Groteski 2/2013 by Groteski

#somevessa s. 40

Rappiorakkautta s. 24

Akateeminen romanssi s. 21

Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti • 1/2013

RÖYHKEÄÄ, RIETASTA JA RELEVANTTIA

Röyhkeää, rietasta ja relevanttia - kotiinkuljetuksella! Koska ilmaisesta kannattaa maksaa, voit nyt tilata Groteskin veloituksella suoraan kotiisi. Neljä Geetä koko vuodeksi hintaan 30€. Lähetä osoitetietosi sähköpostilla groteski.lehti@gmail.com. Laskua kuuluu perästä.

RÖYHKEÄÄ, RIETASTA JA RELEVANTTIA

3 PÄÄKIRJOITUS

Rockromanssi Susanna Peltonen

Heinäkuussa olin eräillä rakkaudentäyteisillä festivaaleilla. Maineensa perusteella kyse oli kesän romanssialteimmasta tapahtumasta. Puitteet tuntuivat olevan kohdillaan: kauniit kesäyöt, telttailualueen juustodisco, uimaranta ja paljon hyväntuulisia ihmisiä. Moni epäilemättä löysikin itselleen heilan ja yöllä bajamajassa pääsin taas todistamaan naapurikopin hytkyntää. Sivumennen en edelleenkään käsitä, ketä haluttaa bajamajassa. Tällä kertaa omaan koukkuuni ei tarttunut mitään seitanburgeria suurempaa. Sen sijaan vaikutuin eräiden toisten romanssista, tai oikeammin suhteesta, koska siitä kai kymmenessä vuodessa enemmän on kyse. En puhu nyt yhdestäkään tuttavapariskunnasta. Puhun yhtyeestä, jossa on ollut samat jäsenet koko sen taipaleen ajan: Paula ja Mira, Juho, Heikki ja Mikko. Puhun PMMP:stä. Se, että sama porukka pysyy kasassa kymmenen vuotta, ei ole musiikkimaailmassa uniikkia. Se on kuitenkin paljon harvinaisempaa kuin eroaminen, riiteleminen tai jäsenten vaih-

tuminen. Keikkabussissa ollaan lähempänä toisia kuin keskivertoparisuhteessa ja persooniakin on enemmän. Yleensä ei riitä, että löydät yhden ihmisen, jonka kanssa tulet toimeen. PMMP:n urassa poikkeuksellista onkin minusta se, että yhtye on kestänyt lapset, liitot ja riidat alkuperäisellä kokoonpanollaan. Vielä viimeisiä konsertteja soittaessaan, se jaksaa olla yhtä energinen, intensiivinen ja lämminhenkinen kuin aloitellessaan. Aivan kuin heidän ensirakkautensa olisi vain sattunut toimimaan. Kymmenen vuotta aiemmin alkanut romanssi on muuttunut parisuhteeksi ja liitoksi ja nyt päättyessään se saa yhä kyyneleet toisen laulajan silmiin. Vaikka PMMP:n taival ei enää jatkuisi ja kultahäitä ei päästäisi juhlimaan, voinee yhtye opettaa meille kaikille jotain romansseista: “Ja silti otan koko show:n, täyden laidallisen, käy miten käy”. Pätee yhtä hyvin bändikavereihin, kesäheiloihin, Joycen Odysseukseen kuin rakkauteenkin.

Groteski on Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti. groteski.lehti@gmail.com facebook.com/groteski Twitter: @Groteski issuu.com/groteski JULKAISIJA Media ry PÄÄTOIMITTAJAT Elli-Alina Hiilamo elli-alina.hiilamo@helsinki.fi Arto Kekkonen arto.kekkonen@helsinki.fi Saara Laaksonen saara.laaksonen@helsinki.fi Susanna Peltonen susanna.peltonen@helsinki.fi ULKOASU Oona Järvinen oona.jarvinen@helsinki.fi Eva Kiviranta eva.kiviranta@helsinki.fi KIRJOITTAJAT Lauri Haavisto Melissa Heikkilä Heini Jokinen Oona Järvinen Tanja Kallioinen Siru Kallström Arto Kekkonen Teemu Kiviniemi Eva Kiviranta Saara Laaksonen

Kristiina Markkanen Sanni Myllyaho Susanna Peltonen Mari Suonto Arda Yildirim KUVAAJAT & KUVITTAJAT Heini Jokinen Oona Järvinen Saara Laaksonen Susanna Peltonen Niko Salkola KANNEN KUVA Oona Järvinen PAINATUS Erweko Oy, Helsinki Paperi: Edixion 120 g (sisus) ja 250 g (kansi) Groteski painetaan kasviöljypohjaisilla väreillä, ja käyttämämme painotalo sekä paperi ovat sertifioituja. JAKELU Helsingin yliopiston keskustakampus, TaiK, kantakaupungin baarit ja kahvilat, Kiasma.

3 6 8 9 11 12 14 20 21 24 28 30 32 34 40 42

PÄÄKIRJOITUS

Susanna Peltonen

SIRPALEET Hajoilua, hapotusta ja huonekaluja Saara Laaksonen & nimetön kirjoittaja

KOLUMNI AIHEESTA Laitoit minut nettiin Eva Kiviranta

PAOSSA Crack pot -pormestari ja Ford Natiion Mari Suonto

KOLUMNI AINEESTA Nainen on söpö sähläri Tanja Kallioinen

ELOKUVA VALLANKUMOUKSEN JÄLKEEN Valtion sensuurista itsesensuuriin Sanni Myllyaho

KASVO Luonnonystävä Arto Kekkonen

VIERASKYNÄ Elämme päivittelyn aikakautta Teemu Kiviniemi

AKATEEMINEN ROMANSSI Rakastajana gradu Sanni Myllyaho TUHANNEN JA YHDEN YÖ RAKKAUSTARINOITA Totuus löytyy tuopin pohjalta Siru Kallström & Kristiina Markkanen

TIEDÄN, MITÄ TEIT VIIME KESKIVIIKKONA You blocked me on Facebook, now you’re going to die Saara Laaksonen YKSIN SUHTEESSA Kolme on pariton lukumäärä Arda Yildirim

ROMANSSIKAHVILA Suomen Sunny Beach Heini Jokinen

KOREALAINEN KUUME Bieberfever potenssiin Beatlesmania Melissa Heikkilä

KAPINA #w/@4sq!!

Lauri Haavisto

FESTARILEMPEÄ

Ilosaari ja Ruissalo ylpeänä esittävät Saara Laaksonen & Susanna Peltonen

5 TEKIJÄT

Kaikissa elämäntilanteissa ei auta vaikka kuutioisi itsensä ruusunpunaisen lasin sisälle. Vuosien saatossa myös Groteskin toimitus on joutunut kokemaan monia antiromantiikan hetkiä. Romanssi-numeron parissa kujeilivat muun muassa seuraavat rakkauden raapaisemat:

Lauri Haavisto

Heini Jokinen Ollessani 16-vuotias rovaniemeläinen juoppo tuli lepertelemään minulle ja ystävilleni. Ensimmäisen silmiä hän kuvaili kauniiksi kuin kauriilla. Toisella oli villin tiikerin katse. Minun silmistäni hänelle tuli mieleen vain poro. Heini Jokinen on 32-vuotias kolmannen vuoden medialainen ja takavasemmalta myös tekniikan lisensiaatti. Groteskiin Lapin kirjeenvaihtajamme Jokinen raportoi Pallaksen romanssikahviosta sivulle 32.

Loistokkaan graafikonurani alkutaipaleella suunnittelin erään trumpetistin romanttissävytteisen albumin ulkoasun. Projektin rahoittanut massikeisari halusi hääpäivän kunniaksi omistaa tuotoksen vaimolleen. Kuvitin kansilehtiön abstrakteilla otoksilla äitini kukkapuskista. Viimeksi näin levyn Stockan alennuslaarissa. Lauri Haavisto on 25-vuotias neljännen vuoden medialainen. Lauri ei ole käynyt luentosalissa yli vuoteen, mutta aikoo valmistua kandiksi ihan minä hetkenä hyvänsä – kunhan vain twiittaamiseltaan kerkeäisi. Groteskin romanssinumeroon hän kirjoitti pissaamisesta sivulla 40.

Sanni Myllyaho Herkkä hetki poikaystävän kanssa keskeytyi, kun vielä pellettilaatikkoon totuttelevan kissan pissa löytyi yllättävästä paikasta. Loppuilta menikin sitten tekstiilejä pyykätessä. Jälkikäteen asiaa on hyvä muistella huumorilla. Silloin ei naurattanut. Sanni Myllyaho on 23-vuotias viidennen vuoden medialainen, joka menetti pikkurillin lisäksi loputkin kädestään elokuville Tukholman Filmhusetilla ja viimeistelee nyt Suomessa elokuvatutkimuksen sivuaineopintoja. Romanssi-Groteskiin Sanni ahkeroi peräti kaksi juttua! Ne löytää sivuilta 12 ja 21.

6 SIRPALEET

HAJOILUA JA HALLINTAA KY City Challenge on Helsingin Kauppakorkeakoulun järjestämä urbaani seikkailu-urheilukilpailu. Tapahtuma koostuu kahdesta kisapäivästä, joiden aikana kilpailijat suunnistavat rastilta toiselle juosten, pyöräillen ja meloen. Kolmihenkiset tiimit voivat valita joko vaativamman kilpasarjan tai lungimman harrastesarjan väliltä. Kilpailupäivien koettelemukset vaativat kuitenkin myös harrastesarjan osallistujilta kovaa kuntoa, kanttia ja kestävyyttä. Kilpailu on avoin kaikille opiskelijoille. Näin ollen myös Median magnesiumkourat Hiilamo, Ignatius ja Laaksonen osallistuivat tämän keväiseen otteluun Peltosen huoltoapujen tukemina. Kokemus oli sanalla sanoen hieno. Kaupunkisuunnistuksen rastit piinasivat lähinnä aivolihaksia, kun taas pyöräilyetapilla päästiin fyysisempien esteiden pariin. Haasteiisiin lukeutui muun muassa jousiammuntaa, esterataa ja kalliolaskeutumis-

KANNUKLUSTERIN MUUTTUMISLEIKKI Kannunvalajat on ilmaissut yliopiston olevan kriittisen vuoropuhelun paikka. Kannuklusterin tilahankintojen suhteen tätä kriittistä vuoropuhelua olisi kannattanut suunnitteluvaiheessa käydä enemmänkin. Kuluneen vuoden aikana toteutettu klusterin uusi sisustus ei palvele käyttäjiään parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkkitapauksesta käy kokoushuone Weber. Uusi sisustus uusine kalusteineen on toki kaunis, mutta käytännöllinen se ei ole. Kannunvalajien mukaan Weber soveltuu juhliin, keikkoihin sekä keskusteluiltoihin. Kuten kaikkien Kannunvalajien tilojen, myös Weberin käyttöaste on korkea. Mikä on tällaisessa tilanteessa oletusaika sille, että esimerkiksi legopalikanmalliset, ontot sohvapöydät, kokonaiset puunoksat tai kenties valmiiksi käsiin ruostuva baaritiski säilyvät alkuperäisessä kunnossaan? Ei klusteri ole riehumista varten, mutta vahinkoja sattuu. Käyttötavaran paras arvo on se, että se todella kestää käyttöä. Niinkin suuren ja kirjavan joukon kuin koko Kannunvalajien käyttöön eivät uniikkikappaleet ole ne järkevimmät huonekaluratkaisut.

ta. Kauppismaisesti tapahtuma oli maustettu suurilla sponsoreilla, jotka näkyivät rasteilla ja palkinnoissa. Valitettavasti joukkueemme Penat vaihtoi nimensä jo kaupunkietapin jälkeen Penaltyksi roimien aikasakkojensa ansiosta. Teimme viestinnänopiskelijoiden kardinaalivirheen: emme ymmärtäneet ohjeita. Hyvällä tsempillä ja rastimenestyksellä nousimme kuitenkin jumbosijojen yläpuolelle. Harrastesarjan voitti sisarusjengi Matkaajat. Kilpasarjan kultaan ylsi melko suveereenisti koko kisaa hallinnut Maanpuolustuskorkeakoulun MPKK PM. Kisaväsymyksen väistyttyä Penat on jo valmiina ensi keväiseen revanssiin! Joukkueessa on kuitenkin yksi paikka vapaana... Lisätietoa: http://www.kycitychallenge.fi/ Saara Laaksonen

Kiinnostavaa on myös, että tavaran vaurioituessa siitä pyydetään valmistajan alkuperäishintaa korvauksena, vaikka itse kyseiset kalusteet on pöytäkirjojen mukaan ostettu konkurssipesästä. Mikäli Kannunvalajat haluaisivat pitää kiinni yhdistyksen säännöistä edistää ja tukea tiedekunnan opiskelijoiden ja ainejärjestöjen toimintaa, he voisivat jatkossa todella käydä sitä kriittistä vuoropuhelua. Ymmärryksellä ja sovittelevalla keskustelulla saa yleensä paljon enemmän aikaan kuin pelkällä toimintaohjeiden sanelemiselle. Niin klusterinkin kalusteille voitaisiin sopia hajoittamisesta järkevät sanktiot ja jatkossa tehdä parempia hankintoja. Kirjoitus julkaistaan nimettömänä tekijän pyynnöstä.

7 SIRPALEET

IHMISEN PARASTA AIKAA Saara Laaksonen Päätoimituksen musiikkimonsteri ehti kesällä katsastamaan muun muassa Roskildemaassa järjestettävän Northside festivaalin. Nuori tapahtuma on kasvanut vuosittain ja onnistunut hankkimaan jo varsin uskottavan tarjonnan ja suosion. Hämäriä muistikuvia siitä ja eräästä kotimaisesta konkarista koottu seuraavaan: Tanska: Northside 14-16.6.2013

Suomi: Ruisrock 5-7.7.2013

Sijainti

Ådalen, Aarhus (250 000 asukasta)

Turku (180 000 asukasta)

Ympäristö

Joutomaa

Luonnonsuojelualue

Kesto

3 päivää

Lavoja

Järjestetty ensimmäisen kerran

2010

1970

Kävijämäärä 2013

25 000 (loppuunmyyty)

71 000, järjestäjien mukaan “ylitti tavoitteet reippaasti”

Esiintymässä mm.

Band of Horses, Biffy Clyro, Phoenix, Kings of Convenience

Band of Horses, Biffy Clyro, Macklemore & Ryan Lewis

Majoitus

Ei varsinaista leirintäaluetta, couchsurfing uskottavinta

Kaksi leirintäaluetta, koulumajoitus ja kaupungin villit kortit

Viinan salakuljetus

Helppoa, pientä silmäilyä lähinnä muodon vuoksi.

Helppoa, mikäli ei osunut erään papan ylihuolelliseen syyniin

Yleisön kansallisuus

Tanskalaisten lisäksi paljon norjalaisia, brittejä ja ruotsalaisia

Festivaalin jälkeen kaivat korvistasi

Olkia

Hiekkaa/mutaa

Pyöräparkki

Löytyi, sielläkin bileet

Löytyi, ei bileitä

Ruokatarjonta

Perinteistä festarisafkaa, syrji kasvissyöjähippejä.

Monipuolinen. Välimäen Hanssilta loppui burgerit.

Nesterarjonta

Monipuolinen. Bisseä myytiin kannuissa.

Monipuolinen. Kokistölkkejä ilmaiseksi

Bajamajafiilarit

Bajistaivas: vedettävät wcpöntöt! Myös käsidesiä.

Tuttu aromikas koppielämys. Käsidesi aina loppu. Paperi usein.

Yleisön potentiaalisuus festivaaliromanssiin

Suuri, yleisö erittäin hyvännäköistä

Suuri, yleisö erittäin humalassa

Vertailun tuloksena suosittelemme lukijoita osallistumaan kaikille mahdollisille festivaaleille, mihin massit, maksa ja musiikillinen eksperimentaalisuus riittävät. Festarit ovat ihmisen parasta aikaa.

8 Kolumnisti tarttuu lehden teemaan

KOLUMNI AIHEESTA

Laitoin minut nettiin Eva Kiviranta

iimeksi ollessani treffeillä mies kertoi opiskelevansa kauppatieteitä, koska rakastaa rahaa. Sitä edellisillä treffeillä puhuttiin vain koirista. Vihaan koiria. Koko deittailu turhauttaa. Olen kyllästynyt juoksentelemaan baareissa potentiaalisten miesten perässä, ja yliopistoympyröistäkin näyttää löytyvän vain ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joiden kanssa yhteistä ei ole enää edes pääsykoekirjan vertaa. Miehen metsästämisen sijaan tekee mieli vain istua kotona syömässä sipsejä. Suurimman osan ajasta yksinäisyyttä kestää hyvin, mutta iltaisin toisinaan riepoo. Kihloihin menevät kaverit tekee mieli poistaa Facebookista Beyoncen Independent Womanin soidessa taustalla. Ajatus siitä, että oikean löytää kun lakkaa etsimästä, tuntuu huijaukselta. Salaliiton takana on varmaan joku, jota kosittiin Empire State Buildingin huipulla ja joka sitten kärrättiin hevoskärryillä auringonlaskuun. Kaikesta tästä huolimatta tunnen oloni liian nuoreksi ollakseni näin kylmä ja kyyninen, joten jotain asialle oli tehtävä. Tarpeeksi turhauduttuani loin profiilin ja laitoin itseni nettiin. Kyhäämässäni profiilissa kutsun itseäni haahuilevaksi valtiotieteilijäksi ja kerron rakastavani kahvia ja vihaavani tilastotiedettä. Totuudenmukaisen profiilin luominen on haastavaa. Tuntuu, että profiileissa kerrotaan enemmän siitä, mitä käyttäjät haluaisivat olla kuin mitä he oikeasti ovat. Tai muuten Helsinki on täynnä korkeasti koulutettuja elämäntapaliikkujia, joilla on täydellinen huumorintaju. Profiilin luomista seuraavien parin päivän ajan tunnen olevani maailman suosituin nainen, kun postilaatikko kilisee uusista viesteistä. Olkoonkin, että suurin osa on kuo-

lettavan tylsiä tai tiivistettävissä miehen strategisiin mittoihin. Jonkun mielestä minä olen kuitenkin kiinnostava. Joku haluaa kirjoittaa minulle! Alun jälkeen yhteydenottoja tulee harvemmin, ja tunnustelevien ensimmäisten viestien jälkeen sävy muuttuu henkilökohtaisemmaksi. Kolme viestiä jo vaihdettu etkä vieläkään haluaisi myöntää koko nimeäsi? Viikko mennyt ja ajatus toisen tapaamisesta tuntuu vielä ahdistavalta? Häpeäisit. Valta näyttää olevan sillä, joka kehtaa kysyä suorimpaan ja vaatia vastauksia ensimmäisenä. Odotukset tuntematonta ihmistä kohtaan ovat korkeat jo parin viestin perusteella. Muutaman rivin pohjalta muodostetaan mielikuvia ruudun toisella puolella olevasta ihmisestä. Se, mitä ei tiedetä, kuvitellaan itse ja usein virheellisesti. Vaikka Suomen suosituimpiin palveluihin kuuluukin satojatuhansia sinkkuja, on sen oikean löytäminen netistä kutakuinkin yhtä epätodennäköistä kuin unelmien prinssin tai prinsessan löytäminen bussipysäkiltä. Kaikkien käyttäjien ja viestien keskellä on helposti edelleen yksin. Jos tuntee itsensä yksinäiseksi omassa elämässään, on turha odottaa yksinäisyyden tunteen katoavan netissä välittömästi. Nettideittailun hyvä puoli on, että uudet tuttavuudet positiivisine ja negatiivisine puolineen ovat olemassa vain ruudun toisella puolella. Kirjoittaminen antaa lisäaikaa, ja etäisyyttä on helppo ottaa tarpeen vaatiessa. Kun koneen laittaa kiinni, lakkaavat nimimerkit olemasta. Ikävää tosin on, että koneen suljettuasi olet mitä luultavimmin edelleen yksin pimeässä huoneessa.

Kirjoittaja suhtautuu skeptisesti tosirakkauteen, mutta tarkisti silti pitkään nettideittailuprofiiliinsa tulleet viestit. Välillä sieltä löytää ihan hyviäkin kavereita.

9 Vaihdossa olevan medialaisen terveisiä maailmalta

PAOSSA

Crack pot -pormestari ja Ford Nation Mari Suonto

Torontoa hallinnoi skandaalista toiseen kompasteleva tollo, joka mahdollisesti kiskoo vapaa-ajallaan crackia. Mistä Rob Fordin suosiossa on kyse?

“H

än on vitsi”, kaverini Chris huokaa. “Täysi vitsi, joka ei enää naurata ketään, mutta joka kerrotaan silti joka ikinen jumalan päivä.”

Chris puhuu Toronton pormestarista, Rob Fordista. Konservatiiveja edustava mies valittiin metropolin johtoon vuoden 2010 vaaleissa suur-Toronton kaikkien aikojen suurimmalla voittomarginaalilla. Sen jälkeen Ford on pyörinyt pellenä mediasirkuksessa, jossa huomio on harvoin politiikassa. Erityisesti Toronto Star on kunnostautunut Fordin syntien kaivelemisessa. Ajojahti on aito, mutta toisaalta harvasta poliitikosta saisi näin paljon hupia irti edes etsimällä. Ford on jäänyt kiinni pikkurikkeistä kuten kännykkään lörpöttelemisestä ja papereiden pläräilystä moottoritiellä ajaessa ja ollut syytettynä jurrisesta huutelusta urheilumatsissa ja naisedustajan kähmimisestä edustustilaisuudessa. Pönäkkä Ford on viihdyttänyt myös surkeasti epäonnistuneella dieettiyrityksellään ja lässähtämällä naamalleen koettaessaan heittää hyväntekeväisyysjalkapallomatsin avaussyötön. Laiskanpulskea olemus ja kansatajuisen kököt

lausunnot täydentävät kuvaa Fordista puhkikuluneena slap stick -hahmona. Hän on jo miltei liian helppoa meemimateriaalia. Pormestari ja narkomaani? Viimeisin Ford-skandaali vetää potin kotiin. Kohu liittyi väitettyyn videotallenteeseen, jossa Ford imee kahden diilerin välissä, ei suinkaan paremman väen laatukoksua, vaan kaikista huumeista ghettotyylisintä, crack-kokaiinia. Samalla pätkällä Fordin kerrotaan nimittävän vastapuolueen nuorta poliitikkoa Justin Trudeauta hinttariksi ja puhuvan rasistisesti valmentamansa jenkkifutisjoukkueen nuorista. Videon on nähnyt väitteiden mukaan vain sen tekjät sekä Gawker-nettisivuston ja Toronto Starin toimittajat. Todenperäisyydestä ei ole tietoa, mutta Fordin pää-pensaaseen -kilpikonnapuolustus herätti vahvoja epäilyjä. Ei ihme, että miehen media- ja viestintävastaavat ja moni muukin läheinen työtoveri hylkäsi laivan kohun velloessa pahimmillaan alkukesästä.

10 Vaihdossa olevan medialaisen terveisiä maailmalta

PAOSSA

Harvasta poliitikosta saisi näin paljon hupia irti edes etsimällä.

Ford Nationin vankkumaton uskollisuus Mielenkiintoisinta Fordissa eivät kuitenkaan ole skandaalit, vaan se, että hän porskuttaa niistä huolimatta eteenpäin kuin höyrylaiva, jota eivät messevämmätkään mediamainingit kaada. Vaikka gallupien mukaan melkein puolet torontolaisista uskoi Fordin olevan crackia poltteleva homofoobikko-rasisti, näyttöjen puutteessa miestä ei ajettu virastaan ja lopulta maailmanlaajuista mediahuomiota saanut videokohukin kuivui kokoon kuin rusina rantahiekalla. Ford on edelleen pormestari, vaikka suuri osa keskikaupungin kulttuurieliitistä pitää häntä täystolvanana. Mutta he eivät kuulukaan Ford Nationiin, Fordin lojaaliin tukijajoukkoon. Ford Nation asuu pääosin siinä osassa Torontoa, johon eivät pyörätiet kulje. Siinä Torontossa, joka 15 vuotta sitten ei ollut Torontoa lainkaan. East York, Etobicoke, North York, Scarborough ja York olivat omia kaupunkejaan aina vuoteen 1997 asti, jolloin paljon vastustettu liitos liimasi ne yhteen keskusta-Toronton kanssa suureksi megakaupungiksi. Ford Nation kertoo siis ilmiönä laajemminkin metropoli-Toronton identiteettiongelmista. Kulttuurieliitti vastaan citymaasturikuskit Liitoksen tavoitteena oli säästää rahaa hallintoa keskittämällä, mutta tulokset ovat tähän mennessä olleet laihoja. Tilalle on saatu kaupunkipohja, jossa vastakkain-

asettelu urbaanien vasemmistovetoisten kaupunkilaisten ja esikaupunkialueiden konservatiivien välillä nostaa esille sellaisia hahmoja kuin Ford, jonka keskeiset vaaliteemat olivat autoilijoiden etujen ajaminen julkisen liikenteen kustannuksella ja verojen leikkaaminen. Sanoma oli tiivis ja iski hyvin siihen äänestäjäkuntaan, joka oli edellisen, vasemmistovisioita ajavan pormestarin kautena tuntenut olevansa aliedustettuna ja maksavansa vain viulut toisten rakennellessa kivoja ratikkaraitteja ja fillaribaanoja kaupungin ytimeen. Esikaupunkien Ford-kansa on pysynyt pyllähdyksistä huolimatta poikansa puolella. Skandaalit nähdään vihamielisen mediaeliitin ajojahtina ja Fordia pidetään tavallisen tallaajan, tai pikemminkin tavallisen citymaasturikuskin, puolestapuhujana. Jää nähtäväksi, millaiset jäljet Fordin pormestaripolitiikka jättää Torontoon. Ainakaan kaupunkia rampauttaviin ruuhkiin yksityisautoilun messias ei tuo helpotusta. Jul-kisen liikenteen kipeästi kaivatut laajennussuunnitelmat sakkaavat pahasti, kun veronkorotukset ovat poliittisessa pannassa. On myös epäselvää, kuinka jatkuvassa kohujulkisuudessa väsytetty Fordin hallinto kykenee ylipäänsä keskittymään varsinaiseen työhönsä. Ainakin lehtien irtonumeromyyntiä kansikuvamalli Rob Ford on varmasti tehostanut.

11 Kolumnisti tarttuu viestinnän alaan

KOLUMNI AINEESTA

Nainen on söpö sähläri Tanja Kallioinen

uttelin ystäväni kanssa ja mainitsin samaistuvani tuskallisesti amerikkalaisen tv-sarjan Newsroomin Maggiehin ja hänen armottomaan säheltämiseensä. ”Millä tavalla sähellät?”, kysyi ystävä. Kun en osannut vastata, hän tarkensi: ”Kerro jokin kerta kun sähelsit.” Muistin erään polttavan kiusallisen tilanteen. Ensimmäisenä työpäivänäni kirkon oppaana sekosin täydellisesti jutussani ja suntio joutui lennosta paikkaamaan punastelevaa minua. Olin lukenut opaskirjan moneen kertaan, mutta pieni alkuhermoilu laajeni suoranaiseksi paniikiksi. Kerroin siitä ja jo kertoessani tajusin, että oikeastaan, sanatarkasti en edes ollut säheltänyt. Kyseessä oli sekä kokemattomuutta, että onnettoman huonoa tuuria. Sen sijaan en ollut Bridget Jonesmaisesti hössöttänyt tai puuhaillut. Ystävä väitti, että monet naiset samaistuvat romanttisten komedioiden häseltäviin naishahmoihin. Dualismiin perustuvassa sukupuolijaottelussa naisen kohtalo on väistämättä olla sählä, mikäli maskuliiniseksi määritellään kompetenssi. Naisellista on, jos ei ihan osaa. Se on söpöä, oikeastaan tyttömäistä. Newsroomissa jopa vanhempi tuottaja, ammattitaitoinen ja tyylikäs nainen, heittäytyy välillä hysteeriseksi silkasta innostuksesta, kun miespuoliset kollegat jyrähtelevät

menettäessään malttinsa. Jäin miettimään itseäni ja tulevaisuuttani. Miten aion olla fiksu ja moderni, ammattitaitoinen ihminen, jos samalla määrittelen itseni perustavanlaatuisesti sähläksi? Naisten lasikattojen sanotaan olevan suurimmaksi osaksi naisen omassa päässä. En osaa. Olen vaan tämmöinen. En edes saanut täysiä pisteitä. Mistä syntyi se osa minussa, joka toteuttaa lasikattoa? Miten sähläys näkyy miesten minäkuvassa? Sähläävän miehen kuvauksia riittää tv:n sitcomeista myös romanttisiin komedioihin (Hugh Grant melkein missä tahansa leffassaan), mutta esitetäänkö niissä miesten sähläys toivottavana ominaisuutena? Onko sähläävä mies tyypillisen maskuliininen? Ehkä sähläävä mies luokin kontrastia saavuttamattomaan ihanteeseen. Jollain tapaa säheltäminen tuntuu myös houkuttelevalta. On sosiaalisesti helppoa olla hassu, kuitata mokaamisensa sähläämisenä. Joukon pelle on usein ihan pidetty ja ainakaan sellainen ei suuremmin saa vihamiehiä. En ehkä silti halua olla vain vaaraton ja viihdyttävä. Entä jos jonain päivänä haluan sanoa jotain vakavaa?

Elokuva vallankumouksen jälkeen Sanni Myllyaho

Mubarak luopui vallastaan kahdeksantoista päivän vallankumousen päätteeksi, mutta Egyptillä on vielä pitkä matka kuljettavanaan. “Demokratia on jotain, mikä täytyy keksiä ja rakentaa uudestaan joka päivä”, toteaa elokuvaohjaaja Yousry Nasrallah.

rancis Ford Coppola tuskaili 70-luvulla miten paljon energiaa elokuvan tekemisestä menee siihen, että taivuttelee rahoittajat ja tuottajat luottamaan ohjaajan näkemykseen. Samankaltaisessa tilanteessa on nyt, 40 vuotta myöhemmin, hänen 60-vuotias kollegansa Yousry Nasrallah. Egyptiläinen elokuvaohjaaja ei kuitenkaan kamppaile rahoittajien menestyspaineiden alla. Nasrallah puhui Kavan, Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Ranskan instituutin Kohti arabikevättä-yhteistyöseminaarissa viime keväänä. Seminaarin yleisö ei ollut paikalla sattumalta. Kaikilla on jokin käsitys arabikevään tapahtumista, eikä akatemiatutkija Susanne Dahlgren alusta pitkästi ennen kuin päästää Nasrallahin kertomaan omista kokemuksistaan elokuvanteosta mullistusten keskellä: “Ennen arabikevättä ja kahdeksantoista päivän

vallankumousta elokuva saatettiin hylätä kolmessa vaiheessa: Jos valmis käsikirjoitus hyväksyttiin, saattoivat kuvauspaikalla olleet tarkkailijat pysäyttää elokuvanteon, jos sisältö ei vastannut sovittua. Vielä valmiin elokuvan levitystä saatettiin rajoittaa tai jopa kieltää se kokonaan. “ Sensuurista itsesensuuriin Euroopassa arabikevät nähtiin länsimaisen teknologian mahdollistamana demokratian riemuvoittona. Elokuvantekijöiden ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet vaaleihin: “Vallankumouksen jälkeen egyptiläinen intellektuelliluokka, johon katson myös itse kuuluvani, ilmaisi jatkuvasti huolensa siitä, minkälaisen kuvan tehdyt elokuvat antavat Egyptistä ja vallankumouksesta”, Nasrallah kertoo. Valtion ohjailema sensuuri hävisi, mutta sen tilalle tuli kollegoiden painostus

ja taiteilijoiden itsesensuuri. Painostus kävi hyvin ilmeiseksi, kun Nasrallah halusi käyttää vallankumouksesta kertovassa elokuvassaan nuorta naisnäyttelijää, joka oli päättänyt jättäytyä poliittisen liikehdinnän ulkopuolelle. Näyttelijä ei ollut diktatuurin kannattaja, mutta taideyhteisössä kaikki olivat joko vallankumouksen puolesta tai sitä vastaan: “Jos ei voi tehdä taidetta ilman politiikkaa, mitä järkeä on tehdä taidetta ylipäätään?” Nasrallah kysyy Puolessavälissä seminaaria vanhempi nainen yleisössä vaatii yksiselitteistä vastausta, ovatko asiat vallankumouksen jälkeen paremmin. 30 vuotta elokuvia Egyptissä kirjoittanut ja ohjannut Nasrallah ei elokuvantekijän näkökulmasta tee eroa entisen ja nykyisen välille. Entinen diktaat-

Valtion ohjailemana sensuuri häivisi, mutta sen tilalle tuli kollegoiden painostus ja taiteilijoiden itsesensuuri.

tori halusi estää hallinnolle kriittisten elokuvien levityksen ja nyt vallankumoukselliset haluavat kertoa vain yhtä totuutta vallankumouksesta. “Elokuvan ongelma on, että sen koetaan aina olevan kuva jostakin.” Kahtiajakautunut valtio Vallitsevassa ilmapiirissä Nasrallahin Cannesin pääpalkintoluokassakin kilpaillut elokuva After the Battle (2012) on rohkea teos ja siinä näkyy hänen huolensa vallankumouksen jälkeisestä erimielisyyden pelosta. Elokuva perustuu Tahririn aukion mielenosoittajia vastaan tehtyyn kamelinajajien hyökkäykseen ja sen jälkimaininkeihin. Mielenosoitusten päätyttyä Mubarakin eroon, kamelinajajat olivat kaikkien silmissä vastavallankumouksellisia. Elokuvassa kuitenkin paljastuu kamelinajajien olevan kaikkien

muiden lailla diktatuurisen hallinnon uhreja. Erityisesti demokratian merkityksen unohtuminen huolestuttaa Nasrallahia. Hänen mukaansa Egyptin poliittisessa ilmapiirissä erilaisuutta kammoksutaan, koska sen pelätään johtavan sisällissotaan. Nasrallahille demokratia ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ovat samaa mieltä tai että erilaisuutta pitää sietää. Demokratia tarkoittaa, että emme siedä toisiamme, mutta siitä huolimatta yhdessä keskustellaan ja päätetään asioista. “Erilaisuus on hyvästä”, hän toteaa. Egypti ei ole ainoa paikka, jossa demokratian merkitys on vaarassa unohtua. Länsimaissa kaikki tieto on niin helposti saatavilla, että sille tulee välinpitämättömäksi. Sosiaalinen media ei aina tarkoita keskustelua tai kohtaamista. “Kahdeksantoista päivän vallankumouksen aikana meillä oli hieno hetki, kun hallitus katkaisi verkkoyhteydet

ja matkapuhelinliittymät ja ihmiset rupesivat viimein keskustelemaan keskenään”, Nasrallah muistelee ja jatkaa pohtimalla eurooppalaisten mielenkiintoa arabikevättä kohtaan, “ehkä arabikevät on kiehtonut niin paljon mediaa, koska uhkakuvissa siintää jo Euroopan syksy.”

15 KASVO

Luonnonystävä Arto Kekkonen

Pitkän uran ympäristöaiheisen journalismin parissa tehneelle Jorma Laurilalle luonto on sydämen asia. Suomen Luonto -lehden päätoimittaja nauttii urbaanista kaupunkiluonnosta, mutta on samalla huolissaan kasvavasta kulutuksesta ja maapallon kantokyvystä.

etkeilyä, valokuvausta ja yhdessäoloa luonnon helmassa. Luontokerhot kukoistivat 1960- ja 1970-luvuilla ja kasvattivat Suomeen sukupolven luonnonsuojelualan toimijoita. Niihin juontaa juurensa myös Jorma Laurilan kiinnostus ympäristöasioihin. “Rakkaus luontoon syntyi jo hyvin nuorena”, viimeiset pari vuosikymmentä Suomen Luonnon päätoimittajana viettänyt Laurila kertoo”. Toiminta oli kerhojen vetäjien puolelta hyvin pyyteetöntä. Nokialainen biologianopettaja ohjasi luontokerhoa korvauksetta ja omalla ajallaan. “Kyllä me sitä tietenkin osattiin myös arvostaa”, Laurila muistelee. 70-luvun alussa ilmestyi myös Pentti Linkolan teos Unelmat paremmasta maailmasta. Sittemmin tunnetuksi ympäristöradikaaliksi nousseen Linkolan esseekokoelma kolahti moneen tuon ajan nuoreen, myös Laurilaan. “Se oli monelle meidän sukupolven ihmiselle herättävä teos”, Laurila sanoo. Kutsumus johdatti uravalintaa Sotien jälkeen Suomi mullistui. Maa teollis-

tui ja ihmiset muuttivat kaupunkeihin kansainvälisestikin katsottuna häkellyttävällä vauhdilla. Teollistuminen toi mukanaan myös ongelmia: metsien hakkuita, soiden ojituksia. Metsäteollisuudelle keskeisillä paikkakunnilla sisävedet olivat heikossa kunnossa. Muutos toi mukanaan huolen puhtaan luonnon säilymisestä. Globaalisti huolta herättivät ympäristömyrkyt. Yhdysvaltalaisen Rachel Carsonin teos Äänetön kevät (1962) mielletään nykyään yhdeksi ympäristöliikkeen synnyn keskeisistä tekijöistä. Sen ansiosta hyönteismyrkky DDT kiellettiin kymmenen vuotta myöhemmin. “Se oli herätyksen aikaa monille luontoihmisille”, kertoo Laurila. Laurila itse opiskeli biologiaa Jyväskylän yliopistossa. Luontokerhotaustalla oli varmasti suuri vaikutus alavalintaan. Sen ohessa hän luki myös yhteiskuntatieteitä ja myöhemmin 90-luvulla vielä kehitysmaatutkimusta. Työllistymisen kannalta valinnat olivat hyviä, Laurila arvelee. Vaihto-opiskelijana 1970-luvun alun Yhdysvalloissa Laurila sai kosketusta myös sikäläisiin asioihin. Ympäristöhuolien ohella pinnalla olivat rotukysymys ja yhteis-

kunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät ongelmat. Laurila itse tosin vietti vaihto-opintovuotensa maatilalla pikkukylässä, syrjässä suurkaupungeista joissa kuohunta oli kiivaimmillaan. Laurilan maailmankuvaan amerikkalainen elämänmeno ei kuitenkaan oikein sopinut. Hän kertoo olleensa yhteiskunnallisilta näkemyksiltään tuohon aikaan jo radikalisoitumassa. Yöpöydän reunalle unohtuneen kirjan kannessa eteläamerikkalainen potki yhdysvaltalaista takalistoon. “Saattoihan se olla alitajuista provosointia”, Laurila sanoo naureskellen. Valmistuttuaan Laurila palasi synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin, jossa hän oli tosin ehtinyt asua vain pari kuukautta ennen muuttoa Nokialle. Tieteentekijäksi hänestä ei ollut. “Tutkijanura, siis sillä tasolla että olisi tutkinut jotain pientä nippeliä, ei kiinnostanut”, Laurila sanoo. “Vaan just tällanen yhteiskunnallisempi, kokonaisuutta katsova näkökulma.” Laurilasta tuli toimittaja. Lehtijuttuja ja kirja-arvosteluja hän oli kirjoittanut jo opiskeluaikanaan, lähettänyt muutamia juttuja Suomen Luontoonkin.

16 KASVO

“ Ihmisen voi käydä huonosti, mutta luonto pärjää aina. “

“Toimittajan työ on ikään kuin taiteen ja tieteen välimaastossa”, Laurila pohtii. Alavalinnassa oli kyse kutsumuksesta, niin Laurilalle kuin monelle muullekin toimittajalle. Tässä mielessä maailma ei liene paljonkaan muuttunut. Suomen Luontoon hän meni töihin yli kolme vuosikymmentä sitten, vuonna 1979. Sen parissa hän on tehnyt pitkän työuran. Lehden päätoimittajaksi Laurila eteni vuonna 1989. Kaikesta päätellen Laurila ja muu toimitus ovat tehneet hyvää työtä. Vuonna 2011 lehti valittiin Vuoden laatulehdeksi. Lehdessä ennen freelanceriksi ryhtymistään työskennellyt Juha Kauppinen taas on kerännyt ehdokkuuksia ja palkintoja Talvivaaran sekasotkuja käsitelleillä jutuillaan. Lehden levikkikin on hienoisessa nousussa. Koko printtimedian romahdusta ennustaviin uutisiin tottuneelle se on piristävää kuultavaa. Luonnonystävä kaupungissa Mieluisin ajanviettotapa ei ole muuttunut

sitten nuoruusvuosien. Laurila viihtyy edelleen luonnossa, retkeilee ja valokuvaa. Kuten tavallista, aikaa ei vain ole tarpeeksi. Siihen työ luontolehdessä auttaa yllättävän vähän. “Tällaista konttorityötähän tämä on, päätoimittajan kaikkein eniten.” Suomen Luonnon päätoimittaja viihtyy myös ulkomailla. Hän on käynyt Afrikassa 17 kertaa ja kirjoittanut lehteen jutun muun muassa käynnistään Etiopiassa. Joskus lentäminen vähän kolkuttaa omaatuntoa. “Mulla ei ole koskaan ollut autoa. Lohduttaudun sillä, että se vähän pienentää hiilijalanjälkeä.” Kaikkein rakkain luontokohde löytyy kuitenkin hieman yllättävästä paikasta. “Mua kiinnostaa hyvin paljon kaupunkiluonto”, Laurila kertoo. Useinhan kaupunki nähdään nimenomaan luonnon vihoviimeisenä vastakohtana. “Kaupungissa on yllättävän paljon luontoa”, kohtalaisen urbaanina ihmisenä itseään pitävä Laurila väittää. Erityisen hyvä esimerkki kaupungista, jossa luontoarvot ovat kunnossa, on Laurilan mukaan Lontoo.

“Se on uskomaton luontokaupunki, vaikka ihmiset ehkä luulee ettei jossain tollaisessa Euroopan suuressa metropolissa ole mitään.” Kaupungeissa on runsaasti katvealueita: joutomaita, hautausmaita. Lontoossa vaikutuksen tekevät myös kanavaverkostot ja hienot puistot, joita hoidetaan luonnonmukaisesti. “Siellä voi tehdä löytöretken vain lähtemällä vaikkapa itä-Lontooseen katsomaan, mitä löytyy.” Myös Berliini on kaupunkiluonnon harrastajalle hyvä suunta, samoin Amsterdam. Sveitsistäkin löytyy hyviä kohteita, Laurila kertoo. Entäs Helsinki? “Tämähän on tietysti ollut erittäin hieno kaupunki, mutta tätähän tuhotaan koko ajan.” Laurila viittaa jatkuvaan rakentamiseen. Toki kaupunkiin kuuluu rakentaminen, mutta siihen kuuluvat myös viheralueet.

17 KASVO

“ Suomella on hämmästyttävän paljon lyhytnäköistä itsekkyyttä. “

18 KASVO Paluumuuttajana Helsingissä hän liikkui paljon polkupyörällä. Monet sen aikaisista hienoista pyöräilyreiteistä on sittemmin pilattu. “Esimerkiksi McDonald’sin pääkonttori Munkkiniemessä sijaitsee hienon tervaleppälehdon päällä”, Laurila harmittelee. “Töölönlahdelle taas rakennetaan kerrostaloja, jotka ulkonäöltään muistuttavat lähiötä. Pyöräreitin varrelta ei enää näe suurkirkkoa.” Mutta on Helsingissä paljon hyvääkin. Hienoa luontoa on jäljellä esimerkiksi Viikissä, jossa rakentaminenkin on Laurilan mukaan hoidettu kohtalaisen hyvin, luontoarvoja kunnioittaen. On myös viljelysmaita ja suojelualueita. Eräs keidas löytyy miltei kivenheiton päästä lehden toimituksesta Alppilan Kotkankadulla. Tosin Alppipuistokin uhkaa jäädä Pisaran uhriksi, mikäli rata joskus päätetään rakentaa. Huoli tulevasta

oman polveni toimittajista tarjoutuu. Mikä on motivoinut tekemään pitkän uran nimenomaan luontoasioiden parissa? “On valtavan hienoa, että voi tehdä omien arvojensa mukaista työtä”, Laurila kertoo. “Vaikka sivussa on tylsiä hallintohommia, kokonaisuutena tämä on hyvin antoisaa työtä.” Laurilalle työssä on aina yhdistynyt työ ja vapaa-aika. Luontoa hän pitää elämäntapanaan ja maailmankatsomuksensa keskeisenä rakennuspylväänä. “Mulla on käynyt hyvä tuuri siinä, että opiskelujen jälkeen pääsin tämän tyyppiseen hommaan. Jonkinlainen vaara oli silloin, että mä olisin joutunut johonkin valtionhallintoon ja suuri vaara, että olisin joutunut opettajaksi”, Laurila kertoo. ”Hyvin kävi.”

Takaisin maastoon Laurila aikoo jatkaa Suomen Luonnossa vielä korkeintaan viitisen vuotta, pari vuotta päätoimittajana ja muutaman vuoden osa-aikaisena rivijournalistina. “Mä haluan lopettaa urani samalla tavalla kuin se alkoi, eli tekemällä niitä mukavia toimittajanhommia joissa saa tavata ihmisiä ja pääsee maastoon.” Reilut kolmekymmentä vuotta saman lehden palveluksessa on pitkä aika – ja mahdollisuus, jota tuskin kovin monelle

Onneksi olkoon! Löysit laaman.

Laurila on huolissaan planeetan kestokyvystä. “Kiina on musta kammottava esimerkki tällä hetkellä”, Laurila toteaa. “Väestönkasvu yhdistettynä kulutuksen kasvuun on kova uhka.” Myös Afrikan kehityskulku aiheuttaa surua. “Siellähän on kyllä hienoja kansallispuistoja ja suojelualueita, mutta sielläkin väestö kasvaa ja niitä otetaan käyttöön.” Pieni kyynikko nousee esiin Laurilan puhuessa aiheesta. “Luontohan sen tietysti omalla tavallaan ratkaisee”, hän sanoo viitaten Afrikan tilanteeseen. “Jos ruoka ja vesi eivät riitä, käy ikäviä asioita.” Ihmisen voi käydä huonosti, mutta luonto pärjää aina. Meneekö missään sitten hyvin? Ainakin Suomessa asiat ovat monella tapaa paremmin kuin menneinä vuosikymmeninä. “Mä itse suhtauduin aikanaan kriittisesti EU-jäsenyyteen, mutta se on kyllä saanut aikaan yllättävän paljon hyvää ympäristöasioissa”, Laurila kertoo. Esimerkiksi alkuperäisluonnon suojelu olisi Suomessa paljon huonommalla tolalla ilman EU:ta. Mehiläisiä tappavien ympäristömyrkkyjen suhteenkin EU oli meitä fiksumpi. Ministerineuvosto päätti huhtikuussa niiden asettamisesta

käyttökieltoon. Suomi vastusti päätöstä rypsinviljelyyn vedoten. “Suomella on hämmästyttävän paljon lyhytnäköistä itsekkyyttä, esimerkiksi lohiasiassa ja rypsinviljelijöiden tukemisessa. Meillähän on myös luomurypsin viljelijöitä, eivätkä ne tarvitse mitään myrkkyjä.” Kuitenkin esimerkiksi metsäteollisuus on hoitanut asiansa hienosti. Nuorempana Laurila oli kesätöissä Nokian paperitehtaalla. Eräänä juhannusta edeltävänä päivänä tehtaalla valmistettiin vessapaperia Ranskaan lähetettäväksi. Koko Nokianvirta juoksi vaaleanpunaisena. Enää ei tällaista tapahdu. Metsäteollisuus on hoitanut jätevesiongelmansa. Laurilan mukaan kehityksen kulku osoittaa myös, että meillä on fiksuja insinöörejä jotka kykenevät kyllä ratkaisemaan ongelmia, jos heille niin sanotaan. Myös ilmansuojelussa on edistytty. Minäkin muistan, kuinka ala-asteen oppikirjoissa kerrottiin naavojen vetäytyneen pohjoiseen rikkipäästöjen takia. Nyt naavat ovat Laurilan mukaan palanneet eteläiseenkin Suomeen. Mutta sitten on Talvivaara. “Talvivaara on kauhea esimerkki. Yksi teollisuudenala saa rikkoa voimassaolevia ympäristölakeja täysin piittaamattomasti.” Ja on meillä tekemistä esimerkiksi soiden suojelussakin. Laurilasta luonnontilaisten soiden polttaminen on järjetöntä. EU:ssa Suomi on ajanut turpeenpolton luokittelemista uusiutuvan energian käytöksi, vaikka suot ovat merkittävä hiilinielu. “Siinäkin Suomi vetoaa omaan kansalliseen etuunsa”, Laurila päivittelee. “Musta ei ole olemassa mitään kansallisia etuja luontotai ympäristöasioissa.”

20 Palstalla pohditaan mediaa, mutta ei olla medialaisia.

VIERASKYNÄ

Elämme päivittelyn aikakautta Teemu Kiviniemi

uottamuspula iski. Kevät jätti toistuvasti saapumatta sovittuihin tapaamisiin ja loskainen syyskaamos lorvi taas kerran kuin puolalainen vuokratyöläinen Olkiluodon raksalla. Saattaisi olla kansalaisaloitteen paikka, mutta asialle pitäisi oikeasti tehdä jotain. Haluan, että siirrymme aikansa eläneistä vuodenajoista päivittelysykleihin. Päivittelysyklien suurin vahvuus on se, että niihin voi aina luottaa. Toisin kuin hämärät syystalvet, ajankohtaisten aiheiden kauhistelu noudattaa millintarkasti aikatauluja. Päivittelysyklin perusyksikkö on gate, jota vitsikkäästi käytetään lähes mistä tahansa ajankohtaisesta aiheesta. Gaten oleellisin tarkoitus on naamioida päivittely ironisesti niin, että turhiakin aiheita voi kauhistella sillä verukkeella, ettei tee sitä tosissaan. Eihän nyt kukaan oikeasti tuohtuisi jostain tulevaisuusstrategiasta tai pimeänä teetetystä ovesta. Gatesta seuraava yksikkö on muutaman kuukauden mittainen ajanjakso, joka alkaa oppositiopoliitikon harmittomasta tölväisystä. Tarkoituksenhakuinen media nostaa sen otsikoihin siitä huolimatta, että Herlin-kaappari Juha Turusellakin

on demaritausta. Nämä yksittäistapauksiksi kutsutut ajanjaksot toistuvat arviolta pari kertaa teemaillassa. Teemailta vastaa ajassa mitattuna vuodenaikoja. Noin neljä kertaa vuodessa alkaa päivittely satunnaisesta vähemmistöstä, Yleverosta, pakkoruotsista tai Mannerheimista. Teemailta huipentuu nimensä mukaan neljätuntiseen teemailtaan kakkosella, jossa noin 90 henkilöä kertovat kiveen hakattuja mielipiteitään vuorotellen Aleksi Valavuoren huutaessa naama punaisena ja ironisen tv-yleisön kommentoidessa lähetyksen paskuutta Twitterissä mitä ovelimmin sanaleikein. Lopulta kenellekään ei jää mitään käteen ja aihe valuu talvivaaramaisesti hiekkaan odottamaan seuraavaa sykliä. Mutta jotain sentään jää. Vuosi on ainoa ajanjakso, joka säilyy koskemattomana uudessa järjestelmässä. Vuoden vaihtuessa päivitellään joulun kaupallistumista ja roomalaisista kynttilöistä aiheutuvaa vaaraa. Lopulta päivitellään päätä pudistellen, kuinka tänäkin vuonna päiviteltiin sitä rasistista kunnallispoliitikkoa, pakkoruotsia ja Mannerheimia.

Kirjoittaja on Studentbladetin päätoimittaja, joka ei aivan ymmärrä bussiinkakkaamista, mutta harkitsee sitä lähes päivittäin Uutisvuotovierailun toivossa.

Akateeminen romanssi Sanni Myllyaho

Suurimmalle osalle opiskelijoista pro gradu-tutkielma on opintojen päätös ja viimeinen riitti ennen lopullista siirtymistä työelämään. Joillekin gradu on vasta alkua, josta tutkimusaihe tarkentuu vuosien kuluessa. Groteski haastatteli kahta tutkijaa, joille tutkimuskohde on intohimo ja koukuttava romanssi.

Pitkäkestoinen rakkaus - 40 vuotta Odysseusta

elsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikonen on tutkinut James Joycea ja Odysseusta jo 40 vuoden ajan. Ensimmäistä kertaa kirja luettiin läpi jo sitäkin aikaisemmin, opiskeluaikoina 60-luvun lopulla. Riikonen opiskeli tuolloin yleisen kirjallisuustieteen lisäksi Kreikan ja Rooman kirjallisuutta. Kiinnostus James Joycen Odysseusta kohtaan lähtikin juuri Välimereltä. ”Halusin selvittää, mitkä tämän teoksen yhteydet juuri antiikkiin ovat.” Odysseuksella on hurja maine niin tutkijoiden kuin maallikkojenkin keskuudessa. Wikipedia tietää kertoa eri käännöksien keskimääräisiä sana-, merkki- ja sivumääriä epäilemättä tarkoituksenaan säikäyttää heikkohermoisemmat tiehensä. Teos ei auennut ensilukemalla helposti silloiselle kirjallisuudenopiskelija Riikoselle. “Tuskin voidaan puhua rakkaudesta ensisilmäyksellä, kyseessä oli pikemminkin pitempiaikainen lähestyminen.” Huumoria ja arvoituksia Odysseuksen 700-1000 sivun pituus ei olekaan ainoa asia, mistä se on kuuluisa, vaan Joycen teos myös leikittelee eri kerronnan tekniikoilla ja viittaa laajasti siihenastiseen kirjallisuudenhistoriaan aina antiikista Alexandre Dumas’han. ”Kyllä se vaati pari-kolme lukukertaa ennen kuin siihen pääsi oikein kunnolla sisälle

ja huomasi esimerkiksi sen, kuinka hauska teos se loppujen lopuksi on.” Riikonen harmitteleekin, että usein Joycen huumori unohdetaan keskittyessä kauhistelemaan kirjan pituutta. Joyce nimenäkin on johdettu englannin sanasta joy - ilo. Riikonen ei ole ainoa kirjallisuudentutkija, jonka Joycen Odysseus on vienyt mennessään. Joycen kerrotaankin sanoneen, että Odysseus on niin täynnä arvoituksia ja viittauksia, että kirjallisuudentutkijoilta menee satoja vuosia niiden kaikkien selvittämiseen. Joycen tuotannosta onkin valtava määrä tutkimuskirjallisuutta. ”Huomattava määrä tästä Joyce-tutkimuksesta on jollakin tapaa Odysseusta selittävää, on esimerkiksi etsitty vastineita Homeroksen Odysseiasta”, Riikonen summaa. Sattumalla maisemiin ”Mikäli Dublin joskus tuhottaisiin, se olisi mahdollista rekonstruoida Odysseukseni perusteella”, on Joyce virkkonut teoksestaan. 16. kesäkuuta tunnetaankin Irlannissa nimellä Bloomsday, jolloin fanit kulkevat päähenkilö Leopold Bloomin jalanjäljissä pitkin Dublinia. Riikonen on itse vieraillut kirjan tapahtumapaikoilla, mutta ei ole kulkenut reittiä sellaisenaan. Jo ensimmäisellä Irlannin vierailulla Riikonen kuitenkin päätyi vahingossa Bloomin vanaveteen: ”Turistipisteestä ohjasivat minut piskuiseen

hotelliin Eccles Streetille, jonne Joyce on sijoittanut päähenkilönsä asumaan.” Kyseessä oli todella yhteensattuma, sillä Joycen ja Odysseuksen merkitys Dublinin tunnettuudelle ja turismille keksittiin vasta myöhemmin. Mahdollisia kiinnostuneita lukijoita Riikonen kehottaa hankkimaan ensin yleiskäsityksen, mistä kirjassa on kyse ja sitten rohkeasti kahlaamaan sen kannesta kanteen. Sen jälkeen voi palata itseään askarruttaneisiin tai miellyttäneisiin kohtiin. Riikosen omat suosikkiosiot ovat ”Eumaios” ja erityisesti ”Ithaka”. Jälkimmäinen on kysymys-vastaus -muodossa ja siinä vastauksia kehitellään koko ajan absurdimpaan suuntaan. ”Pelkästään näitä on erinomaisen hauska lukea.” Joycen Odysseus on kiehtonut tutkijoita yli yhdeksänkymmentä vuotta. Vaikka Joycen itsensä mainostamat mysteerit lienee ratkaistu, niin Odysseusta on tarkasteltu ja varmasti tullaan tarkastelemaan aina kulloinkin vallitsevan kirjallisuudentutkimuksen virtauksen näkökulmasta. Riikonen uskookin Odysseuksen pitävän tutkijoiden ja harrastajien mielenkiintoa yllä haastavuudellaan ja monipuolisuudellaan: ”Joka lukukerralla se näyttäytyy hieman erilaisena ja joka kerta on löydettävissä uusia puolia.”

Supersankarit veivät jalat alta

Kun Mervi Miettinen rupesi selailemaan sukujuhlissa hyllystä löytynyttä Alan Mooren Watchmen-sarjakuvaromaania, ilmestyi juhlien isäntä hänen vierelleen ja lahjoitti teoksen siltä seisomalta. Miettinen tituleeraakin lahjaa ”profeetalliseksi”, sillä siihen asti tuntematon supersankarigenre oli rakkautta ensi silmäyksellä. Päästyään teoksen loppuun asti hän tiesi välittömästi, mikä on tulevan gradun aihe. Lahjoittaja sai vielä kiitosta vuonna 2012 ilmestyneen väitöskirjan esipuheessa ja kutsun karonkkaan, eikä aihe näytä hellittävän otettaan Miettisestä lähiaikoina. Vaikka supersankarit tulivat tutuksi vasta myöhemmällä iällä, ei sarjakuva ollut muuten ennestään tuntematonta. Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat olivat aikoinaan jo Miettisen kandin aiheena, ”esileikkinä” tulevalle. Suomalaiseen mielenmaisemaan paremmin sopiva antisankaruus tuli tutuksi Aku Ankan kautta, supersankarit kun eivät olleet saaneet Suomessa ”ilmaa viittansa alle”. Kirjaston sarjakuvahylly kahlattiin päästä päähän ja Tintin ja muiden ohella sarjakuva formaattina muodostui läheiseksi. Lempilapsia Vaikka gradu keskittyi vielä Watchmen-sarjakuvan narratologiaan, ei kiinnostuksen kärki kauaa pysynyt sarjakuvissa. ”Nimenomaan supersankaritematiikka oli se mikä kiinnostaa. Hahmo on mielenkiintoisempi kuin formaatti, missä se esiintyy.” Supersankarihahmojen mielenkiintoisuudesta huolimatta tai ehkä juuri siksi, Miettisen on hankala nimetä yhtä supersankaria ylitse muiden. ”Sama kun kysyttäisiin äidiltä, kuka on sun lempilapsi! On tämä klassinen vastakkain asettelu

Marvel vastaan DC, niin niistä huomaa selkeästi Marvelin hahmoihin suuntautuvansa, mutta yhtä suosikkia en osaa nimetä.” Lisämausteensa supersankariaiheeseen tuo sen kapinallisuus. ”Englantilaisella filologialla on pitkät perinteet: on Shakespeare, Jane Austen, tietty korkeakulttuurinen viba. Kun [supersankarisarjakuvia] ei ole tutkittu, siinä on se vapaus”, Miettinen kommentoi. Sarjakuvat ja supersankarit ovat kuitenkin myös joutuneet kamppailemaan tutkimuksellisen identiteettinsä puolesta. Vielä 10 vuotta sitten saatettiin sanoa, että sarjakuvat eivät kelpaa gradun aiheeksi. Kapinallinen Miettinen ei ole kapinallinen pelkästään englantilaisen filologian piirissä, vaan kohtaa myös kummastelua sukupuolensa takia. Useimpien mielessä supersankarisarjakuvien keskimääräinen lukija näyttää pikemminkin Rillit huurussa -sarjan Sheldon Cooperilta kuin nuorelta tutkijanaiselta. ”Mielestäni se on hyvä asia, tutkijoiden kuuluu myös haastaa vallitsevia käsityksiä”, Miettinen pohtii. Tutkijana hän ei kuitenkaan kuulu varsinaiseen fanipohjaan, minkä Miettinen kokee enimmäkseen hyväksi asiaksi. ”Fanitieto tosin jää puuttumaan.” Vaikka Miettinen on keskittynyt supersankareihin, hän on kirjoittanut myös artikkelin Alan Mooren Helvetistä-sarjakuvaromaanista. Supersankarien pariin saattaneen Mooren teoksesta oli haastavaa kirjoittaa. ”Ilahduin, miten kriittinen pystyin olemaan”, Miettinen kertoo. Hän joutui kuitenkin ”tunnustamaan rajansa

tutkijana”, kun Northamptonissa vuonna 2010 pidettiin Alan Mooren töihin keskittyvä kaksipäiväinen konferenssi. Ensimmäisenä päivänä joukko tutkijoita puhui vakavina analyyttisestä ja kriittisestä tutkimuksestaan. Kun Moore toisena päivänä vieraili konferenssissa, salin valtasi supattelu analyyttisyyden ja kriittisyyden lentäessä ikkunasta ulos. Intohimoa tarvitaan Miettinen ei pidä kiintymystä hyvän tutkimuksen edellytyksenä, vaikka omalla kohdalla ihastuminen supersankareihin tapahtui kertalaakista. ”Hyvää tutkimusta voi tuottaa pelkällä mielenkiinnolla”, hän sanoo, mutta jää pohtimaan vielä tutkimuksen rahoitusta, sen puutetta ja intohimon merkitystä. ”Jos tutkijan uraa miettii, niin ’tää on ihan kiva’ ei tule luotsaamaan karikkojen läpi. Harvalla on sellaista putkea, että apurahoja vain tulee toisensa perään ja virkaa tarjotaan ja dosentuuria. Kun apurahaa ei ole ja vuokra maksetaan muilla töillä, se on ainoastaan palo siihen asiaan, mikä pitää tutkimuksen vireillä.” Jos haluaa antaa supersankarisarjakuville mahdollisuuden, Miettinen suosittelee hetken mietinnän jälkeen etsimään minkä tahansa ensinumeron ja tutun nimen sen perästä, oli kyseessä sitten Teräsmies, Batman tai joku muu. Omaa ensirakkauttaan Miettinen ei suosittele ensikertalaisille: ”Watchmen on kuin menisi perä edellä puuhun, koska se dekonstruoi genreä. Alan Mooren tarkoituksena oli paljastaa genren rakenteet ja antaa samalla kuolinisku. Sen sijaan Moore aloittikin uuden supersankari-buumin.” Eikä loppua näy.

Tuhannen ja yhden yön rakkaustarinoita Siru Kallström ja Kristiina Markkanen Vettä väkevämpi on monen ujon suomalaisen pelastus rakkausrintamalla. Alkoholin ammattilaisten voisikin siis olettaa olevan parhaita tunteiden tulkkeja. Groteski lähetti toimittajat selvittämään löytyykö lemmen ydin pubiruusujen sanaisista arkuista.

n viileähkö perjantai-ilta toukokuussa, ja istumme Itäkeskuksen The Black Bird -pubin terassilla. Olemme juuri tilanneet oluet sympaattiselta harmaahiuksiselta baarimammalta. Hurriganes soi ja mietimme hämmentyneinä, että mitäs helvettiä nyt sitten pitäisi tehdä. Epätietoisuudesta, hermostuneista hihityksistä ja poikkeuksellisesta ympäristöstä huolimatta olemme määrätietoisia. Meillä on missio: haluamme kuulla epäkonventionaalisia kertomuksia rakkaudesta. Olemme metrontuomia etelähelsinkiläishenkisiä opiskelijoita ja kaipaamme omasta arjestamme poikkeavaa perspektiiviä. Parikymppisinä, maailmaa naiivisti tarkkailevina nuorina emme varsinaisesti ole (edes oman elämämme) Casanovia. Mutta minkälaisia kokemuksia täysin tuntemattomilla ja elämää enemmän nähneillä ihmisillä on? Heillä, jotka ovat jo urheat taistelunsa rakkauden kentällä käyneet? Siitä olemme tulleet ottamaan selvää. “Haluaisitteko kertoa meille rakkaudesta?” Kello on varttia yli kahdeksan, kun lähestymme viereisessä pöydässä istuvaa parivaljakkoa. Miehellä on yllään Dracula-aiheinen t-paita ja pikkutakki, naisella valkoinen tuulitakki ja mielenkiintoinen kaulakoru. Esittelemme itsemme. ”Nyt kyllä täytyy hakea lisää juotavaa”, leidi vastaa kuultuaan, millä asialla olemme liikkeellä. Lasit täyttyvät, runosuonet puhkeavat. Harri on elämänsä aikana ollut kolme kertaa rakastunut. ”Toisen kerran jälkeen ajattelin, että ei enää”, mies aloittaa. ”Mutta kyllä sitä voi vieläkin”, hän jatkaa ja katsoo hymyillen Pirjoa. Pirjo myöntää avioituneensa ensimmäistä kertaa velvollisuudentunteesta. Naimisiinmeno oli asia, joka kuului hoitaa, kun kerran ollaan aikuisia, lapsi on tulossa ja kultainennoutajakin odottelee lainalla ostetun Volvon takapenkillä. Liitto päättyi eroon.

Pirjolla ei ole omien sanojensa mukaan ”hirveän hyvin suksi luistanut” rakkauden laduilla. Ruusuiset visiot siitä, että tiettyyn ikävuoteen mennessä rakkaushommat ovat hanskassa ja sormus nimettömässä ovat jääneet nuoruuden haaveisiin. ”Kokiessa oppii, eikä mitään voi sanoa etukäteen. Joskus täytyy vaan katsoa peiliin ja myöntää, että tää ei nyt herranjumala toimi”, Pirjo toteaa päätään pudistaen ja hörppää päättäväisesti oluttaan. ”Mut mitä se rakkaus on?” Pitkän miettimisen jälkeen Harrin kasvoille syttyy itsetyytyväinen hymy. Hän ilmoittaa juhlallisesti, että rakkaus on hänen mielestään – pidätämme hengitystämme – ’syvä tunne.’ Puuuh. Bisse loppuu, mutta me janoamme lisää. ”Jos talossa palaa, haen lapset” Jätämme siis Pirjon ja Harrin, ja siirrymme seuraavaan pöytään, jossa ilt-

aa viettää keski-ikäinen miesporukka. Punertavakasvoinen mies, Jarmo, on reteässä nousuhumalassa. Hänellä on kaulassaan paksu kultaketju ja kainalossaan jokseenkin kauhistuneen näköinen nuori mies, joka paljastuu Jarmon alaiseksi. ”Kaks kymppiä yö! Siinä on teille rakkautta”, Jarmo jollottaa. Poika näyttää siltä, että pelkää saavansa potkut jos avaa suunsa. Jarmo ei kuitenkaan ole lopettanut. ”Rakkaus on sellaista, mistä vaan naiset puhuu. Miehet haluu omistaa – näin se on ollut luolamiesajoista lähtien ja näin se on edelleen. Silloin vaan lyötiin nuijalla päähän ja raahattiin hiuksista mukaan, nykyään ostetaan ruokaa ja kukkia ja sen sellaista. Me halutaan saada naiset koukkuun.” Painottaakseen näkemyksensä erehtymättömyyttä Jarmo läimäyttää juomansa pöytään ja katsoo meitä vaativasti. ”Tämä oli sitten neidit faktaa eikä mitään fiktiota.” Kun vielä pureskelemme juuri kuulemiamme piinkovia totuuksia,

seurueesta erkaantuu toinen mies. Hän kertoo olleensa naimisissa 29 vuotta, ja pyrkii olemaan hyvä mies vaimolleen. ”Kun rakkaus käy kohdalle, sun on oltava ’siinä ja täysillä’”, hän toteaa, ja jatkaa tekevänsä mitä tahansa vaimonsa vuoksi. Suorastaan hämmästyneinä yhtäkkiä esiinnousseesta Titanic-tason romanssikertoimesta emme heti keksi jatkokysymyksiä, ja Jarmo hyödyntää tilaisuuden. ”Ainoa todellinen rakkauden kohde on lapset! Vaimohan ei ole sulle mitään sukua, se on ventovieras. Jos talossa palaa, haen lapset”, hän ilmoittaa. Muu porukka nyökkäilee ja ääntelee hyväksyvästi. Katsomme toisiimme kulmat lievästi koholla. Romanttisella, intohimoisella kaiken-se-kestää-rakkaudella on siis kauniista sanoista huolimatta vastustajansa: evoluutio. Suvun jatkumisen kannalta välttämätön kiintyminen jälkikasvuun kulkee tietysti käsi kädessä romanttisen rakkauden kanssa.

”Ei kai siinä muu auta kuin tehdä töitä” Rakkauden syttyminen ja kohteen löytäminen eivät kuitenkaan ole aivan suoraviivaisia juttuja. Kukaan haastateltavista ei ole rakastunut ensisilmäyksellä puolisonsa suklaasilmiin tai hersyvään nauruun. Rakkaus on vaatinut aikaa, paneutumista sekä Sitä Läheisyyttä, joka ei ole saavutettavissa pelkillä suloisilla kahvitreffeillä. Pisteet kotiin keränneen herra DiCaprion kymmenien vuosien avioliittoon johtanut huumakaan ei syttynyt vain kaipaavista, pitkistä katseista. ”Ai mi-ten mä rakastuin mun vaimoon... No, se anto mulle.” mies hörähtää. Tunnustus aktivoi loppuporukan vakuuttelemaan, että he kyllä osaavat kertoa meille paljon enemmän rakastelusta kuin rakkaudesta. Päättelemme menettäneemme otteen keskusteluun ja liukenemme paikalta remakan naurun saattelemina. Analyysisiiderit käsissä siirrymme keskustelemaan kenttätyön

tuloksista sivummalle. Illan haastateltavien puheista olemme havainneet, suuristakin mielipide-eroista huolimatta, samansuuntaisen pohjavireen: rakkaus on universaali jalat alta vievä ilmiö, jota kukaan ei tunnu täysin ymmärtävän, mutta jolla on kokonaisvaltaisia vaikutuksia jokaisen elämään. Eräs haastateltava tiivistää rakkauden simppeliin kliseeseen: ”kohteet vaihtuu, mutta rakkaus pysyy”. Kohteen vaihdokset eivät ole illan rakkauden mentoreiltamme sujuneet aivan mutkitta, mutta jos jotain olemme oppineet, niin olemaan sovittamatta oletuksiamme romanttisen komedian peruskaavaan. Rakkauden eteen on tehtävä töitä, eikä se silti aina riitä. Ajatus on sekä lohdullinen että lannistava. Millaisin työvälinein rakkauden kimppuun olisi sitten käytävä, jotta se kestäisi? Harri haluaa olla kaikin puolin parempi puoliso, Jarmo luottaa miehiseen charmiinsa sekä lahjuksiin ja Jarmon alainen tyytyy kokonaisval-

taiseen hiljaisuuteen. Pirjon lähestymistapa on brutaali rehellisyys ja portsari kehottaa meitä pitämään kyynisyyden loitolla, mahdollisista huonoista kokemuksista huolimatta. Rakkauden työkalupakissamme on nyt kasassa viisi työkalua – siis tasan viisi enemmän kuin alkuillasta. On kylmä perjantaiyö toukokuussa, ja poistumme The Black Birdin terassilta. Kävelemme kohti metroasemaa joko rutkasti viisaampina tai vähintään yhtä hämmentyneinä kuin aiemminkin. Haastateltavien nimet on muutettu.

Tiedän, mitä teit viime keskiviikkona Saara Laaksonen Kuva Niko Salkola

Haluaisit tutustua tarkemmin kiinnostavaan henkilöön, muttet uskalla ottaa minkäänlaista kontaktia? Älä huoli, ei sinun tarvitse! Tätä varten meillä on sosiaalinen media.

ikoinaan stalkkaajalla tarkoitettiin hyypiötä, joka asui pensaassa kohteensa kodin ulkopuolella ja tirkisteli aktiivisesti avaimenreijästä. Sitten tuli internet ja arkipäiväisti hulluuden. Muiden kyttäily on osa sosiaalisen median työnkuvaa. Motiivina on usein vain harmiton mielenkiinto kanssaeläjien puuhia kohtaan, harvempi on pahantahtoinen cyberstalker. Silti jo vuonna 2009 Yhdysvalloissa arvioitiin miljoonan naisen joutuvan vuosittain psykopaattisen virtuaalivaanimisen kohteeksi. Psykologi Seth Meyersin mukaan harjaantuneen stalkkaajan tunnistaa kolmesta piirteestä. Hän toimii salassa eikä koskaan esimerkiksi jätä kommentteja kohteensa profiiliin. Hän käyttää monipuolisesti eri virtuaalilähteitä tavoitteenaan saada niin paljon tietoa kuin mahdollista. Lisäksi toiminta on todella intensiivistä, vaanijan muu elämä kärsii

harrastuksesta. Facebook vanii myös stalkkaajaa Facebook on helppo kohde aloittelevalle tirkistelijälle. Siellä informaation imeminen profiileista on juuri niin helppoa kuin vastapuoli suo. Jaloimmassa tapauksessa eteen aukeaa aarrearkku kuvia, viestejä, tapahtumia, kiinnostuksen kohteita, ystäviä ja jopa heidän välisiä suhteitaan (“See friendship”). Mutta, Facebook on vaanijallekin katala. Tämä tallennushimoistaan tuttu palvelin nimittäin rekisteröi stalkkaushistorian profiilisivun “Activity log” välilehdelle. Sivun vasemmassa reunassa olevan valikkopaneelin “More”-toiminnon alta löytyy kohta “Search”. Sen valitsemalla saattaa löytää aimo joukon valonarkoja nimiä. Näihin tietoihin ei pääse käsiksi kukaan muu kuin profiilin hallitsija, ellei joku sitten saa tunnuksia käsiinsä.

Instagram kaunistelee totuutta Instagramissa tiedonjanoinen pääsee polaroidmatkalle kohteensa elinympäristöön. Tai ainakin saa tarkastella mitä kohde syö (silloin kun ruoka on #foodgasm), miten hän pukeutuu tai kuinka dramaattiseksi hän onnistuu filtteroimaan Helsingin räntäsateen. Jos kohde on #scandinaviangirl, saa nauttia myös laajasta valikoimasta IRC-Gallerian veroisia yläkulmaposeerauksia. Instagramin kuvakarttapalvelu on luonut mahdollisuuden sekä vaaran tilin käyttäjän fyysiseen seuraamiseen. Mikäli pelkää joutuvansa vaanituksi kotikulmillaan, kannattaa välttää läheisyydessä otettujen kuvien koordinoimista kaupungin kartalle tai muuttaa profiili suoraan yksityiseksi.

Twitter elää stalkkaajista Twitterissä stalkkaus on astetta salonkikelpoisempaa. Vaanimalla kohdetta nostaa seuraajamäärää ja samalla kohteen statusta twittersfäärissä. Twiittien avulla voi myös saada vihiä kohteen todellisista intresseistä ja ajatusmaailmasta. Mikäli kohde on tunnettu, saattaa onneton stalkkaaja kuitenkin keskittää huomionsa feikkitiliin, jolla ei ole oikean henkilön kanssa mitään tekemistä. Yhdysvalloissa FBI ja puolustusvoimat ovat tehneet Twitter-vaa-

nimisesta oikean ammatin, viralliselta nimeltään Cyber Counterterrorism Targeting Analyst. Toimenkuva koostuu pääosin “sosiaalisen median analysoinnista”. Tämä sisältää käytännössä epäilyttävien henkilöiden Twitter ja Facebook liikenteen mahdollisimman tiiviin seuraamisen. Kulissit kaatuu vasta kasvotusten Spotify paljastaa vaanitun iskelmäfetissit, Foursquare fyysisen lokaation, LinkedIn urakehityksen ja Pinterest viitteitä aina sisustusmausta hääunelmiin. Uusien sovel-

lusten mukana myös stalkkausoptiot monipuolistuvat. Kannattaa silti muistaa, että vaanimisessa on aina vaaransa. Toiminta saattaa helposti lipsahtaa liian pitkälle ja on lopulta aika hyödytöntä. Rehellisellä tutustumisella voi havaita todellisuuden olevan somea lumoavampi tai sittenkin vain laimea. Netti ei näe näyttöä pidemmälle. Lähteet: ABC News, Womensissues, HuffingtonPost, Taloussanomat

Yksin suhteessa Arda Yildirim

Iiriksen projektiluonteinen työ sai uuden käänteen, kun tunteet kollegaan syttyivät.

”M

uistan soittaneeni ystävälleni heti ensimmäisen tapaamisemme jälkeen, että olen rakastunut.” Pinkkiä pumpulia, sydämen pamppailua, pilvilinnoja ja onnellisia loppuja. Niistä on romanssit tehty. Disney-sukupolvelle rakkaus on määritelty jo lastensaduista lähtien hyvin yksinkertaisena kaavana: X tapaa Y:n, josta seuraa yhteiselo. Monen suhteen kaava ei kuitenkaan ole yhtä selkeä. X voi tavata Y:n, mutta samalla kiintyä huomaamattaan Z:aan. Iiriksen, 21, tapaus on oppikirjaesimerkki parisuhteen alusta. Iiris tutustui mieheen työprojektin aikana. ”Huomasimme tulevamme saumattomasti toimeen ja kiinnostus olimolemminpuoleista”, hän kertoo. Pian he tapailivat myös työn ulkopuolella. Tosin tässä tapauksessa pari-

suhde oli jo olemassa toisaalla. ”Tiesin hänen olevan varattu, joten tapasimme aina hänen aloitteestaan. Hän teki kuitenkin sanoillaan ja teoillaan selväksi sen, että kyseessä oli muutakin, kuin hyvä ystävyys.” Pohjattomat silmäniskut Missä menee pettämisen raja? Mitä ylipäätään on viaton flirttailu? Itsensä syyllistämiseen on lyhyt ja suora tie. ”Olo oli naiivi, kun tajusin olevani toinen nainen”, muistelee Iiris. Usein nimenomaan toinen nainen määritellään pettäjäksi. Kuitenkin tangoon tarvitaan kaksi. Miksi suhteessa elävä flirttailija voi kuitata häpeilemättömät tekonsa milloin milläkin verukkeella, kun toinen osapuoli joutuu ottamaan kaiken

yhteisön vihan niskaansa? Hän kun tietää, ettei tämä ole menossa mihinkään, moni ajattelee. ”Rakastuin silmittömästi. Tajusin tunteitteni vakavuuden vasta kun rupesin kuvittelemaan, että hän jättäisi vuosien parisuhteen salamarakkautemme tähden. Olin varma, että olin vienyt häneltä samalla tavalla jalat alta, kuin hän vei minulta.” Useimmissa tapauksissa viaton flirtti voi hyvinkin johtaa koko ajan mielessä pyörivään epätietoisuuden tilaan. Jos vain toinen osapuoli on tietoinen flirtin viattomuudesta, ollaan heikoilla jäillä. Milloin vain voi tippua. ”Elin käytännössä täydellisessä itsepetoksessa. En kuitenkaan myöntänyt sitä itselleni, koska olin niin rakastunut”, muistelee Iiris.

“ Tunsin itseni halvaksi samalla kun säälin tyttöystävää. “

Tunteet vuokralla Ajattelemmeko suhteista ja rakkaudesta liian mustavalkoisesti? Onko ”normaalissa” parisuhteessa, jossa rakkautta osoitetaan henkisesti ja fyysisesti, tilaa platoniselle rakkaussuhteelle? Voimmeko rakastaa yhtä aikaa monia henkilöitä ilman, että toisen tulisi tuntea itsensä vähemmän rakastetuksi? ”Tiedostin täydellisesti heidän parisuhteensa, mutta olin niin juopunut rakkaudesta, etten välittänyt. Käännekohta oli ehdottomasti, kun eräänä iltapäivänä näin heidät kaupungilla yhdessä”, Iiris kertoo. Silloin myös miehen tyttöystävä konkretisoitui puheesta oikeaksi ihmiseksi. ”Tajusin ensimmäisen kerran, että suhteemme ei koske vain meitä. Mukana oli myös kolmas osapuoli. Tunsin itseni halvaksi samalla,

kun säälin tyttöystävää. Hän oli täysin tietämätön poikaystävänsä uskottomuudesta. Tunne oli musertava.” Iiris muistaa piiloutuneensa, jotta välttyisi tapaamasta paria. ”Kyyristellessäni tajusin, että tässä tämä nyt oli. Halusin säilyttää jäljellä olevat itsekunnioitukseni rippeet.” Yksinäisyys ei ole koskaan yhtä läsnä kuin silloin, kun tajuaa olevansa yksipuolisessa suhteessa. Sitä elää jossain maagisessa liminaalitilassa, jossa ei ole loppua eikä alkua. On vain hän ja minä. Minä ja hän. Oikeasti on vain minä ja he. Järki pakokeinona ”Pian ymmärrettyäni, että toivoin mahdottomuuksia, onnistuin vähentämään yhteydenpitoa”, Iiris sanoo. ”Toivoin kuitenkin, että pystyisimme säi-

lyttämään ystävyytemme. Ja onnistuimmekin siinä. Emme ole usein tekemisissä, mutta aina silloin tällöin tulee törmättyä.” Rakkautta tavoitellaan silloin, kun sitä ei ole ja siitä halutaan eroon, kun tilanne on mutkikas. Silti elämä ilman rakkautta, tuskineen tai ilman, ei olisi elämää laisinkaan. Tuska kasvattaa, tuska lamauttaa. Loppujen lopuksi, kaikista kokemuksista on aina hyötyä. ”Tapauksesta on jo aikaa, enkä haikaile enää. Hän on onnellisesti naimisissa ja minä vakuuttunut siitä, että niin on paras. Vaikka aikoinaan toivoinkin varsin erilaista päätöstä, olen tyytyväinen nykyiseen. Enää en ryhdy mokomiin sekoiluihin.” Iiriksen nimi on muutettu.

Romanssikahvio

Sutinaa sukset jalassa Heini Jokinen

Se mikä tapahtuu Lapissa, jää Lappiin. Talviseen Torremolinokseen suunnataan lomaromanssin toivossa.

omanssikahvio. Mikä olisikaan suoraviivaisempi tapa ilmoittaa, että täältä sitä löytää. After ski -romansseja. Pallaksen maine ei omaksi onnekseen kuitenkaan yllä suurimpien tunturilomakeskusten tasolle. Romanssikahvion edustan patio ja eritoten orsi ovat aurinkoisilla kevätviikoilla tupaten täynnä väkeä. Romanssi voi syntyä, kun joku istuu orrella syliin. Orrelta bongaillaan myös taidokkaita laskusuorituksia. Pallaksen kävijät tietävät, minkälaisia Pallaksen kävijät ovat. Rakkaus talveen, ulkoilmaan ja erämaahan yhdistää. Hieman karuja mutta sielultaan jaloja hiihtohulluja. Heidän sydämestään aina pala jää hankeen. Rakkautta heillä riittää, mutta joskus puuterilumi on parempaa kuin seksi. Legenda kertoo, että kakkoshissin hissimies ei päästänyt ankkuriin ketään yksin: “Onko jonossa parittomia?” Jos ei orrella tärpännyt, hissimatkalla viimeistään!

Faktoja romanssin toivossa matkustavalle: • Pallas sijaitsee Pallas-Ylläs –kansallispuis tossa Luoteis-Lapissa. • Pallas on Suomen korkein laskettelukeskuksena toimiva tunturi. • Itseasiassa Pallas on tunturialue, johon kuuluu useita huippuja. • Korkeimmalle kohoaa Taivaskero, 809 metriä merenpinnasta. • Pallaksella on kaksi hissiä ja yksi hotelli. • Romanssikahvio on rakennettu 1965 valmistuneen kakkoshissin yhteyteen lasketteluturistien tukikohdaksi.

Korealainen rakkaustarina Melissa Heikkilä

Hollywood on varsin tehokas poptehdas. Se ei kuitenkaan pysty vastaamaan korealaisen tuotannon häikäilemättömyyteen. Popkulttuurin muuttuessa yhä absurdimmaksi, myös fanius seuraa perässä.

orealainen popkulttuuri eli fanien kesken “Hallyu”, tuli tutuksi äitini kautta. Muuten vakava auktoriteettihahmo vaipui hyrräävien hormonien transsiin katsoessaan saippuasarjoja, joiden dialogista ei ymmärtänyt sanaakaan. Kotona kaikui jatkuva korealainen puheensorina ja automatkat taittuivat purkkapopin tahdissa. Ruokapöytäämme ilmestyi korealaisia herkkuja. Sushi oli passé, mutta korealainen versio kimbap kelpasi. Isäni mielestä äiti oli seonnut, eikä äiti ollut ainoa. Korealainen pop-tsunami on pyyhkäissyt alleen kokonaisia sukupolvia. Kymmenen viimeisen vuoden aikana koko Aasia aina Japanista Indonesiaan ja sieltä Kiinaan on ollut korealaisen viihdeteollisuuden vietävänä. Länsimainen yleisö sekosi viimeistään silloin, kun viraalisankari Psyn hitti (tiedätte kyllä) pauhasi jokaisen yökerhon täysillä tanssilattioilla ennen pilkkua. Videota on kirjoitushetkellä katsottu melkein kaksi miljardia kertaa. Tai tarkalleen 1 742 152 504 kertaa. Popkoneisto tuottaa täydellisiä supertähtiä Unohtakaa siis Belieberit tai Twihardit, Hallyussa kaikki on isompaa ja sekopäisempää. Rahaa ei säästellä. Popkulttuuri on Samsungin lisäksi Korean suurin vientituote, ja se tehdään näyttävästi. Elokuvat ja tv-sarjat noudattavat aina tiettyä kaavaa. Päähenkilö on usein, ellei aina, tavallinen keskiluokkainen nuori nainen. Nainen tapaa rikkaan ja läkähdyttävän kuuman miehen ja rakastuu. Romanssin esteenä on milloin mikäkin sarjan teemaan sopiva: Korean sota, ilkeä matriarkka tai se, että tyttö on tulevaisuudesta. Lopussa he saavat toisensa ja jatkavat onnellista elämäänsä internetin tuhansissa fanifiktioissa. Realismi ei ole oleellista. Fanitus ei rajoitu pelkästään elokuviin.

Suurimmat levy-yhtiöt puskevat ulos supertähtiä tiukan viihdemaailman koulutuksen jälkeen. Jotkut viettävät levyyhtiöiden sisäoppilaitoksissa jopa 10 vuotta. Koulutukseen kuuluu kielien opettelu, koreografioiden hiominen ja totaalinen muodonmuutos. Plastiikkakirurgia on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja usein ainoa tapa tuottaa eteerisen kauniita idoleita. Silmät suurennetaan, neniä pienennetään ja leukoja tehdään terävimmiksi. En pääse yli siitä, kuinka paljon kauniimpia miehet ovat kuin useimmat naiset. Musiikki ei kumarra genrerajoille Korealainen pop on erikoinen musiikkigenre. Usein biisit kuulostavat siltä, kuin niiden eri osat olisi poimittu loputtomasta irtokarkkihyllystä ja yhdistelty miten sattuu. Koukuttavia riffejä ja syvää bassoa yhdistetään kepeään lauluun ja tarttuviin kertosäkeisiin, joita voi lauleskella osaamatta sanaakaan koreaa. Kappaleisiin onneksi on sekoitettu englantia. Poimin biisien keskeltä huudahduksia kuten: Check it out! Number one! Bad boy! Lempiriimini on autotunella piristetty: Sexy, free and single / I’m ready to mingle. Rankan koulutuksen huomaa musiikkivideoista. Yhdessä videossa yhdeksänhenkinen tyttöbändi tanssii robottimaisen synkronisoidusti musiikin tahtiin. Silmää isketään noin neljä kertaa minuutissa eikä söpöstelyllä ole rajaa. Suosituimpien yhtyeiden kuten Big Bangin, Super Juniorin ja Girls Generationin videoita katsotaan kymmeniä miljoonia kertoja, ja idolien palvonta saa kokonaan uuden ulottuvuuden. Bieberfever potenssiin Beatlesmania. Fanit jahtaavat ihailemiaan artisteja Seoulin kaduilla ja tekevät kaikkensa jäädäkseen tähtien mieleen. Käytettyjä tamponeita ja alusvaatteita jätetään idolien kotiovien eteen ja hulluimmat jopa murtautuvat sisälle. Jokaista liikettä, tekstiviestiä ja ih-

missuhdetta seurataan mustasukkaisesti. Onneksi äitini ei ole sellainen fani. Hän haluaa nauttia helpoista juonikuvioista ja kuolata komeiden miesnäyttelijöiden perään. Lopulta hän oli katsonut kaikki tarjolla olevat ohjelmat ja elokuvat, eikä mikään tuntunut enää missään. Hallyusta oli tullut haljua. Tarinoissa kunnioitetaan perhettä ja kaihdetaan väkivaltaa Länsimaissa korealainen kulttuuri on otettu hyvin vastaan. Korealaisten yhtyeiden megakonsertit Lontoossa ja Pariisissa myytiin hetkessä loppuun. Helsingissä on peräti kaksi korealaista ravintolaa. Viihde on pehmeämpää eikä väkivallalla mässäillä. Kappaleet kertovat ensirakkauksista ja kaipuusta, ja elokuvissa korostetaan perhearvoja ja vanhempien kunnioitusta. Jos Hollywood viihdyttää keinoilla millä hyvänsä, Hallyu haluaa opettaa. Sekavassa lännessä eksoottinen kulttuuri ja sen perinteiset arvot kiehtovat. Vaikka äitini hallyuhulluus on laantunut, on se vasta tarttumassa muihin.

36 KAPINA

Miesten vuoro Lauri Haavisto

I’m at Uusi ylioppilastalo (Helsinki) w/ 192 others 4sq.com/UR34 Aika eeppiset bileet! Talo täynnä porukkaa, huhhuh. En yhtään tiedä jonotanko vessaan vai baariin. #kaato #sukkairti Tyyppi mun takana ehdotti ristipissaa. Joissain baareissa kyseessä vois olla maailman huonoin iskurepla. Onkohan tää naisille yhtään helpompaa? Joku pyytää mukaan vessaan niin ei ikinä tiedä onko tarkoitus varsinaisesti käydä vessassa. Ovi kiinni ja vetoketjut auki. En oo koskaan kokenu näin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. #vapaus #veljeys #virtsa Joukkueurheilua harrastamattomalle sivarille läheiset kontaktit saman sukupuolen kanssa on jääny vähiin. Nyt kun vielä iskis #ujopissa Mihin tälläisen toimituksen aikana pitäis katse suunnata? Silmiin katsominen ei ainakaan tunnu luontevalta. Äh, päässä soi Anna Eriksson. Aika huvittavaa että Teosto palkitsi sen iskelmämusiikista jättäytymisen kunniaksi. #kunkatsoitminuun On muuten hemmetin hankalaa ylläpitää keskustelua ja olla samaan aikaan osumatta toisen kengille. Ja mistä tässä ylipäätään pitäis keskustella? “Muuten aika jännän väristä toi sun suihkus.”

37 KAPINA

Täähän on yhtä villiä kuin akateeminen perinne nauttia taskulämmintä naisten vessassa. Paitsi että olen miesten vessassa. Kahdestaan. Muuten miks se perinne koskee vain naisten vessoja? Ne on täynnä muutenkin. Ja tarkoitushan on tyhjentää rakkoa, ei täyttää sitä. #kysynvaan Tää ristipissaaminenhan sujuu ihan mukavasti. Tosin aika outoo että toi tyyppi ei oo vielä kysyny miks näprään kännykkää samanaikaisesti. En kyl oo ikinä ymmärtäny ihmisiä jotka puhuu puhelimeen vessassa. Joku raja hei. Ei helvetti, painoin vahingossa kameran laukaisijaa. Toivottavasti se ei huomannut. pic.twitter.com/6209sdf Entä jos kaikki kävis ristipissalla? Tällähän voitais vähentää ihan älyttömästi turhaa huuhtelua. #ekoteko Tosin vessan huuhtelu vain kerran päivässä voitais luokitella ympäristörikokseks. Onneks ihmiset ei merkkaa reviiriään. Vai merkkaako? Vaikee uskoo että niinkin alkukantainen ominaisuus olis täysin kadonnut. Virtsa on sentään korvattu hajuvedellä. Tosin samaa hajua käyttää moni muukin. Miks mä näistä tänne kirjoitan? Voisin yhtä hyvin puhua vessakaverini kanssa. No nyt silläkin on kännykkä kädessä. Kiusallinen hiljaisuus pelastettu. Onkohan sekin Twitterissä? #somevessa Olin sit näköjään twiitannut sen vahinkolaukauksen. Ei helvetin helvetti. Voisin ehkä lopettaa tän twiitbzxcb euxcv nnb RT @Rikumattila Hei jätkähän on Twitterissä! Mä taidan olla melkoisen ready, haetaanko huurteiset tiskiltä? @Rikumattila Ootas mä viel vähän ravistelen ni voidaan sit lähteä. Kiitti vessaseurasta! #bromance

Festarilempe채 Saara Laaksonen & Susanna Peltonen

Rakkautta rockiin, kes채채n ja toisiimme. Ilosaari & Ruissalo.

VIIMEINEN SIVU

GALLUP Median legendaarisilta Kymppisitseiltä irtosi jälleen suuria ajatuksia. HALUATKO SANOA JOTAKIN?

ALUMNIN AFORISMI “ Sitä saa mitä tilaa. Muista kuitenkin aina tarkistaa lasku. ”

Arda Sokka irti. Mul on oikeus lähtee nyt. Te ette voi estää mua. Tulkaa hakee huomenna kahvii. Ps. varastin konvehdin.

- Emma Taulo Valmistunut 2008 Käsikirjoittaja/toimittaja/ohjaaja

SEURAAVASSA NUMEROSSA Groteski riisuutuu

Anna Kymppisitsit, 10.10, muisti lähtee kello kymmenen. Sattumaako?

LÖYSITKÖ LAAMAN? Lehden sivuilla seikkailee veikeä laama.

Ella Kymppisitsit on kerran vuodessa. Kävin vessassa ja koin valaistuksen, mitä väliä tentillä! Todennäköinen arvosana 1 ja opintopisteitä 5.

HALUATKO PALAN GROTESKIA? Groteskin iholta tavoitat kaupungin röyhkeimmän, riettaimman ja relevanteimman populaation. Kaikki merkittävät lukevat sitä, kuten sinä juuri nyt. Mainosta Groteskissa. FTW. Ota yhteys: groteski.lehti@gmail.com facebook.com/groteski twitter.com/groteski

RÖYHKEÄÄ, RIETASTA JA RELEVANTTIA