Debatti 4 15

sOsialiDemOKraattinen mieliPiDelehti

nrO 4/2015

taide

v

OI SITÄ NAIMISEN LOISKETTA! – Riitta Uosukainen

deBatti Debatti on Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n julkaisema itsenäinen mielipidelehti, jonka kannat eivät välttämättä edusta järjestön poliittista linjaa.

PäätOimittaja NELLI NURMINEN NELLI.NURMINEN@HELSINKI.FI tOimitussihteeri NOORA LUUKKA KirjOittajat JUSSI AHOKAS, BRANDO BENIFEI, ELISA GEBHARD, HANNA HUUMONEN, JOUNI KAURAMAA, EETU KINNUNEN, NOORA LUUKKA, MIKKO MAJANDER, NELLI NURMINEN, MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVI, TUOMAS SALONIEMI, IIRIS VESALA yhteystieDOt SOSIALIDEMOKRAATTISET OPISKELIJAT SONK RY, SAARINIEMENKATU 6, 00530 HELSINKI WWW.SONK.FI graafinen ulKOasu FREDRIK BÄCK PainO ERWEKO OY WWW.ERWEKO.FI ilmOitusten myynti NOORA LUUKKA PUH. 045 277 5070 PAASIHTEERI@SONK.FI

SiSällyS

4 PääKirJoitus NELLI NURMINEN 5 anteeKsi PYYtämättä

14 unelmatYÖtä ilman taloudellista intressiä – taiteiliJa tYÖelämän väliinPutoaJana ELISA GEBHARD

6 Common foreiGn PoliCY – the onlY duraBle ansWer to the miGration Crisis in euroPe BRANDO BENIFEI

16 Kulttuurinen nuorisotYÖ Kunnallisen nuorisotYÖn KesKiÖÖn NOORA LUUKKA

8 teema: taide

17 feminismi ilman naisia on turhaa IIRIS VESALA

9 onKo taide vain eliittiä varten?

EETU KINNUNEN 10 tanssitaide on ParadiGmoJen murroKsessa HANNA HUUMONEN 11 aiKa on muovannut Kuvaannosta Kuvataiteen JOUNI KAURAMAA 13 suKuPuolittunut musiiKKi Ja naisKaPellimestarit TUOMAS SALONIEMI

19 Kolumni JUSSI AHOKAS 21 KirJa: saamelaisKiista MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVI 22 KirJa: toverit herätKää MIKKO MAJANDER 24 YhteYstiedot 25 etsimessä 26 seuraavassa numerossa

4 | PÄÄKIRJOITUS

pääkirjOituS

k

UN PÄÄMINISTERI PUHUU, KOIRA NUKKUU JALOISSA KUIN LAITTAISI RAHAA PANKKIIN

TIETÄÄKÖHÄN SE, ETTEI KAIKILLE MAKSETA LOMARAHOJA nelli nurminen Kirjoittaja on Debatin päätoimittaja ja yhteiskunnan anatomiasta kiinnostunut lääketieteen kandidaatti. Vuoden viimeisen numeron teema on taide.

PaavO gOes taiDehalli!

Debatti järjestää lukijaretken 16.12.2015 klo 17 Taidehalliin (Nervanderinkatu 3, Helsinki), jossa on tällöin parhaillaan käynnissä Nuoret 2015 -näyttely.

Mukaan kanssamme tulee kulttuuriharrastaja, entinen pääministeri Paavo lipponen. Ilmoittautuminen käynnissä Facebookissa. Lisätietoja päätoimittajalta

DEBATTI 4/2015

ANTEEKSI PYYTÄMÄTTÄ | 5

anteekSi pyytämättä

e

N TIENNYT, ETTÄ KAIKILLA EI OLE OIKEUTTA LOMARAHAAN. – pääministeri Juha Sipilä syyskuussa 2015

”En kommentoi enää tätä aihetta, jos ei muita kysymyksiä, niin lähden pois.” Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kansliapäällikön nimityskohusta A-Studiossa 7.9.2015 Työministeri Jari Lindström (ps) tunnusti, että perussuomalaisten takki on hallituksessa kääntynyt, kun vaalikentillä perussuomalaiset vielä vastustivat työelämän heikennyksiä. IS 14.9.2015 ”Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen.” Laura Huhtasaari (ps) Facebookissa 15.9.2015 ”Arvoisa puhemies! Tämä asia on varmasti kaikilla meillä tässä nyt ollut vahvasti mielessä, ja totta kai tämä on ihan päivänselvä asia, että siinä vaiheessa, nyt kun ryhdymme tätä kokonaisuutta tässä käymään läpi, niin ilman muuta me mietimme sen, kuinka ja miten tämä tullaan osaltaan toteuttamaan. Mutta kuten varmasti nyt on tullut myöskin tässä keskiviikon keskustelussa esiin, niin tämä on yksi niistä toimenpiteistä, joihin hallitus nyt on sitoutunut, ja luonnollisesti sitten käymme sitä arviota ja teemme ne vaikutusarvioinnit siltä osin, onko tarpeen sitten miettiä siltä osin jonkunnäköisiä pohdintoja, onko tällaisissa pitkäaikaissairauksissa mahdollisesti joitain syitä miettiä, teemmekö sinne sitten erilaisia toimenpiteitä.

Mutta kuten varmasti kysyjä ymmärtää, niin ryhdymme nyt valmistelemaan näitä esityksiä.” Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) hallituksen kyselytunnilla 1.10.2015 Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan hallintarekisteri lisää avoimuutta. IL 8.10.2015 ”Sen voin tässä kaikille sanoa, että minä en pelkää gallupeja enkä kannattajia enkä kansaakaan.” Timo Soini (ps) MTV 17.10.2015 Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps) toivoo kansanedustajilta konservatiivista pukeutumista. Miehet voivat käyttää Lohelan mukaan siistejä tummia farmareita. Naisilla pitäisi olkapäät olla peitettynä. HS 19.10.2015 "Kyllä puku on tietysti hyvä asia, mutta housuista olen eri mieltä. Talvella suorat housut menevät, kun on pitkät alushousut alla. Mutta pikkukalsarien kanssa suorat housut kutittavat pirusti." Teuvo Hakkarainen, HS 19.10.2015 DEBATTI 4/2015

6 | MIGRATION

COmmOn FOreiGn pOliCy – tHe Only duraBle anSWer tO tHe miGratiOn CriSiS in eurOpe

DEBATTI 4/2015

MIGRATION | 7

B

UT ALL THOSE DEBATES LEFT AN OVERALL QUESTION UN足 DISCUSSED: THE SOLUTIONS PROPOSED SO FAR ADDRESS ONLY THE EFFECT AND NOT THE CAUSES OF THE MIGRATION CRISIS.

O

ne of the images that is often used to symbolize the ongoing migration crisis is the one of a boat carrying hundreds of immigrants heading to the Italian Island of Lampedusa. That Island became sadly famous for the huge number of incidents and shipwrecks in the Mediterranean Sea south of it.

In the last year the problem became even more tragic.

Events like the civil war in Libya or the rise of ISIS in Iraq and Syria exponentially increased the number of asylum seekers trying to reach Europe. And, of course, border countries like Italy and Greece are put under the highest pressure. In this context, the Dublin Regulation, according to which asylum seekers have to apply for asylum in the first EU country they entered, appear as outdated and quite unfair.

Migration problem is a European one and should be solved with a global, EU-level solution.

Of course, the crisis we are facing is an extraordinary one but, since there's no easy solution for the ongoing conflicts, we should expect the stream of migrants to rise in the future and therefore we should exploit this crisis to design a new system to tackle the problem.

The decisions taken by the European Councils that dealt with this issue so far, were useful to face the emergency but didn't solve the problem in a long-term perspective.

Some countries opposed the plan proposed by the Commission, which was simple and reasonable: a European system of mandatory quotas, which could distribute migrants equally in the different countries.

This proposal remain, in my opinion, the aim we should focus on, and in this light the present solution could be only a temporary one. The attitude of Germany towards this topic is positive and can contribute to the solution of the issue: Angela Merkel stated clearly in the speech she gave at the European Parliament that we should overcome the Dublin System.

At the same time, Italy and other border countries should play their part. According to the decision of the last European Councils, hotspots should be prepared and improved very quickly, but still current arrangements are not sufficient to absorb the flow of migrants.

The deal with Turkey, which is being discussed may help reducing the number of people arriving in the Eurozone but could be worrying for human right protection of the migrants. But all those debates left an overall question undiscussed: the solutions proposed so far address only the effect and not the causes of the migration crisis.

Only a common foreign policy, which could help solving the conflicts in Middle East and North Africa, will provide a durable answer to the crisis. First of all, a stronger engagement of African regional bodies and countries is fundamental: possible further steps will be discussed in the Valletta summit in November.

When we consider some of the most problematic areas of the neighbourhood, situation in Libya seems now encouraging, since there's the real possibility of a national unity government, while what is happening in Syria is more worrying since a coherent international strategy to fight ISIS is still lacking and a common position towards Assad regime is still to be found within the EU members.

The efforts of High Representative Federica Mogherini are positive and significant in terms of results, but we need more commitment by the member States to shape a common European foreign policy. Without this commitment, no long-term solution will be possible for the refugee crisis and useless nationalism and xenophobia will continue their growth in European countries. D Brando Benifei MEP (S&D)

DEBATTI 4/2015

8 | TAIDE

DEBATTI 4/2015

TAIDE | 9

Onko taide vain eliittiä varten?

Karstanhajuisten duunareiden massoihin nojannut ja kultivoituneiden älykköjen luotsaama vasemmisto oli pitkään sivistys- ja kulttuuriliike. 1900-luvun työväes­ tölle vapaa-aika ja mahdollisuus kulttuuriharrasteisiin kulkivat rinta rinnan arjen sosiaalisten parannusten, kuten palkankorotusten ja sairas- ja työttömyysvakuutusten kanssa. ”Toteuttava porras” kuitenkin vieraantui kansanvalistuksen ihanteista samalla kun yhteiskunnasta kuoriutui paternalistinen yhtenäiskulttuuri ja teollisen yhteiskunnan koheesio.

1980-luvun jälkeisiin massaprotestiliikkeisiin on usein kytkeytynyt ”eliitinvastaisuus” tavalla, jossa ei välttämättä vastustetakaan taloudellista vaan henkistä eliittiä. Keskiluokkaistuneiden rasvanahkojen verokapinan hampaisiin ovat joutuneet etenkin ”turhuudet”, kuten oopperat, sinfoniaorkesterit ja muu korkeakulttuuri. Samaan aikaan kävijämäärät perinteisen korkeakulttuurin tapahtumissa ovat laskeneet.

Kulttuurisen hegemonian siirryttyä lähes universaalista yhtenäisen korkeakulttuurisuuden ihailusta ja tavoittelusta jonkinlaisen autenttisuuden ja teeskentelemättömyyden tavoitteluun se on nostanut etenkin paikallisesti erilaiset rahvaanomaisina tai pelkkänä viihteenä pidetyt kulttuurisuuden muodot keskiöön, eivätkä ne välttämättä­ halua identifioitua “taiteeksi”. Samaan aikaan taiteen raja­ pinta on hämärtynyt eikä taiteellisille arvoille ole enää yhteismitallisia kriteereitä.

Erityisesti taiteen harjoittajille ja harrastajille hyvin

arvokas taiteen muoto voi olla koettua arvoa etenkin vähemmän perehtyneissä ryhmissä laskevaa. Esimerkiksi abstraktit maalaukset tai tilataideteokset voidaan kokea helpoiksi jäljentää tai merkityssisältöä vailla oleviksi. Tällainen “suurten kertomusten loppuhan” tavallaan kuvaa laajemminkin yhä enemmän mikroyhteisöihin ja erikoistuneisiin sosio-ekonomisiin ekosysteemeihin jakautunutta tiedontuotannon yhteiskuntaa.

Kulttuuripolitiikalle olisi tässä ajassa tilausta juuri siksi, että vain pohtimalla taiteen määrittelyyn ja olemukseen liittyviä arvostuksen, yhteisöllisyyden, ihanteiden ja tavoitteiden kaltaisia käsitteitä voidaan käsitellä sellaisia suuria yhteiskuntaan liittyviä kysymyksiä kuten: keitä me olemme? Miten me muodostamme yhteisön? Keitä siihen kuuluu? Mikä tämän yhteisön tavoite on? Millä perusteella valitsemme arvomme?

Taide lakkaa olemasta taidetta jos se menettää yleisen arvostuksensa, koska se on sosiaalinen konstruktio, kuten kulttuurikin. Tietenkään vanhaan yhtenäisen taidemääri­ telmän ja yhtenäiskulttuurin maailmaan ei ole paluuta.

Debatti tullaankin nyt käymään siitä, miten erilaiset taidekokemukset ja alakulttuurit asettuvat keskinäiseen vuorovaikutukseen ja millaisia yhdistäviä arvostusjärjestelmiä niille muodostuu. D Eetu Kinnunen

DEBATTI 4/2015

10 | TAIDE

tanSSitaide On paradiGmOjen murrOkSeSSa

fenOmenOlOginen lähestymistaPa tanssitaiteeseen on tarjonnut tanssijoille – kuten myös tanssinopettajille, koreografeille sekä tanssintutkijoille – mahdollisuuden syventyä hetkellisen kokemusmaailman vaalimiseen tanssiteoksessa sekä oman kehohistorian tutkimiseen ja tiedostamiseen tanssitaiteen ehdoilla.

Tanssintutkija Sondra Fraleighin mukaan fenomenologisessa tanssin tulkintatavassa nykytanssi ylittää dualismin ongelmat ja alkaa käsittää tanssimisen prosessin ykseytenä: kehon ja mielen erottamattomana yhtenäisyytenä (Fraleigh 1987). Sen sijaan, että ihminen käsitettäisiin perinteisen keho-tietoisuus-erottelun kautta, on fenomenologisessa tanssintutkimuksessa alettu puhua eletystä kehosta (lived body). Tanssia ei tulkita enää vain esteettisenä kokemuksena, vaan on alettu kiinnittää huomiota tanssin omaan kokemuksellisuuteen ja tanssin tapaan avata todellisuuttamme.

Muutos on näkyvissä myös suomalaisen tanssintutkimuksen kentällä. Vastakkainasettelut tanssia historiallisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti rakentuneena toimintana tarkastelevan tutkimuksen ja erityisesti tanssikasvattajien esille nostamien fenomenologisten lähestymistapojen välillä ovat alkaneet purkautua.

Karkeasti tulkiten kysymys on modernin tanssin ja klassisen baletin kehokäsitysten vastakkainasettelusta. Nykybaletin pioneerit, kuten koreografi William Forsythe, ovat kuitenkin rikkoneet rajoja nykytanssin ja baletin välillä ja tuoneet baletin perustan eräänlaiseen kriisiin. Baletin klassinen traditio on kuitenkin yhä elinvoimainen. Tiukan, yhden paradigman tulkinnan takana häilyy aina kysymys siitä, onko olemassa vain yksi oikea tapa tanssia? D hanna huumonen Kirjoittaja on tanssija ja filosofian opiskelija, jolla on viha-rakkaus-suhde Martin Heideggerin filosofiaan.

DEBATTI 4/2015

t

ANSSIA EI TULKITA ENÄÄ VAIN ESTEETTISENÄ KOKEMUKSENA, VAAN ON ALETTU KIINNITTÄÄ HUOMIOTA TANSSIN OMAAN KOKEMUKSELLISUUTEEN JA TANSSIN TAPAAN AVATA TODELLISUUTTAMME.

TAIDE | 11

aika On muOvannut kuvaannOSta kuvataiteen mieliKuvitusPiirtäminen nähtiin 1800-luvun loppupuolen kansakoulussa tarpeettomana. Oppiaineessa nimeltä kuvaanto kehitettiin käden varmuutta, ohjattiin oikeaan havaintoon ja puhtauden noudattamiseen. Silloinen maailma vaati ihmiseltä enemmän tarkan teknisen piirtämisen ja jäljentämisen hallintaa, kuin mitä nykymaailman mahdollisuuksilla on tarpeen. Myös keskustelu kuvaannon sisällöistä ja tarpeellisuudesta oli erilaista verrattuna nykyisen kuvataiteen oppiaineen ympärillä olevaan poliittiseen keskusteluun.

Suomi ei silloinkaan ollut omassa kuplassaan vailla muiden maiden vaikutteita, vaan Euroopan arvostetuista taidekeskuksista virtasi pian uudenlaista ajattelua. Piirustuksenopetuksen uudisvirtausta Suomessa vakiinnuttamassa oli muun muassa saksalaiseen taidepedagogiikkaan perehtynyt Lilli Törnudd, ja 1920-luvulle mentäessä kuvaanto tai piirustus oli kokenut lähes täyskäännöksen.

Mielikuvituspiirtämisellä ja yksilöllisyydellä olikin nyt suurta merkitystä.

Tämän tyyppinen suuri uudistus tuo mukanaan ihan uudenlaisen keskustelun opetettavan aineen ympärillä.

Yksilöllisyyden lisääntyessä esimerkiksi reilun arvioinnin toteuttaminen ei ole enää yhtä suoraviivaista, kun ei ole ”oikeaa” tapaa piirtää. 1950–1960-luvuilla oppiaineessa, jonka nimi muutettiin kuvaamataidoksi, opetettiin paljon muutakin kuin vain piirtämistä. Lisäksi sodan seurauksena kuvaamataito oli saanut osittain taideterapeuttisiakin elementtejä. Oppiaine paisui ja keskustelu sen mukana.

Opetuksessa kummitteli pitkään termit kauneusaistin harjaannuttaminen ja yleinen kauneuskäsitys, joidenka muoto oli todellisuudessa opettajan omasta mausta riippuvainen. Tämä todettiin tosin vasta myöhemmin, kun käsitys taiteesta itsessään oli ajan mittaan muuttunut pienen eliitin kontrolloimasta asiasta kaikkien ihmisten henkilökohtaiseksi makukysymykseksi. Oppiaineessa paino-

k

UVAANTO TAI KUVATAIDE – TÄMÄ OPPIAINE EI OLE AJASTAAN IRRALLINEN, VAAN SE ON MUOVAANTUNUT AINA AIKANSA TUOTOKSEKSI. tus oli yhä silti enemmän taidollisessa osaamisessa kuin taiteellisessa ajattelussa, mutta tämäkin painotus lähti hitaasti siirtymään.

Kun kuvaamataidon opetus 1970-luvulla peruskoulusysteemin mukana tuli koskemaan kaikkia suomalaisia oppilaita, ei keskustelu aineen ympärillä ainakaan vaimentunut. 1988 Peruskoulun opetuksen oppaassa yhä vapaammaksi muuttuneen kuvaamataidon oppilasarviointiin liittyy jo vaikeita kysymyksiä. Nämä samat kysymykset tuntuvat yhä 2015 olevan keskiössä ja aineen nimikin on muuttunut matkan varrella kuvaamataidosta kuvataiteeksi eli taidon sijaan taiteelliselle ajattelulle suodaan selkeää painoarvoa.

Kuvaanto tai kuvataide – tämä oppiaine ei ole ajastaan irrallinen, vaan se on muovaantunut aina aikansa tuotokseksi. Nokia-buumin aikaan pohdittiin, onko piirustelulla mitään suoranaista hyötyä kansantalouteen ja tunteja otettiin pois. Kun nähdään, että kuvataiteella on muunlaista hyötyä, tunteja tuleekin lisää. Tuntimäärien pohtimisen lisäksi on hyvä miettiä sitä, mihin ne tunnit halutaan valjastaa nykyajassa ja mikä on tarkoituksenmukaista. Visuaalinen kulttuuri on laaja, kaikkialla ja alati muuttuva. Siihen kytkeytyvälle oppiaineelle on aika ajoin hyvä tehdä ajan hengen mukaista tuuletusta. D Jouni Kauramaa Kirjoittaja opiskelee taidekasvatusta ja on SONKin liittohallituksen jäsen.

DEBATTI 4/2015

12 | TAIDE

k

APELLIMESTARIT OVAT KLASSISEN MUSIIKIN VASTINE POPPIBÄNDIEN LAULUSOLISTEILLE.

DEBATTI 4/2015

TAIDE | 13

Sukupuolittunut musiikki ja naiskapellimestarit Minä olen soittanut useiden naiskapellimestareiden johdolla orkesterissa. Ovat useimmiten aivan hyviä. Useammin vastaan on tullut mieskapellimestareita ja muutama, joista ei oikein ota selvää.

Musiikki on äärimmäisen sukupuolittunut ja konservatiivinen kulttuurin laji. Jo pienestä pitäen lapset jotenkin vaistonvaraisesti oppivat että huilu on tyttöjen soitin, trumpetti poikien, harppu kuuluu naisille ja tuubansoitto miehille. Musiikki on sukupuolittunutta: Wagner ja Bruckner ovat miesten juttuja, Debussy ja Grieg taas feminiinisempää ja rauhallisempaa.

Tai eiväthän lapset mitään tietenkään vaistonvaraisesti opi. Niille opetetaan.

Sama tapahtuu kevyen musiikin puolella, on tyttöbändejä ja bändejä. Mutta miksi ihmeessä näin on? Lapset ei keksi näitä juttuja sisäsyntyisesti vaan jollain tavalla nämä asenteet siirretään. Todennäköisesti huomaamatta, koska ei kukaan tietenkään tahallaan halua siirtää yksimielisesti­ vanhanaikaisia ja haitallisia stereotypioita. Mutta silti näin käy.

Kapellimestarit ovat klassisen musiikin vastine poppibändien laulusolisteille. Ne ovat superstaroja, joiden varaan rakennetaan useamman miljoonan euron brändejä.

On tietysti täysin luontevaa että pr-koneisto kaivaa kipparin (eli kapellimestarin) persoonasta ne ydinasiat joilla koneistoa myydään. Klassisessa musiikissa näitä ovat aivan ensisijaisesti musiikilliset ansiot, mutta myös ulkonäkö, nuoruus tai kiinnostava henkilöhistoria. Sukupuolesta riippumatta. Ei liene sattumaa että ylikapellimestarin erittäin hyvä valokuva on kaikissa konserttitalon ständeissä, ulkolakanoissa ja kausiohjelmien kakkossivuilla.

Brändääminen ei tietenkään ole mitenkään uusi juttu musiikissa. Sibeliuksesta on olemassa yksi valokuva, jossa hän nauraa. Sibelius rakensi itsestään henkilöbrändiä, johon kuului syvämietteinen, raskassoutuinen murjottaminen. Musiikki on aina ollut bisnestä. Ja missä on bisnestä, siellä on rahaa ja intressi tarkkaan ohjailuun.

Mutta miksi naiskapelimestareista on tullut sitten jonkinlainen mediailmiö? Yksi selitys on tietysti, että tölvi-

mällä naiskapellimestareita pääsee aina otsikoihin. Ja kukapa nyt ei julkisuudesta pitäisi. Myös naiskapellimestarit puhuvat naiskapellimestariudesta osittain samasta syystä. Kilpailu on tässä bisneksessä kovaa, ja huomio tarkoittaa keikkaa. Orkesterit eivät kiinnitä ainoastaan taiteilijaa, vaan vieraileva kapellimestari vuokraa viikoksi orkesterin käyttöön koko brändinsä.

Itsestään selvää tietysti on, että naiskapellimestarit ovat samanlaisia kuin mieskapellimestarit. Osa hyviä, osa huonoja, suurin osa käyrän keskivaiheilta. Orkesterinjohtaminen on käsien heiluttamista musiikin tahtiin eikä ole liikuntasuorituksenakaan erityisen vaativa. Ja ammattiorkesteri soittaa kohtuullisen konsertin vaikka kipparina olisi täysin pystymetsästä nostettu työmarkkina-asian­ tuntija.

Klassinen musiikki on se kulttuurin alalaji, jossa miehet frakeissa ja naiset iltapuvuissa toteuttavat koreografialtaan täsmällisesti 1800-luvun puolivälissä muodostuneen konserttitilaisuuden. Valot himmenevät, kapellimestari astuu lavalle, orkesteri nousee ja yleisö taputtaa. Sitten — musiikki.

Ja minä pidän tästä. Minä suorastaan rakastan sitä.

Mutta on ymmärrettävä että tämä on kuitenkin ultrakonservatiivinen näytelmä, johon roolitus on ollut jo pitkään selvillä. Naiskapellimestarit ovat tässä suhteessa vielä täysin uusi juttu.

Kun me opetamme lapsia musiikkiopistoissa soittamaan, me emme opeta pelkästään instrumentinhallintaa­ ja musiikkia. Me opetamme sitä klassista kulttuuria ja tapa­­perinnettä joka kuuluu tähän pakettiin. Musiikin suku­puolittuneisuus on klassisen musiiikin kentällä vasta pikkuhiljaa alettu myöntää ja kestää aikansa ennen kuin tämä ymmärrys siirtyy tuleviin sukupolviin.

Mutta toisaalta, Taideyliopistossa opiskelee jo minua parempia naistuubisteja. D Tuomas Saloniemi Kirjoittaja on lihava miestuubisti ja musiikin maisteri.

DEBATTI 4/2015

14 | TAIDE

unelmatyötä ilman talOudelliSta intreSSiä – taiteilija työelämän väliinputOajana

s

ivistys ei muODOstu pelkästään koulutuksesta, vaan myös kulttuurista. Siellä missä on sivistystä, on taidetta. Kulttuurin merkitys yhteiskunnan kehityksen kannalta on kiistaton. Taiteella on ollut merkittävä rooli yhteiskuntien murrosvaiheissa aina Ranskan vallankumouksesta arabikevääseen. Taiteen tehtävä voi olla herätellä ja kritisoida, tai sitten pelkästään luoda kaunista ja hyvää.

Taiteilijat ovat kuitenkin jääneet marginaaliin ja työelämän väliinputoajiksi. Usein taiteilijuus edellyttää tiettyä pakkoa tai tarvetta luoda uutta. Suurin osa taiteilijoista on tuomittu köyhyyteen, mutta he valitsevat silti taideammatin. Taidealalle päätyminen on yleensä seurausta suuresta henkisestä palosta, jonka suuntaaminen toiselle alalle olisi mahdotonta.

Yhteiskuntajärjestelmämme ei tunnista taiteilijan työtä, sillä se ei ole samalla tavalla palkkatyötä kuten yrittäjyys tai perinteiset ammatit. Taiteilijan työhön itsessään ei välttämättä liity ollenkaan taloudellista intressiä. Koska taiteilijankin on syötävä, riippuvaisuus apurahoista on jatkuvaa. Taiteilijan sosiaaliturva on yhteiskunnassamme heikoimpia. Taiteilijan määritelmä on myös epäselvä, sillä ammattiliittoon kuulumiseen tai apurahan saamiseen vaaditaan tietyt standardit ylittävää ammatillista näyttöä.

Taiteilijan heikko yhteiskunnallinen asema on nurinkurinen siihen nähden, kuinka arvostettu on taidealan kouDEBATTI 4/2015

lutus Suomessa. Esimerkiksi Taideyliopiston sisäänpääsyprosentti on alasta riippuen 3–4, prosentuaalisesti on siis helpompi päästä Helsingin yliopistolle opiskelemaan lääketiedettä tai oikeustiedettä. Taiteilija ja ekonomisti Hans Abbingin mukaan taiteilijoiden määrä ei kasvaisi ilman, että alasta maalataan liian ruusuinen kuva.

1980-luvulta lähtien taiteilijat ovat keskustelleet niin sanotusta taiteilijapalkasta. Taiteilijapalkalla ei tarkoiteta sosiaalipoliittista vaan taidepoliittista toimenpidettä. Siinä palkka maksetaan taiteilijalle vastineeksi siitä, että taiteilija asettaa itsensä ja luovan toimintansa yhteiskunnan käyttöön. Mallissa taidetta ei siis tueta vaan palkka maksetaan tehdystä taidetyöstä. Keskustelun taiteilijapalkasta on viime vuosina syrjäyttänyt perustulokeskustelu.

Voidaan kuitenkin perustellusti puolustaa taiteen erityisasemaa työelämässä. Mikä toimii taiteilijoilla, ei välttämättä toimi sairaanhoitajilla tai tutkijoilla. Ennen kuin taiteilijapalkkaan tai perustuloon päädytään, taiteilijoiden taloudellista asemaa voi parantaa monella tapaa.

Tekijänoikeudet sekä taidetta arkistoivat ja ylläpitävät laitokset kuten museot ja teatterit ovat isossa roolissa.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen on ilmoittanut aloittavansa taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistamistyön.

Myös työväenliikkeen tulisi osallistua tähän keskusteluun, onhan kyse yhdestä heikoimmassa asemassa olevista ammattikunnista.

TAIDE | 15

t

AITEILIJAN HEIKKO YHTEISKUNNAL­ LINEN ASEMA ON NURINKURINEN SIIHEN NÄHDEN, KUINKA ARVOSTETTU ON TAIDEALAN KOULUTUS SUOMESSA.

Useille taiteilijoille taide on itseisarvo. Taidetta voidaan kuitenkin pitää myös instrumenttina talouden tai ideologian edistämisessä. Hyvä esimerkki on Team Finland -verkoston maabrändiprojekti ja siihen liittyvä kulttuurivienti.

Kriittisen näkemyksen mukaan taiteen on oltava vastavoima kaupallisuudelle. Riski onkin, että taiteen arvo määriteltäisiin kaupallisesti: taide on hyvää jos se myy. Toisaalta luovuuden levittäytyminen myös kaupallisille aloille tuo taiteen lähelle katsojaa. Valtavirtaistumiseen liittyy myös rahaa ja tunnettuutta.

Väitän, että taiteen valtavirtaistuminen on hyväksi myös alalle. Laajasta sivistyksestä ja kulttuurin arvostuksesta hyötyvät kuluttaja ja taiteilija. Sosialidemokraatit voisivatkin nuorisotakuun lisäksi ottaa asiakseen myös nuorten kulttuuritakuun. Tähän liittyy sosialidemokraattinen ajatus siitä, että sivistys ja kulttuuri ovat kaikkien saatavilla. Vähintään yhtä tärkeää kuin taiteilijoiden itsensä tukeminen, olisikin tukea taiteen kulutusta taloudellisen intressin olemassaolosta riippumatta. D

HANS ABBING 1946–

elisa GeBhard Kirjoittaja on eduskunta-avustaja, SONKin liittohallituksen jäsen ja OSYn puheenjohtaja.

DEBATTI 4/2015

16 | TAIDE

Kulttuurinen nuorisotyö kunnallisen nuorisotyön keskiöön Kulttuurinen nuorisotyö on nuorisotyön muoto, joka joissain yhteyksissä jaetaan kolmeen haaraan: taiteelliseen, yhteiskunnalliseen ja henkilökohtaiseen. Kulttuurisen nuorisotyön lähtökohtana on antaa nuorelle välineitä rakentavasti tutkia ja ilmentää omaa näkökulmaa, tuntemusta itsestään ja ympäröivästä yhteiskunnasta.

Kulttuurilliset harrastukset opettavat nuoria jäsentämään ja ymmärtämään omia mielipiteitä ja arvoja.

Taide tarjoaa pinnan, jolle maalata omaa kasvua. Kulttuurillisen nuorisotyön paikka on tukea nuorta, nimenomaan nuorena. Taide on tässä työssä sekä väline että päämäärä. Taiteelliset taidot auttavat jäsentämään todellisuutta erilaisiin kokonaisuuksiin ja asettamaan omat arvot ja näkemykset kyseenalaistettaviksi. Ihmisenä oleminen on jatkuvaa opettelua ja kulttuurisen nuorisotyön pyrkimyksenä on tukea nuoren kasvua ihmisenä, mutta myös taiteilijana.

Kulttuurisessa nuorisotyössä rohkaistaan nuoria arvostamaan omia mielipiteitään ja ammentamaan niitä itseilmaisussa. Taidekasvatus nostaa nuorten itsetuntoa ja kasvattaa oma-arvontuntoa. Kulttuurilliseen nuorisotyöhön panostamalla kunnat paitsi osoittavat arvostusta DEBATTI 4/2015

T

AITEELLISET TAIDOT AUTTAVAT JÄSENTÄMÄÄN TODELLISUUTTA ERILAISIIN KOKONAISUUKSIIN JA ASETTAMAAN OMAT ARVOT JA NÄKEMYKSET KYSEENALAISTETTAVIKSI. ja panostusta nuorille ja heidän hyvinvoinnilleen, myös rakentavat pohjaa alueen sosiaaliselle yhteisöllisyydelle ja paikalliselle omaleimaisuudelle.

Kulttuurinen nuorisotyö ei missään tapauksessa ole vapaata kulttuurityötä, mutta sillä olisi varmasti paljon ammennettavaa myös vapaan kulttuurityön periaatteista.

Olennaisinta on, että nuorisotyössä nuoria tuetaan tarjoamalla välineitä itseilmaisulle ja tuetaan omien mielipiteiden heijastelussa suhteessa yhteiskuntaan. Taide ei koskaan synny tyhjiössä. D Noora Luukka Kirjoittaja toimi Jyväskylän kaupungin kulttuurisen nuorisotyön ohjausryhmän puheenjohtajana 2013–2014.

DEBATTI JATKUU | 17

FeminiSmi ilman naiSia On turHaa

l Kun KaiKKia sorretaan, kuka on sortaja? Nykypäivän feministisessä keskustelussa pidetään tärkeänä muistuttaa, että kaikkiin sattuu. Debatin numerossa 3/2015 Eetu Kinnunen kirjoittaa tarpeesta muuttaa feminismi paremmin nykyaikaan sopivaksi. Kirjoituksessaan "Feminismin on päästävä naisasialiikkeen leimasta" Kinnunen argumentoi, että feminismin on aika muuttua naisten etujärjestöstä "sortavia sukupuolirakenteita uudistavaksi liikkeeksi".

Tätä verrataan siihen, kuinka nykyvasemmiston täytyy unohtaa työläisiä riistävät porvarit, koska yhteiskuntaluokat ovat muuttaneet muotoaan.

Mutta entä sukupuolijärjestelmä? Lienee ilmiselvää, ettei sukupuolten välinen hierarkia ole kadonnut minnekään. Miehet sortavat yhä naisia. Kunnes sukupuolisorto lakkaa ja tasa-arvo on saavutettu, emme voi lakata kiinnittämästä huomiota naisten kohtaamiin ongelmiin.

On historian vääristelyä vihjailla, että feminismi olisi lietsonut "sukupuolisotaa", ”naiset vastaan miehet” -asetelmaa ja että feministien agendalla olisi ollut "uhriutuminen". Uhriutua voi vain sellainen, joka ei oikeasti ole alistamisen tai väkivallan uhri. Sotaa on systemaattinen väkivalta, ei kritiikki tai edes iva. Naisten syyttäminen sodasta – samaan aikaan kun esimerkiksi raiskausta käytetään yleisesti sodan välineenä naisia vastaan – ei ole järkiperäinen argumentti. Se on pikemminkin retorinen yritys kääntää tilanne päälaelleen.

Naisasianaiset ovat aina analysoineet myös miesten kohtaamia ongelmia, eikä se ole vaatinut minkäänlaista feminismin uudelleenbrändäämistä. Yhdysvalloissa feminismin ensimmäinen aalto kumpusi orjuuden vastaisesta liikkeestä 1800-luvulla. Toisen aallon radikaalifeministit

IENEE ILMISELVÄÄ, ETTEI SUKU­ PUOLTEN VÄLINEN HIERARKIA OLE KADONNUT MINNEKÄÄN.

totesivat aggressiivisen maskuliinisuuden ihannoinnin johtavan sekä miesten väliseen että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Kirjoituksensa lopussa Kinnunen vetoaa siihen, että feminismin uudistaminen toisi liikkeelle lisää kannattajia.

Feminismistä voitaisiin tehdä identiteettikysymys nuorille liberaaleille. Auttaisivatko muoti-ilmiön perässä juoksevat kannattajat kuitenkaan feminismiä saavuttamaan tavoitteensa? Feminismi ei ole kiva ja vaaraton aate, joka lupaa kaikkea kaikille. Totuus on, että feministit haluavat viedä miehiltä heidän etuoikeutensa ja ylemmän asemansa yhteiskunnassa.

Toisaalta feminismillä olisi paljon annettavaa miehille – panssaroidun maskuliinisuuden tilalle voisi tulla täysi ihmisyys. Mikään ei estä feministejä halutessaan tekemästä mieskeskeistä työtä, jossa luodaan miehille mahdollisuus käsitellä kohtaamiaan ongelmia patriarkaalisessa yhteiskunnassa.

On kuitenkin muistettava, että vaikka patriarkaatti satuttaa kaikkia, se samalla hyödyttää miehiä rakenteellisesti. Syy naisasiaan ei ole miesviha, vaan miesten ryhmänä harjoittaman sukupuolisorron vastainen taistelu.

Naisten aseman täytyy olla feminismin keskeinen kysymys. Naisten täytyy olla feministisen liikkeen keskiössä.

Jos edes feministit eivät keskity naisten kokeman sorron vastustamiseen, kuka keskittyy? D iiris vesala Kirjoittaja on yleisen kielitieteen opiskelija.

DEBATTI 4/2015

18 | KOLUMNI

SuOmeSSa tarvitaan inveStOintiajattelua

DEBATTI 4/2015

KOLUMNI | 19

P

ANOSTUKSET KANSALAISTEN HYVIN­ VOINTIIN TÄNÄÄN MAKSAISIVAT ITSENSÄ MONINKERTAISESTI TAKAISIN HUOMENNA.

Suomen toisen maailmansodan jälkeinen menestystarina eli nousu yhdestä Euroopan köyhimmistä maista­ korkean elintason ja hyvinvoinnin yhteiskunnaksi ei tapahtunut sattumalta. Heti sodan jälkeen suomalaista yhteiskuntaa lähdettiin määrätietoisesti viemään tähän suuntaan.

Suomen nousu nojasi 1950-luvun alusta asti investointi­ ajatteluun. Julkisessa keskustelussa investoinneista tuli ”taikasana”, kuten tuolloin pääministerinä toiminut Urho Kekkonen kuvasi investointiajattelun nousua kuuluisassa­ pamfletissaan Onko maallamme malttia vaurastua?

Investointiajattelu ei jäänyt haihatteluksi, vaan se alkoi vaikuttaa pian yhteiskuntapolitiikkaan. Talouspolitiikassa­ tavoiteltiin korkeaa investointiastetta. Valtionyhtiöt investoivat ja julkista rahoitusta käytettiin suurten infrastruktuuri-investointien rahoittamiseen erityisesti maan pohjoisissa osissa.

Investoinnit loivat työtä, kirittivät kulutusta ja tehostivat tuotantoa. Ne olivat taloudellisen hyvän kehän alkupiste ja vakaan taloudellisen kasvun moottori. Suomen kasvumallia vuosien 1950 ja 1990 välillä voidaan hyvällä syyllä kutsua investointivetoiseksi.

Investointiajattelun vaikutus ei kuitenkaan rajoittunut talouden ohjaukseen. Hyvinvointiyhteiskunnan selkärangaksi muodostuneessa valtiollisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa palveluiden investointiluonne ymmärrettiin hyvin: panostukset kansalaisten hyvinvointiin tänään maksaisivat itsensä moninkertaisesti takaisin huomenna.

Esimerkiksi sairausvakuutuslaki, kansanterveyslaki sekä päivähoitolaki saivat oikeutuksensa pitkälti niiden lupauksesta kasvattaa aktiivisen väestön sekä työvoiman määrää ja siten nopeuttaa talouskasvua pidemmällä täh-

täimellä. Talouden ja kansalaisten hyvinvoinnin nähtiin kasvavan rinta rinnan, toisiaan tukien.

Vuosikymmenten saatossa investointiajattelu heikentyi ja sen vaikutus yhteiskuntapolitiikkaan väheni. Julkisessa keskustelussa tähtäin lyheni. Yritysten lyhyen aikavälin voitot ja julkisen talouden säästöt nousivat talouspolitiikan tekemisen keskiöön. Alettiin ajatella, että eväät on syöty, rahat on loppu eikä investointeihin ole enää varaa.

Sosiaalipolitiikka alistettiin säästöpakolle.

SSS-hallituksen alkutaival on ollut eräällä tavalla tämän muutoksen huipentuma. Julkisella velalla pelottelulla vahvistettu säästövimma, kärkihankkeiden panostuksia suuremmat leikkaukset tulevina vuosina ja retoriikka kipeiden mutta välttämättömien päätösten tekemisestä vaikeina aikoina kuvaavat erinomaisesti investointiajattelun tappiota.

Tappion ei tarvitse kuitenkaan olla lopullinen. Investointilogiikka pätee yhä yhteiskunnallisessa kehityksessä niin kuin se päti aikaisempinakin vuosikymmeninä. Jotta taloudelliset investoinnit ja hyvinvointi-investoinnit lähtevät jälleen kasvuun, on ihmiset saatava uskomaan investointeihin ja investoimisen kannattavuuteen.

Käytännön esimerkit investointien hyödyistä sekä talous- ja sosiaalitieteen teoriat voivat auttaa investointiajattelun vahvistamisessa, mutta yhtä tärkeää on investointien poliittinen edistäminen. Olisi hienoa löytää Suomesta 2010-luvulla poliittinen liike, joka suhtautuu investoimiseen vakavasti. D Jussi Ahokas pääekonomisti SOSTE DEBATTI 4/2015

20 | KIRJAT

DEBATTI 4/2015

KIRJAT | 21

Mistä saamelaiskiistassa on oikein kyse?

Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiskiista. Into. Helsinki 2015

Etenkin viime vuosina julkisessa keskustelussa on esiin pompahtanut aika ajoin saamelaiskiistaksikin kutsuttu vääntö, jossa saamelaiset näyttäytyvät riidanhaluisena joukkiona. Mikä on ILO169-sopimus? Miksi Suomi ei ole vieläkään ratifioinut sitä? Minkä takia kaikkia ei hyväksytä saamelaisluetteloon? Miksi saamelaiset eivät pysty sopimaan asioistaan? Näitä kysymyksiä saamelaisen kulttuurin professori, vuoden tietokirjailijaksi vuonna 2011 valittu Veli-Pekka Lehtola on lähtenyt purkamaan lokakuussa 2015 julkaistussa kirjassaan Saamelaiskiista.

Professori Lehtola aloittaa kirjansa perusteellisesti taustoittamalla saame­ laisuutta, sen historiaa Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa. Lehtola aloittaa kirjansa käymällä läpi 1970-luvun tapahtumia, jotka osoittavat Suomen olleen aikanaan alkuperäiskansa-asioissa edelläkävijä. Pohjoismaista ensimmäisenä vuonna 1973 Suomeen perustettiin saamelaisten demokraattinen elin, Saamelaisvaltuuskunta. Norjassa saame­ laisten aseman parantaminen vaati legendaarisen Alta-Koutokeino –vesistön patoamisesta käydyn kamppailun ja siitä seuranneen kansainvälisen maineen ryvettymisen 1980-luvun taitteessa, jotta asiat lähtivät etenemään vauhdilla.

Vauhdikkaan alun jälkeen kehitys on ollut Suomessa hidasta ja kuten professori Lehtola kirjassaan tuo hyvin esiin, on valtiovallan toimesta useita kertoja kävelty saamelaisten ylitse. Vuonna 1995 saamelaiskäräjälaki uudistettiin Saamelaiskäräjien tahdon vastaisesti, ILO169-sopimuksen ratifiointia on odotettu 25 vuotta ja korkein hallinto-oikeus­ on hyväksynyt Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ihmisiä, jotka eivät sinne Saamelaiskäräjien mukaan kuulu. Lehto-

lan Saamelaiskiista avaakin hyvin niitä historiallisia syitä, joista monen saamelaisen epäluulo­ Suomen valtiota kohtaan kumpuaa.

Professori Lehtolan Saamelaiskiista sai ajattelemaan uudelleen jo aiemmin mielessäni pyörittelemääni asiaa: Suomessa saamelaiskysymys nähdään usein ongelmana, vaikka viime kädessä siinä on kyse yhteiskunnallisen tasaarvon toteutumisesta. Tämän tiivistää Saamelaiskäräjien jäsen Janne Saijets kirjassa hyvin: ”Harva saamelainen on nykyään kokenut suurta yksilöön käyvää sortoa tai syrjintää, mutta rakenteellista kylläkin. – Sorron yksi merkittävä nykyajan esiintymismuoto on Lapissa esiintyvä disinformaatio.”

Lehtolan Saamelaiskiista on erittäin ansiokas selvitys niistä kysymyksistä, jotka saamenmaata ja eduskuntaa jakavat. Ensimmäistä kertaa on onnistuttu kirjoittamaan saamelaisasioista laajemmin siten, ettei tarvitse olla saamelaisasioiden harrastaja ymmärtääkseen lukemansa. Saamelaiskiista on kevyttä luettavaa: Allekirjoittaneelle lukemista siitä riitti yhdeksi illaksi. Kirjaa voi suositella jokaiselle, joka on edes joskus miettinyt, mistä saamelaisia koskevissa väännöissä on kyse. Lehtolan Saamelaiskiista tarjoaa kiinnostavan ikkunan niihin tuntoihin, jotka saamelaisyhteisössä ovat läsnä. D Mikkel Näkkäläjärvi Kirjoittaja on Inarissa kasvanut saamelaisnuori, joka on lopen uupunut kiistelyyn.

Saamelaiskiista on ehdolla Kanava-tietokirjatunnustus­ palkinnon saajaksi vuonna 2015.

DEBATTI 4/2015

22 | KIRJAT

työväenliikkeen viiSut ja virret

Timo Kalevi Forss: Toverit herätkää. Poliittinen laululiike Suomessa. Into. Helsinki 2015

PerussuOmalaisten Olli Immonen herätti kesällä valtavan kohun, kun hän Facebookissa unelmoi ”rohkeasta kansasta, joka kukistaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus”. Kansanedustaja vakuutti vahvaa uskoa taistelutovereihinsa: ”Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän.”

Moneen tuomitsevaan korvaan tuo paatos ja retoriikka kalskahtivat kyseenalaisesti suoraan kumpujen yöstä. Ymmärtäjät puolestaan ihmettelivät, miksi työväenliike saa hoilata joka vappu taistelulaulujaan, ilman että kukaan syyttää kiihotuksesta väkivallan tekoihin.

Niin, mitä saarnaa vaikkapa Marseljeesi, jonka kertosäe kehottaa kansalaisia aseisiin, ”kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme” (Aux armes, citoyens … Qu’un sang impur abreuve nos sillons). Suomessa sanat on tosin totuttu kuulemaan hieman siloisempana versiona, mutta sitäkin komeammin esimerkiksi Reijo Frankin suusta:

Siis aatteen puolesta olkaamme urhokkaat!

Mars eespäin, mars ja vaikka kuolohon on voitto meidän, on! marseljeesi On matkan varrella taipunut moneen sitten Ranskan suuren vallankumouksen päivien ja sotien.

Nouseva työväenliike otti sen 1800-luvulla omakseen yli rajojen, mutta kansallislauluna se kelpasi toisessa maailDEBATTI 4/2015

mansodassa yhtä hyvin Vichyn Ranskalle kuin vastarintaliikkeelle.

Laulujen, puheiden ja kirjoitusten merkitys määräytyykin aina kontekstissaan, eikä vähiten niitä traditioita vasten, johon käytetty retoriikka liittyy ja liitetään. Olli Immosen sanomisten aatetaustaa tulkittiin tältä pohjalta heti tuoreeltaan ja purettaneen akateemisemmin vielä pitkään monessa politiikan tutkimuksen pajassa.

Työväenlauluihin taas saa pikakurssin tarttumalla Timo Kalevi Forssin kirjauutuuteen Toverit herätkää.

Poliittinen laululiike Suomessa (Into). Se ponnistaa kaukaa Työväen marssista, jonka Oskar Merikanto sävelsi vuonna 1894 tilaustyönä Helsingin työväenyhdistyksen 10-vuotisjuhliin.

Pääpaino asettuu kuitenkin 1960- ja 1970-luvuille. Vasemmistolainen laulu eli silloin hämmästyttävän kukoistuskauden, jossa musiikki ei ollut pelkkää perinteen siirtoa tai osa joukkokokoontumisten rituaalista koreografiaa.

Oli se toki niitäkin, mutta yhtä lailla aktiivinen ja näyttävä osa poliittista agitaatiota.

Kulttuurisesti monipuolista ja tärkeää teemaa on sormeiltu ennenkin, mutta tutkimukselliset syväluotaukset siitä odottavat yhä tekijäänsä. Forssin teos ei tällaista sosiologista ja yhteiskuntahistoriallista puutetta korjaa, vaikka tarjoaa sinänsä tarpeellisen ja kattavan kartoituksen itse ilmiöstä.

Huomattavan suuri osa kirjasta kietoutuu kovassa nostalgianosteessa olevan Love Recordsin ympärille. Levytyk-

KIRJAT | 23

MARSELJEESI

set tekijöineen ja tekstittäjineen esitellään sympaattisen myötäsukaisesti, ja kansitaide tarjoaa mainion kavalkadin ajan estetiikkaan. Kuvitus on muutenkin kauttaaltaan runsas ja taitto onnistunut.

Yhteiskunnallista teatteria Lapualaisoopperasta ja erilaisista kabareista lähtien voi pitää poliittisen laululiikkeen kehtona. Bertolt Brecht käy henkisestä kummisedästä, Vietnamin sota ja Latinalaisen Amerikan vallankumousromantiikka maailmanpoliittisesta virikkeestä.

Toverit herätkää sopiikin hyllyyn Miska Rantasen tekemän Loven historiikin ja esimerkiksi KOM-teatterista kertovan kirjan väliin. Oman referenssinsä tarjoavat osallisten muistelmat ja henkilökuvat, joita löytyy keskeisistä naisista Kaisa Korhosesta, Aulikki Oksasesta ja Sinikka Sokasta sävelten ja näyttämön sankareihin Kaj Chydeniukseen ja Kalle Holmbergiin, muistakin.

Haastattelut ovat tarjonneet myös Forssille kiinnostavaa antia. Skuupeista paras – jos kohta kiistanalainen – tulee M. A. Nummiselta. Hän haluaa oikaista yleisesti vallitsevan käsityksen, jonka mukaan taistolaisilla oli parhaat bileet: Kyllä maolaiset veivät voiton tässä asiassa. Heidän juhlissaan, etenkin Keskisuomalaisessa Osakunnassa, oli mukana ”kaikki”, myös paljon silloisia kokoomuspoliitikkoja.

pitalismin kritiikki kärjistäenkin taas tervetullutta näinä talouden ylivallan aikoina.

Kukapa ei olisi vääryyttä vastaan – tietäisi vaan, miten sen nujertaa. Siihen militantti kommunismi ja naiivi neuvostojulistus kuulostavat korkeintaan menneen maailman kitschiltä.

Ehkä vanhan työväenliikkeen taistelulauluissa on sittenkin vara parempi. Ne soivat sosiaalidemokraattisessa perinteessä siinä missä virret evankelis-luterilaisessa kirkossa. Koskettavimmillaan niistä mieli liikuttuu, vaikka tuskin edes tosiuskovaiset kummassakaan liikkeessä ottavat veisuutaan ihan sanan mukaisesti.

Jutta Urpilaisen huippuhetki SDP:n puheenjohtajana osui Joensuun puoluekokoukseen 2010, kun hän vasta uudelleen valittuna viritti valtavaan urheiluhalliin katetulla juhlaillallisella yhteislaulun ilman säestystä. En tiedä, onko Taistojen tiellä koskaan soinut yhtä kauniisti vastaavassa sosiaalisessa tilanteessa, tuskin tällä vuosituhannella ainakaan. D miKKo maJander Kirjoittaja on poliittisen historian dosentti ja ajatushautomo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja.

m. a. nummisen ja Kaisa Korhosen laulusaundi jakoi aikanaan ja jakaa yhä mielipiteitä, mutta muuten laululiikkeen monien klassikoiden kestävää tenhovoimaa on turha kiistää. Yleishumaani sanoma on monin osin ajatonta, kaDEBATTI 4/2015

24 | SONK

SOnk tOimii ympäri SuOmen! sOnKin tOimistO: sOsialiDemOKraattiset OPisKelijat – sOnK ry.

lahDen DemariOPisKelijat lDO Puheenjohtaja Maria Rytkönen maria.rytkonen@jyu.fi

Saariniemenkatu 6 00530 Helsinki sonk@sonk.fi www.sonk.fi

OPisKelijOiDen sOsialiDemOKraattinen yhDistys Osy, helsinKi

Puheenjohtaja Hanna Huumonen 045 112 9299 puheenjohtaja@sonk.fi

Puheenjohtaja Elisa Gebhard elisa.gebhard@gmail.com www.osy.fi

Pääsihteeri Noora Luukka 045 277 5070 paasihteeri@sonk.fi

Otaniemen OPisKelijaDemarit OODi, esPOO

Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat toimisto@sonk.fi

jOensuun sOsialiDemOKraattiset OPisKelijat jOsy Puheenjohtaja Noora Kettunen noora.kettunen1@gmail.com

jyväsKylän sOsialiDemOKraattiset nuOret ja OPisKelijat jsDn Puheenjohtaja Kirsi Niemi k.m.niemii@gmail.com www.jsdn.fi

KuOPiOn OPisKelijaDemarit KODe Puheenjohtaja Linda Sorrius linda.sorrius@hotmail.com

DEBATTI 4/2015

sOsialiDemOKraattiset ammattiKOrKeaKOuluOPisKelijat sOma Puheenjohtaja Christine Fallenius christine.fallenius@gmail.com soma.sdp.fi

tamPereen sOsialiDemOKraattinen OPisKelijayhDistys tasy Puheenjohtaja Milla Granlund granlund.milla@gmail.com tasyry.blogspot.com

Puheenjohtaja Pinja Raitanen pinja.raitanen@gmail.com

turun OPisKelijOiDen sOsialiDemOKraattinen yhDistys tOsy

Oulun OPisKelijOiDen sOsialiDemOKraattinen yhDistys OOsy

Puheenjohtaja Annemari Hannula annemari.hannula@gmail.com www.tosy.fi

Puheenjohtaja Heidi Keränen heidikeraenen@gmail.com oosy.sdp.fi

vaasan sOsialiDemOKraattiset OPisKelijat vsDO

rOvaniemen sOsialiDemOKraattinen OPisKelijayhDistys rOsO Puheenjohtaja Hannu Mällinen hannu.mallinen@pp.inet.fi rosolaiset.blogspot.fi

Puheenjohtaja Pekka Tuuri tuuri.pekka@gmail.com

ÅBO sOCialDemOKratisKa stuDeranDe Åss Ordförande Kennet Mattfolk kennet.mattfolk@hotmail.com

ETSIMESSÄ | 25

yeS Summer Camp Santa Cruz, Torres Vedras, Portugali, 25.—30.8.2015

DEBATTI 4/2015

26 | DEBATTI

deBatOijat

miKKel näKKäläJärvi

Jouni Kauramaa

”Tähän lehteen minä kirjoitin arvostelun

”Tähän lehteen minä olisin voinut kirjoit-

uudesta Saamelaiskiista-kirjasta, joka on

taa useammastakin aiheesta.

myös ehdolla vuoden tietokirjaksi.

Parasta lehden tekemisessä oli sydän-

Parasta lehden tekemisessä oli

täni lähellä oleva teema.

mahdollisuus saada kirjoittaa itselle

Taide on.”

tärkeästä aiheesta, josta tiedetään liian vähän. Sain samalla hetken vapaata New Yorkissa YK:n yleiskokousmatkalla ja mahdollisuuden miettiä ihan muuta.

Taide on todellisuutemme uutta tulkintaa, luovuuden hedelmä. Usein kaunista ja tunteita herättävää..”

SeuraavaSSa numerOSSa: ?

DeBatti jatKuu netissä: faCeBOOK.COm/DeBatti.lehti WWW.DeBattilehti.fi

DEBATTI 4/2015

Vastuuta vauvasta vaariin

Taloudellinen ja sosiaalinen vastuu sekä vastuu ympäristöstä ovat osa Osuuskunta Tradekan toimintaa.

Kannamme vastuuta vauvasta vaariin ja tuemme mm. Uusi Lastensairaala 2017 -projektia, eri nuorisojärjestöjä sekä omaishoitajien ja ikääntyvien ihmisten loma- ja virkistystoimintaa.

R

Lue lisää yhteiskuntavastuustamme www.tradeka.fi

28 |

A7 W1

deBatti

nrO 4/2015

Ota yHteyttä! haluan liittyä sOnKin jäseneKsi. haluan liittyä DemarinuOrten jäseneKsi. haluan saaDa lisää tietOa sOnKista.

POstimaKsu maKsettu

haluan saaDa lisää tietOa DemarinuOrista. tilaan DeBatin ilmaiseKsi KOuluun, nuOrisOtilaan tms. tilaan DeBatin (30 eurOa / vuOsi). en halua, että minulle lähetetään enää DeBattia.

OsOitteeni On muuttunut, alla uusi OsOite. nimi ja syntymäaiKa lähiOsOite POstinumerO ja tOimiPaiKKa PuhelinnumerO sähKöPOsti OPPilaitOs Päiväys ja alleKirjOitus DEBATTI 4/2015

sOsialiDemOKraattiset OPisKelijat sOnK ry tunnus 5003105 00003 vastauslähetys