Pj-palsta

Pj-palsta Tia niemelä

Ihanaa uutta lukuvuotta kaikille fibulisteille! Tälle vuodelle on luvassa kaikenlaista mukavaa tapahtumaa Fibulan toimesta ja paljon olemme jo ehtineet tehdäkin tähän mennessä. Alkusyksy on ollut monella tapaa merkityksellinen. Kulttuurien tutkimuksen kandiohjelma tuntuu vihdoin alkaneen vakiintua osaksi yliopistoa ja toisaalta myös arkeologia osaksi kulttuurien tutkimuksen kandia sekä kulttuuriperinnön maisteriohjelmaa. Muutos onkin meille kaikille väistämätön: heinäkuun jälkeen kaikkia arkeologian opiskelijat ovat osa näitä koulutusohjelmia, kun siirtymäaika päättyy. Lukeudun itse siihen joukkoon, joka pyrkii suorittamaan tutkintonsa siirtymättä uuteen maisteriohjelmaan. Mikäli taistelet saman asian kanssa, haluan lähettää sinulle mitä suurimmat tsemppaukset, me pystymme tähän! Muutos ei aina ole pahasta, mutta mikäli kandiksi tai maisteriksi valmistuminen on muutenkin jo ihan nurkan takana, voi olla helpompaa pyrkiä suorittamaan tutkinto loppuun nyt. Helsingin yliopisto onkin panostanut selkeästi tiedottamiseen siirtymäajan päättymisestä. Vanhoja opiskelijoita on koitettu tavoittaa laajasti ja kurssitarjonta on laajentunut erilaisiin kandin tai gradun kimpussa taistelevien opiskelijoiden auttamiseen keskittyneisiin kursseihin. Sähköpostiin tupsahtaa tuon tuosta infoa ja kyselyä aiheeseen liittyen. Jos tätä lehteä lukee joku, jota tämä tieto siirtymäajasta ei ole tavoittanut (toivon todella, että näin ei ole, sillä Fibaa ei voida pitää tietolähteenä yhtään mihinkään järkevään asiaan) niin ole pikaisesti yhteydessä jonnekin! Valmistu ja kasvata valmistuneiden määrää yliopistossamme. Nimittäin toinen kuuma puheenaihe on se, että meitä ei valmistu tarpeeksi. Tästä voisinkin kirjoittaa vielä enemmän, mutta se on jo uusi tarina. Puheenjohtaja kauteni lähenee loppuaan jo ennen siirtymäaikaa. Tämä on pääosin hyvä, en pysty enää pakenemaan gradun kirjoittamista ainejärjestövastuun taakse. Kirjoitan tätä viimeistä pj-palstaa kuitenkin suurella haikeudella. Olen saanut toimia järjestömme puheenjohtajana kaksi kautta. Se on antanut minulle enemmän kuin lähes mikään muu (tähän tosin täytynee näin äiti-ihmisenä lisätä, että lapseni on se “mikään muu”). On ollut suuri ilo seurata Fibulaa ja sen toimijoita sekä jäsenistöä. Niinhän sitä sanotaan, että ainejärjestötoiminta on yliopistossa parasta. Siitäkin huolimatta, että oksennuksen peittämää Alina-salin lattiaa aamuyöllä mopatessa ei paljon naurata, enkä usko ikävöiväni sitä. Yliopisto muuttuu ja meidän tulee muuttua sen mukana. Ei kuitenkaan muuteta koskaan sitä ilmapiiriä, jossa arkeologian opiskelija tsemppaa toista kaltaistaan. Pienen alamme hienous on siinä, että opiskelukaverit tulevat helposti tutuiksi. En tiedä missä itse olisin ilman teitä muita. Teitä, joiden kanssa on saanut puhua ja puida omia ideoitaan ja opinnäytetöiden aiheita. Kiitos siitä kaikille, ei anneta siirtymäajan muuttaa tätä mitä meillä on.