Groteski 2/2012 by Groteski

GRO TES KI N o 2

2012

HELSINGIN YLIOPISTON VIESTINNÄN OPISKELIJOIDEN LEHTI

Groteski on Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti. Toisessa numerossa uutena värinä mukaan tullut punainen on aallonpituudeltaan pisin silmille näkyvä väri. Symbolina punainen liitetään usein länsimaissa rakkauteen, syntiin, seksiin ja varoitukseen. Kiinassa punainen symboloi etelää ja tulta, Intiassa se on naisten hääpukujen väri ja symboloi naimisissa olevia naisia. Tervetuloa mukaan Groteskin sinipunaiseen maailmaan!

N02

sis ä l l y s l u ette l o

Tekijät 7 Käärmeitä ruusutarhassa 8 Pääkirjoitus 10 Mediakritiikki 12 Kvartaalikronikka 14 Miesten haku 18 Miten minusta tuli iKansalainen? 25 Las Vegas 27 Ei Kyllä Ehkä 36 Kaikkien looksien äiti 38 Puutteellista puhetta 44 Tom Sjöberg & Seksidivari 48 Groteski utelee 52 Falloksen laki 58

N02

1 8

2 5

2 7

3 8

4 8

4 4

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

w w w . g r oteski - m a g a z ine . f i — J u lk a isij a Media ry. Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

— P äätoi m itt a j a Veera Voutilainen (veera.voutilainen@helsinki.fi)

— P äätoi m itt a j a Karolina Miller (karolina.miller@helsinki.fi)

— P äätoi m itt a j a Eerik Purdon (eerik.purdon@gmail.com)

— P äätoi m itt a j a Katarina Vesikko (katarina.vesikko@gmail.com)

— A r t di r e c to r Antton Nuotio (antton@anttonnuotio.com)

— P a ino WhyPrint Oy

— K i r joitt a j a t Karoliina Kupari, Susanna Peltonen, Sonja Saarikoski, Anton Nikolenko, Saara Laaksonen, Jani Hellström

— K u v a a j a t j a k u vitt a j a t Niclas Storås, Susanna Peltonen, Riku Mattila

— J a kel u p a ik a t Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Kiasma, TeaK, SibA, Kuvataideakatemia, Helsingin keskustan baarit ja kahvilat

— I l m oit u s m yynti groteski.lehti@gmail.com

N02

T eki j ä t Minkälainen kuva Groteskin tekijöistä välittyy innokkaalle googlaajalle? Tällä palstalla Groteskin luomisvoima esittäytyy internetin paljastamien tietojen perusteella.

Kyllä mä tän yön muistan vielä kauan. Kaks viehkeää kämppistyttöä murtautuu nukkuvan miehen huoneeseen, rupee kertomaan kilpaa juttuja ja juo kaljaa.

Karoliina Kupari (22) opiskelee viestintää ja kertoo tässä lehdessä punavuorelaisen pornokauppiaan Tom Sjöbergin tarinan.

/ Riku Mattila, Facebook

Sd.Kfz. 302 wrote: Erik Burdion mainittu.

Eerik Purdon (27) on Groteskin päätoimittaja.

Lörsson wrote: JOO! JOO! >:-( Kuka saatanan paskaperse tääkin nyt taas on? >:-( / Punk in Finland -keskustelufoorumi

Viikolla 23 Tv kakkosen Summeri-ohjelmassa näytetään kun Niclas Storås ajaa, säätää yleisesti ja puhuu sekavia (päivämäärä vielä epäselvä).

Niclas Storås (25) on toimittaja ja arkkitehtiylioppilas, joka valokuvasi tähän lehteen Las Vegasia.

/ BMX-pyöräilylehti Mankeli Magazine

N01

Käärmeitä ruusutarhassa S a n a t : V ee r a V o u til a inen

Luin aikanaan mökillä kasoittain kirjoja. Sateisen suomalaiskesän hitaasti etenevät päivät sujuivat pikkuveljeä ärsyttäessä, pullaa syödessä ja vintillä, jossa hain aktiivisesti vaikutteita Neiti Etsivän kaltaisista edelläkävijöistä. Kerran koitti sitten päivä, jolloin koin perhelomaan tylsistyneen varhaismurrosikäisen painajaisen. Lukeminen loppui kesken. Satoi. Pikkuveli oli päiväunilla. Kaupunkiin takaisin pääseminen häämötti vasta epämääräisten vuorokausien hämyisissä aikasykleissä. Vihdoin Jaalanraitin marketissa luulin pelastuneeni. Siinä, välittömästi kassojen vieressä, seisoi torni pehmeäkantisia teoksia, joiden kansissa suudeltiin täysikuun loisteessa. Valitsin omakseni teoksen nimeltään Käärmeitä ruusutarhassa, koska sen takakansi kertoi asioista, joista en kiehtovalla tavalla ymmärtänyt paljoa. Juonittelua ja juonenkäänteitä. Sisäoppilaitoksia ja seksiä. ”Mistä uusi kirjasi kertoo”, isoäiti tiedusteli, kun maitopurkit ja jauhelihapaketit etenivät liukuhihnalla. Jäätelötötterö lipsui käsistäni. ”Ruby-nimisestä tytöstä, joka käy koulussa”, vastasin tyynesti, vaikka aavistin kertoneeni vain osan totuudesta. Automatka kaupasta järvenrantaan kesti ikuisuuden. Perillä en auttanut ruokakassien purkamisessa, vaan kiipesin kaksitoistavuotiaan ketteryydellä takaisin vintille selvittämään, mitä käärmeet tekevät ruusutarhassa. Viidensadan sivun aikana minulle selvisi, että päähenkilö Ruby on mukavampi tyyppi kuin siskonsa Giselle, joka esittää invalidia ja

karkaa jatkuvasti sisäoppilaitoksen ikkunoista naapurikoulun poikien kammareihin. Viaton ei tosin ole kioskikirjan ruusu, taiteellisesti lahjakas ja säkenöivän älykäs päähenkilöRubykaan, sillä naapurin Beaun kanssa alulle laitettua raskautta on lopulta piiloteltava rehtorin katseelta, maalaustelineen takana. ”Syömään!” Huuto kaikui tontilla viisi kertaa, ennen kuin laskeuduin vastahakoisesti alas tikkaita. Spagetti valui rinnuksille, mutta katse pysyi naulittuna sivulla 275. Muut juttelivat siitä, mihin aikaan sauna tänään kannattaisi lämmittää ja että pitäisikö huomenna vastata naapureiden pullakahvikutsuun. Minua ei kiinnostanut muu kuin Ruby ja se, miten epäoikeudenmukaista oli, että perättömästi koulun Halloween-juhlassa levinnyt seksiskandaali ratkesi jälleen ilkeän sisarpuolen hyväksi. En ota kantaa siihen, olisiko unohtumaton sisäoppilaitosporno kannattanut jättää uteliaan pikkutytön ulottumattomiin. Kauhunsekaista erotiikkaa tarjoillut kioskikirja jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa, koska se kuvaili seksiä kaksitoistavuotiaalle entuudestaan tuntemattomalla tavalla. Se takasi kiehtovan kurkistuksen. Seksin kuvaileminen on yksi ihmiskunnan ikuisuusprojekteista. Vuosia kestäneestä taltioinnista huolimatta määritelmät tuntuvat pakenevan tulkitsijaa kuin Rubyn huikentelevainen sisko vastuuta. Tässä numerossa Groteski heittää haasteellisuudesta huolimatta kortensa kekoon: Lehden nöyränä tavoitteena on kuvailla seksiä.

N02

k 채 채 r m eit 채

r u u s u tar h assa

N02

Pääkirjoitus Sanat: Karolina Miller Minä pidän seksistä. Sen voi sanoa ääneen Suomessa, mutta ei esimerkiksi viestinnän opiskelijoiden kevään matkakohteessa, Istanbulissa. Täällä seksi ja kaikki siitä kielivä on eksotiikkaa, jota turistit tuovat lännestä revittyjen farkkushortsien muodossa. Katseita satelee ja huudot kaikuvat, kun lauma turistityttöjä etsii lounaspaikkaa. Taustalla minareettien kaiuttimista kuuluu rukous. Toisessa kotimaassani, Venäjällä, seksi taas on myyntivaluutta. Sillä kaupitellaan saippuaa, autoja, kananmakuisia liemikuutioita ja imureita. Naiskauneuden ihanne löytyy kiskan ylähyllyltä. Lehden kannessa lasittunein silmin 10

N02

p ä ä kir j oit u s

sinua tuijottaa narubikineihin sonnustautunut Katie Price -kopio. Äärimmäisyyksiin menevän naisellisuuden ja stilettikorkojen tarkastelussa auttaa kurkistus historiaan. Neuvostoliiton nainen ei välttämattä saanut näyttää naiselta, sillä ennen kaikkea hän oli työtä tekevä toveri, äiti ja kasvattaja. Sitten Neukkula romahti. Yhtäkkiä svetlaanat ja olgat saivat ostaa länsimaalaisia vaatteita ja näyttää sukupuoltaan. Seksikkyys herätti huomiota. Teemana seksi taitaa olla yhtä kulahtanut aihe kuin Leviksen viisnollavitoset. Groteskin seksinumero muotoutui silti; Las Vegas kuvattiin ja aseksuaalit kertoivat tarinansa. Kuten osmaanien entisessä valtakunnassa, myös me Groteskissa halusimme huudattaa minareettia omaa totuuttamme. Ja syödä kebabia. Ja käyttää seksimekkoa. 11

N02

Media MEDIAKRITIIKKI

kaksoisstandardin Palstalla median ajankohtaisia ilmiöitä analysoi joku muu kuin media-alan opiskelija. Anton Nikolenko on entinen neuvostoliittolainen ja nykyinen kansantaloustieteen opiskelija. Vapaa-ajallaan Anton kirjoittaa blogia ajankohtaisista aiheista, käyttää nuuskaa ja kannattaa Kokoomusta.

synti S a n a t : Anton N ikolenko

Toimiessani rauhanturvaajana Kosovossa ampumaharjoituksissamme sattui välikohtaus, jossa eräs kollega ryhtyi vahingossa puhdistamaan ladattua asetta, mikä johti pieneen kuulovaurioon, uuteen ilmastointireikään puolustusvoimien pakussa sekä aiheesta julkaistuun Hesarin nettiuutiseen. Tapaus oli mielestäni hauska kahdesta syystä: Hesarin uutispäivä oli ollut niin kuiva, että he jaksoivat tehdä aiheesta uutisen, ja siksi, että huolimatta yksikkömme yliampuvasta huolenpidosta aseturvallisuuteen liittyen, tällainen vahinko tapahtui. Kirjoitin tapauksesta farssinomaisen blogipostauksen, jossa uutisen jatkeeksi kerroin tapahtuneen saaneen koko komppanian ymmärtämään elämän satunnaisuuden ja triviaaliuden. Eksistentiaalinen kriisi levisi yksikköön: osa sotilaista löi itseään pampulla toivoessaan, että kipupiikki tekisi heidät taas tietoiseksi meneillään olevasta ajan hetkestä ja upseerit pakenivat leiristä viereiselle maatilalle, koska halusivat kokeilla, miltä alasti hevosella ratsastaminen tuntuu. Seuraavana aamuna jouduin yksikön johdon puhutteluun. He eivät ymmärtäneet sen olleen vitsi, olivat huolissaan siitä, että kaikki eivät tajua sen olevan vitsi, kun sitä ei erikseen tekstissä sanottu, ja muutenkaan eivät pitäneet tapausta hauskana. Yritin selventää, ettei sellainen huumori avaudu kovin monelle, eikä ole tarkoituskaan. Kirjoitin blogia omille kavereilleni, enkä lasten aapista, joten sivustolle eksyneen imbesillin ymmärrystaso oli minulle yhdentekevä.Mutta sotilashierarkiaan ei päätöksenteko argumentoinnin ja keskustelun kautta kuulu, joten kirjoitus sai luvan poistua. Monessa mielessä Suomen nykyinen media muistuttaa huumorintajutonta majuria. Perussuomalaisen kansanedustajan avustajan tai ”Audi-miehen” kirjoituksista revittiin raflaavia otsikoita epäilemättä niitä missään vaiheessa vitseiksi. Kohun synnyttyä seuraava vaihe ei ollut asianomaisen haastattelu kirjoituksen taustasta, vaan kirjoittajien eron vaatiminen heidän esimiehiltään.

On oikeastaan yhdentekevää, olivatko kirjoitukset huumoria vai ei. Jos media haluaaolla legitiimi neljäs valtiomahti, sen olisi muistettava länsimaisen demokratian eräs perussääntö: ajatusrikoksia ei ole olemassa. Ketään ei saa kohdella rikollisena vain, koska hänellä on jokin epäsuosittu mielipide tai surkea huumorintaju. Ei ole olemassa absoluutti sesti hyviä tai huonoja mielipiteitä, mutta on olemassa hyvin tai huonosti perusteltuja mielipiteitä. Oikea vastaus huonosti perusteltuihin mielipiteisiin on argumentointi. Median uskottavuutta neljäntenä valtiomahtina edistäisi myös niinkin arkinen asia kuin johdonmukaisuus. Ei voi olla niin, että hihamerkkikirjoituksen seurauksena kysellään eron perään, mutta Aki Kaurismäen lausunnot, joidenmukaan ainoa ulospääsy maailman ongelmista on rikkaiden tappa minen, ohitetaan olankohautuksella.Ei voi olla niin, että Ville Itälän huumorin tajuttomuudelle naureskellaan medias sa hänen ollessa sitä mieltä, että Itse valtiaat -sarja on vahingoittanut hänen mainettaan, ja samaan aikaanosoitetaan omaa huumoritajuttomuutta edellä mainittujen henkilöiden tekstejä uutisoidessa. Olisi myös toivottavaa, että media olisi huolissaan kaikkien sananvapaudesta, eikä vain omastaan. Se, että joku kirjoitus saattaa loukata jotain ihmistä tai ihmisryhmää ei voi olla argumentti puolesta tai vastaan. Jos kirjoituksia muokataan tai kritisoidaan sen perusteella, että joku voisi loukkaantua, astutaan poliittisen korrektiuden henkiselle aavikolle. Jos tavoite on olla loukkaamatta, koskaan ei voida olla liian varovaisia. Itsesensuuri on kuin mielialalääke, johon syntyy vahvaa riippuvuus. Yksittäisen ihmisten tai ihmisryhmien tunteiden pitäisi olla kuitenkin täysin yhdentekeviä julkisen keskustelun kannalta. Jos jonkun ihmisen mielipide tai huumorintaju ei miellytä, ei ole pakko ostaa Audia, äänestää puoluetta tai katsoa hänen ohjaamaansa elokuvaa.

K v a r t a a lik r onikk a

mie

s on

ystävä

Pedofiiliskandaalit kertovat, että maailma ei ole kokonaan paha paikka

Palstalla käsitellään mitä tahansa, mikä kuulostaa hienolta tai sairaalta. Kirjoittaja pysyttelee nimettömänä.

Raha-automaattiyhdistyksellä on eräs tv-mainos. Siinä aikuinen mies on vastassa 11-vuotiasta Eeli-poikaa koulun pihalla. Mies hymyilee, koskettaa Eelin selkää. Mies vie Eelin pelaamaan sulkapalloa. Tekee Eelin kanssa läksyjä. Leikkiikin, kalliilla kauko-ohjattavalla helikopterilla. Eeli nauraa vapautuneesti, luottavaisena. Illan hämärtyessä mies vie Eelin kotiin. Hyvästelee portilla. Katsoo oudon hellästi. Sanoo heippa, nähdään taas ensi viikolla. Apua. Mitä helvettiä? Mies on esiteltykin: hän on 53-vuotiasA-P, Eelin mieskaveri. Mieskaveri? RAY:n kampanjapäällikkö ei ole tainnut lukea lähivuosina yhtäkään sanomalehteä. Nettisivuilla kannustetaan: ”Mies, tule kaveriksi lapselle! Saat mahdollisuuden katsoa maailmaa lapsen tai nuoren silmin ja tehdä asioita, joita et ehkä muuten tekisi.” Lisää mahdollisuuksiahan siihen tarvitaankin. Eivätkö ne tajua, mitä kaikki ajattelevat? Että ensin kaikki julkiset varat käytetään väärin ja nyt vielä pedofiliaan, niin kaikki ajattelevat. Lapsi ei todellakaan tarvitse mieskavereita, vaan suojelua kaiken maailman mieskavereilta. Uutisissa on nimittäin ollut tapauksia jo pitkään. Katolisesta kirkosta, partiosta ja Raaseporista. Yhdysvalloissa kohutaan Pennsylvanian yliopiston jalkapallovalmentajasta, joka oli ilmeisesti raiskannut lapsia vuosikymmenien ajan koulun johdon peitellessä asiaa. Näiden keskellä ei ole ihme, että mikä tahansa näyttäytyy hämäränä pikkulapsibisneksenä. Pedofiiliin ei tarvitse enää edes viitata suoraan, ”aikuinen mies” riittää. Mutta hetkinen. Me kaikki olemme kasvaneet aikuisten ja miesten kanssa, toivottavasti. Lapsia ei ole ilman aikuisia. Mistä lähtien tämä maailman luonnollisin suhde on alkanut kuulostaa niin epäilyttävältä? Siitä lähtien, kun pedofiliasta alettiin puhua kunnolla. Vielä 80-luvulla lehdet kirjoittivat siveellisyysrikoksista ja namusedistä. Ensimmäinen saattaa

tarkoittaa mitä tahansa, jälkimmäinen kuulostaa lähinnä vitsiltä. Namusetä ei ollenkaan samalla tavalla vaarallinen ja lääketieteellisesti vakavastiotettava kuin pedofiili. Nykyään otsikotkin huutavat lapsipornoringeistä ja pedofiiliskandaaleista. Metelöinti on hyvä asia. Aihe on vakavin mahdollinen ja siitä täytyy puhua kovaa. Pedofilia on skandaalimaista. Huonoksi meteli muuttuu siinä vaiheessa, kun unohdetaan, mikä pedofiilitapauksista oikeastaan tekee iso-otsikkoisia skandaaleja: niiden yllättävyys ja epätavallisuus. Unohdetaan, että moraalinen paniikki ei ole synonyymi realistiselle pelolle. Unohdus näkyy esimerkiksi Pennsylvanian yliopiston hyväksikäyttötapauk sia käsittelevässä kirjoittelussa. Äidin uuden miesystävän hermostuminen lapsen kiukutellessa saattaa olla merkki siitä, että lapsi on vaarassa, kirjoitti lastensuojelujärjestön johtaja uutislehden blogissa. Puolitutun aikuisen ei pitäisi koskaan saada olla kahdestaan lapsen kanssa, kirjoitti eräs lääkäri kolumnipalstalla. Yhdysvalloissa ollaan tätä mieltä siitäkin huolimatta, että monissa osavaltiossa on lapsille putsattuja child safety zoneja ja seksuaalirikollisten osoitteet ovat netissä kaikkien saatavilla. Tai juuri sen takia. Kun laitkin säädetään moraalipaniikin vallassa, uhka on läsnä kaikkialla. Ja nuo kaiken suojelun ylimmät objektit, lapset, on tungettu siltä piiloon. Mutta mihin? Turvasatamaan vai ehkä ahtaaseen huoneeseen? Eikö itse asia, lasten seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuus, ole jo niin ikävä, ettei sitä tarvitse pahentaa kaikenkattavalla vainoharhaisuudella? Ehkä RAY:n kampanjapäällikkö onkin lukenut sanomalehtiä kaikki nämä vuodet. Mieskaveri-mainoshan on tässä mielessä suorastaan valistava. Se sanoo, ettei hypeen kannata luottaa, vaikka se olisi kuinka kriittistä. Se sanoo, että jos Eelille kävisi jotain todella pahaa, hän voisi kertoa siitä A-P:lle. Se on mainostamisen arvoinen asia.

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

Kaksi miestä seisoskeli kello 01.20 Fredrikinkadun ja Kalevankadun kulmassa. Miehet keskeyttivät keskustelunsa siksi aikaa, kun joukko lauantai-iltaa silmälläpitäen laittautuneita naisia pyyhälsi heidän ohitseen. Korkojen kopinan vaimennuttua toinen miehistä kommentoi: "Ne oli kaikki tollasii sitruunaa maistaneen näkösiä, mut ne tuoksu tosi hyvältä."

N02

Miesten S a n a t: S u s a nn a P eltonen

Kuvittele aika, jolloin olet sairas, rikollinen, moraaliton ja yksinäinen. Vihattu, kammoksuttu ja pelätty. Kuvittele, että olet homo ennen vuotta 1971. Kuvittele aika, jolloin olet sairas, rikollinen, moraaliton ja yksinäinen. Vihattu, kammoksuttu ja pelätty. Kuvittele, että olet homo ennen vuotta 1971.

N02

m iesten

h ak u

ielä 1960-luvulla homous oli laissa kielletty. Luokitusten mukaan oli kyse taudista,joka lehdistön mielestä tuli Ruotsista. Nuori mies voitiin vietellä homoksi tai syynä saattoi ollaperhetausta; vahva äiti ja vetäytyvä isä. Usein homoutta tarkasteltiin psykoanalyysin kautta. ”Kylläse ohi menee”, oli myös tyypillinen reaktio. "Sairaus”liitettiin kaupunkeihin. Maalla sitä ei ol- lutolemassa. Koko Suomessa homous oli moraalisesti väärin. Silti iltaisin Helsingin Kissalankujalla ja Mäntymäellä oli elämää. Vuodenajasta riippumatta puisissa ja metallisissa pömpeleissä ja metsissä liikkui väkeä. Käytiin kruisailemassa. Helsingin Sanomien Henkilökohtaista-palstalla etsittiin ystävää, ei suoraan seuraa, EOS -nimimerkillä ja Vanhan Kellarissa juotiin olutta rivissä. 40-luvulla syntyneet Olli Stålström, yhteiskuntatieteiden tohtori ja Setan entinen varapuheenjohtaja, sekä Veli Hyvärinen, hydrologi ja Psyke ry:n eli Setan edeltäjän, entinen puheenjohtaja, muistelevat, että tulen pyytäminen oli eräs tapa ottaa kontaktia. Koskaan ei kuitenkaan voinut olla varma siitä, miksi joku tuli juttelemaan. ”Vanhalla pääsi jonon ohi sanomalla, että menee grillin puolelle”, Hyvärinen muistelee. ”Siellä taidettiin olla homojen puolella.” Hän kertoo tosin, ettei koskaan ohittanut jonoa ja kävi Vanhallakin vain muutaman kerran. ”Se oli latistavaa, kun ketään ei taaskaan löytynyt. Olin niin kranttu.” Stålströmistä Vanhan kellari oli masentava ja kaljarivit synkkiä. Paikkaa ei saanut vaihtaa, jos juoma oli kesken. Vain hovimestarin erikoisluvalla sopi siirtyä. Silloinkin tarjoilija tuli kantamaan tuopin.

”Mun toinen elämä alkoi, kun ravintolan valomerkki tuli varttia yli kaksitoista”, Stålström toteaa. Tällä hän viittaa ulkovessoihin, metsiin ja kruisailuun. ”Se oli hurjaa ja jännittävää, mutta toisaalta siihen liittyi optimistista odotusta.” Tyypillinen kävelyreitti kulki Töölönlahden ympäristössä. ”Siellä törmäsi tuttuihin”, Hyvärinen sanoo. ”Saattoi jäädä juttelemaan.” Stålström taas ei missään tapauksessa halunnut tavata ketään tuttua. Hän eli omien sanojensa mukaan kaksoiselämää: ”Oli kauheaa, kun tuttavat kerran näkivät, että menin Kissalankujalle.”

" K r u is a ile m a ll a h a ettiin läheisyyttä , seksiä j a r a kk a u t T A "

hakU

Stålström kertoo, että seuranhakukuviot olivat monimutkaisia. Ensin kuljettiin monta kertaa ohi. Piti arvioida, oliko toinen vaarallinen. Homojen tapaamispaikoissa saattoi törmätä jengeihin ja tulla piestyksi. ”Mut on hakattu kahdesti”, Stålström kertoo. Yhteenotoista ei voinut käydä kertomassa kenellekään. Silloin olisi itse jäänyt kiinni. Stålström muistaa, että iltoihin liittyi pelkoa. Peli oli raakaa. "Minä en oikeastaan pelännyt", Hyvärinen pohtii omia kävelyjään. Toisaalta hän toteaa, ettei etsinyt tilapäistä seksiä ja liikkui ulkona iltaisin, eikä öiseen aikaan. Hän kävi pömpelissäkin vain kerran pissalla. Poliisinkin kanssa piti olla varuillaan. "Kai siellä sanottiin, että ollaan kävelyllä tai keräillään kasveja, jos poliisiin törmäsi”, Hyvärinen miettii. Hän itse ei koskaan joutunut sellaiseen tilanteeseen.

N02

m iesten

Stålström kertoo, että poliisit yrittivät joskus päästä sisään hänen kotiinsa. Syyksi esitettiin varastetun tavaran hallussapito. Hänen täytyi puhua pitkään, jotta konstaapelit lähtivät: ”Mä asuin silloin vielä vanhempien luona.”

" S e oli v a in väli a ik a ist a ” Stålströmin 60-lukuun liittyi vahva ilmitulemisen pelko. Hän piti itseään sairaana. ”Tämä on ihan vain väliaikaista”, hän halusi uskoa. Stålströmillä ei ollut homoystäviä ja isän puoleisen suvun tausta MRA:ssa, kristillisessä moraaliliikkeessä, vaikutti häneen. ”Ne kävi joskus meillä koulussa luennoimassa ja näyttämässä propagandaelokuvia”, Hyvärinen heittää väliin. Rippikoulun jälkeen Stålström ahdistui: ”Yritin samanaikaisesti salata itseni ja eheytyä.” Hän kirjoitti englanninkielistä päiväkirjaa kokemuksistaan ja tunnoistaan. Viimeinen merkintä oli päätös joko tehdä itsemurha tai parantua. Stålström hakeutui lopulta terapiaan. Omien sanojensa mukaan vuodet 1970 -1975 kuluivat sohval la maatessa. Eheytyspsykoanalyysissa toivottiin hänen vuodattavan kaikki mahdollinen. Perhetaustasta puhuttiin paljon. Oliko Stålströmin perhe sitten stereotyyppinen? ”Mä olen miettinyt tota paljon. Olihan mun äiti aktiivinen ja reipas, mutta niin oli kaikki muutkin suvun naiset”, Stålström pohtii. Hyvärinen kertoo olleensa tavallinen maanviljelijän poika. Hänen perheeseensä kuului kuusi lasta ja paljon työtä. ”Olin kyllä lopulta avoimempi homoudestani julkisesti kuin lähipiirille”, Hyvärinen muistelee. ”Kun soitin vuosia myöhemmin veljelleni ja kerroin asuvani miehen kanssa, hän kommentoi, ettei se miestä pahenna.”

h ak u

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

Stålström kertoi äidilleen seksuaalisesta suuntautumisestaan vasta vuonna 1984, edellisenä päivänä ennen tv-lähetystä, jossa hän tuli kaapista koko Suomen edessä. Ohjelmassa puhuttiin Rak kauden monet kasvot -nimisestä kirjasta, jota Stålström oli mukana toimittamassa. ”Kyllä minä olen sen tiennyt”, oli äidin kommentti. ”Minä en pitänyt itseäni ikinä sairaana”, Hyvärinen pudistelee päätään. Hän oli muuttanut armeijan jälkeen 19-vuotiaana Savosta Helsinkiin ja alkanut opiskella matematiikkaa ja fysiikkaa. ”Olin niin naiivi”, hän tuumaa. Hän sanoo ajatelleensa kuin valtion virkamies; että asiat menevät eteenpäin, kun niistä puhutaan riittävästi. Myöskään psykiatrilla hän ei ole käynyt kuin yhden istunnon verran: ”Siellä sanottiin, että pyytäkää jotain tyt töäelokuviin, kyllä se siitä, ja määrättiin nappeja, jotka vedin vessasta alas.” Stålström muistaapuolestaan saaneensa joskus kuurin seksuaalisuutta hillitseviä lääkkeitä.

" Unel m ien p r inssi ei l ö ydy helpoll a L a a kson piso a a r ilt a ” Hyvärinen oli lähes koko 60-luvun ihastunut erääseen heteroon opiskelukaveriinsa: ”Siinä meni melkein kymmenen vuotta hukkaan. Koin itseni yksinäiseksi”, hän miettii. Hyvärinen kertoo olleensa arka ja ujo. Baareista ei löytynyt ketään.

N02

m iesten

h ak u

Ensimmäinen syvempi suhde alkoi vasta kolmikymppisenä. Lehti-ilmoitusten kautta Hyvärinen tutustui muutamiin nuorukaisiin, joista tuli hänen ystäviään. Stålströmkin tapasi ilmoitusten avulla jokusen viehättävän miehen. Hän lähetti kerran myös oman ilmoituksensa 96-lehteen, Psyke ry:n julkaisuun. Se oli helppoa, koska ilmoitus ei maksanut mitään. Vaikka Helsingin Sanomien palsta oli loppunut 60-luvun lopulla, toiminta jatkui muualla ja oli maalla erityisen suosittua. ”Parhaiten tutustui tuttavien kautta”, Hyvärinentoteaa. ”Niin sain ensimmäisen pitkäaikaisen kumppaninikin.” Seuranhakuilmoituksia oli monessa paikassa. ”Ehdotuksia ja numeroita oli junien vessoissa ja moottoriteiden levähdyspaikoilla.” ”Ainakin Laakson kentän viereisessä pömpelissä oli ilmoituksia”, Stålström kommentoi. ”Niitä sanottiin kusiputkiksi”, hän avaa. Siellä saattoi tavata anonyymisti satunnaisen seksikumppanin. ”Sitä kutsuttiin kirmaseksiksi”, Stålström valaisee. Kesällä metsässä oli mukavaakin, mutta kopit Stålström muistaa virtsan ja tervan hajuisina. ”Siellä pyöri todellisia kaappihinttejä”, Stålströmkommentoi. Hän muistaa erään psykologian professorin, joka julkisuudessa vastusti homoja voimakkaasti. ”Usein ne äänekkäimmät vastustajat on olleet itse homoja.” Stålström muistaa omat syyllisyyden ja moraalisen krapulan tunteensa hyvin. Itseinho oli voimakas. Hän kertoo jopa joskus kirjoittaneensa perheasiainneuvottelukeskukselle listan paikoista,joissa homot kävivät siinä toivossa, että poliisit ratsaisivat ne. Hyvärinen ei kokenut tunnontuskia homoudestaan, vaan kärsi läheisen puutteesta. "Ei rakkaudesta voi tuntea moraalista tuskaa!” Hyvärinen kertoo lähteneensä Psyke ry:n toimintaan mukaan, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi tuntea samaa yksinäisyyttä ja turhautumista. Stålström nyökyttelee muistaessaan omaa sisäistä kamppailuaan: ”Olen tarpeellinen varoittava esimerkki.” Kumpikaan ei toivo kenellekään samanlaisia kokemuksia. He ovat onnellisia siitä, että asiat ovat muuttuneet. ”Vaikka onhan näitä tapauksia yhtä monta kuin kertojiakin.” Se pätenee sekä 60-lukuun, että nykyisyyteen.

N02

MITEN MINUSTA TULI iKANSALAINEN? S a n a t : J a ni H ellst r ö m

Aloittaessani opinnot Valtsikassa omistin Nokian matkapuhelimen ja tuliterän PC:n. Kyseessä ei ollut periaatepäätös tai kapinahenkinen vaihtoehtoiskuluttaminen. Olin ennemminkin jäänyt Apple-ilmiön ulkopuolelle puolivahingossa. Asia ei ollut relevantti. Keskusteluaiheena Apple-ilmiö hiipi kuitenkin vaikutuspiiriini sangen nopeasti. Se näkyi luennoilla, ruokaloissa ja kirjastoissa. Yhtäkkiä kysyttiin iPhone-numeroa kännykkänumeron sijaan. Silloiseen Nokiaani alkoi tulla kuvaviestejä, joita en saanut auki. Minä painoin näppäimiä, muut kosketusnäyttöä. Minä avasin PC:n, muut nauroivat läppärini tuulettimen sairaalloiselle äänelle. Lopulta huomasin, että joka toisessa työhakemuksessa vaadittiin ”kokemusta Mac-ympäristöstä”. Viestinnän opiskelijana tunsin jääväni jostain pahasti paitsi. Jopa humanistit kieriskelivät Apple-kuplassaan ja todentelivat toisilleen, kuinka sammarit on niin paljon helpompi ostaa verkossa Macilla. Ei viruksia. Ei kiusallista häpeää. Olen altis vaikutuksille. En kuitenkaan luovuttanut helposti. Aloin tivata ihmisten käyttötarkoituksia ja motiiveja. Halusin selvittää perinpohjaisesti, mikä siinä Applessa viehättää. Lopulta löysinkin sen. Pinnan alta paljastui Suomelle epätyypillinen ilmiö. Suomessa on painotettu perinteisesti kek-

sintöjä, jotka ratkaisevat ongelmia. Nokia keksi matkapuhelimet ja nosti niillä Suomen lamasta. Angry Birdsiä tunkee start-up -buumin vanavedessä ovista ja ikkunoista ja Suomi on kohta maailmankartalla – jälleen. Marimekko keksi persoonallisen tyylin, joka inspiroi suunnittelijoita yli kansallisten rajojen. Keksintöjen itseisarvo alkaa kuitenkin olla kortilla. Apple-keskustelua ei enää pitkään aikaan ole ohjannut käyttötarkoitus vaan tunne ja tarinat, joita me osiltaan tuotamme ja jaamme kuluttajina. Me elämme tarinoissa ja kaipaamme arvoihimme vastinetta. Me haluamme olla jotain. Me haluamme näyttää sen muille jopa matkapuhelimilla ja kannettavilla tietokoneilla. Applelaisten muodostama yhteisö on voimakas ja pitää ihmisiä otteessaan jopa pelottavan tehokkaasti. Yhteisö voimistuu ja määrittyy etuuksilla, joita vain omenakansalainen voi ymmärtää. Tekstiviesti ei ole vain viesti, se on ilmainen iMessage. Applikaatio ei ole tekninen keksintö, se on luovuuden julkisivu. Vanha PC:ni pölyttyy tällä hetkellä vaatekaappini utuisimmassa nurkassa enkä ole aikoihin nähnytkään vanhaa puhelintani. Minusta tuli iKansalainen noin puoli vuotta takaperin. Minulla taisi olla sielussani omenan kokoinen aukko.

N02

LAS VEGAS K u v a t j a s a n a t : N i c l a s S to r 책 s

N02

l as

v egas

Las Vegas on häviäjien kaupunki. Kasinolla paras pelaaja voittaa vain hitusen muita enemmän rahaa, mutta huonoin pelaaja häviää törkeästi enemmän kuin muut.

N02

l as

v egas

Las Vegasissa majailevien kodittomien lukumäärä on liikkunut usean vuoden ajan kymmenentuhannen henkilön tietämillä.

N02

l as

v egas

Oikeastaan mik채채n ei ole mahdollista, jos ei ole maksajaa.

N02

l as

v egas

Taksi vie strippiklubille ilmaiseksi, mutta pĂśytĂ¤Ă¤n istuminen tarkoittaa 400 dollarin samppanjapullon ostamista.

N02

l as

v egas

Kaupungin alla asuu satoja ihmisi채 tulvavesikanavissa.

N02

l as

v egas

Vegasissa on kuuma ja kuiva. Lämpötila kohoaa jopa yli neljäänkymmeneen celsiusasteeseen ja pakottaa lähes jokaisen ilmastoituihin huvittelukeskuksiin ja kasinoihin.

N02

l as

v egas

Las Vegasissa ei ole kelloja tai vuorokaudenaikoja.

N02

S a n a t: K a t a r in a V esikko

KYLLÄ Homot, fetisistit ja muut valtaväestön keskuudessa edelleen kuriositeetteina nähtävät seksuaaliset suuntautumiset ovat hiljalleen saamassa hiljaisen hyväksynnän. Harva hihhuli enää aktiivisesti yrittää parantaa ja eheyttää heistä vanhollisten normien mukaisia kansalaisia. Mutta jos joku kertoo, ettei välitä seksistä ollenkaan, älähtää internetin joka kolkka. Onko sulla jotain lapsuuden traumoja? Et sä voi tietää, jos et oo kokeillu. Mee lääkäriin!

ehkä

Teininä ihmiset eivät kiinnostaneet Elinaa. Kun seurakuntakaverit rupattelivat pojista, piirsi hän eläimiä ja näiden seikkailuja. Kiinnostuessaan netistä löytyneestä animehahmojen välisestä fanien kirjoittamasta romantiikasta, shippauksesta, painopiste siirtyi ihmissuhdetarinoihin, mutta into oikeisiin ihmisiin pysyi edelleen alhaisena. Vasta parikymppisenä hän havahtui sattumalta siihen, että hän saattaisi olla aseksuaali. “On jollain tapaa helpompaa olla löyhästi lokerossa, koska asiaan perehtymättömät voi käskeä googlaamaan asiasta lisää”, Elina kertoo. On kuitenkin muistettava, että kyseessä on sateenvarjotermi, jonka alle mahtuu haluja spektrin laidasta laitaan. Yksi kavahtaa tuntemattoman tönäisyä metrossa, toinen harrastaa seksiä kumppaninsa mieliksi, vaikkei itse siitä välittäisi. Elinaa ahdistaa alaston miesruumis – se on niin erilainen kooltaan, hajultaan ja ominaisuuksiltaan – joten jopa saunomiset jäävät väliin. Poikaystävänsä Elina ei ollut taas edes tajunnut olevan aseksuaali ennen kuin he ottivat asian puheeksi. “Minä tykkäsin pussailla, mutta hän ei. Välillä taas hän haluaa asioita, joita minä pidän liian seksuaalisina. Sitten homma jää siihen. Me emme tee asioita, joista toinen ei pidä. Se on ihan hyvä neuvo jokaisessa parisuhteessa.” Kaksiulotteiset miehet ovat asia erikseen. Paperilla tai chatlogissa tapahtuva seksi on vähän samanlaista kuin väkivalta – sitä katsoo mielellään etäältä, mutta itselleen sitä ei haluaisi tapahtuvan. Sellaiselle voi jopa masturboida, kun ei tarvitse ajatella itseään tai muita ihmisiä. Välillä Elina miettii, voisiko hän sittenkin olla vain kaappilesbo ja onnistua nauttimaan läheisyydestä naisen kans-

sa. Toisaalta hän ei koe sellaiselle mitään tarvetta. “Mun on ehkä vaikea ymmärtää sitä, etteivät ihmiset voisi muka seurustella kumman tahansa sukupuolen kanssa”, Elina ihmettelee. “Mutta ehkä kun seksi ei ole keskiössä, on sukupuoli helpompi ohittaa.” S in u n p oikke u ksesi on m in u n nor m ini Itsensä hyväksyminen on ollut helpompaa, kun netistä on löytänyt tietoa ja samanhenkisiä ihmisiä. Elina kertoo lukeneensa blogia, jota ylläpitävä mies on sitä ikäpolvea, joka ei aikuistunut netin tietolähteiden parissa. Hän pohtii vieläkin sitä, onko hän jollain tapaa rikki. Hän haluaa olla rauhassa epävarma ja häpeissään itsestään ilman että pride marssii hänen kommenttiosioonsa. Hän, kuten monet muut, haluaisi olla normaali. Nörttipiireissä asia on toisin – on normaalimpaa olla epänormaali, hetero on poikkeus ja valtaväestön mahdollisesti hyväntahtoinen halu nähdä poikkeavat seksuaalisuudet pyhänä toisena, eikä osana arkea, aiheuttaa hilpeyttä. Työpaikallaan Elina taas miettisi seitsemän kertaa ennen kuin kertoisi seksuaalisuudestaan. Vaikka Elina on tyytyväinen tilaansa eikä onnekseen koe yhteiskunnallista painetta muuttaa itseään muottiin sopivaksi, välillä hänen mieleensä hiipii epäilys. Olenko varmasti aseksuaali? Voinko vielä korjaantua? Elina on päätynyt siihen lopputulokseen, ettei asiasta kannata ottaa paineita. Omasta seksuaalisuudestaan ei tarvitsekaan olla varma. Se voi muuttua ja vaihdella. Samaan muottiin ei ole pakko sopia ikuisesti.

Kaikkien

looksien S a n a t j a k u v a t: K a r olin a Mille r

채iti 38

N02

kaikkien

l ooksien

hepiiriin ja koki sen kiehtovaksi. Hän teki yksin kokonaista lehteä monta vuotta, apunaan vain ulkopuolinen taittaja. Hän haastatteli, kirjoitti, oikoluki ja perehtyi muoviin materiaalina. ”Tästä voin sanoa, että älä väheksy ikinä mitään töitä.”

stut pöntöllä ja luet uusinta Trendiä. Seuraat WDC-sivuston tapahtumia, ja kun perjantaina varhaisaamulla nappaat kynnysmatolta tuoreen Nyt-liitteen – saat todennäköisesti lukea mitä mieltä vapaa toimittaja Liisa Jokinen on kanariankeltaisista Makian takeista. Liisaan voit törmätä myös kirjaimellisesti, Rytmin edessä Kalliossa tai Espallakävelemässä rivakasti järkkärinsä kanssa ja zoomailemassa katseellaan ihmisten lookkeja. Jokinenhalusi alun perin kuvata hauskannäköisiä ihmisiä,joilla on omaperäinen tyyli, mutta nykyään hän löytää itsensä yhä useammin kameran toiselta puolelta.

Ä iti L ooks Muovialan ammattilehti ei ollut elinikäinen paikka. Jokinen kaipasi muutosta. Omilta tuntuvia paikkoja ei ollut monia, mutta hän laittoi työhakemuksia menemään. Ovet toimituksiin pysyivät kuitenkin kiinni. ”Mä oon hakenut esimerkiksi Trendin toimitussihteeriksi, mutta mä en päässyt edes haastatteluun.” Sitten jotain tapahtui. Jokinen kävi taas Ruotsin puolella inspiroitumassa, mutta tällä kertaa paremmin tuloksin. Hän katseli Ruotsin tyylikansaa festareilla ja ymmärsi haluavansa valokuvata ihmisten tyylejä – Helsingissä. Suomen pääkaupunki oli kaikkea muuta kuin ankea paikka mitä tuli ihmisten tyylitajuun. Helsingissä ihmiset olivat paljon rohkeampia kuin Tukholmassa. Loppukesä 2005 kului ympäri Helsinkiä. Jokinen vietti aikaa esimerkiksi Kiasman nurtsilla ja kuvasi siellä oleskelleita glamrokkareita, jotka olivat tuolloin uusi ilmiö. Siitä alkoi Hel Looksin tarina. ”Huomasin, kun olin aloittanut Hel Looksin, niin musta tuli kiinnostava tyyppi, jolta pyydettiin asioita.” Blogista tuli hitti saman tien ja sen turvin Jokinen pystyi heittäytymään freelanceriksi. Hel Looks oli ensimmäinen katumuotiin keskittyvä nettisivusto, jossa eri-ikäisten ihmisten tyylejä kuvataan säännöllisesti ja järjestelmällisesti. Kuvat julkaistaanmyös netissä, kun ennen vastaavat muotipläjäykset ovat päätyneet ainoastaan kirjoihin ja lehtiin. ”Me nyt aloitettiin, ei sillä oo merkitystä mulle oltiiks me ekoja tai tokia, oltiin ainakin ensimmäisten joukossa maailmalla.” Vuoden 2005 lopulla muuan Yvan Rodic soitti Jokiselle ja halusin tehdä hänestä puhelinhaastattelun. Seuraavana vuonna samainen kaveri aloitti Facehunter-blogin pitämisen. Facehunter on nykyään yksi kuuluisimmista katutyyliblogeista, mutta Rodicille Jokinen nauraa. Tai hänen kanssaan. Kaksikko tapaa usein maailmalla ja Suomessa. Rodic käy täällä usein. ”Mä vitsailen sille aina et sua ei olis ilman meitä”, Jokinen kertoo. Häntä ei kopioiminen haittaa, vaikka Hel Looksin serkkuja on perustettu maailmalle. ”Meille tulee paljon sellaisia yhteydenottoja, että haluaisin tehdä tälläista Looks-hommaa, saan-

E x - po r il a inen 90-luvun lama iski takavasemmalta Neuvostoliiton traumoista toipuvaa Suomea suoraan palleaan. Työpaikoille sanottiin hyvästit ja monet jäivät kotiin tuijottamaan televisiota. Niin tapahtui myös 90-luvun Porissa, jossa Jokinen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Yhtäkkiä joka toisen vanhemmat olivat työttöminä. Pikkukaupungin kympin tytöltä vietiin tulevaisuuden näkymä, kun kaupungista meni kaikki nurin. ”Emmä edes ajatellu mihin töihin mä menisin. Sitä vaan opiskeli jotain ilman, että sitä ajatteli mitä sillä tekis”, muistelee Jokinen opiskeluaikojaan. Lukion jälkeen Jokinen lähti Tampereen yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Seuraavana vuonna vaihtoon meni sekä pääaine että asuinpaikka, kun Jokinen aloitti kulttuurihistorian opinnot Turun yliopistossa. Opinnot olivat mielen kiintoisia, mutta eivät valmistaneet mihinkään tiettyyn ammattiin. Tilaisuus hankkia oikea leipätyö avautui vaihdon kautta, kun Jokinen suuntasi puoleksi vuodeksi Uumajaan yliopistoon, Ruotsiin. Siellä oli tarjolla museologiaa. Palattuaan takaisin Turkuun puolen vuoden jälkeen, Jokinen huomasi, että Suomen museoala oli ankea paikka, ainakin jos Ruotsiin vertaa. Rahaa ei ollut, työpaikat olivat kiven alla ja toiminta oli pysähtynyttä. ”Sit mä aloin miettiä, mikä on se asia mistä mä oon aina tykännyt ja nauttinut.” Pettyminen museoalaan vei Jokisen täysin vastakkaiselle polulle, kirjoittamisen pariin. Hän oli löytänyt Helsingin Sanomista pienellä printillä painetun työpaikkailmoituksen, jossa haettiin henkilöä toimittamaan muovialan ammattilehteä. Jokinen sai paikan. Muovi saattaa tuntua ulkopuolisen näkökulmasta oudolta kiinnostuksen kohteelta, mutta Jokinen muistelee lämmöllä mummolan pihalla vietettyjä leikkituokioita vanhojen muovilelujen parissa. Nyt hän sai perehtyä tähän outoon ai39

ä iti

N02

kaikkien

l ooksien

ko aloittaa Sao Paol Looksin. Se on söpöä, joidenkin mieliin ei taas tulis ikinä kysyä lupaa.”

lialaisen merkin Marnin kanssa. Jokinen kävi korjaamassa sieltä itselleen silkkishortsit. Ja myöhemmin hän joutui selittelemään itsellensä, miksi ihmeessä tulikaan taas ostettua lisää tavaraa. ”Mulle tulee huono olo tollaisesta, mulle tuli sellainen et mitä hittoo mä nyt tein.” Hän kuvailee itseänsä mummoluonteeksi, joka muistaa kaikki tavaransa, joista hän on joutunut luopumaan. Ei hän ketjumuotia vastusta, mutta toivoo ihmisiltä harkintaa kaikkien ostosten suhteen. Vaatteiden tarpeellisuutta voisi hänen mielestään puntaroida samanlaisella asenteella kuin silloin, kun ihminen valitsee autonsa: harkiten ja punniten vaihtoehtoja sekä asian tarpeellisuutta. ”Ehkä mä haluan olla sitä vastaan, ettei tarvis mennä kaikkiin muotikotkotuksiin.” Muoti ja design ovat hiipineet kuluvana vuonna suomalaisten bussikatosten alle ja lähikauppojen keksipussien kylkeen. Helsingin asema designpääkaupunkina on lisännyt kysyntää niille, jotka tyylistä jotain ymmärtävät. Jokiselle tämä tarkoittaa lukemattomia määriä haastatteluita ja yhteistyöpyyntöjä. Moni asia halutaan myös ilmaiseksi. ”Mua itteäni ärsyttää, että oon koko ajan kaikkialla lehdissä.” Groteskin kuvauspäivänä lämpötila on siellä missä huhtikuisena päivänä sen pitää olla. Liian lähellä nollaa. Tuuli ei anna armoa, vaan piiskaa molempien hiuksia edestakaisin. Liisa Jokinen poseeraa kuitenkin luontevasti kameralle. Sen oppii kun on kuvannut tarpeeksi monta vuotta muita, hän kertoo. Ehkä oli jo aikakin tulla kameran toiselle puolelle.

O t a P a r ikk a a l a in a ksi j a lähde elä m ys m a tk a lle K a r kkil a a n Hel Looks olisi helposti voinut jäädä one-hit-wonderiksi, mutta yhtäkkiä Jokinen haluttiin kaikkialle. Nykyään hän toimii avustajana sellaisille lehdille kuten Trendi, Olivia, Deko, Divaani, Evita ja Image. Jokisen juttuja on ilmestynyt Helsingin Sanomissa, muun muassa Kuukausiliitteessä. Nyt-liitteeseen hän kirjoittaa säännöllisesti kolumneja. Entisen porilaisen jälkiä tutkimalla selviää, että kaikki johtaa yleensä Nopsa Travels Oy:hyn, jonka toimitusjohtajana Jokinen toimii. Nopsa Travels tarjoaa elämysmatkoja kotimaassa, eikä veloita netissä toimivasta palvelusta mitään. Tulee mieleen Nousukausi-elokuvan Jakomäki, jossa matkailijoille tarjoiltiin inhorealismia lähiöistä. Palvelua tutkimalla selviää, että kyse on sellaisista kohteista kuten Työväen Tampere, Turun saaristo tai Porin Parhaat. Euroopan metropoleihin kyllästynyt mattimeikäläinen voi ottaa pyöräretken Bodom-järvelle tai lähteä turistiksi kirppiskierrokselle Karjaalla. Tällä hetkellä Nopsan puhutuin tulokas saattaa olla Vaatelainaamo, joka on tuotu vientituotteena Ruotsin puolelta. Jokinen oli kuullut, että Pohjanlahden toiselta puolelta löytyi sellainen palvelu kuin Lånegarderoben. Idea toimii siten, että asiakkaat saavat lainata liikkeeltä merkkivaatteita pariksi viikoksi jäsenmaksun hinnalla. Puolen vuoden jäsenyys irtoaa 150 eurolla, opiskelijoille 100 eurolla. Tällä hetkellä vuoden vanha Vaatelainaamo avattiin ensin kavereille tutustumismielessä. Paikalle sattui kuitenkin yksi YLE:n toimittaja ja sana lähti kiertämään. Vaatelainaamo ei ollut edes ehtinyt avautua muulle yleisölle, mutta jo seuraavalla viikolla kaikki muutkin mediat olivat tekemässä Vaatelainaamosta juttua. Jokinen sanookin, että alkuvaiheessa paikalla oli itse asiassa enemmän mediaa kuin itse jäseniä. Siinä vaiheessa Vaatelainaamolla ei ollut vielä yhtään maksavaa asiakasta. ”Ja yhtäkkiä oltiin YLE:n uutisvirrassa. Tää on hyvin tyypillistä meidän toiminnalle.” Vaatelainaamon yksi idea on se, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena. Uuden juhlamekon ei tarvitse olla sekundaa, vaan Suomen Lånegarderobenista voi lainata pariksi viikoksi mekon vaikka Antti Asplundin mallistosta.

M u m m on syntisäkki Maaliskuussa ruotsalaisjätillä H&M:llä oli jälleen käynnissä yksi yhteistyökampanja, tällä kertaa ita40

ä iti

N02

kaikkien

l ooksien

N02

채 iti

N02

Puutteellista puhetta K u v a t : Rik u M a ttil a j a E e r ik P u r don

Seksiä, seksiä, seksiä! Se hyökkää päälle joka kulmasta, kanavalta, sivulta, filmiltä. Vittu! Kirosanatkin on seksisävytteisiä. Jengi haaveilee siitä, katsoo sitä, harrastaa sitä ja vielä kertoo siitä muille. Näin tekee myös Henriikka Rönkkönen, 28-vuotias ”viriili seksijumala”. Rönkkönen on toiminut reilun vuoden ajan City-lehden seksibloggaajana, mutta on myös tehnyt seksistä tiedettä. Rönkkösen gradu naisten kirjoittamasta pornonovellikokoelmasta valmistui tänä keväänä.

N02

Saara Laaksonen: Eikö tämä aihe ole jo käsitelty?

Henriikka Rönkkönen: Mistä muustakaan mä nyt osaisin puhua, säästäkö? Kaikilla on juttunsa, mulla se on tää seksi. En näe ongelmana, että sitä käsiteltäisiin liikaa, vaan että se on väärällä tavalla esillä. Mulla on tavoitteena puhua seksistä avoimesti ja niin se just pitäisi olla. Mitä sitten, jos kännissä ei seiso? Se on ihan normaalia! Ja eka kerta voi olla katastrofaalinen, siitä pitää voida puhua.

S: Eikö seksin jatkuva ajattelu työn puolesta koskaan ahdista?

H: Olihan se ihan hirveetä kun teki tota gradua ja blogia samaan aikaan. Mä en ikinä suostuis tekemään mitään jatkotutkimusta, ellei mulla ole poikaystävää, johon purkaa kaikki se energia. Vaikka positiivista energiaahan se on jos panettaa.

S: Musta olisi mielenkiintoista nähdä millainen maailma olisi ilman seksin instituutiota. Silloin tajuaisi todella miten paljon se vaikuttaa. Yleensäkin jo se, että on pakko määritellä seksuaalisuus. Älytöntä rajanvetoa heteroiden, homojen ja välimaastossa sukkuloivien välillä. Ajattele, jos niin ei tarvitsisi tehdä.

H: Niinpä! Ja että meillä edes on sana ”seksuaalisuus”. Mun mielestä ei voi erottaa seksuaalisuutta ja persoonallisuutta, ne on linkittyneitä. Jos sä mietit jotain tähtityttöjä Seiskassa biksut päällä niin nehän näyttää kaikki samalta, se on ysäriseksuaalisuutta, pelkkää ulkoista! Ihmiset ei tajua, että seksuaalisuus tulee jokaisen sisältä. Ja jos se ei tuu sisältä, niin se on loputonta muilta hakemista ja vituiks menee taas. Onhan se totta, että seksiä nostetaan esiin liikaa. Ihmisten ajattelumaailmassa on virhe.

S: Poistetaan seksi. Ajattele jos lisääntyminen tapahtuis vaikka kättelemällä? Täysin kliinistä ja tylsää.

H: Olisiko mitään parinmuodostusta? Alettaisiin tosissaan valikoida ja olisi vaan muutamat, ketä käydään kättelemässä. Linnan Juhlien jälkeen kaikki olisi paksuna.

S: Oi oi, Linnan Juhlat olisi aivan uusi konsepti – Sauli Niinistö on sinunkin isäsi! H: Niin vai onko syynä juuri se, että niin sanotusti muka puhutaan? Puhuvatko ihmiset todella avoimesti seksistä keskenään? Nuoret olisi tässä hedelmällinen kohde. Ne on vielä ihan ymmällään ja kiinnostuneita. Mutta seksuaalikasvatus kouluissa on hukassa, ei uskalleta puhua. Mä tiedän tosi paljon opettajia, jotka pelkää, että jos ne menee kertomaan miten otetaan suihin, oppilaat ajattelee, että ne kertoo omasta parisuhde-elämästään.

S: Mutta pitäisikö seksistä sitten puhua vielä enemmän, jotta se normalisoituisi eikä olisi hihittelyä, hypetystä tai häpeää? Voiko siitä edes puhua enemmän?

N02

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

S: On ihan käsittämätöntä, että toi ei ole muuttunut! Olihan jo Sinkkuelämässä kaikki esillä. Teinit näkee ja tietää älyttömän paljon, turha niille on mitään kaunistella tai häpeillä.

H: Nimenomaan. Ongelma on just se, kun seksistä ei vaan puhuta suoraan kotona eikä koulussa.

S: Ja media kasvattaa lapset.

H: Niin ja se menee ihan vituilleen! Mennään PornTubeen: porno on edelleen se mistä opitaan. Se on vaan genre, jos teinit ymmärtäisi sen. En mä ole löytänyt tähän mitään ratkaisua. Mä voisin kyllä mennä puhumaan kouluihin, musta se olis kivaa!

S: No mut hei tätä lähetään ajaa nyt. Suomen opetushallitus, Henriikka Rönkkösellä on asiaa!

H: Eiks olis hyvä et olis kiertävä valistaja? Sit sen oman open ei tartteis puhua vaikeista asioista.

S: Ehdottomasti. Onhan se aikamoinen aihekavalkadi yhdelle ihmiselle käsitellä samana päivänä Ranskan vallankumous ja kondomin käyttö.

H: Ja se tosi monelle epäluontevaa mikä on ihan ok. Multa se vaan jostain syystä tulee luontevasti.

S: Pelkäätkö leimautuvasi pelkäksi seksin sanansaattajaksi?

H: Oonhan mä varmaan jo leimautunut. Ja kyllä mä aluksi mietikin sitä paljon. Mutta mä oon aina puhunu avoimesti. Okei, ehkä mun eka sana oli joku mama, mut sit tuli kyrpä ja mulkku. Mä luulen että siitä suoraan puhumisesta tulee ihmisille helposti pelko ja hysteria, että jos puhutaan niin kohta ihan kaikki rupee nussimaan toisiaan. Yksilölähtöisyys on kadonnut.

S: Mikä yksilölähtöisyys?

H: Että kaikilla on omat kehonsa ja halunsa. Ei pitäisi keskittyä naapurin seksielämään tai siihen mitä yhteiskunta haluaa. Seksuaalisuus on persoonallista. Mutta niin kauan kun on tää yhteiskunta ja sen paheksuvat ihmiset, ei tilanne tule muuttumaan. Jos seksistä puhuttais avoimesti, ei tartteis enää puhua. Se olis kuin paskalla käyminen. Mutta siinä menee sukupolvi.

S: Ellei sukupolvia, ikuisuus ennen kun seksi pääsee paskomisen kuninkuusasemaan.

H: Varmasti polvia, varpaita, sormia. Kunnes ollaan itsekin taas apinoita.

N02

Tom sjöberg

& seksi d iv a r i ly yn ö t p

pornoa

y vä ä

sisäistä

rauhaa S a n a t: K a r oliin a K u p a r i

k u v a t: k a r olin a m ille r

n huhtikuun ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Suunnistan lainatun nauhurin kanssa Iso Roobertinkatu 38:aan, jossa sijaitsee King’s Sex -niminen pornoliike. Epäilen oman pornotuntemukseni riittävyyttä haastatteluun, sillä se taitaaolla jäänyt murkkutytön hihittelyn asteelle löydettyämme ystäväni kanssa hänen isoveljensä sängyn alta pornolehtiä. En tiedä mitä odottaa, eikä jännitystäni vähennä googlaamani tiedot tulevasta haastateltavastani: ”Tom Sjöberg on entinen rikollinen ja liikemies” sekä kukkahattutätejäkin pyörryttävät tittelit kuten ”Pornokuningas Tom Sjöberg” ja ”Rööperin kuningas”.

Punainen King’s Sex -liike möllöttää edessäni ja luikahdan sisään. Liike on jakautunut kahteen osaan, joista toisen puolen tunnistaa selkeästi pornokaupaksi. Kaikennäköisiä värikkäitä päristimiä ja puristimia notkuu hyllyillä eri muotoisina ja -kokoisina. Lehtihyllystä kurkistavat minua enemmän kuin viettelevästi tuijottelevat isorintaiset naiset ja vanhan liiton VHS-kasettien pölyisissä kansissa nuorilla neitokaisilla on suissaan muutakin kuin omat kielensä. Toinen puoli kaupasta vaikuttaa tavalliselta: seinillä roikkuu kitaroita, hyllyssä on satoja vinyylilevyjä, taustalla soi radionovamainen kanava ja kah-

N02

to m

s j รถ b erg

seksi d i vari

N02

to m

s j ö b erg

ki niin hyväksyttyä siihen aikaan, et kaikki vähän osteli sitä hämärätouhuu”, Sjöberg naurahtaa. Sjöberg on ollut tekemisissä pornon kanssa vuodesta 1963. Nuorena poikana Sjöberg oli löytänyt satamasta ruotsalaisia ”syntisiä-lehtiä”ja lähtenyt kauppaamaan niitä. Homma luisti japornobisnes jäi miehen elämään. Aloittamisen vuosina piirretty kuvakin laskettiin pornografiseksija alaa terrorisoivat kovat lait. Yleinen ilmapiirioli vallan toisenlainen. Pornokauppias oli rikollinen. ”Ikinä ei asiakkaat ostanu itelleen, aina kaulukset pystyssä hiippailtiin sisään ja ostettiin kaverille. Naisia ei käynyt ollenkaan. Se kaikki on täysin muuttunut. Ihmiset puhuvat avoimesti siitä mitä haluavat ja etsivät – sukkahousujen kanssa vai ilman sukkahousuja.” Tyypillistä asiakasta Sjöberg ei pysty kuvailemaan. Pornokaupassa on käynyt ihmisiä aina valtion virkamiehistä tavallisiin tallaajiin. Nykyisin voi kuitenkin huomata, että naisia käy pornokaupassa jopa miehiä enemmän. ”Seksimessuilla naiset ostavat noin 80% miehiä enemmän tuotteita”, Sjöberg kertoo. Naisten suosimat tuotteet ovat hänen mukaansa käsilaukkuihin mahtuvia hieromasauvoja. Sjöberg on pitänyt sekä seksiliikkeitä että -ravintoloita ympäri Helsinkiä. Nyt King’s Sex on kuitenkin hänen ainoa pornokauppansa. Vaikka mies on ollut seksin ja pornon ympäröimänä työssään jo vuosikymmeniä, hän kertoo, ettei seksi vieläkään ole kyllästyttänyt. Seksin lisäksi hän pitää mieluisana nyrkkeilyä. ”Mulla oli kakskymmentä vuotta King’s Talli, jossa mä järjestin ammattinyrkkeilytapahtumia. Niissä nyrkkeili sellaisia nimiä kuten Tony Halme, Jyri Kjäll, Joni Nyman ja Tarmo Uusivirta.”

dessa leveässä nojatuolissa istuu boheemin oloisia miehiä, joista kumpikaan ei ole Tom Sjöberg. Oikea Tom Sjöberg, valkotukkainen, viiksekäs ja vakavan näköinen mies ilmestyy pornokaupan takahuoneesta. Hän tarjoaa kahvia. Hänen viipyessään kerron kahdelle muulle miehelle esittäytymättä, että kyseessä on ensimmäinen haastatteluni ja että minua hieman jännittää. Stetsontyylinen hattu päässä oleskeleva mies naurahtaa, että turha heitä on pelätä ja toivottaa peremmälle. Oloni helpottuu kun mielikuvani ilkeistä korstoista, höyhenikkäistä pornoluolista ja nyrkkiraudoista romuttuvat sekunnissa. Täällähän lymyää miehiä, jotka eivätt vaikuta omaa isääni vaarallisemmilta, mutta voisivat ulkonäön perusteella hänen tapaansa nauttia hyvistä oluista ja Sex Pistolsin musiikista. ”Pornoluolassa” saan myös päivän parhaan kahviannokseni.

R ö ö pe r in hä m ä r äv u odet Sjöberg, 66, istahtaa kotoisasti nojatuoliin, ristii kätensä ja katsoo ikkunasta maanantaivilkasta Rööperiä. Mies on syntynyt tässä kaupunginosassa, asunut Floridassa, Singaporessa ja Lauttasaaressa, mutta palannut Rööperiin. Sjöberg kertoo Punavuoren olleen aivan eri mesta 1960-luvulla. Kaupunginosa muodostui pitkälti puutaloista ja piirit olivat tuolloin paljon pienemmät. Kaikki oli pakattu pitkälti Rööperi-Kallio-Sörkkä -sektorille. ”Rikollisvyyhti pyöri näillä alueilla. Nää oli suoraan sanottuna gansterialueita siihen aikaan. Pärjätäkseen täällä piti olla itte mukana jollain tavalla.” Sosiaalivirastojen puuttuessa kaupungin köyhät ihmiset hankkivat rahaa monilla muilla tavoin, myös rikoksen kautta. King’s Sex -liikkeen toisen puolen Sjöbergin kuvailema ”romukauppa” ei ollut ainoa laatuaan. Samankaltaisia divarityylisiä kauppoja oli Rööperissäkin parisenkymmentä. Sjöbergin mukaan kaupoista löytyi kaikenlaista aina ulkomaalaisista tupakoista Nylon-sukkiin. Sodan jälkeen tavarasta oli ollut pulaa ja kaupaksi meni tällaiset Suomesta muutoin puuttuneet tarvikkeet, joita näistä hämäristä puljuista sai. ”Se oli kuiten-

seksi d i vari

P o r nok u v a n estetiikk a a Syy, miksi Sjöberg kokee omalta osaltaan lähteneensä rikkomaan seksin tabua, on yksinkertaisesti raha. Pornokaupan pitäminen oli aikanaan hyvä bisnes. Toisin kuin nykyään. ”Tavarasta on ylitarjontaa. Nykyäänhän kaikki Madonnat ja Lady Gagatkin ovat pornoon liitty-

N02

to m

s j ö b erg

parantaa tapansa. Hän on hoitanut lasta. ”Tää on oikeestaan aika hienoa”, mies kuvailee isyyttään.

vää. Nyt on musiikkitelevisiot täynnä sellasta kamaa, mitä olis takavarikoitu kuuskytkolme”, hän naurahtaa. Sjöberg kuitenkin kokee, että on parempi myydä seksikuvia kuin väkivaltaista kuvaa, jossa esiintyy ruumiita ja väkivaltaa. ”Kyllä mun moraali on aina ollut sellainen, että kaunista pornokuvaa on kivempi katsella ku näitä julkisia hirttämisiä ja Irakin sotakuvia mitä näkee. Siinä mielessä on moraalikäsitys sairas monella ihmisellä, että hyväksyy tollasta ja sit porno on kuitenkin ollut kiellettynä vielä 1990-luvullakin.” Yhdysvaltalainen menestynyt pornografisen sisällön kustantaja Larry Flint, lähti aikoinaan Yhdysvalloissa taistelemaan pornon laillistamisen puolesta. Flint on myös Sjöbergin hyvä ystävä 1970-luvun alkuvuosilta ja hän perusteli aikanaan kantaansa myös Tomille. ”Hän vertaili Vietnamissa sodan aikana otettua kuvaa, missä sotilaat piteli röökit suussa ruumiiden päitä käsissä ja erästä pornokuvaa keskenään ja kysyi kumpi on kauniimpaa katseltavaa. Kyllä mäkin voin sanoa ihan samaa, että mieluummin näytän ihmisille pornokuvaa kuin hakattuja päitä.” Pornokaupan pitämisen bisneshuippu on kuitenkin netin aikakaudella jo menneen talven lumia: ”Se, että mä tässä istun on aika pitkälti ajankulua.” King’s Sex -liikkeen kukoistus ja rikollisuuden ajat ovat ohi, mutta Sjöberg puhuu elämästään tyytyväiseen sävyyn. ”Jos saisin saman elämän elää uudestaan, en valitsisi samoin enää. Pyrkisin tällä viisaudella johonkin muuhun. Olosuhteet oli sellaset ettei oikein ollu vaihtoehtoja, mutta niissäkin olosuhteissa oli hyviä aikoja ja huonoja aikoja, niinku elämässä yleensä on.” Tom Sjöberg valitseekin hyvien aikojen joukosta elämänsä parhaimmaksi nykyhetken. Mies on löytänyt vanhemmilla päivillään sisäisen rauhan, jonka löytämistä on edistänyt Sjöbergin 6-vuotias tytär. Pornokauppiaan aikaisemmat lapset ovat jääneet miehen osalta vähälle hoitamiselle, mistä hänellä onkin huono omatunto. Viimeisimmän lapsen kautta Sjöberg on kokenut tarpeelliseksi

seksi d i vari

Reil u j a r ehti r ikollinen Tom Sjöbergin, jos kenen, elämä on ollut vaiherikasta. Hän kokee entisen elämänsä rikollispiireissä pitkän iän saavuttamiseen vaadittaneen rehellisyyttä: ”Jos soot rikollinen, nii sun pitää kuitenki olla rehellinen sille kaveriporukalle, jonka kanssa sä toimit. Se oli kovaa peliä pysyä hengissä. Alamaailmassa meininki on sellanen, et vasikka ei elä kauan. Se et on tähän ikään päässy on osoitus siitä, että on edes siinä porukassa kenen kaa on touhunnu on hoitanu asiansa kunnolla.” Moni Sjöbergin vanha ystävä ei enää ole hengissä. Mies kertoo osan kuolleen luonnollisesti, osan viinaan ja osan myös tulleen tapetuksi. Kuunnellessani Sjöbergin kertomuksia, tunnen tarpeelli seksi kysyä vanhalta seksin maailman asiantuntijalta myös vihjeitä ja varoituksia tällaiselle nuorelle ihmiselle, jolle kaikki on vielä melko uutta ja jännittävää. Sjöberg naurahtaa. ”Sun tulee elää täyttä elämää ja ottaa kaikki haasteet vastaan mitä tulee, niistä kuitenkin oppii koko ajan. Ei sitä voi neuvoo toista. Jokaisen ihmisen omassa kopassa pyörii kuitenki ihan omat ajatuksensa. Asioit mihin ei pysty vaikuttaa, niist ei kannata stressaa.” Kahvi on jo loppunut. Toisin kuin haastattelua edeltävinä hetkinä, minun tekisi mieli jäädä Tom Sjöbergin puljuun pulisemaan pidemmäksi aikaa. Miehellä alkaa olla kuitenkin jo muuta tekemistä. Haastattelun aikana putiikkiin on tullut myös iäkäs miesasiakas. Katsahdan miestä uteliaana. Mies vitsai lee, että epäilee tulleensa vanhaksi, kun ei meinaa enää jaksaa kyykistyä alemmille hyllyille. Sjöbergille tämä on vain yksi asiakas monien joukossa, minulle mies on osa ikimuistoista hetkeä, jolloin tein elämäni ensimmäisen haastatteluni entisestä rikollisesta ja liikemiehestä, Rööperin kuninkaasta, joka osoittautui hyvin inhimilliseksi mieheksi.

N02

ee s i h u o m Fabio (30) ”Epäonnistun joka kerta. Olemalla itseni. Hassu.”

Marco (29) ”Hyvä alku on kaiken perusta. Jos löytää yhteyden… Millään muulla ei ole merkitystä. Voi esimerkiksi kysyä, että oletko eksynyt, esittää peruskysymyksiä. Mutta ei se ole oikeastaan edes tärkeää.”

N02

? n io

G r oteski u telee R O O MA S S A

s t u ks e n k o

Ku in

o in

erätät h ki ka

groteski

u te l ee

roo m assa

Andrea (30) ”Mitä ikinä kysytkin, vastaus on kyllä. Ja menisitkö kanssani naimisiin? Äh, se kysymys on helppo, mutta ei toimi.”

María (32) ”Suoraan asiaan. Tu eres guapo!”

N02

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

Kimmo (27) seksituristi ”Tyrmäystipoilla.”

Alessio (28) ”Olen rakastunut sinuun. Ti amo.”

N02

groteski

u te l ee

roo m assa

Anni (22) “Hmm... Miten herättäisin vastakkaisen sukupuolen huomion... En varmaan lyömällä? Ehkä heiluttelemalla tukkaa... Tai nauramalla kiusallisen kovaan ääneen. Ku haluisin sanoa että kokkaamalla ja kertomalla kivoja vitsejä. Mut nyt taidetaan puhua siitä kuuluisasta ensivaikutelmasta.” Ona (21) ”Kauniilla hymyllä.”

N02

Falloksen laki S a n a t: S onj a S a a r ikoski

Vuoden 2011 ensimmäisen Groteskin kuvareportaasin alkuperäinen teema oli fallosmaiset rakennukset. Se ei toteutunut – silloin. / Aihe unohtui, kunnes ajoimme Australian halki katsomaan maailman kuuluisinta kiveä Ulurua. Ei siinä itsessään mitään, mutta horisontissa näkyi muutakin. Pallit! / Kata Tjutan kivimuodostelma 50 kilometriä Ulurusta tuo tosiaan mieleen miehen sukuelimet. Ja yhtäkkiä niitä oli muuallakin. / Tiesittekö, että Australiassa muurahaiset rakentavat kekonsa erektiossa olevan peniksen muotoon? / Ja osaa se ihminenkin. Katsellessamme auringon nousua Ulurulla alkoivat turistit kaivella massiivisista kantamuksistaan toinen toistaan suurempia kameran linssejä. Käynnissä oli hiljainen kilpailu siitä, kenellä on isoin. / (Jossain vaiheessa tätä touhua katsellessa olisi tehnyt mieli mennä huomauttamaan, että ei se koko, vaan se, miten sitä käyttää.) / En tiedä, kumpuaako fallosten täyttämä ympäristö ihmisen halusta nähdä tiettyjä muotoja, vai onko kyseessä Falloksen kaikkivoipa ja kaikkialle tunkeutuva laki, joka pätee ilman ihmisen halukasta katsettakin. / Ehkä se selvisi tästä fallosten täyttämästä Groteskista. Lehdestä, jossa on munaa. // (Kirjoittaja päätoimitti Groteskia vuonna 2011)

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

N02

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

N02