedä, onko kuntakentän uudistaminen realistista vielä lähitulevaisuudessa, mutta ainakin harras toiveeni on, että enää 2030-luvulla peruspalveluiden järjestämistä ei hallinnoida 1860-luvun seurakuntakartan mukaan. Siihen ei ole taloudellisesti varaa – ja kyllähän tilanne vähän naurattaakin. D Antti Koskela Kirjoittaja on Helsingin demaripiirin varapuheen johtaja ja sd. eduskuntaryhmän poliittinen avustaja. DEBATTI 2/2015

14 | KESKUSTA

EPULAISUUTTA MÄÄRITTÄÄ KOKONAISVALTAINEN SUOMEN HYVINVOINTI. – Emma Koskimaa

DEBATTI 2/2015

KESKUSTA | 15

City-kepulainen

emma Koskimaa , (21) on paljasjalkainen stadilainen suomenruotsalaisesta perheestä. Ja ay-aktiivi. Ja kepulainen.

Olet STTK-opiskelijoiden puheenjohtaja. Miksi lähdit mukaan ammattiyhdistystoimintaan? Olen pitkään ollut kiinnostunut ammattiyhdistysasioista. Mahdollisuus jatkaa yhteiskunnallista vaikuttamista STTK:n piirissä opiskelijakuntatoiminnan jälkeen herätti heti mielenkiintoni ja tuntui oikealta. STTKlainen olen koska, arvot ovat lähellä omiani. Blogissaan puoluetoverisi Esko Virri totesi, että ”Suomen edun kannalta toivon, että SDP riisutaan aseista ja laittomia lakkoja aletaan rajoittamaan. Puolueen ja sitä tukevan ay-liikkeen toiminta halventaa demokratiaa.” Voitko kannattaa puoluetoverisi kuvaa ammattiyhdistysliikkeestä? En. Lakko-oikeus on yhtä tärkeä työntekijöille kuin ytneuvottelut työnantajille. Se on yksi monista työtaistelu välineistä eikä mielestäni halvenna demokratiaa. Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat työrauhasta ja sen ollessa uhattuna, on oltava mahdollisuus puolustaa sitä. Lisäksi on tärkeää muistaa, että kyse ei ole vain demareiden asioista. Lakko-oikeus kuuluu meille kaikille ja minä en sitä yhden puolueen sanojen vuoksi rajaisi. Tai no, toki jos työnantajien TES-rikkomukset kriminalisoitaisiin samalla asteella.

kokonaisuutena ja kestävälle pohjalle. Kaikilla tulisi olla hyvä olla ja asua Suomessa katsomatta maantieteelliseen tai sosioekonomiseen asemaan. Määritteleekö aluepolitiikka sinun keskustalaisuuttasi? Ei – kepulaisuutta määrittää kokonaisvaltainen Suomen hyvinvointi. Oli kyse sitten kaupunkien keskustoista tai maaseutujen syrjäkylistä. Ihmisillä olkoon oikeus asua siellä missä haluavat. Oletko feministi? Olen feministi siinä mielessä, että kannatan tasa-arvoa. Yhtäkään sukupuolta ei tulisi nostaa toisen yli. Kaikki ovat samalla viivalla. Nuoret kepulaiset ehdokkaat ovat puhuneet perustulo kokeilun puolesta. Mikä on Keskustan perustulomalli? Haluamme yksinkertaisemman, tasa-arvoisemman ja helpommin hallittavan järjestelmän, jossa ansioturva pysyy nykyisen perusturvan tasolla. Keskustanuoret ajavat negatiivista tuloveroa perustulomallina. Puolue sen sijaan näkee tärkeäksi ylipäätään perustulokokeilun Suomessa. Mitä suurpedoille pitäisi tehdä? Niin kauan kun petokannoista ei ole välitöntä uhkaa alueella asuville ihmisille, ne voi jättää rauhaan. Ihminen tekee eläimestä pedon.

Saadaanko Suomi kuntoon elvyttämällä vai leikkaamalla? Säästöt ovat tarpeellisia. Niitä on kuitenkin harkittava tarkkaan. Lainaa on otettava vielä jonkin aikaa ja käytettävä elvyttäviin tarkoituksiin, mutta panostukset eivät saa pitkällä tähtäimelläkään tappiollisia.

TTIP-vapaakauppasopimus. Jatkoon vai ei? Sopimuksessa on mahdollisuuksia viennin, tuonnin ja työllisyyden kehittämiseksi. Siihen ei kuitenkaan saa lähteä hinnalla millä hyvänsä.

Holhotaanko Suomessa ihmisiä liikaa? En ole koskaan kokenut Suomea holhousyhteiskuntana. Toki meillä on lakeja joka lähtöön ja osa niistä ei ole järkevimmästä päästä.

Tulisiko pakkoruotsista luopua? Ruotsia on hyvä opiskella Suomessa, mutta esimerkiksi Itä-Suomessa venäjän opiskelu voisi olla huomattavasti hyödyllisempää. Tämä ei ole mikään kynnyskysymys. D

Oletko alkiolainen vai kumpuaako kepulaisuutesi jostakin muualta? Sekä että. Tunnistan itsessäni alkiolaisia piirteitä, mutta kepulaisuuteni kumpuaa halusta kehittää yhteiskuntaa

Hanna Huumonen

DEBATTI 2/2015

16 | KESKUSTA

Kuka äänestää keskustaa Helsingissä?

elsingin kunnallispolitiikassa Keskusta ei suuremmin näy eikä kuulu. Se on ollut kuudennen paikan tienoilla aina siitä lähtien, kun perussuomalaiset ottivat jytkynsä ja nousivat valtapuolueeksi. Helsingissä tämä tapahtui periaatteessa jo 2000-luvun alussa, kun Tony Halme (ps.) keräsi lähiöistä varsin merkittävän äänipotin ja pääsi eduskuntaan. Keskustan kannatus on kuitenkin ollut kaupungissa trendinä lievästi nousujohteinen, kuten oheisesta kuvaajasta voidaan nähdä. Vaikka keskusta on edelleen alle kymmenen prosentin kannatustasolla, on vuoden 2015 eduskuntavaalitulos Helsingissä lähes kolminkertainen vuoden 1987 tulokseen nähden. Maassa, joka mainitaan pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, ei luulisi maaseudun intressipuolueen vuodesta toiseen säilyvän pääkaupungissa. Tässä artikkelissa selvitetään puolueiden kannatusta kaupunginosittain suhteessa niiden väestöpohjaan asukkaiden syntymäpaikan osalta. Valtakunnallisesti keskustan merkittävin kannatus onkin haja-asutusalueilla muutamaa pohjoisempaa kaupunkia lukuun ottamatta. Jatkosodan päättymisen jälkeen alkanut maaltamuutto näkyy keskuskaupunkien demografioissa. Niin Helsinginkin väestöstä vain 41,3% on kaupungissa syntyneitä. Tämä kuuluu ja ilmenee muillakin tavoin Helsingin kaduilla. Mutta näkyykö se keskustan kannatuksessa? Kaupungin muuttovoittoisimmat, siis väestöpohjiltaan eniten muualta muuttaneista rakentuvat kaupunginosat ovat Kallio, Alppiharju, Taka-Töölö ja Kamppi. Nämä ovat keskiluokkaisia kantakaupungin kivitaloalueita, joissa asunnot ovat pieniä ja neliöhinnaltaan kalliita. Samaan aikaan ”stadilaisimmat” kaupunginosat ovat pientalovaltaisia lähiöitä, tai ”omakotitaloalueita”, kuten Helsingissä tavataan niitä kutsua. Suhteellisesti eniten paljasjalkaisia helsinkiläisiä löytyy Pakilasta, Tuomarinkylästä, Suutarilasta, Puistolasta ja Laajasalosta. Kun katsotaan aiempaa kuvaajaa keskustan kannatuksesta eduskuntavaaleissa vuodesta 1983 lähtien, voidaan huomata, että vaihtelua on valtakunnallisesti ollut varsin paljon. Vuosina 1991 ja 2003 keskusta on ollut noin 27 proDEBATTI 2/2015

Kannatus muualla Suomessa

Koko maassa Helsingissä

1983

1999

2015

sentin tasolla, mikä on tällä hetkellä ”neljän suuren puolueen” aikakaudella käytännössä mahdoton saavuttaa. Kuitenkin 1980-luvun lopulla keskustan kannatus oli noin 18 prosenttia, mikä on huomattavasti vähemmän kuin 21,1%, jonka se saavutti tänä keväänä. Helsingissä kannatus on noudatellut valtakunnallista tasoa, joskin huomattavasti sitä alempana. Ero on vakiintunut noin 15 prosenttiyksikön suuruiseksi. Heittelehtimiset ovat suhteessa toisiinsa ja voineekin todeta, että Helsingissä on keskustan perusäänestäjiä tällä hetkellä noin viisi prosenttia. Kuvaajasta voi myös nähdä häivähdyksen tämänkeväisten vaalien jälkeisestä kuplakeskustelusta: ero Keskustan kannatuksessa Helsingin ja muun Suomen välillä on murskaava. Missä sitten keskustaa äänestetään Helsingissä? Maalaisjärjellä (sic!) ajatellen kaupunkiin muualta muuttavat tuovat tullessaan kulttuurisena perintönään myös äänestyskäyttäytymisen. Näin siis muuttovoittoisimmat kaupunginosat olisivat Helsingissä keskustan kannatuksen kannalta myönteisimmät ja vastaavasti kantahelsinkiläisten painotetusti asuttamat alueet olisivat keskustalle heikompia. Alla olevassa kartassa on asetettu päällekkäin keskustan vahvimmat kannatusalueet vuoden 2011 eduskuntavaaleissa (kannatus yli 5,2%, violetin värinen utu), vihreiden vahvimmat kannatusalueet (eniten tai toiseksi eniten ääniä alueella, violetti risti) ja muuttovoittoisimmat kaupunginosat (valkoinen utu). Kuten kuvasta voidaan huomata, on keskustan kannatus vahvinta kantakaupungin ulkopuolella. Muuttovoittoisin osa kaupunkia ei ole miltään osin keskustan vahvinta kannatusaluetta. Sen sijaan jostain syystä vihreät pärjäävät näillä alueilla. Vihreät tulivat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Helsingissä kolmanneksi kokoomuksen ja SDP:n jälkeen. Kaupungissa oli tuolloin eduskuntavaaleissa 62 äänestysaluetta, joissa vihreät saivat eniten tai toiseksi eniten ääniä. Keskustan vahvoja kannatusalueita näistä oli vain kahdeksan. Tämän artikkelin mukaisen luokittelun mukaan vahvoja kannatusalueita keskustalla oli 46 kappaletta, joista käytännössä kaikki olivat joko SDP:n tai kokoomuksen johtamia. Ainoa poikkeus oli Viikki, jossa

KESKUSTA | 17

Keskustan eduskuntavaalikannatus eräillä alueilla (lähde: Tilastokeskus. mukautettu)

sijaitsee Helsingin yliopiston bioalojen kampus. Siellä keskusta pärjää, vaikka vihreät onkin ykkösenä. Keskimääräiseen muuttosuhteeseen nähden on keskustan vahvoilla kannatusalueilla varsin vakiintunutta väestöä. Kun siis Helsingissä on 41,3% kaupungissa syntyneitä, on keskustan kannatus vahvaa keskimääräistä ”paljasjalkaisemmissa” kaupunginosissa. Näitä on 46 alueen joukosta 22, kun taas keskimääräistä muuttovoittoisampia on vain seitsemän. Keskimääräisiä (+/-2%-yks.) on loput 17. Eräs selitys kartassa näkyville keskustan ja vihreiden kannatuseroille eri kaupunginosissa on väestön ikärakenne. Kun tarkastellaan keskustan vahvoja kannatusalueita, on 25–39-vuotiaiden suhteellinen määrä selvästi (vähintään kaksi prosenttiyksikköä) keskimääräistä alhaisempi 31 alueella. Keskimääräistä enemmän näitä nuoria aikuisia on vain kahdeksalla alueella. Vihreiden kannatus nuorten aikuisten keskuudessa on tutkitusti korkeampi kuin keski määrin väestön tasolla. Vastaavasti keskustan kannatus on varttuneemman väestönosan keskuudessa vahvempaa kuin nuorempien joukossa. Ikä ei kuitenkaan selitä suoraan ilmiötä. Esimerkiksi Pitäjänmäellä, Kannelmäessä ja Konalassa on suhteessa reilusti nuoria aikuisia helsinki läisiä, mutta silti vihreiden kannatus ei ole korkealla ja vastaavasti keskustan kannatus suhteessa muuhun kaupunkiin on. Kuka siis keskustaa äänestää Helsingissä? Tätä artikkelia varten yritettiin haastatella kahta Helsinkiin aikuisiällä muuttanutta ”syntyjään” keskustaa äänestävää, mutta kumpikaan heistä ei halunnut antaa haastattelua omalla

nimellään. Heiltä ei myöskään saatu selvää vastausta siihen, miksi he äänestävät keskustaa, kuten heidän vanhempansakin äänestävät. Keskustan helsinkiläinen äänestäjä lienee varttunut, keskiluokkainen pientaloasukki. Tämän selvityksen perusteella vaikuttaa myös siltä, että kaupunkiin muuttavat eivät erityisen painokkaasti äänestä keskustaa, vaan ennemminkin vihreitä. Tähän lienee syynä Helsingin yliopistokaupunkistatus ja muuttajien nuori ikä. Mutta miksi juuri vihreät? Onko niin, että maaseudulta saapuvalle on sosiaalisen normin mukaista äänestää vihreitä ikään kuin isänmurhana? Syntyykö peltojen keskeltä muuttavalle mullan tuoksuun kaipuu, joka kohtaa täyttymyksensä parvekepalstaviljelyn ja korpimetsien suojelun kautta? D Timo Kontio Artikkelin kirjoittaja on syntyperäinen helsinkiläinen, joka ei äänestä keskustaa. Eikä vihreitä.

Lähteet: Tilastokeskus Hakkarainen, Tyyne (2011): Eduskuntavaalit Helsingissä. Tutkimuskatsauksia 2011:3. Helsingin kaupungin tietokeskus. Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2012–2013 ja väestönmuutokset vuonna 2012. Tilastoja 2013:19. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tikkanen, Tea & Selander, Päivi (toim.) (2014): Helsinki alueittain 2013. Helsingin kaupungin tietokeskus.

DEBATTI 2/2015

18 | KESKUSTA

Alkio, ALDE ja maataloustuet – Keskustan jakomielinen EU-suhde

”O

man rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.” – Santeri Alkio, 1920

”P

yrkimyksestä talouspolitiikan koordinaation edelleen syventämiseen tulee luopua. Tavoitteena tulee olla talouspolitiikan koordinaatiokehikon yksinkertaistaminen ja sen myötä talouspolitiikan omistajuuden palauttaminen jäsenvaltioille. Pitkän tähtäimen tavoite on velkojen yhteisvastuuta synnyttävien rakenteiden purkaminen.” – Juha Sipilän esitys hallitusohjelma kirjaukseksi,2015

urooppa-kysymykset ovat Suomen Keskustan politiikan keskiössä, sillä unioni on Suomen maaseudulle elintärkeä. Eurooppalainen maatalous politiikka, tai tarkemmin maataloustuet, on monelle keskustalaiselle suuri intohimon aihe. Keskustan Eurooppapoliittinen linja on kuitenkin hämmentävän ristiriitainen niin puolueen sisällä kuin EU:ssakin. Vuoden 2014 eurovaalien ohjelmassaan Keskusta ei hyväksy liittovaltiokehitystä, mutta Keskustan aatteelliseksi oppi-isäksi tituleerattu Santeri Alkio visioi Euroopan laajuista liittovaltiota jo vuonna 1920. Alkio piti kehitystä tarpeellisena paitsi rauhan ja talouden vuoksi, myös nationalismin leviämisen estämiseksi. Alkion ajoista on tultu kauas, mutta asia jakaa keskustalaisia poliitikkoja edelleen. Keskustan sisäiset ristiriidat on luontevaa henkilöidä kahteen mieheen: Paavo Väyryseen ja Olli Rehniin. Jälkimmäinen on vankka EU:n laajentumisen ja integraation puolustaja, edellinen taas kannattaa oman valuutan käyttöönottoa vähintään euron rinnalle sekä EU:n rakenteiden purkamista. Sipilä ei tosin Suomen Kuvalehden haastattelussa tunnustanut tietävänsä, mitä eroa Rehnin ja Väyrysen politiikalla on, mikä tekee Keskustan Eurooppa-politiikasta yhä hämmentävämpää.

Keskinäisten ristiriitojensa lisäksi Keskusta on myös vähintäänkin oudossa asemassa Euroopan Unionissa. Keskusta kuuluu Euroopassa liberaalidemokraattiseen ALDE-puolueeseen, joka kokoaa yhteen 57 puoluetta eri Euroopan maista. Liberaali ALDE on monessa mielessä eriskummallinen viiteryhmä konservatiiviselle Keskustalle. Suomesta samaan Eurooppa-puolueeseen kuuluva RKP DEBATTI 2/2015

KESKUSTA | 19

IBERAALI ALDE ON MONESSA MIELESSÄ ERISKUMMALLINEN VIITERYHMÄ KONSERVATIIVISELLE KESKUSTALLE.

tuntuukin paljon luontevammalta ALDE:n jäseneltä. Samaan aikaan kun Sipilän johtama Keskusta haukkui eurovaalikampanjassaan hallitusta liittymissopimuksen 141-artiklasta – eli eteläisen Suomen maataloustukien erityissäädöksistä – luopumisesta, ALDE:n keskeinen kampanjavaatimus oli koko maataloustukibudjetin raju leikkaaminen. Keskustan internetsivujen suomennos tästä ALDE:n vaatimuksesta ansaitsisi palkinnon vaalien mielenkiintoisimmasta käännöksestä. Maataloustuet ovat kaiken lisäksi olleet ALDE:n hampaissa pitkään. ALDE katsoo maataloustukien vääristävän kilpailua ja heikentävän EU:n kykyä tehdä tarvittavia päätöksiä ympäristö- ja ilmastopolitiikassa. Keskusta on tehnyt aktiivisesti työtä ALDE:n sisällä maatalouspolitiikan suunnan muuttamiseksi, mutta huonolla menestyksellä. Lisäksi ALDE on suurista eurooppalaisista puolueista federalistisin. Sen talouspolitiikka perustuu vahvasti ajatukseen yhteisten markkinoiden kehittämisestä valmiiksi: se tukee niin pankkiunionin luomista, kuin talouspolitiikan integraation syventämistäkin. Toisin sanoen politiikkaa, jota Keskusta vastusti hallitusneuvotteluiden alla. Vaikka talouspolitiikassa ALDE löytyy usein poliittisen kentän vastakkaiselta laidalta verrattuna sosialisteihin, on ALDE monessa suhteessa myös kelpo kumppani sosialidemokraattien S&D-ryhmälle. Vanhempainvapaat, tasa-arvoinen avioliittolainsäädäntö ja aborttikysymykset tuovat toistuvasti liberaalit ja sosialistit yhteen Euroopan parlamentissa. Yhteistyön tekeminen Keskustan kanssa samoissa asioissa ei Suomessa ole aivan yhtä sujuvaa. ALDE on myös hyvin edistyksellinen suhteessaan maahanmuuttoon ja pakolaiskysymyksiin. Tuoreessa parlamenttiryhmän raportissa eurooppalaisesta maahanmuuttopolitiikasta ALDE esittää voimakasta vastuunjakamista EU-maiden välillä pakolaiskysymyksissä sekä lisäresurs-

seja Frontexille Välimeren pelastusoperaatioita varten ja turvallisten reittien luomista Eurooppaan suuntaaville pakolaisille. Suomen Keskusta sen sijaan tyytyy omassa eurovaali ohjelmassaan ainoastaan toteamaan, että yhteisiä sääntöjä tarvitaan, mutta esimerkiksi kiintiöiden sopiminen EU-tasolla ei käy. Nähtäväksi jää, miten Keskustan mahdollinen hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa heijastuu Euroopassa tällä hetkellä voimakkaasti keskustelua herättävään pakolaispolitiikkaan.

Keskustan Eurooppa-politiikkaa on siis kaiken kaikki aan hyvin hankalasti hahmotettavissa sekä puolueen sisällä että suhteessa ALDE-puolueeseen. Kun tämän lisäksi Sipilä jätti väliin eduskuntavaalien ainoan EU- ja ulkopolitiikkaan keskittyneen puheenjohtajatentin, on edelleen hämärän peitossa, millaista EU-politiikkaa Keskusta haluaa seuraavalla hallituskaudella tehdä. Toisaalta Keskustan ristiriidat tai hallituksen kokoonpano vaikuttanevat lopulta vain vähän Suomen EU-politiikkaan. Olemme sidottuja jo tehtyihin päätöksiin, jotka määrittävät politiikan suuntaa Euroopassa pitkään. Ellei eurokriisi eskaloidu pahasti, on todennäköistä, että EU:n nykyrakenteita vahvistetaan ja tuetaan uusilla instrumenteilla, kuten projektibondeilla. Tässä tilanteessa Sipilälle lienee tärkeintä oman kentän tyynnyttäminen maataloustukia ja turvetta voimakkaasti puolustamalla. D Kaisa Penny Kirjoittaja toimi SONKin eurooppalaisen kattojärjestön Young European Socialists YES:n puheenjohtajana vuosina 2011–2015. DEBATTI 2/2015

20 | KESKUSTA

Turve ei ratkaise ilmastokriisiä

DUSKUNTA EI SIIS PÄÄTÄ SIITÄ, ONKO TURVE UUSIUTUVA ENERGIAMUOTO VAI EI. SEN PÄÄTTÄÄ LUONNONTIEDE.

Uusiutuvat energiamuodot ovat inhimillisestä näkökulmasta katsoen loputtomia tai uusiutuvia lähteitä energian tuottamiselle. Uusiutumisen määritelmästä on esitetty erilaisia näkemyksiä. Jos sinänsä uusiutuvaa energialähdettä hyödynnetään nopeammin kuin se uusiutuu, sitä ei voida enää pitää uusiutuvana. Tyypillinen esimerkki tällaisesta energialähteestä on Keskustapuolueen intohimoisesti puolustama turve. Turvelobbarien luoma mielikuva kotimaisesta uusiutu vasta energiamuodosta puhuttelee. Turvekerros kuitenkin vaatii syntyäkseen tuhansia vuosia, minkä johdosta turpeen luokitteleminen uusiutuvaksi energiaksi on kyseenalaista. Osmo Soininvaara kirjoitti viime eduskuntakaudella: ”Sillä, onko turve uusiutuva 300 vuoden vai 10 000 vuoden aikavälillä, ei ole sanottavaa merkitystä, koska ilmastonmuutoksen pysäyttämisellä on kovempi kiire. On jopa esitetty, että pohjoiset metsät eivät kelpaa uusiutuviksi,koska ne uusiutuvat liian hitaasti.” Eduskunta ei siis päätä siitä, onko turve uusiutuva energiamuoto vai ei. Sen päättää luonnontiede. Turpeenpoltosta aiheutuu myös valtavat kasvihuonekaasupäästöt. Kotimaisuus ei oikeuta turpeenpolttoa, sillä maapallom me on yhteinen ja sen ilmasto muuttuu myös meidän tekojemme ja energiapolitiikkamme seurauksena. DEBATTI 2/2015

Lisäksi turpeenpoltto tuhoaa Suomen luonnon biodiversiteettiä ja tärkeitä hiilinieluja. Suot ovat Suomen monimuotoisin ekosysteemi ja suotyyppejä on Suomessa useita erilaisia. Osa niistä ja niillä elävistä lajeista on uhanalaisia. Noin prosentti Suomen soista on nyt kaivettu turvetehtaiksi, mikä on jo liikaa. Ilmastonmuutos voidaan torjua vain, jos alamme toimia heti ja tosissamme. SONK on mukana Energiaremontti 2015 -kansalaiskampanjassa, jonka tavoitteena on Suomen siirtyminen täysin uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulee aloittaa määrätietoiset toimet fossiilisista polttoaineista luopumiseksi eikä yrittää viherpestä pikimustaa turvetta. Maamme uuden hallituksen tulee hallitusohjelmassaan määrittää uusi energiapoliittinen suunta Suomelle. Ilmaston muutoksen pysäyttämisen ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen tulee olla koko kansakuntamme yhteinen tavoite. Se ei onnistu, jos pääministeripuolue Keskusta ei suostu luopumaan turpeestaan. D Hanna Huumonen Kirjoittaja on SONKin puheenjohtaja ja punavihreä pöllöilijä, joka nauttii koskemattomassa luonnossa samoilusta.

KESKUSTA | 21

-LUVUN ALUSSA SYNTYNEENÄ EN OLE EDES ELÄNYT YHTÄ KAUAN KUIN KEKKONEN OLI PRESIDENTIN VIRASSA.

Sukupolveni Kekkonen Eräs parhaiten presidentti Urho Kekkoseen liittämäni muisto on kuva lukion kirjasta. Siinä Kekkonen istuu aurinkotuolissa Havaijilla vähän ennen kuin Suomi saa Neuvostoliitolta nootin koskien YYA-sopimusta. Lukion historian kirjasta sai hyvin ihannoivan kuvan Kekkosesta Suomen itäsuhteiden pelastajana. Oppikirjan mukaan Kekkosen valinta poikkeuslailla oli välttämättömyys. 90-luvun alussa syntyneenä en ole edes elänyt yhtä kauan kuin Kekkonen oli presidentin virassa. Ensimmäinen mielikuvani presidentti-instituution olemassaolosta on vuodelta 2000, jolloin Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Kekkosen kauden pituus, 25 vuotta, tuntuu oman kokemuspohjan vuoksi täysin järjettömältä. Historiallisia tapahtumia ei saisi koskaan moralisoida nykypäivän näkökulmasta. Kekkosen kauden pituus ja esimerkiksi valinta presidentiksi poikkeuslailla tuntuvat kuitenkin absurdeilta. Niitä ei pysty ymmärtämään, vaikka kuinka lukisi syitä. Suomettumisen aikaa ymmärtää varmasti täysin vain ne, jotka elivät itse silloin. Miksi rauhan aikana presidentti valittiin poikkeuslailla? Oliko todella niin, että Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet olivat yhden henkilön käsissä? Kekkosen imago ei ollut edes omana aikanaan puhdas. Suomen historian pikkujättiläisessä on lueteltu vuodelta 1956 otsikoita Kekkosesta, jotka tosin saattoivat olla keksittyjä: ”Kekkonen vietiin poliisiasemalle. Täysjuovuksissa ruotsalaisessa suurhotellissa.” ”Kekkosen hotellitappelu johtaa syytetoimenpiteisiin.” ”Kekkonen sammui lattialle pääministeri Hedtoftin hautajaisten jälkeen.” Olisi vaikea kuvitella, että 2010-luvulla presidentiksi va-

littaisiin henkilö, josta olisi ennen vaaleja liikkunut vastaavanlaisia huhupuheita. Kirjaston Kekkos-aiheisia kirjoja selailemalla herää kysymys, onko mitään aihealuetta, josta Kekkosesta ei ole kirjoitettu. Pelkästään Juhani Suomen kirjoittamat Kekkosen elämäkerrat vievät monta hyllymetriä tilaa. Kekkosen päiväkirjat ja kirjeet ovat julkaistu ja lisäksi on kirjoitettu muun muassa Kekkosen suhteesta kirkkoon ja millaista oli olla Kekkosen miniä. Muihin presidentteihin verrattuna Kekkosesta on kirjoitettu paljon ja toisin kuin muiden presidenttien dokumentit, hänen asiakirjansa ja kirjeensä eivät ole kansallisarkistossa, vaan hän perusti itse oman arkistonsa Orimattilaan. Kekkosen neljännesvuosisataa presidenttinä on perus teltu suhteilla Neuvostoliittoon. Kekkosesta pidettiin Neuvostoliitossa, sillä hän ei ollut oikeistolainen eikä sosialidemokraatti. Puoluekantaa merkittävämpi seikka oli varmasti Kekkosen persoona. Eräs historianopettaja kertoi, miten ulkopoliittiset kysymykset ratkaistiin niin, että Kekkonen lähti Neuvostoliittoon saunomaan. Kekkonen pysyi presidenttinä 25 vuotta oman persoonansa takia, ei siksi että oli maalaisliiton edustaja. On mielenkiintoista nähdä, millaista historiantutki musta oma sukupolveni Kekkosesta tuottaa, sillä siitä puuttuu täysin omakohtainen kokemus Kekkosen ajan Suomesta. Sukupolveni tuskin vaikenee niistä asioista, joista on aiemmin oltu hiljaa ja toivon mukaan tarttuu aiheeseen aikaisempaa kriittisemmin. D Annemari Hannula Kirjoittaja on TOSY:n puheenjohtaja ja SONKin liittohallituksen varajäsen. DEBATTI 2/2015

22 | KOLUMNI

DEBATTI 2/2015

KOLUMNI | 23

Digitaalinen media mahdollistaa tulevaisuuden sosialidemokratian

Tällä hetkellä digitalisaatio muuttaa mailmaa. Se näkyy kaikessa kuluttajakäyttäytymisessä. Mobiilipalvelut kasvavat räjähdysmäisesti. Printtilehtien tai pankkien kivijalkakonttoreiden uutta tulemista ei tule, vaikka jonkinlaisen roolin ne säilyttävät. Nykyajan lehtikioski taitaa olla jokaisellaan taskussaan. Lukemisen tapoja digitalisaatio muuttaa, mutta erityinen uhka se ei ole. Teksti on sama painettuna ja sähköisessä muodossa, ja videot tulevat bonuksena. Perinteiset median ansaintamallit digitalisaatio murentaa, minkä vuoksi moni menettää työpaikkansa. Yksilö näkökulmasta kehitys on traagista, mutta laajemmin kyse on hetken kipuilusta. Jo tällä hetkellä maailma tulvii uusia ansaintamalli- innovaatioita, joista moni lyö itsensä läpi lähitulevaisuudessa. Toivottavasti ne myös tarjoavat uutta työtä. Digitaalisen median hienous on siinä, että se on todellinen massamedia. Mikäli haluaa edistää sosialidemokraattista politiikkaa ja hankkia kannatusta, digitalisaatio tarjoaa lähestulkoon rajattomat mahdollisuudet. Lapset, nuoret, vanhat yhtä kaikki. Poliittissävytteinen journalismi ei pian ole enää työikäisten temmellyskenttää. Kaikki kaipaavat toki sisällöllistä sosialidemokratiaa.

Digitalisaatio ei ratkaise, vaan laatu Digitalisaatio tarjoaa välineet aiempaa laajemman yleisön tavoittamiseksi. Tavoittaa ei voi, ellei ole jotain, mikä tavoittaa.

Nyt journalismissa puhutaan yhä enemmän laadusta digitaalisessa mediassa. Laatu kerää lukijoita, laatu myy mainoksia. Laatu kertoo totuudenmukaisemmin maailmasta. Tähän ovat heräämässä mediatalot ympäri maailmaa, Suomessakin. Myös puoluelehdistön pitää tarjota ääni muillekin kuin puolueiden johtohahmoille. Ihmisen äänen pitää kuulua myös muualla kuin printissä. Vaikka resurssit supistuvat, puoluetuki on puoluelehdille perusta, jolta ponnistaa. Kun perusrahoitus on kunnossa, laadusta pystyy pitämään kiinni.

Digitalisaatio mahdollistaa uuden yhteistyön Digitalisaatio ei pelkästään pakota journalismia mukautumaan, vaan se muuttaa koko yhteiskuntaa. Vielä emme täysin tiedä, miten paljon ja mihin suuntaan, mutta se muuttaa. Digitalisaatio mahdollistaa jo nyt yhteydenpidon ympäri maailmaa. Se mahdollistaa entistä paremmin kielimuurit ylittävän sosialidemokraattisen yhteistyön. Digitaalinen media voi tarjota mahdollisuuden uuteen: uusien ihmisten tavoittamiseen Suomessa, rajat ylittävän yhteistyön aiempaa paremmin sekä sitä kautta sosiali demokratian kannatuspohjan laajentamisen. D JOHANNES NIEMELÄINEN Kirjoittaja työskentelee taloustoimittajana.

DEBATTI 2/2015

24 | DEMARI

DEBATTI 2/2015

DEMARI | 25

ARJA ALHO

ntinen valtiovarainministeri Arja Alho kuunteli nuorena Bob Dylania ja kiinnostui siitä mitä maailmalla tapahtui. Vietnamin sota ja siihen liittyvät tekstit yhdysvaltalaisessa folkissa vaikuttivat ja Alholla oli nuorempana paljon globaaleja ihanteita. Kehitysyhteistyö, uusi kansainvälisen talouden järjestys ja sodanvastainen toiminta innostivat pitkän uran alussa ja kiinnostavat nykyisin Ydin-lehden päätoimittajana toimivaa Alhoa edelleen. ”Jossakin vaiheessa olen varmasti ollut pragmaattisempi. Mutta nyt myöhemmin olen taas tullut enemmän aatteelliseksi. Aina sanotaan, että vanhemmiten ihmisestä tulee maltillisempi, mutta minusta tuntuu, että minä vain radikalisoidun, mitä vanhemmaksi tulen.” Taistolaista hänestä ei kuitenkaan tullut, vaan nuorena hän toimi muun muassa SONKin puheenjohtajana. ”Se on ollut minulle aina aika selvä asia, että haluan toimia sellaisessa liikkeessä, missä on avaruutta. En usko auktoriteetteihin.” Alho on huolissaan demokratian kriisistä. Siis siitä, että poliittinen eliitti ja tavalliset ihmiset elävät eri todellisuuksissa eikä nykypuoluekenttä näyttäydy aatteellisena. Alhon mukaan edustuksellisen demokratian kasvualusta on vireä ja kriittinen kansalaisyhteiskunta, mutta nykyiset puolueet ovat ajautuneet siitä liian kauas. Demokratia ei saa tarkoittaa pelkkää hallinnointia ja valtiokoneiston pyörittämistä, jossa äänestäjät ovat mukana vain muodollisesti neljän vuoden välein. ”Poliittisessa järjestelmässä on muutamia hyvin kielteisiä trendejä, kuten yksilöllistymisen trendi. Hömppäjulki suuden merkitys on hirveän suuri. Eikä vaalirahoitus kohun jälkeen ei olla opittu oikeastaan yhtään mitään, vaan raha ratkaisi taas kerran.” Alho uskoo, että vahvempi yhteys kansalaisyhteiskuntaan olisi avain myös SDP:n kriisiin. Nykyinen työväenliike

tilanne rakentuu liian paljon erilaisten muodollisten instituutioiden varaan. ”Gramscikin sen sanoi, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ruohonjuuritason kautta muuttaa hegemoniaa.” Alho pitää itseään marxilaisena sosialidemokraattina eikä hän usko siihen, että sosialidemokratiaa ei enää tarvittaisi. Hänen mielestään SDP:n rooli ei ole pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustaminen vaan ennen kaikkea sen uudistaminen. ”SDP sortuu liiaksi rakenteiden puolustamiseen, kun minun mielestäni meidän pitäisi ennakkoluulottomasti puolustaa sitä ideaa, että ollaan heikomman puolella. Jos tänä päivänä ihmiset kokoontuisivat Forssassa miettimään, että mitä he haluavat, niin väitän, että he vaatisivat perustuloa. Perustulo turvaisi ihmisille inhimillisen kohtelun ja nykypäivän työmarkkinoilla tarvittavan autonomian ottaa riskejä.” Alhon mukaan aatteellinen pohdinta on SDP:ssä lähes kuollut. Puolueen piirissä ei ole tahoa, joka tekisi kapitalismianalyysiä samalla tavalla kuin ennen. Teorian pohtiminen tekisi Alhon mukaan hyvää pitkään päivän politiikan syklissä hengittäneelle valtionhoitajapuolueelle. Media ja politiikka ei ole kohdellut Alhoa silkkihansikkain. Hän on itsekin ollut usein kriittinen puolueyhteisöä kohtaan. ”Olen monta kertaa ajatellut, että pitäisikö ottaa ja lähteä. Mutta sitten aina ajattelen niin, että sosialidemokraattiset arvot pysyvät, vaikka ihmiset puolueessa vaihtuvat ja aikaa kuluu. Vaikka olen ollut kyllästynyt, niin en ole kuitenkaan kyllästynyt niihin valintoihin, joita olen tehnyt.” D Nelli Nurminen

DEBATTI 2/2015

26 | KIRJAT

DEBATTI 2/2015

KIRJAT | 27

Julkinen kusitolppa Ville Blåfield, Reetta Räty: Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Teos. Helsinki 2015

Kuka hullu haluaa poliitikoksi on kahden toimittajan, Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn ennen tämän kevään eduskuntavaaleja kirjoittama teos, jossa pyritään selvittämään ihmisten motiiveja poliittiseen toimintaan. Kirjassa haastatellaan poliitikkoja ja politiikan taustahenkilöitä. Provosoivasta lähestymisestä huolimatta kirja antaa äänen itse politiikan tekijöille. Teos piirtää politiikasta raadollisen mutta varsin realistisen kuvan. Useassa haastattelussa esille nousee nyky politiikan vaatimus puhtoisuudesta ja politiikan ihon alle työntyvä 24/7 julkisuus. Vaikka tämä mediapeli on kenties tullutkin jäädäkseen, lohdullista on, että kirjassa haasta teltujen mukaan politiikassa perimmiltään ollaan yhä siksi,että maailmaa tahdotaan muuttaa. Ehdokkaaksi asettuessaan ihminen altistaa itsensä julkisuudelle ja avoimelle kritiikille. Valtiosihteerinä toiminut ja neljännen kerran vaaleissa ehdolla ollut Pilvi Torsti kuvailee ehdokkaana olemista oudoksi. Itsensä kauppaaminen on epäluontevaa. ”Eikä se ole tullut vähemmän oudoksi, vaikka olen käynyt jo kolmet vaalit.” Toimin Pilvi Torstin eduskuntavaalikampanjan vaalipäällikkönä tänä keväänä. Ehdokkaan esitteitä jakaessa sai kuulla useat haukut. Joidenkin vaalityötä tehneiden päälle jopa syljettiin. Silti kadut täyttyivät tänäkin keväänä sadoista politiikan eteen ilmaiseksi panoksensa antaneista vapaaehtoisista, joista läheskään kaikki eivät saaneet omaa edustajaansa eduskuntaan. Kovasta ja epäkiitollisesta työstä huolimatta myöskään Pilvin äänimäärä ei riittänyt läpi.

Olen myös työskennellyt kahden ministerin erityisavustajana. Omat tuntemukseni politiikasta avustajan näkökulmasta kiteyttää kirjaan haasteltu Juho Romakkaniemi, kokoomuslainen pitkänlinjan avustaja: ”Näissä tehtävissä on paljon välillistä valtaa, mutta lopullista valtaa ei koskaan.” Ministerin avustajana pääsee usein lähemmäksi valtaa kuin rivikansanedustajana, vaikka avustaja ei koskaan varsinaisesti päätä mistään. Otsikon julkinen kusitolppa on viittaus kansanedustajana toimineen ja entisen ministeri Hannes Mannisen (kesk) lausahdukseen hänen jättäessään päivänpolitiikan: ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää.” Mannisen sitaatti tiivistää minusta hyvin kirjan ison kuvan. Jatkuvasti julkisuuden valokeilassa tasapainottelevan kansanedustajan vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Pysyäkseen eduskunnassa on lisäksi neljän vuoden välein laitettava itsensä sekä henkisesti että taloudellisesti likoon ja asetuttava vaaleissa ehdolle. Vaalijärjestelmästä sekä vallan tosiasiallisesta jakautumisesta eduskunnan, valtioneuvoston ja virkamieskoneiston kesken olisi syytä käydä enemmän julkista keskustelua. Missä tahansa vaaleissa ehdolle asettuminen tulee kuitenkin aina vaatimaan erityistä rohkeutta, joka tässä kirjassa on kuvattu hyvin konkreettisesti. Jokaisen, joka pitää poliitikkoja pelkästään rahanahneina ja julkisuudenkipeinä pelureina, tulisi lukea tämä kirja. D Olli-Pekka Koljonen Kirjoittaja on toiminut kunnallispolitiikassa Viita saarella sekä valtiovarainministeri Urpilaisen ja työministeri Ihalaisen erityisavustajana viime vaalikaudella. Vaalikiireiden vuoksi hän sai tämän kirjan luettua vasta nyt. DEBATTI 2/2015

28 | KIRJAT

Talouskurin jäljet Kreikassa Matti Ylönen & Mikko Remes: Velkatohtorit – Kuinka Eurooppa unohti historian ja oppi rakastamaan talouskuria. Into, Helsinki 2015

Ylösen ja Remeksen Velkatohtorit -kirja on osa viime vuosien aikana esiin noussutta talouskuripolitiikan vastaista kirjallisuutta. Pyrkimys on soutaa vasten joukkotiedotusvälineiden ja pohjoiseurooppalaisen poliitikkopuheen mantraa, jonka mukaan eteläeurooppalaisten, erityisesti kreikkalaisten, päätöksentekijöiden vastuuttomuus ja holtiton tuhlailu aiheuttivat velkakriisin, joka on maksanut veronmaksajille miljardeja. Teos on varsin populaari ja paikoin puhtaasti anekdootteihin pohjaava, mutta perustaa argumenttinsa laajaan haastatteluaineistoon, johon on koottu lausuntoja niin Aasian ja Etelä-Amerikan valtioiden velkajärjestelyitä hoitaneilta juristeilta ja ekonomeilta kuin taloustieteilijöiltäkin. Kirjoittajat käyvät läpi aiempia velkajärjestelyitä ja erityisesti sitä, millä tavoin IMF otti opikseen 1980- ja 1990-lukujen rakennesopeutusohjelmista, joiden virheitä EU:n komissio ja EKP ovat Kreikassa toistaneet. Ylösen ja Remeksen tunteisiinvetoava tyyli ja traagisten ihmiskohtaloiden nostaminen esiin rakennekritiikin rinnalle saatta hivenen vieraannuttaa kriittisempää lukijaa ja tuoda esiin pohdinnan onko kyseessä faktaan pohjautuva esitys vai propagandapamfletti. Toisaalta teoksen tavoitehan on vedota asiasta kiinnostuneisiin ihmisiin, ei korvata IMF:n tilastoanalyysejä. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka amatöörimäiseltä ja epäammattimaiselta velkajärjestelyihin ja tukipaketteihin liittyvä päätöksenteko kirjan perusteella vaikuttaa. Monta kertaa esiin nostetaan selkeiden, sovittujen menettelytapojen puute ja kriisistä toiseen toistuvat epäselvyydet sen suhteen, onko ylivelkaantuneiden maiden lainoja otettu edes laillisesti ja se, missä määrin velkojat DEBATTI 2/2015

ovat tienneet jo lainoitusta myöntäessään niiden käyttökohteiden kyseenalaisuudesta maan kansalaisten edun kannalta, korruptiosta puhumattakaan. Kreikasta esiin nousevat erityisesti maan pääasiallisten alkuperäisten velkojien, Saksan ja Ranskan, saamat hyödyt niistä hankinnoista, jotka Kreikan valtio toteutti näistä maista. Ainakin Siemens maksoi merkittävät lahjukset Kreikkaan saadakseen merkittävästi saksalaisia työllistäneen tilauksen. Samoin Kreikan velkarahalla rahoitettu sotakoneisto oli ranskalaisen ja saksalaisen puolustusteollisuuden asiakas. Vielä 2010 Kreikan valtio tilasi miljardeilla länsimaisia aseita ja asekaupoista kiinni pitäminen asetettiin tukilainoituksen ehdoksi. Samaan aikaan Kreikan ”rakenneuudistukset” pitivät sisällään lukuisten luonnollisten monopolien ja tuottavien valtionyhtiöiden yksityistämisiä, mukaan lukien vesi- ja sähkölaitokset ja valtion voitollinen arpajaismonopoli, joka myytiin alihintaan ja jonka arvo yksityisomistuksessa nopeasti kaksinkertaistui. Niin sanottujen rakennetoimien synkimmästä päästä löytyvät koko julkisen perusterveydenhuollon ajaminen alas yhdessä yössä pikavauhtia läpi runnotulla lailla. Kirja on hyvä teos vähintäänkin argumenttipankiksi jokaiselle sadofiskalistista säästöpolitiikkaa kritisoivalle ja parhaimmillaan antaa kuvaa siitä, missä ovat ne todella korruptoituneet rakenteet ja vastuuton rahankäyttö, joita tulisi uudistaa. D Eetu Kinnunen

KIRJAT | 29

Epäloogista näppituntumaa Turkista Kristiina Koivunen: Suuruudenhullu Turkki. Into, Helsinki 2015

Suuruudenhullu Turkki on takakansitekstinsä perusteella katsaus Turkin ulkopolitiikan nykytilaan ja tulevaisuudennäkymiin. Aihe on kiinnostava, sillä vuosikymmeniä paikallaan junnanneisiin EU-jäsenyysneuvotteluihin kiistatta kypsynyt Turkki näyttää vaivihkaa hylänneen sata vuotta vallinneen länsisuuntauksensa. Sen sijaan se on viime vuosina pyrkinyt järjestelmällisesti kohottamaan profiiliaan lähialueillaan, etenkin Lähi-idässä. Turkki on yksi avaintekijöistä maailman räjähdysherkimmällä alueella, mutta sen politiikkaa käsitellään suomalaisissa medioissa melko vähän, eikä aihetta käsittelevää kirjallisuuttakaan juuri suomeksi ole. Kristiina Koivunen vaikuttaa täyttävän teoksellaan tärkeä aukon, ja odotukseni olivat korkealla. Ikävä kyllä Suuruudenhullu Turkki ei varsinaisesti edes pyri lunastamaan lupaustaan. Turkin politiikan analyysin sijaan kirja on rakenteellisesti sekava, epäloogisesti aihepiiristä toiseen pomppiva luettelo kaikesta, mikä Lähiidässä on vikana. Vikoja löytyy paljon, ja Into-kustannuksen pamflettimaiselle linjalle tyypillisesti syy kaikkeen pahaan löytyy Yhdysvalloista. CIA:n epäonnistuneille Lähi-idän operaatioille omistetaan lähes yhtä paljon tilaa kuin kirjan varsinaiselle aiheelle. Itse aiheensa – Turkin – käsittelyssä Suuruudenhullu Turkki on lähes heikoimmillaan. Turkista annetaan yksipuolisen kielteinen kuva väkivaltaisena ja vallanhimoisena diktatuurina. Sen politiikkaa perustellaan kollektiivisilla traumoilla ja menetetyn suurvalta-ajan haikailulla, eikä rationaalisia motiiveja edes yritetä etsiä. Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürk ja hänen mittavat yhteiskunnalliset uudistuksensa esitetään myös yksinomaan kielteisesti. Koivunen mm. väittää, että Turkin nykyisen kirjakielen luominen ja siirtyminen lati-

nalaisiin aakkosiin tehtiin, jotta kansan side historiaansa saatiin katkaistua ja luotua uusi propagandistinen historiakäsitys. Väite on aivan naurettava. Osmani-imperiumin aikana suurin osa väestöä ei ylipäätään ollut luku- tai kirjoitustaitoista, eikä arabian- ja persiankielistä laina sanastoa pursunnut yläluokan kieli edes ollut ymmärrettävä turkkilaiselle kansalle. Yhtä lailla Koivunen sivuuttaa Atatürkin ideologian – kemalismin – ja sitä toteuttamaan perustetun Tasavaltalaisen kansanpuolueen (CHP) kehityksen viimeisten vuosikymmenten aikana. Turkin tasavallan alkuaikoina CHP oli kansallismielinen ja lähes fasistinen puolue, mutta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana se on lähentynyt voimakkaasti sosiaalidemokratiaa ja kuuluu mm. Sosialistiseen internationaaliin. CHP:n nuorisojärjestön irtiotto puolueen kansallismielisestä menneisyydestä on ollut vieläkin selvempi, eivätkä heidän linjansa suurimmaksi osaksi eroa tuntemastamme sosiaalidemokratiasta. Koivunen kirjoittaa asiantuntevasti kurdien asioista, joskin itseäni häiritsee henkilökohtaisten keskusteluanekdoottien runsas käyttö perusteltaessa valtioiden poli tiikkaa koskevia väitteitä. Voi olla, että Kurdistanin työ väenpuolueella on satatuhatta sissiä taisteluvalmiudessa, mutta itse en kelpuuttaisi lähteeksi satunnaisen kadunmiehen näppituntumaa. Koivusen linja näyttää kuitenkin olevan, että kenen tahansa kurdin näkemys mistä hyvänsä on relevanttia aineistoa. Koivunen on aiemmin kirjoittanut seitsemän kirjaa kurdeista, ja kaikesta päätellen hänen olisi kannattanut pitäytyä tässä aiheessa. Kurdistanin ulkopuolisissa asioissa hän sortuu yhtenään asenteellisuuteen ja asiavirheisiin. D Otto Köngäs Kirjoittaja on Turkissa opiskellut uskontotieteilijä.

DEBATTI 2/2015

30 | #ANTTIPASTA

Toisenlainen pasta on mahdollinen

ebatti kokkasi vegaanista Antti-pastaa. Koska eläimillä on oikeuksia, ilmastonmuutos on pysäytettävä ja sydäntautikuolleisuutta on vähennettävä. Vegaani-Antin pasta (Neljälle)

TARVIKKEET: 2,5 dl soijahiutaleita 3 rkl soijakastiketta 1 tl riisiviinietikkaa 2 tl tummaa siirrappia 1,5 tl nestesavua öljyä paistamiseen 2 dl kaurakermaa 1 pieni sipuli mustapippuria myllystä ¼ kasvisliemikuutio ruohosipulia spaghettia

Tee näin: 1. Laita pasta kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. 2. Sekoita soijakastike, riisiviinietikka, siirrappi ja neste savu yhteen. Lisää joukkoon soijahiutaleet ja anna nesteen imeytyä. 3. Paista hiutaleita öljyssä, kunnes ne ovat kunnolla ruskistuneita. 4. Ota hiuleet pannulta syrjään. Pilko sipulit ja ruskista niitä pannulla. Vähennä lämpöä, lisää kaurakerma sekä kasvisliemikuution pala ja anna lämmetä hetki. Lisää lopuksi rouhittua mustapippuria ja silputtua ruohosipulia. 5. Sekoita kastike, vegepekonit ja spaghetti keskenään. Tarjoa ja nauti! Alkuperäinen resepti Chocochili –vegaaniblogista. Viinisuositus: Eteläafrikkalainen pinot noir Nestesavua ja riisiviinietikkaa myydään isommissa ruoka kaupoissa ja ekokaupoissa. Nelli Nurminen

DEBATTI 2/2015

ETSIMESSÄ | 31

Kuvat: Nelli Nurminen, Maria-Riitta Mällinen

DEBATTI 2/2015

32 | SONK

SONK toimii ympäri Suomen! SONKin toimisto: Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry.

Lahden Demari opiskelijat LDO Puheenjohtaja Maria Rytkönen maria.rytkonen@jyu.fi

Saariniemenkatu 6 00530 Helsinki sonk@sonk.fi www.sonk.fi

Opiskelijoiden sosiali demokraattinen yhdistys OSY, Helsinki

Puheenjohtaja Hanna Huumonen 045 112 9299 puheenjohtaja@sonk.fi

Puheenjohtaja Elisa Gebhard elisa.gebhard@gmail.com www.osy.fi

Pääsihteeri Noora Luukka 045 277 5070 paasihteeri@sonk.fi

Otaniemen opiskelija demarit Oodi, Espoo

Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat toimisto@sonk.fi

Joensuun Sosialidemo kraattiset Opiskelijat JOSY Puheenjohtaja Noora Kettunen noora.kettunen1@gmail.com

Jyväskylän Sosiali demokraattiset Nuoret ja Opiskelijat JSDN Puheenjohtaja Kirsi Niemi k.m.niemii@gmail.com www.jsdn.fi

Kuopion Opiskelija demarit KODE Puheenjohtaja Linda Sorrius linda.sorrius@hotmail.com

DEBATTI 2/2015

Sosialidemokraattiset Ammattikorkeakoulu opiskelijat SOMA Puheenjohtaja Christine Fallenius christine.fallenius@gmail.com soma.sdp.fi

Tampereen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys TASY Puheenjohtaja Milla Granlund granlund.milla@gmail.com tasyry.blogspot.com

Puheenjohtaja Pinja Raitanen pinja.raitanen@gmail.com

Turun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys TOSY

Oulun Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys OOSY

Puheenjohtaja Annemari Hannula annemari.hannula@gmail.com www.tosy.fi

Puheenjohtaja Heidi Keränen heidikeraenen@gmail.com oosy.sdp.fi

Vaasan Sosialidemokraat tiset Opiskelijat VSDO

Rovaniemen Sosiali demokraattinen Opiskelijayhdistys ROSO Puheenjohtaja Hannu Mällinen hannu.mallinen@pp.inet.fi rosolaiset.blogspot.fi

Puheenjohtaja Pekka Tuuri tuuri.pekka@gmail.com

Åbo Socialdemokratiska Studerande ÅSS Ordförande Kennet Mattfolk kennet.mattfolk@hotmail.com

OSY 110 VUOTTA | 33

OSY 110 vuotta Kuvat: Rami Lindstrรถm

DEBATTI 2/2015

34 | DEBATTI

DEBATOIJAT

ANTTI KOSKELA ”Tähän lehteen minä kirjoitin kuntakentän rakenteesta.

EETU KINNUNEN ”Tähän lehteen minä arvostelin kirjan. Parasta lehden tekemisessä oli se, että

Parasta lehden tekemisessä oli tiedon etsintä. Muista etsiä totuutta. Jos olisin maakunta, olisin tietysti

tuli luetuksi kirjoja, joista oppi uutta. Jos olisin maakunta, olisin tietysti Keski-Suomi! Se on tämän maan napa

Pohjanmaa. Siellä minäkin osaisin ajaa

ja sieltä liikkuu sutjakkaasti kaikille

autoa.”

reunoille.”

SEURAAVASSA NUMEROSSA: Eläinten oikeudet FEMINISMI Debatti jatkuu netissä: Facebook.com/Debatti.lehti www.debattilehti.fi

DEBATTI 2/2015

DEBATTi 2/2015

36 |

A7 W1

DEBATTi

NRO 2/2015

OTA YHTEYTTÄ! HALUAN LIITTYÄ SONKIN JÄSENEKSI. Haluan liittyä Demarinuorten jäseneksi. haluan saada lisää tietoa SONKista.

POSTIMAKSU MAKSETTU

haluan saada lisää tietoa Demarinuorista. Tilaan Debatin ilmaiseksi kouluun, nuorisotilaan tms. Tilaan Debatin (30 euroa / vuosi). En halua, että minulle lähetetään enää Debattia. Osoitteeni on muuttunut, alla uusi osoite. Nimi ja syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti Oppilaitos Päiväys ja allekirjoitus DEBATTI 2/2015

SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY TUNNUS 5003105 00003 VASTAUSLÄHETYS