Groteski 1/2013 by Groteski

Hanna Nikkanen on rötösten jäljillä

Hyvästi Wiio

Nuuskarallia Kolarissa

Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti • 1/2013

RÖYHKEÄÄ, RIETASTA JA RELEVANTTIA

Röyhkeää, rietasta ja relevanttia - kotiinkuljetuksella! Koska ilmaisesta kannattaa maksaa, voit nyt tilata Groteskin veloituksella suoraan kotiisi. Neljä Geetä koko vuodeksi hintaan 30€. Lähetä osoitetietosi sähköpostilla groteski.lehti@gmail.com. Laskua kuuluu perästä.

RÖYHKEÄÄ, RIETASTA JA RELEVANTTIA

3 PÄÄKIRJOITUS

Modernit rosvoparonit Arto Kekkonen

”P

elot öljyn loppumisesta vaikuttavat yhä enenevissä määrin perättömiltä”, lausui energiayhtiö BP:n toimitusjohtaja Bob Dudley vuoden alussa. Dudleyn sanat liittyvät BP:n raporttiin, jonka mukaan öljyntuotanto päinvastoin jatkaa kasvuaan. Kiitos kuuluu niin sanotuille epätyypillisille öljyn lähteille, kuten öljyhiekalle ja öljyliuskeelle. Varannot ovat valtavia, ja maaöljyvarojen ehtyessä sekä teknologian kehittyessä niiden kaupallinen hyödyntäminen käy yhä kannattavammaksi. Muiden kuin energiayhtiöiden johdon ja osakkeenomistajien kannalta valitettavaa on, että epätyypillisten fossiilisten polttoaineiden tuotanto sekä jalostaminen vievät runsaasti energiaa ja turmelevat luontoa. Kasvihuonekaasupäästöt tuotettua energiayksikköä kohden ovat moninkertaiset normaaliin öljyyn verrattuna.

Jos maapallon lämpeneminen haluttaisiin pysäyttää ”turvallisena” pidettyyn kahteen asteeseen, kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi kääntyä laskuun muutaman vuoden sisällä. Epätyypillisen öljyn käyttämisen sijaan meidän pitäisi siis jättää suuri osa tavallisistakin öljyvaroista käyttämättä. Kahden asteen tavoite on jo nyt poliittisesti täysin epärealistinen. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, lämpeneekö planeetta kaksi, kolme tai neljä astetta – vai vielä enemmän. Epätyypillisten fossiilisten polttoaineiden myötä uhataan ottaa kurssi pysyvästi kohti usean asteen lämpenemistä, arvaamattomia seurauksia ja peruuttamatonta ympäristökatastrofia. Merenpinnan nousun, aavikoitumisen ja nälänhätien yleistymisen kaltaiset pikkuseikat eivät ilmeisesti juurikaan hetkauta Bob Dudleytä tai BP:tä. Greenpeacen mukaan yhtiö on myös rahoittanut ilmaston-

muutoksen kiistäviä ehdokkaita Yhdysvaltain kongressivaaleissa. Fossiilisista polttoaineista riippuvaisen yhteiskunnan jäseninä me kaikki olemme tietysti enemmän tai vähemmän syypäitä ilmastonmuutokseen. Alan suuryritysten johtajien mahdollisuudet vaikuttaa asiaan, ja siten vastuu seurauksista, ovat kuitenkin suunnattomasti suuremmat. Tätä valtaa Bob Dudley käyttää lyhytnäköisen taloudellisen edun tavoittelemiseen kaiken muun kustannuksella. Maailman kamppaillessa ilmastonmuutosta vastaan hänen ratkaisunsa on selvä: kaikki palamaan. Virallisesti Bob Dudley ei ole rikollinen vaan menestyvä liikemies. Jotain roistomaista hänen kaltaistensa ihmisten toiminnassa silti on.

Groteskin uusien päätoimittajien ensimmäisen numeron teemana on rötös. Se voi tarkoittaa rikosta, väärinkäytöstä tai kenties laillistakin epärehellisyyttä. Tässä lehdessä teemaan pureudutaan muun muassa Suomen parhaisiin kuuluvan tutkivan journalistin, Ranskan äveriäiden veropakolaisten ja nuuskan salakuljetuksen kautta. Arto Kekkonen on Groteskin päätoimittaja, jonka nousun tähän huomattavaan asemaan tarkkanäköinen edeltäjä ennusti lehdessä jo vuonna 2009.

Groteski on Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti. groteski.lehti@gmail.com facebook.com/groteski Twitter: @Groteski issuu.com/groteski JULKAISIJA Media ry PÄÄTOIMITTAJAT Elli-Alina Hiilamo elli-alina.hiilamo@helsinki.fi Arto Kekkonen arto.kekkonen@helsinki.fi Saara Laaksonen saara.laaksonen@helsinki.fi Susanna Peltonen susanna.peltonen@helsinki.fi ULKOASU Oona Järvinen oona.jarvinen@helsinki.fi Eva Kiviranta eva.kiviranta@helsinki.fi KIRJOITTAJAT Elli-Alina Hiilamo Heini Jokinen Oona Järvinen Tanja Kallioinen Arto Kekkonen Katri Koskela Saara Laaksonen Riku Mattila Tuure Parkkinen Susanna Peltonen

Mimmi Piikkilä Antti-Juhani Piirainen Maria Tuomela Sara Vuorio Arda Yildirim KUVAAJAT & KUVITTAJAT Oona Järvinen Eva Kiviranta Susanna Peltonen Steve Rushton Essi Ruuskanen KANNEN KUVA Oona Järvinen PAINATUS Erweko Oy, Helsinki Paperi: Edixion 120 g (sisus) ja 250 g (kansi) Groteski painetaan kasviöljypohjaisilla väreillä, ja käyttämämme painotalo sekä paperi ovat sertifioituja. PAINOSMÄÄRÄ 800 kpl JAKELU Helsingin yliopiston keskustakampus, TaiK, kantakaupungin baarit ja kahvilat, Kiasma.

PEFC/02-31-120

2 6 8 9 11 12 14 19 21 26 29 30 31 34 40

PÄÄKIRJOITUS Arto Kekkonen

SIRPALEET Jäähyväisiä

Katri Koskela, Saara Laaksonen

KOLUMNI AIHEESTA Kirjoittamattomat säännöt etikettikirjaan! Arda Yildirim

PAOSSA Ranskan kuvitteelliset veropakolaiset Mimmi Piikkilä

KOLUMNI AINEESTA Mihin maistereita tarvitaan? Riku Mattila

RAKENNUSVIRASTO VASTAAN KANSALAISET Mechelininkatu on töölöläisten sotatanner Maria Tuomela

KASVO Hanna Nikkanen on rötösten jäljillä Elli-Alina Hiilamo

VIERASKYNÄ Kielen ja sanojen tyrannia Tuure Parkkinen

ETIIKKAMATKALLA Mitä matkailu tekee kulttuureille? Susanna Peltonen

WANTED Esittelyssä Media ry:n uusi hallitus Sara Vuorio

VAARALLINEN KEVÄT Miltä tuntuu olla salamurhaaja? KAPINA Barrikaadeille!

Antti-Juhani Piirainen

RÖTÖSTELYÄ Toimittaja koettelee lakien rajoja Oona Järvinen

LAINSUOJATON Occupy-liikkeen aktivistia ei laki suojaa Tanja Kallioinen

NUUSKARALLI Ylläkseltä on lyhyt matka nuuskalle Heini Jokinen

5 TEKIJÄT

Moni koira on veräjästään juossut myös Groteskin toimituksessa. Rötös-numeron parissa hääräilemisestä saimme kuitenkin kiinni seuraavat lurjukset.

ANTTI-JUHANI PIIRAINEN ESSI RUUSKANEN Söin 11-vuotiaana ennen luistelutreenejä välipalaksi liian paljon viinirypäleitä ja tästä syystä oksensin kopin ulkopuolelle, kaukalon viereiselle käytävälle. Muut joukkuetoverit eivät olleet onneksi vielä saapuneet paikalle, joten heidän huomattuaan tämän yllätyksen kopin ulkopuolella syytin asiasta kylmänviileästi lätkänpelaajia ja kauhistelin tapahtumaa kovaan ääneen muiden kanssa. Essi Ruuskanen on 24-vuotias viidennen vuoden arkeologian opiskelija. Groteskin Rötös-numeroon näyttelijän lahjoillakin siunattu Essi kuvitti Susanna Peltosen jutun matkailun etiikasta sivuilla 21.

Autoilin vuosia sitten rautatieaseman ohi muina miehinä, kun myöhäisen syysillan valaisi hetkeksi kirkas valoilmiö. Epäilin pitkän aikaa syypääksi paikalla sijaitsevaa peltipoliisia. Ilmeisesti olin kuitenkin väärässä, sillä en ole koskaan saanut postia koskien silloista 10 km/h ylinopeuttani. Antti-Juhani on 26-vuotias ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelija. Valoakin nopeampi AJ rötösteli Groteskiin sivulle 25.

TANJA KALLIOINEN Ekaluokkalaisena minut lähetettiin kauppaan ostamaan paristoja ja ostin salaa vaihtorahalla Jim-patukan. Kotona kärsin niin huonosta omatunnosta, että tunnustin äidille sekä patukan, että käärepaperin heittämisen ojaan. Patukan söin. Se ei pienen syntisen suussa maistunut yhtään hyvältä. Tanja Kallioinen on 24-vuotias ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelija. Rautaisen omantunnon omaava Tanja tutustui Groteskia varten Lontoon Occupy-liikkeen saloihin. Lisää aktivismin ja valtiovallan suhteesta voi lukea sivuilta 34.

6 SIRPALEET

LIHAVIHA Kannunvalajat luopui kasvisruokaperiaatteesta vedoten sitsaajien yhdenvertaisuurteen.

uomen Perustuslain 6 § 2 mukaan ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”. Kyseisellä pykälällä pyritään siis takaamaan yhdenvertaisuus kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tähän kauniiseen ajatukseen vetosi myös Kannunvalajien uusi hallitus poistaessaan ehdottoman periaatepäätöksensä olla tarjoilematta sitseillä lihaa. Olihan sääntö ollut eriarvoisuuden perikuva pakottaes-

saan lihansyöjät kasvisruuan pariin, vakaumusta kunnioittamatta. Yksilöiden ja ihmisryhmien yhdenvertaisiaoikeuksia on lupa rajoittaa lainsäädännössä moraalisin sekä rationaalisin perustein. Lihateollisuus vie kohtuuttomasti pinta-alaa, rehevöittää vesistöjä ja aiheuttaa huomattavia kasvihuonepäästöjä. Lihatuotanto tuhlaa energiaa, jokainen lihakilo syö kymmenen kiloa kasvikunnan tuotteita. Usein lihateollisuuden eläinten elinolosuhteet ovat niin kurjat, ettei sairas liha lopulta edes kelpaa elintarvikkeisiin. Suomalaisten lihansyönti ylittää terveyssuositukset moninkertaisesti lisäten muun muassa syöpäriskiä. Sitsit on akateeminen pöytäjuhla, jossa nestemäinen ravinto ja lau-laminen esittävät pääosaa ruuan

JÄÄHYVÄISET NIEMINEN & PANTTI -SUKUPOLVELLE

iestinnän uusi pääsykoekirja tuo tuttuihin aiheisiin päivitystä ja so-siologista näkökulmaa. Yhdellä kirjalla voi pyrkiä nyt kolmen eri yliopiston viestintäopintoihin. Tänä keväänä yksi aikakausi on kohdannut väistämättömän loppunsa. Viestinnän pääsykoekirjana vuodesta 2005 hallinnut Hannu Niemisen ja Mervi Pantin Media Markkinoilla syrjäytettiin Janne Seppäsen ja Esa Väliverrosen Mediayhteiskunta -teoksella. Uuden kirjan myötä viestintään hakemisesta on tehty myös entistä näppärämpää, mikäli ei maantieteellisistä ja koulutusohjelmakohtaisista eroista sen suuremmin välitetä. Mediayhteiskunnalla voi nimittäin hakea myös Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän tut-

jäähtyessä lautasille. Sitseiltä on turha hakea kulinaristisia elämyksiä. Mitä pienempi osa budjetista päätyy lautaselle, sitä parempi. Varsinkin kun huomattava osa ruuasta siirtyy suoraan jätehuollon iloksi. Kannun hallituksen päätös toteuttaa ehkä yhdenvertaisuutta, mutta moraaliset ja rationaaliset perusteet ovat olemattomat. Periaatteesta kannattaisi ennemminkin siirtyä pelkästään kotimaisen luomuravinnon tarjoamiseen. Tässä kohtaa kuitenkin kansa raivostuu, nimittäin “köyhä opiskelija” -kansa. Vaikka kasvissyönti ei pelasta maailmaa, on se silti vähemmän vahingollista. Lihahimoja on turha tuhlata sitsilautaselle, säästäkäämme ne jatkojen puolelle.

“ Sitseiltä on turha hakea kulinaristisia elämyksiä. Mitä pienempi osa budjetista päätyy lautaselle, sitä parempi. “

Saara Laaksonen

kimusohjelmaan sekä Jyväskylän yliopiston journalistiikan linjalle. Tämän voisi odottaa nostavan hakijamääriä entisestään, kun hankalan maineessa paistattelevan Helsingin sisäänpääsyä voi kokeilla siinä sivussa. Koekohtaista erottelua toki saadaan edelleen kirjan päälle kasatuilla lisämateriaaleilla. Mediayhteiskunta ottaa selkeästi edeltäjäänsä sosiologisemman näkökulman viestintään. Kirjassa painotetaan monien viestinnän tutkimuksen käsitteiden juontuvan sosiologisista teorioista. Sosiologista trendiä on ollut havaittavissa muutenkin viestinnän oppiaineessa. Esimerkiksi (sosiologi) Manuel Castellsin tuotantoa liitettiin perusopintoihin viimeisimmässä tutkintouudistuksessa. Someaktiivisia medialaisia lämmittää kirjan suoma huomio virtuaalisille yhteisöpalveluille. Käytännön

esimerkit ja monipuolisempi kuvitus auttavat noviisiakin pääsemään paremmin asian ytimeen. Kirja sitoo eri tutkijoiden näkökulmia teemoittain, jolloin alan monimutkaisuus tulee hyvin osoitetuksi. Samalla Mediayhteiskunta onnistuu kuitenkin määrittelemään itse viestinnän käsitteen systemaattisemmin kuin edeltäjänsä, selventäen ehkä hakijoiden kuvaa siitä mitä tässä nyt ollaan lähdössä opiskelemaan.

Niemisen ja Pantin lojaalit viittaajat, lukekaa Mediayhteiskunta niin voitte ensi syksynä heittää femmaa Seppäsen ja Väliverrosen klaanin kanssa. Saara Laaksonen Kirjoittaja ei ole vielä itsekään lukenut Mediayhteiskuntaa vaan pätee anonyymeinä pysyttelevien, asiantuntevien vara-aivojen tuella.

Osmo A. Wiio oli suuri tekniikan ystävä. Kunnianosoituksenaan AD päätti ikuistaa hänet terminaattorina. Koska vain kaikkein kovimmat äijät ikuistetaan terminaattorina. Ja koska Wiion lait muistuttavat häntä Isaac Asimovin robotiikan laeista.

SIRPALEET

ON MEILLÄ BISSEE, HAUSKAA JA ...

ämmenet hikoavat. On helmikuu 2008, ja yliopiston pienessä juhlasalissa on meneillään Osmo A. Wiion 80-vuotisjuhlaseminaari. Sali on täyttynyt juhlaväestä, mutta itse keskityn seinustalla seisoskeluun airueiden joukossa. On fuksikevääni, ja olen vasta Median hallitukseen liittyneenä suorittamassa yhtä ensimmäisistä nakeista seminaarin avustajana. Tehtäväni on tarvittaessa viedä mikrofoni yleisökysymysten esittäjille. Siirrän pötkylää liukkaasta kädestä toiseen ja toivon, ettei kukaan pyydä sitä. Hermostuneisuus lienee kuitenkin turhaa, sillä vaikka mikrofonin tiputtaisi tai veisi väärälle jampalle, juhlakalu tietää paremmin kuin kukaan, että viestintä epäonnistuu aina. Näin jälkeenpäin en muista puheenvuoroista mitään, mutta muistan emeritusprofessorin poikamaisen innon ja ener-

Wiion lait 1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta. 2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa. 3. On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut. 4. Mitä enemmän viestitään, sitä huonommin viestintä onnistuu. 5. Joukkoviestinnässä ei ole tärkeää se, miten asiat ovat, vaan se, miten ne näyttävän olevan. 6. Uutisen tärkeys on verrannollinen sen etäisyyden neliöön. 7. Mitä tärkeämmästä tilanteesta on kysymys, sitä todennäköisimmin unohdat olennaisen asian, jonka muistit hetki sitten. Lähteet: Pekka Aula & Elisa Juholin: Viestinnän professori, toimittaja, kansanedustaja http://blogs.helsinki.fi/wiio-80/ Juha Merimaa: Wiio ja Wiion lait http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/2-2008/6-14-41-13 Wikipedia

gian, kun hän piti kiitospuheenvuoronsa. Muistan myös ajatelleeni, että akateemisuus näyttää tekevän ihmiselle hyvää. Kevättalvi 2013. Äkistän gradua, ja elättelen toiveita valmistumisesta. Kun tieto Osmo A. Wiion poisnukkumisesta leviää, moni opiskelutoveri reagoi tunnepitoisesti. Asiaa puidaan Facebookissa ja oluen äärellä, ja itse muistelen seminaarissa esiintynyttä nuorekasta professoria. Onko siitä jo viisi vuotta? Mihin tämä aika on kadonnut? Harva nykyisistä opiskelijoista on professoria tavannut, sillä Osmo Antero Wiio jäi eläkkeelle professorinvirasta 1991. Hän on kuitenkin puheissa ja sitsilauluissa elävä viestinnän grand old man, jonka lait ovat medialaisten epävirallinen huoneentaulu. Wiio ehti paljon. Tiesittekö esimerkiksi, että hän perusti edelleen il-mestyvän Tekniikan Maailman -lehden vuonna 1952? Tai että Wiio oli Suomen Radioamatööriliitto ry:n kunniapuheenjohtaja?

(En minäkään, ennen kuin luin Wikipediasta.) Wiio muistetaan myös aktiivisena kansalaiskeskustelijana ja poliitikkona, ja 70-luvun kuohuvia vuosia leimasi viestinnän jakautuminen ”tamperelaisiin nordenstrengiläisiin” ja ”henkiläisiin wiiolaisiin”. Niin, ja olihan hän myös vuonna 1978 perustetun viestinnän – silloisen tiedotusopin – laitoksen ensimmäinen professori. Wiio oli myös laitoksen johtaja aina eläköitymiseensä asti. Wiio jatkoi kirjoittamista ja tieteellistä työtä pitkälle 2000-luvun puolelle. Kunpa sitä itsekin olisi eläkeläisenä yhtä vireä ja innostunut. Jos vaikka vihdoin saisi gradun palautettua. Katri Koskela Kuva: Oona Järvinen Kirjoittaja jää odottamaan oikaisuvaatimuksia ja palautetta, sillä on olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.

8 Kolumnisti tarttuu lehden teemaan

KOLUMNI AIHEESTA

Kirjoittamattomat säännöt Arda Yildirim

o ala-asteella elämänkatsomustiedon opettajani iskosti päähäni moraalinormin ja siitä johdettavan eettisen säännön. Älä valehtele. Valehteleminen on väärin. Valehtelua käsitellessä syntyi yleensä poikkeuksetta kiivasta polemiikkia pöytärykelmissämme. ”Mutta mitä jos valehtelu säästää toista osapuolta mielipahalta?”, muistan kysyneeni. Mitä laittomuuksiin tulee, on meidän lain oikealla puolella kulkevien kansalaisten moraali omaksuttu (toivottavasti) jo leikkipuistossa tarhatätien heristelevän sormen uhalla. Yhä useammin tulen kuitenkin törmänneeksi tilanteisiin, joissa oma tai muiden toiminta vaikuttaa riitelevän kaikkia maailman etikettisääntöjä vastaan. Ovatko etiketti ja moraali sitten niin kaukana toisistaan? Molemmat ovat universaaleja, joskin hieman tilanne- ja kulttuurikohtaisia omantunnon asioita. Podemme kaikki eri asioista huonoa omatuntoa. Jotkut tuntevat alemmuuskompleksia ja jonkinasteista tyytymättömyyttä itseensä kohdatessaan Facebookin

uutisvirran: jumppa, terveellinen ruokavalio, laajat sosiaaliset piirit ja hymiöiden määrä näyttävät määrittelevän hyveellisen ja terveen ihmisen. Jos ei noihin raameihin istu, voisi yhtä hyvin tehdä cast awayt ja eristäytyä Willsonin kanssa Korkeasaaren paviaanien luo niiden terveiden pällisteltäviksi. Ei ne mua kuitenkaan pastellinsävyisille brunsseilleen kaipais. Moraalista ja etiketeistä puhuttaessa täytyy muistaa, että näiden termien kehittelyn takana on yleensä sosiaaliset vuorovaikutukset ja ryhmän koheesio. Jotkin raamit on täytynyt luoda, jotta yhteiskunta pysyisi kasassa. On kuitenkin tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, jotka mielestäni voisi johonkin pyhään etiketti-kirjaan rustata. 1) Tervehdi naapuriasi Onko mikään oudompaa, kuin teeskennellä hississä, ettet koko eilisen illan kuunnellut seinän läpi kosteaa ”tyttöjen iltaa”, johon ilmiselvästi kuului 90-luvun potpuri oi

niin suloisen karaoken siivittämänä. Voithan aloittaa keskustelun vaikka kehumalla naapurisi kaunista falsettoa Take on me:ssä. Tässä kohtaa se valehtelu on nimenomaan sallittua. 2) Kiitä ruoasta Oli se sitten Unicafén keittäjä, Hans Välimäki, äiti tai Saarioisten mik-ropizza, kiitä. Afrikan lapset –kortti ei ole ihan pohjaton väite. 3) Jaa iloa, hautaa kauna Reputit tentin, mutta kanssaopiskelijasi vetäisi vitosen. Mahtaa harmittaa. Älä kuitenkaan pura omaa huonoa oloasi onnistujaan. Mitä pahaa hän on sinulle tehnyt? Oli ihan oma valintasi rällätä pilkkuun asti ja avata kirjat ratikassa puoli tuntia ennen h-hetkeä. Sen sijaan positiivisuuden levittämisen mahti on mittaamaton. Mutta varo! Onnellaan keuliminen ja onnesta aiheutuvan hyvän olon jakaminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

Kirjoittaja nauttii saippuoopperansa seinien välityksellä ja brunssinsa maanläheisissä väreissä.

9 Vaihdossa olevan medialaisen terveisiä maailmalta

PAOSSA

Ranskan kuvitteelliset veropakolaiset Ranskan presidentti lupasi kampanjassaan nostaa rikkaiden veroja. Nyt miljonäärit pakenevat korotuksia, joita ei ehkä koskaan tulekaan. Mimmi Piikkilä

residentinvaaleissa 2012 Ranskan vasemmistolla näytti menevän hyvin. Vaalit voittanut maan toisen pääpuolueen Parti Socialisten ehdokas François Hollande ehdotti 75 prosentin veroastetta yli miljoonan euron tuloille. Kommunistipuolue Front de Gauchen ehdokas JeanLuc Mélenchon esitti vielä radikaalimpia talousuudistuksia ja sai noin 11 prosentin kannatuksen. Valtaan noustuaan presidentti Hollande alkoi valmistella lakimuutosta rikkaiden verotuksesta median päivitellessä maasta pakenevien rikkaiden määrää. Korotuksen oli tarkoitus olla vain väliaikainen keino nostaa valtion budjetin alijäämä EU:n vaatimalle tasolle. Keskustelu lakiuudistuksen ympärillä on tältä erää hiljentynyt, sillä sosialistien vastapuolueen, oikeistolaisen UMP:n nimittämä perustulakivaliokunta totesi lain muodon perustuslain vastaiseksi. Presidentti ei ole kuitenkaan luovut-

tanut taistelua, vaan julistaa lain vielä toteutuvan toisessa muodossa, kuitenkin aikaisintaan vuonna 2014.

Asterix ja veropakolaiset On kiinnostavaa, miten paljon vaikutusta toteutumattomalla lailla on jo ollut todellisuuteen. Suuri määrä rikkaita ranskalaisia on paennut veroja, joita ei ehkä koskaan oteta käyttöön. Ilmiö vertautuu rahoitusmarkkinoiden toimintaan: todellista muutosta ei tarvitse tapahtua, riittää, että sitä pelätään. Ranska menettää valtavasti verotuloja vain ehdottaessaan veronkorotuksia. Todellisuudessa veropakolaisten määrää on vaikea arvioida. Näyttelijä Gérard Depardieu on saanut paljon huomiota sekä rans-kalaisessa että kansainvälisessä mediassa moittiessaan hallitusta menestyksen rankaisemisesta. Toisaalta Depardieu näyttäytyy nykyranskalaiselle lähinnä

“Ala vetää, rikas urpo!”

mattinykäsmäisenä hahmona. Hän on julkisuudessa ryvettynyt tähti, joka päätyy otsikoihin milloin humalassa sekoilun tai lentokoneessa öykkäröinnin takia, milloin hieroessaan lämpimiä suhteita Vladimir Putinin tai Tšetšenian johtajan kanssa. Entisen sosialistin loikka Itä-Euroopan oikeistolaisten itsehallitsijoiden ystäväksi asettaa tämän poliittiset kannanotot vähintäänkin kyseenalaisiksi ranskalaisten silmissä. Näyttelijän menetystä ei Ranskassa juuri surra. Useimmat maasta paenneet ovat pyrkineet tekemään sen mahdollisimman vähin äänin. Monet ovat jopa kiistäneet verotuksen olleen muuton syynä. Ranskalainen media on kerännyt listoja veropakolaisista, joilla on esimerkiksi runsaasti urheilijoita sekä Ranskan rikkain mies Bernard Arnault. Jää nähtäväksi, palaavatko miljonäärit kotimaahansa jos laki ei toteudukaan.

10 Vaihdossa olevan medialaisen terveisiä maailmalta

PAOSSA

Vaihtoehtoista talouskriisipolitiikkaa? Presidentti Hollanden into verottaa tasavallan rikkaimpia on kiinnostava poikkeus Euroopan nykyisestä talouspoliittisesta valtavirrasta. EU pakottaa etenkin kriisimaat noudattamaan talouspolitiikkaa, jossa verotusta lasketaan ja valtion palveluja vähennetään. Ranskan uuden hallituksen budjetissa tuloveroluokkien korotuksen lisäksi korotetaan alkoholiveron kaltaisia haittaveroja sekä jäädytetään väliaikaisesti julkisia sijoituksia. Toteutuessaan verouudistus osoittaisi, että ainakin tältä osin toisenlainen talouspolitiikka on yhä mahdollista jopa EU:n johtavissa valtioissa. Tästä huolimatta Ranskan vasemmistohallitus on yhä EU:n eturintamassa painostamassa kriisimaita päinvastaiseen talouspolitiikkaan. Ranska pyrkii siis pelastamaan oman taloutensa eurokriisistä täysin erilaisella kaavalla kuin esimerkiksi Kreikka tai Espanja. Toisaalta jo pelkästään veronkorotuksilla spekuloimisen vaikutukset kyseenalaistavat politiikan toimivuuden. Onko rikkaiden ja suuryritysten verotuksen lisääminen

mahdollista, kun ovi matalamman verotuksen maihin on aina auki? On vaikea arvioida, kuinka suuri vahinko veropakolaisista lopulta koituisi suhteessa kerättyihin varoihin. Toteutumattomina suunnitelmat ovat ainakin jo tuottaneet tappiota. Nyt pakenevat miljonäärit ovat verosuunnittelun amatöörejä. Kyvykkäämmät liikemiehet ovat jo kauan sitten suunnitelleet tulonsa niin, ettei tuloverotettavaa juurikaan jää. Suuret, yhtäkkiset veronkorotukset ovat ongelmallisia, kun ne toteutetaan vain yhdessä maassa kerrallaan. Jakautunut media kiihdyttää kohua Ranskalaisen lehdistön rooli tapahtumien vauhdittajana on ollut suuri. Ranskalainen media on tyypillisesti jakautunut selkeiden poliittisten linjojen mukaan, ja onkin arvattavissa, kuinka uudistukseen suhtaudutaan eri puolilla. Oikeistomedia kauhistelee maasta pakenevien rikkaiden vanaa ja julistaa Ranskan olevan tuhon oma, kun taas vasemmistomedia tuomitsee veropakolaiset epäisänmaallisiksi, vähättelee näiden aiheuttamaa vahinkoa ja heittää iloiset hyvästit mil-

jonääreille. Etenkin oikeistolaiset aikakauslehdet ovat pyrkineet parhaansa mukaan keräämään poliittisia irtopisteitä syyttämällä vasemmistohallitusta kalliista virheestä ja nostamalla esiin kaikki maasta viimeaikoina muuttaneet suurituloiset. Belgiaan paennut Bernard Arnault haastoi vasemmistolaisen Libération-lehden oikeuteen, kun lehti julkaisi etusivullaan pilakuvan miehestä tekstin ”Ala vetää, rikas urpo!” kera. Kyseessä oli parodia entisen presidentti Nicolas Sarkozyn kadunmiehelle osoittamasta kommentista, joka tallentui vahingossa videolle. Lehdet jaksoivat käsitellä aihetta ahkerasti aina lain lykkääntymiseen asti ja vaikenivat sen jälkeen. Monelle onkin jäänyt epäselväksi, ettei Hollanden lupailemaa tuloveron korotusta ole tehty. Hallituksen on siten onnistunut lunastaa poliittiset pisteensä, vaikka todellisuudessa tyhjyyttään kumisevat niin vaalilupaukset kuin verokirstukin. Kansalaiset riemuitsevat rikkaiden osallistumisesta kansantalouden paikkaamiseen ja miljonäärit pakenevat maasta, vaikka mikään ei ole muuttunut.

Kirjoittaja on parhaillaan vaihdossa Ranskan Lyonissa.

“Ranska pyrkii siis pelastamaan oman taloutensa eurokriisistä täysin erilaisella kaavalla kuin esimerkiksi Kreikan ja Espanjan.”

11 Kolumnisti tarttuu viestinnän alaan

KOLUMNI AINEESTA

Viestintä ei tarvitse maistereita Riku Mattila

so osa viestinnän opiskelijoista painelee töihin organisaatioviestinnän tai journalismin pariin jo hyvissä ajoin ennen opintojen päättymistä. Yrityksiin, viestintätoimistoihin, järjestöihin ja maamme merkittävimpiin lehtiin. Työksemme kerromme asioita ymmärrettävämmin, houkuttelevammin ja siksi, että jonkun pitää kertoa ne. Kun kanditutkinto on vasta niukasti kasassa, niin työnantaja saattaa toisaalla odottaa täysipäiväistä työpanosta. Yliopistolla kummittelee gradu ja työnantaja suosittelee tekemään senkin. Miksi meidän pitäisi venyä? Miksi edes pitäisi valmistua maisteriksi? Viestinnän opiskelijat huomaavat työssään, ettei opinnoista juurikaan ole ollut hyötyä. Ei meitä opeteta kertomaan juuri mitään, mutta onneksi kerrotaan lukuisia esimerkkejä muista kertojista. Yleisradion historia käydään varmuuden vuoksi kolmannen kerran

maisterivaiheessa läpi. Alumnit jaksavat muistella kuinka yliopisto opetti ajattelemaan kriittisesti. Sitten tulee hiljaista. Olen ruvennut kyseenalaistamaan kuinka pitkään on hyödyllistä opetella ajattelemaan kriittisesti. Jos työelämään sattuu pomppaamaan, siellä viihtymään ja vieläpä menestymään, niin miksi sieltä pitäisi palata yliopistolle? Siksi, koska Suomessa pitää olla maisteri. “Gradu. Sanoisin, että se on osoitus”, totesi suomalaisen viestintätoimiston korkeasti koulutettu toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja puhuu totta. Gradu on osoitus venymisestä. Maisteri on myös hieno titteli. Minustakin tulisi Maisteri-Mattila. Wauh! Silti ihmetyttää, miksi maisterius on Suomessa niin vallitsevaa. Valtiotieteiden kandidaatti ymmärtää jo melkoisen määrän asioita. Luovat alat elävät

asioiden tekemisestä, aallon harjalla pysymisestä ja kiinnostuksesta uusiin ilmiöihin. Näissä yliopiston on vaikea pysyä perässä. Teoriaa tarvitaan tietenkin sopiva annos lisäämään kompetenssia. Sitä pitää oppia ymmärtämään ja hyödyntämään, mutta tähän prosessiin ei tarvita viittä vuotta. Työelämään siirrytään liian hitaasti. Töissä käyvä opiskelija ei kasvata valtion kassaa toivottavissa määrin, koska hidastuneet opiskelut ahmivat rahaa. En sano, että ”kandina työelämään” pitäisi olla vallitseva käytäntö tai ihanne. Sanon, että on teennäistä pitää sitä huonona vaihtoehtona. Viestinnän alalla ei pidä olla maisteri. Viestinnän alalla pitää opetella tekemään viestintää. Maailma pitää järjestää sanoilla ja sisällöillä joka päivä uudestaan. Sellaisen työn tekemiseen olisimme sopivia kandidaatteja kandidaatteinakin.

Kirjoittaja ei ole maisteri. Kirjoittaja ei ole edes kandi. Kirjoittaja ei ole tällä hetkellä edes töissä.

Rakennusvirasto vastaan kansalaiset Maria Tuomela

Mechelininkatu aiotaan uudistaa ja rakkaat lehmukset vaihtaa. Kansalaiset ovat aikeista suunniltaan. Ongelmana on surkea tiedotus ja dialogin puute.

öölöläisiä ollaan taas sortamassa. Ensin vietiin kolmosen raitiovaunu Arkadiankadulta. Sitten pidennettiin bussin 24 reittiä niin, että matka Stockmannille kestää vartin kauemmin. Nyt uhattuna ovat Mechelininkadun kauniit, tunnelmalliset lehmukset sekä asukaspysäköintipaikat. On selvää, ettei Mechelininkatu voi säilyä nykyisessä tilassaan. Katu on huonossa kunnossa. Autoliikenne Ruoholahden, Jätkäsaaren ja Länsiväylän suunnalta on kasvussa. Ahtaalle kadulle ollaan aikeissa lisätä kaistoja autoliikennettä varten, eivätkä asukkaat enää voi pysäköidä kadun varrelle. Kadulle aiotaan myös rakentaa pyörätie. Sille on totisesti tarvetta: pyöräily ruuhkaisella autoväylällä

on vähintäänkin yhtä vaarallista kuin holtiton polkeminen jalkakäytävällä. Pyörätie turvaisi Mechelininkadun varrella koululaisten ja päiväkotien pikkulasten matkat. HSL:n tavoitteena on sujuvoittaa raitioliikennettä harventamalla 8-raitiovaunun pysäkkiväliä. Lisäksi kadun alla piilee korjaamista odottavia antiikkisia viemäriputkia ja kaapeleita. Tiedotuskulttuurin on pakko muuttua Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi suunnitelman jo kolme vuotta sitten, eikä töölöläisillä tuolloin ollut tietoakaan asiasta. Nyt kun suunnitelma on toteutumassa, soraääniä alkaa tulla esiin. Muutoksia ajavat virastot ja yhtiöt ovat saaneet kansa-

laiset kimppuunsa, koska osapuolten välillä ei ole minkäänlaista dialogia. “Kulttuurin on pakko muuttua”, toteaa Johanna Sumuvuori, kadun varrella asuva Helsingin kaupunginvaltuutettu. Hanketta pyörittävät ainakin rakennusvirasto, liikennelautakunta, HSL ja Helsingin Energia. Mukana on myös teleoperaattoreita ja kaasuyhtiö. Projektissa puuhailee väkeä niin mo-nesta organisaatiosta, että tavallinen kansalainen ei edes pysy perässä siitä, kuka mistäkin päättää. “Tiedottaminen katusuunnitelmasta on ollut huonoa. Asukkaat eivät ole saaneet kokonaisuudesta tietoa ajoissa, eikä eri virastoilla ole käytäntöä tiedottaa asioista ajoissa yhteistyössä”, kommentoi Johanna Sumuvuori.

Jatkoaika suunnittelulle

Tämä juttu kirjoitettiin helmikuussa. Sen jälkeen Mechelininkatua koskevassa asiassa ollaan edetty. Tai oikeammin hankkeen eteneminen on pysähtynyt. Yleisten töiden lautakunta päätti maaliskuussa yksimielisesti palauttaa kadun liikennesuunnitelman Rakennusvirastoon uudelleen valmisteltavaksi. Katusuunnitelmaa vastaan tehtiin kaikkiaan 37 muistutusta. Yleinen lautakunta korosti päätöksessään vuorovaikutusta alueen asukkaiden kanssa sekä muun muassa korvaavien asukas- ja asiakaspysäköintipaikkojen etsimistä. Erään lautakunnan jäsenen mukaan lähtökohta on, ettei katu saa muuttua moottoritieksi. Vanhat lehmukset sen sijaan saavat luultavasti lähteä. Niiden kunto on niin huono, että ne eivät kestäisi kadun laajoja peruskorjauksia. Arto Kekkonen

Debatin pääosaan on noussut ainoa aihe, josta Mechelininkadun kulkija todellisuudessa jotakin ymmärtää; Katua reunustavat lehmukset on pelastettava. Rakennusvirasto nimittäin haluaa korvata vaihtelevassa kunnossa olevat puut kerralla uusilla. Lehmuksilla on kuitenkin paljon tunnearvoa: ne ovat suuri osa Mechelininkadun arvokasta töölöläistä tunnelmaa. Rakennusvirasto onkin noussut koko hankkeen syntipukiksi. Tyytymättömyys purkautuu sosiaalisessa mediassa Koska projektin puuhamiehiin ei tunnuta saavan yhteyttä, velloo kansalaisten tyytymättömyys sosiaalisessa mediassa. Keskustelu uusista lehmuksen taimista on käynyt kuumana Twit-

terissä. @Rakennusvirasto vakuuttaa, että #meklu:n tulevat lehmukset eivät ole mitään virpomisoksia vaan kunnon puita. Jarkko Jokelaisen nappaamassa kuvassa nuori lehmuksen taimi kuitenkin näyttää hauraalta kuin pajunkissa. Mechelininkatu-hankkeen Facebook-sivulla taas on ehdotettu jopa kahliutumista uhattuihin puihin. Aiemmin päätöksiä on voitu tehdä virkamiesten kesken suljetussa huoneessa, mutta sosiaalisen median tulon myötä ihmisillä on mahdollisuus ja halua kyseenalaistaa sekä valvoa omia etujaan. “Päätöksiä ei voi enää val-mistella ilman mahdollisimman aikaista tiedotusta ja suurta avoimuutta.Nythän asukkaille tulee tunne, että kaikki on jo päätetty eikä mihinkään voi enää vaikuttaa”, Johanna Sumu-

vuori toteaa. Toisaalta eivätkö muutokset aina herätä vastustusta? Mechelininkatu myllerretään joka tapauksessa jossakin vaiheessa uuteen uskoon. Kaupunki on aina muuttunut ja kehittynyt. Ehkä tässä kaikessa onkin vain kyse töölöläisten diivailusta. Joten tervetuloa Töölöön pyörätiet ja uudet tuulet! Tervetuloa Mechelininkadulle, virpomisoksat! Teissä on Töölön tulevaisuus!

14 KASVO

Rötösten jäljillä Hanna Nikkanen on yksi suomalaisen journalismin kirkkaimmista tähdistä. Hän on jatkuvasti rötösten jäljillä Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapasi Nikkasen ennen Suuri journalistipalkinto-gaalaa. Elli-Alina Hiilamo Kuvat: Susanna Peltonen

15 KASVO

oulukuussa 2011 painan Hanna Nikkasen nimen visusti mieleeni. Anna-Sofia Berner on kirjoittanut hänestä niin inspiroivan jutun Helsingin Sanomien Sunnuntai-liitteeseen, että leikkaan sen talteen. Luen tämän, jos unohdan miksi haluan toimittajaksi, ajattelen. Nikkasen nimi pysyy mielessäni. Ei siksi, että kyseenalaistaisin omia intohimojani toimittajan ammattia kohtaan, vaan koska Nikkasen tekemä journalismi on jatkuvasti otsikoissa. Talvella 2012 ilmestyy yhdessä Lilly Korpiolan kanssa kirjoitettu Arabikevät. Saman vuoden toukokuussa taas Verkko ja vapaus-kirja, jota ystäväni suosittelee minulle. Muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestyi Nikkasen ensimmäinen kirja, Viaton Imperiumi, josta hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2011. Myös Euroopan komissio on palkinnut hänet köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisesta journalistisesta työstä Voiman verkkolehden Fifin päätoimittajana. Nykyään Nikkanen on vapaa toimittaja, joka vaikuttaa muiden muassa Long Playssa, Voimassa ja Imagessa. Tänään illalla Nikkanen saa ehkä uuden palkinnon. Hän on ehdolla yhdessä toimittaja Anu Silfverbergin kanssa Bonnierin Suuren journalistipalkinnon saajaksi jutustaan Uskomaton murhenäytelmä (HS Kuukausiliite, nro 483). Sitä ennen tapaan Nikkasen, 32, jonka työ on tehnyt minuun vaikutuksen. Jännittää. Mitä jos ihailemani Hanna Nikkanen ei olekaan henkilönä niin inspiroiva kuin Helsingin Sanomien taannoisessa haastattelussa? Unelma-ammatissa

käyttää yksinkertaisia taitto-ohjelmia oli helppo saada hommia.” Pienten lehtien toimituksissa oli pulaa taitavista tietokoneen käyttäjistä. Aktivisti Nikkanen luki jo yläasteikäisenä paljon kaunokirjallisuutta. ”Kaikkia ihailemiani henkilöitä yhdisti se, että niillä oli sen taitelijaelämän lisäksi toinen elämä, jossa vaikutetaan yhteiskuntaan ja otetaan kantaa. Leena Krohn oli ja on yhä yksi heistä.” Nikkanen innostuu: ”Jos Leena Krohn tulisi kadulla nyt vastaan, mun pitäisi varmaan kääntyä. Alkaisi sydän hakkamaan niin hirveästi.” ”Ei mulle koskaan ole tapahtunut mitään yhteiskunnallista herätystä. Sitä vain huomasi olevansa skarpimmillaan yhteiskuntaopin ja hissan tunneilla jo yläasteella.” Jo ennen sitä, Nikkanen huomasi, että hänen ihailemansa henkilöt puhuvat kiinnostavista yhteiskunnallisista asioista. Yläasteelta versonut kiinnostus yhteiskuntaa ja vaikuttamista kohtaan vei aktivistipiireihin. Niissä piireissä monet Nikkasen kaverit olivat anarkistinörttejä, punkkareita ja vegaaneja. ”Kun kasvettiin ja alettiin lähestyä pariakymppiä, alkoi kiinnostaa vähän laajemmat kysymykset kuin kasvissyönti. Kansainvälinen kauppa ja globalisaatio oli mulle niitä kysymyksiä.” Nikkanen matkusti osoittamaan mieltään, Prahaan IMF:ää vastaiseen mielenosoitukseen syyskuussa 2000 ja Göteborgiin EU-mielenosoitukseen 2001. Jälkimmäisellä reissulla oli mukana myös viestinnän pääsykoekirjat.

Onneksi olkoon, löysit laaman!

Nikkanen pahoittelee muutaman minuutin myöhästymistään. Sen ainoan gaalakelpoisen mekon silittämisen kanssa tuli ongelmia, ja oli siinä vähän Elmo-kissan karvojakin. Nikkanen ei kuulemma erityisesti nauti gaalaillallisista. Ilta varmasti jännittää häntä. Palkinnot eivät kuitenkaan ole hänen uransa kohokohtia: ”Totta kai olen niistä ylpeä ja kiitollinen, mutta itse tilanne on vaan niin kovin stressaava.” Nikkasen mukaan uran kohokohdat löytyvät itse työstä, juttujen tekemisestä. Niistä hetkistä, kun seisoo vas-

ta maahan sataneen lumen peittämän Rukatunturin huipulla juttukeikalla. Tai kun löytää kiinnostavan vinkin ja uppoutuu päiväkausiksi aiheeseen, josta alkaa paljastumaan epäkohtien vyyhti. Uppoutuminen Nikkaselta onnistuukin. ”Pystyn helposti keskittymään yhteen aiheeseen täysillä, mutta en kovin pitkään.” Sitten tulee taas uusi aihe ja uusi uppoutuminen. ”Kaikissa muissa ammateissa tämä on varmaan huono luonteenpiirre, mutta toimittajalle se on hyvä.” Nikkanen naurahtaa. Heittäytymisen ja asioiden perinpohjainen perehtymisen huomaa hänen julkaisuistaan. ”Psykologisoiden olen näissä tehtävissä, koska luonteenpiirteeni sopivat toimittajan ammattiin. Haluan seikkailuja ja säpinää. Tehdä vaikeita, mutta jännittäviä asioita.” Nikkanen ei pidä itseään kuitenkaan kovin päämäärätietoisena, vaikka hänen nouseva uransa siltä vaikuttaakin. Hän ei ole mikään tulevaisuuden suunnittelija. Ei silti voida sanoa, että hän olisi päätynyt työhönsä mitenkään sattumalta. Nikkanen haaveili jo varhain siitä, että hänestä tulisi sotakirjeenvaihtaja tai löytöretkeilijä. ”Päätoimitin kahdeksanvuotiaana leikkilehteä, johon historiasta kiinnostunut veljeni piirsi kuvia vanhoista kiinalaisista sotalaivoista. Me tehtiin niitä lehtiä aika paljonkin.” Nyt reilu parikymmentä vuotta myöhemmin paitsi Nikkanen, myös hänen museomestariveljensä ovat lapsuuden unelma-ammateissa. Nikkanen kirjoitti ensimmäiset julkaistut juttunsa jo lukion ensimmäisellä luokalla 16-vuotiaana. ”Se oli varmaan joku missä haastattelen rehtoria koulun seinillä olevista taideteoksista.” Lukemista rakastava tyttö halusi vantaalaislähiöstä Helsingin eliittilukioon muun muassa siksi, että Norssista löytyi perinteikäs oma lehti. Oli Nikkanen jo ennen sitä kirjoittanut oikeisiinkin lehtiin. 11-vuotiaana hän kirjoitti huumorilehti MAD:n lukijapalstalle ja sai nuoresta iästään johtuen erityisen kunniamaininnan lehdentekijöiltä. Uransa alkuvaiheina, noin 18-vuotiaana, Nikkanen teki myös hajanaisesti taittohommia. ”Kun osasi siihen aikaan

”Ajattelin, että jos ehtisin lukea, menisin kokeisiinkin. En oikein ehtinyt, mutta menin silti.” Nikkanen oli myös selaillut so-siaalipsykologian ja valtio-opin kirjoja, mutta päätyi sitten viestintään. Olihan hän aikaisemmin opiskellut muutaman vuoden verkkoviestintää ammattikorkeakoulussa. ”Se oli tosi uusi ja vähän keskeneräinen ohjelma. Vaikka hinku työelämään oli kova, ajattelin, että yliopisto on kuitenkin mua varten ja se ohjelma jäi multa kesken.” Nikkanen pääsi sisään omaksi yllätyksekseen, vähän sattumalta. Hän aloitti viestinnän opinnot Helsingin yli-

opistossa 2001. Vuoden työkokemus Johanna Korhosen luotsaamassa Verkkotie-uutistoimituksessa oli opettanut kirjoittamaan. ”Osasin kirjoittaa nopeasti ja tiivistäen. Siksi mä varmaan pääsin sisään.” Nikkanen on yhä viestinnän opiskelija ja kirjoilla Helsingin yliopistossa. Kandidaatin tutkielma on tehty viitisen vuotta sitten HIV:tä käsittelevästä journalismista. ”Ekat vuodet pysyin suunnilleen perässä, mutta töitä tuli kokoajan lisää.” Viimeistään Irakin sodan alkaminen 2003 veti Nikkasen pois yliopistolta, silloin hän oli siirtynyt Verkkotiestä STT:n ulkomaantoimitukseen.

Nyt Nikkanen muistelee yliopistoaikaansa vähän harmistuneena. Tuntuu siltä, että Nikkasta kaduttaa se, ettei yliopistoajoista saanut ihan kaikkea irti. Hän pitää pitkän tauon, ennen kuin vastaa: ”Jäin vähän ulkopuoliseksi. Tein niin paljon töitä ja mahdollisuus osallistua yliopiston tapahtumiin oli hyvin rajallinen. Se on sääli.” Nikkanen muistelee, että Erasmus-opiskelijoiden kanssa tuli jonkin verran puuhailtua ja kyllä hän Groteskiin muistaa joskus kirjoittaneensa. ”Oltiin kaikki vähän ulkopuolisia vaihto-opiskelijaporukoissa. Oli mukavaa, että oli alaa opiskelevia, ulkomaalaisia kavereita.”

17 KASVO

Nikkanen aikoo kuitenkin vielä valmistua, vaikka häneltä ei ole koskaan kysytty akateemisten tutkintojen perään. Tähänastiset, monen vuoden takaiset opinnotkaan eivät ole menneet hukkaan. ”Olen tavallaan palannut nyt siihen akateemisuuteen. Long Playn kautta ja muutenkin tulee mietittyä median tulevaisuutta ja sen rakennetta.” Analyyttisyys ja itsensä kokeminen ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, ikään kuin tutkijaksi, ovat Nikkasen mukaan tärkeimpiä asioita mitä ylipistossa oppii.

Tutkiva journalisti? Vaikka Nikkanen ei yliopistoon jäänytkään, hän on tehnyt töitä tutkien. Hanna Nikkanen on kiistämättä yksi Suomen tutkivan journalismin ykkösnimiä. Nikkanen ei kuitenkaan miellä itseään tutkivaksi journalistiksi. ”Sitä sanaa käytetään liian helposti. Ei tutkivaa journalismia ole esimerkiksi se, että kiertää Helsingin thaihierontapaikat.” Mitä se sitten on? ”Tutkivan journalismin tehtävä on luoda valoa pimennossa oleviin asioihin, sellaisiin, joita pidetään kätkössä.” Se on pitkäjänteistä työtä,

joka ei aina edes johda odotettuun tulokseen. Joskus Nikkanen saa vinkkejä, joiden toivoo olevan totta, mutta ne osoittautuvatkin vääriksi. ”Se kuuluu tähän hommaan. Täytyy ottaa riskejä.” Nikkaselle tutkiva journalismi on enemmänkin aiheiden valintaa kuin työtapa. ”Kaikki tietää, että thaihierontapaikoista voidaan ostaa seksiä ja sen testaaminen on nopeaa ja helppoa. Mitä vaikeampi jokin asia on saada julkisuuteen, sitä tärkeämpää se on.”

18 KASVO Nikkanen toivoisi voivansa keskittyä tutkiviin juttuihin enemmänkin. ”Joskus pelkäsin, että juttuideat loppuvat ja kaikki edelliset ovat olleet vain tuuria.” Tämä pelko on selvästi todistettu vääräksi. Nikkanen on kirjoittanut ananasmehusta Thaimaassa, kaivoksista Kongossa, valvontateknologiasta Iranissa, sellutehtaista Brasi-liassa ja niin edelleen. Lista on pitkä. Suurimpaan osaan ulkomaita koskevista jutuista liittyy Suomi ja suomalaiset. ”Haluan kirjoittaa suomeksi ja suomalaisille. Juuri sellaiset kansalliset ja ylikansalliset kysymykset kiehtovat mua tosi paljon.” Mistä juttuideat sitten tulevat? Osa tulee vinkkien kautta tai tuntemattomista lähteistä, mutta oma vainu on tärkeä. ”Täytyy kysellä jatkuvasti kysymyksiä. Joskus se on vain sitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mitään systemaattista tapaa mulla ei ole ja siksi pelkäsinkin, että ideat yhtäkkiä vaan loppuvat.” Verkostoitumisesta Vaikuttaa siltä, että Nikkasella on laajat verkostot niin kuin menestyvällä toimittajalla kai kuuluukin. Ensimmäinen työpaikka Verkkotie-toimitukseen aukeni Johanna Korhosen soitolla, kun Nikkanen oli 20-vuotias. Hänet oli bongattu Palaneen käry -ohjelman kuvauksista nuorena, mediasta kiinnostuneena aktivistina. ”Se oli se pahamaineinen jakso, jossa Elina Hirvonen hiillosti Helsingin Sanomien silloista päätoimittajaa Janne Virkkusta.” Ohjelmasarja ajettiin alas jakson esittämisen jälkeen, mutta Korhosen kohtaaminen poiki ensimmäisen työpaikan. ”Hauskaa on, että Elina Hirvonen on nykyään mun työhuonekaveri”, Nikkanen jatkaa. Nikkanen ei pidä ajatuksesta, että toimittajien on brändättävä itsensä. ”Jos tulevaisuuden toimittajille puhutaan koko ajan brändäämisestä, kuvallisista CV:eistä ja käyntikorteista, ollaan ihan väärillä teillä.” Nikkasen mukaan verkostot syntyvät, kun tekee niitä

asioita, jotka oikeasti kiinnostaa ja joita on kiva tehdä. Asioita, joissa on ihan hyväkin. Nikkanen haluaa itsekin koko ajan lisää kontakteja ja yhteyksiä maailmalle. Hän tapaa paljon samanhenkisiä ihmisiä erilaisissa, esimerkiksi tietoyhteiskuntaa ja digitaalisia oikeuksia käsittelevissä, seminaareissa. ”Oon tosi leirihenkinen. Musta on älyttömän kivaa mennä jonnekin pariksi päiväksi, tavata ihmisiä ja olla yhdessä. Vähän niin kuin aikuisten kesäleirille.” Maailmalla Nikkanen on takuulla löytänyt sitä säpinää ja seikkailua, joiden takia hän toimittajaksi ryhtyi. Hän tuntuu olevan jatkuvasti tulossa tai menossa maailmalle. Eilen hän saapui muutaman kuukauden reissulta Barcelonasta ja maanantaina hän on Tunisiassa, töitä tekemässä tietenkin. ”Teen ulkomaankeikkoja siksi, että se on älyttömän kivaa ja äärettömän tärkeää ja tarpeellista”. Hän päätyi tekemään ulkomaanuutisia paitsi oman kiinnostuksen takia, myös siksi, että sillä saralla oli tilaa. ”Se oli silloin vähän sellaista reviiriä, jota kukaan ei juuri ottanut. Jonkun pitää tehdä ne hommat.” Nikkasen mukaan ulkomaanuutiset ovat nyt, jos koskaan tärkeitä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Globaalissa taloudessa kansainväliset asiat ovat lähempänä suomalaisia kuin koskaan ennen. ”Siksi se, että ulkomaan juttuja on entistä vaikeampi myydä, turhauttaa hirveästi.” Egyptin vallankumouksen jälkeen Nikkanen oli paikan päällä Kairossa ja Tahirin aukiolla. Kun vallankumous oli ohi, ei kansainvälistä mediaa enää tuntunut Egyptin tilanne kiinnostavan. Jutut Egyptistä eivät menneet kaupaksi Suomeen. ”Silloin mietin, että mitä helvettiä mä täällä teen.” Vallankumous oli ohi ja armeija, jota kansa oli rakastanut kääntyikin kansalaisia vastaan. Nikkasen työkavereitakin oli raiskattu, eivätkä paikalliset uskaltaneet puhua ulkomaalaisille julkisesti. ”Istuin suomalaisen

kaverini kämpässä, jossa asuin. Itkin ja kirjoitin. Se voimattomuuden tunne oli valtava.” Nikkanen ei tunne herkästi pelkoa, eikä hän juuri muistele ahdistavia kokemuksia kentällä. Hän ei oikein saa kerrotuksi yhtään järkyttävää tai pelottavaa tilannetta. ”Se on kai mun selviytymiskeino. En oikein osaa kertoa mitään jännittäviä tarinoita tai muistella niitä ikäviä asioita. Mä pyyhin ne negatiiviset puolet nopeasti pois.” Miten Nikkanen sitten pääsee lähtemään? Toimitukset ovat tiukoilla, ja kaukaisiin maihin tehtävät juttukeikat tulevat kalliiksi. ”Oon tosi hyvä matkustamaan halvalla. Kaikki kontaktit on käytössä kun matkustan. Usein tulee yövyttyä tuttujen sohvilla.” Tulevaisuus Nikkaselle toimittajan työ on vaikuttamista yhteiskuntaan. ”En usko, että ilman toimittajia yhteiskunta pyörisi, ainakaan mitenkään kovin hyvin. Tämä on se kenttä, jossa mulla on osaamista ja annettavaa.” Rötösten jäljillä Nikkanen on luultavasti tulevaisuudessakin. ”Niin kauan kuin uskon, että tätä työtä tekemällä voi vaikuttaa, olen varmasti tekemässä juttuja.” Seuraava kirjahankekin on tekeillä. ”Se liittyy HIV:tä käsittelevään journalismiin, kuten kandinikin. Se perustuu haastatteluihin ja teen sen yhdessä toimittaja Antti Järven kanssa”. Tunteja tapaamisemme jälkeen Nikkanen jännittää Suuressa Journalistigaalassa Vanhalla Ylioppilastalolla. Mekko on selvästi saatu silitettyä ja tunnelma on juhlallinen. Sellainen gaala-mainen, mistä nörtiksi itsensä mieltävä Nikkanen ei välttämättä suuresti nauti. Enkeli-Elisaa käsittelevä juttu on ehdolla gaalan ensimmäisessä kategoriassa. Enkeli-Elisaan Nikkanen törmäsi Facebookissa, kuten monet muutkin. Kun Nikkanen ja Silfverberg pääsivät Enkeli-Elisaan kunnolla käsiksi, kaikki muut työt unohtuivat. Nyt on selvää, että tapaus kahlitsi myös luki-

jat. Anu Silfverberg ja Hanna Nikkanen voit-tavat Vuoden juttu -palkinnon. ”Enkeli-Elisasta tuli paljon sitä tapausta laajempi keskustelu. Siinä keskustelussa ja jutussa oli kyse siitä, missä journalismissa ja yhteiskunnassa laajemminkin”, Nikkanen toteaa televisiossa. ”Totuudesta ja sen etsimisestä.” Ennen kun on aika ottaa valokuvia tähän haastatteluun, keskustelemme vielä hetken median tulevaisuudesta. Nikkanen kyselee kiinnostuneena, mitä yliopistossa siitä puhutaan. Sielläkään vastauksia ei ole, kaikki kyselevät mitä tapahtuu. ”Ei minullakaan ole vastauksia.” Mitä tehdään, on Nikkasen mielestä olennainen kysymys. ”Tärkeintä on,

että asioita tehdään ja kokeillaan rohkeasti. Ei kaikki voi vaan odottaa, sittenhän ei tapahdu mitään”. Jotain Nikkanen on asian eteen tehnytkin: ”Long Playllä kokeilemme vähän jäätä ja se on ehdottomasti kannattanut”. Kuvia ottaessa Nikkanen muistuttaa, että hän vaivautuu kuvattaessa helposti, eikä ole helpoin kuvattava. Vaikka hänestä on tehty useita haastatteluja, hän ei selvästikään erityisesti nauti kameran läsnäolosta. Päätämme, että on parasta, jos keskustelemme samalla, vaikka kirjoittamisesta. ”Mun on tosi vaikeaa näyttää keskeneräisiä juttuja kenellekään. Julkaiseminen on hirmu stressaavaa, kirjojen ilmestymisestä

puhumattakaan.” Nikkanen puhuu ilmeikkäästi. Kerron hänelle talteenottamastani Hesarin haastattelusta. ”Joo, se oli kyllä hyvä juttu. Täytyy kuitenkin sanoa, että siitä sai todellisuutta inspiroivamman kuva musta. Oon oikeasti tylsempi.” Taidan olla eri mieltä.

Kirjoittaja on Groteskin päätoimittaja, joka toivoisi itsekin pääsevänsä käsiksi todellisiin rötöksiin.

20 Palstalla pohditaan mediaa, mutta ei olla medialaisia.

VIERASKYNÄ

Kielen ja sanojen tyrannia Tuure Parkkinen

Sanat sisältävät asennelatauksia ja oletuksia, joiden vaikutusta ajatteluumme emme edes huomaa. Näillä on valtaa pitävien ja sitä tavoittelevien helppo kontrolloida ihmisiä. Vai kontrolloivatko itse sanat sittenkin meitä kaikkia?

ogurttia mainostetaan vähäkalorisena, välipalapatukkaa energiapitoisena. Miksei jogurttia vähäenergisenä ja patukkaa kaloripitoisena? Kalori on energian yksikkö, joten merkitys on tismalleen sama. Mutta kalori kuulostaa pahalta ja epäterveelliseltä. Se assosioituu kolesteroliin, ylipainoon ja ties mihin ikävään. Kun taas energinen assosioituu aktiivisuuteen ja pirteyteen. Vaikka sanojen denotaatio, niiden konseptuaalinen merkitys, on lähes identtinen, mutta konnotaatio, tässä tapauksessa erityisesti asennelataus, poikkeaa suuresti. Samoin voidaan paljoa kärjistämättä tai merkityksiä yksinkertaistamatta sanoa, että: •Aivopesu on koulutusta, josta emme pidä. •Terroristi on kapinallinen tai vapaustaistelija, josta emme pidä. •Propaganda on viestintää, josta emme pidä.

Eettiset emotivistit ovat sitä mieltä, että sanat hyvä ja paha, oikein ja väärin ovat puhtaasti tunnelatausta ilmaisevia sanoja vailla minkäänlaista konseptuaalista merkitystä. Heille moraalinen väittämä on vain tunteistaan kertomista pyytäen muut jakamaan ko. tunteet. Sanat ja kieli, joita käytämme, määrittävät siis vahvasti myös etiikkaamme. Mutta sanat ja kieli eivät määritä vain etiikkaamme vaan myös ajatteluamme kauttaaltaan. Psykolingvistiset teoriat voidaan jakaa karkeasti “mould” (muotti) ja “cloak” (vaippa/peite) teorioihin. Muottiteorioiden kuten “whorfianismin” mukaan kieli vaikuttaa ajatteluumme vahvasti – ei vain heijasta sitä. Tämän teorian vahvempi versio, “kielellinen determinismi” väittää, että kielemme asettaa ajattelun rajat, eikä “kieletöntä” ajattelua ole olemassakaan. Tässä voi olla perää, jos “kielen” käsitteeseen

luetaan puhuttujen ja kirjoitettujen kielten lisäksi mukaan ihmisen omat sisäiset mallinnukset, joita filosofi Ludwig von Wittgenstein kutsui “yksityisiksi kieliksemme”. Mitä akatemia tekee? Tiedettä, sanotaan. Mitä muuta tiede on kuin sanojen määritelmistä, malleista ja vertauskuvista tappelemista? Ehkä jotain pientä empiriaakin tehdään näiden kielirakenteiden ja mallien ennustuskyvyn testaamiseksi. Pääasiassa akateeminen maailma on kuitenkin vahvasti hierarkkinen, henkilöitynyt ja klikkiytynyt valta- ja maineinstituutio, jossa tapellaan verisesti siitä, kuka onnistuu jättämään johonkin malliin kädenjälkensä, ehkä saamaan jopa jonkin käsitteen, hypoteesin tai kokonaisen teoria nimetyksi itsensä mukaan. Sadi Carnot selitti termodynamiikkaa vertaamalla sitä vesivoimaan. Niels Bohrin atomimalli esittää aineen olemuksen

21 Palstalla pohditaan mediaa, mutta ei olla medialaisia.

VIERASKYNÄ

” Sanat ja kieli, joita käytämme, määrittävät siis vahvasti myös etiikkaamme. ”

Kirjoittaja on lähes tuotantotalouden diplomi-insinööri, joka pyrkii hakemaan asioihin järjestystä ja uusia näkökulmia kyseenalaistamalla sekä etsimällä yhteyksiä ja ristiriitoja. Kritiikkiä ja kysymyksiä varten hänet tavoittaa @iki.fi-osoitteesta.

toisiaan kiertävinä kappaleina – hiukkasina. Michael Porterin “Viisi voimaa” –malli puhuu toimialan kilpailuasetelmaan vaikuttavista tekijöistä kuin ne olisivat voimia, jotka hidastavat etenemistä ja joiden ylittäminen vaatii ponnisteluja. Kaikki metaforia. Kuten tieteelliset teoriat, uskonnot ovat yhtälailla vahvasti tunnelatautuneita kielikuvia – useammin vain personifikaatioita. Kolmas hyvin kieliriippuvainen ja enemmän konnotaatioihin nojaava ala on politiikka. Tunnetusti politiikassa kehys on tärkeämpi kuin asia tai argumentit. Ammattiliittoaktiiville voi myydä mitä vain solidaarisuutena. Amerikkalaiselle mitä tahansa voi myydä vapautena. Varsin mielenkiintoisesti vapaus (liberty/freedom) on onnistututtu vahvasti brändämään yhteen demokratian kanssa vaikka demokratiaa voisi melkein pitää yksilön vapauden vastakohtana – kor-

keintaan vapautena tyranniasta. Ja sehän on helppo ostaa. Kuten myös turvallisuus vapautena pelosta. Kiistat (valitettavan) helposti henkilöidään ihmisten välisiksi, mutta ei kukaan synny kommunistiksi, kristityksi, rawlsilaiseksi, utilitaristiksi, breikkaajaksi tai Cher-faniksi. Olemme jossain vaiheessa elämäämme “infektioituneet” tai “infestoituneet” näistä ideoista. Olemme kaikki loppujen lopuksi vain välikappaleita memeettisessä evoluutiossa – ideoiden välisessä selviytymistaistelussa. Miten ideat levivät ihmisestä toiseen? Ja missä muodossa ne manifestoituvat meihin – ja mediaan? Kielten avulla! Alfred Korzybski, yleisen semantiikan isä, sanoi, että kartta ei ole alue. Eikä meillä ole lentokonetta, jolla voisimme nähdä alueen suoraan. Siksi kartat hallitsevat sitä, mitä näemme, mihin kiinnitämme huomiota ja miten niihin asioihin suhtaudumme.

Kartat (kielet, mallit ja vertaukset) ovat meidän maailmamme ja harvoin muistamme, että toisten kartat ovat usein aivan erilaisia. Kielellä on väliä. Kysymys kuuluu, onko millään muulla? Merkitys on olemassa vain mallissa ja siinä ilmaistuissa lauseissa. Väitän, että käsitteiden sisältämät oletukset, harhaanjohtavat konseptuaaliset metaforat ja jälkeenjääneet talousmoraalimme (jotka ovat juurtuneet sanojen tunnelatauksiin), saavat tällä hetkellä ihmiskunnan tuhoamaan itseään: taistelemaan näkymätöntä, mutta veristä taloussotaa, jossa kaikki yrittävät tietämättään velkaannuttaa toisiaan keinoilla millä hyvänsä – ja estävät meitä näkemästä yksinkertaisia ratkaisuja taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöllisiin ongelmiin.

Etiikkamatkalla Susanna Peltonen Kuvat: Essi Ruuskanen

Suomessa melkein kaikki matkustavat ainakin jonnekin, mutta mitä matkustaminen oikeastaan tekee kulttuureille? Kaksi erilaista matkaajaa Jantso Jokelin ja Päivi Kannisto pohtivat.

antso Jokelin (s.1986), ja Päivi Kannisto (s.1970) ovat molemmat matkaajia, mutta hyvin eri tavoilla. Jokelin, huuliharpisti ja esseisti, joka matkustaa mieluummin lähelle kuin kauas. Hän on muun muassa tehnyt matkan Aurajoen alkulähteille, Oripään soille. Päivi Kannisto on kirjailija ja tutkija, joka taas tavallaan asuu matkalla. Hän on maailmankansalainen, eikä omista vakituista osoitetta. Kannisto on kulkenut miehensä Santeri Kanniston kanssa maailmaa jo yli kahdeksan vuotta ja kirjoittanut nomadiudesta kirjan Elämäni nomadina (2012). Vaikka toinen matkustaa kauas ja toinen lähelle, Jokelinia ja Kannistoa voidaan kumpaakin sanoa nomadiksi, eli irtolaiseksi. Nomadille tunnusperäistä on kulkeminen. Hän ei asetu paikalleen. Jokelin liikkuu työn perässä paikasta toiseen kuten nomadit perinteisesti. Hän on muuttanut elämässään keskimäärin kerran vuodessa. Kannisto puolestaan lähti miehensä kanssa häämatkalle 2004, ja matka jatkuu edelleen. Hän on globaali nomadi, mutta ei kulje työn mukana, vaan omien mielihalujensa.

Miksi matkalle lähdetään? Kanniston mukaan ihmiset matkustavat rentoutuakseen, arjesta irtautuakseen, statuksen takia tai hyötyäkseen uusista kokemuksistaan tai taidoistaan. ”Moni haluaa erottautua muista reissaamalla. Silloin kohde ei itsessään ole arvokas, enemmän merkitsee status”, toteaa Kannisto. Statuksen saavuttaa tuttujen silmissä kotiin palatessaan ja puhuessaan eksoottisista kokemuksistaan. Kannisto itse matkustaa, koska tahtoo tutustua uusiin kulttuureihin ja nähdä, miten ihmiset asuvat ja elävät. Uteliaisuus ajaa hänet reissuun. Jokelin on asunut elämänsä aikana muun muassa Turussa, Istanbulissa ja Savossa. Hän on matkustellut siinä missä muutkin opiskelijat ja halunnut tutustua uusiin kulttuureihin. Tällä hetkellä Jokelin kuitenkin kokee matkalle lähtemisen pelkän matkustamisen vuoksi jopa vastenmielisenä. Hän haluaa oikeuttaa matkansa jotenkin. Mieluisin tapa on vaihdon kautta: “Hienoimmat asiat ovat kulttuurien fuusioita.”

Jokelin haluaa luoda vastavuoroisuutta eikä vain kartuttaa omia kokemuksiaan. Esimerkiksi käy edellisen kesän matkaa Sveitsiin. Hän oli siellä esiintymässä. Vaihdon kautta molemmat hyötyivät: matkailija sai kokemuksia elämästä Sveitsissä ja paikallinen musiikista. Matkailu aiheuttaa lieveilmiöitä Matkailun lisääntyessä syntyy lieve-ilmiöitä, kuten kerjäämistä, huijausta ja ainoastaan ulkomaalaisilta perittäviä maksuja. Maailmaa kiertänyt Kannisto osaa nimetä monia tilanteita, joissa on tullut kohdelluksi eri tavoin, koska ei ole paikallinen. Jamaikalla ja Afrikassa häntä on nimi-telty ihonvärin takia ja Intiassa Punessa lapset heittelivät pienillä kivillä. “Toisaalta turismi on yksi bisneksen muoto. Se luo markkinoimalla mielikuvia ja pyrkii sitten vastaamaan nii-hin”, hän sanoo. Kirjassaan Kannisto kertoo turismin työllistävän, mutta usein vain alhaisen koulutuksen ammatteihin. Tästä voi seurata, että vanha kolonialistinen isäntä–palvelija-asetelma uusintuu.

Toisaalta Kannisto muistuttaa, että turismia ja siihen liittyviä negatiivisia ilmiöitä on ollut jo vuosisatoja. Matkaajiin on suhtauduttu epäluuloisesti pitkään ja heitä on käytetty hyväksi aiemminkin: “Pyhiinvaeltajia esimerkiksi ryöstettiin, huijattiin ja rahastettiin yhtä lailla. Kyse ei siis ole uudesta, ainutlaatuisesta tai valitettavasta kehityssuunnasta, vaan ihmisyydestä.” Kirjassaan Matkaopas ei-minnekään (2012) Jokelin pohtii, mitä matkustaminen, ja etenkin turismi, oikeastaan tekevät kulttuureille. Istanbulissa asuessaan hän tunsi paikan jotenkin ontoksi ja elämykset vajavaisiksi: ”Kuin kaikki olisivat osallistuneet yhteiseen

performanssiin, joka on luotu ainoastaan turisteja varten. Turismi luo parodisen shown paikallisesta kulttuurista”, Jokelin miettii nyt. Kokemukset tuotteistuvat ja paikalliset alkavat karrikoida omia tapojaan ja perinteitään rahan vuoksi. Heimoasuihin pukeudutaan matkailijoiden takia, vaikka todellisuudessa kukaan ei pidä niitä enää. Lomakohteet näyttävät muodostaneen kulttuuristaan esityksen, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä paikallisen elämäntavan kanssa. “Näistä paikoista on tullut ABC -tyylisiä. Kaikkialta saa samaa ja juuri sitä, mitä olettaakin saavansa”, tuumii Jokelin. Esimerkkinä hän heittää Lappi-turistit ja

Napapiirin ostosparatiisin. Jokelin ja Kannisto ovat yhtä mieltä siitä, ettei travelleri-kulttuuri ole välttämättä turismia parempi. He liittävät travellerit, eli erikoisempia ja kokeellisempia matkailun muotoja etsivät kulkijat, tarpeeseen vahvistaa omaa asemaa; matkalta tultuaan he voivat retostella kaikille kokemuksillaan. ”Travellerit ovat tavallaan nykypäivän aatelisia erottautumistarpeineen”, Jokelin pohtii. Eksotiikan säilyttämiseksi heidän on jatkuvasti etsittävä uusia matkakohteita, joissa muut eivät ole vielä käyneet.

Maantieteelliset kulttuurirajat ovat vanhentuneet Jokelinista matkailu itsessään ei ole paha asia. Hänestä kulttuurien sekoittuminen voi synnyttää uusia kiinnostavia ilmiöitä. Vanhojen kulttuurirajojen ylittyminen ei pelota, eikä hän usko, että tulevaisuudessa kaikki kulttuurit sulautuisivat yhdeksi. ”Ihmisillä on tarve jakautua pienempiin ryhmiin, meihin ja muihin.” Jokelin epäilee, että kulttuureja jakavat standardit ovat vanhentuneet. Kansalaisuudet ja kielirajat eivät ehkä olekaan enää paras luokittelutapa. Jokelin itse ei mainitse kulttuurikseen turkulaisuutta, vaikka asuukin Turussa. Sen sijaan hän kokee olevansa osa kaupunkikulttuuria ja samastuvansa tamperelaisuuteen. Kannisto kommentoi viihtyneensä monissa

eri maissa. Hän ei nimeä tiettyä kulttuuria, johon kuuluisi. ”Maapallo on kotini”, hän toteaa. Vaikka matkailu aiheuttaa ympäristöongelmia ja korostaa ihmisten huonoja puolia, kumpikaan ei usko matkailun lopettamiseen. “Nykymaailma on rakentunut matkustukselle ja maiden väliselle liikenteelle”, Jokelin toteaa. Hänestä matkailun lopettamisesta seuraisi paljon tuhoa. Hän ei myöskään usko, että ihmiset siltikään lakkaisivat kulkemasta. Kannisto kertoo kirjassaan 1800-luvun ranskalaisesta innovaatiosta nimeltä dromomania. Se on tauti, joka pakottaa matkaamaan oudosti ja odottamattomasti. Samaa ilmiötä kuvaa John Steinbeck puhueessaan levot- tomuuden viruksesta, joka usuttaa lähtemään. “Ihmiset ovat aina kulkeneet ja nomadit ovat edistäneet

kehitystä ja toimineet viestinviejinä”, hän tuumaa. Kannistosta matkustamisen lopettaminen olisikin mahdotonta. Kannistosta matkalle pitää lähteä, jos se houkuttaa. Sen suurempaa oikeutusta ei reissulleen tarvitse. “Ei paikallaan pysyviltäkään kysellä perusteluita sille, mikseivät he matkusta”, Kannisto toteaa. Matkailun lopettamisen sijaan kannattaa kulkea avoimin mielin ja unohtaa ennakkoluulot ja stereotypiat. Siten voi konfliktin sijaan nähdä ihmisten välisen samankaltaisuuden. Ennakko-odotuksetkin Kannisto suosittelee hylkäämään. “Niistä seuraa usein vain pettymyksiä. Maailma ei ole matkailumainosten auringonlaskuja.”

Jantso Jokelin on folkloristi, huuliharpisti ja esseisti. Hänestä Google street view:stä intoillaan ihan liian vähän ja matkaopas kannattaisi tehdä paikoista, joissa ei ole mitään nähtävää. Päivi Kannisto on tutkija, kirjailija ja nomadi, jonka mielestä matkailua ei tarvitse oikeuttaa sen enempää kuin paikallaan pysymistäkään.

WANTED Rikostutkinnan kolme vaihetta ovat rikollisen tunnistaminen, paikallistaminen sekä tämän syyllisyyden todentaminen. Groteski otti oikeuden omiin käsiinsä ja selvitti, millaista rikostaustaa Media ry:n uunituoreen hallituksen jäseniltä löytyy. Rikostutkijana Sara Vuorio Rikoskuvaaja Susanna Peltonen

MAGDALEENA IGNATIUS PUHEENJOHTAJA

Itä-Helsingin karaisema puheenjohtaja Magdaleena Ignatius on poliisille tuttu kasvo. Viimeksi välejä on selvitelty tammikuussa, jolloin virkavalta saapui keskeyttämään Magdan järjestämät juhlat. Suomen poliisin lisäksi Magda tunnetaan muuallakin maailmalla: puheenjohtajan nimi löytyy myös Budapestin poliisin asiakirjoista. Kysyttäessä, miten hallitusvastuun tuoma valta voisi korruptoida hänet, Magda vastaa olevansa valmis laiminlyömään koko yhdistyksen toiminnan, ja ottamaan silti kaiken kunnian. Miten ainejärjestön käy tämän kovanaaman käsissä, se jää nähtäväksi.

MIRA MATILAINEN TUTOR- JA MATKAVASTAAVA

Tutor- ja matkavastaava Mira Matilainen ei viatonta päivää nää, sillä punaisia päin kävely on hänelle jokapäiväistä. Mira myöntää myös syövänsä karkkia siskonsa pussista sekä suunnittelevansa tukipäivää odotellessa pankkiryöstöjä. Tutorvastaavuutensa puitteissa Mira suunnittelee myös fuksiaisten uudistamista: ensi syksystä lähtien fuksit jakavat perinteisten lahjushyödykkeiden sijasta rahaa, mieluiten suoraan tutorvastaavan tilille.

JANI HELLSTRÖM HYY-VASTAAVA JA VARAJÄSEN

Hallituksen kiintiömies, varajäsen ja HYY-vastaava Jani Hellström puskee Suomen pahamaineisesta räppiskenestä. Kuten monen gansterinalun, myös Janin tutustuminen alamaailmaan sai alkunsa bommausharrastuksen kautta. 16-vuotiaana Jani aiheutti pahennusta maalaamalla spray-maalilla yleisellä parkkipaikalla. Vallasta ja vastuusta huolimatta Janissa asuu edelleen 16-vuotias grafittikriminaali. Kysyttäessä minkä rikoksen Jani toteuttaisi, se olisi brittiläisen grafittitaiteilija Banksyn vapauttaminen vankeudesta.

LAURA SEPPÄLÄ VARAPUHEENJOHTAJA JA TALOUSVASTAAVA

Varapuheenjohtajan ja talousvastaavan pallilla istuu tänä vuonna Laura Seppälä. Laura on käänteissään ovela kuin kettu, mutta hänen sanojensa mukaan suuri rikollinen ei koskaan paljasta temppujaan. Arvoitukseksi siis jäänee, miten Laura onnistui kaksi vuotta sitten vakuuttamaan poliisille ettei kolari traktorin kanssa ollut hänen syytään, tai se, miten Laura onnistuu pääsemään tarkkaavaisten Unicafé-tätien ohi liian monta falafelia lautasellaan. Media ry:n rahat eivät ole koskaan olleet vähemmän turvassa.

KATRI NOUSIAINEN KANSAINVÄLISYYSJA YMPÄRISTÖVASTAAVA

SINI-MARJA ANT-WUORINEN ALUMNI- JA AINEJÄRJESTÖVASTAAVA

Kansainvälisyys- ja ympäristövastaava Katri Nousiaisen suloisten kasvojen taakse kätkeytyy oikea pikkurikollinen. Hiljattain Katri jätti kahvinsa maksamatta Unicaféssa, ja sai kuulla kunniansa vihaiselta kassatädiltä. Virkavaltaa ei kuitenkaan kutsuttu paikalle. Katrin tekemisiä olisi ehkä kuitenkin syytä seurata, sillä hänellä on esimerkiksi tapana aiheuttaa liikennetukoksia ja vaaratilanteita seisomalla liukuportaissa vasemmalla puolella. Sen lisäksi Katri jättää ylioppilaslehden toimittajien ilkivallanteot varjoonsa vandalisoimalla julkisia kulkuvälineitä jättämällä aamiaissämpylän murusia penkeille.

Alumni- ja ainejärjestövastaava Sini-Marja (Sinttu) Ant-Wuorinen ei kaihda vauhtia ja vaarallisia tilanteita, etenkään ratin takana. Taannoin Sinttu selvisi poliisin tiekontrollista ällistyttävien puhelahjojensa sekä viattoman hymynsä ansiosta, ja sakot jäivät saamatta. Sintun raskas kaasujalka on kuitenkin epäämättä aiheuttava virkavallalle runsaasti harmaita hiuksia. Kaahailijan lisäksi Sintussa asustaa sisäinen Robin Hood: jos hän saisi toteuttaa jonkin rikoksen, olisi se tehoisku nimeltä mainitsemattomien optiomiljonäärien kukkaroille. Ainejärjestössä muhii myös potentiaalinen lahjusskandaali, sillä Sinttu voisi vastuualueensa turvin ottaa alumneilta vastaan mittavia lahjuksia.

JOHANNA MALINEN SIHTEERI, TIEDOTTAJA JA AMMATTIJÄRJESTÖVASTAAVA

Sihteerin, tiedottajan sekä ammattijärjestövastaavan pestit vastaanottanut Johanna Malinen väittää olevansa lainkuuliainen kansalainen, mutta hänen tekonsa kertovat muuta. Paineen alla Johanna myöntää laittavansa ajoittain biojätteitä sekajätteeseen, juovansa siideriä julkisissa kulkuvälineissä sekä kävelevänsä päin punaisia. Johanna ei ole vielä joutunut virkavallan haaviin, mutta näiden tosiasioiden perusteella se on taatusti vain ajan kysymys. Johanna voisi väärinkäyttää hallitusasemaansa vääristelemällä kokouspöytäkirjoja, sillä hän epäilee, ettei niitä lue kukaan kuitenkaan. Nyt tarkkana medialaiset.

ISO

RE SC AP EN

SYLVIA SENE KULTTUURI- JA MATKAVASTAAVA

Uudella kulttuuri- ja matkavastaavalla Sylvia Senellä on heti monta ideaa post-korruptoituneen Media ry:n varalle. Hän suunnittelee käyttävänsä asemaansa sovittelemalla itselleen halvempia hintoja kulttuurimenoihin sekä keplottelemalla medialaisilta rahaa vetämällä välistä kulttuuriexcujen maksuista. Sylvia on kuitenkin rehellinen rikollinen: hän myöntää rötöstelevänsä päivittäin ylenkatsomalla liikennesääntöjä sekä salakuljettamalla juomia baariin. Sylvia haaveilee myös luvattomasta yöuinnista Stadikalla.

MARIA TUOMELA OPINTO- JA YRITYSSUHDEVASTAAVA

Media ry:n lumonnut opintoja yrityssuhdevastaava Maria Tuomelan pussissa ei ole vain puhtaita jauhoja. Maria on muun muassa yrittänyt kavaltaa lounasta Unicafésta väärällä opiskelijakortilla sekä tehnyt tuttavuutta poliisin kanssa vaarannettuaan liikenteen pyöräillessään Mechelininkadulla (Marian jutun Mechelininkadusta voit lukea sivulta 12). Jos Marian pitäisi toteuttaa jokin rikos, liittyisi se Alina-salin uunivuokiin, joiden katoamisesta HYY pitää Media ry:n päätä pantilla.

MELISSA HEIKKILÄ JUHLAVASTAAVA

Melissa Heikkilä on Media ry:n uusi juhlavastaava. Pesti onkin osuva Melissalle, sillä tuoreen juhlavastaavan bileet eivät nimittäin ole aina päättyneet hyvin. Taannoin Melissan järjestämät juhlat keskeytettiin virkavallan ja vihaisten naapureiden toimesta, mistä Melissa syyttää bileiden savukonetta. Savukonet- ta tai ei, Melissan tausta kertoo vahvasta paatuneisuudesta. Hän myöntää esimerkiksi kavaltavansa karkkia kämppikseltään sekä ruokakaupoista huijaamalla punnitusvaakaa. Media ry:ltä Melissa kavaltaisi karkin sijasta sitsimaksut, joilla hän rahottaisi pakomatkansa Meksikoon.

OONA KANSI OPINTO- JA TASA-ARVOVASTAAVA

ISA KAIPAINEN JUHLA- JA URHEILUVASTAAVA

Opintoja tasa-arvovastaava Oona Kansi on todellinen criminal mastermind. Oonan mielessä siintävät erityisesti yliopiston hienot huonekalut. Oonan mukaan sisustaminen opiskelijabudjetilla on niin vaikeaa, että Kaisa-kirjaston kolmoskerroksen hienon mustavalkoisen tuolin kotiin vieminen pitäisi nähdä vain opintotuen nostona. Oona haaveilee myös yönäkölaseista sekä imukuppikengistä, joista olisi hyötyä rikolliselle kuin rikolliselle. Tasa-arvovastaavuuttaan Oona toteuttaisi tilaisuuden tullen vastaanottamalla lahjuksia tasaarvoisesti kaikilta.

Juhla- ja urheiluvastaavan Isa Kaipaisen profiili on selvä: hän paljastaa pudottaneensa hiljattain Isan ja tämän poikaystävän yhteisen television ja piilottaneen todistusaineiston poikaystävältään, kuten kuka tahansa harjaantunut rikollinen. Isalta lipsahtaa myös tarina taannoiselta mökkireissulta: seurueen auto pysäytettiin, sillä kuski näytti erehdyttävästi paikalliselta kylähullulta. Isan kuskin ja kylähullun yhteyttä ei pystytty todistamaan, mutta tästä voidaan päätellä, että uusi juhla- ja urheiluvastaava liikkuu vähintäänkin kyseenalaisessa seurassa.

Vaarallinen kevät

Media ry:n kolmihenkinen joukkue osallistui Helsingin yliopiston salamurhaajien järjestöturnaukseen. Joukkueen saldoksi jäi yksi onnistunut murha. Tässä kahden osallistujan tunnelmia gonzojournalismin hengessä.

Veren maku Theodor Adorno Sali 15. Sieltä toimeksiantajani tietojen mukaan löydän kohteeni. Kapuan yliopiston päärakennuksen ylimpään kerrokseen, hiljaiseen paikkaan, jossa olen käynyt vain kerran. Muutamaa päivää aiemmin, jäljittäessäni kohdettani. Toimeksiantaja ei ole tyytyväinen. Viikossa joukkiomme ei ole kyennyt kylmäämään ensimmäistäkään ruumista. Nyt hän on tiettävästi lähettänyt ”ystävät” peräämme. Tummanpuhuvat, hiljaiset gangsterit, jotka eivät pelkää kantaa isoa asetta julkisella paikalla. Meidän on saatava tuloksia. Vartin vaille kaksitoista kohde astuu ulos salista. Lähden perään. Aulassa teesken-

telen kiinnostuneeni UniCafen ruokalistasta, ennen kuin seuraan kohdetta ulos pääovista viereisen kauppakeskuksen alakertaan. Hän on jo järjestänyt itsensä ansaan. Uhrin nauttiessa patonkiaan ravintolassa tutkin ympäristön. Kun hän lopettaa ja näyttää valinneen poistumisreittinsä, riennän ylös ja asetun liukuportaiden yläpäähän, kulmaan, josta minua on vaikea havaita ajoissa. Paikka ei ole otollisin, mutta sen on kelvattava. Kymmenen yli kaksitoista kohteeni nousee portaista ja kääntää minulle selkänsä. Adrenaliini pauhaten vedän pistoolin taskustani. Kaksi lau-

kausta. Uhri kaatuu portaiden eteen, veri valuu rullaportaisiin. Ylös nousee mies, joka vilkaisee minua ja ryntää kauhistuneena pois jättäen maahan punaisia kengänjälkiä. Myös viereisen liikkeen myyjätyttö näkee tekoni. Minulla ei ole aikaa jäädä murehtimaan todistajia, vaan häivyn paikalta. Kaksi silminnäkijää. Suoritus ei ollut tyylipuhdas, mutta ehkä toimeksiantajamme nyt leppyy. Sitä paitsi ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen. Murhakin, mietin kadotessani Aleksin ihmisvilinään.

totuutta liikkeistäni kenelläkään. Tarvitsen kuitenkin muita ihmisiä, sillä potentiaaliset silminnäkijät ovat turvani. Lyöttäydyn puolituntemattomien seuraan, jottei minun tarvitsisi kulkea yksin edes lyhyitä matkoja. Tyhjät kadut ovat pahin pelkoni, sillä he ovat perässäni odottaen sopivaa hetkeä. En ole turvassa missään. Iltaisin väsyneenä toivon, että voisin laskea suojaukseni hetkeksi, mutta he tietävät missä asun. Musta huppu päässäni kävelen kohti asuntoani

samalla pelokkaan määrätietoisella tavalla, jolla kaikki meistä liikkuvat. Huonekaverini läsnäolo takaa kuitenkin sen, että sänkyyni he eivät voi minua tappaa. Veriteko silminnäkijän edessä olisi liian suuri riski, eikä sivullisiin uhreihin ole varaa kellään. Vuode on kylmä ja yksinäinen, mutta vihdoin saan kallistaa pääni tyynyyn muutamaksi tunniksi – kunnes taas aamulla jokaista askeltani seurataan.

Pelon uhri Agentti Pohjola Yliopiston aula on hiljainen, voin kuulla ilmastoinnin hurinan. Kuuntelen tarkasti pienimpiäkin ääniä – jostain kuuluu askelia ja matalaa puhetta. Portaiden juurella seisoo sinitakkinen mies ja ulko-ovien edessä androgyyni hahmo mustassa hatussa. Aseen paino takkini sisällä tekee oloni hermostuneeksi, mutta samalla itsevarmaksi. Tarkkailen koko ajan selustaani yrittäen silti näyttää neutraalilta. Pälyily herättäisi epäilyksiä. Tämä on yksinäistä elämää. En voi vaarantaa henkeäni kertomalla

Kirjoittajat esiintyvät salanimillä seuraamusten välttämiseksi sekä kunnioittaakseen salamurhaajien killan ikiaikaisia perinteitä. Lisätietoja turnauksesta ja Helsingin yliopiston salamurhaajista löydät osoitteesta http://www.salamurhaajat.net

30 KAPINA

Yle(ine)n rötös? Antti-Juhani Piirainen

a niin kävi valtakunnassa käsky, että kaikki yli 18-vuotiaat kansalaiset oli vuoden 2013 alusta verolle pantava. Aamulehti kirjoitti aiheesta viime vuoden puolella näppärästi: “Kirkosta voi sentään erota - YLEn kanssa liitto on ikuinen”. Niinpä. Asia kaihertaa yksityisten medioiden edustajia, mutta erityisen arka paikka Yle-vero tuntuu olevan niille kansalaisille, jotka eivät todellakaan käytä YLEn paskapalveluita ja joutuvat siten maksamaan turhasta. Tämä on oletettavasti hirveä vääryys. Kehottaisinkin nyt kaikkia epäoikeudenmukaisuudentunteen parissa kiemurtelevia nousemaan barrikaadeille. Pienen tutkiskelun jälkeen kun paljastuu, että verovaroin ylläpidetään kaikenlaista muutakin turhaa yleisradio- toiminnan lisäksi. Ettäs kehtaavatkin. Mietitäänpä nyt vaikka koulua. Seitsemänvuotiaalla luulisi olevan paljon mielenkiintoisempiakin tapoja viettää aikaa, kuin opetella lukemaan tai päästä pienestä puheviastaan eroon. Monelle varhaisteinille historia tai biologia ei

maistu juuri katkeraa sappea kummemmalle, mutta silti se on lakisääteisesti pakollista ja vieläpä verovaroin kustannettua. En edes viitsi mennä lukioiden ja yliopistojen turhuuteen. Siellä se eliitti pyörii keskenään ja keksii uusia Yle-veron kaltaisia tapoja, joilta kerätä rahat pois rehellisiltä kansalaisilta. Infrastruktuurin ylläpitäminen ja parantaminen. Ketä se kiinnostaa? Jokainen hoitakoon oman tonttinsa. Entäpä sitten kunnalliset päiväkodit tai perhepäivähoidon tuki. Jos kumppanista saati lapsista ei ole tietoakaan, mihin näitä tarvitsee? Ja eikö terveyspalvelut nyt vain kannattaisi yksityistää kokonaan, kun ollaan saatu siihen jo hyvä alku. Jos on niin tyhmä, että menee hankkimaan syövän tai masentu-maan, niin kaipa sitä on sentään tajunnut säästää hoitoja varten. Sitä paitsi onhan noita vakuutuksia mitä ottaa! Ne ovat kuin veroja, mutta vahingon sattuessa korvaus maksetaan ainoastaan minulle, eikä keille tahansa hampuuseille. Siellä ne alkoholistit ja

narkkarit parhaillaan nauttii elämästään pääkaupunkiseudun parhaimmilla tonteilla, meidän rahoillamme! Mitä sitten, vaikka 99 prosenttia suomalaisista käyttääkin jotain YLEn palvelua ainakin vuositasolla. Jotkut kehtaavat jopa väittää, että YLE rakentaa ja ylläpitää monipuolista kulttuuria, on riippumaton ja puolueeton uutisten välittäjä ja tuo kansan nähtäville ja kuultaville marginaalitavaraa, jotka olisivat muuten jääneet markkinoiden jalkoihin. Kyllä mielestäni kaikki hihhulit jotka YLEä katsovat tai kuuntelevat ja menevät - kissa vieköön - vielä kenties inspiroitumaan ja luomaan jotain uutta, tulisi tuomita verovaroin ylläpidetyssä tuomioistuimessa ja passittaa kaikkien kansalaisten varoilla ylläpidettävään vankilaan. Eikö minulla vapaassa maassa tulisi olla oikeus valita palvelut joita käytän? Ahdistavaa on tämä näennäiskapitalismi, jossa rahojani käytetään muiden hyväksi. Minun rahojani.

Rötöstelyä Oona Järvinen

Juristeille tehdystä kyselystä selviää heidän mielestään Suomen turhimmat lait. Toimittaja päätti koetella kolmea niistä.

uuressa juristikyselyssä tutkitaan vuosittain muun muassa sitä, mitkä ovat suomalaisten lainoppineiden mielestä valtiomme turhimmat pykälät. Kyselyn avulla selviää kiinnostavia faktoja juristikunnan ajatusmaailmasta. Vuosi sitten selvisi esimerkiksi, että laki mietojen huumeiden käyttörikoksesta kaipaa lainoppi-

neiden mielestä päivitystä. Tämä herätti kuohuntaa lehdistössä. Muita päivittämistä kaipaavia pykäliä ovat muun muassa tekijänoikeusrikos ja uskonrauhan rikkominen. Päätän tutustua näihin pykäliin astetta syvemmin. Päätän, etten anna turhien lakien kahlita itseäni, vaan kapinoin vapauteni eteen. Byrokratia, isoveljen val-

vonta tai yli-innokkaat lainvalvojat eivät enää seiso toimieni tiellä: aion uhmata lakia ja rikkoa näitä kolmea pykälää. Syyllistyn tekijänoikeusrikkomukseen, uskonrauhan rikkomiseen sekä mietojen huumausaineiden käyttöön.

Miedon huumausaineen käyttörikos Laissa ei ole erikseen määritelty, mitkä huumausaineet mielletään ”miedoiksi” – sen sijaan erittäin vaarallisille huumeille on tarkat määreet. Yleensä miedoilla viitataan kannabikseen, mutta mahtuu määritelmään muitakin päihteitä, kuten hieman kofeiinin tavoin vaikuttava khat, eli Catha edulis -pensaan suussa jauhettavat lehdet ja oksat. Khatin kokeileminen kiinnostaa, koska olen sekä pahemman asteen kofeiiniaddikti, että hieman antisosiaalinen yrmy. Olen kuullut khatista pal-

Uskonrauhan rikkominen Lakia uskonrauhan rikkomisesta voi pitää aikansa eläneenä useammastakin syystä. Ensinnäkin muut lait, kuten esimerkiksi laki, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, suojaavat myös uskontokuntiin kuuluvia. Toiseksi maallistuneessa yhteiskunnassa uskontojen merkitys on yhä vähäisempi, joten suotta antaa niiden lakejakaan määritellä. Draw Mohammed Day on internetissä tutuksi tullut sananvapautta puolustava tapahtuma. Se syntyi vastalauseena profeetta Muhammedin piirtämiseen syyllistyneiden henkilöiden uhkailulle. Päivän ideana on, että mahdollisimman moni syyllistyy

jon hyvää: sen pureskeleminen on hauskaa, tekee sosiaaliseksi ja iloiseksi sekä piristää kummasti. Haittavaikutukset ovat kuulemani perusteella alkoholin haittoja vähäisempiä. Khat on yleinen päihde Lähi-idässä, ja sen myyminen on laillista esimerkiksi Britanniassa. Yritän kysellä khatin hankkimisesta päihdeorientoituneilta tuttaviltani, mutta saan vastaukseksi eioota. Ilmei-’sesti muut eivät pidä khatia yhtä kiinnostavana. Edes Kal-lion alamaailmasta ei ole apua khatinmetsästyksessä. Sen sijaan minulle yritetään tarjota esimerkiksi jonkinlaisia sieniä. Jatkossa

on kaiketi tyydyttävä helpommin hankittaviin päihteisiin ja haettava sosiaalisuus pullonsuusta. Vaikka en ole päässyt haistamaankaan kaipaamaani kasvia, ostoyritys riittää lain mukaan rikokseksi. Huumausaineen käyttörikokseen syyllistyy, jos on käyttänyt, hallussa pitänyt tai yrittänyt hankkia päihteitä, mutta ei kuitenkaan yli yhden ihmisen käyttökyvyn. Liikaa voi olla esimerkiksi kilo khatia - sitä mussuttelisikin jo jonkin aikaa.

Muhammedin piirtämiseen. Mitä useampi on mukana, sitä vähäpätöisemmäksi teko muuttuu islaminuskoistenkin silmissä. Seurauksia tulee vähemmän, koska satoja Mohammedin piirtämiseen syyllistyneitä tuskin aletaan saattamaan hengiltä. Tätä kirjoittaessa ei ole selvillä, tuleeko Muhammedin piirtämiselle omistettua teema-päivää tänä vuonna. Päätän kuitenkin piirtää oman profeettahahmoni varastoon. Tihrustamastani ukosta tulee ennemmin rastafarin kuin profeetan näköinen, mutta menköön. Kuvassa muhkeapartainen,turbaanipäinenrastafariukko toljottaa sapeli kädessään. Viimeistelen taideteoksen kirjoittamalla siihen vielä

leikkisän herjalauseen. Uskonrauhan rikko-misen tunnusmerkistöön kuu-luu teon julkisuus, joten otan kuvan piirroksestani ja käyn postaamassa sen eräälle keskustelufoorumille. Kuva ei juuri saavuta minkäänlaista huomiota. Se ei kai ole kovin radikaali. Uskonrauhan rikkomiseen kuuluu olennaisesti se, että tekijä on tahallaan häirinnyt toisten uskonnonharjoittamista. Osallistuin tapahtumaan, joka tietoisesti haluaa häiritä kiihkeitä muslimeja, mutta toisaalta en oikeasti haluaisi loukata ketään. Taidankin olla rajatapaus. Tuntuu inhottavalta yrittää loukata jotakuta ihan vain loukkaamisen takia.

§ Huumausaineen käyttörikos on määritelty rikoslain 50 luvun 1 §:ssa. Huumausaineen käyttörikokseen syyllistyy hän, joka käyttää tai omaa käyttöään varten hallussapitää tai yrittää hankkia omaan käyttöönsä vähäisiä määriä huumausaineita. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan sakkoihin, tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

§ Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteella hän, joka loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai pilkkaa Jumalaa tai vastaavaa, jollekin virallisesti tunnustetulle uskonnolliselle yhdyskunnalle määriteltyä pyhää, tai häiritsee uskonnollisia toimituksia. Uskonrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin, tai enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Tekijänoikeuden loukkaaminen Juristikyselyssä monet lainoppineet olivat samaa mieltä kuin tuhannet parhaillaan vireillä olevan kansalaisaloitteen allekirjoittajat: nykyistä tekijänoikeuslakia on muutettava. Yleensä ajatellaan laitonta lataamista ja jakamista, mutta tekijänoikeuksia voi rikkoa monilla muillakin tavoilla. Kuvien ja tekstien kopioiminen tai esille asettaminen on esimerkiksi rikos. Facebook-käyttäjien kuvia tarkastellessa näyttäisikin siltä, että jopa lähes neljäsosa nettikavereistani syyllistyy tekijänoikeusrikokseen. Musiikintekijöiden oikeuksia suojelevaa Teostoa vastaava, visuaalisten kuvan tekijöiden oikeusjärjestö, on Kuvasto. Se opastaa, että ”tekijän yksinomainen oikeus käsittää myös oikeuden määrätä teoksen muuttamisesta ja muuntelemisesta.” Olen aikeissa syyllistyä tekijänoikeusrikkomukseen rikkomalla kuvan tekijänoikeuksia. Päätän muokata yhtä Kuvaston edustaman taiteilijan teosta, valokuvaa, luvatta. Kopioin valokuvan net-

istä ja käsittelen hieman sen värejä omaa silmääni miellyttäväksi. Kun teos on valmis, lisään sen väliaikaisesti Tumblr-sivulleni taustakuvaksi “unohtaen” kertoa kuvan yhteydessä, ettei kyse ole omasta työstäni. Koska sivuni sisältää muuten kuvia vain omista kuvataiteellisista tuotoksistani, on sivun vierailijal- la täysi syy olettaa myös tämän valokuvan olevan minun. Kaiken kukkuraksi motiivejani voi pitää kaupallisina, sillä käyttämäni valokuva voi kaikessa kauneudessaan houkutella sivustolleni potentiaalisia asiakkaita, jotka saattavat olla valmiita maksamaan minulle töistäni. Olenpa törkeä. Tutkiessani mahdollista sanktiota rötöksestäni selviää, että tekijänoikeusrikoksesta langetetaan tuomioita sakoista kahden vuoden vankeuteen, mutten löydä esimerkkitapauksia siitä, että ketään olisi rangaistu kuvan luvattomasta esittämisestä verkossa. Rikokseni on kuitenkin mielenkiintoinen sen yleisyyden vuoksi. Teko toteutetaan useimmiten ilman, että tekijä tajuaa rikkovansa lakia. Jos kaikki kuvien tekijänoikeuksia rikkovat kelmit

haluttaisiin kahlita, eivät poliisin resurssit muuhun riittäisikään. Järkevää ratkaisua kuvallisen materiaalin käytön tilanteeseen on vaikea löytää. Kun valtaosa verkon käyttäjistä on syyllistynyt jossakin vaiheessa kuvan tekijänoikeusrikokseen tajuamatta tätä rikettä itsekään, tuntuisi mielivaltaiselta että poliisi sakottaisi satunnaisia epäonnisia käyttäjiä, kuten musiikin laittoman jakamisen tapauksessa. Kuvataiteilijat ovat siis vapaata riistaa sille, että heidän teoksensa saattaa löytyä esimerkiksi aivan kenen tahansa Facebook-profiilista, pahimmillaan varustettuna irvokkaalla kasvokuvalla tai imelällä aforismilla. Kamala kohtalo teokselle. Tarpeeksi rötösteltyäni on minunkin aika palata kaidalle tielle. Mutta jos jotain olen opinut niin sen, että lakimmekaan ei ole täydellinen, eivätkä lainsäätäjämme ole eretymättömiä. Muutos lähtee kyseenalaistamisesta. Kiitokset oikeusavusta nimettömänä pysyttelevälle asiantuntijataholle.

§ Rikoslain 49 luvun 1§:n mukaan tekijänoikeusrikoksen kynnys ylittyy, kun joku ansiotarkoituksessa tekijänoikeuden vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen tekijänoikeutta. Tekijänoikeudellista suojaa nauttivat kaikki millään tavoin teokseksi luonnehdittavat tekeleet aina tallenteista esityksiin ja taiteesta tietokoneohjelmiin. Laissa on vielä erikseen maininta tietoverkossa tai tietojärjestelmillä tapahtuvasta tekijänoikeusrikoksesta. Tekijänoikeuksia rikkovia henkilö on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lainsuojaton Tanja Kallioinen Kuvat: Steve Rushton, Wikimedia

Lontoon Occupy-liikkeen aktivisti Fanny Malinen tietää, että monissa tapauksissa aktivisti on lainsuojaton.

anny Malinen on 25-vuotias opiskelija ja aktivisti. Vuodes-ta 2010 hän on opiskellut kehitysmaatutkimusta ja taloustiedettä Lontoossa. Malinen on osoittanut mieltään yliopistojen määrärahojen puolesta ja ollut järjestämässä mielenosoitusta, jossa haluttiin nostaa esiin Lontoon olympialaisten varjopuolia. Laajemmissa aktivistipiireissä hän sanoo olevansa ”Fanny from Occupy”. Occupy on uusi, horisontaalinen liike, joka haluaa nostaa esille taloudellisen hyvinvoinnin epätasaisen jakautumisen. Occupy Wall

Street syntyi Yhdysvalloissa syyskuussa 2011 reaktiona leimahtaneeseen talouskriisiin. Liike rantautui nopeasti myös Iso-Britanniaan. Aktivismia Fanny Malinen kuvaa näin: ”Ennemmin kuin ajattelisin lujasti kuuluvani mihinkään liikkeeseen, paitsi ehkä Occupy’hin, miellän aina tekeväni aktivismia siellä, missä tarvitaan. Tiedän, että ‘to do activism’ on ihan hirveä anglismi, mutta aktivismia nyt vaan parhaiten kuvaa se, että sitä tehdään!”

YK tehnyt huomautuksen poliisin toiminnasta Malisen on vaikea kuvitella aktivistina olemista ilman, että hän joutuisi huomioimaan poliisia. Hän yrittää kuitenkin olla miettimättä virkavaltaa turhaan ja keskittyä mieluummin itse aiheeseen. Pelko poliisin ylilyönneistä on kuitenkin aina läsnä. ”Critical Mass -pyöräilymielenosoituksessa tehty joukkopidätys ennen Lontoon olympialaisia oli poliiseilta ylilyönti”, Malinen toteaa.

” Mediassa keskitytään mielenosoituksiin eikä niiden taustalla oleviin viesteihin. ”

äin er

p ku

Al llA

y va ku ia

ed m

iki /W Co m

m s,

on CC A -S BY 0

Briteissä tammikuussa vieraillut YK:n raportoija Maina Kiai vaatii Iso-Britanniaa kiinnittämään huomiota rauhanomaisen kokoontumisen ja yhdistymisen vapauteen. Eräs raportoijan esille nostama ilmiö on kettling, mielenosoittajien piirittäminen poliisien keskelle. Piiritetyiksi on päätynyt paitsi mielenosoittajia, myös sivustakatsojia jopa useiksi tunneiksi ilman mahdollisuutta käydä tarpeilla tai saada edes vettä. Raskauttavana tekijänä hän pitää sitä, että toisinaan piiritetyiltä kerätään henkilötietoja ennen vapaaksi päästämistä. Malinen kertoo, että kettlingin käyttö oli yleisimmillään vuoden 2010 koulutusmäärärahojen leikkauksia vastustaneissa opiskelijamellakoissa. ”Mielenosoitukseen lähtiessä tiesi, että täytyy olla lämpimiä vaatteita ja evästä mukana”, hän toteaa. Pahimmillaan piiritettynä oli Malisen arvion mukaan joitakin tuhansia ihmisiä jopa 9-10 tuntia. ”Oli marraskuu ja lämpötila oli nollan tienoilla. Me tehtiin kylteistä nuotioita ja istuttiin niiden ympärillä, koska oli vaan niin kylmä. Mulla oli kunnolla päällä, mutta sääliksi kävi kaikkia niitä 15-vuotiaita koulupuvuissaan.” Malinen sanoo poliisin pro-

vosoineen mielenosoittajia jättämällä ringin sisään tyhjän poliisiauton. ”Tietenkinjengi alkoi ensin spreijata ja töhriä sitä ja sittemmin murtautua sisään sekä kaivaa esiin kaikkea jännää, mitä nyt poliisiauton sisältä löytyy. Media sai taas hyviä kuvia mielenosoittajien väkivaltaisuudesta, mutta mitä nyt voi odottaa kun me tosiaan oltiin siinä kadulla tuntikausia ja mielenosoittajien keski-ikä oli joitain teinivuosia.” Al-Qaidan rinnalla Poliisin suhtautumista aktivismiin kuvaa termin domestic extremism käyttö. YK:n raportissa ilmaistaankin huoli siitä, että rauhalliset mielenosoittajat sekoitetaan ääriryhmiin. Raportin mukaan poliisit käytännössä rinnastavat ääriliikkeet ja rauhanomaiset mielenosoittajat herkästi keskenään, vaikka näennäisesti tekevätkin eroa niiden välillä. Lontoon poliisista vuotaneessa muistiossa ulkomaisten uhkien, kuten Al-Qaidan, rinnalle kotimaiseksi ääriliikkeeksi nimetään Occupy-liike. Ympäristöliikkeen keskuudesta paljastui 2010 peitepoliisi Mark Kennedy. Valtiovalta vaikuttaa käyttävän hyvin voimakkaita otteita aktivistiliikkeiden valvomiseksi ja hillitsemiseksi.

Malista turhauttaa yhteiskunnallisia ongelmia esiin nostavien aktivistien rinnastaminen ääriliikkeisiin. ”Ääriliikerinnastus on levinnyt myös mediaan, jossa keskitytään tapahtuneisiin mielenosoituksiin eikä niiden taustalla oleviin viesteihin”, hän sanoo. ”Kesän 2011 mellakat, jotka eivät sinällään olleet mielenosoituksia, kumpusivat yhteiskunnallisesta tilanteesta. Tässäkin tapauksessa media kertoi lähinnä vahingonteoista, eikä nuorison motiiveista.” Aktivistien yksityisyys poliisien työvälineenä Vuonna 2010 Briteissä sai huomiota peitepoliisi Mark Kennedyn tapaus. Kennedy keräsi ympäristöaktivistien joukosta tietoja luomalla seksi- ja parisuhteita aktivistien kanssa. Tapauksen uhrit kokevat perusoikeuksiaan yksityisyyteen loukatun ja he ovat esittäneet korvausvaatimuksia. ”Lain mukaan peitepoliisien on mahdollista muodostaa henkilökohtaisia ja muista suhteita”, tuomioistuin kommentoi naisten korvausvaatimuksia. Jutun käsittely on vielä kesken.

“ YK:n raportissa ilmaistaankin huoli siitä, että rauhalliset mielenosoittajat sekoitetaan ääriryhmiin. “

Alkuperäinen kuva Bobby D’Marca / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0

Maina Kiai pitää erityisen huolestuttavana peitepoliisitoiminnan kohdistamista väkivallattomiin ryhmiin, jotka eivät ole syyllistyneet rikolliseen toimintaan ja jotka toteuttavat demokratiaan kuuluvaa oikeuttaan osoittaa mieltään. Raportissa korostetaan väkivaltaisten ääriryhmien ja rauhanomaisten mielenosoittajien eroa sekä muistutetaan demokraattisesta oikeudesta ilmaista huolensa ja erimielisyytensä. Rauhanomainen kampanjointi määritellään raportissa jopa kansalaisvelvollisuudeksi. Aktivismi ja valtiovalta Fanny Malinen kokee, että virkavallan tiukka suhtautuminen liikkeeseen ker-

too aktivismilla olevan vaikutusta. Hän näkee poliisin toimijana, jonka tehtävänä on suojella vallitsevaa järjestystä. Siten esimerkiksi Occupy-liike, joka ajaa muutosta täysin toisenlaiseen maailmaan, näkyy väistämättä uhkana valtiovallalle. ”Markkinatalous käyttää hyväkseen valtion väkivaltakoneistoa ja tarvitsee sitä toimiakseen, vastoin yleistä käsitystä.” Yksilötasolla erottelu poliisin ja mielenosoittajien välillä on tuntunut surulliselta monien aktivistien mielestä. Aktivistien edustamat ideologiat löytävät ymmärtäjiä myös poliisin riveistä. Malinen kokee vastapuolekseen valtion väkivaltakoneiston instituutiona. ”Yritän puikkelehtia sen läpi niin, että pystyn mahdollisimman hyvin tekemään

aktivismia.” Malisen mukaan Occupyn vahvuus on väkivallattomuudessa ja vaati- musten puutteessa. Occupy vaatii ihmisiä pohtimaan millaista muutosta tarvitaan ja mihin se voisi johtaa. Malisen näkemys on, että Occupyn tehtävänä on laajentua mahdollisuuksien mukaan, kysyä kysymyksiä ja puuttua kriisin syihin, eikä vain seurauksiin. Malinen pitää nykyhetkeä hyvänä aikana olla aktivisti. Isot asiat tuntuvat tapahtuvan juuri nyt. ”Johonkin uuteen tässä ollaan menossa ja aika lujaa. Haluan tehdä parhaani, että se muutos tapahtuisi jotenkin kestävään suuntaan ja mahdollisimman pienellä inhimillisellä hinnalla.”

Nuuskaralli Heini Jokinen

Yll채kselt채 on 40 kilometri채 Ruotsiin. Sielt채 saa nuuskaa.

olarin kunta Länsi-Lapissa on tunnettu jylhästä Yllästunturista. Alue on kuuluisa myös poliittisesti punertavasta väestään ja vankasta oikeistovastaisuudestaan. Viime presidentinvaalien toisella kierroksella Pekka Haavisto sai yli 60 prosenttia kolarilaisten äänistä. Ihan vain protestiksi. Ruotsin rajalla kuhisee lisäksi eräänlaisen tunturirallin erikoiskoe, kun nuuskaa kärrätään kaasu pohjassa länsinaapurista omiin ja kaverien tarpeisiin. Ylläkseltä ajaa Ruotsin puolelle noin puolessa tunnissa. Rajanylityspaikka on parin kilometrin päässä Kolarin kirkonkylältä, ja heti rajalla keskellä ei-mitään on ruotsalaisten ICA-marketti. Metsän keskellä ruokakaupan ikkunasta loistaa useiden metrien kylmäkaappirivistö. Ruotsalaiset ovat ottaneet nuuskan valmistuksen tosissaan, sortimenttia on jos jonkinmoista. On maustettua nuuskaa. Irtotavaraa ja annospusseissa.

Nuuskan myynti ja luovutus on kiellettyä EU-maissa. Ruotsi on kuitenkin saanut Euroopan Unionilta erityisvapauden nuuskan valmistukseen ja myyntiin. Erityinen lupa sisältää erityisen ehdon: Ruotsin on estettävä tuotteiden vienti muihin EU-maihin. Rajamarketissa nuuskaostokset voi kuitenkin maksaa euroilla. Mitä sillä on väliä? Kyllähän me kaikki sitä nuuskaa kannetaan, jos joku pyytää, toteavat paikalliset. Moni Ylläksen vakituisista työntekijöistä asuu Kolarissa. He hakevat rajan takaa nuuskaa ja tuovat tunturiin sesonkityöläisille, jotka eivät viitsi ajella kalliilla bensalla erikseen Kolariin ja Ruotsin rajan yli. Tuskinpa kukaan välityspalkkiota ottaa, sellainen ei kuulu Lapin tapoihin. Kaveria jeesataan nuuskatarpeissa samalla kun itseäkin. Kyllähän tuolta käsittääkseni hirvittävät määrät nuuskaa kärrätään, samoin kuin Haaparannasta Tornion naapurikaupungista. Paikalliset hake-

vat lähinnä itselleen. Turisteista en osaa sanoa, kun etelässä pääsee helposti laivalle. Nuuskaa saa tuoda yksi henkilö yhdellä kertaa kolmekymmentä purkkia. Kukaan ei valvo, montako reissua päivän aikana tulee rajan yli ajettua. Suomen ja Ruotsin rajanylityspaikoilla ei pariinkymmeneen vuoteen oleollut tullivirkailijoita aktiivisesti työn ääressä. Ylläksen baareissa joka toisella miehellä pullottaa – viiksien alla. Naiset nuuskaavat vähemmän. Kolarin jääpallojoukkueen pukuhuoneesta löytyy tuskin yhtään silohuulista.

42 VIIMEINEN SIVU

GALLUP HALUATKO SANOA JOTAKIN?

ALUMNIN AFORISMI “ Elämä on kuin mämmi - liejuisa mysteeri. Mutta kannattaako kumpaankaan hukkua? ”

Siru

- Olli Waris, toimittaja valmistunut 2008

Haluan ilmaista huoleni siitä, ettei kesä tule koskaan!

SEURAAVASSA NUMEROSSA paljastuu Geen salarakkaat

Raimo Bileissä kannattaa olla pilkkuun asti. Siitä voi olla hyötyä yllättävän monissa asioissa, myös työasioissa.

Löysitkö lehden sivuilta veikeän laaman?

Paula Nukuin viime yönä ihan sairaan hyvin, enkä ole vieläkään herännyt.

Ter채v채 aikakauslehTi

Tilaa Image netiss채: www.image.fi

mainos

HALUATKO PALAN GROTESKIA? Groteskin iholta tavoitat kaupungin röyhkeimmän, riettaimman ja relevanteimman populaation. Kaikki merkittävät lukevat sitä, kuten sinä juuri nyt. Mainosta Groteskissa. FTW. Ota yhteys: groteski.lehti@gmail.com facebook.com/groteski twitter.com/groteski

RÖYHKEÄÄ, RIETASTA JA RELEVANTTIA